Tuuli- ja aurinkovoima sähköntuotannossa: EU:n tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan merkittäviä toimia

Tiivistelmä

Uusiutuvien energialähteiden osuus EU:n sähköntuotannosta kaksinkertaistui vuosina 2005–2017 noin 15 prosentista lähes 31 prosenttiin. Merkittävin syy tähän kasvuun oli tuulivoiman ja aurinkosähkön lisääntyminen.

Tarkastuksessa arvioitiin, onko uusiutuvien energialähteiden osuudessa energian kokonaisloppukulutuksesta edistytty riittävästi, jotta EU saavuttaa uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä annetussa direktiivissä määritetyn 20 prosentin tavoitteensa vuoteen 2020 mennessä. Lisäksi tarkastuksessa arvioitiin, oliko sähkön tuottamiseen tuulivoimalla ja aurinkosähköllä osoitettu EU:n ja jäsenvaltioiden tuki vaikuttavaa. Tämä tarkastuskertomus julkaistaan samoihin aikoihin, kun Euroopan komissio julkaisee vuonna 2019 seuraavat uusiutuvan energian tilannekatsaukset. Katsauksissa esitellään jäsenvaltioiden edistymistä vuoden 2020 tavoitteiden saavuttamisessa, ja ne tarjoavat viimeisen tilaisuuden toteuttaa korjaavia toimia. Lisäksi katsaukset antavat tietoa uusiutuvien energialähteiden tilanteesta vuoden 2020 jälkeen käytävään keskusteluun.

Ensimmäinen uusiutuvia energialähteitä koskevan edistymisen katalysaattori oli direktiivi itse. Toinen katalysaattori olivat investointien kannustimina toimineet jäsenvaltioiden tukijärjestelmät. Vuodesta 2005 alkaen saavutetun merkittävän edistymisen jälkeen sekä tuulivoima- että aurinkosähköalan kehitys hidastui vuoden 2014 jälkeen. Vuoteen 2017 mennessä puolet jäsenvaltioista oli jo saavuttanut vuoden 2020 tavoitteensa tai oli lähellä niiden saavuttamista. Muille jäsenvaltioille kansallisten tavoitteiden saavuttaminen on yhä suuri haaste, joka edellyttää lisätoimia.

Tilintarkastustuomioistuin totesi, että aluksi käyttöönotetuilla tukijärjestelmillä tuettiin liiallisesti tuulivoiman ja aurinkosähkön käyttöönottoa, mutta tukitasojen pienentäminen tyrehdytti mahdollisia investointeja. On tärkeää kannustaa järjestämään huutokauppoja ja hyödyntämään kansalaisten osallistumista, jotta voidaan lisätä investointeja ja parantaa käyttöönoton edellytyksiä, kuten poistaa esteet, jotka liittyvät rajoittaviin aluesuunnittelua koskeviin sääntöihin, pitkiin hallinnollisiin menettelyihin ja sähköverkon puutteellisuuteen.

Vuotta 2030 silmällä pitäen tilintarkastustuomioistuin totesi, että komission vuonna 2016 antama puhtaan energian säädöspaketti luo perustan paremmalle investointiympäristölle. Kansallisten tavoitteiden puute saattaa kuitenkin vaarantaa vuodeksi 2030 asetetun vähintään 32 prosentin osuutta koskevan EU‑tavoitteen saavuttamisen.

Tilintarkastustuomioistuin suosittelee tarkastuksen perusteella, että

• keskitytään kaventamaan vuoden 2020 tavoitteiden saavuttamista koskevia eroja
• parannetaan uusiutuvia energialähteitä koskevien tilastotietojen ajantasaisuutta
• järjestetään riittävästi huutokauppoja uusiutuvan energian kapasiteetin lisäämiseksi sähköntuotannossa
• luodaan aiempaa kannustavampi toimintaympäristö uusiutuvan sähköenergian tuotannolle yksinkertaistamalla hallinnollisia menettelyjä
• edistetään verkkoinfrastruktuuriin ja yhdysjohtoihin tehtäviä investointeja
• parannetaan seurantaa, jotta kyetään vähentämään sitovien kansallisten tavoitteiden puutteen vaikutusta.

Johdanto

Sähkönkulutus EU:ssa kasvoi vuodesta 1990 vuoteen 2017 keskimäärin prosentin vuodessa alle 2,2 miljardista gigawattitunnista¹ lähes 2,8 miljardiin gigawattituntiin vuodessa. Kulutuksen ennustetaan kasvavan vuoteen 2020 ulottuvalla kaudella alle 0,3 prosenttia vuodessa, jos energiatehokkuutta koskevat erityistoimenpiteet toteutetaan, ja 0,7 prosenttia vuodessa, jos kaudella 2020–2050 ei oteta käyttöön uusia energiatehokkuuspolitiikkoja².

Sähköä voidaan tuottaa joko uusiutumattomista lähteistä, joita ovat muun muassa fossiiliset polttoaineet (hiili, maakaasu, raakaöljy), uusiutumaton jäte ja perinteisissä reaktoreissa käytetyt ydinaineet, tai uusiutuvista lähteistä (vesivoima, tuulivoima, aurinkovoima, biomassa, biokaasu, bioneste, jätteenpoltto, geoterminen energia sekä vuorovesi-, aalto- ja valtamerienergia). Sähkön lisäksi uusiutuvia energialähteitä käytetään myös tuottamaan energiaa, joka muunnetaan lämmitykseksi ja jäähdytykseksi sekä liikenteen polttoaineeksi. Taulukossa 1 esitellään tärkeimmät uusiutuvat teknologiat ja niiden käyttökohteet.

Taulukko 1 – Tärkeimmät uusiutuvat teknologiat ja niiden käyttö sähkö-, lämmitys- ja jäähdytys- sekä liikennealoilla

Lähde: Euroopan tilintarkastustuomioistuin seuraavan julkaisun perusteella: SHARES tool manual, Eurostat, 2018.

Käytetystä energialähteestä riippuen sähköntuotanto voi vaikuttaa kielteisesti ympäristöön, ihmisten terveyteen ja ilmastoon. Yhteensä 79 prosenttia kaikista EU:n kasvihuonekaasupäästöistä on peräisin fossiilisten polttoaineiden käytöstä energian tuottamiseen⁵. Komissio arvioi, että uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön osuuden lisääminen auttaa EU:ta saavuttamaan tavoitteensa, joka on vähentää kasvihuonekaasupäästöjä 40 prosenttia vuoteen 2030 mennessä⁶ ja 80–95 prosenttia vuoteen 2050 mennessä⁷. Lisäksi uusiutuvien energialähteiden käytön lisääminen sähköntarpeisiin vastaamisessa vähentää EU:n riippuvuutta tuoduista fossiilisista polttoaineista.

Uusiutuvien energialähteiden osuus EU:n sähköntuotannosta kaksinkertaistui vuosina 2005–2017 noin 15 prosentista lähes 31 prosenttiin (ks. kaavio 1).

Lähde: Euroopan tilintarkastustuomioistuin Eurostatin tietojen perusteella.

Tärkeimmät tätä kasvua edistäneet uusiutuvan energian teknologiat olivat tuuli- ja aurinkovoima. Vaikka tuulivoima on määrältään yhä jäljessä vesivoimaa, tuulivoimalla tuotetun sähkön vuotuinen määrä kasvoi 414 prosenttia vuodesta 2005 vuoteen 2017. Aurinkovoiman vastaava luku oli 8 086 prosenttia. Vesivoimalla tuotetun sähkön määrä pysyi samaan aikaan lähes ennallaan. Vuonna 2017 vesivoiman osuus EU:n kaikesta uusiutuvista energialähteistä tuotetusta sähköstä oli 35 prosenttia, kun taas tuulivoiman osuus oli 34 prosenttia ja aurinkovoiman 12 prosenttia (ks. kaavio 2).

Lähde: Euroopan tilintarkastustuomioistuin Eurostatin tietojen perusteella.

Teknologiaan liittyvien kustannusten vähenemisen ansiosta tuulivoima ja aurinkosähkö ovat nyt taloudellisesti huomattavasti aiempaa kilpailukykyisempiä fossiilisiin polttoaineisiin verrattuna (ks. laatikko 1).

Lähde: Euroopan tilintarkastustuomioistuin seuraavan raportin perusteella: IRENA, ”Renewable power generation costs in 2017”, s. 17.

Uusiutuvista energialähteistä tuotettua sähköä koskeva EU:n toimintapolitiikka

Euroopan unionin toiminnasta tehdyssä sopimuksessa (SEUT) määrätään, että EU:lla ja sen jäsenvaltioilla on jaettu toimivalta energia-alalla. Jäsenvaltioilla on kuitenkin yhä oikeus päättää, miten ne voivat parhaiten hyödyntää energiavarojaan, mitä energialähteitä ne käyttävät ja miten ne järjestävät energiahuollon rakenteensa. SEUT-sopimuksen 194 artiklassa luetellaan neljä EU:n energiapolitiikan keskeistä tavoitetta. Niihin sisältyy uusiin ja uusiutuviin energialähteisiin perustuvien energiamuotojen kehittäminen.

Uusiutuvan energian kehittämiseen nimenomaisesti liittyvät toimintapoliittiset tavoitteet määritettiin vuonna 2009 annetussa uusiutuvaa energiaa koskevassa direktiivissä (RED I)¹⁰. RED I ‑direktiivissä velvoitettiin jäsenvaltiot varmistamaan, että koko EU:n energian kokonaisloppukulutuksesta vähintään 20 prosenttia on peräisin uusiutuvista energialähteistä vuoteen 2020 mennessä (ks. laatikko 2).

Komissio julkaisi 30. marraskuuta 2016 ”Puhdasta energiaa kaikille eurooppalaisille” ‑toimenpidepaketin¹³. Säädöspaketti sisälsi kahdeksan säädösehdotusta, joista neljä tuli voimaan vuonna 2018. Neljästä muusta säädösehdotuksesta päästiin poliittiseen sopimukseen marras- ja joulukuussa 2018. RED II ‑direktiivissä asetettiin sitovaksi EU:n tavoitteeksi vähintään 32 prosenttia vuoteen 2030 mennessä¹⁴. Siihen sisältyi mahdollisuus korottaa tavoitetta uudelleen vuonna 2023. Tämä vähintään 32 prosentin tavoite on kuitenkin saavutettava asettamatta sitovia kansallisia tavoitteita.

Kansalliset tukijärjestelmät ja muut toimenpiteet vuoden 2020 tavoitteiden saavuttamiseksi

RED I ‑direktiivissä kannustettiin jäsenvaltioita perustamaan uusiutuvia energialähteitä koskevia kansallisia tukijärjestelmiä, jotka perustuvat yksityisen sektorin sijoittajille tarjottaviin kannustimiin, jotta jäsenvaltiot saavuttavat vuoden 2020 tavoitteensa (ks. laatikko 3). Lisäksi RED I ‑direktiivissä edellytettiin, että uusiutuvista energialähteistä tuotetulle sähkölle annetaan ensisijainen verkkoonpääsy, jotta voidaan taata tuotetun sähkön myynti.

Kansalliset järjestelmät eivät pääsääntöisesti ole EU:n osarahoittamia, vaan niihin sovelletaan valtiontukisääntöjä. Kilpailun pääosasto analysoi nämä järjestelmät, jotta varmistetaan, että ne noudattavat sisämarkkinoita koskevia sääntöjä. Vuoteen 2016 saakka jäsenvaltiot saivat valita minkä tahansa järjestelmän tai järjestelmien yhdistelmän, jota ne pitivät markkinoilleen sopivana. Suurin osa jäsenvaltioista otti käyttöön syöttötariffeihin perustuvan järjestelmän, joka toteutettiin tarjouskilpailujen kautta. Syöttötariffeja saatettiin käyttää joko pelkästään tai yhdistettynä johonkin toiseen kannustintyyppiin. Vuodesta 2016 alkaen komission valtiontukisääntöjen¹⁵ nojalla kaikkien uusien uusiutuvan sähköenergian tuotantoon liittyvien tukiohjelmien on pitänyt toimia syöttötariffien kautta ja vuodesta 2017 alkaen tuki on pitänyt myöntää pääasiassa käyttämällä huutokauppoja¹⁶, jotka ovat avoinna syrjimättömästi kaikille sähköntuottajille¹⁷.

Lisäksi RED I ‑direktiivi kannusti jäsenvaltioita tekemään yhteistyötä vuoden 2020 tavoitteidensa saavuttamiseksi. Mahdollisia yhteistyömekanismeja ovat muun muassa yhteishankkeet ja yhteiset tukijärjestelmät sekä kahdenväliset sopimukset, joilla uusiutuvista lähteistä tuotetun energian osuus siirretään uusiutuvaa energiaa enemmän tuottavalta jäsenvaltiolta uusiutuvaa energiaa vähemmän tuottavalle jäsenvaltiolle. Tätä kutsutaan tilastolliseksi siirroksi.

Tuuli- ja aurinkovoiman tukeminen Euroopan aluekehitysrahastosta ja koheesiorahastosta

EU:n rahastoilla voidaan tarjota lisärahoitusta jäsenvaltioiden toimien vahvistamiseksi täydentämällä kansallisia tai alueellisia tukijärjestelmiä investointituella.

Ohjelmakausilla 2007–2013 ja 2014–2020 osoitettiin noin 8,8 miljardia euroa uusiutuvaan energiaan liittyviin hankkeisiin käyttämällä Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR) ja koheesiorahastosta myönnettyjä koheesiovaroja. Kuten taulukosta 2, käy ilmi, tuulivoimainvestointeihin on vuodesta 2007 alkaen myönnetty noin 972 miljoonaa euroa ja aurinkovoimahankkeisiin noin 2 868 miljoonaa euroa. Jäsenvaltiokohtaiset EAKR:n ja koheesiorahaston rahoitusosuudet tuuli- ja aurinkovoimainvestointeihin kummallakin ohjelmakaudella esitetään liitteissä I ja II.

Taulukko 2 – EAKR:n ja koheesiorahaston määrärahat uusiutuvia energialähteitä koskeviin investointeihin EU:ssa vuosina 2007–2020 (miljoonaa euroa)

Lähde: Euroopan tilintarkastustuomioistuin 9.4.2019 kerättyjen komission tietojen perusteella.

Komissio on ehdottanut, että kaudella 2021–2027 ilmastotavoitteita tukeviin toimiin ohjattaisiin koheesiopolitiikan puitteissa 30 prosentin osuus EAKR:stä ja 37 prosentin osuus koheesiorahastosta. Toimiin sisältyy uusiutuvien energialähteiden edistäminen¹⁸. Jos laskennan perustana käytetään EAKR:n/koheesiorahaston osalta ehdotettuja kokonaismääriä (ilman koheesiorahaston osuutta liikenteen alan Verkkojen Eurooppa ‑välineestä), EAKR:n osuudeksi tulee 60,2 miljardia euroa ja koheesiorahaston osuudeksi 11,6 miljardia euroa¹⁹. RED II ‑ehdotuksen vaikutustenarvioinnissa todettiin, että vuoden 2030 EU:n alkuperäistä 27 prosentin tavoitetta varten investointeja tarvitaan noin 254 miljardia euroa²⁰. Toisin sanoen EAKR:stä ja koheesiorahastosta ilmastonmuutostavoitteiden tukemiseen myönnettävän noin 71,8 miljardin euron kokonaisrahoitusosuuden lisäksi tarvitaan merkittävä määrä julkista ja yksityistä kansallista rahoitusta sekä muuta EU‑rahoitusta, jotta vuodelle 2030 asetettu EU:n nykyinen, vähintään 32 prosentin osuutta koskeva tavoite saavutetaan.

