9.5.2014   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 136/10


KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o 473/2014,

annettu 17 päivänä tammikuuta 2014,

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1315/2013 muuttamisesta lisäämällä liitteeseen III uusia alustavia karttoja

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon unionin suuntaviivoista Euroopan laajuisen liikenneverkon kehittämiseksi ja päätöksen N:o 661/2010/EU kumoamisesta 11 päivänä joulukuuta 2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1315/2013 (1) ja erityisesti sen 49 artiklan 6 kohdan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Asetuksessa (EU) N:o 1315/2013 säädetään mahdollisuudesta lisätä uusia ohjeellisia karttoja tiettyihin naapurimaihin ulottuvasta Euroopan laajuisesta liikenneverkosta unionin ja kyseisten naapurimaiden välillä tehtyjen liikenneinfrastruktuuriverkkoja koskevien korkean tason sopimusten perusteella.

(2)

Unionin sekä Venäjän ja Valko-Venäjän välillä on tehty korkean tason sopimus pohjoisen ulottuvuuden liikenne- ja logistiikka-alan kumppanuuden puitteissa 21 päivänä marraskuuta 2012. Unionin sekä Valko-Venäjän, Ukrainan, Moldovan, Georgian, Armenian ja Azerbaidžanin välillä on tehty korkean tason sopimus itäisen kumppanuuden puitteissa 9 päivänä lokakuuta 2013.

(3)

Lisäämällä alustavat kartat asetuksessa (EU) N:o 1315/2013 määriteltyihin verkkoihin liitettävistä liikenneverkoista voidaan kohdentaa paremmin unionin yhteistyötä kyseisten kolmansien maiden kanssa.

(4)

Kyseisten naapurimaiden kanssa tehdyt korkean tason sopimukset koskevat rautatie- ja maantieverkkojen linjauksia sekä satama-, lentoasema- ja rautatieterminaaleja. Sopimuksissa ei käsitellä rautatie- ja maantieinfrastruktuurin valmistumisastetta. Siksi korkean tason sopimuksissa käytetään rautateistä ja maanteistä luonnehdintaa ”valmiit”.

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

Muutetaan asetuksen (EU) N:o 1315/2013 liite III tämän delegoidun asetuksen liitteen mukaisesti.

2 artikla

Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä 17 päivänä tammikuuta 2014.

Komission puolesta

Puheenjohtaja

José Manuel BARROSO


(1)   EUVL L 348, 20.12.2013, s. 1.


LIITE

Muutetaan asetuksen (EU) N:o 1315/2013 liite III seuraavasti:

1)

Korvataan otsikon ”Naapurimaiden kartat” alla oleva kartta seuraavasti:

”

Image 1
”

2)

Lisätään kartat 15.1–17.2 seuraavasti:

Image 2

”

‘

15.1. Alustava laajentaminen naapurimaihin

Kattava verkko: Rautatiet, satamat, rautatieterminaalit ja lentoasemat

Itäisen kumppanuuden liikenneverkko: Armenia, Azerbaidžan, Georgia

15

Image 3
Image 4

Kattava

Ydin

Kattava

Ydin

Kattava

Ydin

Tavanomaiset radat / Valmiit

Suurnopeusradat/Valmiit

Lentoasemat

Tavanomaiset radat / Parannettavat

Suurnopeusradoiksi parannettavat

Satamat

Tavanomaiset radat / Suunnitellut

Suurnopeusradat/Suunnitellut

Rautatieterminaalit

Image 5

15.2. Alustava laajentaminen naapurimaihin

Kattava verkko: Maantiet, satamat, rautatieterminaalit ja lentoasemat

Itäisen kumppanuuden liikenneverkko: Armenia, Azerbaidžan, Georgia

15

Image 6
Image 7

Kattava

Ydin

Kattava

Ydin

Kattava

Ydin

Maantiet/Valmiit

Satamat

Lentoasemat

Maantiet/Parannettavat

Rautatieterminaalit

Maantiet/Suunnitellut

Image 8

16.1. Alustava laajentaminen naapurimaihin

Kattava verkko: Rautatiet, satamat, rautatieterminaalit ja lentoasemat

Itäisen kumppanuuden liikenneverkko: Valko-Venäjä, Moldova, Ukraina

16

Image 9
Image 10

Kattava

Ydin

Kattava

Ydin

Kattava

Ydin

Tavanomaiset radat / Valmiit

Suurnopeusradat/ Valmiit

Lentoasemat

Tavanomaiset radat / Parannettavat

Suurnopeusradoiksi parannettavat

Satamat

Tavanomaiset radat / Suunnitellut

Suurnopeusradat/ Suunnitellut

Rautatieterminaalit

Image 11

16.2. Alustava laajentaminen naapurimaihin

Kattava verkko: Maantiet, satamat, rautatieterminaalit ja lentoasemat

Itäisen kumppanuuden liikenneverkko: Valko-Venäjä, Moldova, Ukraina

16

Image 12
Image 13

Kattava

Ydin

Kattava

Ydin

Kattava

Ydin

Maantiet/Valmiit

Satamat

Lentoasemat

Maantiet/Parannettavat

Rautatieterminaalit

Maantiet/Suunnitellut

Image 14

17.1. Alustava laajentaminen naapurimaihin

Kattava verkko: Rautatiet, satamat, rautatieterminaalit ja lentoasemat

Pohjoisen ulottuvuuden liikenne- ja logistiikka-alan kumppanuus: Valko-Venäjä, Venäjän federaatio

17

Image 15
Image 16

Kattava

Ydin

Kattava

Ydin

Kattava

Ydin

Tavanomaiset radat / Valmiit

Suurnopeusradat/ Valmiit

Lentoasemat

Tavanomaiset radat / Parannettavat

Suurnopeusradoiksi parannettavat

Satamat

Tavanomaiset radat / Suunnitellut

Suurnopeusradat/ Suunnitellut

Rautatieterminaalit

Image 17

17.2. Alustava laajentaminen naapurimaihin

Kattava verkko: Maantiet, satamat, rautatieterminaalit ja lentoasemat

Pohjoisen ulottuvuuden liikenne- ja logistiikka-alan kumppanuus: Valko-Venäjä, Venäjän federaatio

17

Image 18
Image 19

Kattava

Ydin

Kattava

Ydin

Kattava

Ydin

Maantiet/Valmiit

Satamat

Lentoasemat

Maantiet/Parannettavat

Rautatieterminaalit

Maantiet/Suunnitellut”