UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (yhdeksäs jaosto)

27 päivänä marraskuuta 2025 ( *1 )

Ennakkoratkaisupyyntö – Kuluttajansuoja – Direktiivi 93/13/ETY – Kuluttajasopimusten kohtuuttomat ehdot – 6 artiklan 1 kohta ja 7 artiklan 1 kohta – Sopimusehdon kohtuuttomaksi toteamisen vaikutukset – Sopimuksen pätemättömyys – Elinkeinonharjoittajan kanne pätemättömäksi todetun sopimuksen perusteella maksetun luoton määrän palauttamiseksi – Oikeudenkäyntikulujen jakamista koskeva järjestelmä – Kantajan aseman mukaan määräytyvät erisuuruiset tuomioistuinmaksujen laskentamenetelmät – Tehokkuusperiaate – Yhdenmukaista tulkintaa koskeva velvollisuus

Asiassa C‑746/24 [Gryczara] ( i ),

jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Sąd Okręgowy w Warszawie (Varsovan alueellinen tuomioistuin, Puola) on esittänyt 25.10.2024 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 25.10.2024, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa

Bank Millennium SA

vastaan

PR,

UNIONIN TUOMIOISTUIN (yhdeksäs jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja M. Condinanzi sekä tuomarit N. Jääskinen ja R. Frendo (esittelevä tuomari),

julkisasiamies: R. Norkus,

kirjaaja: A. Calot Escobar,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,

ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet

–

Bank Millennium SA, edustajinaan M. Hudyma, adwokat, sekä S. Dudzik ja T. Spyra, radcowie prawni,

–

PR, edustajanaan W. Budzewski, adwokat,

–

Puolan hallitus, asiamiehenään B. Majczyna,

–

Italian hallitus, asiamiehenään S. Fiorentino, avustajinaan C. De Nicola, procuratore dello Stato, sekä M. Cherubini ja A. De Curtis, avvocati dello Stato,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään P. Kienapfel ja A. Stobiecka-Kuik,

päätettyään julkisasiamiestä kuultuaan ratkaista asian ilman ratkaisuehdotusta,

on antanut seuraavan

tuomion

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY (EYVL 1993, L 95, s. 29) 6 artiklan 1 kohdan ja 7 artiklan 1 kohdan sekä tehokkuusperiaatteen tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa vastakkain ovat pankki Bank Millennium SA ja kuluttaja PR ja jossa on kyse kanteesta, joka koskee sellaisen sopimuksen nojalla maksetun luoton määrän palauttamista, joka on todettu pätemättömäksi siihen sisältyvien kohtuuttomien ehtojen vuoksi.

Asiaa koskevat oikeussäännöt

Unionin oikeus

3

Direktiivin 93/13 johdanto-osan 24. perustelukappaleessa todetaan, että ”jäsenvaltioiden tuomioistuimilla tai hallintoviranomaisilla on oltava käytettävissään riittävät ja tehokkaat keinot kuluttajasopimusten kohtuuttomien ehtojen soveltamisen lopettamiseksi”.

4

Direktiivin 6 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on säädettävä, että elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisen sopimuksen kohtuuttomat ehdot eivät sido kuluttajia niiden kansallisen lainsäädännön mukaisesti ja että sopimus jää muilta osin osapuolia sitovaksi, jos sopimus voi olla olemassa ilman kohtuuttomia ehtoja.”

5

Mainitun direktiivin 7 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on kuluttajien ja kilpailevien elinkeinonharjoittajien edun vuoksi varmistettava, että on olemassa riittäviä ja tehokkaita keinoja kohtuuttomien ehtojen käytön lopettamiseksi elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisissä sopimuksissa.”

Puolan oikeus

Siviilikoodeksi

6

Siviilikoodeksista 23.4.1964 annetun lain (ustawa – Kodeks cywilny; Dz. U. nro 16, järjestysnumero 93), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiaan (jäljempänä siviilikoodeksi), 58 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Oikeustoimi, joka on lain vastainen tai jolla pyritään kiertämään lakia, on pätemätön, ellei sovellettavassa säännöksessä säädetä muusta seurauksesta, erityisesti siitä, että pätemättömien ehtojen sijasta sovelletaan lain vastaavia säännöksiä.”

7

Siviilikoodeksin 3851 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään seuraavaa:

”1.   Kuluttajan kanssa tehdyn sopimuksen ehdot, joista ei ole erikseen neuvoteltu, eivät sido kuluttajaa, jos niissä määritetään hänen oikeutensa ja velvollisuutensa hyvän tavan vastaisesti ja jos ne loukkaavat ilmeisellä tavalla hänen etujaan (lainvastaiset sopimusehdot). Tämä säännös ei koske ehtoja, joissa määritetään osapuolten olennaiset velvoitteet, mukaan luettuna hinta tai vastike, jos ne on muotoiltu yksiselitteisesti.

2.   Vaikka jokin sopimusehto ei 1 momentin mukaan sido kuluttajaa, muut sopimusehdot jäävät osapuolia sitoviksi.”

8

Tämän koodeksin 405 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Jokaisella, joka on ilman oikeusperustetta saanut toisen kustannuksella varallisuusedun, on velvollisuus palauttaa etu luontoissuorituksena ja – jollei tämä ole mahdollista – palauttaa sen määrä.”

9

Mainitun koodeksin 410 §:ssä säädetään seuraavaa:

”1.   Edeltävien pykälien säännöksiä sovelletaan erityisesti aiheettomaan suoritukseen.

2.   Suoritus on aiheeton, jos sen tekijä ei ylipäänsä ollut velvollinen tekemään sitä tai velvollisuus ei kohdistunut suorituksen saajaan, suoritukselle ei enää ole perustetta, suorituksen tavoitetta ei saavutettu tai jos suoritukseen velvoittava oikeustoimi oli pätemätön eikä siitä ole tullut pätevää suorituksen toteuttamisen jälkeen.”

