|
11.1.2008 |
FI |
Euroopan unionin virallinen lehti |
L 8/13 |
KOMISSION PÄÄTÖS,
tehty 8 päivänä tammikuuta 2008,
pakastetaikinasta valmistettujen leipomotuotteiden merkitsemistä koskevasta Helleenien tasavallan asetusluonnoksesta
(tiedoksiannettu numerolla K(2007) 6750)
(Ainoastaan kreikankielinen teksti on todistusvoimainen)
(2008/35/EY)
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO, joka
ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen,
ottaa huomioon myytäväksi tarkoitettujen elintarvikkeiden merkintöjä, esillepanoa ja mainontaa koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 20 päivänä maaliskuuta 2000 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/13/EY (1), ja erityisesti sen 19 ja 20 artiklan,
sekä katsoo seuraavaa:
|
(1) |
Kreikan viranomaiset ilmoittivat direktiivin 2000/13/EY 19 artiklan 2 kohdassa säädetyn menettelyn mukaisesti komissiolle 15 päivänä toukokuuta 2007 asetusluonnoksesta, joka koskee pakastetaikinasta valmistettujen leipomotuotteiden pakollisia merkintöjä käsitteleviä erityissäännöksiä. |
|
(2) |
Tiedoksi annetun luonnoksen mukaan pakastetaikinasta valmistettuihin leipomotuotteisiin olisi merkittävä pakastetaikinan valmistuspäivä ja alkuperä. |
|
(3) |
Komissio kuuli direktiivin 2000/13/EY 19 artiklan 2 kohdan säännösten mukaisesti jäsenvaltioita elintarvikeketjua ja eläinten terveyttä käsittelevässä pysyvässä komiteassa. |
|
(4) |
Direktiiviin 2000/13/EY sisältyy säännöksiä elintarvikkeiden alkuperän merkitsemisestä (3 artiklan 1 kohdan 7 ja 8 alakohta) sekä päivämäärän ilmoittamisesta elintarvikkeiden osalta (9 artiklan 5 kohta). Näiden sääntöjen mukaan tarkemmat tiedot alkuperästä tai elintarvikkeen lähtöpaikasta on pakollista merkitä elintarvikkeeseen ainoastaan, jos sen ilmoittamatta jättäminen saattaisi johtaa kuluttajaa olennaisesti harhaan elintarvikkeen todellisesta alkuperästä tai lähtöpaikasta (3 artiklan 1 kohdan 8 alakohta). |
|
(5) |
Pakastetaikinan alkuperämaan pakollinen merkitseminen olisi ylimääräinen rasite niille elintarvikealan toimijoille, jotka valmistavat leipää toisesta EU-jäsenvaltiosta peräisin olevasta taikinasta, ja haittaisi näin ollen mahdollisesti tavaroiden vapaata liikkuvuutta ja vaarantaisi yhtenäismarkkinoiden häiriöttömän toiminnan. Direktiivin 2000/13/EY 18 artiklan 2 kohdassa luetellaan kaikki ne tapaukset, joissa voidaan soveltaa elintarvikkeiden merkintöjä ja esillepanoa koskevia kansallisia säännöksiä, joita ei ole yhdenmukaistettu. Kansanterveyden suojelemiseen liittyviä tapauksia lukuun ottamatta toimenpiteet voidaan sallia ainoastaan, jos ne ovat perusteltuja petollisten toimien torjumiseksi tai teollisen ja kaupallisen omaisuuden suojelemiseksi, alkuperänimitysten ja alkuperämerkintöjen suojelemiseksi sekä vilpillisen kilpailun estämiseksi. |
|
(6) |
Kreikan ilmoituksen perusteluissa viitataan hygieniasyihin ja näin ollen kansanterveyden suojeluun. Kreikan ilmoituksessa ei oteta huomioon, että elintarvikehygieniaa koskeville yhteisille säännöille on olemassa vakiintunut perusta, erityisesti elintarvikehygieniasta 29 päivänä huhtikuuta 2004 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 852/2004 (2). Kreikan ilmoituksessa ei esitetä mitään näyttöä siitä, että tiedoksi annetut toimenpiteet ovat välttämättömiä korkeampitasoisen kansanterveyden suojelun saavuttamiseksi. |
|
(7) |
Direktiivin 2000/13/EY 9 artiklan 5 kohdan viidennen luetelmakohdan mukaisesti leipomo- ja konditoriatuotteiden osalta säilyvyyspäivämäärän ilmoittaminen ei ole pakollista, jollei yhteisön muista päivämäärän merkitsemiseen velvoittavista säännöksistä muuta johdu. Yhteisön lainsäädännössä ei säädetä mitään muita sääntöjä muuntyyppisistä päivämäärämerkinnöistä kuin leipomotuotteiden vapauttamisesta säilyvyyspäivämäärän ilmoittamisvaatimuksesta. |
|
(8) |
Pakastetaikinan valmistuspäivän pakollinen merkitseminen koskisi erityisesti muista jäsenvaltioista peräisin olevia tuotteita, jotka voidaan saattaa markkinoille ainoastaan sitten, kun niille on tehty pakastuksen kaltainen säilöntäkäsittely. Tämä velvoite estää näin ollen mahdollisesti tavaroiden vapaata liikkuvuutta ja vaarantaa yhtenäismarkkinoiden häiriöttömän toiminnan. |
|
(9) |
Oikeuskäytännön mukaan toimivaltaisten kansallisten viranomaisten on todistettava, että luonnostellut toimenpiteet ovat välttämättömiä niillä tavoiteltuun päämäärään pääsemiseksi ja että luonnostellut toimenpiteet ovat suhteellisuusperiaatteen mukaiset, (vrt. asia 227/82, Van Bennekom, tuomio 30.11.1983, Kok. 1983, s. 3883, 40 kohta; asia C-358/95, Morellato, tuomio 13.3.1997, Kok. 1997, s. I-1431, 14 kohta sekä asia C-14/02, ATRAL, tuomio 8.5.2003, Kok. 2003, s. I-4431, 67 kohta). |
|
(10) |
Helleenien tasavallan yksipuolisesti ja erottelematta soveltamat tiedoksi annetut toimenpiteet saattavat hyvin todennäköisesti haitata yhteisön sisäistä kauppaa suhteettomasti. Toimenpiteen myötä tuottajat tai muista jäsenvaltioista peräisin olevaa taikinaa käsittelevät toimijat joutuisivat varustamaan taikinan erityisillä pakkausmerkinnöillä. |
|
(11) |
Komissio jatkaa edelleen keskusteluja jäsenvaltioiden kanssa elintarvikkeiden alkuperämerkinnöistä. |
|
(12) |
Komissio on näiden huomioiden perusteella antanut direktiivin 2000/13/EY 19 artiklan 3 kohdan nojalla kielteisen lausunnon. |
|
(13) |
Tässä päätöksessä säädetyt toimenpiteet ovat elintarvikeketjua ja eläinten terveyttä käsittelevän pysyvän komitean lausunnon mukaiset, |
ON TEHNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:
1 artikla
Helleenien tasavallan on pidättäydyttävä hyväksymästä pakastetaikinasta valmistettujen leipomotuotteiden merkitsemistä koskevaa asetusluonnosta.
2 artikla
Tämä päätös on osoitettu Helleenien tasavallalle.
Tehty Brysselissä 8 päivänä tammikuuta 2008.
Komission puolesta
Markos KYPRIANOU
Komission jäsen
(1) EYVL L 109, 6.5.2000, s. 29. Direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna komission direktiivillä 2007/68/EY (EUVL L 310, 28.11.2007, s. 11).
(2) EUVL L 139, 30.4.2004, s. 1, oikaisu EUVL L 226, 25.6.2004, s. 3.