|
virallinen lehti |
FI L-sarja |
|
2024/1015 |
27.3.2024 |
NEUVOSTON ASETUS (EU) 2024/1015,
annettu 26 päivänä maaliskuuta 2024,
unionin vesillä ja unionin kalastusaluksiin tietyillä unionin ulkopuolisilla vesillä sovellettavien tiettyjen kalakantojen kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuodeksi 2024, 2025 ja 2026 annetun neuvoston asetuksen (EU) 2024/257 muuttamisesta
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka
ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 43 artiklan 3 kohdan,
ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen,
sekä katsoo seuraavaa:
|
(1) |
Neuvoston asetuksessa (EU) 2024/257 (1) vahvistetaan vuosiksi 2024, 2025 ja 2026 unionin vesillä ja unionin kalastusaluksiin tietyillä unionin ulkopuolisilla vesillä sovellettavat tiettyjen kalakantojen kalastusmahdollisuudet. Asetuksessa (EU) 2024/257 vahvistettuja suurimpia sallittuja saaliita (TAC) ja pyyntiponnistusrajoituksia sekä niihin toiminnallisesti liittyviä toimenpiteitä olisi muutettava, jotta voidaan ottaa huomioon julkaistut tieteelliset lausunnot sekä kolmansien maiden kanssa käytyjen neuvottelujen ja alueellisten kalastuksenhoitojärjestöjen kokousten tulokset. |
|
(2) |
Asetuksessa (EU) 2024/257 vahvistettiin rauskukalojen (Rajiformes) TAC unionin ja Yhdistyneen kuningaskunnan vesillä Kansainvälisen merentutkimusneuvoston (ICES) alueilla 6a, 6b, 7a–7c ja 7e–7k. Kyseisessä asetuksessa vahvistettiin myös kyseiseen TACiin liittyvä erityisedellytys. Tämä erityisedellytys antaa unionille ja Yhdistyneelle kuningaskunnalle mahdollisuuden pyytää vuonna 2024 palettirauskun (Raja microocellata) saaliita ICES-alueella 7e (Englannin kanaalin länsiosa), jotta valvontakalastuksen avulla kyseisestä kannasta voitaisiin kerätä kalastusta koskevaa tietoa ICESin arvioinnin mukaisesti. Oikeusvarmuuden takaamiseksi ja valvontakalastuksen ”seurantaohjelmien” mahdollistamiseksi kyseisen erityisedellytyksen mukaiset määrät olisi jaettava jäsenvaltioille suhteellisen vakauden periaatteen ja rauskukalojen jakoperusteen mukaisesti unionin ja Yhdistyneen kuningaskunnan vesillä ICES-alueilla 6a, 6b, 7a–7c ja 7e–7k. |
|
(3) |
Kahdenvälisissä neuvotteluissa, jotka koskivat Euroopan unionin ja Euroopan atomienergiayhteisön sekä Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan välisen kauppa- ja yhteistyösopimuksen (2), jäljempänä ’kauppa- ja yhteistyösopimus’, liitteessä 35 lueteltujen kantojen kalastusmahdollisuuksien vahvistamista, määritettiin ensimmäistä kertaa vuoden 2024 TACit seuraaville: i) mustaeväkampela (Glyptocephalus cynoglossus) ICES-alueella 3a sijaitsevilla unionin vesillä; ii) pikkupääkampela (Microstomus kitt) samalla alueella; ja iii) silokampela (Scophthalmus rhombus) samalla alueella. Koska jäsenvaltioiden välistä sopimusta siitä, miten kyseiset kalastusmahdollisuudet on jaettava, ei vielä ollut, kyseisten kantojen TACit merkittiin asetuksessa (EU) 2024/257 maininnalla ”vahvistetaan myöhemmin”. Kyseisten kantojen TACit ja unionin kiintiö olisi vahvistettava kyseisen kauden osalta ja Yhdistyneen kuningaskunnan kanssa sovitulle tasolle, ja kyseiset unionin kiintiöt olisi jaettava jäsenvaltioille asianomaisten jäsenvaltioiden 18 päivänä maaliskuuta 2024 kyseisten kantojen jakoperusteista saavuttaman sopimuksen mukaisesti. |
