Väliaikainen versio

JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

MACIEJ SZPUNAR

16 päivänä heinäkuuta 2026(1)

Asia C‑441/25

AGECOP – Associação para a Gestão da Cópia Privada

vastaan

VISAPRESS – Gestão de Conteúdos dos Media, CRL

(Ennakkoratkaisupyyntö – Supremo Tribunal de Justiça (ylin tuomioistuin, Portugali))

Ennakkoratkaisupyyntö – Immateriaalioikeus – Direktiivi 2001/29 – Tekijänoikeudet tietoyhteiskunnassa – 5 artiklan 2 kohdan a ja b alakohta – Sopiva hyvitys teoksen kappaleiden valmistamisesta yksityiseen käyttöön – Direktiivi 2019/790 – Tekijänoikeudet digitaalisilla sisämarkkinoilla – 16 artikla – Kustantajien sopivaa hyvitystä koskevat vaatimukset – Kansallinen lainsäädäntö, jolla osa tekijöille kuuluvasta sopivasta hyvityksestä myönnetään kustantajille, jotka ovat alkuperäisten tekijänoikeuksien haltijoita kokoelmateosten osalta sekä johdetun tekijänoikeuden haltijoita sellaisten lehtiartikkeleiden osalta, jotka on julkaistu ilman mainintaa tekijästä






 Johdanto

1.        Unionin tekijänoikeuslainsäädännössä säädetään, että tekijänoikeuden haltijoille on maksettava sopiva hyvitys heidän teostensa kappaleiden valmistamisesta tekijänoikeutta koskevaan yksinoikeuteen sovellettavien poikkeusten puitteissa. Näiden säännösten mukaan myös kirjallisten ja graafisten teosten kustantajat voivat kuulua kyseisen hyvityksen edunsaajien piiriin.

2.        Ei kuitenkaan vaikuta olevan täysin selvää, ovatko ne oikeutettuja kyseisen hyvityksen saamiseen kustantajina vai myös lain tai sopimuksen nojalla hankkimiensa tekijänoikeuksien haltijoina.

3.        Tämä kysymys on ennakkoratkaisupyynnön kohteena esillä olevassa asiassa.

 Asiaa koskevat oikeussäännöt

 Unionin oikeus

4.        Tekijänoikeuden ja lähioikeuksien tiettyjen piirteiden yhdenmukaistamisesta tietoyhteiskunnassa 22.5.2001 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/29/EY(2) 5 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltiot voivat säätää poikkeuksista tai rajoituksista 2 artiklassa säädettyyn kappaleen valmistamista koskevaan oikeuteen seuraavissa tapauksissa:

a)      kun kyseessä ovat paperilla tai samankaltaisella alustalla olevat kappaleet, jotka on tehty käyttämällä mitä tahansa valokuvaustekniikkaa tai muuta menetelmää, jolla on samanlaiset vaikutukset, lukuun ottamatta nuottilehtien kopioita, ja edellyttäen, että oikeudenhaltijat saavat sopivan hyvityksen;

b)      kun kyseessä ovat luonnollisten henkilöiden mille tahansa välineelle valmistamat kappaleet, jotka on tehty yksityiseen käyttöön ja joiden käyttötarkoitus ei ole välittömästi tai välillisesti kaupallinen, edellyttäen, että oikeudenhaltijat saavat sopivan hyvityksen – –”.

5.        Tekijänoikeudesta ja lähioikeuksista digitaalisilla sisämarkkinoilla ja direktiivien 96/9/EY ja 2001/29/EY muuttamisesta 17.4.2019 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2019/790(3) 16 artiklan ensimmäisessä kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltiot voivat säätää, että kun tekijä on siirtänyt tai lisensoinut oikeuden kustantajalle, tällainen siirto tai lisenssi muodostaa riittävän oikeusperustan siihen, että kustantajalla on oikeus osuuteen hyvityksestä, joka koskee teoksen käyttöä siirrettyä tai lisensoitua oikeutta koskevan poikkeuksen tai rajoituksen nojalla.”

 Portugalin oikeus

6.        Teosten kappaleiden valmistamisesta ja tallentamisesta maksettavasta sopivasta hyvityksestä säädetään tekijänoikeus- ja lähioikeuslain (Código do Direito de Autor e dos Direitos Conexos, hyväksytty 14.3.1985 annetulla asetuksella [Decreto Lei] nro 63/85, sellaisena kuin se oli voimassa pääasian tosiseikkojen tapahtuma-aikaan) 82 §:n 1 momentissa. Kyseisessä säännöksessä hyvityksen edunsaajina mainitaan muun muassa kustantajat.

