1.

Tällä ennakkoratkaisupyynnöllä halutaan lähinnä selvittää, voidaanko tiettyjä rikostutkinnan aikana saatuja henkilötietoja käyttää myöhemmin virkamieheen kohdistuvassa hallinnollisessa kurinpitomenettelyssä.

2.

Tähän kysymykseen antamansa vastauksen yhteydessä unionin tuomioistuimella on jälleen tilaisuus lausua yhtäältä direktiivin 2002/58/EY ( 2 ) ja toisaalta direktiivin (EU) 2016/680 ( 3 ) ja asetuksen (EU) 2016/679 ( 4 ) soveltamisaloista.

3.

Direktiivin 2002/58 osalta unionin tuomioistuimella on jo vakiintunutta oikeuskäytäntöä siitä, missä tilanteissa ja millä edellytyksillä jäsenvaltiot voivat rajoittaa kyseisessä direktiivissä vahvistettujen oikeuksien ja velvollisuuksien ulottuvuutta. ( 5 )

4.

Direktiivin 2002/58 1 artiklassa (”Soveltamisala ja tavoite”) säädetään seuraavaa:

”1.   Tässä direktiivissä säädetään sellaisten kansallisten säännösten yhdenmukaistamisesta, joita tarvitaan samantasoisen perusoikeuksien ja ‑vapauksien, erityisesti yksityisyyttä ja luottamuksellisuutta koskevan oikeuden, suojan varmistamiseksi henkilötietojen käsittelyssä sähköisen viestinnän alalla sekä tällaisten tietojen ja sähköisten viestintälaitteiden ja ‑palvelujen vapaan liikkuvuuden varmistamiseksi yhteisössä.

2.   Tämän direktiivin säännöksillä täsmennetään ja täydennetään direktiiviä 95/46/EY[ ( 6 )] edellä 1 kohdassa mainittuja tarkoituksia varten. Niissä säädetään lisäksi tilaajien, jotka ovat oikeushenkilöitä, oikeutettujen etujen suojelemisesta.

3.   Tätä direktiiviä ei sovelleta [EUT‑sopimuksen] soveltamisalan ulkopuolelle jääviin toimiin, kuten niihin, joita [EU‑sopimuksen] V ja VI osasto koskee, eikä missään tapauksessa yleistä turvallisuutta, puolustusta ja valtion turvallisuutta (mukaan lukien valtion taloudellinen hyvinvointi, kun toimet liittyvät valtion turvallisuuteen) koskeviin toimiin eikä valtion toimiin rikosoikeuden alalla.”

5.

Kyseisen direktiivin 5 artiklan (”Viestinnän luottamuksellisuus”) 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on kansallisella lainsäädännöllä varmistettava yleisen viestintäverkon ja yleisesti saatavilla olevien sähköisten viestintäpalvelujen välityksellä tapahtuvan viestinnän ja siihen liittyvien liikennetietojen luottamuksellisuus. Niiden on erityisesti kiellettävä se, että muut henkilöt kuin käyttäjät ilman kyseisten käyttäjien nimenomaista suostumusta kuuntelevat, salakuuntelevat, tallentavat tai muulla tavalla sieppaavat tai valvovat viestintää ja siihen liittyviä liikennetietoja, jollei se ole laillisesti sallittua 15 artiklan 1 kohdan mukaisesti. Mitä tässä kohdassa säädetään, ei estä teknistä tallentamista, joka on tarpeen viestinnän välittämiselle, tämän rajoittamatta luottamuksellisuuden periaatteen soveltamista.”

6.

Kyseisen direktiivin 15 artiklassa (”Direktiivin 95/46/EY tiettyjen säännösten soveltaminen”) säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltiot voivat toteuttaa lainsäädännöllisiä toimenpiteitä, joilla rajoitetaan tämän direktiivin 5 artiklassa, 6 artiklassa, 8 artiklan 1, 2, 3 ja 4 kohdassa sekä 9 artiklassa säädettyjen oikeuksien ja velvollisuuksien soveltamisalaa, jos tällaiset rajoitukset ovat välttämättömiä, asianmukaisia ja oikeasuhteisia demokraattisen yhteiskunnan toimenpiteitä kansallisen turvallisuuden (valtion turvallisuus) sekä puolustuksen, yleisen turvallisuuden tai rikosten tai sähköisen viestintäjärjestelmän luvattoman käytön torjunnan, tutkinnan, selvittämisen ja syyteharkinnan varmistamiseksi direktiivin 95/46/EY 13 artiklan 1 kohdan mukaisesti. Tätä varten jäsenvaltiot voivat muun muassa hyväksyä lainsäädännöllisiä toimenpiteitä, joissa säädetään tietojen säilyttämisestä sellaiseksi rajoitetuksi ajaksi, joka on perusteltua tässä kohdassa säädetyistä syistä. Kaikkien tässä kohdassa tarkoitettujen toimenpiteiden on oltava yhteisön oikeuden yleisten periaatteiden mukaisia, mukaan lukien [SEU] 6 artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitetut periaatteet.