10

Siviilikoodeksin 498 §:ssä säädetään seuraavaa:

”1.   Kun kaksi henkilöä on samanaikaisesti ja vastavuoroisesti toinen toistensa velallisia ja velkojia, voi kumpikin heistä kuitata saatavansa toisen osapuolen saatavaa vastaan, jos molempien saatavien kohteena on raha tai samanlaatuinen tavara, joka on yksilöity vain lajiltaan, ja molemmat saatavat ovat erääntyneitä ja niitä koskeva vaatimus voidaan esittää tuomioistuimessa tai muussa valtion viranomaisessa.

2.   Kuittauksen seurauksena molemmat saatavat lakkaavat pienimmän saatavan määrään asti.”

Siviiliprosessikoodeksi

11

Siviiliprosessikoodeksista 17.11.1964 annetun lain (ustawa – Kodeks postępowania cywilnego; Dz. U. 1964, nro 43, järjestysnumero 296), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiaan (jäljempänä siviiliprosessikoodeksi), 98 §:n 1 ja 3 momentissa säädetään seuraavaa:

”1.   Asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan vastapuolen vaatimuksesta korvaamaan vastapuolen sellaiset oikeudenkäyntikulut, joita tämän oikeuksien tarkoituksenmukainen käyttö ja tämän tarkoituksenmukainen puolustautuminen välttämättä edellyttävät (oikeudenkäyntikulut).

– –

3.   Asianajajan edustaman asianosaisen välttämättömillä oikeudenkäyntikuluilla tarkoitetaan asianajajan palkkiota, jonka määrä ei kuitenkaan saa ylittää erityissäännösten mukaisia määriä ja asianajajalle aiheutuneita kuluja, tuomioistuinmaksuja ja asianosaisen henkilökohtaisesta läsnäolosta aiheutuneita kustannuksia.”

12

Siviiliprosessikoodeksin 100 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Jos vaatimukset hyväksytään vain osittain, asianosaiset vastaavat omista kuluistaan tai ne jaetaan oikeasuhteisesti. Tuomioistuin voi kuitenkin velvoittaa asianosaisen korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuolen vaatimuksista vain pieni osa on hylätty tai jos vastapuolelle maksettava määrä on määritettävä molempien asianosaisten laskelmien tai tuomioistuimen arvioinnin perusteella.”

13

Kyseisen koodeksin 101 § kuuluu seuraavasti:

”Oikeudenkäyntikulut on korvattava vastaajalle, vaikka kanne hyväksytään, jos vastaaja ei antanut syytä nostaa kannetta ja jos hän hyväksyi kanteessa esitetyn vaatimuksen ensimmäisessä oikeudenkäyntikirjelmässään.”

14

Mainitun koodeksin 102 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Tuomioistuin voi erityisen perustelluissa tapauksissa velvoittaa asianosaisen, joka häviää asian, korvaamaan vain osan oikeudenkäyntikuluista tai määrätä, ettei asianosaisen ole korvattava oikeudenkäyntikuluja.”

15

Koodeksin 103 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Asian lopputuloksesta riippumatta tuomioistuin voi velvoittaa asianosaisen tai väliintulijan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jotka ovat aiheutuneet hänen huolimattomasta tai ilmeisen epäasianmukaisesta menettelystään.”

Tuomioistuinmaksuista siviilioikeudellisissa asioissa annettu laki

16

Tuomioistuinmaksuista siviilioikeudellisissa asioissa 28.7.2005 annetun lain (ustawa o kosztach sądowych w sprawach cywilnych; Dz. U. nro 167, järjestysnumero 1398), sellaisena kuin se on konsolidoituna (Dz. U 2022, järjestysnumero 1125; jäljempänä tuomioistuinmaksulaki), 13 §:n 2 momentissa säädetään seuraavaa:

”Varallisuusoikeudellisissa asioissa, joissa riidan kohteen arvo tai muutoksenhaun kohteen arvo ylittää 20000 [Puolan zlotya (n. 4713 euroa)], kirjelmän toimittamisesta veloitetaan suhteellinen maksu, jonka määrä on 5 prosenttia edellä mainitusta arvosta mutta enintään 200000 zlotya [(n. 47136 euroa)].”

17

Tuomioistuinmaksulain 13a §:ssä säädetään seuraavaa:

”Pankkiliiketoimintaan perustuvia saatavia koskevissa asioissa asianosaiselta, joka on kuluttaja tai luonnollinen henkilö, joka harjoittaa perheyritystoimintaa, veloitetaan kiinteä 1000 zlotyn [n. 236 euroa] maksu, jos riidan kohteen arvo tai muutoksenhaun kohteen arvo ylittää 20000 zlotya [n. 4713 euroa].”

Pääasia ja ennakkoratkaisukysymys

18

PR ja Bank Millennium tekivät 27.6.2008 Sveitsin frangeina luottosopimuksen, jonka määrä oli 640000 Puolan zlotya (n. 150000 euroa).

19

PR maksoi kyseisen luoton kuukausierät 126421,23 zlotyn (n. 29800 euroa) ja 66600,96 frangin (n. 71480 euroa) suuruisina.

20

PR nosti 26.6.2020 pankkia vastaan kanteen, jossa hän vaati kyseisen sopimuksen toteamista pätemättömäksi ja pankin velvoittamista palauttamaan sopimuksen täyttämiseksi tehdyt aiheettomat suoritukset.

21

Sąd Okręgowy w Warszawie (Varsovan alueellinen tuomioistuin, Puola), joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, totesi 11.5.2022 antamallaan tuomiolla luottosopimuksen pätemättömäksi siihen sisältyvien kohtuuttomien ehtojen vuoksi. Näin ollen kyseinen tuomioistuin velvoitti Bank Millenniumin maksamaan PR:lle 65907,32 zlotya (n. 15530 euroa) ja 66600,96 frangia (n. 71480 euroa) laillisine viivästyskorkoineen 19.2.2022 alkaen maksupäivään saakka sekä korvaamaan hänelle aiheutuneet oikeudenkäyntikulut. Sąd Apelacyjny w Warszawie (Varsovan ylioikeus, Puola) pysytti tämän tuomion muutoksenhaussa.