7.        Edellä mainittua hyvitystä koskevat yksityiskohtaiset säännökset sisältyvät 1.9.1998 annettuun yksityistä kopiointia koskevaan lakiin (Lei da Cópia Privada) nro 62/98, sellaisena kuin se oli voimassa pääasian tosiseikkojen tapahtuma-aikaan. Kyseisen lain 6 §:n 1 momentin mukaan sopivan hyvityksen keräämisestä, hallinnoinnista ja maksamisesta vastaa Associação para a Gestão da Cópia Privada (jäljempänä AGECOP), Portugalin lain mukainen voittoa tavoittelematon oikeushenkilö, joka on erityisesti tekijöitä ja kustantajia edustava tekijänoikeuksien ja lähioikeuksien yhteishallinnointiorganisaatioiden liitto.

8.        Edellä mainitun lain 7 §:n 2 momentin mukaan kirjallisten ja graafisten teosten yksityistä kopiointia koskevan sopivan hyvityksen rahoittamiseksi kerätyt määrät jaetaan tasan tekijöitä ja kustantajia edustavien tahojen kesken.

 Pääasian tosiseikat, asian käsittelyn vaiheet ja ennakkoratkaisukysymykset

9.        AGECOP:n hallitus antoi 26.6.2020 ratkaisun, jonka mukaan kirjallisten ja graafisten teosten yksityisestä kopioinnista saman vuoden maaliskuun ja toukokuun väliseltä ajalta maksettava sopiva hyvitys maksetaan, siltä osin kuin se on kansallisen lain mukaisesti tarkoitettu tekijöille, tekijöitä edustavalle organisaatiolle, ja siltä osin kuin se on tarkoitettu kustantajille, kustantajia edustavalle organisaatiolle.

10.      Lehtikustantajia edustava organisaatio VISAPRESS – Gestão de Conteúdos dos Media, CRL (jäljempänä VISAPRESS) nosti 27.7.2020 kanteen tästä päätöksestä. VISAPRESS katsoo ennen kaikkea, että lehtikustantajat eivät ole ainoastaan lehtijulkaisujen lähioikeuksien haltijoita vaan myös osaa näistä julkaisuista koskevien tekijänoikeuksien haltijoita ja että siten niillä olisi oltava oikeus osuuteen tekijöille osoitetusta sopivasta hyvityksestä. Tässä mainittu tuomioistuinmenettely ei vaikuta muodostavan osaa pääasiasta.

11.      AGECOP:n hallitus antoi 3.12.2020 kyseisen vuoden kesäkuun ja marraskuun väliseltä ajalta maksettavaa sopivaa hyvitystä koskevan ratkaisun, jonka sisältö on vastaava kuin 26.6.2020 annetun ratkaisun.

12.      VISAPRESS haki 21.6.2023 muutosta tähän ratkaisuun ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelta, joka kuitenkin hylkäsi kanteen 21.3.2024 antamallaan tuomiolla. Tribunal da Relação de Lisboa (ylioikeus, Lissabon, Portugali) kumosi edellä mainitun tuomion 16.10.2024 antamallaan tuomiolla. Ylioikeus totesi erityisesti, että VISAPRESS:ää voidaan pitää tekijänoikeus- ja lähioikeuslain 82 §:ssä ja yksityistä kopiointia koskevan lain säännöksissä tarkoitettuna tekijöitä edustavana tahona ja siten tahona, jolla on oikeus saada osansa tekijöille osoitetusta osuudesta sopivasta hyvityksestä.

13.      AGECOP teki jälkimmäisestä tuomiosta kassaatiovalituksen ennakkoratkaisua pyytäneeseen tuomioistuimeen. Näissä olosuhteissa Supremo Tribunal de Justiça (ylin tuomioistuin, Portugali) päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Kun otetaan huomioon seuraavat seikat:

a)      Portugalin kansallisessa lainsäädännössä säädetään, että [direktiivin 2001/29] 5 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdassa sekä [direktiivin 2019/790] 16 artiklassa tarkoitettu yksityistä kopiointia koskeva sopiva hyvitys on jaettava yhtä suuriin osiin tekijöitä edustavien organisaatioiden ja kustantajia edustavien organisaatioiden välillä;

b)      Portugalin kansallisen lainsäädännön mukaisesti lehtikustantajat ovat sen lisäksi, että ne ovat lähioikeuden haltijoita, myös kustantamiinsa päivälehtiin ja muihin julkaisuihin liittyvän alkuperäisen tekijänoikeuden haltijoita sekä johdetun tekijänoikeuden haltijoita sellaisten julkaisujen osalta, joiden tekijää ei mainita, ja muun muassa silloin, kun tekijät ovat siirtäneet niille oikeutensa;

onko edellä mainittuja direktiivejä tulkittava yhdessä luettuina siten, että käsiteltävän asian tilanteessa sovellettavaa Portugalin kansallista lainsäädäntöä voidaan tulkita siten, että päivälehtien ja muiden aikakausjulkaisujen kustantajia edustava yhteishallinnointiorganisaatio voi sen lisäksi, että sillä on oikeus saada (50 prosentin) osuus kustantajille yksityistä kopiointia koskevasta sopivasta hyvityksestä, jakaa loput, lain mukaan tekijöille kuuluvat 50 prosenttia tästä sopivasta hyvityksestä sellaisen toisen yhteishallinnointiorganisaation kanssa, joka edustaa kyseisiin aikakausjulkaisuihin sisältyvien teosten tekijöitä, mikä merkitsee väistämättä, että viimeksi mainituille jaettava osuus sopivasta hyvityksestä jää pienemmäksi?”

