Ehdotus: neuvoston päätös Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Uzbekistanin tasavallan välisellä kumppanuus- ja yhteistyösopimuksella perustettujen yhteistyöneuvoston ja -komitean työjärjestyksiä koskevasta yhteisön kannasta /* KOM/99/0450 lopull. */
Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Uzbekistanin tasavallan välisellä kumppanuus- ja yhteistyösopimuksella perustettujen yhteistyöneuvoston ja -komitean työjärjestyksiä koskevasta yhteisön kannasta (komission esittämä) PERUSTELUT . Kumppanuus- ja yhteistyösopimuksessa, jolla luodaan Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Uzbekistanin tasavallan välinen kumppanuus, määrätään perustettavaksi yhteistyöneuvosto, joka muodostuu Euroopan unionin neuvoston ja komission jäsenistä sekä Uzbekistanin hallituksen jäsenistä. Yhteistyöneuvoston tehtävänä on valvoa sopimuksen täytäntöönpanoa ja tarkastella sen yhteydessä mahdollisesti esiin tulevia tärkeitä kysymyksiä sekä muita yhteistä etua koskevia kahden- tai kansainvälisiä kysymyksiä sopimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi. . Kumppanuus- ja yhteistyösopimuksen määräysten, erityisesti sen 78-80 artiklan mukaisesti yhteistyöneuvosto vahvistaa työjärjestyksen sekä itselleen että yhteistyökomitealle, jonka tehtävänä on valmistella kaikki yhteistyöneuvoston kokoukset ja yleisesti ottaen avustaa sitä sen tehtävien hoidossa. . Kumppanuus- ja yhteistyösopimuksen tekemisestä tehdyn neuvoston ja komission yhteisen päätöksen (KOM(96) 254), sellaisena kuin se on muutettuna neuvoston ja komission 31 päivänä toukokuuta 1999 tekemällä yhteisellä päätöksellä, 2 artiklan 1 kohdan mukaan neuvosto (tai tarvittaessa komissio) määrittää yhteistyöneuvostossa vahvistettavan yhteisön kannan komission ehdotuksesta. Tämän säännöksen mukaisesti ehdotetaan, että liitteenä olevat työjärjestysluonnokset vahvistetaan neuvoston päätöksellä yhteisön kannaksi. . Uzbekistanin tasavallan kanssa perustetut yhteistyöneuvosto ja -komitea ovat elimiä, jotka on muodostettu samalla tavalla kuin Venäjän, Ukrainan, Moldovan, Kazakstanin ja Kirgisian kanssa tehtyjen kumppanuus- ja yhteistyösopimusten nojalla perustetut yhteistyöneuvostot ja -komiteat, ja niiden työjärjestykset ovat (lähes) samanlaiset. Uzbekistanin tasavallan kanssa tehdyn sopimuksen (ja muiden uusien itsenäisten valtioiden kanssa tehtyjen kumppanuus- ja yhteistyösopimusten) institutionaaliset määräykset muodostavat asianomaisten työjärjestysten "oikeusperustan". . Liitteenä olevat työjärjestysluonnokset ovat hyvin samankaltaiset kuin Venäjän, Ukrainan, Moldovan, Kazakstanin ja Kirgisian kanssa perustettujen yhteistyöneuvostojen vahvistamat työjärjestykset. Yhteistyöneuvoston ja -komitean tarkempia kokoontumiskäytäntöjä ei toistaiseksi ole määritelty. On kuitenkin todennäköistä, että Uzbekistanin viranomaiset tutustuvat tarkoin Venäjän, Ukrainan, Moldovan, Kazakstanin ja Kirgisian kanssa sovittuihin työjärjestyksiin ja käytäntöihin ja tekevät myöhemmin ehdotuksia niiden perusteella. . Työjärjestys on laadittava mahdollisimman kevyeksi