22

Bank Millennium nosti 23.11.2022 ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa PR:ää vastaan kanteen, jossa se vaatii, että PR velvoitetaan maksamaan takaisin 640000 zlotyn (n. 150000 euroa) suuruinen lainapääoma kanteen nostamispäivästä maksupäivään saakka laskettavine laillisine viivästyskorkoineen. Se vaatii myös, että PR velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, mukaan lukien yhtäältä tuomioistuinmaksut, jotka ovat 5 prosenttia riidan kohteen arvosta eli 32000 zlotya (n. 7544 euroa), ja toisaalta asianajajan edustamisesta aiheutuneet kulut, jotka on vahvistettu kiinteämääräisesti 10800 zlotyksi (n. 2546 euroa).

23

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on epävarma siitä, onko Puolan oikeudessa säädetty oikeudenkäyntikulujen jakamista koskeva järjestelmä yhteensopiva direktiivin 93/13 kanssa.

24

Siviiliprosessikoodeksin mukaan siviiliasioissa oikeudenkäyntikulujen korvaamisen perusperiaate on oikeudenkäyntikulujen korvaamisvastuun määräytyminen asian ratkaisun mukaan siten, että yhtäältä asianosaisen, joka häviää asian, on korvattava oikeudenkäyntikulut asianosaiselle, joka voittaa asian, siviiliprosessikoodeksin 98 §:n 1 momentin mukaisesti ja toisaalta tilanteessa, jossa vaatimukset hyväksytään vain osittain, asianosaiset vastaavat omista kuluistaan tai ne jaetaan oikeasuhteisesti siviiliprosessikoodeksin 100 §:n nojalla. Tätä periaatetta lievennetään useilla siviiliprosessikoodeksin 101 §:ssä, 102 §:ssä ja 103 §:n 1 momentissa säädetyillä poikkeuksilla; ensin mainitussa pykälässä säädetään mahdollisuudesta siihen, että oikeudenkäyntikulut jäävät kantajan vastattaviksi, kun vastaaja on hyväksynyt kanteessa esitetyt vaatimukset ensimmäisen menettelytoimen yhteydessä, toisessa säädetään vetoamisesta kohtuullisuusperiaatteeseen ja kolmannessa tuottamusäännön soveltamisesta. Kyseisen tuomioistuimen mukaan mitään näistä poikkeuksista ei kuitenkaan voida soveltaa käsiteltävässä asiassa.

25

Tämän jälkeen ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön (tuomio 22.9.2022, Servicios prescriptor y medios de pagos EFC, C‑215/21, EU:C:2022:723, 41 kohta ja tuomio 21.3.2024, Profi Credit Bulgaria (Luottosopimuksen liitännäispalvelut), C‑714/22, EU:C:2024:263, 83 kohta) ja korostaa, että oikeudenkäyntikulujen jakamista koskeva järjestelmä, jota sovelletaan menettelyyn, jossa vaaditaan sopimusehdon kohtuuttomuuden toteamista, ei saa johtaa siihen, että kuluttaja saadaan luopumaan käyttämästä hänelle direktiivissä 93/13 annettuja oikeuksia.

26

Kyseinen tuomioistuin huomauttaa tästä, että PR voitaisiin pääasiassa velvoittaa maksamaan Bank Millenniumille 640000 zlotyn (n. 150000 euroa) suuruisen lainapääoman ja laillisten viivästyskorkojen lisäksi yhteensä 42800 zlotya (n. 10090 euroa) oikeudenkäyntikuluja. Tällainen taloudellinen rasite, joka vastaa noin kuuden kuukauden keskipalkkaa Puolassa, on omiaan haittaamaan sekä direktiivin 93/13 tavoitteita että unionin oikeuden tehokkuusperiaatetta.

27

Lisäksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin täsmentää molempien kyseessä olevien oikeudenkäyntimenettelyjen kustannusrakenteesta, että vaikka asianajopalkkioiden määrä eli 10800 zlotya (n. 2546 euroa) on sama riippumatta siitä, onko menettelyn saattanut vireille elinkeinonharjoittaja vai kuluttaja, asia on toisin tuomioistuinmaksujen osalta. Menettelyssä, jossa vaadittiin luottosopimuksen toteamista pätemättömäksi, PR joutui nimittäin maksamaan 1000 zlotyn (n. 236 euroa) suuruisen summan tuomioistuinmaksulain 13a §:n mukaisesti, kun hän nosti kanteensa pankkia vastaan, kun taas pankki vaatii 32000 zlotya (n. 7544 euroa) pääasian oikeudenkäynnin tuomioistuinmaksuista, jotka pankin on maksettava kyseisen lain 13 §:n 2 momentin mukaisesti.

28

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa kuitenkin, että yhtäältä sekä PR:n asianajaja että kyseinen tuomioistuin PR:n vireille panemassa alkuperäisessä menettelyssä olivat ilmoittaneet hänelle asianmukaisesti luottosopimuksen pätemättömyyden seurauksista ja erityisesti velvollisuudesta maksaa takaisin lainapääoma ja maksaa mahdolliset lailliset viivästyskorot sekä korvata oikeudenkäyntikulut. Näin ollen ei voida pätevästi väittää, että oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen velvoittaminen olisi ollut kuluttajan kannalta ennalta-arvaamaton.

29

Toisaalta kyseinen tuomioistuin toteaa, että PR olisi voinut hyväksyä pankin kannevaatimukset heti kannekirjelmän vastaanottamisen jälkeen. Tällainen menettely olisi johtanut siviiliprosessikoodeksin 101 §:n soveltamiseen, ja Bank Millennium olisi näin ollen ollut velvollinen korvaamaan kaikki oikeudenkäyntikulut. Lisäksi PR olisi voinut vedota saamisten kuittaamiseen siviilikoodeksin 498 §:n 1 momentin mukaisesti. Jos hän olisi antanut kuittausta koskevan ilmoituksen kannekirjelmän vastaanottamisen jälkeen, asianosaisten saatavat olisivat lakanneet pienemmän saatavan määrään asti viimeksi mainitun pykälän 2 momentin mukaisesti. Pankin saatava olisi siten pienentynyt huomattavasti. PR on kuitenkin valinnut erilaisen menettelyllisen strategian, jossa pankin saatava riitautetaan vetoamalla vanhentumiseen, ja kyseinen tuomioistuin pitää tätä perustetta perusteettomana.