– –

2.   Direktiivin 95/46/EY III jakson säännöksiä oikeuskeinoista, vastuista ja seuraamuksista sovelletaan ottaen huomioon tämän direktiivin mukaisesti annetut kansalliset säännökset ja tästä direktiivistä johtuvat henkilökohtaiset oikeudet.

– –”

7.

Yleisen tietosuoja‑asetuksen 2 artiklassa (”Aineellinen soveltamisala”) säädetään seuraavaa:

”1.   Tätä asetusta sovelletaan henkilötietojen käsittelyyn, joka on osittain tai kokonaan automaattista, sekä sellaisten henkilötietojen käsittelyyn muussa kuin automaattisessa muodossa, jotka muodostavat rekisterin osan tai joiden on tarkoitus muodostaa rekisterin osa.

2.   Tätä asetusta ei sovelleta henkilötietojen käsittelyyn,

– –

– –”

8.

Kyseisen asetuksen 5 artiklassa (”Henkilötietojen käsittelyä koskevat periaatteet”) säädetään seuraavaa:

”1.   Henkilötietojen suhteen on noudatettava seuraavia vaatimuksia:

– –

– –”

9.

Kyseisen asetuksen 6 artiklassa (”Käsittelyn lainmukaisuus”) säädetään seuraavaa:

”1.   Käsittely on lainmukaista ainoastaan jos ja vain siltä osin kuin vähintään yksi seuraavista edellytyksistä täyttyy:

– –

– –

3.   Edellä olevan 1 kohdan c ja e alakohdassa tarkoitetun käsittelyn perustasta on säädettävä joko

– –

4.   Jos käsittely tapahtuu muuta kuin sitä tarkoitusta varten, jonka vuoksi tiedot on kerätty, eikä käsittely perustu rekisteröidyn suostumukseen eikä unionin oikeuteen tai jäsenvaltion lainsäädäntöön, joka muodostaa demokraattisessa yhteiskunnassa välttämättömän ja oikeasuhteisen toimenpiteen 23 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen tavoitteiden turvaamiseksi, rekisterinpitäjän on otettava huomioon muun muassa seuraavat asiat varmistaakseen, että muuhun tarkoitukseen tapahtuva käsittely on yhteensopivaa sen tarkoituksen kanssa, jota varten tiedot alun perin kerättiin:

– –”

10.

Direktiivin 2016/680 1 artiklan (”Kohde ja tavoitteet”) 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Tässä direktiivissä vahvistetaan säännöt luonnollisten henkilöiden suojelulle toimivaltaisten viranomaisten suorittamassa henkilötietojen käsittelyssä rikosten ennalta estämistä, tutkimista, paljastamista tai rikoksiin liittyviä syytetoimia tai rikosoikeudellisten seuraamusten täytäntöönpanoa varten, mukaan lukien yleiseen turvallisuuteen kohdistuvilta uhkilta suojelua ja tällaisten uhkien ehkäisyä varten.”

11.

Kyseisen direktiivin 2 artiklan (”Soveltamisala”) 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tätä direktiiviä sovelletaan toimivaltaisten viranomaisten 1 artiklan 1 kohdassa säädettyjä tarkoituksia varten suorittamaan henkilötietojen käsittelyyn.”

12.

Kyseisen direktiivin 4 artiklassa (”Henkilötietojen käsittelyä koskevat periaatteet”) säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on säädettävä siitä, että

– –

– –

2.   Saman tai toisen rekisterinpitäjän suorittama käsittely muuhun 1 artiklan 1 kohdassa säädettyyn tarkoitukseen kuin siihen, johon henkilötiedot kerättiin, sallitaan sikäli kuin

– –”

13.

Kyseisen direktiivin 9 artiklan (”Käsittelyä koskevat erityiset edellytykset”) 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Toimivaltaisten viranomaisten 1 artiklan 1 kohdassa säädettyihin tarkoituksiin keräämiä henkilötietoja ei saa käsitellä muihin kuin 1 artiklan 1 kohdassa säädettyihin tarkoituksiin, ellei kyseistä käsittelyä sallita unionin oikeudessa tai jäsenvaltion lainsäädännössä. Jos henkilötietoja käsitellään mainittuihin muihin tarkoituksiin, sovelletaan [yleistä tietosuoja‑asetusta], jollei käsittelyä suoriteta sellaisen toiminnan yhteydessä, joka ei kuulu unionin oikeuden soveltamisalaan.