14.      Ennakkoratkaisupyyntö saapui unionin tuomioistuimeen 4.7.2025. Kirjallisia huomautuksia esittivät pääasian asianosaiset, Portugalin ja Viron hallitukset sekä Euroopan komissio. Unionin tuomioistuin päätti ratkaista asian ilman suullista käsittelyä.

 Asian tarkastelu

15.      Esillä olevassa asiassa esitetyn ennakkoratkaisukysymyksen tarkastelu edellyttää joitakin alustavia huomioita tämän kysymyksen kohteesta.

 Ennakkoratkaisukysymyksen kohde

16.      Kuten ennakkoratkaisupyynnöstä käy ilmi, pääasiassa on kyse kahden tekijänoikeuden ja lähioikeuksien yhteishallinnointiorganisaation välisestä riidasta, ja se koskee sitä, miltä osin kyseiset organisaatiot ovat oikeutettuja vastaanottamaan ja jakamaan jäsenilleen varoja, jotka on osoitettu kappaleiden valmistamisesta maksettavaan sopivaan hyvitykseen. Tämä pääasian riidan kohde käy ilmi myös siitä, miten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on muotoillut ennakkoratkaisukysymyksen.

17.      On kuitenkin huomattava, että unionin oikeudessa säännellään ainoastaan sopivan hyvityksen saamiseen oikeutettujen tahojen määrittelyä. Tämän hyvityksen maksamiseen tarkoitettujen varojen keräämisen ja hallinnoinnin järjestäminen sekä kysymys hyvityksen saamiseen oikeutettujen tahojen edustamisesta yhteishallinnointiorganisaation toimesta sen sijaan kuuluu kokonaisuudessaan jäsenvaltioiden toimivaltaan, edellyttäen tietenkin, että kansallinen lainsäädäntö on tältä osin yhteensopiva unionin oikeuden kanssa.

18.      Edellä esitetyn perusteella on katsottava, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii esillä olevassa asiassa esittämällään ennakkoratkaisukysymyksellä selvittämään, onko direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan a ja b alakohtaa, luettuina yhdessä direktiivin 2019/790 16 artiklan ensimmäisen kohdan kanssa, tulkittava siten, että ne ovat esteenä jäsenvaltion lainsäädännölle, jonka mukaan lehtikustantajilla on oikeus sopivaan hyvitykseen julkaisujensa kappaleiden valmistamisesta näiden julkaisujen tekijänoikeuden haltijoina riippumatta siitä, että heillä on oikeus tähän hyvitykseen myös kyseisten julkaisujen kustantajina.

19.      Tämän kysymyksen tarkastelu on syytä aloittaa lyhyellä muistutuksella unionin tuomioistuimen asiaankuuluvasta oikeuskäytännöstä sekä direktiivin 2019/790 16 artiklan syntyhistoriasta.

 Unionin tuomioistuimen tähänastinen oikeuskäytäntö ja direktiivin 2019/790 16 artiklan syntyhistoria

20.      Vaikka direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdan sanamuoto sopivan hyvityksen osalta on hyvin suppea, unionin tuomioistuin on kehittänyt sen perusteella laajan oikeuskäytännön, myös hyvitykseen oikeutettujen tahojen piirin osalta.

21.      Jo ensimmäisessä sopivaa hyvitystä koskevassa tuomiossaan unionin tuomioistuin totesi, että hyvityksen tarkoituksena on korvata oikeudenhaltijoille vahinko, joka näille aiheutuu suojattujen teosten ja muun aineiston kappaleiden valmistamisesta edellä mainituissa säännöksissä säädetyn poikkeuksen nojalla, ja että hyvityksen määrä on laskettava kyseisen vahingon laajuuden perusteella.(4)

22.      Seuraavaksi unionin tuomioistuin totesi, että sopivaa hyvitystä ei tarvitse maksaa kokonaisuudessaan suoraan oikeudenhaltijoille, vaan nämä voivat saada siitä hyötyä epäsuorasti. Hyvityksen edunsaajien ei kuitenkaan tulisi olla ulkopuolisia henkilöitä.(5)

23.      Lopuksi 12.11.2015 antamassaan tuomiossa Hewlett-Packard Belgium (C‑572/13, EU:C:2015:750, 46–49 kohta; jäljempänä tuomio Hewlett-Packard) unionin tuomioistuin totesi olennaisilta osin, että teosten, joiden kappaleita on valmistettu direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdan poikkeuksen nojalla, kustantajilla ei ole oikeutta saada osaa tekijöille kuuluvasta kappaleiden valmistamisesta maksettavasta sopivasta hyvityksestä. Unionin tuomioistuin nojautui ensisijaisesti direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdan sanamuotoon, jonka mukaan sopiva hyvitys maksetaan ”oikeudenhaltijoille”, kun taas kyseisen direktiivin 2 artiklassa, jossa säädetään kappaleen valmistamista koskevasta oikeudesta, ei mainita kustantajia kyseisen oikeuden haltijoiden joukossa.