Tarkastuksen laajuus ja tarkastustapa

Tilintarkastustuomioistuin tutki tuulivoimalla ja aurinkosähköllä tuotettuun sähköön myönnetyn EU:n ja jäsenvaltioiden tuen vaikuttavuutta. Tuulivoima ja aurinkosähkö olivat tärkeimmät uusiutuvien energialähteiden osuuden kasvua edistävät tekijät. Tarkastuksessa tutkittiin,

• onko uusiutuvien energialähteiden osuus energian kokonaisloppukulutuksesta edistynyt asetettujen tavoitteiden mukaisesti vuodesta 2005 alkaen
• onko kansallisilla tukijärjestelmillä kyetty houkuttelemaan investointeja tuulivoimasta ja aurinkosähköstä peräisin olevaan sähköntuotantoon
• vaikuttivatko muut uusiutuvien energialähteiden välttämättömät edellytykset, kuten verkon laajentaminen ja päivittäminen, niiden käyttöönottoon
• saavutettiinko tuulivoima- ja aurinkosähköinvestointeihin saatavilla olleilla koheesiovaroilla kestäviä tuotoksia ja tuloksia ja olivatko tukitasot asianmukaisia
• saadaanko tarkistetulla vuosiksi 2021–2030 laaditulla EU:n oikeuskehyksellä aikaan tuulivoimalaitosten ja aurinkosähkövoimalaitosten kehitykseen kannustava toimintaympäristö.

Tarkastuksen aihe on erittäin keskeinen, koska ilmastonmuutos ja energiakestävyys ovat poliittisen ja taloudellisen asialistan kärjessä. Tämä tarkastuskertomus julkaistaan samoihin aikoihin, kun komissio julkaisee vuonna 2019 seuraavat uusiutuvan energian tilannekatsaukset. Katsauksissa esitellään jäsenvaltioiden edistymistä vuoden 2020 tavoitteiden saavuttamisessa, ja ne tarjoavat viimeisen tilaisuuden toteuttaa korjaavia toimia. Lisäksi katsaukset antavat tietoa uusiutuvien energialähteiden tilanteesta vuoden 2020 jälkeen käytävään keskusteluun.

Tarkastus kattoi Euroopan aluekehitysrahaston ja koheesiorahaston rahoituksen käytön ohjelmakausilla 2007–2013 ja 2014–2020. EU:n tasolla tilintarkastustuomioistuin tarkasti Eurostatin ja niiden viiden komission pääosaston työn, joilla on merkittävä rooli tuulivoiman ja aurinkosähkön käyttöönotossa²¹. Lisäksi tilintarkastustuomioistuin teki tarkastuskäynnin useisiin tuulivoiman ja/tai aurinkosähkön alan sidosryhmiin Brysselissä ja jäsenvaltioissa sekä Euroopan ympäristökeskukseen Kööpenhaminassa.

Tarkastuksen aikana käytiin seuraavissa neljässä jäsenvaltiossa: Saksa, Kreikka, Espanja ja Puola. Kyseisten jäsenvaltioiden määrärahojen osuus on noin puolet uusiutuvaan tuuli- ja aurinkoenergiaan ohjelmakausille 2007–2013 ja 2014–2020 osoitetuista EAKR:n ja koheesiorahaston kokonaismäärärahoista. Jäsenvaltioiden osuus asennetusta tuulivoimakapasiteetista oli 52 prosenttia ja asennetusta aurinkosähkökapasiteetista 47 prosenttia vuonna 2017. Tilintarkastustuomioistuin tarkasti kyseisissä valtioissa 24 hanketta (yhdeksän tuulivoimalaitosta, 12 aurinkosähkövoimalaitosta ja kolme yhdistettyä aurinkosähkö- ja tuulivoimalaitosta), jotka saavat EAKR:n tai koheesiorahaston osarahoitusta ja jotka ovat olennaisia ja tarkoituksenmukaisia tuulivoimaa ja aurinkosähköä koskevan tarkastuksen kannalta. Luettelo kyseisistä hankkeista on liitteessä III.

Lisäksi tarkastuksen johtopäätösten ja suositusten laadinnassa hyödynnettiin palautetta, jota uusiutuvan energian asiantuntijat antoivat tilintarkastustuomioistuimen havainnoista.

Huomautukset

Uusiutuvien energialähteiden osuuden kasvu energian kokonaisloppukulutuksesta ei riitä tavoitteiden saavuttamiseen

Tilintarkastustuomioistuin arvioi edistymistä, jota koko EU:ssa ja tarkastetuissa neljässä jäsenvaltiossa on tapahtunut vuodesta 2005 alkaen²² uusiutuviin energialähteisiin liittyvän kokonaistavoitteen sekä sähköä koskevien alakohtaisten tavoitteiden saavuttamisessa (ks. laatikko 2. Tarkastuksessa tutkittiin myös vuonna 2009 annetun uusiutuvaa energiaa koskevan direktiivin (RED I) roolia ja arvioitiin komission toteuttamaa seurantaa, joka kattoi jäsenvaltioiden edistymisen tavoitteiden saavuttamisessa, sekä toimia, joilla se on pyrkinyt korjaamaan hidasta kehitystä.

Merkittävä edistyminen erityisesti sähköalalla ei välttämättä riitä EU:n vuoden 2020 tavoitteen saavuttamiseen

RED I ‑direktiivissä vahvistettiin kutakin valtiota varten ohjeellinen vähimmäiskehityspolku, jossa yksilöitiin välitavoitteet uusiutuvien energialähteiden kokonaisosuuden saavuttamiseksi vuoteen 2020 mennessä. Lisäksi direktiivissä velvoitettiin kukin jäsenvaltio määrittelemään omat yleiset ja alakohtaiset kehityspolkunsa (sähköä, lämmitystä ja jäähdytystä sekä liikennettä varten) omissa kansallisissa uusiutuvaa energiaa käsittelevissä toimintasuunnitelmissaan (NREAP)²³.

Uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian osuus EU:n energian kokonaisloppukulutuksesta nousi 17,5 prosenttiin vuonna 2017, kun taas vuoden 2020 kokonaistavoite on 20 prosenttia. Kyseinen osuus on noin kaksinkertaistunut vuodesta 2005 (jolloin se oli 9,1 prosenttia)²⁴. Yksitoista 28 jäsenvaltiosta on jo saavuttanut vuoden 2020 tavoitteensa. Ne ovat Bulgaria, Tšekki, Tanska, Viro, Kroatia, Italia, Liettua, Unkari, Romania, Suomi ja Ruotsi. Muiden 17 jäsenvaltion tilanne on seuraava:

• Kreikka, Latvia ja Itävalta saavuttavat todennäköisesti vuoden 2020 tavoitteensa, jos ne jatkavat uusiutuviin energialähteisiin kohdennettujen toimenpiteiden toteuttamista nykyisellä tahdilla. Nämä kolme tarvitsevat alle kahden prosenttiyksikön kasvun uusiutuvien energialähteiden osuudessa vuodeksi 2020.
• Kahdeksan muun jäsenvaltion (Belgia, Saksa, Espanja, Kypros, Malta, Portugali, Slovenia ja Slovakia) olisi lisättävä uusiutuvien energialähteiden osuutta 2–4 prosenttiyksikköä, jotta ne saavuttavat vuoden 2020 tavoitteen (eli niiden olisi kiristettävä tahtia).
• Kuusi jäsenvaltiota ei todennäköisesti saavuta vuoden 2020 tavoitettaan, koska niiden on lisättävä uusiutuvien energialähteiden osuutta seuraavasti: Alankomaat 7,4 prosenttiyksikköä, Ranska 6,7 prosenttiyksikköä, Irlanti 5,3 prosenttiyksikköä, Yhdistynyt kuningaskunta 4,8 prosenttiyksikköä, Luxemburg 4,6 prosenttiyksikköä ja Puola 4,1 prosenttiyksikköä. Kunkin jäsenvaltion tähän mennessä saavuttama keskimääräinen edistyminen ja tavoitteiden saavuttamiseksi tarvittava keskimääräinen edistyminen esitetään liitteessä IV.

EU:n kokonaistavoitteen saavuttamisessa tapahtuneen edistyksen tahti hidastui vuosina 2014–2016 ja kasvoi hieman vuonna 2017. Vuotuinen edistys oli 5,1 prosenttia vuodesta 2013 vuoteen 2014, sen jälkeen 3,3 prosenttia vuoteen 2015, 1,8 prosenttia vuoteen 2016 ja 2,9 prosenttia vuoteen 2017 (ks. asteittaiset kasvut liitteessä V olevassa taulukossa A).

Suhteellisesti arvioituna sähköala on edistänyt eniten kokonaistavoitteen saavuttamista. Uusiutuvien energialähteiden osuus kaksinkertaistui sähköalalla vuoden 2005 noin 15 prosentista vuoden 2017 lähes 31 prosenttiin, kun taas lämmitys- ja jäähdytysalalla osuus oli 19,5 prosenttia ja liikennealalla 7,6 prosenttia vuonna 2017 (ks. liitteessä V oleva taulukko A). Absoluuttisesti mitattuna EU:n tasolla suurin osuus uusiutuvasta energiasta on kuitenkin lämmitys- ja jäähdytysalalla. Vuonna 2017 lämmitys- ja jäähdytysalalla tuotettiin uusiutuvaa energiaa kaikkiaan 102 Mtoe²⁵. Uusiutuvaa sähköä tuotettiin puolestaan 86,7 Mtoe ja liikennealan uusiutuvan energian tuotanto oli 23,7 Mtoe.

Tarkastettujen neljän jäsenvaltion kansallisissa uusiutuvaa energiaa käsittelevissä toimintasuunnitelmissa asetetut vuoden 2020 sähköalan tavoitteet ovat 38,6 prosenttia Saksassa, 39,8 prosenttia Kreikassa, 39 prosenttia Espanjassa ja 19,1 prosenttia Puolassa. Vuosien 2010 ja 2017 välillä Espanja ja Saksa suoriutuivat kansallisia kehityspolkujaan paremmin uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön osalta. Puola jäi joinakin vuosina tavoitteesta ja Kreikka jäi tavoitteesta joka vuosi: vuoden 2017 lopussa sen osuus oli seitsemän prosenttiyksikköä alle tavoitteen. Kreikassa odotettua pienempää kasvua sähkön osuudessa kompensoi kuitenkin lämmityksen ja jäähdytyksen osuuden kasvu. Tilanne on päinvastainen Saksassa ja Espanjassa, missä uusiutuva sähkö kompensoi lämmityksen ja jäähdytyksen osuuden. Näitä jäsenvaltioita koskeva vuosijakauma esitetään liitteessä V olevissa taulukoissa B ja C.

RED I ‑direktiivi lisäsi uusiutuvien energialähteiden käyttöönottoa, mutta raportointia ei toteuteta korjaavien toimien toteuttamisen kannalta riittävän ajoissa

RED I ‑direktiivi auttoi lisäämään uusiutuvien energialähteiden käyttöönottoa siten, että siinä asetettiin kullekin jäsenvaltiolle kansallinen kokonaistavoite ja ohjeellinen vähimmäiskehityspolku, velvoitettiin jäsenvaltiot määrittelemään omat kehityspolkunsa ja toteuttamaan toimia kolmella alalla, jotka edistävät tavoitetta. Kansalliset kehityspolut ja tavoitteet ovat tarjonneet hyödyllisen pitkän aikavälin näkökulman investointien suunnitteluun. Kansalliset kehityspolut toimivat myös komission raportoinnin ja seurannan viitekohtana.

Oikeuskehyksen olisi varmistettava, että jäsenvaltiot toimittavat ajantasaista tietoa, jonka avulla komissio voi todeta, tarvitseeko jäsenvaltioiden toteuttaa korjaavia toimia. Energiatilastoista annetussa asetuksessa²⁶ säädetään, että kaikki energiatiedot on ilmoitettava Eurostatille kerran vuodessa ja viimeistään 11 kuukautta vuoden päättymisen jälkeen²⁷. Asetuksessa Eurostatille annetaan kaksi kuukautta aikaa jäsenvaltioiden kanssa tapahtuvaan yhteydenpitoon ja näiden tietojen validointiin. Sen jälkeen energian pääosastolla kuluu toiset kaksi kuukautta RED I ‑direktiivissä säädetyn kahden vuoden välein julkaistavan, uusiutuvan energian toimintapoliittista kehitystä koskevan katsauksen laatimiseen. Jos katsauksessa todetaan, että jäsenvaltio ei saavuta direktiivissä määriteltyä ohjeellista kehityspolkuaan, energian pääosasto voi vaatia jäsenvaltiota toimittamaan tarkistetun kansallisen uusiutuvaa energiaa käsittelevän toimintasuunnitelman ja ottamaan käyttöön korjaavia toimenpiteitä kehityspolulle palaamiseksi.

Tähän mennessä energian pääosasto on julkaissut neljä tällaista tilannekatsausta, vuosina 2013, 2015, 2017 ja 2019²⁸. Viimeisin, huhtikuussa 2019 julkaistu katsaus kattaa tilanteen vuosina 2015–2017. Viime kädessä vasta keväällä 2022 selviää, ovatko jäsenvaltiot saavuttaneet vuoden 2020 kokonaistavoitteensa. Koska raportointi perustuu kaksi vuotta vanhoihin tietoihin, komissio ja päätöksentekijät eivät voi toteuttaa oikea-aikaisia korjaavia toimia, silloin kun ja siellä missä niitä eniten tarvitaan.

Lisäksi RED I ‑direktiivi rajoittaa komission valtuuksia seurata sitä, saavuttaako kukin jäsenvaltio kahden vuoden mittaisen ohjeellisen kehityspolkunsa. Direktiivissä ei vaadita komissiota seuraamaan, saavuttavatko jäsenvaltiot kansallisten uusiutuvaa energiaa käsittelevien toimintasuunnitelmien alakohtaiset tai kokonaistavoitteet. Tähän mennessä komissio on joutunut vain kerran pyytämään korjaavia toimia, kun Alankomaat ei saavuttanut vuosien 2015 ja 2016 ohjeellisen kehityspolun tavoitettaan. Alankomaat ei kuitenkaan toimittanut tarkistettua kansallista uusiutuvaa energiaa käsittelevää toimintasuunnitelmaa, mikä oli vaadittu korjaava toimi.

Tarkastetut jäsenvaltiot tarjosivat kannustimia aurinkosähkö- ja tuulivoimalaitoksiin kohdistuviin investointeihin, mutta tukijärjestelmien vähentäminen hidasti käyttöönottoa

Tilintarkastustuomioistuin tutki, edistivätkö tarkastettujen neljän jäsenvaltion kansalliset tukijärjestelmät tehokkaasti tuulivoima- ja aurinkosähköhankkeiden kehitystä ja tekivätkö jäsenvaltiot yhteistyötä. Lisäksi tilintarkastustuomioistuin tutki, kuka maksaa uusiutuviin energialähteisiin osoitetun tuen kustannukset ja miten varsinkin aurinkosähköä koskevien investointien tukitasoon myöhemmin tehdyt vähennykset ovat vaikuttaneet uusien hankkeiden käyttöönottoon. Lisäksi tilintarkastustuomioistuin arvioi, voitaisiinko huutokauppojen (jotka ovat olleet tärkein uuden kapasiteetin jakamisväline vuodesta 2017 alkaen, ks. kohta 11) ja kansalaisten osallistumisen (joko tuottajakuluttajina²⁹ tai energiaa tuottaviksi yhteisöiksi järjestäytyneinä³⁰) avulla korjata tuulivoima- ja aurinkosähköalojen nykyistä pysähtyneisyyttä.

Tarkastetut neljä jäsenvaltiota tarjosivat kannustimia tuulivoimaan ja aurinkosähköön kohdennettuihin investointeihin, vaikka ne hyödynsivät vain vähän yhteistyömekanismeja

RED I ‑direktiivissä kehotettiin jäsenvaltioita laatimaan tukijärjestelmiä, jotka perustuvat yksityisen sektorin sijoittajille tarjottaviin kannustimiin uuden ”vihreän talouden” vauhdittamiseksi. Lisäksi direktiivissä edellytettiin, että jäsenvaltiot sisällyttävät uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön ensisijaisen verkkoonpääsyn kansalliseen lainsäädäntöönsä, ja ehdotettiin, että ne hyödyntävät yhteistyömekanismeja luodakseen synergioita muiden energiamarkkinoiden kanssa.