14.

Sähköisestä viestinnästä annetun lain 65 §:n 2 momentissa velvoitetaan sähköisten viestintäpalvelujen tarjoajat säilyttämään kyseisen lain liitteeseen 1 liittyvät tiedot ja tapauksen mukaan asettamaan ne toimivaltaisten viranomaisten saataville, jotta nämä voivat käyttää niitä vakavan rikollisuuden torjunnassa. ( 8 )

15.

Kyseisen lain 77 §:n 1 momentin mukaan sähköisten viestintäpalvelujen tarjoajien on luovutettava toimivaltaisille viranomaisille tiedot, jotka ovat laillisesti niiden hallussa ja jotka ovat tarpeen erityisesti rikosten ennalta estämiseksi ja paljastamiseksi ja rikoksiin liittyvien syytetoimien toteuttamiseksi.

16.

Kyseisen lain 77 §:n 4 momentissa säädetään, että jos on annettu perusteltu tuomioistuinratkaisu tai jos on olemassa muu laissa säädetty oikeusperusta, sähköisten viestintäpalvelujen tarjoajien on luotava tekniset mahdollisuudet siihen, että erityisesti rikostutkintaelimet ja esitutkinta‑ ja syyttäjäelimet voivat rikosprosessioikeudessa säädettyjen menettelyjen mukaisesti valvoa sähköisissä viestintäverkoissa tapahtuvan viestinnän sisältöä.

17.

Rikostiedustelulain 6 §:n 3 momentin 1 kohdassa säädetään, että jos kyseisessä laissa säädetyt edellytykset täyttyvät ja jos syyttäjä tai tuomioistuin antaa tähän luvan, rikostutkintaelimet ( 10 ) voivat kerätä tietoja sähköisten viestintäpalvelujen tarjoajilta.

18.

Kyseisen lain 8 §:n 1 ja 3 momentin mukaan rikostutkintaelinten on ryhdyttävä toimenpiteisiin heti, kun niiden tietoon tulee erittäin vakavan, vakavan tai vähemmän vakavan rikoksen valmisteluun tai tekemiseen viittaavia tietoja, ja aloitettava esitutkinta välittömästi, jos esiselvityksen perusteella on syytä epäillä rikosta.

19.

Kyseisen lain 19 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan rikostutkinnassa saatuja tietoja voidaan käyttää saman pykälän 3 ja 4 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa sekä muissa laissa määritellyissä tapauksissa.

20.

Kyseisen lain 19 §:n 3 momentin mukaan korruptiota muistuttavan rikoksen tunnusmerkit täyttävää tekoa koskevien tietojen salassapitoluokitus voidaan kumota syyttäjän suostumuksella ja niitä voidaan käyttää kurinpitorikkomusten tai virkavirheiden tutkinnassa.

21.

Rikosprosessikoodeksin 154 §:n (”Sähköisissä viestintäverkoissa välitettyjen tietojen valvonta, tallentaminen ja säilyttäminen”) 1 ja 5 momentissa säädetään, että tutkija voi syyttäjän hakemuksesta tehdyllä tutkintatuomarin päätöksellä kuunnella, tallentaa ja säilyttää sähköisissä viestintäverkoissa välitettyjä keskusteluja, jos on syitä olettaa, että niistä voidaan saada tietoja erittäin vakavasta tai vakavasta rikoksesta, joka on valmisteilla tai jota paraillaan tehdään tai joka on tehty, tai vähemmän vakavasta tai lievästä rikoksesta.

22.

Kyseisen koodeksin 177 §:n (”Esitutkintatietojen luovutuskielto”) 1 momentin mukaan esitutkintatiedot ovat luottamuksellisia, ja niin kauan kuin asiaa ei ole tutkittu tuomioistuimessa, niitä voidaan luovuttaa vain syyttäjän luvalla ja ainoastaan siinä laajuudessa kuin se on oikeutettua. ( 12 )

23.

Lietuvos Respublikos generalinė prokuratūra (Liettuan tasavallan valtakunnansyyttäjän toimisto, jäljempänä valtakunnansyyttäjän toimisto) käynnisti sisäisen tutkinnan tuolloin Apygardos prokuratūrassa (alueellinen syyttäjänvirasto, Liettua) syyttäjänä työskennelleen A. G:n toimista, koska oli olemassa indisioita siitä, että hän oli tehnyt virkavirheen.

24.

Valtakunnansyyttäjän toimiston lautakunta totesi A. G:n tehneen virkavirheen ja esitti kurinpitoseuraamuksena, että hänet irtisanotaan virastaan.

