Väliaikainen versio

UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (neljäs jaosto)

15 päivänä lokakuuta 2026 (*)

Ennakkoratkaisupyyntö – Sähkön sisämarkkinat – Asetus (EU) 2019/943 – 18 artiklan 1 kohta – Direktiivi (EU) 2019/944 – 9 artikla, 57 artiklan 4 ja 5 kohta ja 59 artiklan 1 kohdan a alakohta – Verkkoon pääsystä, verkon käytöstä ja verkon vahvistamisesta perittävät maksut – Asiaan liittymättömät kustannukset, joilla tuetaan niihin liittymättömiä toimintapoliittisia tavoitteita – Kansallinen lainsäädäntö, jossa säädetään jakeluverkonhaltijoille asetetuista julkisen palvelun velvoitteista aiheutuvien kustannusten sisällyttämisestä verkkotariffeihin – Kansallisen sääntelyviranomaisen riippumattomuus sen hoitaessa tehtäviään ja käyttäessä toimivaltuuksiaan – Sähkönjakelua koskeva tariffimenetelmä, jossa sovelletaan aiempien kustannusten kehityssuuntaukseen perustuvaa menetelmää

Asiassa C‑199/25,

jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Hof van beroep te Brussel (Brysselin ylioikeus, Belgia) on esittänyt 19.2.2025 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 11.3.2025, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa

Fluvius Halle-Vilvoorde, aiemmin Sibelgas,

Fluvius Kempen, aiemmin Intercommunale Vereniging voor de Energiedistributie in de Kempen en het Antwerpse (IVEKA),

Fluvius IMEWO, aiemmin Intercommunale Maatschappij voor Energievoorziening in West- en Oost-Vlaanderen (IMEWO),

Fluvius West, aiemmin Fluvius West ja Intercommunale Maatschappij voor Gas en Elektriciteit van het Westen (GASELWEST),

Fluvius Zenne-Dijle, aiemmin Iverlek ja Provinciale Brabantse Energiemaatschappij (P.B.E.),

Fluvius Midden-Vlaanderen, aiemmin Intercommunale Vereniging voor Energieleveringen in Midden-Vlaanderen (INTERGEM),

Fluvius Antwerpen ja

Fluvius Limburg

vastaan

Vlaamse Nutsregulator, aiemmin de Vlaamse Regulator van de Elektriciteits-en Gasmarkt (VREG),

UNIONIN TUOMIOISTUIN (neljäs jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja I. Jarukaitis sekä tuomarit R. Frendo, N. Jääskinen, M. Condinanzi (esittelevä tuomari) ja A. Kornezov,

julkisasiamies: A. Rantos,

kirjaaja: hallintovirkamies A. Lamote,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 11.2.2026 pidetyssä istunnossa esitetyn,

ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet:

–        Fluvius Halle-Vilvoorde, aiemmin Sibelgas, Fluvius Kempen, aiemmin Intercommunale Vereniging voor de Energiedistributie in de Kempen en het Antwerpse (IVEKA), Fluvius IMEWO, aiemmin Intercommunale Maatschappij voor Energievoorziening in West- en Oost-Vlaanderen (IMEWO), Fluvius West, aiemmin Fluvius West ja Intercommunale Maatschappij voor Gas en Elektriciteit van het Westen (GASELWEST), Fluvius Zenne-Dijle, aiemmin Iverlek ja Provinciale Brabantse Energiemaatschappij (P.B.E.), Fluvius Midden-Vlaanderen, aiemmin Intercommunale Vereniging voor Energieleveringen in Midden-Vlaanderen (INTERGEM), Fluvius Antwerpen ja Fluvius Limburg, edustajinaan T. Chellingsworth, P. Neven ja L. Pellens, advocaten,

–        Vlaamse Nutsregulator, aiemmin Vlaamse Regulator van de Elektriciteits-en Gasmarkt (VREG), edustajinaan V. Verbelen ja D. Verhoeven, advocaten,

–        Belgian hallitus, asiamiehinään S. Baeyens, P. Cottin ja C. Pochet, avustajinaan C. Mathieu, S. Spiniello, F. Vandendriessche ja P. Wytinck, advocaten,

–        Suomen hallitus, asiamiehenään M. Pere,

–        Euroopan komissio, asiamiehinään A. Baeckelmans, O. Beynet, T. Scharf ja G. Wils,

kuultuaan julkisasiamiehen 7.5.2026 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,

on antanut seuraavan

tuomion

1        Ennakkoratkaisupyyntö koskee sähkön sisämarkkinoista 5.6.2019 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2019/943 (EUVL 2019, L 158, s. 54) 18 artiklan 1 kohdan tulkintaa.

2        Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat yhtäältä kymmenen Flanderin hallintoalueen (Belgia) jakeluverkonhaltijaa (jäljempänä kantajina olevat jakeluverkonhaltijat) ja toisaalta Vlaamse Nutsregulator, aiemmin Vlaamse Regulator van de Elektriciteits-en Gasmarkt (Flanderin hallintoalueen sähkö- ja kaasualan sääntelyviranomainen, jäljempänä VREG), ja joka koskee sähkön ja maakaasun jakeluun sovellettavan tariffimenetelmän vahvistamisesta sääntelykaudelle 2025–2028 annetun VREG:n päätöksen BESL‑2024‑41 lainmukaisuutta (jäljempänä riidanalainen päätös).

 Asiaa koskevat oikeussäännöt

 Unionin oikeus

 Asetus 2019/943

3        Asetuksen 2019/943 1 artiklassa, jonka otsikko on ”Kohde ja soveltamisala”, säädetään seuraavaa:

”Tämän asetuksen tarkoituksena on

a)      luoda perusta energiaunionin tavoitteiden ja erityisesti vuoteen 2030 ulottuvien ilmasto- ja energiapolitiikan puitteiden tavoitteiden tehokkaalle saavuttamiselle mahdollistamalla markkinasignaalien vaikutus tehokkuuden ja uusiutuvien energialähteiden osuuden lisäämiseen sekä toimitusvarmuuden, joustavuuden, kestävyyden, hiilestä irtautumisen ja innovoinnin parantamiseen;

b)      vahvistaa perusperiaatteet hyvin toimiville, yhdennetyille sähkömarkkinoille, jotka mahdollistavat kaikkien resurssien tarjoajien ja sähkön asiakkaiden syrjimättömän pääsyn markkinoille, antavat vaikutusmahdollisuuksia kuluttajille, varmistavat kilpailukykyä globaaleilla markkinoilla sekä kulutusjoustoa, energian varastointia ja energiatehokkuutta, helpottavat hajautetun kysynnän ja tarjonnan aggregointia ja mahdollistavat uusiutuvista lähteistä tuotetun sähkön integroinnin markkinoille ja alakohtaisen integroinnin ja siitä maksettavan markkinapohjaisen korvauksen;

– –”

4        Tämän asetuksen 18 artiklassa, jonka otsikko on ”Verkkoon pääsystä, verkon käytöstä ja verkon vahvistamisesta perittävät maksut”, säädetään seuraavaa:

”1.      Verkonhaltijoiden verkkoon pääsystä perimien maksujen, mukaan lukien verkkoon liittämisestä perittävät maksut, verkon käyttömaksut ja soveltuvin osin verkon vahvistamiseen liittyvät maksut, on oltava kustannuksia vastaavia ja avoimia, niissä on otettava huomioon tarve turvata verkon käyttövarmuus ja joustavuus, niiden on vastattava todellisia kustannuksia, sikäli kuin nämä ovat verrattavissa tehokkaan ja rakenteeltaan vastaavan verkonhaltijan kustannuksiin, ja niitä on sovellettava syrjimättömästi. Maksut eivät saa sisältää asiaan liittymättömiä kustannuksia, joilla tuetaan niihin liittymättömiä toimintapoliittisia tavoitteita.

Verkkomaksujen määrittämiseksi käytetyllä menetelmällä on neutraalisti tuettava koko järjestelmän tehokkuutta pitkällä aikavälillä asiakkaille ja tuottajille annettavien hintasignaalien kautta, ja sitä on erityisesti sovellettava tavalla, joka ei aiheuta myönteistä tai kielteistä syrjintää jakelutasolla ja siirtotasolla verkkoon liitetyn tuotannon välillä – –

2.      Tariffeihin sovellettavien menetelmien on vastattava siirtoverkonhaltijoiden ja jakeluverkonhaltijoiden kiinteitä kustannuksia ja tarjottava siirtoverkonhaltijoille ja jakeluverkonhaltijoille asianmukaisia kannustimia sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä, jotta parannetaan tehokkuutta, mukaan lukien energiatehokkuus, edistetään markkinoiden yhdentymistä ja toimitusvarmuutta, tuetaan tehokkaita investointeja, tuetaan asiaan liittyvää tutkimustoimintaa ja helpotetaan kuluttajan edun mukaista innovointia esimerkiksi digitalisoinnin, joustopalvelujen ja yhteenliittämisen alalla.

– –

4.      Verkkoon pääsystä perittäviä maksuja asetettaessa on otettava huomioon

– –

b)      suoritetut ja saadut maksut sekä tulevien ajanjaksojen osalta odotettavissa olevat maksut, jotka arvioidaan aikaisempien ajanjaksojen perusteella.

– –

7.      Jakelutariffien on vastattava kustannuksia, niissä on otettava huomioon verkon käyttäjien, myös aktiivisten asiakkaiden, jakeluverkon käyttö. Jakelutariffit voivat sisältää verkkoliitäntäkapasiteettiin liittyviä osatekijöitä, ja ne voidaan eriyttää verkon käyttäjien kulutus- tai tuotantoprofiilien mukaan. – –

8.      Jakelutariffeihin sovellettavien menetelmien on tarjottava jakeluverkonhaltijoille kannustimia verkkojensa mahdollisimman kustannustehokasta käyttöä ja kehittämistä varten, myös palvelujen hankinnan kautta. Tätä varten sääntelyviranomaisten on tunnustettava asiaan liittyvät kustannukset hyväksyttäviksi, sisällytettävä kyseiset kustannukset jakelutariffeihin, ja ne voivat ottaa käyttöön suorituskykytavoitteita, jotta jakeluverkonhaltijoille tarjotaan kannustimia parantaa verkkojensa tehokkuutta, – –

– –

10.      Sääntelyviranomaisten on otettava parhaita käytäntöjä koskeva kertomus asianmukaisesti huomioon vahvistaessaan tai hyväksyessään siirtotariffeja tai jakelutariffeja tai niiden menetelmiä [sähkön sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä ja direktiivin 2012/27/EU muuttamisesta 5.6.2019 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston] direktiivin (EU) 2019/944 [(EUVL 2019, L 158, s. 125)] 59 artiklan mukaisesti.”

 Direktiivi 2019/944

5        Direktiivin 2019/944 johdanto-osan 80, 87 ja 90 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”(80)      Sääntelyviranomaisten olisi voitava tehdä päätöksiä kaikista sähkön sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan kannalta merkityksellisistä sääntelykysymyksistä, ja niiden tulisi olla täysin riippumattomia kaikista muista julkisista tai yksityisistä eduista. – –

– –

(87) Tämä direktiivi – – [ei] estä jäsenvaltioita laatimasta ja toteuttamasta omaa kansallista energiapolitiikkaansa. Tästä seuraa, että jäsenvaltion perustuslaillisesta järjestyksestä riippuen voisi kuulua jäsenvaltion toimivaltaan määritellä toimintapoliittinen kehys, jossa sääntelyviranomaisten on toimittava esimerkiksi toimitusvarmuuden osalta. Jäsenvaltion antamat yleiset energiapolitiikan suuntaviivat eivät kuitenkaan saisi rajoittaa sääntelyviranomaisten riippumattomuutta tai itsenäisyyttä.

– –

(90) Tätä direktiiviä olisi tarkasteltava yhdessä asetuksen [2019/943] kanssa; kyseisessä asetuksessa säädetään keskeisistä periaatteista uudelle sähkömarkkinoiden rakenteelle, jolla palkitaan paremmin joustavuudesta, tarjotaan asianmukaisia hintasignaaleja ja varmistetaan toimivien ja integroitujen lyhyen aikavälin markkinoiden kehittäminen. Asetuksessa [2019/943] annetaan myös uusia sääntöjä eri aloille, mukaan lukien kapasiteettimekanismit ja siirtoverkonhaltijoiden yhteistyö.”

6        Direktiivin 9 artiklan, jonka otsikko on ”Julkisen palvelun velvoitteet”, 2 ja 3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”2.      Jäsenvaltiot voivat SEUT-sopimuksen asiaa koskevat määräykset ja erityisesti sen 106 artiklan täysimääräisesti huomioon ottaen asettaa sähköalalla toimiville yrityksille yleisen taloudellisen edun nimissä julkisen palvelun velvoitteita, jotka voivat koskea varmuutta, mukaan lukien toimitusvarmuus, toimitusten säännöllisyyttä, laatua ja hintaa sekä ympäristönsuojelua, mukaan lukien energiatehokkuus, uusiutuvista lähteistä peräisin oleva energia ja ilmastonsuojelu. Näiden velvoitteiden on oltava selkeästi määriteltyjä, avoimia, syrjimättömiä ja todennettavia, ja niillä on turvattava se, että [Euroopan] unionin sähköalan yritykset voivat tarjota kansallisille kuluttajille palvelujaan tasapuolisesti. – –

3.      Jos jäsenvaltio myöntää tämän artiklan 2 kohdassa esitettyjen velvoitteiden täyttämisestä tai 27 artiklassa säädetyn yleispalvelun tarjoamisesta rahallisen korvauksen, muunlaisia korvauksia ja yksinoikeuksia, tämä on toteutettava syrjimättömällä ja avoimella tavalla.”

7        Kyseisen direktiivin 57 artiklan, jonka otsikko on ”Sääntelyviranomaisten nimeäminen ja riippumattomuus”, 4 ja 5 kohdassa säädetään seuraavaa:

”4.      Jäsenvaltioiden on taattava sääntelyviranomaisen riippumattomuus ja varmistettava, että se käyttää toimivaltuuksiaan puolueettomasti ja avoimesti. Tätä varten jäsenvaltioiden on varmistettava, että tässä direktiivissä ja siihen liittyvässä lainsäädännössä asetettuja viranomaistehtäviä suorittaessaan sääntelyviranomainen

a)      on oikeudellisesti erillinen ja toiminnallisesti riippumaton muista julkisista ja yksityisistä elimistä;

b)      varmistaa, että sen henkilöstö ja hallinnosta vastaavat henkilöt

i)      toimivat markkinoiden eduista riippumatta; ja

ii)      eivät viranomaistehtäviä suorittaessaan pyydä eivätkä ota suoria ohjeita miltään hallitukselta tai muulta julkiselta tai yksityiseltä elimeltä. Tämä vaatimus ei rajoita tarvittaessa tiivistä yhteistyötä muiden asiaankuuluvien kansallisten viranomaisten kanssa eikä hallituksen julkaisemien, 59 artiklan mukaisiin sääntelytehtäviin ja toimivaltuuksiin liittymättömien yleisten poliittisten suuntaviivojen noudattamista.

5.      Sääntelyviranomaisen riippumattomuuden suojelemiseksi jäsenvaltioiden on erityisesti varmistettava, että

a) sääntelyviranomainen voi tehdä itsenäisiä päätöksiä poliittisista elimistä riippumatta;

– –”

8        Saman direktiivin 59 artiklan, jonka otsikko on ”Sääntelyviranomaisten tehtävät ja toimivaltuudet”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Sääntelyviranomaisen tehtävänä on:

a)      vahvistaa tai hyväksyä avointen kriteerien mukaisesti siirto- tai jakelutariffit tai niiden laskentamenetelmät tai molemmat;

– –”

9        Direktiivin 2019/944 liitteessä I, jonka otsikko on ”Laskutusta ja laskutustietoja koskevat vähimmäisvaatimukset”, olevassa 3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Asiakashinta koostuu seuraavista kolmesta komponentista: energia- ja toimituskomponentti, verkkokomponentti (siirto ja jakelu) sekä komponentti, joka käsittää verot, veronluonteiset maksut ja muut maksut.

Jos loppuasiakashinta eritellään laskuissa, on käytettävä [maakaasun ja sähkön hintoja koskevista Euroopan tilastoista sekä direktiivin 2008/92/EY kumoamisesta 26.10.2016 annetussa] Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) 2016/1952 [(EUVL 2016, L 311, s. 1)] vahvistettuja tämän erittelyn kolmen komponentin yhteisiä määritelmiä kaikkialla unionissa.”

 Asetus 2016/1952

10      Asetuksen 2016/1952 liitteessä II olevan 5 kohdan a alakohdassa täsmennetään, että sähkön lopullinen kuluttajahinta kulutusluokittain on seuraavien kolmen pääkomponentin summa: energia- ja toimituskomponentti, verkkokomponentti (siirto ja jakelu) sekä veroista, veronluonteisista maksuista ja muista maksuista muodostuva komponentti. Verkkokomponentti sisältää erityisesti seuraavat loppukäyttäjiä koskevat kustannukset: siirto- ja jakelutariffit, siirto- ja jakeluhäviöt, verkkokustannukset, myynnin jälkeiset palvelukustannukset, järjestelmän palvelukustannukset sekä mittarivuokra ja mittauskustannukset. Veroista, veronluonteisista maksuista ja muista maksuista muodostuva komponentti määritellään sen sijaan kyseisen 5 kohdan a alakohdassa lueteltujen sellaisten eri osakomponenttien summaksi, joihin kuuluvat muun muassa verot, veronluonteiset maksut ja muut maksut, jotka liittyvät uusiutuvien energianlähteiden, energiatehokkuuden tai sähkön ja lämmön yhteistuotannon edistämiseen.

 Belgian oikeus

11      Energiapolitiikan yleisistä säännöksistä 8.5.2009 annetun Vlaams Gewestin (Flaamin hallintoalue) asetuksen (energia-asetus) (decreet van 8 mei 2009 houdende algemene bepalingen betreffende het energiebeleid (Energiedecreet)) (Belgisch Staatsblad, 7.7.2009, s. 46145), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasian tosiseikkoihin (jäljempänä energia-asetus), 4.1.30 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”[VREG] vahvistaa tariffeihin sovellettavan menetelmän ja käyttää tariffien asettamista koskevaa toimivaltaansa edistääkseen vakaata ja ennakoitavaa sääntelyä, joka edistää vapautettujen markkinoiden moitteetonta toimintaa ja antaa jakeluverkonhaltijoille mahdollisuuden tehdä tarvittavat investoinnit jakeluverkkoihinsa.”

12      Kyseisen asetuksen 4.1.32 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”[VREG] vahvistaa tariffeihin sovellettavan menetelmän ottaen huomioon seuraavat ohjeet:

– –

5°      tariffien on vastattava todellisia kustannuksia, sikäli kuin nämä ovat verrattavissa tehokkaan ja vertailukelpoisen yksikön tai toiminnan kustannuksiin;

– –

10°      julkisten palveluvelvoitteiden talousarvion toteuttamiseen liittyvät kustannukset, joista säädetään asetuksella tai sen nojalla annetulla säädöksellä ja joita ei rahoiteta veroilla, tuilla, avustuksilla tai maksuilla, on sisällytettävä tariffeihin avoimesti ja syrjimättömästi sen jälkeen, kun [VREG] on tarkastanut ne.

– –”

 Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset

13      VREG on nimennyt kantajina olevat jakeluverkonhaltijat hallinnoimaan sähkön ja maakaasun jakeluverkkoja tietyillä Flanderin hallintoalueella sijaitsevilla alueilla.

14      Näiden verkkojen käytöstä aiheutuu kantajina oleville jakeluverkonhaltijoille kustannuksia, jotka voidaan periä sähkön ja maakaasun jakelutariffeina kyseisten verkkojen käyttäjiltä tietyin rajoituksin ja edellytyksin (jäljempänä verkkotariffit). Koska kantajina olevat jakeluverkonhaltijat ovat kuitenkin lakisääteisiä monopoleja, VREG sääntelee näitä tariffeja määrittämällä sovellettavan tariffimenetelmän. Tässä menetelmässä, joka vahvistetaan yleensä neljän vuoden ajanjaksolle, määritetään tulojen määrä, jonka kantajina olevat jakeluverkonhaltijat voivat periä verkkotariffeina toimintakustannustensa kattamiseksi.

15      Näin sallittu tulo kattaa kaksi kustannusluokkaa. Yhtäältä tulon ensimmäinen osa kattaa ulkoiset kustannukset eli kustannukset, joihin kantajina olevat jakeluverkonhaltijat eivät voi vaikuttaa ja joita ei voida vähentää tehokkaammalla hallinnoinnilla. Nämä kustannukset vyörytetään kokonaisuudessaan jakeluverkkojen käyttäjille verkkotariffeina.

16      Toisaalta kyseisen tulon toinen osa kattaa sisäiset kustannukset eli verkkojen ja tietojen hallinnointiin liittyvät kohtuulliset ja välttämättömät kustannukset, joihin kantajina olevat jakeluverkonhaltijat voivat vaikuttaa, kuten poistokustannukset, toimintamenot ja sijoitetun pääoman kustannukset.

17      VREG teki 21.6.2024 energia-asetuksen perusteella riidanalaisen päätöksen, jossa vahvistetaan sähkön ja maakaasun jakeluun ajanjaksolla 2025–2028 sovellettava tariffimenetelmä. Tämä menetelmä sisältää kaavat, joilla määritetään sallitut tulot, joilla katetaan kantajina olevien jakeluverkonhaltijoiden kohtuulliset ja välttämättömät sisäiset kustannukset, jotka vastaavat sisäisten kustannusten enimmäismäärää, jonka jakeluverkonhaltijat voivat vyöryttää jakeluverkkojen käyttäjille.

18      Kyseisessä menetelmässä otetaan tätä varten huomioon kantajina oleville jakeluverkonhaltijoille aiheutuneiden kustannusten kehitys. Ensinnäkin VREG ottaa huomioon erityisesti alakohtaisten sisäisten kustannusten kehityksen eli kaikkien Flanderin hallintoalueella sijaisevien jakeluverkonhaltijoiden yhteenlasketut sisäiset kustannukset saman säännellyn toiminnan osalta edellisellä tariffikaudella eli ajanjaksolla 2019–2023. Toiseksi varmistetaan, että koko ajanjakson 2025–2028 ajan sisäisiin kustannuksiin liittyvien sallittujen tulojen perusosuutta muutetaan vuosittain inflaation perusteella. Tähän osaan tehdään näin ollen jälkikäteen oikaisu tosiasiallisesti todetun inflaation perusteella. Kolmanneksi VREG ottaa huomioon myös ”frontier shift” ‑nimisen tehokkuuskannustimen, joka kuvastaa tehokkaimpien kantajina olevien jakeluverkonhaltijoiden parhaiden käytäntöjen (teknologinen edistys) avulla saavuttamaa tuottavuuden kohentumista ja joka on kyseisen viranomaisen mukaan välttämätön kantajina olevien jakeluverkonhaltijoiden välisen kilpailun vähentymisen kompensoimiseksi. Neljänneksi ja viimeiseksi sisäisiin kustannuksiin liittyvien sallittujen tulojen perusosaan lisätään viisi täydentävää sisäistä tekijää, jotka eivät ole merkityksellisiä nyt käsiteltävän ennakkoratkaisupyynnön kannalta.

19      Kantajina olevat jakeluverkonhaltijat nostivat 19.7.2024 kanteen riidanalaisen päätöksen kumoamiseksi Hof van beroep te Brusselissä (Brysselin ylioikeus, Belgia), joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin. Ne väittävät muun muassa, että ajanjakson 2025–2028 tariffimenetelmä on energia-asetuksen 4.1.30 ja 4.1.32 §:n, direktiivin 2019/944, kustannuksia vastaavan hinnoittelun periaatteen, sellaisena kuin siitä säädetään asetuksen 2019/943 18 artiklassa, sekä useiden hyvään hallintoon liittyvien periaatteiden vastainen.

20      Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen käsiteltäväksi saatetussa riita-asiassa VREG on puolestaan myöntänyt, että ajanjakson 2025–2028 tariffimenetelmä voisi olla asetuksen 2019/943 18 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan toisen virkkeen vastainen, koska energia-asetuksen 4.1.32 §:n 1 momentin 10 kohdan mukaan tariffeihin sisältyy asiaan liittymättömiä kustannuksia, joilla tuetaan niihin liittymättömiä toimintapoliittisia tavoitteita.

21      VREG esittää muun muassa, että Flanderin hallintoalueen lainsäädännössä asetetaan kantajina oleville jakeluverkonhaltijoille erilaisia julkisen palvelun velvoitteita, joista osa on luonteeltaan taloudellisia, kuten julkisen palvelun velvoitteita, jotka liittyvät energian ja uusiutuvien energialähteiden järkevän käytön edistämiseen sekä vihreiden sertifikaattien ja yhteistuotannon sertifikaattien ostamiseen. Vastikkeena näistä velvoitteista kantajina olevat jakeluverkonhaltijat saavat korvauksia, jotka rahoitetaan osittain Energiefondsista (energiarahasto) ja Flanderin hallintoalueen yleisten menojen talousarviosta saatavista varoista. Näiden korvausten vähentämisen jälkeen julkisen palvelun velvoitteisiin liittyvät jäljelle jäävät taloudelliset kustannukset vyörytetään sähkön verkkotariffeihin. VREG:n mukaan suurin osa näistä julkisen palvelun velvoitteista koskee kuitenkin sosiaalisia ja ympäristönäkökohtiin liittyviä tavoitteita, eivätkä ne siis liity jakeluverkkojen hallinnointiin.

22      Tässä tilanteessa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii ensinnäkin, onko energia-asetus yhteensopiva asetuksen 2019/943 18 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan toisen virkkeen kanssa, jonka mukaan verkkotariffeihin ei saa sisältyä ”asiaan liittymättömiä kustannuksia, joilla tuetaan niihin liittymättömiä toimintapoliittisia tavoitteita”. Kyseisen tuomioistuimen mukaan ilmaisulla ”niihin liittymättömät toimintapoliittiset tavoitteet” tarkoitetaan päämääriä, jotka eivät liity nimenomaisesti verkkojen kehittämiseen ja käyttöön. Tältä osin se huomauttaa, että uusiutuvien energialähteiden käytön edistämisellä – muun muassa velvollisuudella ostaa niin sanottuja vihreitä sertifikaatteja ja yhteistuotannon sertifikaatteja – ilmeisesti pyritään muihin energiapoliittisiin tavoitteisiin kuin jakeluverkkojen kehittämiseen tai tehokkaaseen käyttöön. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii näin ollen, onko se, että osa julkisen palvelun velvoitteisiin liittyvistä kustannuksista, joita ei rahoiteta muulla tavoin, vyörytetään verkkotariffeihin, yhteensopivaa asetuksen 2019/943 18 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan toisen virkkeen kanssa, vaikka näillä kustannuksilla ei ole mitään yhteyttä verkkojen hallinnointiin.

23      Toiseksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin epäilee sitä, onko kantajina olevien jakeluverkonhaltijoiden aiempiin kustannuksiin perustuva tariffimenetelmä asetuksen 2019/943 18 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan ensimmäisen virkkeen mukainen, koska näiden kustannusten tehokkuutta ei valvota. Tässä säännöksessä edellytetään, että verkon käyttäjille vyörytetyt kustannukset ovat verrattavissa tehokkaan ja rakenteeltaan vastaavan jakeluverkonhaltijan kustannuksiin, mikä merkitsee mainitun tuomioistuimen mukaan sitä, että verkonhaltijan soveltamat tariffit eivät saa ylittää tasoa, joka vallitsisi kilpailuun perustuvilla markkinoilla. Sama tuomioistuin myöntää tältä osin, että aiemmilla tiedoilla voi olla tietty merkitys, mutta pohtii, sopiiko sellainen tariffisääntely, joka perustuu pelkästään aiempiin kustannuksiin – ilman niiden tehokkuuden arviointia koskevaa mekanismia – yhteen asetuksen 2019//943 tavoitteen ja laajemmin kaiken monopolimarkkinoihin sovellettavan sääntelyn tavoitteen kanssa, joka liittyy kilpailutilanteessa vallitsevia hintoja korkeampien hintojen vahvistamisen estämiseen.

24      Kolmanneksi ja viimeiseksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii mahdollisuutta pysyttää tilapäisesti riidanalaisella päätöksellä vahvistetun tariffimenetelmän vaikutukset, jos päätös katsottaisiin unionin oikeuden vastaiseksi. Se katsoo, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan energia-asetuksen 4.1.32 §:n 1 momentin 10 kohdan ja/tai riidanalaisen päätöksen vaikutusten tilapäinen pysyttäminen näyttäisi olevan tässä tilanteessa oikeutettavissa oikeusvarmuuteen liittyvillä pakottavilla syillä. Kyseinen tuomioistuin toteaa tältä osin, että kumoaminen ilman ajallista mukauttamista voisi loukata oikeusvarmuutta.

25      Tässä tilanteessa Hof van beroep te Brussel on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1)      Onko asetuksen 2019/943 18 artiklan 1 kohdan toista virkettä tulkittava siten, että se estää antamasta energia-asetuksen 4.1.32 §:n 1 momentin 10 kohdan kaltaista säännöstä, jossa säädetään, että tässä asetuksessa tai sen nojalla annetussa säädöksessä säädettyjen julkisten palveluvelvoitteiden täyttämiseen liittyvät kustannukset, joita ei rahoiteta veroilla, tuilla, avustuksilla tai maksuilla, on sisällytettävä tariffeihin?

2)      Onko asetuksen 2019/943 18 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan ensimmäistä virkettä tulkittava siten, että se itsessään estää sääntelyviranomaista asettamasta sähkönjakelua koskevan tariffimenetelmän, jossa merkittävään osaan tulosääntelyn piiriin kuuluvien jakeluverkonhaltijoiden kustannuksista sovelletaan aiempien kustannusten kehityssuuntaukseen perustuvaa menetelmää (jossa tulot määritetään aiempien kustannusten perusteella), vai onko kyseisen menetelmän soveltamisen tueksi tarkastettava aiempien kustannusten tason tehokkuus?

3)      Jos ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo edellä esitettyihin ennakkoratkaisukysymyksiin annettujen vastausten perusteella, että VREG rikkoo yhtä tai useampaa näissä kysymyksissä mainituista säännöksistä johtuvaa velvoitetta, voiko se pysyttää niiden vaikutukset väliaikaisesti voimassa oikeudellisen epävarmuuden välttämiseksi?”

 Ennakkoratkaisukysymykset

 Ensimmäinen kysymys

26      Aluksi on palautettava mieleen, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kansallisten tuomioistuinten ja unionin tuomioistuimen välille SEUT 267 artiklalla luodussa yhteistyömenettelyssä unionin tuomioistuimen tehtävänä on antaa kansalliselle tuomioistuimelle hyödyllinen vastaus, jonka perusteella kansallinen tuomioistuin voi ratkaista siinä vireillä olevan asian. Unionin tuomioistuimen on tätä silmällä pitäen tarvittaessa muotoiltava sille esitetyt kysymykset uudelleen. Unionin tuomioistuin saattaa myös joutua ottamaan huomioon sellaisia unionin oikeussääntöjä, joihin kansallinen tuomioistuin ei ole ennakkoratkaisukysymyksessään viitannut (ks. tuomio 20.3.1986, Tissier, 35/85, EU:C:1986:143, 9 kohta ja tuomio 5.12.2019, Centraal Justitieel Incassobureau (Taloudellisten seuraamusten tunnustaminen ja täytäntöönpano), C‑671/18, EU:C:2019:1054, 26 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

27      Se, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on muodollisesti rajoittanut kysymyksensä koskemaan vain unionin oikeuden joidenkin tiettyjen säännösten tai määräysten tulkintaa, ei estä unionin tuomioistuinta esittämästä sille kaikkia tulkintaan liittyviä seikkoja, jotka saattavat olla hyödyllisiä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen arvioidessa käsiteltävänään olevaa asiaa, poimimalla kaikista kyseisen tuomioistuimen esittämistä seikoista ja erityisesti ennakkoratkaisupyynnön perusteluista ne unionin oikeutta koskevat seikat, joita on syytä tulkita, kun otetaan huomioon riidan kohde (ks. tuomio 29.11.1978, Redmond, 83/78, EU:C:1978:214, 26 kohta ja tuomio 22.1.2026, Secab, C‑423/23, EU:C:2026:32, 29 kohta).

28      Tässä tapauksessa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään, onko asetuksen 2019/943 18 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan toista virkettä, siltä osin kuin kyseisessä säännöksessä kielletään sisällyttämästä verkkoon pääsystä perittäviin maksuihin asiaan liittymättömiä kustannuksia, joilla tuetaan niihin liittymättömiä toimintapoliittisia tavoitteita, tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan verkkotariffeihin sisällytetään kyseisessä lainsäädännössä jakeluverkonhaltijoille asetettujen julkisen palvelun velvoitteiden täyttämiseen liittyvät kustannukset, kun näitä kustannuksia ei rahoiteta veroilla, tuilla, avustuksilla tai maksuilla.

29      Kyseinen tuomioistuin pyrkii näin ollen selvittämään, onko se, että verkkotariffeihin sisällytetään kansallisen lainsäännöksen nojalla julkisen palvelun velvoitteisiin liittyvät kustannukset, vaikka näillä julkisen palvelun velvoitteilla ei ensi näkemältä ole suoraa yhteyttä verkon hallinnointiin vaan ne kuuluvat pikemminkin muun julkisen politiikan alaan eli jakeluverkkojen kehittämistä tai tehokasta käyttöä koskevista tavoitteista poikkeaviin energiapoliittisiin tavoitteisiin, yhteensopivaa asetuksen 2019/943 18 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan toisen virkkeen kanssa.

30      Jotta ensimmäiseen kysymykseen voitaisiin antaa hyödyllinen vastaus, on kuitenkin otettava huomioon myös direktiivin 2019/944 säännökset, erityisesti sen 9 artikla, 57 artiklan 4 ja 5 kohta, 59 artiklan 1 kohdan a alakohta sekä liitteessä I oleva 3 kohta. Nämä säännökset koskevat julkisen palvelun velvoitteita, kansallisten sääntelyviranomaisten riippumattomuutta, niiden tehtäviä ja toimivaltaa sekä laskutusta ja laskutustietoja koskevia vähimmäisvaatimuksia.

31      Näin ollen on katsottava, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään lähinnä, onko asetuksen 2019/943 18 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan toista virkettä, luettuna yhdessä direktiivin 2019/944 9 artiklan, 57 artiklan 4 ja 5 kohdan, 59 artiklan 1 kohdan a alakohdan ja liitteessä I olevan 3 kohdan kanssa, tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan verkkotariffeihin sisällytetään kyseisessä lainsäädännössä jakeluverkonhaltijoille asetettujen julkisen palvelun velvoitteiden täyttämiseen liittyvät kustannukset, kun näitä kustannuksia ei rahoiteta veroilla, tuilla, avustuksilla tai maksuilla.

32      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeuden säännöksen tai määräyksen tulkitsemisessa on otettava huomioon sen sanamuoto, sen asiayhteys ja sen säännöstön tavoitteet, jonka osa säännös tai määräys on (tuomio 17.11.1983, Merck, 292/82, EU:C:1983:335, 12 kohta ja tuomio 1.8.2025, Alace ja Canpelli, C‑758/24 ja C‑759/24, EU:C:2025:591, 91 kohta).

33      Ensinnäkin asetuksen 2019/943 18 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan sanamuodon mukaan verkonhaltijoiden verkkoon pääsystä perimien maksujen, mukaan lukien verkkoon liittämisestä perittävät maksut, verkon käyttömaksut ja soveltuvin osin verkon vahvistamiseen liittyvät maksut, on oltava kustannuksia vastaavia ja avoimia, niissä on otettava huomioon tarve turvata verkon käyttövarmuus ja joustavuus, niiden on vastattava todellisia kustannuksia, sikäli kuin nämä ovat verrattavissa tehokkaan ja rakenteeltaan vastaavan verkonhaltijan kustannuksiin, ja niitä on sovellettava syrjimättömästi. Lisäksi kyseisessä säännöksessä säädetään, että nämä maksut eivät saa sisältää asiaan liittymättömiä kustannuksia, joilla tuetaan niihin liittymättömiä toimintapoliittisia tavoitteita.

34      Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 45 kohdassa, kyseisen säännöksen sanamuodosta ilmenee, että unionin lainsäätäjän tarkoituksena on ollut rajata verkkomaksuja siten, että niihin liittyvien kustannusten on liityttävä verkon käyttöön, mutta kyseisen säännöksen tai asetuksen 2019/943 muiden säännösten sanamuodon perusteella ei voida yksiselitteisesti määritellä käsitteitä ”verkkoon pääsystä perittävät maksut”, ”asiaan liittymättömät kustannukset” ja ”niihin liittymättömät toimintapoliittiset tavoitteet”.

35      Toiseksi asiayhteydestä, johon asetuksen 2019/943 18 artiklan 1 kohdan ensimmäinen alakohta kuuluu, on aluksi todettava, että kyseisen asetuksen 18 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaan verkkomaksujen määrittämiseksi käytetyllä menetelmällä on neutraalisti tuettava koko järjestelmän tehokkuutta pitkällä aikavälillä asiakkaille ja tuottajille annettavien hintasignaalien kautta, ja tätä menetelmää on erityisesti sovellettava tavalla, joka ei aiheuta myönteistä tai kielteistä syrjintää jakelutasolla ja siirtotasolla verkkoon liitetyn tuotannon välillä.

36      Tämän jälkeen mainitun 18 artiklan 2 kohdassa säädetään olennaisin osin, että tariffeihin sovellettavien menetelmien on vastattava siirtoverkonhaltijoiden ja jakeluverkonhaltijoiden kiinteitä kustannuksia ja tarjottava näille asianmukaisia kannustimia sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä, jotta tehokkuutta voidaan parantaa, energiatehokkuus mukaan lukien, edistettävä markkinoiden yhdentymistä ja toimitusvarmuutta, edistettävä tehokkaita investointeja sekä asiaankuuluvaa tutkimustoimintaa ja helpotettava kuluttajan edun mukaista innovointia esimerkiksi digitalisoinnissa, joustopalveluissa ja yhteenliittämisessä.

37      Lopuksi asetuksen 2019/943 18 artiklan 7 ja 8 kohdassa säädetään erityisesti jakelutariffeista ja jakelutariffeihin sovellettavista menetelmistä. Niissä säädetään muun muassa, että jakelutariffien on vastattava kustannuksia, niissä on otettava huomioon verkon käyttäjien, myös aktiivisten asiakkaiden, jakeluverkon käyttö ja että jakelutariffeihin sovellettavien menetelmien on sisällettävä jakeluverkonhaltijoille kannustimia verkkojensa mahdollisimman kustannustehokkaaseen käyttöön ja kehittämiseen sekä että niillä voidaan ottaa käyttöön suorituskykytavoitteita, jotta näille verkonhaltijoille tarjotaan kannustimia parantaa verkkojensa tehokkuutta.

38      Näissä säännöksissä ei siis säädetä, että näihin tariffeihin ja menetelmiin voisi sisältyä julkisen palvelun velvoitteiden täyttämiseen liittyviä kustannuksia.

39      Asetuksen 2019/943 18 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan ulottuvuuden määrittämiseksi kyseinen säännös on kuitenkin asetettava sen laajempaan sääntely-yhteyteen, ja tältä osin on otettava huomioon direktiivin 2019/944 säännökset, sillä tätä direktiiviä on – kuten sen johdanto-osan 90 perustelukappaleesta ilmenee – luettava yhdessä asetuksen 2019/943 kanssa, kuten asetuksen 2019/943 18 artiklan 7 kohtaan sisältyvä nimenomainen viittaus kyseiseen direktiiviin vahvistaa.

40      Edellä 30 ja 31 kohdassa todetun mukaisesti on erityisesti otettava huomioon kyseisen direktiivin 9 artikla, 57 artiklan 4 ja 5 kohta, 59 artiklan 1 kohdan a alakohta ja liitteessä I oleva 3 kohta.

41      Tältä osin direktiivin 2019/944 9 artiklassa annetaan julkisen palvelun velvoitteiden osalta jäsenvaltioille harkintavaltaa sekä niiden julkisen palvelun velvoitteiden luonteen määrittelyssä, joita ne aikovat asettaa jakeluverkonhaltijoille, että niiden rahoitusjärjestelyissä. Erityisesti kyseisen direktiivin 9 artiklan 2 kohdassa säädetään, että jäsenvaltiot voivat EUT-sopimuksen asiaankuuluvat määräykset ja erityisesti sen 106 artiklan täysimääräisesti huomioon ottaen asettaa sähköalalla toimiville yrityksille yleisen taloudellisen edun nimissä tällaisia velvoitteita. Nämä velvoitteet voivat koskea varmuutta, mukaan lukien toimitusvarmuus, toimitusten säännöllisyyttä, laatua ja hintaa sekä ympäristönsuojelua, mukaan lukien energiatehokkuus, uusiutuvista lähteistä peräisin oleva energia ja ilmastonsuojelu. Lisäksi kyseisen direktiivin 9 artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltio voi myöntää syrjimättömällä ja avoimella tavalla näille yrityksille rahallisen korvauksen, muunlaisia korvauksia tai yksinoikeuksia vastineena asetettujen julkisen palvelun velvoitteiden täyttämisestä.

42      Lisäksi on todettava, että direktiivin 2019/944 liitteessä I olevan 3 kohdan, jossa täsmennetään laskutusta ja laskutustietoja koskevat vähimmäisvaatimukset, mukaan loppuasiakashinta koostuu seuraavista kolmesta komponentista: energia ja toimituskomponentti, verkkokomponentti (siirto ja jakelu) sekä komponentti, joka käsittää verot, veronluonteiset maksut ja muut maksut. Tässä 3 kohdassa täsmennetään myös, että kyseisten komponenttien asiaankuuluvat määritelmät sisältyvät asetukseen 2016/1952, jonka liitteessä II nimenomaisesti todetaan, että kolmas komponentti ”verot, veronluonteiset maksut ja muut maksut” voi sisältää muun muassa uusiutuvien energianlähteiden edistämiseen liittyviä maksuja.

43      Tästä seuraa, että asetuksen 2019/943 18 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut ”maksut” ovat vain yksi loppuasiakkaalta laskutetun hinnan kolmesta komponentista eli se, joka koskee verkkoon liittyviä maksuja (jäljempänä verkkomaksut).

44      Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 55 ja 56 kohdassa todennut, kyseinen säännös kattaa ainoastaan jakeluverkonhaltijalle tosiasiallisesti aiheutuneet kustannukset, jotka liittyvät suoraan verkon käyttöön, verkkoon liittämiseen tai verkon vahvistamiseen, joten kyseisen säännöksen soveltamisalaa ei voida laajentaa hintakomponentteihin, joilla ei ole mitään yhteyttä verkon tosiasialliseen käyttöön.

45      Näissä olosuhteissa jakeluverkonhaltijoiden laskuttamien julkisen palvelun velvoitteisiin liittyvien kustannusten ei voida katsoa kuuluvan asetuksen 2019/943 18 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuun verkkomaksujen käsitteeseen. Ne ovat lähtökohtaisesti osa direktiivin 2019/944 liitteessä I olevassa 3 kohdassa tarkoitettua loppuasiakkaalta laskutetun hinnan kolmatta komponenttia, joka käsittää ”verot, veronluonteiset maksut ja muut maksut”, eivätkä siis kuulu kyseisen 18 artiklan soveltamisalaan.

46      Myöskään direktiivin 2019/944 9 artikla ei lähtökohtaisesti ole esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jossa säädetään jakeluverkonhaltijoiden mahdollisuudesta vyöryttää loppuasiakkailleen kyseisen jäsenvaltion niille asettamien julkisen palvelun velvoitteiden täyttämiseen liittyvät kustannukset, kunhan tätä rahoitusta koskevat seikat ja yksityiskohtaiset säännöt täyttävät kyseisen direktiivin 9 artiklan 3 kohdassa säädetyt edellytykset eli noudattavat muun muassa syrjintäkiellon periaatetta ja avoimuusvaatimusta (ks. analogisesti tuomio 30.4.2020, Оvergas Mrezhi ja Balgarska gazova asotsiatsia, C‑5/19, EU:C:2020:343, 88 kohta).

47      Sääntelyviranomaisten riippumattomuudesta sekä niiden tehtävistä ja toimivaltuuksista direktiivin 2019/944 57 artiklan 4 kohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden on taattava sääntelyviranomaisen riippumattomuus ja tätä varten varmistettava, että kyseisessä direktiivissä ja siihen liittyvässä lainsäädännössä asetettuja viranomaistehtäviä suorittaessaan sääntelyviranomainen on oikeudellisesti erillinen ja toiminnallisesti riippumaton muista julkisista ja yksityisistä elimistä ja varmistaa, että sen henkilöstö ja hallinnosta vastaavat henkilöt toimivat markkinoiden eduista riippumatta eivätkä viranomaistehtäviä suorittaessaan pyydä eivätkä ota suoria ohjeita miltään hallitukselta tai muulta julkiselta tai yksityiseltä elimeltä. Kyseisen direktiivin 57 artiklan 4 kohdan b alakohdan ii alakohdan mukaan tämä vaatimus ei kuitenkaan rajoita tarvittaessa tiivistä yhteistyötä muiden asiaankuuluvien kansallisten viranomaisten kanssa eikä hallituksen julkaisemien, saman direktiivin 59 artiklan mukaisiin sääntelytehtäviin – joihin kuuluu viimeksi mainitun artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan vahvistaa tai hyväksyä siirto- tai jakelutariffit tai niiden laskentamenetelmät – ja toimivaltuuksiin liittymättömien yleisten poliittisten suuntaviivojen noudattamista (ks. vastaavasti tuomio 6.3.2025, Alajärven Sähkö ym., C‑48/23, EU:C:2025:144, 30 kohta).

48      Kyseisen 57 artiklan 5 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohdassa säädetään, että sääntelyviranomaisen riippumattomuuden suojelemiseksi kyseisen jäsenvaltion on erityisesti varmistettava, että sääntelyviranomainen voi tehdä itsenäisiä päätöksiä poliittisista elimistä riippumatta (ks. vastaavasti tuomio 6.3.2025, Alajärven Sähkö ym., C‑48/23, EU:C:2025:144, 31 kohta).

49      Direktiivin 2019/944 57 artiklan säännökset heijastavat lähtökohtaisesti kyseisen direktiivin johdanto-osan 80 ja 87 perustelukappaleen sisältöä; kyseisten perustelukappaleiden mukaan yhtäältä sääntelyviranomaisten on voitava tehdä päätöksiä kaikista sähkön sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan kannalta merkityksellisistä sääntelykysymyksistä ja niiden tulee olla täysin riippumattomia kaikista muista julkisista tai yksityisistä eduista, ja toisaalta kyseinen direktiivi ei estä jäsenvaltioita laatimasta ja toteuttamasta omaa kansallista energiapolitiikkaansa (tuomio 6.3.2025, Alajärven Sähkö ym., C‑48/23, EU:C:2025:144, 32 kohta).

50      Kuten direktiivin 2019/944 johdanto-osan 87 perustelukappaleesta ilmenee ja SEUT 194 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa määrätään, jäsenvaltioilla on tältä osin erityisesti oikeus määritellä energiavarojensa hyödyntämisen ehdot. Kyseisellä direktiivillä ei siis evätä jäsenvaltioilta mahdollisuutta laatia ja toteuttaa oma kansallinen energiapolitiikkansa sekä määritellä sääntelyviranomaisten toimintapoliittinen kehys erityisesti toimitusvarmuuden osalta. Näin ollen jäsenvaltiot voivat vapaasti antaa kansallisia sähkömarkkinoita koskevia omia säännöksiään, kunhan ne eivät koske kyseisessä direktiivissä säädettyjä sääntelyviranomaisten tehtäviä ja toimivaltuuksia (tuomio 6.3.2025, Alajärven Sähkö ym., C‑48/23, EU:C:2025:144, 39 kohta).

51      Tästä seuraa, kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 63 kohdassa, että sähkön sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan varmistamiseksi yhtäältä kansallisten sääntelyviranomaisten on voitava tehdä päätöksiä kaikista toimivaltaansa kuuluvista sääntelykysymyksistä ja niiden tulee olla riippumattomia ja toisaalta että direktiivi 2019/944 ei estä jäsenvaltioita määrittelemästä ja toteuttamasta omaa kansallista energiapolitiikkaansa ja määrittämästä näiden viranomaisten toimintapoliittista kehystä.

52      Edellä esitetystä seuraa, että vaikka verkkomaksujen vahvistaminen kuuluu kansallisten sääntelyviranomaisten toimivaltaan direktiivin 2019/944 59 artiklan 1 kohdan a alakohdan nojalla, näin ei voi olla sellaisten verojen, veronluonteisten maksujen tai muiden maksujen osalta, jotka eivät liity verkkoon pääsyyn tai sen käyttöön ja jotka eivät näin ollen kuulu asetuksen 2019/943 18 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan, vaikka ne vaikuttavat loppuasiakkaan maksamaan sähkön jakeluhintaan.

53      Tämä koskee erityisesti uusiutuvan energian tukemista koskeviin julkisen palvelun velvoitteisiin liittyviä kustannuksia ja näiden kustannusten kattamista koskevia yksityiskohtaisia sääntöjä. Sen tukimuodon valinta, jonka jäsenvaltio aikoo myöntää uusiutuvan energian kehittämiselle alueellaan, olipa kyse sitten suorista tuista, veromekanismeista tai – kuten käsiteltävässä asiassa – toimenpiteestä, jolla kustannukset vyörytetään loppukuluttajille, on energiapoliittinen valinta, joka ei kuulu kansallisten sääntelyviranomaisten toimivaltaan. Lähtökohtaisesti mikään unionin oikeuden säännös ei kuitenkaan ole esteenä sille, että jäsenvaltiot valtuuttavat toimivaltaisen kansallisen viranomaisen sääntelemään julkisen palvelun velvoitteisiin liittyviä tariffeja. Ei myöskään vaikuta siltä, että sääntelyviranomaiselle pääasiassa annettu valta päättää kustannusten huomioon ottamisesta voisi vaarantaa näiden viranomaisten riippumattomuuden ja tehtävät.

54      Kolmanneksi ja viimeiseksi on syytä huomata, että asetuksessa 2019/943 asetetut tavoitteet, sellaisina kuin ne on esitetty sen 1 artiklassa, – ja erityisesti energiaunionin tavoitteiden tehokas saavuttaminen sekä hyvin toimivien ja yhdennettyjen sähkömarkkinoiden perustana olevien sellaisten perusperiaatteiden määrittäminen, jotka mahdollistavat kaikkien resurssien tarjoajien ja sähkön asiakkaiden syrjimättömän pääsyn markkinoille, antavat vaikutusmahdollisuuksia kuluttajille ja varmistavat kilpailukykyä globaaleilla markkinoilla sekä kulutusjoustoa, energian varastointia ja energiatehokkuutta – eivät kyseenalaista tämän tuomion 43–46 kohdassa sekä 52 ja 53 kohdassa esitettyä tulkintaa.

55      Nyt käsiteltävässä tapauksessa energia-asetuksen 4.1.32 §:n 1 momentin 10 kohdassa säädetään, että kyseisen asetuksen nojalla jakeluverkonhaltijoille asetettujen julkisen palvelun velvoitteiden talousarvion toteuttamiseen liittyvät kustannukset, joita ei rahoiteta veroilla, tuilla, avustuksilla tai maksuilla, on sisällytettävä tariffeihin avoimesti ja syrjimättömästi sen jälkeen, kun VREG on tarkastanut ne, ja ne vyörytetään näin ollen verkon käyttäjille.

56      Tarkemmin sanottuna ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että Flanderin lainsäätäjän kantajina oleville jakeluverkonhaltijoille asettamien julkisen palvelun velvoitteiden taloudelliset kustannukset rahoitetaan osittain energiarahaston käyttöön antamista varoista ja osittain Flanderin hallintoalueen yleisten menojen talousarviosta maksettavilla korvauksilla. Näihin julkisen palvelun velvoitteisiin liittyvät nettokustannukset, erityisesti ne, jotka liittyvät energian järkevän käytön edistämiseen, uusiutuvien energialähteiden käyttöön sekä vihreiden sertifikaattien ja yhteistuotannon sertifikaattien ostamiseen, vyörytetään verkkomaksuihin.

57      Unionin tuomioistuimella olevasta asiakirja-aineistosta kuitenkin ilmenee, että julkisen palvelun velvoitteisiin liittyviä kustannuksia ei ole sisällytetty luokkaan, joka vastaa direktiivin 2019/944 liitteessä I olevan 3 kohdan mukaista kolmatta tariffikomponenttia, vaan luokkaan, joka liittyy tämän säännöksen mukaiseen toiseen tariffikomponenttiin, johon on lähtökohtaisesti sisällyttävä ainoastaan verkkoon liittyviä kustannuksia.

58      Pelkästään se, että julkisen palvelun velvoitteisiin liittyvät kustannukset on kirjanpidollisesti liitetty verkkomaksuihin, ei kuitenkaan yksinään riitä osoittamaan, että pääasiassa kyseessä olevan kaltainen kansallinen lainsäädäntö olisi ristiriidassa asetuksen 2019/943 18 artiklan kanssa.

59      Tältä osin on palautettava mieleen, että asetuksen 2019/943 18 artiklan ja direktiivin 2019/944 säännösten tarkoituksena on varmistaa, että verkkomaksuilla katettavat kustannukset ovat objektiivisesti yksilöitävissä, että ne lasketaan avoimien menetelmien mukaisesti ja että niitä ei käytetä välillisesti jakeluverkon hallinnointiin liittymättömien politiikkojen rahoittamiseen.

60      Jollei ennakkopäätöstä pyytäneen tuomioistuimen suorittamista tarkastuksista muuta johdu, on näin ollen niin, että jos julkisen palvelun velvoitteisiin liittyvät kustannukset, vaikka ne muodollisesti katetaan verkkomaksuilla, on kuitenkin selvästi erotettu näiden maksujen tai verkkotariffien laskenta- ja vahvistamismenetelmästä siten, että ne vastaavat omaa tariffia, joka todellisuudessa lisätään tällä tavoin määritettyihin maksuihin, tällainen tilanne ei voi sellaisenaan olla asetuksen 2019/943 18 artiklasta johtuvien vaatimusten ja erityisesti siinä säädetyn avoimuusvaatimuksen vastainen.

61      Näin ollen ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on selvitettävä, vaikuttavatko yksityiskohtaiset säännöt – niiden muodollisesta luonnehdinnasta riippumatta –, joiden mukaisesti kantajina olevat jakeluverkonhaltijat sisällyttävät julkisen palvelun velvoitteisiin liittyvät kustannukset verkkomaksuihin tai verkkotariffeihin, näiden maksujen – joista säädetään asetuksen 2019/943 18 artiklassa sillä tavoin, että ne eivät kuulu VREG:n toimivaltaan ja tehtäviin – laskentamenetelmään, ja ovatko ne avoimuusvaatimuksen mukaisia.

62      Kaiken edellä esitetyn perusteella ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että asetuksen 2019/943 18 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan toista virkettä, luettuna yhdessä direktiivin 2019/944 9 artiklan, 57 artiklan 4 ja 5 kohdan, 59 artiklan 1 kohdan a alakohdan ja liitteessä I olevan 3 kohdan kanssa, on tulkittava siten, että se ei ole esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jossa säädetään tällä lainsäädännöllä jakeluverkonhaltijoille asetettujen julkisen palvelun velvoitteiden täyttämiseen liittyvien kustannusten sisällyttämisestä verkkotariffeihin, kun näitä kustannuksia ei rahoiteta muulla tavoin, edellyttäen että näitä kustannuksia ei ole sisällytetty kansallisen sääntelyviranomaisen toimivaltaan kuuluvaan maksujen laskenta- ja vahvistamismenetelmään ja ne on selvästi erotettu näistä maksuista.

 Toinen ennakkoratkaisukysymys

63      Toisesta kysymyksestä, joka koskee jakeluverkonhaltijoiden aiempien kustannusten kehitykseen perustuvan sähkönjakelun tariffeihin sovellettava menetelmän yhteensopivuutta unionin oikeuden kanssa, on todettava, että asetuksen 2019/943 18 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan ensimmäisessä virkkeessä, johon ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa, edellytetään, että verkkomaksut vastaavat jakeluverkonhaltijoille aiheutuvia kustannuksia, sikäli kuin nämä ovat verrattavissa tehokkaan ja rakenteeltaan vastaavan verkonhaltijan kustannuksiin. Tämän tuomion 26 ja 27 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti hyödyllisen vastauksen antamiseksi tähän kysymykseen on kuitenkin otettava huomioon myös kyseisen 18 artiklan 2, 7 ja 8 kohta, joissa täsmennetään vaatimukset, jotka tariffien ja tariffimenetelmien on täytettävä.

64      Näin ollen on katsottava, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee toisella kysymyksellään lähinnä, onko asetuksen 2019/943 18 artiklan 1 kohtaa, luettuna yhdessä kyseisen artiklan 2, 7 ja 8 kohdan kanssa, tulkittava siten, että se on esteenä sille, että jäsenvaltion sääntelyviranomainen ottaa käyttöön sähkönjakelun tariffimenetelmän, joka perustuu aiempien kustannusten kehitykseen, ja määrittää näin jakeluverkonhaltijoiden tulot niille viimeisten viiden tilikauden aikana aiheutuneiden kustannusten perusteella, jos tämän menetelmän soveltamiseen ei liity näiden kustannusten tason valvontaa, jolla voidaan varmistaa, että nämä ovat verrattavissa tehokkaan ja rakenteeltaan vastaavan verkonhaltijan kustannuksiin.

65      Tämän tuomion 33–37 kohdassa esitettyjen seikkojen valossa on todettava, että asetuksen 2019/943 18 artiklassa ei säädetä mistään erityisestä sähkönjakelun tariffimenetelmästä, vaan siinä määritellään vaatimukset, jotka tällaisen menetelmän on täytettävä.

66      Tästä seuraa, että koska asetuksessa 2019/943 ei ole tarkempia säännöksiä tariffimenetelmästä, jolla pyritään kannustamaan jakeluverkonhaltijoita parantamaan tehokkuuttaan, kyseisen asetuksen 18 artiklan 10 kohdan ja direktiivin 2019/944 59 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan jäsenvaltion sääntelyviranomaisen on määritettävä asianmukainen sähkönjakelun tariffimenetelmä.

67      Kuten julkisasiamies on tässä yhteydessä todennut ratkaisuehdotuksensa 74 kohdassa, kun otetaan huomioon tämän viranomaisen tehtävien monitahoisuus ja teknisyys, sillä on oltava laaja harkintavalta sähkönjakelun tariffimenetelmän määrittämisessä. Tätä harkintavaltaa rajaa kuitenkin velvollisuus noudattaa kaikkia asetuksen 2019/943 18 artiklassa säädettyjä vaatimuksia sekä kansallisia sähkömarkkinoita koskevaa lainsäädäntöä ja kyseisille markkinoille ominaisia erityisehtoja. Tämän vuoksi sääntelyviranomaista ei voida velvoittaa käyttämään tiettyä menetelmää, vaan sen on voitava mukauttaa hintojen vahvistamis- ja laskentamenetelmää eri muuttujien perusteella (ks. analogisesti tuomio 23.10.2025, Gaso ja Conexus Baltic Grid, C‑87/24, EU:C:2025:826, 86 kohta).

68      Kansallisen sääntelyviranomaisen soveltamaa menetelmää ei kuitenkaan voida pitää asetuksen 2019/943 18 artiklan vastaisena pelkästään sillä perusteella, että kyseinen menetelmä perustuu aiempiin tietoihin, joita käytetään lähtökohtana jakeluverkonhaltijoiden tulevien kustannusten arvioinnissa.

69      Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on kuitenkin tämän menetelmän kokonaisarvioinnin perusteella tarkistettava, täyttääkö riidanalaisessa päätöksessä vahvistettu tariffimenetelmä asetuksen 2019/943 18 artiklasta johtuvat vaatimukset.

70      Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että kyseinen menetelmä perustuu tulojen sääntelymalliin, koska sen avulla voidaan määrittää tulot, joita kantajina olevat jakeluverkonhaltijat voivat saada jakeluverkon käyttäjiltä verkkotariffeina toimintakustannusten kattamiseksi. Kyseiseen menetelmään sisältyy lisäksi mukautustekijöitä, joilla pyritään varmistamaan yleisen tehokkuuden parantaminen, järjestelmän energiatehokkuus mukaan luettuna, ja siinä säädetään myös mekanismista, jolla valvotaan kantajina oleville jakeluverkonhaltijoille aiheutuneita kustannuksia, jotka vyörytetään verkkotariffeihin.

71      Tarkemmin sanottuna määrittääkseen sisäisten kustannusten kattamiseen sallitun tulon perusosuuden VREG ottaa huomioon ensinnäkin alakohtaisten sisäisten kustannusten kehityksen edellisellä tariffikaudella eli vuosina 2019–2023. Se varmistaa toiseksi, että koko ajanjakson 2025–2028 ajan tätä osuutta tarkistetaan vuosittain inflaation perusteella jälkikäteen tehtävällä oikaisulla, joka perustuu todettuun todelliseen inflaatioon. VREG soveltaa kolmanneksi ”frontier shift” ‑nimistä tehokkuuskannustinta, joka kuvastaa tehokkaimpien yritysten parhaiden käytäntöjen ja teknologisen edistyksen avulla saavuttamaa tuottavuuden kohentumista ja jonka tarkoituksena on VREG:n mukaan kompensoida kantajina olevien jakeluverkonhaltijoiden välisen kilpailun vähentymistä. Lopuksi ja neljänneksi sisäisiin kustannuksiin liittyvien sallittujen tulojen perusosaan lisätään viisi täydentävää sisäistä tekijää, jotka eivät ole merkityksellisiä tämän ennakkoratkaisupyynnön kannalta, kuten edellä 18 kohdassa on todettu.

72      Jollei tarkistuksista, jotka ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on suoritettava, muuta johdu, vaikuttaa näin ollen siltä, että tässä tariffimenetelmässä VREG valvoo jakeluverkonhaltijoiden ilmoittamien kustannusten kohtuullisuutta, jotta nämä ovat verrattavissa tehokkaan ja rakenteeltaan vastaavan jakeluverkonhaltijan kustannuksiin.

73      Edellä esitetyn perusteella toiseen kysymykseen on vastattava, että asetuksen 2019/943 18 artiklan 1 kohtaa, luettuna yhdessä tämän artiklan 2, 7 ja 8 kohdan kanssa, on tulkittava siten, että se ei ole esteenä sille, että jäsenvaltion sääntelyviranomainen ottaa käyttöön sähkönjakelun tariffimenetelmän, joka perustuu aiempien kustannusten kehitykseen, ja määrittää näin jakeluverkonhaltijoiden tulot niille viimeisten viiden tilikauden aikana aiheutuneiden kustannusten perusteella, kunhan kyseinen menetelmä on 18 artiklassa säädettyjen vaatimusten mukainen ja sisältää erityisesti mekanismeja, joilla varmistetaan, että kyseisestä menetelmästä aiheutuvat kustannukset ovat kohtuullisessa määrin verrattavissa tehokkaan ja rakenteeltaan vastaavan jakeluverkonhaltijan kustannuksiin.

 Kolmas kysymys

74      Kun otetaan huomioon ensimmäiseen ja toiseen kysymykseen annettu vastaus, kolmanteen kysymykseen ei ole tarpeen vastata.

 Oikeudenkäyntikulut

75      Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (neljäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Sähkön sisämarkkinoista 5.6.2019 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen 2019/943 18 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan toista virkettä, luettuna yhdessä sähkön sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä ja direktiivin 2012/27/EU muuttamisesta 5.6.2019 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2019/944 9 artiklan, 57 artiklan 4 ja 5 kohdan, 59 artiklan 1 kohdan a alakohdan ja liitteessä I olevan 3 kohdan kanssa,

on tulkittava siten, että

se ei ole esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jossa säädetään tällä lainsäädännöllä jakeluverkonhaltijoille asetettujen julkisen palvelun velvoitteiden täyttämiseen liittyvien kustannusten sisällyttämisestä verkkotariffeihin, kun näitä kustannuksia ei rahoiteta muulla tavoin, edellyttäen että näitä kustannuksia ei ole sisällytetty kansallisen sääntelyviranomaisen toimivaltaan kuuluvaan maksujen laskenta- ja vahvistamismenetelmään ja ne on selvästi erotettu näistä maksuista.

2)      Asetuksen 2019/943 18 artiklan 1 kohtaa, luettuna yhdessä 18 artiklan 2, 7, ja 8 kohdan kanssa,

on tulkittava siten, että

se ei ole esteenä sille, että jäsenvaltion sääntelyviranomainen ottaa käyttöön sähkönjakelun tariffimenetelmän, joka perustuu aiempien kustannusten kehitykseen, ja määrittää näin jakeluverkonhaltijoiden tulot niille viimeisten viiden tilikauden aikana aiheutuneiden kustannusten perusteella, kunhan kyseinen menetelmä on 18 artiklassa säädettyjen vaatimusten mukainen ja sisältää erityisesti mekanismeja, joilla varmistetaan, että kyseisestä menetelmästä aiheutuvat kustannukset ovat kohtuullisessa määrin verrattavissa tehokkaan ja rakenteeltaan vastaavan jakeluverkonhaltijan kustannuksiin.

Allekirjoitukset


*      Oikeudenkäyntikieli: hollanti.