I 

Johdanto

1.

Syrjitäänkö kansallisella lainsäädännöllä, jolla otetaan käyttöön muun muassa erityisen suuria ”erityiseläkkeitä” koskeva maksu eläkevarojen turvaamiseksi, välillisesti miehiä, jotka saavat useammin erityisen suurta eläkettä, verrattuna naisiin, jotka saavat keskimäärin selvästi pienempää eläkettä?

2.

Tämä on nyt käsiteltävän ennakkoratkaisupyynnön keskeinen kysymys.

3.

Itävallan lainsäätäjä on tehnyt 1990-luvun lopusta alkaen erilaisia uudistuksia eläkeoikeuksien pitkän aikavälin rahoituksen varmistamiseksi. Valtion kassatilanteeseen voivat vaikuttaa välillisesti lakisääteisen eläkevakuutuksen ja virkamieseläkkeiden lisäksi myös ammatillisia lisäeläkkeitä koskevat sopimukset, jotka ovat valtion määräysvallassa olevien yritysten niin sanottujen suorien etuussitoumusten muodossa. Tällöin yritys sitoutuu nimittäin maksamaan suoraan edunsaajalle eläkkeelle siirtymisen jälkeen joka kuukausi ennalta vahvistetun määrän. Julkisten yritysten erityisen suuret maksuvelvoitteet vaikuttavat myös valtion tuloihin, kun osakkaille jaettavat voitot jäävät pienemmiksi.

4.

Pääasian kantaja (jäljempänä kantaja) saa tällaista ammatillista lisäeläkettä suoran etuussitoumuksen muodossa yritykseltä, jonka osake-enemmistö on valtion omistuksessa. Hänen entinen työnantajansa on pidättänyt hänen ammatillisesta lisäeläkkeestään niin kutsutun eläketurvamaksun vuodesta 2015 lähtien. Vuonna 2018 tehdyn eläkkeiden tarkistuksen yhteydessä valtion määräysvallassa olevia yrityksiä kiellettiin soveltamasta näihin eläkkeisiin sopimuksen mukaista vuosikorotusta, jos edunsaajan kokonaiseläke ylittää tietyn rajan.

5.

Koska kuvaillut säännökset koskevat suurempaa määrää miehiä kuin naisia ja suurempaa määrää vanhoja kuin nuoria, kantaja katsoo, että ne ovat syrjiviä ja siten unionin oikeuden vastaisia. Unionin tuomioistuimen on näin ollen ratkaistava nyt käsiteltävässä asiassa, ovatko syrjinnän vastaiset direktiivit ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) määräykset, erityisesti sen 20 ja 21 artikla, esteenä tällaiselle kansalliselle lainsäädännölle.

II 

Asiaa koskevat oikeussäännöt

A 

Unionin oikeus

1. 

Direktiivi 2000/78/EY

6.

Yhdenvertaista kohtelua työssä ja ammatissa koskevista yleisistä puitteista 27.11.2000 annetun neuvoston direktiivin 2000/78/EY (jäljempänä direktiivi 2000/78), ( 2 ) 1 artiklan mukaan direktiivin tarkoituksena on luoda yleiset puitteet ”uskontoon tai vakaumukseen, vammaisuuteen, ikään tai sukupuoliseen suuntautumiseen” perustuvan syrjinnän torjumiselle.

7.

Kyseisen direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa määritellään direktiivin soveltamisala seuraavasti:

2. 

Direktiivi 2006/54/EY

8.

Miesten ja naisten yhtäläisten mahdollisuuksien ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen täytäntöönpanosta työhön ja ammattiin liittyvissä asioissa 5.7.2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/54/EY (uudelleenlaadittu toisinto) (jäljempänä direktiivi 2006/54) ( 3 ) 1 artiklan mukaan direktiivissä on säännöksiä, jotka koskevat muun muassa seuraavia aloja: ”työehdot, mukaan lukien palkka” ja ”ammatilliset sosiaaliturvajärjestelmät”.

9.

Kyseisen direktiivin 2 artiklassa säädetään seuraavaa:

10.

Direktiivin 2006/54 4 artiklassa säädetään seuraavaa:

11.

Direktiivin 2006/54 5 artiklassa säädetään seuraavaa:

B 

Kansallinen oikeus

1. 

Ammatillisista lisäeläkkeistä annettu laki

12.

Itävallan ammatillisesta lisäeläkejärjestelmästä säädetään ammatillisista lisäeläkkeistä annetussa laissa (Betriebspensionengesetz, jäljempänä BPG) ( 4 ).

13.

BPG:n 1 §:n 1 momentin mukaan kyseistä lakia sovelletaan työnantajan työntekijälle yksityisoikeudellisen työsuhteen perusteella antamiin etuussitoumuksiin, joilla on tarkoitus täydentää lakisääteistä eläkevakuutusjärjestelmää.

14.

BPG:n 2 §:ssä, jonka otsikko on ”Etuussitoumuksien lajit” säädetään seuraavaa:

2. 

Eläketurvamaksujen pidättämistä koskeva lainsäädäntö

15.

Eläketurvamaksujen pidättämisestä säädetään erityiseläkkeiden rajoittamisesta 1.1.2015 annetussa laissa (Sonderpensionenbegrenzungsgesetz, jäljempänä SpBegrG). ( 5 ) Tällä uudella kattavalla lainsäädännöllä muutettiin liittovaltion eri lakeja, kuten liittovaltion perustuslaillista lakia virkamiesten palkkojen rajoittamisesta (Bundesverfassungsgesetz über die Begrenzung von Bezügen öffentlicher Funktionäre, jäljempänä BezBegrBVG). ( 6 ) Siinä säädetään tiettyjen liittovaltion virkamiesten ja julkishallinnon toimihenkilöiden palkkojen enimmäismääristä. Lisäksi siinä annetaan liittovaltion lainsäätäjälle valtuus ottaa käyttöön eläketurvamaksuja, joita sovelletaan näiden virkamiesten eläkkeisiin ja Rechnungshofin (Itävallan tilintarkastustuomioistuin) määräysvallassa olevien oikeussubjektien entisille työntekijöilleen antamiin suoriin etuussitoumuksiin, kun nämä palkat tai oikeudet ylittävät tietyn enimmäismäärän. BezBegrBGV:n 10 §:n 6 momentin mukaan osavaltion lainsäätäjä voi ottaa käyttöön tällaisen eläketurvamaksun osavaltion tasolla.

16.

Ala-Itävallan osavaltio on tämän valtuuden perusteella antanut Ala-Itävallan osavaltion ja kuntien palkoista annetun lain (Niederösterreichische Landes- und Gemeindebezügegesetz, jäljempänä NÖ Landes- und GemeindebezügeG) ( 7 ) 24a §:n. Kyseisessä säännöksessä säädetään seuraavaa:

17.

Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että NÖ Landes- und GemeindebezügeG:n 24a §:n 1 momenttiin sisältyvä etuussitoumuksen käsite koskee ainoastaan BPG:n 2 §:n 2 momentissa tarkoitettuja suoria etuussitoumuksia. Ainoastaan nämä suorat etuussitoumukset kuuluvat SpBegrG:n 1 §:n ja näin ollen BezBegrBVG:n 10 §:n 6 momentissa annetun valtuuden soveltamisalaan. ( 8 )

3. 

Eläkekorotusten rajoittamista koskevat säännökset

18.

Yleisen sosiaaliturvalain (Allgemeines Sozialversicherungsgesetz, jäljempänä ASVG) ( 9 ) 108f ja 108h §:n mukaan lakisääteiset eläkkeet on tarkistettava vuosittain kuluttajahintojen kehityksen mukaan määräytyvällä niin sanotulla tarkistuskertoimella.

19.