30

Lopuksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii, seuraako direktiivin 6 artiklan 1 kohdasta ja 7 artiklan 1 kohdasta, että kyseisellä tuomioistuimella on velvollisuus velvoittaa elinkeinonharjoittaja vastaamaan kaikista kielteisistä seurauksista, joita aiheutuu siitä, että sopimuksessa on lainvastaisia sopimusehtoja. On nimittäin niin, että jos luottosopimukseen ei olisi sisältynyt kohtuuttomia ehtoja, pääasian oikeudenkäynti ei olisi tullut vireille. Näin ollen on ratkaistava, pitäisikö elinkeinonharjoittajan tällaisessa tilanteessa vastata kaikista oikeudenkäyntikuluista tässä oikeudenkäynnissä, olipa sen lopputulos mikä hyvänsä, ja jopa siinä tapauksessa, että elinkeinonharjoittaja voittaisi asian kokonaisuudessaan.

31

Tässä tilanteessa Sąd Okręgowy w Warszawie on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Onko [direktiivin 93/13] 6 artiklan 1 kohtaa ja 7 artiklan 1 kohtaa sekä tehokkuusperiaatetta tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansalliselle säännöstölle, jonka nojalla kuluttaja voidaan velvoittaa korvaamaan oikeudenkäyntikulut oikeudenkäynnissä, jossa kansallinen tuomioistuin on hyväksynyt elinkeinonharjoittajan kanteen, jolla se vaati kuluttajan velvoittamista palauttamaan kohtuuttomien sopimusehtojensa vuoksi pätemättömän sopimuksen perusteella suoritetut maksut?”

Ennakkoratkaisukysymyksen tarkastelu

Tutkittavaksi ottaminen

32

Bank Millennium vaatii, että ennakkoratkaisukysymys on jätettävä tutkimatta, koska se ei koske unionin oikeuden tulkintaa, sillä direktiivin 93/13 säännöksiä ei sovelleta kohtuuttomien ehtojen poistamisen vaikutuksiin. Tämä kysymys, joka koskee oikeudenkäyntikulujen korvaamista pankin nostaman palauttamiskanteen yhteydessä, koskee nimittäin sen mukaan ainoastaan kansallisen oikeuden tulkintaa.

33

Tästä on huomautettava, että SEUT 267 artiklassa vahvistettu yhteistyöjärjestelmä perustuu kansallisten tuomioistuinten ja unionin tuomioistuimen tehtävien selkeään jakoon. Kyseiseen artiklaan perustuvassa menettelyssä kansallisten säännösten tulkinta kuuluu jäsenvaltioiden tuomioistuimille eikä unionin tuomioistuimelle, eikä tämän tehtävänä ole lausua kansallisten oikeussääntöjen yhteensoveltuvuudesta unionin oikeuden säännösten ja määräysten kanssa. Unionin tuomioistuimella on sen sijaan toimivalta esittää kansalliselle tuomioistuimelle kaikki sellaiset unionin oikeuden tulkintaan liittyvät seikat, joiden avulla tämä voi arvioida kansallisten oikeussääntöjen yhteensoveltuvuutta unionin oikeuden kanssa (ks. tuomio 16.3.1978, Oehlschläger, 104/77, EU:C:1978:69, 4 kohta ja tuomio 17.3.2021, Consulmarketing, C‑652/19, EU:C:2021:208, 32 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

34

Lisäksi vakiintuneesta oikeuskäytännöstä käy ilmi, että SEUT 267 artiklassa käyttöön otetussa unionin tuomioistuimen ja kansallisten tuomioistuinten välisessä yhteistyössä on yksinomaan kansallisen tuomioistuimen, jossa asia on vireillä ja joka vastaa annettavasta ratkaisusta, tehtävänä asian erityispiirteiden perusteella harkita, onko ennakkoratkaisu tarpeen asian ratkaisemiseksi ja onko sen unionin tuomioistuimelle esittämillä kysymyksillä merkitystä asian kannalta. Näin ollen silloin, kun kansallisen tuomioistuimen esittämät kysymykset koskevat unionin oikeuden tulkintaa, unionin tuomioistuin on lähtökohtaisesti velvollinen ratkaisemaan ne (ks. tuomio 29.11.1978, Redmond, 83/78, EU:C:1978:214, 25 kohta ja tuomio 2.2.2023, Towarzystwo Ubezpieczeń Ż (Harhaanjohtavat vakuutuksia koskevat vakiosopimukset), C‑208/21, EU:C:2023:64, 42 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

35

Tästä seuraa, että unionin oikeutta koskevilla kysymyksillä oletetaan olevan merkitystä asian ratkaisemisen kannalta. Unionin tuomioistuin voi kieltäytyä vastaamasta kansallisen tuomioistuimen esittämään ennakkoratkaisukysymykseen vain, jos on ilmeistä, että unionin oikeuden tulkitsemisella, jota kansallinen tuomioistuin on pyytänyt, ei ole mitään yhteyttä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän asian tosiseikkoihin tai kohteeseen tai jos kyseinen ongelma on luonteeltaan hypoteettinen taikka jos unionin tuomioistuimella ei ole tiedossaan niitä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi antaa hyödyllisen vastauksen sille esitettyihin kysymyksiin (ks. tuomio 7.9.1999, Beck ja Bergdorf, C‑355/97, EU:C:1999:391, 22 kohta ja tuomio 2.2.2023, Towarzystwo Ubezpieczeń Ż (Harhaanjohtavat vakuutuksia koskevat vakiosopimukset), C‑208/21, EU:C:2023:64, 43 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

36

Näin ei kuitenkaan ole nyt käsiteltävässä asiassa.