ja joustavaksi, jotta sitä voitaisiin soveltaa kyseeseen tuleviin, varsin erityyppisiin elimiin. Sen on muodostettava riittävän joustava kehys eli siinä on määriteltävä ainoastaan toimielinten toiminnan yleislinjat, ei yksityiskohtia. . On huomattava, että yhteistyöneuvostot voivat kumppanuus- ja yhteistyösopimusten puitteissa antaa ainoastaan suosituksia, jotka eivät ole sitovia (kumppanuus- ja yhteistyösopimuksen 78 artikla). . KIE-maiden kanssa tehtyjen Eurooppa-sopimusten mukainen käytäntö on, että kaikki assosiaationeuvostojen kokoukset pidetään Euroopan unionin alueella. Tämä vastaa Euroopan unionin käytäntöä sekasopimuksissa, mutta ei ole tavanomaisten diplomatian käytäntöjen mukainen. Vaikka Uzbekistanin viranomaiset eivät olekaan pyytäneet, että tapahtumat järjestettäisiin vaihtovuoroisesti, maa aikoo todennäköisesti pyytää samanlaista kohtelua kuin mistä on sovittu Venäjän kanssa. Asiassa voitaisiinkin noudattaa Venäjälle ehdotettua käytäntöä, jonka mukaan tapahtumat järjestetään Euroopan unionin alueella, elleivät sopimuspuolet ole toisin sopineet. . Ehdotetaan, että liitteenä olevat työjärjestysluonnokset vahvistetaan neuvoston päätöksellä yhteisön kannaksi Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Uzbekistanin tasavallan välisen kumppanuus- ja yhteistyösopimuksen tekemisestä tehdyn neuvoston ja komission yhteisen päätöksen (KOM(96) 254), sellaisena kuin se on muutettuna neuvoston ja komission 31 päivänä toukokuuta 1999 tekemällä yhteisellä päätöksellä, 2 artiklan 1 kohdan mukaisesti. . Neuvostoa pyydetään näin ollen vahvistamaan liitteenä oleva komission ehdotus Uzbekistanin tasavallan kanssa perustettujen yhteistyöneuvoston ja -komitean työjärjestyksiä koskevaksi yhteisön kannaksi. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Uzbekistanin tasavallan välisellä kumppanuus- ja yhteistyösopimuksella perustettujen yhteistyöneuvoston ja -komitean työjärjestyksiä koskevasta yhteisön kannasta EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka, ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen, Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamissopimuksen sekä Euroopan atomienergiayhteisön (Euratom) perustamissopimuksen, ottaa huomioon Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Uzbekistanin tasavallan välisen kumppanuus- ja yhteistyösopimuksen tekemisestä 31 päivänä toukokuuta 1999 tehdyn neuvoston ja komission päätöksen ja erityisesti sen 2 artiklan 1 kohdan, ottaa huomioon komission ehdotuksen, sekä katsoo, että (1) kumppanuus- ja yhteistyösopimuksen 78 artiklassa määrätään yhteistyöneuvoston perustamisesta, (2) kumppanuus- ja yhteistyösopimuksen 80 artiklassa määrätään, että yhteistyöneuvostoa avustaa yhteistyökomitea; mainitun sopimuksen 79 artiklassa määrätään lisäksi, että yhteistyöneuvosto vahvistaa oman työjärjestyksensä, (3) mainitun sopimuksen 80 artiklassa määrätään edelleen, että yhteistyöneuvosto määrittää työjärjestyksessään yhteistyökomitean toimintatavan ja että se voi siirtää toimivaltansa tai osan siitä yhteistyökomitealle, ja (4) mainitun sopimuksen 81 artiklassa määrätään lisäksi, että yhteistyöneuvosto voi päättää perustaa muun erityiskomitean tai elimen auttamaan sitä tehtäviensä hoitamisessa, ON PÄÄTTÄNYT SEURAAVAA: Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Uzbekistanin tasavallan välisen kumppanuus- ja yhteistyösopimuksen 78 artiklan nojalla perustetussa yhteistyöneuvostossa vahvistettava mainitun yhteistyöneuvoston sekä sopimuksen 80 artiklassa tarkoitetun yhteistyökomitean työjärjestyksiä koskeva Euroopan yhteisön kanta perustuu tämän päätöksen liitteenä oleviin työjärjestysluonnoksiin. Luonnoksiin voidaan tehdä vähäisiä muutoksia ilman neuvoston eri päätöstä. Tehty Brysselissä Neuvoston puolesta Puheenjohtaja Luonnos: Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Uzbekistanin tasavallan välisen yhteistyöneuvoston työjärjestys YHTEISTYÖNEUVOSTO, joka ottaa huomioon Brysselissä 9 päivänä helmikuuta 1995 allekirjoitetun, Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Uzbekistanin tasavallan välisen kumppanuus- ja yhteistyösopimuksen, jäljempänä 'sopimus', ja erityisesti sen 78-81 artiklan, sekä katsoo, että sopimus tuli voimaan ........., ON VAHVISTANUT TYÖJÄRJESTYKSENSÄ SEURAAVASTI: 1 artikla Puheenjohtajuus Yhteistyöneuvoston puheenjohtajana on vuorottain 12 kuukauden pituisen kauden Euroopan unionin neuvoston jäsen yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden puolesta sekä Uzbekistanin hallituksen jäsen. Ensimmäinen kausi alkaa kuitenkin päivänä, jona ensimmäinen yhteistyöneuvosto kokoontuu, ja päättyy saman vuoden 31 päivänä joulukuuta. 2 artikla Istunnot Yhteistyöneuvosto pitää säännöllisen ministeritason kokouksen kerran vuodessa. Yhteistyöneuvoston ylimääräisiä kokouksia voidaan pitää kumman tahansa sopimuspuolen pyynnöstä, jos sopimuspuolet sopivat siitä keskenään. Jos sopimuspuolet eivät sovi toisin, kaikki yhteistyöneuvoston istunnot pidetään Euroopan unionin neuvoston tavanomaisessa kokouspaikassa sopimuspuolten sopimana ajankohtana. Sihteerit kutsuvat yhdessä koolle yhteistyöneuvoston istunnot sopimuspuolten kesken tehdyn sopimuksen mukaan. 3 artikla Jäsenet ja niiden edustaminen yhteistyöneuvostossa Sopimuksen 79 artiklassa määriteltyjä yhteistyöneuvoston jäseniä voivat heidän ollessaan estyneinä edustaa istunnoissa ministeri tai nimitetty virkamies. Virkamiehen pitäisi tavallisesti olla Euroopan yhteisöjen Uzbekistanin edustuston tai Euroopan unionin jäsenmaan pysyvän edustuston päällikkö tai vastaavan tasoinen korkea virkamies. Kaikissa muissa tapauksissa jäsen, joka haluaa lähettää puolestaan edustajan, ilmoittaa puheenjohtajalle edustajansa nimen ennen sitä istuntoa, jossa tämä häntä edustaa. Yhteistyöneuvoston jäsenen edustajalla on kaikki varsinaisen jäsenen oikeudet. 4 artikla Valtuuskunnat Yhteistyöneuvoston jäsenten mukana voi olla virkamiehiä. Ennen jokaista istuntoa puheenjohtajalle on ilmoitettava kummankin sopimuspuolen valtuuskunnan aiottu kokoonpano ja sen johtaja. Yhteistyöneuvosto voi kutsua istuntoihinsa muita henkilöitä antamaan erityisiä aiheita koskevia tietoja. 