Eläkkeiden tarkistuksesta vuonna 2018 annetulla lailla (Pensionsanpassungsgesetz, jäljempänä vuoden 2018 PAG) ( 10 ) muutettiin tätä tarkistusmenettelyä kalenterivuoden 2018 osalta. Vuoden 2018 PAG:llä lisättiin ASVG:hen 711 §, jossa säädetään eläkkeiden asteittaisesta korottamisesta seuraavasti:

III 

Tosiseikat ja ennakkoratkaisumenettely

20.

Kantaja on pääasian vastaajan eli NK:n (jäljempänä vastaaja) entinen työntekijä. Vastaaja on pörssissä noteerattu osakeyhtiö, josta Ala-Itävalta omistaa 51 prosentin enemmistöosuuden.

21.

Kantaja teki työsopimuksensa voimassaoloaikana 2.3.1992 vastaajan kanssa eläkesopimuksen, johon sisältyy suora etuussitoumus. Sillä tarkoitetaan työnantajan yksipuolista sitoumusta maksaa suoraan työntekijälle työsuhteen päättymisen jälkeen tietynsuuruista ammatillista lisäeläkettä, joka rahoitetaan yrityksen tekemistä varauksista. Kantajan sopimukseen sisältyy lisäksi niin sanottu indeksilauseke, jonka perusteella maksumääriä korotetaan joka vuosi prosentuaalisesti saman verran kuin mitä korkeimman tehtäväryhmän palkat nousevat vastaajan palveluksessa oleviin työntekijöiden sovellettavan työehtosopimuksen nojalla.

22.

Kantaja jäi eläkkeelle 1.4.2010, ja hän on saanut tästä syystä erilaisia eläke-etuuksia. Vastaaja on maksanut kantajalle muun muassa 2.3.1992 antamansa suoran etuussitoumuksen johdosta ammatillista lisäeläkettä 17.12.2010 lähtien.

23.

Kantaja on pidättänyt osan tästä etuudesta eläketurvamaksuna 1.1.2015 lähtien NÖ Landes- und GemeindebezügeG:n 24a §:n nojalla.

24.

Vastaaja ei myöskään korottanut maksettavaa määrää vuonna 2018 indeksilausekkeen mukaisesti, koska siihen sovelletaan vuoden 2018 PAG:n säännöksiä ja erityisesti uutta ASVG:n 711 §:n 6 momenttia, jonka mukaan tiettyjä eläkeoikeuksia ei koroteta, jos henkilön kokonaiseläke on yli 4 980 euroa.

25.

Kantaja riitauttaa kansallisessa oikeudenkäynnissä eläketurvamaksujen pidättämisen ja sen, ettei hänen ammatillista lisäeläkettään tarkistettu vuonna 2018. Hän väittää lähinnä, että kansalliset säännökset, joihin nämä kaksi toimenpidettä perustuvat, syrjivät häntä hänen sukupuolensa, ikänsä ja varallisuutensa perusteella ja ovat ristiriidassa yhdenvertaista kohtelua koskevien direktiivien ja perusoikeuskirjan kanssa. Kantajan mukaan nämä säännökset johtavat ennen kaikkea siihen, että vanhoihin sopimuksiin perustuvat erityisen suuret eläkkeet pienenevät, mikä koskee selvästi suurempaa määrää miehiä kuin naisia.

26.

Asiaa käsittelevä Landesgericht Wiener Neustadt (Wiener Neustadtin alueellinen tuomioistuin, Itävalta) on tässä tilanteessa päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

27.

Kantaja, Itävallan tasavalta ja Euroopan komissio ovat esittäneet asiassa unionin tuomioistuimelle kirjallisia huomautuksia. Edellä mainitut ja vastaaja olivat edustettuina 22.1.2020 pidetyssä istunnossa.

IV 

Oikeudellinen arviointi

28.

Tämän ennakkoratkaisumenettelyn keskiössä on kaksi kansallista säännöstä, jotka vaikuttavat kantajan työnantajaltaan, joka on valtion määräysvallassa oleva yritys, niin sanotun suoran etuussitoumuksen perusteella saaman ammatillisen lisäeläkkeen määrään.

29.

Itävallassa tällaiset suorat etuussitoumukset olivat ammatillisten lisäeläkkeiden tavanomainen muoto siihen asti, kunnes ammatillinen eläkekassa otettiin käyttöön 1.7.1990. Työnantaja sitoutuu tällöin maksamaan työntekijälle tietynsuuruisen kuukausittaisen määrän, kun tämä jää eläkkeelle. Johtotehtävissä työskentelevät työntekijät saivatkin usein tehtyä erityisen kannattavia ammatillisia lisäeläkkeitä koskevia sopimuksia. Sittemmin suurin osa työnantajista on siirtynyt käytäntöön, jossa työsuhteen aikana ammatilliseen eläkekassaan tai henkivakuutukseen suoritetaan kuukausittain maksuja.

30.

Vuodesta 2015 lähtien kantajan ammatillisen lisäeläkkeen kaltaisista eläkkeistä, joiden määrä ylittää tietyn rajan, on ensinnäkin pidätetty niin kutsuttu eläketurvamaksu. Toiseksi kantajan ammatillista lisäeläkettä ei korotettu vuonna 2018 vastoin sopimuksessa vahvistettua indeksilauseketta, koska hänen kokonaiseläkkeensä – joka sisältää lakisääteisen eläkkeen lisäksi myös valtion määräysvallassa olevien yritysten antamat suorat etuussitoumukset – ylittää 4 980 euron rajan.

31.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan nämä säännökset koskevat tilastollisesti suurempaa määrää miehiä kuin naisia, vanhoja kuin nuoria ja varakkaita kuin varattomia. Siksi herää kysymys, ovatko nämä säännökset yhteensopivia direktiiveissä 79/7, 2000/78 ja 2006/54 vahvistettujen sukupuoleen ja ikään perustuvan (välillisen) syrjinnän kieltojen kanssa. Lisäksi on kysyttävä, rikotaanko niillä perusoikeuskirjan 17, 20, 21 ja 47 artiklaa.

32.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kahdella ensimmäisellä kysymyksellään lähinnä sitä, sovelletaanko kyseisiä direktiivejä (A kohta) ja merkitsevätkö kansalliset säännökset sukupuoleen (B kohta) tai ikään (C kohta) perustuvaa välillistä syrjintää. Lisäksi se tiedustelee, sovelletaanko pääasiaan perusoikeuskirjaa, ja jos sovelletaan, miten edellä mainittuja perusoikeuksia on tulkittava riidanalaisten säännösten valossa (D kohta).

A 

Direktiivien 79/7, 2000/78 ja 2006/54 soveltamisala (ensimmäisen ja toisen ennakkoratkaisukysymyksen ensimmäinen osa)

33.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kahden ensimmäisen ennakkoratkaisukysymyksensä ensimmäisessä osassa, joita on syytä tutkia ensin yhdessä, kuuluvatko pääasiassa kyseessä olevien kaltaiset säännökset direktiivien 79/7, 2000/78 ja 2006/54 soveltamisalaan.

34.

Direktiivin 79/7 3 artiklan 1 kohdan a alakohdasta ilmenee, että kyseistä direktiiviä sovelletaan ainoastaan lakisääteisiin järjestelmiin. ( 12 ) Pääasiassa riidanalaiset säännökset, jotka sisältyvät NÖ Landes- und GemeindebezügeG:n 24a §:ään ja ASVG:n 711 §:n 6 momenttiin, koskevat sitä vastoin etuussitoumuksia, jotka ovat BPG:n 1 §:n 1 momentissa esitetyn oikeudellisen määritelmän mukaan luonteeltaan sopimusperusteisia.

35.

Tällaiset ammatilliset lisäeläkkeet kuuluvat direktiivien 2000/78 ja 2006/54 soveltamisalaan.

36.

Ne muodostavat nimittäin direktiivin 2006/54 1 artiklan toisen kohdan c alakohdassa tarkoitetun ammatillisen sosiaaliturvajärjestelmän, sillä ne ovat sopimusvelvoitteita, joiden tarkoituksena on muun muassa myöntää yrityksen työntekijöille lisäoikeuksia lakisääteisen eläkejärjestelmän ohessa. Lisäksi vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ammatilliset lisäeläkkeet kuuluvat direktiivin 2000/78 3 artiklan 1 kohdan c alakohdassa ja direktiivin 2006/54 1 artiklan toisen kohdan b alakohdassa tarkoitetun palkan käsitteen alaan. ( 13 )

37.

Itävallan hallituksen mukaan riidanalaisten säännösten ei kuitenkaan pitäisi kuulua näiden direktiivien soveltamisalaan, koska ne koskevat erityisen suurista eläkeoikeuksista kannettavaa erityisveroa. Se tukeutuu tältä osin unionin tuomioistuimen tuomioon C, jossa tämä totesi, että koska tietyn määrän ylittävän eläketulon lisävero ei millään tavoin liity työsopimukseen, se ei kuulu direktiivien soveltamisalaan. ( 14 )

38.

Tähän on kuitenkin vastattava ensinnäkin, että tuomiossa C unionin tuomioistuin totesi, että verotuksessa ei ole kyse sellaisista ehdoista tai edellytyksistä, joiden mukaisesti määräytyy niiden etuuksien määrä, jotka maksetaan työntekijälle aiemman työsuhteen perusteella. Sillä ei näin ollen ole mitään tekemistä direktiivissä 2000/78 tarkoitetun ”palkan” määrittämisen kanssa. ( 15 )

39.

Landes- und GemeindebezügeG:n 24a §:llä ja ASVG:n 711 §:n 6 momentilla on sitä vastoin suora vaikutus ammatillisen lisäeläkkeen määrään, joka työnantajan on maksettava asianomaisille entisille työntekijöilleen työsopimuksen asiaa koskevien lisäehtojen perusteella. Eläketurvamaksun pidättämisen ja indeksilausekkeen mukaista korotusta koskevan kiellon vuoksi työnantajan on maksettava entiselle työntekijälleen sopimuksessa sovittua pienempi summa.

40.

Toiseksi katsoessaan, että kansallinen lainsäädäntö ei kuulunut direktiivin soveltamisalaan, unionin tuomioistuin on tukeutunut verotuksen muodolliseen käsitteeseen ja perustellut tätä sillä, että eläketulojen verotus perustuu jäsenvaltioiden yksinomaiseen toimivaltaan verolainsäädännön alalla. ( 16 ) Se, että riidanalaisten säännösten ainoa tarkoitus on lisätä valtion tuloja ja varmistaa näin eläkeoikeuksien kestävä rahoitus, ei kuitenkaan vielä merkitse, että kyse on verolainsäädännön säännöksistä.

41.

Edellä esitetystä seuraa, että asiaan sovelletaan direktiivejä 2006/54 ja 2000/78.

B 

Sukupuoleen perustuva välillinen syrjintä (ensimmäinen ennakkoratkaisukysymys)

42.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii selvittämään ensimmäisen kysymyksensä toisessa osassa yhtäältä, onko direktiivin 2006/54 4 artiklan toista kohtaa ja 5 kohdan c alakohtaa tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansalliselle säännökselle, jonka mukaan tiettyjen ”erityiseläkkeiden” saajilta, tarkemmin sanottuna valtion määräysvallassa olevien yritysten maksamien laissa vahvistetun määrän ylittävien suorien etuussitoumusten saajilta, voidaan pidättää eläketurvamaksu, kun tämän rajan ylittävät eläkeoikeudet koskevat suurempaa määrää miehiä kuin naisia.

43.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee toisaalta, ovatko direktiivin 2006/54 4 artiklan toinen kohta ja 5 artiklan c alakohta esteenä säännökselle, jonka mukaan eläketuloihin, joiden kokonaismäärä on vähintään 4 980 euroa kuukaudessa, ei sovelleta vuonna 2018 lainkaan valtion määräysvallassa olevan yrityksen antamaan suoraan etuussitoumukseen sopimuksen mukaan tehtävää korotusta, kun tämänsuuruinen oikeus on suuremmalla määrällä miehiä kuin naisia.

44.

Direktiivin 2006/54 4 artiklan toisessa kohdassa ja 5 artiklan c alakohdassa kielletään kaikki sukupuoleen perustuva välitön tai välillinen syrjintä palkkauksessa tai ammatillisissa sosiaaliturvajärjestelmissä ja erityisesti etuuksien laskentaperusteissa.

45.

Käsiteltävässä asiassa ei ole kyse sukupuoleen perustuvasta välittömästä syrjinnästä, koska NÖ Landes- und GemeindebezügeG:n 24a §:ssä ja ASVG:n 711 §:n 6 momentissa velvollisuutta maksaa eläketurvamaksua tai ammatillisen lisäeläkkeen korottamatta jättämistä ei sidota etuudensaajan sukupuoleen.

46.

Direktiivin 2006/54 2 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan välillisenä syrjintänä pidetään tilannetta, jossa näennäisesti puolueeton säännös, peruste tai käytäntö saattaa henkilöt näiden sukupuolen perusteella erityisen epäedulliseen asemaan toiseen sukupuoleen verrattuna. ( 17 )

47.

Välillisen syrjinnän toteaminen tapahtuu näin ollen kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa on tutkittava, onko kyse erilaisesta kohtelusta, joka perustuu ”puolueettomaan” erotteluperusteeseen (1 kohta). ( 18 ) Vasta tämän tultua todetuksi toisessa vaiheessa on tutkittava, kohdistuuko säännöksestä johtuva haitta erityisellä tavalla toisen sukupuolen edustajiin (2 ja 3 kohta). ( 19 ) Lopuksi herää mahdollisesti kysymys mahdollisesta oikeuttamisperusteesta (4 kohta).

1. 

”Puolueettomaan säännökseen, perusteeseen tai käytäntöön” perustuvan erilaisen kohtelun olemassaolo

48.

NÖ Landes- und GemeindebezügeG:n 24a §:ssä ja ASVG:n 711 §:n 6 momentissa eläketurvamaksun maksuvelvoitteelle ja ammatillisen lisäeläkkeen korottamatta jättämiselle asetetaan kolme (puolueetonta) edellytystä: ensinnäkin henkilöllä on oltava oikeus suoraan etuussitoumukseen, toiseksi etuussitoumuksen on oltava valtion määräysvallassa olevan yrityksen antama ja kolmanneksi tämän oikeuden on oltava yli 5 370 euroa ( 20 ) tai 4 980 euroa. ( 21 )

49.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan riidanalaisilla säännöksillä eläkkeensaajia kohdellaan siten eri tavalla etuussitoumuksen lajin, etuussitoumuksesta vastaavan oikeussubjektin luonteen sekä eläkkeensaajien eläkeoikeuden määrän perusteella.

50.

NÖ Landes- und GemeindebezügeG:n 24a §:n ja ASVG:n 711 §:n 6 momentin mukaan kyseisen rajan ylittävien muiden ammatillisten lisäeläkkeiden saajat, tarkemmin sanottuna eläkekassasta tai henkivakuutuksesta maksettavien etuuksien saajat (erottelu etuussitoumuksen lajin mukaan), yksityisten yritysten antamien vastaavan suuruisten suorien etuussitoumusten saajat (erottelu oikeussubjektin tyypin mukaan) ja valtion määräysvallassa olevien yritysten antamien suorien etuussitoumusten saajat, joiden eläkeoikeudet eivät ylitä kyseistä rajaa (erottelu eläkeoikeuden määrän mukaan), eivät ole velvollisia maksamaan eläketurvamaksua eikä heitä ole suljettu pois eläkekorotusten piiristä.

51.

Kahden ensin mainitun erottelun osalta jo erilaisen kohtelun olemassaolo on kyseenalaista. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kyse on erilaisesta kohtelusta ainoastaan silloin, kun erilaisia sääntöjä sovelletaan vertailukelpoisissa tapauksissa. ( 22 ) Vertailukelpoisuuden arviointi on puolestaan tehtävä konkreettisen toimen päämäärän kannalta. ( 23 )

52.

Tältä osin on muistutettava siitä, että Itävallan hallituksen näkemyksen mukaan riidanalaisten säännösten tarkoituksena on erityisesti lisätä valtion tuloja. Vaikka valtio ei rahoita suoria etuussitoumuksia, vaan ne rahoitetaan asianomaisen yrityksen varauksista, erityisen korkeat maksuvelvoitteet vähentävät yritysten voittoja ja näin ollen voitonjakoa valtiolle. Eläketurvamaksun pidättäminen ja valtion määräysvallassa olevien yritysten erityisen hyvin toimeentulevien entisten työntekijöiden ammatillisten lisäeläkkeiden korottamatta jättäminen hyödyttävät näin ollen välillisesti myös valtion kassaa.

53.

Tästä syystä säännösten soveltamisala rajoittuu valtion määräysvallassa olevien yritysten antamiin suoriin etuussitoumuksiin. Eläkekassasta tai vakuutuksesta maksettavat ammatilliset lisäeläkkeet eivät nimittäin ole enää työnantajan velvoitteita. Tästä seuraa, että tämäntyyppisillä ammatillisilla lisäeläkkeillä ei ole välillistä vaikutusta valtion kassaan edes silloin, kun kyse on valtion määräysvallassa olevista yrityksistä. Tämä pätee joka tapauksessa yksityisten yritysten ammatillisia lisäeläkkeitä koskeviin sitoumuksiin.

54.

Kun otetaan huomioon toimenpiteiden tavoitteet, muuntyyppisten ammatillisten lisäeläkkeiden saajien ja yksityisten yritysten entisten työntekijöiden tilanne ei näin ollen vaikuta alkuunkaan olevan rinnastettavissa valtion määräysvallassa olevien yritysten antamien suorien etuussitoumusten saajien tilanteeseen.

55.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan juuri liittymä eläkeoikeuden määrään on ratkaiseva peruste, joka johtaa miesten välilliseen syrjintään, koska suuremmalla määrällä miehiä kuin naisia on tällaisia suuria eläkeoikeuksia. Siltä osin kuin on kyse sellaisten henkilöiden erilaisesta kohtelusta, joilla on oikeus kyseisen rajan alittaviin ja ylittäviin etuuksiin, voitaisiin vastaavasti kysyä, onko heitä ylipäätään kohdeltava yhdenvertaisesti eläkevarojen turvaamiseksi suoritettavien maksujen osalta, kun otetaan huomioon näiden henkilöiden erilainen maksukyky. Tämä kysymys on mielestäni merkityksellinen vasta mahdollisen oikeuttamisperusteen tarkastelun yhteydessä. Aluksi on tutkittava, onko eläkeoikeuden määrää koskeva edellytys tosiasiallisesti välillisesti syrjivä.

2. 

Miesten saattaminen erityisen epäedulliseen asemaan näennäisesti puolueettomalla perusteella

56.

Välillisen syrjinnän toteamisen yhteydessä on yleensä vaikeaa arvioida, saatetaanko tiettyä sukupuolta olevat henkilöt erityisen epäedulliseen asemaan näennäisesti puolueettomalla perusteella.

57.

Oikeuskäytännön mukaan tätä tarkoitusta varten voidaan käyttää muun muassa tilastotietoja. ( 24 ) Tältä osin on syytä muodostaa kaksi suhdelukua, eli on määritettävä prosenttiluvut sen toteamiseksi, asetetaanko riidanalaisella perusteella epäedulliseen asemaan suurempi määrä miehiä kuin naisia. ( 25 )

58.

Sitä vastoin ei riitä, että tarkastellaan absoluuttisia lukuja, jotka riippuvat jäsenvaltiossa työskentelevien työntekijöiden kokonaismäärästä sekä miesten ja naisten jakaumasta. ( 26 )

59.

Tältä osin on ensinnäkin todettava, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin näyttää rajoittuneen tällaiseen absoluuttisiin lukuihin perustuvaan lähestymistapaan. Se on tyytynyt toteamaan – esittämättä tältä osin täsmällisiä lukuja – että suurempi määrä miehiä kuin naisia on suorittanut eläketurvamaksuja tai jäänyt saamatta ammatillisen lisäeläkkeensä korotusta ASVG:n 711 §:n 6 momentin perusteella.

60.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin vaikuttaa näin ollen verranneen niiden miesten määrää, jotka ovat velvollisia maksamaan eläketurvamaksua tai joiden ammatillisia lisäeläkkeitä on jätetty korottamatta, asianomaisten naisten määrään. ( 27 ) Toisin sanoen se on tarkastellut ainoastaan niiden henkilöiden ryhmää, jotka täyttävät riidanalaisen perusteen eli joiden eläkeoikeudet ylittävät vahvistetut rajat. Jos suhdeluvut muodostetaan tämän ryhmän perusteella, asia koskee väistämättä sataa prosenttia miehistä ja sataa prosenttia naisista.

61.

Lisäksi suhdanteisiin, toimialaan ja muihin seikkoihin liittyvät tekijät voivat vääristää pelkästään näihin absoluuttisiin lukuihin perustuvaa vertailua. Nyt tarkasteltavassa tapauksessa luvut riippuvat esimerkiksi niiden naisten ja miesten määrästä, jotka työskentelivät valtion määräysvallassa olevissa yrityksissä johtoasemissa ennen 1990-luvun loppua. Mitä todennäköisemmin vain he pystyivät käytännössä neuvottelemaan itselleen eläkeoikeudet, jotka ylittivät 5 730 euron tai 4 980 euron rajan. ( 28 )

62.

Unionin tuomioistuin on siten jo todennut, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen asiana on ottaa huomioon kaikki sen kansallisen lainsäädännön piiriin kuuluvat työntekijät, johon erilainen kohtelu perustuu, ja että paras tapa vertailla on verrata niiden työntekijöiden osuuksia, joihin riidanalainen epäedullinen seuraus vaikuttaa ja joihin se ei vaikuta, miespuolisen työvoiman keskuudessa ja samoja osuuksia naispuolisen työvoiman keskuudessa. ( 29 ) Toisin sanoen tiettyä sukupuolta olevien henkilöiden asema suhteessa toista sukupuolta oleviin henkilöihin on määritettävä riidanalaisen säännöksen soveltamisalan määrittämän henkilöiden piirin perusteella. ( 30 ) Se ei välttämättä ole sama kuin kyseisen jäsenvaltion kaikki työntekijät tai eläkkeensaajat. ( 31 )

63.

Ainoastaan rajoittamalla tällä tavoin tarkasteltavien henkilöiden piiriä voidaan selvittää, onko kyseisellä säännöksellä ja siihen sisältyvällä riidanalaisella perusteella tosiasiallisesti välillisesti syrjivä vaikutus, ja samalla suljetaan pois se, etteivät muut tekijät vaikuta tuloksiin.

64.

Pääasian taustalla oleva tilanne havainnollistaa erityisen hyvin tätä seikkaa. Jos otettaisiin huomioon riidanalaisten velvoitteiden piiriin kuuluvien miesten ja naisten määrä yhtäältä suhteessa kaikkiin nykyisiin miespuolisiin eläkkeensaajiin ja toisaalta suhteessa kaikkiin naispuolisiin eläkkeensaajiin, tilanteesta saataisiin vääristynyt kuva. Tällöin ei nimittäin otettaisi huomioon sitä, että henkilöistä, jotka tekivät ammatillisia lisäeläkkeitä koskevia sopimuksia 1990-luvulle saakka, selvä valtaosa oli todennäköisesti miehiä. Suhdelukuun sisällytettäisiin myös naiset, jotka olivat tuolloin työelämässä mutta joille ei esimerkiksi työnsä luonteen tai laajuuden vuoksi tarjottu ammatillista lisäeläkettä koskevaa sopimusta lakisääteisen eläkkeen lisäksi. Vertailun tulos ilmentäisi näin ollen ainoastaan kyseisen ajan yhteiskunnallis-sosiaalista tilannetta mutta ei riidanalaisten säännösten mahdollista välillistä syrjivää vaikutusta.