24.      Tuomiota Hewlett-Packard ei otettu hyvin vastaan jäsenvaltioissa, joista useiden(6) lainsäädännössä säädetään kustantajien osuudesta sopivaan hyvitykseen kappaleen valmistamista koskevan oikeuden poikkeusten osalta.(7) Jotta ne voisivat pitää voimassa nämä säännökset, unionin lainsäätäjä antoi direktiivin 2019/790 16 artiklan. Yhteys kyseisen säännöksen ja tuomion Hewlett-Packard välillä ilmenee selvästi kyseisen direktiivin johdanto-osan 60 perustelukappaleesta, jonka mukaan kyseinen säännös annettiin erityisesti niitä jäsenvaltioita varten, jotka myönsivät kustantajille osuuden sopivasta hyvityksestä ”ennen 12 päivää marraskuuta 2015” eli ennen kyseisen tuomion antamispäivää.

25.      Pääasian riita on syntynyt tätä taustaa vasten. Sen ratkaiseminen edellyttää direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdan, luettuina yhdessä direktiivin 2019/790 16 artiklan kanssa, tulkintaa.

 Direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdan tulkinta

26.      AGECOP päättelee direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdan sanamuodosta, että säännöksissä käytetty ”oikeudenhaltijoiden” käsite kattaa ainoastaan kyseisen direktiivin 2 artiklassa luetellut tahot, joihin kustantajat eivät sisälly. Näin ollen AGECOP katsoo, että kustantajat voivat saada sopivan hyvityksen ainoastaan direktiivin 2019/790 16 artiklan nojalla riippumatta siitä, ovatko ne ainoastaan teosten käyttöön oikeutettuja lisenssinhaltijoita vai ovatko ne saaneet lain tai sopimuksen nojalla yksinoikeuden kappaleiden valmistamiseen. Kansallisen lain pohjalta AGECOP päättelee tästä, että kustantajilla ei ole oikeutta osaan tekijöille osoitetusta sopivasta hyvityksestä.

27.      En kuitenkaan usko, että kyseisten säännösten näin suppea tulkinta on oikea.

28.      Kuten jo direktiivin 2001/29 otsikko osoittaa, sen tarkoituksena on ainoastaan yhdenmukaistaa tiettyjä tekijänoikeutta ja lähioikeuksia koskevia säännöksiä. Direktiivin 2 artiklalla yhdenmukaistetaan kappaleen valmistamista koskevaa oikeutta määrittelemällä tämän oikeuden suojaamat kohteet ja tahot, joille tämä oikeus pääsääntöisesti kuuluu, ja sen 5 artiklassa säädetään poikkeuksista kyseiseen oikeuteen.

29.      Direktiivillä 2001/29 tai millään muullakaan unionin säädöksellä ei sen sijaan säännellä yksinomaisen tekijänoikeuden ja lähioikeuksien siirtoa tai näiden oikeuksien haltijoiden piirin määrittelemistä epätavallisissa tilanteissa, kuten silloin, kun teos luodaan työsuhteessa tai useiden tekijöiden yhteistyönä. Näin ollen ei voida päätellä, että kappaleen valmistamista koskevan oikeuden haltijoiden piiri rajoittuisi tiukasti direktiivin 2 artiklassa nimenomaisesti lueteltuihin tahoihin. Tällaisessa tilanteessa yksinoikeuksien kauppa olisi nimittäin mahdotonta, samoin kuin epätavallisten tilanteiden joustava sääntely. Lisäksi on muistettava, että tekijänoikeus ja tietyt lähioikeudet pysyvät voimassa myös direktiivin 2001/29 2 artiklassa lueteltujen tahojen kuoleman jälkeen ja voivat olla perimyksen kohteena, minkä seurauksena perilliset saavat näiden tahojen oikeudet.

30.      Direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdan osalta on todettava, että viitattaessa niiden henkilöiden piiriin, joilla on oikeus sopivaan hyvitykseen, näissä säännöksissä ei mainita kyseisen direktiivin 2 artiklassa tarkoitettuja tahoja vaan käytetään yleistä käsitettä ”oikeudenhaltijat”.(8) Siten ei ole mitään syytä katsoa, että tämä käsite kattaisi ainoastaan direktiivin 2001/29 2 artiklassa mainitut tahot. Sitä on pikemminkin tulkittava päinvastoin ottaen huomioon tekijänoikeuslainsäädännön toiminnan tosiasialliset olosuhteet jäsenvaltioissa eli siten, että se kattaa paitsi 2 artiklassa nimenomaisesti mainitut tahot myös näiden tahojen ja henkilöiden oikeudelliset seuraajat, jotka vaikka eivät olekaan teosten varsinaisia tekijöitä, ovat tekijänoikeuden haltijoita kansallisen, unionin oikeuden mukaisen lainsäädännön nojalla.

