1

Kantajat, Google LLC, aiemmin Google Inc., ja sen emoyhtiö Alphabet Inc. (jäljempänä yhdessä Google), vaativat SEUT 263 artiklaan perustuvalla kanteellaan unionin yleistä tuomioistuinta ensisijaisesti kumoamaan SEUT 102 artiklan ja ETA-sopimuksen 54 artiklan mukaisesta menettelystä 20.3.2019 annetun komission päätöksen C(2019) 2173 final (asia AT.40411 – Googlen hakutoiminnot (AdSense)) tai toissijaisesti kumoamaan kyseisellä päätöksellä määrätyn sakon tai alentamaan sen määrää.

2

Google on Euroopan talousalueella (ETA) toimiva internetiin liittyviin tavaroihin ja palveluihin erikoistunut tieto- ja viestintätekniikan alan yritys. Se tunnetaan erityisesti yleisestä hakukoneestaan, jonka avulla internetin käyttäjät voivat löytää ja päästä käyttämään tarpeitaan vastaavia verkkosivustoja selaimensa ja hyperlinkkien kautta.

3

Googlen hakukoneella, joka on saatavilla osoitteessa www.google.com tai samankaltaisissa kansallisella päätteellä varustetuissa osoitteissa, saadaan hakutuloksia, jotka esitetään internetin käyttäjien näytöillä näkyvillä sivuilla. Mainittu hakukone valitsee nämä tulokset joko yleisten kriteerien perusteella ilman, että sivustot, joihin niissä viitataan, maksaisivat Googlelle niiden esittämisestä hakutuloksissa, tai ne valitaan erikoistuneella hakulogiikalla suoritetun erityisen hakutyypin mukaan, ja myös viimeksi mainitut tulokset voivat olla riippumattomia niiden internetsivustojen suorittamista maksuista, joihin niissä viitataan.

4

Googlen tulossivuilla on myös tuloksia, jotka ovat yhteydessä niiden internetsivustojen suorittamiin maksuihin, joihin tuloksissa viitataan. Nämä hakutulokset, joita kutsutaan yleisesti mainoksiksi (englannin kielessä käytetään lyhennettä ”ads”), ovat niin ikään yhteydessä internetin käyttäjän tekemään hakuun, ja ne erotetaan yleisen hakupalvelun ja erikoistuneen hakupalvelun luonnollisista hakutuloksista esimerkiksi ilmaisulla ”ilmoitus” tai ”sponsoroitu”. Tällaisten tulosten esittäminen on sidoksissa maksusitoumuksiin, joita mainostajat tekevät Googlen huutokauppapaikan kautta käydyssä huutokaupassa.

5

Google on vuodesta 2003 lähtien ylläpitänyt myös AdSense-nimistä hakumainonnan välitysalustaa. Se on kehittänyt erilaisia tähän liittyviä palveluja, kuten muun muassa hakukonemainonnan välityspalvelu AdSense for Searchin (jäljempänä AFS). AFS antaa Googlesta riippumattomille kolmantena osapuolena oleville internetsivustojen julkaisijoille, joiden internetsivustot sisältävät integroituja hakukoneita, mahdollisuuden levittää Googlen hakukonemainoksia, kun käyttäjät tekevät hakuja näiden julkaisijoiden internetsivustoilla.

6

Hakukonemainonnan välityspalvelujen tarjoajat (jäljempänä välittäjät) antavat siten internetsivustojen julkaisijoille mahdollisuuden näyttää mainoksia, jotka liittyvät käyttäjien integroidun hakukoneen sisältävillä internetsivustoilla tekemiin verkkohakuihin. Tällä tavoin välittäjät ja julkaisijat voivat jakaa keskenään näiden mainosten näyttämisestä saadut tulot.

7

AFS:n tapauksessa mainostajien oli yhdistettävä mainoksensa avainsanoihin, joita kyseessä olevien internetsivustojen käyttäjät saattoivat käyttää verkkohakujen yhteydessä. Määrittääkseen mainostajat, joiden mainoksia voitiin näyttää hakutulosten yhteydessä, Google otti ensisijaisesti huomioon yhtäältä hinnan, jonka kukin näistä mainostajista oli ilmoittanut olevansa valmis maksamaan tätä varten järjestetyssä huutokaupassa, ja toisaalta näiden mainosten merkityksellisyyden mainitun haun kannalta ja siten todennäköisyyden, jolla käyttäjä napsauttaa kyseisiä mainoksia. Mainostaja nimittäin maksoi mainoksensa näyttämisestä perittävän hinnan lähtökohtaisesti vasta silloin, kun käyttäjä todella napsautti sitä, joten mainoksen näyttämisestä saatavat tulot eivät riippuneet yksinomaan kyseessä olevasta huutokauppasummasta.

8

Julkaisijat olivat tehneet AFS:n käyttämisestä Googlen kanssa erityisesti kahdentyyppisiä sopimuksia.

9

Julkaisijat saattoivat yhtäältä tehdä yhtä tai useampaa internetsivustoaan koskevan verkkosopimuksen eli vakiosopimuksen, josta ei voitu neuvotella. Google luokitteli tällaisen sopimuksen tehneet julkaisijat ns. verkkokumppaneiksi.

10

Julkaisijat saattoivat toisaalta tehdä yhtä tai useampaa internetsivustoaan koskevan Googlen palvelusopimuksen (jäljempänä palvelusopimus). Verkkosopimuksista poiketen palvelusopimukset neuvoteltiin kunkin julkaisijan kanssa erikseen. Google luokitteli palvelusopimuksen valinneet julkaisijat ns. suoriksi kumppaneiksi.

11

Google on laatinut palvelusopimusmalleja, vaikka näistä sopimuksista neuvoteltaisiinkin erikseen suorien kumppaneiden kanssa. Näitä malleja on muutettu useita kertoja, erityisesti maaliskuussa 2009. Palvelusopimuksen tekemistä varten suorien kumppaneiden oli lisäksi täytettävä tilauslomake, jossa ne täsmensivät, halusivatko ne käyttää AFS:ää vai jotain muuta AdSense-palvelua, sekä esittivät luettelon niiden internetsivustojen osoitteista, joilla ne halusivat käyttää tilattua palvelua tai tilattuja palveluja.

12

Palvelusopimusmalliin sisältyi maaliskuuhun 2009 saakka erityisesti kaksi lauseketta. Ensimmäisessä lausekkeessa (jäljempänä yksinoikeuslauseke) määrättiin, että suora kumppani ei saanut käyttää tilauslomakkeessa luetelluilla internetsivustoilla palvelua, joka oli samanlainen kuin Googlen palvelusopimuksen nojalla tarjoamat palvelut tai vastasi olennaisilta osin niitä taikka kilpaili suoraan näiden palvelujen kanssa. Toisessa lausekkeessa (jäljempänä englantilainen lauseke) määrättiin, että jollei yksinoikeuslausekkeesta muuta johdu, suoran kumppanin ja Googlen oli pyrittävä neuvottelemaan uudesta tilauslomakkeesta ennen yhteydenottoa toiseen verkkohaku- tai mainospalvelujen tarjoajaan. Siinä tapauksessa, että suora kumppani ja Google eivät päässeet sopimukseen uudesta tilauslomakkeesta ja suora kumppani päätti ottaa yhteyttä toiseen palveluntarjoajaan, englantilaisessa lausekkeessa määrättiin, että Google saattoi tehdä toisen palveluntarjoajan tarjoamia sopimusehtoja vastaavan tarjouksen.

13

Maaliskuusta 2009 alkaen palvelusopimusmalliin ei sisältynyt enää yksinoikeuslauseketta eikä englantilaista lauseketta. Niiden tilalla oli kaksi uutta lauseketta. Ensimmäisessä niistä (jäljempänä sijoittelulauseke) määrättiin, että niillä internetsivustoilla, joilla käytettiin AFS:ää, suoran kumppanin oli yhtäältä näytettävä vähimmäismäärä Googlelta peräisin olevia hakukonemainoksia ja toisaalta oltava näyttämättä muilta välittäjiltä peräisin olevia hakukonemainoksia (jäljempänä kilpailevat mainokset) Googlelta peräisin olevien mainosten yläpuolella tai välittömästi niiden vieressä. Toisessa niistä (jäljempänä ennakkohyväksyntälauseke) suora kumppani velvoitettiin pyytämään Googlelta hyväksyntä ennen muutosten tekemistä hakutulossivuillaan julkaistavien hakukonemainosten – myös kilpailevien mainosten – näyttämiseen. Lausekkeessa täsmennettiin myös, että Google saattoi evätä hyväksyntänsä vain tietyin perustein ja että sen oletettiin antavan suostumuksensa, jos se ei vastannut 15 arkipäivän kuluessa.

14

Kaikki ennakkohyväksyntälausekkeen sisältävät palvelusopimukset sisälsivät myös sijoittelulausekkeen. Sitä vastoin kaikkiin sijoittelulausekkeen sisältäviin palvelusopimuksiin ei välttämättä sisältynyt ennakkohyväksyntälauseketta.

15

Lopuksi on todettava, että maaliskuussa 2009 laaditun palvelusopimusmallin mukaisessa tilauslomakkeessa edellytettiin, että siihen sisällytetään ruutukaappauksia kyseisessä tilauslomakkeessa lueteltujen internetsivustojen hakutulossivuista (jäljempänä mallikuvat) AFS:n käyttöä varten. Mallikuvista oli ilmettävä Googlelta peräisin olevien hakukonemainosten määrä, muoto ja sijainti kyseisillä sivuilla.

16

Tammikuussa 2010 Bundeskartellamt (liittovaltion kilpailuviranomainen, Saksa) siirsi Ciao GmbH:n Googlesta tekemän kantelun Euroopan komissiolle.

17

Komissio aloitti 30.11.2010 [SEUT 101] ja [SEUT 102] artiklan mukaisten komission menettelyjen kulusta 7.4.2004 annetun komission asetuksen (EY) N:o 773/2004 (EUVL 2004, L 123, s. 18) 2 artiklan 1 kohtaan perustuvan menettelyn Googlea vastaan.

18

Microsoft Corporation, Expedia Inc. ja Initiative for a Competitive Online Marketplace tekivät 31.3.2011, 30.3.2012 ja 30.1.2013 kantelun Googlesta.

19

Komissio teki 13.3.2013 [SEUT 101] ja [SEUT 102] artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 (EYVL 2003, L 1, s. 1) 9 artiklassa tarkoitetun ennakkoarvioinnin, joka koski muun muassa Googlen verkkohakuihin liittyville mainoskampanjoille määräämiä sopimusvelvoitteita.

20

Google antoi komissiolle 3.4.2013, 21.10.2013 ja 31.1.2014 sitoumuksia vastatakseen komission ennakkoarvioinnissaan esittämiin huolenaiheisiin.

21

Deutsche Telekom AG sekä [luottamuksellinen] ( 1 ) ja sen tytäryhtiö [luottamuksellinen] tekivät Googlesta kantelun, edellinen 16.5.2014 ja jälkimmäiset 2.7.2015.

22

Microsoftin ja Ciaon Googlesta tekemät kantelut peruutettiin 21.4.2016.

23

Komissio päätti 14.7.2016 aloittaa asetuksen N:o 773/2004 2 artiklan 1 kohdassa säädetyn menettelyn palvelusopimuksissa määrättyjen yksinoikeus-, sijoittelu- ja ennakkohyväksyntälausekkeiden osalta. Se antoi samana päivänä kyseisen asetuksen 10 artiklan nojalla väitetiedoksiannon, jossa se ilmoitti Googlelle, että kyseiset lausekkeet saattoivat merkitä määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä ja näin ollen olla SEUT 102 artiklan vastaisia.

24

Google ilmoitti 9.9.2016 komissiolle lähettäneensä kaikille suorille kumppaneille kirjeet, joissa se ilmoitti niille luopuvansa kokonaan yksinoikeus- ja ennakkohyväksyntälausekkeiden soveltamisesta sekä sijoittelulausekkeen tiettyjen määräysten soveltamisesta.

25

Komissio teki riidanalaisen päätöksen 20.3.2019.

26

Komissio katsoi riidanalaisessa päätöksessä Googlen syyllistyneen kolmeen erilliseen SEUT 102 artiklan rikkomiseen, jotka yhdessä muodostivat kyseisen määräyksen yhtenä kokonaisuutena pidettävän jatketun rikkomisen. Näin ollen se määräsi Google LLC:lle sakon, josta sen oli maksettava osa yhteisvastuussa Alphabet Inc:n kanssa.

27

Komissio katsoi kansallisten hakukonemainontamarkkinoiden ja hakukonemainonnan välitysmarkkinoiden ETA-alueella muodostavan sen analyysissä erilliset merkitykselliset markkinat.

28

Komission mukaan hakukonemainosten eli verkkomainosten, joita näytetään käyttäjien hakukoneen sisältävillä internetsivustoilla tekemien avainsanahakujen perusteella, tarjoaminen muodosti erilliset tuotemarkkinat.

29

Komissio selitti, että näillä markkinoilla edellytettiin käyttäjien tekemien hakujen yhdistämistä näihin hakuihin liittyviin merkityksellisiin mainoksiin hakukonemainonta-alustojen välityksellä. Se huomautti myös, että näillä markkinoilla kysyntä muodostui käyttäjistä ja mainostajista ja tarjonta hakukonemainonta-alustojen operaattoreista. Komission selitysten mukaan näillä alustoilla tarvittiin välttämättä yleistä hakupalvelua, teknologiaa käyttäjien verkkohakujen yhdistämiseksi niihin liittyviin merkityksellisiin mainoksiin ja riittävän suurta mainostajakuntaa, jotta kyseiset alustat voivat kilpailla muiden hakukonemainonta-alustojen kanssa.

30

Jotta komissio saattoi päätellä hakukonemainonnan markkinoiden olevan erilliset tuotemarkkinat, se erotti hakukonemainokset kolmesta muusta mainostyypistä.

31

Komissio katsoi ensinnäkin, että verkon ulkopuolinen mainonta, kuten televisio-, radio- tai sanomalehtimainokset, ei ole korvattavissa verkkomainoksilla.

32

Komissio katsoi toiseksi, että hakukonemainoksia ei voitu korvata muilla kuin hakukonehakuihin liittyvillä verkkomainoksilla eli mainoksilla, jotka sijoitetaan suoraan internetsivuston sivulle, jolla ei ole yhteyttä käyttäjien tekemiin avainsanahakuihin.

33

Komissio katsoi kolmanneksi, että hakukonemainontaa ei voitu korvata erikoistuneiden verkkohakupalvelujen tuloksilla, joihin sisältyvät mainostajien tuotteiden ja palvelujen maksulliset hakutulokset Googlen yleisillä hakusivustoilla esimerkiksi ”Google Shopping”- ja ”Google Hotel Finder” ‑palvelujen kautta.

34

Määritellessään ETA-alueen kansalliset markkinat komissio katsoi hakukonemainonnan markkinoiden olevan maantieteellisestä näkökulmasta tarkasteltuna kansalliset.

35

Komissio totesi, että hakukonemainonnan välityspalvelujen eli sellaisten AFS:n kaltaisten palvelujen tarjoaminen, jotka antavat julkaisijoille mahdollisuuden myydä mainostilaa sivustoillaan mainostajille, jotka haluavat näyttää hakukonemainoksia, muodosti erilliset tuotemarkkinat.

36

Komissio katsoi ensinnäkin, että verkkomainosten ”myynti” välittäjien kautta, kuten asia riidanalaisessa päätöksessä ilmaistaan, ja julkaisijoiden suoraan harjoittama verkkomainosten myynti olivat rajallisesti korvattavissa keskenään.

37

Komissio katsoi toiseksi, että hakukonemainonnan ja muun kuin hakukonemainonnan välityspalvelut olivat rajallisesti korvattavissa keskenään.

38

Komissio katsoi hakukonemainonnan välitysmarkkinoiden kattavan maantieteellisestä näkökulmasta tarkasteltuna koko ETA-alueen.

39

Komissio totesi, että Googlella oli määräävä markkina-asema yhtäältä 30:llä ETA-alueen 31 kansallisista hakukonemainonnan markkinoista eri ajanjaksoilla vuosina 2006–2016 ja toisaalta hakukonemainonnan välitysmarkkinoilla ETA-alueella vuosina 2006–2016.

40

Komissio katsoi, että Googlella oli ollut määräävä markkina-asema eri ajanjaksoilla vuosina 2006–2016 kaikilla kansallisilla hakukonemainontamarkkinoilla ETA-alueella, Portugalia lukuun ottamatta, kun otetaan huomioon Portugalin markkinaosuudet, markkinoille pääsyn ja laajentumisen esteet ja mainostajien tasapainottavan neuvotteluvoiman puuttuminen.

41

Komissio laski ensimmäiseksi Googlen markkinaosuudet sekä sen brutto- että nettotulojen perusteella. Se totesi, että Googlella oli ollut vuosina 2006–2016 yli [luottamuksellinen] prosentin markkinaosuus kaikilla ETA-alueen kansallisilla markkinoilla, joista komissiolla oli tietoja, lukuun ottamatta Tšekkiä, Portugalia, Sloveniaa, Suomea, Ruotsia ja Norjaa. Komissio lisäsi, että Googlen bruttotulojen perusteella sen markkinaosuus oli vuonna 2016 yli [luottamuksellinen] prosenttia ja sen nettotulojen perusteella yli [luottamuksellinen] prosenttia kaikilla ETA-alueen kansallisilla markkinoilla, joista komissiolla oli tietoja, mukaan lukien Tšekki, Slovenia, Suomi ja Ruotsi.

42

Komissio laski toiseksi Googlen markkinaosuudet verkkohakujen määrän perusteella. Komissio totesi, että Googlella oli vuosina 2010–2013 ollut yli [luottamuksellinen] prosentin markkinaosuus kaikilla ETA-alueen kansallisilla markkinoilla, joista komissiolla oli tietoja.

43

Komissio katsoi kolmanneksi, että Googleen kohdistui vuosina 2006–2016 vähäistä kilpailua muiden hakukonemainosten tarjoajien, kuten Microsoftin ja Yahoo!:n taholta, vaikka Yahoo! oli vuonna 2003 ostanut alan tuolloisen edelläkävijän ja johtajan Overture Services Inc:n.

44

Komission mukaan kansallisilla hakukonemainontamarkkinoilla oli lukuisia markkinoille pääsyn ja laajentumisen esteitä.

45

Komissio totesi ensinnäkin, että hakukonemainonnan tarjoajan aseman vakiinnuttaminen edellytti merkittäviä investointeja ja että tämä toteamus päti myös muun kuin hakukonemainonnan tarjoajiin.

46

Komissio katsoi toiseksi verkostovaikutusten olevan ominaisia kansallisille hakukonemainontamarkkinoille.

47

Komissio totesi yhtäältä, että mitä useammat mainostajat käyttivät jonkin hakukonemainonnan tarjoajan palvelua, sitä suuremmasta määrästä hakukonemainoksia tämä saattoi valita ja siten lisätä niiden mainosten merkityksellisyyttä, joita se näytti käyttäjän hakutulosten yhteydessä.

48

Komissio totesi toisaalta, että mitä suurempi oli yleisen hakupalvelun käyttäjien määrä, sitä todennäköisempää oli, että hakukonemainos näytettiin siitä kiinnostuneelle käyttäjälle.

49

Komissio katsoi kolmanneksi, että kilpailevat hakukonemainonnan tarjoajat eivät pystyneet helposti saavuttamaan Googlen yleisen hakupalvelun ”vahvaa” asemaa eivätkä kyseisen palvelun ja hakukonemainonnan ”yhteisvaikutusta”. Komissio totesi tästä, että Googlen yleisen hakupalvelun markkinaosuus oli vuonna 2016 yli [luottamuksellinen] prosenttia kaikissa ETA:n jäsenvaltioissa, lukuun ottamatta Tšekkiä, jossa se kuitenkin ylitti [luottamuksellinen] prosenttia.

50

Komissio totesi neljänneksi, että lähes kaikki mainostajat käyttivät Googlen yleiseen hakupalveluun liitettyä Googlen huutokauppapaikkaa AdWordsia.

51

Komissio totesi viidenneksi, että ETA-alueen kansallisille hakukonemainontamarkkinoille ei ollut tullut yhtään merkittävää toimijaa vuoden 2006 jälkeen ja Microsoftin tuotua markkinoille adCenterin.

52

Komissio huomautti kuudenneksi Googlen vahvistaneen määräävää markkina-asemaansa, kun se teki lokakuussa 2015 Yahoo! Inc:n kanssa sopimuksen hakukonemainonnan, yleisten hakupalvelujen ja erikoistuneiden kuvahakupalvelujen tarjoamisesta sille.

53

Komission mukaan ETA-alueen kansallisille hakukonemainontamarkkinoille oli ominaista mainostajien tasapainottavan neuvotteluvoiman puuttuminen.

54

Komissio totesi ensinnäkin yhtäältä, että kukin mainostaja edusti pientä osuutta kysynnästä ETA-alueen kansallisilla hakukonemainontamarkkinoilla, ja toisaalta, että mainostajat eivät voineet käyttää pelkästään Googlen kilpailijoiden mainosalustoja.

55

Komissio totesi toiseksi, että mainostajat eivät voineet neuvotella Googlen kanssa hakukonemainontapalvelujen tarjoamista koskevien sopimustensa ehdoista ja että Google peri niiltä korkeita hintoja.

56

Komissio katsoi, että Googlella oli ollut vuosina 2006–2016 määräävä markkina-asema hakukonemainonnan välitysmarkkinoilla ETA-alueella, kun otetaan huomioon Googlen markkinaosuudet, markkinoille pääsyn ja laajentumisen esteet sekä julkaisijoiden tasapainottavan neuvotteluvoiman puuttuminen.

57

Komissio tukeutui ensinnäkin Googlen bruttotuloihin todetessaan yhtäältä Googlelta saatujen tietojen perusteella sen markkinaosuuksien olleen vuosina 2006–2016 aina yli [luottamuksellinen] prosenttia ja nousseen vuonna 2016 [luottamuksellinen] prosenttiin, ja toisaalta Googlelta, Microsoftilta ja Yahoo!:lta saatujen tietojen perusteella Googlen markkinaosuuksien olleen vuonna 2006 yli [luottamuksellinen] prosenttia ja näiden markkinaosuuksien olleen vuosina 2007–2014 aina yli [luottamuksellinen] prosenttia.

58

Komissio tukeutui toiseksi Googlen nettotuloihin todetessaan yhtäältä Googlelta saatujen tietojen perusteella sen markkinaosuuksien olleen vuonna 2006 yli [luottamuksellinen] prosenttia ja vuosina 2007–2016 yli [luottamuksellinen] prosenttia, ja toisaalta Googlelta ja Yahoo!:lta saatujen tietojen perusteella Googlen markkinaosuuksien olleen vuosina 2006–2011 aina yli [luottamuksellinen] prosenttia ja nousseen vuoden 2011 aikana yli [luottamuksellinen] prosenttiin.

59

Komissio päätteli kolmanneksi Googlen markkinaosuuksista, että siihen muiden välittäjien taholta kohdistunut kilpailu oli ollut vähäistä.

60

Komission mukaan hakukonemainonnan välitysmarkkinoilla oli ETA-alueella lukuisia markkinoille pääsyn ja laajentumisen esteitä.

61

Komissio totesi ensinnäkin, että hakukonemainonnan mainosalustan luominen, ylläpito ja jatkuva parantaminen edellyttivät merkittäviä investointeja.

62

Komissio katsoi toiseksi verkostovaikutusten olevan ominaisia hakukonemainonnan välitysmarkkinoille. Se totesi tästä, että välittäjän menestyminen riippui niiden mainostajien ja julkaisijoiden määrästä, jotka se kykeni houkuttelemaan, sekä hakukonemainosvalikoiman koosta. Se täsmensi näiden eri tekijöiden liittyvän toisiinsa siten, että välittäjä, joka ei houkutellut riittävästi julkaisijoita, ei myöskään houkutellut riittävästi mainostajia. Komissio totesi lisäksi, että mitä enemmän mainostajat käyttivät jotakin hakukonemainonnan välityspalvelua, sitä suuremmasta määrästä hakukonemainoksia välittäjä saattoi valita ja näin lisätä niiden mainosten merkityksellisyyttä, joita se näytti käyttäjän hakutulosten yhteydessä.

63

Komissio totesi kolmanneksi, että vuoden 2009 joulukuun sekä Microsoftin ja Yahoo!:n solmiman kumppanuuden jälkeen hakukonemainonnan välitysmarkkinoille ETA-alueella ei ollut tullut yhtään merkittävää toimijaa. Komissio lisäsi, että ”useat” Googlen kanssa kilpailevat välittäjät olivat joutuneet vähäpätöiseen asemaan kyseisillä markkinoilla tai poistuneet niiltä vuoden 2007 jälkeen.

64

Komissio katsoi, että hakukonemainonnan välitysmarkkinoille ETA-alueella oli ominaista julkaisijoiden tasapainottavan neuvotteluvoiman puuttuminen.

65

Komissio totesi ensinnäkin yhtäältä, että kukin julkaisija edusti pientä osuutta kysynnästä hakukonemainonnan välitysmarkkinoilla ETA-alueella, ja toisaalta, että julkaisijat eivät voineet käyttää pelkästään kilpailevien välittäjien palveluja, koska AFS tuotti niille suurimmat tulot.

66

Komissio totesi toiseksi, että Google oli yhtäältä lakannut takaamasta julkaisijoille vähimmäistuloja vuodesta 2013 lähtien ja toisaalta vähentänyt niille vuosina 2007–2016 jaettujen tulojen osuutta.

67

Komissio katsoi, että yksinoikeuslauseke oli 1.1.2006–31.3.2016 merkinnyt määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä siltä osin kuin kyseinen lauseke sisältyi palvelusopimuksiin, joihin suorat kumppanit olivat ”yleensä” sisällyttäneet kaikki internetsivustonsa, joilla näytettiin hakukonemainoksia. Se katsoi ensisijaisesti, että yksinoikeuslausekkeella asetettiin tässä tilanteessa näille suorille kumppaneille yksinostovelvoite, joka oli sellaisenaan SEUT 102 artiklan vastainen. Se katsoi toissijaisesti, että yksinoikeuslauseke oli mainitun määräyksen vastainen siltä osin kuin siinä voitiin asettaa tällainen velvoite, sillä perusteella, että sillä voitiin rajoittaa kilpailua. Se luokitteli kaikkien sivustojen suoriksi kumppaneiksi sellaiset suorat kumppanit, jotka olivat yleensä sisällyttäneet kaikki internetsivustonsa ainakin yhteen palvelusopimukseensa.

68

Komissio palautti yhtäältä mieliin 13.2.1979 annettuun tuomioon Hoffmann-La Roche v. komissio (85/76, EU:C:1979:36, 89 kohta) perustuvan oikeuskäytännön, jonka mukaan ”se, että määräävässä markkina-asemassa oleva yritys sitoo ostajia – vaikka näiden pyynnöstäkin – niin, että ne sitoutuvat hankkimaan tai lupaavat hankkivansa kyseiseltä yritykseltä kaikki tarvitsemansa tuotteet tai huomattavan osan niistä, on [SEUT 102] artiklassa tarkoitettua määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä”.

69

Komissio totesi toisaalta, että yksinoikeuslauseke merkitsi nyt käsiteltävässä asiassa yksinostovelvoitetta siltä osin kuin siinä velvoitettiin kaikkien sivustojen suorat kumppanit hankkimaan Googlelta kaikki tarvitsemansa hakukonemainonnan välityspalvelut tai huomattava osa niistä. Se totesi tältä osin ensin, että näiden suorien kumppaneiden kanssa tehtyihin palvelusopimuksiin sisältyvää yksinoikeuslauseketta sovellettiin yleensä kaikkiin niiden internetsivustoihin, joilla näytettiin hakukonemainoksia, seuraavaksi, että mainitut suorat kumppanit eivät voineet poiketa yksinoikeuslausekkeesta ennen palvelusopimuksensa päättymistä, ja lopuksi, että kahden suoran kumppanin eli [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen] kanssa tehdyissä palvelusopimuksissa velvoitettiin kyseiset kumppanit soveltamaan yksinoikeuslauseketta kaikkiin internetsivustoihinsa, joilla näytettiin hakukonemainoksia.

70

Näin ollen komissio katsoi ensisijaisesti, että kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyjen palvelusopimusten yksinoikeuslauseke oli SEUT 102 artiklan vastainen, eikä ollut tarpeen tutkia kaikkien tapaukseen liittyvien seikkojen perusteella, saatettiinko yksinoikeuslausekkeella rajoittaa kilpailua.

71

Komissio katsoi toissijaisesti, että kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyjen palvelusopimusten yksinoikeuslauseke merkitsi yksinostovelvoitetta, jolla saatettiin rajoittaa kilpailua, kun kaikki tapaukseen liittyvät seikat otetaan huomioon.

72

Komissio totesi, että kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyjen palvelusopimusten yksinoikeuslausekkeella oli ensinnäkin estetty näitä suoria kumppaneita hankkimasta tuotteita Googlen kanssa kilpailevilta välittäjiltä, toiseksi estetty kyseisten välittäjien pääsy merkittävään osaan hakukonemainonnan välitysmarkkinoita, kolmanneksi voitu haitata innovointia, neljänneksi autettu Googlea ylläpitämään ja vahvistamaan määräävää markkina-asemaansa kansallisilla hakukonemainontamarkkinoilla ETA-alueella, Portugalia lukuun ottamatta, ja viidenneksi voitu aiheuttaa vahinkoa kuluttajille. Komissio totesi lisäksi, että englantilaisella lausekkeella oli lisätty mahdollisuutta rajoittaa kilpailua yksinoikeuslausekkeella.

73

Komissio lisäsi, että se oli asian kannalta merkityksellisiä seikkoja tutkiessaan ottanut huomioon ensinnäkin sen määräävän markkina-aseman merkityksen, joka Googlella oli yhtäältä kansallisilla hakukonemainontamarkkinoilla ETA-alueella, Portugalia lukuun ottamatta, ja toisaalta hakukonemainonnan välitysmarkkinoilla ETA-alueella, toiseksi kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyjen palvelusopimusten yksinoikeuslausekkeen kattaman osuuden viimeksi mainituista markkinoista ja kolmanneksi [kyseisen] lausekkeen keston.

74

Komissio hylkäsi objektiiviset perustelut, joihin Google vetosi hallinnollisessa menettelyssä.

75

Google väitti hallinnollisessa menettelyssä ensinnäkin, että kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyjen palvelusopimusten yksinoikeuslauseke oli välttämätön riittävän tulotason takaamiseksi sille, jotta se pystyi tukemaan yhtäältä hakukonemainonnan välityspalvelujensa ylläpitämiseksi ja parantamiseksi tarvittavia investointeja ja toisaalta edellä mainittujen suorien kumppaneiden hyväksi tehtyjä erityisinvestointeja.

76

Google väitti toiseksi, että AFS:llä oli ollut kilpailua edistäviä vaikutuksia, koska se oli parantanut käyttäjäkokemuksen laatua sekä lisännyt mainostuloja, hakutulossivujen hyödyllisyyttä julkaisijoiden kannalta ja mainostajien näkyvyyttä niiden tuotteista kiinnostuneiden käyttäjien keskuudessa.

77

Komissio katsoi yhtäältä, ettei Google ollut osoittanut, ettei investointeja, joihin se vetosi, olisi toteutettu ilman kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyihin palvelusopimuksiin sisältynyttä yksinoikeuslauseketta. Se totesi tästä lähinnä, että se, että Google oli korvannut yksinoikeuslausekkeen sijoittelu- ja ennakkohyväksyntälausekkeilla, osoitti, että Google olisi voinut toteuttaa mainitut investoinnit vähemmän rajoittavilla lausekkeilla. Komissio totesi toisaalta, että Googlen väitteen mukaisilla kilpailua edistävillä vaikutuksilla ei ollut merkitystä määritettäessä, oliko yksinoikeuslauseke objektiivisesti perusteltu.

78

Komissio katsoi sijoittelulausekkeen merkinneen 31.3.2009–6.9.2016 välisenä aikana määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä sillä perusteella, että kyseisellä lausekkeella pystyttiin rajoittamaan kilpailua, kun kaikki tapaukseen liittyvät seikat otetaan huomioon, ja että Google ei ollut osoittanut sijoittelulausekkeen olevan objektiivisesti perusteltu.

79

Komissio katsoi ensinnäkin, että sijoittelulausekkeella varattiin kyseisen lausekkeen piiriin kuuluvien kumppaneiden internetsivustojen näkyvin paikka Googlelta peräisin oleville hakukonemainoksille.

80

Komissio katsoi toiseksi, että sijoittelulausekkeessa velvoitettiin suorat kumppanit näyttämään kyseisen lausekkeen piiriin kuuluvien internetsivustojen näkyvimmillä paikoilla yhtäältä kolmen Googlelta peräisin olevan ”suurikokoisen” hakukonemainoksen ”ryhmä”, kun haku tehtiin tietokoneella, ja toisaalta ainakin yksi Googlelta peräisin oleva hakukonemainos, kun haku tehtiin mobiililaitteella.

81

Komissio totesi, että sijoittelulausekkeella oli ensinnäkin estetty suoria kumppaneita hankkimasta tuotteita Googlen kanssa kilpailevilta välittäjiltä, toiseksi estetty kyseisten välittäjien pääsyn merkittävään osaan hakukonemainonnan välitysmarkkinoista, kolmanneksi voitu haitata innovointia, neljänneksi autettu Googlea ylläpitämään ja vahvistamaan määräävää markkina-asemaansa kansallisilla hakukonemainontamarkkinoilla ETA-alueella, Portugalia lukuun ottamatta, ja viidenneksi voitu aiheuttaa vahinkoa kuluttajille. Google totesi lisäksi, että pakollisilla mallikuvilla oli lisätty mahdollisuutta rajoittaa kilpailua yksinoikeuslausekkeella.

82

Komissio lisäsi, että se oli asian kannalta merkityksellisiä seikkoja tutkiessaan ottanut huomioon ensinnäkin Googlen määräävän markkina-aseman merkityksen yhtäältä kansallisilla hakukonemainontamarkkinoilla ETA-alueella, Portugalia lukuun ottamatta, ja toisaalta hakukonemainonnan välitysmarkkinoilla ETA-alueella, toiseksi sijoittelulausekkeen kattaman osuuden viimeksi mainituista markkinoista ja kolmanneksi ”[kyseisen] lausekkeen keston”.

83

Komissio hylkäsi objektiiviset perustelut, joihin Google vetosi hallinnollisessa menettelyssä.

84

Google väitti hallinnollisessa menettelyssä ensinnäkin sijoittelulausekkeen olevan välttämätön, jotta sille voitiin taata tietyssä määrin riittävät tulot suorien kumppaneiden hyväksi toteutettujen investointien oikeuttamiseksi sekä niiden tulojen maksimoimiseksi (ks. edellä 75 kohta).

85

Google väitti toiseksi, että tietynasteinen pysyvyys hakukonemainosten näyttämisessä oli välttämätöntä niiden merkityksellisyyden säilyttämiseksi.

86

Komission mukaan Google ei ollut osoittanut, että investoinnit, joihin se vetosi, eivät olisi toteutuneet ilman sijoittelulauseketta. Lisäksi se totesi, että seikalla, johon Google viittasi ja jonka mukaan mainitun lausekkeen avulla oli voitu lisätä suorien kumppaneiden mainostuloja, ei ollut merkitystä määritettäessä, oliko kyse SEUT 102 artiklan rikkomisesta. Lopuksi komissio katsoi, että Google olisi voinut säilyttää hakukonemainosten merkityksellisyyden vähemmän rajoittavilla keinoilla, kuten suosituksilla. Se täsmensi tältä osin sen, että Google oli vuonna 2016 jättänyt soveltamatta sijoittelulausekkeen tiettyjä määräyksiä (ks. edellä 24 kohta), osoittavan, että se olisi voinut ottaa käyttöön vähemmän rajoittavia keinoja.

87

Komissio katsoi, että ennakkohyväksyntälauseke merkitsi 31.3.2009 ja 6.9.2016 välisenä aikana määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä sillä perusteella, että kyseisellä lausekkeella saatettiin rajoittaa kilpailua, kun kaikki tapaukseen liittyvät seikat otetaan huomioon, ja että Google ei ollut osoittanut lausekkeen olevan objektiivisesti perusteltu.

88

Komissio totesi, että ennakkohyväksyntälausekkeella oli ensinnäkin estetty suoria kumppaneita hankkimasta tuotteita Googlen kanssa kilpailevilta välittäjiltä, toiseksi estetty kyseisten välittäjien pääsy merkittävälle osalle hakukonemainonnan välitysmarkkinoista, kolmanneksi voitu haitata innovointia, neljänneksi autettu Googlea ylläpitämään ja vahvistamaan määräävää markkina-asemaansa kansallisilla hakukonemainontamarkkinoilla ETA-alueella, Portugalia lukuun ottamatta, ja viidenneksi voitu aiheuttaa vahinkoa kuluttajille.

89

Komissio lisäsi, että se oli asian kannalta merkityksellisiä seikkoja tutkiessaan ottanut huomioon ensinnäkin Googlen määräävän markkina-aseman merkityksen yhtäältä kansallisilla hakukonemainontamarkkinoilla ETA-alueella, Portugalia lukuun ottamatta, ja toisaalta hakukonemainonnan välitysmarkkinoilla ETA-alueella, toiseksi ennakkohyväksyntälausekkeen kattaman osuuden viimeksi mainituista markkinoista ja kolmanneksi ”[kyseisen] lausekkeen keston”.

90

Komissio hylkäsi objektiiviset perustelut, joihin Google vetosi hallinnollisessa menettelyssä.

91

Google oli väittänyt hallinnollisessa menettelyssä ennakkohyväksyntälausekkeen olleen tarpeen, jotta suorat kumppanit saattoivat näyttää sen laatuvaatimusten mukaisia kilpailevia mainoksia ja jotta estettiin erityisesti sellaisten mainosten näyttäminen, jotka voitiin sekoittaa Googlen mainoksiin ja joiden sisältö oli sopimatonta tai jotka johtivat haittaohjelmien asentamiseen käyttäjän tietokoneelle.

92

Komission mukaan Google ei ollut selittänyt sitä, miksi suorien kumppanien oli näytettävä sen laatuvaatimusten mukaisia kilpailevia mainoksia, eikä sitä, miten ennakkohyväksyntälausekkeella voitiin estää vilpilliset käytännöt kyseessä olevilla internetsivustoilla. Komissio katsoi myös, että Google olisi voinut varmistaa laatuvaatimustensa noudattamisen ja suojata tavaramerkkinsä vähemmän rajoittavilla keinoilla. Se täsmensi tältä osin lisäksi sen, että Google oli vuonna 2016 jättänyt soveltamatta kyseessä olevan lausekkeen tiettyjä määräyksiä (ks. edellä 24 kohta), osoittavan, että se olisi voinut käyttää vähemmän rajoittavia keinoja.

93

Komissio katsoi, että kolme määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä, jotka perustuivat kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyjen palvelusopimusten yksinoikeuslausekkeeseen, sijoittelulausekkeeseen ja ennakkohyväksyntälausekkeeseen, merkitsivät yhdessä yhtenä kokonaisuutena pidettävää jatkettua SEUT 102 artiklan rikkomista, joka oli jatkunut 1.1.2006–6.9.2016.

94

Komissio katsoi tästä ensinnäkin, että kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyjen palvelusopimusten yksinoikeuslausekkeella, sijoittelulausekkeella ja ennakkohyväksyntälausekkeella pyrittiin samaan tavoitteeseen eli Googlen kanssa kilpailevien välittäjien sulkemiseen pois markkinoilta, jotta Google saattoi säilyttää asemansa ja vahvistaa sitä hakukonemainonnan välitysmarkkinoilla ja hakukonemainontamarkkinoilla ja näin ollen säilyttää asemansa ja vahvistaa sitä yleisten hakupalvelujen markkinoilla.

95

Komissio katsoi toiseksi, että kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyjen palvelusopimusten yksinoikeuslauseke, sijoittelulauseke ja ennakkohyväksyntälauseke täydensivät toisiaan, koska niillä pyrittiin estämään suoria kumppaneita hankkimasta kilpailevia mainoksia ja estämään Googlen kanssa kilpailevien välittäjien pääsy merkittävälle osalle hakukonemainonnan välitysmarkkinoista ETA-alueella. Komissio täsmensi tältä osin muun muassa, että Google oli itse luonnehtinut sijoittelulauseketta ”lievennetyksi yksinoikeuslausekkeeksi” ja että kaikkiin ennakkohyväksyntälausekkeen sisältäviin palvelusopimuksiin sisältyi myös sijoittelulauseke.

96

Komissio katsoi, että kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyjen palvelusopimusten yksinoikeuslauseke, sijoittelulauseke ja ennakkohyväksyntälauseke olivat sekä jokainen erikseen että kaikki yhdessä omiaan vaikuttamaan merkittävästi jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

97

Komissio määräsi Google LLC:n maksamaan 1494459000 euron suuruisen sakon, josta 130135475 euroa yhteisvastuussa Alphabet Inc:n kanssa.

98

Google vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

99

Surfboard Holding BV (jäljempänä Surfboard) ja Vinden.NL BV (jäljempänä Vinden) vaativat, kun otetaan huomioon Vindenin suullista käsittelyä varten laaditusta kertomuksesta esittämät huomautukset, että unionin yleinen tuomioistuin

100

Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

101

Google esittää kanteensa tueksi viisi kanneperustetta, joista ensimmäinen koskee sitä, että komissio määritteli virheellisesti hakukonemainonnan välitysmarkkinat eikä näin ollen osoittanut Googlen määräävää markkina-asemaa kyseisillä markkinoilla, toinen sitä, että kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyjen palvelusopimusten yksinoikeuslauseke ei merkinnyt määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä, kolmas ja neljäs sitä, että sijoittelu- ja ennakkohyväksyntälausekkeet eivät merkinneet tällaista väärinkäyttöä, ja viides sitä, että komissio teki virheen määrätessään sille sakon.

102

SEUT 102 artiklan mukaan sisämarkkinoille soveltumatonta ja kiellettyä on yhden tai useamman yrityksen määräävän aseman väärinkäyttö sisämarkkinoilla tai niiden merkittävällä osalla, jos se on omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

103

Kuten unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, kyseisellä artiklalla on tavoitteena estää yleistä etua, yksittäisiä yrityksiä ja kuluttajia haittaava kilpailun rajoittuminen määräämällä seuraamuksia määräävässä markkina-asemassa olevien yritysten sellaisesta toiminnasta, joka rajoittaa ansioihin perustuvaa kilpailua ja on siten omiaan aiheuttamaan välitöntä vahinkoa kuluttajille tai joka estää kilpailun tai vääristää sitä ja on siten omiaan aiheuttamaan heille välillistä vahinkoa (tuomio 21.12.2023, European Superleague Company,C‑333/21, EU:C:2023:1011, 124 kohta; ks. vastaavasti myös tuomio 27.3.2012, Post Danmark,C‑209/10, EU:C:2012:172, 20 kohta). SEUT 102 artiklassa tarkoitetulla väärinkäytön käsitteellä pyritään siten määräämään seuraamuksia määräävässä markkina‑asemassa olevan yrityksen menettelytavoista, jotka haittaavat toimivan kilpailun rakenteen säilymistä sellaisilla markkinoilla, joilla kysymyksessä olevan yrityksen olemassaolon vuoksi kilpailuaste on jo heikentynyt (ks. tuomio 19.1.2023, Unilever Italia Mkt. Operations, C‑680/20, EU:C:2023:33, 36 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

104

Määräävässä markkina‑asemassa olevilla yrityksillä on erityinen velvollisuus olla toiminnallaan rajoittamatta toimivaa ja vääristymätöntä kilpailua sisämarkkinoilla, riippumatta siitä, mihin tämä asema perustuu (ks. tuomio 6.9.2017, Intel v. komissio,C‑413/14 P, EU:C:2017:632, 135 kohta ja tuomio 19.1.2023, Unilever Italia Mkt. Operations, C‑680/20, EU:C:2023:33, 38 kohta).

105

SEUT 102 artiklalla ei ole sitä vastoin tarkoituksena estää yrityksiä hankkimasta omilla ansioillaan määräävää asemaa yksillä tai useammilla markkinoilla eikä taata, että kilpailevat yritykset, jotka ovat vähemmän tehokkaita kuin tällaisessa asemassa oleva yritys, pysyvät markkinoilla (tuomio 21.12.2023, European Superleague Company,C‑333/21, EU:C:2023:1011, 126 kohta; ks. vastaavasti myös tuomio 27.3.2012, Post Danmark,C‑209/10, EU:C:2012:172, 21 kohta). Kaikki markkinoilta syrjäyttäminen ei nimittäin välttämättä rajoita kilpailua, koska laatukilpailu voi jo määritelmänsä mukaan johtaa siihen, että vähemmän tehokkaat ja siis erityisesti hintojen, valikoiman, laadun tai innovaatioiden osalta kuluttajille vähemmän kiinnostavat kilpailijat häviävät markkinoilta tai joutuvat vähäpätöiseen asemaan (ks. tuomio 19.1.2023, Unilever Italia Mkt. Operations, C‑680/20, EU:C:2023:33, 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; ks. vastaavasti myös tuomio 6.9.2017, Intel v. komissio,C‑413/14 P, EU:C:2017:632, 133 ja 134 kohta).

106

Määräävän markkina‑aseman väärinkäyttö voidaan siten todeta muun muassa silloin, kun menettelytavalla, josta yritystä moititaan, on ollut markkinoilta syrjäyttäviä vaikutuksia kyseistä menettelytapaa soveltaneen yrityksen sellaisiin kilpailijoihin nähden, jotka ovat yhtä tehokkaita kustannusrakenteen, innovointivalmiuksien ja laadun kannalta, tai silloin, kun menettelytapa perustuu muiden keinojen kuin ”normaalin” kilpailun eli ansioihin perustuvan kilpailun piiriin kuuluvien keinojen käyttämiseen (ks. tuomio 19.1.2023, Unilever Italia Mkt. Operations, C‑680/20, EU:C:2023:33, 39 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

107

Tältä osin komission on osoitettava, että menettelytavassa on kyse väärinkäytöstä, ottamalla huomioon kyseessä olevaa menettelytapaa koskevat olosuhteet kokonaisuudessaan, mukaan lukien ne olosuhteet, joita korostetaan määräävässä markkina‑asemassa olevan yrityksen puolustuksekseen esittämillä todisteilla (ks. tuomio 19.1.2023, Unilever Italia Mkt. Operations, C‑680/20, EU:C:2023:33, 40 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

108

Sen toteamiseksi, että menettelytavassa on kyse väärinkäytöstä, komission ei tosin välttämättä tarvitse osoittaa, että kyseisellä menettelytavalla on tosiasiallisesti ollut kilpailunvastaisia vaikutuksia. SEUT 102 artiklan tarkoituksena on näet määrätä seuraamuksia siitä, että yksi tai useampi yritys käyttää väärin määräävää asemaa sisämarkkinoilla tai niiden merkittävällä osalla, riippumatta siitä, onko tällainen väärinkäyttö osoittautunut menestyksekkääksi. Näin ollen komissio voi todeta SEUT 102 artiklan rikkomisen vahvistamalla, että ajanjaksona, jona kyseinen menettelytapa toteutettiin, tällä menettelytavalla oli käsiteltävän asian olosuhteissa kyky rajoittaa ansioihin perustuvaa kilpailua vaikutusten puuttumisesta huolimatta (ks. tuomio 19.1.2023, Unilever Italia Mkt. Operations, C‑680/20, EU:C:2023:33, 41 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

109

Rikkomisen osoittamisen on kuitenkin lähtökohtaisesti perustuttava konkreettisiin todisteisiin, jotka osoittavat, että kyseessä olevalla menettelytavalla voi tosiasiallisesti olla edellä mainittuja vaikutuksia, jotka eivät ole pelkästään hypoteettisia, koska jos tältä osin on epäilyjä, asia on ratkaistava tällaista menettelytapaa soveltaneen yrityksen hyväksi (ks. tuomio 19.1.2023, Unilever Italia Mkt. Operations, C‑680/20, EU:C:2023:33, 42 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

110

On nimittäin todettava, että toisin kuin tehdessään esimerkiksi keskittymähankkeen tutkimisessa vaadittavan ennusteen, jossa on ennustettava tapahtumia, jotka sattuvat tulevaisuudessa suuremmalla tai pienemmällä todennäköisyydellä, jos ei tehdä päätöstä, jolla suunniteltu keskittymä kielletään tai sen ehtoja täsmennetään, useimmiten komission määrätessä seuraamuksen määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä sen on tutkittava menneitä tapahtumia, joiden osalta on yleensä käytettävissä monia seikkoja, joiden perusteella tapahtumien syyt voidaan ymmärtää ja niiden vaikutuksia toimivaan kilpailuun arvioida (ks. vastaavasti tuomio 15.2.2005, komissio v. Tetra Laval,C‑12/03 P, EU:C:2005:87, 42 kohta).

