Komissio katsoo kirjallisissa huomautuksissaan, että pääasian kantaja ei ole jättänyt Saksan liittotasavallassa kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta. Sen mukaan asianosaisen asianajajan kirjeessä Alankomaiden viranomaisille viitataan Bundesamt für Migration und Flüchtlingen (Saksan liittotasavallan maahanmuutto- ja pakolaisvirasto) 4.7.2016 lähettämään kirjeeseen, jonka mukaan kaikilta Saksaan saapuvilta ulkomaalaisilta otetaan digitaaliset sormenjäljet ja ne tallennetaan Eurodac‑järjestelmän luokkaan 1 – eli turvapaikanhakijoiden luokkaan, joka on eri kuin ulkorajojen laittoman ylittämisen yhteydessä kiinni otettujen henkilöiden luokka – riippumatta siitä, onko henkilö tosiasiallisesti jättänyt turvapaikkahakemuksen. Tällainen tallentamistapa on aiheuttanut sen, että Saksan viranomaiset ovat – kuten käsiteltävässä asiassa – hylänneet Alankomaiden yksiköiden pyyntöjä sen perusteella, että turvapaikkahakemusta ei ole jätetty (ks. komission huomautusten 8 kohta).

Komission mukaan Saksan viranomaiset vastasivat 7.4.2016 toistaiseksi kieltävästi noudattaakseen Dublin III ‑asetuksen 25 artiklan 1 kohdassa vastaamiselle asetettua määräaikaa. Vastauksen antamiseksi Saksassa oli tehtävä tarkempi tutkimus, jonka tuloksista tiedotettaisiin [Alankomaiden viranomaisille] ilman eri pyyntöä (ks. komission kirjallisten huomautusten 5 kohta).

Pääasian kantajan asianajaja asiassa C‑47/17 vahvisti 16.1.2018 pidetyssä istunnossa, että uhkasakko on ymmärrettävä summana, joka on maksettava jokaiselta viranomaisen päätöksen tekemiselle asetetun määräajan ylittävältä päivältä, myös takautuvasti.

Asiakirja-aineiston perusteella vaikuttaa siltä, että kantaja ei ole hakenut turvapaikkaa Italiasta, joten kyse olisi vastaanotosta (eikä takaisinotosta). Italian viranomaisten siirron hyväksymistä koskevassa ilmoituksessa viitataan Dublin III ‑asetuksen 18 artiklan 1 kohdan b alakohtaan. Lisäksi panen merkille, että komission mukaan asianosaisen asianajaja huomautti 8.4.2016, ettei Italiasta ollut tullut hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio 26.1.2016 vaan 1.9.2015. Dublin III ‑asetuksen 29 artiklan mukainen kuuden kuukauden määräaika siirron toteuttamiselle oli siis jo umpeutunut (ks. komission kirjallisten huomautusten 23 kohta).

Ks. vastaavasti tuomio 10.12.2013, Abdullahi (C‑394/12, EU:C:2013:813, 53 ja 54 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Kursivointi tässä.

Dublin III ‑asetuksen johdanto-osan neljännessä perustelukappaleessa todetaan, että yhteiseen eurooppalaiseen turvapaikkajärjestelmään olisi lyhyellä aikavälillä sisällyttävä selkeä ja toimiva menettely turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämiseksi. Asetuksen johdanto-osan viidennen perustelukappaleen mukaan tällaisen menettelyn perusteiden olisi sekä jäsenvaltioiden että asianomaisten henkilöiden kannalta oltava puolueettomat ja oikeudenmukaiset. Menettelyn mukaisesti olisi erityisesti voitava määrittää nopeasti hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio, jotta voidaan taata hakijoille tehokas pääsy kansainvälisen suojelun myöntämistä koskeviin menettelyihin ja jotta ei vaaranneta kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten käsittelyn nopeutta koskevan tavoitteen saavuttamista.

Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 23 artiklassa tarkoitetuille osapuolille 16.10.2017 lähettämässään kirjeessä unionin tuomioistuin tiedusteli asetuksen N:o 1560/2003 5 artiklan 2 kohdassa uudelleenkäsittelyä varten luodun lisämenettelyn oikeusperustaa. Pääasian kantaja asiassa C‑48/17 katsoo, ettei Dublin III ‑asetuksessa anneta komissiolle toimivaltaa ottaa käyttöön uudelleenkäsittelymenettelyä. Saksan hallitus taas katsoo, että vaikka Dublin III ‑asetukseen ei sisälly nimenomaista valtuutusta uudelleenkäsittelymenettelyn luomiseen, asetuksen N:o 1560/2003 [johdanto-osan ensimmäisessä perustelukappaleessa] tarkennetaan, että Dublin III ‑asetuksen tehokas täytäntöönpano edellyttää muutamien yksityiskohtaisten sääntöjen antamista. Tavoitteena on erityisesti helpottaa pyynnön käsittelyä. Asetuksen [N:o 1560/2003] 5 artikla, jossa säädetään pyynnön käsittelystä silloin, kun siihen on vastattu kielteisesti, liittyy samaan tavoitteeseen. Pääasian kantaja asiassa C‑48/17 ilmoitti 16.1.2018 pidetyssä istunnossa, että hänen mielestään asianomaisen uudelleenkäsittelymenettelyn oikeusperustana ei voinut olla Dublin III ‑asetuksen 29 artiklan 4 kohta. Komissio väitti istunnossa, että Dublin II ‑asetuksen 17 artiklan 3 kohta (joka vastaa, joskaan ei täydellisesti, Dublin III ‑asetuksen 21 artiklan 3 kohtaa) ja Dublin III ‑asetuksen 29 artiklan 4 kohta muodostavat oikeusperustan asetuksen N:o 1560/2003 5 artiklan 2 kohdalle. Tältä osin Alankomaiden hallitus yhtyi komission huomautuksiin.

Sen enempää kuin Dublin II ‑asetuksessakaan.

Ja aiemmin Dublin II ‑asetuksen soveltamista. Ks. vastaavasti asetuksen N:o 1560/2003 johdanto-osan ensimmäinen perustelukappale.

Katson Dublin III ‑asetuksen 21 artiklan 1 kohdan ja 23 artiklan 1 kohdan sekä 26.7.2017 annetun tuomion Mengesteab (C‑670/16, EU:C:2017:587, 67 kohta) mukaisesti, että sen jälkeen kun pyynnön saanut jäsenvaltio on vastannut kielteisesti, pyynnön esittänyt jäsenvaltio voi esittää uuden vastaanotto- tai takaisinottopyynnön, kunhan se ei ylitä Dublin III ‑asetuksen 21 ja 23 artiklassa säädettyjä pakottavia määräaikoja. Tästä seuraa, että vastaanotto- tai takaisinottopyyntöjä voi ainakin teoriassa esittää samanaikaisesti. Kuitenkin jos asianomaiset määräajat ovat umpeutuneet, pyynnön esittänyt jäsenvaltio ei voi enää esittää tällaista pyyntöä. Komissio toteaa unionin tuomioistuimen kirjallisiin kysymyksiin antamassaan vastauksessa, että uudelleenkäsittelypyyntöjä esitetään huomattavan paljon (2903 pyyntöä vuonna 2015 ja 8442 pyyntöä vuonna 2016) ja niistä noin joka kolmas hyväksytään (1019 pyyntöä vuonna 2015 ja 2489 pyyntöä vuonna 2016).

Kuten tulen ratkaisuehdotukseni 111 kohdassa esittämään, asetuksen N:o 1560/2003 5 artiklan 2 kohdan mukaisesti pyynnön saanut jäsenvaltio vastaa kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vain, jos se hyväksyy tämän vastuun yksiselitteisesti kohtuullisessa ajassa.

Tältä osin tekstin sanamuoto ei jätä epäilyä määräajan pakottavasta luonteesta: tätä mahdollisuutta on käytettävä kolmen viikon kuluessa kielteisen vastauksen vastaanottamisesta.