25.

Tämä virkavirhe oli näytetty toteen rikostietoyksikköjen toimenpiteistä hallintomenettelyn aikana saatujen tietojen, muiden virkamiesten ja valittajan itsensä antamien lausuntojen sekä kahdessa esitutkinnassa tehtyjen päätelmien perusteella.

26.

Tarkemmin sanottuna A. G:n ja erästä epäiltyä avustaneen asianajajan välillä oli käyty puhelinkeskusteluja A. G:n valvomassa esitutkinnassa, joka liittyi asioihin, joissa kyseinen asianajaja oli toiminut puolustajana. ( 13 )

27.

Näiden sähköisissä viestintäverkoissa välitettyjen tietojen tekniseen tarkkailuun ja tallentamiseen oli saatu tuomioistuimen lupa.

28.

Valtakunnansyyttäjä määräsi kurinpitoseuraamuksena, että A. G. irtisanotaan virastaan, jolloin A. G. nosti Vilniaus apygardos administracinis teismasissa (Vilnan alueellinen hallintotuomioistuin, Liettua) kanteen, jossa hän vaati tämän päätöksen kumoamista.

29.

Kanne hylättiin 16.7.2021 annetulla tuomiolla, jossa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi, että rikostietoyksikköjen toiminta ja niiden keräämien tietojen käyttäminen kurinpitomenettelyssä oli ollut lainmukaista.

30.

A. G. valitti ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomiosta Lietuvos vyriausiasis administracinis teismasiin (ylin hallintotuomioistuin, Liettua), joka on esittänyt unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Onko – – direktiivin 2002/58 15 artiklan 1 kohtaa, luettuna yhdessä Euroopan unionin perusoikeuskirjan [(jäljempänä perusoikeuskirja)] 7, 8 ja 11 artiklan sekä 52 artiklan 1 kohdan kanssa, tulkittava siten, että siinä kielletään toimivaltaisia viranomaisia käyttämästä sähköisten viestintäpalvelujen tarjoajien säilyttämiä tietoja, jotka voivat antaa tietoja sähköisen viestintävälineen käyttäjästä ja tämän harjoittamasta viestinnästä, korruptiota muistuttavien virkavirheiden tutkinnassa riippumatta siitä, onko pääsy näihin tietoihin myönnetty yksittäistapauksessa vakavan rikollisuuden torjumiseksi ja yleiseen turvallisuuteen kohdistuvien vakavien uhkien ehkäisemiseksi?”

31.

Ennakkoratkaisupyyntö kirjattiin saapuneeksi unionin tuomioistuimeen 3.3.2022.

32.

Kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet A. G., Tšekin, Viron, Unkarin, Irlannin, Italian ja Liettuan hallitukset sekä Euroopan komissio.

33.

A. G., Ranskan, Unkarin, Irlannin ja Liettuan hallitukset sekä komissio osallistuivat 2.2.2023 pidettyyn istuntoon.

34.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on hallintotuomioistuin, joka on toimivaltainen harjoittamaan hallintopäätöksiin kohdistuvaa tuomioistuinvalvontaa. Kyseessä olevaa valtakunnansyyttäjän päätöstä, jolla alueellisen syyttäjänviraston virkamies pantiin viralta kurinpitoseuraamuksena virkavirheiksi luettavien tekojen perusteella, on pidettävä hallintopäätöksenä.

35.

Käsiteltävän asian kohteena eivät siis ole oikeusviranomaisten rikosoikeudellisessa menettelyssä tekemät päätökset. Vaikka näitä päätöksiä on tehty samaan aikaan kun käynnissä oli (kurinpidollinen) hallintomenettely, jossa kyseinen henkilö pantiin viralta, ( 14 ) on korostettava, että riita koskee ainoastaan tätä viraltapanoa.

36.

Ennakkoratkaisupyynnössä esitetyssä tosiseikkojen kuvauksessa, joka muodostaa käsiteltävän ennakkoratkaisukysymyksen taustan, on kuitenkin tiettyä epätäsmällisyyttä.

37.

Kuten Tšekin hallitus ja komissio korostivat, ennakkoratkaisupyynnön perusteella ei voida varmuudella sanoa, ovatko toimivaltaiset viranomaiset a) kääntyneet riidanalaisten tietojen saamiseksi sähköisten viestintäpalvelujen tarjoajien puoleen vai b) saaneet ne suoraan itse.

38.

Tämä ei ole suinkaan vähäinen kysymys. Sen perusteella nimittäin määräytyy, mitkä unionin oikeussäännöt ovat merkityksellisiä ennakkoratkaisukysymykseen annettavan vastauksen kannalta. Sen mukaan, kummalla tavalla tosiseikat ovat tapahtuneet, on sovellettava joko

39.