31.      Tällaisia henkilöitä voivat olla esimerkiksi kustantajat tilanteessa, jossa (ja siltä osin kuin) tekijät ovat siirtäneet niille yksinoikeuden teoksen kappaleiden valmistamiseen tai jossa kansallisessa laissa annetaan heille kyseisen oikeuden haltijan asema.

32.      Tuomiosta Hewlett-Packard ei seuraa mitään muuta. Kyseiseen tuomioon johtaneessa asiassa ei käsitelty yksityiskohtaisesti kysymystä kustantajien mahdollisesta asemasta kappaleen valmistamista koskevan oikeuden haltijoina. Pääasiassa sovellettavan kansallisen lainsäädännön mukaan kustantajat saivat sopivan hyvityksen kustantajina, ja tässä yhteydessä unionin tuomioistuin totesi, että niitä ei ole mainittu direktiivin 2001/29 2 artiklassa itsenäisenä kyseisen oikeuden haltijoiden ryhmänä. Koska sopivan hyvityksen tarkoituksena on korvata vahinko, joka aiheutuu kappaleen valmistamista koskevan yksinoikeuden poikkeuksen soveltamisesta, unionin tuomioistuin katsoi, ettei tämä oikeus kuulunut kustantajille, koska ne eivät olleet kärsineet vahinkoa kyseisen poikkeuksen vuoksi. Unionin tuomioistuin ei sen sijaan missään vaiheessa kyseisessä tuomiossa todennut, että direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitettu oikeudenhaltijoiden käsite rajoittuisi kyseisen direktiivin 2 artiklassa mainittuihin tahoihin.

33.      Edellä 30 kohdassa ehdotettu direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdan tulkinta on myös yhdenmukainen sopivan hyvityksen tarkoituksen kanssa. Kuten jo mainitsin, unionin tuomioistuin on todennut, että kyseisen hyvityksen tarkoituksena on korvata kappaleen valmistamista koskevan oikeuden haltijoille vahinko, joka aiheutuu yksityistä kopiointia koskevan poikkeuksen johdosta.(9) Tämä vahinko aiheutuu siitä, että käyttäjät voivat valmistaa teoksen kappaleen yksityiseen käyttöön ilman kappaleen valmistamista koskevan oikeuden haltijan suostumusta, mistä haltija voisi muutoin periä korvauksen esimerkiksi myymällä uuden teoksen kappaleen.

34.      Siten on loogista, että sopivaan hyvitykseen oikeutettu olisi aina se taho, jolla ilman direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan a tai b alakohdassa säädettyä poikkeusta olisi oikeus sallia tai kieltää kappaleen valmistaminen. Tämä voi olla henkilö, jolle kappaleen valmistamista koskeva oikeus on siirretty sopimuksella tai joka on kyseisen oikeuden haltija kansallisen lain mukaan, vaikka hän ei olisikaan teoksen varsinainen tekijä. Erityisesti kustantaja voi olla tällainen henkilö. Yksityisoikeudelliset oikeussuhteet tai lainsäädäntö voivat tietenkin olla monimutkaisempia, ja useampi kuin yksi henkilö voi olla tietyn teoksen oikeudenhaltija. Sopivan hyvityksen laskenta- ja maksutavassa olisi otettava huomioon tämä monimutkainen todellisuus.

35.      On totta, että direktiivin 2019/790 16 artikla aiheuttaa tässä yhteydessä jonkin verran epäselvyyttä. Kyseisen säännöksen nojalla jäsenvaltiot voivat nimittäin antaa kustantajille oikeuden osuuteen sopivasta hyvityksestä riippumatta siitä, onko oikeus siirretty niille vai ovatko ne ainoastaan hankkineet lisenssin teoksen hyödyntämiseen. Voidaan siten katsoa, että tämä on ainoa mahdollinen peruste kustantajille sopivan hyvityksen saamiseen, eikä niiden mahdollisella asemalla direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitettuina kappaleen valmistamista koskevan oikeuden haltijoina ole merkitystä.