Kaikki neljä tilintarkastustuomioistuimen tarkastamaa jäsenvaltiota olivat ottaneet käyttöön tukijärjestelmiä. Siihen asti, kunnes komissio teki huutokaupoista pakollisia suurten laitosten kohdalla (ks. kohta 11 ja alaviitteet 16 ja 17), Saksa ja Espanja käyttivät syöttötariffeja ja ‑preemioita ja Kreikka lähes pelkästään syöttötariffeja. Kaikki kolme toteuttivat järjestelmänsä kiinnostuksenilmaisupyyntöjen kautta. Puola käytti kaupattavien sertifikaattien järjestelmää. Liitteessä VI on kutakin jäsenvaltiota koskeva aikajana, jossa esitetään, miten ne ottivat käyttöön tukijärjestelmiä ja miten niiden tuulivoima- ja aurinkosähkökapasiteetti kehittyivät vuosina 1999–2017.

Sijoittajat havaitsivat uuden liiketoimintamahdollisuuden, joka tarjosi kaksi etua:

1. tariffi/preemio tuotettua kilowattituntia kohden määritettiin sopimuksissa vähintään 20 vuodeksi, joten se tarjosi sijoittajille varmuutta pitkällä aikavälillä
2. suuresta etukäteispääomavaatimuksesta huolimatta myöhemmät toimintakustannukset, myös henkilöstökustannukset, ovat tavallisesti alhaisia.

Käyttöönotto oli nopeaa sen jälkeen, kun jäsenvaltio oli sisällyttänyt uusiutuvien energialähteiden tukemista koskevat säännökset kansalliseen lainsäädäntöönsä. Järjestelmien käynnistämisen jälkeen tuulivoiman osuus sähkön kokonaistuotannosta on kasvanut jatkuvasti ja suhteellisen lineaarisesti lukuun ottamatta Espanjaa, jossa tuulivoimakapasiteetti on polkenut paikoillaan vuodesta 2014 alkaen (ks. kaavio 4). Aurinkoenergian osuus kasvoi nopeasti Saksassa, Kreikassa ja Espanjassa noin vuosista 2008–2010, ennen kuin sen kasvu pysähtyi Kreikassa ja Espanjassa vuoden 2013 jälkeen, koska käyttöön otettiin toimenpiteitä, joilla torjuttiin alun korkeaa tukea. Puolassa aurinkoenergian panos sähköntuotantoon on ollut olematon, koska Puola ei asettanut kunnianhimoisia tavoitteita aurinkosähköä varten (ks. liitteessä V oleva taulukko E).

• Aurinkovoimaa koskeva luku kattaa sekä aurinkosähkön että sähköntuotantoon tarkoitetun aurinkolämmön. Aurinkosähkön osuus näistä kahdesta teknologiasta on kuitenkin koko EU:ssa 98 prosenttia (ks. alaviite 3).

Lähde: Euroopan tilintarkastustuomioistuin Eurostatin tietojen perusteella.

Vaikka kaikki neljä jäsenvaltiota kirjasivat uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön ensisijaisen verkkoonpääsyn kansalliseen lainsäädäntönsä, ne hyödynsivät vain vähän direktiivissä mainittuja yhteistyömekanismeja. Yhteistyömekanismeja on käytetty vain kolme kertaa: aurinkosähköinvestointeja koskevassa Saksan ja Tanskan välisessä yhteisessä tarjouskilpailussa, Ruotsin ja Norjan toteuttamassa yhteisessä sertifikaattijärjestelmässä ja Luxemburgin sekä Liettuan ja Viron (jotka molemmat olivat jo saavuttaneet vuoden 2020 tavoitteensa vuoteen 2014 mennessä) välisissä tilastollisia siirtoja koskevissa sopimuksissa, joissa siirtohinta oli noin 15 euroa siirretyltä megawattitunnilta. Yhteistyömekanismien ilmeinen suosion puute tuotiin esiin marraskuussa 2016 julkaistussa RED I ‑direktiivin REFIT-arvioinnissa³¹. Tilintarkastustuomioistuin on jo todennut, että EU:n haasteena on saada paikalliset, alueelliset ja kansalliset energiamarkkinat toimimaan yhteen energian sisämarkkinoiden kehittämiseksi³².

Alun korkeiden tukitasojen säätäminen varsinkin aurinkosähkön alalla vähensi mahdollisten sijoittajien kiinnostusta

Uusiutuvien energialähteiden suotuisat tukiehdot mahdollistivat vihreän talouden kasvun. Jäsenvaltioiden on kuitenkin seurattava markkinoita säännöllisesti, jotta tukea voidaan säätää alaspäin, kun markkinat toimivat itsesääntelevästi. Näin vältetään liialliset korvaukset, sähkön korkeat kuluttajahinnat ja julkiseen talouteen kohdistuva paine.

Jäsenvaltiot tukivat hankkeita liiallisesti

Tehokkaan tukijärjestelmän pitäisi kannustaa investointeja tarjoamatta liiallisia korvauksia. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi energian tasoitettuja kokonaiskustannuksia (LCOE, ks. laatikko 1) olisi käytettävä uusiutuvien energialähteiden tuotantokustannusten määrittelyyn ja mahdollisille sijoittajille tarjottavien syöttötariffien tai ‑preemioiden määrittämiseen³³.

Vuonna 2010 aurinkosähkövoimalaitosten energian tasoitetut kokonaiskustannukset olivat 360 USD/MWh (noin 270 euroa/MWh, ks. kaavio 3). Esimerkiksi vuosien 2008 ja 2010 välillä aurinkosähkövoimalaitosten syöttötariffi Saksassa, Kreikassa ja Espanjassa oli 18–67 prosenttia korkeampi kuin energian tasoitetut kokonaiskustannukset, joten tuottajat saivat huomattavia voittoja (ks. laatikko 4).

Kaupattavien sertifikaattien hinnoittelu Puolassa oli myös erittäin houkutteleva vuoteen 2011 saakka: sertifikaatin arvo tuotettua MWh:a kohden oli keskimäärin 59 prosenttia tuottajan tuloista. Vuonna 2011 sertifikaattien hinta oli 282 zlotya/MWh (noin 60 euroa/MWh), kun taas sähköstä maksettu hinta oli keskimäärin 199 zlotya/MWh (noin 50 euroa/MWh).

Samalla ajanjaksolla teknologiset innovaatiot vauhdittivat uusien laitosten tuotantokapasiteettia ja madalsivat erityisesti aurinkosähkön materiaalikustannuksia ja muita niihin liittyviä kustannuksia. Saksassa talous- ja energiaministeriön mukaan tyypillisen katolle asennetun 10–100 kWp:n aurinkosähköjärjestelmän kustannukset pienenivät noin 27 prosenttia (4 100 eurosta/kWp 3 000 euroon/kWp) vuodesta 2008 vuoteen 2009. Kreikassa ympäristö- ja energiaministeriön mukaan saman tyyppisen ja kokoisen laitoksen kustannukset pienenivät 70 prosenttia vuodesta 2009 vuoden 2013 puoliväliin.

Saksa, Kreikka ja Espanja tarjosivat myös yli vuosikymmenen ajan maatuulivoimaan tariffeja tai preemioita, joiden arvo oli 80–100 euroa/MWh. Vuonna 2010 maatuulivoima oli tuotetulta kilowattitunnilta paljon taloudellisempaa kuin aurinkosähkö. Liitteestä VI käy ilmi, miten sekä tuulivoiman että aurinkosähkön tariffit ovat muuttuneet tarkastetuissa neljässä jäsenvaltiossa.

Ensimmäisinä vuosina anteliaat syöttötariffi- tai syöttöpreemiojärjestelmät, kaupattavien sertifikaattien korkeat hinnat ja teknologian kustannusten väheneminen tarkoittivat yhdessä merkittäviä voittoja erityisesti aurinkosähkövoimalaitoksille. Tilanteesta tuli vieläkin edullisempi, kun hankkeelle myönnettiin houkuttelevan syöttötariffin tai ‑preemion lisäksi investointitukea (avustus, joka kattaa osittain laitoksen asennuskustannukset). Tarkastuksessa havaittiin, että osa tarkastetuista hankkeista saavutti kannattavuusrajan jo 4–6 vuodessa ja ne olisi siis toteutettu matalammillakin tukitasoilla (ks. kohta 72).

Korkea tukitaso on nostanut sähkön hintoja ja myötävaikuttanut kansallisiin julkisen talouden alijäämiin

Syöttötariffeilla tai ‑preemioilla toteutetun uusiutuvien energialähteiden kannustamisen kustannukset kattaa suoraan loppukuluttaja, tai ne katetaan valtion talousarviosta. Uusiutuvien energialähteiden tuen kustannukset ovat Saksassa merkittävä osa sähkölaskuja. Kulut katetaan ”lisämaksun” muodossa (ks. laatikko 5). Tutkimusten mukaan lisämaksu pienenee vasta, kun nykyiset 20 vuoden pituiset syöttötariffi- tai syöttöpreemiosopimukset päättyvät³⁵.

Uusiutuvien energialähteiden tuki katetaan Espanjassa pääasiassa kansallisesta talousarviosta. Näin ollen korkeat syöttötariffit tai ‑preemiot kuormittavat huomattavasti julkista taloutta. Vuodesta 2013 alkaen hallitus on kyennyt vakauttamaan kaikkien uusiutuvien energialähteiden syöttötariffi- ja syöttöpreemiotuen kustannukset noin 6,5 miljardiin euroon vuodessa tuottajiin kohdistettujen toimenpiteiden sarjalla. Kreikassa tuki oli alun perin tarkoitus kattaa kansallisesta talousarviosta. Talouskriisin vuoksi tuen kustannukset kuitenkin siirrettiin tuottajille ja pienemmässä mittakaavassa kuluttajille korottamalla uusiutuvia energialähteitä koskevaa erityisveroa. Uusiutuviin energialähteisiin liittyvä julkisen talouden alijäämä korvattiin täysin tammikuuhun 2018 mennessä.

Kaupattavien sertifikaattien tilanne on erilainen, sillä niiden alalla ylitarjonta vaikuttaa uusiutuvista lähteistä peräisin olevan sähkön tuottajien tuloihin suoraan varsinkin, jos käytössä ei ole sertifikaateille vähimmäishinnan takaavaa valtion tukitoimenpidettä, kuten Puolassa (ks. laatikko 6).

Jäsenvaltioiden tukitasojen pienentäminen vaikutti tuulivoiman ja aurinkosähkön osuuden kasvuvauhtiin sähköntuotannossa

Jäsenvaltiot ovat ottaneet käyttöön useita suoraan tuottajiin kohdennettuja toimenpiteitä, joiden tavoitteena on uusiutuvien energialähteiden tuen kustannusten vähentäminen. Laajuudesta ja soveltamistavasta (takautuvasti, välittömästi vai siirtymäkauden jälkeen) riippuen toimenpiteet ovat vaikuttaneet uusiutuvien energialähteiden käyttöönottoon merkittävästi kolmessa tarkastetuista neljästä jäsenvaltiosta. Tämä käy ilmi myös RED I ‑direktiivin REFIT-arvioinnista³⁹.

Saksa oli yksi ensimmäisistä tariffeja madaltaneista valtioista: vuonna 2009 toteutetun ensimmäisen pienennyksen jälkeen vuonna 2012 tariffeja leikattiin vieläkin jyrkemmin tavalla, johon sisältyi muutoksia tariffien laskentakaavaan, jotta voitiin ottaa huomioon edellisen vuoden asennettu kapasiteetti. Koska tariffien madaltaminen oli avointa ja ennakoitavaa ja siihen sovellettiin siirtymäaikoja, se ei kuitenkaan karkottanut sijoittajia (ks. laatikko 7).

Tariffien jyrkät leikkaukset ovat kuitenkin karkottaneet aurinkosähköalan sijoittajia Kreikassa. Kreikka madalsi ensin vuonna 2010 aurinkosähköä koskevia syöttötariffejaan, vaikka tuottajien kanssa allekirjoitetut sopimukset eivät sisältäneet hintamuutoksia koskevaa lauseketta. Kreikka on sittemmin madaltanut tariffeja uudelleen useaan otteeseen, ja kahdessa tapauksessa madallus on vaikuttanut takautuvasti. Uutta aurinkosähkökapasiteettia ei asennettu käytännössä lainkaan vuodesta 2013 vuoteen 2016, jolloin Kreikka järjesti ensimmäiset pilottihuutokauppansa. Sitä vastoin Kreikan tuulivoima-ala ei missään vaiheessa kärsinyt tariffileikkauksista, ja tuulivoimakapasiteetti on kasvanut lähes lineaarisesti noin kymmenen prosenttia vuodessa jopa Kreikan talouskriisin vuosien aikana.

Espanjan oikeuskehyksen muutokset pysäyttivät investoinnit tuulivoimaan ja aurinkosähköön kokonaan useiksi vuosiksi. Vuonna 2010 Espanjan hallitus alkoi rajoittaa tuntimäärää, josta uusiutuvan energian tuotannosta voitiin maksaa korvausta. Lisäksi Espanja jopa vaati tuottajia suorittamaan maksun sähkön syöttämisestä verkkoon. Vuoteen 2012 mennessä Espanja ei tarjonnut lainkaan tukia uusille aurinkosähkö- tai tuulivoimalaitoksille. Syöttötariffi- ja syöttöpreemiomallista luovuttiin lopulta vuonna 2013, ja se korvattiin kompensaatiojärjestelmällä, joka tarjosi sijoituksesta tuoton määriteltyjen kriteerien perusteella. Uudet toimenpiteet, jotka vaikuttivat joissakin tapauksissa takautuvasti, vaikuttivat sijoittajien luottamukseen ja pysäyttivät täysin investoinnit tuulivoimaan (2012) ja aurinkosähköön (2011) Espanjassa. Espanjassa ei otettu käyttöön lainkaan uutta kapasiteettia ennen vuotta 2015, jolloin ensimmäiset pilottihuutokaupat käynnistettiin.

Puolassa tiukat sijaintivaatimukset ovat vahingoittaneet tuulivoimainvestointeja. Vuonna 2016 tuuliturbiineja koskevista investoinneista annetussa laissa määritettiin tiukat sijaintivaatimukset, kiellettiin sellaisten käytössä olevien turbiinien uudistaminen, jotka eivät täytä uutta sijaintivaatimusta, ja korotettiin rajusti tuulivoimalaitoksista perittävää veroa (uudistusta ja veroa koskevat lausekkeet kumottiin lopulta vuoden 2018 puolivälissä). Kaupattavia sertifikaatteja koskeva järjestelmä suljettiin uusilta toimijoilta vuoden 2016 puolivälissä, ja standardikokoisille tuulivoimalaitoksille ei järjestetty huutokauppoja ennen vuoden 2018 puoliväliä. Tämän seurauksena tuulivoimakapasiteetti kasvoi Puolassa vuoden 2016 puolivälistä vuoden 2018 puoliväliin vain hieman.

Uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön kasvua haittaavat huutokauppojen riittämättömyys ja tuottajiin kohdistuvat käytännön esteet

Tarkastuksen osana tilintarkastustuomioistuin arvioi, voitaisiinko huutokauppojen ja kansalaisten osallistumisen avulla korjata tuulivoima- ja aurinkosähköalojen hidasta kasvua. Huutokaupat voisivat madaltaa valtiontuen tasoja ja kansalaiset tarjota uuden yksityisen rahoituksen lähteen.

Kahdessa tarkastetuista jäsenvaltioista huutokaupattavaksi suunniteltu kapasiteetti ei riitä varmistamaan, että vuoden 2020 tavoitteet saavutetaan

Tilintarkastustuomioistuin totesi, että kaikissa neljässä jäsenvaltiossa, joihin se teki tarkastuskäynnin, on uusimpien valtiontukisääntöjen (ks. kohta 11), mukaisesti järjestetty huutokauppoja jaettaessa uutta uusiutuvan energian kapasiteettia. Vuosina 2016 ja 2017 järjestettyjen huutokauppojen tulokset ovat osoittaneet, että jotkin tuulivoima- ja aurinkosähköinvestoinnit Saksassa (ja energian pääosaston mukaan Alankomaissa) toteutetaan nyt ilman valtion tukea, vaikka valtio rahoittaakin verkkoon liittämistä. Uusille sopimuksille ei Espanjassakaan myönnetty muuta julkista tukea kuin takuu siitä, että tietyn kynnysarvon alle jäävät sähkön hinnan pudotukset katetaan. Sitä vastoin Kreikassa⁴⁰ ja Puolassa⁴¹ hiljattain järjestettyjen huutokauppojen seurauksena hinnat ovat yhä korkeampia kuin fossiilisten polttoaineiden hinnat, mutta Kreikassa ero oli huomattavasti pienempi kuin syöttötariffijärjestelmässä.