37

Ennakkoratkaisupyynnöstä nimittäin ilmenee, että pääasian oikeusriita koskee lainapääoman palauttamista koskevaa kannetta, jonka Bank Millennium on nostanut PR:ää vastaan sellaisen ensimmäisen menettelyn jälkeen, joka johti luottosopimuksen toteamiseen pätemättömäksi sillä perusteella, että se sisälsi kohtuuttomia ehtoja. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy ennakkoratkaisukysymyksellään unionin tuomioistuimelta nimenomaisesti unionin oikeuden tulkinnasta ja erityisesti sitä, miten direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohtaa ja 7 artiklan 1 kohtaa, luettuina tehokkuusperiaatteen valossa, on tulkittava. Kyseinen tuomioistuin pyrkii selvittämään, onko näitä säännöksiä tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansalliselle lainsäädännölle, joka johtaa siihen, että tällaisen palauttamiskanteen yhteydessä kuluttaja, joka häviää asian, voidaan velvoittaa korvaamaan oikeudenkäyntikuluihin sisältyvät tuomioistuinmaksut, jotka ylittävät merkittävästi tuomioistuinmaksut, joista kuluttajan olisi pitänyt vastata, jos hän olisi hävinnyt asian itse nostamansa sellaisen kanteen yhteydessä, jossa vaaditaan toteamaan näiden ehtojen kohtuuttomuus ja niiden ja luottosopimuksen mahdollinen pätemättömyys.

38

Näissä olosuhteissa ei ole ilmeistä, että pyydetyllä direktiivin 93/13 tulkinnalla ei olisi mitään yhteyttä pääasian oikeusriidan tosiseikkoihin tai kohteeseen tai että esille tullut ongelma olisi luonteeltaan hypoteettinen. Näin ollen nyt käsiteltävässä asiassa väite, jonka mukaan kyseistä toimea ei voida soveltaa pääasiassa, ei liity ennakkoratkaisupyynnön tutkittavaksi ottamiseen vaan se koskee esitettyjen kysymysten aineellista arviointia (ks. vastaavasti tuomio 24.2.2022, TGSS (Kotitaloustyöntekijöiden työttömyys), C‑389/20, EU:C:2022:120, 31 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

39

Ennakkoratkaisukysymys on näin ollen otettava tutkittavaksi.

Asiakysymys

40

Aluksi on huomautettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kansallisten tuomioistuinten ja unionin tuomioistuimen välille SEUT 267 artiklalla luodussa yhteistyömenettelyssä unionin tuomioistuimen tehtävänä on antaa kansalliselle tuomioistuimelle hyödyllinen vastaus, jonka perusteella kansallinen tuomioistuin voi ratkaista siinä vireillä olevan asian. Unionin tuomioistuimen on tätä silmällä pitäen tarvittaessa muotoiltava sille esitetyt kysymykset uudelleen. Sen on poimittava kaikista kansallisen tuomioistuimen esittämistä seikoista ja erityisesti ennakkoratkaisupyynnön perusteluista ne unionin oikeutta koskevat seikat, joita on syytä tulkita, kun otetaan huomioon riidan kohde (ks. tuomio 29.11.1978, Redmond, 83/78, EU:C:1978:214, 26 kohta; tuomio 28.11.2000, Roquette Frères, C‑88/99, EU:C:2000:652, 18 kohta ja tuomio 16.7.2020, Caixabank ja Banco Bilbao Vizcaya Argentaria, C‑224/19 ja C‑259/19, EU:C:2020:578, 47 kohta).

41

Kuten ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii, onko kansallinen säännöstö, jossa säädetään sellaisen kuluttajan velvoittamisesta korvaamaan oikeudenkäyntikulut, joka on hävinnyt lainapääoman palauttamista koskevan kanteen, jonka elinkeinonharjoittaja on nostanut sen seurauksena, että luottosopimus on todettu pätemättömäksi kohtuuttomien ehtojen vuoksi, yhteensopiva direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdan ja 7 artiklan 1 kohdan, luettuina tehokkuusperiaatteen valossa, kanssa. Kyseinen tuomioistuin toteaa, että kuluttajan maksettavaksi määrätyt oikeudenkäyntikuluihin sisältyvät tuomioistuinmaksut voivat olla huomattavasti suuremmat kuin maksut, joista kyseisen kuluttajan olisi pitänyt vastata, jos hän olisi hävinnyt asian sellaisen kanteen yhteydessä, jonka hän on nostanut kyseisten ehtojen kohtuuttomuuden ja niiden ja luottosopimuksen mahdollisen pätemättömyyden toteamiseksi. Tämä tilanne johtuu Puolan lainsäädännössä tuomioistuinmaksujen osalta säädetystä erosta näiden maksujen laskentatavan osalta sen mukaan, onko kanteen nostanut elinkeinonharjoittaja vai kuluttaja.

42

Näin ollen on ymmärrettävä, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy kysymyksellään, onko direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohtaa ja 7 artiklan 1 kohtaa tehokkuusperiaatteen valossa luettuina tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansalliselle säännöstölle, jossa sallitaan se, että vastaajana oleva kuluttaja, joka on hävinnyt lainapääoman palauttamista koskevan kanteen, jonka elinkeinonharjoittaja on nostanut sen johdosta, että luottosopimus on todettu pätemättömäksi siihen sisältyvien ehtojen kohtuuttomuuden vuoksi, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jotka sisältävät tuomioistuinmaksut, jotka ovat sen vuoksi, että kyseisessä säännöstössä on tehty ero näiden maksujen määrän laskennassa sen mukaan, onko kantaja kuluttaja vai ei, huomattavasti suuremmat kuin ne, joista tämän kuluttajan olisi pitänyt vastata, jos hän olisi hävinnyt asian sellaisen nostamansa kanteen yhteydessä, jossa hän vaatii näiden ehtojen kohtuuttomuuden ja niiden ja luottosopimuksen mahdollisen pätemättömyyden toteamista.

43

Aluksi on huomautettava, että direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on säädettävä, että elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisen sopimuksen kohtuuttomat ehdot eivät sido kuluttajia niiden kansallisen lainsäädännön mukaisesti.