36.      Mielestäni tällainen direktiivin 2019/790 16 artiklan tulkinta on kuitenkin virheellinen. Toisin kuin direktiivissä 2001/29, direktiivin 2019/790 16 artiklassa tai johdanto-osan 60 perustelukappaleessa, jossa viitataan kyseiseen artiklaan, ei käytetä oikeudenhaltijoiden käsitettä vaan ainoastaan erotetaan toisistaan yhtäältä tekijät ja toisaalta kustantajat. Unionin lainsäätäjän tavoitteena oli pikemminkin käytännön ongelman kuin oikeudellisten kysymysten ratkaiseminen. Edellä mainittu johdanto-osan 60 perustelukappale osoittaa, että unionin lainsäätäjän tarkoituksena oli direktiivin 2019/790 16 artiklalla antaa jäsenvaltioille mahdollisimman laaja harkintavalta sen suhteen, myönnetäänkö kustantajille osuus sopivaan hyvitykseen, riippumatta siitä, missä muodossa tekijät ovat myöntäneet niille oikeuden hyödyntää teoksia. Kyseinen säännös on siis muotoiltu siten, että se kattaa kaikki mahdolliset tilanteet ja kaikki jäsenvaltioiden kansallisen lainsäädännön mukaiset mekanismit.

37.      Tämä säännös ei kuitenkaan muuta direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdan sanamuotoa, jossa, toisin kuin kyseisen direktiivin 2 artiklassa, ei käytetä käsitettä ”tekijä” vaan käsitettä ”oikeudenhaltijat”. Ei ole siis syytä katsoa, että kyseisen käsitteen soveltamisalaa olisi kavennettu pelkästään siksi, että direktiivin 2019/790 16 artikla mahdollisesti kattaa tilanteet, joissa kustantajia voidaan pitää oikeudenhaltijoina. Tällaisissa tilanteissa mainittu 16 artikla on korkeintaan luonteeltaan ainoastaan toteava.

38.      En sen sijaan ole samaa mieltä AGECOP:n esittämästä perustelusta, jonka mukaan ehdottamani kaltainen direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdan tulkinta tekee direktiivin 2019/790 16 artiklasta merkityksettömän. Jälkimmäinen säännös kattaa nimittäin myös tilanteet, joissa kustantajat eivät ole kappaleen valmistamista koskevan oikeuden haltijoita vaan ainoastaan teosten hyödyntämisoikeuden lisenssinhaltijoita.(10) Tällaisessa tilanteessa se säilyttää täysin normatiivisen sisältönsä.

39.      Lisäksi on huomattava, että direktiivin 2019/790 16 artikla kattaa vain tilanteet, joissa kustantajat ovat hankkineet oikeuksia tekijöiltä. Siten, jos direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdan mukaiseen sopivaan hyvitykseen oikeutettujen tahojen piirin katsottaisiin rajoittuvan kyseisen direktiivin 2 artiklassa lueteltuihin tahoihin, kustantajat, jotka ovat saaneet kappaleen valmistamista koskevan oikeuden itsenäisesti esimerkiksi lain nojalla, menettäisivät oikeuden sopivaan hyvitykseen, mikä olisi mielestäni ristiriidassa sekä direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdan että direktiivin 2019/790 16 artiklan tarkoituksen kanssa. On siis pikemminkin katsottava, että unionin lainsäätäjä päätti olla sääntelemättä tällaisia tilanteita toisessa säännöksessä, koska se totesi niiden kuuluvan ensimmäisen säännöksen piiriin.

40.      Mielestäni direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan a ja b alakohtaa on siis tulkittava siten, että kustantajilla, jotka ovat kappaleen valmistamista koskevan yksinoikeuden haltijoita, on oikeus sopivaan hyvitykseen näiden säännösten nojalla.

41.      Direktiivin 2019/790 16 artiklan osalta on kuitenkin otettava vielä huomioon kyseisen sopivan hyvityksen tarkoitus ja tehtävä.

 Kustantajille myönnettävän sopivan hyvityksen tarkoitus ja tehtävä

42.      Kuten jo mainitsin, tuomion Padawan (39–42 kohta) mukaan tämän hyvityksen tarkoituksena on korvata vahinko, joka aiheutuu teosten hyödyntämisestä direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdassa säädetyn poikkeuksen puitteissa, ja sen määrä olisi laskettava tämän vahingon laajuuden perusteella. Kyseisessä tuomiossa viitattiin tietenkin oikeudenhaltijoille osoitettuun sopivaan hyvitykseen. En kuitenkaan näe mitään syytä, miksi sitä ei voitaisi soveltaa myös kustantajiin, jotka saavat tämän hyvityksen direktiivin 2019/790 16 artiklan nojalla, koska, kuten kyseisestä säännöksestä käy ilmi, kyse on kustantajien osuudesta edellä mainittujen direktiivin 2001/29 säännösten mukaisesti maksetusta hyvityksestä.

43.      Unionin tuomioistuin on myös muissa tuomioissa korostanut sopivan hyvityksen ja kappaleen valmistamista koskevan oikeuden haltijoiden kärsimän vahingon välistä yhteyttä. Erityisesti tuomiossa Hewlett-Packard unionin tuomioistuin kyseenalaisti vahinkojen, jotka ovat aiheutuneet kappaleiden valmistamisesta laittomista lähteistä, korvaamisen, koska se ei kuulu direktiivin 5 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdassa säädetyn poikkeuksen piiriin, sekä hyvityksen laskentajärjestelmän, jossa ei sallita todellisen vahingon vähentämistä kiinteämääräisenä lasketusta vahingosta.(11) Lisäksi unionin tuomioistuin kyseenalaisti sopivan hyvityksen rahoittamiseen tarkoitettujen varojen perimisen kopiointilaitteista, joita ei ole tarkoitettu yksityiskäyttöön, koska tällaisia laitteita ei käytetä kappaleen valmistamiseen yksityiseen käyttöön, kuten direktiivin 5 artiklan 2 kohdan b alakohdassa edellytetään.(12)

44.      Tämä edellytys on siten otettava huomioon tilanteessa, jossa kustantajien oikeus sopivaan hyvitykseen kappaleen valmistamista koskevan oikeuden haltijoina ja kustantajina on mahdollisesti päällekkäinen. Tältä osin en jaa VISAPRESS:n esittämää näkemystä siitä, että kustantajat, jotka ovat tämän yksinoikeuden haltijoita, kärsivät kaksinkertaista vahinkoa: ensiksi, koska ne eivät voi myydä suurempaa määrää teoksen kappaleita, ja toiseksi kappaleen valmistamista koskevaa oikeutta koskevan poikkeuksen soveltamisen vuoksi.

45.      Vahinko, jota sopivalla hyvityksellä pyritään korjaamaan, seuraa tämän poikkeuksen olemassaolosta ja koostuu nimenomaan teosten kappaleiden myynnistä (tai niiden tarjoamisesta aineettomassa muodossa) saatavien tulojen vähenemisestä. Kappaleen valmistamista koskeva oikeus on varallisuusoikeus, ja ainoa vahinko, joka voi aiheutua sen rajoittamisesta, on teosten taloudellisen hyödyntämisen kautta saatavien tulojen väheneminen.

46.      Tilanteessa, jossa on mahdotonta tarkasti määrittää, minkä teoksen kappaleen ja kuinka monta kertaa käyttäjät ovat valmistaneet yksityiseen käyttöönsä tai mikä olisi ollut näiden käyttäjien valmius ostaa lisää teoksen kappaleita, sopiva hyvitys heijastaa tietenkin vain karkeasti kappaleen valmistamista koskevan oikeuden haltijoiden tosiasiallisesti kärsimää vahinkoa. Tästä huolimatta herää kysymys, joka kansallisen lainsäätäjän tai lakia soveltavien kansallisten viranomaisten on ratkaistava, siitä, onko esimerkiksi kustantajalle samasta teoksesta – tilanteessa, jossa se on myös kappaleen valmistamista koskevan oikeuden haltija – maksettava kaksinkertainen hyvitys yhdenmukainen sen vaatimuksen kanssa, että sopivan hyvityksen määrä määritetään oikeudenhaltijan kärsimän vahingon laajuuden perusteella.

47.      Näin ollen tilanteessa, jossa kustantajilla on oikeus sopivaan hyvitykseen sekä kappaleen valmistamista koskevan oikeuden haltijana että näiden teosten kustantajana, hyvityksen kokonaismäärän olisi heijastettava niiden tosiasiallisesti kärsimän vahingon, joka on aiheutunut kappaleiden valmistamisesta yksityiseen käyttöön, laajuutta.

48.      Katson siis lopulta, että direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan a ja b alakohta, luettuina yhdessä direktiivin 2019/790 16 artiklan ensimmäisen kohdan kanssa, eivät ole esteenä sille, että lehtikustantajat olisivat oikeutettuja sopivaan hyvitykseen julkaisujensa kappaleiden valmistamisesta näiden julkaisujen tekijänoikeuksien haltijoina riippumatta siitä, että niillä on oikeus tähän hyvitykseen myös kyseisten julkaisujen kustantajina, kun otetaan huomioon tämän ratkaisuehdotuksen 47 kohdassa esitetty.

 Loppuhuomautukset

49.      Mielestäni on tarpeen esittää vielä kaksi loppuhuomautusta.

50.      Ensinnäkin, kuten jo alussa ennakkoratkaisukysymyksen muotoilun yhteydessä totesin, vaikka unionin oikeudessa määritellään sopivan hyvityksen edunsaajien piiri, siinä ei säännellä näiden edunsaajien edustamista yhteisvalvontaorganisaatioiden toimesta tai kyseisten organisaatioiden käyttämää hyvityksen jakamismekanismia, vaan tämä jätetään jäsenvaltioiden kansallisen lainsäädännön varaan. Näin ollen kysymys siitä, pitäisikö kustantajien, jotka ovat kappaleen valmistamista koskevan oikeuden haltijoita, saada sopiva hyvitys tekijöitä edustavan organisaation vai kustantajia edustavan organisaation käytettävissä olevista varoista, jää kokonaisuudessaan kansallisen lainsäädännön, tässä tapauksessa Portugalin lainsäädännön, varaan. Sama pätee siihen, missä suhteessa kustantajat osallistuvat kyseisen sopivan hyvityksen jakamiseen.

51.      Toiseksi nyt käsiteltävässä asiassa esitetty ennakkoratkaisukysymys ei miltään osin koske sen arvioimista, ovatko Portugalin kansalliset säännökset, joilla lehtikustantajille annetaan tekijänoikeuden haltijan asema tiettyjen julkaisujen osalta, yhteensopivia unionin oikeuden kanssa. Ei myöskään vaikuta siltä, että tämä kysymys olisi kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan riidan tai asianosaisten esittämien väitteiden kohteena. Siksi en myöskään käsittele tätä kysymystä ratkaisuehdotuksessani, eikä unionin tuomioistuimen mielestäni tarvitse käsitellä sitä esillä olevassa asiassa antamassaan ratkaisussa; mielestäni sille ei myöskään ole annettu riittävästi tietoa, jotta se voisi ratkaista tämän kysymyksen.

52.      Lisään ainoastaan, että hiljattain asiassa ONB ym. annettu tuomio(13) koski erityistä tilannetta, jossa kustantajilta vietiin takautuvasti heidän lähioikeutensa sellaisten säännösten nojalla, jotka oli annettu sen jälkeen, kun ne olivat hankkineet kyseiset oikeudet, tai vastoin niiden perusteltua odotusta näiden oikeuksien saamisesta. Tästä tuomiosta tehdyt johtopäätökset eivät siis ole suoraan ja automaattisesti sovellettavissa nyt käsiteltävän asian kaltaiseen tilanteeseen.

 Ratkaisuehdotus

53.      Kaikkien edellä esitettyjen seikkojen perusteella ehdotan, että Supremo Tribunal de Justiçan ennakkoratkaisukysymykseen vastataan seuraavasti:

Tekijänoikeuden ja lähioikeuksien tiettyjen piirteiden yhdenmukaistamisesta tietoyhteiskunnassa 22.5.2001 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/29/EY 5 artiklan 2 kohdan a ja b alakohtaa, luettuina yhdessä tekijänoikeudesta ja lähioikeuksista digitaalisilla sisämarkkinoilla ja direktiivien 96/9/EY ja 2001/29/EY muuttamisesta 17.4.2019 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2019/790 16 artiklan kanssa,

on tulkittava siten, että

ne eivät ole esteenä jäsenvaltion lainsäädännölle, jonka mukaan lehtikustantajat ovat oikeutettuja sopivaan hyvitykseen julkaisujensa kappaleiden valmistamisesta näiden julkaisujen tekijänoikeuksien haltijoina riippumatta siitä, että niillä on oikeus tähän hyvitykseen myös kyseisten julkaisujen kustantajina; tilanteessa, jossa kustantajilla on oikeus sopivaan hyvitykseen sekä kappaleen valmistamista koskevan oikeuden haltijana että näiden teosten kustantajana, hyvityksen kokonaismäärän olisi heijastettava niiden tosiasiallisesti kärsimän vahingon, joka on aiheutunut kappaleiden valmistamisesta yksityiseen käyttöön, laajuutta.


1      Alkuperäinen kieli: puola.


2      EYVL 2001, L 167, s. 10.


3      EUVL 2019, L 130, s. 92.


4      Tuomio 21.10.2010, Padawan (C‑467/08, EU:C:2010:620, 39–42 kohta; jäljempänä tuomio Padawan).


5      Tuomio 11.7.2013, Amazon.com International Sales ym. (C‑521/11, EU:C:2013:515, 49, 50, 53 ja 54 kohta).


6      Komission esillä olevassa asiassa esittämien huomautusten mukaan – 18.


7      Tämä osuus voi lisäksi olla suhteellisen korkea, kuten pääasiassa sovellettava Portugalin lainsäädäntö, jonka mukaan sopiva hyvitys jaetaan tasan tekijöiden ja kustantajien kesken, osoittaa. Samaa jakoa sovellettiin myös tuomiossa Hewlett-Packard (ks. kyseisen tuomion 9 kohdassa mainittu Belgian lainsäädäntö).


8      Englanniksi ”rightholders”, ranskaksi ”titulaires de droits” ja saksaksi ”Rechtinhaber”.


9      Tuomio Padawan, 40 kohta.


10      Ks. teollis- ja tekijänoikeuksien noudattamisen varmistamisesta 29.4.2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/48/EY (EUVL 2004, L 157, s. 45) 4 artikla, jossa nämä kaksi tyyppiä erotetaan selvästi toisistaan.


11      Ks. kyseisen tuomion tuomiolauselman 3 ja 4 kohta.


12      Tuomio Padawan, tuomiolauselman 3 kohta.


13      Tuomio 6.3.2025 (C‑575/23, EU:C:2025:141).