111

Tätä varten komissio voi asetuksen N:o 1/2003 18 artiklan nojalla muun muassa vaatia yrityksiä toimittamaan kaikki sen tutkimuksen kannalta tarpeelliset tiedot. Kuten komissio väittää, kyseisen säännöksen nojalla esitettyyn suoraan kysymykseen annettujen kattavien vastausten todistusarvoa on pidettävä suurena, koska yrityksille, jotka antavat virheellisiä tai harhaanjohtavia tietoja vastauksena tällaiseen kysymykseen, voidaan määrätä sakko kyseisen asetuksen 23 artiklan 1 kohdan a alakohdan nojalla (ks. vastaavasti tuomio 16.9.2013, Galp Energía España ym. v. komissio, T‑462/07, ei julkaistu, EU:T:2013:459, 123 kohta ja tuomio 26.1.2022, Intel Corporation v. komissio, T‑286/09 RENV, valitus vireillä, EU:T:2022:19, 376 kohta).

112

On lisäksi muistutettava, että kyseessä oleva yritys voi hallinnollisessa menettelyssä esittää näyttöä sen väitteensä tueksi, ettei sen toiminta rajoittanut kilpailua ja että toiminnasta ei erityisesti seurannut moitittuja markkinoilta syrjäyttämiseen johtaneita vaikutuksia (ks. vastaavasti tuomio 6.9.2017Intel v. komissio, C‑413/14 P, EU:C:2017:632, 138 kohta). Unionin yleisen tuomioistuimen tehtävänä on tutkia kaikki kantajan perustelut, joilla pyritään kyseenalaistamaan se, onko komissio todennut perustellusti, että kyseessä olevalla käytännöllä voi olla syrjäyttävä vaikutus vähintään yhtä tehokkaisiin kilpailijoihin (tuomio 15.6.2022, Qualcomm v. komissio (Qualcomm – Yksinoikeusmaksut), T‑235/18, EU:T:2022:358, 356 kohta ja ks. vastaavasti myös tuomio 6.9.2017, Intel v. komissio,C‑413/14 P, EU:C:2017:632, 141 kohta).

113

Unionin tuomioistuin on muistuttanut SEUT 263 artiklassa määrätystä laillisuusvalvonnasta, että se ulottuu kaikkiin seikkoihin, jotka sisältyvät SEUT 102 artiklan mukaiseen menettelyyn liittyviin komission päätöksiin, joiden osalta unionin yleinen tuomioistuin suorittaa oikeudellisia seikkoja ja tosiseikkoja koskevan perinpohjaisen valvonnan kantajan esittämien kanneperusteiden valossa ja ottamalla huomioon kaikki kantajan esittämät seikat, riippumatta siitä, ovatko ne tehtyä päätöstä edeltäviä vai sen jälkeisiä seikkoja ja onko ne esitetty aikaisemmin hallinnollisessa menettelyssä vai ensimmäistä kertaa unionin yleisen tuomioistuimen käsiteltävänä olevan kanteen yhteydessä, jos näillä viimeksi mainituilla seikoilla on merkitystä komission päätöksen laillisuusvalvonnan kannalta (ks. tuomio 21.1.2016, Galp Energía España ym. v. komissio,C‑603/13 P, EU:C:2016:38, 72 kohta ja tuomio 25.7.2018, Orange Polska v. komissio,C‑123/16 P, EU:C:2018:590, 105 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

114

Google, jota Surfboard ja Vinden tukevat, väittää ensimmäisessä kanneperusteessaan komission määritelleen virheellisesti hakukonemainontamarkkinat ja hakukonemainonnan välitysmarkkinat. Tämä virhe merkitsee Googlen mukaan sitä, ettei komissio osoittanut Googlen määräävää markkina-asemaa hakukonemainonnan välitysmarkkinoilla ETA-alueella, joten se ei voinut perustellusti päätellä riidanalaisessa päätöksessä, että kyse oli SEUT 102 artiklassa tarkoitetusta väärinkäytöstä näillä markkinoilla.

115

Googlen väitteet jakautuvat kahteen osaan.

116

Ensimmäisen kanneperusteensa ensimmäisessä osassa Google väittää, että määritellessään kansallisia hakukonemainontamarkkinoita komissio totesi virheellisesti, että hakukonemainontaa ei voitu korvata muulla kuin hakukonemainonnalla.

117

Ensimmäisen kanneperusteensa toisessa osassa Google väittää, että määritellessään hakukonemainonnan eurooppalaiset välitysmarkkinat komissio totesi virheellisesti, että välittäjän kautta myydyt hakukonemainokset ja julkaisijoiden suoraan myymät verkkomainokset eivät olleet keskenään korvattavissa.

118

Kuten edellä 27 kohdassa todetaan, komissio määritteli riidanalaisessa päätöksessä kahdet merkitykselliset markkinat. Ensimmäiset niistä olivat edellä 28 ja 29 kohdassa kuvatut hakukonemainontamarkkinat. Vaikka riidanalaisessa päätöksessä todettu määräävän markkina-aseman väärinkäyttö tapahtui kyseisessä päätöksessä määritellyillä toisilla merkityksellisillä markkinoilla eli hakukonemainonnan välitysmarkkinoilla, komissio selitti istunnossa, että edellisten markkinoiden määritteleminen oli välttämätön vaihe jälkimmäisten markkinoiden määrittelemiseksi, sillä jälkimmäisiä markkinoita ei voitu määritellä erillisiksi markkinoiksi määrittelemättä ensin edellisiä markkinoita.

119

Komissio katsoi riidanalaisessa päätöksessä muun muassa, että hakukonemainokset eivät olleet korvattavissa edellä 32 kohdassa kuvatuilla muilla kuin hakukonemainoksilla.

120

Komissio perusti riidanalaisen päätöksen 135–169 perustelukappaleessa tekemänsä analyysin, jossa hakukonemainokset ja muut kuin hakukonemainokset (jäljempänä kyseessä olevat kaksi mainostyyppiä) eroteltiin toisistaan, ensinnäkin kyseisten mainosten aktivoitumiseen ja sijoitteluun, toiseksi niiden muotoon ja kolmanneksi niiden kykyyn vastata käyttäjän välittömään kiinnostukseen, neljänneksi niiden kykyyn saada käyttäjän tekemään osto, viidenneksi napsautus- ja konversioprosentteihin, kuudenneksi niiden kykyyn mitata mainostajien investoinneista saamaa tuottoa, seitsemänneksi mainostajia edustavan järjestön (World Federation of Advertisers) huomautuksiin ja kahdeksanneksi vastauksiin, joita mainostajat, julkaisijat ja mediatoimistot antoivat komission tietopyyntöihin, jotka koskivat hakukonemainosten hinnankorotuksen vaikutusta, yhdeksänneksi verkkotietokantaoperaattorin laatimaan toimialaraporttiin, jossa esitettiin tilastotietoja ja ‑tutkimuksia (Statista), ja kymmenenneksi hakukonemainospalvelujen tarjoamiseen tarvittaviin investointeihin.

121

Googlen mukaan komissio oli riidanalaisessa päätöksessä todennut virheellisesti, että kyseessä olevat kaksi mainostyyppiä eivät kuuluneet samoille markkinoille.

122

Googlen tältä osin esittämät väitteet voidaan tiivistää seuraavasti. Se korostaa ensinnäkin, että komissio keskittyi virheellisesti kyseessä olevan kahden mainostyypin korvattavuuteen mainostajien eikä julkaisijoiden näkökulmasta. Se väittää toiseksi, ettei komissio ottanut huomioon kaikkia merkityksellisiä tekijöitä, vaan keskittyi väitteisiin, jotka koskivat kyseessä olevan kahden mainostyypin erilaisia ominaisuuksia. Se väittää kolmanneksi, että komissio ei analysoinut hintoja asianmukaisesti esimerkiksi testillä, jossa arvioidaan hakukonemainosten tuntuvan ja pysyvän 5–10 prosentin hinnankorotuksen vaikutusta (jäljempänä SSNIP-testi), ja että se tulkitsi tekemässään analyysissä virheellisesti julkaisijoiden, mainostajien ja mediatoimistojen vastauksia. Google väittää neljänneksi, että väitteitä, jotka koskevat kyseessä olevan kahden mainostyypin erilaisia ominaisuuksia, ei ole näytetty toteen eivätkä ne myöskään ole riittäviä sen toteamiseksi, etteivät kyseiset mainostyypit ole keskenään korvattavissa. Se väittää viidenneksi, ettei komissio ottanut huomioon esimerkkejä julkaisijoista, jotka käyttävät tai ovat käyttäneet vaihtelevasti kyseessä olevia kahta mainostyyppiä. Se väittää kuudenneksi komission tulkinneen virheellisesti tiettyjen Googlen edustajien lausumia. Se väittää seitsemänneksi, että riidanalaisessa päätöksessä kyseessä olevan kahden mainostyypin keskinäisestä korvattavuudesta tehty analyysi on lähtökohtaisesti ristiriidassa komission aikaisempien päätösten kanssa.

123

Surfboard ja Vinden tukevat Googlen väitteitä ja väittävät myös, ettei komissio ottanut asianmukaisesti huomioon julkaisijoiden näkemyksiä.

124

Aluksi on muistutettava, että merkityksellisten markkinoiden määrittäminen SEUT 102 artiklaa sovellettaessa on lähtökohtaisesti kyseisen yrityksen mahdollisen määräävän aseman arviointia edeltävä vaihe, jonka tarkoituksena on määritellä se alue, jonka sisällä on arvioitava kysymystä siitä, pystyykö kyseinen yritys toimimaan huomattavan itsenäisesti suhteessa kilpailijoihinsa, asiakkaisiinsa ja kuluttajiin (ks. tuomio 30.1.2020, Generics (UK) ym., C‑307/18, EU:C:2020:52, 127 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

125

Oikeuskäytännöstä ilmenee, että merkityksellisten markkinoiden käsite merkitsee sitä, että niihin kuuluvien tuotteiden tai palvelujen välillä voi olla tehokasta kilpailua, mikä edellyttää, että kaikki samoihin markkinoihin kuuluvat tuotteet tai palvelut ovat riittävästi keskenään korvattavissa, kun kyse on samasta käyttötarkoituksesta. Keskinäistä vaihdettavuutta tai korvattavuutta ei arvioida yksinomaan asianomaisten tuotteiden tai palvelujen objektiiviset ominaisuudet huomioiden. On niin ikään otettava huomioon kilpailuolosuhteet sekä kysynnän ja tarjonnan rakenne markkinoilla (tuomio 23.1.2018, F. Hoffmann-La Roche ym.,C‑179/16, EU:C:2018:25, 51 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

126

Merkityksellisten markkinoiden määritelmästä yhteisön kilpailuoikeuden kannalta annetusta komission tiedonannosta (EYVL 1997, C 372, s. 5; jäljempänä markkinoiden määritelmästä annettu tiedonanto) ilmenee myös, että ”tuotemarkkinoihin kuuluvat kaikki tuotteet ja/tai palvelut, joita kuluttaja pitää keskenään vaihdettavissa tai korvattavissa olevina niiden ominaisuuksien, hintojen ja käyttötarkoituksen vuoksi”. Merkityksellisten markkinoiden määrittelyssä kysynnän korvaaminen on taloudelliselta kannalta välittömin ja tehokkain tekijä, joka rajoittaa tietyn tuotteen toimittajien käyttäytymistä erityisesti niiden hinnoittelupäätösten suhteen. Lisäksi tarjonnan korvattavuus otetaan myös huomioon määriteltäessä markkinoita sellaisissa tapauksissa, joissa sen vaikutukset vastaavat kysynnän korvattavuuden vaikutuksia tehokkuudeltaan ja välittömyydeltään. Tämä edellyttää, että tavarantoimittajat voivat vaihtaa tuotannon merkityksellisten tuotteiden tuotantoon ja saattaa tuotteet markkinoille lyhyellä aikavälillä ilman, että tästä seuraa merkittäviä lisäkustannuksia tai riskiä, reaktiona pieniin mutta pysyviin suhteellisten hintojen vaihteluihin (tuomio 29.3.2012, Telefónica ja Telefónica de España v. komissio, T‑336/07, EU:T:2012:172, 113 kohta).

127

Lisäksi on korostettava, että – kuten markkinoiden määritelmästä annetun tiedonannon 25 kohdasta ja oikeuskäytännöstä ilmenee – komission ei merkityksellisiä markkinoita määrittäessään tarvitse asettaa eri tietolähteitä tai erilaisia todisteita tiukkaan hierarkkiseen järjestykseen (tuomio 11.1.2017, Topps Europe v. komissio, T‑699/14, ei julkaistu, EU:T:2017:2, 82 kohta), koska sen määritteleminen, ovatko tuotteet korvattavissa keskenään, voi perustua useisiin erilaisiin seikkoihin, jotka muodostuvat erilaisista ja usein empiirisistä todisteista, sillä komission on otettava huomioon kaikki käytettävissä olevat tiedot (tuomio 1.7.2010, AstraZeneca v. komissio,T‑321/05, EU:T:2010:266, 85 kohta).

128

Google väittää, ettei komissio osoittanut riidanalaisessa päätöksessä, että kyseessä olevat kaksi mainostyyppiä kuuluivat julkaisijoiden näkökulmasta eri markkinoihin. Googlen mukaan komission olisi pitänyt tutkia korvattavuutta enemmän julkaisijoiden kysynnän kannalta, koska komission riidanalaisessa päätöksessä väärinkäytöstä esittämä väite koskee julkaisijoiden mahdollisuutta valita vaihtoehtoja Googlen välityspalvelulle eli AFS:lle. Googlen mukaan komissio keskittyi siis riidanalaisessa päätöksessä virheellisesti korvattavuuteen mainostajien eikä julkaisijoiden näkökulmasta.

129

Surfboard ja Vinden tukevat näitä väitteitä.

130

Komissio kiistää Googlen väitteet.

131

On ensinnäkin todettava, että korvattavuutta on yleensä tarkasteltava kysynnän näkökulmasta (ks. edellä 126 kohta).

132

Google kuitenkin myönsi istunnossa, että kyseessä olevan kahden mainostyypin kysyntä ei muodostu julkaisijoista. Google ei myöskään ole riitauttanut komission riidanalaisen päätöksen 121 perustelukappaleessa esittämää väitettä, jonka mukaan kysyntä muodostui hakukonemainontamarkkinoilla käyttäjistä ja mainostajista ja tarjonta mainosalustojen operaattoreista. Tästä seuraa, ettei Google ole osoittanut, että analyysissä, joka koskee korvattavuutta kysynnän kannalta, olisi otettava huomioon julkaisijoiden näkökulma, sillä ne eivät muodosta osaa kysynnästä.

133

Näin ollen Google, Surfboard ja Vinden eivät voi väittää, että komissio sisällytti merkityksellisten markkinoiden määritelmää koskevaan analyysiinsä enemmän kyseessä olevan kahden mainostyypin keskinäiseen korvattavuuteen liittyviä seikkoja mainostajien kuin julkaisijoiden näkökulmasta, pelkästään sillä perusteella, että riidanalaisessa päätöksessä todettu väärinkäyttö rajoitti julkaisijoiden valinnanmahdollisuuksia hakukonemainonnan välitysmarkkinoilla, jotka ovat lisäksi erilliset markkinat.

134

Toiseksi ja joka tapauksessa on korostettava, että komissio otti riidanalaisessa päätöksessä huomioon julkaisijoiden näkökulman analysoidessaan kyseessä olevan kahden mainostyypin keskinäistä korvattavuutta.

135

Komissio tukeutui näin ollen julkaisijoiden sen tietopyyntöihin antamiin vastauksiin, kun se arvioi merkityksellisten markkinoiden määritelmää tukeakseen kyseessä olevan kahden mainostyypin ominaisuuksien ja käyttötarkoitusten eroista tekemiään päätelmiä. Näiden vastausten huomioon ottaminen ilmenee komission näkemyksistä, jotka koskevat hakukonemainosten sijoittelua ja muotoa (ks. riidanalaisen päätöksen 136 ja 137 perustelukappale), kyseisille mainoksille ominaista kykyä vastata käyttäjän välittömään kiinnostukseen (ks. riidanalaisen päätöksen 138 ja 139 perustelukappale) ja niiden suurempaa mahdollisuutta muuttaa olemassa oleva kysyntä ostotapahtumaksi (ks. erityisesti riidanalaisen päätöksen 142 ja 143 perustelukappale). Tämä toteamus osoittaa, että hakukonemainosten ominaisuuksien ja käyttötarkoitusten analysointi koski sekä julkaisijoita että mainostajia. Komissio viittasi lisäksi julkaisijoiden huomautuksiin todetessaan lopuksi, että ne eivät todennäköisesti korvaisi kaikkia tai osaa internetsivustoillaan näyttämistään hakukonemainoksista muilla kuin hakukonemainoksilla, jos hakukonemainoksista saatavat tulot vähenisivät 5–10 prosenttia (ks. tältä osin riidanalaisen päätöksen 148 perustelukappale). Hakukonemainoksia internetsivustoillaan näyttävien julkaisijoiden näkemyksiä ja toimintaa tuodaan esiin myös riidanalaisen päätöksen 156–158, 160, 162 ja 164 perustelukappaleessa.

136

Google ei näin ollen osoita, ettei komissio tutkinut riittävästi kyseessä olevan kahden mainostyypin keskinäistä korvattavuutta julkaisijoiden näkökulmasta.

137

Google väittää komission tehneen virheen, kun se keskittyi väitteisiin, jotka koskevat kyseessä olevan kahden mainostyypin erilaisia ominaisuuksia, ja kun se ei ottanut huomioon kaikkia julkaisijoiden kannalta merkityksellisiä tekijöitä, kuten markkinoiden määritelmästä annetussa tiedonannossa edellytetään. Google arvostelee kyseisen tiedonannon 38–43 kohdan perusteella komissiota erityisesti siitä, ettei se tukeutunut riidanalaisessa päätöksessä tuotteiden korvaamista koskeviin todellisiin esimerkkeihin, hintajouston mittaamiseen tarkoitettuihin määrällisiin testeihin ja asiakkaiden ja kilpailijoiden perusteltuihin huomautuksiin sekä tuotteen vaihtamisesta julkaisijoille aiheutuviin esteisiin ja kustannuksiin.

138

Komissio kiistää Googlen väitteet.

139

Kuten edellä 125 ja 126 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee, keskinäistä korvattavuutta ei arvioida yksinomaan asianomaisten tuotteiden tai palvelujen objektiivisten ominaisuuksien perusteella. On nimittäin niin, että vaikka kyseessä olevien tuotteiden ominaisuudet ovat merkityksellisiä tämän arvioinnin kannalta, on niin ikään otettava huomioon kilpailuolosuhteet sekä kysynnän ja tarjonnan rakenne markkinoilla (tuomio 23.1.2018, F. Hoffmann-La Roche ym.,C‑179/16, EU:C:2018:25, 51 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Markkinoiden määritelmästä annetussa tiedonannossa, johon Google viittaa, toistetaan lähinnä tämä periaate sen 36 kohdassa esitetyssä toteamuksessa, jonka mukaan ”tuotteen ominaisuudet ja sen käyttötarkoitus eivät kuitenkaan riitä sen päättelemiseen, ovatko tuotteet kysynnän kannalta toisensa korvaavia”.

140

Toisin kuin Google näyttää kirjelmissään esittävän, komissio ei kuitenkaan ole velvollinen tuotemarkkinoita määritellessään tutkimaan kaikkia markkinoiden määritelmästä annetussa tiedonannossa lueteltuja todisteita eikä asettamaan seikkoja tiukkaan hierarkkiseen järjestykseen, kuten mainitun tiedonannon 25 kohdasta ja edellä 127 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee.

141

On joka tapauksessa niin, että vaikka komissio tosin keskittyi riidanalaisessa päätöksessä tekemässään analyysissä suureksi osaksi kyseessä olevan kahden mainostyypin ominaisuuksiin ja käyttötarkoituksiin sekä niiden välisiin eroihin, on todettava, että päätelmässään, jonka mukaan kyseiset mainokset eivät ole keskenään korvattavissa, se ei korostanut pelkästään näitä seikkoja ja että se otti kokonaisarvioinnissaan huomioon useita muita tekijöitä, kuten Googlen esiin tuomat ja edellä 137 kohdassa esitetyt tekijät.

142

Komissio tutki siis riidanalaisessa päätöksessä myös tekijöitä, jotka koskivat esimerkiksi kyseessä olevien mainosten hintaa (148 ja 149 perustelukappale) ja hakukonemainontapalvelujen tarjoamiseen tarvittavia investointeja (150–154 perustelukappale), ja vastauksessaan Googlen hallinnollisessa menettelyssä esittämiin väitteisiin sellaisten julkaisijoiden toimintaa, jotka olivat vähentäneet hakukonemainosten käyttöä (162, 164 ja 165 perustelukappale), sekä Googlen edustajien käsitystä markkinoista (156 ja 169 perustelukappale). Kuten komissio lisäksi kirjelmissään toteaa, riidanalaisessa päätöksessä käsiteltiin implisiittisesti myös kysymystä esteistä, joita hakukonemainosten korvaamiseen muilla kuin hakukonemainoksilla liittyy julkaisijoiden ja mainostajien kannalta. Komissio nimittäin huomautti 148 perustelukappaleessa, että kaikki julkaisijat ja suurin osa mainostajista olivat vastauksessaan komission tietopyyntöihin todenneet, että ne eivät todennäköisesti korvaisi hakukonemainoksia muilla kuin hakukonemainoksilla, jos julkaisijoiden hakukonemainoksista saamat tulot joko vähenisivät pysyvästi 5–10 prosenttia tai mainosten hinnat nousisivat vastaavalla tavalla mainostajien osalta.

143

Toisin kuin Google näyttää väittävän, komissio keräsi lisäksi markkinatoimijoiden perustellut huomautukset muun muassa tietopyynnöillä, joita se lähetti julkaisijoille, mainostajille ja yrityksille mainoskampanjoita järjestäville mediatoimistoille. Komissio tukeutui näihin huomautuksiin määritellessään kyseessä olevat markkinat, kuten riidanalaisen päätöksen alaviitteistä 105, 109, 110, 112–115, 119, 120, 122–125, 128, 132–138, 140, 141, 145, 169, 171, 172 ja 176 ilmenee.

144

Tästä seuraa, ettei Google ole osoittanut, että komissio jätti huomiotta tiettyjä merkityksellisiä tekijöitä kokonaisarviossaan, joka koski kyseessä olevan kahden mainostyypin keskinäistä korvattavuutta, tai että se teki oikeudellisen virheen keskittyessään analyysissään suureksi osaksi kyseisten mainosten erilaisiin ominaisuuksiin ja käyttötarkoituksiin.

145

Google väittää, että komission oli erityisen tärkeää tutkia esimerkiksi SSNIP-testillä, olisivatko julkaisijat ja mainostajat päättäneet käyttää muita kuin hakukonemainoksia, jos niiden hinta olisi muuttunut merkittävästi. Tällaisessa tapauksessa kyseessä olevan kahden mainostyypin välillä on Googlen mukaan keskinäistä kilpailupainetta, joten ne muodostavat yhdet markkinat. Googlen mukaan komission tekemä hinta-analyysi, joka kuvataan riidanalaisen päätöksen 148 perustelukappaleessa, ei ole todellinen SSNIP-testi, ja lisäksi Google pitää komission tästä analyysistä tekemiä päätelmiä virheellisinä.

146

Ensimmäiseksi on tutkittava Googlen väitteet, joilla se riitauttaa komission tekemän hinta-analyysin asianmukaisuuden, ja toiseksi Googlen väitteet, jotka koskevat komission kyseisestä analyysistä tekemiä päätelmiä.

147

Komissio totesi riidanalaisen päätöksen 148 perustelukappaleessa ensinnäkin, että suurin osa mainostajista, kaikki julkaisijat ja puolet mediatoimistoista ilmoittivat, etteivät ne todennäköisesti korvaisi kaikkia hakukonemainoksia tai osaa niistä muilla kuin hakukonemainoksilla, jos hakukonemainonnan hinnat nousisivat pysyvästi 5–10 prosenttia. Komissio lisäsi toiseksi samassa perustelukappaleessa, että tietyt julkaisijat olivat myös todenneet tämän pitävän paikkansa, koska hakukonemainoksista saadut tulot olivat huomattavasti muista kuin hakukonemainoksista saatavia tuloja suuremmat.

148

Google väittää, ettei komissio tehnyt todellista SSNIP-testiä. Se väittää tältä osin yhtäältä, ettei komissio tutkinut, olisiko hypoteettisessa monopoliasemassa olevan yrityksen kannattavaa korottaa hakukonemainonnan hintaa 5–10 prosenttia. Toisin sanoen komission olisi Googlen mukaan pitänyt tutkia, muuttaisiko riittävän moni vähämerkityksinen asiakas kysyntäänsä riittävästi, jotta hinnankorotus olisi kannattava. Google väittää toisaalta, ettei komissio voinut tukeutua yksinomaan vastauksiin, joita julkaisijat, mainostajat ja mediatoimistot antoivat tietopyynnöissä niille esitettyyn kysymykseen, varsinkaan kun näiden vastausten tueksi ei esitetty tosiseikkoja.

149

Komissio kiistää Googlen väitteet.

150

Aluksi on huomautettava riidanalaisen päätöksen 148 perustelukappaleesta ilmenevän lähinnä, että komissio kysyi mainostajilta, julkaisijoilta ja mediatoimistoilta, miten ne reagoisivat hakukonemainosten hinnannousuun, tai julkaisijoiden tapauksessa näistä mainoksista saatavien tulojen vähenemiseen. Vaikuttaa siltä, että tämä vahvistetaan alaviitteissä 135–138, joissa luetellaan tiettyjen yritysten vastaukset 22.12.2010 päivätyn AdWordsia koskevan tietopyynnön kysymykseen 2.2, komission julkaisijoille 26.7.2013 esittämän tietopyynnön kysymykseen 2 sekä sen mainostajille 11.1.2016 esittämän tietopyynnön kysymykseen 12 ja sen mediatoimistoille samana päivänä esittämän tietopyynnön kysymykseen 9.

151

Tältä osin on aluksi tutkittava näiden komission tietopyyntöihin sisältyvien kysymysten (jäljempänä yhdessä hintoihin liittyvä kysymys) sisältöä.

152

AdWordsia koskevan 22.12.2010 päivätyn tietopyynnön kysymyksestä 2.2 ja mainostajille 11.1.2016 esitetyn tietopyynnön kysymyksestä 12, jonka tietyt vastaukset esitetään vastineen liitteissä B.3 ja B.4, ilmenee, että komissio pyysi hakukonemainoksia käyttäviä mainostajia selittämään, korvaisivatko ne hakukonemainokset osittain tai kokonaan muilla kuin hakukonemainoksilla, jos hakukonemainosten hinta nousisi käytössä olevan hinnoittelumekanismin eikä konversioprosentin vaihtelun vaikutuksesta 5–10 prosenttia ja muiden kuin hakukonemainosten hinta säilyisi ennallaan, ja täsmentämään, ottaisivatko ne tätä päätöstä tehdessään huomioon hinnan lisäksi muita tekijöitä.

153

Mediatoimistoille 11.1.2016 esitetyn tietopyynnön kysymyksestä 9, jonka tietyt vastaukset esitetään vastineen liitteissä B.3 ja B.4, ilmenee, että komissio pyysi mediatoimistoja selittämään siinä tapauksessa, että ne sijoittelivat asiakkailleen hakukonemainoksia, korvaisivatko ne osan tai kaikki näistä mainoksista muilla kuin hakukonemainoksilla, jos hakukonemainosten hinta nousisi käytössä olevan hinnoittelumekanismin eikä konversioprosentin vaihtelun vaikutuksesta 5–10 prosenttia ja muiden kuin hakukonemainosten hinta pysyisi ennallaan, ja täsmentämään, ottaisivatko ne tätä päätöstä tehdessään huomioon muita tekijöitä hinnan lisäksi.

154

Julkaisijoille 26.7.2013 esitetyn tietopyynnön kysymyksen 2, jonka tietyt vastaukset esitetään vastineen liitteessä B.6, toisesta virkkeestä ilmenee, että komissio pyysi julkaisijoita selittämään, korvaisivatko ne osan tai kaikki internetsivustoillaan näytetyistä hakukonemainoksista muilla kuin hakukonemainoksilla, jos hakukonemainosten näyttämisestä saatavat tulot vähenisivät 5–10 prosenttia ja muista kuin hakukonemainoksista saatavat tulot pysyisivät ennallaan.

155

Googlen tältä osin esittämistä väitteistä on muistutettava ensinnäkin, että markkinoiden määritelmästä annetun tiedonannon 17 kohdan mukaan SSNIP-testissä tutkitaan, vaihtaisivatko osapuolten asiakkaat helposti saatavilla oleviin korvaaviin tuotteisiin tai muualla sijaitseviin tavarantoimittajiin vastatakseen oletettuun pieneen (5–10 prosentin) mutta pysyvään hinnanmuutokseen kyseisten tuotteiden tai alueiden hinnoissa. Jos korvaamista esiintyy niin paljon, että hinnankorotus muuttuu kannattamattomaksi siitä seuraavien myyntitappioiden vuoksi, merkityksellisiin markkinoihin sisällytetään muita korvaavia tuotteita ja alueita.

156

Nyt käsiteltävässä asiassa unionin yleinen tuomioistuin toteaa, että komissio ei riidanalaisen päätöksen 148 perustelukappaleessa tehnyt markkinoiden määritelmästä annetun tiedonannon 17 kohdassa tarkoitettua SSNIP-testiä, koska se ei tutkinut, olisiko yritykselle kannattavaa nostaa hakukonemainosten hintaa 5–10 prosenttia. Sitä vastoin komissio teki edellä 150–154 kohdassa kuvatun hinta-analyysin.

157

Tästä on muistutettava, ettei komissio ole velvollinen tekemään järjestelmällisesti SSNIP-testiä määritellessään markkinat kilpailusääntöjen soveltamisesta annetussa päätöksessä, vaikka kyseinen testi on markkinoiden määritelmästä annetun tiedonannon mukaan hyväksytty tähän tarkoitukseen.

158

Unionin yleinen tuomioistuin on nimittäin jo katsonut, ettei komissio ollut velvollinen käyttämään SSNIP-testiä, todetessaan, että vaikka tämäntyyppinen taloudellinen testi on todellakin hyväksytty merkityksellisten markkinoiden määrittelymenetelmäksi, se ei ole ainoa komission käytettävissä oleva menetelmä. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi tältä osin, että komissio saattoi merkityksellisiä markkinoita määrittäessään ottaa huomioon muitakin välineitä, kuten markkinatutkimuksia tai asiakkaiden ja kilpailijoiden näkökantoja koskevia arviointeja (tuomio 11.1.2017, Topps Europe v. komissio, T‑699/14, ei julkaistu, EU:T:2017:2, 82 kohta).

159

Tämä periaate otetaan huomioon markkinoiden määritelmästä annetun tiedonannon 15 kohdassa, jossa todetaan, että SSNIP-testin tekeminen on ”yksi mahdollinen tapa” arvioida tuotteiden keskinäistä korvattavuutta. Samoin kyseisen tiedonannon 25 kohdassa todetaan, että ”on useita erilaisia tietoja, jotka auttavat arvioimaan, missä määrin korvaamista esiintyisi” ja että tältä osin ”komissio suhtautuu avoimesti empiirisiin todisteisiin tavoitteenaan hyödyntää tehokkaasti kaikki käytettävissä olevat tiedot, jotka voivat olla yksittäisen asian kannalta merkityksellisiä [eikä] aseta eri tietolähteitä tai erilaisia todisteita tiukkaan hierarkkiseen järjestykseen”.

160

Oikeuskäytännön mukaan on lisäksi tiettyjä tapauksia, joissa SSNIP-testi saattaa osoittautua jopa tarkoitukseen soveltumattomaksi esimerkiksi silloin, kun on kyse ns. Cellophane-harhasta eli ilmiöstä, jossa kyseessä oleva yritys on jo monopolia vastaavassa asemassa ja jossa markkinahinnat ovat jo kilpailuhintoja korkeammalla tasolla, tai silloin, kun on kyse ilmaisista tuotteista tai tuotteista, joiden kustannuksista kysynnän määräävät tahot eivät vastaa (tuomio 11.1.2017, Topps Europe v. komissio, T‑699/14, ei julkaistu, EU:T:2017:2, 82 kohta).

161

Tästä seuraa, että vaikka SSNIP-testi on tosin hyväksytty väline, jonka tulokset voidaan ottaa huomioon yhdessä muiden seikkojen kanssa markkinoiden määritelmän kokonaisarvioinnissa, tällaisen testin järjestelmällinen käyttäminen ei ole pakollista markkinoiden määrittelemiseksi.

162

Näin ollen on hylättävä Googlen väite, jonka mukaan komission riidanalaisen päätöksen 148 perustelukappaleessa tekemä hinta-analyysi ei ole asianmukainen, koska se ei ole ”aito” SSNIP-testi.

163

Toiseksi on tutkittava, onko komission tekemä hinta-analyysi kuitenkin asianmukainen keino merkityksellisten markkinoiden määrittelemiseksi, kuten komissio väittää.

164

Tästä on todettava, että komission mukaan mainostajien, mediatoimistojen ja julkaisijoiden vastaukset hintoja koskevaan kysymykseen eivät osoittaneet, että pelkästään mainostajien ja mediatoimistojen hakukonemainoksista maksamien hintojen nouseminen 5–10 prosenttia tai pelkästään julkaisijoiden tällaisista mainoksista saamien tulojen väheneminen 5–10 prosenttia johtaisivat todennäköisesti siihen, että kyseiset toimijat korvaisivat hakukonemainokset kokonaan tai edes osittain muilla kuin hakukonemainoksilla. Komissio selitti kirjelmissään, että sen hintoja koskevaan kysymykseen saamista vastauksista ilmeni, että tällainen hintojen tai tulojen muutos ei itsessään ole ratkaiseva tekijä, kun kyseiset toimijat valitsevat kyseessä olevan kahden mainostyypin välillä. Komission mukaan kysymyksiin vastanneet yritykset pitivät käytettävän mainonnan valinnassa hinnan lisäksi yhtä tärkeinä tai jopa tärkeämpinä muita tekijöitä, kuten napsautusprosenttia, konversioprosenttia, mainoskampanjoihin tehtyjen investointien kokonaistuottoa tai mainonnan merkityksellisyyttä käyttäjän kannalta.

165

Jos oletetaan, että komission tulkinta hintoja koskevaan kysymykseen annettujen vastausten sisällöstä on perusteltu, mitä tarkastellaan jäljempänä 168 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa, on todettava komission tavoin ja toisin kuin Google väittää, että komission tekemä hinta-analyysi oli hyödyllinen keino ymmärtää, miten mainostajat, mediatoimistot ja julkaisijat reagoisivat hakukonemainosten hinnannousuun tai julkaisijat näistä mainoksista saatavien tulojen vähenemiseen, ja siten arvioida, oliko mahdollista, että kyseiset toimijat mielsivät kyseessä olevat kaksi mainostyyppiä keskenään korvattaviksi. Tällaiset markkinatoimijoiden vastaukset yhdessä vastausten taustalla olevien syiden kanssa kuuluvat – kuten nyt käsiteltävässä asiassa – seikkoihin, joita pidetään nimenomaisesti merkityksellisinä markkinoiden määrittelemisen kannalta, koska niiden avulla voidaan arvioida asiakkaiden ja kilpailijoiden näkemyksiä ja ne ovat näin ollen edellä 158 kohdassa mainitun oikeuskäytännön ja markkinoiden määritelmästä annetun tiedonannon 40 kohdan mukaisesti väline, joka voidaan ottaa huomioon merkityksellisten markkinoiden määrittelyssä.

166

Tällaisista ohjeista voi siis lähtökohtaisesti olla hyötyä arvioitaessa kyseessä olevan kahden mainostyypin keskinäistä korvattavuutta mainostajien, mediatoimistojen ja julkaisijoiden kannalta erityisesti silloin, kun nämä ohjeet – kuten nyt käsiteltävässä asiassa – heijastavat näkemystä, jonka merkittävä määrä kyseisistä mainostajista, julkaisijoista ja mediatoimistoista on ilmaissut. Näin ollen ne voivat markkinoiden määritelmän kokonaisarvioinnin yhteydessä olla yksi osoitus siitä, etteivät kyseiset mainokset ole korvattavissa keskenään, kuten komissio väittää.

167

Näin ollen on tutkittava Googlen väitteiden valossa, ovatko komission hinta-analyysistään tekemät päätelmät perusteltuja.

168

Google väittää ensinnäkin, että komission riidanalaisen päätöksen 148 perustelukappaleessa hinta-analyysinsä perusteella tekemät päätelmät perustuvat yritysten hintoja koskevaan kysymykseen antamien vastausten virheelliseen tulkintaan. Googlen mukaan komissio nimittäin tulkitsi virheellisesti tiettyjä kyseisen perustelukappaleen alaviitteissä mainittuja vastauksia ja jätti huomiotta muiden sellaisten yritysten vastauksia, jotka olivat esittäneet komission mainitussa perustelukappaleessa esittämien päätelmien kanssa vastakkaisen näkemyksen ja joita ei mainita riidanalaisessa päätöksessä.

169

Google väittää toiseksi, että kyseessä olevat komission päätelmät perustuvat lähinnä yritysten hintoja koskevaan kysymykseen antamien vastausten harhaanjohtavaan esittämiseen.

170

Komissio kiistää Googlen väitteet.

171

Tältä osin on muistutettava komission todenneen riidanalaisen päätöksen 148 perustelukappaleessa, että ”valtaosa” mainostajista, ”kaikki” julkaisijat ja ”puolet” mediatoimistoista olivat todenneet, että ne eivät todennäköisesti korvaisi kaikkia hakukonemainoksia tai osaa niistä muilla kuin hakukonemainoksilla, jos hakukonemainosten hintoja nostettaisiin pysyvästi 5–10 prosenttia.

172

Tukeakseen tätä toteamusta julkaisijoiden osalta komissio mainitsi riidanalaisen päätöksen alaviitteessä 136 kuuden julkaisijan vastaukset 26.7.2013 esitettyjen tietopyyntöjen kysymykseen 2. Mainostajien osalta riidanalaisen päätöksen alaviitteessä 135 luetellaan viiden mainostajan vastaukset 11.1.2016 esitetyn tietopyynnön kysymykseen 12 ja kymmenen muun mainostajan vastaukset 22.12.2010 esitetyn, AdWordsia koskevan tietopyynnön kysymykseen 2.2. Mediatoimistojen osalta kyseisen päätöksen alaviitteessä 137 mainitaan neljän mediatoimiston vastaukset 11.1.2016 esitetyn tietopyynnön kysymykseen 9 ja kuuden muun mediatoimiston vastaukset 22.12.2010 esitetyn, AdWordsia koskevan tietopyynnön kysymykseen 2.2.

173

Ensimmäiseksi on tutkittava Googlen väitteet siitä, että komissio tulkitsi virheellisesti yritysten antamia vastauksia, arvioimalla sen väitteitä ensinnäkin julkaisijoiden, toiseksi mainostajien ja kolmanneksi mediatoimistojen kannalta. Unionin yleinen tuomioistuin tutkii toiseksi Googlen väitteet kyseisten vastausten harhaanjohtavasta esittämisestä riidanalaisen päätöksen 148 perustelukappaleessa.

174

On todettava ensinnäkin, että riidanalaisen päätöksen alaviitteessä 136 mainituista vastauksista, joilla tuetaan komission kyseisen päätöksen 148 perustelukappaleessa esittämää väitettä, Google riitauttaa kirjelmissään ainoastaan [luottamuksellinen] (jäljempänä ”[luottamuksellinen]”) antaman vastauksen tulkinnan. Google ei siis arvostele kyseisessä alaviitteessä lueteltujen viiden muun julkaisijan eli [luottamuksellinen], [luottamuksellinen], [luottamuksellinen], [luottamuksellinen]-konsernin (jolle [luottamuksellinen] internetsivustot kuuluvat) ja [luottamuksellinen] antamien vastausten tulkintaa eikä näiden vastausten luotettavuutta vaan ainoastaan huomauttaa, että kaksi niistä oli peräisin menettelyn kantelijoilta. Pelkästään tällä seikalla ei kuitenkaan ole mitään merkitystä sen osoittamiseksi, että komissio tulkitsi näitä vastauksia virheellisesti. Google ei selitä, miksi kyseessä olevat kaksi vastausta ovat sen mukaan vähemmän luotettavia tai vähemmän uskottavia pelkästään sen vuoksi, että ne ovat peräisin kantelijoilta, erityisesti edellä 111 kohdassa mainitun oikeuskäytännön perusteella.

175

[Luottamuksellinen] vastauksesta, jonka täydellinen versio esitetään vastineen liitteessä B.6 olevassa asiakirjassa nro 4, ilmenee kyseessä olevan julkaisijan selittäneen, että kyseessä olevat kaksi mainostyyppiä olivat monessa suhteessa erilaisia, että se näytti internetsivustoillaan vain hakukonemainoksia, koska niillä oli sille paljon enemmän arvoa (sen toiminta perustui hakukonetoimintoihin), ja ettei se tiennyt, siirtyisikö ”tyypillisempi” julkaisija käyttämään mainostilaa muihin kuin hakukonemainoksiin, jos hakukonemainonnasta saatavat tulot vähenisivät 5–10 prosenttia. Kun otetaan huomioon tämän vastauksen sisältö, komissio saattoi kohtuudella päätellä, että kyseinen yritys ei todennäköisesti vaihtaisi mainostyyppiä, jos hakukonemainoksista saatavat tulot vähenisivät 5–10 prosenttia.

176

Googlen väitteestä, jonka mukaan komissio jätti huomiotta [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen] vastaukset, on todettava toiseksi, että kyseiset vastaukset eivät myöskään osoita vääräksi riidanalaisen päätöksen 148 perustelukappaleessa esitettyä ja edellä 171 kohdassa mainittua komission päätelmää siitä, miten julkaisijat reagoisivat hakukonemainoksista saatavien tulojen vähentyessä 5–10 prosenttia.

177

[Luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen] huomautukset, joista on esitetty otteita edellisen osalta kanteen liitteessä A.13 ja jälkimmäisen osalta kannekirjelmän liitteessä A.12 olevassa asiakirjassa nro 24, esitettiin vastauksena 22.12.2010 päivättyihin, AdWordsia koskeviin tietopyyntöihin. Kyseiset toimijat eivät siis vastanneet julkaisijoille 26.7.2013 esitettyyn tietopyyntöön, toisin kuin kaikissa riidanalaisen päätöksen alaviitteessä 136 mainituissa vastauksissa tehtiin. Nämä toimijat vastasivat siten kysymykseen, joka koskee niiden reaktiota hakukonemainosten hinnannousuun, mikä vaikuttaisi mainostajiin, eikä tulojen vähenemiseen, mikä vaikuttaisi julkaisijoihin. [Luottamuksellinen] osalta on lisäksi todettava, että vaikka kyseinen yritys sisällytti vastaukseensa myös erityisiä seikkoja, jotka koskivat sen tytäryhtiötä, joka teki palvelusopimuksen Googlen kanssa julkaisijana, kyseisessä vastauksessa esitetään riidanalaisen päätöksen 348 ja 355 perustelukappaleen mukaan kuitenkin erään mainostajan näkemys, ja se osoittaa lisäksi, että 5–10 prosentin hinnannousu ei välttämättä johtaisi mainosbudjetin siirtämiseen muihin kuin hakukonemainoksiin.

178

Edellä esitetystä seuraa, ettei Google esitä seikkoja, joilla voitaisiin osoittaa, että komissio tulkitsi riidanalaisen päätöksen 148 perustelukappaleessa virheellisesti julkaisijoiden vastauksia hintoja koskevaan kysymykseen.

179

On huomautettava ensinnäkin, että niistä 15 vastauksesta, jotka komissio mainitsee riidanalaisen päätöksen alaviitteessä 135 kyseisen päätöksen 148 perustelukappaleessa esittämänsä väitteen tueksi, Google riitauttaa ainoastaan neljän vastauksen eli [luottamuksellinen], ”[luottamuksellinen]” ja [luottamuksellinen] sekä [luottamuksellinen] antamien vastausten tulkinnan. Google ei siis arvostele tulkintaa, jonka komissio teki 11 muun kyseisessä alaviitteessä luetellun yrityksen eli [luottamuksellinen], [luottamuksellinen], [luottamuksellinen], [luottamuksellinen], [luottamuksellinen], [luottamuksellinen], [luottamuksellinen], [luottamuksellinen], [luottamuksellinen], [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen] antamista vastauksista, eikä näiden vastausten luotettavuutta.

180

Googlen riitauttamista neljästä vastauksesta on todettava ensinnäkin, että vaikka [luottamuksellinen] ja ”[luottamuksellinen]” totesivat mahdollisesti harkitsevansa sitä, että osa niiden budjetista siirrettäisiin muihin kuin hakukonemainoksiin, jos hakukonemainosten hinta nousisi 5–10 prosenttia, kyseiset mainostajat eivät maininneet tällaisen siirtämisen olevan todennäköistä. [Luottamuksellinen] totesi nimittäin selvästi vastauksessaan, jonka täydellinen versio esitetään vastineen liitteessä B.3 olevassa asiakirjassa nro 2, että kyseessä olevat kaksi mainostyyppiä eivät olleet keskenään täysin korvattavissa ja että se arvioisi hakukonemainoksiin tehtyjen investointien tuottoa ennen tämäntyyppiseen mainontaan tehtävien investointien poistamista. ”[Luottamuksellinen]” puolestaan muistutti kannekirjelmän liitteessä A.12 olevassa asiakirjassa nro 3 esitettyyn hintoja koskevaan kysymykseen antamansa vastauksen alussa, että muut kuin hakukonemainokset eivät olleet samalla tavalla kuluttajan edun mukaisia kuin hakukonemainokset, mikä viittaa siihen, että tällainen siirtäminen ei olisi todennäköistä hintojen noustessa. On todettava toiseksi, että vaikka [luottamuksellinen] totesi kannekirjelmän liitteessä A.12 olevassa asiakirjassa nro 4 esitettyyn hintoja koskevaan kysymykseen antamassaan vastauksessa, että se todennäköisesti vähentäisi investointejaan hakukonemainontaan, se myös tarkensi, ettei se kuitenkaan välttämättä lisäisi muiden kuin hakukonemainosten käyttöä, mikä viittaa siihen, ettei kyseinen yritys myöskään todennäköisesti toteuttaisi tällaista siirtymää. Kolmanneksi on todettava [luottamuksellinen] ilmaisseen vastauksessaan, joka esitetään kokonaisuudessaan vastineen liitteessä B.3 olevassa asiakirjassa nro 1, selvästi, että vaikka se arvioi strategiansa uudelleen jokaisen hinnanmuutoksen yhteydessä, hakukonemainonnan 5–10 prosentin hinnannousu ei olisi riittävän suuri, jotta se saisi sen muuttamaan mainostyyppiään.

181

Tästä seuraa, että nämä vastaukset eivät osoita vääräksi komission päätelmää, jonka mukaan kyseiset yritykset ilmoittivat pitävänsä epätodennäköisenä sitä, että ne korvaisivat kaikki hakukonemainokset tai osan niistä muilla kuin hakukonemainoksilla, jos hakukonemainosten hinnat nousisivat pysyvästi 5–10 prosenttia, eikä yksikään näistä mainostajista ilmoita tällaisen korvaamisen olevan todennäköistä.

182

Google toteaa toiseksi, että monet hintoja koskevaan kysymykseen vastanneet mainostajat, joiden vastauksia ei mainita riidanalaisessa päätöksessä, esittivät komission riidanalaisen päätöksen 148 perustelukappaleessa tekemälle päätelmälle vastakkaisen näkemyksen ja että komissio yksinkertaisesti jätti huomiotta kyseiset vastaukset.

183

On muistutettava komission todenneen tältä osin riidanalaisen päätöksen 148 perustelukappaleessa, että valtaosa mainostajista oli pitänyt epätodennäköisenä sitä, että ne korvaisivat hakukonemainokset kokonaan tai osittain muilla kuin hakukonemainoksilla, jos hakukonemainosten hinnat nousisivat pysyvästi 5–10 prosenttia. Tämä merkitsee komission myöntäneen itse implisiittisesti, että tietyissä vastauksissa ei ollut täysin suljettu pois siirtymisen mahdollisuutta, jos hinnat nousisivat.