44

Kun otetaan huomioon elinkeinonharjoittajiin nähden heikommassa asemassa olevien kuluttajien suojelun muodostaman yleisen edun luonne ja merkityksellisyys, direktiivissä 93/13 velvoitetaan, kuten sen 7 artiklan 1 kohdasta ilmenee, luettuna yhdessä direktiivin johdanto-osan 24. perustelukappaleen kanssa, jäsenvaltiot säätämään riittävistä ja tehokkaista keinoista ”kohtuuttomien ehtojen käytön lopettamiseksi elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisissä sopimuksissa” (tuomio 21.12.2016, Gutiérrez Naranjo ym., C‑154/15, C‑307/15 ja C‑308/15, EU:C:2016:980, 56 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

45

Unionin tuomioistuin on katsonut, että elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan väliseen sopimukseen sisältyvän ehdon kohtuuttomuuden toteamisesta tehtävien päätelmien on kuitenkin mahdollistettava kahden tavoitteen saavuttaminen. Yhtäältä tuomioistuimen on huolehdittava siitä, että voidaan palauttaa sopimuspuolten välinen yhdenvertaisuus, jonka kohtuuttoman ehdon soveltaminen kuluttajaan on vaarantanut. Toisaalta on varmistuttava siitä, että elinkeinonharjoittaja luopuu tällaisten ehtojen sisällyttämisestä kuluttajille tarjoamiinsa sopimuksiin (tuomio 25.11.2020, Banca B., C‑269/19, EU:C:2020:954, 38 kohta). Näin ollen kansallisen tuomioistuimen velvollisuus sivuuttaa kohtuuton sopimusehto, joka velvoittaa perusteettomiksi osoittautuvien summien maksamiseen, sisältää lähtökohtaisesti sen, että nämä määrät on vastaavasti palautettava (tuomio 21.12.2016, Gutiérrez Naranjo ym., C‑154/15, C‑307/15 ja C‑308/15, EU:C:2016:980, 62 kohta).

46

Toiseksi on todettava, että kansallisissa tuomioistuimissa käydystä oikeudenkäynnistä aiheutuneiden oikeudenkäyntikulujen jakaminen kuuluu jäsenvaltioiden menettelyllisen autonomian piiriin edellyttäen, että vastaavuus- ja tehokkuusperiaatetta noudatetaan (tuomio 22.9.2022, Servicios prescriptor y medios de pagos EFC, C‑215/21, EU:C:2022:723, 34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

47

Siltä osin kuin on kyse tehokkuusperiaatteesta, joka on ainoa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen pohdinnan kohteena oleva periaate, on todettava, että kaikkia sellaisia tapauksia, joissa on kyse siitä, tekeekö kansallinen menettelysääntö unionin oikeuden soveltamisen mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi, on tarkasteltava siten, että huomioon otetaan tämän säännön merkitys koko menettelyssä, menettelyn kulku sekä sen erityispiirteet eri kansallisissa elimissä. Huomioon on tällöin tarvittaessa otettava kansallisen tuomioistuinjärjestelmän perustana olevat periaatteet, joita ovat muun muassa puolustautumisoikeuksien suojaaminen, oikeusvarmuuden periaate sekä menettelyn moitteeton kulku (tuomio 22.9.2022, Servicios prescriptor y medios de pagos EFC, C‑215/21, EU:C:2022:723, 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

48

Vaikka tehokkuusperiaate ei yleensä ole esteenä sille, että kuluttaja vastaa tietyistä tuomioistuinmaksuista silloin, kun hän on nostanut kanteen, jossa vaaditaan sopimusehdon toteamista kohtuuttomaksi (tuomio 7.4.2022, Caixabank, C‑385/20, EU:C:2022:278, 51 kohta), on myös huomautettava, että direktiivissä 93/13 annetaan kuluttajalle oikeus saattaa asia tuomioistuimen käsiteltäväksi sopimusehdon kohtuuttomuuden toteamiseksi ja sen soveltamatta jättämiseksi; tämän oikeuden tehokkuus on säilytettävä. Näin ollen säännöt, jotka koskevat tällaisesta oikeudenkäynnistä aiheutuvien oikeudenkäyntikulujen jakamista, eivät saa johtaa siihen, että kuluttaja ei käytä tätä oikeutta (ks. vastaavasti tuomio 22.9.2022, Servicios prescriptor y medios de pagos EFC, C‑215/21, EU:C:2022:723, 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

49

Oikeuskäytännöstä ilmenee myös, että se, että kyseessä olevasta oikeudenkäynnistä aiheutuvien kulujen jakaminen saatetaan riippuvaiseksi ainoastaan aiheettomasti maksetuista määristä, jotka on määrätty palautettaviksi, saattaa johtaa siihen, että kuluttaja ei käytä mainittua oikeutta niiden kustannusten vuoksi, jotka kanteesta aiheutuisivat. Näin ollen direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohta ja 7 artiklan 1 kohta sekä tehokkuusperiaate ovat esteenä järjestelmälle, jossa sallitaan se, että osa oikeudenkäyntikuluista voidaan määrätä kuluttajan maksettavaksi niiden aiheettomasti maksettujen määrien mukaan, jotka hänelle palautetaan sen jälkeen, kun sopimusehto on todettu pätemättömäksi ehdon kohtuuttomuuden vuoksi, koska tällaisella järjestelmällä luodaan olennainen este, joka on omiaan johtamaan siihen, että kuluttaja ei käytä mainitussa direktiivissä vahvistettua oikeutta sopimusehtojen mahdollisen kohtuuttomuuden tehokkaaseen tuomioistuinvalvontaan (tuomio 16.7.2020, Caixabank ja Banco Bilbao Vizcaya Argentaria, C‑224/19 ja C‑259/19, EU:C:2020:578, 98 ja 99 kohta).

50

Tästä on todettava, että direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdan ja 7 artiklan 1 kohdan nojalla aloitetut menettelyt panee yleensä vireille kantajana toimiva kuluttaja vastaajana olevaa elinkeinonharjoittajaa vastaan. Kyseisen direktiivin tehokkaan vaikutuksen säilyttämiseksi ja sen varmistamiseksi, että kuluttajaa suojataan tosiasiallisesti kyseessä olevan luottosopimuksen pätemättömäksi toteamisesta mahdollisesti aiheutuvilta erityisen haitallisilta seurauksilta, on katsottava, että tämän tuomion 48 ja 49 kohdassa tarkoitettua unionin tuomioistuimen arviointia oikeudenkäyntikulujen jakamisesta menettelyssä, jossa vaaditaan sopimusehdon toteamista kohtuuttomaksi, sovelletaan analogisesti myös pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa, jossa kuluttaja on elinkeinonharjoittajan nostaman lainapääoman palauttamista koskevan sellaisen kanteen vastaajana, joka johtuu siitä, että luottosopimus on todettu pätemättömäksi kohtuuttomien ehtojen vuoksi.

51

Tästä näkökulmasta on todettava, että unionin tuomioistuin on katsonut, että yksityiskohtaisista menettelysäännöistä, jotka johtavat kuluttajan kannalta liian korkeisiin kustannuksiin, voi seurata, että hän luopuu puolustamasta tehokkaasti oikeuksiaan tuomioistuimessa, jonka käsiteltäväksi elinkeinonharjoittaja on asian saattanut (ks. vastaavasti tuomio 7.4.2022, Caixabank, C‑385/20, EU:C:2022:278, 54 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

52

Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisupyynnöstä käy ilmi, että Puolan oikeuden mukaan siitä, että tuomioistuin toteaa luottosopimuksen pätemättömäksi siihen sisältyvän kohtuuttoman ehdon vuoksi, seuraa, että luotonottajien tai pankin kyseisen sopimuksen täyttämiseksi suorittamat maksut ovat siviilikoodeksin 410 §:n 2 momentissa tarkoitettuja aiheettomia maksuja, jotka on palautettava tämän koodeksin 410 §:n 1 momentin ja 405 §:n säännösten nojalla.

53

Siitä ilmenee myös yhtäältä, että siviiliprosessikoodeksin 98 §:n 1 momentissa säädetään, että asianosainen, joka häviää asian, on velvoitettava korvaamaan asian voittaneelle asianosaiselle aiheutuneet oikeudenkäyntikulut. Toisaalta Puolan oikeudessa tuomioistuinmaksujen osalta tehdään ero sen mukaan, onko kanteen nostanut elinkeinonharjoittaja vai kuluttaja. Tuomioistuinmaksulain 13 §:n 2 momentin mukaan varallisuusoikeuksia koskeviin kanteisiin sovelletaan suhteellista maksua, joka on 5 prosenttia riita-asian arvosta, lakisääteisen enimmäismäärän rajoissa. Sitä vastoin pankkiliiketoimintaan liittyviä saatavia koskevissa asioissa kyseisen lain 13a §:ssä säädetään kuluttajan nostamien kanteiden osalta 1000 zlotyn (n. 236 euroa) suuruisesta kiinteästä maksusta, jos riidan kohteen arvo tai muutoksenhaun arvo ylittää 20000 zlotya (n. 4173 euroa).

54

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toimittamien tietojen mukaan tämä ero tuomioistuinmaksujen laskentatavassa voi johtaa tilanteisiin, joissa kuluttaja, joka on vastaajana elinkeinonharjoittajan kohtuuttomia ehtoja sisältävän luottosopimuksen pätemättömäksi toteamisen johdosta nostamassa lainapääoman palauttamista koskevassa kanteessa ja joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jotka sisältävät huomattavasti korkeammat tuomioistuinmaksut kuin ne, joista kyseisen kuluttajan olisi pitänyt vastata, jos hän olisi hävinnyt nostamansa kanteen kyseisten ehtojen kohtuuttomuuden ja niiden ja luottosopimuksen mahdollisen pätemättömyyden toteamiseksi.

55

On todettava, että pääasiassa kyseessä olevan kaltainen säännöstö, jossa säädetään alennetuista kiinteistä tuomioistuinmaksuista silloin, kun kuluttaja nostaa pankkiliiketoimintaan liittyviä saatavia koskevan kanteen, on lähtökohtaisesti kuluttajalle edullinen.

56

Kun otetaan huomioon elinkeinonharjoittajan vireille panemiin varallisuusoikeuksia koskeviin kanteisiin sovellettavien tuomioistuinmaksujen huomattavasti korkeampi määrä ja se, että näiden maksujen, jotka kuluttaja voi olla velvollinen korvaamaan, määrä riippuu suoraan elinkeinonharjoittajan vaatiman saatavan suuruudesta, periaatteen, jonka mukaan hävinnyt asianosainen vastaa kaikista oikeudenkäyntikuluista, mainitut maksut mukaan lukien, automaattinen soveltaminen voi johtaa siihen, että kuluttajaan, joka häviää asian tällaisen kanteen johdosta, kohdistuu suhteettoman suuri taloudellinen rasitus. Unionin tuomioistuimen käytettävissä olevasta asiakirja-aineistosta nimittäin ilmenee yhtäältä, että PR:n oli maksettava 1000 zlotya (n. 236 euroa) tuomioistuinmaksuja Bank Millenniumia vastaan nostetun sen kanteen yhteydessä, joka johti siihen, että pankki velvoitettiin maksamaan hänelle noin 101280 euroa. Toisaalta PR:n on vastaajana Bank Millenniumin myöhemmin vireille panemassa menettelyssä, joka koskee lainapääoman eli 640000 zlotyn (n. 150000 euroa) suuruisen saatavan palauttamista ja jonka hän häviää, korvattava tälle pankille oikeudenkäyntikulut, jotka ovat 5 prosenttia oikeudenkäynnin arvosta eli tässä tapauksessa 32000 zlotya (n. 7544 euroa).

57

Tällaiset kulut, jotka voidaan määrätä kuluttajan maksettaviksi tuomioistuinmaksujen laskemista koskevien kansallisten sääntöjen ja sen periaatteen automaattisuuden nojalla, jonka mukaan hävinnyt asianosainen vastaa kaikista oikeudenkäyntikuluista nämä kulut mukaan lukien, ovat omiaan estämään kuluttajaa käyttämästä tehokkaasti hänelle direktiivillä 93/13 annettuja oikeuksia tuomioistuimessa, jonka käsiteltäväksi elinkeinonharjoittaja on saattanut asian, tai saamaan hänet luopumaan siitä, mikä on vastoin tämän tuomion 48 ja 51 kohdassa mainittua oikeuskäytäntöä.

58

Tällaiset menettelysäännöt ovat nimittäin omiaan saamaan kuluttajan, joka on vastaajana elinkeinonharjoittajan kohtuuttomia ehtoja sisältävän luottosopimuksen pätemättömäksi toteamisen jälkeen nostamassa lainapääoman palauttamista koskevassa kanteessa, luopumaan vaatimuksistaan niiden perusteltavuudesta riippumatta, koska tällainen vaatimusten pysyttäminen saattaisi johtaa siihen, että hän joutuu vastaamaan oikeudenkäyntikuluista, mukaan lukien suhteettoman korkeat tuomioistuinmaksut, jos menettelyn lopputulos olisi hänelle epäedullinen.

59

Nämä menettelysäännöt näyttävät myös olevan omiaan vaarantamaan varoittavan vaikutuksen, joka sopimuksen pätemättömäksi toteamisesta siihen sisältyvien kohtuuttomien ehtojen vuoksi aiheutuu, koska tästä pätemättömäksi toteamisesta huolimatta kuluttaja joutuu vastaamaan erityisen korkeista tuomioistuinmaksuista elinkeinonharjoittajan nostaman palautuskanteen yhteydessä, paitsi jos kuluttaja erityisesti hyväksyy elinkeinonharjoittajan vaatimukset. Näin ollen kyseisillä säännöillä loukataan viime kädessä tehokkuusperiaatetta.

60

On kuitenkin muistutettava, että periaate, jonka mukaan kansallista oikeutta on tulkittava unionin oikeuden mukaisesti, edellyttää, että kansalliset tuomioistuimet tekevät toimivaltansa rajoissa kaiken mahdollisen – noudattaen muun muassa kieltoa tulkita kansallista oikeutta contra legem – ottamalla huomioon kansallisen oikeuden kokonaisuudessaan ja soveltamalla siinä hyväksyttyjä tulkintatapoja taatakseen kyseessä olevan direktiivin täyden tehokkuuden ja päätyäkseen ratkaisuun, joka on direktiivillä tavoitellun päämäärän mukainen (ks. vastaavasti tuomio 5.10.2004, Pfeiffer ym., C‑397/01–C‑403/01, EU:C:2004:584, 118 ja 119 kohta ja tuomio 15.10.2024, KUBERA,C‑144/23, EU:C:2024:881, 51 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

61

Nyt käsiteltävässä asiassa Puolan hallitus ja Euroopan komissio väittävät unionin tuomioistuimelle esittämissään kirjallisissa huomautuksissa, että siviiliprosessikoodeksin 98 §:n 1 momenttia voidaan tulkita direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdan ja 7 artiklan 1 kohdan, luettuina tehokkuusperiaatteen valossa, mukaisesti. Niiden mukaan kansallisen tuomioistuimen on nimittäin tarvittaessa otettava huomioon muun muassa kyseisen koodeksin 102 ja 103 §:ssä säädetyt poikkeukset, jotka mahdollistavat oikeudenkäyntikulujen mukauttamisen kohtuullisuusperiaatteen tai asianosaisen syyksi mahdollisesti luettavan tuottamuksellisen menettelyn perusteella.

62

On viime kädessä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä tutkia, voidaanko pääasiassa kyseessä olevaa kansallista säännöstöä tulkita direktiivin 93/13 mukaisesti, ja jos näin on, tehtävä siitä oikeudelliset päätelmät.

63

Kaiken edellä esitetyn perusteella on esitettyyn kysymykseen vastattava, että direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohtaa ja 7 artiklan 1 kohtaa, luettuina tehokkuusperiaatteen valossa, on tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansalliselle säännöstölle, jossa sallitaan se, että vastaajana oleva kuluttaja, joka on hävinnyt lainapääoman palauttamista koskevan kanteen, jonka elinkeinonharjoittaja on nostanut sen johdosta, että luottosopimus on todettu pätemättömäksi siihen sisältyvien ehtojen kohtuuttomuuden vuoksi, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jotka sisältävät tuomioistuinmaksut, jotka ovat sen vuoksi, että kyseisessä säännöstössä on tehty ero näiden maksujen määrän laskennassa sen mukaan, onko kantaja kuluttaja vai ei, huomattavasti suuremmat kuin ne, joista tämän kuluttajan olisi pitänyt vastata, jos hän olisi hävinnyt asian sellaisen nostamansa kanteen yhteydessä, jossa hän vaati näiden ehtojen kohtuuttomuuden ja niiden ja luottosopimuksen mahdollisen pätemättömyyden toteamista.

Oikeudenkäyntikulut

64

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

 

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (yhdeksäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

 

Kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY 6 artiklan 1 kohtaa ja 7 artiklan 1 kohtaa, luettuina tehokkuusperiaatteen valossa,

 

on tulkittava siten, että

 

ne ovat esteenä kansalliselle säännöstölle, jossa sallitaan se, että vastaajana oleva kuluttaja, joka on hävinnyt lainapääoman palauttamista koskevan kanteen, jonka elinkeinonharjoittaja on nostanut sen johdosta, että luottosopimus on todettu pätemättömäksi siihen sisältyvien ehtojen kohtuuttomuuden vuoksi, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jotka sisältävät tuomioistuinmaksut, jotka ovat sen vuoksi, että kyseisessä säännöstössä on tehty ero näiden maksujen määrän laskennassa sen mukaan, onko kantaja kuluttaja vai ei, huomattavasti suuremmat kuin ne, joista tämän kuluttajan olisi pitänyt vastata, jos hän olisi hävinnyt asian sellaisen nostamansa kanteen yhteydessä, jossa hän vaatii näiden ehtojen kohtuuttomuuden ja niiden ja luottosopimuksen mahdollisen pätemättömyyden toteamista.

 

Allekirjoitukset


( *1 ) Oikeudenkäyntikieli: puola.

( i ) Tämän asian nimi on kuvitteellinen nimi. Se ei vastaa asian minkään asianosaisen todellista nimeä.