Huomautustensa 53 kohdassa komissio toteaa, että Dublin III ‑asetus ja sen täytäntöön panemiseksi annettu asetus N:o 1560/2003 sisältävät useita selkeästi sitovia määräaikoja, mutta kaikkea varten ei ole säädetty sitovia määräaikoja. Juuri tästä syystä ei voida hyväksyä sellaista tulkintaa, joka on ristiriidassa yksiselitteisen sanamuodon kanssa. Asetuksen N:o 1560/2003 5 artiklan 2 kohta voi tosiaan liittyä tilanteisiin, joissa pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion viranomaisten on tutkittava monimutkaisia tapauksia, jotka liittyvät esimerkiksi ilman huoltajaa oleviin alaikäisiin ja heidän mahdollisiin perheenjäseniinsä. Tällaisissa tilanteissa lyhyt ja sitova määräaika olisi vastoin tavoitetta, että vastuussa oleva jäsenvaltio määritetään oikein. Asetuksen N:o 1560/2003 5 artiklan 2 kohdan selkeän sanamuodon taustalla on siis hyvinkin poliittisia pohdintoja.

Alankomaiden hallituksen mukaan tämä määräaika on vain ohje pyynnön saaneelle jäsenvaltiolle. Komission mukaan asetuksessa N:o 1560/2003 ei ole tarkoitus asettaa ehdottoman pakottavaa määräaikaa vaan antaa ohje, jota tulisi noudattaa mahdollisuuksien mukaan. Määräaika on siis puhtaasti ohjeellinen. Sveitsin valaliitto, joka on esittänyt huomautuksia vain ensimmäisen ennakkoratkaisukysymyksen osalta, ei ole yhtä ehdoton vaan katsoo, että säännöksen sanamuoto viittaa siihen, että asetuksen [N:o 1560/2003] 5 artiklan 2 kohdassa asetettu määräaika on ainoastaan ohjeellinen eikä preklusiivinen. On ilmeistä, erityisesti tiettyjen 5 artiklan 2 kohdan kieliversioiden perusteella, – – ettei pyynnön saaneen [jäsenvaltion] velvollisuutta vastata kahden viikon kuluessa voida ymmärtää niin, että määräajan ylittämisellä olisi oltava välittömiä oikeudellisia seurauksia. Päinvastoin velvollisuuteen pyrkiä liittyy tiettyä joustavuutta uudelleenkäsittelypyyntöön vastaamiseen käytettävissä olevassa ajassa. Pyynnön saanut valtio voi siten pätevästi vastata pyyntöön vielä kahden viikon määräajan päätyttyä. Dublin III ‑asetuksen tarkoitus kuitenkin viittaa siihen, että asetuksen N:o 1560/2003 5 artiklan 2 kohdassa säädetty määräaika on periaatteellinen velvollisuus eikä vain merkityksetön ajan ilmaus. Kursivointi tässä.

Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus tuo esiin, että esimerkiksi Dublin III ‑asetuksen 22 ja 25 artiklasta poiketen vastuun ei ole säädetty siirtyvän automaattisesti silloin, kun pyynnön saanut jäsenvaltio ei vastaa kahden viikon määräajan kuluessa – – (ks. Yhdistyneen kuningaskunnan hallituksen huomautusten 20 kohta). Unkarin hallituksen mukaan on huomattava, ettei [Dublin III ‑asetuksessa] eikä asetuksessa N:o 1560/2003 liitetä selkeästi mitään oikeudellisia seurauksia siihen, että uudelleenkäsittelypyyntöön ei vastata tai tässä yhteydessä säädetty kahden viikon määräaika ylittyy, eikä siten myöskään määritellä mitään seurauksia, jotka vaikuttaisivat kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelyyn liittyvään vastuuseen (ks. Unkarin hallituksen huomautusten 18 kohta). Vastauksissaan unionin tuomioistuimen esittämiin kirjallisiin kysymyksiin Saksan hallitus katsoo, että Dublin III ‑asetuksessa ei vahvisteta mitään oikeudellisia seurauksia sille, että vastaanotto- tai takaisinottopyynnön uudelleenkäsittelyä koskevaan pyyntöön jätetään vastaamatta. – – On todettava, että ilman oikeusperustaa Dublin III ‑asetuksessa vastaamatta jättämisestä ei voi seurata vastuun siirtymistä.

Kuten kyseisen säännöksen sanamuodosta ja erityisesti ilmauksesta on pyrittävä ilmenee.

Komissio katsoo, ettei kyseisiä määräaikoja näin ollen voida jatkaa eivätkä ne voi johtaa vastuun siirtoon. Toisin sanoen tämä tarkoittaa, että kun pyynnön saanut jäsenvaltio on antanut asetuksen N:o 1560/2003 5 artiklan 1 kohdan mukaisen kielteisen vastauksen, siitä voi tulla hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio vain, jos se itse hyväksyy sen. Tämä johtuu siitä, että uudelleenkäsittelypyyntö ei ole uusi takaisinottopyyntö. Uudelleenkäsittelypyyntö velvoittaa pyynnön saaneen jäsenvaltion ainoastaan arvioimaan tilanteen uudelleen ja tarkistamaan, pitäytyykö se kielteisessä vastauksessaan. Toisenlainen tulkinta olisi sitä paitsi säädöshierarkian vastainen, sillä siinä täytäntöönpanoasetuksella poikettaisiin perusasetuksesta. Kursivointi tässä.

Asia C‑48/17.

Asia C‑47/17. Yhdistetyissä asioissa C‑47/17 ja C‑48/17 ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tuo esiin, että direktiivin 2013/32 31 artiklan 3 kohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden on varmistettava, että tutkintamenettely saadaan päätökseen kuuden kuukauden kuluessa hakemuksen jättämisestä. Siksi ei ole johdonmukaista olettaa, että määräaika vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisen uudelleenkäsittelylle [asetuksen N:o 1560/2003] 5 artiklan 2 kohdan perusteella saisi olla pitempi kuin määräaika, jossa itse turvapaikkahakemuksesta on tehtävä päätös, kun tämä jälkimmäinen päätös on tehtävä vielä sen jälkeen, kun hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio on määritetty. Katson tämän ratkaisuehdotuksen 75 kohdassa esittämieni huomautusten mukaisesti, että direktiivissä 2013/32 ja erityisesti sen 31 artiklan 3 kohdassa säädetyt määräajat ovat selkeästi erilliset Dublin III ‑asetuksessa ja siten asetuksessa N:o 1560/2003 säädetyistä määräajoista.

SEU 4 artiklan 3 kohdassa vahvistetun vilpittömän yhteistyön periaatteen mukaisesti jäsenvaltioiden on mm. tuettava unionia sen täyttäessä tehtäviään.

Yhdistyneen kuningaskunnan hallituksen mukaan ei ole mahdollista määritellä, mikä on kohtuullinen aika, sillä tämä käsite on väistämättä tiiviisti sidoksissa tosiseikkoihin. Se, mikä on kohtuullista, riippuu tilanteesta (ks. Yhdistyneen kuningaskunnan hallituksen huomautusten 22 kohta).

Asiassa C‑47/17 Saksan viranomaiset eivät vastanneet valtiosihteerin 14.4.2016 esittämään uudelleenkäsittelypyyntöön. On syytä muistuttaa, että asiassa C‑48/17 Italian viranomaiset hyväksyivät 26.1.2016 vastuun asianomaisen henkilön kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä sen jälkeen, kun valtiosihteeri oli lähettänyt niille 1.12.2015 uudelleenkäsittelypyynnön ja 18.1.2016 muistutuksen, eli kahden kuukauden kuluessa siitä, kun kyseinen pyyntö oli esitetty.

Komissio huomautti, että tällaisessa arvioinnissa merkityksellisiä tosiseikkoja ja tekijöitä saattavat olla erityisesti pyyntöön vastaamiseen tarvittavien selvitysten ja toimenpiteiden laajuus sekä toimivaltaisten viranomaisten mahdollinen liikakuormitus. Alankomaiden hallitus katsoo, että erityisesti seuraavat olosuhteet voivat olla merkityksellisiä kohtuullisen ajan arvioinnissa: [1] pyynnön esittäneen tai pyynnön saaneen jäsenvaltion viranomaiset ovat joutuneet tekemään paljon asianomaista henkilöä koskevia tutkimuksia; [2] pyynnön esittäneen ja pyynnön saaneen jäsenvaltion viranomaiset ovat joutuneet käymään useita neuvotteluja esimerkiksi näkemyserojen ratkaisemiseksi; [3] pyynnön saaneen jäsenvaltion viranomaisilla on ollut tavallista suurempi työmäärä esimerkiksi turvapaikanhakijoiden joukoittaisen maahantulon vuoksi.

Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 113 kohta.