184

Lisäksi on todettava, että niiden vastausten perusteella, jotka Google mainitsi kannekirjelmän liitteessä A.12 olevassa taulukossa nro 4, jotka koskevat sekä mainostajia että mediatoimistoja ja joilla pyritään osoittamaan, että toimijoiden näkemykset poikkesivat toisistaan komission tekemän analyysin yhteydessä, ei voida katsoa, että nämä vastaukset antaneet toimijat korvaisivat todennäköisesti kaikki hakukonemainokset tai osan niistä muilla kuin hakukonemainoksilla, jos hakukonemainosten hinnat nousisivat 5–10 prosenttia.

185

Googlen mainitsemien yritysten vastausten sisällöstä ilmenee ensinnäkin, ettei yksikään näistä yrityksistä ilmoittanut selvästi korvaavansa hakukonemainokset muilla kuin hakukonemainoksilla vain sen vuoksi, että hakukonemainosten hinta nousisi 5–10 prosenttia.

186

On toiseksi niin, että vaikka valtaosa mainituista yrityksistä on todennut – tietyissä tapauksissa vain implisiittisesti – että tällaisessa hinnankorotustapauksessa ne arvioisivat mahdollisuutta vaihtaa käytettyä mainostyyppiä, ne ovat kuitenkin selvästi todenneet tämän päätöksen riippuvan hinnan lisäksi muista tekijöistä, kuten mainosten tuloksellisuudesta, kyseessä olevien mainoskampanjoiden tavoitteista, konversioprosentista ja investointien tuotosta. Tätä toteamusta havainnollistavat [luottamuksellinen], [luottamuksellinen], [luottamuksellinen], [luottamuksellinen], [luottamuksellinen], [luottamuksellinen], [luottamuksellinen], [luottamuksellinen], [luottamuksellinen], [luottamuksellinen], [luottamuksellinen], [luottamuksellinen], [luottamuksellinen], [luottamuksellinen], [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen] antamat vastaukset, joista on esitetty otteita kannekirjelmän liitteessä A.12.

187

Kolmanneksi on todettava, että vaikka [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen], joiden vastauksista esitettiin täydellinen versio vastineen liitteessä B.3 olevassa asiakirjassa nro 6 ja vastineen liitteessä B.4 olevassa asiakirjassa nro 1, ilmoittivat, että ne todennäköisesti vaihtaisivat mainostyyppiä, nämä kaksi yritystä myös täsmensivät vastauksiaan ja selittivät muidenkin tekijöiden vaikuttavan tällaiseen mahdolliseen muutokseen. Lisäksi on todettava [luottamuksellinen] täsmentäneen, että koska se ei vastausajankohtanaan käyttänyt hakukonemainoksia, niiden hinnannousu ei vaikuttaisi sen mainoskuluihin, mikä on omiaan vähentämään sen vastauksen merkityksellisyyttä.

188

Neljänneksi on todettava, että vaikka [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen], joiden vastauksista on esitetty otteita kannekirjelmän liitteessä A.12 olevassa asiakirjassa nro 24 ja samassa liitteessä olevassa asiakirjassa nro 27, korostivat kyseessä olevan kahden mainostyypin olevan keskenään vaihdettavissa, ne eivät vastanneet nimenomaisesti kysymykseen hakukonemainosten hinnannousun vaikutuksesta. [Luottamuksellinen] totesi lisäksi, ettei hakukonemainosten hinta vaikuttanut siihen, olivatko ne korvattavissa muilla kuin hakukonemainoksilla.

189

Edellä esitetystä seuraa, että Googlen mainitsemat vastaukset näyttävät vahvistavan sen, että hakukonemainosten hinnannousu ei todennäköisesti yksinään saisi mainostajia korvaamaan kaikkia hakukonemainoksia tai osaa niistä muilla kuin hakukonemainoksilla. Näillä seikoilla ei näin ollen voida kumota komission riidanalaisen päätöksen alaviitteessä 135 mainitsemien mainostajien vastausten sisältöä.

190

Google ei näin ollen esitä seikkoja, joilla voitaisiin osoittaa komission tulkinneen riidanalaisen päätöksen 148 perustelukappaleessa virheellisesti vastauksia, joita mainostajat antoivat hintoja koskevaan kysymykseen.

191

Mediatoimistojen vastausten tulkinnasta on todettava Googlen arvostelevan ensinnäkin sitä, miten komissio tulkitsi seitsemää niistä kymmenestä vastauksesta, jotka mainitaan riidanalaisen päätöksen alaviitteessä 137, tukeakseen 148 perustelukappaleessa esittämäänsä väitettä, eli [luottamuksellinen], [luottamuksellinen], [luottamuksellinen], [luottamuksellinen], [luottamuksellinen], [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen] antamia vastauksia. Google ei siis riitauta alaviitteessä lueteltujen kolmen muun mediatoimiston eli [luottamuksellinen], [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen] vastausten tulkintaa eikä näiden vastausten luotettavuutta.

192

Niistä seitsemästä vastauksesta, joiden tulkinnan Google riitauttaa, on todettava ensinnäkin näistä vastauksista viidestä ilmenevän, etteivät kyseessä olevat mediatoimistot sulkeneet ehdottomasti pois mahdollisuutta siirtyä käyttämään muita kuin hakukonemainoksia, jos hakukonemainosten hinta nousisi 5–10 prosenttia. Vaikka [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen] vastasivat kieltävästi kysymykseen siitä, toteuttaisivatko ne tällaisen siirtymän, ne myös yhtäältä antoivat ymmärtää hintoja koskevaan kysymykseen antamissaan vastauksissa, jotka on esitetty kannekirjelmän liitteessä A.12 olevissa asiakirjoissa nro 8 ja 10, että niiden olisi mahdollista korvata rajoitettu osa hakukonemainonnastaan muuntyyppisellä verkkomainonnalla. [Luottamuksellinen], [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen] ilmoittivat toisaalta hintoja koskevaan kysymykseen antamissaan vastauksissa, jotka on esitetty kannekirjelmän liitteessä A.12 olevissa asiakirjoissa nro 6, 7 ja 10, että siirtyminen olisi mahdollista, jos muut tekijät, kuten investointien tuotto, kannustaisivat niitä toimimaan tällä tavalla, mutta niiden vastaukset eivät viitanneet siihen, että siirtyminen olisi todellisuudessa todennäköistä.

193

Vaikka näitä viittä vastausta täsmennettiin siltä osin kuin on kyse yritysten mahdollisesta reaktiosta hakukonemainosten hinnannousuun, nämä yritykset eivät kuitenkaan todenneet, että pelkästään 5–10 prosentin hinnannousu saisi ne todennäköisesti korvaamaan hakukonemainokset kokonaan tai osittain muilla kuin hakukonemainoksilla.

194

[Luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen] antamista vastauksista on todettava toiseksi, että vaikka Google korostaa [luottamuksellinen] kopioineen ja liittäneen mukaan toisen tietopyyntöön annetun vastauksen (kannekirjelmän liitteessä A.12 oleva asiakirja nro 9) ja [luottamuksellinen] selittäneen, ettei se käyttänyt hakukonemainontaa (kannekirjelmän liitteessä A.12 oleva asiakirja nro 11), nämä kaksi mediatoimistoa vastasivat kuitenkin kieltävästi kysymykseen siitä, korvaisivatko ne hakukonemainoksia muulla kuin hakukonemainoksilla, jos hakukonemainosten hintoja nostettaisiin 5–10 prosenttia. Näin ollen komissio saattoi perustellusti käyttää näitä vastauksia tukeakseen riidanalaisen päätöksen 148 perustelukappaleessa mediatoimistoista esittämäänsä päätelmää.

195

Google toteaa toiseksi, että monet hintoja koskevaan kysymykseen vastanneet mediatoimistot esittivät komission riidanalaisen päätöksen 148 perustelukappaleessa tekemän päätelmän kanssa vastakkaisen näkemyksen ja että komissio yksinkertaisesti jätti nämä vastaukset huomiotta.

196

Komission on muistutettava todenneen tästä, että puolet mediatoimistoista ilmoitti pitävänsä epätodennäköisenä sitä, että ne korvaisivat kaikki hakukonemainokset tai osan niistä muilla kuin hakukonemainoksilla, jos hakukonemainosten hinnat nousisivat pysyvästi 5–10 prosenttia. Samalla tavoin kuin edellä 183 kohdassa huomautetaan mainostajista, komissio siis myönsi implisiittisesti, että puolet mediatoimistoista ei tukenut kyseistä väitettä ja että näin ollen mediatoimistojen näkemykset poikkesivat toisistaan.

197

Siltä osin kuin on kyse niiden Googlen mainitsemien vastausten tulkinnasta, jotka komissio oli Googlen mukaan jättänyt huomiotta, on viitattava edellä 184–189 kohdassa esitettyyn analyysiin, joka koskee sekä mainostajia että mediatoimistoja. Kuten edellä mainituissa kohdissa selitettiin, Googlen esiin tuomat vastaukset vaikuttavat viittaavan siihen, ettei tällainen hinnannousu voi yksinään saada mainostajia ja mediatoimistoja siirtymään hakukonemainosten sijasta muihin kuin hakukonemainoksiin. Näillä vastauksilla ei siis voida kumota komission päätelmää, jonka mukaan puolet mediatoimistoista ei todennäköisesti korvaisi kaikkia hakukonemainoksia tai osaa niistä muilla kuin hakukonemainoksilla, jos hakukonemainosten hinta nousisi 5–10 prosenttia.

198

Edellä esitetyn perusteella Google ei esitä seikkoja, joilla voitaisiin osoittaa, että komissio tulkitsi riidanalaisen päätöksen 148 perustelukappaleessa virheellisesti mediatoimistojen vastauksia hintoja koskevaan kysymykseen.

199

Edeltävästä analyysistä, joka tehtiin julkaisijoiden, mainostajien ja mediatoimistojen hintoja koskevaan kysymykseen antamista vastauksista, ilmenee – ilman, että on tarpeen lausua kannekirjelmän liitteeseen A.12 ja kantajan vastauksen liitteeseen C.3 sisältyvien Googlen väitteiden tutkittavaksi ottamisesta, jonka komissio on riitauttanut – että Google ei ole osoittanut komission tulkinneen näitä vastauksia virheellisesti. Googlen väitteillä ei siis voida kyseenalaistaa päätelmiä, jotka komissio teki kyseisistä vastauksista riidanalaisen päätöksen 148 perustelukappaleessa.

200

Google väittää myös komission kuvailleen riidanalaisen päätöksen 148 perustelukappaleessa virheellisesti niiden vastausten sisältöä, joita yritykset antoivat hintoja koskevaan kysymykseen, koska sen päätelmät perustuvat ainoastaan päätöksen alaviitteissä 135–137 lueteltujen 15 mainostajan, kuuden julkaisijan ja kymmenen mediatoimiston antamiin vastauksiin. Googlen mukaan komission päätelmät ovat siis lähinnä virheellisiä tai harhaanjohtavia, koska ne perustuvat vastauksiin, jotka ovat peräisin alle 10 prosentilta riidanalaisessa päätöksessä mainituista mainostajista ja alle 20 prosentilta mainostajista ja kolmasosalta mainostoimistoja, joille esitettiin tietopyyntöjä hallinnollisen menettelyn aikana.

201

Komissio kiistää Googlen väitteet.

202

Ensinnäkin on todettava komission selittäneen kirjelmissään, että vastauksissa, jotka lueteltiin alaviitteissä 135–137 riidanalaisen päätöksen 148 perustelukappaleessa esitettyjen päätelmien tueksi, ei lueteltu tyhjentävästi vastauksia antaneita yrityksiä. Näissä alaviitteissä mainittujen yritysten antamien vastausten lisäksi komissio toteaa nimittäin ensinnäkin, että kuusi muuta julkaisijaa vastasi 26.7.2013 päivätyssä tietopyynnössä esitettyyn hintoja koskevaan kysymykseen, toiseksi, että seitsemän muuta julkaisijaa vastasi 18.3.2016 päivätyssä eri tietopyynnössä esitettyyn hintoja koskevaan kysymykseen, kolmanneksi, että 43 muuta mainostajaa vastasi kieltävästi 22.12.2010 ja 11.1.2016 päivätyissä tietopyynnöissä esitettyyn kysymykseen siitä, korvaisivatko ne hakukonemainokset osittain tai kokonaan muilla kuin hakukonemainoksilla, jos hakukonemainosten hinnat nousisivat pysyvästi 5–10 prosenttia, ja neljänneksi, että myös seitsemän muun mediatoimiston vastaukset olivat samansuuntaisia. Lisäksi komissio täsmensi kirjelmissään saaneensa vastauksia hintoja koskevaan kysymykseen yhteensä 19 julkaisijalta, 87 mainostajalta ja 34 mediatoimistolta.

203

Näitä tietoja ei kuitenkaan ole riidanalaisessa päätöksessä. Komissio ei nimittäin kyseisessä päätöksessä täsmentänyt, etteivät riidanalaisen päätöksen alaviitteissä 135–137 mainitut vastaukset, joilla tuettiin kyseisen päätöksen 148 perustelukappaleessa esitettyjä päätelmiä, olleet tyhjentäviä.

204

Pelkästään se, että mainitut vastaukset eivät sisältäneet kaikkia komission saamia vastauksia, ei kuitenkaan itsessään merkitse sitä, että riidanalaisen päätöksen 148 perustelukappaleessa tehdyt päätelmät ovat virheellisiä.

205

Googlella oli nimittäin asiakirjoihin tutustumista koskevan oikeuden perusteella mahdollisuus tutustua kaikkiin komission tietopyyntöihin annettuihin vastauksiin, myös vastauksiin, joihin komissio perusti riidanalaisen päätöksen 148 perustelukappaleessa tekemänsä päätelmät. Googlella oli tässä yhteydessä tilaisuus tarkastella yritysten antamia vastauksia ja todeta, että komissiolla oli käytettävissään suurempi määrä toimijoiden vastauksia kuin riidanalaisen päätöksen 148 perustelukappaleen alaviitteissä mainitut vastaukset. Tästä on lisäksi osoituksena se, että Google riitauttaa tämän kanneperusteen yhteydessä tiettyjen sellaisten vastausten tulkinnan, joita ei mainittu kyseisessä päätöksessä. Lukuun ottamatta vastauksia, jotka Google mainitsee ja riitauttaa tämän kanneperusteen yhteydessä (edellä 168–199 kohta), se ei kuitenkaan esitä muista vastauksista konkreettisia väitteitä, mikä näyttää vahvistavan sen, ettei myöskään niillä voida kumota komission riidanalaisen päätöksen 148 perustelukappaleessa esittämiä päätelmiä.

206

Samoista syistä on hylättävä väite, jonka mukaan riidanalaisessa päätöksessä mainittujen vastausten määrä oli Googlen mukaan vähäinen, koska se oli tietoinen siitä, että hintoja koskevaan kysymykseen vastanneiden yritysten määrä oli suurempi.

207

Näin ollen komissio saattoi oikeutetusti perustaa riidanalaisen päätöksen 148 perustelukappaleessa esittämänsä päätelmät hintoja koskevaan kysymykseen annettuihin vastauksiin, vaikka se ei maininnut kaikkia yritysten antamia vastauksia, joihin se tukeutui.

208

Edellä esitetyn perusteella Google ei osoita, että komission riidanalaisessa päätöksessä tekemä hinta-analyysi oli merkityksetön markkinoiden määrittelyn kannalta tai että sen kyseisestä analyysistä tekemät päätelmät olivat virheellisiä tai harhaanjohtavia.

209

Google väittää, että komissio analysoi virheellisesti kyseessä olevan kahden mainostyypin ominaisuuksia ja että kaikki näiden mainosten ominaisuuksien väliset erot eivät ole riittäviä sen toteamiseksi, etteivät kyseiset mainokset ole keskenään korvattavissa mainostajien eivätkä julkaisijoiden näkökulmasta.

210

Aluksi on tutkittava Googlen väitteet, joissa se kiistää yksitellen riidanalaisessa päätöksessä esitetyt ominaisuuksien väliset erot, ja määrittää sen jälkeen niiden merkityksellisyyden markkinoiden määrittelyn kannalta.

211

Komissio totesi riidanalaisen päätöksen 136 perustelukappaleessa kyseessä olevan kahden mainostyypin näyttämisestä, että hakukonemainoksia näytettiin ainoastaan avainsanahaun tulosten yhteydessä ja että ne sijaitsivat joko välittömästi tällaisen haun tulosten ylä- tai alapuolella taikka niiden vieressä. Se totesi sitä vastoin, että muita kuin hakukonemainoksia voitiin näyttää millä tahansa internetsivustolla ja että ne voivat olla kontekstimainoksia (eli liittyä internetsivun sisältöön) tai muita kuin kontekstimainoksia (eli ns. bannerimainoksia).

212

Google kiistää näiden erojen merkityksen ja väittää, että kyseessä olevia kahta mainostyyppiä voitiin näyttää samoilla sivuilla kuin keskenään vaihdettavissa paikoissa olevia hakutuloksia, mikä merkitsee, ettei kyse ole erilaisesta mainostilasta.

213

Komissio kiistää Googlen väitteet.

214

On huomattava ensinnäkin, että komission riidanalaisen päätöksen 136 perustelukappaleessa esittämät toteamukset perustuvat kahdeksan julkaisijan tietopyyntöihin antamiin vastauksiin ja otteeseen Googlen edustajan [luottamuksellinen] Federal Trade Commissionille (Yhdysvaltojen kilpailuvirasto, jäljempänä FTC) toukokuussa 2012 antamasta todistajanlausunnosta. Lisäksi riidanalaisen päätöksen 147 perustelukappaleesta ilmenee World Federation of Advertisersin todenneen myös, että tämä ero kyseessä olevan kahden mainostyypin sijoittelussa ja se, että hakukonemainosten näyttäminen perustui käyttäjän tekemään hakuun, olivat merkittäviä erottavia tekijöitä kyseisten kahden mainostyypin välillä. Google ei kuitenkaan arvostele näiden arviointiperusteiden paikkansapitävyyttä, luotettavuutta eikä johdonmukaisuutta.

215

On todettava toiseksi, että vaikka muut kuin hakukonemainokset voivat todellakin näkyä samoilla internetsivuilla kuin hakukonemainokset, Google ei kiistä sitä, että käyttäjä voi helposti erottaa hakuunsa liittyvät mainokset muista mainoksista niiden sijoittelun ja sisällön perusteella. On nimittäin yhtäältä niin, että hakukonemainokset ovat yleensä välittömästi hakupalkin alapuolella (ja toisinaan sen vieressä) luettelon muodossa, jos kyse on tekstimainoksista, ja niissä mainitaan nimenomaisesti, että kyse on mainoksista. Toisaalta hakukonemainosten sisältö liittyy suoraan käyttäjän tekemään avainsanahakuun. Muut kuin hakukonemainokset voivat sitä vastoin olla internetsivun eri paikoissa, eikä käyttäjän tekemä haku vaikuta sivulla mainostettuihin tavaroihin tai palveluihin.

216

Google ei näin ollen osoita virheelliseksi komission riidanalaisen päätöksen 136 perustelukappaleessa esittämää toteamusta, joka koskee eroja kyseessä olevan kahden mainostyypin aktivoitumisessa ja sijoittelussa.

217

Komissio totesi riidanalaisen päätöksen 137 perustelukappaleessa kyseessä olevan kahden mainostyypin muodoista, että hakukonemainokset olivat yleensä yksinomaan tekstimainoksia, kun taas muita kuin hakukonemainoksia voitiin julkaista useissa erilaisissa teksti-, kuva- ja videomuodoissa.

218

Google arvostelee tätä toteamusta ja väittää, että tosiasiallisesti myös hakukonemainoksia voidaan näyttää kehittyneemmissä muodoissa tai ne voivat sisältää kuvia ja että muut kuin hakukonemainokset sisältävät usein tekstiosan.

219

Komissio kiistää Googlen väitteet.

220

Tästä on todettava, ettei Google kiistä sitä, että kyseessä olevissa kahdessa mainostyypissä käytetään yleensä erilaisia mainosmuotoja. Se ei kiistä myöskään sitä, että ne 13 mainostajaa ja mediatoimistoa sekä [luottamuksellinen], joihin komissio viittaa riidanalaisen päätöksen 137 perustelukappaleessa (ks. alaviite 110), korostivat tosiasiallisesti tätä eroa vastauksissaan komission tietopyyntöihin, eikä sitä, että World Federation of Advertisers oli myös todennut mainitun eron 18.2.2011 päivätyssä lausunnossaan, kuten riidanalaisen päätöksen 147 perustelukappaleessa todetaan.

221

Ruutukaappauksella, jonka Google esittää kannekirjelmän 54 kohdassa (kuva 3) tukeakseen väitettään siitä, että hakukonemainoksissa on usein graafisia osia, ei ole tässä yhteydessä merkitystä, koska siinä esitetään toisentyyppistä verkkomainontaa eli edellä 33 kohdassa kuvattuja erikoistuneiden hakupalvelujen tuloksia. Google pyytää nimittäin unionin yleistä tuomioistuinta tutkimaan ensimmäisen kanneperusteen ensimmäisen osan yhteydessä ainoastaan sitä, saattoiko komissio perustellusti päätellä, etteivät muut kuin hakukonemainokset olleet korvattavissa hakukonemainoksilla. Kyseessä on ainoa kysymys, joka mainitaan kannekirjelmässä sekä ensimmäisen kanneperusteen ensimmäisen osan otsikossa, jossa viitataan yksinomaan kyseessä olevan kahden mainostyypin välisen kilpailun arviointiin, että sen sisällössä, joka koskee tosiasiallisesti vain komission riidanalaisen päätöksen 135–169 perustelukappaleessa samasta kysymyksestä tekemää arviointia. Toisin kuin Google istunnossa väitti, se ei siis esittänyt ensimmäisen kanneperusteen ensimmäisessä osassa väitettä, jolla riitautettiin komission riidanalaisen päätöksen 170–183 perustelukappaleessa esittämä arviointi, jossa erotetaan hakukonemainokset erikoistuneiden hakupalvelujen tuloksista.

222

Edellä esitetystä ilmenee, ettei Google esitä seikkoja, joiden perusteella voitaisiin kumota riidanalaisen päätöksen 137 perustelukappaleessa esitetty toteamus, jonka mukaan hakukonemainokset ja muut kuin hakukonemainokset esitettiin yleensä eri muodoissa.

223

Komissio lisäsi riidanalaisen päätöksen 137 perustelukappaleessa, että edellä mainituista kyseessä olevan kahden mainostyypin välisistä eroista seurasi, että mainostajille aiheutui hakukonemainoksista vain vähän tai ei lainkaan suunnittelukustannuksia verrattuna muihin kuin hakukonemainoksiin, etenkin niihin, jotka sisälsivät graafisia osia ja muita kehittyneempiä mainonnan muotoja.

224

Google kiistää tämän toteamuksen paikkansapitävyyden. Se väittää, että muiden kuin hakukonemainosten suunnittelukustannukset eivät välttämättä ole korkeat, ja muistuttaa, että kyseisiä mainoksia voidaan näyttää tekstimuodossa tai muissa yhtä yksinkertaisissa muodoissa.

225

Komissio kiistää Googlen väitteet.

226

Kuten edellä 220–222 kohdassa todetaan, Google ei tuonut esiin seikkoja, joilla voitaisiin kyseenalaistaa riidanalaisessa päätöksessä esitetty toteamus, jonka mukaan hakukonemainokset olivat yleensä yksinomaan tekstimainoksia, kun taas muut kuin hakukonemainokset olivat usein esitystavaltaan monimutkaisempia ja sisälsivät graafisen osan tai videon, vaikka toisinaan käytettiin myös yksinkertaisempia muotoja. Näin ollen komissio saattoi katsoa, että hakukonemainonnan suunnittelukustannukset olivat yleensä muuta kuin hakukonemainontaa pienemmät.

227

Google ei myöskään arvostellut niiden vastausten paikkansapitävyyttä, luotettavuutta tai johdonmukaisuutta, joita riidanalaisen päätöksen alaviitteessä 112 mainitut neljä yritystä antoivat tietopyyntöihin ja joihin komissio tukeutui perustellakseen riidanalaisen päätöksen 137 perustelukappaleessa esittämäänsä toteamusta.

228

Google ei näin ollen osoita komission todenneen riidanalaisen päätöksen 137 perustelukappaleessa virheellisesti, että hakukonemainosten suunnittelukustannukset olivat yleensä alhaiset verrattuna muiden kuin hakukonemainosten suunnittelukustannuksiin.

229

Komissio totesi riidanalaisen päätöksen 138–141 perustelukappaleessa, että hakukonemainokset, joita näytetään käyttäjän avainsanahaun perusteella, olivat itsessään omiaan vastaamaan muita kuin hakukonemainoksia paremmin kyseisen käyttäjän välittömään kiinnostukseen. Vaikka komissio myönsi riidanalaisessa päätöksessä kohdentamiskapasiteetin, jota oli tietyillä muilla kuin hakukonemainoksilla, kuten kontekstimainoksilla (jotka mukautuvat käyttäjän internetsivulla tekemiin hakuihin), käyttäytymiseen kohdennetuilla mainoksilla (jotka mukautuvat käyttäjän internetsivujen hakuhistoriaan) ja verkkoyhteisöihin sijoitetuilla mainoksilla (jotka mukautuvat käyttäjän verkkoprofiiliin), se katsoi, etteivät nämä kohdentamisen muodot olleet käyttäjän kannalta yhtä merkityksellisiä kuin hakukonemainokset.

230

Google kiistää tämän analyysin ja väittää, ettei kyseessä olevan kahden mainostyypin kohdentamiskapasiteetti ole merkittävästi erilainen. Se korostaa markkinoilla olevia muita tuotteita, kuten verkkoyhteisöjen markkinoimia tuotteita, jotka mahdollistavat mainonnan kohdentamisen käyttäjään, ja uudelleenmarkkinointitekniikkaa, jonka avulla mainontaa voidaan kohdentaa käyttäjiin, jotka ovat jo ennestään vierailleet tietyllä internetsivustolla. Googlen mukaan komissio jätti nämä todisteet huomiotta siitä huolimatta, että tietyt mainostajat olivat tietopyyntöihin antamissaan vastauksissa ilmoittaneet sille, että muut kuin hakukonemainokset mahdollistivat erittäin pitkälle viedyn kohdentamisen.

231

Komissio kiistää Googlen väitteet.

232

Googlen väitteestä, jonka mukaan komissio ei ottanut huomioon tiettyjä merkityksellisiä tosiseikkoja arvioidessaan kyseessä olevan kahden mainostyypin kohdentamiskapasiteettia, on muistutettava, että komissio perusti riidanalaisen päätöksen 138–141 perustelukappaleessa esittämänsä päätelmät hakukonemainosten paremmasta kohdentamiskapasiteetista useiden erilaisten seikkojen kokonaisuuteen. Se viittasi siten vastauksiin, jotka se sai tietopyyntöihin 14 yritykseltä, kuten mainostajilta, mediatoimistoilta ja julkaisijoilta, mutta myös [luottamuksellinen] (alaviitteet 113–115, 119 ja 120) sekä Googlen edustajan FTC:lle toimittamiin tietoihin (ks. 139 perustelukappale), Googlen internetsivuston AdWords Help ‑osioon vuonna 2012 (140 perustelukappale) ja Ranskan kilpailuviranomaisen verkkomainontaa koskevaan raporttiin vuodelta 2010 (ks. 141 perustelukappale). Lisäksi komissio totesi riidanalaisen päätöksen 147 perustelukappaleessa World Federation of Advertisersin tuoneen esiin erot kyseessä olevan kahden mainostyypin kohdentamiskapasiteetissa.

233

Google ei kuitenkaan esitä mitään perusteltuja väitteitä edellä mainittujen tietojen paikkansapitävyyden, luotettavuuden ja johdonmukaisuuden kiistämiseksi. Se ei myöskään väitä, ettei näillä seikoilla ole merkitystä arvioitaessa kyseessä olevan kahden mainostyypin kohdentamiskapasiteettia.

234

Toiseksi on todettava, ettei Google ole osoittanut komission jättäneen tutkimatta muita merkityksellisiä todisteita, jotka olisivat voineet muuttaa komission analyysissä tehtyä päätelmää.

235

Googlen mainitsemien verkkoyhteisöoperaattoreiden, kuten Facebookin, LinkedInin ja Snapin, tarjoamasta kohdentamiskapasiteetista on ensinnäkin korostettava, ettei Google kiistä sitä, että kyseisten operaattoreiden markkinoimat uudet palvelut oli komission väitteiden mukaisesti saatettu markkinoille joko sen riidanalaisessa päätöksessä todetun ajanjakson lopussa, jota väärinkäyttö koskee, kuten vuonna 2014 Facebook Audience Networkin osalta, tai kyseisen ajanjakson jälkeen LinkedIn Audience Networkin ja Snap Audience Networkin osalta. Näin ollen edellä mainituista palveluista ensimmäisellä oli vähäinen merkitys merkityksellisten markkinoiden määrittelyn kannalta, kun taas kahdella muulla palvelulla ei ollut merkitystä sen kannalta. Google ei myöskään kiistä sen komission riidanalaisen päätöksen 163 perustelukappaleessa esittämän toteamuksen paikkansapitävyyttä, jonka mukaan Facebook Audience Networkin tarjoama kohdentamiskapasiteetti ei mahdollistanut sellaisten mainosten esittämistä, jotka vastasivat käyttäjän kiinnostukseen yhtä usein kuin hakukonemainokset.

236

Google ei myöskään osoita, että edellä 235 kohdassa mainitut tuotteet ja muut sen vastauskirjelmän liitteessä C.3 olevassa 10 kohdassa mainitsemat tuotteet eli Criteo, ValueClick ja Millennial Media tarjosivat mainostajille mahdollisuuden esittää mainoksia, jotka vastasivat välittömästi käyttäjän ilmaisemaan kiinnostukseen hakukonemainosten tavoin. Kantajan vastauskirjelmän liitteessä C.3 olevassa taulukossa 7 tehdyllä viittauksella liittovaltion kilpailuviranomaisen vuonna 2017 antamaan tiedotteeseen, joka koskee Facebook-yhtiöstä tehtyä tutkimusta ja jossa todetaan tarkemmin erittelemättä, että Facebookilla oli ”valmius parantaa kohdennettua mainontaansa”, ei voida osoittaa, että Facebookilla oli sen ajanjakson aikana, jolloin rikkomisen väitetään tapahtuneen, tuote tai palvelu, joka olisi voinut herättää internetin käyttäjän välittömän kiinnostuksen hakukonemainosten tavoin.

237

Uudelleenmarkkinointimahdollisuuksista, joita liittyy tiettyihin muihin kuin hakukonemainoksiin, joiden avulla mainostajat voivat Googlen mukaan kohdentaa mainontaa käyttäjiin näiden aikaisemman internetin käytön perusteella, on toiseksi todettava, ettei komissio jättänyt tätä seikkaa huomiotta, toisin kuin Google väittää. Komissio viittasi nimittäin riidanalaisen päätöksen 141 perustelukappaleen 2 kohdassa mainostajien mahdollisuuksiin kohdentaa mainontaa käyttäjään, joka on vieraillut tietyillä internetsivustoilla aikaisemmin. Kun komissio mainitsi alaviitteessä 120 kuuden mainostajan 11.1.2016 esitettyyn tietopyyntöön antamat vastaukset, joiden tulkintaa Google ei ole kiistänyt, se katsoi kuitenkin, että tämäntyyppiset mainokset, joita luonnehditaan ns. käyttötottumuksia seuraavaksi mainonnaksi, herättivät vähemmän todennäköisesti käyttäjän kiinnostuksen niiden näyttämishetkellä ja johtivat siten vähemmän todennäköisesti siihen, että käyttäjä tekee oston tai muun mainostajaa hyödyttävän toimen.

238

Yrityskeskittymän julistamisesta yhteismarkkinoille ja ETA-sopimuksen toimintaan soveltuvaksi tehdystä komission päätöksestä C(2008) 927 lopullinen (asia COMP/M.4731 – Google/Double Click) (jäljempänä Google/Double Click-päätös) on kolmanneksi todettava yhtäältä, että arvioinnit, joita komissio teki aiemmissa päätöksissään merkityksellisistä markkinoista, eivät sido sitä (ks. vastaavasti tuomio 14.12.2005, General Electric v. komissio,T‑210/01, EU:T:2005:456, 118–120 kohta ja tuomio 11.1.2017, Topps Europe v. komissio, T‑699/14, ei julkaistu, EU:T:2017:2, 93 kohta). Komission on nimittäin suoritettava kunkin tapauksen erityispiirteiden yksilöllinen analyysi, eivätkä muita talouden toimijoita, muita tuote- ja palvelumarkkinoita tai muita maantieteellisiä markkinoita eri aikoina koskevat aikaisemmat päätökset sido sitä. Kantajalla ei siis ole oikeutta kyseenalaistaa komission toteamuksia sillä perusteella, että ne poikkeavat toisessa asiassa aiemmin esitetyistä toteamuksista, vaikka oletettaisiin, että merkitykselliset markkinat ovat molemmissa asioissa samankaltaiset tai jopa samat (ks. tuomio 25.3.2015, Slovenská pošta v. komissio, T‑556/08, ei julkaistu, EU:T:2015:189, 197 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). On toisaalta joka tapauksessa niin, että vaikka komissio tosin totesi Google/DoubleClick-päätöksen 52 perustelukappaleessa, että mainostajien sen markkinatutkimukseen antamien vastausten mukaan muiden kuin hakukonemainosten kohdentamiskapasiteetti paranisi, ja kyseisen päätöksen 12 perustelukappaleessa, että käyttötottumuksia seuraavan kohdentamisen (behavioural targeting) avulla kyseisten mainosten kohdentamiskapasiteetti läheni hakukonemainosten kohdentamiskapasiteettia, se ei todennut mainitussa päätöksessä, että tämän seurauksena kyseessä olevan kahden mainostyypin kohdentamiskapasiteetit vastaisivat toisiaan.

239

Neljän mainostajan 11.1.2016 esitettyyn tietopyyntöön antamista vastauksista, joista on esitetty otteita kantajan vastauskirjelmän liitteessä C.3 olevassa taulukossa 7 ja jotka Googlen mukaan kuvaavat muiden kuin hakukonemainosten kohdentamiskapasiteettia, on neljänneksi todettava, että on tosin totta, että kolmen mainostajan eli [luottamuksellinen], [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen] antamissa vastauksissa korostetaan muiden kuin hakukonemainosten kohdentamiskapasiteetin hyödyllisyyttä. Näistä vastauksista ei kuitenkaan ilmene, että muiden kuin hakukonemainosten kohdentamiskapasiteetti mahdollistaisi vastaamisen internetin käyttäjän välittömään kiinnostukseen ja houkuttelisi häntä näin ollen tekemään ostoksen samalla tavoin kuin hakukonemainokset. Kyseisillä vastauksilla ei siis voida kumota riidanalaiseen päätökseen sisältyviä seikkoja, jotka esitetään tiivistetysti edellä 232 kohdassa ja jotka koskevat kyseessä olevan kahden mainostyypin erilaista kohdentamiskapasiteettia.

240

Näin ollen ei ole tarpeen lausua kantajan vastauskirjelmän liitteeseen C.3 sisältyvien Googlen väitteiden tutkittavaksi ottamisesta, minkä komissio on riitauttanut, ja on todettava, ettei Google esitä seikkoja, joilla voitaisiin kyseenalaistaa komission riidanalaisen päätöksen 138–141 perustelukappaleessa esittämä toteamus, jonka mukaan hakukonemainokset vastasivat todennäköisemmin käyttäjän välittömään kiinnostukseen.

241

Riidanalaisen päätöksen 142–144 perustelukappaleessa komissio katsoi kyseessä olevan kahden mainostyypin käyttötarkoituksista, että hakukonemainokset johtivat todennäköisemmin ostotapahtumaan, kun taas muilla kuin hakukonemainoksilla lisättiin tehokkaammin tuotemerkin tunnettuutta.

242

Google väittää, ettei komissio osoittanut kyseessä olevan kahden mainostyypin käyttötarkoitusten välistä huomattavaa eroa ja että kyseisillä mainoksilla on loppujen lopuksi olennaisilta osin sama tavoite.

243

Komissio kiistää Googlen väitteet.

244

Ensimmäiseksi on todettava, että komissio perusti riidanalaisen päätöksen 142–144 perustelukappaleessa esittämänsä arvioinnin useisiin seikkoihin. Se viittasi siten ensinnäkin julkaisijoiden ja mainostajien sen tietopyyntöihin antamiin vastauksiin tukeutuessaan alaviitteissä 122–124 muun muassa kuuteen saamaansa vastaukseen, toiseksi konsulttiyritys Econsultancyn ja SEMPO-yhdistyksen vuonna 2010 tekemään markkinatutkimukseen, joka perustui mainostajien ja mediatoimistojen kyselytutkimukseen, ja kolmanneksi sähköpostiviestiin, jonka [luottamuksellinen] oli lähettänyt Googlessa syyskuussa 2008.

245

Google ei kuitenkaan esitä mitään väitteitä näiden seikkojen paikkansapitävyyden, luotettavuuden tai johdonmukaisuuden kiistämiseksi, lukuun ottamatta väitettä, joka koskee [luottamuksellinen] lähettämän sähköpostiviestin valikoivaa lainaamista. Viimeksi mainittu väite ei myöskään ole vakuuttava, sillä Google selittää ainoastaan, että sen sähköpostiviesti oli reaktio The Wall Street Journalissa julkaistuun artikkeliin, jossa Googlen mukaan todettiin, että kyseessä olevat kaksi mainostyyppiä olivat toteuttamiskelpoisia keinoja hankkia asiakkaita. Google ei siis selitä sitä, miten komissio oli lainauksellaan irrottanut sähköpostiviestin asiayhteydestään, eikä sitä, miksi mainitut lausumat eivät sen mukaan ole luotettavia.

246

Googlen väitteestä, jonka mukaan talousalan konsulttiyritys RBB:n marraskuussa 2016 päivätty raportti, joka koskee Facebookin verkkomainonnan alalla käymää kilpailua ja on laadittu Googlelle ja esitetty kannekirjelmän liitteessä A.3, osoittaa, että kyseessä olevilla kahdella mainostyypillä on loppujen lopuksi yhteinen tavoite muuttaa kysyntä liiketoimeksi, tosin todetaan kyseisen raportin 3.3 jaksossa, että Facebook antoi mainostajien valita kriteerejä, joilla mainoksia katsovaa internetin käyttäjää kannustetaan toimimaan mainostajien edun mukaisesti (esimerkiksi napsauttamaan mainostajan sivustolle johtavaa mainosta). Kyseisessä raportissa ei kuitenkaan osoiteta, että verkkoyhteisöpalvelu Facebookissa julkaistujen mainosten päätavoitteena olisi ohjata käyttäjä suoraan ostotapahtumaan vastaamalla tämän senhetkiseen kiinnostukseen tiettyä tuotetta tai palvelua kohtaan, toisin kuin hakukonemainosten.

247

Näin ollen ei ole tarpeen lausua Googlen vastauskirjelmään sisältyvien väitteiden tutkittavaksi ottamisesta, minkä komissio on riitauttanut, ja on todettava, ettei Googlen väitteiden perusteella voida katsoa komission todenneen riidanalaisen päätöksen 142–144 perustelukappaleessa virheellisesti, että kyseessä olevilla kahdella mainostyypillä oli eri tavoitteet.

248

Komissio totesi riidanalaisen päätöksen 145 perustelukappaleessa, että hakukonemainosten napsautus- ja konversioprosentit olivat muita kuin hakukonemainoksia paremmat. Komission mukaan mahdollisuudet siihen, että käyttäjä napsauttaa mainosta ja tekee ostoksen tai muun mainostajalle kannattavan toimen, olivat suuremmat katseltaessa hakukonemainontaa kuin katseltaessa muuta kuin hakukonemainontaa.

249

Google väittää, että komission olisi pitänyt tarkastella sitä, liittyikö komission toteamaan hakukonemainonnan parempaan konversioprosenttiin hintaero. Tässä tapauksessa oli Googlen mukaan edelleen mahdollista, että muut kuin hakukonemainokset loivat kilpailupainetta hakukonemainoksille, joten kyseessä olevat kaksi mainostyyppiä kuuluvat sen mukaan samoihin markkinoihin.

250

Komissio kiistää Googlen väitteet.

251

On huomautettava ensinnäkin, ettei Google kiistä sitä, että hakukonemainosten napsautus- ja konversioprosentit ovat muita kuin hakukonemainoksia paremmat. Google ei siis kyseenalaista komission riidanalaisen päätöksen 145 perustelukappaleessa esittämää toteamusta, jonka mukaan kyseessä olevat kaksi mainostyyppiä eroavat toisistaan tässä suhteessa.

252

Googlen väitteestä, jonka mukaan komission oli tutkittava, kompensoitiinko tämä ero suoraan hintaerolla siten, että kyseessä olevat kaksi mainostyyppiä saattoivat vielä kuulua samoille markkinoille, on todettava toiseksi olevan totta, ettei komissio tutkinut erityisesti tätä kysymystä riidanalaisessa päätöksessä ja että näin oli huolimatta siitä Googlen mainitsemasta seikasta, että komissio oli riidanalaisen päätöksen 149 perustelukappaleessa maininnut Statistan kertomuksen, jossa viitattiin nimenomaisesti kyseessä olevan kahden mainostyypin väliseen huomattavaan hintaeroon. Komissio analysoi kuitenkin riidanalaisessa päätöksessä kyseessä olevan kahden mainostyypin hintoja. Kuten edellä 145–208 kohdassa kuvataan, komissio arvioi, saattoivatko kyseessä olevat kaksi mainostyyppiä olla keskenään korvattavissa julkaisijoiden, mainostajien ja mediatoimistojen näkökulmasta, jos mainostajien hakukonemainoksista maksama hinta nousisi pysyvästi 5–10 prosenttia tai julkaisijoiden näistä mainoksista saamat tulot vähenisivät yhtä paljon. Kuten riidanalaisen päätöksen 148 perustelukappaleessa todetaan, valtaosa mainostajista, puolet mediatoimistoista ja kaikki julkaisijat ilmoittivat kuitenkin olevan epätodennäköistä, että tällainen muutos saisi ne siirtymään muihin kuin hakukonemainoksiin. Komission istunnossa esittämän väitteen mukaan kyseinen analyysi osoitti myös, että mainostajien ja mediatoimistojen kyseisistä mainoksista maksama hinta tai julkaisijoiden niistä saamat tulot eivät olleet ratkaiseva tekijä toimijoiden tältä osin tekemässä valinnassa, koska ne ottavat huomioon mainosten niille tuoman kokonaisarvon, joka määräytyy useiden tekijöiden eikä pelkästään mainosten hinnan tai niistä saatujen tulojen perusteella.

253

Google ei näin ollen osoita komission todenneen riidanalaisen päätöksen 145 perustelukappaleessa virheellisesti, että kyseessä olevan kahden mainostyypin välillä oli napsautus- ja konversioprosentteja koskeva ero.

254

Komissio totesi riidanalaisen päätöksen 146 perustelukappaleessa, että mainostajien oli hakukonemainosten avulla helpompi saada tietoonsa investointien tuotto. Se selitti tässä yhteydessä, että oli mahdollista seurata hakukonemainoksiin kohdistuvien napsautusten määrää sekä käyttäjien näiden napsautusten perusteella tekemiä ostoja, mikä ei ollut mahdollista muissa kuin hakukonemainoksissa, joille oli ominaista, ettei mainoksen katselun ja kyseessä olevan tuotteen ostamisen välillä ollut suoraa yhteyttä.

255

Google riitauttaa tämän arvioinnin ja väittää, että mainostajilla on useita keinoja, kuten sen markkinoille saattamat välineet, joilla ne voivat seurata muiden kuin hakukonemainosten tuloksellisuutta konversioina (conversion tracking eli konversioseuranta) ja arvioida investointien tuottoa. Googlen mukaan komissio viittasi lisäksi virheellisesti konsulttiyritys Econsultancyn yhdessä ExactTarget-yhtiön kanssa tekemään tutkimukseen.

256

Komissio kiistää Googlen väitteet.

257

On muistutettava ensinnäkin, että komissio perusti riidanalaisen päätöksen 146 perustelukappaleessa esittämänsä toteamuksen hakukonemainosten paremmasta kyvystä mitata investointien tuottoa vastauksiin, jotka riidanalaisen päätöksen alaviitteessä 132 mainitut viisi mainostajaa ja kolme mediatoimistoa sekä [luottamuksellinen] antoivat tietopyyntöihin. Google ei kuitenkaan esitä mitään näihin vastauksiin liittyviä väitteitä eikä siis kiistä kyseisten seikkojen paikkansapitävyyttä, luotettavuutta eikä johdonmukaisuutta.

258

Googlen kritiikistä, joka koskee komission riidanalaisen päätöksen 146 perustelukappaleessa tekemää viittausta Econsultancyn tutkimukseen, on todettava, että kyseisestä helmikuussa 2010 päivätystä tutkimuksesta, joka perustuu 1123 mainostajalle ja mediatoimistolle tehtyyn kyselytutkimukseen, ilmenee selvästi niiden vastausten osoittaneen, että hakukonemainokset olivat paras kanava hakukonemainonnasta investoinneille saatavan tuoton mittaamiseksi. Kyseisen tutkimuksen jaksossa 4.3.3 (s. 42 ja 43), joka on esitetty vastineen liitteessä B.1, nimittäin todetaan, että kyselytutkimukseen vastanneista mainostajista 54 prosenttia ja mediatoimistoista 35 prosenttia ilmoitti tämäntyyppisten mainosten olevan hyviä mitattaessa investointien tuottoa, kun taas vain 37 prosenttia mainostajista ja 23 prosenttia mediatoimistoista ilmoitti bannerimainosten olevan hyviä tässä suhteessa. Vaikka kyselytutkimuksessa esitetyllä kysymyksellä ei pyydetty toimijoita vertailemaan kyseessä olevia kahta mainostyyppiä tältä osin, siitä ilmenee, että vastaukset tukivat kuitenkin komission toteamusta siitä, että mainostajien oli helpompi mitata investointien tuottoa hakukonemainosten kuin muiden kuin hakukonemainosten avulla. Viimeksi mainittua toteamusta ei missään tapauksessa kyseenalaisteta Googlen väitteellä, jonka mukaan 46 prosenttia mainostajista ja 65 prosenttia mediatoimistoista katsoi, että digitaalinen markkinointikanava, jossa ne pystyivät parhaiten arvioimaan investointien tuottoa, oli muu kuin hakukonemainosten markkinointikanava, koska ei ollut osoitettu, että muut kuin hakukonemainokset sisältyivät näihin muihin kanaviin. Näin ollen Googlen väitteellä ei ole merkitystä sen kannalta, ovatko kyseessä olevat kaksi mainostyyppiä keskenään korvattavissa.

259

Googlen väitteestä, jonka mukaan rikkomisajanjaksolla oli käytettävissä välineitä, joilla voitiin mitata muihin kuin hakukonemainoksiin tehtyjen investointien tuottoa, on huomautettava kolmanneksi Googlen toimittamien tietojen osoittavan, että kyseiset välineet tarjosivat mahdollisuuksia mitata investointien tuottoa, mutta niiden perusteella ei voitu päätellä, että ne tarjosivat tältä osin vastaavia mahdollisuuksia kuin hakukonemainokset.

260

Google Adsista on ensinnäkin todettava, että Googlelle kuuluvasta Inside AdWords ‑blogista peräisin olevista otteista ilmenee, että Googlen välineiden avulla mainostajat pystyivät sekä laskemaan muihin kuin hakukonemainoksiin kohdistuvien napsautusten määrän että mittaamaan käyntien lisääntymisen internetsivustolla ja hakujen lisääntymisen bannerimainoskampanjan jälkeen. Ei kuitenkaan ole osoitettu, että mainostajien oli näiden toimintojen avulla mahdollista yhdistää mainoskulunsa toteutuneisiin myynteihin, kuten hakukonemainonnassa, josta komissio totesi riidanalaisessa päätöksessä Googlen sitä kiistämättä, että avainsanaan liittyviä kuluja oli mahdollista verrata napsautuksista seuranneisiin ostoihin.