Jälkimmäisessä tapauksessa henkilötietojen suojaan sovelletaan kansallista oikeutta, sanotun kuitenkaan rajoittamatta direktiivin 2016/680 soveltamista. ( 15 ) Ennakkoratkaisupyynnön kysymyksenasettelu ei siten ole asianmukainen, koska siinä painotetaan ainoastaan direktiiviä 2002/58.

40.

Unkarin hallitus, joka on vakuuttunut siitä, että henkilötiedot on saatu rikostietoyksikköjen toteuttamilla telekuuntelutoimilla, pitää kyseenalaisena, voidaanko ennakkoratkaisupyyntö ottaa tutkittavaksi, koska edellä esitetyn perusteella direktiiviä 2002/58 ei sovelleta.

41.

Komissio kuitenkin väittää, että

42.

Olen samaa mieltä tästä komission tulkinnasta, joka on sitä paitsi ainoa tulkinta, jolla voidaan hälventää käsiteltävässä asiassa heränneet (perustellut) epäilyt siitä, täyttääkö ennakkoratkaisupyyntö tutkittavaksi ottamisen edellytykset.

43.

Kun ennakkoratkaisukysymystä tulkitaan tällä tavalla, direktiivin 2002/58 merkityksellisyys tähän kysymykseen annettavan vastauksen kannalta

44.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin nimittäin katsoo, että menettelyssä, jossa sen on annettava ratkaisu, merkityksellisiä ovat

45.

Kaikki näyttää siis viittaavan siihen, että sen lisäksi, että kyse mahdollisesti oli henkilötiedoista, joiden käsittely ei voinut kuulua direktiivin 2002/58 (vaan direktiivin 2016/680) soveltamisalaan, kurinpitoseuraamuksen määräämiseen johtaneessa tutkinnassa käytettiin henkilötietoja, jotka oli kerätty sähköisten viestintäpalvelujen tarjoajilta.

46.

Unionin tuomioistuimen on pitäydyttävä ennakkoratkaisupyynnössä sellaisena kuin kansallinen tuomioistuin on sen esittänyt. Näin ollen sen on määritettävä, voidaanko direktiivin 2002/58 15 artiklan 1 kohdan nojalla rikosoikeudellisessa esitutkinnassa hankittuja ja käsiteltyjä henkilötietoja käyttää myöhemmin virkamieheen kohdistuvassa (hallinnollisessa) kurinpitomenettelyssä.

47.

Kun ennakkoratkaisupyyntö rajataan tällä tavalla, edellä esitetystä seuraa käänteisesti, että sen ulkopuolelle jäävät seuraavat kysymykset:

48.

Jäljempänä asiakysymyksestä esittämissäni päätelmissä on siten kokonaan sivuutettava direktiivin 2016/680 tulkinta. ( 21 ) Siltä osin kuin kyse on direktiivistä 2002/58, päätelmäni koskevat ainoastaan sellaisten henkilötietojen myöhempää käyttöä, jotka on saatu kyseisen direktiivin soveltamisalalla suoritetuilla tietojenkäsittelyillä, joiden on oletettava olleen lainmukaisia, koska niitä ei ole käsiteltävässä asiassa riitautettu.

49.

Direktiivin 2002/58 15 artiklan 1 kohdan ensimmäisestä virkkeestä ilmenee, että jäsenvaltiot voivat toteuttaa kyseisen direktiivin 5 artiklan 1 kohdassa vahvistetusta luottamuksellisuuden periaatteesta poikkeavia toimenpiteitä, jos tällaiset toimenpiteet ovat ”välttämättömiä, asianmukaisia ja oikeasuhteisia demokraattisen yhteiskunnan toimenpiteitä” ja jos ne ovat ”ehdottomasti” oikeassa suhteessa niiden tarkoitukseen nähden. ( 22 )

50.

Erityisesti jäsenvaltioiden mahdollisuutta oikeuttaa muun muassa direktiivin 2002/58 5, 6 ja 9 artiklassa säädettyjen oikeuksien ja velvollisuuksien rajoittaminen on arvioitava mittaamalla tällaiseen rajoittamiseen sisältyvän puuttumisen vakavuus ja tarkastamalla, että kyseisen rajoituksen yleisen edun mukaisen tavoitteen tärkeys on suhteessa tähän vakavuuteen. ( 23 )

51.