5 artikla Sihteeristö Euroopan unionin neuvoston pääsihteeristön virkamies ja Uzbekistanin tasavallan nimittämä virkamies toimivat yhdessä yhteistyöneuvoston sihteereinä. 6 artikla Asiakirjat Kun yhteistyöneuvoston työskentely perustuu kirjallisiin viiteasiakirjoihin, molemmat sihteerit merkitsevät ne luetteloon ja jakavat ne yhteistyöneuvoston asiakirjoina. 7 artikla Kirjeenvaihto Kaikki yhteistyöneuvostolle tai sen puheenjohtajalle osoitetut tiedonannot toimitetaan molemmille yhteistyöneuvoston sihteereille. Kumpikin sihteeri varmistaa, että tämä kirjeenvaihto toimitetaan yhteistyöneuvoston puheenjohtajalle ja jaetaan tarvittaessa 6 artiklan tarkoittamien asiakirjojen muodossa yhteistyöneuvoston muille jäsenille. Täten jaettu kirjeenvaihto osoitetaan komission pääsihteeristöön, Euroopan unionin jäsenvaltioiden pysyviin edustustoihin ja Uzbekistanin Brysselin edustustoon. Asianomaiset sihteerit osoittavat yhteistyöneuvoston puheenjohtajan tiedonannot niiden vastaanottajille ja jakavat ne tarvittaessa 6 artiklan tarkoittamien asiakirjojen muodossa muille yhteistyöneuvoston jäsenille edellisessä kohdassa mainittuihin osoitteisiin. 8 artikla Istuntojen esityslistat 1. Sopimuspuolet laativat yhteisymmärryksessä jokaista istuntoa varten alustavan esityslistan. Asianomaiset sihteerit lähettävät tämän alustavan esityslistan 7 artiklassa tarkoitetuille vastaanottajille viimeistään 15 päivää ennen istuntoa. Alustava esityslista sisältää asiat, joiden esityslistalle ottamista koskevan pyynnön kumpi tahansa sihteeri on saanut viimeistään 21 päivää ennen istuntoa kuitenkin niin, että näitä asioita ei oteta alustavalle esityslistalle, elleivät niihin liittyvät asiakirjat ole saapuneet sihteereille viimeistään tämän esityslistan lähettämispäivänä. Yhteistyöneuvosto hyväksyy esityslistan kunkin istunnon alussa. Muu kuin alustavalla esityslistalla oleva asia voidaan ottaa esityslistalle ainoastaan sopimuspuolten suostumuksella. 2. Sopimuspuolten suostumuksella 1 kohdassa ilmoitettuja määräaikoja voidaan lyhentää erityistapauksissa esille tulevien vaatimusten huomioon ottamiseksi. 9 artikla Pöytäkirja Sihteerit laativat yhdessä luonnoksen jokaisen kokouksen pöytäkirjaksi kahtena yhtä todistusvoimaisena kappaleena. Pöytäkirja sisältää pääsääntöisesti esityslistan jokaisen kohdan osalta: - maininnan yhteistyöneuvostolle toimitetuista asiakirjoista, - kannat, joiden merkitsemistä joku yhteistyöneuvoston jäsen on pyytänyt, - tietyistä asioista tehdyt suositukset, kannat ja päätelmät. Pöytäkirja sisältää myös luettelon istuntoon osallistuneista yhteistyöneuvoston jäsenistä tai heidän edustajistaan. Pöytäkirjaluonnos annetaan yhteistyöneuvoston hyväksyttäväksi sen seuraavassa kokouksessa. Sopimuspuolet voivat hyväksyä luonnoksen myös kirjallisesti. Kumpikin sihteeri allekirjoittaa hyväksytyn pöytäkirjan molemmat kappaleet, jotka ovat yhtä todistusvoimaisia ja jotka sopimuspuolet säilyttävät. Jäljennös pöytäkirjasta lähetetään jokaiselle 7 artiklassa tarkoitetulle vastaanottajalle. 10 artikla Suositukset 1. Yhteistyöneuvosto antaa suosituksensa sopimuspuolten yhteisestä sopimuksesta. Istuntojen välisenä aikana yhteistyöneuvosto voi sopimuspuolten niin sopiessa antaa suosituksia ja hyväksyä pöytäkirjoja kirjallista menettelyä noudattaen. Kirjallinen menettely koostuu sopimuspuolten suostumuksella toimivien sihteerien välisestä kirjeenvaihdosta. 2. Sopimuksen 78 artiklassa tarkoitetut yhteistyöneuvoston suositukset otsikoidaan sanalla 'suositus', jota seuraa järjestysnumero, suosituksen antopäivä ja kuvaus sen aiheesta. Molemmat sihteerit todistavat oikeiksi yhteistyöneuvoston suositukset, ja sopimuspuolten valtuuskuntien johtajat allekirjoittavat niiden todistusvoimaiset jäljennökset. Suositukset toimitetaan jokaiselle 7 artiklassa tarkoitetulle vastaanottajalle yhteistyöneuvoston asiakirjojen muodossa. 11 artikla Julkisuus 1. Ellei toisin päätetä, yhteistyöneuvoston istunnot eivät ole julkisia. 2. Kumpikin sopimuspuoli voi päättää yhteistyöneuvoston suositusten julkaisemisesta omassa virallisessa lehdessään. 12 artikla Käytettävät kielet Sopimuspuolten viralliset kielet ovat yhteistyöneuvoston virallisia kieliä. Yleensä yhteistyöneuvosto käsittelee asioita kyseisillä kielillä laadittujen asiakirjojen perusteella. 13 artikla Kustannukset Euroopan yhteisöt ja Uzbekistanin tasavalta maksavat kumpikin yhteistyöneuvoston istuntoihin osallistumisesta niille aiheutuneet kustannukset sekä henkilöstö-, matka- ja päivärahakulujen että posti- ja televiestintäkulujen osalta. Euroopan yhteisöt maksavat istuntojen tulkkauskustannukset sekä asiakirjojen käännöskustannukset lukuun ottamatta jonkin Euroopan yhteisöjen virallisen kielen uzbekin kieleen tulkkaamisesta tai kääntämisestä aiheutuvat kustannukset, joista vastaa Uzbekistanin tasavalta. Muista istuntojen järjestämiseen, myös istunnoissa jaettavien asiakirjojen jäljentämiseen liittyvistä kustannuksista vastaa istunnot järjestävä sopimuspuoli. 14 artikla Yhteistyökomitea 1. Perustetaan sopimuksen 80 artiklan mukaisesti yhteistyökomitea, jonka tehtävänä on avustaa yhteistyöneuvostoa sen tehtävien hoitamisessa. Komitea muodostuu Euroopan yhteisöjen komission ja Euroopan unionin neuvoston jäsenien edustajista sekä Uzbekistanin hallituksen edustajista, jotka ovat tavallisesti korkeita virkamiehiä. 2. Yhteistyökomitea valmistelee yhteistyöneuvoston istunnot ja niissä käsiteltävät asiat, valvoo tarvittaessa sen suositusten täytäntöönpanoa ja varmistaa yleisellä tasolla kumppanuussuhteiden jatkuvuuden sekä sopimuksen moitteettoman toiminnan. Se selvittää kaikki yhteistyöneuvoston sille toimittamat kysymykset sekä kaikki sellaiset kysymykset, jotka voidaan ottaa esille sopimuksen juoksevan hallinnoinnin yhteydessä. Se tekee ehdotuksia ja suositusluonnoksia yhteistyöneuvoston hyväksyttäväksi. 3. Sopimuksen 13 artiklassa tarkoitetut neuvottelut käydään yhteistyökomiteassa. Ne voivat jatkua yhteistyöneuvostossa, jos sopimuspuolet niin sopivat. 4. Yhteistyökomitean työjärjestys on tämän työjärjestyksen liitteenä. Tehty Brysselissä Yhteistyöneuvoston puolesta EU:n valtuuskunnan johtaja Uzbekistanin tasavallan valtuuskunnan johtaja LIITE YHTEISTYÖKOMITEAN TYÖJÄRJESTYS 1 artikla Puheenjohtajuus Yhteistyökomitean puheenjohtajana on vuorottain 12 kuukauden pituisen kauden Euroopan yhteisöjen komission edustaja yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden puolesta sekä Uzbekistanin hallituksen edustaja. Ensimmäinen kausi alkaa päivänä, jona ensimmäinen yhteistyöneuvosto kokoontuu, ja päättyy saman vuoden 31 päivänä joulukuuta. Tämän kauden aikana ja myöhemmin kunkin 12 kuukauden pituisen kauden aikana yhteistyökomitean puheenjohtajana on se sopimuspuoli, joka toimii yhteistyöneuvoston puheenjohtajana. 2 artikla Kokoukset Yhteistyökomitea kokoontuu kerran vuodessa ja sopimuspuolten yhteisestä sopimuksesta olosuhteiden niin vaatiessa. Kaikki yhteistyökomitean kokoukset pidetään sopimuspuolten yhteisesti sopimana ajankohtana ja yhteisesti sopimassa paikassa. Sihteerit kutsuvat yhdessä koolle yhteistyökomitean kokoukset. 3 artikla Valtuuskunnat Ennen jokaista kokousta puheenjohtajalle on ilmoitettava kummankin sopimuspuolen valtuuskunnan aiottu kokoonpano ja sen johtaja. 4 artikla Sihteeristö Euroopan yhteisöjen komission virkamies ja Uzbekistanin hallituksen virkamies toimivat yhdessä yhteistyökomitean sihteereinä. Kaikki yhteistyökomitean puheenjohtajalle osoitettu ja hänen lähettämänsä tässä liitteessä tarkoitettu kirjeenvaihto toimitetaan yhteistyökomitean sihteereille sekä yhteistyöneuvoston sihteereille ja puheenjohtajalle. 5 artikla Julkisuus Ellei toisin päätetä, yhteistyökomitean kokoukset eivät ole julkisia. 6 artikla Kokousten esityslista 1. Yhteistyökomitean sihteerit laativat jokaista kokousta varten alustavan esityslistan. Tämä alustava esityslista lähetetään 4 artiklassa tarkoitetuille vastaanottajille viimeistään 15 päivää ennen kokousta. Alustava esityslista sisältää asiat, joiden esityslistalle ottamista koskevan pyynnön puheenjohtaja on saanut viimeistään 21 päivää ennen kokouksen alkamista kuitenkin niin, että näitä asioita ei oteta alustavalle esityslistalle, elleivät niihin liittyvät asiakirjat ole saapuneet sihteereille viimeistään tämän esityslistan lähettämispäivänä. Yhteistyökomitea hyväksyy esityslistan kunkin kokouksen alussa. Muu kuin alustavalla esityslistalla oleva asia voidaan ottaa esityslistalle ainoastaan sopimuspuolten suostumuksella. 2. Sopimuspuolten suostumuksella 1 kohdassa ilmoitettuja määräaikoja voidaan lyhentää erityistapauksissa esille tulevien vaatimusten huomioon ottamiseksi. 3. Yhteistyökomitea voi pyytää kokouksiinsa asiantuntijoita antamaan erityisiä aiheita koskevia tietoja. 7 artikla Pöytäkirja Jokaisesta kokouksesta laaditaan pöytäkirja. Pöytäkirja on yhteenveto yhteistyökomitean tekemistä päätelmistä. Puheenjohtaja ja kumpikin sihteeri allekirjoittavat yhteistyökomitean hyväksymän pöytäkirjan, jonka kappaleen kumpikin sopimuspuoli säilyttää. Jäljennös pöytäkirjasta lähetetään jokaiselle tämän liitteen 4 artiklassa tarkoitetulle vastaanottajalle. 8 artikla Suositukset Yhteistyökomitea antaa suosituksia vain niissä määrätyissä tapauksissa, joissa yhteistyöneuvosto on sen sopimuksen 80 artiklan 2 kohdan nojalla siihen valtuuttanut. Tällaisissa tapauksissa kyseiset asiakirjat otsikoidaan sanalla 'suositus', jota seuraa järjestysnumero, suosituksen antopäivä ja kuvaus sen aiheesta. Suositukset annetaan sopimuspuolten yhteisellä sopimuksella. Yhteistyökomitean suositukset lähetetään tämän liitteen 4 artiklassa tarkoitetuille vastaanottajille. Yhteistyökomitea voi päättää suositustensa julkaisemisesta. Puheenjohtaja ja sihteerit allekirjoittavat yhteistyökomitean suositukset. 9 artikla Kustannukset Euroopan yhteisöt ja Uzbekistanin tasavalta maksavat kumpikin yhteistyökomitean ja sen alakomiteoiden ja työryhmien kokouksiin osallistumisesta niille aiheutuneet kustannukset sekä henkilöstö-, matka- ja päivärahakulujen että posti- ja televiestintäkulujen osalta. Euroopan yhteisöt maksavat istuntojen tulkkauskustannukset ja asiakirjojen käännöskustannukset lukuun ottamatta jonkin Euroopan yhteisöjen virallisen kielen uzbekin kieleen tulkkaamisesta tai kääntämisestä aiheutuvia kustannuksia, joista vastaa Uzbekistanin tasavalta. Muista kokousten järjestämiseen, myös istunnoissa jaettavien asiakirjojen jäljentämiseen liittyvistä kustannuksista vastaa kokoukset järjestävä sopimuspuoli. 10 artikla Alakomiteat ja työryhmät Yhteistyökomitea voi perustaa alakomiteoita ja työryhmiä avustamaan sitä tehtäviensä hoitamisessa. Näiden alakomiteoiden ja työryhmien katsotaan toimivan yhteistyökomitean alaisuudessa, jolle ne esittävät kertomuksen kokouksistaan kunkin kokouksen jälkeen. Ne eivät anna suosituksia. Yhteistyökomitea voi muuttaa alakomiteoiden ja työryhmien tehtäviä ja lakkauttaa alakomiteoita tai työryhmiä tai perustaa uusia avustamaan sitä tehtäviensä hoidossa. RAHOITUSSELVITYS 1. TOIMENPITEEN NIMI Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Uzbekistanin tasavallan välisellä kumppanuus- ja yhteistyösopimuksella perustetun yhteistyöneuvoston ja -komitean työjärjestykset: EU:n ja Uzbekistanin tasavallan yhteistyöneuvoston, yhteistyökomitean sekä tarvittavien (ala)komiteoiden ja muiden erityiselinten perustaminen ja toiminta 2. BUDJETTIKOHDAT A-7010: Virkamatkakulut A- 7031: Komiteoiden kokouskulut 3. OIKEUSPERUSTA Neuvoston ja komission yhteinen päätös Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Uzbekistanin tasavallan välisen kumppanuus- ja yhteistyösopimuksen tekemisestä (päätöstä ei ole vielä hyväksytty) 4. TOIMENPITEEN KUVAUS 4.1 Toimenpiteen yleistavoite Kumppanuus- ja yhteistyösopimuksen institutionaalisten määräysten soveltaminen 4.2 Toimenpiteen kesto ja sen uusimista koskevat yksityiskohtaiset säännöt 10 vuotta (= sopimuksen voimassaoloaika, 94 artikla, voimassaoloa voidaan jatkaa) 5. MENOJEN JA TULOJEN LUOKITUS 5.1 Pakolliset/Ei-pakolliset menot Ei-pakolliset menot 5.2 Jaksotetut/Jaksottamattomat määrärahat Jaksottamattomat määrärahat 5.3 Oletettu tulolaji Ei tuloja 6. MENO-/TULOLAJI Hallintomenot, talousarvion A-osa. Tuen osuus 100 prosenttia (virkamiesten matkat, kokousten järjestäminen, tulkkaus, käännökset, asiakirjojen jäljentäminen) 7. RAHOITUSVAIKUTUKSET 7.1 Toimenpiteen kokonaiskustannusten laskentatapa (yksittäisten ja yhteenlaskettujen kustannusten välinen suhde) Katso kohta 10. Ei toimintakustannuksia. Ei muita hallinnosta johtuvia menoja kuin kokousten paikan ja lukumäärän mukaan määräytyvät vuosittaiset hallintomenot (talousarvion A-osa). 7.2 Kustannusten jakautuminen toimenpiteen eri tekijöiden kesken Maksusitoumusmäärärahat (miljoonaa euroa, käyvät hinnat) >TAULUKON PAIKKA> 7.3 Talousarvion B-osaan kuuluvat selvityksistä, asiantuntijoista jne. aiheutuvat toimintamenot Maksusitoumusmäärärahat (miljoonaa euroa, käyvät hinnat) >TAULUKON PAIKKA> 7.4 Maksusitoumus-/maksumäärärahojen aikataulu Maksusitoumusmäärärahat (miljoonaa euroa) >TAULUKON PAIKKA> 8. PETOSTENVASTAISET TOIMENPITEET Hallintomäärärahoista vastaavien virkamiesten tekemät tarkastukset. 9. KUSTANNUSTEHOKKUUSANALYYSIN OSATEKIJÄT 9.1 Määrälliset erityistavoitteet ja kohderyhmä EU:n ja Uzbekistanin tasavallan institutionaalinen vuoropuhelu on keskeinen edellytys kumppanuus- ja yhteistyösopimuksen tavoitteiden saavuttamiselle. Niitä ovat kaupan ja investointien edistäminen, Uzbekistanin tasavallan poliittisten ja taloudellisten uudistusten tukeminen sekä tiivis yhteistyö useilla toiminta-aloilla. Pääasiallisia kohderyhmiä ovat talouden toimijat sekä Uzbekistanin tasavallan ja EU:n kansalaiset. 9.2 Toimenpiteen perustelut Euroopan yhteisöt ja niiden jäsenvaltiot omaksuvat yhteensovitetun lähestymistavan yhteistyöhön Uzbekistanin tasavallan kanssa päällekkäisten toimien välttämiseksi ja EU:n saattamiseksi Uzbekistanin tasavallan merkittävimpien keskustelukumppanien joukkoon. Lähestymistapa on samantyyppinen kuin muiden uusien itsenäisten valtioiden kanssa tehdyissä kumppanuus- ja yhteistyösopimuksissa sekä Keski- ja Itä-Euroopan maiden kanssa tehdyissä Eurooppa-sopimuksissa. 9.3 Toimenpiteen seuranta ja arviointi Komission ja neuvoston säännöllisesti tekemä vuoropuhelun tulosten ja tehokkuuden arviointi. 10. HALLINTOMENOT (YLEISEN TALOUSARVION PÄÄLUOKAN III A-OSA) Tarvittavien hallinnollisten varojen tosiasiallinen käyttöönotto riippuu komission vuotuisesta varojen jakamista koskevasta päätöksestä, ja siinä otetaan huomioon henkilöstön määrä ja budjettivallan käyttäjän myöntämät lisämäärät. 10.1 Vaikutus henkilöstön määrään >TAULUKON PAIKKA> Lisähenkilöstön osalta on osoitettava, missä vaiheessa sille on tarvetta. 10.2 Henkilöstön rahoituksellinen kokonaisvaikutus (euroa) >TAULUKON PAIKKA> Määrät ilmoittavat lisähenkilöstöstä aiheutuvat kokonaiskustannukset koko toimenpiteen ajalta, kun kyseessä on määräaikainen toimenpide, ja 12 kuukauden ajalta, kun toimenpiteen kestoa ei ole määritelty. 10.3 Lisäys toimenpiteeseen liittyvästä toiminnasta aiheutuviin muihin menoihin (euroa) >TAULUKON PAIKKA> Määrät vastaavat kokonaismenoja koko toimenpiteen ajalta, kun kyseessä on määräaikainen toimi, ja 12 kuukauden ajalta, kun toimenpiteen kestoa ei ole määritelty. Huom. Komission virkamiesten matkoihin tarvittavat varat saadaan jakamalla olemassa olevat varat uudelleen.