|
(4) |
Unionin ja Yhdistyneen kuningaskunnan välillä käytiin 7 ja 8 päivänä maaliskuuta 2024 kahdenvälisiä neuvotteluja kauppa- ja yhteistyösopimuksen 498 artiklan 2, 4 ja 6 kohdan nojalla tuulenkalan ja sen kanssa saatujen sivusaaliiden (Ammodytes spp.) TACin tasosta Yhdistyneen kuningaskunnan ja unionin vesillä ICES-suuralueella 4, Yhdistyneen kuningaskunnan vesillä ICES-alueella 2a ja unionin vesillä alueella 3a. Neuvottelujen tulokset kirjattiin 12 päivänä maaliskuuta 2024 allekirjoitettuun kirjalliseen pöytäkirjaan. Asiaankuuluva TAC olisi näin ollen vahvistettava Yhdistyneen kuningaskunnan kanssa sovitulle tasolle. |
|
(5) |
Eteläisen Tyynenmeren alueellinen kalastusjärjestö (SPRFMO) hyväksyi 12. vuosikokouksessaan vuonna 2024 saalisrajoitukset perunpiikkimakrillille (Trachurus murphyi) ja piti voimassa Dissostichus spp. -lajien koekalastuksen. Lisäksi SPRFMO piti voimassa tai muutti toiminnallisesti toisiinsa liittyviä toimenpiteitä. Kyseiset toimenpiteet olisi pantava täytäntöön unionin oikeudessa. |
|
(6) |
Läntisen ja keskisen Tyynenmeren kalastuskomissio (WCPFC) päätti vuoden 2023 vuosikokouksessaan pitää voimassa kurenuottapyyntiponnistuksia koskevat rajoitukset ja trooppisia tonnikaloja pyytävien tällaisten alusten enimmäismäärät. WCPFC muutti toimenpiteitä, jotka liittyvät kalojen yhteenkokoamiseen käytettävien välineiden (FAD-välineiden) hallinnointiin trooppisten tonnikalojen kalastuksessa, erityisesti FAD-välineiden käyttökieltoon. Kyseiset toimenpiteet olisi pantava täytäntöön unionin oikeudessa. |
|
(7) |
Tonnikalaa (Thunnus thynnus) Kansainvälisen Atlantin tonnikalojen suojelukomission (ICCAT) yleissopimusalueella kalastaville unionin kalastusaluksille asetetut pyyntiponnistusrajoitukset ja unionin tonnikalanviljelylaitoksille kyseisellä alueella asetetut enimmäismäärät ja kapasiteetti perustuvat Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2023/2053 (3) 11, 13 ja 15 kohdan mukaisesti vahvistetuissa jäsenvaltioiden tonnikalan vuotuisissa kalastussuunnitelmissa, vuotuisissa kalastuskapasiteetin hallintasuunnitelmissa ja vuotuisissa kasvatuksen hallintasuunnitelmissa annettuihin tietoihin. Jäsenvaltioiden on asetuksen (EU) 2023/2053 16 artiklan 1 kohdan nojalla toimitettava kyseiset suunnitelmat komissiolle vuosittain viimeistään 31 päivänä tammikuuta. Tämän jälkeen komissio kokoaa kyseiset suunnitelmat yhteen, ja ne muodostavat perustan unionin vuotuiselle suunnitelmalle, joka toimitetaan ICCAT:n sihteeristölle ICCAT:ssa käytäviä keskustelua ja ICCAT:n hyväksyntää varten, kuten asetuksen (EU) 2023/2053 16 artiklan 2 kohdassa edellytetään. ICCAT:n vuosikokouksessaan 2023 tarkistamien ICCAT:n sääntöjen mukaisesti tonnikalanviljelylaitoksia, jotka eivät harjoita tuotantoa, ja niiden kasvatuskapasiteettia ei ensimmäistä kertaa sisällytetä kyseiseen vuotta 2024 koskevaan unionin vuotuiseen suunnitelmaan. ICCAT hyväksyi vuotta 2024 koskevan unionin vuotuisen suunnitelman 6 päivänä maaliskuuta 2024. Unionin pyyntiponnistusrajoituksia ja unionin enimmäiskasvatusmäärää ja -kapasiteettia vuodeksi 2024 olisi näin ollen muutettava tämän vuotuisen suunnitelman mukaisesti. |
|
(8) |
ICCAT:n yleissopimusalueen kantoja koskevia unionin vuoden 2024 kiintiöitä mukautettiin ICCAT:n vuosikokouksessa marraskuussa 2023 useiden ICCAT:n suositusten mukaisesti, joiden mukaan unioni voi pyynnöstä siirtää tietyn prosenttiosuuden kalastusmahdollisuuksien käyttämättä jääneestä kiintiöstään vuodelta 2022 vuodelle 2024. Sen vuoksi ja jotta mahdollistetaan näiden siirrettyjen määrien käyttäminen ennen asianomaisten kantojen kalastuskausien alkamista, i) unionin pohjoisen kannan valkotonnikalan (Thunnus alalunga) (ALB/AN05N), eteläisen kannan valkotonnikalan (ALB/AS05N) ja isosilmätonnikalan (Thunnus obesus) kiintiöitä Atlantin valtamerellä (BET/ATLANT) sekä miekkakalan (Xiphias gladius) kiintiöitä Atlantin valtamerellä linjan 5° N pohjoispuolella (SWO/AN05N) ja miekkakalan kiintiöitä Atlantin valtamerellä linjan 5° N eteläpuolella (SWO/AS05N) olisi muutettava tällaisten unionin kiintiön mukautusten huomioon ottamiseksi; ja ii) kyseisiin unionin kiintiöihin sisältyviä jäsenvaltioiden kiintiöitä olisi muutettava vastaavasti pitäen mielessä suhteellisen vakauden periaate. |
|
(9) |
Muuttavien luonnonvaraisten eläinten suojelemista koskevan yleissopimuksen sopimuspuolten konferenssi lisäsi Samarkandissa Uzbekistanissa 12–17 päivänä helmikuuta 2024 pidetyssä 14. kokouksessaan hietahain (Carcharias taurus) kyseisen yleissopimuksen liitteissä I ja II lueteltuihin suojeltuihin lajeihin. Kyseiset toimenpiteet olisi sen vuoksi saatettava osaksi unionin oikeutta kieltämällä i) unionin kalastusaluksilta kaikilla vesillä ja ii) kolmansien maiden kalastusaluksilta unionin vesillä kyseisen lajin kalastus, aluksella pitäminen, jälleenlaivaaminen ja purkaminen. Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2023/2124 (4) 98 artiklan 2 kohdassa vahvistettiin kuitenkin jo tällainen hietahaita koskeva kielto Välimerellä. Jotta vältettäisiin samaa aihetta koskevien säännösten päällekkäisyys Välimeren osalta, tällainen kielto olisi nyt vahvistettava unionin kalastusaluksille ainoastaan kaikilla muilla vesillä kuin Välimerellä ja kolmansien maiden kalastusaluksille unionin vesillä. |
|
(10) |
Sekä asetuksen (EU) 2024/257 41 artiklan 3 kohdassa että sen 43 artiklassa viitataan samaan enimmäismäärään unionin kalastusaluksia, joilla on lupa kalastaa miekkakalaa (Xiphias gladius) WCPFC-yleissopimusalueella. Oikeudellisen selkeyden vuoksi 41 artiklan 3 kohta olisi kumottava. |
|
(11) |
Asetuksen (EU) 2024/257 voimaantuloa ja soveltamista koskeva 59 artikla olisi oikaistava ankeriasta (Anguilla anguilla) koskevien toimenpiteiden osalta unionin meri- ja murtovesillä ICES-suuralueilla 3, 4, 6, 7, 8 ja 9 sekä niitä ympäröivillä unionin murtovesillä. |
|
(12) |
Tietyt virheet asetuksen (EU) 2024/257 liitteissä olevissa TAC-taulukoissa olisi oikaistava. Näitä ovat virheet, jotka koskevat i) TACeja ja unionin ja jäsenvaltioiden kiintiöitä; ii) TACin tyyppejä (eli ”analyyttinen TAC” tai ”varo-TAC”); iii) vuosittaisen jouston soveltamista jäsenvaltioiden kiintiöihin asetuksen (EY) N:o 847/96 (5) 3 ja 4 artiklan nojalla; iv) alueiden kuvauksia; ja v) ilmoituskoodeja. Lisäksi kyseisissä liitteissä olisi selvennettävä tiettyjä säännöksiä i) aaltorauskua (Raja undulata) ICES-suuralueilla 8 ja 9 sijaitsevilla unionin vesillä koskevissa TAC-taulukoissa; ja ii) makrillia (Scomber scombrus) Pohjanmerellä ja Itämerellä koskevissa TAC-taulukoissa. |
|
(13) |
Asetus (EU) 2024/257 olisi sen vuoksi muutettava vastaavasti. |
|
(14) |
Asetuksessa (EU) 2024/257 säädettyjä kalastusmahdollisuuksia sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2024. Kalastusmahdollisuuksia koskevia, tällä asetuksella käyttöön otettavia, säännöksiä olisi sen vuoksi myös sovellettava kyseisestä päivästä. Tällainen taannehtiva soveltaminen ei rajoita oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojan periaatteiden soveltamista, koska asianomaisia kalastusmahdollisuuksia lisätään tai niitä ei ole vielä käytetty loppuun. |
|
(15) |
Tämän asetuksen hietahaita koskevia säännöksiä olisi sovellettava 1 päivästä huhtikuuta 2024, joka on i) muuttavien luonnonvaraisten eläinten suojelemista koskevan yleissopimuksen sopimuspuolten konferenssin 12–17 päivänä helmikuuta 2024 pidetyn 14. kokouksen jälkeen; ja ii) ennen muuttavien luonnonvaraisten eläinten suojelemista koskevan yleissopimuksen liitteisiin I ja II tehtävän muutoksen voimaantuloa 17 päivänä toukokuuta 2024. |
|
(16) |
Koska kalastustoiminnan keskeytysten välttämisen tarve on kiireellinen, tämän asetuksen olisi tultava voimaan päivänä, jona se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä, |
ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:
1 artikla
Asetuksen (EY) 2024/257 muuttaminen
Muutetaan asetus (EU) 2024/257 seuraavasti:
|
1) |
lisätään 20 artiklan 1 kohtaan alakohta seuraavasti:
|
|
2) |
kumotaan 41 artiklan 3 kohta; |
|
3) |
korvataan 42 artikla seuraavasti: ”42 artikla Kalojen yhteenkokoamiseen käytettävillä välineillä harjoitettavan kalastuksen hallinnointi 1. WCPFC-yleissopimusalueen osassa, joka sijaitsee leveyspiirien 20° N ja 20° S välisellä alueella, kurenuotta-aluksilla, apualuksilla ja muilla kurenuotta-aluksia tukevilla aluksilla ei saa ottaa käyttöön tai huoltaa kalojen yhteenkokoamiseen käytettäviä välineitä eikä laskea verkkoja niiden lähelle 1 päivän heinäkuuta 2024 klo 00.00 ja 15 päivän elokuuta 2024 klo 24.00 välisenä aikana. 2. Edellä 1 kohdassa tarkoitetun kiellon lisäksi kielletään verkkojen laskeminen kalojen yhteenkokoamiseen käytettävien välineiden lähelle WCPFC-yleissopimusalueen aavalla merellä sijaitsevalla leveyspiirien 20° N ja 20° S välisellä alueella yhden lisäkuukauden aikana joko 1 päivän huhtikuuta 2024 klo 00.00 ja 30 päivän huhtikuuta 2024 klo 24.00 välisenä aikana tai 1 päivän toukokuuta 2024 klo 00.00 ja 31 päivän toukokuuta 2024 klo 24.00 välisenä aikana tai 1 päivän marraskuuta 2024 klo 00.00 ja 30 päivän marraskuuta 2024 klo 24.00 välisenä aikana tai 1 päivän joulukuuta 2024 klo 00.00 ja 31 päivän joulukuuta 2024 klo 24.00 välisenä aikana. 3. Asianomaisten jäsenvaltioiden on yhdessä määritettävä, mitä 2 kohdassa tarkoitetuista kalastuskieltokausista sovelletaan niiden lipun alla purjehtiviin kurenuotta-aluksiin. Jäsenvaltioiden on yhdessä ilmoitettava komissiolle valittu kalastuskieltokausi viimeistään 15 päivänä helmikuuta 2024. Komissio ilmoittaa WCPFC:n sihteeristölle jäsenvaltioiden valitseman yhteisen kalastuskieltokauden ennen 1 päivää maaliskuuta 2024. 4. Kunkin jäsenvaltion on varmistettava, ettei mikään sen kurenuotta-aluksista käytä merellä millään hetkellä useampaa kuin 350:tä kalojen yhteenkokoamiseen käytettävää, aktivoiduilla paikannuspoijuilla varustettua välinettä. Poijut voidaan aktivoida ainoastaan kurenuotta-aluksella.” |
|
4) |
lisätään 55 artiklan 1 kohtaan alakohta seuraavasti:
|
|
5) |
korvataan 59 artiklan a ja b alakohta seuraavasti:
|
|
6) |
lisätään 59 artiklaan alakohdat seuraavasti:
|
|
7) |
muutetaan liitteet IA, IG, IH, VI, IX ja XI tämän asetuksen liitteen mukaisesti. |
2 artikla
Voimaantulo ja soveltaminen
Tämä asetus tulee voimaan sinä päivänä, jona se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä.
Sitä sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2024.
Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.
Tehty Brysselissä 26 päivänä maaliskuuta 2024.
Neuvoston puolesta
Puheenjohtaja
D. CLARINVAL
(1) Neuvoston asetus (EU) 2024/257, annettu 10 päivänä tammikuuta 2024, unionin vesillä ja unionin kalastusaluksiin tietyillä unionin ulkopuolisilla vesillä sovellettavien tiettyjen kalakantojen kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuodeksi 2024, 2025 ja 2026 sekä asetuksen (EU) 2023/194 muuttamisesta (EUVL L 2024/257, 11.1.2024, ELI: http://data.europa.eu/eli/reg/2024/257/oj).
(2) EUVL L 149, 30.4.2021, s. 10.
(3) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2023/2053, annettu 13 päivänä syyskuuta 2023, tonnikalan monivuotisen hoitosuunnitelman vahvistamisesta Itä-Atlantilla ja Välimerellä, asetusten (EY) N:o 1936/2001, (EU) 2017/2107 ja (EU) 2019/833 muuttamisesta sekä asetuksen (EU) 2016/1627 kumoamisesta (EUVL L 238, 27.9.2023, s. 1).
(4) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2023/2124, annettu 4 päivänä lokakuuta 2023, eräistä kalastusta koskevista säännöksistä GFCM:n (Välimeren yleisen kalastuskomission) sopimusalueella (EUVL L, 2023/2124, 12.10.2023, ELI: http://data.europa.eu/eli/reg/2023/2124/oj).
(5) Neuvoston asetus (EY) N:o 847/96, annettu 6 päivänä toukokuuta 1996, TACien ja kiintiöiden vuosittaiseen hallinnoimiseen liittyvien lisäedellytysten käyttöönottamisesta (EYVL L 115, 9.5.1996, s. 3).
LIITE
Muutetaan asetuksen (EU) 2024/257 liitteet IA, IG, IH, VI, IX ja XI seuraavasti:
|
1) |
Korvataan liitteen IA osan B taulukko 1 seuraavasti:
Erityisedellytys: edellä mainittujen kiintiöiden rajoissa ei seuraavilla, liitteessä III määritellyillä tuulenkalan kalastuksenhoitoalueilla saa ylittää jäljempänä mainittuja määriä: Alue: Unionin vedet tuulenkalojen kalastuksenhoitoalueilla
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
2) |
Korvataan liitteen IA osan B taulukko 29 seuraavasti:
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
3) |
Korvataan liitteen IA osan B taulukko 60 seuraavasti:
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
4) |
Korvataan liitteen IA osan B taulukko 61 seuraavasti:
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
5) |
Korvataan liitteen IA osan B taulukko 68 seuraavasti:
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
6) |
Korvataan liitteen IA osan B taulukko 73 seuraavasti:
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
7) |
Korvataan liitteen IA osan B taulukko 78 seuraavasti:
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
8) |
Korvataan liitteen IA osan B taulukko 79 seuraavasti:
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
9) |
Korvataan liitteen IA osan B taulukko 93 seuraavasti:
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
10) |
Korvataan liitteen IA osan B taulukko 94 seuraavasti:
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
11) |
Korvataan liitteen IA osan B taulukko 98 seuraavasti:
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
12) |
Korvataan liitteen IA osan B taulukon 101 alaviitteen 2 taulukot seuraavasti:
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
13) |
Korvataan liitteen IA osan B taulukko 103 seuraavasti:
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
14) |
Korvataan liitteen IA osan B taulukossa 106 oleva alaviite 1 seuraavasti:
|
|
15) |
Korvataan liitteen IA osan B taulukko 111 seuraavasti:
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
16) |
Korvataan liitteessä ID olevat taulukot 7, 8, 11, 14, 15 ja 16 seuraavasti:
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
17) |
Korvataan liitteen ID taulukossa 12 olevat alaviitteet 5 ja 6 seuraavasti:
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
18) |
Korvataan liite IF seuraavasti: ”LIITE IF SINIEVÄTONNIKALA – LEVINNEISYYSALUEET
|
||||||||||||||||||||||
|
19) |
Korvataan liite IG seuraavasti: ”LIITE IG WCPFC-YLEISSOPIMUSALUE
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
20) |
Korvataan liite IH seuraavasti: ”LIITE IH SPRFMO-YLEISSOPIMUSALUE
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
21) |
Korvataan liitteessä VI oleva 4 kohta seuraavasti:
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
22) |
Korvataan liitteessä VI oleva 5 kohta seuraavasti:
|
||||||||||||
|
23) |
Korvataan liitteessä VI oleva 6 kohta seuraavasti:
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
24) |
Korvataan liite IX seuraavasti: ”LIITE IX WCPFC-YLEISSOPIMUSALUE 1. Sellaisten pitkiäsiimoja käyttävien unionin kalastusalusten enimmäismäärä, joilla on lupa kalastaa miekkakalaa (Xiphias gladius) WCPFC-yleissopimusalueella linjan 20° S eteläpuolella sijaitsevilla alueilla
2. Sellaisten unionin kurenuotta-alusten enimmäismäärä, joilla on lupa kalastaa trooppista tonnikalaa WCPFC-yleissopimusalueella linjojen 20°N ja 20°S välissä sijaitsevilla alueilla
|
|
25) |
Korvataan liitteessä XI oleva 2 kohta seuraavasti:
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
(1) Tässä taulukossa esitettyjä lukumääriä voidaan vielä korottaa edellyttäen, että unionin kansainvälisiä velvoitteita noudatetaan.
(2) Yksi keskikokoinen kurenuotta-alus on korvattu enintään kymmenellä pitkäsiima-aluksella tai yhdellä pienellä kurenuotta-aluksella ja kolmella muulla perinteistä pienimuotoista kalastusta harjoittavalla aluksella.
(3) Yksi keskikokoinen kurenuotta-alus voidaan korvata enintään kymmenellä pitkäsiima-aluksella tai yhdellä pienellä kurenuotta-aluksella ja enintään kolmella pitkäsiima-aluksella.
(4) Yksi keskikokoinen kurenuotta-alus voidaan korvata enintään kymmenellä pitkäsiima-aluksella.
(5) Tässä taulukossa esitetyt kurenuotta-alusten yksilölliset lukumäärät ovat seurausta jäsenvaltioiden välisistä siirroista, eikä niihin voida tulevaisuudessa vedota aiempina oikeuksina.
(6) Monitoimialukset, jotka käyttävät useita eri pyydyksiä (pitkäsiima, käsisiima, uistelusiima).”
ELI: http://data.europa.eu/eli/reg/2024/1015/oj
ISSN 1977-0812 (electronic edition)