”Oikeasuhteisuutta koskevan edellytyksen täyttämiseksi kansallisessa lainsäädännössä on säädettävä selvistä ja täsmällisistä kyseessä olevan toimenpiteen laajuutta ja soveltamista koskevista säännöistä, joissa asetetaan vähimmäisvaatimukset, jotta henkilöillä, joiden henkilötiedoista on kyse, on riittävät takeet, joiden avulla heidän henkilötietojaan voidaan tehokkaasti suojata väärinkäytön vaaroilta. Kyseisen lainsäädännön on oltava kansallisen oikeuden mukaan laillisesti sitova, ja siinä on erityisesti mainittava, missä olosuhteissa ja millä edellytyksin tällaisten tietojen käsittelyä koskeva toimenpide voidaan toteuttaa – –” ( 24 )

52.

Siltä osin kuin on kyse yleisen edun mukaisista tavoitteista, joilla direktiivin 2002/58 15 artiklan 1 kohdan nojalla toteutettu toimenpide voidaan perustella, unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että suhteellisuusperiaatteen mukaisesti näiden tavoitteiden välillä vallitsee niiden tärkeyteen perustuva hierarkia: tavoitteen, johon tällaisella toimenpiteellä pyritään, tärkeyden on oltava oikeassa suhteessa siitä aiheutuvan puuttumisen vakavuuteen nähden. ( 25 )

53.

Tässä tavoitehierarkiassa kansallisen turvallisuuden takaamista koskeva tavoite, luettuna SEU 4 artiklan 2 kohdan valossa, on tärkeämpi kuin direktiivin 2002/58 15 artiklan 1 kohdassa mainitut muut tavoitteet eli puolustus, yleinen turvallisuus ja rikosten tai sähköisen viestintäjärjestelmän luvattoman käytön torjunta, tutkinta, selvittäminen ja syyteharkinta. Rikollisuuden, jopa vakavan rikollisuuden, torjumista yleensä ja yleisen turvallisuuden suojelua koskevat tavoitteet kuuluvat jälkimmäiseen ryhmään. ( 26 )

54.

Tästä tavoitteiden ryhmittelystä voidaan päätellä seuraavaa:

55.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan riidanalaiset tiedot on saatu puuttumalla vakavasti perusoikeuskirjan 7, 8 ja 11 artiklassa taattuihin oikeuksiin. ( 29 )

56.

Toistan, ettei tässä ole kyse sen arvioimisesta, oliko näiden tietojen saaminen alun perin lainmukaista eli oliko oikeuksiin puuttuminen riittävän oikeutettua sen rikoksen vakavuuden takia, johon tutkinnan oli tarkoitus kohdistua.

57.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen näistä kahdesta seikasta (puuttumisen vakavuus ja rikoksen vakavuus) esittämien lausumien mukaan niitä ole käsiteltävässä asiassa kyseenalaistettu eivätkä ne siten ole merkityksellisiä ennakkoratkaisupyynnön kannalta.

58.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan käsiteltävässä asiassa on olennaista määrittää, voidaanko kyseisiä tietoja a) käyttää myös myöhemmässä tutkinnassa, jonka tavoitteena on rikollisuuden torjuminen yleensä (olettaen, että riidanalaisen kurinpitoseuraamuksen kohteena oleva teko sisältyy tähän käsitteeseen), vai b) voidaanko niitä käyttää ainoastaan vakavan rikollisuuden torjuntaan liittyvässä tutkinnassa.

59.

Tšekin ja Irlannin hallitukset ovat pohtineet, voidaanko ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen käsiteltäväksi saatettua tekoa pitää ”vakavana rikoksena”, ja todenneet, että näin on.

60.

Mielestäni tämä on kuitenkin kysymys, josta unionin tuomioistuimen ei tarvitse lausua, koska teon oikeudellinen luonnehdinta kuuluu ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle.

61.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin väittää, että jos sellaisten henkilötietojen käyttö, jotka on saatu puuttumalla vakavasti perusoikeuksiin, voitaisiin oikeuttaa ainoastaan vakavan rikollisuuden torjumisella ja yleiseen turvallisuuteen kohdistuvien vakavien uhkien ehkäisemisellä, näitä tietoja ei voitaisi käyttää korruptiota muistuttavien kurinpitorikkomusten tutkinnassa. ( 30 ) Tällä tarkoitetaan käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan kaltaista tutkintaa.

62.

Tämän arvioinnin perusteella on selvitettävä, onko kurinpitorikkomusten, joiden tutkinnassa on tarkoitus käyttää tiettyjä henkilötietoja, vastattava vakavuudeltaan rikoksia, joilla kyseisten tietojen saaminen on alun perin oikeutettu. ( 31 )

63.

Liettuan hallitus ilmoitti istunnossa, että kurinpitoseuraamuksen kohteena ollut syyttäjä pantiin viralta ammattieettisen virheen perusteella. Sen arvioiminen, voidaanko tämä virhe (tietojen vuotaminen esitutkinnasta) rinnastaa vakavaan rikokseen tai voiko se vaarantaa vakavasti yleisen turvallisuuden säilymisen, riippuu monista eri seikoista, jotka ainoastaan ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pystyy selvittämään. ( 32 )

64.

Istunnon aikana viitattiin useaan otteeseen korruption torjuntaan käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan kaltaisten tekojen taustailmiönä. Keskustelun käyminen tästä kysymyksestä vaatisi useita tarkennuksia, jotta täytettäisiin kaikissa valtion rangaistusvallan muodoissa noudatettava täsmällisyyden vaatimus. Olisi esimerkiksi määritettävä, käytetäänkö ilmausta ”korruptio” sen yleisessä merkityksessä vai viitataanko sillä ainoastaan tietyntyyppisiin tekoihin, ja pelkän salassapitovelvollisuuden rikkomisen luokittelu tällaiseksi teoksi voi olla abstraktisti kohtuutonta, ellei virkamies ole saanut teosta vastaavaa etua. ( 33 )

65.

Joka tapauksessa on niin, että jos ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että ammattieettinen rikkomus, josta käsiteltävässä asiassa määrättiin kurinpitoseuraamus, on vakavuudeltaan lievempi kuin rikos, jonka tutkinnalla direktiivin 2002/58 15 artiklan nojalla toteutettu toimenpide oikeutettiin, sen esittämään ennakkoratkaisukysymykseen annettava vastaus on johdettava seuraavista unionin tuomioistuimen lausumista:

66.

Yhtäältä henkilötietojen saamisen perustana olleiden yleisen edun mukaisten tavoitteiden ja toisaalta näiden tietojen myöhemmän käyttämisen oikeuttaneiden yleisen edun mukaisten tavoitteiden välillä pätee siis eräänlainen vastaavuusperiaate. Tästä periaatteesta voidaan, kuten edellä jo todettiin, poiketa vain, jos tavoitteen, johon tietoihin pääsyllä pyritään, merkitys on suurempi kuin niiden säilyttämisen oikeuttaneen tavoitteen.

67.

Muunlaisella tulkinnalla vääristettäisiin direktiivissä 2002/58 vahvistettu takeiden järjestelmä: sillä taattuihin oikeuksiin saatettaisiin tällöin puuttua vakavasti muissa kuin kyseisen direktiivin 15 artiklassa tarkoitetuissa tapauksissa ja muilla kuin unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä määritetyillä edellytyksillä.

68.

Erityisesti viestinnän luottamuksellisuutta koskevan oikeuden suojaan puuttuminen voidaan laillisesti hyväksyä vain suhteessa siihen konkreettiseen yleisen edun mukaiseen tavoitteeseen, johon sillä pyritään. Siksi säilytettyihin tietoihin pääsyn laillisuus on arvioitava tapauskohtaisesti ottaen huomioon yhtäältä oikeuksiin puuttumisen vakavuus ja toisaalta sen yleisen edun mukaisen tavoitteen merkitys, johon tällä puuttumisella pyritään.

69.

Direktiiviä 2002/58 ei kuitenkaan ole hyväksyttävää tulkita siten, että sen jälkeen, kun tietoihin on päästy ensimmäisessä tapauksessa, jossa niihin pääsy on ollut pätevästi oikeutettua, niitä voidaan myöhemmissä tapauksissa saada vapaasti (eli tosiasiallisesti käyttää saatuja tietoja uudestaan) sellaisen tavoitteen perusteella, joka on hierarkiassa alempana kuin ensimmäisessä tapauksessa kyseessä ollut tavoite.

70.

Tässä tarkoituksessa tietoihin pääsylle alun perin asetettuja edellytyksiä (unionin tuomioistuimen tämän saannin sallimiselle asettamat edellytykset mukaan luettuina) ( 36 ) voidaan soveltaa samojen tietojen myöhempään käyttöön muiden viranomaisten taholla.

71.

Pidän tähän mennessä esittämääni tarkastelua asianmukaisimpana, jotta voidaan vastata ennakkoratkaisupyyntöön sellaisena kuin sen sanamuoto on eli jotta ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle voidaan esittää sen direktiivistä 2002/58 pyytämä tulkinta.

72.

Tilanne olisi kuitenkin toinen siinä tapauksessa, että käsiteltävässä asiassa riidanalaisia tietoja ei ole saatu direktiivin 2002/58 15 artiklan 1 kohdan nojalla vaan jäsenvaltion rikostietoyksiköt ovat saaneet ne suoraan rikosoikeudellisessa menettelyssä.

73.

Tässä tapauksessa olisi otettava huomioon kansallisen oikeuden säännökset, sanotun kuitenkaan rajoittamatta direktiivin 2016/680 soveltamista siltä osin kuin on kyse rikostutkinnan yhteydessä saatujen henkilötietojen käsittelystä. Mielestäni on selvää, että rikostietoyksikköjen toiminta tämänkaltaisissa tilanteissa kuuluu direktiivin 2016/680 soveltamisalaan. Tämä vahvistettiin istunnossa.

74.

Kuten totesin ratkaisuehdotuksessani Inspektor v Inspektorata kam Visshia sadeben savet (Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus – Rikostutkinta), ( 37 )”Yleinen tietosuoja‑asetus ja direktiivi 2016/680 muodostavat johdonmukaisen järjestelmän, jossa

75.

Tämän jälkeen muistutin, ( 39 ) että:

76.

Kuten unionin tuomioistuin on direktiivin 2016/680 4 artiklan 2 kohtaa tulkinnut, ( 41 ) olisi hyvin vaikea katsoa, että rikosoikeudellisen menettelyn aikana kerättyjä henkilötietoja käytetään virkamieheen kohdistettavassa myöhemmässä kurinpitomenettelyssä samaan tarkoitukseen.

77.

On kuitenkin muistutettava, että direktiivin 2016/680 4 artiklan 2 kohdan mukaan ”saman tai toisen rekisterinpitäjän suorittama käsittely muuhun 1 artiklan 1 kohdassa säädettyyn tarkoitukseen kuin siihen, johon henkilötiedot kerättiin, sallitaan sikäli kuin

78.

Tästä lähtökohdasta käsin ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on selvitettävä, sisältyykö myöhemmän tietojenkäsittelyn (muu) tarkoitus johonkin direktiivin 2016/680 1 artiklan 1 kohdassa mainituista tapauksista vai jääkö se niiden ulkopuolelle:

79.

Kyseisessä säännöksessä asetetuista kahdesta edellytyksestä ensimmäinen täyttyy vain, jos jäsenvaltion oikeudessa on annettu laki, ( 42 ) jossa säädetään, milloin rekisterinpitäjän on sallittua käsitellä henkilötietoja. Kyseiseen lakiin on myös sisällyttävä sitovia, selviä ja täsmällisiä sääntöjä. ( 43 )

80.

Tämä on seikka, jonka selvittäminen rikosprosessikoodeksin 177 §:n, rikostiedustelulain 19 §:n 3 momentin ja valtakunnansyyttäjän suositusten tarkastelun perusteella kuuluu luonnollisestikin ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle. ( 44 ) Sen on näiden tietojen perusteella arvioitava, missä määrin kansallisessa oikeudessa sallitaan se, että rikosoikeudellisen menettelyn yhteydessä saatuja tietoja voidaan tietyin edellytyksin käyttää myöhemmin kurinpitorikkomusten tutkinnassa. Tässä arvioinnissa voi olla hyötyä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomiossa Adomaitis ( 45 ) tehdyistä päätelmistä.

81.

Toisen edellytyksen osalta ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on arvioitava, oliko käsiteltävässä asiassa kyseessä olevassa tietojenkäsittelyssä tapahtunut oikeuksiin puuttuminen tarpeellista ja oikeasuhteista. ( 46 )

82.

Tämän arvioimisessa voidaan jälleen käyttää apuna Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomiossa Adomaitis tehtyjä päätelmiä:

83.

Direktiivin 2016/680 9 artiklan 1 kohdan mukaan toimivaltaisten viranomaisten 1 artiklan 1 kohdassa säädettyihin tarkoituksiin keräämiä henkilötietoja voidaan käsitellä muihin kuin 1 artiklan 1 kohdassa säädettyihin tarkoituksiin, jos kyseinen käsittely sallitaan unionin oikeudessa tai jäsenvaltion lainsäädännössä. Tässä tapauksessa sovelletaan yleistä tietosuoja‑asetusta, jollei käsittelyä suoriteta sellaisen toiminnan yhteydessä, joka ei kuulu unionin oikeuden soveltamisalaan. ( 49 )

84.

Siinä tapauksessa, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että direktiivin 2016/680 4 artiklan 2 kohtaa ei sovelleta, on tukeuduttava yleiseen tietosuoja‑asetukseen. Kyseisen asetuksen mukaisesti on varmistettava, että lailla säätämistä koskevan vaatimuksen lisäksi vähintään yksi sen 6 artiklan 1 kohdassa tyhjentävästi luetelluista henkilötietojen käsittelyn lainmukaisuuden edellytyksistä täyttyy.

85.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Lietuvos vyriausiasis administracinis teismasin esittämään ennakkoratkaisukysymykseen seuraavasti: