20.6.2008   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 161/45


KOMISSION PÄÄTÖS,

tehty 19 päivänä kesäkuuta 2008,

yhteisön rahoitusosuuden vahvistamisesta bluetongue-taudin torjuntaa koskevista hätätoimenpiteistä Portugalissa vuosina 2004 ja 2005 aiheutuneiden kustannusten kattamiseksi

(tiedoksiannettu numerolla K(2008) 2756)

(Ainoastaan portugalinkielinen teksti on todistusvoimainen)

(2008/467/EY)

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen,

ottaa huomioon tietyistä eläinlääkintäalan kustannuksista 26 päivänä kesäkuuta 1990 tehdyn neuvoston päätöksen 90/424/ETY (1) ja erityisesti sen 3 artiklan 3 kohdan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Portugalissa on esiintynyt vuosina 2004 ja 2005 lampaan bluetongue-tautitapauksia. Taudin puhkeaminen aiheutti vakavan vaaran yhteisön kotieläinkannalle.

(2)

Taudin leviämisen estämiseksi ja taudin hävittämiseksi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa yhteisön on syytä osallistua päätöksessä 90/424/ETY säädetyn mukaisesti niiden tukikelpoisten kustannusten rahoittamiseen, joita jäsenvaltiolle on aiheutunut taudin torjumiseksi toteutetuista kiireellisistä toimenpiteistä.

(3)

Yhteisön rahoitustuen myöntämisestä lampaan bluetongue-taudin torjumiseksi Portugalissa vuosina 2004 ja 2005 toteutettuihin hätätoimenpiteisiin 15 päivänä syyskuuta 2005 tehdyllä komission päätöksellä 2005/660/EY (2) Portugalille myönnettiin yhteisön rahoitustukea vuosina 2004 ja 2005 bluetongue-taudin torjumiseksi toteutetuista hätätoimenpiteistä aiheutuneiden kustannusten rahoittamista varten.

(4)

Päätöksessä 2005/660/EY säädettiin 1 000 000 euron suuruisen ensimmäinen maksun suorittamisesta, ellei komission paikan päällä tekemien tarkastusten tuloksista muuta johdu.

(5)

Mainitun päätöksen mukaan yhteisön rahoitustuen loppuerä maksetaan Portugalin 9 päivänä marraskuuta 2005, 14 päivänä marraskuuta 2005 ja 28 päivänä huhtikuuta 2006 toimittamien hakemusten perusteella.

(6)

Yhteisön rahoitustuen myöntämisestä epidemiologisen selvityksen ja lampaan bluetongue-taudin seurantatoimien täytäntöönpanoon kyseisen taudin torjumiseksi Portugalissa vuosina 2004 ja 2005 toteutettujen hätätoimenpiteiden yhteydessä 31 päivänä tammikuuta 2006 tehdyllä komission päätöksellä 2006/78/EY (3) Portugalille myönnettiin yhteisön rahoitustukea vuosina 2004 ja 2005 bluetongue-taudin torjumiseksi toteutetuista hätätoimenpiteistä aiheutuneiden kustannusten rahoittamista varten.

(7)

Päätöksessä 2006/78/EY säädettiin 600 000 euron suuruisen ensimmäinen maksun suorittamisesta, ellei komission paikan päällä tekemien tarkastusten tuloksista muuta johdu.

(8)

Mainitun päätöksen mukaan yhteisön rahoitustuen loppuerä maksetaan Portugalin 31 päivänä maaliskuuta 2006 toimittaman hakemuksen perusteella.

(9)

Edellä mainitut seikat huomioon ottaen olisi vahvistettava Portugalille vuosina 2004 ja 2005 bluetongue-taudin hävittämisestä ja valvonnasta aiheutuneita tukikelpoisia kustannuksia varten myönnettävän yhteisön rahoitustuen kokonaismäärä.

(10)

Yhteisön eläinlääkintäsääntöjen mukaisesti tehtyjen komission tarkastusten tulosten ja yhteisön rahoitustuen myöntämistä koskevien edellytysten vuoksi ilmoitettujen kustannusten koko määrää ei voida katsoa tukikelpoiseksi.

(11)

Komission huomautukset, tukikelpoisten kustannusten laskentamenetelmä ja loppupäätelmät ilmoitettiin Portugalille 22 päivänä toukokuuta 2007 ja 10 päivänä joulukuuta 2007 päivätyissä kirjeissä.

(12)

Tässä päätöksessä säädetyt toimenpiteet ovat elintarvikeketjua ja eläinten terveyttä käsittelevän pysyvän komitean lausunnon mukaiset,

ON TEHNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Yhteisön Portugalille myöntämä rahoitusosuus

1.   Päätöksen 2005/660/EY nojalla Portugalille vuosina 2004 ja 2005 bluetongue-taudin hävittämiseen liittyviä kustannuksia varten myönnettävän yhteisön rahoitustuen kokonaismäärä vahvistetaan 645 633,30 euroksi.

2.   Päätöksen 2006/78/EY nojalla Portugalille vuosina 2004 ja 2005 bluetongue-taudin seurantaan liittyviä kustannuksia varten myönnettävän yhteisön rahoitustuen kokonaismäärä vahvistetaan 417 410,02 euroksi.

2 artikla

Maksujärjestelyt

Yhteisön rahoitustuen loppueräksi vahvistetaan 1 063 043,32 euroa.

3 artikla

Osoitus

Tämä päätös on osoitettu Portugalin tasavallalle.

Tehty Brysselissä 19 päivänä kesäkuuta 2008.

Komission puolesta

Androulla VASSILIOU

Komission jäsen


(1)   EYVL L 224, 18.8.1990, s. 19. Päätös sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 1791/2006 (EUVL L 363, 20.12.2006,s. 1).

(2)   EUVL L 244, 20.9.2005, s. 28.

(3)   EUVL L 36, 8.2.2006, s. 45.