65.

Siksi ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on määritettävä yhtäältä niiden miesten määrä, joiden eläkeoikeus ylittää kyseisen rajan, suhteessa niiden miesten määrään, joilla on valtion määräysvallassa olevan yrityksen antama suora etuussitoumus. Näin saatua prosenttiosuutta on verrattava niiden naisten prosenttiosuuteen, joiden eläkeoikeus ylittää kyseisen rajan, niiden naisten kokonaismäärästä, joilla on valtion määräysvallassa olevien yritysten antama suora etuussitoumus.

66.

Jos tällöin ilmenisi, että asianomaisten naisten prosenttiosuus mahdollisesti suhteellisen pienestä ryhmästä säännösten soveltamisalaan ylipäätään kuuluvia naisia ei ole paljon pienempi kuin asianomaisten miesten osuus mahdollisesti paljon suuremmasta määrästä miehiä, ei voida ilman muuta päätellä, että riidanalaiset säännökset johtavat sukupuolen perustuvaan välilliseen syrjitään.

67.

Näin saatujen lukujen merkityksellisyyden lopullinen arviointi on yksinomaan ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävä. ( 32 )

68.

Lukujen merkityksellisyydestä voisi syntyä epäilyksiä nyt käsiteltävässä asiassa esimerkiksi, jos miesten ja naisten jakautuminen säännösten soveltamisalalla olisi poikkeavaa tai odottamatonta. Ennakkoratkaisupyyntöön ei kuitenkaan sisälly tähän viittaavia seikkoja. Erityisesti on todettava, ettei ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin näytä tukeutuvan lukuihin, joiden mukaan valtion määräysvallassa olevien yritysten entisten työntekijöiden joukossa on erityisen suuri määrä miehiä kaikkien eläkkeensaajien sukupuolijakaumaan verrattuna. Sillä ei myöskään näytä olevan käytettävissään lukuja, joiden mukaan ammatillista lisäeläkettä saavien henkilöiden ryhmässä suoran etuussitoumuksen saajista suurempi osa on miehiä kuin naisia. Päinvastoin ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että ammatillisten lisäeläkkeiden tavanomaisin malli perustui 1990-luvulle asti suoriin etuussitoumuksiin, eli 100 prosenttia miehistä ja 100 prosenttia naisista, joille tuolloin tarjottiin ammatillista lisäeläkettä, ovat saaneet suoran etuussitoumuksen.

69.

Näistä seikoista seuraa myös, että riidanalaisten säännösten soveltamisalan rajoittaminen valtion määräysvallassa olevien yritysten antamiin suoriin etuussitoumuksiin (sulkien pois muut ammatillisten lisäeläkkeiden lajit ja yksityiset työnantajat) ei sellaisenaan näytä johtavan sukupuoleen perustuvaan välilliseen syrjintään. ( 33 )

3. 

Sen toteaminen, että miehet on saatettu erityisen epäedulliseen asemaan nyt tarkasteltavassa asiassa

70.

Vastaaja ilmoitti suullisessa käsittelyssä, että tarvittavia tilastotietoja ei ehkä ole käytettävissä. Koska oikeus etuuksiin perustuu yksittäiseen sopimukseen, vastaajan mukaan ei ole mahdollista selvittää yleisesti niiden miesten ja naisten määrää, joilla on valtion määräysvallassa olevien yritysten antama suora etuussitoumus, ja sitä, monellako heistä nämä oikeudet ylittävät NÖ Landes- und GemeindebezügeG:n 24a §:ssä ja ASVG:n 711 §:n 6 momentissa vahvistetut rajat.

71.

Tietoja voidaan antaa korkeintaan niiden miesten ja naisten määrästä, jotka ovat vastaajan antaman suoran etuussitoumuksen saajia, ja kuinka moneen heistä sovelletaan velvoitetta maksaa eläketurvamaksua tai kuinka monen eläkeoikeuksia jätetään korottamatta.

72.

Tältä osin on muistutettava siitä, että tilastotiedot eivät ole missään tapauksessa ainoa keino osoittaa, että kyse on välillisestä syrjinnästä. Oikeuskäytännön mukaan ne riittävät vain viitteeksi. ( 34 ) Tilastotietojen käyttöön tältä osin liittyviä periaatteellisia huolenaiheita on jo tarkasteltu toisessa yhteydessä. ( 35 ) Tästä syystä kansallisessa lainsäädännössä voidaan säätää, että välillinen syrjintä voidaan osoittaa mitä tahansa keinoa käyttäen. ( 36 )

73.

Unionin tuomioistuin on lisäksi jo todennut, että syrjinnän osoittamisen yhteydessä se, että merkityksellisiä tilastotietoja ei ole mahdollista saada, ei saa vaarantaa direktiivin tavoitteen toteutumista eikä estää sen tehokasta vaikutusta. ( 37 ) Tätä taustaa vasten unionin tuomioistuin katsoi tuomiossa Schuch-Ghannadan, että tarvittaessa on mahdollista turvautua muihin käytettävissä oleviin tietoihin. ( 38 )

74.

Merkitystä on viime kädessä sillä, onko ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, jolla yksin on toimivalta arvioida tosiseikkoja, vakuuttunut tällaisia vaihtoehtoisia tietoja arvioidessaan siitä, että ne ovat päteviä, edustavia ja merkityksellisiä eivätkä ilmaise pelkästään satunnaisia tai suhdanteita kuvaavia ilmiöitä. ( 39 ) Kun se tarkastelee vastaajan esittämiä tietoja, sen olisi näin ollen arvioitava, vastaako miesten ja naisten jakautuminen niiden henkilöiden ryhmässä, jotka saavat vastaajan antaman suoran etuussitoumuksen perusteella etuuksia, esimerkiksi miesten ja naisten jakautumista NÖ Landes- und GemeindebezügeG:n 24a §:n ja ASVG:n 711 §:n 6 momentin soveltamisalaan kuuluvien henkilöiden ryhmässä.

4. 

Mahdollisen sukupuoleen perustuvan syrjinnän oikeuttaminen

75.

Mikäli ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin päätyy katsomaan, että riidanalaiset puuttumiset eläkeoikeuksiin merkitsevät sukupuoleen perustuvaa välillistä syrjintää, sen on lopuksi tutkittava, ovatko ne objektiivisesti perusteltavissa oikeutetulla tavoitteella, johon ei liity minkäänlaista sukupuoleen perustuvaa syrjintää, ja ovatko tämän tavoitteen saavuttamiseksi valitut keinot asianmukaisia ja tarpeellisia. ( 40 )

76.

Tältä osin on korostettava aluksi, että sääntöjen välillinen syrjivä vaikutus – olettaen, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin voi sen todeta – liittyy korkeintaan jo olemassa olevaan epätasa-arvoiseen tilanteeseen. Se, että asia koskee enimmäkseen miehiä, johtuu kaiken todennäköisyyden mukaan pelkästään siitä, että miehet ansaitsevat edelleen keskimäärin paremmin kuin naiset ja että miehet ovat yliedustettuina johtotehtävissä. Toisin kuin tähän mennessä annetuissa tuomioissa, olemassa oleva sukupuolten välinen taloudellinen eriarvoisuus ei näin ollen lisäänny käsiteltävänä olevassa asiassa. ( 41 ) Tästä seuraa, että mahdollisen välillisen syrjinnän oikeuttamiselle asetetut vaatimukset ovat vastaavasti alhaisemmat.

77.

Itävallan hallituksen antamien tietojen mukaan riidanalaisilla säännöksillä on pääasiallisesti kaksi tavoitetta. Yhtäältä halutaan vähentää julkisen ja puolijulkisen sektorin erityisen suurten eläkevelvoitteiden julkiseen talousarvioon aiheuttamia kustannuksia. ( 42 ) Toisaalta säännöksillä pyritään yleisesti yhdenmukaistamaan eläketasoa eläkeoikeuksien epäoikeudenmukaisina pidettyjen merkittävien erojen vuoksi.

78.

Unionin tuomioistuin on todennut, että maksuperusteisten järjestelmien toimivuuden säilyttäminen ja taloudellisen tasapainon takaaminen ovat lähtökohtaisesti sosiaalipolitiikan hyväksyttäviä tavoitteita. ( 43 ) Lisäksi jäsenvaltioilla on unionin tuomioistuimen mukaan laaja harkintavalta niiden tavoitteiden osalta, joihin ne sosiaali- ja työllisyyspolitiikassaan haluavat pyrkiä. ( 44 ) Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan niiden on kuitenkin tällaisiin tavoitteisiin pyrkiessään käytettävä valittuja keinoja johdonmukaisesti ja järjestelmällisesti. ( 45 )

79.

Kun otetaan huomioon tavoite vähentää julkisen talousarvion kustannuksia, tässä yhteydessä on todettava ensinnäkin, että SpBegrG:hen sisältyy myös säännöksiä, jotka koskevat virkamiesten ja julkishallinnon toimihenkilöiden palkkojen yleistä rajoittamista sekä eläketurvamaksujen pidättämistä näiltä ryhmiltä, joiden eläkkeet rahoitetaan suoraan julkisista varoista. ( 46 ) ASVG:n 711 §:n 1 momentissa säädetään lisäksi vuoden 2018 osalta lakisääteiseen eläkevakuutukseen oikeutettujen eläkkeisiin tehtävistä maltillisista korotuksista, ja sen mukaan 4 980 euron enimmäismäärän ylittäviä eläkkeitä ei koroteta lainkaan. Lainsäätäjä näyttää näin ollen tähtäävän julkisen talousarvion kustannusten vähentämiseen kattavasti ja järjestelmällisesti.

80.

Toiseksi suullisessa käsittelyssä korostettiin useaan otteeseen, että riidanalaisilla säännöksillä ei velvoiteta valtion määräysvallassa olevia yrityksiä käyttämään säästyneitä summia eläkevarausten muodostamiseen. Tästä syystä ei ole taattu, että kyseisillä säännöksillä edistetään ylipäätään eläkkeiden rahoittamista. Tässä yhteydessä on kuitenkin todettava, että jos valtio omistaa osake-enemmistön, viranomainen voi joka tapauksessa velvoittaa jakamaan voitot. Tällä tavoin voidaan epäselvissä tapauksissa varmistaa, ettei julkiseen talousarvioon kohdistu lisäkustannuksia, jos yritys ei käytä säästöjä asianmukaisella tavalla.

81.

Kolmanneksi on otettava huomioon se, että riidanalaisissa säännöksissä säädetään eläkeoikeuksien korottamatta jättämisestä tai eläketurvamaksun suorittamista koskevasta velvollisuudesta ja sen laajuudesta ottaen huomioon asianomaisten henkilöiden taloudellinen suorituskyky. Asia koskee joka tapauksessa ainoastaan erittäin suuria eläkeoikeuksia, jotka ovat Itävallan hallituksen mukaan yli 290 prosenttia keskimääräistä eläketasoa suurempia, ja suoritettavan maksun määrä on suhteutettu eläkeoikeuden määrään.

82.

Tätä taustaa vasten ja kun otetaan huomioon jo edellä mainittu kansallisen lainsäätäjän laaja harkintavalta sosiaalipolitiikan alalla, näitä säännöksiä ei selvästi voida missään tapauksessa pitää epäasianmukaisina tai epäjohdonmukaisina.

5. 

Välipäätelmä

83.

Edellä esitetyn perusteella on todettava, että direktiivin 2006/54/EY 4 artiklan toista kohtaa ja 5 artiklan c alakohtaa on tulkittava siten, että ne voivat lähtökohtaisesti olla esteenä kansallisille säännöksille, joissa säädetään, että valtion määräysvallassa olevien yritysten suorien etuussitoumusten muodossa olevien ammatillisten lisäeläkkeiden saajilta on pidätettävä eläketurvamaksu tai että heidän eläkeoikeuksiensa sopimuksenmukainen korotus jätetään tekemättä, jos nämä oikeudet ylittävät tietyn lainsäädännössä vahvistetun määrän. Tämä edellyttää kuitenkin, että toisen sukupuolen niiden edustajien, joiden oikeudet ylittävät tämän tason, prosenttiosuus tämän sukupuolen edustajien kokonaismäärästä niiden henkilöiden ryhmässä, joilla on oikeus kyseiseen ammatillisen lisäeläkkeen lajiin, on huomattavasti suurempi kuin vastakkaisen sukupuolen edustajien prosenttiosuus, ja että tätä seikkaa ei voida perustella objektiivisella syyllä, joka ei liity mitenkään sukupuoleen perustuvaan syrjintään.

C 

Ikään perustuva välillinen syrjintä (toinen ennakkoratkaisukysymys)

84.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee toisen ennakkoratkaisukysymyksensä toisessa osassa lähinnä sitä, onko direktiivin 2000/78 2 artiklan 1 kohta esteenä riidanalaisten säännösten kaltaisille kansallisille toimille, joilla puututaan eläkeoikeuksiin, jos niissä säädetty eläketurvamaksun maksuvelvollisuus tai ammatillisen lisäeläkkeen korottamatta jättäminen koskee erityisesti yli 60-vuotiaita henkilöitä.

85.

Välillisen syrjinnän toteaminen on tehtävä direktiiviä 2000/78 sovellettaessa noudattamalla samoja periaatteita kuin direktiiviä 2006/54 sovellettaessa. ( 47 )

86.

Edellä esitetystä seuraa, että lähtökohtaisesti kaikkien riidanalaisen kansallisen säännöksen soveltamisalaan kuuluvien henkilöiden osalta on tutkittava, saatetaanko tähän säännökseen perustuvalla erottelulla vanhat ihmiset erityisen epäedulliseen asemaan. ( 48 )

87.

Tältä osin ennakkoratkaisupyynnöstä ei kuitenkaan ilmene, että niiden henkilöiden joukossa, joiden on kyseisten säännösten mukaan maksettava eläketurvamaksua tai joiden eläkeoikeuksia ei koroteta, yli 60-vuotiaiden prosentuaalinen määrä olisi suurempi kuin niiden joukossa, joihin kyseisiä säännöksiä ei sovelleta heidän eläkeoikeuksiensa määrän vuoksi.

88.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsookin, että kyseessä on ikään perustuva välillinen syrjintä, koska riidanalainen puuttuminen eläkeoikeuksiin koskee siitä aiheutuvista konkreettisista haitoista riippumatta alun alkaenkin pelkästään suorien etuussitoumuksien saajia, jotka ovat väistämättä vanhempia kuin muuntyyppisten ammatillisten lisäeläkkeiden saajat, koska ensin mainituista sovittiin käytännössä vain 1990-luvun loppuun asti. Ammatillisten eläkekassojen käyttöönoton jälkeen työnantajat ryhtyivät tosiasiallisesti tarjoamaan muuntyyppisiä ammatillisia lisäeläkkeitä.

89.

Tältä osin on korostettava, että asian luonteelle on ominaista, että henkilöt, joihin sovelletaan myöhemmin annettua lainsäädäntöä, ovat nuorempia kuin henkilöt, joihin sovelletaan vanhempaa lainsäädäntöä. Se ei kuitenkaan merkitse ikään perustuvaa välillistä syrjintää. ( 49 )

90.

Näin ollen toiseen ennakkoratkaisukysymykseen on vastattava, että direktiivin 2000/78 2 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että kansalliset säännökset, joissa säädetään, että tietyntyyppisten lainsäädännössä vahvistetun rajan ylittävien ammatillisten lisäeläkkeiden saajilta on pidätettävä eläketurvamaksu tai että heidän eläkeoikeuksiensa sopimuksenmukainen korotus on jätettävä tekemättä, eivät merkitse mainitussa säännöksessä tarkoitettua ikään perustuvaa välillistä syrjintää, jos kyseisentyyppisiä ammatillisia lisäeläkkeitä koskevia sopimuksia ei ole enää tehty tietyn ajankohdan jälkeen, minkä vuoksi muuntyyppisten ammatillisten lisäeläkkeiden, joista on sovittu myöhemmin, saajat eivät kuulu kyseisten säännösten soveltamisalaan.

D 

Perusoikeuskirjassa vahvistetut perusoikeudet (kolmas, neljäs, viides, kuudes, seitsemäs ja kahdeksas ennakkoratkaisukysymys)

91.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kolmannella, neljännellä, viidennellä, kuudennella, seitsemännellä ja kahdeksannella kysymyksellään, joita on tarkasteltava yhdessä, lähinnä sitä, miten perusoikeuskirjan 17, 20, 21 ja 47 artiklaa on tulkittava eläkeoikeuksiin puuttuvien riidanalaisten toimien kaltaisten kansallisten säännösten kannalta.

92.

Tarkemmin sanottuna se tiedustelee neljännellä ja viidennellä kysymyksellään, ovatko perusoikeuskirjan 20 ja 21 artiklassa vahvistetut yhdenvertaisen kohtelun periaatteet esteenä tällaisille säännöksille ja erityisesti merkitsevätkö ne perusoikeuskirjan 21 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua varallisuuteen perustuvaa syrjintää. Tämän jälkeen se pyrkii kuudennella ja seitsemännellä kysymyksellään selvittämään, voivatko sopimusvapaus ja omistusoikeus olla esteenä tällaisille säännöksille. Lopuksi se tiedustelee kahdeksannella kysymyksellään, voiko perusoikeuskirjan 47 artikla olla käsiteltävässä asiassa esteenä sille, ettei NÖ Landes- und GemeindebezügeG:n 24a §:ää ja ASVG:n 711 §:n 6 momenttia vastaan ole käytettävissä mitään suoraa oikeussuojakeinoa.

93.

Aluksi on kuitenkin selvennettävä, missä määrin perusoikeuskirjaa voidaan ylipäätään soveltaa pääasiassa (1 kohta). Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee tosin kolmannella kysymyksellään ainoastaan sitä, sovelletaanko perusoikeuskirjaa silloinkin, kun riidanalaiset säännökset eivät aiheuta direktiiveissä 2000/78 ja 2006/54 tarkoitettua välillistä syrjintää. Tässä yhteydessä on kuitenkin tarkasteltava myös komission väitteitä, jotka koskevat sovellettavia perusoikeuskirjan määräyksiä.

94.

Vasta tämän tarkastelun jälkeen on pohdittava perusoikeuskirjan eri määräysten merkitystä pääasiassa kyseessä olevien kaltaisten säännösten kannalta (2 kohta).

1. 

Perusoikeuskirjan soveltamisala (kolmas ennakkoratkaisukysymys)

95.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen näkemyksen mukaan perusoikeuskirjaa sovelletaan pääasiaan riippumatta siitä, onko kyse direktiivissä 2006/54 vai direktiivissä 2000/78 tarkoitetusta välillisestä syrjinnästä, koska eläkeoikeuksiin kohdistuvat riidanalaiset toimet koskevat näiden direktiivien aineelliseen soveltamisalaan kuuluvia ammatillisia lisäeläkkeitä. ( 50 )

96.

Tässä yhteydessä on muistutettava siitä, että perusoikeuskirjan sovellettavuus edellyttää, että jäsenvaltiot toimivat unionin oikeuden alalla. ( 51 ) Tältä osin ei kuitenkaan riitä, että kansallinen toimenpide kuuluu alaan, jolla unionilla on toimivaltaa. ( 52 ) Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan edellytyksenä on pikemminkin, että kyseisen alan unionin oikeudessa jäsenvaltioille asetetaan erityisiä velvoitteita pääasiassa kyseessä olevan tilanteen osalta. ( 53 )

97.

Näin ollen pelkästään se seikka, että riidanalaiset kansalliset säännökset koskevat ammatillisia lisäeläkkeitä, ei vielä merkitse, että perusoikeuskirjaa sovelletaan.

98.

Siltä osin kuin riidanalaiset säännökset johtavat etuuksien laskennassa tosiasiallisesti kuitenkaan sukupuoleen perustuvaan välilliseen syrjintään, jolle on oltava perusteltu syy, ( 54 ) niihin sovelletaan unionin oikeudessa asetettuja konkreettisia vaatimuksia ammatillisten lisäeläkkeiden sisällön määrittämisen osalta. Direktiivien 2006/54 ja 2000/78 mukaan ammatillisissa sosiaaliturvajärjestelmissä etuuksien määräytymiseen ja laskemiseen ei saa kohdistua syrjintää. Tältä osin riidanalaiset säännökset merkitsevät perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua unionin oikeuden soveltamista. ( 55 )

99.

Komission mukaan on kuitenkin niin, että vaikka riidanalaiset säännökset aiheuttaisivat sukupuoleen perustuvaa välillistä syrjintää, ainoastaan perusoikeuskirjan 21 artiklan 1 kohtaa voidaan soveltaa ja vain siltä osin kuin siinä kielletään sukupuoleen perustuva syrjintä. Koska direktiivillä 2006/54 konkretisoidaan tältä osin perusoikeuskirjan 21 artikla, ( 56 ) jäsenvaltio soveltaa unionin oikeutta vain tältä osin.

100.

Ensinnäkin on todettava, että kun jäsenvaltiot soveltavat unionin oikeutta, perusoikeuskirjaa koskevan sitovuuden hengen ja tarkoituksen mukaista on, että tämä sitovuus on kattava. Perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdan mukaan perusoikeuskirja sitoo unionin toimielimiä näiden kaikissa toimissa ja näin ollen aina täysimääräisesti. Kun jäsenvaltiot ”soveltavat unionin oikeutta”, tällä sitovuudella pyritään nimenomaan varmistamaan, että unionin edustajina ne eivät loukkaa näitä perusoikeuksia millään tavoin. ( 57 ) Näin ollen niiden sitoutumisen perusoikeuskirjaan on vastattava laajuudeltaan unionin sitoutumista.

101.

Toiseksi unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö, jonka mukaan syrjintäkieltoa koskevilla direktiiveillä konkretisoidaan perusoikeuskirjan 21 artikla, ei merkitse sitä, että niissä määritetään tämän perusoikeuden normatiivinen sisältö siten, ettei sen lisäksi ole muuta perusoikeuksien suojaa. ( 58 ) Kyseisen oikeuskäytännön mukaan direktiivejä on tulkittava pikemminkin perusoikeuskirjan 21 artiklan valossa. Tästä seuraa, että jos direktiivejä todetaan rikotun, perusoikeuskirjan 21 artiklan rikkomista ei ole enää tarpeen tutkia erikseen samasta näkökulmasta. ( 59 ) On kuitenkin selvää, että myös muiden perusoikeuskirjassa vahvistettujen perusoikeuksien noudattaminen on pakollista.

102.

Unionin tuomioistuin on näin ollen jo todennut, että jäsenvaltioiden on direktiivin 2000/78 soveltamisalalla noudatettava perusoikeuskirjan 28, 15 ja 16 artiklaa. ( 60 ) Se on myös muistuttanut direktiivin 2004/38/EY ( 61 ) soveltamisalalla jäsenvaltioiden velvollisuudesta noudattaa perusoikeuskirjan 7 artiklaa ja 24 artiklan 2 kohtaa. ( 62 )

103.

Kolmanteen kysymykseen on näin ollen vastattava, että perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että direktiivien 2006/54 ja 2000/78 soveltamisalaan kuuluvien ammatillisten lisäeläkkeiden sääntely on unionin oikeuden soveltamista, jos tämä sääntely johtaa kyseisissä direktiiveissä tarkoitettuun syrjintään, johon on oltava perusteltu syy.

2. 

Yksittäisten perusoikeuksien tulkinta

a) 

Perusoikeuskirjan 21 artiklan 1 kohta (neljäs ja viides ennakkoratkaisukysymys)

104.

Edellä todettiin jo, että vaikka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin päätyisi katsomaan, että riidanalaiset säännökset johtavat sukupuoleen perustuvaan välilliseen syrjintään, joka edellyttää perusteltua syytä, perusoikeuskirjan 21 artiklan 1 kohtaa ei ole enää tarpeen tutkia sukupuoleen tai ikään perustuvan syrjinnän kannalta. ( 63 ) Neljänteen ennakkoratkaisukysymykseen ei näin ollen ole tarpeen vastata.

105.

Olisi kuitenkin tutkittava, miten perusoikeuskirjan 21 artiklan 1 kohtaa on tulkittava varallisuuteen perustuvan syrjinnän kannalta, kun otetaan huomioon riidanalaiset säännökset.

106.

Tälle ei ole esteenä se, ettei varallisuutta mainita direktiivissä 2000/78 syrjintäperusteena ja ettei perusoikeuskirjan 21 artiklan 1 kohdalla voida laajentaa kyseisen direktiivin soveltamisalaa syrjintään, joka perustuu muihin kuin siinä lueteltuihin perusteisiin. ( 64 ) Tässä yhteydessä ei nimittäin ole kyse direktiivin 2000/78 rikkomisen tutkimisesta vaan perusoikeuskirjan määräysten noudattamisesta silloin, kun jäsenvaltio soveltaa unionin oikeutta, eli tässä tapauksessa direktiivissä 2006/54 tarkoitetun syrjinnän kiellon yhteydessä.

107.

Siltä osin kuin on nähtävissä, unionin tuomioistuimella ei ole vielä ollut mahdollisuutta ottaa kantaa varallisuuteen perustuvaa syrjintää koskevaan kysymykseen.

108.

Kysymykseen siitä, mitkä ovat ne konkreettiset toimenpiteet, joille mainittu kielto voi olla esteenä, ei mielestäni tarvitse antaa vastausta esillä nyt käsiteltävässä asiassa, koska varallisuuteen perustuvan mahdollisen syrjinnän oikeuttamisperusteen osalta ei kuitenkaan voida soveltaa eri perusteita kuin sukupuoleen perustuvan syrjinnän osalta. ( 65 ) Tämän perusteella mahdollista varallisuuteen perustuvaa syrjintää olisi näin ollen pidettävä vähintäänkin oikeutettuna.

b) 

Perusoikeuskirjan 16 ja 17 artikla (kuudes ja seitsemäs ennakkoratkaisukysymys)

109.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan myös perusoikeuskirjan 17 artiklan 1 kohta voi olla esteenä riidanalaisille säännöksille, koska ne merkitsevät lakisääteistä ja korvauksetta tapahtuvaa välitöntä pakkolunastusta vastaavaa puuttumista asianomaisten eläkkeensaajien omistusoikeuteen. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo lisäksi, että entisten työnantajien omistusoikeuteen on puututtu, koska niiden sopimusvapautta on loukattu siltä osin kuin ne eivät saa tehdä sopimuksen mukaisia korotuksia ammatillisia lisäeläkkeitä koskeviin oikeuksiin.

110.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan sopimusvapaus kuuluu perusoikeuskirjan 16 artiklassa taatun elinkeinovapauden piiriin. Tähän sisältyy vapaus hinnoitella suorite ( 66 ) tai sopia sen hinnasta. Siltä osin kuin eläkeoikeuksiin kohdistuvilla riidanalaisilla toimilla säännellään sopimuksessa vahvistetun ja oikeuskäytännön mukaan palkkaan vaikuttavana tekijänä pidettävän ( 67 ) ammatillisen lisäeläkkeen määrää, ne merkitsevät elinkeinovapauden rajoittamista.

111.

Perusoikeuskirjan 17 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun omaisuuden käsitteeseen kuuluvat kaikki varallisuusarvoiset oikeudet, joista voidaan oikeusjärjestyksen perusteella johtaa saavutettu oikeusasema, joka mahdollistaa sen, että oikeuksien haltija käyttää niitä hyödykseen itsenäisesti. ( 68 ) Työntekijän kannalta näihin oikeuksiin kuuluvat lähtökohtaisesti eläkeoikeudet. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan omistusoikeutta ei kuitenkaan voida tulkita siten, että se perustaisi oikeuden tietyn suuruiseen eläkkeeseen. ( 69 ) Erityisesti on niin, että ainoastaan tulevaisuuden epävarmoja mahdollisuuksia arvonnousuun, kuten ammatillisen lisäeläkkeen vuosittaista tarkistusta, ei voida vielä pitää konkreettisena omaisuuseränä. Siltä osin kuin jo karttuneista oikeuksista pidätetään osa, pidättämistä on kuitenkin pidettävä perusoikeuskirjan 17 artiklan 1 kohdan kolmannessa virkkeessä tarkoitettuna omaisuuden käytön rajoittamisena.

112.

Tällainen omistusoikeutta koskevan perusoikeuden ja elinkeinovapauden rajoittaminen edellyttää perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdan mukaan, että rajoituksesta säädetään lailla kyseisen oikeuden ja kyseisen vapauden keskeistä sisältöä kunnioittaen. Suhteellisuusperiaatteen mukaisesti rajoituksia voidaan säätää ainoastaan, jos ne ovat tarpeen ja vastaavat tosiasiallisesti unionin tunnustamia yleisen edun mukaisia tavoitteita tai tarvetta suojella muiden henkilöiden oikeuksia ja vapauksia. ( 70 )

113.

Tässäkin voidaan lähtökohtaisesti viitata mahdollisen välillisen syrjinnän oikeuttamista koskeviin toteamuksiin. ( 71 ) Erityisesti on todettava, että unionin tuomioistuin on jättänyt jäsenvaltioille laajan harkintavallan myös omistusoikeuden rajoituksissa, joilla pyritään julkisen sektorin palkkamenojen supistamiseen ja eläkejärjestelmän uudistamiseen. ( 72 ) Omistusoikeuden keskeisen sisällön ja rajoituksen oikeasuhteisuuden kunnioittamista tukee käsiteltävässä asiassa se, että velvollisuus maksaa eläketurvamaksua koskee vain tietyn rajan ylittäviä eläkeoikeuksia ja että tämän velvollisuuden laajuus riippuu eläkeoikeuden määrästä. ( 73 )

c) 

Perusoikeuskirjan 47 artikla (kahdeksas ennakkoratkaisukysymys)

114.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo lopuksi, että perusoikeuskirjan 47 artiklaa rikotaan, jos asianomaiset eläkkeensaajat eivät voi nostaa suoraan kannetta SpBegrG:n perustuslaintasoisista säännöksistä ja niihin perustuvista säännöksistä eivätkä vedota unionin oikeuden rikkomiseen, vaan heidän on nostettava kanne entistä työnantajaansa vastaan saadakseen vahingonkorvausta tai pidätetyt summat takaisin.

115.

Tässä yhteydessä on riittävää huomauttaa, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan liitännäinen muutoksenhakumahdollisuus riittää varmistamaan perusoikeuskirjan 47 artiklassa vahvistetun perusoikeuden kunnioittamisen, kun tämän kannemahdollisuuden yhteydessä voidaan selvittää ennakkokysymyksenä, ovatko kansalliset säännökset unionin oikeuden mukaisia. ( 74 ) Tilanne näyttää olevan tällainen nyt käsiteltävässä asiassa.

V 

Ratkaisuehdotus

116.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Landesgericht Wiener Neustadtin esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti: