UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (neljäs jaosto)

15 päivänä lokakuuta 2026 ( *1 )

Ennakkoratkaisupyyntö – Verotus – Direktiivi 2011/96/EU – Eri jäsenvaltioissa sijaitseviin emo- ja tytäryhtiöihin sovellettava yhteinen verojärjestelmä – Maassa asuvan tytäryhtiön ulkomailla asuvalle emoyhtiölle jakamien osinkojen vapauttaminen lähdeverosta – 1 artiklan 2 ja 3 kohta – Väärinkäytösten vastainen sääntö – Epäaito järjestely – Järjestelyn vaiheet – Liiketoimien ketju – Kaikkien merkityksellisten tosiseikkojen ja olosuhteiden objektiivinen tarkastelu – Osinkojen tosiasiallinen edunsaaja – Veroetu – Jäsenvaltiolla tai vaiheella, jossa etu saadaan, ei ole merkitystä – Subjektiivinen osatekijä – Osoittaminen jonkin kyseessä olevan liiketoimien ketjun osallistujan osalta – Suhteellisuusperiaate – Kahdenvälinen sopimus kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi

Asiassa C‑203/25,

jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Mokestinių ginčų komisija prie Lietuvos Respublikos Vyriausybės (Liettuan tasavallan hallituksen yhteydessä toimiva veroriitalautakunta) on esittänyt 26.2.2025 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 17.3.2025, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa

”NEO GROUP” UAB

vastaan

Valstybinė mokesčių inspekcija prie Lietuvos Respublikos finansų ministerijos,

UNIONIN TUOMIOISTUIN (neljäs jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja I. Jarukaitis sekä tuomarit R. Frendo (esittelevä tuomari), N. Jääskinen, M. Condinanzi ja A. Kornezov,

julkisasiamies: J. Kokott,

kirjaaja: hallintovirkamies C. Strömholm,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 25.2.2026 pidetyssä istunnossa esitetyn,

ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet

–

”NEO GROUP” UAB, edustajinaan P. Likša ja A. Medelienė, advokatai, sekä A. Venius, advokato padėjėjas,

–

Liettuan hallitus, asiamiehinään K. Dieninis ja V. Kazlauskaitė-Švenčionienė,

–

Espanjan hallitus, asiamiehinään P. Pérez Zapico ja A. Torró Molés,

–

Alankomaiden hallitus, asiamiehinään P. P. Huurnink ja J. Langer,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään J. Jokubauskaitė ja W. Roels,

kuultuaan julkisasiamiehen 21.5.2026 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,

on antanut seuraavan

tuomion

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee eri jäsenvaltioissa sijaitseviin emo- ja tytäryhtiöihin sovellettavasta yhteisestä verojärjestelmästä 30.11.2011 annetun neuvoston direktiivin 2011/96/EU (EUVL 2011, L 345, s. 8), sellaisena kuin se on muutettuna 27.1.2015 annetulla neuvoston direktiivillä (EU) 2015/121 (EUVL 2015, L 21, s. 1; jäljempänä emo-tytäryhtiödirektiivi), 1 artiklan 2 ja 3 kohdan sekä 5 artiklan tulkintaa sekä suhteellisuusperiaatetta.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat ”NEO GROUP” UAB (jäljempänä NEO), joka on Liettuan oikeuden mukaisesti perustettu yhtiö, ja Valstybinė mokesčių inspekcija prie Lietuvos Respublikos finansų ministerijos (Liettuan tasavallan valtiovarainministeriön yhteydessä toimiva valvontaviranomainen, jäljempänä Liettuan veroviranomainen) ja joka koskee NEO:n emoyhtiölleen Retal Industries limitedille (jäljempänä Retal), joka on rekisteröity Kyproksessa, jakamien osinkojen verotusta.

Asiaa koskevat oikeussäännöt

Unionin oikeus

3

Emo-tytäryhtiödirektiivin johdanto-osan kolmannessa, neljännessä, viidennessä ja kuudennessa perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”(3)

Tämän direktiivin tarkoitus on vapauttaa lähdeverosta osingot ja muut jaetut voitot, joita tytäryhtiöt maksavat emoyhtiöilleen, ja välttää tällaisen tulon kaksinkertainen verotus emoyhtiön tasolla.

(4)

Eri jäsenvaltioissa sijaitsevien yhtiöiden ryhmittyminen voi olla tarpeen sisämarkkinoita vastaavien olosuhteiden luomiseksi [Euroopan] unionissa ja siten tällaisten sisämarkkinoiden toimivuuden varmistamiseksi. Näitä toimia ei saisi estää erityisillä jäsenvaltioiden verosäännöksistä johtuvilla rajoituksilla, epäedullisilla kohteluilla tai vääristymillä. Näin ollen tätä ryhmittymistä varten olisi säädettävä kilpailun kannalta neutraaleja verosäännöksiä, joilla yrityksille tehtäisiin mahdolliseksi mukautua sisämarkkinoiden vaatimuksiin, lisätä tuottavuuttaan ja vahvistaa kansainvälistä kilpailukykyään.

(5)

Tämä ryhmittyminen voi johtaa emo- ja tytäryhtiöiden ryhmien perustamiseen.

(6)

Ennen [eri jäsenvaltioissa sijaitseviin emo- ja tytäryhtiöihin sovellettavasta yhteisestä verojärjestelmästä 23.7.1990 annetun neuvoston direktiivin 90/435/ETY (EYVL 1990, L 225, s. 6)] voimaantuloa eri jäsenvaltioissa sijaitsevien emo- ja tytäryhtiöiden välisiä suhteita sääntelevät jäsenvaltioiden verosäännökset erosivat toisistaan huomattavasti ja olivat yleisesti ottaen vähemmän edullisia kuin samassa jäsenvaltiossa sijaitsevien emo- ja tytäryhtiöiden välisiin suhteisiin sovellettavat säännökset. Eri jäsenvaltioissa sijaitsevien yhtiöiden välinen yhteistyö saatettiin tällä tavoin epäedullisempaan asemaan kuin samassa jäsenvaltiossa sijaitsevien yhtiöiden välinen yhteistyö. Tämä epäedullisuus oli tarpeen poistaa ottamalla käyttöön yhteinen järjestelmä ja helpottamalla näin yhtiöiden ryhmittymistä unionissa.”

4

Direktiivin 2015/121 johdanto-osan ensimmäisessä, toisessa, neljännessä, viidennessä, kuudennessa, seitsemännessä ja kahdeksannessa perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”(1)

[Direktiivillä 2011/96] vapautetaan lähdeverosta osingot ja muut jaetut voitot, joita tytäryhtiöt maksavat emoyhtiöilleen, ja estetään tällaisen tulon kaksinkertainen verotus emoyhtiön tasolla.

(2)

On varmistettava, että direktiivin [2011/96] soveltamisalaan kuuluvat veronmaksajat eivät väärinkäytä sitä.

– –

(4)

[Kansallisten säännösten tai sopimusmääräysten, joiden tavoitteena on puuttua veron välttämiseen, veropetoksiin tai väärinkäytöksiin yleisesti tai erityisesti] ankaruus kuitenkin vaihtelee, ja niissä pyritään joka tapauksessa ottamaan huomioon kunkin jäsenvaltion verojärjestelmän erityispiirteet. Lisäksi eräillä jäsenvaltioilla ei ole väärinkäytösten estämiseen tarkoitettuja kansallisia säännöksiä tai sopimusmääräyksiä.

(5)

Tästä syystä yleisen väärinkäytösten vastaisen vähimmäissäännöksen sisällyttäminen direktiiviin [2011/96] olisi suureksi hyödyksi kyseisen direktiivin väärinkäytön estämisessä ja varmistettaessa, että kyseistä direktiiviä sovelletaan eri jäsenvaltioissa entistä yhdenmukaisemmin.

(6)

Väärinkäytösten vastaisten säännösten soveltamisen olisi oltava oikeasuhteista, ja sen olisi tapahduttava erityisesti sellaisen järjestelyn tai sellaisten järjestelyjen sarjan estämiseksi, joka ei ole aito eli joka ei vastaa asian todellista taloudellista luonnetta.

(7)

Tätä varten jäsenvaltioiden veroviranomaisten olisi objektiivisesti tarkasteltava kaikkia asiaan liittyviä tosiseikkoja ja olosuhteita arvioidessaan sitä, onko kyse järjestelystä tai järjestelyjen sarjasta, jolla pyritään väärinkäytöksiin.

(8)

Samalla kun jäsenvaltioiden olisi sovellettava väärinkäytösten vastaista sääntöä järjestelyihin, jotka ovat kaikilta osin epäaitoja, saattaa esiintyä myös tapauksia, joissa järjestelyn yksittäiset vaiheet tai osat ovat sellaisenaan epäaitoja. Jäsenvaltioiden olisi voitava soveltaa väärinkäytösten vastaista sääntöä myös näihin yksittäisiin vaiheisiin tai osiin, sanotun kuitenkaan vaikuttamatta muihin järjestelyn todellisiin vaiheisiin tai osiin. Tämä maksimoisi väärinkäytösten vastaisen säännön vaikuttavuuden ja takaisi sen oikeasuhteisuuden. – –”

5

Emo-tytäryhtiödirektiivin 1 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Kunkin jäsenvaltion on sovellettava tätä direktiiviä

– –

b)

kyseisessä jäsenvaltiossa sijaitsevien tytäryhtiöiden muissa jäsenvaltioissa sijaitseville emoyhtiöilleen jakamiin voittoihin,

– –

2.   Jäsenvaltiot eivät saa myöntää tähän direktiiviin perustuvia etuja sellaiselle järjestelylle tai järjestelyjen sarjalle, jonka päätarkoituksena tai yhtenä keskeisenä tarkoituksena on direktiivin kohteen tai tarkoituksen vastaisen veroedun saavuttaminen ja joka ei ole aito kaikki asiaan liittyvät tosiseikat ja olosuhteet huomioon ottaen.

Järjestelyyn voi sisältyä useampi kuin yksi vaihe tai osa.

3.   Edellä olevaa 2 kohtaa sovellettaessa järjestelyä tai järjestelyjen sarjaa on pidettävä epäaitona siltä osin kuin se ei perustu päteviin liiketaloudellisiin syihin, jotka vastaavat asian todellista taloudellista luonnetta.

4.   Tämä direktiivi ei estä sellaisten kansallisten säännösten tai sopimusmääräysten soveltamista, jotka ovat välttämättömiä veron välttämisen, veropetosten tai väärinkäytösten estämiseksi.”

6

Kyseisen direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tätä direktiiviä sovellettaessa

a)

emoyhtiön asema annetaan:

i)

ainakin sellaiselle jäsenvaltion yhtiölle, – – jolla on vähintään 10 prosentin osuus toisen jäsenvaltion yhtiön – – pääomasta;

– –

b)

’tytäryhtiöllä’ tarkoitetaan yhtiötä, jonka pääomaan sisältyy a alakohdassa tarkoitettu osuus.”

7

Mainitun direktiivin 5 artiklan sanamuoto on seuraava:

”Tytäryhtiön emoyhtiölleen jakama voitto on vapautettava lähdeverosta.”

LT–-CY-sopimus

8

Liettuan hallituksen ja Kyproksen hallituksen välillä 21.6.2013 kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi ja veropetosten estämiseksi tehdyn sopimuksen (jäljempänä LT–CY-sopimus) 10 artiklan 1 ja 2 kappaleessa määrätään osinkoja koskevan verotusvallan jaosta näiden kahden sopimusvaltion välillä.

9

Kyseisen sopimuksen 10 artiklan 1 kappaleessa määrätään, että osinkoja, jotka sopimusvaltiossa asuva yhtiö jakaa toisessa sopimusvaltiossa asuvalle henkilölle, voidaan verottaa tässä toisessa valtiossa.

10

Mainitun sopimuksen 10 artiklan 2 kappaleessa määrätään, että tällaisia osinkoja voidaan verottaa myös siinä sopimusvaltiossa, jossa osingot jakava yhtiö asuu, kyseisen valtion lainsäädännön mukaisesti. Jos kuitenkin samojen osinkojen tosiasiallinen edunsaaja asuu toisessa sopimusvaltiossa, näin kannettu vero ei voi olla suurempi kuin 0 prosenttia tällaisten osinkojen bruttomäärästä, jos tosiasiallinen edunsaaja on yhtiö, joka omistaa suoraan vähintään 10 prosenttia osingot jakavan yhtiön pääomasta, tai 5 prosenttia kyseisestä määrästä kaikissa muissa tapauksissa.

Liettuan oikeus

11

Yhteisöverosta 20.12.2001 annetun Liettuan tasavallan lain nro IX-675 (Lietuvos Respublikos pelno mokesčio statymas nro IX-675), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasian tosiseikkoihin (jäljempänä yhteisöverolaki), 2 §:n 3 momentin mukaan ”ulkomaisella verovelvollisella yksiköllä” tarkoitetaan oikeushenkilöä tai organisaatiota, jonka kotipaikka on ulkomailla ja joka on perustettu tai muuten organisoitu kyseisen vieraan valtion lainsäädännön mukaisesti, sekä muita verovelvollisia yksiköitä, jotka on perustettu ja jotka ovat oikeushenkilöitä tai jotka on organisoitu muulla tavoin ulkomailla, mukaan lukien yhteissijoitusyritykset.

12

Yhteisöverolain 3 §:n 1 momentissa säädetään, että liettualaisten ja ulkomaisten yksiköiden on maksettava yhteisöveroa.

13

Mainitun lain 4 §:n 3 momentin 2 kohdassa säädetään, että ulkomaisen yksikön veron perustan muodostavat sen muutoin kuin Liettuan alueella sijaitsevien kiinteiden toimipaikkojen kautta saamat Liettuassa syntyneet tulot.

14

Saman lain 4 §:n 4 momentin 2 kohdan mukaan tulot, jotka ovat syntyneet Liettuassa ja jotka ulkomainen yksikkö saa muuten kuin kyseisen valtion alueella sijaitsevien kiinteiden toimipaikkojen kautta, käsittävät voitonjakona saatavat tulot.

15

Yhteisöverolain 34 §:n 1 momentin mukaan ulkomaisten yksiköiden osakkeista, pääomaosuudesta tai muista oikeuksista liettualaisessa yksikössä saamista osingoista kannetaan yhteisövero 15 prosentin verokannan mukaan.

16

Kyseisen lain 34 §:n 2 momentissa säädetään, että osingot, jotka liettualainen yksikkö jakaa ulkomaiselle yksikölle, joka on omistanut keskeytyksettä vähintään 12 kuukauden ajan – ja omistaa myös osinkojen jakamispäivänä – vähintään 10 prosenttia liettualaisen yksikön osakkeista, vapautetaan verosta.

17

Mainitun luvun 32 §:n 6 momentin (jäljempänä Liettuan väärinkäytösten vastainen sääntö) mukaan muun muassa saman lain 34 §:n 2 momenttiin sisältyviä säännöksiä osinkojen verosta vapauttamisesta ei sovelleta sellaiseen järjestelyyn tai järjestelyjen sarjaan, jonka päätarkoituksena tai yhtenä keskeisenä tarkoituksena on emo-tytäryhtiödirektiivin kohteen tai tarkoituksen vastaisen veroedun saavuttaminen ja joka ei ole aito kaikki asiaan liittyvät tosiseikat ja olosuhteet huomioon ottaen. Kyseisessä säännöksessä täsmennetään, että järjestelyyn voi sisältyä useampi kuin yksi vaihe tai osa ja että järjestelyä tai järjestelyjen sarjaa on pidettävä epäaitona siltä osin kuin se ei perustu päteviin liiketaloudellisiin syihin, jotka vastaavat asian todellista taloudellista luonnetta.

Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset

18

Retal on 10.8.2008 alkaen ja nyt käsiteltävän ennakkoratkaisupyynnön esittämispäivään saakka omistanut NEO:n kokonaan.

19

Retal omistaa kokonaan myös toisen liettualaisen yhtiön Retal Lithuania UAB:n (jäljempänä Retal LT).

20

Retal sai vuosina 2016 ja 2017 NEO:lta 15000000 euron ja Retal LT:ltä 13485032 euron osingot eli yhteensä 28485032 euron osinkotulot.

21

NEO katsoi, että sen Retalille jakamista osingoista ei tarvinnut kantaa yhteisöverolain 34 §:n 1 momentissa säädettyä yhteisöveroa, koska ne oli vapautettu lähdeverosta kyseisen lain 34 §:n 2 momentin nojalla.

22

Vuosia 2016 ja 2017 koskeneen verotarkastuksen jälkeen Liettuan veroviranomainen antoi 30.10.2024 päätöksen, jossa todettiin olennaisilta osin liiketoimien ketju, jonka päätteeksi NEO:n ja Retal LT:n Retalille jakamien osinkojen ”lopullisena edunsaajana” oli viime kädessä Kyproksessa asuva luonnollinen henkilö PG, ja vahvistettiin, että yhteisöverolain 34 §:n 2 momentissa säädettyä lähdeveroa ei ollut sovellettu (jäljempänä riidanalainen päätös). Liettuan veroviranomaisen mukaan kyseinen liiketoimien ketju on järjestely, jonka tarkoituksena on saada Retalin saamista osingoista maksettavan yhteisöveron välttämiseen perustuva veroetu, ja se kuuluu siten Liettuan väärinkäytösten vastaisen säännön soveltamisalaan.

23

Liettuan veroviranomainen määräsi riidanalaisella päätöksellä NEO:n maksamaan jälkiverona 2250000 euron suuruisen yhteisöveron viivästyskorkoineen ja määräsi sille seuraamusmaksun.

24

NEO riitautti Liettuan veroviranomaisen päätöksen Mokestinių ginčų komisija prie Lietuvos Respublikos Vyriausybėsissa (Liettuan tasavallan hallituksen yhteydessä toimiva veroriitalautakunta), joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin.

25

Kyseinen tuomioistuin katsoo, että sen määrittämiseksi, sovelletaanko Liettuan väärinkäytösten vastaista sääntöä sen käsiteltävänä olevan kaltaiseen tilanteeseen, on tulkittava emo-tytäryhtiödirektiivin 1 artiklan 2 ja 3 kohtaan sisältyvää väärinkäytösten vastaista sääntöä (jäljempänä emo-tytäryhtiödirektiivin väärinkäytösten vastainen sääntö).

26

Kyseinen tuomioistuin esittää, että unionin tuomioistuin tutki muun muassa 26.2.2019 antamassaan tuomiossa T Danmark ja Y Denmark (C‑116/16 ja C‑117/16, EU:C:2019:135) tilanteita, jotka liittyvät epäaitoihin järjestelyihin, joissa käytettiin läpikulkuyhtiöitä, jotka siirtävät saamansa voitot konsernin toiselle yhtiölle, joka on niiden tosiasiallinen edunsaaja. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen käsiteltäväksi saatetulla asialla on kuitenkin sen mielestä ominaispiirteitä, joiden vuoksi kyseisen säännön ulottuvuudesta on tarpeen esittää muita selvennyksiä kuin ne, jotka kyseisessä tuomiossa jo esitettiin.

27

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan edellisessä kohdassa mainitusta tuomiosta ilmenee tältä osin ensinnäkin, että väärinkäytön toteamisen kannalta merkitystä on sillä, että osinkoja saava yhtiö ei harjoita todellista taloudellista toimintaa vaan on läpikulkuyhtiö, jonka ainoana toimintana on osinkojen vastaanottaminen ja niiden siirtäminen tosiasialliselle edunsaajalle tai muille läpikulkuyhtiöille.

28

Nyt käsiteltävässä asiassa Liettuan veroviranomainen ei kuitenkaan ole kyseenalaistanut Retalin harjoittaman taloudellisen toiminnan todellisuutta vaan perustanut väärinkäyttöä koskevan toteamuksensa useista seikoista ilmenevään epäaitoon järjestelyyn.

29

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa erityisesti, että Liettuan veroviranomainen katsoi, että liiketoimien ketju, jossa Belizessä rekisteröity yhtiö Clendon Holdings Inc., joka oli omistanut Retalin kokonaan, myi Retalin kaikki osakkeet alle kolme kuukautta aikaisemmin perustetulle kyproslaiselle yhtiölle PPH Polymer Products Holding Ltd:lle (jäljempänä PPH) 310400000 eurolla, oli epäaito järjestely.

30

Kyseinen tuomioistuin selittää, että Liettuan veroviranomaisen mukaan Retalin pääoman hankintahinnan maksamista lykättiin vuoteen 2027 ja että Clendon Holdings siirsi tähän perustuvan saatavansa PG:lle, joka oli jo sekä Clendon Holdingsin että PPH:n tosiasiallinen edunsaaja. Näin ollen PPH:lle syntyi velka PG:lle. PG sai PPH:lta kaikkien näiden liiketoimien seurauksena huomattavan rahamäärän lainana ja luovutettuina oikeuksina, jotka perustuivat liettualaisten yhtiöiden jakamiin osinkoihin ja jotka käytettiin PPH:n velan suorittamiseksi PG:lle. Tässä yhteydessä Liettuan veroviranomainen katsoi, että mainitut liiketoimet kertoivat epäaidosta järjestelystä, jonka tarkoituksena oli saada veroetu, joka muodostui kyseisten osinkojen verotuksen välttämisestä Liettuassa.

31

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin lisää, että NEO väittää muun muassa, että Retal on todellista taloudellista toimintaa harjoittavana yrityksenä erityisesti LT–CY-sopimuksessa, joka perustuu Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön (OECD) veroasioiden komitean laatimaan malliverosopimukseen kaksinkertaisen verotuksen poistamiseksi tulo- ja varallisuusverotuksessa (jäljempänä OECD:n malliverosopimus), tarkoitettu tosiasiallinen edunsaaja.

32

Kyseisen tuomioistuimen mukaan tässä yhteydessä on selvitettävä, onko kansallinen käytäntö, jossa Liettuan väärinkäytösten vastaista sääntöä sovelletaan osinkoihin, jotka – vaikkakin ne on jaettu yhtiölle, joka harjoittaa todellista taloudellista toimintaa – käytetään myöhemmin epäaitojen liiketoimien toteuttamiseen, sopusoinnussa emo-tytäryhtiödirektiivin tarkoituksen kanssa.

33

Toiseksi mainittu tuomioistuin esittää, että riidanalaisessa päätöksessä Liettuan veroviranomainen korosti, että valtaosa Retalin vuosina 2016 ja 2017 saamista osinkotuloista muodostui NEO:n ja Retal Lt:n jakamista osingoista. Lisäksi Liettuan veroviranomainen tukeutui sen mukaan samankaltaisuuteen yhtäältä NEO:n ja Retal Lt:n jakamien osinkojen määrän ja toisaalta Retalin PPH:lle jakamien osinkojen määrän, määrän, joka muodostuu PPH:n velvoitteista PG:tä kohtaan, ja määrän, joka muodostuu PPH:n velvoitteista Clendon Holdingsia kohtaan, välillä.

34

Sama tuomioistuin pohtii näin ollen, voidaanko liiketoimien ketjun eri vaiheissa siirrettyjen osinkojen määrien vastaavuuden perusteella olettaa, että kyseessä on ”osingonsiirtoketju”.

35

Kolmanneksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa, että Liettuan veroviranomainen sovelsi Liettuan väärinkäytösten vastaista sääntöä NEO:hon sellaisten luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden, jotka eivät asu Liettuassa, välillä Liettuan ulkopuolella toteutettujen liiketoimien vuoksi.

36

Kyseinen tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko kyseisen säännön tällainen soveltaminen sopusoinnussa emo-tytäryhtiödirektiivin tarkoituksen ja suhteellisuusperiaatteen kanssa.

37

Neljänneksi kyseinen tuomioistuin muistuttaa, että yksi sekä Liettuan väärinkäytösten vastaisen säännön että emo-tytäryhtiödirektiivin väärinkäytösten vastaisen säännön soveltamisen edellytyksistä on veroedun saaminen. Se pohtii näin ollen, voidaanko NEO:n katsoa saaneen veroedun, vaikka sen liiketoimien ketjun, johon NEO osallistui, päätteeksi veroedun sai PG eli luonnollinen henkilö, joka ei asu Liettuassa, käyttämällä NEO:n jakamia osinkoja.

38

Viidenneksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin esittää, että 26.2.2019 annetun tuomion T Danmark ja Y Denmark (C‑116/16 ja C‑117/16, EU:C:2019:135, 101 kohta) mukaan se, että osingot saava yhtiö jakaa osingot kokonaan tai lähes kokonaan edelleen hyvin lyhyessä ajassa yksiköille, jotka eivät täytä kyseisen direktiivin soveltamisedellytyksiä, on osoitus sellaisen järjestelyn olemassaolosta, jolla tietty yksikkö pyrkii perusteettomasti hyötymään emo-tytäryhtiödirektiivin 5 artiklassa säädetystä vapautuksesta.

39

Kyseinen tuomioistuin katsoo näin ollen, että on määritettävä, onko epäaidon järjestelyn toteamisen kannalta merkityksellistä, että Retalin osinkoja ei maksettu kerralla vaan toistuvasti pidemmän ajanjakson ajan.

40

Kuudenneksi ja viimeiseksi mainittu tuomioistuin esittää, että Liettuan veroviranomainen ei tutkinut, tiesikö NEO konserniin kuuluvana tytäryhtiönä, joka on riippuvainen osakkeenomistajansa tekemistä päätöksistä, konsernin sisäisistä epäaidoista liiketoimista tai saattoiko se tietää niistä. Niinpä kyseinen tuomioistuin pohtii, missä määrin tällainen tieto vaikuttaa emo-tytäryhtiödirektiivin väärinkäytösten vastaisen säännön soveltamiseen tällaiseen tytäryhtiöön.

41

Tässä tilanteessa Mokestinių ginčų komisija prie Lietuvos Respublikos vyriausybės päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1)

Onko pääasian oikeudenkäynnissä kyseessä olevien kaltaisissa olosuhteissa [emo-tytäryhtiödirektiivin] väärinkäytösten vastaisen säännön tavoitteiden kanssa yhteensopivaa, että kansallisessa käytännössä suljetaan osingonmaksajan valtiossa pois mahdollisuus vapautukseen veron pidättämisestä osingoista, jos osingot maksetaan toisessa jäsenvaltiossa toimivalle aidolle emoyhtiölle, joka itsessään ei ole yhteisö, joka ei ole aito, siltä osin kuin se harjoittaa liiketoimintaa ja osingot maksetaan sille osinkojen tosiasiallisena edunsaajana mutta jonka veroviranomaiset katsovat osallistuvan epäaitojen liiketoimien ketjuun, koska osingot maksetaan/siirretään sen kautta koko konsernin tosiasialliselle edunsaajalle?

2)

Jos ensimmäiseen kysymykseen vastataan myöntävästi, voisiko osinkojen siirtäminen ketjussa perustua liiketoimien ketjussa siirrettyjen (samankaltaisten ja samojen) osinkojen määrien vastaavuuteen?

3)

Onko pääasian oikeudenkäynnissä kyseessä olevien kaltaisissa olosuhteissa [emo-tytäryhtiödirektiivin] väärinkäytösten vastaisen säännön tavoitteiden, direktiivin [2015/121] [johdanto-osassa] mainittu suhteellisuusperiaate mukaan luettuna, kanssa yhteensopiva sellainen kansallinen käytäntö, jossa veroviranomaiset soveltavat väärinkäytösten vastaista sääntöä valtiossa, jossa osingot maksetaan, vaikka liiketoimet, jotka ovat johtaneet liiketoimien ketjun katsomiseen järjestelyksi (jota veroviranomaiset eivät pidä aitona), suoritettiin toisessa jäsenvaltiossa tämän toisen jäsenvaltion verovelvollisten toimesta?

4)

Antaako väärinkäytösten vastainen sääntö osingonmaksajan asuinvaltiossa oikeuden pidättää osingoista veroa riippumatta siitä liiketoimien ketjun vaiheesta, jossa veroetu syntyy? Voidaanko kantajan katsoa saavuttaneen veroedun [emo-tytäryhtiödirektiivin] kohteen tai tarkoituksen vastaisesti, jos tällaisen liiketoimien ketjun luomisen seurauksena veroedun saavuttaa lopullinen edunsaaja, joka käyttää kantajan maksamia osinkoja saadakseen tällaisen edun?

5)

Voidaanko pääasian oikeudenkäynnissä kyseessä olevien kaltaisissa olosuhteissa [emo-tytäryhtiödirektiivin] 1 artiklan 2 kohdan säännöksiä tulkita siten, että omistusosuuksista saatavien tulojen verovapautta koskevan säännön, jolla direktiivin [2011/96] 5 artiklan säännökset pannaan täytäntöön kansallisessa lainsäädännössä, soveltaminen voidaan sulkea pois oikeuden väärinkäytön perusteella kyseisten saatujen osinkojen käytön vuoksi, jos osingot saatiin ja niitä käytettiin (myöhempi voitonjako) pidemmän ajanjakson aikana?

6)

Onko pääasian oikeudenkäynnissä kyseessä olevien kaltaisissa olosuhteissa kansallinen käytäntö, jonka mukaan veroviranomainen soveltaa [emo-tytäryhtiödirektiivissä] säädettyä väärinkäytösten vastaista sääntöä osingonmaksajaan arvioimatta, oliko osingonmaksaja ja/tai olisiko se voinut olla tietoinen epäaitojen liiketoimien ketjun olemassaolosta, mainitun säännön tavoitteiden mukainen?”

Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu

Ensimmäinen kysymys

42

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään lähinnä, onko emo-tytäryhtiödirektiivin väärinkäytösten vastaista sääntöä tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle käytännölle, jonka mukaan jäsenvaltion verohallinto soveltaa lähdeveroa osinkoihin, jotka kyseisessä jäsenvaltiossa asuva tytäryhtiö jakaa toisessa jäsenvaltiossa asuvalle emoyhtiölleen, sillä perusteella, että kyseinen emoyhtiö osallistuu sellaiseen liiketoimien ketjuun, jonka kaikki tai jotkin liiketoimet ovat epäaitoja ja jonka päätteeksi osingot siirretään luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle, jolla on suora tai välillinen määräysvalta kaikissa kyseessä olevissa yhtiöissä, vaikka kyseinen emoyhtiö harjoittaa todellista taloudellista toimintaa eikä siis ole läpikulkuyhtiö.

43

Aluksi on muistutettava, että emo-tytäryhtiödirektiivillä pyritään sen johdanto-osan kolmannesta kuudenteen perustelukappaleen mukaan vapauttamaan lähdeverosta osingot ja muut jaetut voitot, joita tytäryhtiöt maksavat emoyhtiöilleen, ja välttämään tällaisen tulon kaksinkertainen verotus emoyhtiön tasolla tarkoituksena helpottaa yhtiöiden ryhmittymistä unionissa (tuomio 24.2.2022, Viva Telecom Bulgaria, C‑257/20, EU:C:2022:125, 59 kohta).

44

Kyseisellä direktiivillä pyritään näin turvaamaan jäsenvaltioon sijoittautuneen tytäryhtiön toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneelle emoyhtiölleen suorittaman voitonjaon verotuksen neutraalisuus (tuomio 24.2.2022, Viva Telecom Bulgaria, C‑257/20, EU:C:2022:125, 60 kohta).

45

Tätä varten mainitun direktiivin 1 artiklan 1 kohdan b alakohdassa säädetään, että direktiiviä sovelletaan tytäryhtiön emoyhtiölleen rajat ylittävässä suhteessa jakamiin voittoihin, ja saman direktiivin 5 artiklassa säädetään tällaisten voittojen vapauttamisesta lähdeverosta.

46

Unionin oikeuteen kuuluu kuitenkin yleinen periaate, jonka mukaan oikeussubjektit eivät saa vedota unionin oikeuden säännöksiin tai määräyksiin vilpillisesti tai käyttää niitä väärin. Tämän periaatteen nojalla jäsenvaltion on kieltäydyttävä soveltamasta tällaisia säännöksiä ja määräyksiä silloin, kun niihin ei vedota kyseisten säännösten ja määräysten tavoitteiden saavuttamiseksi vaan edun saamiseksi, vaikka tätä koskevat edellytykset täyttyvät vain muodollisesti (ks. vastaavasti tuomio 26.2.2019, T Danmark ja Y Denmark, C‑116/16 ja C‑117/16, EU:C:2019:135, 70–72 kohta).

47

Kuten direktiivin 2015/121 johdanto-osan ensimmäisestä, toisesta ja viidennestä perustelukappaleesta ilmenee, unionin lainsäätäjä on sisällyttänyt emo-tytäryhtiödirektiiviin väärinkäytösten vastaisen säännön kyseisen periaatteen noudattamisen varmistamiseksi.

48

Kyseisen säännön mukaan jäsenvaltiot eivät saa myöntää kyseiseen direktiiviin perustuvia etuja sellaiselle järjestelylle tai järjestelyjen sarjalle, jonka päätarkoituksena tai yhtenä keskeisenä tarkoituksena on direktiivin kohteen tai tarkoituksen vastaisen veroedun saavuttaminen ja joka ei ole aito kaikki asiaan liittyvät tosiseikat ja olosuhteet huomioon ottaen. Mainitussa säännössä täsmennetään, että järjestelyä tai järjestelyjen sarjaa on pidettävä epäaitona siltä osin kuin se ei perustu päteviin liiketaloudellisiin syihin, jotka vastaavat asian todellista taloudellista luonnetta.

49

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeuden säännöksen tulkinnassa on otettava huomioon paitsi sen sanamuoto myös asiayhteys ja sillä säännöstöllä tavoitellut päämäärät, jonka osa säännös on (ks. tuomio 17.11.1983, Merck,292/82, EU:C:1983:335, 12 kohta ja tuomio 30.4.2025, Generalstaatsanwaltschaft Frankfurt am Main (Käteisen rahan vienti Venäjälle), C‑246/24, EU:C:2025:295, 18 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

50

Emo-tytäryhtiödirektiivin väärinkäytösten vastaisen säännön sanamuodosta ilmenee, että kahden edellytyksen on täytyttävä, jotta kyseiseen direktiiviin perustuvat edut voidaan evätä. Yhtäältä kyseessä olevan järjestelyn on oltava epäaito kyseisessä säännössä täsmennetyllä tavalla. Toisaalta järjestelyn käyttöönoton päätarkoituksena tai yhtenä keskeisenä tarkoituksena on oltava kyseisen direktiivin kohteen tai tarkoituksen vastaisen veroedun saavuttaminen (tuomio 3.4.2025, Nordcurrent group,C‑228/24, EU:C:2025:239, 45 kohta).

51

Toista edellytystä tarkastellaan yhtäältä kolmanteen ja neljänteen kysymykseen sekä toisaalta kuudenteen kysymykseen annettavan vastauksen yhteydessä.

52

Siltä osin kuin on kyse emo-tytäryhtiödirektiivin väärinkäytösten vastaiseen sääntöön sisältyvästä ensimmäisestä edellytyksestä eli siitä, että liiketoimien ketju on epäaito järjestely, kyseisen säännön sanamuodosta ei ilmene, että sitä sovellettaisiin ainoastaan tietyntyyppisiin tilanteisiin tai järjestelyihin. Siinä on päinvastoin omaksuttu kokonaisvaltainen näkökulma, jossa sitä, onko järjestely mahdollisesti epäaito, tarkastellaan kaikkien asiaan liittyvien tosiseikkojen ja olosuhteiden perusteella, koska epäaidolle järjestelylle on ominaista se, ettei sille ole päteviä liiketaloudellisia syitä, jotka vastaisivat asian todellista taloudellista luonnetta (ks. vastaavasti tuomio 3.4.2025, Nordcurrent group,C‑228/24, EU:C:2025:239, 25 kohta).

53

Emo-tytäryhtiödirektiivin väärinkäytösten vastaisen säännön asiayhteydestä ja tavoitteesta on todettava, että direktiivin 2015/121 johdanto-osan neljännestä ja viidennestä perustelukappaleesta ilmenee, että kyseinen sääntö on erityisesti kansallisten verojärjestelmien moninaisuuden vuoksi erittäin hyödyllinen emo-tytäryhtiödirektiivin väärinkäytön estämiseksi. On katsottava, että kun otetaan huomioon sekä kyseisen säännön kuuluminen mainitun direktiivin 1 artiklaan että näin ilmaistu tavoite, sääntö on luonteeltaan monialainen, mikä myös puoltaa tulkintaa, jonka mukaan sen soveltamista ei ole rajoitettu tiettyihin erityisiin tilanteisiin. Suppeampi tulkinta ei olisi sopusoinnussa kaikenlaisen väärinkäytön välttämistä koskevan tavoitteen kanssa (ks. vastaavasti tuomio 3.4.2025, Nordcurrent group,C‑228/24, EU:C:2025:239, 26 kohta).

54

Lisäksi on muistutettava, että direktiivin 2015/121 johdanto-osan seitsemännen perustelukappaleen mukaan jäsenvaltioiden veroviranomaisten olisi tarkasteltava objektiivisesti kaikkia asiaan liittyviä tosiseikkoja ja olosuhteita arvioidessaan sitä, onko kyse väärinkäytöksen luonteisesta järjestelystä tai järjestelyjen sarjasta. Tämä sanamuoto toistetaan olennaisilta osin emo-tytäryhtiödirektiivin 1 artiklan 2 kohdassa, jonka mukaan kyseiseen direktiiviin perustuvia etuja ei saa myöntää sellaiselle järjestelylle, joka ei ole aito kaikki asiaan liittyvät tosiseikat ja olosuhteet huomioon ottaen (tuomio 3.4.2025, Nordcurrent group,C‑228/24, EU:C:2025:239, 39 kohta).

55

Tästä seuraa, että tilanteessa, jossa järjestely koostuu useista vaiheista, huomioon on otettava kaikki asiaan liittyvät tosiseikat ja olosuhteet sen osoittamiseksi, että yksi tai useampi vaihe ei ole aito. Mikään emo-tytäryhtiödirektiivin väärinkäytösten vastaisessa säännössä ei viittaa siihen, että asiaan liittyvät tosiseikat ja olosuhteet, joiden tutkiminen on tältä osin tarpeen, rajoittuisivat jonkin kyseisen järjestelyn vaiheen ajankohtana vallinneeseen tilanteeseen (ks. vastaavasti tuomio 3.4.2025, Nordcurrent group,C‑228/24, EU:C:2025:239, 41 kohta).

56

Emo-tytäryhtiödirektiivin väärinkäytösten vastaisen säännön sanamuodon mukaisesta, kontekstuaalisesta ja teleologisesta tulkinnasta seuraa siis, että kyseistä sääntöä sovelletaan läpileikkaavasti kaikenlaisiin epäaitoihin järjestelyihin eikä pelkästään järjestelyihin, joilla on tietynlaiset ominaispiirteet.

57

Niinpä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkistettava kaikkien pääasiassa kyseessä olevien tosiseikkojen perusteella, täyttyykö väärinkäytön tunnusmerkistö nyt käsiteltävässä asiassa (ks. vastaavasti tuomio 3.4.2025, Nordcurrent group,C‑228/24, EU:C:2025:239, 30 ja 40 kohta).

58

Vaikka unionin tuomioistuimen tehtävänä ei ole arvioida pääasian tosiseikkoja, se voi kuitenkin ennakkoratkaisupyyntöä ratkaistessaan esittää kansalliselle tuomioistuimelle täsmennyksiä ohjatakseen tätä tämän käsiteltävänä olevan konkreettisen asian arvioinnissa (ks. vastaavasti tuomio 26.2.2019, T Danmark ja Y Denmark, C‑116/16 ja C‑117/16, EU:C:2019:135, 99 kohta).

59

Tältä osin on aluksi muistutettava, että oikeuskäytännön mukaan todistustaakka väärinkäytön tunnusmerkistön täyttymisestä on jäsenvaltion veroviranomaisella, joka aikoo evätä emo-tytäryhtiödirektiivin 5 artiklassa säädetyn vapautuksen yhtiöltä, joka on jakanut osinkoja toisessa jäsenvaltiossa asuvalle yhtiölle. Veroviranomaista ei kuitenkaan voida vaatia esittämään näyttöä, jonka esittäminen on sille mahdotonta (ks. vastaavasti tuomio 26.2.2019, T Danmark ja Y Denmark, C‑116/16 ja C‑117/16, EU:C:2019:135, 117–118 kohta).

60

On myös muistutettava ensinnäkin ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tavoin siitä, että unionin tuomioistuin on pitänyt emo-tytäryhtiödirektiivin 5 artiklassa säädetyn kaltaisen lähdeverovapautuksen asiayhteydessä keinotekoisena järjestelynä konsernia, jota ei ollut perustettu asian todellista taloudellista luonnetta vastaavista syistä, jolla oli puhtaasti muodollinen rakenne ja jonka päätarkoituksena tai yhtenä keskeisenä tarkoituksena oli verolainsäädännön kohteen tai tarkoituksen vastaisen veroedun saaminen. Se on täsmentänyt näin olevan erityisesti silloin, kun verojen maksaminen osingoista vältetään sen ansiosta, että konsernirakenteeseen lisätään läpikulkuyhteisö osinkoja maksavan yhtiön ja niiden tosiasiallisena edunsaajana olevan samaan konserniin kuuluvan yhtiön väliin (tuomio 26.2.2019, T Danmark ja Y Denmark, C‑116/16 ja C‑117/16, EU:C:2019:135, 100 kohta).

61

Näistä perusteluista ei kuitenkaan voida päätellä, että emo-tytäryhtiödirektiivin väärinkäytösten vastaista sääntöä sovellettaisiin ainoastaan järjestelyihin, joihin kuuluu läpikulkuyhtiöitä, ja että pääasiassa kyseessä oleva tilanne ei kuuluisi sen soveltamisalaan, koska siihen ei liity läpikulkuyhtiön osallistumista kyseessä olevaan liiketoimien ketjuun. Edellä mainitun 26.2.2019 annetun tuomion T Danmark ja Y Denmark (C‑116/16 ja C‑117/16, EU:C:2019:135) 100 kohdasta päinvastoin ilmenee, että tilanne, jossa käytetään läpikulkuyhteisöä, on vain yksi esimerkki muiden joukossa väärinkäytön kiellon periaatteen soveltamisesta, mikä käy ilmi ilmaisun ”erityisesti” käyttämisestä (tuomio 3.4.2025, Nordcurrent group,C‑228/24, EU:C:2025:239, 28 kohta).

62

Näin ollen pelkästään sen perusteella, että monivaiheisen järjestelyn ensimmäisessä liiketoimessa tytäryhtiö jakaa osinkoja emoyhtiölle, joka harjoittaa todellista taloudellista toimintaa, ei voida päätellä, ettei kyseessä ole väärinkäyttö. Pelkästään emoyhtiön taloudellisen toiminnan arvioiminen ottamatta huomioon muita merkityksellisiä seikkoja ei vastaisi edellä 52–55 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä ilmaistua kokonaisvaltaisen arvioinnin tarvetta.

63

Muihin arvioitaviin seikkoihin kuuluvat Liettuan veroviranomaisen ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa esittämät seikat eli yhtiön osakkeiden myynti, lainasopimusten tekeminen ja saatavien siirtäminen, kuten edellä 29 ja 30 kohdasta ilmenee.

64

Toiseksi ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mainitsemasta LT–CY-sopimuksesta on muistutettava, että oikeuskäytännön mukaan unionin tuomioistuimella ei ole toimivaltaa lausua siitä, onko jäsenvaltio mahdollisesti rikkonut yhden tai useamman muun jäsenvaltion kanssa tehdyn sopimuksen määräyksiä, joilla pyritään poistamaan tai lieventämään kansallisten verojärjestelmien rinnakkaisuudesta aiheutuvia kielteisiä vaikutuksia. Unionin tuomioistuin ei ole myöskään toimivaltainen tutkimaan kansallisen toimenpiteen ja kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi tehdyn kahdenvälisen sopimuksen määräysten välistä suhdetta, koska tällainen kysymys ei kuulu unionin oikeuden tulkinnan alaan (tuomio 12.3.2026, Marhaux,C‑150/25, EU:C:2026:188, 22 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

65

SEUT 267 artiklassa määrätyssä menettelyssä unionin tuomioistuimella on kuitenkin toimivalta antaa ennakkoratkaisu unionin oikeuden säännöksen tai määräyksen tulkinnasta ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen ennakkoratkaisupyynnössään kuvaaman tosiseikaston ja oikeudellisen tilanteen osalta (tuomio 12.3.2026, Marhaux,C‑150/25, EU:C:2026:188, 23 kohta).

66

Kun ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin mainitsee kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi tehdyn sopimuksen olevan osa merkityksellistä säännöstöä, unionin tuomioistuimen on siten otettava huomioon kyseinen sopimus ja ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen siitä tekemä tulkinta unionin oikeuden tulkitsemiseksi tavalla, josta on hyötyä ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle (tuomio 12.3.2026, Marhaux,C‑150/25, EU:C:2026:188, 24 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

67

Nyt käsiteltävässä asiassa LT–CY-sopimuksen 10 artiklan 1 ja 2 kappaleesta ilmenee, että kun tytäryhtiö jakaa osinkoja emoyhtiölleen, sen valtion veroviranomaiset, jossa tytäryhtiö asuu, eivät voi verottaa näitä osinkoja, jos emoyhtiö on osinkojen ”tosiasiallinen edunsaaja”.

68

Tältä osin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, jonka tehtävänä on tulkita kansallista oikeutta ja LT–CY-sopimusta, katsoo, että viimeksi mainittua on tulkittava OECD:n malliverosopimusta koskevan kommentaarin valossa. OECD:n malliverosopimuksen kommentaarin 12.5 kohdasta, joka liittyy kyseisen sopimuksen 10 artiklaan, ilmenee, että se, että osinkojen vastaanottaja on ”todellinen edunsaaja”, ei merkitse sitä, että kyseisen sopimuksen 10 artiklan 2 kappaleessa tarkoitettu verohelpotus olisi automaattisesti myönnettävä. Verohelpotusta ei nimittäin myönnetä, jos kyseiseen artiklaan sisältyvää sääntöä käytetään väärin.

69

Oikeuskäytännöstä ilmenee joka tapauksessa, että jäsenvaltioiden välisiin sopimuksiin ei voida vedota unionin oikeuden vastaiseen lopputulokseen pääsemiseksi silloinkaan, kun ne on tehty OECD:n malliverosopimuksen perusteella (ks. vastaavasti tuomio 14.12.2006, Denkavit Internationaal ja Denkavit France, C‑170/05, EU:C:2006:783, 53 kohta ja tuomio 29.7.2024, Keva ym., C‑39/23, EU:C:2024:648, 48 kohta).

70

Edellä esitetyn perusteella ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että emo-tytäryhtiödirektiivin väärinkäytösten vastaista sääntöä on tulkittava siten, että se ei lähtökohtaisesti ole esteenä kansalliselle käytännölle, jonka mukaan jäsenvaltion verohallinto soveltaa lähdeveroa osinkoihin, jotka kyseisessä jäsenvaltiossa asuva tytäryhtiö jakaa toisessa jäsenvaltiossa asuvalle emoyhtiölleen, sillä perusteella, että kyseinen emoyhtiö osallistuu sellaiseen liiketoimien ketjuun, jonka kaikki tai jotkin liiketoimet ovat epäaitoja ja jonka päätteeksi osingot siirretään luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle, jolla on suora tai välillinen määräysvalta kaikissa kyseessä olevissa yhtiöissä, vaikka kyseinen emoyhtiö harjoittaa todellista taloudellista toimintaa eikä siis ole läpikulkuyhtiö.

Toinen ja viides kysymys

71

Toisella ja viidennellä kysymyksellään, jotka on tutkittava yhdessä, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko emo-tytäryhtiödirektiivin väärinkäytösten vastaista sääntöä tulkittava siten, että sen kannalta, että jäsenvaltion verohallinto toteaa epäaidon järjestelyn, merkityksellisiä seikkoja ovat yhtäältä se, että sellaisten liiketoimien ketjussa, jonka kaikki tai jotkin liiketoimet ovat epäaitoja, siirretyt määrät ovat samankaltaisia tai jopa samoja kuin samassa jäsenvaltiossa asuvan tytäryhtiön toisessa jäsenvaltiossa asuvalle emoyhtiölleen jakamien osinkojen määrät, ja toisaalta se, että tällaisia siirtoja ei ole tehty pian kyseisten osinkojen jakamisen jälkeen vaan toistuvasti pidemmän ajanjakson aikana.

72

Koska NEO kiistää ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toteamat tosiseikat, on aluksi muistutettava, että oikeuskäytännön mukaan yksinomaan kansallinen tuomioistuin on toimivaltainen toteamaan pääasian tosiseikat ja arvioimaan niitä. Niinpä unionin tuomioistuin voi yksinomaan lausua unionin oikeuden tulkinnasta tai pätevyydestä kansallisen tuomioistuimen kuvaaman tosiasiallisen ja oikeudellisen tilanteen valossa antaakseen kansalliselle tuomioistuimelle asian ratkaisemisen kannalta hyödylliset ohjeet. Vaikka siis pääasian asianosainen kiistäisi ennakkoratkaisupyyntöön sisältyvät tosiseikat, esitettyihin kysymyksiin on vastattava ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämien seikkojen perusteella (tuomio 5.6.2025, Elektrorazpredelitelni mrezhi Zapad,C‑310/24, EU:C:2025:406, 38 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

73

Kun otetaan huomioon nyt käsiteltävässä ennakkoratkaisupyynnössä esitetyt seikat, on ensinnäkin muistutettava, että oikeuskäytännön mukaan järjestelyä, jonka tarkoituksena on emo-tytäryhtiödirektiivin 5 artiklassa säädetyn verovapautuksen saaminen perusteettomasti, koskevana aihetodisteena on pidettävä sitä, että osingot saanut yhtiö tilittää tytäryhtiön emoyhtiölleen jakamat osingot kokonaisuudessaan tai lähes kokonaisuudessaan ja hyvin lyhyen ajan kuluttua edelleen yhteisöille, jotka eivät täytä kyseisen direktiivin soveltamisen edellytyksiä (ks. vastaavasti tuomio 26.2.2019, T Danmark ja Y Denmark, C‑116/16 ja C‑117/16, EU:C:2019:135, 101 ja 103 kohta).

74

Näin ollen ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin voi väärinkäyttöä arvioidessaan ottaa huomioon sen, että emoyhtiön saamien osinkojen määrät vastaavat niitä määriä, jotka luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, jolla on määräysvalta tällaisessa ketjussa mukana olevissa yhtiöissä, saa kyseisen liiketoimien ketjun päätteeksi.

75

On kuitenkin täsmennettävä Euroopan komission tavoin, että tällaiset seikat eivät voi johtaa yleiseen olettamaan väärinkäytöstä.

76

Toiseksi on niin, että vaikka se, että emoyhtiö siirtää tytäryhtiöltään saamansa osingot pian niiden saamisen jälkeen muille luonnollisille henkilöille tai oikeushenkilöille, voi myös olla merkityksellinen aihetodiste väärinkäytöstä, tästä ei seuraa, että väärinkäyttö olisi osoitettava esittämällä selvitys tällaisesta pikaisesta siirtämisestä.

77

Vaikka nimittäin varoja siirrettäisiin konsernin, joka on suoraan tai välillisesti saman luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön määräysvallassa, sisällä säännöllisin väliajoin tai pidemmällä ajanjaksolla, kyseessä voi silti olla epäaito järjestely, joka on otettu käyttöön, jotta kyseinen henkilö voisi saada emo-tytäryhtiödirektiivin kohteen tai tarkoituksen vastaisen veroedun. Tältä osin on täsmennettävä, että epäaito järjestely, jonka vaikutukset toistuvat pidemmän ajanjakson ajan, ei ole vähemmän kyseisen kohteen tai tarkoituksen vastainen kuin yksittäinen järjestely.

78

Voidakseen arvioida objektiivisesti kaikkia merkityksellisiä tosiseikkoja ja olosuhteita sen jäsenvaltion verohallinnolla, jossa osinkoja jakava tytäryhtiö asuu, ei siis voi olla velvollisuutta rajata tutkimustaan lyhyeen ajanjaksoon. Päinvastoin silloin, kun järjestely, joka voi johtaa emo-tytäryhtiödirektiivissä annetun oikeuden väärinkäyttöön, sisältää – kuten nyt käsiteltävässä asiassa – sen konsernin rakenteen muuttamisen, johon kyseinen tytäryhtiö kuuluu, ja lainojen myöntämistä koskevien erilaisten oikeudellisten toimien toteuttamisen, verohallinnon on sisällytettävä tutkimukseensa kaikki seikat, jotka vaikuttavat kyseisen mahdollisen väärinkäytön toteuttamiseen.

79

Edellä esitetyn perusteella toiseen ja viidenteen kysymykseen on vastattava, että emo-tytäryhtiödirektiivin väärinkäytösten vastaista sääntöä on tulkittava siten, että sen kannalta, että jäsenvaltion verohallinto toteaa epäaidon järjestelyn, merkityksellisiä seikkoja ovat yhtäältä se, että sellaisten liiketoimien ketjussa, jonka kaikki tai jotkin liiketoimet ovat epäaitoja, siirretyt määrät ovat samankaltaisia tai jopa samoja kuin samassa jäsenvaltiossa asuvan tytäryhtiön toisessa jäsenvaltiossa asuvalle emoyhtiölleen jakamien osinkojen määrät, ja toisaalta se, että tällaisia siirtoja ei ole tehty pian kyseisten osinkojen jakamisen jälkeen vaan toistuvasti pidemmän ajanjakson aikana, sanotun kuitenkaan rajoittamatta sitä, että verohallinnon on arvioitava objektiivisesti kaikkia merkityksellisiä tosiseikkoja ja olosuhteita sen selvittämiseksi, täyttyvätkö väärinkäytön tunnusmerkit.

Kolmas ja neljäs kysymys

80

Kolmannella ja neljännellä kysymyksellään, jotka on tutkittava yhdessä, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko emo-tytäryhtiödirektiivin väärinkäytösten vastaista sääntöä, luettuna suhteellisuusperiaatteen valossa, tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle käytännölle, jonka mukaan jäsenvaltion verohallinto soveltaa lähdeveroa osinkoihin, jotka kyseisessä jäsenvaltiossa asuva tytäryhtiö jakaa toisessa jäsenvaltiossa asuvalle emoyhtiölleen, kun liiketoimia, joita pidetään epäaitoina, ei ole toteutettu ensimmäisessä jäsenvaltiossa vaan niiden toteuttajina ovat luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt, jotka eivät asu kyseisessä jäsenvaltiossa, mukaan lukien henkilö, joka saa tällaisten osinkojen verovapautuksen ansiosta veroedun kaikkien kyseessä olevien liiketoimien suorittamisen seurauksena, riippumatta siitä, missä liiketoimien ketjun vaiheessa veroetu on saatu.

81

Tältä osin on ensinnäkin mainittava, että emo-tytäryhtiödirektiivi koskee rajat ylittäviä tilanteita, joissa on aina mukana eri jäsenvaltioissa asuvia yhtiöitä. Näin ollen tilanteita, jotka voivat kuulua kyseisen direktiivin väärinkäytösten vastaisen säännön soveltamisalaan, on tarkasteltava kokonaisvaltaisesti, ja tarkasteluun on sisällytettävä myös liiketoimet, jotka toteutetaan sen jäsenvaltion ulkopuolella, jossa verohallinto mahdollisesti toteaa oikeuden väärinkäytön kyseisen direktiivin perusteella ja reagoi siihen.

82

Toiseksi oikeuskäytännön mukaan on niin, että kun otetaan huomioon muun muassa direktiivin 2015/121 johdanto-osan kahdeksas perustelukappale, josta ilmenee, että epäaitoja voivat olla myös ainoastaan tietyt järjestelyn vaiheet tai osat, jotka siten kuuluvat emo-tytäryhtiödirektiivin väärinkäytösten vastaisen säännön soveltamisalaan, ei voida sulkea pois sitä, että järjestelyä, joka on alun perin perustunut päteviin liiketaloudellisiin syihin, jotka vastaavat asian todellista taloudellista luonnetta, on pidettävä epäaitona siitä lähtien, kun sitä jatketaan huolimatta olosuhteiden muuttumisesta, jonka johdosta kyseistä järjestelyä ei voida enää perustella tällaisilla syillä (ks. vastaavasti tuomio 3.4.2025, Nordcurrent group,C‑228/24, EU:C:2025:239, 34–36 kohta).

83

Mahdollisuus soveltaa väärinkäytösten vastaista sääntöä epäaitoihin järjestelyn vaiheisiin on tämän vuoksi ymmärrettävä siten, että järjestelyn perustamisen jälkeiset olosuhteet voidaan ottaa huomioon arvioitaessa sitä, onko kyseessä olevan järjestelyn vaihe aito vai ei (ks. vastaavasti tuomio 3.4.2025, Nordcurrent group,C‑228/24, EU:C:2025:239, 37 kohta).

84

Kuten julkisasiamies esittää ratkaisuehdotuksensa 56 kohdassa, kun otetaan huomioon myös se, että – kuten edellä 56 kohdasta ilmenee – väärinkäyttö on osoitettava kaikkien merkityksellisten tosiseikkojen ja olosuhteiden objektiivisella arvioinnilla, tytäryhtiön asuinjäsenvaltion verohallinnon on suoritettava kokonaisarviointi, johon sisältyvät liiketoimet, jotka toteutetaan kyseisen jäsenvaltion ulkopuolella joko ennen kuin tytäryhtiö jakaa osingot emoyhtiölle tai sen jälkeen.

85

Emo-tytäryhtiödirektiivin väärinkäytösten vastaisessa säännössä ei nimittäin edellytetä, että kyseisen direktiivin kohteen tai tarkoituksen vastainen veroetu näytetään toteen sellaisen tytäryhtiön osalta, joka on alun perin jakanut osingot ja joka on yrittänyt hyötyä lähdeverovapautuksesta. Tällaisen edun voi saada luonnollinen henkilö, jolla on määräysvalta konsernissa, jonka sisällä liiketoimien ketju kyseisen edun saamiseksi toteutetaan, ja joka asuu muussa jäsenvaltiossa kuin osingot alun perin jakaneen tytäryhtiön asuinjäsenvaltiossa. Tältä osin on mainittava, että tällaisia perusteettomia etuja ei voitaisi poistaa, jos jäsenvaltio, joka on myöntänyt maassa asuvalle tytäryhtiölle vapautuksen mainittujen osinkojen lähdeverosta, ei voisi ottaa huomioon myös liiketoimia, jotka on toteutettu kyseisen jäsenvaltion ulkopuolella samojen osinkojen perusteella saatujen määrien avulla.

86

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mainitsemasta suhteellisuusperiaatteesta on muistutettava, että yhtäältä siihen viitataan direktiivin 2015/121 johdanto-osan kuudennessa perustelukappaleessa ja toisaalta se on SEU 5 artiklan 4 kohdassa vahvistettu unionin oikeuden yleinen periaate. Kyseisen periaatteen noudattaminen edellyttää, että jäsenvaltioiden säätämät toimenpiteet soveltuvat näille asetetun tavoitteen toteuttamiseen eikä niillä ylitetä sitä, mikä on tarpeen kyseisen tavoitteen saavuttamiseksi (tuomio 20.12.2017, Deister Holding ja Juhler Holding, C‑504/16 ja C‑613/16, EU:C:2017:1009, 56 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Näin ollen toimenpiteiden, joita kansalliset viranomaiset toteuttavat petosten ja emo-tytäryhtiödirektiivissä annettujen oikeuksien väärinkäytön välttämiseksi, on oltava näiden edellytysten mukaisia.

87

Sellainen kyseisen direktiivin väärinkäytösten vastaisen säännön tulkinta, jonka mukaan väärinkäyttö voidaan osoittaa arvioinnilla, joka kattaa tytäryhtiön asuinjäsenvaltion ulkopuolella toteutetut liiketoimet, yhtäältä soveltuu selvästi mainitun tavoitteen toteuttamiseen. Toisaalta kyseinen tulkinta on välttämätön sellaisten järjestelyjen torjumiseksi, joiden väärinkäyttö voidaan todeta vasta tällaisen arvioinnin perusteella.

88

Siltä osin kuin NEO väittää, että mainittu tulkinta johtaa sijoittautumisvapauden ja pääomien vapaan liikkuvuuden perusteettomaan rajoittamiseen, on todettava oikeuskäytännöstä ilmenevän lisäksi, että – kun otetaan huomioon edellä 46 kohdassa mainittu oikeuden väärinkäytön kieltoa koskeva yleinen periaate – jäsenvaltiossa asuva yhtiö ei voi vedota EUT-sopimuksessa taattuihin vapauksiin kyseenalaistaakseen säännöstön, joka koskee toisessa jäsenvaltiossa asuvalle yhtiölle maksettujen osinkojen verotusta, jos on osoitettu, että kyseisen säännöstön soveltamisella voidaan välttää tällainen väärinkäyttö (ks. vastaavasti tuomio 26.2.2019, T Danmark ja Y Denmark, C‑116/16 ja C‑117/16, EU:C:2019:135, 122 kohta).

89

Edellä esitetyn perusteella kolmanteen ja neljänteen kysymykseen on vastattava, että emo-tytäryhtiödirektiivin väärinkäytösten vastaista sääntöä, luettuna suhteellisuusperiaatteen valossa, on tulkittava siten, että se ei ele esteenä kansalliselle käytännölle, jonka mukaan jäsenvaltion verohallinto soveltaa lähdeveroa osinkoihin, jotka kyseisessä jäsenvaltiossa asuva tytäryhtiö jakaa toisessa jäsenvaltiossa asuvalle emoyhtiölleen, kun liiketoimia, joita pidetään epäaitoina, ei ole toteutettu ensimmäisessä jäsenvaltiossa vaan niiden toteuttajina ovat luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt, jotka eivät asu kyseisessä jäsenvaltiossa, mukaan lukien henkilö, joka saa tällaisten osinkojen verovapautuksen ansiosta veroedun kaikkien kyseessä olevien liiketoimien suorittamisen seurauksena, riippumatta siitä, missä liiketoimien ketjun vaiheessa veroetu on saatu.

Kuudes kysymys

90

Kuudennella kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko emo-tytäryhtiödirektiivin väärinkäytösten vastaista sääntöä tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle käytännölle, jonka mukaan jäsenvaltion verohallinto soveltaa lähdeveroa osinkoihin, jotka kyseisessä jäsenvaltiossa asuva tytäryhtiö jakaa toisessa jäsenvaltiossa asuvalle emoyhtiölleen, tarkistamatta, että kyseinen tytäryhtiö tiesi tai se olisi voinut tietää siitä, että kyseinen osingonjako oli osa sellaista liiketoimien ketjua, jonka kaikki tai jotkin liiketoimet eivät olleet aitoja.

91

Kuten edellä 50 kohdasta olennaisilta osin ilmenee, ei voida katsoa, että liiketoimien ketjun luokitteleminen epäaidoksi järjestelyksi riittäisi siihen, että saatujen osinkojen vapauttaminen yhteisöverosta evätään emo-tytäryhtiödirektiivin väärinkäytösten vastaisen säännön nojalla (ks. vastaavasti tuomio 3.4.2025, Nordcurrent group,C‑228/24, EU:C:2025:239, 49 kohta). Edellytyksenä on myös se, että järjestelyn toteuttamisen päätarkoituksena tai yhtenä keskeisenä tarkoituksena on sellaisen veroedun saaminen, joka on ristiriidassa kyseisen direktiivin tarkoituksen kanssa (ks. vastaavasti tuomio 3.4.2025, Nordcurrent group,C‑228/24, EU:C:2025:239, 46 kohta).

92

On myös muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan väärinkäyttöä merkitsevän käytännön osoittaminen edellyttää yhtäältä objektiivisten olosuhteiden kokonaisuutta, josta ilmenee, että vaikka unionin säännöstössä vahvistettuja edellytyksiä on muodollisesti noudatettu, säännöstöllä tavoiteltua päämäärää ei ole saavutettu, ja toisaalta subjektiivista osatekijää, joka koskee tahtoa saada unionin säännöstöön perustuva etu täyttämällä keinotekoisesti edellytykset kyseisen edun saamiseksi (tuomio 3.4.2025, Nordcurrent group,C‑228/24, EU:C:2025:239, 47 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

93

Tästä seuraa, että emo-tytäryhtiödirektiivin väärinkäytösten vastaisen säännön soveltaminen edellyttää, että subjektiivista osatekijää koskeva edellytys täyttyy.

94

Sen määrittämiseksi, miten tätä edellytystä on arvioitava, on huomautettava, että mikä tahansa kyseisessä direktiivissä tarkoitettu osingonjako on toimi, jossa on mukana vähintään kaksi yhtiötä.

95

Kun otetaan erityisesti huomioon mainitun direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa olevat ”emoyhtiön” ja ”tytäryhtiön” määritelmät, joiden mukaan ensin mainitulla on oltava vähintään 10 prosentin osuus jälkimmäisen pääomasta, on mahdollista, että osingonjako perustuu emoyhtiön päätökseen.

96

Tällainen päätös voi lisäksi olla osa sellaisten päätösten sarjaa, jotka on tehty konsernissa, johon kyseisen osingonjaon suorittava tytäryhtiö ja sen emoyhtiö kuuluvat.

97

Edellä 92 kohdassa tarkoitettua subjektiivista osatekijää koskevan edellytyksen arvioiminen yksinomaan kyseessä olevan tytäryhtiön tasolla tarkistamalla, tiesikö tytäryhtiö tai olisiko se voinut tietää siitä, että osingonjako oli osa sellaisten liiketoimien ketjua, jonka kaikki tai jotkin liiketoimet olivat epäaitoja ja jonka käyttämisen päätarkoituksena tai yhtenä keskeisenä tarkoituksena oli emo-tytäryhtiödirektiivin kohteen tai tarkoituksen vastaisen veroedun saaminen, heikentäisi kyseisen direktiivin väärinkäytösten vastaisen säännön tehokasta vaikutusta ja olisi vastoin kyseisen säännöksen – joka ilmentää edellä 46 kohdassa mainittua oikeuden väärinkäytön kieltoa koskevaa yleistä periaatetta – tarkoitusta.

98

Näin ollen on riittävää, että subjektiivinen osatekijä, joka muodostuu tahdosta saada unionin säännöstöön perustuva etu täyttämällä keinotekoisesti sen saamiseksi vaadittavat edellytykset, osoitetaan ainakin yhden kyseiseen liiketoimien ketjuun osallistuvan konserniyhtiön tai sellaisen luonnollisen henkilön osalta, joka mainitun liiketoimien ketjun päätteeksi saa kyseisen edun, tämän edellyttämättä kyseisen tytäryhtiön itsensä tietoisuutta tällaisesta tahdosta.

99

Edellä esitetyn perusteella kuudenteen kysymykseen on vastattava, että emo-tytäryhtiödirektiivin väärinkäytösten vastaista sääntöä on tulkittava siten, että se ei ole esteenä kansalliselle käytännölle, jonka mukaan jäsenvaltion verohallinto soveltaa lähdeveroa osinkoihin, jotka kyseisessä jäsenvaltiossa asuva tytäryhtiö jakaa toisessa jäsenvaltiossa asuvalle emoyhtiölleen, tarkistamatta, että kyseinen tytäryhtiö tiesi tai se olisi voinut tietää siitä, että kyseinen osingonjako oli osa sellaista liiketoimien ketjua, jonka kaikki tai jotkin liiketoimet olivat epäaitoja ja jonka käyttöön ottamisen päätarkoituksena tai yhtenä keskeisenä tarkoituksena oli direktiivin kohteen tai tarkoituksen vastaisen veroedun saaminen, jos osoitetaan, että vähintään yksi kyseiseen liiketoimien ketjuun osallistuvista samaan konserniin kuuluvista yhtiöistä tai luonnollinen henkilö, joka sai kyseisen edun mainitun liiketoimien ketjun päätteeksi, tiesi tai olisi voinut tietää tällaisten liiketoimien ketjun olemassaolosta.

Oikeudenkäyntikulut

100

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

 

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (neljäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

 

1)

Eri jäsenvaltioissa sijaitseviin emo- ja tytäryhtiöihin sovellettavasta yhteisestä verojärjestelmästä 30.11.2011 annetun neuvoston direktiivin 2011/96/EU, sellaisena kuin se on muutettuna 27.1.2015 annetulla neuvoston direktiivillä (EU) 2015/121, 1 artiklan 2 ja 3 kohtaa

on tulkittava siten, että

se ei lähtökohtaisesti ole esteenä kansalliselle käytännölle, jonka mukaan jäsenvaltion verohallinto soveltaa lähdeveroa osinkoihin, jotka kyseisessä jäsenvaltiossa asuva tytäryhtiö jakaa toisessa jäsenvaltiossa asuvalle emoyhtiölleen, sillä perusteella, että kyseinen emoyhtiö osallistuu sellaiseen liiketoimien ketjuun, jonka kaikki tai jotkin liiketoimet ovat epäaitoja ja jonka päätteeksi osingot siirretään luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle, jolla on suora tai välillinen määräysvalta kaikissa kyseessä olevissa yhtiöissä, vaikka kyseinen emoyhtiö harjoittaa todellista taloudellista toimintaa eikä siis ole läpikulkuyhtiö.

 

2)

Direktiivin 2011/96, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2015/121, 1 artiklan 2 ja 3 kohtaa

on tulkittava siten, että

sen kannalta, että jäsenvaltion verohallinto toteaa epäaidon järjestelyn, merkityksellisiä seikkoja ovat yhtäältä se, että sellaisten liiketoimien ketjussa, jonka kaikki tai jotkin liiketoimet ovat epäaitoja, siirretyt määrät ovat samankaltaisia tai jopa samoja kuin samassa jäsenvaltiossa asuvan tytäryhtiön toisessa jäsenvaltiossa asuvalle emoyhtiölleen jakamien osinkojen määrät, ja toisaalta se, että tällaisia siirtoja ei ole tehty pian kyseisten osinkojen jakamisen jälkeen vaan toistuvasti pidemmän ajanjakson aikana, sanotun kuitenkaan rajoittamatta sitä, että verohallinnon on arvioitava objektiivisesti kaikkia merkityksellisiä tosiseikkoja ja olosuhteita sen selvittämiseksi, täyttyvätkö väärinkäytön tunnusmerkit.

 

3)

Direktiivin 2011/96, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2015/121, 1 artiklan 2 ja 3 kohtaa, luettuina yhdessä suhteellisuusperiaatteen kanssa,

on tulkittava siten, että

se ei ele esteenä kansalliselle käytännölle, jonka mukaan jäsenvaltion verohallinto soveltaa lähdeveroa osinkoihin, jotka kyseisessä jäsenvaltiossa asuva tytäryhtiö jakaa toisessa jäsenvaltiossa asuvalle emoyhtiölleen, kun liiketoimia, joita pidetään epäaitoina, ei ole toteutettu ensimmäisessä jäsenvaltiossa vaan niiden toteuttajina ovat luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt, jotka eivät asu kyseisessä jäsenvaltiossa, mukaan lukien henkilö, joka saa tällaisten osinkojen verovapautuksen ansiosta veroedun kaikkien kyseessä olevien liiketoimien suorittamisen seurauksena, riippumatta siitä, missä liiketoimien ketjun vaiheessa veroetu on saatu.

 

4)

Direktiivin 2011/96, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2015/121, 1 artiklan 2 ja 3 kohtaa

on tulkittava siten, että

se ei ole esteenä kansalliselle käytännölle, jonka mukaan jäsenvaltion verohallinto soveltaa lähdeveroa osinkoihin, jotka kyseisessä jäsenvaltiossa asuva tytäryhtiö jakaa toisessa jäsenvaltiossa asuvalle emoyhtiölleen, tarkistamatta, että kyseinen tytäryhtiö tiesi tai se olisi voinut tietää siitä, että kyseinen osingonjako oli osa sellaista liiketoimien ketjua, jonka kaikki tai jotkin liiketoimet olivat epäaitoja ja jonka käyttöön ottamisen päätarkoituksena tai yhtenä keskeisenä tarkoituksena oli direktiivin kohteen tai tarkoituksen vastaisen veroedun saaminen, jos osoitetaan, että vähintään yksi kyseiseen liiketoimien ketjuun osallistuvista samaan konserniin kuuluvista yhtiöistä tai luonnollinen henkilö, joka sai kyseisen edun mainitun liiketoimien ketjun päätteeksi, tiesi tai olisi voinut tietää tällaisten liiketoimien ketjun olemassaolosta.

 

Allekirjoitukset


( *1 ) Oikeudenkäyntikieli: liettua.