261

LinkedIn-, Twitter- ja Pinterest-verkkoyhteisöistä sekä Adobe- ja Salesforce-analysointityökaluista, jotka Googlen mukaan tarjoavat myös seurantamahdollisuuksia muille kuin hakukonemainoksille, on todettava, että kuten komissio kirjelmissään huomauttaa, Google ei täsmennä, olivatko nämä välineet käytettävissä rikkomisajanjaksolla, eikä selitä, millä tavoin niiden seurantamahdollisuudet kilpailivat hakukonemainosten tarjoamien, investointien tuoton mittaamiseen tarkoitettujen seurantamahdollisuuksien kanssa.

262

Kannekirjelmän liitteessä A.3 esitetyn RBB:n raportin (ks. edellä 246 kohta) 3.5 kohdassa kuvataan verkkoyhteisö Facebookiin liittyviä työkaluja, joiden avulla käyttäjiä voidaan seurata sellaisiin erityyppisiin konversioihin – ostot mukaan lukien – saakka, jotka liittyvät kyseisissä verkkoyhteisöissä näytettäviin muihin kuin hakukonemainoksiin. Riippumatta siitä, olivatko nämä toiminnot mainostajien käytettävissä rikkomisajanjaksolla (ks. edellä 235 kohta, joka koskee Facebook Audience Networkia), Google ei kuitenkaan osoita, että tällä Facebookin välineellä mitattiin investointien tuottoa yhtä tehokkaasti kuin hakukonemainoksilla, koska se ei viittaa mihinkään vastauksiin, joita mainostajat ja mediatoimistot antoivat komission tietopyyntöihin tältä osin.

263

Näin ollen ei ole tarpeen lausua kantajan vastauksen liitteeseen C.3 sisältyvien Googlen väitteiden tutkittavaksi ottamisesta, minkä komissio on riitauttanut, ja on todettava, ettei Google osoita väitteillään komission päätelleen riidanalaisen päätöksen 146 perustelukappaleessa virheellisesti, että mainostajien oli helpompi saada tietoonsa investointien tuotto hakukonemainosten kuin muiden kuin hakukonemainosten avulla.

264

Edellä 211–263 kohdasta ilmenee, ettei Google pystynyt kyseenalaistamaan komission riidanalaisessa päätöksessä esittämän analyysin perusteltavuutta tuomalla esiin kyseessä olevan kahden mainostyypin välisiä eroja, jotka liittyvät niiden aktivoitumiseen ja sijoitteluun, muotoihin, suunnittelukustannuksiin, kohdentamiskapasiteettiin, käyttötarkoituksiin, napsautus- ja konversioprosentteihin sekä investointien tuoton mittaamismahdollisuuksiin. Nämä toteamukset perustuivat erilaisiin todisteisiin, joiden paikkansapitävyyttä, luotettavuutta ja johdonmukaisuutta Google ei onnistunut väitteillään kyseenalaistamaan.

265

Tältä osin on todettava, että komission tekemässä markkinoiden määritelmän kokonaisarvioinnissa nämä erot olivat merkityksellisiä seikkoja, jotka osoittivat, etteivät kyseessä olevat kaksi mainostyyppiä olleet keskenään korvattavissa.

266

Edellä 125 ja 126 kohdassa mainitun oikeuskäytännön ja markkinoiden määritelmästä annetun tiedonannon mukaan tuotteiden ominaisuudet ja käyttötarkoitukset ovat markkinoita määriteltäessä merkityksellisiä, koska tuotemarkkinoihin kuuluvat kaikki tuotteet, joita kuluttaja pitää keskenään vaihdettavissa tai korvattavissa olevina niiden ominaisuuksien, hintojen ja käyttötarkoituksen vuoksi.

267

Päinvastoin kuin Google väittää, komissio on lisäksi todennut, että kyseessä olevilla kahdella mainostyypillä oli eri tavoitteet, kuten edellä 241–247 kohdasta ilmenee.

268

Google väittää kuitenkin, etteivät nämä erot ole riittäviä sen toteamiseksi, etteivät kyseiset kaksi mainostyyppiä ole korvattavissa keskenään, koska kyseessä olevien mainosten hintoihin perustuvaa korvattavuusanalyysiä ei ole tehty.

269

Tältä osin on muistutettava – kuten edellä 155–161 kohdassa todetaan – että SSNIP-testin kaltainen hintaperusteinen korvattavuusanalyysi ei ollut pakollinen komission tekemässä markkinoiden määritelmässä. Sitä ei edellytetä oikeuskäytännössä eikä markkinoiden määritelmästä annetussa komission tiedonannossa.

270

Komissio on lisäksi ja joka tapauksessa analysoinut riidanalaisessa päätöksessä sitä, saattoivatko kyseessä olevat kaksi mainostyyppiä olla keskenään korvattavissa julkaisijoiden, mainostajien ja mediatoimistojen näkökulmasta, jos mainostajien hakukonemainoksista maksama hinta nousisi pysyvästi 5–10 prosenttia tai julkaisijoiden näistä mainoksista saamat tulot vähenisivät yhtä paljon.

271

Tämän analyysin avulla komissio saattoi tehdä kyseessä olevien markkinoiden määrittelyn kannalta hyödyllisiä päätelmiä, jotka esitetään tiivistetysti riidanalaisen päätöksen 148 perustelukappaleessa ja vahvistetaan edellä 145–208 kohdassa.

272

Kuten edellä 141–144 kohdassa todetaan, on lisäksi muistutettava komission tukeutuneen kyseessä olevan kahden mainostyypin keskinäistä korvattavuutta koskevassa arvioinnissa myös muihin tekijöihin, kuten hakukonemainospalvelujen tarjoamisen edellyttämiin investointeihin (riidanalaisen päätöksen 150–154 perustelukappale) ja tiettyjen julkaisijoiden markkinakäyttäytymiseen (riidanalaisen päätöksen 162, 164 ja 165 perustelukappale). Tästä seuraa, ettei Google voi väittää komission perustaneen markkinoiden määrittelystä tekemäänsä analyysiä yksinomaan kyseessä olevan kahden mainostyypin ominaisuuksia koskeviin väitteisiin.

273

Edellä esitetyn perusteella hakukonemainosten ja muiden kuin hakukonemainosten ominaisuuksien ja käyttötarkoitusten väliset erot, jotka olivat merkityksellisiä kyseessä olevien markkinoiden määrittelyn kannalta, kuuluivat seikkoihin, jotka komissio otti huomioon markkinoiden määritelmää koskevassa kokonaisarvioinnissaan.

274

Komissio totesi riidanalaisen päätöksen 162 ja 164 perustelukappaleessa, että Googlen mainitsemat esimerkit julkaisijoista, kuten [luottamuksellinen], [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen], joiden väitettiin korvanneen hakukonemainokset muilla kuin hakukonemainoksilla, eivät osoittaneet, että nämä kaksi mainostyyppiä olivat keskenään korvattavissa.

275

Google väittää komission todenneen riidanalaisessa päätöksessä virheellisesti, että esimerkit siitä, miten julkaisijat, kuten [luottamuksellinen], [luottamuksellinen], [luottamuksellinen], [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen], jotka käyttivät tai käyttävät kumpaakin kyseessä olevaa mainostyyppiä siten, että ne ovat vaihdettavissa keskenään, ovat todellisuudessa toimineet, eivät osoita kyseessä olevan kahden mainostyypin olevan keskenään korvattavissa. Googlen mukaan keskinäisen korvattavuuden vahvistaa jopa se, että hakukonemainonnan välitystoiminnasta saatavat tulot vähenivät huomattavasti vuosina 2012–2016, kun taas mainostajille verkkomainonnasta aiheutuneet kokonaiskulut kasvoivat merkittävästi.

276

Surfboard katsoo, että komissio jätti huomiotta Googlen esittämät todisteet, jotka osoittavat julkaisijoiden korvanneen hakukonemainontaa ja muita verkkomainonnan muotoja.

277

Komissio kiistää Googlen ja Surfboardin väitteet.

278

Riidanalaisen päätöksen 162 perustelukappaleessa selitetään [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen] antamista esimerkeistä ensinnäkin, että kyseiset toimijat vähensivät – edellinen tammikuussa 2014 ja jälkimmäinen tammikuussa 2015 – AFS:n käyttöä mobiililaitteilla toimivilla internetsivustoillaan ja sen seurauksena hakukonemainoksia internetsivustoillaan Googlen vähennettyä näille julkaisijoille kyseisten mainosten näyttämisestä jaettavia tuloja. Riidanalaisesta päätöksestä ilmenee myös, että nämä julkaisijat päättivät myöhemmässä vaiheessa lisätä uudelleen hakukonemainosten käyttöä Googlen korotettua niiden tuloista saamaa prosenttiosuutta.

279

Kuten komissio kirjelmissään toteaa, näillä esimerkeillä ei kuitenkaan voida osoittaa, että kyseessä olevat kaksi mainostyyppiä ovat keskenään korvattavissa. Yhtäältä ei ole osoitettu, että [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen] käyttivät hakukonemainosten sijasta muita kuin hakukonemainoksia sen jälkeen, kun niille tuloista jaettavaa prosenttiosuutta oli pienennetty. Toisaalta on niin, että AFS:n käyttöä vähennettiin sen jälkeen, kun [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen] tuloista saamaa prosenttiosuutta oli pienennetty huomattavasti. Julkaisijoille maksettava osuus kyseisistä tuloista oli nimittäin laskenut [luottamuksellinen] prosenttiin, kun se – kuten komissio selittää kirjelmissään Googlen sitä kiistämättä – ennen tätä muutosta oli [luottamuksellinen] osalta [luottamuksellinen]–[luottamuksellinen] prosenttia ja [luottamuksellinen] osalta [luottamuksellinen] prosenttia. Näistä luvuista käy ilmi, että julkaisijoiden tulot vähentyivät huomattavasti. Tällainen vähennys on paljon merkittävämpi kuin oletettuun hinnannousuun liittyvä vähennys, jota tarkasteltiin SSNIP-testissä, sellaisena kuin se on kuvattu markkinoiden määritelmästä annetun tiedonannon 17 ja 18 kohdassa.

280

Kannekirjelmän liitteessä A.16 esitetyistä [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen] esimerkeistä, joita ei mainita riidanalaisessa päätöksessä, on toiseksi todettava Googlen esittämien ruutukaappausten osoittavan, että näiden toimijoiden internetsivustoilla voidaan niillä tehtyjen hakujen perusteella ja käytettyjen hakusanojen mukaisesti näyttää joko hakukonemainoksia tai muita kuin hakukonemainoksia. Googlen mukaan asianomaiset julkaisijat valitsevat siis kyseessä olevan kahden mainostyypin välillä käyttäjän avainsanahaun perusteella.

281

Pelkästään se, että [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen] näyttivät kyseessä olevia kahta mainostyyppiä internetsivustoillaan, ei kuitenkaan itsessään merkitse sitä, että nämä mainokset ovat keskenään korvattavissa. Kuten komissio kirjelmissään toteaa, näiden kahden julkaisijan valinta voi selittyä yksinkertaisesti vaihtelevilla mahdollisuuksilla muuttaa hakutoiminnot rahaksi mainonnan avulla. Vaikka tietyt avainsanat saattoivat kannustaa mainostajia julkaisemaan hakukonemainoksia ja tuottamaan näin tuloja näille kahdelle julkaisijalle, muut avainsanat saattoivat herättää mainostajissa vähemmän tai ei lainkaan kiinnostusta, joten julkaisijat saivat enemmän tuloja varaamalla mainostilan muille kuin hakukonemainoksille.

282

Riidanalaisen päätöksen 164 perustelukappaleessa tarkastellusta [luottamuksellinen] esimerkistä on kolmanneksi todettava, että Googlen kannekirjelmän liitteessä A.16 esittämä ruutukaappaus osoittaa kyseisen julkaisijan käyttävän graafisia mainoksia, jotka ovat muita kuin hakukonemainoksia. Google ei ole osoittanut kyseisen julkaisijan käyttäneen aiemmin hakukonemainoksia samassa mainostilassa ja päättäneen korvata ne muilla kuin hakukonemainoksilla. Vaikka näin olisikin ollut, Google ei ole esittänyt seikkoja, joiden perusteella voitaisiin ymmärtää kyseisen toimijan valinta, kuten komissio on riidanalaisen päätöksen 164 perustelukappaleessa todennut. Näin ollen ruutukaappauksen ei voida katsoa osoittavan, että kyseessä olevat kaksi mainostyyppiä ovat keskenään korvattavissa.

283

[Luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen] internetsivustoilta peräisin olevista ruutukaappauksista, jotka on esitetty kannekirjelmän liitteessä A.16 ja vastauskirjelmän liitteessä C.3, on huomautettava näiden esimerkkien osoittavan, että hakukonemainoksia näytetään samalla internetsivustolla erikoistuneiden hakupalvelujen tulosten kanssa. Näillä esimerkeillä ei siis ole merkitystä sen kysymyksen kannalta, voidaanko hakukonemainokset korvata muilla kuin hakukonemainoksilla. Viimeksi mainittu kysymys on kuitenkin ainoa, jota Google pyytää unionin yleistä tuomioistuinta tutkimaan ensimmäisen kanneperusteen ensimmäisessä osassa, kuten edellä 221 kohdassa todetaan.

284

Hakukonemainonnan välittämisestä saatujen tulojen vähenemisestä vuosina 2012–2016 on riittävää todeta viidenneksi, ettei Google ole osoittanut muista kuin hakukonemainoksista saatujen tulojen kasvaneen vastaavasti kyseisenä aikana niin, että olisi siirrytty käyttämään näitä viimeksi mainitun tyyppisiä mainoksia. Vaikka tällainen siirtyminen olisikin näytetty toteen, Google ei myöskään selitä, millä tavoin tämä seikka merkitsisi kyseessä olevan kahden mainostyypin keskinäistä korvattavuutta.

285

Näin ollen ei ole tarpeen lausua Googlen vastauskirjelmän liitteessä C.3 esitettyjen väitteiden tutkittavaksi ottamisesta, minkä komissio on riitauttanut, ja on todettava, ettei Google osoita komission arvioineen riidanalaisessa päätöksessä virheellisesti Googlen esittämiä esimerkkejä tietyistä julkaisijoista, jotka sen mukaan olivat käyttäneet tai käyttävät kyseessä olevia kahta mainostyyppiä siten, että ne ovat keskenään vaihdettavissa. Se ei myöskään osoita komission jättäneen huomiotta tältä osin merkityksellisiä seikkoja korvattavuutta koskevassa analyysissään.

286

Komissio viittasi riidanalaisen päätöksen 139, 144 ja 156 perustelukappaleessa tiettyjen Googlen edustajien esittämiin lausumiin, joissa viitattiin kyseessä olevan kahden mainostyypin välisiin eroihin. Komissio viittasi 139 perustelukappaleessa mainosten kohdentamiskapasiteettia koskevassa analyysissään [luottamuksellinen], joka oli tuolloin Googlen [luottamuksellinen], FTC:lle kesäkuussa 2012 antamaan todistajanlausuntoon. Se mainitsi 144 perustelukappaleessa mainosten käyttötarkoitusta koskevassa analyysissään [luottamuksellinen] syyskuussa 2008 lähettämän sisäisen sähköpostiviestin (ks. tältä osin edellä 245 kohta). Vastauksena Googlen väitteeseen, joka koski kyseessä olevan kahden mainostyypin välistä kilpailusuhdetta, komissio mainitsi 156 perustelukappaleessa [luottamuksellinen], joka tuolloin oli Googlen [luottamuksellinen], FTC:lle toukokuussa 2012 antaman todistajanlausunnon.

287

Google väittää, että komissio irrotti kyseiset lausunnot asiayhteydestään ja etteivät ne liity kysymykseen kyseessä olevan kahden mainostyypin vähäisestä keskinäisestä korvattavuudesta.

288

Komissio kiistää Googlen väitteet.

289

Riidanalaisen päätöksen 139 perustelukappaleessa mainitusta [luottamuksellinen] antamasta todistajanlausunnosta, josta on esitetty ote kannekirjelmän liitteessä A.29, on todettava ensinnäkin tämän ilmoittaneen selvästi siinä, että verkkomainoksista hakukonemainokset johtivat parhaiten ostoihin, joista saatiin investoinneille paras tuotto, koska ne vastasivat välittömästi käyttäjän ilmaisemaan kiinnostukseen. Komissio totesi lisäksi mainostajien näin ollen asettavan hakukonemainokset etusijalle. Se totesi kuitenkin, että tietyt henkilöt eli ne, jotka haluavat lisätä tavaramerkin tunnettuutta, olivat eri mieltä viimeksi mainitusta toteamuksesta, ja että kyseinen tavoite saavutettiin näiden henkilöiden mielestä tehokkaammin muilla kuin hakukonemainoksilla.

290

Näin ollen komissio ei toiminut valikoivasti eikä harhaanjohtavasti mainitessaan kyseisen todistajanlausunnon riidanalaisen päätöksen 139 perustelukappaleessa analyysinsä siinä osassa, joka koskee kyseessä olevan kahden mainostyypin kohdentamiskapasiteettia.

291

Riidanalaisen päätöksen 144 perustelukappaleessa mainitusta [luottamuksellinen] lähettämästä sisäisestä sähköpostiviestistä, joka esitettiin kannekirjelmän liitteessä A.31, on todettava, että se laadittiin vastauksena Wall Street Journalissa ilmestyneeseen artikkeliin, jonka mukaan käyttäjä ostaa tuotteen hakukonemainonnan perusteella todennäköisemmin, jos hän on jo nähnyt samaan tuotteeseen liittyviä bannerimainoksia (muita kuin hakukonemainoksia). Artikkelissa painotettiin siis kyseessä olevan kahden mainostyypin välistä täydentävyyttä eikä niiden keskinäistä korvattavuutta. Mainitussa sähköpostiviestissä [luottamuksellinen] ilmoitti lähinnä olevansa samaa mieltä tästä analyysistä ja mainitsi, kuten riidanalaisen päätöksen 144 perustelukappaleessa todetaan, että muut kuin hakukonemainokset synnyttivät kiinnostuksen tuotteeseen mutta hakukonemainokset kannustivat ostamaan sen.

292

Komissio saattoi siis perustellusti viitata [luottamuksellinen] lausumiin analysoidessaan kyseessä olevan kahden mainostyypin käyttötarkoituksia ja todetessaan, että muut kuin hakukonemainokset olivat hakukonemainoksia tehokkaampia tavaramerkin tunnettuuden lisäämisessä. Se Googlen esiin tuoma seikka, että [luottamuksellinen] sähköpostiviesti lähetettiin vastauksena artikkeliin, jonka mukaan myös muut kuin hakukonemainokset olivat mainostajien keino tavoittaa kuluttajia, ei lainkaan vähennä sen viimeksi mainitun tahon esittämän näkemyksen todistusarvoa, johon komissio tukeutui riidanalaisen päätöksen 144 perustelukappaleessa.

293

Riidanalaisen päätöksen 156 perustelukappaleessa mainituista [luottamuksellinen] lausumista on muistutettava kolmanneksi, että komissio viittasi niihin väittäessään Googlen itse myöntäneen kyseessä olevan kahden mainostyypin väliset erot, jotka koskivat erityisesti niiden kohdentamiskapasiteettia. Kyseisestä todistajanlausunnosta, jonka täydellinen versio on esitetty vastineen liitteessä B.5, ilmenee tosiasiallisesti, että [luottamuksellinen] esitti useita huomautuksia, jotka koskivat tiettyjä hakukonemainosten ja Googlen AdSense For Content ‑palvelunsa kautta näyttämien muiden kuin hakukonemainosten välisiä eroja, kuten sitä, että ensiksi mainitut mainokset vastasivat käyttäjien tekemiä hakuja ja että mainosten esitystapa oli erilainen (s. 70, 77 ja 81). Komissio totesi myös, että AFS:n käyttöä koskevia voimassa olevia yksinoikeuslausekkeita sovellettaessa näitä kahta mainostyyppiä ei pidetty olennaisilta osin samankaltaisina (s. 155 ja 156).

294

Näin ollen on todettava, että vaikka onkin totta, että Googlen väitteiden mukaisesti [luottamuksellinen] totesi myös todistajanlausunnossaan, että AFS:n ja AdSense For Contentin kautta näytettäviä kahta mainostyyppiä käytettiin julkaisijoiden sivustoilla siten, että ne ovat keskenään vaihdettavissa (ks. mainitun todistajanlausunnon s. 64), kyseinen Googlen edustaja vetosi kuitenkin näiden kahden mainostyypin välisiin eroihin erityisesti kohdentamiskapasiteettia koskevan kysymyksen osalta. Näin ollen riidanalaisen päätöksen 156 perustelukappaleessa mainittu komission väite siitä, että Google myönsi itse kyseessä olevan kahden mainostyypin väliset erot, ei ole harhaanjohtava. Lisäksi on huomattava, että Googlen myöntämä seikka vahvistetaan myös edellä tarkastelluissa [luottamuksellinen] antamissa todistajanlausunnoissa, joita tarkastellaan edellä ja jotka mainitaan riidanalaisen päätöksen 139 ja 144 perustelukappaleessa.

295

Myöskään sillä, että lainauksissa [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen] antamista lausumista ei mainita kysymystä tuotteiden vähäisestä keskinäisestä korvattavuudesta mainostajien ja julkaisijoiden näkökulmasta, kuten Google väittää, ei ole merkitystä, koska komissio käytti näitä lainauksia ainoastaan havainnollistaakseen muita sen merkityksellisten markkinoiden määritelmästä tekemään kokonaisarviointiin sisältyviä seikkoja eli kyseessä olevan kahden mainostyypin kohdentamiskapasiteettia, niiden tavoitteita sekä niiden monessa suhteessa erilaisia ominaisuuksia ja käyttötarkoituksia.

296

Edellä esitetyn perusteella Google ei osoita komission tulkinneen virheellisesti Googlen edustajien lausuntoja, joihin riidanalaisen päätöksen 139, 144 ja 156 perustelukappaleessa viitataan.

297

Vastauksena Googlen väitteisiin komissio kiisti nimenomaisesti riidanalaisen päätöksen 158 ja 159 perustelukappaleessa todenneensa yrityskeskittymien valvontaa koskevissa päätöksissään, kuten Google/DoubleClick-päätöksessä, että kyseessä olevat kaksi mainostyyppiä olivat keskenään korvattavissa.

298

Google väittää komission myöntäneen aikaisemmissa päätöksissä, että kyseessä olevat kaksi mainostyyppiä olivat lähentymässä toisiaan ja että ne kilpailivat keskenään. Google viittaa tältä osin Google/DoubleClick-päätökseen ja yrityskeskittymän julistamisesta yhteismarkkinoille ja ETA-sopimuksen toimintaan soveltuvaksi 18.2.2010 tehtyyn komission päätökseen C(2010) 1077 final (Asia COMP/M.5727 – Microsoft/Yahoo! Search Business) (jäljempänä Microsoft/Yahoo!‑päätös) ja yrityskeskittymän julistamisesta yhteismarkkinoille ja ETA-sopimuksen toimintaan soveltuvaksi 27.7.2010 annettuun komission päätökseen C(2010) 5272 final (asia COMP/M.5676 – SevenOne Media/G+J Electronic Media Service/Tomorrow Focus Portal/IP Deutschland/JV) (jäljempänä SevenOne Media JV ‑päätös). Se huomauttaa, että kyseessä olevat kaksi mainostyyppiä ovat lähentyneet toisiaan enemmän näiden päätösten tekemisen jälkeen.

299

Komissio kiistää Googlen väitteet.

300

Ensinnäkin on muistutettava, että edellä 238 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaan arvioinnit, joita komissio on tehnyt aiemmissa päätöksissään merkityksellisistä markkinoista, eivät sido sitä.

301

Toiseksi ja joka tapauksessa on todettava, ettei komissio tehnyt virhettä todetessaan riidanalaisen päätöksen 158 ja 159 perustelukappaleessa, ettei sen aiempiin päätöksiin sisältynyt hakukonemainonnan markkinoiden määritelmän kanssa ristiriidassa olevia päätelmiä.

302

Tältä osin on nimittäin korostettava, että komissio päätti nimenomaisesti jättää markkinoiden määritelmän avoimeksi Googlen mainitsemissa kolmessa päätöksessä. Vaikka komissio totesi Google/DoubleClick-päätöksessä, että kyseessä olevat kaksi mainostyyppiä voivat olla tietyssä määrin keskenään korvattavissa mainostajien näkökulmasta (kyseisen päätöksen 53 kohta), se ei todennut lopullisesti tällaista korvattavuutta, vaan se totesi myös nimenomaisesti, että nämä kaksi mainostyyppiä olivat julkaisijoiden näkökulmasta täysin erilaisia (mainitun päätöksen 54–56 kohta). Microsoft/Yahoo!‑päätöksessä komissio tosin totesi, että se oli saanut markkinatutkimuksessaan tietyn määrän vastauksia, joissa viitattiin näiden kahden mainostyypin lähentymiseen tietyiltä osin (kyseisen päätöksen 74 kohta), mutta se totesi myös, että merkittävässä määrässä vastauksia oli korostettu näiden mainosten muodostavan eri markkinat (saman päätöksen 71 ja 72 kohta). SevenOne Media JV ‑päätöksessä komissio ainoastaan huomautti, että ilmoittajien ilmaiseman näkemyksen mukaan kyseessä olevat kaksi mainostyyppiä lähentyivät toisiaan kohdentamiskapasiteetin osalta (mainitun päätöksen 30 kohta) ja että markkinatutkimuksessa oli viitattu siihen, että nämä kaksi mainostyyppiä saattoivat lähentyä toisiaan (kyseisen päätöksen 31 kohta).

303

Tässä yhteydessä on lisättävä, ettei se, että komissio on tietyissä päätöksissä todennut yritysten viitanneen kyseessä olevan kahden mainostyypin lähentymiseen, missään tapauksessa merkitse, että se olisi itse todennut kyseisten mainosten olevan keskenään korvattavissa, toisin kuin Google antaa ymmärtää. Lisäksi on huomattava, että komissio todellakin tutki riidanalaisessa päätöksessä näissä aiemmissa päätöksissä esiin tuodut kyseessä olevan kahden mainostyypin väliset mahdolliset yhtymäkohdat, kuten kysymyksen niiden kohdentamiskapasiteetista, mutta päätteli kuitenkin, etteivät ne kuuluneet samoille markkinoille.

304

Edellä esitetystä seuraa, että Google ei voi niiden mainitsemiensa komission aiempien päätösten perusteella, jotka koskevat yrityskeskittymien valvontaa ja joihin se viittaa, kyseenalaistaa sitä, että komission analyysi kyseessä olevan kahden mainostyypin keskinäisestä korvattavuudesta on perusteltu.

305

Edellä esitetystä seuraa, että Googlen väitteillä ei pystytä kyseenalaistamaan niiden todisteiden paikkansapitävyyttä, luotettavuutta ja johdonmukaisuutta, joihin komissio tukeutui hakukonemainosten ja muiden kuin hakukonemainosten keskinäistä korvattavuutta koskevassa kokonaisarvioinnissaan, eikä osoittamaan, että komissio jätti huomiotta tältä osin merkityksellisiä seikkoja. Google ei näin ollen osoita, että komissio teki virheen, kun se katsoi, etteivät kyseessä olevat kaksi mainostyyppiä olleet keskenään korvattavissa.

306

Edellä esitetyn perusteella ensimmäisen kanneperusteen ensimmäinen osa on hylättävä.

307

Kuten edellä 27 kohdassa todetaan, komissio määritteli riidanalaisen päätöksen 184–200 perustelukappaleessa toiset merkitykselliset tuotemarkkinat eli edellä 35 kohdassa kuvatut hakukonemainonnan välitysmarkkinat.

308

Hakukonemainonnan välitysmarkkinoiden määritelmän taustalla olevassa analyysissään komissio päätteli ensinnäkin riidanalaisen päätöksen 186–193 perustelukappaleessa, että välittäjän kautta tapahtuva verkkomainosten myynti ja julkaisijoiden suoraan harjoittama verkkomainosten myynti (jäljempänä kyseessä olevat kaksi myyntikanavaa) olivat rajallisesti korvattavissa keskenään. Komissio perusteli tätä päätelmää selittämällä ensinnäkin, että myynnistä välittäjän kautta ei aiheudu merkittäviä kustannuksia julkaisijoille, toisin kuin siitä, että ne myyvät mainoksia suoraan. Komissio väitti toiseksi, että myynti välittäjän kautta oli helpompi tapa kerätä suuri määrä mainostajia, mikä on välttämätöntä verkkomainonnan kannalta, ja että tästä syystä kaikki mainoksia suoraan myyvät julkaisijat käyttävät myös myyntiä välittäjän kautta. Komissio tutki tämän jälkeen kolmanneksi Googlen väitteet, jotka koskivat tiettyjen suorien kumppaneiden, kuten [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen], ja muiden julkaisijoiden, kuten [luottamuksellinen], toimintaa sekä yrityskeskittymien valvontaa koskevaa aiempaa päätöstä, ja katsoi, ettei niiden perusteella voitu kyseenalaistaa kyseessä olevan kahden myyntikanavan välistä eroa (riidanalaisen päätöksen 189–193 perustelukappale). Riidanalaisen päätöksen 194–200 perustelukappaleessa komissio totesi toissijaisesti, että hakukonemainonnan välityspalvelut ja muun kuin hakukonemainonnan välityspalvelut olivat rajallisesti korvattavissa keskenään.

309

Google riitauttaa ainoastaan tämän markkinoiden määritelmän ensimmäisen osan ja väittää komission todenneen riidanalaisessa päätöksessä virheellisesti, etteivät kyseessä olevat kaksi myyntikanavaa olleet korvattavissa keskenään.

310

Google katsoo ensinnäkin, ettei väitettä, jonka mukaan kyseessä olevat kaksi myyntikanavaa eivät ole keskenään korvattavissa, ole näytetty toteen julkaisijoiden näkökulmasta. Se väittää ensinnäkin, ettei komissio perustellut riittävästi toteamuksiaan, joiden mukaan yhtäältä suora myynti aiheutti julkaisijoille suurempia liiketoimintakustannuksia kuin myynti välittäjän kautta ja toisaalta myynnillä välittäjän kautta voitiin saada hankituksi merkittävä mainostajakunta. Googlen mukaan on toiseksi niin, että väite, joka koskee näitä kahta eroa kyseessä olevan kahden myyntikanavan ominaisuuksissa, ei ole riittävä peruste päätellä, etteivät kyseiset myyntikanavat ole keskenään korvattavissa, ellei korvaavuutta ole tosiasiallisesti analysoitu. Google väittää kolmanneksi komission katsoneen virheellisesti, etteivät todisteet, jotka osoittivat julkaisijoiden käyttäneen molempia kyseessä olevia myyntikanavia, riittäneet osoittamaan, etteivät ne olleet keskenään korvattavissa.

311

Google huomauttaa toiseksi, että komissio teki virheen hylätessään todisteet, jotka koskivat kyseessä olevan kahden myyntikanavan keskinäistä korvattavuutta mainostajien näkökulmasta.

312

Google väittää kolmanneksi komission katsoneen virheellisesti, ettei yrityskeskittymän julistamisesta yhteismarkkinoille ja ETA-sopimuksen toimintaan soveltuvaksi (asia COMP/M.6314 – Telefónica UK/Vodafone UK/Everything Everywhere/JV) (jäljempänä Telefónica UK ‑päätös) 4.9.2012 annetulla komission päätöksellä C(2012) 6063 final ollut merkitystä.

313

Surfboard väittää, ettei komissio ottanut huomioon Googlen esittämiä todisteita, jotka Googlen mukaan osoittivat kyseessä olevan kahden myyntikanavan keskinäisen korvattavuuden.

314

Komissio totesi riidanalaisen päätöksen 187 perustelukappaleessa, että verkkomainoksia suoraan myyvien julkaisijoiden liiketoimintakustannukset olivat suuremmat kuin välittäjän kautta myyntiin liittyvät kustannukset. Myydäkseen mainoksia verkossa suoraan julkaisijoiden oli nimittäin tehtävä huomattavia ajallisia, rahallisia ja henkilöstöön liittyviä investointeja, kun taas myynnistä välittäjän kautta aiheutui niille komission mukaan vain vähän tai jopa ei lainkaan liiketoimintakustannuksia.

315

Google kiistää tämän analyysin perusteltavuuden. Se väittää ensinnäkin, että yritysten huomautukset, joihin komissio tukeutui riidanalaisen päätöksen 187 perustelukappaleessa, eivät olleet ratkaisevia eivätkä luotettavia. Se väittää toiseksi, että komissio jätti huomiotta muiden sellaisten seikkojen todistusvoiman, jotka osoittavat suoran myynnin kustannusten olevan vähäisemmät kuin välittäjän kautta tapahtuvan myynnin kustannukset. Google huomauttaa kolmanneksi, että maksu, jonka julkaisijat suorittavat välittäjille jakamalla niille mainostajilta saatavia tuloja, tasaa kaikki hintaerot julkaisijoiden osalta.

316

Komissio kiistää Googlen väitteet.

317

Googlen väitteestä, jossa arvostellaan riidanalaisen päätöksen 187 perustelukappaleen alaviitteessä 193 mainittujen julkaisijoiden vastausten todistusarvoa sillä perusteella, että julkaisijoille esitetyissä kysymyksissä ei vaadittu niitä vertailemaan kustannuksia tarkoituksenmukaisella tavalla, on muistutettava ensinnäkin, että komissio viittasi mainitussa alaviitteessä vastauksiin, joita viisi julkaisijaa oli antanut sen tietopyyntöihin.

318

Googlen ei esittämissään väitteissä arvostele komission näistä viidestä vastauksesta tekemää tulkintaa vaan 22.12.2010 päivätyssä tietopyynnössä viidestä julkaisijasta kolmelle eli [luottamuksellinen], [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen] esitettyjen kysymysten sisältöä. Googlen mukaan näiden kysymysten perusteella ei voitu verrata tarkoituksenmukaisesti suoran myynnin kustannuksia välittäjän kautta tapahtuvan myynnin kustannuksiin, koska kysymysten tarkoituksena oli ainoastaan saada julkaisijat toimittamaan erikseen yhtäältä suoraan myyntiin ja toisaalta välittäjän kautta tapahtuvaan myyntiin liittyvät keskimääräiset kustannuksensa vertailematta näitä kustannuksia.

319

Komission edellä mainituille kolmelle julkaisijalle esittämistä kysymyksistä on todettava, että – kuten Google ilmoittaa kannekirjelmän 63 kohdassa – mainittuja julkaisijoita kehotettiin erittelemään vuotuiset keskimääräiset kustannukset, joita niille oli kuuden viime vuoden aikana (2005–2010) aiheutunut yhtäältä niiden suoraan myymästä mainostilasta ja toisaalta niiden välittäjän kautta myymästä mainostilasta. Kysymykset olivat siis tilastollisia ja koskivat kyseessä olevista kahdesta myyntikanavasta saman ajanjakson aikana aiheutuneita keskimääräisiä kustannuksia. Komissio saattoi siis lähtökohtaisesti vertailla kyseisten julkaisijoiden toimittamia keskimääräisiä kustannuksia. Google ei kuitenkaan esitä mitään perusteltuja väitteitä, joissa selitettäisiin, miksi esitetyt kysymykset eivät olleet tarkoituksenmukaisia sellaisten tietojen saamiseksi, joilla voitiin tukea riidanalaisen päätöksen 187 perustelukappaleessa esitettyä toteamusta, jonka mukaan verkkomainosten suorasta myynnistä aiheutui julkaisijoille suuremmat kustannukset kuin niiden myynnistä välittäjän kautta. Google ei myöskään väitä, että jokin toinen kysymys olisi johtanut erilaiseen päätelmään kuin se, jonka komissio teki liiketoimintakustannuksista.

320

Tästä seuraa, että alaviitteessä 193 mainittujen vastausten paikkansapitävyyttä, luotettavuutta ja johdonmukaisuutta ei ole kyseenalaistettu.

321

Googlen väitteestä, jonka mukaan välittäjille suoritettu maksu tasaa kaikki hintaerot julkaisijoiden kannalta, on todettava, ettei mikään viittaa siihen, ettei kyseessä oleva maksu kuulunut julkaisijoille aiheutuneisiin kustannuksiin, kuten sen olisi Googlen mukaan pitänytkin kuulua, eikä sitä siis sisällytetty julkaisijoiden laskemiin keskimääräisiin kustannuksiin edellä 318–320 kohdassa mainituissa vastauksissa, jotka ne antoivat komission tietopyyntöihin.

322

Googlen väitteestä, jonka mukaan komissio jätti huomiotta todisteita, jotka osoittivat, että julkaisijoille suorasta myynnistä aiheutuneet kustannukset eivät olleet välittäjän kautta myynnistä aiheutuneita kustannuksia suuremmat, on todettava, että Google viittaa kirjelmissään ainoastaan vastaukseen, jonka [luottamuksellinen] antoi joulukuussa 2010 päivättyyn tietopyyntöön. Tässä vastauksessa, josta esitetään ote kannekirjelmän liitteessä A.32, todetaan, että [luottamuksellinen] suorasta myynnistä aiheutuneet liiketoimintakustannukset olivat pienemmät kuin välittäjän kautta tapahtuneesta myynnistä aiheutuneet kustannukset. Vaikka komissio selittää kirjelmissään, että [luottamuksellinen] ei ollut tyypillinen julkaisija, koska se oli kehittänyt omia hakukonemainontapalvelujaan ([luottamuksellinen]) ja jatkanut AFS:n käyttöä hakukonemainonnassa, kyseessä on kuitenkin esimerkki julkaisijasta, joka katsoi, että suorasta myynnistä aiheutui vähemmän kustannuksia kuin välittäjän kautta tapahtuvasta myynnistä.

323

Pelkästään tällä seikalla ei kuitenkaan voida kyseenalaistaa komission riidanalaisen päätöksen 187 perustelukappaleessa esittämää toteamusta, joka koskee julkaisijoille aiheutuvia liiketoimintakustannuksia. Viiden julkaisijan tietopyyntöihin antamat vastaukset, joita Google ei ole pätevästi kiistänyt, tukevat tätä toteamusta, ja se on komission väitteiden mukaisesti myös johdonmukainen, kun otetaan huomioon riidanalaisen päätöksen 150–154 ja 195–197 perustelukappaleessa annetut selvitykset, jotka koskevat hakukonemainontapalvelujen tarjoamisen edellyttämiä merkittäviä investointeja ja joita Google ei ole riitauttanut.

324

Edellä esitetystä seuraa, ettei Google osoita komission päätelleen virheellisesti riidanalaisen päätöksen 187 perustelukappaleessa, että mainostilan myynnistä aiheutui vähemmän liiketoimintakustannuksia välittäjää käyttäville julkaisijoille kuin sitä suoraan myyville julkaisijoille.

325

Komissio totesi riidanalaisen päätöksen 188 perustelukappaleessa, että verkkomainokset edellyttivät suurta mainostajakuntaa ja että myynti välittäjän kautta tarjosi julkaisijoille mahdollisuuden hankkia sellainen helpommin kuin myymällä verkkomainoksia suoraan.

326

Googlen mukaan komissio ei osoittanut, etteivät julkaisijat voineet itse hankkia riittävää mainostajakuntaa myydäkseen verkkomainoksia suoraan mainostajille. Tässä tarkoituksessa se arvostelee tulkintaa, joka tehtiin [luottamuksellinen] vastauksesta 16.9.2011 esitettyyn tietopyyntöön, ja väittää, että julkaisijat voivat hankkia riittävän suuren mainostajakunnan myydäkseen mainoksia suoraan, kuten [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen] kaltaiset julkaisijat osoittavat.

327

Komissio kiistää Googlen väitteet.

328

Ensinnäkin on todettava, että Google arvostelee riidanalaisen päätöksen 188 perustelukappaleessa mainituista todisteista ainoastaan tulkintaa, jonka komissio teki [luottamuksellinen] antamasta vastauksesta. Google ei siis esitä väitteitä, joilla riitautettaisiin niiden vastausten paikkansapitävyys, luotettavuus tai johdonmukaisuus, jotka yhdeksän julkaisijaa antoivat tietopyyntöihin ja joihin komissio viittasi alaviitteessä 195 tukeakseen päätelmäänsä, joka koskee välittäjän kautta tapahtuvan myynnin avulla tavoitettavissa olevaa mainostajakuntaa.

329

[Luottamuksellinen] toimittamista tiedoista, jotka on esitetty vastineen liitteessä B.8, on huomautettava sen täsmentäneen vastauksena kysymykseen 3, että valtaosa sen kyselytutkimukseen vastanneista julkaisijoista käytti mainostilan myynnissä välittäjää ja että kaikki vastanneet julkaisijat, lukuun ottamatta yhtä, joka näytti muita kuin hakukonemainoksia, olivat ilmoittaneet, ettei niiden ollut mahdollista myydä mainostilaa suoraan mainostajille muun muassa sen kannattamattomuuden, hakusivujen vähäisen määrän ja tarvittavien investointikustannusten vuoksi. Tämä vastaus osoittaa siis, että [luottamuksellinen] tekemän kyselytutkimuksen mukaan julkaisijat myivät mainoksia selvästi mieluummin välittäjän kautta kuin suoraan.

330

Googlen väitteestä, joka perustuu suoraa myyntiä harjoittavien [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen] esimerkkeihin, on huomautettava, ettei näiden kahden esimerkin perusteella voida katsoa suoran myynnin tarjoavan julkaisijoille yleisesti yhtä laajaa mainostajakuntaa kuin välittäjän kautta tapahtuvan myynnin. Kuten komissio kirjelmissään toteaa, tämä tekijä on kuitenkin erityisen tärkeä hakukonemainonnan kannalta, koska napsautusprosentit ja siten julkaisijoille maksettava korvaus riippuvat käyttäjän hakuun liittyvien mainosten merkityksellisyydestä. Mitä suurempi on mainostajien määrä, sitä todennäköisemmin mainokset vastaavat käyttäjän hakunsa kautta ilmaisemaan kiinnostukseen. Nämä kaksi esimerkkiä mainoksia suoraan myyvistä julkaisijoista eivät myöskään voi kumota komission riidanalaisen päätöksen alaviitteessä 195 mainitsemia yhdeksän julkaisijan antamia vastauksia, joiden mukaan välittäjän kautta voitiin tavoittaa suurempi mainostajakunta kuin suoran myynnin kautta ja että kyse oli julkaisijoiden kannalta tärkeästä tekijästä.

331

Edellä esitetyn perusteella Google ei ole osoittanut komission päätelleen riidanalaisen päätöksen 188 perustelukappaleessa virheellisesti, että julkaisijat pystyivät hankkimaan riittävän laajan mainostajakunnan helpommin myymällä verkkomainoksia välittäjän kautta kuin myymällä niitä suoraan.

332

Google väittää, ettei komissio voinut tukeutua kaupankäyntikuluja ja tavoitettavissa olevaa mainostajakuntaa koskeviin todisteisiin päätelläkseen, etteivät kyseessä olevat kaksi myyntikanavaa olleet keskenään korvattavissa julkaisijoiden näkökulmasta, tekemättä tosiasiallista korvattavuusanalyysiä. Google täsmensi istunnossa katsovansa, että komission olisi pitänyt tehdä SSNIP-testi.

333

Komissio kiistää Googlen väitteet.

334

Aluksi on tutkittava komission vastineessaan esittämä väite, jonka mukaan se teki hinta-analyysin. Komissio viittaa tässä yhteydessä siihen, että se kysyi 26.7.2013 ja 18.3.2016 päivätyissä tietopyynnöissään julkaisijoilta, korvaisivatko nämä hakukonemainosten välitysmyynnin kokonaan tai osittain niiden suoralla myynnillä, jos välityspalvelujen hinta nousisi merkittävästi ja pysyvästi 5–10 prosenttia. Vastineen liitteissä B.6 ja B.7 esitetään tosiasiassa 12 julkaisijan tähän kysymykseen antamat vastaukset. Komissio viittaa riidanalaisen päätöksen 187 ja 188 perustelukappaleeseen ja alaviitteisiin 193 ja 195 ja lisää, että kaikki tähän kysymykseen vastanneet julkaisijat pitivät tällaista korvaamista epätodennäköisenä.

335

Tässä yhteydessä on kuitenkin todettava, ettei riidanalaisessa päätöksessä viitata lainkaan kyseiseen analyysiin.

336

On nimittäin niin, että vaikka komissio mainitsi alaviitteissä 193 ja 195 tietyt julkaisijoiden vastaukset edellä 334 kohdassa mainittuun ja tietopyynnöissä esitettyyn kysymykseen, se ei esitä näitä vastauksia riidanalaisessa päätöksessä hinta-analyysistä saatujen tulosten kuvaamiseksi vaan yksinomaan liiketoimintakustannuksia (187 perustelukappaleen alaviitteessä 193 mainitut vastaukset) ja tavoitettavissa olevaa mainostajakuntaa (188 perustelukappaleen alaviitteessä 195 mainitut vastaukset) koskevien päätelmiensä perustelemiseksi.

337

Oikeuskäytännön mukaan komissio ei kuitenkaan voi täydentää riidanalaisen päätöksen perusteluja oikeuskäsittelyn aikana (ks. vastaavasti tuomio 15.12.2021, Oltchim v. komissio,T‑565/19, EU:T:2021:904, 275 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

338

Näin ollen se, että riidanalaisessa päätöksessä ei ole tällaista analyysiä, ei kuitenkaan voi tehdä pätemättömäksi komission merkityksellisistä markkinoista esittämää määritelmää, joka koskee muun muassa kahden kyseessä olevan myyntikanavan keskinäistä korvattavuutta julkaisijoiden näkökulmasta.

339

Ensinnäkin on korostettava, että markkinoiden määrittely ei edellytä SSNIP-testin tekemistä, kuten edellä 155–161 kohdasta ilmenee.

340

Toiseksi on todettava, että Google ei esitä kirjelmissään yhtään väitettä, jonka mukaan tällainen testi olisi johtanut erilaiseen päätelmään kuin se, jonka se teki riidanalaisessa päätöksessä. Tältä osin on korostettava, että komissio tukeutui merkityksellisten markkinoiden määrittelemiseksi useisiin seikkoihin, jotka liittyivät julkaisijoille aiheutuviin liiketoimintakustannuksiin ja julkaisijoiden tavoitettavissa olevaan mainostajakuntaan ja joiden perusteluja ja merkityksellisyyttä korvattavuusanalyysin kannalta Google ei ole kyseenalaistanut väitteillään, kuten edellä 314–331 kohdassa todetaan. Lisäksi hakukonemainonnan välitysmarkkinoiden määritelmän taustalla oleva komission analyysi perustui myös näkökohtiin, joita Google ei ole riitauttanut, kuten siihen, että hakukonemainonnan välitystoiminta ja muun kuin hakukonemainonnan välitystoiminta eivät olleet keskenään korvattavissa. Näiden merkityksellisten ja yhtäpitävien seikkojen perusteella pelkästään se, että komissio ei tehnyt SSNIP-testiä merkityksellisten markkinoiden määrittelemiseksi, ei osoita sen kokonaisarvioinnin olevan tältä osin virheellinen.

341

Edellä esitetyn perusteella Google ei ole osoittanut, että komission markkinoiden määritelmästä tekemä arviointi oli virheellinen pelkästään sillä perusteella, ettei komissio tehnyt SSNIP-testiä.

342

Komissio totesi riidanalaisen päätöksen 191 perustelukappaleessa, että [luottamuksellinen] internetsivustolta peräisin olevat ruutukaappaukset sekä [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen] antamat vastaukset, jotka koskivat väitettä siitä, että mainitut julkaisijat käyttivät kyseessä olevia kahta myyntikanavaa toisiaan korvaavasti, eivät osoittaneet näiden kanavien keskinäistä korvattavuutta.

343

Google väittää Surfboardin tukemana, että komissio jätti virheellisesti huomiotta todisteet, jotka osoittavat, että osa julkaisijoista näytti verkkomainontaa sekä suoraan mainostajilta että välittäjän kautta. Google mainitsee tältä osin [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen] esimerkkeinä, jotka osoittavat sen mukaan kyseessä olevan kahden myyntikanavan keskinäisen korvattavuuden.

344

Komissio kiistää Googlen väitteet.

345

Ensinnäkin on todettava, ettei Google kiistä riidanalaisen päätöksen 191 perustelukappaleen 2 kohtaan sisältyvää analyysiä, jonka komissio teki [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen] antamista vastauksista ja jonka mukaan nämä vastaukset eivät osoittaneet kyseessä olevan kahden myyntikanavan keskinäistä korvattavuutta.

346

[Luottamuksellinen] esimerkistä on todettava toiseksi, että Google esittää kannekirjelmän liitteessä A.16 olevissa kuvissa nro 6 ja 7 kaksi ruutukaappausta [luottamuksellinen] hakutuloksena saaduista internetsivuista, joita on tarkasteltu riidanalaisen päätöksen 191 perustelukappaleen 1 kohdassa. Google selittää, että kuva nro 6 esittää Googlen välityspalvelujen kautta näytettyjä hakukonemainoksia, kun taas kuva nro 7 esittää Googlen suoraan myymää [luottamuksellinen] (house ad) mainosta.

347

Tästä on huomautettava, ettei se, että [luottamuksellinen] myy mainostilaa molempien kyseessä olevien myyntikanavien kautta, välttämättä osoita, että nämä kanavat ovat keskenään korvattavissa. Tämä tosin osoittaa, että sama julkaisija voi päättää näyttää omia mainoksiaan jollakin internetsivustonsa sivulla ja näyttää välittäjän kautta myytyjä hakukonemainoksia toisella sivulla. Komission riidanalaisen päätöksen 191 perustelukappaleen 1 kohdan 1 alakohdassa antaman selityksen mukaan tämä päätös voidaan kuitenkin tehdä sen perusteella, miten hakupyynnöissä käytetyt avainsanat on mahdollista muuttaa rahaksi. Tässä tapauksessa pelkästään se, että julkaisija myy mainoksia sekä suoraan että välittäjän kautta, ei osoita, että kyseessä olevat kaksi myyntikanavaa ovat ominaisuuksiensa, hintojensa ja käyttötarkoituksensa perusteella keskenään vaihdettavissa tai korvattavissa edellä 125 ja 126 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä ja markkinoiden määritelmästä annetussa tiedonannossa tarkoitetulla tavalla.

348

Siltä osin kuin on kyse [luottamuksellinen] esimerkistä Google esittää kannekirjelmän liitteessä A.22 [luottamuksellinen] internetsivustolla saadusta hakutuloksesta ruutukaappauksen [luottamuksellinen] suoraan myymistä mainoksista, jotka näytetään hakutulosten yläpuolella, ja Googlen välityspalvelujen kautta julkaistuista hakukonemainoksista mainittujen hakutulosten alapuolella.

349

On kuitenkin huomautettava, että kyseistä ruutukaappausta ei tutkittu riidanalaisessa päätöksessä tehdyssä analyysissä, joka koski merkityksellisten markkinoiden määritelmää, ja ettei asiakirja-aineistoon sisälly seikkoja, jotka osoittaisivat Googlen esittäneen ruutukaappauksen komissiolle hallinnollisessa menettelyssä. Google ei näin ollen voi vastoin kannekirjelmässä esittämäänsä väitettä väittää komission jättäneen tämän esimerkin huomiotta. Komission kirjelmissään esittämien väitteiden mukaisesti kyseinen ruutukaappaus, joka esittää eri myyntikanavien kautta samalla internetsivustolla myytyjä mainoksia, on omiaan osoittamaan, että kyseessä olevat kaksi myyntikanavaa ovat pikemminkin toisiaan täydentäviä kuin toisensa korvaavia. Vastaavasti [luottamuksellinen] esimerkki vastaa riidanalaisen päätöksen 188, 190 ja 191 perustelukappaleessa ja 192 perustelukappaleen 2 kohdassa kuvattua julkaisijoiden toimintaa. Kyseisissä perustelukappaleissa komissio totesi useiden julkaisijoiden, kuten [luottamuksellinen] jäsenten ja tiettyjen Googlen suorien kumppaneiden, [luottamuksellinen], [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen] myyneen mainostilaa suoraan mutta turvautuneen myös järjestelmällisesti välittäjän kautta tapahtuvaan myyntiin lähinnä viimeksi mainitun myyntikanavan etujen perusteella. Tällainen toiminta voi perustua pikemminkin kyseessä olevan kahden myyntikanavan keskinäiseen täydentävyyteen kuin niiden keskinäiseen korvattavuuteen.

350

Vaikka oletettaisiin, että [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen] esimerkit olivat osoituksia siitä, että verkkomainosten välittäjän kautta tapahtuva myynti ja julkaisijoiden harjoittama suora myynti olivat keskenään korvattavissa, mitä ei ole näytetty toteen, on joka tapauksessa todettava, että nämä seikat eivät riitä kumoamaan riidanalaisen päätöksen 187 ja 188 perustelukappaleessa esitettyjä todisteita, joiden mukaan julkaisijat eivät yleisesti katsoneet kyseessä olevan kahden myyntikanavan korvaavan toisiaan, koska välittäjän kautta tapahtuvan myynnin liiketoimintakustannukset ovat huomattavasti pienemmät ja koska laaja mainostajakunta on helpommin tavoitettavissa välitysmyynnin kuin suoran myynnin kautta.

351

Edellä esitetyn perusteella Google ei osoita, että komissio teki virheen hylätessään riidanalaisen päätöksen 191 perustelukappaleessa joitakin esimerkkejä kyseisiä myyntikanavia käyttävistä julkaisijoista analyysissä, joka koski kyseessä olevan kahden myyntikanavan keskinäistä korvattavuutta.

352

Komissio katsoi riidanalaisen päätöksen 192 perustelukappaleessa lähinnä, että Googlen mainitsemat esimerkit julkaisijoista, jotka olivat kehittäneet edistynyttä käyttäjien kohdentamiskapasiteettia, eli [luottamuksellinen], [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen], eivät mitenkään viitanneet kyseessä olevan kahden myyntikanavan keskinäiseen korvattavuuteen.

353

Google väittää komission hylänneen virheellisesti nämä todisteet, jotka Googlen mukaan osoittavat kyseessä olevan kahden myyntikanavan keskinäisen korvattavuuden mainostajien näkökulmasta. Julkaisijat voivat nimittäin näyttää suoraan myymiään mainoksia erittäin tehokkaasti, kun otetaan huomioon, että jotkin niistä voivat kerätä tietoa käyttäjistä (kuten [luottamuksellinen]) muun muassa käyttäjätallennuksen ja evästeiden avulla (kuten [luottamuksellinen]) ja kohdentamalla mainontaa käyttäjiin, jotka ovat jo vierailleet internetsivustolla (kuten [luottamuksellinen]).

354

Komissio kiistää Googlen väitteet.

355

Todettakoon, että Googlen antamissa esimerkeissä korostetaan tiettyjen julkaisijoiden internetsivustoilla olevien muiden kuin hakukonemainosten tarjoamaa käyttäjän kohdentamiskapasiteettia. Vaikka nämä seikat voivat Googlen mukaan osoittaa, että kyseiset julkaisijat pystyvät myymään houkuttelevia mainospaikkoja suoraan mainostajille, Google ei selitä, miten pelkästään tämä seikka osoittaa mainostajien katsovan sen, että julkaisijat sijoittavat verkkomainoksia suoraan, voivan korvata tällaisten mainosten sijoittamisen Googlen ja sen AFS-palvelun kaltaisen välittäjän kautta hakukonemainonnan osalta.

356

Google ei myöskään arvostele komission riidanalaisen päätöksen 192 perustelukappaleen 2 kohdassa esittämää huomautusta, jonka mukaan [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen] olivat jatkaneet Googlen välityspalvelujen käyttöä hakukonemainonnassa siitä huolimatta, että ne olivat kehittäneet omia välineitään kohdentaakseen paremmin omien tuotteidensa mainontaa. Tämä toteamus näyttää viittaavan siihen, että [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen] katsoivat, etteivät niiden välineet voineet korvata myyntiä välittäjän kautta.

357

Edellä esitetyn perusteella Google ei ole osoittanut, että komissio teki virheen hylätessään sen esimerkit riidanalaisen päätöksen 192 perustelukappaleessa.

358

Komissio totesi riidanalaisen päätöksen 193 perustelukappaleessa, ettei Telefónica UK ‑päätös tukenut Googlen väitteitä, koska komissio ei ollut kyseisessä päätöksessä ratkaissut, voitiinko kyseessä olevien markkinoiden laajentaminen oikeuttaa sillä, että mobiilimainonnan suoralla myynnillä rajoitettiin kyseisen mainonnan välittäjän kautta tapahtuvaa myyntiä.

359

Google väittää komission hylänneen Telefónica UK ‑päätöksessä virheellisesti Googlen päätelmän, jonka mukaan mobiilimainonnan suora myynti rajoitti merkittävästi kyseisen mainonnan myyntiä välittäjän kautta.

360

Komissio kiistää Googlen väitteet.

361

Tältä osin on muistutettava, kuten edellä 238 ja 300 kohdassa todetaan, että arvioinnit, joita komissio on tehnyt aiemmissa päätöksissään merkityksellisistä markkinoista, eivät sido sitä.

362

Lisäksi ja joka tapauksessa on huomautettava, että komissio jätti Telefónica UK ‑päätöksessä ratkaisematta kysymyksen mobiililaitteiden mainostilan myyntimarkkinoiden jakautumisesta suoran myynnin ja välitysmyynnin välillä, kuten riidanalaisen päätöksen 193 perustelukappaleessa todetaan. Komissio totesi nimenomaisesti, ettei sen markkinatutkimuksen perusteella voitu tehdä selvää johtopäätöstä asiasta.

363

Google ei myöskään selitä kirjelmissään, miksi komission Telefónica UK ‑päätöksessä esittämät huomautukset mobiililaitteiden mainostilan myyntikanavien mahdollisesta keskinäisestä korvattavuudesta osoittautuisivat merkityksellisiksi sen riidanalaisessa päätöksessä tehdyn analyysin kannalta, joka koski kyseessä olevan kahden verkkomainonnan myyntikanavan keskinäistä korvattavuutta.

364

Edellä esitetystä seuraa, ettei Google osoita komission katsoneen riidanalaisen päätöksen 193 perustelukappaleessa virheellisesti, ettei Telefónica UK ‑päätös tukenut Googlen väitteitä.

365

Edellä esitetyn perusteella Googlen väitteillä ei pystytä kyseenalaistamaan niiden todisteiden paikkansapitävyyttä, luotettavuutta ja johdonmukaisuutta, joihin komissio tukeutui hakukonemainonnan välittäjän kautta tapahtuvan myynnin ja julkaisijoiden suoraan harjoittaman myynnin keskinäistä korvattavuutta koskevassa kokonaisarvioinnissaan, eikä osoittamaan, että komissio jätti huomiotta tältä osin merkityksellisiä seikkoja. Google ei näin ollen osoita komission katsoneen virheellisesti, että kyseessä olevat kaksi myyntikanavaa olivat rajallisesti korvattavissa keskenään.

366

Edellä esitetyn perusteella Googlen ensimmäisen kanneperusteen toinen osa on hylättävä.

367

Edellä esitetystä seuraa, ettei Google osoittanut komission merkityksellisistä markkinoista esittämän määritelmän olevan virheellinen.

368

Näin ollen Googlen väite, jonka mukaan komissio ei osoittanut Googlen määräävää asemaa hakukonemainonnan välitysmarkkinoilla ETA-alueella, on myös perusteeton, koska siinä tukeudutaan yksinomaan väitteeseen kyseisten markkinoiden virheellisestä määritelmästä. Googlen väitteillä ei siis voida kyseenalaistaa komission riidanalaisen päätöksen 274 perustelukappaleessa esittämää päätelmää, jonka mukaan Googlella oli vuosina 2006–2016 määräävä markkina-asema hakukonemainonnan välitysmarkkinoilla ETA-alueella.

369

Googlen ensimmäinen kanneperuste on näin ollen hylättävä perusteettomana.

370

Toisessa kanneperusteessaan Google väittää komission katsoneen, että kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyihin palvelusopimuksiin sisältyvä yksinoikeuslauseke merkitsi SEUT 102 artiklassa tarkoitettua määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä. Tämä kanneperuste jakautuu kolmeen osaan, joista ensimmäisen mukaan mainittu lauseke ei muodostanut 13.2.1979 annettuun tuomioon Hoffmann-La Roche v. komissio (85/76, EU:C:1979:36) perustuvassa oikeuskäytännössä tarkoitettua yksinostovelvoitetta, toisen mukaan komissiolla oli velvollisuus arvioida kyseisen lausekkeen vaikutuksia ja kolmannen mukaan riidanalaisessa päätöksessä ei osoiteta, että kyseisellä lausekkeella saatettiin rajoittaa kilpailua.

371

Aluksi on muistutettava, että vuoden 2009 maaliskuuta edeltäneessä palvelusopimusmallissa yksinoikeuslausekkeen sanamuoto oli seuraava:

”Asiakas hyväksyy kunkin Sopimuksen osalta sen, että sovellettavan Palvelukauden aikana Asiakas ei toteuta kyseessä olevalla Sivustolla mitään palvelua tai tarjoa Asiakkaan Sovelluksen (jos sellainen on) kautta käyttöoikeutta mihinkään palveluun, joka on samanlainen tai vastaa olennaisilta osin jotakin Googlen Sopimuksen nojalla tarjoamaa Palvelua tai joka muutoin suoraan kilpailee tällaisten Palvelujen kanssa.”

372

Komissio muistutti riidanalaisessa päätöksessä yhtäältä 13.2.1979 annettuun tuomioon Hoffmann-La Roche v. komissio (85/76, EU:C:1979:36) perustuvasta oikeuskäytännöstä, jonka mukaan ”se, että määräävässä markkina-asemassa oleva yritys sitoo ostajia – vaikka näiden pyynnöstäkin – niin, että ne sitoutuvat hankkimaan tai lupaavat hankkivansa kyseiseltä yritykseltä kaikki tarvitsemansa tuotteet tai huomattavan osan niistä, on [SEUT 102] artiklassa tarkoitettua määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä” (ks. mainitun tuomion 89 kohta).

373

Komissio totesi toisaalta, että yksinoikeuslauseke merkitsi nyt käsiteltävässä asiassa yksinostovelvoitetta siltä osin kuin siinä velvoitettiin kaikkien sivustojen suorat kumppanit hankkimaan Googlelta kaikki tarvitsemansa hakukonemainonnan välityspalvelut tai huomattava osa niistä. Komissio totesi tästä ensinnäkin, että kyseisten suorien kumppaneiden kanssa tehtyihin palvelusopimuksiin sisältyvää yksinoikeuslauseketta sovellettiin yleisesti kaikkiin niiden internetsivustoihin, joilla näytetään hakukonemainoksia, seuraavaksi, että mainitut suorat kumppanit eivät voineet poiketa tästä lausekkeesta ennen palvelusopimuksensa päättymistä, ja lopuksi, että [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen] kanssa tehdyt palvelusopimukset velvoittivat viimeksi mainitut soveltamaan kyseistä lauseketta kaikkiin internetsivustoihinsa, joilla näytetään hakukonemainoksia.

374

Näin ollen komissio katsoi ensisijaisesti, että kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyihin palvelusopimuksiin sisältyvä yksinoikeuslauseke oli SEUT 102 artiklan vastainen, eikä ollut tarpeen tutkia, saatettiinko kyseisellä lausekkeella rajoittaa kilpailua, kun kaikki tapaukseen liittyvät seikat otetaan huomioon.

375

Google väittää komission katsoneen, ettei sen ollut tarpeen tutkia, oliko kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyihin palvelusopimuksiin sisältyvällä yksinoikeuslausekkeella saatettu rajoittaa kilpailua. Google väittää tässä yhteydessä, ettei komissio osoittanut, että kyseisillä suorilla kumppaneilla oli ollut SEUT 102 artiklan vastainen yksinostovelvoite 13.2.1979 annettuun tuomioon Hoffmann-La Roche v. komissio (85/76, EU:C:1979:36) perustuvan oikeuskäytännön mukaisesti. Se väittää lisäksi, että 6.9.2017 annetussa unionin tuomioistuimen tuomiossa Intel v. komissio (C‑413/14 P, EU:C:2017:632) vahvistetut periaatteet velvoittivat komission tutkimaan yksinoikeuslausekkeen vaikutukset sen määrittämiseksi, rikottiinko sillä kyseistä määräystä.

376

Surfboard väittää komission katsoneen, että Surfboardilla oli yksinostovelvoite.

377

Komissio väittää, että kun palvelusopimus oli tehty, siihen sisältyvää yksinoikeuslauseketta sovellettiin kyseisen palvelusopimuksen voimassaolon ajan. Näin ollen suora kumppani, joka oli sisällyttänyt kaikki internetsivustonsa palvelusopimukseen, oli kyseisen palvelusopimuksen voimaantulon jälkeen velvollinen hankkimaan kaikki tarvitsemansa hakukonemainonnan välityspalvelut yksinomaan Googlelta, mikä merkitsi 13.2.1979 annettuun tuomioon Hoffmann-La Roche v. komissio (85/76, EU:C:1979:36) perustuvan oikeuskäytännön mukaista määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä.

378

Komissio väittää lisäksi, että 6.9.2017 annetussa tuomiossa Intel v. komissio (C‑413/14 P, EU:C:2017:632) selvennetään 13.2.1979 annettuun tuomioon Hoffmann-La Roche v. komissio (85/76, EU:C:1979:36) perustuvaa oikeuskäytäntöä ainoastaan sellaisten yksinostovelvoitteiden osalta, joita määräävässä markkina-asemassa olevan yritys asettaa vastineena alennuksesta tai maksusta, mistä ei ole kyse nyt käsiteltävässä asiassa.

379

Ensinnäkin on todettava yhteisöjen tuomioistuimen tosin katsoneen 13.2.1979 annetussa tuomiossa Hoffmann-La Roche v. komissio (85/76, EU:C:1979:36, 89 kohta), että ehdot, joilla sopimuskumppanit sitoutuvat hankkimaan määräävässä markkina‑asemassa olevalta yritykseltä koko tarvitsemansa määrän tai huomattavan osan siitä, ovat myös ilman alennuksia luonteeltaan sellaisia, että ne merkitsevät määräävän markkina‑aseman väärinkäyttöä, ja että sama pätee tällaisen yrityksen myöntämiin uskollisuusalennuksiin (tuomio 19.1.2023, Unilever Italia Mkt. Operations, C‑680/20, EU:C:2023:33, 46 kohta).

380

Unionin tuomioistuin on kuitenkin 6.9.2017 antamassaan tuomiossa Intel v. komissio (C‑413/14 P, EU:C:2017:632, 138 kohta) täsmentänyt ensinnäkin edellä mainittua oikeuskäytäntöä sellaisessa tilanteessa, jossa määräävässä markkina‑asemassa oleva yritys väittää hallinnollisessa menettelyssä, ettei sen toiminta saattanut rajoittaa kilpailua ja että toiminnasta ei erityisesti seurannut moitittuja markkinoilta syrjäyttämiseen johtaneita vaikutuksia, ja jossa yritys esittää näyttöä väitteidensä tueksi (tuomio 19.1.2023, Unilever Italia Mkt. Operations, C‑680/20, EU:C:2023:33, 47 kohta).

381

Tästä unionin tuomioistuin on todennut, että komissio on tällaisessa tapauksessa velvollinen analysoimaan yhtäältä yrityksen määräävän aseman vahvuutta merkityksellisillä markkinoilla ja toisaalta sitä, miten laajalti markkinat on riidanalaisella menettelytavalla katettu, ja myös kyseisten alennusten myöntämisedellytyksiä ja ‑tapoja, alennusten kestoa ja niiden määrää, mutta kyseinen viranomainen on myös velvollinen arvioimaan, onko mahdollisesti olemassa strategia, jolla sellaiset kilpailijat, jotka ovat vähintään yhtä tehokkaita kuin määräävässä markkina‑asemassa oleva yritys, pyritään syrjäyttämään markkinoilta (tuomio 6.9.2017, Intel v. komissio,C‑413/14 P, EU:C:2017:632, 139 kohta ja tuomio 19.1.2023, Unilever Italia Mkt. Operations, C‑680/20, EU:C:2023:33, 48 kohta).

382

Unionin tuomioistuin on toiseksi täsmentänyt, että analyysi, joka koskee kykyä syrjäyttää markkinoilta, on merkityksellinen myös silloin, kun arvioidaan sitä, voidaanko SEUT 102 artiklassa tarkoitetun kiellon piiriin lähtökohtaisesti kuuluva alennusjärjestelmä oikeuttaa objektiivisesti. Alennusjärjestelmästä seuraava kilpailulle haitallinen syrjäyttävä vaikutus voidaan nimittäin tasoittaa tai jopa ylittää tehokkuuseduilla, jotka koituvat myös kuluttajan eduksi. Tällainen riidanalaisen menettelytavan kilpailulle hyödyllisten ja haitallisten vaikutusten punninta voidaan tehdä vasta sen jälkeen, kun on analysoitu kyseessä olevaan menettelytapaan erottamattomana osana kuuluva kyky syrjäyttää markkinoilta sellaiset kilpailijat, jotka ovat vähintään yhtä tehokkaita kuin määräävässä markkina‑asemassa oleva yritys (tuomio 6.9.2017, Intel v. komissio,C‑413/14 P, EU:C:2017:632, 140 kohta ja tuomio 19.1.2023, Unilever Italia Mkt. Operations, C‑680/20, EU:C:2023:33, 49 kohta).

383

Unionin tuomioistuin on tämän toisen täsmennyksen esittäessään tosin maininnut ainoastaan alennusjärjestelmät. Koska sekä alennuskäytännöt että yksinoikeusehdot voivat olla objektiivisesti perusteltavissa tai niistä aiheutuvat haitat voidaan tasoittaa tai jopa ylittää tehokkuuseduilla, jotka koituvat myös kuluttajan eduksi, tällainen täsmennys on kuitenkin ymmärrettävä niin, että se pätee kumpaankin näistä menettelytavoista (tuomio 19.1.2023, Unilever Italia Mkt. Operations, C‑680/20, EU:C:2023:33, 50 kohta).

384

Sen lisäksi, että tällainen tulkinta vaikuttaa vastaavan unionin tuomioistuimen 6.9.2017 antamassaan tuomiossa Intel v. komissio (C‑413/14 P, EU:C:2017:632, 139 kohta) esittämää ensimmäistä täsmennystä, on todettava, että vaikka yksinoikeusehdoista aiheutuu luonteensa vuoksi aiheellisia kilpailuun liittyviä huolia, ne eivät syrjäytä kilpailijoita markkinoilta automaattisesti, kuten ilmenee komission tiedonannon, jonka otsikko on ”Ohjeita komission ensisijaisista täytäntöönpanotavoitteista sovellettaessa [SEUT 102 artiklaa] yritysten määräävän aseman väärinkäyttöön perustuvaan markkinoiden sulkemiseen” (EUVL 2009, C 45, s. 7), 36 kohdasta (tuomio 19.1.2023, Unilever Italia Mkt. Operations, C‑680/20, EU:C:2023:33, 51 kohta).

385

On ensinnäkin niin, että kun komissio epäilee yrityksen rikkoneen SEUT 102 artiklaa käyttämällä yksinoikeusehtoja ja kun yritys menettelyn aikana kiistää sen, että kyseiset ehdot saattoivat konkreettisesti syrjäyttää yhtä tehokkaat kilpailijat markkinoilta, esittäen näyttöä tämän tueksi, komission on luonnehtiessaan rikkomista yhtäältä varmistettava, että kyseiset ehdot saattoivat käsiteltävän asian olosuhteissa tosiasiallisesti syrjäyttää markkinoilta sellaiset kilpailijat, jotka ovat yhtä tehokkaita kuin kyseinen yritys (tuomio 19.1.2023, Unilever Italia Mkt. Operations, C‑680/20, EU:C:2023:33, 52 kohta).

386

Komission on toisaalta myös arvioitava konkreettisesti kyseisten ehtojen kykyä rajoittaa kilpailua, kun väärinkäytöstä epäilty yritys hallinnollisessa menettelyssä väittää, että sen toiminnalle on perusteet, kiistämättä muodollisesti, että sen menettelytapa saattoi rajoittaa kilpailua (tuomio 19.1.2023, Unilever Italia Mkt. Operations, C‑680/20, EU:C:2023:33, 53 kohta).

387

Nyt käsiteltävässä asiassa on yhtäältä riidatonta, että Google oli hallinnollisessa menettelyssä ja esittämiensä todisteiden yhteydessä kiistänyt sen, että kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehdyn palvelusopimuksen yksinoikeuslauseke saattoi rajoittaa kilpailua. Toisaalta on myös riidatonta, että Google oli väittänyt kyseisen lausekkeen olevan objektiivisesti perusteltu.

388

Näin ollen komission tehtävänä oli osoittaa, että kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyyn palvelusopimukseen sisältyvällä yksinoikeuslausekkeella saatettiin rajoittaa kilpailua, ja sen oli tässä tarkoituksessa otettava huomioon kaikki asian kannalta merkitykselliset seikat.

389

Näin ollen on todettava, että toisin kuin komissio riidanalaisessa päätöksessä väitti, se ei voinut SEUT 102 artiklan rikkomisen osoittamiseksi vain todeta, että kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyyn palvelusopimukseen sisältyvällä yksinoikeuslausekkeella velvoitettiin viimeksi mainitut kumppanit hankkimaan kaikki tarvitsemansa hakukonemainonnan välityspalvelut tai huomattava osa niistä yksinomaan Googlelta. Sen oli nimittäin lisäksi osoitettava, että kyseisellä lausekkeella saatettiin rajoittaa kilpailua, kun otetaan huomioon kaikki asian kannalta merkitykselliset seikat, minkä se on lisäksi tehnyt toissijaisesti riidanalaisessa päätöksessä.

390

Ei siis ole tarpeen lausua Googlen esittämästä kysymyksestä, jolla pyrittiin selvittämään, merkitsikö kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyjen palvelusopimusten yksinoikeuslauseke tosiasiallisesti 13.2.1979 annettuun tuomioon Hoffmann-La Roche v. komissio (85/76, EU:C:1979:36) perustuvassa oikeuskäytännössä tarkoitetun kaltaista yksinostovelvoitetta, ja on todettava, että komissio teki virheen katsoessaan ensisijaisesti, ettei se ollut velvollinen tutkimaan, saatettiinko kyseisellä lausekkeella rajoittaa kilpailua, kun otetaan huomioon kaikki käsiteltävään asiaan liittyvät seikat.

391

Toisen kanneperusteen ensimmäinen ja toinen osa on näin ollen hyväksyttävä.

392

Komissio katsoi riidanalaisen päätöksen 362 perustelukappaleessa toissijaisesti, että kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehdyn palvelusopimuksen yksinoikeuslausekkeella saatettiin rajoittaa kilpailua, kun otetaan huomioon kaikki käsiteltävään asiaan liittyvät seikat. Se totesi tästä, että kyseisellä lausekkeella oli ensinnäkin estetty näitä suoria kumppaneita hankkimasta tuotteita Googlen kanssa kilpailevilta välittäjiltä, toiseksi estetty kyseisten välittäjien pääsy merkittävään osaan hakukonemainonnan välitysmarkkinoista, kolmanneksi voitu haitata innovointia, neljänneksi autettu Googlea ylläpitämään ja vahvistamaan määräävää markkina-asemaansa kansallisilla hakukonemainontamarkkinoilla ETA-alueella, Portugalia lukuun ottamatta, ja viidenneksi voitu aiheuttaa vahinkoa kuluttajille. Lisäksi komissio totesi, että englantilaisella lausekkeella oli lisätty yksinoikeuslausekkeen kykyä rajoittaa kilpailua.

393

On todettava erityisesti, että kun komissio totesi, että kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyihin palvelusopimuksiin sisältyvällä yksinoikeuslausekkeella oli yhtäältä estetty näitä kumppaneita hankkimasta tuotteita Googlen kanssa kilpailevilta välittäjiltä ja toisaalta estetty kyseisten välittäjien pääsy merkittävään osaan hakukonemainonnan välitysmarkkinoista, se katsoi lähinnä, että kyseisellä lausekkeella saattoi olla markkinoilta syrjäyttävä vaikutus.

394

On lisäksi huomattava komission päätelleen kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyjen palvelusopimusten yksinoikeuslausekkeen markkinoilta syrjäyttävästä vaikutuksesta, että kyseisellä lausekkeella oli ensinnäkin voitu haitata innovointia, toiseksi auttaa Googlea ylläpitämään ja vahvistamaan määräävää markkina-asemaansa kyseessä olevilla kansallisilla hakukonemainontamarkkinoilla ja kolmanneksi aiheuttaa vahinkoa kuluttajille.

395

Riidanalaisen päätöksen 404–406 perustelukappaleesta nimittäin ilmenee ensinnäkin, että kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden palvelusopimukseen sisältyvän yksinoikeuslausekkeen markkinoilta syrjäyttävä vaikutus esti Googlen kanssa kilpailevia välittäjiä tarjoamasta tai kehittämästä erilaisia hakukonemainoksia, joten kyseisellä lausekkeelle estettiin niitä investoimasta innovointiin. Kyseisen päätöksen 408 perustelukappaleesta ilmenee seuraavaksi, että syrjäyttävän vaikutuksen vuoksi välittäjät menettivät tuloja ja tietoja, joita olisi voitu käyttää hakukonemainonnan tarjoamiseen. Saman päätöksen 417 perustelukappaleesta ilmenee lopuksi, että Google saattoi mainitun vaikutuksen ansiosta asettaa mainostajien maksamat hinnat korkealle tasolle, mikä nosti hakukonemainonnan kohteena olevien tavaroiden kuluttajahintoja. Komissio lisäsi saman päätöksen 418 perustelukappaleessa sen, että yksinoikeuslauseke oli saattanut haitata innovointia, myös kaventaneen kuluttajille tarjottavaa hakukonemainosten valikoimaa.

396

Google väittää, ettei komissio osoittanut, että kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyjen palvelusopimusten yksinoikeuslausekkeella oli ensinnäkin voitu aiheuttaa riidanalaisessa päätöksessä todettu markkinoilta syrjäyttävä vaikutus, toiseksi autettu Googlea säilyttämään määräävä asemansa kyseessä olevilla kansallisilla hakukonemainontamarkkinoilla tai vahvistamaan sitä ja kolmanneksi haitattu innovointia tai aiheutettu vahinkoa kuluttajille. Google väittää lisäksi, ettei komissio osoittanut englantilaisen lausekkeen olevan omiaan rajoittamaan kilpailua.

397

Surfboard väittää, etteivät sen Googlen kanssa tekemät palvelusopimukset olleet estäneet sitä hankkimasta tuotteita Googlen kanssa kilpailevilta välittäjiltä, ja kiistää sen, ettei julkaisijoiden tarpeita voitu täyttää verkkosopimuksilla ainakaan tietyillä niiden internetsivustoilla. Se lisää, että sen palvelusopimuksiin sisältyvä yksinoikeuslauseke oli joka tapauksessa objektiivisesti perusteltu.

398

Aluksi on tutkittava riidanalaisessa päätöksessä todettu markkinoilta syrjäyttävä vaikutus, joka johtuu kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyjen palvelusopimusten yksinoikeuslausekkeesta. On siis selvitettävä, saatettiinko kyseisellä lausekkeella yhtäältä estää kyseisiä suoria kumppaneita hankkimasta tuotteita Googlen kanssa kilpailevilta välittäjiltä ja toisaalta estää kyseisten välittäjien pääsy merkittävälle osalle hakukonemainonnan välitysmarkkinoista.

399

Tästä on todettava komission täsmentäneen riidanalaisen päätöksen 364 perustelukappaleessa, että analyysissä, jolla se pyrki osoittamaan, että kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyjen palvelusopimusten yksinoikeuslausekkeella saatettiin rajoittaa kilpailua, se oli ottanut huomioon kaikki merkitykselliset seikat, kuten muun muassa yhtäältä Googlen määräävän aseman merkityksen sekä kyseessä olevilla kansallisilla hakukonemainontamarkkinoilla että hakukonemainonnan välitysmarkkinoilla, ja toisaalta sen, miten laajalti mainittu lauseke kattoi viimeksi mainitut markkinat, sekä [kyseisen] lausekkeen keston. Komissio viittasi tältä osin kyseisen päätöksen 7 jaksoon, joka koskee Googlen määräävää markkina-asemaa ja jonka sisältö esitetään tiivistetysti edellä 39–66 kohdassa, sekä mainitun päätöksen koko 8.3.4.2 jaksoon, jonka mukaan Googlen kanssa kilpailevien välittäjien oli mahdotonta päästä merkittävälle osalle mainituista markkinoista.

400

On todettava, että komission omaksuma lähestymistapa noudattaa oikeuskäytäntöä, jonka mukaan silloin, kun yritys väittää hallinnollisessa menettelyssä, ettei sen toiminta saattanut rajoittaa kilpailua ja että toiminnasta ei erityisesti seurannut moitittuja markkinoilta syrjäyttämiseen johtaneita vaikutuksia, ja kun yritys esittää näyttöä tämän väitteen tueksi, komissio on velvollinen analysoimaan muun muassa yrityksen määräävän aseman vahvuutta merkityksellisillä markkinoilla, sitä, miten laajalti markkinat on riidanalaisella menettelytavalla katettu sekä kyseessä olevaa lauseketta koskevat edellytykset ja menettelytavat ja niiden keston (ks. vastaavasti tuomio 6.9.2017, Intel v. komissio,C‑413/14 P, EU:C:2017:632, 139 kohta)

401

Tästä on todettava komission katsoneen riidanalaisen päätöksen 7 jaksossa, että Googlella oli määräävä asema muun muassa hakukonemainonnan välitysmarkkinoilla ETA-alueella vuosina 2006–2016, kun otetaan huomioon Googlen markkinaosuudet, markkinoille pääsyn ja laajentumisen esteet sekä julkaisijoiden tasapainottavan neuvotteluvoiman puuttuminen.

402

Siltä osin kuin on kyse Googlen markkinaosuuksista hakukonemainonnan välitysmarkkinoilla ETA-alueella komissio tukeutui Googlen bruttotuloihin todetessaan yhtäältä Googlen antamien tietojen perusteella, että sen markkinaosuudet olivat aina olleet yli [luottamuksellinen] prosenttia vuosina 2006–2016 ja kasvaneet vuoden 2016 aikana [luottamuksellinen] prosenttiin, ja toisaalta Googlen, Microsoftin ja Yahoo!:n antamien tietojen perusteella, että Googlen markkinaosuudet olivat olleet yli [luottamuksellinen] prosenttia vuonna 2006 ja että ne olivat aina olleet yli [luottamuksellinen] prosenttia vuosina 2007–2014. Komissio tukeutui Googlen nettotuloihin todetessaan yhtäältä Googlelta saatujen tietojen perusteella, että sen markkinaosuudet olivat olleet vuonna 2006 yli [luottamuksellinen] prosenttia ja vuosina 2007–2016 yli [luottamuksellinen] prosenttia, ja toisaalta Googlelta ja Yahoo!:lta saatujen tietojen perusteella, että Googlen markkinaosuudet olivat olleet vuosina 2006–2011 aina yli [luottamuksellinen] prosenttia ja kasvaneet vuoden 2011 aikana yli [luottamuksellinen] prosenttiin. Komissio päätteli tästä, että Googleen muiden välittäjien taholta kohdistunut kilpailu oli ollut vähäistä.

403

Komissio katsoi toiseksi, että hakukonemainonnan välitysmarkkinoilla oli ETA-alueella lukuisia markkinoille pääsyn ja laajentumisen esteitä. Tältä osin se täsmensi muun muassa, että hakukonemainonnan mainosalustan luominen, ylläpitäminen ja jatkuva parantaminen edellyttävät merkittäviä investointeja ja että verkostovaikutukset ovat ominaisia hakukonemainonnan välitysmarkkinoille. Välittäjän menestyminen riippui nimittäin niiden mainostajien ja julkaisijoiden määrästä, joita se kykeni houkuttelemaan, sekä sen hakukonemainosvalikoiman koosta. Mitä enemmän mainostajat käyttivät jotakin hakukonemainonnan välityspalvelua, sitä suuremmasta määrästä hakukonemainoksia välittäjä saattoi valita ja näin lisätä niiden mainosten merkityksellisyyttä, joita se näytti käyttäjän verkkohaun tulosten yhteydessä.

404

Komissio katsoi kolmanneksi, että hakukonemainonnan välitysmarkkinoille ETA-alueella oli ominaista julkaisijoiden tasapainottavan neuvotteluvoiman puuttuminen.

405

Google riitauttaa riidanalaisen päätöksen 7 jakson sisällön ainoastaan väittäessään ensimmäisen kanneperusteen yhteydessä, että komissio määritteli merkitykselliset markkinat virheellisesti kyseisen päätöksen 6 jaksossa.

406

On lisäksi todettava, että vaikka yksinoikeuslausekkeet eivät voi syrjäyttää kilpailijoita markkinoilta automaattisesti, kuten ilmenee komission tiedonannon ”Ohjeita komission ensisijaisista täytäntöönpanotavoitteista sovellettaessa [SEUT 102 artiklaa] yritysten määräävän aseman väärinkäyttöön perustuvaan markkinoiden sulkemiseen” 36 kohdasta, niistä aiheutuu kuitenkin luonteensa vuoksi aiheellisia kilpailuun liittyviä huolia (tuomio 19.1.2023, Unilever Italia Mkt. Operations, C‑680/20, EU:C:2023:33, 51 kohta).

407

Nyt käsiteltävässä asiassa on riidatonta, että kuten maaliskuuta 2009 edeltävän palvelusopimusmallin yksinoikeuslausekkeen sanamuodosta ilmenee, lausekkeessa kiellettiin suoria kumppaneita näyttämästä kilpailevia mainoksia palvelusopimukseen kuuluvilla internetsivustoilla kyseisen sopimuksen voimassaoloaikana. Tästä kiellosta ei tehty mitään poikkeuksia.

408

Nämä seikat on otettava huomioon tutkittaessa ensinnäkin sitä, saatettiinko kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyihin palvelusopimuksiin sisältyvällä yksinoikeuslausekkeella estää kyseisiä kumppaneita hankkimasta tuotteita Googlen kanssa kilpailevilta välittäjiltä, ja toiseksi, saatettiinko mainitulla lausekkeella estää kyseisten välittäjien pääsy merkittävälle osalle hakukonemainonnan välitysmarkkinoista.

409

Komissio katsoi riidanalaisessa päätöksessä, että yksinoikeuslausekkeella oli estetty kaikkien sivustojen suoria kumppaneita hankkimasta tuotteita muilta välittäjiltä kilpailevien mainosten näyttämiseksi niiden internetsivustoilla tai tietyillä niiden sivuilla.

410

Google väittää lähinnä, että kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden päätös sisällyttää yleensä kaikki internetsivustonsa palvelusopimuksiin johtui ansioihin perustuvasta kilpailusta, joten ne eivät olisi tehneet hankintoja muilta välittäjiltä, vaikka palvelusopimuksissa ei olisi ollut yksinoikeuslauseketta. Google vetoaa tältä osin ensinnäkin siihen, että kyseisillä suorilla kumppaneilla oli lähtökohtaisesti vapaus valita palvelusopimuksiinsa sisällytettävät internetsivustot, toiseksi kyseisten suorien kumppaneiden komission tietopyyntöihin antamiin vastauksiin, kolmanneksi Yahoo!:n tekemien investointien valintaan ja määrään ja neljänneksi sen hallinnollisen menettelyn aikana toimittamaan tutkimukseen.

411

Aluksi on muistutettava, että edellä 108 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti komission ei sen toteamiseksi, että yksinoikeuslausekkeessa on kyse kaikkien sivustojen suoriin kumppaneihin kohdistuvasta väärinkäytöstä, välttämättä tarvinnut osoittaa, että kyseisellä menettelytavalla oli tosiasiallisesti kilpailunvastaisia vaikutuksia. SEUT 102 artiklan rikkomisen toteamiseksi nimittäin riittää, että komissio osoittaa, että mainitulla lausekkeella saatettiin sen täytäntöönpanon aikana rajoittaa kilpailua. Tästä seuraa, että komissiolla ei ollut velvollisuutta osoittaa riidanalaisessa päätöksessä, että yksinoikeuslausekkeella oli tosiasiallisesti estetty kaikkien sivustojen suoria kumppaneita ja kutakin niistä hankkimasta tuotteita Googlen kanssa kilpailevilta välittäjiltä.

412

Google väittää, että suorat kumppanit saattoivat valita palvelusopimukseensa sisällytettävät internetsivustot. Se väittää siis, että koska suorat kumppanit eivät lähtökohtaisesti olleet velvollisia sisällyttämään kaikkia internetsivustojaan palvelusopimuksiinsa, yksinoikeuslausekkeella ei ollut voitu estää niitä hankkimasta tuotteita muilta välittäjiltä. Google muistuttaa tästä, että suorat kumppanit saattoivat käyttää AFS:ää verkossa tehtävillä sopimuksilla ja että ne saattoivat milloin tahansa päättää käyttää kilpailevaa hakukonemainonnan välityspalvelua sivustoilla, jotka eivät kuuluneet niiden palvelusopimukseen.

413

Komissio kiistää Googlen väitteet.

414

Tältä osin on riidatonta, että yksinoikeuslausekkeen mukaan suora kumppani ei lähtökohtaisesti voinut näyttää kilpailevia mainoksia palvelusopimukseen kuuluvilla internetsivustoilla. Tästä seuraa, että kun suora kumppani oli päättänyt sisällyttää jonkin internetsivustoistaan palvelusopimukseen, sen oli välttämättä hankittava yksinomaan Googlelta kaikki tarvitsemansa hakukonemainonnan välityspalvelut, jotka liittyivät kyseiseen internetsivustoon.

415

Näin ollen on todettava komission katsoneen perustellusti, että yksinoikeuslausekkeella saatettiin estää suoria kumppaneita näyttämästä kilpailevia mainoksia niiden palvelusopimuksiin sisältyvillä internetsivustoilla huolimatta siitä, että ne pystyivät tekemään sopimuksia verkossa ja valitsemaan niihin sisällytettävät internetsivustot.

416

Riidanalaisen päätöksen 348 perustelukappaleessa komissio ensinnäkin luetteli ne eri oikeudelliset yksiköt, jotka yhdessä muodostivat kaikkien sivustojen suorat kumppanit. Se nimesi näin 34 kaikkien sivustojen suoraa kumppania.

417

Toiseksi on todettava, että riidanalaisen päätöksen 367 perustelukappaleessa komissio viittasi yhtäältä vastauksiin, joita seitsemän suoraa kumppania oli antanut 22.12.2010 päivättyyn tietopyyntöön, ja totesi, että jos yksinoikeuslauseketta ei olisi ollut, kaikkien sivustojen suorat kumppanit olisivat tehneet ainakin osan tarvitsemistaan hankinnoista muilta välittäjiltä.

418

Komission riidanalaisen päätöksen 367 perustelukappaleessa nimeämät seitsemän suoraa kumppania ovat [luottamuksellinen] (jonka tytäryhtiöistä yksi on lokakuusta 2010 lähtien ollut [luottamuksellinen], joka on yksi kyseisen päätöksen 348 perustelukappaleessa mainituista kaikkien sivustojen suorista kumppaneista), [luottamuksellinen]-konserni (johon kuuluu [luottamuksellinen]), [luottamuksellinen] (josta konserni omistaa [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen], jotka yhdessä muodostavat yhden 348 perustelukappaleessa tarkoitetuista kaikkien sivustojen suorista kumppaneista), [luottamuksellinen]-konserni (johon kuuluvat [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen], jotka kumpikin ovat mainitussa 348 perustelukappaleessa tarkoitettuja erillisiä suoria kumppaneita), [luottamuksellinen]-konserni (johon kuuluvat [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen], jotka kumpikin ovat riidanalaisen päätöksen 348 perustelukappaleessa tarkoitettuja erillisiä suoria kumppaneita) ja [luottamuksellinen]-konserni (johon kuuluvat [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen]).

419

Riidanalaisen päätöksen 368 perustelukappaleessa komissio viittasi toisaalta kahden suoran kumppanin vastauksiin todetessaan, että yksinoikeuslausekkeella oli estetty kaikkien sivustojen suoria kumppaneita arvioimasta mahdollista kaupallista intressiä tehdä hankintoja kilpailevilta välittäjiltä.

420

Komission riidanalaisen päätöksen 368 perustelukappaleessa nimeämät kaksi suoraa kumppania ovat [luottamuksellinen]-konserni, joka on jo mainittu kyseisen päätöksen 367 perustelukappaleessa, ja [luottamuksellinen]-konserni.

421

Koska [luottamuksellinen]-konserni mainitaan sekä riidanalaisen päätöksen 367 että 368 perustelukappaleessa, on todettava, että komissio mainitsi näissä perustelukappaleissa yhteensä kahdeksan erillisen suoran kumppanin vastaukset. Riidanalaisen päätöksen 348 perustelukappaleesta ilmenee, että nämä kahdeksan suoraa kumppania edustivat todellisuudessa kymmentä komission nimeämistä 34:stä kaikkien sivustojen suorasta kumppanista.

422

Google huomauttaa komission katsoneen riidanalaisessa päätöksessä, että yksinoikeuslausekkeella oli estetty kaikkia kyseisessä päätöksessä nimettyjä kaikkien sivustojen suoria kumppaneita hankkimasta tuotteita muilta välittäjiltä. Se toteaa kuitenkin, että kyseisessä päätöksessä viitataan vain tiettyjen näiden suorien kumppaneiden lausumiin. Google väittää lisäksi, että kun suorien kumppaneiden lausumia tarkastellaan kokonaisuutena, ne osoittavat yhtäältä, ettei yksinoikeuslauseke vaikuttanut kyseisiin kumppaneihin, ja toisaalta, että niiden päätös käyttää AFS:ää johtui ansioihin perustuvasta kilpailusta eli että ne valitsivat AFS:n, koska se oli kilpailevia palveluita parempi.

423

Surfboard lisää, ettei yksinoikeuslausekkeella estetty sitä hankkimasta osaa tarvitsemistaan tuotteista Googlen kilpailijalta.

424

Komissio väittää tukeutuneensa vastauksiin, joita oli antanut kahdeksan sen nimeämistä 34:stä kaikkien sivustojen suorasta kumppanista, kun taas Google viittaa kannekirjelmässä vastauksiin, joita oli antanut vain kaksi näistä suorista kumppaneista. Lisäksi komissio huomauttaa vastauksen, jonka toinen näistä kahdesta suorasta kumppanista antoi, tukevan sitä, että jos yksinoikeuslauseketta ei olisi ollut, kaikkien sivustojen suorat kumppanit olisivat tehneet ainakin osan tarvitsemistaan hankinnoista muilta välittäjiltä. Muut muiden suorien kumppaneiden vastaukset, joihin Google vetoaa kantajan vastauksen liitteessä C.1, ovat komission mukaan joko merkityksettömiä, koska ne ovat peräisin muilta kuin kaikkien sivustojen suorilta kumppaneilta, tai eivät tue sitä, että kyseiset suorat kumppanit valitsivat AFS:n, koska se oli kilpailevia palveluita parempi. Komissio toteaa lisäksi, että liitteessä C.1 mainituista 35 vastauksesta 24 koski 22.12.2010 päivätyssä tietopyynnössä esitettyä kysymystä 5.2.d. Tämä kysymys koski kuitenkin välittäjien vaihtamista yleensä eikä erityisesti AFS:n laatua kyseisten välittäjien palveluihin nähden.

425

Komissio väittää lopuksi, ettei Surfboard osoittanut, ettei se halunnut hankkia tuotteita muilta välittäjiltä.

426

Google vetoaa edellä 422 kohdassa mainittujen väitteidensä tueksi vastauksiin, joita suorat kumppanit antoivat 22.12.2010 päivätyn tietopyynnön kysymykseen 5.2.d.

427

Tästä on todettava, että 22.12.2010 päivätyn tietopyynnön kysymyksen 5.2.d sanamuoto oli seuraava: ”Missä tilanteessa vaihtaisitte joko koko mainostilanne tai jonkin sen osan välittäjää?”

428

Kuten komissio väittää, kysymys 5.2.d koskee siis välittäjän vaihtamista yleensä eikä erityisesti AFS:n laatua kilpaileviin palveluihin nähden.

429

Ei kuitenkaan voida sulkea pois sitä, että vastatessaan kysymykseen 5.2.d suorat kumppanit saattoivat tuoda esiin merkityksellisiä seikkoja, jotka liittyvät niiden päätökseen käyttää AFS:ää, ja siihen, miten yksinoikeuslauseke saattoi vaikuttaa tähän päätökseen. Lisäksi on todettava yhtäältä, että komissio tukeutui itse vastineen 142 kohdassa tähän samaan kysymykseen annettuun vastaukseen hylätäkseen Googlen väitteen. On huomattava toisaalta, että komissio viittasi riidanalaisen päätöksen 367 ja 368 perustelukappaleessa vastauksiin, jotka [luottamuksellinen]-konserni antoi kysymyksiin 5.2.c ja 5.2.e, jotka kysymyksen 5.2.d tavoin koskivat yleisesti seikkoja, jotka liittyvät päätökseen hankkia tuotteita joltakin tietyltä välittäjältä, eivätkä erityisesti AFS:n laatua kilpailevien palvelujen laatuun nähden.

430

Näin ollen on katsottava, että päinvastoin kuin komissio esittää, ei ole mahdollista päätellä, että suorien kumppaneiden kysymykseen 5.2.d antamat vastaukset ovat merkityksettömiä, ennen kuin niitä tarkastellaan erikseen.

431

Google vetoaa edellä 422 kohdassa mainittujen väitteidensä tueksi vastauksiin, joita sellaiset suorat kumppanit, joita ei riidanalaisessa päätöksessä ollut luokiteltu kaikkien sivustojen suoriksi kumppaneiksi, antoivat komission eri tietopyyntöihin.

432

Komissio kiistää Googlen väitteet.

433

Kuten edellä 67 kohdassa todetaan ja kuten muun muassa riidanalaisen päätöksen 341, 362, 366, 380, 403, 407, 416, 422, 627 ja 630 perustelukappaleesta ilmenee, komissio katsoi yksinoikeuslausekkeen merkitsevän määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä vain sellaisten kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden osalta, jotka komission mukaan olivat yleensä sisällyttäneet palvelusopimuksiinsa kaikki internetsivustonsa, joilla näytettiin hakukonemainoksia. Riidanalaisen päätöksen päätösosan 1 artiklan 1 kohdan a alakohta ja 3 kohta koskevat siten vain suoria kumppaneita, jotka olivat kyseisen lausekkeen nojalla velvollisia hankkimaan kaikki tarvitsemansa tuotteet tai huomattavan osan niistä Googlelta. Komissio ei sitä vastoin katsonut yksinoikeuslausekkeen merkitsevän määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä sellaisten suorien kumppaneiden osalta, joita ei ollut pidetty kaikkien sivustojen suorina kumppaneina.

434

Tässä tilanteessa komissio totesi riidanalaisen päätöksen 8.3.4.1 jaksossa ainoastaan, että yksinoikeuslausekkeella oli estetty kaikkien sivustojen suoria kumppaneita hankkimasta tuotteita Googlen kanssa kilpailevilta välittäjiltä. Näin ollen sillä, oliko muita suoria kumppaneita kuin kaikkien sivustojen suoria kumppaneita estetty hankkimasta tuotteita Googlen kanssa kilpailevilta välittäjiltä, ei ole merkitystä.

435

Kuten komissio perustellusti toteaa, tästä seuraa, että niiden suorien kumppaneiden, jotka eivät olleet kaikkien sivustojen suoria kumppaneita, vastauksilla ei ole merkitystä.

436

Google väittää, ettei komissio osoittanut, että riidanalaisessa päätöksessä nimetyt kaikkien sivustojen suorat kumppanit olivat sisällyttäneet kaikki internetsivustonsa palvelusopimuksiinsa ja että ne olivat sen seurauksena tehneet kaikki tarvitsemansa hankinnat tai huomattavan osan niistä yksinomaan Googlelta.

437

Google korostaa erityisesti, että komissio oli riidanalaisessa päätöksessä todennut kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden ilmoittaneen sille 24.2.2017 päivättyyn tietopyyntöön antamissaan vastauksissa, että ne olivat yleensä sisällyttäneet kaikki internetsivustonsa palvelusopimuksiinsa, sen osoittamiseksi, että niihin sovellettiin yksinostovelvoitetta. Googlen mukaan sana ”yleensä” merkitsee kuitenkin sitä, että kyseiset suorat kumppanit olivat voineet jättää tietyt internetsivustonsa mainittujen palvelusopimusten ulkopuolelle. Googlen mukaan tästä seuraa, että niiden vastaus mainittuun tietopyyntöön ei ollut riittävän täsmällinen, jotta komissio olisi voinut sen perusteella päätellä, että ne tekivät kaikki tarvitsemansa hankinnat tai huomattavan osan niistä yksinomaan Googlelta. Googlen mukaan [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen] kanssa tehtyihin palvelusopimuksiin sisältyvillä yksinoikeuslausekkeilla sallittiin kuitenkin toisaalta kilpailevien mainosten näyttäminen kyseisiin palvelusopimuksiin kuuluvilla internetsivustoilla. Sen mukaan on lisäksi osoitettu, että riidanalaisessa sopimuksessa nimetyistä 34:stä kaikkien sivustojen suorasta kumppanista kahdeksan muuta ei ollut sisällyttänyt kaikkia internetsivustojaan palvelusopimuksiinsa.

438

Surfboard väittää myös komission katsoneen virheellisesti, että se oli sisällyttänyt kaikki internetsivustonsa palvelusopimukseensa. Se väittää tässä yhteydessä, ettei komissio ottanut huomioon sen toimitusjohtajan kirjettä, jonka Google toimitti väitetiedoksiantoon antamansa vastauksen liitteenä ja jossa toimitusjohtaja ilmoitti voivansa käyttää tietyillä internetsivustoillaan kilpailevia hakukonemainonnan välityspalveluja.

439

Komissio väittää, ettei Google osoittanut, etteivät kaikkien sivustojen suorat kumppanit tehneet kaikkia tarvitsemiaan hankintoja tai huomattavaa osaa niistä yksinomaan Googlelta.

440

Komissio väittää erityisesti, ettei Google osoittanut, että suorat kumppanit olivat tulkinneet sanaa ”yleensä” eri tavoin. Komission mukaan kannekirjelmään sisältyvistä väitteistä ilmenee lisäksi, että ainoastaan viisi kaikkien sivustojen suoraa kumppania oli saattanut tulkita mainittua sanaa väärin. Se täsmentää tältä osin, että sen mukaan kantajan vastauksessa esitetyt väitteet, jotka koskevat muita suoria kumppaneita, on esitetty liian myöhään ja että ne on näin ollen jätettävä tutkimatta. Komissio katsoo lopuksi, että lähestymistapa, jota se käytti kaikkien sivustojen suorien kumppanien määrittämiseen, oli joka tapauksessa ”varovainen ja Googlelle edullinen”, koska yksinoikeuslauseketta sovellettiin myös 69 muuhun suoraan kumppaniin, jotka eivät olleet voineet vahvistaa, olivatko ne yleensä sisällyttäneet kaikki internetsivustonsa palvelusopimuksiinsa. Surfboard puolestaan toteaa vetoavansa vain yhteen ainoaan internetsivustoon, jota ei sen mukaan ollut sisällytetty sen palvelusopimukseen, mistä se ei kuitenkaan esitä mitään todisteita.

441

Aluksi on muistutettava, ettei unionin yleinen tuomioistuin missään tapauksessa voi korvata riidanalaisen toimen toteuttajan perusteluja omillaan (tuomio 11.11.2021, Autostrada Wielkopolska v. komissio ja Puola, C‑933/19 P, EU:C:2021:905, 115 kohta). Mainitun toimen toteuttaja ei myöskään voi täydentää kyseisen toimen perusteluja oikeuskäsittelyn aikana (ks. vastaavasti tuomio 15.12.2021, Oltchim v. komissio,T‑565/19, EU:T:2021:904, 275 kohta). Riidanalaisesta päätöksestä ja erityisesti sen 341, 362, 366, 380, 403, 407, 416, 422 ja 627 perustelukappaleesta ja 630 perustelukappaleen 1 kohdasta sekä edellä 433 kohdassa mainituista riidanalaisen päätöksen artiklaosan 1 artiklan 1 kohdan a alakohdasta ja 3 kohdasta ilmenee, että komissio katsoi yksinoikeuslausekkeen merkitsevän määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä vain siltä osin kuin kyseinen lauseke sisältyi tiettyihin palvelusopimuksiin, jotka mainitaan kyseisen päätöksen 348 perustelukappaleessa ja joihin asianomaiset suorat kumppanit olivat yleensä sisällyttäneet kaikki internetsivustonsa, joten mainitulla lausekkeella oli tämän seurauksena velvoitettu kyseiset suorat kumppanit hankkimaan kaikki tarvitsemansa tuotteet tai huomattava osa niistä Googlelta.

442

Näin ollen sen seikan perusteella, johon komissio vetoaa lähinnä kirjelmissään ja jonka mukaan komissio oli voinut katsoa, että muihin palvelusopimuksiin sisältyvä yksinoikeuslauseke merkitsi määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä silloinkin, kun asianomaiset suorat kumppanit eivät olleet yleensä sisällyttäneet kaikkia internetsivustojaan palvelusopimuksiinsa, ei voida hylätä Googlen ja Surfboardin väitteitä, joiden mukaan komissio ei osoittanut, että riidanalaisessa päätöksessä nimetyt kaikkien sivustojen suorat kumppanit olivat sisällyttäneet kaikki internetsivustonsa palvelusopimuksiinsa ja että ne olivat tehneet ainakin huomattavan osan tarvitsemistaan hankinnoista yksinomaan Googlelta. Lisäksi on muistutettava komission väittävän kirjelmissään, että ainoastaan kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden vastauksilla oli merkitystä arvioitaessa yksinoikeuslausekkeen estävää vaikutusta (ks. edellä 435 kohta) ja vahvistavan siten Googlen ja Surfboardin väitteiden tehokkuuden.

443

On todettava, että kun suora kumppani oli sisällyttänyt palvelusopimukseensa kaikki internetsivustonsa, joilla näytettiin hakukonemainoksia, sen oli välttämättä hankittava kaikki tarvitsemansa hakukonemainonnan välityspalvelut yksinomaan Googlelta kyseisessä palvelusopimuksessa määrätyn ajan.

444

Sitä vastoin silloin, kun suora kumppani ei ollut sisällyttänyt kaikkia internetsivustojaan palvelusopimukseensa, komission oli riidanalaisen päätöksen mukaan osoitettava, että sopimukseen kuuluvat sivustot edustivat ainakin huomattavaa osaa mainitun suoran kumppanin tarvitsemista hakukonemainonnan välityspalveluista. Riidanalaisen päätöksen 386, 389 ja 390 perustelukappaleesta ilmenee erityisesti, että verkkohakujen ja ‑liikenteen määrä sekä internetsivustojen tuottamat tulot olivat merkityksellisiä seikkoja määritettäessä, kuinka merkittävä osa näistä tarpeista katettiin palvelusopimuksella.

445

Tästä on todettava, että niiden suorien kumppaneiden yksilöimiseksi, jotka olivat hankkineet kaikki tarvitsemansa hakukonemainonnan välityspalvelut tai huomattavan osan niistä yksinomaan Googlelta, komissio tukeutui pääosin vastauksiin, jotka oli annettu yhteen 24.2.2017 päivätyssä tietopyynnössä esitettyyn kysymykseen. Kysymyksen sanamuoto oli seuraava: ”Sisällyttääkö yhtiönne yleensä kaikki internetsivustonsa, joilla näytetään verkkohakuihin liittyviä tekstimainoksia, Googlen kanssa tehtyihin palvelusopimuksiin AFS-palvelun tarjoamista varten?” Suoria kumppaneita kehotettiin vastaamaan kysymykseen ”kyllä” tai ”ei”. Lisäksi täsmennettiin, että vastauksessa oli otettava huomioon koko yritys, johon kyseinen yhtiö kuului, mukaan lukien sen mahdolliset emo- ja tytäryhtiöt.

446

Googlen tavoin on ensinnäkin todettava, että sana ”yleensä” merkitsi, että suorat kumppanit saattoivat vastata ”kyllä” komission kysymykseen silloinkin, kun jotkin niiden internetsivustoista eivät kuuluneet palvelusopimukseen. Komissio ei näin ollen tosin voinut tämän kysymyksen perusteella yksilöidä suoria kumppaneita, jotka olivat hankkineet kaikki tarvitsemansa hakukonemainonnan välityspalvelut yksinomaan Googlelta. On kuitenkin muistutettava, että komissio pyrki ainoastaan yksilöimään ne suorat kumppanit, jotka hankkivat ainakin huomattavan osan tarvitsemistaan palveluista Googlelta. Näin ollen sen ei tarvinnut osoittaa, että kaikkien sivustojen suorat kumppanit olivat kaikissa tapauksissa sisällyttäneet kaikki internetsivustonsa palvelusopimukseensa. Google ei myöskään selitä, miksi se katsoo, että komission olisi pitänyt osoittaa, että kunkin kyseessä olevan suoran kumppanin kaikki internetsivustot oli sisällytettävä niiden palvelusopimuksiin.

447

Toiseksi on todettava Googlen väittävän, ettei komissio ollut määritellyt sanaa ”yleensä”24.2.2017 päivätyssä tietopyynnössä. Google päättelee tästä, että suorat kumppanit olivat voineet tulkita tätä sanaa eri tavoin.

448

Vaikka on ensinnäkin totta, että sanaa ”yleensä” voitiin tulkita kahdella tavalla, tämä ei kuitenkaan estänyt komissiota tukeutumasta suorien kumppanien vastauksiin niiden kumppaneiden yksilöimiseksi, jotka tekivät ainakin huomattavan osan tarvitsemistaan hankinnoista yksinomaan Googlelta.

449

Suorat kumppanit saattoivat nimittäin ymmärtää sanan ”yleensä” siten, että se koski sekä palvelusopimuksiin kuuluvien internetsivustojen määrää (verrattuna niistä pois jätettyjen internetsivustojen määrään) että näiden internetsivustojen suhteellista ”merkitystä” verkkoliikenteen ja ‑hakujen määrän ja saadun liikevaihdon kannalta. Näin ollen se, että suora kumppani vastasi ”kyllä” kysymykseen siitä, oliko se yleensä sisällyttänyt kaikki internetsivustonsa johonkin palvelusopimuksistaan, merkitsi joko sitä, että kaikki tämän suoran kumppanin internetsivustot kuuluivat kyseiseen palvelusopimukseen, tai sitä, että mahdolliset siitä pois jätetyt internetsivustot synnyttivät vain rajallisen tai jopa merkityksettömän määrän verkkoliikennettä ja ‑hakuja ja liikevaihtoa.

450

Toiseksi on todettava Googlen ja Surfboardin väittävän, että 34:stä riidanalaisessa päätöksessä nimetystä kaikkien sivustojen suorasta kumppanista 11 ei ollut sisällyttänyt kaikkia internetsivustojaan palvelusopimuksiinsa eikä tehnyt ainakaan huomattavaa osaa tarvitsemistaan hankinnoista yksinomaan Googlelta. Kyseessä ovat erityisesti Surfboard, [luottamuksellinen], [luottamuksellinen], [luottamuksellinen], [luottamuksellinen], [luottamuksellinen], [luottamuksellinen], [luottamuksellinen], [luottamuksellinen], [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen].

451

On kuitenkin todettava yhtäältä, että – kuten kannekirjelmän liitteestä A.37 ja vastineen liitteestä B.11 ilmenee – [luottamuksellinen]-konserni (johon [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen] kuuluivat), [luottamuksellinen]-konserni (johon [luottamuksellinen] kuului) ja [luottamuksellinen]-konserni olivat vastanneet ”ei” kysymykseen siitä, sisällyttikö yritys, johon ne kuuluivat, yleensä kaikki internetsivustonsa palvelusopimuksiinsa. Näin ollen se, että asianomaiset suorat kumppanit eivät olleet sisällyttäneet kaikkia internetsivustojaan palvelusopimuksiinsa, ei toteen näytettynäkään voi viitata siihen, ettei mainitun kysymyksen perusteella olisi voitu selvittää suoria kumppaneita, jotka olivat hankkineet ainakin huomattavan osan tarvitsemistaan tuotteista yksinomaan Googlelta.

452

Toisaalta on huomattava, että vaikka Google väittää, ettei komissio osoittanut, että [luottamuksellinen], [luottamuksellinen], [luottamuksellinen], [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen] olivat hankkineet ainakin huomattavan osan tarvitsemistaan tuotteista yksinomaan Googlelta, se ei mainitse, että nämä suorat kumppanit tai konsernit, joihin ne kuuluivat, olivat vastanneet ”kyllä” kysymykseen siitä, sisällyttivätkö ne yleensä kaikki internetsivustonsa palvelusopimuksiinsa.

453

Näin ollen on todettava Googlen ja Surfboardin väittävän ainoastaan, että vain kaksi 34:stä riidanalaisessa päätöksessä nimetystä kaikkien sivustojen suorasta kumppanista eli Surfboard ja [luottamuksellinen] tai konsernit, joihin ne kuuluivat, oli vastannut ”kyllä” kysymykseen siitä, sisällyttivätkö ne yleensä kaikki internetsivustonsa palvelusopimuksiinsa, vaikka kyseiset suorat kumppanit eivät niiden mukaan olleet sisällyttäneet kaikkia internetsivustojaan palvelusopimuksiinsa. Vaikka oletettaisiin, että kyseiset suorat kumppanit eivät olleet sisällyttäneet kaikkia internetsivustojaan palvelusopimuksiinsa ja että komission olisi näin ollen pitänyt tutkia, kuinka suuren osan kyseisten suorien kumppanien tarvitsemista hakukonemainonnan välityspalveluista kyseiset palvelusopimukset kattoivat, on katsottava, etteivät nämä kaksi esimerkkiä missään tapauksessa riitä osoittamaan, että sana ”yleensä” oli itsessään niin vaikeatulkintainen, ettei sen perusteella voitu osoittaa yksinostovelvoitteen asettamista yhdellekään kyseisistä kaikkien sivustojen suorista kumppaneista.

454

Näin ollen ei ole tarpeen lausua Googlen vastauskirjelmään sisältyvien väitteiden tutkittavaksi ottamisesta, jonka komissio riitauttaa, ja on todettava, ettei Google voi perustellusti väittää, että sanan ”yleensä” käyttö 24.2.2017 päivätyssä tietopyynnössä olisi yksistään voinut saada komission katsomaan virheellisesti, että kaikkien sivustojen suorille kumppaneille oli asetettu yksinostovelvoite, joka koski kaikkia niiden tarvitsemia tuotteita tai huomattavaa osaa niistä.

455

Näin ollen ei ole tarpeen lausua siitä, olivatko edellä 450 kohdassa mainitut 11 suoraa kumppania hankkineet ainakin huomattavan osan tarvitsemistaan tuotteista yksinomaan Googlelta, ja on todettava, että riidanalaisen päätöksen 450 perustelukappaleessa mainittuja 23:a muuta suoraa kumppania on pidettävä kaikkien sivustojen suorina kumppaneina, jotka olivat hankkineet ainakin huomattavan osan tarvitsemistaan tuotteista yksinomaan Googlelta.

456

Kuten edellä 421 kohdasta ilmenee, komissio viittasi riidanalaisen päätöksen 367 ja 368 perustelukappaleessa kahdeksaan vastaukseen, joissa kymmenen sen nimeämistä 34:stä kaikkien sivustojen suorasta kumppanista tuo esiin kantansa. Kyse on [luottamuksellinen], [luottamuksellinen]-konsernin, [luottamuksellinen], [luottamuksellinen]-konsernin, [luottamuksellinen]-konsernin, [luottamuksellinen]-konsernin, [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen]-konsernin antamista vastauksista.

457

Google riitauttaa riidanalaisen päätöksen 367 ja 368 perustelukappaleessa mainituista kahdeksasta vastauksesta viiden eli [luottamuksellinen], [luottamuksellinen]-konsernin, [luottamuksellinen], [luottamuksellinen]-konsernin ja [luottamuksellinen]-konsernin vastausten ulottuvuuden, mutta ei [luottamuksellinen]-konsernin, [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen]-konsernin vastausten ulottuvuutta.

458

Aluksi on korostettava, että – kuten riidanalaisen päätöksen 367 ja 368 perustelukappaleen sanamuodosta ilmenee – komission tarkoituksena ei ollut laatia tyhjentävää luetteloa kaikista hallinnollisen menettelyn kuluessa saamistaan vastauksista, vaan se ainoastaan antoi esimerkkejä vastauksista, jotka vahvistivat yhtäältä sen, että kaikkien sivustojen suoria kumppaneita saatettiin yksinoikeuslausekkeella estää hankkimasta ainakin osaa tarvitsemistaan tuotteista Googlen kanssa kilpailevilta välittäjiltä, ja toisaalta sen, että yksinoikeuslausekkeella saatettiin estää mainittuja suoria kumppaneita arvioimasta mahdollista kaupallista intressiä hankkia tuotteita tällaisilta välittäjiltä.

459

Riidanalaisen päätöksen 367 perustelukappaleessa komissio viittasi seuraavaan otteeseen [luottamuksellinen] 22.12.2010 päivättyyn tietopyyntöön antamasta vastauksesta: ”yksinoikeuslausekkeet estivät [luottamuksellinen] turvautumasta sponsoroitujen linkkien tarjoajiin”. Riidanalaisen päätöksen 348 perustelukappaleesta ilmenee, että [luottamuksellinen] oli yksi komission nimeämistä kaikkien sivustojen suorista kumppaneista.

460

Google väittää, että vastauksena 18.3.2016 päivätyn tietopyynnön kysymykseen 14, joka vastasi olennaisilta osin 22.12.2010 päivätyn tietopyynnön kysymystä 5.2 vuosien 2011–2015 osalta, [luottamuksellinen] oli todennut seuraavaa: ”Joitakin kokeiluja lukuun ottamatta toimimme vain Googlen kanssa, koska tarjolla ei ole toteuttamiskelpoisia vaihtoehtoja, joiden avulla voisimme saavuttaa saman tulotason kuin Googlen kanssa.”

461

Kuten edellä 460 kohdasta ilmenee, se, että [luottamuksellinen] oli todennut toimineensa vuonna 2016 ainoastaan Googlen kanssa sen vuoksi, ettei tarjolla ollut toteuttamiskelpoisia vaihtoehtoja, joiden avulla se olisi voinut saavuttaa saman tulotason kuin käyttämällä Googlen palveluja, ei riitä kyseenalaistamaan [luottamuksellinen] vuonna 2010 esittämää ja riidanalaisen päätöksen 367 perustelukappaleen 1 kohdasta ilmenevää väitettä, jonka mukaan yksinoikeuslausekkeella estettiin sitä turvautumasta muihin sponsoroitujen linkkien tarjoajiin.

462

Vastaus, johon Google vetosi, vaikuttaa nimittäin yhtäältä koskevan erityisesti vuosia 2011–2015, kun taas vastaus, johon komissio tukeutui, koski vuotta 2011 edeltänyttä ajanjaksoa. Kuten edellä 402 kohdassa lähinnä muistutetaan, komissio kuitenkin totesi riidanalaisen päätöksen 276 perustelukappaleessa Googlen markkinaosuuksien hakukonemainonnan välitysmarkkinoilla kasvaneen jatkuvasti vuosina 2006–2016, joten vuonna 2016 kyseisillä markkinoilla ei ollut enää lähes lainkaan Googlen kilpailijoita, ja lisäksi siinä täsmennettiin mittakaava- ja verkostovaikutusten vaikeuttavan uusien kilpailijoiden tuloa markkinoille. Näin ollen se, että [luottamuksellinen] totesi vuonna 2016, ettei tarjolla ollut toteuttamiskelpoisia vaihtoehtoja, joiden avulla se olisi voinut saavuttaa saman tulotason kuin se oli saavuttanut Googlen palveluilla vuosina 2011–2015, kuvastaa todellisuudessa Googlen markkinaosuuden kehitystä, josta tosiaankin ilmenee, ettei markkinoilla ollut kyseisenä ajanjaksona enää lähes lainkaan toteuttamiskelpoisia vaihtoehtoja. Mainittu vastaus ei sen sijaan merkitse sitä, ettei yksinoikeuslausekkeella estetty sitä hankkimasta tuotteita kilpailijalta vuosina 2006–2010, kuten sen riidanalaisen päätöksen 367 perustelukappaleessa mainitusta vastauksesta 22.12.2010 päivättyyn tietopyyntöön nimenomaisesti ilmenee.

463

Vaikka oletettaisiin, että Googlen palvelut olisivat olleet laadultaan parempia ja auttaneet [luottamuksellinen] saavuttamaan paremman tulotason kuin muiden Googlen kanssa kilpailevien välittäjien palveluilla, tällainen seikka ei toisaalta välttämättä merkitse sitä, ettei [luottamuksellinen] ollut mitään kaupallista intressiä hankkia ainakin osa tarvitsemistaan tuotteista tällaisilta välittäjiltä.

464

Kuten komissio riidanalaisen päätöksen 377 perustelukappaleessa huomautti, tässä yhteydessä ensinnäkin se, että Google teki yksinoikeuslausekkeen sisältäviä palvelusopimuksia, on osoitus siitä, että se katsoi palvelujensa oletetusta paremmasta laadusta huolimatta, että kyseisillä kumppaneilla oli kaupallinen intressi hankkia verkkomainontaa muilta välittäjiltä. Jos Google nimittäin katsoi unionin yleisessä tuomioistuimessa esittämiensä väitteiden mukaisesti, että kaikkien sivustojen suorat kumppanit olisivat joka tapauksessa ilman yksinoikeuslausekettakin valinneet AFS:n sen oletetun paremman laadun vuoksi, sen ei olisi tarvinnut sisällyttää palvelusopimuksiin tällaista lauseketta.

465

Toiseksi on todettava, että palvelun laatu on joka tapauksessa vain yksi tekijä niiden muiden tekijöiden joukossa, jotka talouden toimija ottaa huomioon päättäessään hankintalähteestään. Muita tärkeitä tekijöitä ovat esimerkiksi kyseisen palvelun hinta tai hakukonemainonnan välitysmarkkinoiden tapauksessa kyseisen palvelun julkaisijalle jaettu osuus tuloista. Näin ollen pelkästään se, että jonkin palvelun laatu on oletettavasti parempi kuin kilpailijan tarjoaman palvelun laatu, ei välttämättä riitä täysin poistamaan nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan kaltaisen yksinoikeuslausekkeen estävää vaikutusta kyseisiin talouden toimijoihin nähden.

466

Lisäksi AFS:n tarjoamat paremmat mahdollisuudet muuttaa hakukonemainonta rahaksi ovat – vaikkakin vain osittain – luontainen seuraus edellä 403 kohdassa kuvatuista verkostovaikutuksista, jotka liittyvät tyypillisesti Googlen määräävään asemaan hakukonemainonnan välitysmarkkinoilla ja joiden avulla AFS on lisännyt eksponentiaalisesti käyttäjien hakutulosten yhteydessä näytettävien mainosten merkityksellisyyttä. Tämä parempi rahaksi muuttamisen mahdollisuus on siten ainakin osittain seurausta mainituista verkostovaikutuksista eikä välttämättä Googlen tarjoamien palvelujen oletetusta paremmasta laadusta.

467

Näin ollen on todettava komission katsoneen perustellusti, että [luottamuksellinen] vastaus oli omiaan vahvistamaan sen, että yksinoikeuslausekkeella oli saatettu estää kaikkien sivustojen suoria kumppaneita hankkimasta ainakin osa tarvitsemistaan tuotteista Googlen kanssa kilpailevilta välittäjiltä.

468

Riidanalaisen päätöksen 367 ja 368 perustelukappaleessa komissio viittasi seuraaviin otteisiin [luottamuksellinen]-konsernin vastauksista 22.12.2010 päivätyn tietopyynnön kysymyksiin 5.2.c ja 5.2.e, joista edellinen koski syitä, joiden vuoksi kyseinen konserni oli päättänyt tehdä yhteistyötä vain yhden välittäjän kanssa kerrallaan, ja jälkimmäinen välittäjien vaihtamisesta aiheutuvia kustannuksia: ”Käytämme välittäjää syndikoituihin hakumainoksiin, sillä Googlen kanssa tekemämme sopimuksen vuoksi emme voineet viime aikoihin saakka käyttää toista palveluntarjoajaa, mikä siis esti meitä tekemästä yhteistyötä toisen palveluntarjoajan kanssa” ja [luottamuksellinen].

469

Google väittää tässä yhteydessä, että [luottamuksellinen]-konserni oli vastauksena 22.12.2010 päivätyn tietopyynnön kysymykseen 5.2.d ilmoittanut aikovansa vaihtaa mainosten välittäjää, jos se löytäisi toisen välittäjän, joka tarjosi parempia taloudellisia tuloksia joko suoraan (esimerkiksi tuottamalla enemmän tuloja napsautusta kohden) tai välillisesti (esimerkiksi mahdollistamalla suuremman joustavuuden tulosten optimoimiseksi siten, että napsautusta kohden syntyy enemmän tuloja, sekä antamalla avainsanoihin perustuvan arvion tuloista).

470

Komissio kiistää Googlen väitteet.

471

On todettava, että edellä 468 kohdassa mainituista [luottamuksellinen]-konsernin vastausten otteista ilmenee selvästi, että yksinoikeuslausekkeen vuoksi se oli päättänyt hankkia tuotteita vain yhdeltä välittäjältä kerrallaan. Tätä päätelmää ei horjuta edellä 469 kohdassa esitetty toteamus, joka koskee tulevaa ja luonteeltaan hypoteettista mahdollisuutta.

472

Näin ollen – ja kuten Google lisäksi myönsi vastauksessaan unionin yleisen tuomioistuimen istunnossa esittämään kysymykseen – on todettava komission katsoneen perustellusti, että [luottamuksellinen]-konsernin vastaukset olivat omiaan vahvistamaan sen, että yksinoikeuslausekkeella oli saatettu estää kaikkien sivustojen suoria kumppaneita hankkimasta ainakin osa tarvitsemistaan tuotteista kilpailevalta välittäjältä.

473

Komissio lainasi riidanalaisen päätöksen 367 perustelukappaleessa seuraavaa otetta vastauksesta, jonka [luottamuksellinen] oli antanut 22.12.2010 päivätyn tietopyynnön kysymykseen 8.5, joka koski yksinoikeuslausekkeen mahdollista vaikutusta sen mainosstrategiaan: ”Kyseessä olevat yksinoikeuslausekkeet ovat vaikuttaneet merkittävästi mainosstrategiaamme, erityisesti silloin, kun aioimme aluksi lisätä kolmansien osapuolten tekstimainoksia internetsivustoillemme – – Koska Google ei antanut meille mahdollisuutta työskennellä molempien yhtiöiden kanssa, maksimoimme tulomme tekemällä Googlen kanssa yksinoikeussopimuksen ja luopumalla kaikista mahdollisuuksista työskennellä Yahoo!:n tai muiden tekstimainospalvelujen kanssa.”

474

Google väittää tässä yhteydessä [luottamuksellinen] vastanneen 22.12.2010 päivätyn tietopyynnön kysymykseen 8.5 myös seuraavasti: ”Googlella [kustannukset napsautusta kohden] ovat perinteisesti olleet suuremmat kuin kyseisillä Yahoo!:n kaltaisilla kilpailijoilla. Huolimatta siitä, että Yahoo! olisi valmis jakamaan suuremman prosenttiosuuden tuloista [kustannukset napsautusta kohden] [[luottamuksellinen]] kanssa, Googlen tuotteen kokonaistuotto oli kuitenkin suurempi kuin Yahoo!:n tuotteen.”

475

Kuten edellä 473 kohdassa todetaan, [luottamuksellinen] vastauksesta 22.12.2010 päivätyn tietopyynnön kysymykseen 8.5 ilmenee, että yksinoikeuslausekkeella oli ollut merkittävä vaikutus sen mainosstrategiaan sillä perusteella, että kyseisellä lausekkeella oli estetty sitä hankkimasta hakukonemainonnan välityspalveluja samanaikaisesti Googlelta ja yhdeltä tai useammalta sen kilpailijalta. Tästä voidaan siten päätellä, että erityisesti aluksi, kun [luottamuksellinen] määritteli mainosstrategiansa, se halusi hankkia ainakin osan tarvitsemistaan tuotteista joltakin Googlen kilpailijalta. Kyseisestä vastauksesta tosin ilmenee myös, että [luottamuksellinen] katsoi AFS:n tuottavan enemmän tuloja kuin Yahoo!:n palvelujen. Kuten edellä 464–466 kohdassa todetaan, tällainen seikka ei kuitenkaan riitä osoittamaan, ettei [luottamuksellinen] ollut mitään taloudellista intressiä hankkia ainakin osa tarvitsemistaan tuotteista Yahoo!:lta tai joltakin toiselta Googlen kilpailijalta.

476

Näin ollen on todettava komission katsoneen perustellusti, että [luottamuksellinen] antama vastaus oli omiaan vahvistamaan sen, että yksinoikeuslausekkeella oli saatettu estää kaikkien sivustojen suoria kumppaneita hankkimasta ainakin osa tarvitsemistaan tuotteista muilta Googlen kanssa kilpailevilta välittäjiltä.

477

Riidanalaisen päätöksen 367 perustelukappaleessa komissio lainasi seuraavaa otetta [luottamuksellinen]-konsernin 22.12.2010 päivätyn tietopyynnön kysymykseen 8.5 antamasta vastauksesta: ”[H]arkitsisimme kilpailevien hakumainosten näyttämistä internetsivuillamme ja – – harkitsisimme yhteistyötä Yahoo!:n, Bingin ja/tai muiden hakumainonnan tarjoajien kanssa tässä tarkoituksessa.”

478

Google väittää tältä osin yhtäältä, että [luottamuksellinen]-konserni oli vastauksissaan kysymykseen siitä, millä perusteella se valitsi internetsivujensa eri mainospaikoille sijoitettavien mainosten tyypin, sekä kysymykseen 5.2.d todennut ottavansa huomioon ensinnäkin tulojen maksimoinnin, toiseksi käyttäjien toiminnan, kolmanneksi sopimusvelvoitteet ja neljänneksi taloudellisen toiminnan luonteen eli sen, että se näytti pääosin hakukonemainoksia, koska se hyödynsi hakukonetta.

479

Google toteaa toisaalta, että vastauksena 22.12.2010 päivätyn tietopyynnön kysymykseen 8.6, joka koski syitä siihen, miksi [luottamuksellinen]-konserni oli hyväksynyt yksinoikeuslausekkeen, konserni oli ilmoittanut Googlen houkuttelevan enemmän mainostajia kuin kaikkien sen kilpailijoiden ja että näin ollen sen hakukonemainokset tuottivat yhteensä enemmän tuloja kuin sen kilpailijoiden mainokset.

480

Komissio kiistää Googlen väitteet.

481

Kuten edellä 477 kohdassa todetaan, [luottamuksellinen]-konsernin vastauksesta 22.12.2010 päivätyn tietopyynnön kysymykseen 8.5 ilmenee, että konserni ”aiko[i]” aloittaa kumppanuuden Googlen kilpailijan kanssa, koska yksinoikeuslauseketta ei ollut. Tässä yhteydessä on todettava tämän vastauksen olevan yhdenmukainen saman konsernin kysymykseen 5.2.d antaman vastauksen kanssa, jossa se ilmoitti ottavansa huomioon muun muassa sopimusvelvoitteensa tehdessään välittäjien vaihtamista koskevia päätöksiä. [Luottamuksellinen]-konserni tosin näytti kysymykseen 8.6 antamassaan vastauksessa katsovan, että Google tarjosi kilpailijoitaan parempaa palvelua. Kuten edellä 464–466 kohdassa todetaan, tällainen seikka ei kuitenkaan voi osoittaa, ettei [luottamuksellinen]-konsernilla ollut mitään kaupallista intressiä hankkia ainakin osa tarvitsemistaan tuotteista toiselta välittäjältä.

482

Näin ollen on todettava komission katsoneen perustellusti, että [luottamuksellinen]-konsernin vastaus oli omiaan vahvistamaan sen, että yksinoikeuslausekkeella oli saatettu estää kaikkien sivustojen suoria kumppaneita hankkimasta ainakin osaa tarvitsemistaan tuotteista Googlen kanssa kilpailevilta muilta välittäjiltä.

483

Riidanalaisen päätöksen 367 perustelukappaleessa komissio lainasi seuraavaa otetta [luottamuksellinen]-konsernin vastauksesta 22.12.2010 päivätyn tietopyynnön kysymykseen 8.9, joka koski kyseisen konsernin tai Googlen mahdollisia investointeja, joita ei olisi voitu tehdä ilman yksinoikeuslauseketta: ”[Tämä lauseke] merkitsi sitä, että kehittämistoimia ja kumppanuuksia muiden markkinatoimijoiden kanssa oli tarkasteltava perusteellisesti tai että niitä oli jopa lykättävä tai niistä oli luovuttava.”

484

Google väittää tässä yhteydessä, että vastauksena 22.12.2010 päivätyn tietopyynnön kysymykseen 8.6, joka koski syitä, joiden vuoksi [luottamuksellinen]-konserni oli hyväksynyt yksinoikeuslausekkeen, konserni oli todennut ensinnäkin, että Suomessa ”etuna oli se, että Googlen mainokset tuottivat hyvin tuloja mainostilasta tietyllä internetsivustolla”, seuraavaksi, että Alankomaissa ”Google tarjosi teknologisesti edistyneitä ja kannattavia mainosratkaisuja, jotka ovat osoittautuneet menestyksekkäiksi” ja että ”bruttotulot o[livat] kasvaneet merkittävästi vuodesta 2005, sillä Google oli optimoinut AdSense-palvelun”, ja lopuksi, että Unkarissa ”analyysi o[li] osoittanut, että Googlen palvelu [oli ollut] kannattavuuden ja teknologian kannalta ainoa saatavilla oleva tämäntyyppinen palvelu Unkarin markkinoilla”.

485

Komissio väittää, että Suomea ja Unkaria koskevilla Googlen väitteillä ei ole merkitystä, koska ainoastaan [luottamuksellinen]-konsernin yksiköt, jotka ovat sijoittautuneet Alankomaihin, eli [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen] ovat kaikkien sivustojen suoria kumppaneita. Komissio väittää Alankomaita koskevista Googlen väitteistä, että – kuten se oli riidanalaisen päätöksen 367 perustelukappaleen 5 kohdassa todennut – [luottamuksellinen]-konserni oli myös ilmoittanut, että yksinoikeuslauseke ”merkitsi sitä, että kehittämistoimia ja kumppanuuksia muiden markkinatoimijoiden kanssa oli tarkasteltava perusteellisesti tai että niitä oli jopa lykättävä tai niistä oli luovuttava”.

486

On todettava, että riidanalaisen päätöksen 355 perustelukappaleen 6 kohdassa, sellaisena kuin sitä on täsmennetty prosessinjohtotoimeen annetussa vastauksessa, komissio katsoi ainoastaan [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen] kuuluvan kaikkien sivustojen suoriin kumppaneihin. Tästä seuraa, että [luottamuksellinen]-konsernin muut yksiköt, joihin kuuluvat Suomessa ja Unkarissa sijaitsevat yksiköt, eivät lukeutuneet näihin suoriin kumppaneihin.

487

On kuitenkin muistutettava ensinnäkin – kuten edellä 67 kohdassa mainitaan ja kuten muun muassa riidanalaisen päätöksen 338, 341 ja 347–349 perustelukappaleesta ilmenee – että komissio piti kaikkien sivustojen suorina kumppaneina niitä kumppaneita, jotka olivat yleensä sisällyttäneet tiettynä ajankohtana kaikki internetsivustot, joilla näytettiin hakukonemainoksia, ainakin yhteen palvelusopimuksistaan. Tästä seuraa, että kyseiset suorat kumppanit olivat näin ollen 13.2.1979 annetussa tuomiossa Hoffmann-La Roche v. komissio (85/76, EU:C:1979:36) tarkoitettuja ostajia, joilla oli velvollisuus hankkia kaikki tarvitsemansa tuotteet tai huomattava osa niistä Googlelta. On kuitenkin todettava, että kyseisessä oikeuskäytännössä tarkoitettu ostajan käsite vastaa yritystä kokonaisuutena tarkasteltuna eli nyt käsiteltävässä asiassa [luottamuksellinen]-konsernia eikä vain yhtä sen tytäryhtiöistä. Kilpailuoikeudessa yrityksen käsitteellä tarkoitetaan nimittäin jokaista yksikköä, joka harjoittaa taloudellista toimintaa, riippumatta yksikön oikeudellisesta muodosta (tuomio 23.4.1991, Höfner ja Elser, C‑41/90, EU:C:1991:161, 21 kohta ja tuomio 11.6.2020, komissio ja Slovakian tasavalta v. Dôvera zdravotná poist’ovňa, C‑262/18 P ja C‑271/18 P, EU:C:2020:450, 28 kohta). Näin ollen 13.2.1979 annetussa tuomiossa Hoffmann-La Roche v. komissio (85/76, EU:C:1979:36) vahvistetulla oikeuskäytännöllä, johon riidanalainen päätös perustuu, ei voida perustella sitä, ettei kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa samaan konserniin kuuluvien muiden oikeudellisten yksiköiden antamia vastauksia otettu huomioon.

488

Lisäksi 24.2.2017 päivätyssä tietopyynnössä, jolla komissio yksilöi kaikkien sivustojen suorat kumppanit tiedustelemalla niiltä, olivatko ne yleensä sisällyttäneet kaikki internetsivustonsa palvelusopimuksiinsa vai eivät, täsmennettiin erityisesti, että halutussa vastauksessa oli otettava huomioon koko asianomainen yritys riippumatta siitä, oliko kyse emoyhtiöstä vai tytäryhtiöistä.

489

Toiseksi on todettava, että komissio määritteli riidanalaisen päätöksen 218–221 perustelukappaleessa hakukonemainonnan välitysmarkkinoiden kattavan ETA-alueen kokonaisuudessaan. Tästä seuraa, ettei komissio voinut ottaa huomioon vain niitä [luottamuksellinen]-konsernin vastauksia, jotka koskivat tiettyjä sen Alankomaihin sijoittautuneita yksiköitä mutta joissa jätettiin huomiotta muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneet yksiköt.

490

Riidanalaisen päätöksen 367 ja 368 perustelukappaleesta sekä kyseisen päätöksen alaviitteissä 493–502 mainituista kysymyksistä näyttää ilmenevän, että komissio arvioi yksinoikeuslausekkeen estävää vaikutusta niiden konsernien vastausten perusteella, joihin kaikkien sivustojen suorat kumppanit kuuluivat, eikä kyseisten suorien kumppaneiden, sellaisina kuin ne määriteltiin riidanalaisen päätöksen 348 perustelukappaleessa, nimenomaisten vastausten perusteella. Tämän seurauksena komissio ei voinut etenkään [luottamuksellinen]-konsernin osalta katsoa, ettei sen tiettyjen oikeudellisten yksiköiden vastauksilla ollut merkitystä.

491

Näin ollen on katsottava, että komission oli otettava huomioon kaikki niiden konsernien vastaukset, joissa ainakin yksi niihin liittyvä yksikkö kuului kaikkien sivustojen suoriin kumppaneihin.

492

Näin ollen – päinvastoin kuin komissio väittää – on todettava, ettei voitu katsoa, ettei [luottamuksellinen]-konsernin Suomea ja Unkaria koskevilla vastauksilla ollut merkitystä.

493

On kuitenkin huomautettava, että [luottamuksellinen]-konserni totesi nimenomaisesti yksinoikeuslausekkeen saattavan viivästyttää yhteistyötä Googlen kilpailijan kanssa tai johtaa sen kieltäytymiseen tällaisesta yhteistyöstä. Vaikka [luottamuksellinen]-konserni totesi hyväksyneensä kyseisen lausekkeen sillä perusteella, että Googlen tarjoamat palvelut olivat sen kilpailijoiden palveluja parempia erityisesti Unkarin osalta, on huomautettava edellä 464–466 kohdassa todetun mukaisesti, ettei tällainen seikka riitä osoittamaan, ettei mainitulla konsernilla ollut mitään kaupallista intressiä hankkia ainakin osaa tarvitsemistaan tuotteista toiselta välittäjältä.

494

Näin ollen on todettava komission katsoneen perustellusti, että [luottamuksellinen]-konsernin vastaus oli omiaan vahvistamaan sen, että yksinoikeuslausekkeella oli saatettu estää kaikkien sivustojen suoria kumppaneita hankkimasta ainakin osaa tarvitsemistaan tuotteista Googlen kanssa kilpailevilta muilta välittäjiltä.

495

Riidanalaisen päätöksen 367 perustelukappaleesta ilmenee, että [luottamuksellinen] mukaan se olisi ilman yksinoikeuslauseketta kokeillut Googlen kanssa kilpailevia muita välittäjiä, kuten Yahoo!:ta ja Microsoftia. [Luottamuksellinen] mukaan se olisi ilman mainittua lauseketta tarkastellut tuotteiden hankkimista Googlen kanssa kilpailevilta välittäjiltä edellyttäen, että tämä lisäisi sen tuloja. Riidanalaisen päätöksen 368 perustelukappaleesta ilmenee, että [luottamuksellinen]-konsernin mukaan yksinoikeuslausekkeella estettiin sitä ”alkamasta kokeilla muita palveluntarjoajia” ja ”nostamasta järjestelmänsä tasoa”, jotta se voisi työskennellä kyseisten palveluntarjoajien kanssa.

496

Kuten edellä 457 kohdassa todetaan, Google ei kiistä näiden vastausten ulottuvuutta.

497

Google vetoaa kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden tai niiden konsernien vastauksiin, joihin kyseiset suorat kumppanit kuuluivat ja joita ovat muun muassa [luottamuksellinen], [luottamuksellinen] (jotka yhdessä muodostavat yhden komission nimeämistä kaikkien sivustojen suorista kumppaneista), [luottamuksellinen], [luottamuksellinen], [luottamuksellinen], [luottamuksellinen]-konserni, johon [luottamuksellinen] kuului (jotka yhdessä muodostavat yhden komission nimeämistä kaikkien sivustojen suorista kumppaneista), [luottamuksellinen]-konserni, johon muun muassa [luottamuksellinen] kuului, ja [luottamuksellinen]-konserni, johon kuuluivat [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen] (jotka ovat komission nimeämiä kaikkien sivustojen erillisiä suoria kumppaneita). Googlen mukaan näistä vastauksista ilmenee, että suorat kumppanit olivat valinneet AFS:n sen parempien ominaisuuksien vuoksi, joten yksinoikeuslausekkeella ei ollut estetty niitä hankkimasta tuotteita Googlen kanssa kilpailevilta muilta välittäjiltä.

498

Google väittää aluksi, että vastauksessa, jonka [luottamuksellinen], [luottamuksellinen], [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen] antoivat 22.12.2010 päivätyn tietopyynnön kysymykseen 5.2.d, ne olivat kukin ilmoittaneet komissiolle, että niiden välittäjän valinnasta tekemä päätös riippui sen tuottamista tuloista. Google toteaa myös, että [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen] olivat lisäksi täsmentäneet aikovansa vaihtaa välittäjää, jos ne voisivat jonkin toisen välittäjän kuin Googlen avulla saada enemmän tuloja.

499

Google toteaa seuraavaksi, että [luottamuksellinen]-konserni oli ilmoittanut 18.3.2016 päivätyn tietopyynnön yhteydessä yhtäältä vastauksena kysymykseen siitä, miksi se oli valinnut Googlen välittäjäksi, että se ”o[li] valittu ainoaksi välittäjäksi sillä perusteella, että se [oli] hakumainonnan markkinajohtaja [ja sillä] oli parhaat rahaksi muuttamisen mahdollisuudet ja parhaat tulonäkymät”, ja toisaalta vastauksena kysymykseen siitä, millaisia ”konkreettisia eroja” eri välittäjien tarjoamien palvelujen välillä oli, että sen ”näkemyksen mukaan [Googlen lisäksi] ei ol[lut] muita mahdollisia kumppaneita, jotka pystyivät tarjoamaan [sille] paremman hakutuotteen ja tuottamaan enemmän hakumainonnasta saatavia tuloja”. Kyseinen konserni täsmensi myös, että jos olisi jokin toinen palvelu, joka tarjoaisi samat rahaksi muuttamisen mahdollisuudet, välittäjän vaihtamisesta aiheutui vain vähän tai jopa ei lainkaan kustannuksia.

500

Google korostaa lopuksi [luottamuksellinen]-konsernin todenneen vastauksena 31.7.2015 päivätyn tietopyynnön kysymykseen 9.7, jossa tiedusteltiin, miksi se oli hyväksynyt yksinoikeuslausekkeen, että yksinoikeuslausekkeella annettiin sille mahdollisuus vaihtaa mobiililaitteella tehtävien hakujen välittäjää, koska niiden osalta Ranskassa oli vuonna 2014 tarjolla vaihtoehtoja Googlelle, ja että ”koska Google oli alansa johtava toimija, [mainittu lauseke] tarjo[si] [sille] – – parhaan mahdollisen rahaksi muuttamisen mahdollisuuden ainakin tietokoneella tehtävien hakujen osalta”.

501

Näistä vastauksista ilmenee tältä osin lähinnä, että kyseiset kaikkien sivustojen suorat kumppanit pitivät Googlea markkinajohtajana ja katsoivat AFS:n tarjoavan niille Googlen kilpailijoiden palveluja paremmat rahaksi muuttamisen mahdollisuudet. Edellä 464–466 kohdassa esitetyn mukaisesti on kuitenkin riittävää todeta, että tällainen seikka, joka selittyy – vaikkakin vain osittain – Googlen määräävälle markkina-asemalle ominaisilla verkostovaikutuksilla, ei riitä osoittamaan, ettei kyseisillä suorilla kumppaneilla ollut mitään kaupallista intressiä hankkia ainakin osaa tarvitsemistaan tuotteista kilpailevilta välittäjiltä.

502

Näin ollen on katsottava, että kyseisillä vastauksilla ei voida kyseenalaistaa komission päätelmää, jonka mukaan yksinoikeuslausekkeella oli saatettu estää kaikkien sivustojen suoria kumppaneita hankkimasta ainakin osaa tarvitsemistaan tuotteista Googlen kanssa kilpailevilta muilta välittäjiltä.

503

Google väittää ensinnäkin [luottamuksellinen] täsmentäneen 22.12.2010 päivätyn tietopyynnön kysymykseen 5.2.a (”miksi valitsitte – – välittäjän, jonka kanssa toimitte tällä hetkellä?”) antamassaan vastauksessa, että ”Googlen valinnassa oli alun perin – – otettu huomioon sen markkinakattavuus ja sen kyky tuottaa tuloja”, että ”Yahoo o[li] valittu välittäjäksi syyskuussa 2008, koska se tarjosi mahdollisuuden yhdistää sen sponsoroidut linkit ja [luottamuksellinen] myymät linkit kolmansille osapuolille kuuluvien matkailusivustojen linkkeihin”, että ”Yahoo! lupasi myös Googlen kanssa vastaavia rahaksi muuttamisen mahdollisuuksia [ja että] [luottamuksellinen] o[li] vaihtanut takaisin Googleen tammikuussa 2009 sen vuoksi, ettei Yahoo! pystynyt Googlen kanssa samantasoiseen rahaksi muuttamiseen”. Google toteaa lisäksi [luottamuksellinen] maininneen kyseisen tietopyynnön kysymykseen 5.2.d antamassaan vastauksessa, että se ”päättäisi vaihtaa välittäjää tai todennäköisesti lisätä toisen välittäjän, jos se voisi varmasti tietää tämän parantavan sen tuotetta tai lisäävän sen rahaksi muuttamista”. Google toteaa lopuksi, että [luottamuksellinen] oli todennut kyseisen tietopyynnön kysymykseen 8.5 antamassaan vastauksessa, ”etteivät yksinoikeuslausekkeet ol[leet] vaikuttaneet sen mainosstrategiaan”.

504

Komissio väittää [luottamuksellinen] vastausten vahvistaneen sen, että yksinoikeuslausekkeella oli estetty kaikkien sivustojen suoria kumppaneita hankkimasta tuotteita Googlen kanssa kilpailevilta välittäjiltä. Tässä yhteydessä se viittaa asiaa enempää selittämättä [luottamuksellinen] kysymykseen 5.2.d antamaan vastaukseen, johon Google vetosi ja joka mainitaan edellä 503 kohdassa, sekä kysymykseen 8.6 annettuun vastaukseen, jonka mukaan ”[luottamuksellinen] o[li] alun perin hyväksynyt yksinoikeuslausekkeet, koska Google vaati niiden soveltamista sopimuksen ennakkoehtona”.

505

Edellä 503 kohdassa mainituista [luottamuksellinen] vastauksista ilmenee tältä osin, että muista kaikkien sivustojen suorista kumppaneista poiketen [luottamuksellinen] on selvästi ilmoittanut, että ”yksinoikeuslausekkeet eivät ol[leet] vaikuttaneet sen mainosstrategiaan”.

506

Googlen tavoin on todettava toiseksi [luottamuksellinen]-konsernin huomauttaneen vastauksena 22.12.2010 päivättyyn tietopyyntöön, että yksinoikeuslauseke ”ei ollut vaikuttanut sen strategiaan” ja että siihen ”ei sisällytettäisi muilta kuin yhdeltä palveluntarjoajalta peräisin olevia mainoksia, [vaikka kyseistä lauseketta ei olisi], ja ettei [sitä] ol[lut] estetty näyttämästä muita kuin hakukonemainoksia internetsivustoillaan”.

507

Näin ollen on katsottava, että [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen]-konsernin vastaukset ovat omiaan vahvistamaan Googlen väitteen, jonka mukaan yksinoikeuslausekkeella ei ollut estetty kyseisiä kaikkien sivustojen suoria kumppaneita hankkimasta ainakin osaa tarvitsemistaan tuotteista toiselta välittäjältä, mitä komissio ei kiistä.

508

Surfboardin toimitusjohtajan on todettava selittäneen komissiolle nimenomaisesti osoitetussa kirjeessä, jonka Google tosin oli toimittanut sille väitetiedoksiantoon antamansa vastauksen liitteenä, ettei yksinoikeuslauseke ollut vaikuttanut Surfboardin toimintaan. Toimitusjohtaja oli maininnut tässä yhteydessä, että kyseessä olevaa yksinoikeuslausekkeen sisältävää palvelusopimusta sovellettiin Surfboardin ”tärkeimpiin” internetsivustoihin sillä perusteella, että AFS:n tuottamat tulot olivat ”huomattavasti suuremmat” kuin Yahoo!:n palveluiden tuottamat tulot. Hän oli kuitenkin myös täsmentänyt, ettei kyseiseen palvelusopimukseen ollut sisällytetty muita internetsivustoja, kuten internetsivustoa www.ixquick.eu.

509

Komissio katsoi riidanalaisen päätöksen 370 perustelukappaleessa, että Surfboardin toimitusjohtajan kirjeen todistusarvo oli vähäinen kahdesta syystä. Komission mukaan Surfboard oli yhtäältä ilmoittanut etukäteen vastauksena tietopyyntöön, että se sisällytti yleensä kaikki internetsivustonsa palvelusopimuksiinsa. Toisaalta komissio väitti, ettei se tiennyt, miten Google oli saanut kyseisen kirjeen.

510

Surfboard arvostelee komissiota siitä, ettei se ottanut huomioon Surfboardin toimitusjohtajan kirjettä, joka oli toimitettu komissiolle väitetiedoksiantoon annetun vastauksen liitteenä. Kyseisessä kirjeessä nimittäin selitettiin, että Surfboard oli käyttänyt Yahoo!:n palveluja yhdellä internetsivustoistaan. Lisäksi siinä väitetään Surfboardin valinneen AFS:n tärkeimmille internetsivustoilleen teknisten ja taloudellisten näkökohtien perusteella.

511

Komissio väittää Surfboardin viittaavan vain yhteen internetsivustoon, jota ei sen mukaan ollut sisällytetty sen palvelusopimukseen. Komissio toteaa lisäksi Googlen sille toimittaman Surfboardin toimitusjohtajan kirjeen olevan epäselvä. Se väittää myös kyseisen kirjeen todistusarvon olevan vähäisempi kuin Surfboardin tietopyyntöön antaman vastauksen, jossa se ilmoitti komissiolle sisällyttäneensä yleensä kaikki internetsivustonsa kyseessä olevaan palvelusopimukseen. Komission mukaan ei nimittäin yhtäältä ole tiedossa, missä yhteydessä Google sai mainitun kirjeen. Surfboard saattoi toisaalta antaa kyseisessä kirjeessä virheellisiä tai harhaanjohtavia tietoja ilman riskiä siitä, että sille määrättäisiin sakko asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 1 kohdan a alakohdan nojalla.

512

Tässä yhteydessä on muistutettava, että unionin oikeusjärjestyksessä myönnettyihin takeisiin hallinnollisissa menettelyissä kuuluu erityisesti Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklassa vahvistettu hyvän hallinnon periaate, johon liittyy toimivaltaisen toimielimen velvoite tutkia huolellisesti ja puolueettomasti kaikki käsiteltävänä olevan tapauksen kannalta merkitykselliset seikat (tuomio 27.9.2012, Shell Petroleum ym. v. komissio, T‑343/06, EU:T:2012:478, 170 kohta).

513

On todettava ensinnäkin, että komissiosta poiketen Googlella ei ollut asetuksessa N:o 1/2003 säädettyjä tutkintaa ja seuraamusten määräämistä koskevia valtuuksia, joten sen oli välttämättä tukeuduttava suorien kumppaneiden vapaaehtoiseen yhteistyöhön kerätäkseen tietoja muun muassa internetsivustoista, joita ne eivät olleet sisällyttäneet palvelusopimuksiinsa, voidakseen puolustautua nyt käsiteltävässä asiassa. Tästä ei kuitenkaan voida päätellä, että Googlen keräämät tiedot olivat väistämättä merkityksettömiä sillä perusteella, että niiden todistusarvo oli vähäisempi.

514

Sitä paitsi on huomattava komission ainoastaan toteavan, ettei se tiennyt, miten Google oli saanut haltuunsa Surfboardin toimitusjohtajan komissiolle osoittaman kirjeen, mutta ettei se kyseenalaista kirjeen aitoutta eikä väitä sen olevan täysin vailla todistusarvoa. Lisäksi on todettava, että komissio saattoi asetuksen N:o 1/2003 18 artiklan nojalla pyytää lisätietoja suoraan Surfboardilta, jos se katsoi, ettei kyseinen kirje ollut yhteensopiva Surfboardin aikaisempaan tietopyyntöön antaman vastauksen kanssa.

515

Toiseksi on todettava, että toisin kuin komissio väittää, Surfboardin pääjohtajan kirje ei ole epäselvä. Siitä nimittäin ilmenee selvästi, että Surfboard oli jättänyt ainakin yhden internetsivustoistaan pois kyseessä olevasta palvelusopimuksesta.

516

Surfboardin tavoin on todettava kolmanneksi, ettei se, että se ilmoitti komission tietopyyntöön antamassaan vastauksessa sisällyttäneensä yleensä kaikki internetsivustonsa kyseessä olevaan palvelusopimukseen, sulkenut pois sitä, että tietyt sen internetsivustot oli saatettu jättää sopimuksen ulkopuolelle. On siis todettava, etteivät Surfboardin toimitusjohtajan kirje ja Surfboardin vastaus komission tietopyyntöön olleet ristiriidassa keskenään.

517

Näin ollen komission olisi pitänyt katsoa, että Surfboardin kirje, jossa se totesi, ettei yksinoikeuslauseke ollut vaikuttanut sen toimintaan, oli omiaan kyseenalaistamaan sen, että mainitulla lausekkeella oli estetty kaikkien sivustojen suoria kumppaneita hankkimasta ainakin osaa tarvitsemistaan tuotteista toiselta välittäjältä.

518

Edellä esitetyn perusteella on todettava, että komissio saattoi perustellusti ottaa huomioon riidanalaisen päätöksen 367 ja 368 perustelukappaleessa annetut esimerkit suorien kumppaneiden vastauksista seikkoina, jotka ovat omiaan vahvistamaan komission arvion siitä, että kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyjen palvelusopimusten yksinoikeuslausekkeella oli voitu estää niitä hankkimasta ainakin osaa tarvitsemistaan tuotteista Googlen kanssa kilpailevilta välittäjiltä. Sitä vastoin – kuten edellä 503–517 kohdassa todetaan – tiettyjen muiden kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden tai konsernien, joihin ne kuuluivat, antamat vastaukset sekä Surfboardin kirje eivät olleet omiaan vahvistamaan tällaista arviota.

519

Lisäksi on todettava, että vaikka Google kiistää sen, että tietyistä riidanalaisen päätöksen 367 ja 368 perustelukappaleessa mainituista vastauksista eli [luottamuksellinen]-, [luottamuksellinen]-, [luottamuksellinen]- ja [luottamuksellinen]-konsernien vastauksista käy ilmi sellaisten suorien kumppaneiden kanta, jotka olivat yksinoikeuslausekkeen nojalla hankkineet ainakin huomattavan osan tarvitsemistaan tuotteista yksinomaan Googlelta, edellä 455 kohdasta ilmenee, että muiden suorien kumppaneiden tai konsernien, joihin ne kuuluivat, vastausten on katsottava olevan peräisin kaikkien sivustojen suorilta kumppaneilta. Erityisesti [luottamuksellinen]-konsernista on todettava, että Google kiistää ainoastaan sen, että yksi kyseiseen konserniin kuuluvista yhtiöistä eli [luottamuksellinen] oli kaikkien sivustojen suora kumppani, mutta se ei kiistä sitä, että eräs toinen mainittuun konserniin kuuluvista yhtiöistä eli [luottamuksellinen] oli hankkinut ainakin huomattavan osan tarvitsemistaan tuotteista yksinomaan Googlelta. Näin ollen, ja vaikka oletettaisiin Googlen väitteiden voivan menestyä, toisin sanoen Googlen kannalta edullisimmassa tilanteessa, tämä ei vaikuttaisi edellä 457 kohdassa mainittuihin komission hyväksymiin todisteisiin [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen]-konsernin osalta eikä edellä 459–467 ja 473–482 kohdassa mainittuihin todisteisiin, joilla pyritään vahvistamaan yhtenä merkityksellisenä seikkana se, että yksinoikeuslausekkeella saatettiin estää kaikkien sivustojen suoria kumppaneita hankkimasta tuotteita Googlen kanssa kilpailevilta välittäjiltä.

520

Komissio katsoi riidanalaisessa päätöksessä Yahoo!:n tehneen merkittäviä pääomainvestointeja yleiseen hakupalveluunsa vuosina 2006–2015. Komissio totesi mainitun päätöksen 402 perustelukappaleessa, että ”Googlen sisäisessä asiakirjassa vuodelta 2006” vahvistettiin kyseisten investointien olevan ”samantasoisia” kuin Googlen.

521

Google väittää, että kuten se oli hallinnollisessa menettelyssä osoittanut, AFS oli sen kilpailijoiden tarjoamia palveluita parempi, koska kilpailijat eivät olleet investoineet palveluihinsa riittävästi. Google väittää lähinnä, että Yahoo! ja Microsoft eivät tosiasiassa olleet tehneet ”tehokkaita investointeja” teknologiseen kehitykseen ja lokalisoinnin alalla. Se huomauttaa lisäksi, että riidanalaisessa päätöksessä mainitussa Yahoo!:n investointimäärässä otettiin huomioon kiinteän omaisuuden osto ja myynti. Google päättelee tästä, että kyseisen määrän perusteella ei voitu arvioida, kuinka merkittäviä investointeja Yahoo! oli tehnyt erityisesti verkkohakupalveluunsa.

522

Komissio väittää riidanalaisen päätöksen 401 ja 402 perustelukappaleesta, joiden sisältöä ei ole riitautettu, ilmenevän, että Yahoo! oli ilmoittanut vuosina 2006–2015 tehneensä yleiseen verkkohakupalveluunsa merkittäviä investointeja, jotka olivat verrattavissa Googlen tekemiin investointeihin. Komissio lisää, että Googlen vastauskirjelmässään esittämä väite, jonka mukaan näihin investointeihin sisältyi kiinteän omaisuuden osto ja myynti, esitettiin liian myöhään ja että se on näin ollen jätettävä tutkimatta.

523

Tässä yhteydessä on todettava, että Google oli väitetiedoksiantoon antamassaan vastauksessa kuvaillut komissiolle syyt siihen, miksi se katsoi julkaisijoiden pitävän AFS:ää parempana kuin Yahoo!:n ja Microsoftin palveluita. Se oli ensinnäkin todennut, että Overturen kehittämää ja Yahoo!:n vuonna 2003 hankkimaa uraauurtavaa teknologiaa ei ollut suunniteltu käytettäväksi laajamittaisesti ja että se oli huomattavasti hitaampaa kuin Googlen teknologia eikä mahdollistanut jokaisen internetsivustolla näytettävän mainoksen manuaalista tarkistamista. Google oli toiseksi viitannut Yahoon!:n hankkiman teknologian kehittämiseen osallistuneiden tiimien integroitumisvaikeuksiin, jotka olivat johtaneet useiden teknisten johtajien eroamiseen. Se oli todennut kolmanneksi, että Yahoo! oli alkanut ottaa huomioon napsautusprosentit hakutuloksissa näytettävien mainosten määrittämiseksi vasta vuodesta 2007 lähtien, kun taas kantajan vastauskirjelmän liitteessä C.1 olevasta asiakirjasta nro 36, johon väitetiedoksiantoon annetussa vastauksessa viitattiin, ilmenee, että Google oli kehittänyt tämän ominaisuuden jo vuonna 2002. Google oli lisäksi huomauttanut, että tästä kehityksestä huolimatta Yahoo! oli vuonna 2008 julkisesti myöntänyt AFS:n mahdollistavan vielä paremman rahaksi muuttamisen, koska AFS:n ja Yahoo!:n palvelun välinen ero oli Yahoo!:n mukaan kaventunut vain 30 prosenttia. Google oli neljänneksi todennut Yahoon!:n ja Microsoftin välisen kumppanuuden täytäntöönpanon olleen hidasta. Se oli nimittäin todennut, että kyseinen kumppanuus oli solmittu vuonna 2009 mutta että [luottamuksellinen]. Se oli viidenneksi huomauttanut, ettei mainittu kumppanuus ollut saavuttanut tavoitteitaan. Tästä se totesi, että Yahoo! oli viitannut julkisesti Microsoftin alustan ”teknisiin rajoituksiin” vuonna 2011, että Yahoo!:n ja Microsoftin tiimeihin, jotka vastasivat julkaisijoista ETA-alueella, kuului kumpaankin alle 20 henkilöä, kun taas Googlen työryhmiin kuului noin 300 henkilöä, ja että Yahoo! ja Microsoft olivat viivyttäneet hakukonemainospalvelujensa mukauttamista kussakin jäsenvaltiossa käyttäjien sijaintitietojen huomioon ottamiseksi.

524

Komissio ei ole kiistänyt Googlen väitteitä. Riidanalaisen päätöksen 401 ja 402 perustelukappaleessa se vain yhtäältä määritti Yahoo!:n yleiseen hakupalveluunsa vuosina 2006–2016 tekemien pääomainvestointien vuotuisen määrän ja toisaalta lainasi otteita Googlen sisäisestä asiakirjasta vuodelta 2006 ja totesi niiden perusteella Yahoo!:n ja Googlen investointimäärien olevan vertailukelpoisia.

525

Vaikka oletettaisiin – kuten komissio väittää – että Yahoo!:n yleiseen hakupalveluunsa vuosina 2006–2016 tekemien pääomainvestointien vuotuisella määrällä olisi ollut merkitystä arvioitaessa niiden investointien merkitystä, jotka Yahoo! teki hakukonemainonnan välityspalveluunsa, on kuitenkin todettava, ettei pelkästään riidanalaisessa päätöksessä lainatusta Googlen sisäisestä asiakirjasta vuodelta 2006 voi ilmetä, että Googlen ja Yahoo!:n investointimäärät olivat olleet samanlaisia koko 1.1.2006–31.3.2016 välisellä ajanjaksolla. Vaikka kyseisessä asiakirjassa mainittiin jo Microsoftin ja Yahoo!:n ”sulautuminen” ja tämän sulautumisen mahdollinen vaikutus investointiin, on huomattava, että kyseisen asiakirjan laatija ei voinut ennakoida edellä 523 kohdassa mainittuja myöhempiä tapahtumia, joihin Google vetosi.

526

Näin ollen ei ole tarpeen lausua siitä, voidaanko Googlen väitteet, joilla pyritään kyseenalaistamaan Yahoo!:n tekemien investointien tarkka määrä, ottaa tutkittavaksi, ja on todettava, ettei ole osoitettu, että kyseiset investoinnit olisivat olleet samanlaisia kuin Googlen tekemät investoinnit.

527

On kuitenkin todettava, että riippumatta siitä, voitiinko Yahoo!:n tekemien investointien määrää verrata Googlen tekemien investointien määrään, ja jos voitiin, niin kuinka suurelta osin, riidanalaisen päätöksen 401 perustelukappaleesta ilmenee Yahoo!:n investointien määrän olleen joka tapauksessa merkittävä. Näin ollen komissio hylkäsi riidanalaisessa päätöksessä perustellusti Googlen väitteen, jonka mukaan se, että Yahoo! ei ollut voinut päästä merkittävälle osalle markkinoista, johtui sen riittämättömistä investoinneista eikä yksinoikeuslausekkeesta.

528

Riidanalaisen päätöksen taulukosta 8 ilmenee lisäksi, että Yahoo!:n markkinaosuus hakukonemainonnan välitysmarkkinoilla oli pienentynyt merkittävästi vuosina 2006–2008 eli ajanjaksolla, jonka ajan yksinoikeuslauseke sisältyi palvelusopimusmalliin.

529

Vaikka näytettäisiinkin toteen, että Yahoo!:n ei ollut investointiensa avulla mahdollista kehittää yhtä tehokasta hakukonemainonnan välityspalvelua kuin AFS, se ei siis riitä osoittamaan, että kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyihin palvelusopimuksiin sisältyvällä yksinoikeuslausekkeella ei ollut ollut estävää vaikutusta kyseisiin kumppaneihin.

530

Komissio selitti riidanalaisessa päätöksessä yhtäältä, että kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kannalta verkkosopimukset eivät olleet vaihtoehto palvelusopimuksille. Se nimittäin tukeutui tältä osin FTC:ssä 2. ja 3.5.2012 pidettyihin [luottamuksellinen], joka tuolloin oli Googlen [luottamuksellinen], kuulemisiin sekä Googlen sisäisiin ohjeisiin, joiden perusteella se katsoi, että verkkosopimukset olivat vakiosopimuksia, joilla ei voitu vastata kyseisten suorien kumppaneiden ”erityistarpeisiin”.

531

Komissio totesi toisaalta, että verkkokumppaneiden toiminnan tarkastelulla ei ollut merkitystä, koska niiden ja suorien kumppaneiden tarpeet olivat erilaiset. Se päätteli tästä, että Googlen hallinnollisessa menettelyssä esittämällä tutkimuksella, josta ilmeni verkkokumppaneiden käyttäneen lähes yksinomaan AFS:ää verkkosopimuksiinsa sisältyvillä internetsivustoilla siitä huolimatta, ettei kyseisiin sopimuksiin sisältynyt yksinoikeuslauseketta, ei ollut merkitystä.

532

Google väittää, ettei yksinoikeuslausekkeella voinut olla markkinoilta syrjäyttävää vaikutusta, koska suurin osa suorista kumppaneista halusi tehdä hankintoja vain yhdeltä välittäjältä kerrallaan. Se tukeutuu tältä osin yhtäältä edellä 531 kohdassa mainittuun tutkimukseen, jonka mukaan ainoastaan [luottamuksellinen] prosentissa ETA-alueella tuloja tuottavista verkkokumppaneiden internetsivustoja vastaavista verkkotunnuksista käytettiin samanaikaisesti AFS:ää ja Yahoo!:n tai Microsoftin palveluja. Se huomauttaa toisaalta suorien kumppaneiden komission eri tietopyyntöihin antamien vastausten vahvistavan, että suorat kumppanit olisivat hankkineet tuotteita yhdeltä ainoalta välittäjältä, vaikka mainittua lauseketta ei olisi ollut.

533

Google väittää lähinnä, että suorilla kumppaneilla, joihin kaikkien sivustojen suorat kumppanit kuuluvat, oli mahdollisuus tehdä verkkosopimuksia ja että ne käytännössä tekivät tällaisia sopimuksia, joten julkaisijat saattoivat olla sekä suoria kumppaneita että verkkokumppaneita. Se lisää, että riidanalaisessa päätöksessä mainitut erot, joita suorien kumppaneiden ja verkkokumppaneiden tarpeiden välillä väitettiin olevan, eivät vaikuttaneet verkkokumppaneiden päätökseen hankkia tuotteita ainoastaan yhdeltä välittäjältä kerrallaan tai useammalta välittäjältä samanaikaisesti. Se katsoo näin ollen, että verkkokumppaneiden toiminnalla oli merkitystä arvioitaessa sitä, miten kaikkien sivustojen suorat kumppanit olisivat saattaneet toimia ilman yksinoikeuslauseketta niinä ajanjaksoina, joina kyseiset suorat kumppanit olivat yleensä sisällyttäneet kaikki internetsivustonsa palvelusopimuksiinsa.

534

Surfboard väittää julkaisijoiden voineen tehdä verkkosopimuksia niistä internetsivustoista, joiden osalta Googlen ei ollut tarpeen täyttää erityisvaatimuksia. Surfboard lisää, että neuvottelemalla palvelusopimuksesta sen oli mahdollista saada verkkosopimuksessa tarjottuja paremmat ehdot.

535

Komissio kiistää Googlen ja Surfboardin väitteet.

536

Kannekirjelmän liitteestä A.42 ilmenee tältä osin, että merkittävät julkaisijat, joista osa oli riidanalaisessa päätöksessä nimettyjä kaikkien sivustojen suoria kumppaneita, olivat käyttäneet tietyillä internetsivustoillaan palvelusopimuksia ja muilla verkkosopimuksia. Komissio ei kiistä kyseisen liitteen sisältöä, kuten se on istunnossa vahvistanut.

537

Ensimmäiseksi on kuitenkin todettava, ettei riidanalaisessa päätöksessä todettu minkäänlaista verkkokumppaneihin liittyvää määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä.

538

Toiseksi on todettava, että vaikka kannekirjelmän liitteessä A.42 mainitaan merkittäville julkaisijoille kuuluvia internetsivustoja, jotka oli sisällytetty verkkosopimuksiin, siinä ei esitetä mitään tietoja, joiden perusteella voitaisiin määrittää kyseisten internetsivustojen hakukonemainonnasta saatujen tulojen osuus suhteessa näiden samojen julkaisijoiden palvelusopimuksiin sisältyvistä internetsivustoista saatuihin tuloihin. Riidanalaisessa päätöksessä ei myöskään täsmennetä, kuinka kauan mainitut internetsivustot olivat sisältyneet verkkosopimuksiin.

539

Kolmanneksi on todettava riidanalaisen päätöksen 76 perustelukappaleesta ja 371 perustelukappaleen 1 ja 2 kohdasta, joiden sisältöä Google ei ole kiistänyt, ilmenevän, että kukin julkaisija neuvotteli erikseen palvelusopimuksista ja että ne oli lähtökohtaisesti varattu merkittävimmille julkaisijoille, joiden tuottama liikevaihto riitti oikeuttamaan Googlelle henkilöstöstä ja suorille kumppaneille annetuista tukipalveluista aiheutuvat kustannukset. Google väittää lisäksi, että palvelusopimuksissa määrättiin julkaisijoiden kannalta edullisemmasta tulonjaosta kuin verkkosopimuksissa, jotka olivat vakiosopimuksia, joista ei voitu neuvotella. Surfboard väittää myös, että tekemällä palvelusopimuksen se oli voinut saada verkkosopimusta edullisemmat ehdot.

540

Näin ollen on yhtäältä niin, että vaikka – kuten Google väittää – kaikki julkaisijat saattoivat tehdä verkkosopimuksen, Google määritti itse julkaisijat, jotka saattoivat tehdä palvelusopimuksia. Toisaalta on niin, että silloin, kun julkaisijoilla oli mahdollisuus tehdä joko palvelu- tai verkkosopimus, oli lähtökohtaisesti niiden edun mukaista tehdä pikemmin palvelu- kuin verkkosopimus.

541

Tästä seuraa, että koska Google ei ole esittänyt lisäselvityksiä, kannekirjelmän liitteessä A.42 annettuja esimerkkejä suorista kumppaneista, jotka olivat tiettynä ajankohtana tehneet myös verkkosopimuksen joidenkin internetsivustojensa osalta, on pidettävä yksittäisinä esimerkkeinä, jotka eivät välttämättä heijasta kaikkien suorien kumppanien toimintaa.

542

Suorien kumppaneiden ja verkkokumppaneiden on näin ollen katsottava muodostavan lähtökohtaisesti kaksi erillistä julkaisijaryhmää, joten verkkokumppaneiden toiminta ei ole riittävän luotettava tieto sen määrittämiseksi, olisivatko kaikkien sivustojen suorat kumppanit tehneet hankintoja yksinomaan Googlelta, jos yksinoikeuslauseketta ei olisi ollut.

543

Näin ollen komissio katsoi perustellusti, ettei Googlen hallinnollisessa menettelyssä esittämällä tutkimuksella ollut merkitystä.

544

Google väittää, että useat suorat kumppanit ilmoittivat vastauksena komission eri tietopyyntöihin, etteivät ne halunneet käyttää samanaikaisesti kilpailevia hakukonemainonnan välityspalveluja. Se täsmentää tältä osin, ettei komissio väittänyt kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden toiminnan olevan erilaista kuin muiden suorien kumppaneiden.

545

Surfboard väittää, ettei sillä ollut kaupallista intressiä näyttää eri välittäjiltä peräisin olevia mainoksia samalla sivulla ja että se oli perinteisesti toiminut mieluummin vain yhden välittäjän kanssa kerrallaan. Se täsmentää tässä yhteydessä, että tiivis yhteistyö yhtäältä välittäjän ja toisaalta sen toimituksen ja tuotepäällikön välillä oli tarpeen ja että eri palvelujen samanaikainen käyttö oli omiaan lisäämään tarpeettomien tai huonolaatuisten mainosten näyttämisen vaaraa. Surfboard lisää vielä, että suurin osa välittäjistä vaatii yksinoikeutta käyttämäänsä mainostilaan täyttääkseen mainostajien vaatimukset. Sen mukaan yksinoikeuslauseke ei siis ole seurausta Googlen markkinavoimasta vaan mainostajien halusta käyttää laadukasta mainostilaa.

546

Komissio kiistää Googlen ja Surfboardin väitteet.

547

Ensinnäkin on muistutettava, että komissio totesi yksinoikeuslausekkeen estävän vaikutuksen kohdistuvan ainoastaan kaikkien sivustojen suoriin kumppaneihin. Tästä seuraa, että vain näiden suorien kumppaneiden vastauksilla on merkitystä määritettäessä, olisivatko samat suorat kumppanit tehneet hankintoja Googlen kanssa kilpailevilta välittäjiltä ajanjaksona, jona ne olivat yleensä sisällyttäneet kaikki internetsivustonsa palvelusopimuksiinsa. Sillä seikalla, johon Google vetoaa ja jonka mukaan komissio ei osoittanut, että nämä suorat kumppanit olisivat toimineet eri tavalla kuin muut suorat kumppanit, ei ole tältä osin merkitystä.

548

Toiseksi on todettava Googlen tavoin ensinnäkin, että [luottamuksellinen] oli ilmoittanut vastauksena komission tietopyyntöön, että se ”oli päättänyt työskennellä kunkin mainostyypin osalta yhden palveluntarjoajan kanssa, koska se ei usko[nut], että toisen [välittäjän] mukaan ottaminen paranta[isi] [sen] tuotetta tai lisä[isi] sen rahaksi muuttamista”.

549

Tästä seuraa, että [luottamuksellinen] ei halunnut tehdä hankintoja samanaikaisesti eri välittäjiltä. Tätä toteamusta ei kyseenalaista edellä 504 kohdassa mainittu seikka, johon komissio on jo vedonnut ja jonka mukaan [luottamuksellinen] oli hyväksynyt yksinoikeuslausekkeen sillä perusteella, että Google vaati sen soveltamista ”ennakkoehtona” palvelusopimuksen tekemiselle.

550

Komissio tosin väittää, että [luottamuksellinen], joka on [luottamuksellinen] tytäryhtiö, oli vastannut sille toimivansa useiden välittäjien kanssa.

551

Yhtäältä on kuitenkin todettava [luottamuksellinen] täsmentäneen vastauksessaan nimenomaisesti, että välittäjät, joihin se viittasi, olivat mediatoimistoja eivätkä hakukonemainonnan välityspalvelujen tarjoajia. Toisaalta on todettava, että [luottamuksellinen] oli ilmoittanut komissiolle hankkivansa tekstimainoksia yksinomaan Googlelta ja että tekstimainokset – kuten riidanalaisen päätöksen 137 perustelukappaleesta ilmenee – vastaavat ”yleensä” hakukonemainoksia.

552

Tästä seuraa, että toisin kuin komissio esittää, [luottamuksellinen] vastaus ei ole omiaan osoittamaan kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden halunneen tehdä hankintoja samanaikaisesti useilta välittäjiltä.

553

On toiseksi todettava Googlen tavoin [luottamuksellinen] ilmoittaneen vastauksena komission tietopyyntöön, että ”valitsemalla vain yksi palveluntarjoaja laitetyyppiä kohden voi[tiin] yleensä saada paremmat rahoitusehdot” ja että ”kaikissa tapauksissa ei oikeastaan ol[lut] kaupalliselta kannalta järkevää, että samalla sivulla/laitetyypillä oli samanaikaisesti useita hakukonemainonnan välityspalvelujen tarjoajia”.

554

Se, että [luottamuksellinen] oli lähinnä todennut olevan taloudellisesti kannattavampaa hankkia kutakin internetsivustoa kohden tuotteita vain yhdeltä välittäjältä, näyttää – toisin kuin komissio väittää – vahvistavan sen, että kaikkien sivustojen suorat kumppanit, jotka olivat yleensä päättäneet sisällyttää kaikki internetsivustonsa palvelusopimuksiinsa, eivät olisi hankkineet osaa tarvitsemistaan tuotteista muilta välittäjiltä, vaikka yksinoikeuslauseketta ei olisi ollut.

555

On kolmanneksi todettava Surfboardin väittävän, ettei sillä ollut kaupallista intressiä näyttää eri välittäjiltä peräisin olevia mainoksia samalla sivulla ja että se oli perinteisesti toiminut mieluummin vain yhden välittäjän kanssa kerrallaan.

556

Se, että yksinoikeuslausekkeella oli estetty muita kaikkien sivustojen suoria kumppaneita, joiden vastaukset mainitaan riidanalaisen päätöksen 367 ja 368 perustelukappaleessa, hankkimasta tuotteita muilta välittäjiltä, ei – toisin kuin komissio esittää – ole omiaan osoittamaan, että Surfboard olisi hankkinut tuotteita tällaisilta välittäjiltä, ellei yksinoikeuslauseketta olisi ollut. Surfboardin väitteitä ei voida kyseenalaistaa myöskään sillä perusteella, että Google oli tehnyt yksinoikeuslausekkeen sisältäviä palvelusopimuksia kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa ja että tämä oli Googlen näkemyksen mukaan osoitus siitä, että näillä suorilla kumppaneilla oli kaupallinen intressi hankkia tuotteita muilta välittäjiltä.

557

Näin ollen on todettava Googlen pystyneen osoittamaan, että ainoastaan [luottamuksellinen], [luottamuksellinen]-konserni ja Surfboard tekivät mieluummin hankintoja vain yhdeltä välittäjältä kerrallaan. Niiden vastauksilla ei kuitenkaan voida kyseenalaistaa riidanalaisen päätöksen 367 ja 368 perustelukappaleessa annettuja esimerkkejä kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden vastauksista, jotka – kuten edellä 518 ja 519 kohdassa todetaan – olivat omiaan vahvistamaan komission arvion siitä, että tällaisten suorien kumppaneiden kanssa tehtyihin palvelusopimuksiin sisältyvällä yksinoikeuslausekkeella oli voitu estää näitä kumppaneita hankkimasta ainakin osaa tarvitsemistaan tuotteista Googlen kanssa kilpailevilta välittäjiltä.

558

Edellä esitetystä ilmenee, että jollei kaikkien muiden merkityksellisten seikkojen tutkimisesta ja erityisesti yksinoikeuslausekkeen soveltamisen kestosta (ks. jäljempänä 562 kohta) muuta johdu, komissio katsoi perustellusti, että kyseisellä lausekkeella, jolla kiellettiin kaikkien sivustojen suoria kumppaneita näyttämästä kilpailevia mainoksia palvelusopimuksiin sisältyvillä internetsivustoillaan, oli voitu estää joitakin näistä kumppaneista hankkimasta ainakin osaa tarvitsemistaan tuotteista Googlen kanssa kilpailevilta välittäjiltä.

559

On nimittäin todettava ensinnäkin, että – kuten edellä 518 kohdassa mainitaan – komissio saattoi perustellusti ottaa huomioon riidanalaisen päätöksen 367 ja 368 perustelukappaleessa annetut esimerkit kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden vastauksista seikkoina, jotka olivat omiaan vahvistamaan sen arvion siitä, että tällaisten suorien kumppaneiden kanssa tehtyihin palvelusopimuksiin sisältyvällä yksinoikeuslausekkeella oli voitu estää näitä kumppaneita hankkimasta ainakin osaa tarvitsemistaan tuotteista Googlen kanssa kilpailevilta välittäjiltä.

560

On todettava toiseksi, kuten komissio teki riidanalaisen päätöksen 230, 276 ja 364 perustelukappaleessa, että Googlen markkinaosuudet olivat kasvaneet vuosina 2006–2016 useimmilla kyseessä olevilla kansallisilla hakukonemainontamarkkinoilla samoin kuin hakukonemainonnan välitysmarkkinoilla. Näin ollen Googlella ei ollut vuonna 2016 kyseisillä markkinoilla enää lähes lainkaan kilpailijoita. Lisäksi mainittujen markkinoiden ominaispiirteisiin kuuluivat markkinoille pääsyn ja laajentumisen merkittävät esteet sekä mainostajien ja julkaisijoiden tasapainottavan neuvotteluvoiman puuttuminen. Erityisesti mittakaava- ja verkostovaikutukset olivat vaikeuttaneet uusien kilpailijoiden markkinoille tuloa.

561

Näin ollen on katsottava, että – toisin kuin Google väittää – pelkästään se, että kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyihin palvelusopimuksiin sisältyvä yksinoikeuslauseke oli vaikuttanut vain joidenkin näiden suorien kumppaneiden toimintaan, ei riitä osoittamaan, ettei kyseisellä lausekkeella ollut voitu rajoittaa kilpailua.

562

On siis katsottava, että kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyihin palvelusopimuksiin sisältyvällä yksinoikeuslausekkeella saattoi olla riidanalaisessa päätöksessä todettu markkinoilta syrjäyttävä vaikutus. Se, saattoiko kyseisellä lausekkeella olla tällainen vaikutus, riippuu kuitenkin – kuten edellä 389, 399 ja 400 kohdassa muistutettiin –myös kaikkien muiden merkityksellisten seikkojen tutkimisesta ja erityisesti siitä ajanjaksosta, jona näillä suorilla kumppaneilla oli yksinoikeuslausekkeen perusteella velvollisuus hankkia kaikki tarvitsemansa tuotteet tai huomattava osa niistä yksinomaan Googlelta, kuten komissio on myös riidanalaisen päätöksen 364 perustelukappaleessa perustellusti todennut.

563

Komissio katsoi riidanalaisessa päätöksessä, että kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyjen palvelusopimusten yksinoikeuslausekkeella oli estetty Googlen kilpailijoita pääsemästä merkittävälle osalle hakukonemainonnan välitysmarkkinoista ETA-alueella. Komissio totesi tästä ensinnäkin, että näiden palvelusopimusten tuottamien bruttotulojen osuus kyseisistä markkinoista oli merkittävä. Se totesi toiseksi Googlen sisällyttävän järjestelmällisesti yksinoikeuslausekkeen palvelusopimuksiin, joista sille kertyi eniten tuloja. Se huomautti kolmanneksi, että näiden suorien kumppaneiden kanssa tehtyihin palvelusopimuksiin sisältyvillä internetsivustoilla tehtyjen hakujen määrä oli merkittävä kilpailevien yleisten hakupalvelujen kautta tehtyjen hakujen määrään nähden. Se katsoi neljänneksi ajanjakson, jona yksinoikeuslausekkeella velvoitettiin kyseiset suorat kumppanit hankkimaan kaikki tarvitsemansa tuotteet tai huomattava osa niistä Googlelta, olleen pitkä. Se totesi viidenneksi sen, että kyseisellä lausekkeella estettiin kilpailevia välittäjiä pääsemästä merkittävälle osalle mainituista markkinoista, näkyvän Googlen markkinaosuuksien kehityksessä. Se totesi kuudenneksi, että mainittua lauseketta sovellettiin tiettyihin ETA-alueen internetsivustoihin, joilla oli eniten kävijöitä. Se katsoi seitsemänneksi, että yksinoikeuslausekkeella, joka sisältyi 69 muun sellaisen suoran kumppanin kanssa tehtyihin palvelusopimuksiin, jotka eivät olleet voineet vahvistaa, olivatko ne yleensä sisällyttäneet kaikki internetsivustonsa kyseisiin palvelusopimuksiin, oli estetty kilpailevia välittäjiä tarjoamasta palvelujaan näihin palvelusopimuksiin sisältyvillä internetsivustoilla.

564

Google väittää ensinnäkin, että yksinoikeuslauseketta ei sovellettu kaikkiin hakukonemainonnan muotoihin. Se kiistää toiseksi arvion kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyyn palvelusopimukseen sisältyvän yksinoikeuslausekkeen markkinakattavuudesta. Se väittää kolmanneksi, ettei komissio osoittanut, että kyseisellä lausekkeella voitiin syrjäyttää markkinoilta Googlen kanssa yhtä tehokas kilpailija. Se väittää neljänneksi komission jättäneen huomiotta sen, että kaikkien sivustojen suorilla kumppaneilla oli mahdollisuus hankkia tuotteita kilpailevilta välittäjiltä kunkin palvelusopimuksensa ja sen mahdollisen jatkoajan päätyttyä sekä silloin, kun oli määrätty sopimuksen yksipuolisesta irtisanomisoikeudesta.

565

Kukin Googlen väite on tutkittava erikseen.

566

Google väittää, ettei yksinoikeuslausekkeella estetty suoria kumppaneita näyttämästä muita hakukonemainonnan muotoja, kuten tuotemainoslistauksia (product listing ads), sekä muuta kuin hakukonemainontaa.

567

Komissio kiistää Googlen väitteet.

568

Riidanalaisen päätöksen 28 perustelukappaleesta, jonka sisältöä Google ei kiistä, ilmenee yhtäältä, että tuotemainoslistaukset kuuluvat erikoistuneiden hakujen tuloksiin. On kuitenkin todettava, ettei Google väitä eikä varsinkaan osoita – myöskään ensimmäisen kanneperusteen yhteydessä – erikoistuneiden hakujen tulosten ja hakukonemainosten kuuluneen samoille markkinoille. Näin ollen on katsottava, ettei Google myöskään osoita hakukonemainonnan välityspalvelujen ja erikoistuneiden hakutulosten välityspalvelujen kuuluvan samoille markkinoille.

569

Google ei myöskään selitä, mitä muita hakukonemainonnan muotoja suorat kumppanit saattoivat näyttää tuotemainoslistausten lisäksi, eikä se osoittanut kyseisten mainosmuotojen kuuluvan samoille markkinoille hakukonemainonnan kanssa.

570

Toisaalta on myös todettava, että – kuten edellä 305 kohdasta ilmenee – Google ei osoittanut kyseessä olevan kahden mainostyypin eli hakukonemainosten ja muiden kuin hakukonemainosten kuuluvan samoille markkinoille, joten se ei myöskään osoittanut hakukonemainonnan välityspalvelujen ja muun kuin hakukonemainonnan välityspalvelujen kuuluvan samoille markkinoille.

571

Näin ollen on todettava, ettei sen perusteella, että kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyjen palvelusopimusten yksinoikeuslauseketta ei sovellettu tiettyihin hakukonemainonnan muotoihin, kuten tuotemainoslistauksiin, eikä muuhun kuin hakukonemainontaan, voida kyseenalaistaa sitä, että kyseisellä lausekkeella estettiin Googlen kilpailijoita pääsemästä merkittävälle osalle hakukonemainonnan välitysmarkkinoista.

572

Komissio katsoi riidanalaisessa päätöksessä ensinnäkin, että kaikkien sivustojen suorien kumppanien kanssa tehdyistä palvelusopimuksista vuosina 2006–2009 saatujen bruttotulojen osuus hakukonemainonnan välitysmarkkinoista ETA-alueella oli [luottamuksellinen]–[luottamuksellinen] prosenttia. Se täsmensi tästä, että [luottamuksellinen] (joka kuului [luottamuksellinen]-konserniin ja jotka yhdessä muodostavat yhden komission nimeämistä kaikkien sivustojen suorista kumppaneista), [luottamuksellinen], [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen] muodostivat yksinään [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen] prosenttia kyseisistä markkinoista. Tämän jälkeen se totesi, että kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehdyistä palvelusopimuksista vuosina 2010–2012 saatujen bruttotulojen osuus mainituista markkinoista oli [luottamuksellinen] prosenttia ja että sijoittelulausekkeen sisältävistä palvelusopimuksista saadut bruttotulot olivat puolestaan nousseet [luottamuksellinen] prosentista [luottamuksellinen] prosenttiin näillä samoilla markkinoilla. Lopuksi se totesi, että kaikkien sivuostojen suorien kumppaneiden kanssa tehdyistä palvelusopimuksista vuosina 2013–2015 saatujen bruttotulojen osuus oli vähintään [luottamuksellinen] prosenttia kyseessä olevista markkinoista, kuten se oli istunnossa vahvistanut, ja että sijoittelulausekkeen sisältävistä palvelusopimuksista saatujen bruttotulojen osuus oli vähintään [luottamuksellinen] prosenttia niistä.

573

Komissio katsoi toiseksi Googlen sisällyttäneen järjestelmällisesti yksinoikeuslausekkeen palvelusopimuksiin, joista sille kertyi eniten tuloja. Se totesi tästä, että vuosina 2006–2009 kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden osuus kaikkien suorien kumppaneiden tuottamista bruttotuloista oli ollut [luottamuksellinen]–[luottamuksellinen] prosenttia ja vuosina 2010–2012 [luottamuksellinen]–[luottamuksellinen] prosenttia.

574

Komissio totesi kolmanneksi, että vaikka kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden internetsivustoilla tehtyjen verkkohakujen määrä ETA-alueella oli merkittävä verrattuna Googlen kilpailijoiden yleisen hakupalvelun kautta tehtyjen verkkohakujen määrään, se oli kuitenkin vähäinen Googlen yleisen hakupalvelun kautta tehtyjen verkkohakujen määrään nähden.

575

Komissio huomautti neljänneksi Googlen markkinaosuuden kehityksestä hakukonemainonnan välitysmarkkinoilla ETA-alueella ilmenevän, että kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyihin palvelusopimuksiin sisältyvällä yksinoikeuslausekkeella oli estetty kilpailevia välittäjiä pääsemästä merkittävälle osalle kyseisistä markkinoista.

576

Komissio totesi viidenneksi, että kuten tämän asian kantelijoihin kuuluvan Microsoftin vuonna 2011 toimittamasta ja vuonna 2013 päivitetystä tutkimuksesta (jäljempänä Microsoftin tutkimus) ilmenee, kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyihin palvelusopimuksiin sisältyvää yksinoikeuslauseketta sovellettiin tiettyihin internetsivustoihin, joilla oli kaikkein eniten kävijöitä. Komissio totesi erityisesti, että Google tarjosi hakukonemainonnan välityspalveluja [luottamuksellinen]–[luottamuksellinen] prosentissa niistä verkkotunnuksista, joilla oli eniten kävijöitä Ranskassa, Saksassa, Italiassa, Espanjassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa vuonna 2010.

577

Komissio muistutti kuudenneksi, että vuosina 2006–2009 yksinoikeuslauseke sisältyi myös 69 muun sellaisen suoran kumppanin kanssa tehtyihin palvelusopimuksiin, jotka eivät olleet voineet vahvistaa, olivatko ne yleensä sisällyttäneet kaikki internetsivustonsa palvelusopimuksiinsa. Se päätteli tästä, että kyseisellä lausekkeella oli estetty Googlen kilpailijoita tarjoamasta hakukonemainonnan välityspalveluja näihin palvelusopimuksiin sisältyvillä internetsivustoilla kyseisellä ajanjaksolla.

578

Google väittää, että analyysillä, joka koski kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyihin palvelusopimuksiin sisältyvän yksinoikeuslausekkeen markkinakattavuutta ja joka perustuu näiden palvelusopimusten tuottamien tulojen määrään, ei ole merkitystä sen osoittamiseksi, että mainitulla yksinoikeuslausekkeella oli markkinoilta syrjäyttävä vaikutus. Lisäksi Google arvostelee komissiota ensinnäkin siitä, että se katsoi tiettyjen näistä suorista kumppaneista hankkineen kaikki tarvitsemansa tuotteet tai huomattavan osan niistä Googlelta, toiseksi siitä, että se otti huomioon sellaisten suorien kumppaneiden tuloja, jotka eivät olleet kaikkien sivustojen suoria kumppaneita, kolmanneksi siitä, että se oli omaksunut yksinoikeuslausekkeen osalta lähestymistavan, joka oli epäjohdonmukainen sijoittelu- ja ennakkohyväksyntälausekkeiden osalta omaksuttuun lähestymistapaan nähden, neljänneksi siitä, että se oli yhdistänyt yksinoikeuslausekkeen kattavuuden sijoittelu- ja ennakkohyväksyntälausekkeiden kattavuuteen, ja viidenneksi siitä, ettei se ollut määrittänyt kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa vuonna 2016 tehtyjen palvelusopimusten kattavuutta.

579

Google väittää, että suorat kumppanit saattoivat vapaasti valita internetsivustot, jotka ne halusivat sisällyttää palvelusopimuksiinsa. Googlen mukaan palvelusopimusten kattavuusasteen jälkiarviointi kuvastaa siis ansioihin perustuvan kilpailun tulosta, mutta ei osoita yksinoikeuslausekkeen markkinoilta syrjäyttävää vaikutusta.

580

Komissio kiistää Googlen väitteet.

581

Tästä on komission tavoin muistutettava, että yksinostositoumusten tarkoituksena on poistaa hankintalähteitä koskeva ostajan valinnanmahdollisuus tai rajoittaa sitä sekä estää toisten tuottajien markkinoille pääsy (ks. vastaavasti tuomio 13.2.1979, Hoffmann-La Roche v. komissio,85/76, EU:C:1979:36, 90 kohta).

582

Nyt käsiteltävässä asiassa on todettava – kuten edellä 414 kohdassa mainitaan – että heti kun suora kumppani oli päättänyt sisällyttää jonkin internetsivustoistaan palvelusopimukseensa, sen oli välttämättä hankittava kyseisen internetsivuston osalta tarvitsemansa hakukonemainonnan välityspalvelut yksinomaan Googlelta. Tästä seuraa, että julkaisijan päätettyä sisällyttää kaikki internetsivustonsa palvelusopimukseensa sen oli yksinoikeuslausekkeen nojalla välttämättä hankittava kaikki tarvitsemansa hakukonemainonnan välityspalvelut yksinomaan Googlelta kyseisen palvelusopimuksen voimassaoloaikana. Googlen kilpailijoilta evättiin siis mahdollisuus tarjota palvelujaan kyseiselle julkaisijalle mainittuna aikana.

583

Sen, että niiden palvelusopimusten, joihin suorat kumppanit olivat yleensä sisällyttäneet kaikki internetsivustonsa, tuottamien tulojen osuus hakukonemainonnan välitysmarkkinoista oli merkittävä, on näin ollen todettava – päinvastoin kuin Google väittää – olleen omiaan aiheuttamaan SEUT 102 artiklan vastaisen markkinoilta syrjäyttävän vaikutuksen muihin Googlen kanssa kilpaileviin välittäjiin nähden, vaikka kyseiset suorat kumppanit olivat alun perin itse valinneet palvelusopimuksiinsa sisällytetyt internetsivustot.

584

Google väittää, että vaikka oletettaisiin riidanalaisessa päätöksessä nimettyjen kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden hankkineen kaikki tarvitsemansa tuotteet tai huomattavan osan niistä yksinomaan Googlelta, komissio teki virheen ottaessaan huomioon sekä kyseisten suorien kumppaneiden tekemien palvelusopimusten tuottamat tulot että tulot, jotka oli saatu sopimuksista, joihin ei sisältynyt yksinoikeuslauseketta ja jotka olivat konserneihin kuuluvien muiden yksiköiden tekemiä. Googlen mukaan komissio laajensi tämän seurauksena keinotekoisesti kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyihin palvelusopimuksiin sisältyvän yksinoikeuslausekkeen kattavuutta.

585

Google huomauttaa esimerkiksi, että riidanalaisen päätöksen mukaan [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen], jotka kylläkin kuuluivat [luottamuksellinen]-konserniin, olivat kumpikin kaikkien sivustojen suoriin kumppaneihin kuuluvia erillisiä suoria kumppaneita. Se toteaa kuitenkin, että kyseisen konsernin muut yksiköt, kuten [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen], olivat tehneet sen kanssa AFS:n tarjoamista koskevia sopimuksia ja että komissio oli ottanut huomioon näiden sopimusten tuottamat tulot laskiessaan kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden tekemien palvelusopimusten tuottamia tuloja.

586

Komissio kiistää Googlen väitteet.

587

Tästä on todettava komission tavoin, ettei Google esitä mitään tietoja sen väitteensä tueksi, jonka mukaan riidanalaisessa päätöksessä oli otettu huomioon [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen] kanssa tehdyistä sopimuksista saadut tulot [luottamuksellinen]-konsernin tuottamien tulojen laskemiseksi.

588

On erityisesti huomautettava Googlen ainoastaan ilmoittaneen vastauksena prosessinjohtotoimeen, jolla sitä pyydettiin esittämään sopimukset, jotka se väitti tehneensä [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen] kanssa AFS:n tarjoamisesta, että [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen] eivät olleet tehneet sen kanssa palvelusopimusta. Se ei kuitenkaan esittänyt näyttöä siitä, että [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen] olivat tosiasiallisesti käyttäneet AFS:ää esimerkiksi verkkosopimusten kautta. Se ei siten osoittanut näiden sopimusten tuottaneen tuloja, jotka se väitti komission ottaneen myöhemmin virheellisesti huomioon määrittäessään kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyyn palvelusopimukseen sisältyvän yksinoikeuslausekkeen kattavuusasteen.

589

Koska Google ei esitä muita esimerkkejä, joilla voitaisiin osoittaa komission ottaneen huomioon tietoja, jotka koskevat muihin kuin kaikkien sivustojen suoriin kumppaneihin kuuluvien julkaisijoiden kanssa tehdyistä sopimuksista saatuja tuloja, on näin ollen katsottava, ettei Google voi perustellusti väittää komission ottaneen huomioon tällaisista sopimuksista saatuja tuloja.

590

Google arvostelee komissiota siitä, että arvioidessaan kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyihin palvelusopimuksiin sisältyvän yksinoikeuslausekkeen vaikutuksia se otti huomioon sijoittelu- ja ennakkohyväksyntälausekkeet sisältävien palvelusopimusten tuottamia tuloja silloinkin, kun kyseiset palvelusopimukset tehneet suorat kumppanit eivät olleet sisällyttäneet niihin kaikkia internetsivustojaan.

591

Kuten edellä 572 kohdasta ilmenee, komissio otti riidanalaisessa päätöksessä huomioon sijoittelulausekkeen sisältävien palvelusopimusten tuottamat bruttotulot katsoessaan, että kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehdyistä palvelusopimuksista kertyneiden bruttotulojen osuus hakukonemainonnan välitysmarkkinoista oli merkittävä.

592

Google väittää, että komissio otti huomioon sijoittelu- ja ennakkohyväksyntälausekkeet sisältävien palvelusopimusten tuottamat tulot määrittääkseen palvelusopimusten yksinoikeuslausekkeen markkinoilta syrjäyttävän vaikutuksen. Google täsmentää tältä osin, että koska komissio oli riidanalaisessa päätöksessä yksilöinyt kolme erillistä SEUT 102 artiklan rikkomista, jotka johtuivat kolmen lausekkeen eli yksinoikeus-, sijoittelu- ja ennakkohyväksyntälausekkeen sisällyttämisestä sopimuksiin, sen oli otettava huomioon, mitä kukin näistä lausekkeista nimenomaisesti kattoi.

593

Komissio kiistää Googlen väitteet.

594

Ensinnäkin on täsmennettävä, että toisin kuin Google väittää, komissio ei ottanut erityisesti huomioon ennakkohyväksyntälausekkeen sisältäneistä palvelusopimuksista kertyneitä tuloja, vaikka ei olekaan kiistetty sitä, että – kuten riidanalaisen päätöksen 630 perustelukappaleen 4 kohdassa todetaan – kaikki ennakkohyväksyntälausekkeen sisältävät palvelusopimukset sisälsivät myös sijoittelulausekkeen.

595

Toiseksi on todettava, että – kuten edellä 107 ja 390 kohdasta ilmenee – komission oli yksinoikeuslausekkeen vaikutuksia arvioidessaan otettava huomioon kaikki käsiteltävän asian olosuhteet ja erityisesti se, miten laajalti markkinat on yksinoikeuslausekkeella katettu (ks. vastaavasti tuomio 6.9.2017, Intel v. komissioC‑413/14 P, EU:C:2017:632, 139 kohta).

596

Sitä, että määräävässä asemassa oleva yritys sulkee olennaisen osan markkinoista, ei myöskään voida perustella sen osoittamisella, että voitettavissa oleva osa markkinoista on vielä riittävän suuri siten, että markkinoilla on tilaa vähäiselle määrälle kilpailijoita. Yhtäältä asiakkailla, joiden osalta markkinat on suljettu, pitäisi olla mahdollisuus hyötyä täysimääräisesti kaikesta mahdollisesta kilpailusta markkinoilla, ja kilpailijoiden pitäisi kyetä kilpailemaan suoritteilla koko markkinoilla eikä vain niiden jollakin osalla. Toisaalta määräävässä asemassa olevan yrityksen asiana ei ole määritellä, kuinka monella elinkelpoisella kilpailijalla on lupa kilpailla siitä kysynnän osuudesta, joka on vielä voitettavissa (tuomio 19.4.2012, Tomra Systems ym. v. komissio, C‑549/10 P, EU:C:2012:221, 42 kohta).

597

Jotta komissio voisi määrittää, oliko yksinoikeuslausekkeen kattavuusaste nyt käsiteltävän asian olosuhteissa riittävä saamaan aikaan markkinoilta syrjäyttävän vaikutuksen, sen oli välttämättä määritettävä se osuus hakukonemainonnan välitysmarkkinoista, jolle Googlen kilpailijat olisivat voineet päästä, ellei mainittua lauseketta olisi ollut.

598

Kuten edellä 78–82 kohdassa lähinnä todetaan, komissio katsoi kuitenkin yhtäältä, että sijoittelulausekkeella saattoi olla markkinoilta syrjäyttävä vaikutus, koska sillä rajoitettiin ainakin jossain määrin suorien kumppaneiden mahdollisuutta näyttää kilpailevia hakukonemainoksia.

599

Komissio totesi riidanalaisen päätöksen 630 perustelukappaleessa erityisesti, että yksinoikeus- ja sijoittelulausekkeet olivat toisiaan täydentäviä, koska niillä pyrittiin estämään suoria kumppaneita hankkimasta kilpailevia mainoksia ja estämään Googlen kanssa kilpailevia välittäjiä pääsemästä merkittävälle osalle hakukonemainonnan välitysmarkkinoista ETA-alueella. Komissio muistutti myös riidanalaisen päätöksen 335 ja 467 perustelukappaleessa, 630 perustelukappaleen 2 kohdassa sekä 712 ja 718 perustelukappaleessa, että Google oli itse luonnehtinut sijoittelulauseketta lievennetyksi yksinoikeuslausekkeeksi. Komissio katsoi näin ollen, että kyseisellä lausekkeella voitiin rajoittaa sitä osaa markkinoista, jolla Google ja sen kilpailijat saattoivat kilpailla keskenään.

600

Tästä seuraa, että sijoittelulausekkeella voitiin komission mukaan rajoittaa sitä hakukonemainonnan välitysmarkkinoiden osaa, jolle Googlen kilpailijat saattoivat päästä.

601

Riidanalaisen päätöksen 89 ja 335 perustelukappaleesta ilmenee toisaalta, että Google oli maaliskuusta 2009 lähtien alkanut asteittain korvata palvelusopimustensa yksinoikeuslauseketta muun muassa sijoittelulausekkeella, joten kyseiset lausekkeet saattoivat kattaa samanaikaisesti hakukonemainonnan välitysmarkkinoiden eri osia ja olivat ainakin osittain päällekkäiset maaliskuun 2009 ja 31.3.2016 välisenä aikana.

602

Googlen väite, jonka mukaan komission olisi lähinnä pitänyt tutkia kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyihin palvelusopimuksiin sisältyvän yksinoikeuslausekkeen kattavuus ja sijoittelulausekkeen kattavuus erillään toisistaan, merkitsisi kuitenkin hakukonemainonnan välitysmarkkinoiden kattavuuden tutkimisen keinotekoista jaottelua niiden menettelytapojen perusteella, joita Googlen väitetään käyttäneen, ottamatta huomioon niiden tosiasiallista ja oikeudellista asiayhteyttä, jolle on ominaista muun muassa yksinoikeuslausekkeen asteittainen korvaaminen sijoittelulausekkeella. Tällaisesta jaottelusta seuraisi nimittäin, että kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyihin palvelusopimuksiin sisältyvän yksinoikeuslausekkeen kattavuusaste alenisi laskennallisesti sen viimeisinä soveltamisvuosina, samalla kun jätettäisiin huomiotta se, että näiden samojen vuosien aikana sijoittelulauseke oli nopeasti ylittänyt yksinoikeuslausekkeen kattaman markkinaosuuden sen jälkeen, kun palvelusopimusmallia oli muutettu maaliskuussa 2009. Tällainen jaottelu ei siis heijastaisi kyseisten markkinoiden taloudellista todellisuutta vuosina 2009–2016.

603

Jollei kolmannen kanneperusteen yhteydessä esitetystä sitä koskevasta kysymyksestä, saattoiko sijoittelulausekkeella todella olla SEUT 102 artiklan vastainen markkinoilta syrjäyttävä vaikutus, muuta johdu, komission ei näin ollen voida katsoa tehneen oikeudellista virhettä pelkästään sillä perusteella, että se otti huomioon sijoittelulausekkeen kattavuuden määrittäessään, oliko yksinoikeuslausekkeen kattavuus ollut riittävä estämään Googlen kilpailijoiden pääsyn merkittävälle osalle hakukonemainonnan välitysmarkkinoista.

604

Komissio selitti riidanalaisen päätöksen 523 ja 593 perustelukappaleessa vähentäneensä 34:ään niiden suorien kumppaneiden määrän, joiden se katsoi hankkineen kaikki tarvitsemansa tuotteet tai ainakin huomattavan osan niistä yksinomaan Googlelta, kun taas 69 muuta (edellä 563 kohdassa mainittua) suoraa kumppania oli sisällyttänyt ainakin osan internetsivustoistaan, joilla näytettiin hakukonemainoksia, yksinoikeuslausekkeen sisältäviin palvelusopimuksiinsa. Komissio päätteli tästä, ettei Googlella ollut perusteita arvostella sitä siitä, että se oli ottanut huomioon kaikki sijoittelu- ja ennakkohyväksyntälausekkeet sisältävät palvelusopimukset eikä pelkästään niitä palvelusopimuksia, joihin suorat kumppanit olivat yleensä sisällyttäneet kaikki internetsivustonsa.

605

Google väittää, että komission analyysi oli epäjohdonmukainen. Google toteaa nimittäin komission katsoneen, että yksinoikeuslauseke oli SEUT 102 artiklan vastainen vain siltä osin kuin kyseinen lauseke sisältyi kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyihin palvelusopimuksiin, kun taas sijoittelu- ja ennakkohyväksyntälausekkeita pidettiin kyseisen määräyksen vastaisina riippumatta siitä, mihin palvelusopimukseen ne sisältyivät. Google arvostelee komissiota lisäksi siitä, että arvioidessaan kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyihin palvelusopimuksiin sisältyvän yksinoikeuslausekkeen kattavuutta se otti huomioon tulot, joita oli saatu kaikista sijoittelu- ja ennakkohyväksyntälausekkeen sisältävistä palvelusopimuksista, myös niistä, joihin suorat kumppanit eivät yleensä olleet sisällyttäneet kaikkia internetsivustojaan.

606

Komissio kiistää Googlen väitteet.

607

Ensinnäkin on todettava riidanalaisen päätöksen 349 perustelukappaleesta ilmenevän, että 69 suoraa kumppania, joihin komissio viittaa kyseisen päätöksen 523 ja 593 perustelukappaleessa, ovat juuri niitä, jotka eivät voineet vahvistaa, sisällyttivätkö ne yleensä palvelusopimuksiinsa kaikki internetsivustonsa, joilla näytettiin hakukonemainoksia. Kyse on siten suorista kumppaneista, joista komissio ei ollut pystynyt 13.2.1979 annettuun tuomioon Hoffmann-La Roche v. komissio (85/76, EU:C:1979:36) perustuvan oikeuskäytännön mukaisesti osoittamaan, että ne hankkivat kaikki tarvitsemansa tuotteet tai huomattavan osan niistä yksinomaan Googlelta.

608

Vaikka komissio selittikin riidanalaisen päätöksen 349 perustelukappaleessa omaksuneensa varovaisen ja Googlen kannalta edullisen lähestymistavan, tämä johtui yksinomaan siitä mahdollisuudesta, että suurempi määrä suoria kumppaneita saattoi hankkia kaikki tarvitsemansa tuotteet tai huomattavan osan niistä yksinomaan Googlelta. Kyseisestä perustelukappaleesta ei sitä vastoin voi ilmetä, että komissio olisi voinut katsoa 13.2.1979 annettuun tuomioon Hoffmann-La Roche v. komissio (85/76, EU:C:1979:36) perustuvan oikeuskäytännön mukaisesti, että yksinoikeuslauseke, joka sisältyi niihin palvelusopimuksiin, joihin suorat kumppanit eivät yleensä olleet sisällyttäneet kaikkia internetsivustojaan, oli SEUT 102 artiklan vastainen.

609

Tästä seuraa, että riippumatta siitä, oliko komission lähestymistapa liian varovainen ja Googlelle edullinen, kuten Google vastineensa 49 kohdassa toteaa, komissio ei kuitenkaan katsonut, että edellä 607 kohdassa tarkoitettujen 69 suoran kumppanin kanssa tehtyihin palvelusopimuksiin sisältyvä yksinoikeuslauseke oli SEUT 102 artiklan vastainen.

610

Toiseksi on todettava, kuten komissio teki riidanalaisen päätöksen 455 perustelukappaleessa, että sijoittelu- ja ennakkohyväksyntälausekkeet olivat suorien kumppaneiden kannalta vähemmän rajoittavia kuin yksinoikeuslauseke, koska niiden nojalla suorat kumppanit saattoivat ainakin jossain määrin käyttää samanaikaisesti AFS:ää ja kilpailevaa hakukonemainonnan välityspalvelua palvelusopimuksiinsa sisältyvillä internetsivustoilla. Komissio muistutti lisäksi riidanalaisen päätöksen 335 ja 467 perustelukappaleessa sekä 630 perustelukappaleen 2 kohdassa ja 712 ja 718 perustelukappaleessa Googlen lausunnosta, jossa se luonnehti sijoittelulauseketta lievennetyksi yksinoikeuslausekkeeksi.

611

Näin ollen on Googlen tavoin todettava riidanalaisen päätöksen kylläkin olevan tietyllä tavalla epäsymmetrinen, koska komissio katsoi yksinoikeuslausekkeen olevan SEUT 102 artiklan vastainen vain siltä osin kuin se sisältyi kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyihin palvelusopimuksiin, vaikka se katsoi sijoittelu- ja ennakkohyväksyntälausekkeiden olevan saman määräyksen vastaisia, kun niitä sovellettiin kaikkiin suoriin kumppaneihin, joiden palvelusopimuksissa oli tällaisia lausekkeita.

612

On kuitenkin todettava, että sen määrittämiseksi, oliko yksinoikeuslauseke SEUT 102 artiklan vastainen, komissiolla ei ollut velvollisuutta osoittaa, että kyseisellä lausekkeella tosiasiassa velvoitettiin kaikkien sivustojen suorat kumppanit hankkimaan kaikki tarvitsemansa tuotteet tai huomattava osa niistä yksinomaan Googlelta 13.2.1979 annettuun tuomioon Hoffmann-La Roche v. komissio (85/76, EU:C:1979:36) perustuvassa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla.

613

Edellä 108 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti komissio voi nimittäin vain osoittaa, että yksinoikeuslausekkeella saattoi olla markkinoilta syrjäyttävä vaikutus.

614

Tätä varten komission oli otettava huomioon kaikki käsiteltävän asian olosuhteet edellä 595 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti. Määrittääkseen, oliko kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyihin palvelusopimuksiin sisältyvän yksinoikeuslausekkeen kattavuus riittävä, jotta se voisi rajoittaa kilpailua, komissio saattoi kuitenkin ottaa merkityksellisenä seikkana huomioon sen, että sijoittelulauseke kattoi osittain sen hakukonemainonnan välitysmarkkinoiden osan, joka ei kuulunut yksinoikeuslausekkeen piiriin, mikä rajoitti Googlen kanssa kilpailevien välittäjien mahdollisuuksia päästä mainituille markkinoille.

615

Näin ollen on todettava, ettei se, että komissio katsoi yksinoikeuslausekkeen olevan SEUT 102 artiklan vastainen vain siltä osin kuin kyseinen lauseke sisältyi kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyihin palvelusopimuksiin, voinut estää komissiota katsomasta, että myös sijoittelu- ja ennakkohyväksyntälausekkeet olivat kyseisen määräyksen vastaisia silloin, kun niitä sovellettiin kaikkiin niihin suoriin kumppaneihin, joiden palvelusopimuksissa oli tällaisia lausekkeita.

616

Tästä seuraa yhtäältä, ettei riidanalaisen päätöksen voida katsoa olevan ristiriitainen pelkästään sillä perusteella, että komissio totesi yksinoikeuslausekkeen olevan SEUT 102 artiklan vastainen vain siltä osin kuin kyseinen lauseke sisältyi kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyihin palvelusopimuksiin, vaikka se katsoi sijoittelu- ja ennakkohyväksyntälausekkeiden olevan kyseisen määräyksen vastaisia, kun niitä sovellettiin kaikkiin niihin suoriin kumppaneihin, joiden palvelusopimuksissa oli tällaisia lausekkeita.

617

On toisaalta niin, että jollei kolmannen kanneperusteen yhteydessä esitetystä sitä koskevasta kysymyksestä, saattoiko sijoittelulausekkeella todella olla SEUT 102 artiklan vastainen markkinoilta syrjäyttävä vaikutus, muuta johdu, on katsottava, ettei Google voi perustellusti väittää komission tehneen virheen, kun se otti yksinoikeuslausekkeen kattavuusastetta arvioidessaan huomioon sijoittelulausekkeen sisältävät palvelusopimukset, mukaan lukien ne, joihin suorat kumppanit eivät olleet sisällyttäneet kaikkia internetsivustojaan.

618

Google riitauttaa sen, että komissio on luokitellut tietyt toimijat kaikkien sivustojen suoriksi kumppaneiksi. Se väittää, ettei komissio osoittanut, että riidanalaisessa päätöksessä nimetyt kaikkien sivustojen suorat kumppanit olivat sisällyttäneet kaikki internetsivustonsa palvelusopimuksiinsa ja että ne olivat näin ollen hankkineet kaikki tarvitsemansa tuotteet tai huomattavan osan niistä yksinomaan Googlelta. Google päättelee tästä komission yliarvioineen tulot, joita kertyi niiden suorien kumppaneiden kanssa tehdyistä palvelusopimuksista, jotka hankkivat kaikki tarvitsemansa tuotteet tai huomattavan osan niistä yksinomaan Googlelta. Se väittää lisäksi, että vaikka komissio tukeutui riidanalaisessa päätöksessä esitettyihin tietoihin, sen olisi pitänyt ottaa huomioon, että merkittävä osa hakukonemainonnan välityspalvelujen ETA-alueella tuottamista tuloista oli edelleen muiden välittäjien saatavilla.

619

On huomautettava komission katsoneen riidanalaisen päätöksen 395 perustelukappaleessa, ettei sillä ollut merkitystä, olivatko hakukonemainonnan välityspalvelujen ETA-alueella tuottamat huomattavat tulot edelleen Googlen kilpailijoiden saatavilla. Se piti nimittäin riittävänä sitä, että kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehdyistä palvelusopimuksista kertyneiden bruttotulojen osuus mainittujen palvelujen markkinoista oli merkittävä vuosina 2006–2015.

620

On todettava ensinnäkin, että – toisin kuin Google väittää – se osa hakukonemainonnan välitysmarkkinoista, jota kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyjen palvelusopimusten yksinoikeuslauseke ei kattanut, ei välttämättä ollut enää Googlen kilpailijoiden saatavilla. On nimittäin korostettava, että kuten komissio riidanalaisessa päätöksessä totesi, kyseinen osa markkinoista katettiin maaliskuusta 2009 lähtien osittain sijoittelulausekkeella, jolla yksinoikeuslauseke korvattiin asteittain kyseisestä päivämäärästä lähtien. Kuten edellä 598 kohdasta ja jäljempänä 767 kohdasta ilmenee, sijoittelulausekkeessa varattiin hakutulossivujen näkyvimmät paikat Googlen mainoksille.

621

Toiseksi on todettava, että – kuten edellä 596 kohdassa muistutetaan – sitä, että määräävässä markkina-asemassa asemassa oleva yritys sulkee olennaisen osan markkinoista, ei myöskään voida perustella osoittamalla, että voitettavissa oleva osa markkinoista on vielä riittävän suuri siten, että markkinoilla on tilaa vähäiselle määrälle kilpailijoita.

622

Näin ollen – kuten komissio väittää – se, että merkittävä osa hakukonemainonnan välitysmarkkinoista kuului kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyjen palvelusopimusten yksinoikeuslausekkeen piiriin, saattoi lähtökohtaisesti riittää saamaan aikaan markkinoilta syrjäyttävän vaikutuksen.

623

Komissio totesi tältä osin riidanalaisen päätöksen taulukossa nro 13, että kaikkien riidanalaisessa päätöksessä nimettyjen kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyihin palvelusopimuksiin sisältyvän yksinoikeuslausekkeen kattavuusaste oli seuraava:

624

Kuten edellä 450 kohdassa todetaan, Google ja Surfboard väittävät, että riidanalaisessa päätöksessä nimetyistä 34 suorasta kumppanista 11 ei hankkinut ainakaan huomattavaa osaa tarvitsemistaan tuotteista yksinomaan Googlelta. Kyseiset kumppanit ovat [luottamuksellinen], [luottamuksellinen], [luottamuksellinen], [luottamuksellinen], [luottamuksellinen], [luottamuksellinen], Surfboard, [luottamuksellinen], [luottamuksellinen], [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen].

625

Prosessiekonomisista syistä unionin yleinen tuomioistuin toteaa, että Googlen kannalta edullisimmassa tapauksessa eli oletettaessa, että riidanalaisessa päätöksessä todetusta kattavuusasteesta olisi vähennettävä Googlen ja Surfboardin nimeämien 11 suoran kumppanin kanssa tehtyjä palvelusopimuksia vastaava kattavuusaste, riidanalaisen päätöksen taulukosta nro 13 ilmenee, että muiden riidanalaisessa päätöksessä nimettyjen kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyjen palvelusopimusten yksinoikeuslausekkeen kattavuusaste olevan seuraava:

626

Tältä osin on todettava, että tässä Googlen kannalta edullisimmassa tapauksessa kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa erityisesti vuodesta 2010 alkaen tehtyjen palvelusopimusten yksinoikeuslausekkeen suhteellisen alhainen kattavuus johtuu – kun otetaan huomioon edellä 601 kohdassa esitetyt seikat – muun muassa palvelusopimusten yksinoikeuslausekkeen asteittaisesta korvaamisesta sijoittelulausekkeella sen jälkeen, kun palvelusopimusmallia muutettiin maaliskuussa 2009.

627

Lisäksi on selvää, että sijoittelulausekkeen vasta maaliskuusta 2009 alkaen sisältäneistä palvelusopimuksista kertyneiden bruttotulojen osuus hakukonemainonnan välitysmarkkinoista ETA-alueella vuosina 2009–2015 oli [luottamuksellinen]–[luottamuksellinen] prosenttia.

628

Komissio totesi tältä osin riidanalaisen päätöksen taulukossa nro 25, että yhtäältä yksinoikeuslausekkeen, joka sisältyi kaikkien kyseisessä päätöksessä nimettyjen kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyihin palvelusopimuksiin, ja toisaalta sijoittelulausekkeen yhdistetty kattavuusaste oli seuraava:

629

Kun tukeudutaan Googlen kannalta edullisimpaan tilanteeseen eli siihen, että nimettyjen kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyihin palvelusopimuksiin sisältyvän yksinoikeuslausekkeen kattavuusaste oli vuosina 2006–2012 edellä 625 kohdassa mainitun suuruinen ja vuosina 2013–2015 olematon, mitä Google ei kuitenkaan ole väittänyt, riidanalaisen päätöksen taulukosta nro 24 ilmenee, että sijoittelulausekkeen ja yksinoikeuslausekkeen yhdistetty kattavuusaste oli seuraava:

630

Tästä seuraa yhtäältä, että jopa Googlen kannalta edullisimpien tietojen perusteella yksinoikeuslausekkeen kattavuusaste ajanjaksolla, joka edelsi sijoittelulausekkeen sisällyttämistä vuosina 2006–2008 palvelusopimuksiin, joihin suorat kumppanit olivat yleensä sisällyttäneet kaikki internetsivustonsa, oli vuonna 2007 [luottamuksellinen] ja vuonna 2008 [luottamuksellinen] prosenttia. Toisaalta on todettava, että sijoittelulausekkeen soveltamisaikana eli vuosina 2009–2015 näiden kahden lausekkeen yhteenlaskettu kattavuusaste vaihteli vuosina 2009–2012 [luottamuksellinen] prosentista [luottamuksellinen] prosenttiin.

631

Näin ollen on katsottava, että jopa Googlen kannalta kaikkein edullisimmassa tapauksessa yhtäältä yksinoikeuslausekkeen, joka sisältyi niihin palvelusopimuksiin, joihin suorat kumppanit olivat yleensä sisällyttäneet kaikki internetsivustonsa, ja toisaalta sijoittelulausekkeen yhteenlaskettu kattavuusaste saattoi olla riittävä, jotta kyseisillä lausekkeilla oli mahdollista saada aikaan markkinoilta syrjäyttävä vaikutus vuosina 2006–2015.

632

Näin ollen Google ei voi perustellusti väittää, ettei yksinoikeuslausekkeella, joka sisältyi niihin palvelusopimuksiin, joihin suorat kumppanit olivat yleensä sisällyttäneet kaikki internetsivustonsa, voinut olla markkinoilta syrjäyttävää vaikutusta, vain sillä perusteella, että merkittävä osa hakukonemainonnan välitysmarkkinoista ei kuulunut kyseisten lausekkeiden piiriin vuosina 2006–2015.

633

Google väittää, ettei komissio arvioinut kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyihin palvelusopimuksiin sisältyvän yksinoikeuslausekkeen eikä sijoittelu- ja ennakkohyväksyntälausekkeiden kattavuutta vuoden 2016 osalta.

634

Komissio väittää yhtäältä, että riidanalaisen päätöksen 388 ja 457 perustelukappaleesta sekä taulukosta nro 15 ilmenee, että [luottamuksellinen], joka kuuluu riidanalaisessa päätöksessä nimetyistä 34:stä kaikkien sivustojen suorasta kumppanista kolmen suurimman joukkoon, oli edelleen sopimuspuolena palvelusopimuksessa, johon oli sisältynyt yksinoikeuslauseke 31.3.2016 saakka. Se toteaa toisaalta kyseisen päätöksen 99–106, 564 ja 633 perustelukappaleesta ilmenevän, että Google ilmoitti 6.9.2016 viimeiselle suoralle kumppanille päätöksestään luopua sijoittelulausekkeen soveltamisesta. Komissio lisää, että useat suorat kumppanit, joihin kuului merkittäviä suoria kumppaneita, olivat sijoittelulausekkeen sisältävän palvelusopimuksen sopimuspuolia 3.6.2016 saakka.

635

Tästä on muistutettava, kuten edellä 594 kohdassa todetaan, että komissio ei ottanut erityisesti huomioon ennakkohyväksyntälausekkeen sisältävistä palvelusopimuksista saatuja tuloja arvioidessaan kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyihin palvelusopimuksiin sisältyvän yksinoikeuslausekkeen kattavuutta, vaikka ei kiistetä sitä, että – kuten Google selittää – kaikki ennakkohyväksyntälausekkeen sisältävät palvelusopimukset sisälsivät myös sijoittelulausekkeen.

636

Sitä vastoin on Googlen tavoin todettava, että riidanalaisessa päätöksessä ei määritetä yhtäältä kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyihin palvelusopimuksiin sisältyvän yksinoikeuslausekkeen ja toisaalta sijoittelulausekkeen kattamaa osuutta hakukonemainonnan välitysmarkkinoista vuoden 2016 osalta, vaikka siinä katsottiin, että kumpikin näistä lausekkeista merkitsi määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä, edellinen 31.3.2016 saakka ja jälkimmäinen 6.9.2016 saakka.

637

Kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyihin palvelusopimuksiin sisältyvästä yksinoikeuslausekkeesta on todettava komission vain viittaavan riidanalaisen päätöksen perustelukappaleisiin, joista ilmenee, että viimeinen mainitun lausekkeen sisältävä palvelusopimus, johon yksi näistä suorista kumppaneista eli [luottamuksellinen] oli yleensä sisällyttänyt kaikki internetsivustonsa, oli päättynyt 31.3.2016.

638

Vaikka komissio väittää vastineessaan, että [luottamuksellinen] oli ”yksi kolmesta merkittävimmästä [suorasta kumppanista]” kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden joukossa, on kuitenkin riittävää todeta, ettei komissio esittänyt riidanalaisessa päätöksessä seikkoja, joiden perusteella voitaisiin arvioida kyseisen suoran kumppanin kanssa tehdyn palvelusopimuksen tuottamien tulojen merkitystä erityisesti vuoden 2016 osalta. Komissio vain täsmensi erityisesti, että [luottamuksellinen] internetsivustojen osuus Googlen hakukonemainonnan välityspalvelujen ETA-markkinoilla vuosina 2006–2012 tuottamista bruttotuloista oli keskimäärin [luottamuksellinen] prosenttia, vaikka se huomautti lisäksi, että yksinoikeuslauseketta oli sovellettu mainittuihin internetsivustoihin 15.5.2003 ja 31.3.2016 välisenä aikana.

639

Koska komissio ei nimennyt [luottamuksellinen] lisäksi muita suoria kumppaneita, jotka olisivat yleensä sisällyttäneet kaikki internetsivustonsa yksinoikeuslausekkeen sisältävään palvelusopimukseensa 1.1.–31.3.2016, on näin ollen todettava, ettei se myöskään osoittanut, että kyseisellä lausekkeella saattoi kattavuutensa vuoksi olla mainittuna ajanjaksona markkinoilta syrjäyttävä vaikutus riippumatta siitä, velvoitettiinko kyseisellä lausekkeella, sellaisena kuin se oli laadittu riidanalaisen päätöksen 348 perustelukappaleessa mainituissa palvelusopimuksissa, [luottamuksellinen] hankkimaan kaikki tarvitsemansa tuotteet tai huomattava osa niistä yksinomaan Googlelta, kuten Google väittää.

640

Sijoittelulausekkeesta on huomautettava, että komissio vain totesi riidanalaisessa päätöksessä Googlen ilmoittaneen sille yhtäältä 28.5.2016, että se aikoi muuttaa kyseistä lauseketta, ja toisaalta 9.9.2016, että se oli tätä varten lähettänyt [luottamuksellinen] kirjettä kaikille suorille kumppaneille. Komissio ei kuitenkaan esittänyt kyseisessä päätöksessä seikkoja, joiden perusteella voitaisiin arvioida sijoittelulausekkeen sisältävien palvelusopimusten kattavuuden laajuutta vuonna 2016. Tältä osin on todettava, ettei tätä toteamusta voida kyseenalaistaa komission vastineessa esittämällä väitteellä, jonka mukaan yhdeksään suoraan kumppaniin sovellettiin tällaisia palvelusopimuksia vielä 3.6.2016 saakka.

641

Näin ollen on katsottava, ettei komissio ole osoittanut, että yksinoikeus- ja sijoittelulausekkeilla oli voitu estää Googlen kanssa kilpailevia välittäjiä pääsemästä merkittävälle osalle hakukonemainonnan välitysmarkkinoista ETA-alueella vuonna 2016.

642

Google väittää, että edellä 576 kohdassa mainitun Microsoftin tutkimuksen perusteella ei voida arvioida kaikkien suorien kumppaneiden kanssa tehtyihin palvelusopimuksiin sisältyvän yksinoikeuslausekkeen vaikutuksia, yhtäältä koska tiettyihin kyseisessä tutkimuksessa yksilöityihin internetsivustoihin ei sovellettu mainittua lauseketta ja toisaalta koska tutkittu ajanjakso ja jäsenvaltioiden lukumäärä olivat rajalliset. Google väittää lisäksi, että internetsivustolla käyntien määrä ei välttämättä ole luotettava osoitus kyseisellä internetsivustolla tehtyjen verkkohakujen määrästä eikä näin ollen sen tuottamista tuloista, jotka ovat peräisin hakukonemainonnasta. Se huomauttaa tältä osin kyseisen tutkimuksen myöhemmästä päivityksestä ilmenevän, että Microsoftin palveluja käyttävillä internetsivustoilla vierailtiin enemmän kuin Googlen palveluja käyttävillä sivustoilla.

643

Komissio kiistää Googlen väitteet.

644

Komissio totesi riidanalaisen päätöksen 390 perustelukappaleessa Microsoftin tutkimuksen perusteella, että tiettyihin sivustoihin, joilla oli eniten kävijöitä ETA-alueella, sovellettiin kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyjen palvelusopimusten yksinoikeuslauseketta.

645

Tästä on todettava, että kuten edellä 623 kohdasta ilmenee, komissio määritti riidanalaisessa päätöksessä niihin palvelusopimuksiin, joihin suorat kumppanit olivat yleensä sisällyttäneet kaikki internetsivustonsa, sisältyvän yksinoikeuslausekkeen tarkan kattavuusasteen kyseisten palvelusopimusten tuottamien bruttotulojen perusteella.

646

Riidanalaisen päätöksen 390 perustelukappaleessa mainitussa Microsoftin tutkimuksessa todetaan, että Google tarjosi hakukonemainonnan välityspalveluja [luottamuksellinen]–[luottamuksellinen] prosentille niistä verkkotunnuksista, joilla oli eniten kävijöitä Saksassa, Espanjassa, Ranskassa, Italiassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa vuonna 2010. Kuten Google toteaa, mainittu tutkimus tosin koskee vain yhtä rikkomisajanjakson vuotta ja viittä jäsenvaltiota. Google toteaa myös perustellusti, ettei kyseisen tutkimuksen perusteella voida määrittää erityisesti kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyihin palvelusopimuksiin sisältyvän yksinoikeuslausekkeen kattamilla internetsivustoilla tapahtunutta liikennettä. Lopuksi se huomauttaa perustellusti, että internetsivustolla tehtyjen käyntien määrä ei välttämättä ole luotettava osoitus hakukonemainonnasta saatavista tuloista.

647

Microsoftin tutkimus on kuitenkin lisätodiste, jonka perusteella voidaan arvioida Googlen tarjoamien hakukonemainonnan välityspalvelujen merkitystä ja sitä, kuinka laajasti yksinoikeuslauseke kattaa hakukonemainonnan välitysmarkkinat, ensinnäkin, koska kyse on viidestä suurimmasta ETA:n jäsenvaltiosta, seuraavaksi, koska ei ole myöskään kiistetty sitä, että ainakin tiettyihin kyseiseen tutkimukseen kuuluviin internetsivustoihin sovellettiin kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyjen palvelusopimusten yksinoikeuslauseketta, ja lopuksi, koska internetsivustolla käyntien määrä ja hakukonemainonnasta saadut tulot vastaavat jossain määrin toisiaan.

648

Näin ollen on katsottava, että komissio saattoi tukeutua Microsoftin tutkimukseen todisteena, joka vahvistaa kattavuusastetta koskevan tarkastelun, eikä ole tarpeen lausua komission riitauttamien Googlen väitteiden tutkittavaksi ottamisesta.

649

Komissio ei missään tapauksessa perustanut laskelmaansa kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyihin palvelusopimuksiin sisältyvän yksinoikeuslausekkeen kattavuudesta Microsoftin tutkimukseen, joten vaikka oletettaisiin Googlen tästä esittämien väitteiden olleen perusteltuja, niillä ei olisi vaikutusta komission mainitusta kattavuusasteesta tekemään laskelmaan.

650

Edellä esitetyn perusteella on katsottava, että Googlen kannalta edullisimmassakin tapauksessa komissio saattoi perustellusti katsoa, että kun otetaan huomioon sijoittelulausekkeen kattavuus edellä 602 kohdassa mainittujen olosuhteiden perusteella, niihin palvelusopimuksiin, joihin suorat kumppanit olivat yleensä sisällyttäneet kaikki verkkosivustonsa, sisältyvän yksinoikeuslausekkeen kattavuus oli voinut olla riittävä, jotta kyseisellä lausekkeella saattoi olla markkinoilta syrjäyttävä vaikutus 1.1.2006–31.12.2015. Sitä vastoin on todettava, ettei komissio osoittanut, että yksinoikeuslausekkeella oli sen kattavuuden vuoksi voinut olla tällainen vaikutus 1.1.–31.3.2016.

651

Komissio totesi riidanalaisen päätöksen 433 perustelukappaleessa, että kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehdyn palvelusopimuksen yksinoikeuslausekkeella saatettiin syrjäyttää markkinoilta mahdollinen Googlen kanssa yhtä tehokas kilpailija. Komission mukaan kyseisistä palvelusopimuksista vuosina 2006–2009 saadut tulot muodostivat nimittäin ensinnäkin [luottamuksellinen]–[luottamuksellinen] prosenttia hakukonemainonnan välitysmarkkinoista ETA-alueella. Komissio väittää toiseksi, että mainituista palvelusopimuksista ja sijoittelulausekkeen vuosina 2009–2015 sisältäneistä palvelusopimuksista saadut tulot muodostivat [luottamuksellinen]–[luottamuksellinen] prosenttia mainituista markkinoista. Komissio väittää kolmanneksi Googlen markkinaosuuden olleen hyvin suuri vuosina 2006–2016. Se väittää neljänneksi, että mainittuihin markkinoihin kohdistui verkostovaikutuksia.

652

Komissio mainitsi lisäksi riidanalaisen päätöksen 434 perustelukappaleessa olevan epätodennäköistä, että mahdollinen Googlen kanssa yhtä tehokas välittäjä olisi voinut tulla markkinoille kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyihin palvelusopimuksiin sisältyvän yksinoikeuslausekkeen soveltamisaikana. Se katsoi lopuksi, ettei sillä, oliko Google noudattanut strategiaa, jonka tarkoituksena oli syrjäyttää markkinoilta sen kanssa yhtä tehokkaat kilpailijat, ollut merkitystä.

653

Google väittää, ettei komissio osoittanut, ettei Googlen kanssa yhtä tehokas kilpailija olisi voinut tulla hakukonemainonnan välitysmarkkinoille tai että tällainen kilpailija olisi voitu syrjäyttää kyseisiltä markkinoilta. Surfboard lisää, ettei kyseisellä lausekkeella estetty sitä hankkimasta kilpailevia mainoksia silloin, kun se piti kilpailevan välittäjän palveluja houkuttelevina. Se toteaa lisäksi tehneensä hankintoja Yahoo!:lta yhdelle internetsivustoistaan.

654

Google väittää komission tehneen virheen, kun se ainoastaan piti epätodennäköisenä sitä, että mahdollinen Googlen kanssa yhtä tehokas välittäjä olisi voinut tulla markkinoille kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyihin palvelusopimuksiin sisältyvän yksinoikeuslausekkeen soveltamisaikana. Google katsoo nimittäin, että komission olisi pitänyt osoittaa kilpailunrajoituksen olevan todennäköinen.

655

Komissio kiistää Googlen väitteet.

656

Tältä osin on todettava komission päättelevän riidanalaisen päätöksen 433 perustelukappaleessa edellä 651 kohdassa lueteltujen neljän tekijän perusteella, että yksinoikeuslausekkeella saatettiin syrjäyttää markkinoilta mahdollinen Googlen kanssa yhtä tehokas kilpailija, ja korostavan kyseisen päätöksen 434 perustelukappaleessa näiden samojen tekijöiden perusteella, että oli epätodennäköistä, että tällainen kilpailija olisi voinut tulla markkinoille kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyihin palvelusopimuksiin sisältyvän yksinoikeuslausekkeen soveltamisaikana.

657

Näin ollen Googlen väitteitä on pidettävä puhtaasti terminologisina ja on katsottava, ettei komissiota voida arvostella siitä, että se totesi toiminnan, jolla ”saatettiin” syrjäyttää markkinoilta Googlen kanssa yhtä tehokas kilpailija, tehneen tällaisen kilpailijan markkinoille tulosta ”epätodennäköistä”.

658

Google väittää, ettei millään riidanalaisen päätöksen 433 perustelukappaleessa mainituista tekijöistä voida osoittaa, että sen kanssa yhtä tehokkaan kilpailijan oli ”käytännössä mahdotonta” tulla markkinoille käsiteltävässä asiassa tai että tällainen kilpailija olisi voitu syrjäyttää markkinoilta. Google katsoo ensinnäkin, että kaikkien sivustojen suorien kumppaneiden kanssa tehtyihin palvelusopimuksiin sisältyvän yksinoikeuslausekkeen kattavuuden perusteella ei sinänsä voitu määrittää, pystyikö tällainen kilpailija kilpailemaan sen kanssa ”kannattavasti”, ja että mainittu kilpailija saattoi joka tapauksessa milloin tahansa päästä merkittävälle osalle kyseessä olevista markkinoista. Google väittää toiseksi komission laajentaneen keinotekoisesti yksinoikeuslausekkeen kattavuutta, kun se otti huomioon sellaisten sijoittelulausekkeen piiriin kuuluvien suorien kumppaneiden tulot, jotka eivät olleet sisällyttäneet kaikkia internetsivustojaan palvelusopimuksiinsa. Google arvostelee kolmanneksi komissiota yhtäältä siitä, että se yliarvioi Googlen markkinaosuudet, ja toisaalta siitä, ettei se osoittanut syy-yhteyttä Googlen markkinaosuuksien, ”yhtä tehokkaiden kilpailijoiden aseman” ja mainitun yksinoikeuslausekkeen välillä. Google katsoo neljänneksi, ettei komissio osoittanut, että kyseessä oleviin markkinoihin kohdistuvilla verkostovaikutuksilla voitiin osoittaa, ettei Googlen kanssa yhtä tehokas kilpailija voinut päästä näille markkinoille.

659

Komissio kiistää Googlen väitteet.

660

Tästä on muistutettava, että yhtä tehokkaan kilpailijan testissä tutkitaan, ovatko määräävässä asemassa olevan yrityksen käytännöt sellaisia, että ne saattavat syrjäyttää markkinoilta kilpailijan, joka toimii yhtä tehokkaasti kuin mainittu yritys (ks. vastaavasti tuomio 6.10.2015, Post Danmark,C‑23/14, EU:C:2015:651, 53 kohta). Tällä käsitteellä viitataan siis käytännössä eri testeihin, joille on yhteistä tavoite arvioida sitä, voiko menettelytapa aiheuttaa kilpailunvastaisia syrjäyttäviä vaikutuksia, viittaamalla määräävässä markkina‑asemassa olevan yrityksen hypoteettisen kilpailijan, joka on yhtä tehokas kuin se kustannusrakenteen kannalta, kykyyn tarjota asiakkaille riittävän edullinen hinta, joka kannustaa niitä vaihtamaan toimittajaa aiheutuvista haitoista huolimatta, ilman, että tästä aiheutuu kyseiselle kilpailijalle tappiota. Tämä kyky määritetään yleensä määräävässä markkina‑asemassa olevan yrityksen kustannusrakenteen perusteella (tuomio 19.1.2023, Unilever Italia Mkt. Operations, C‑680/20, EU:C:2023:33, 56 kohta).

661

Tällainen testi saattaa olla soveltumaton muun muassa silloin, kun on kyse muista kuin hinnoittelua koskevista tietyistä menettelytavoista, kuten toimituksista kieltäytymisestä, tai silloin, kun merkityksellisiä markkinoita suojataan merkittävillä esteillä. Lisäksi tällainen testi on vain yksi menetelmä muiden joukossa sen arvioimiseksi, voiko menettelytavalla olla markkinoilta syrjäyttäviä vaikutuksia, ja tässä menetelmässä otetaan huomioon ainoastaan hintakilpailu. Muun muassa se, että määräävässä markkina‑asemassa oleva yritys käyttää muita kuin ansioihin perustuvan kilpailun piiriin kuuluvia resursseja, voi tietyissä olosuhteissa riittää tällaisen väärinkäytön olemassaolon vahvistamiseksi (tuomio 19.1.2023, Unilever Italia Mkt. Operations, C‑680/20, EU:C:2023:33, 57 kohta).