Espanjassa ei ole kuitenkaan suunniteltu huutokauppoja, eikä uusi noin 8 500 MW:n kapasiteetti, joka huutokaupattiin vuosina 2015–2017, riitä korvaamaan viime vuosien hidastumista. Puola ei järjestänyt huutokauppoja kapasiteetiltaan yli 1 MW:n tuulivoima- ja aurinkosähkövoimalaitoksille (vastaa maalla sijaitsevaa vuoden 1985 tuuliturbiinia⁴²) ennen kuin vuoden 2018 puolivälissä. Nämä tosiseikat lisäävät entisestään huolta siitä, kykenevätkö nämä kaksi jäsenvaltiota saavuttamaan vuoden 2020 tavoitteensa, kun otetaan huomioon tuulivoimahankkeiden toteuttamiseen tarvittava aika. Saksassa ja Kreikassa huutokauppoja on suunniteltu, ja ne toteutetaan aikataulun mukaan. Saksassa käyttöönottokäytävät rajoittavat kuitenkin edelleen huutokauppoja koskevaa kapasiteettia, ja Kreikan haasteena on yhä, miten se saa houkuteltua riittävästi sijoittajia osallistumaan huutokauppoihinsa.

Keskeinen osa minkä tahansa huutokaupan menestymistä on hankkia sijoittajan luottamus antamalla osallistujien määrittää tarjottava hinta avoimella tavalla (ks. laatikko 8).

Kansalaisten osallistuminen tuulivoima- ja aurinkosähköinvestointeihin joko tuottajakuluttajina tai energiaa tuottaviksi yhteisöiksi järjestäytyneinä kohtaa esteitä

Tilintarkastustuomioistuin totesi, että kaikki tarkastetut neljä jäsenvaltiota ovat panneet täytäntöön lainsäädäntöä RED I ‑direktiivin mukaan, jotta mahdollistetaan sähkön tuottaminen tuottajakuluttajien tai energiaa tuottavien yhteisöjen omaan käyttöön. Vuonna 2017 yksityishenkilöt ja yksityiset puistot omistivat 49 prosenttia Saksan aurinkovoiman asennetusta kapasiteetista ja 41 prosenttia Saksan maatuulivoiman asennetusta kapasiteetista⁴³. Suurimmassa osassa näistä tapauksista yksityishenkilöt olivat järjestäytyneet energiaa tuottaviksi yhteisöiksi. Jotkin Espanjan alueet olivat jopa asettaneet itse tuotetun energian kulutusta koskevia tavoitteita. Joissakin tapauksissa tämän osa-alueen kehitys kohtaa kuitenkin esteitä. Esimerkiksi Espanjassa tuottajakuluttajien on osallistuttava energian spot-markkinoille, jotta he saavat maksun verkkoon syöttämästään ylimääräisestä sähköstä. Tämä on vaivalloista pienille tuottajille, koska siihen liittyy useita lupia ja osallistumismaksuja. Puolassa tuottajakuluttajat ovat nopeimmin kehittyvä uusiutuvan energian segmentti, vaikka tuottajakuluttajat kohtaavatkin tiettyjä rajoituksia (esimerkiksi verotus ja vähäiset hyödyt energian syöttämisestä verkkoon).

Useat rajoitukset viivästyttävät investointeja tuulivoimaan ja aurinkosähköön

Tilintarkastustuomioistuin tutki, tukevatko hallinnolliset ja aluesuunnittelua koskevat säännöt tuulivoimaan ja aurinkosähköön tehtäviä investointeja. Lisäksi tilintarkastustuomioistuin arvioi, miten verkon puutteellisuus vaikutti uusiutuvia energialähteitä koskevien hankkeiden käyttöönottoon, miten huono yhteenliitäntäkapasiteetti naapurimaiden kanssa rajoittaa yhteistyötä ja miten tärkeää kumpaankin on investoida lähitulevaisuudessa.

Aluesuunnittelua koskevat säännöt rajoittavat tuulivoimalaitosten kehitystä kahdessa tarkastetuista jäsenvaltioista

Aluesuunnitteluun liittyvät rajoitukset voivat kaventaa merkittävästi uusien hankkeiden kehittämistä. Tuulipuiston ja asuinalueiden välisen vähimmäisetäisyyden määrittelyä koskevat säännökset voivat olla erityisen rajoittavia. Jäsenvaltioiden haasteena on ottaa käyttöön sellaiset aluesuunnittelua koskevat säännökset, jotka suojaavat kaupunki- ja luonnonsuojelualueita mutta mahdollistavat tuulivoiman ja aurinkosähkön käyttöönoton.

Tilintarkastustuomioistuin havaitsi, että tämä oli ongelma kahdessa tarkastetuista jäsenvaltioista. Esimerkiksi Saksassa eräällä alueella määritettiin sallituksi vähimmäisetäisyydeksi turbiinin ja lähimmän asutuksen välillä 10 kertaa turbiinin kokonaiskorkeus (mikä tarkoittaa noin kahden kilometrin etäisyyttä). Tämän jälkeen kyseisellä alueella ei ole saatu lainkaan uusia tuulivoimalaitosten rakentamista koskevia hakemuksia. Toimenpide vähensi tuulipuistoihin käytettävissä olevan alueen noin 0,3 prosenttiin alueen pinta-alasta suunnitellun 2–3 prosentin sijaan. Sama säännös otettiin käyttöön Puolassa vuonna 2016. Asiasta ei ole tehty virallista vaikutustenarviointia, mutta tutkimuksissa⁴⁴ on käynyt ilmi, että tämä säännös pienensi tuuli-investointeihin soveltuvan maa-alueen kokoa vain 0,1 prosenttiin kansallisesta alueesta suunnitellun 2,6 prosentin sijaan, kun laitosten ja asuinalueiden väliin jätetään kilometrin levyinen suoja-alue.

Pitkät hallinnolliset menettelyt monimutkaistavat erityisesti uusien tuulivoimahankkeiden liiketoimintaympäristöä

Uusiutuvia tuulivoimalaitoksia koskevissa hallinnollisissa säännöissä edellytetään tavallisesti, että viranomaiset myöntävät lupia tai tekevät päätöksiä, jotka koskevat ympäristönäkökohtia, rakennustöitä, verkkoliitäntöjä tai sähkön tuottamista ja myymistä koskevia lupia. Jäsenvaltioiden käyttöönottamien menettelyjen olisi sisällettävä mahdollisimman vähän hallinnollisia esteitä, jotta sijoittajia voidaan houkutella uusiutuvan energian markkinoille. Samalla menettelyjen on kuitenkin suojattava muun muassa terveyttä ja ympäristöä maaseutu- ja kaupunkialueilla.

Maalla sijaitseva tuulivoimalaitos voidaan laitoksen koosta riippuen saada fyysisesti valmiiksi keskimäärin viidessä vuodessa (sisältää hallinnollisten asiakirjojen myöntämisajan), merellä sijaitseva tuulipuisto kahdeksassa vuodessa ja aurinkosähkövoimalaitos kahdessa vuodessa. Katolle asennettavaa aurinkosähköä koskevat hankkeet vievät alle vuoden. Tarkastuksessa todettiin kuitenkin, että keskitettyä asiointipistettä hyödyntävällä Saksan toimintatavalla voidaan vähentää tehokkaasti hallinnollisia esteitä (ks. laatikko 9).

Vaikka jäsenvaltiot ovat asettaneet enimmäismääräajat hallinnollisille menettelyille, tarkastuksessa havaittiin, ettei näitä määräaikoja noudatettu tuulivoimahankkeissa Kreikassa ja Espanjassa. Kummassakin valtiossa maatuulivoimahankkeen toteuttaminen voi kestää jopa seitsemän vuotta. Espanjassa myös pienimuotoisten itse tuotetun energian kulutukseen tarkoitettujen laitosten menettelyt olivat pitkiä, sillä luvan myöntäminen kesti keskimäärin vuoden.

Verkkoinvestointien, myös yhteenliittämiseen tarvittavaan infrastruktuuriin kohdistuvien investointien, viivästykset ovat jarruttaneet käyttöönottoa

Sähkö tavoittaa kuluttajat siirto- ja jakeluverkon kautta. Aurinkosähkö- ja tuulivoimalaitosten käyttöönoton yhteydessä verkon päähaasteita ovat sen kapasiteetti ottaa vastaan vaihtelevaa sähköä⁴⁵ ja sellaisten alueiden syrjäisyys, joilla on suuri tuulivoima- ja aurinkosähköpotentiaali, sekä pitkät välimatkat sellaisten alueiden välillä, joilla on suuri potentiaali ja joilla on suuri sähkön kysyntä⁴⁶. Lisäksi haasteena on varmistaa, että yhteenliitäntäkapasiteetti⁴⁷ riittää mahdollistamaan rajaylittävät virrat silloin, kun niitä tarvitaan tai ne ovat kaikkein taloudellisimpia.

Verkkoinvestointien viivästykset vaikuttavat uusiutuvien energialähteiden käyttöönottoon

Verkkoinvestoinnit ovat viivästyneet merkittävästi kaikissa tarkastetuissa neljässä jäsenvaltiossa. Ongelma on kuitenkin kaikkein kiireellisin Saksassa, jossa alle 10 prosenttia suunnitellusta Saksan sisäisestä verkon laajentamisesta (vain 750 kilometriä 7 900 kilometristä) oli saatu valmiiksi vuoden 2017 loppuun mennessä. Saksan alikehittynyt verkko saa aikaan energian kiertovirtoja⁴⁸ naapurimaiden kanssa, kun Saksan verkko ei selviydy ylimääräisistä sähkönsiirroista. Esimerkiksi kun Pohjois-Saksan tuulipuistot tuottavat ylimääräistä sähköä, verkko ei toisinaan pysty kuljettamaan kaikkea sähköä Saksan eteläosaan ja Itävaltaan, joissa kysyntä on suurin. Sähkö on reititettävä uudelleen Puolan, Tšekin ja Slovakian kautta. Tämän seurauksena Puolan verkko vastaanotti vuonna 2017 yli kahdeksan kertaa suunniteltua enemmän sähköä Saksasta, vaikka Puolan viranomaiset pienensivät usein Saksan sähkövirtoja.

Tilintarkastustuomioistuin havaitsi verkoissa puutteellisuutta, joka haittasi uusiutuvien energialähteiden kehittämistä sellaisilla alueilla Kreikassa (Peloponnesos) ja Espanjassa (Andalusia), joilla on suuri tuuli- ja aurinkovoimapotentiaali ja joille ei voida asentaa uusia uusiutuviin energialähteisiin perustuvia voimalaitoksia. Kreikan siirtoverkonhaltijan⁴⁹ mukaan joidenkin Kreikan saarien odotetaan olevan täysin yhteydessä mantereeseen vasta vuonna 2023, vaikka tämä säästäisi kansallisessa talousarviossa 350 miljoonaa euroa vuodessa vähentämällä esimerkiksi öljyn kuljetuskustannuksia saarille.

Komissio on arvioinut, että uusiutuvien energialähteiden osuuden koko sähköntuotannosta olisi oltava noin puolet, jos vuodeksi 2030 alun perin ehdotettu 27 prosentin kokonaistavoite energian kokonaisloppukulutuksesta aiotaan saavuttaa⁵⁰. IRENA on laskenut, että vuodeksi 2030 hyväksytty 32 prosentin tavoite edellyttää 55 prosentin osuutta tuotetusta sähköstä⁵¹. Investointeja tarvitaan kiireellisesti, koska uusiutuvien energialähteiden osuus sähköalasta on tällä hetkellä lähes 31 prosenttia ja jo tämä aiheuttaa verkolle käyttöönottohaasteen. Uusiutuvaa energiaa koskevat hallintakeskukset voivat siksi auttaa maksimoimaan uusiutuvien energialähteiden absorboimisen (ks. laatikko 10).

Jäsenvaltioiden välisten yhteenliitäntöjen aste ei riitä tukemaan uusiutuvien energialähteiden käyttöönottoa

Vuonna 2002 Barcelonassa pidetyssä Eurooppa-neuvoston kokouksessa jäsenvaltioiden sähköverkkojen yhteenliitäntätavoitteeksi asetettiin 10 prosenttia vuoteen 2020 mennessä. Toimen tavoitteena oli lisätä uusiutuvien energialähteiden käyttöönottoa sallimalla rajatylittävät virrat silloin, kun niitä tarvitaan tai ne ovat kaikkein taloudellisimpia. Vuonna 2015 kahdentoista jäsenvaltion verkot eivät kuitenkaan olleet vielä valmiita tähän tavoitteeseen⁵². Yksi näistä jäsenvaltioista on Espanja. Espanjan siirtokapasiteetti Ranskaan oli vuonna 2017 vain viisi prosenttia asennetusta kapasiteetista, joten Espanja (ja sen myötä Pyreneiden niemimaa) on yhä suurilta osin energiasaareke. Jo hyväksytyt hankkeet nostavat tason noin kahdeksaan prosenttiin, mutta vasta vuonna 2025.

Lokakuussa 2014 pidetyssä Eurooppa-neuvoston kokouksessa⁵³ hyväksyttiin komission toukokuussa 2014 tekemä ehdotus⁵⁴ sähköverkkojen 10 prosentin yhteenliitäntätavoitteen nostamisesta 15 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Rikkomusmenettelyä ei kuitenkaan käynnistetä, jos tätä tavoitetta ei saavuteta. Vuonna 2017 julkaistussa sähköverkkojen yhteenliitäntätavoitteita käsittelevän komission asiantuntijaryhmän raportissa⁵⁵ Saksa, Kreikka ja Espanja olivat niiden kahdeksan jäsenvaltion joukossa, joiden on tehtävä investointeja kaikkein kiireellisimmin.

Koheesiovarat ovat auttaneet lisäämään tuulivoima- ja aurinkosähkökapasiteettia, mutta niistä on myös maksettu liiallisia tukia

Tilintarkastustuomioistuin tutki, saavutettiinko tuulivoima- ja aurinkosähköinvestointeihin saatavilla olleilla koheesiovaroilla kestäviä tuotoksia ja tuloksia. Tilintarkastustuomioistuin arvioi erityisesti, miten hyvin otoksen, joka sisälsi 24 yhteisrahoitettua hanketta, joita tuettiin yhdeksästä toimenpideohjelmasta ohjelmakaudella 2007–2013 tai 2014–2020, hankkeet pantiin täytäntöön ja mitä tuloksia niissä saavutettiin. Hankkeista yhdeksän oli tuulivoimahankkeita, kaksitoista aurinkosähköhankkeita ja kolme yhdistettyjä laitoksia, joissa hyödynnettiin molempia teknologioita (ks. liite III).

Tarkastetuista 24 hankkeesta tilintarkastustuomioistuin arvioi ne hankkeet, jotka oli saatettu päätökseen ja jotka olivat toiminnassa tarkastuksen aikaan. Päätökseen saatetuista 20 hankkeesta tilintarkastustuomioistuin totesi, että kaikissa tapauksissa hankkeet oli pantu täytäntöön hankehakemusten mukaisesti (odotettu kapasiteetti oli asennettu eivätkä kustannukset ylittyneet), ne olivat toiminnassa tarkastuksen ajankohtana, niissä ei ollut kestävyyteen liittyviä ongelmia ja ne tuottivat voittoa.

Tarkastuksessa havaittiin, että päätökseen saatetuista hankkeista 13 tuotti odotettuja sähkön määriä. Muista seitsemästä päätökseen saatetusta hankkeesta kaksi tuulivoimahanketta Kreikassa tuotti sähköä suunniteltua vähemmän ja viidestä pienestä itse tuotetun energian kulutukseen tarkoitetusta verkon ulkopuolisesta asennuksesta Espanjassa ei toimitettu tietoja tilintarkastustuomioistuimelle. Päätökseen saatetuista hankkeista 17 oli pantu täytäntöön ilman merkittäviä viivästyksiä (eli ne viivästyivät enintään kolme kuukautta). Kaksi hanketta Puolassa ja yksi Kreikassa saatettiin päätökseen hieman alle vuoden myöhässä.

Tilintarkastustuomioistuin havaitsi, että koheesiovarojen käyttöön investointitukena tuulivoima- ja aurinkosähköhankkeissa liittyi tapauksia, joissa tukea maksettiin liikaa. Tarkastetuista 24 hankkeesta yhdeksässä (kolme Saksassa, neljä Kreikassa, yksi Espanjassa ja yksi Puolassa⁵⁶) oli erittäin houkutteleva sisäinen tuottoprosentti (IRR)⁵⁷, joka oli 3–11 prosenttiyksikköä suurempi kuin sen kuukauden 10-vuotisten valtion joukkovelkakirjojen tuotot⁵⁸, jona hankkeet hyväksyttiin. Tämä johtui pääasiassa siitä, että hankkeet hyödynsivät erittäin anteliaan syöttötariffin lisäksi investointitukea toimintakustannustensa tukemiseksi (ks. kohta 39). Lisäksi Espanjassa toteutetuissa neljässä muussa sellaisessa verkon ulkopuolisessa hankkeessa, jotka saivat vain investointitukea EU:n avustuksen muodossa, energiasäästöjä hankehakemuksen aikaan vastaava investoinnin tuottoprosentti⁵⁹ saavutettiin hyvin nopeasti (3,6–6,2 vuodessa).

Tilintarkastustuomioistuin nosti esiin tiettyjen uusiutuvia energialähteitä koskevien hankkeiden liiallisen tukemisen aiemmassa uusiutuvia energialähteitä koskevassa erityiskertomuksessaan⁶⁰. Asia on tuotu esiin myös useissa kansallisten ylimpien tarkastuselinten tarkastuskertomuksissa⁶¹.

Tarkistettu EU:n sääntelykehys tukee uusiutuvien energialähteiden käytön laajentamista RED I ‑direktiiviin verrattuna entistä enemmän, mutta huomattavia puutteita on edelleen

Komissio ehdotti vuonna 2016 puhtaan energian säädöspakettia (ks. kohta 09), jonka tavoitteena on luoda entistä vahvemmat yhteydet energiaan liittyvien eri politiikanalojen välille. Uusiutuvien energialähteiden kannalta tämän säädöspaketin olennaisimmat osat ovat RED II ‑direktiivi⁶² ja hallintoa koskeva asetus⁶³. Tilintarkastustuomioistuin tutki lainsäädäntöä arvioidakseen, missä määrin siinä käsiteltiin tämän kertomuksen aiemmissa osissa esiintuotuja ongelmia ja luodaanko lainsäädännöllä toimintaympäristö, joka kannustaa kehittämään uusiutuvia energialähteitä, myös sähköntuotantoon tarkoitettua tuulivoimaa ja aurinkosähköä.

Tilintarkastustuomioistuin totesi, että RED II ‑direktiivillä tuetaan sähköntuotantoa uusiutuvista energialähteistä, erityisesti tuulivoimasta ja aurinkosähköstä:

• Direktiivissä edellytetään, että tukijärjestelmien rakennetta ja vakautta parannetaan. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että näitä järjestelmiä ei tarkisteta tavalla, joka vaikuttaa uusiutuvan energian tuottajien oikeuksiin kielteisesti ja heikentää jo tukea saavien laitosten taloudellista elinkelpoisuutta, mistä tilintarkastustuomioistuin havaitsi esimerkkejä kolmessa tarkastetuista jäsenvaltioista (ks. kohta 47).
• Direktiivissä vahvistetaan kaksi periaatetta, jotka koskevat itse tuotetun uusiutuvan energian kulutusta ja energiaa tuottavia yhteisöjä. Tilintarkastustuomioistuin havaitsi rajoituksia kahdessa tarkastetuista jäsenvaltioista (ks. kohta 56).
• Direktiivi edistää hallinnollisten menettelyjen yksinkertaistamista edellyttämällä, että jäsenvaltiot perustavat yhden ainoan yhteyspisteen, joka koordinoi uusien uusiutuvia energialähteitä käyttävien laitosten koko lupamenettelyä, ja määrittelemällä tarvittavien lupien myöntämistä koskevat määräajat. Kahdessa tarkastetuista jäsenvaltioista tilintarkastustuomioistuin havaitsi, että monimutkaiset hallinnolliset menettelyt haittasivat uusien aurinkosähkö- ja tuulivoimalaitosten kehittämistä (ks. kohta 62).
• Direktiivissä kannustetaan laatimaan sellaisiin hankkeisiin kohdennettavia rahoitusvälineitä, jotka a) pyrkivät parantamaan verkon vakautta, hallitsemaan verkon ylikuormitusta ja lisäämään siirtojärjestelmän joustavuutta, mukaan lukien hankkeet, jotka auttavat saavuttamaan sähköverkkojen 15 prosentin yhteenliitäntätavoitteen vuoteen 2030 mennessä; tilintarkastustuomioistuin teki havaintoja kaikista näistä ongelmista (ks. kohdat 64–68), ja b) tehostavat jäsenvaltioiden keskinäisiä sekä jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välisiä yhteistyömekanismeja, joita käytettiin vain vähän RED I ‑direktiivin nojalla (ks. kohta 36).

Hallintoa koskevasta asetuksesta tehdystä tilintarkastustuomioistuimen arvioinnista käy ilmi, että niihin jäsenvaltioiden toimiin, joilla lisätään uusiutuvien energialähteiden osuutta sähkö-, lämmitys- ja jäähdytys- sekä liikennealoilla, kohdistuvaa seurantaa olisi parannettava laajentamalla komission valtuuksia

• seurata yhdennettyjä kansallisia energia- ja ilmastosuunnitelmia, jotka jäsenvaltioiden on toimitettava kymmenen vuoden välein ja päivitettävä vähintään kerran vuonna 2024 ja jotka kattavat toimintapolitiikat ja toimenpiteet viiden energiaulottuvuuden⁶⁴ edistämiseksi; toisin sanoen komission tehtäväksi ei rajata ensisijaisesti ohjeellisen kehityspolun seurantaa, kuten RED I ‑direktiivissä (ks. kohta 30).
• seurata huutokauppojen välityksellä myönnetyn tuen tuloksellisuutta ja raportoida siitä kolmen vuoden välein Euroopan parlamentille; huutokaupat ovat tällä hetkellä tärkein väline uusiutuvan energian kapasiteetin lisäämisessä, ja ne vaikuttavat vähentävän valtiontukea (ks. kohta 53).

Tilintarkastustuomioistuin totesi lisäksi, että sääntelykehyksellä on luotu joitakin uusia puutteita ja yhtä aiemmista puutteista ei ole korjattu. Komissio totesi vuonna 2016, että RED I ‑direktiivin kansallisia tavoitteita pidettiin uusiutuvaa energiaa koskevien toimintapolitiikkojen ja investointien tärkeimpänä edistävänä tekijänä monissa jäsenvaltioissa⁶⁵. Tästä huolimatta RED II ‑direktiivissä kansalliset tavoitteet korvataan vain Euroopan tasolla sovellettavalla, vähintään 32 prosentin osuutta koskevalla sitovalla tavoitteella. Tämä aiheuttaa riskin, että jäsenvaltioista tulee joko mallisuoriutujia tai alisuoriutujia uusiutuvan energian alalla. Lisäksi riskinä on, että jäsenvaltiossa tapahtuva uusiutuvien energialähteiden käyttöönotto ja EU:n kehityspolut eriytyvät toisistaan.

Hallintoa koskevassa asetuksessa edellytetään, että komissio seuraa EU:n yleistä ohjeellista kehityspolkua vuosina 2022, 2025 ja 2027. Uusi lainsäädäntö ei kuitenkaan ratkaise tilintarkastustuomioistuimen havaitsemaa heikkoutta, joka koskee ajantasaista ilmoittamista riittämättömästä edistymisestä (ks. kohdat 28 ja 29). Tämä heikentää entisestään seurannan vaikuttavuutta, eikä komissio välttämättä kykene reagoimaan ajoissa edistymisen varmistamiseksi, jos jotkin jäsenvaltiot jäävät jälkeen tavoitteidensa saavuttamisessa.

Euroopan parlamentti ja neuvosto hyväksyivät RED II ‑direktiivin ja hallintoa koskevan asetuksen kaksi ja puoli vuotta ennen kuin RED I ‑direktiivin voimassaolo päättyy 1. heinäkuuta 2021. Jäsenvaltioiden on saatettava kaikki RED II ‑direktiiviin sisältyvät uudet osa-alueet osaksi kansallista lainsäädäntöään 30. kesäkuuta 2021 mennessä. Tilintarkastustuomioistuin totesi, että kaikki tarkastetut neljä jäsenvaltiota saattoivat edellisen direktiivin osaksi kansallista lainsäädäntöä myöhässä. Erityisesti Puola tarvitsi tähän yli neljä vuotta.

Johtopäätökset ja suositukset

Tilintarkastustuomioistuin totesi, että yleisesti ottaen noin puolet EU:n jäsenvaltioista ei välttämättä tuota riittävästi sähköä uusiutuvista energialähteistä saavuttaakseen vuoden 2020 tavoitteensa. Lisäksi tilintarkastustuomioistuin totesi, että aluksi käyttöönotetuilla tukijärjestelmillä tuettiin liiallisesti tuulivoiman ja aurinkosähkön käyttöönottoa, mutta tukitasojen pienentäminen tyrehdytti mahdollisia investointeja. On tärkeää kannustaa järjestämään huutokauppoja ja hyödyntämään kansalaisten osallistumista, jotta voidaan lisätä investointeja ja parantaa käyttöönoton edellytyksiä, kuten poistaa esteet, jotka liittyvät rajoittaviin aluesuunnittelua koskeviin sääntöihin, pitkiin hallinnollisiin menettelyihin ja sähköverkon puutteellisuuteen.

Uusiutuvien energialähteiden osuus energian kokonaisloppukulutuksesta on kasvanut vuosina 2005–2017 merkittävästi 9,1 prosentista 17,5 prosenttiin. Noin puolet jäsenvaltioista on jo saavuttanut vuoden 2020 tavoitteensa tai on lähellä sen saavuttamista. Muille jäsenvaltioille kansallisen tavoitteen saavuttaminen on kuitenkin yhä merkittävä haaste. Huolenaiheena onkin, riittävätkö uusiutuvan energian alalla mallisuoriutujien tulokset kompensoimaan alisuoriutujien tuloksia ja saavutetaanko niiden avulla EU:n 20 prosentin kokonaistavoite (ks. kohdat 22–24).

Uusiutuvien energialähteiden osuuden kasvua energian kokonaisloppukulutuksesta on edistänyt eniten sähköala, jolla osuus on kaksinkertaistunut noin 15 prosentista lähes 31 prosenttiin vuosina 2005–2017. Kasvusta sähköalalla ovat vastanneet pääasiassa tuulivoima ja aurinkosähkö (ks. kohdat 25 ja 26).

Komission olisi arvioitava, mitkä jäsenvaltiot eivät ehkä saavuta vuoden 2020 tavoitteitaan, ja ohjeistettava niitä ryhtymään tosiasiallisiin toimiin, joilla kurotaan umpeen uusiutuvia energialähteitä koskeva kapasiteettivaje. Näissä toimissa olisi käsiteltävä myös huutokauppojen suunnittelua, hallinnollisten menettelyjen yksinkertaistamista sekä verkkoinfrastruktuuriin ja yhdysjohtoihin tehtäviä investointeja.

Aikatavoite: vuoden 2019 loppuun mennessä.

RED I ‑direktiivillä on ollut merkittävä rooli uusiutuvien energialähteiden kehittämisessä, sillä siinä määritettiin sitovat tavoitteet vuodeksi 2020 sekä EU:n että jäsenvaltioiden tasolla. Oikeuskehyksessä ei kuitenkaan säädetty uusiutuvia energialähteitä koskevan edistymisen ajantasaisesta raportoinnista eikä komission valtuudesta puuttua hitaaseen edistymiseen, kun ohjeellisia kehityspolkuja ei saavuteta (kohdat 27–30).

Komission olisi laadittava energiatilastoja koskevan asetuksen asiaankuuluvien osien muutos, jonka myötä jäsenvaltiot toimittaisivat Eurostatille vuosittain energiatilastot, jotka sisältävät tiedot myös uusiutuvista energialähteistä. Tiedot olisi toimitettava yhdeksän kuukauden kuluessa vuoden päättymisestä.

Aikatavoite: vuoden 2021 puoliväliin mennessä.

Kansalliset tukijärjestelmät lisäsivät investointeja uusiutuviin energialähteisiin, mutta jäsenvaltioiden haluttomuus tehdä yhteistyötä energia-asioissa ylläpitää energiamarkkinoiden pirstaloitumista (ks. kohdat 31–36).

Teknologiaan liittyvien kustannusten väheneminen ja suuri kiinnostus investoida uuteen ”vihreään talouteen” tapahtuivat niin nopeasti, että hankkeita on tuettu liiallisesti. Tämän kustannukset on katettu korkeammilla sähkön hinnoilla ja/tai valtion alijäämällä. Jotta voitiin vähentää kuluttajiin ja kansallisiin talousarvioihin kohdistuvaa rasitetta, jäsenvaltiot ottivat käyttöön korjaavia toimia, jotka heikensivät sijoittajien luottamusta ja myötävaikuttivat markkinoiden taantumiseen näillä kahdella alalla. Tilintarkastustuomioistuin havaitsi, että EU:n johtamat toimet, kuten huutokaupat ja kansalaisten osallistuminen uusiutuvaa energiaa koskeviin hankkeisiin tarjoamalla kannustimia tuottajakuluttajille ja energiaa tuottaville yhteisöille, voivat edistää uuden tuulivoima- ja aurinkosähkökapasiteetin lisäämistä ja kattaa osan investoinneista, joita tarvitaan vuoden 2030 tavoitteen saavuttamiseksi (kohdat 37–56).

Komission olisi

1. yksilöitävä jäsenvaltiot, jotka eivät ole määritelleet aikataulua uusiutuvia energialähteitä koskeville säännöllisille huutokaupoille, jotka mahdollistavat vuoden 2020 tavoitteiden saavuttamiseen tarvittavan lisäkapasiteetin, ja kannustettava niitä määrittelemään tällainen aikataulu
2. seurattava näiden jäsenvaltioiden järjestämien huutokauppojen tuloksia ja raportoitava niistä säännöllisesti.

Aikatavoite: vuoden 2019 loppuun mennessä.

Rajoittavat aluesuunnittelua koskevat säännöt vähentävät uusien laitosten käyttöönottoa ja pitkät hallinnolliset menettelyt monimutkaistavat erityisesti uusien tuulivoimahankkeiden liiketoimintaympäristöä (kohdat 57–62).

Komission olisi pyydettävä jäsenvaltioita harkitsemaan nykyisten hallinnollisten menettelyjensä yksinkertaistamista uusiutuvien energialähteiden alalla, jotta voidaan nopeuttaa käyttöönottoa ja edistää investointeja.

Aikatavoite: vuoden 2019 loppuun mennessä.

Uusiutuvien energialähteiden osuutta energian kokonaisloppukulutuksesta koskevaksi sitovaksi EU:n tavoitteeksi asetettiin RED II ‑direktiivissä vähintään 32 prosentin osuus vuoteen 2030 mennessä. Tämä tavoite edellyttää, että sähköalalla 55 prosenttia sähköstä on peräisin uusiutuvista lähteistä. Uusiutuvista energialähteistä peräisin olevan sähkön osuus oli vuonna 2017 lähes 31 prosenttia. Verkkoinvestointien, myös yhteenliittämiseen tarvittavaan infrastruktuuriin kohdistuvien investointien, viivästykset haittaavat uusiutuvien energialähteiden käyttöönottoa ja synergian kehitystä jäsenvaltioiden välillä (kohdat 63–68).

Komission olisi

1. tutkittava, missä jäsenvaltioissa verkko rajoittaa uusiutuvien energialähteiden käyttöönottoa
2. ohjeistettava jäsenvaltioita, joissa verkko saattaa haitata uusiutuvien energialähteiden käyttöönottoa, ryhtymään toimiin verkon puutteiden korjaamiseksi
3. kannustettava jäsenvaltioita keskittämään saatavilla oleva ilmastonmuutostoimiin liittyvä EAKR:n ja koheesiorahaston tuki verkkojen kehittämiseen ja hallintaan sekä yhdysjohtoihin.

Aikatavoite: vuoden 2020 puoliväliin mennessä.

Yhteisrahoitetuissa hankkeissa saavutettiin yleensä suunnitellut tuotokset ja tulokset sähköntuotannon alalla, ja hankkeet ovat todennäköisesti kestäviä. Joissakin tapauksissa tuki on kuitenkin ollut liiallista (kohdat 69–73).

Puhtaan energian säädöspakettiin kuuluvilla RED II ‑direktiivillä ja hallintoa koskevalla asetuksella otetaan jatkossa käyttöön toimenpiteitä, jotka voivat parantaa investointiympäristöä sähkön uusiutuvista energialähteistä tuottamisen osalta, jos ne saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä asianmukaisella ja oikea-aikaisella tavalla (ne esimerkiksi parantavat kansallisten tukijärjestelmien rakennetta ja vakautta ja niissä vahvistetaan itse tuotetun energian kuluttamista koskeva periaate). Kansallisten tavoitteiden puute sekä komission suorittaman seurannan ajantasaisuuteen liittyvien heikkouksien korjaamisen puute vaarantavat kuitenkin EU:n uuden tavoitteen saavuttamisen (kohdat 74–79).

Komission olisi seurattava puhtaan energian säädöspaketin, myös RED II ‑direktiivin, saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä ja kannustettava jäsenvaltioita saattamaan se osaksi kansallista lainsäädäntöä asianmukaisella ja oikea-aikaisella tavalla sekä julkaistava asiassa saavutettua edistymistä koskevat tiedot säännöllisesti.

Aikatavoite: kesäkuun 2021 loppuun mennessä.

Tilintarkastustuomioistuimen II jaosto on tilintarkastustuomioistuimen jäsenen Iliana Ivanovan johdolla hyväksynyt tämän kertomuksen Luxemburgissa 30. huhtikuuta 2019 pitämässään kokouksessa.

Tilintarkastustuomioistuimen puolesta

Klaus-Heiner Lehne
presidentti

Liitteet

Liite I

Tuulivoimaa koskevat tiedot EU28-maissa

Vuoden 2020 tavoite¹, vuoden 2017 kapasiteetti², vuoden 2016 energian loppukulutus³, EAKR:n/koheesiorahaston rahoitus vuosiksi 2007–2013 ja 2014–2020⁴ ja tärkeimmät kansalliset järjestelmät⁵

Lähde: ¹Direktiivi 2009/28/EY, 23.4.2009, liite I; ²IRENA, ”Renewable Capacity Statistics 2018” ja energiaviranomaiset ja/tai kansalliset sääntelyviranomaiset (Saksassa, Kreikassa, Espanjassa ja Puolassa ³Eurostat, ”EU Energy in figures”, Statistical pocketbook 2016, osa 5 (energian loppukulutus: loppukäyttäjien, kuten kotitalouksien, teollisuuden ja maatalouden, kuluttama energia yhteensä, pois lukien energia-alan itse käyttämä energia); ⁴alue- ja kaupunkipolitiikan pääosasto, ote 9.4.2019; ⁵energian pääosasto, www.res-legal.eu.

Liite II

Aurinkovoimaa koskevat tiedot EU28-maissa

Vuoden 2020 tavoite¹, vuoden 2017 kapasiteetti², vuoden 2016 energian loppukulutus³, EAKR:n/koheesiorahaston rahoitus vuosiksi 2007–2013 ja 2014–2020⁴ ja tärkeimmät kansalliset järjestelmät⁵

Lähde: ¹Direktiivi 2009/28/EY, 23.4.2009, liite I; ²IRENA, ”Renewable Capacity Statistics 2018” ja energiaviranomaiset ja/tai kansalliset sääntelyviranomaiset (Saksassa, Kreikassa, Espanjassa ja Puolassa); ³Eurostat, ”EU Energy in figures”, Statistical pocketbook 2016, osa 5 (energian loppukulutus: loppukäyttäjien, kuten kotitalouksien, teollisuuden ja maatalouden, kuluttama energia yhteensä, pois lukien energia-alan itse käyttämä energia); ⁴alue- ja kaupunkipolitiikan pääosasto, ote 9.4.2019 (komissio ilmoittaa aurinkosähkön ja aurinkolämmön samalla koodilla); ⁵energian pääosasto, www.res-legal.eu.

Liite III

Tarkastetut hankkeet

Lähde: Euroopan tilintarkastustuomioistuin.

Liite IV

Keskimääräinen edistyminen uusiutuvan energian osuudessa energian kokonaisloppukulutuksesta vuoteen 2017 mennessä ja vuoden 2020 tavoitteiden saavuttamiseen tarvittava keskimääräinen edistyminen kaikissa jäsenvaltioissa ja EU:ssa

Lähde: Euroopan tilintarkastustuomioistuin Eurostatin tietojen perusteella.

Liite V

Uusiutuvien energialähteiden osuus ja kapasiteetti EU28-maissa ja tarkastetuissa neljässä jäsenvaltiossa: tavoitteet ja lopulliset arvot vuosina 2010–2017

Taulukko A – Uusiutuvan energian prosenttiosuus energian kokonaisloppukulutuksesta EU28-maissa* vuosina 2010–2017

• EU28-maiden tasolla ei ole saatavilla konsolidoituja tietoja jäsenvaltioiden NREAP-kehityspoluista ja niiden ohjeellisesta RED I ‑kehityspolusta koskien uusiutuvien energialähteiden osuutta energian kokonaisloppukulutuksessa. Konsolidoituja tietoja ei ole saatavilla myöskään kolmelta alalta, jotka vaikuttavat osuuteen.

Lähde: Euroopan tilintarkastustuomioistuin Eurostatin tietojen perusteella.

Taulukko B – Uusiutuvan energian prosenttiosuus energian kokonaisloppukulutuksesta tarkastetuissa neljässä jäsenvaltiossa vuosina 2010–2017 ja kehityspolut vuoteen 2020 saakka

Lähde: Kansalliset uusiutuvaa energiaa käsittelevät toimintasuunnitelmat ja kertomukset uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian edistämisessä ja käytössä tapahtuneesta edistymisestä.

Taulukko C – Uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön prosenttiosuus sähkön kokonaisloppukulutuksesta tarkastetuissa neljässä jäsenvaltiossa vuosina 2010–2017 ja kehityspolut vuoteen 2020 saakka

Lähde: Kansalliset uusiutuvaa energiaa käsittelevät toimintasuunnitelmat ja kertomukset uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian edistämisessä ja käytössä tapahtuneesta edistymisestä.

Taulukko D – Tuulivoimakapasiteetin kehitys tarkastetuissa neljässä jäsenvaltiossa vuosina 2010–2017 ja tavoitteet vuoteen 2020 saakka (megawatteina)

Lähde: Kansallisiin uusiutuvaa energiaa käsitteleviin toimintasuunnitelmiin perustuvat tiedot sekä kansallisten energiaministeriöiden ja/tai kansallisten sääntelyviranomaisten tiedot.

Taulukko E – Aurinkosähkökapasiteetin kehitys tarkastetuissa neljässä jäsenvaltiossa vuosina 2010–2017 ja tavoitteet vuoteen 2020 saakka (megawatteina)

Lähde: Kansallisiin uusiutuvaa energiaa käsitteleviin toimintasuunnitelmiin perustuvat tiedot sekä kansallisten energiaministeriöiden ja/tai kansallisten sääntelyviranomaisten tiedot.

Liite VI

Tarkastettujen neljän jäsenvaltion tärkeimmät tukijärjestelmät, tuulivoima- ja aurinkosähkökapasiteetin kehitys (1999–2017) ja uusiutuvan energian tuottajille tarjotut tariffit kyseisenä ajanjaksona

Lähde: Euroopan tilintarkastustuomioistuin Saksan liittovaltion talous- ja energiaministeriön (Bundesministerium für Wirtschaft und Energie, BMWi) tietojen perusteella.

Lähde: Euroopan tilintarkastustuomioistuin ympäristö- ja energiaministeriön (YPEKA) tietojen perusteella.

Lähde: Euroopan tilintarkastustuomioistuin ekologisesta siirtymästä vastaavan ministeriön (Ministerio para la Transición Ecológica) tietojen perusteella.

Lähde: Euroopan tilintarkastustuomioistuin Puolan sähköpörssin indeksien PMOZ E ja PMOZE A sisältämien tietojen perusteella.

Komission vastaukset

Tiivistelmä

Ensimmäinen luetelmakohta: Komissio hyväksyy suosituksen.

Tämä on selkeä jatkuva painopiste komission keskusteluissa EU:n jäsenvaltioiden kanssa kaikilla tasoilla.

Toinen luetelmakohta: Komissio hyväksyy suosituksen.

Kolmas luetelmakohta: Komissio hyväksyy suosituksen siltä osin, että se kannustaa jäsenvaltioita etenemään asiassa ja seuraa saavutettua edistymistä. Huutokauppojen järjestäminen kuuluu kuitenkin jäsenvaltioiden toimivaltaan.

Neljäs luetelmakohta: Komissio hyväksyy suosituksen.

Komissio on tilintarkastustuomioistuimen kanssa samaa mieltä siitä, että kansallisen lainsäädännön mukaisten hallinnollisten menettelyjen yksinkertaistaminen parantaisi uusiutuvan sähköenergian tuotannon toimintaympäristöä. Tämä yksinkertaistamispyrkimys on 11. joulukuuta 2018 hyväksytyn uudelleenlaaditun direktiivin ydin.

Viides luetelmakohta: Komissio hyväksyy suosituksen osittain, koska se katsoo, että verkon kehittäminen kuuluu jäsenvaltioiden toimivaltaan. EU tukee jo nyt verkkoinfrastruktuuriin ja yhdysjohtoihin tehtäviä investointeja.

Kuudes luetelmakohta: Komissio hyväksyy suosituksen ja panee sen täytäntöön energiaunionin hallintoa koskevan asetuksen mukaisesti.

Johdanto

Komissio on painottanut useaan otteeseen, että suurimman osan uusiutuvaan energiaan tehtävistä investoinneista on tultava yksityiseltä sektorilta. Julkisen rahoituksen, EU:n rahoitus mukaan luettuna, ei pitäisi korvata yksityisiä investointeja vaan tarvittaessa täydentää ja edistää niitä valtiontukisääntöjen mukaisesti.

Muita EU:n välineitä, joilla täydennetään yksityisiä investointeja, ovat muun muassa InvestEU-ohjelma, Horisontti Eurooppa puiteohjelma, Life-ohjelma ja Verkkojen Eurooppa väline.

Euroopan investointiohjelmaa (Euroopan strategisten investointien rahastoa) seuraavassa uudessa InvestEU-ohjelmassa osoitetaan kestävään infrastruktuuriin 11,5 miljardia euroa, joilla pyritään houkuttelemaan lisää yksityisiä kestäviä investointeja eri rahoitusvälineiden kautta.

Horisontti Eurooppa puiteohjelmassa komissio ehdotti 15 miljardin euron kohdentamista energian, ilmaston ja liikkumisen alalle sellaisten seuraavan sukupolven teknologioiden kehittämiseen, jotka auttavat energiakäänteen toteuttamisessa ja vahvistavat Euroopan kilpailukykyä.

Life-ympäristöohjelman talousarviota on vahvistettu. Siihen sisältyy uusi budjettikohta, jossa on kohdennettu miljardi euroa erityisesti pienimuotoisten uusiutuvan energian hankkeiden, kuten aurinkovoima- ja energiatehokkuushankkeiden, edistämiseen.

Verkkojen Eurooppa väline on tärkein talousarvioväline jäsenvaltioita yhdistävän infrastruktuurin, kuten yhdysjohtojen, rahoittamiseen. Komissio on lisännyt välineeseen uuden osan, jolla edistetään erityisesti jäsenvaltioiden välistä yhteistyötä kaikkien uusiutuvien energialähteiden aloilla.

Huomautukset

Kolmas luetelmakohta: Kyseiset jäsenvaltiot voivat edelleen saavuttaa vuoden 2020 tavoitteensa monella eri tavalla, kuten käyttämällä tilastollisten siirtojen kaltaisia yhteistyömekanismeja.

Komissio seuraa tiiviisti kaikkien jäsenvaltioiden edistymistä ja tukee jäsenvaltioita. Vuoden 2020 tavoitteiden saavuttamiseksi lisätään toimia kaikilla tasoilla yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa perustetun energiatehokkuutta käsittelevän työryhmän kanssa. Jäsenvaltioiden velvoitteiden täytäntöönpanon valvomiseksi toteutetaan tarvittaessa lisätoimia.

Komissio toteaa, että kansalliset kehityspolut ja tavoitteet ovat tarjonneet hyödyllisen pitkän aikavälin näkökulman investointien suunnitteluun ja toimineet komission raportoinnin ja seurannan viitekohtana.

Komission yhteinen vastaus kohtiin 28 ja 29:

Komissio on ehdottanut energiatilastoista annetun asetuksen muuttamista valvonnan käsittävässä sääntelymenettelyssä huhtikuussa 2019 pidetyllä komission sisäisellä lausuntokierroksella. Muuttaminen ei koske vuosittaisten energiatilastojen ilmoittamisen määräaikaa. Siinä kuitenkin nopeutetaan sähköä ja hiiltä (tuulivoima ja aurinkoenergia mukaan luettuina) koskevien kuukausittaisten tilastojen julkaisemista kuukaudella (lyhentämällä määräaikaa kolmesta kuukaudesta kahteen).

Komissio käynnisti vuonna 2016 yhdessä jäsenvaltioiden kanssa hankkeen, jolla pyritään nopeuttamaan arvioiden julkaisemista vuosittaisista energiatilastoista ja taseista sekä uusiutuvan energian osuutta koskevista indikaattoreista.

Komissio käy asiasta jatkuvaa vuoropuhelua Alankomaiden viranomaisten kanssa. Vuonna 2013 tehty energiasopimus on osoitus selvästä poliittisesta tahdosta käynnistää toimia uusiutuvien energialähteiden osuuden kasvattamiseksi Alankomaissa tavoitteen mukaisesti 14 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä (ja 16 prosenttiin vuoteen 2023 mennessä).

Komissio kannustaa jäsenvaltioita harkitsemaan mahdollisuutta hyödyntää uusiutuvia energialähteitä koskevassa direktiivissä (RED I) säädettyjä tilastollisia siirtoja (mahdollisuus kirjata jonkin toisen jäsenvaltion tuotannon ylijäämä omaksi tuotannoksi). Niiden avulla voidaan joko varmistaa onnistunut lopputulos tilanteessa, jossa jäsenvaltio on jäämässä tavoitteestaan, tai myydä mahdollinen ylijäämä toisille jäsenvaltioille. Komissio on valmis tukemaan jäsenvaltioita aktiivisesti tässä asiassa ja helpottamaan tarvittavaa yhteistyötä.

Myös komissio katsoo, että hallinnolliset menettelyt voivat rajoittaa uusiutuvan energian hankkeiden kehittämistä. RED II -direktiivillä pyritään ratkaisemaan tämä ongelma, kun otetaan huomioon, että aluesuunnittelussa jäsenvaltioiden on tehtävä ympäristövaikutusten arviointi ja strateginen ympäristöarviointi.

Komissio on laatinut tuulivoiman kehittämistä ja Natura 2000 -alueita koskevan ohjeasiakirjan⁶⁶, jäsenvaltioiden avustamiseksi menettelyissä, joita ne käyttävät myöntäessään lupia tuulivoiman kehittämiselle Natura 2000 -alueilla tai niiden ulkopuolella. Ohjeasiakirjaa on määrä ajantasaistaa vuoden 2019 loppuun mennessä.

Useimmissa jäsenvaltioissa uusiutuvien energialähteiden kasvavan kapasiteetin integroiminen kantaverkkoon tuottaa jatkuvia haasteita. Esteet aiheutuvat pääasiassa verkkoon liittymisen korkeista kustannuksista sekä verkkoon liittymisessä noudatettavien menettelyiden ennustettavuuden ja avoimuuden puutteesta. Komissio seuraa kehitystä tiiviisti jäsenvaltioiden kansallisten energia- ja ilmastosuunnitelmien perusteella ja valvoo, noudattavatko jäsenvaltiot 15 prosentin yhteenliitäntätavoitettaan.

Komissio tunnustaa, että on tärkeää rajata julkinen tuki siihen vähimmäistasoon, joka tarvitaan tuloja tuottavien hankkeiden rahoituksen täydentämiseen. Koheesiopolitiikan alalla komissio ei osallistu hankkeiden valintaan, lukuun ottamatta suurten hankkeiden hyväksymistä. Hankkeiden valinnasta vastaavien jäsenvaltioiden hallintoviranomaisten on varmistettava, että julkinen rahoitus ei korvaa yksityisiä investointeja vaan täydentää ja edistää niitä tarvittaessa valtiontukisääntöjen mukaisesti. Komissio kuitenkin muistuttaa, että tuulivoima- ja aurinkosähköhankkeiden markkinaolosuhteet muuttuivat nopeasti tarkastelujaksolla. Jotta jäsenvaltiot pystyivät noudattamaan sitovia uusiutuvaa energiaa koskevia tavoitteita, niiden oli edistettävä investointeja uusiutuvan energian hankkeisiin, jotka eivät välttämättä olisi saaneet riittävästi yksityistä pääomaa ilman julkista investointitukea ottaen huomioon tällaisten investointien riskiprofiili aiemmin, kun kyseiset teknologiat olivat vielä varhaisella kehitysasteella.

Komissio katsoo, että hallintoa koskevan asetuksen mukainen uusi ohjelmasuunnittelu- ja seurantamekanismi antaa jäsenvaltioille mahdollisuuden olla mukana määrittelemässä niitä toimia, jotka kunkin jäsenvaltion on toteutettava, jotta vuodelle 2030 asetettu uusiutuvia energialähteitä koskeva 32 prosentin tavoite voidaan saavuttaa. Hallintoa koskevassa asetuksessa on välineitä sen riskin pienentämiseksi, että jäsenvaltioista tulee joko täydellisyydentavoittelijoita tai alisuoriutujia uusiutuvan energian alalla (esim. suositukset ja EU:n laajuisten toimenpiteiden ehdottaminen). Tämä on tärkeää, jotta voidaan pienentää riskiä siitä, että erot yksittäisten jäsenvaltioiden toimien välillä kasvavat EU:n tasolla.

Hallintoa koskevassa asetuksessa säädetyllä monivaiheisella prosessilla varmistetaan jäsenvaltioiden tilanteen tiivis seuranta. Kun jäsenvaltioiden tiedot on analysoitu, komissio reagoi tarvittaessa nopeasti.

Komissio katsoo, että siirtymäkausi on riittävän pitkä, jotta kaikki jäsenvaltiot voivat saattaa direktiivin ajallaan osaksi kansallista lainsäädäntöään.

Johtopäätökset ja suositukset

Vuoden 2017 tietojen mukaan joidenkin jäsenvaltioiden on toden totta lisättävä toimiaan paitsi sähköntuotannon alalla myös lämmityksen ja jäähdytyksen sekä liikenteen alalla saavuttaakseen vuoden 2020 tavoitteensa.

Uusiutuvien energialähteiden osuus EU:n energian loppukulutuksesta on 17,5 prosenttia (vuoden 2017 tietojen mukaan), joten kokonaisuudessaan EU on saavuttamassa vuoden 2020 tavoitteen eli 20 prosenttia.

Komissio seuraa edistymistä uusiutuvien energialähteiden kehittämisessä ja on tiiviisti yhteydessä jäsenvaltioihin. Lisää toimia käynnistetään parhaillaan.

Komissio hyväksyy suosituksen ja pyrkii aiempaa aktiivisemmin tukemaan jäsenvaltioita tässä asiassa ja helpottamaan tarvittavaa yhteistyötä.

Komissio kannustaa 9. huhtikuuta 2019 päivätyssä neljännessä uusiutuvan energian tilannekatsauksessa jäsenvaltioita lisäämään edelleen toimia sekä uusiutuvien energialähteiden käyttöön ottamiseksi kaikilla kolmella alalla että samaan aikaan vähentämään energiankulutusta.

Komissio kehottaa jäsenvaltioita harkitsemaan mahdollisuutta hyödyntää RED I -direktiivissä säädettyjä tilastollisia siirtoja. Niiden avulla voidaan joko varmistaa onnistunut lopputulos tilanteessa, jossa jäsenvaltio on jäämässä tavoitteestaan, tai myydä mahdollinen ylijäämä toisille jäsenvaltioille.

RED I -direktiivissä vahvistetaan selvä aikataulu kunkin jäsenvaltion edistymisen seurantaan kahden vuoden välein. Aikatauluun liittyy erottamattomasti tilastojen käyttö jatkuvasti vuosittain.

Energiatilastojen osalta komissio viittaa kohtiin 28 ja 29 antamaansa yhteiseen vastaukseen.

Komissio hyväksyy suosituksen.

Komissio pyrkii yhdessä jäsenvaltioiden kanssa lyhentämään vuosittaisia energiatilastoja koskevaa määräaikaa kahdella kuukaudella.

Komissio on ehdottanut energiatilastoista annetun asetuksen muuttamista valvonnan käsittävässä sääntelymenettelyssä huhtikuussa 2019 pidetyllä komission sisäisellä lausuntokierroksella. Muuttaminen ei koske vuosittaisten energiatilastojen ilmoittamisen määräaikaa. Siinä kuitenkin nopeutetaan sähköä ja hiiltä (tuulivoima ja aurinkoenergia mukaan luettuina) koskevien kuukausittaisten tilastojen julkaisemista kuukaudella (lyhentämällä määräaikaa kolmesta kuukaudesta kahteen).

Komissio käynnisti vuonna 2016 yhdessä jäsenvaltioiden kanssa hankkeen, jolla pyritään nopeuttamaan arvioiden julkaisemista vuosittaisista energiatilastoista ja taseista sekä uusiutuvan energian osuutta koskevista indikaattoreista.

RED I -direktiivin uudelleenlaadittu toisinto ((EU) 2018/2001) sisältää useita aloitteita huutokauppojen käytön sekä kansalaisten ja energiaa tuottavien yhteisöjen osallistumisen lisäämiseksi ja kuluttajia koskevan sääntelykehyksen laatimiseksi.

a) Komissio hyväksyy suosituksen.

b) Komissio hyväksyy suosituksen.

Kaikkien jäsenvaltioiden edistymistä huutokauppojen suhteen seurataan ja siitä keskustellaan jäsenvaltioiden kanssa edistymiskertomusten jatkotoimena nykyisen kauden loppuun saakka.

Komissio hyväksyy suosituksen.

RED II -direktiivillä puututaan tähän ongelmaan, ja siinä ehdotetaan lisävelvoitteita, jotta voidaan nopeuttaa lupien myöntämistä ja verkkoliitäntöjä koskevia yksinkertaisia ilmoitusmenettelyjä. Komissio seuraa tältä osin direktiivin saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä ja toteuttaa toimia direktiivin noudattamisen varmistamiseksi.

Komissio on samaa mieltä siitä, että verkkoinvestoinnit ovat äärimmäisen tärkeitä uusiutuvien energialähteiden käyttöönoton varmistamiseksi.

a) Komissio hyväksyy suosituksen osittain.

Verkon kehittämiseen liittyvien kysymysten käsittely kuuluu jäsenvaltioiden toimivaltaan. Komissio käsittelee asiaa laajemmin energiaunionin hallinnon yhteydessä tarkastellessaan hallintoa koskevan asetuksen mukaisia kansallisia energia- ja ilmastosuunnitelmia, minkä yhteydessä analysoidaan myös infrastruktuurin kehittämistä.

b) Komissio hyväksyy suosituksen osittain.

Verkon kehittämiseen liittyvien kysymysten käsittely kuuluu jäsenvaltioiden toimivaltaan. Komissio käsittelee asiaa laajemmin energiaunionin hallinnon yhteydessä tarkastellessaan hallintoa koskevan asetuksen mukaisia kansallisia energia- ja ilmastosuunnitelmia, minkä yhteydessä analysoidaan myös infrastruktuurin kehittämistä.

c) Komissio hyväksyy suosituksen EAKR:stä ja koheesiorahastosta osarahoitettavien, vuosien 2014–2020 toimenpideohjelmien osalta ja tukee edelleen niiden täytäntöönpanoa, myös älykkäisiin sähköverkkoihin ja yhdysjohtoihin käytettävissä olevia määrärahoja.

Komissio tunnustaa, että on tärkeää rajata julkinen tuki siihen vähimmäistasoon, joka tarvitaan tuloja tuottavien hankkeiden rahoituksen täydentämiseen. Hankkeiden valinnasta vastaavien jäsenvaltioiden hallintoviranomaisten on varmistettava, että julkinen rahoitus ei korvaa yksityisiä investointeja vaan täydentää ja edistää niitä tarvittaessa valtiontukisääntöjen mukaisesti. Komissio kuitenkin muistuttaa, että tuulivoima- ja aurinkosähköhankkeiden markkinaolosuhteet muuttuivat nopeasti asiaankuuluvalla ajanjaksolla ja että voidakseen noudattaa sitovia uusiutuvaa energiaa koskevia tavoitteita jäsenvaltioiden oli edistettävä investointeja uusiutuvan energian hankkeisiin, jotka eivät välttämättä olisi saaneet riittävästi yksityistä pääomaa ilman julkista investointitukea ottaen huomioon tällaisten investointien riskiprofiili aiemmin, kun kyseiset teknologiat olivat vielä varhaisella kehitysasteella.

Komissio katsoo, että hallintoa koskevan asetuksen mukaisen uuden ohjelmasuunnittelu- ja seurantamekanismin myötä jäsenvaltiot ovat aiempaa aktiivisemmin mukana määrittelemässä niitä toimia, jotka kunkin jäsenvaltion on toteutettava, jotta vuodelle 2030 asetettu uusiutuvia energialähteitä koskeva 32 prosentin tavoite voidaan saavuttaa. Hallintoa koskevassa asetuksessa on välineitä sen riskin pienentämiseksi, että jäsenvaltioista tulee joko täydellisyydentavoittelijoita tai alisuoriutujia uusiutuvan energian alalla (esim. suositukset ja EU:n laajuiset toimenpiteet). Tämä on tärkeää, jotta voidaan pienentää riskiä siitä, että erot yksittäisten jäsenvaltioiden toimien välillä kasvavat EU:n tasolla.

Komissio hyväksyy suosituksen.

Komissio seuraa tiiviisti hallintoa koskevan asetuksen täytäntöönpanoa ja RED II -direktiivin saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä (määräaika päättyy 30. kesäkuuta 2021).

Komissio raportoi puhtaan energian säädöspaketin täytäntöönpanon edistymisestä, kuten hallintoa koskevassa asetuksessa säädetään.

Loppuviitteet

¹ Gigawattitunti (GWh): suurten sähkövoimalaitosten tuotosta koskeva mittayksikkö. Kilowattitunti (kWh) vastaa tasaista yhden kilowatin tehoa tunnin aikana.

² Eurostat, ”EU reference scenario 2016, energy, transport and GHG emissions, trends to 2050”, heinäkuu 2016, s. 53.

³ Aurinkosähkö ja sähköntuotannossa käytettävä aurinkolämpö ryhmitellään yleensä yhteen. Aurinkosähkön osuus aurinkovoimakapasiteetista on kuitenkin 98 prosenttia koko EU:ssa. Kansainvälinen uusiutuvan energian virasto (IRENA), ”Renewable capacity statistics 2018”, tammikuu 2018, s. 21–27.

⁴ Aurinkosähkö liittyy auringonvalon muuntamiseen sähköksi käyttämällä aurinkosähköpaneeleja.

⁵ Euroopan ympäristökeskus, ”EEA greenhouse gas – data viewer”, 2017, https://www.eea.europa.eu/data-and-maps/data/data-viewers/greenhouse-gases-viewer.

⁶ COM(2014) 15 final, ”Ilmasto- ja energiapolitiikan puitteet vuosille 2020–2030”.

⁷ KOM(2011) 112 lopullinen, ”Etenemissuunnitelma – siirtyminen kilpailukykyiseen vähähiiliseen talouteen vuonna 2050”.

⁸ US Energy Information Administration, ”Levelized Cost and Levelized Avoided Cost of New Generation Resources in the Annual Energy Outlook 2018”, maaliskuu 2018.

⁹ IRENA, ”Renewable power generation costs in 2017”, tammikuu 2018, s. 5. IRENA on hallitustenvälinen organisaatio, joka tukee valtioita niiden siirtymässä kestävään energiatulevaisuuteen. IRENA on Yhdistyneiden kansakuntien tukema organisaatio, ja se koostuu 160 varsinaisesta jäsenestä (mukaan lukien 27 EU:n jäsenvaltiota ja EU itse) ja 23 liittyneestä jäsenestä (mukaan lukien Itävalta).

¹⁰ Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/28/EY, annettu 23 päivänä huhtikuuta 2009, uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä sekä direktiivien 2001/77/EY ja 2003/30/EY muuttamisesta ja myöhemmästä kumoamisesta (EUVL L 140, 5.6.2009, s. 16).

¹¹ Kiinteällä osuudella tarkoitetaan kiinteää prosenttiyksiköinä mitattua määrää, jolla uusiutuvien energialähteiden käyttö on kasvanut kussakin jäsenvaltiossa. Osuus mitataan objektiivisten kriteereiden avulla (tärkeimpänä mittarina BKT asukasta kohden). Yleisesti ottaen tämän tekijän avulla varmistetaan, että uusiutuvaa energiaa koskevat tavoitteet vastaavat jäsenvaltion taloudellista voimaa eivätkä niinkään uusiutuvan energian osuuden lisäämismahdollisuuksia tai osuuden lisäämisestä aiheutuvia kustannuksia.

¹² Ohjeellisesta kehityspolusta tehtiin kunnianhimoisempi viimeisinä vuosina odotetun teknologian kehityksen ja mittakaavaetujen vuoksi. Jäsenvaltioiden päätettäväksi jätettiin niiden oma lineaarisempi kansallinen kehityspolku.

¹³ COM(2016) 860 final, ”Puhdasta energiaa kaikille eurooppalaisille”. Toimenpidepaketti sisälsi neljä ehdotusta asetukseksi: energiaunionin hallinto (tuli voimaan 24.12.2018), sähkön sisämarkkinat (määrä tulla voimaan toukokuussa 2019), riskeihin varautuminen sähköalalla (määrä tulla voimaan toukokuussa 2019) ja Euroopan unionin energia-alan sääntelyviranomaisten yhteistyöviraston perustaminen (määrä tulla voimaan toukokuussa 2019). Toimenpidepaketti sisälsi myös neljä ehdotusta direktiiviksi: rakennusten energiatehokkuus (tuli voimaan 9.7.2018), uusiutuva energia (RED II) ja energiatehokkuus (molemmat tulivat voimaan 24.12.2018) ja sähkön sisämarkkinoita koskevat yhteiset säännöt (määrä tulla voimaan toukokuussa 2019).

¹⁴ Komissio ehdotti alun perin EU:n vuoden 2030 tavoitteeksi 27:ää prosenttia, mutta Euroopan parlamentti ja neuvosto nostivat tavoitteen 32 prosenttiin.

¹⁵ ”Suuntaviivat valtiontuesta ympäristönsuojelulle ja energia-alalle vuosina 2014–2020”, 2014/C 200/01.

¹⁶ Syöttötariffeja voidaan kuitenkin käyttää edelleen uusissa pienissä laitoksissa, joiden koko on enintään 500 kW, sekä tuulivoimalaitoksissa, joiden koko on enintään 3 MW (tai kolme turbiinia) ja ennen vuotta 2016 allekirjoitetuissa sopimuksissa.

¹⁷ Jäsenvaltiot voivat rajoittaa tarjouskilpailumenettelyt koskemaan tiettyjä teknologioita, jos kaikille uusiutuvista lähteistä tuotetun sähkön tuottajille tarkoitetut tukijärjestelmät johtaisivat tavoitetasoa heikompaan tulokseen.

¹⁸ COM(2018) 372 final, ”Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi Euroopan aluekehitysrahastosta ja koheesiorahastosta”, perustelut, 4 jakso, ja johdanto-osan 14 kappale, s. 7 ja 12.

¹⁹ Nopea tilannearvio: Koheesiopolitiikan määrärahojen jakaminen jäsenvaltioille vuosiksi 2021–2027, kaavio 1 ja taulukko 9. Euroopan tilintarkastustuomioistuin, maaliskuu 2019.

²⁰ SWD(2016) 418 final, ”Impact assessment accompanying the document Proposal for a Directive of the European Parliament and of the Council on the promotion of the use of energy from renewable sources (recast)”, COM(2016) 767 final, osa 2, s. 190.

²¹ Energian pääosasto, alue- ja kaupunkipolitiikan pääosasto, kilpailun pääosasto, ilmastotoimien pääosasto ja ympäristöasioiden pääosasto.

²² Vuosi 2005 on ensimmäinen vuosi, jolta on saatavilla tiedot uusiutuvien energialähteiden osuudesta energian kokonaisloppukulutuksesta.

²³ Jäsenvaltiot voivat asettaa RED I ‑direktiivissä määriteltyä kunnianhimoisemman kansallisen kokonaistavoitteen ja liikennealan alakohtaisen tavoitteen.

²⁴ https://ec.europa.eu/eurostat/web/energy/data/shares.

²⁵ Miljoona ekvivalenttiöljytonnia (Mtoe) on energiamäärä, joka vapautuu poltettaessa miljoona tonnia raakaöljyä.

²⁶ Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1099/2008, annettu 22 päivänä lokakuuta 2008, energiatilastoista (EUVL L 304, 14.11.2008, s. 1).

²⁷ Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1099/2008, annettu 22 päivänä lokakuuta 2008, energiatilastoista (EUVL L 304, 14.11.2008, liite b, s. 48).

²⁸ https://ec.europa.eu/commission/publications/4th-state-energy-union_en.

²⁹ Uusiutuvia energialähteitä käyttävien mikrolaitosten omistajat, jotka tuottavat ja kuluttavat sähköä joihinkin tai kaikkiin omiin tarpeisiinsa ja joiden on mahdollista syöttää ylimääräinen sähkö verkkoon.

³⁰ Uusiutuvia energialähteitä käyttävien laitosten omistajien perustamat yhteenliittymät, jotka myyvät ja hallinnoivat kyseisten laitosten tuottamaa energiaa.

³¹ SWD(2016) 417 final, ”Regulatory Fitness and Performance evaluation of Directive 2009/28, accompanying the proposal for a Directive on the promotion of the use of energy from renewable sources (recast)”, s. 5.

³² Erityiskertomus nro 16/2015: ”Energian toimitusvarmuuden parantaminen energian sisämarkkinoita kehittämällä: lisätoimet tarpeen”.

³³ Ecofys, ”Design features of support schemes for renewable electricity”, 27.1.2014.

³⁴ Kilowattipiikki (kWp): aurinkosähköpaneelin huipputeho. Aurinkosähköpaneelit tuottavat toiminnassa ollessaan kilowattitunteja (kWh). Esimerkiksi aurinkosähköpaneelit, joiden huipputeho on 300 kWp, tuottavat enimmäiskapasiteetilla toimiessaan tunnin aikana 300 kilowattituntia.

³⁵ Agora Energiewende, ”Die Energiewende im Stromsektor: Stand der Dinge 2017. Rückblick auf die wesentlichen Entwicklungen sowie Ausblick auf 2018”, kaavio 7–4, s. 46.

³⁶ http://appsso.eurostat.ec.europa.eu/nui/show.do?dataset=nrg_pc_204&lang=en.

³⁷ http://appsso.eurostat.ec.europa.eu/nui/show.do?dataset=nrg_pc_205&lang=en.

³⁸ Vuonna 2017 sertifikaattien arvo oli alle 39 zlotya/MWh (9 euroa/MWh), kun taas sähkön hinta oli keskimäärin 164 zlotya/MWh (39 euroa/MWh). Toisin sanoen sertifikaateista oli peräisin vain 19,2 prosenttia tuottajien keskituloista, jotka olivat 202 zlotya/MWh (48 euroa/MWh).

³⁹ RED I ‑direktiivin REFIT-arviointi, sivu 6.

⁴⁰ Kreikassa vuoden 2018 huutokaupoissa tehdyt keskimääräiset painotetut hintatarjoukset olivat seuraavat: aurinkosähkö (enintään 1 MW) 78,4 euroa/MWh, aurinkosähkö (1–20 MW) 63,8 euroa/MWh ja tuulivoima (3–50 MW) 69,5 euroa/MWh.

⁴¹ Puolassa vuoden 2017 huutokaupoissa tehdyt hintatarjoukset olivat 195–390 zlotya/MWh (47–93 euroa/MWh) aurinkosähkölle (enintään 1 MW) ja 285–320 zlotya/MWh (68–76 euroa/MWh) tuulivoimalle (enintään 1 MW).

⁴² Tuulivoima-alan järjestö WindEuropen mukaan vuonna 1985 maalla sijaitsevan tuuliturbiinin keskikapasiteetti oli alle 1 megawattia; vuoteen 2012 mennessä luku oli noussut 2,5 megawattiin ja vuonna 2018 se oli 2,5–3 megawattia. Nykyään on olemassa turbiineja, joiden kapasiteetti on 7,5 megawattia. Lisäksi suunnitellaan 15 megawatin turbiineja, ja 20 megawatin turbiinit ovat teoriassa mahdollisia lähitulevaisuudessa.

⁴³ Magazin für Wind-, Solar- und Bioenergien, ”Bürger sind die wahren Treiber der Energiewende”, helmikuu 2018.

⁴⁴ Esimerkiksi EARSeL 34^th Symposium Proceedings, ”Spatial consequences of adopting selected criteria for wind farm siting”, kesäkuu 2014.

⁴⁵ Vaihtelevaksi kutsutaan sellaisista energialähteistä peräisin olevaa sähköä, jotka eivät tuota sähköä jatkuvasti jonkin ulkopuolisen tekijän vuoksi. Esimerkiksi tuuliturbiinit eivät tuota sähköä, kun ei tuule, ja aurinkosähkövoimalaitokset eivät tuota sähköä yöllä eivätkä paksun pilvipeitteen verhotessa auringon.

⁴⁶ Vaihtelevien uusiutuvien energialähteiden, kuten tuulivoiman ja aurinkosähkön, liittäminen verkkoon edellyttää myös energian varastointiteknologioiden käytön merkittävää kasvua, jotta voidaan tasapainottaa tarjontaa ja kysyntää. Huhtikuussa 2019 julkaistussa tilintarkastustuomioistuimen aihekohtaisessa katsauksessa ”Energian varastointia koskeva EU:n tuki” tuodaan kuitenkin esiin joitakin haasteita, jotka koskevat energian varastointiteknologioiden kehitystä ja käyttöönottoa EU:ssa.

⁴⁷ Yhteenliittämiskapasiteetti määritellään maan nettosiirtokapasiteetin ja asennetun tuotantokapasiteetin välisenä suhteena.

⁴⁸ Kiertovirroilla tarkoitetaan suunniteltujen energiavirtojen (markkinatapahtumien mukaan määritellyt virrat) ja fyysisten energiavirtojen (sähköverkon todelliset virrat) välisiä poikkeamia. THEMA consulting group, ”Loop-flows Final advice”, lokakuu 2013, s. 4.

⁴⁹ Kansallinen tai alueellinen julkinen tai yksityinen toimija, joka vastaa maakaasu- tai sähköenergian kuljettamisesta kiinteää infrastruktuuria hyödyntäen.

⁵⁰ COM(2017) 718 final, ”Tiedonanto Euroopan energiaverkkojen vahvistamisesta”.

⁵¹ IRENA, ”Renewable Energy Prospects for the European Union”, helmikuu 2018, s. 117.

⁵² Nämä jäsenvaltiot ovat saavutetun prosenttiosuuden mukaan suurimmasta prosenttiosuudesta pienimpään Irlanti, Italia, Romania, Portugali, Viro, Latvia, Liettua, Yhdistynyt kuningaskunta, Espanja, Puola, Kypros ja Malta. COM(2015) 82, ”Sähköverkkojen 10 prosentin yhteenliitäntätavoitteen saavuttaminen – Euroopan sähköverkon parantaminen vuoteen 2020 mennessä”, s. 5.

⁵³ Neuvoston päätelmät, 23. ja 24.10.2014.

⁵⁴ COM(2014) 330 final, ”Euroopan energiavarmuusstrategia”.

⁵⁵ Sähköverkkojen yhteenliitäntätavoitteita käsittelevän komission asiantuntijaryhmän raportti ”Towards a sustainable and integrated Europe”, marraskuu 2017, liite 3.

⁵⁶ Puolassa toteutetun hankkeen tapauksessa kävi myöhemmin ilmi, että ennustettu IRR ei toteutunut (ks. laatikko 6).

⁵⁷ Korkokanta, jonka avulla määritellään hankkeen elinkelpoisuus vertaamalla sitä hankkeeseen liittyviin pääomakustannuksiin.

⁵⁸ OECD, ”Long-term interest rates”, data.oecd.org/interest/long-term-interest-rates.htm, tilanne 9.1.2019.

⁵⁹ Vuosimäärä, jonka jälkeen investoinnin kustannukset on katettu investoinnin tuottojen avulla.

⁶⁰ Erityiskertomus nro 6/2014: ”Uusiutuviin energialähteisiin perustuvan energiantuotannon tukeminen koheesiopolitiikan varoilla – onko tuella saatu aikaan hyviä tuloksia?”, kohta 43.

⁶¹ Tšekki, ”Finances earmarked for the support of energy production from renewable energy”, Nejvyssi kontrolni urad, 2014; Tanska, ”Report on the amendment of the legislation concerning the support for photovoltaics”, Rigsrevisionen, 2014; Kypros, ”Renewable energy sources”, Ελεγκτική Υπηρεσία της Δημοκρατίας της Κύπρου, 2016; ja Yhdistynyt kuningaskunta, ”Early contracts for renewable electricity”, National Audit Office, 2014.

⁶² Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2018/2001, annettu 11 päivänä joulukuuta 2018, uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä (uudelleenlaadittu) (EUVL L 328, 21.12.2018, s. 82).

⁶³ Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2018/1999, annettu 11 päivänä joulukuuta 2018, energiaunionin ja ilmastotoimien hallinnosta, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusten (EY) N:o 663/2009 ja (EY) N:o 715/2009, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 94/22/EY, 98/70/EY, 2009/31/EY, 2009/73/EY, 2010/31/EU, 2012/27/EU ja 2013/30/EU, neuvoston direktiivien 2009/119/EY ja (EU) 2015/652 muuttamisesta sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 525/2013 kumoamisesta (EUVL L 328, 21.12.2018, s. 1).

⁶⁴ a) Energiaturvallisuus, b) energian sisämarkkinat, c) energiatehokkuus, d) talouden hiilestä irtautuminen ja e) tutkimus, innovointi ja kilpailukyky.

⁶⁵ REFIT-arviointi, sivu 5.

⁶⁶ http://ec.europa.eu/environment/nature/natura2000/management/docs/Wind_farms.pdf

Tarkastusryhmä

Tilintarkastustuomioistuin esittää erityiskertomuksissaan tulokset tarkastuksista, joita se kohdistaa EU:n toimintapolitiikkoihin ja ohjelmiin tai yksittäisten talousarvioalojen hallinnointiin liittyviin aihealueisiin. Tilintarkastustuomioistuin valitsee ja suunnittelee nämä tarkastustehtävät siten, että niillä saadaan aikaan mahdollisimman suuri vaikutus. Se ottaa valinta- ja suunnitteluvaiheessa huomioon tuloksellisuuteen tai säännönmukaisuuteen kohdistuvat riskit, asianomaisten tulojen tai menojen määrän, tulevat kehityssuunnat sekä poliittiset näkökohdat ja yleisen edun.

Tästä tuloksellisuuden tarkastuksesta vastasi tilintarkastustuomioistuimen II tarkastusjaosto, jonka vastuualueeseen kuuluvat yhteenkuuluvuutta, kasvua ja osallisuutta tukevien investointien menoalat. Jaoston puheenjohtaja on Euroopan tilintarkastustuomioistuimen jäsen Iliana Ivanova. Tarkastus toimitettiin Euroopan tilintarkastustuomioistuimen jäsenen George Pufanin johdolla, ja siihen osallistuivat kabinettipäällikkö Patrick Weldon ja kabinettiavustaja Mircea Radulescu, toimialapäällikkö Niels-Erik Brokopp, tehtävävastaava Chrysoula Latopoulou sekä tarkastajat Fernando Pascual Gil, Katarzyna Solarek Lutz Venske, Radka Papouskova, Francisco De Assis Carretero Llorente ja Pirmin Getzner. Kielellisissä kysymyksissä avustivat Thomas Everett, Elli-Anna Tzortzi ja Paulina Pruszko.

Vasemmalta oikealle: Pirmin Getzner, Thomas Everett, Chrysoula Latopoulou, Patrick Weldon, Fernando Pascual Gil, George Pufan, Lutz Venske, Radka Papouskova, Niels-Erik Brokopp, Katarzyna Solarek.

Yhteystiedot

EUROOPAN TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIN
12, rue Alcide De Gasperi
1615 Luxemburg
LUXEMBURG

Puh. +352 4398-1
Tiedustelut: eca.europa.eu/fi/Pages/ContactForm.aspx
Verkkosivut: eca.europa.eu
Twitter: @EUAuditors

Suuri määrä muuta tietoa Euroopan unionista on käytettävissä internetissä Europa-palvelimen kautta (http://europa.eu).

Luxemburg: Euroopan unionin julkaisutoimisto, 2019

© Euroopan unioni, 2019.

Euroopan unionin tekijänoikeuden piiriin kuulumattomien kuvien tai muun materiaalin käyttöön tai jäljentämiseen on pyydettävä lupa suoraan tekijänoikeuden haltijoilta.

YHTEYDENOTOT EU:HUN

Käynti tiedotuspisteessä
Euroopan unionin alueella toimii yhteensä satoja Europe Direct -tiedotuspisteitä. Lähimmän tiedotuspisteen osoite löytyy verkosta: https://europa.eu/european-union/contact_fi

Yhteydenotot puhelimitse tai sähköpostitse
Europe Direct -palvelu vastaa Euroopan unionia koskeviin kysymyksiin. Palveluun voi ottaa yhteyttä

• soittamalla maksuttomaan palvelunumeroon 00 800 6 7 8 9 10 11 (jotkin operaattorit voivat periä puhelumaksun),
• soittamalla puhelinnumeroon +32 22999696 tai
• sähköpostitse: https://europa.eu/european-union/contact_fi

TIETOA EU:STA

Verkkosivut
Tietoa Euroopan unionista on saatavilla kaikilla EU:n virallisilla kielillä Europa-sivustolla, https://europa.eu/european-union/contact_fi

EU:n julkaisut
EU:n ilmaisia ja maksullisia julkaisuja voi ladata tai tilata EU Bookshopista, osoitteesta https://publications.europa.eu/fi/publications. Ilmaisia julkaisuja on mahdollista saada usean kappaleen erinä ottamalla yhteyttä Europe Direct palveluun tai paikalliseen tiedotuspisteeseen (ks. https://europa.eu/european-union/contact_fi).

EU:n lainsäädäntö ja siihen liittyvät asiakirjat
EU:n koko lainsäädäntö vuodesta 1951 ja muuta tietoa EU:n oikeudesta on saatavilla kaikilla virallisilla kielillä EUR-Lex-tietokannassa osoitteessa http://eur-lex.europa.eu/homepage.html?locale=fi

EU:n avoin data
EU:n avoimen datan portaalin (http://data.europa.eu/euodp) kautta on saatavilla EU:n data-aineistoja. Data on ilmaiseksi ladattavissa ja uudelleenkäytettävissä sekä kaupallista että ei-kaupallista käyttöä varten.