|
6.12.2008 |
FI |
Euroopan unionin virallinen lehti |
L 329/1 |
KOMISSION ASETUS (EY) N:o 1192/2008,
annettu 17 päivänä marraskuuta 2008,
tietyistä yhteisön tullikoodeksista annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2913/92 soveltamista koskevista säännöksistä annetun asetuksen (ETY) N:o 2454/93 muuttamisesta
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO, joka
ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen,
ottaa huomioon yhteisön tullikoodeksista 12 päivänä lokakuuta 1992 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2913/92 (1) ja erityisesti sen 247 artiklan,
sekä katsoo seuraavaa:
|
(1) |
Komission asetuksessa (ETY) N:o 2454/93 (2) säädetään nykyään yhteisöluvista, joissa on osallisina useamman kuin yhden jäsenvaltion tullihallinto mutta jotka koskevat pelkästään taloudellisesti vaikuttavaa tullimenettelyä ja tiettyä käyttötarkoitusta. |
|
(2) |
Lissabonin strategia, jolla pyritään tekemään EU:sta maailman kilpailukykyisin talous, huomioon ottaen on tärkeää luoda nykyaikainen ja yksinkertaistettu toimintaympäristö, jossa sovelletaan todellisten sisämarkkinoiden ehtoja ja jolla parannetaan kaupan kilpailukykyä ja vältytään eri jäsenvaltioiden yritysten välisen kilpailun vääristymiseltä. Yksinkertaistettuja menettelyjä koskevien yhteisölupien ja yhdistetyn yhteisöluvan avulla toimijat voivat keskittää ja yhdistää kirjanpito-, logistiikka- ja jakelutoimintojaan, jolloin säästetään hallinnollisissa ja liiketoiminnan kustannuksissa eli kyse on todellisesta yksinkertaistuksesta. Sen vuoksi on aiheellista laajentaa yhteisölupiin sovellettavat säännökset koskemaan yksinkertaistetun ilmoituksen menettelyä ja kotitullausmenettelyä. |
|
(3) |
Samalla on aiheellista yhdistää nykyiset taloudellisesti vaikuttavaa tullimenettelyä ja tiettyä käyttötarkoitusta koskevien yhteisölupien määritelmät ja yksinkertaistetun ilmoituksen menettelyn ja kotitullausmenettelyn käyttöä koskevien yhteisölupien määritelmät, koska näitä menettelyjä voidaan käyttää yhdessä. |
|
(4) |
Asetuksen (ETY) N:o 2454/93 muuttamisesta annetussa komission asetuksessa (EY) N:o 1875/2006 (3) vahvistetaan ne vähimmäistiedot, jotka on ilmoitettava yksinkertaistetun ilmoituksen menettelyä käytettäessä tai merkittävä kirjanpitoon kotitullausmenettelyä käytettäessä. Yhteisölupia sovellettaessa olisi yksinkertaistetun ilmoituksen menettelyssä ilmoitettavien vähimmäistietojen oltava enimmäistiedot, jotka voidaan antaa toisen jäsenvaltion tullitoimipaikan käyttöön. |
|
(5) |
Koska AEO-todistuksia ja erityisesti tullialan yksinkertaistuksia koskevia todistuksia tullaan usein käyttämään yhdessä yhteisölupien kanssa, on aiheellista yhdenmukaistaa mahdollisimman kattavasti molempien lupatyyppien myöntämistä, lupien voimassaolon keskeyttämistä ja niiden kumoamista koskevat säännöt, mukaan lukien menettelyn asianmukaisen tarkastamisen mahdollistavat kirjanpitosäännökset. |
|
(6) |
AEO-todistuksen saaneet rahdinkuljettajat, huolitsijat ja tullihuolitsijat voivat hyödyntää tullialan yksinkertaistuksia aikaisempaa helpommin esimerkiksi yksinkertaistettua ilmoitusta tai kotitullausmenettelyä käyttämällä. Sen vuoksi on aiheellista säätää, että edustajille voidaan myöntää lupa yksinkertaistetun ilmoituksen menettelyn tai kotitullausmenettelyn käyttöön edellyttäen, että nämä täyttävät tietyt vaatimukset ja arviointiperusteet. |
|
(7) |
On tarpeen parantaa yhteisölupien haku- ja myöntämismenettelyä lyhentämällä tietojenvaihtoon käytettyä aikaa ja laatimalla yhteiset säännöt lupien myöntämiseen liittyvien viiveiden välttämiseksi. Tulliviranomaisten pitäisi näitä sääntöjä soveltaen voida valvoa ja seurata yhteisöluvilla toteutettavia toimenpiteitä ilman kyseessä oleviin taloudellisiin tarpeisiin nähden suhteettomia hallinnollisia järjestelyjä. |
|
(8) |
Yksinkertaistetun ilmoituksen menettelyn ja kotitullausmenettelyn käyttöä koskevien kansallisten lupien ja yhteisölupien myöntämiseen sovellettavien vaatimusten ja arviointiperusteiden olisi oltava samat, jotta sisämarkkinoiden yhdenmukaisuus toteutuisi. |
|
(9) |
On tarpeen vahvistaa yksinkertaisen ilmoituksen menettelyn ja kotitullausmenettelyn käyttöä koskevien lupien muuttamista, voimassaolon keskeyttämistä ja peruuttamista koskevat yhteiset säännöt, jotta voidaan varmistaa yhtenäinen käytäntö kaikkialla yhteisön tullialueella. |
|
(10) |
Jotta lupien haku- ja myöntämismenettelyjen parantamista koskeva tavoite voidaan saavuttaa, on välttämätöntä ottaa yhteisöluville käyttöön sähköinen tiedonanto- ja tietokantajärjestelmä, jota käytetään tulliviranomaisten välisessä tiedonvälityksessä ja -vaihdossa, sekä toimittaa tietoja komissiolle ja taloudellisille toimijoille. Tämän järjestelmän pitäisi olla AEO-todistusten myöntämisessä käytettävän tiedonvälitys- ja tiedonvaihtojärjestelmän jatke. |
|
(11) |
Yksinkertaistetun ilmoituksen menettelyn ja kotitullausmenettelyn käyttö pitäisi siirtymäkauden jälkeen sallia vain sellaisille taloudellisille toimijoille, jotka antavat tulli-ilmoitukset ja muut ilmoitukset sähköisesti yksinkertaisen ja paperittoman toimintaympäristön vaatimusten mukaisesti. |
|
(12) |
On syytä selventää, että tulli-ilmoitus voidaan jättää luvan myöntämisessä osallisena olleen tulliviranomaisen tai siinä osallisina olleiden tulliviranomaisten suostumuksella muuhun tullitoimipaikkaan kuin siihen, jossa tavarat esitetään tai aiotaan esittää tullille tai jossa ne ovat tarkastettavissa. |
|
(13) |
On aiheellista, että kun passitusmuodollisuudet suoritetaan sähköistä tietojenkäsittelymenetelmää käyttäen, yleisilmoitus hyväksytään saapumista ennakoivan sanoman perusteella siihen asti, kun asetusta (EY) N:o 1875/2006 sovelletaan. |
|
(14) |
Asetuksessa (ETY) N:o 2454/93, sellaisena kuin se on muutettuna neuvoston asetuksella (EY) N:o 837/2005 (4), vaaditaan, että passitusilmoitukset on tehtävä 1 päivästä heinäkuuta 2005 alkaen tietokoneavusteisia menetelmiä käyttäen, ja mainitun asetuksen mukaisesti kaikkien taloudellisten toimijoiden olisi tehtävä passitusilmoituksensa tullin tietokoneavusteisessa passitusjärjestelmässä. Lisäksi matkustajien olisi voitava jättää kirjalliset passitusilmoitukset tulliviranomaisille, joiden olisi varmistettava, että passitustiedot vaihdetaan tulliviranomaisten välillä tietotekniikkaa ja tietoverkkoja käyttäen. |
|
(15) |
Toukokuun 20 päivänä 1987 tehtyä yhteistä passitusmenettelyä koskevaa yleissopimusta (5) on muutettu sillä perusteella, että passitusilmoitukset on tehtävä vakiomenettelyssä sähköistä tietojenkäsittelymenetelmää käyttäen, minkä vuoksi yhteisön lainsäädäntöön sisältyviä vastaavia säännöksiä olisi mukautettava. |
|
(16) |
Tässä tilanteessa yhteisön passitusmenettelyä koskevia soveltamissäännöksiä, jotka perustuvat kirjallisiin passitusilmoituksiin, mukaan lukien niihin liittyviä asiakirjoja koskevat säännökset, olisi mukautettava velvollisuuteen tehdä yhteisön passitusilmoitukset vakiomenettelyssä sähköistä tietojenkäsittelymenetelmää käyttäen. |
|
(17) |
Matkustajia lukuun ottamatta kirjallisten ilmoitusten ja niihin liittyvien asiakirjojen käyttö olisi rajoitettava varamenettelyyn, jotta toimijat voisivat suorittaa passitukset, kun tullin tietokoneavusteinen passitusjärjestelmä, valtuutetun lähettäjän tai passituksesta vastaavan tietokoneavusteinen järjestelmä tai passituksesta vastaavan ja tulliviranomaisten välinen verkko ei toimi. |
|
(18) |
Yhteisön tullialueella suoritettavissa TIR-toimenpiteissä on tarpeen käyttää tietojenkäsittelymenetelmiä, jotta varmistetaan, että tietojenvaihto on tehokasta ja että tullitarkastusten taso on sama kuin yhteisön/yhteisessä passitusmenettelyssä. |
|
(19) |
Yhteisön tullialueella suoritettavat TIR-toimenpiteet olisi sisällytettävä saapumista ja lähtöä edeltävien ilmoitusten toimittamista sähköisesti koskevassa asetuksessa (EY) N:o 1875/2006 säädettyyn sähköiseen toimintaympäristöön. |
|
(20) |
Sähköisten tietojen käytön olisi poistettava tarve palauttaa asianomainen osa TIR-carnet’n lehdestä n:o 2 yhteisön tullialueella silloin, kun käytetään tietokoneavusteista järjestelmää, mikä todennäköisesti vähentää tarpeettomien tiedustelumenettelyjen lukumäärää. Se parantaisi todennäköisesti myös TIR-toimenpiteiden tehokkuutta ja turvallisuutta, sillä tietokoneavusteinen järjestelmä nopeuttaa niiden seurantaa ja siitä koituu konkreettisia etuja sekä tullihallinnoille että taloudellisille toimijoille. |
|
(21) |
On aiheellista säätää, että TIR-carnet’n haltijan on toimitettava TIR-carnet’ta koskevat tiedot lähtö- tai saapumistoimipaikkaan tietojenkäsittelymenetelmää käyttäen. Sähköisesti toimitettujen TIR-carnet’ta koskevien tietojen ja TIR-carnet’n välisistä eroista mahdollisesti johtuvien oikeudellisten seurausten olisi TIR-yleissopimuksen mukaisesti perustuttava TIR-carnet’n sisältämiin tietoihin. Muita osapuolia kuin yhteisön tulliviranomaisia koskevat muodollisuudet olisi edelleen täytettävä TIR-carnet’n perusteella, mukaan lukien TIR-carnet’n käyttö todisteena kansainvälisestä vakuudesta. |
|
(22) |
Vapautus velvollisuudesta toimittaa TIR-carnet’ta koskevat tiedot tietojenkäsittelymenetelmää käyttäen olisi myönnettävä ainoastaan poikkeustapauksissa silloin, kun tullin tietokoneavusteinen passitusjärjestelmä, ilmoitusten toimittamiseen käytettävä sovellus tai näiden kahden järjestelmän välinen verkko ei toimi. |
|
(23) |
Sääntöön, jonka mukaan TIR-menettelyyn asetetuille tavaroille voidaan myöntää yhteisöasema, olisi selkeyden vuoksi viitattava asetuksen (ETY) N:o 2454/93 453 artiklan 2 kohdassa. |
|
(24) |
Tietokoneavusteiseen järjestelmään syötettävien TIR-carnet’ta koskevien tietojen sisältö olisi lisättävä liitteiden 37 a ja 37 c eriteltyihin sähköisiä passitusilmoituksia koskeviin sääntöihin ja koodeihin. |
|
(25) |
Jotta keskustoimipaikkoja, jotka jäsenvaltiot ovat nimenneet ATA-carnet’ihin liittyviä rikkomisia tai säännönvastaisuuksia koskevia toimia varten, koskevaan luetteloon mahdollisesti tehtävien muutosten julkaisemista voitaisiin yksinkertaistaa ja nopeuttaa, tämän julkaisemisen olisi tapahduttava Euroopan unionin virallisella verkkosivustolla internetissä. |
|
(26) |
Kun tavaroille, jotka ovat alttiita petosriskeille asetuksen (ETY) N:o 2454/93 liitteessä 44 c vahvistettujen passitustoimien aikana, tehtiin säännöllinen tarkastus mainitun asetuksen 340 a artiklan mukaisesti jäsenvaltioista kerättyjen tietojen perusteella, kävi ilmi, että eräitä mainitussa luettelossa olevia tavaroita ei enää pidetä petosriskeille alttiina. Sen vuoksi on aiheellista mukauttaa liitteessä 44 c oleva luettelo. |
|
(27) |
Asetuksen (ETY) N:o 2454/93 liitteessä 67 on yhteinen lomake, jota käytetään taloudellisesti vaikuttavaa tullimenettelyä ja tiettyä käyttötarkoitusta koskevan luvan hakemisessa ja myöntämisessä. Tätä lomaketta on käytettävä, koskipa lupa yhtä tai useampaa kuin yhtä tullihallintoa. On aiheellista laajentaa liitteen 67 käyttö tapauksiin, joissa haetaan lupaa käyttää yksinkertaistetun ilmoituksen menettelyä tai kotitullausmenettelyä sekä kansallisella tasolla että silloin, kun menettelyssä on osallisina useampi kuin yksi tullihallinto. |
|
(28) |
Sen vuoksi asetusta (ETY) N:o 2454/93 olisi muutettava. |
|
(29) |
Koska muutoksia, joista säädetään 20 päivänä toukokuuta 1987 tehdyn yhteistä passitusmenettelyä koskevan yleissopimuksen muuttamisesta 16 päivänä kesäkuuta 2008 tehdyssä yhteistä passitusta käsittelevän EY–EFTA-sekakomitean päätöksessä N:o 1/2008 sovelletaan 1 päivästä heinäkuuta 2008 ja 1 päivästä heinäkuuta 2009, olisi vastaavia tämän asetuksen säännöksiä sovellettava samoista päivämääristä. |
|
(30) |
Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat tullikoodeksikomitean lausunnon mukaiset, |
ON ANTANUT TÄMÄN ASETUKSEN:
1 artikla
Muutetaan asetus (ETY) N:o 2454/93 seuraavasti:
|
1. |
Lisätään 1 artiklaan 13, 14 ja 15 kohta seuraavasti:
|
|
2. |
Korvataan 183 artiklan 3 kohta seuraavasti: ”3. Saapumista ennakoivaa sanomaa käyttäen määrätoimipaikalle toimitetun passitusilmoituksen on muodostettava sellaisia tavaroita koskeva yleisilmoitus, joita on ennen niiden tullille esittämistä kuljetettu passitusmenettelyssä, jota koskevat muodollisuudet on suoritettava sähköistä tietojenkäsittelymenetelmää käyttäen. Passitusasiakirjan tai passituksen saateasiakirjan kappale muodostaa yleisilmoituksen, kun 353 artiklan 2 kohtaa sovelletaan.” |
|
3. |
Korvataan 199 artiklan 1 ja 2 kohta seuraavasti: ”1. Rajoittamatta seuraamuksia koskevien säännösten ja määräysten mahdollista soveltamista, tavaranhaltijan tai tämän edustajan allekirjoittaman ilmoituksen toimittaminen tullitoimipaikkaan tai sähköisiä tietojenkäsittelymenetelmiä käyttäen toimitettu passitusilmoitus merkitsee, että tavaranhaltija tai edustaja on voimassa olevien säännösten mukaisesti vastuussa:
2. Kun tavaranhaltija laatii tulli-ilmoituksensa, mukaan lukien 353 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaisesti laaditut passitusilmoitukset, tietojenkäsittelyjärjestelmiä käyttäen, tulliviranomaiset voivat määrätä, että käsin tehtävä allekirjoitus voidaan korvata muulla tunnistamistekniikalla, joka voi perustua koodien käyttöön. Tämä mahdollisuus sallitaan ainoastaan, jos tulliviranomaisten asettamat tekniset ja hallinnolliset edellytykset täyttyvät. Tulliviranomaiset voivat myös määrätä, että tullin tietojenkäsittelyjärjestelmiä käyttäen laaditut ilmoitukset, mukaan lukien 353 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaisesti laaditut passitusilmoitukset, voidaan todistaa oikeiksi suoraan näissä järjestelmissä sen sijaan, että niissä olisi tullitoimipaikan käsin tai mekaanisesti tehty leima ja toimivaltaisen virkailijan allekirjoitus.” |
|
4. |
Lisätään 201 artiklaan 3 kohta seuraavasti: ”3. Tulliviranomaiset voivat sallia, että tulli-ilmoitus jätetään muuhun tullitoimipaikkaan kuin siihen, jossa tavarat esitetään tai aiotaan esittää tullille tai jossa ne ovat tarkastettavissa, edellyttäen että jompikumpi seuraavista edellytyksistä täyttyy:
|
|
5. |
Lisätään 202 artiklaan 3 kohta seuraavasti: ”3. Passitusilmoitus on jätettävä lähtötoimipaikkaan ja tavarat on esitettävä lähtötoimipaikassa tulliviranomaisten vahvistamina päivinä ja aikoina. Lähtötoimipaikka voi passituksesta vastaavan pyynnöstä ja kustannuksella antaa luvan tavaroiden esittämiseen muussa paikassa.” |
|
6. |
Korvataan 203 artikla seuraavasti: ”203 artikla 1. Ilmoitukseen on merkittävä sen vastaanottopäivä. 2. Lähtötoimipaikan on hyväksyttävä ja kirjattava yhteisön passitusilmoitus tulliviranomaisten vahvistamina päivinä ja aikoina.” |
|
7. |
Korvataan 205 artiklan 3 kohdan viides ja kuudes luetelmakohta seuraavasti:
|
|
8. |
Korvataan 208 artiklan 2 kohta seuraavasti: ”2. Jos yhteisön passitusmenettelyä tai yhteistä passitusmenettelyä edeltää tai seuraa muu tullimenettely, voidaan esittää lomakelajitelma, joka sisältää passitusmenettelyä, silloin kun 353 artiklan 2 kohtaa sovelletaan, ja sitä edeltävää tai seuraavaa tullimenettelyä koskevien muodollisuuksien suorittamista varten määrätyn määrän kappaleita.” |
|
9. |
Korvataan 215 artiklan 1 kohdan toinen ja kolmas alakohta seuraavasti: ”Kaikkien kappaleiden paperin on oltava valkoista. Jäljempänä 353 artiklan 2 kohdan mukaisesti yhteisön passituksessa käytettävien kappaleiden kohtien 1 (ensimmäinen ja kolmas alakohta), 2, 3, 4, 5, 6, 8, 15, 17, 18, 19, 21, 25, 27, 31, 32 ja 33 (ensimmäinen vasemmanpuolinen alakohta) sekä 35, 38, 40, 44, 50, 51, 52, 53, 55 ja 56 taustan on kuitenkin oltava vihreä. Lomakkeet on painettava vihreällä värillä.” |
|
10. |
Korvataan 219 artiklan 1 kohta seuraavasti: ”1. Passitusilmoitukseen sisältyvät tavarat on esitettävä yhdessä kuljetusasiakirjan kanssa. Lähtötoimipaikka voi olla vaatimatta kyseisen asiakirjan esittämistä tullimuodollisuuksia suoritettaessa, jos asiakirja on sen käytettävissä. Kuljetusasiakirja on kuitenkin esitettävä kuljetuksen aikana tulliviranomaisen tai muun toimivaltaisen viranomaisen pyynnöstä.” |
|
11. |
Lisätään 247 artiklaan 5 kohta seuraavasti: ”5. Yhteisön passitusmenettelyn soveltamiseksi lähtötoimipaikan on kirjattava tarkastuksen tulokset passitusilmoitukseen merkitsemällä vastaavat tiedot.” |
|
12. |
Lisätään 249 artiklaan 3 kohta seuraavasti: ”3. Yhteisön passitusmenettelyn soveltamiseksi lähtötoimipaikan on annettava lupa tavaroiden luovutukseen ja kirjattava luovutuksen päivämäärä tietokoneavusteiseen järjestelmään, jos tämä on mahdollista ilmoituksen tarkastuksen tulosten perusteella.” |
|
13. |
Lisätään I osan IX osaston 1 lukuun ennen 253 artiklaa otsikko seuraavasti: ” ” |
|
14. |
Lisätään 253 artiklaan 4–8 kohta seuraavasti: ”4. Henkilö voi hakea yksinkertaistetun ilmoituksen menettelyn tai kotitullausmenettelyn käyttöä koskevaa lupaa itselleen omaan käyttöönsä tai käytettäväksi edustajan ominaisuudessa edellyttäen, että luvanhaltijalla on asianmukainen kirjanpito ja menettelyt, joiden avulla luvan myöntävä tulliviranomainen voi tunnistaa edustettavat henkilöt ja toteuttaa asianmukaisia tullitarkastuksia. Tällainen hakemus voi myös koskea yhdistettyä lupaa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta koodeksin 64 artiklan soveltamista. 5. Yksinkertaistetun ilmoituksen menettelyn tai kotitullausmenettelyn käyttö edellyttää, että annetaan tuontitulleja ja muita maksuja koskeva vakuus. 6. Luvanhaltijan on täytettävä tässä luvussa säädetyt vaatimukset ja arviointiperusteet sekä luvasta johtuvat velvollisuudet, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tavaranhaltijan velvollisuuksia ja tullivelan syntymistä koskevien sääntöjen soveltamista. 7. Luvanhaltijan on ilmoitettava luvan myöntävälle tulliviranomaiselle kaikista luvan myöntämisen jälkeen ilmenneistä seikoista, jotka voivat vaikuttaa luvan voimassaoloon tai sisältöön. 8. Luvan myöntävän tulliviranomaisen on arvioitava yksinkertaistetun ilmoituksen menettelyn tai kotitullausmenettelyn käyttöä koskeva lupa uudelleen seuraavissa tapauksissa:
Jos yksinkertaistetun ilmoituksen menettelyn tai kotitullausmenettelyn käyttöä koskeva lupa myönnetään hakijana olevalle yritykselle, joka on perustettu alle kolme vuotta aiemmin, tilannetta on seurattava tarkasti ensimmäisen vuoden ajan luvan myöntämisen jälkeen.” |
|
15. |
Lisätään 253 a artiklaan kohta seuraavasti: ”Yksinkertaistetun ilmoituksen menettelyn tai kotitullausmenettelyn käyttö edellyttää sähköisten tulli-ilmoitusten ja muiden ilmoitusten antamista.” |
|
16. |
Lisätään I osan IX osaston 1 lukuun 2 jakso 253 a artiklan jälkeen seuraavasti: ”
253 b artikla 1. Yksinkertaistetun ilmoituksen menettelyn tai kotitullausmenettelyn käyttöä koskevaa lupaa on haettava käyttämällä liitteen 67 mukaista hakemuslomakkeen mallia tai vastaavaa sähköistä lomaketta. 2. Jos luvan myöntävä tulliviranomainen toteaa, ettei hakemus sisällä kaikkia vaadittavia tietoja, sen on 30 kalenteripäivän kuluessa hakemuksen vastaanottamisesta pyydettävä hakijaa toimittamaan puuttuvat tiedot sekä ilmoitettava pyyntönsä syyt. 3. Hakemusta ei hyväksytä, jos:
4. Tulliviranomaisten on ennen yksinkertaistetun ilmoituksen menettelyn tai kotitullausmenettelyn käyttöä koskevan luvan myöntämistä tarkastettava hakijan kirjanpito, jollei aikaisemman tarkastuksen tuloksia voida käyttää. 253 c artikla 1. Yksinkertaistetun ilmoituksen menettelyn käyttöä koskeva lupa on myönnettävä, jos 14 h artiklassa, lukuun ottamatta 1 kohdan c alakohtaa, sekä 14 i artiklan d, e ja g alakohdassa ja 14 j artiklassa säädetyt vaatimukset ja arviointiperusteet täyttyvät. Kotitullausmenettelyn käyttöä koskeva lupa on myönnettävä, jos 14 h artiklassa, lukuun ottamatta 1 kohdan c alakohtaa, sekä 14 i ja 14 j artiklassa säädetyt ehdot ja arviointiperusteet täyttyvät. Tulliviranomaisten on ensimmäisessä ja toisessa alakohdassa tarkoitettujen lupien myöntämiseksi sovellettava 14 a artiklan 2 kohtaa ja käytettävä liitteessä 67 olevaa lupalomaketta. 2. Jos hakijalla on 14 a artiklan 1 kohdan a tai c alakohdassa tarkoitettu AEO-todistus, tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen ehtojen ja arviointiperusteiden katsotaan täyttyneen. 253 d artikla 1. Luvan myöntävän tulliviranomaisen on keskeytettävä yksinkertaistetun ilmoituksen menettelyn tai kotitullausmenettelyn käyttöä koskevan luvan voimassaolo, jos:
Tämän artiklan ensimmäisen alakohdan b alakohdassa tarkoitetussa tapauksessa luvan myöntävä tulliviranomainen voi kuitenkin päättää, ettei yksinkertaistetun ilmoituksen menettelyn tai kotitullausmenettelyn käyttöä koskevan luvan voimassaoloa keskeytetä, jos se katsoo, että sääntöjen rikkominen on merkitykseltään vähäistä tullitoimenpiteiden lukumäärään tai merkittävyyteen nähden eikä tämä anna aihetta epäillä luvanhaltijan vilpittömyyttä. Ennen päätöksen tekemistä luvan myöntävän tulliviranomaisen on annettava päätelmänsä tiedoksi luvanhaltijalle. Luvanhaltijalla on oikeus korjata tilanne ja/tai ilmaista näkemyksensä 30 kalenteripäivän kuluessa tiedoksiantamisesta. 2. Jos luvanhaltija ei korjaa 1 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohdassa tarkoitettua tilannetta 30 kalenteripäivän kuluessa, luvan myöntävän tulliviranomaisen on ilmoitettava luvanhaltijalle yksinkertaistetun ilmoituksen menettelyn tai kotitullausmenettelyn käyttöä koskevan luvan voimassaolon keskeyttämisestä 30 kalenteripäiväksi, jotta luvanhaltija voi toteuttaa vaadittavat toimenpiteet tilanteen korjaamiseksi. 3. Luvan myöntävän tulliviranomaisen on 1 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa keskeytettävä luvan voimassaolo oikeudenkäynnin päättymiseen saakka. Sen on ilmoitettava asiasta luvanhaltijalle. 4. Jos luvanhaltija ei pysty korjaamaan tilannetta 30 kalenteripäivän kuluessa, mutta voi todistaa, että ehdot voidaan täyttää, jos keskeytysaikaa pidennetään, luvan myöntävän tulliviranomaisen on keskeytettävä yksinkertaistetun ilmoituksen menettelyn tai kotitullausmenettelyn käyttöä koskevan luvan voimassaolo vielä toiseksi 30 kalenteripäivän pituiseksi ajanjaksoksi. 5. Luvan voimassaolon keskeytys ei vaikuta ennen keskeytyspäivää aloitettuihin tullimenettelyihin, joita ei ole vielä saatu päätökseen. 253 e artikla 1. Kun luvanhaltija on luvan myöntävää tulliviranomaista tyydyttävällä tavalla toteuttanut tarvittavat toimenpiteet yksinkertaistetun ilmoituksen menettelyn tai kotitullausmenettelyn käyttöä koskevassa luvassa asetettujen ehtojen ja arviointiperusteiden täyttämiseksi, luvan myöntävän tulliviranomaisen on peruutettava keskeytys ja ilmoitettava asiasta luvanhaltijalle. Keskeytys voidaan peruuttaa ennen 253 d artiklan 2 tai 4 kohdassa säädetyn määräajan päättymistä. 2. Jos luvanhaltija ei toteuta tarvittavia toimenpiteitä 253 d artiklan 2 tai 4 kohdassa säädetyn keskeytysajanjakson kuluessa, sovelletaan 253 g artiklaa. 253 f artikla 1. Jos luvanhaltija ei tilapäisesti pysty täyttämään yksinkertaistetun ilmoituksen menettelyn tai kotitullausmenettelyn käyttöä koskevassa luvassa asetettuja ehtoja ja arviointiperusteita, tämä voi pyytää luvan voimassaolon keskeyttämistä. Tällaisessa tapauksessa luvanhaltijan on ilmoitettava asiasta luvan myöntävälle tulliviranomaiselle ja yksilöitävä päivä, jona tämä pystyy jälleen täyttämään ehdot ja arviointiperusteet. Luvanhaltijan on myös ilmoitettava luvan myöntävälle tulliviranomaiselle mahdollisista suunnitelluista toimenpiteistä ja niiden ajankohdista. 2. Jos luvanhaltija ei pysty korjaamaan tilannetta ilmoittamassaan määräajassa, luvan myöntävä tulliviranomainen voi myöntää määräajalle kohtuullisen pidennyksen edellyttäen, että luvanhaltija on toiminut vilpittömässä mielessä. 253 g artikla Rajoittamatta koodeksin 9 artiklan ja tämän asetuksen 4 artiklan soveltamista luvan myöntävän tulliviranomaisen on kumottava yksinkertaistetun ilmoituksen menettelyn tai kotitullausmenettelyn käyttöä koskeva lupa seuraavissa tapauksissa:
Ensimmäisen kohdan b alakohdassa tarkoitetussa tapauksessa luvan myöntävä tulliviranomainen voi kuitenkin päättää, ettei yksinkertaistetun ilmoituksen menettelyn tai kotitullausmenettelyn käyttöä koskevaa lupaa kumota, jos se katsoo, että sääntöjen rikkominen on merkitykseltään vähäistä tullitoimenpiteiden lukumäärään tai merkittävyyteen nähden eikä tämä anna aihetta epäillä luvanhaltijan vilpittömyyttä.” |
|
17. |
Lisätään I osan IX osastoon 1 A luku seuraavasti: ”1 A LUKU Yksinkertaistetun ilmoituksen menettelyn tai kotitullausmenettelyn käyttöä koskeva yhteisölupa
253 h artikla 1. Yksinkertaistetun ilmoituksen menettelyn tai kotitullausmenettelyn käyttöä koskevan yhteisöluvan hakemus on jätettävä jollekin 14 d artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitetuista tulliviranomaisista. Jos kuitenkin yksinkertaistetun ilmoituksen menettelyn tai kotitullausmenettelyn käyttöä koskevaa lupaa haetaan samanaikaisesti tiettyä käyttötarkoitusta tai taloudellisesti vaikuttavaa tullimenettelyä koskevan yhteisöluvan kanssa tai kyseisen yhteisöluvan hakemisen jälkeen, sovelletaan 292 artiklan 5 ja 6 kohtaa tai 500 ja 501 artiklaa. 2. Jos osaa luvan kannalta merkityksellisestä kirjanpidosta ja asiakirjoista säilytetään muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, johon hakemus jätetään, hakijan on täytettävä asianmukaisesti hakulomakkeen, jonka malli vahvistetaan liitteessä 67, 5 a, 5 b ja 7 kohta. 3. Hakijan on nimettävä hallinnostaan yhteyspiste tai -henkilö, joka toimii siinä jäsenvaltiossa, johon hakemus jätetään, jotta tulliviranomaiset voivat saada käyttöönsä kaikki tarvittavat tiedot, jotka ovat tarpeen arvioitaessa, täyttyvätkö yhteisöluvan myöntämisen edellytykset. 4. Hakijoiden on mahdollisuuksien mukaan toimitettava tarvittavat tiedot sähköisesti tulliviranomaisille. 5. Ennen kuin mukana olevien jäsenvaltioiden välillä otetaan käyttöön sähköinen tiedonvaihtojärjestelmä, joka on tarpeen asiaankuuluvaa tullimenettelyä varten, luvan myöntävä tulliviranomainen voi hylätä 1 kohdan nojalla tehdyt hakemukset, mikäli yhteisöluvasta aiheutuisi kohtuuttoman suuri hallinnollinen taakka. 253 i artikla 1. Jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle luettelo 253 h artiklan 1 kohdassa tarkoitetuista tulliviranomaisista, joille hakemukset on jätettävä, sekä mahdolliset muutokset näihin tietoihin. Komissio julkaisee tiedot internetissä. Kyseisten viranomaisten on toimittava yksinkertaistetun ilmoituksen menettelyn ja kotitullausmenettelyn käyttöä koskevia yhteisölupia myöntävinä tulliviranomaisina. 2. Jäsenvaltioiden on nimettävä keskustoimipaikka, joka vastaa tietojenvaihdosta jäsenvaltioiden välillä sekä jäsenvaltioiden ja komission välillä, ja niiden on toimitettava tieto kyseisestä toimipaikasta komissiolle.
253 j artikla 1. Kun yksinkertaistetun ilmoituksen menettelyn tai kotitullausmenettelyn käyttöä koskevaa yhteisölupaa haetaan, luvan myöntävän tulliviranomaisen on annettava seuraavat tiedot muiden asianomaisten tulliviranomaisten käyttöön:
Tiedot on annettava asianomaisten käyttöön käyttäen 253 m artiklassa tarkoitettua tiedonantojärjestelmää sitten, kun järjestelmä on käytössä. 2. Luvan myöntävän tulliviranomaisen on annettava 1 kohdan a, b ja c alakohdassa tarkoitetut tiedot käyttöön seuraavia määräaikoja noudattaen:
Jos luvan myöntävä tulliviranomainen ei pysty noudattamaan kyseisiä määräaikoja, se voi pidentää niitä 30 kalenteripäivällä. Tällaisissa tapauksissa luvan myöntävän tulliviranomaisen on ilmoitettava hakijalle määräajan pidentämisen syyt ennen alkuperäisen määräajan päättymistä. Määräaika alkaa päivänä, jona luvan myöntävä tulliviranomainen on vastaanottanut kaikki 1 kohdan a, b ja c alakohdassa tarkoitetut tarvittavat tiedot. Luvan myöntävän tulliviranomaisen on ilmoitettava hakijalle, että hakemus on otettu käsiteltäväksi, sekä päivämäärä, josta mainittu määräaika alkaa kulua. 3. Edellä 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetty 30 kalenteripäivän enimmäismääräaika korvataan 90 kalenteripäivän enimmäismääräajalla ja 90 kalenteripäivän enimmäismääräaika 210 kalenteripäivän enimmäismääräajalla 31 päivään joulukuuta 2009 saakka. 253 k artikla 1. Sen jäsenvaltion luvan myöntävän tulliviranomaisen, johon hakemus on jätetty, ja muiden haetussa yhteisöluvassa osallisina olevien jäsenvaltioiden tulliviranomaisten on yhdessä vahvistettava toiminta- ja raportointivaatimukset, mukaan lukien valvontasuunnitelma yhteisöluvan nojalla käytetyn tullimenettelyn valvomiseksi. Tulliviranomaisten yhtä tai useampaa tullimenettelyä varten keskenään vaihtamien tietojen määrä ei saa kuitenkaan olla liitteessä 30 a säädettyä suurempi. 2. Haetussa yhteisöluvassa osallisina olevien muiden jäsenvaltioiden tulliviranomaisten on ilmoitettava luvan myöntävälle tulliviranomaiselle mahdolliset vastalauseensa 30 kalenteripäivän kuluessa lupaluonnoksen vastaanottopäivästä. Jos ilmoittamiseen tarvitaan lisäaikaa, luvan myöntävälle tulliviranomaiselle on ilmoitettava siitä mahdollisimman pian ja joka tapauksessa tämän määräajan kuluessa. Määräaikaa saa pidentää enintään 30 kalenteripäivällä. Kun pidennys myönnetään, niin luvan myöntävän tulliviranomaisen on ilmoitettava määräajan jatkamisesta hakijalle. Jos vastalauseita esitetään ja tulliviranomaiset eivät pääse yhteisymmärrykseen asetetussa määräajassa, hakemus on hylättävä siltä osin kuin se koskee esitettyä vastalausetta. Jos virka-apupyynnön vastaanottanut tulliviranomainen ei vastaa ensimmäisessä alakohdassa säädetyssä määräajassa, luvan myöntävä tulliviranomainen voi katsoa pyynnön vastaanottaneen tulliviranomaisen vastuulla, ettei kyseisen luvan myöntämistä vastusteta. 3. Luvan myöntävän tulliviranomaisen on ennen hakemuksen osittaista tai täydellistä hylkäämistä ilmoitettava hakijalle syyt, joihin päätöksen on määrä perustua, ja annettava hakijalle tilaisuus esittää näkemyksensä 30 kalenteripäivän kuluessa ilmoittamisesta. 253 l artikla 1. Jos yhteisölupaa hakee hakija, jolle on myönnetty 14 a artiklan 1 kohdan a tai c alakohdassa tarkoitettu AEO-todistus, lupa on myönnettävä, kun tarvittava tietojenvaihto on järjestetty:
Jos hakijalle ei ole myönnetty 14 a artiklan 1 kohdan a tai c alakohdassa tarkoitettua AEO-todistusta, lupa on myönnettävä, jos luvan myöntävä tulliviranomainen katsoo, että hakija pystyy täyttämään 253, 253 a ja 253 c artiklassa säädetyt tai tarkoitetut luvan myöntämiselle asetetut ehdot ja arviointiperusteet, ja jos tämän kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettu tarvittava tietojenvaihto on järjestetty. 2. Saatuaan suostumuksen muilta asianomaisilta tulliviranomaisilta tai kun ne eivät ole esittäneet perusteltua vastalausetta, luvan myöntävän tulliviranomaisen on myönnettävä liitteessä 67 olevan lupalomakkeen mukainen lupa 30 kalenteripäivän kuluessa 253 k artiklan 2 tai 3 alakohdassa säädettyjen määräaikojen päättymisestä. Luvan myöntävän tulliviranomaisen on annettava kyseinen lupa osallisina olevien jäsenvaltioiden käyttöön käyttäen 253 m artiklassa tarkoitettua tieto- ja tiedonantojärjestelmää sitten, kun se on käytössä. 3. Kaikkien jäsenvaltioiden, jotka mainitaan luvan 10 tai 11 kohdassa taikka niissä molemmissa, on tunnustettava yksinkertaistetun ilmoituksen menettelyn tai kotitullausmenettelyn käyttöä koskeva yhteisölupa.
253 m artikla 1. Komission ja tulliviranomaisten yhdessä määrittämää sähköistä tieto- ja tiedonantojärjestelmää on käytettävä sitten, kun se on käytössä, tulliviranomaisten välisissä tieto- ja tiedonantoprosesseissa sekä tietojen antamiseksi komissiolle ja taloudellisille toimijoille. Taloudellisille toimijoille saa antaa ainoastaan liitteessä 67 olevan yksinkertaistettuja menettelyjä koskevan hakulomakkeen selittävien huomautusten II osaston 16 kohdassa määritellyt ei-luottamukselliset tiedot. 2. Komissio ja tulliviranomaiset vaihtavat 1 kohdassa tarkoitettua järjestelmää käyttäen seuraavia tietoja, tallentavat ne ja antavat ne toistensa käyttöön:
3. Komissio ja jäsenvaltiot voivat julkaista internetissä luettelon yhteisöluvista ja liitteessä 67 olevan yksinkertaistettuja menettelyjä koskevan hakulomakkeen selittävien huomautusten II osaston 16 kohdassa määritellyt ei-luottamukselliset tiedot luvanhaltijan ennakolta antamalla suostumuksella. Luettelo on pidettävä ajan tasalla.” |
|
18. |
Korvataan 260 artiklan 1 kohdassa ilmaisu ”tavaranhaltijalle” ilmaisulla ”hakijalle”. |
|
19. |
Korvataan 261 artikla seuraavasti: ”261 artikla 1. Lupa käyttää yksinkertaistetun ilmoituksen menettelyä on myönnettävä hakijalle, jos 253, 253 a ja 253 c artiklassa tarkoitetut ehdot ja arviointiperusteet täyttyvät. 2. Jos hakijalle on myönnetty 14 a artiklan 1 kohdan a tai c alakohdassa tarkoitettu AEO-todistus, luvan myöntävän tulliviranomaisen on myönnettävä lupa, kun hakijan ja luvan myöntävän tulliviranomaisen välillä on järjestetty tarvittava tietojenvaihto. Kaikkien tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen ehtojen ja arviointiperusteiden on katsottava täyttyneen.” |
|
20. |
Korvataan 264 artikla seuraavasti: ”264 artikla 1. Lupa käyttää kotitullausmenettelyä on myönnettävä hakijalle, jos 253, 253 a ja 253 c artiklassa tarkoitetut ehdot ja arviointiperusteet täyttyvät. 2. Jos hakijalle on myönnetty 14 a artiklan 1 kohdan a tai c alakohdassa tarkoitettu AEO-todistus, luvan myöntävän tulliviranomaisen on myönnettävä lupa, kun hakijan ja luvan myöntävän tulliviranomaisen välillä on järjestetty tarvittava tietojenvaihto. Kaikkien tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen ehtojen ja arviointiperusteiden on katsottava täyttyneen.” |
|
21. |
Poistetaan 265 artikla. |
|
22. |
Korvataan 269 artiklan 1 kohta seuraavasti: ”1. Lupa käyttää yksinkertaistetun ilmoituksen menettelyä on myönnettävä hakijalle 253, 253 a, 253 c ja 270 artiklassa säädettyjen ehtojen ja arviointiperusteiden mukaisesti ja niissä säädetyllä tavalla.” |
|
23. |
Muutetaan 270 artikla seuraavasti:
|
|
24. |
Korvataan 282 artiklan 1 kohta seuraavasti: ”1. Lupa käyttää yksinkertaistetun ilmoituksen menettelyä on myönnettävä hakijalle, jos 261 ja 262 artiklassa tarkoitetut, soveltuvin osin sovellettavat ehdot ja arviointiperusteet täyttyvät.” |
|
25. |
Poistetaan 288 artikla. |
|
26. |
Poistetaan 291 artiklan 2 kohdan a alakohta. |
|
27. |
Lisätään 340 b artiklaan kohdat seuraavasti: ”6. ’passituksen saateasiakirjalla’ tavaroiden mukana olevaa tietokoneavusteisesta järjestelmästä tulostettua asiakirjaa, joka perustuu passitusilmoituksen tietoihin; 7) ’varamenettelyllä’ paperille laadittuihin asiakirjoihin perustuvaa menettelyä, jotta passitusilmoitus voitaisiin antaa ja tarkastaa ja jotta passitusta voitaisiin seurata, kun vakiomenettelyä ei voida käyttää sähköisesti.” |
|
28. |
Korvataan 340 c artiklan 1 kohta seuraavasti: ”1. Yhteisötavarat on asetettava yhteisön sisäiseen passitusmenettelyyn, jos ne lähetetään
|
|
29. |
Lisätään 342 artiklaan 4 kohta seuraavasti: ”4. Kun vakuuden antaa takaaja vakuustoimipaikassa
|
|
30. |
Korvataan 343 artikla seuraavasti: ”343 artikla Kunkin jäsenvaltion on syötettävä tietokoneavusteiseen järjestelmään yhteisön passituksen suorittamiseen toimivaltaisia tullitoimipaikkoja koskeva luettelo, jossa ilmoitetaan niiden tunnistenumero, toimivaltuudet sekä aukiolopäivät ja -ajat. Myös kaikki muutokset näihin tietoihin on syötettävä tietokoneavusteiseen järjestelmään. Komissio käyttää tietokoneavusteista järjestelmää näiden tietojen toimittamiseksi muille jäsenvaltioille.” |
|
31. |
Lisätään 343 a artikla seuraavasti: ”343 a artikla Kunkin jäsenvaltion on ilmoitettava komissiolle keskustoimipaikkojen perustamisesta sekä näille toimipaikoille kuuluvista velvoitteista, jotka koskevat yhteisön passitusmenettelyn hallinnointia ja seurantaa sekä asiakirjojen vastaanottamista ja lähettämistä, ja niiden on tällöin mainittava kyseisten asiakirjojen tyyppi. Komissio toimittaa nämä tiedot muille jäsenvaltioille.” |
|
32. |
Lisätään II osan II osaston 4 luvun 1 jaksoon 344 a artikla seuraavasti: ”344 a artikla 1. Yhteisön passitusmenettelyssä muodollisuudet on suoritettava käyttäen sähköistä tietojenkäsittelymenetelmää. 2. Hallintojen välillä käytettävien sanomien on oltava tulliviranomaisten keskenään määrittelemän rakenteen ja sisällön mukaisia.” |
|
33. |
Lisätään 345 artiklaan 4 kohta seuraavasti: ”4. Kun yksittäisen vakuuden antaa takaaja, passituksesta vastaava ei voi muuttaa vakuuden viitenumeroon liittyvää tunnuskoodia, paitsi kun liitteessä 47 a olevan 3 kohdan säännöksiä sovelletaan.” |
|
34. |
Korvataan 346 artiklan 1 kohta seuraavasti: ”1. Takaajan antaman yksittäisen vakuuden on oltava liitteessä 49 olevan mallin mukainen. Vakuusasiakirja on jäätävä vakuustoimipaikan säilytettäväksi.” |
|
35. |
Korvataan 347 artikla seuraavasti: ”347 artikla 1. Edellä 345 artiklan 3 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa yksittäisen vakuuden on oltava liitteessä 50 olevan mallin mukainen. Sovelletaan 346 artiklan 2 kohdan säännöksiä soveltuvin osin. 2. Takaajan on toimitettava vakuustoimipaikalle tulliviranomaisten päättämällä tavalla kaikki tarvittavat tiedot antamistaan yksittäistä vakuutta koskevista tositteista. Tositetta saa käyttää enintään yhden vuoden ajan sen antamispäivästä. 3. Takaajan on toimitettava passituksesta vastaavalle vakuuden viitenumero kaikista tälle annetuista yksittäistä vakuutta koskevista tositteista. Passituksesta vastaava ei saa muuttaa niihin liittyvää tunnuskoodia. 4. Jäljempänä 353 artiklan 2 kohdan b alakohtaa sovellettaessa takaajan on toimitettava passituksesta vastaavalle paperilla yksittäistä vakuutta koskevat tositteet, jotka ovat liitteessä 54 olevan mallin mukaisia ja joihin on merkittävä tunnistenumero. 5. Takaaja voi antaa yksittäistä vakuutta koskevia tositteita, jotka eivät ole voimassa silloin, kun yhteisön passitukseen kuuluu liitteessä 44 c olevassa luettelossa mainittuja tavaroita. Tässä tapauksessa takaajan on merkittävä paperilla antamaansa yhteen tai useampaan yksittäistä vakuutta koskevaan tositteeseen vinosti seuraava maininta:
6. Passituksesta vastaavan on toimitettava lähtötoimipaikkaan tarvittava määrä 7 000 euron suuruisia yksittäistä vakuutta koskevia tositteita 345 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun määrän kattamiseksi kokonaisuudessaan. Sovellettaessa 353 artiklan 2 kohdan b alakohtaa paperiset tositteet on toimitettava lähtötoimipaikalle ja säilytettävä siellä, ja lähtötoimipaikan on toimitettava kunkin tositteen tunnistenumero tositteessa mainitulle vakuustoimipaikalle.” |
|
36. |
Korvataan 348 artiklan 3 kohta seuraavasti: ”3. Sen jäsenvaltion tulliviranomaisten, jolle asiaankuuluva vakuustoimipaikka kuuluu, on syötettävä tietokoneavusteiseen järjestelmään tieto kumoamisesta tai peruttamisesta ja sen voimaantulopäivä.” |
|
37. |
Poistetaan 350 artikla. |
|
38. |
Korvataan 351 artikla seuraavasti: ”351 artikla Jos lähetyksiin sisältyy tavaroita, jotka on asetettava yhteisön ulkoiseen passitusmenettelyyn, ja tavaroita, jotka on asetettava yhteisön sisäiseen passitusmenettelyyn, tunnuksella ”T” merkittyä passitusilmoitusta on täydennettävä kunkin tavaraerän osalta määritteellä ”T1”, ”T2” tai ”T2F”.” |
|
39. |
Poistetaan 352 artikla. |
|
40. |
Korvataan 353 artikla seuraavasti: ”353 artikla 1. Passitusilmoitusten on oltava liitteessä 37 a olevan mallin ja sisällön mukainen. 2. Tulliviranomaisten on seuraavissa tapauksissa hyväksyttävä kirjallinen passitusilmoitus, joka on laadittu liitteessä 31 olevan mallin mukaiselle lomakkeelle tulliviranomaisten keskenään määrittelemää menettelyä noudattaen:
3. Tulliviranomaisten on hyväksyttävä 2 kohdan b alakohdan nojalla laaditun kirjallisen passitusilmoituksen käyttö, kun passituksesta vastaavan tietokonejärjestelmä ja/tai verkko eivät/ei toimi. 4. Passitusilmoitusta voidaan täydentää yhdellä tai useammalla liitteessä 33 olevan mallin mukaisella lisälomakkeella. Lomakkeiden on oltava ilmoituksen erottamaton osa. 5. Liitteen 44 a mukaisia tavaraluetteloita, jotka on laadittu liitteessä 45 olevaa mallia käyttäen, voidaan käyttää lisälomakkeiden sijasta kirjallisen passitusilmoitusten kuvailevana osana, ja niiden on oltava ilmoituksen erottamaton osa.” |
|
41. |
Lisätään II osan II osaston 4 luvun 2 jakson 2 alajaksoon 353 a artikla seuraavasti: ”353 a artikla 1. Sovellettaessa 353 artiklan 2 kohdan a alakohtaa matkustajan on laadittava passitusilmoitus 208 artiklan ja liitteen 37 mukaisesti. 2. Toimivaltaisten viranomaisten on varmistettava, että passitustiedot vaihdetaan toimivaltaisten viranomaisten välillä tietotekniikkaa ja tietoverkkoja käyttäen.” |
|
42. |
Poistetaan 356 artiklan 3 kohta. |
|
43. |
Muutetaan 357 artikla seuraavasti:
|
|
44. |
Korvataan 358 ja 359 artikla seuraavasti: ”358 artikla 1. Kun tavarat luovutetaan, lähtötoimipaikan on ilmoitettava ilmoitetulle määrätoimipaikalle tiedot yhteisön passituksesta saapumista ennakoivalla sanomalla ja kullekin ilmoitetulle rajatoimipaikalle rajanylitystä ennakoivalla sanomalla. Näiden sanomien on perustuttava passitusilmoituksessa oleviin tietoihin, joita on tarvittaessa muutettu. 2. Tavaroiden luovutuksen jälkeen passituksen saateasiakirjan on oltava yhteisön passitusmenettelyyn asetettujen tavaroiden mukana. Sen on vastattava liitteessä 45 a olevaa mallia ja sisältöä. Asiakirja on annettava toimijalle jollakin seuraavista tavoista:
3. Passituksen saateasiakirjaa on täydennettävä tarvittaessa tavaraerittelyllä, jonka malli ja jota koskevat huomautukset ovat liitteessä 45 b. Tämän erittelyn on oltava passituksen saateasiakirjan erottamaton osa. 359 artikla 1. Lähetys ja passituksen saateasiakirja on esitettävä jokaisessa rajatoimipaikassa. 2. Rajatoimipaikan on kirjattava rajanylitys lähtötoimipaikasta vastaanotetun rajanylitystä ennakoivan sanoman perusteella. Rajanylityksestä on ilmoitettava lähtötoimipaikalle rajanylitystä koskevalla sanomalla. 3. Rajatoimipaikan on tarkastettava tavarat, jos se pitää sitä tarpeellisena. Tavaroiden tarkastuksen perusteena on käytettävä erityisesti rajanylitystä ennakoivaa sanomaa. 4. Jos tavarat kuljetetaan muun kuin passituksen saateasiakirjassa mainitun ilmoitetun rajatoimipaikan kautta, käytetyn rajatoimipaikan on pyydettävä rajanylitystä ennakoivaa sanomaa lähtötoimipaikalta ja ilmoitettava rajanylityksestä lähtötoimipaikalle rajanylitystä koskevalla sanomalla.” |
|
45. |
Muutetaan 360 artikla seuraavasti:
|
|
46. |
Korvataan 361, 362 ja 363 artikla seuraavasti: ”361 artikla 1. Tavarat ja vaaditut asiakirjat on esitettävä määrätoimipaikassa sen aukiolopäivinä ja -aikoina. Mainittu toimipaikka voi kuitenkin asianomaisen pyynnöstä ja kustannuksella antaa luvan asiakirjojen ja tavaroiden esittämiseen muulloin kuin asianomaisina aukiolopäivinä ja -aikoina. Määrätoimipaikka voi samoin asianomaisen pyynnöstä ja kustannuksella antaa luvan tavaroiden ja vaadittujen asiakirjojen esittämiseen myös muussa paikassa. 2. Kun tavarat esitetään määrätoimipaikassa lähtötoimipaikan asettaman määräajan päätyttyä ja määräajan ylittäminen johtuu olosuhteista, jotka näytetään toteen määrätoimipaikkaa tyydyttävällä tavalla ja joita ei voida katsoa rahdinkuljettajan tai passituksesta vastaavan syyksi, passituksesta vastaavan katsotaan noudattaneen asetettua määräaikaa. 3. Määrätoimipaikan on säilytettävä passituksen saateasiakirja, ja tavarat on tarkastettava erityisesti lähtötoimipaikasta vastaanotetun saapumista ennakoivan sanoman perusteella. 4. Passituksesta vastaavan pyynnöstä määrätoimipaikan on vahvistettava passituksen saateasiakirjan jäljennös todisteena menettelyn päättymisestä 366 artiklan 1 kohdan mukaisesti merkitsemällä siihen seuraava maininta:
5. Passitus voidaan päättää myös muussa kuin passitusilmoitukseen merkityssä toimipaikassa. Tästä toimipaikasta tulee tällöin määrätoimipaikka. Jos uusi määrätoimipaikka kuuluu jonkin muun jäsenvaltion lainkäyttövaltaan kuin sen, jonka lainkäyttövaltaan alun perin nimetty toimipaikka kuuluu, uuden määrätoimipaikan on pyydettävä lähtötoimipaikalta saapumista ennakoiva sanoma. 362 artikla 1. Määrätoimipaikan on vahvistettava tulotodistus tavarat ja vaaditut asiakirjat esittävän henkilön pyynnöstä. 2. Tulotodistuksen on oltava liitteessä 47 olevan mallin mukainen. 3. Asianomaisen henkilön on laadittava tulotodistus etukäteen. Tulotodistus voi sisältää muita lähetykseen liittyviä tietoja, jotka on merkittävä muualle kuin määrätoimipaikalle varattuun kohtaan. Tulotodistusta ei voida käyttää 366 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna todisteena menettelyn päättymisestä. 363 artikla 1. Määrätoimipaikan on ilmoitettava lähtötoimipaikalle tavaroiden saapumisesta saapumisilmoitussanomalla samana päivänä, jona tavarat esitetään määrätoimipaikassa. 2. Jos passitus päätetään muussa kuin passitusilmoituksessa alun perin mainitussa toimipaikassa, uuden määrätoimipaikan on ilmoitettava saapumisesta lähtötoimipaikalle saapumisilmoitussanomalla. Lähtötoimipaikan on ilmoitettava saapumisesta alun perin ilmoitetulle määrätoimipaikalle edelleen lähetetyllä saapumisilmoitussanomalla. 3. Edellä 1 ja 2 kohdassa tarkoitettua saapumisilmoitussanomaa ei voida käyttää 366 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna todisteena menettelyn päättymisestä. 4. Lukuun ottamatta asianmukaisesti perusteltuja olosuhteita, määrätoimipaikan on lähetettävä tarkastustulossanoma lähtötoimipaikalle viimeistään kolme päivää sen jälkeen, kun tavarat esitetään määrätoimipaikassa. Kuitenkin sovellettaessa 408 artiklaa määrätoimipaikan on lähetettävä tarkastustulossanoma lähtötoimipaikalle viimeistään kuusi päivää sen jälkeen, kun tavarat on toimitettu.” |
|
47. |
Poistetaan 364 artikla. |
|
48. |
Korvataan II osan II osastossa 4 luvun 2 jaksossa 6 alajakson otsikko seuraavasti: ” ” |
|
49. |
Korvataan 365 artikla seuraavasti: ”365 artikla 1. Jos lähtöjäsenvaltion tulliviranomaiset eivät ole vastaanottaneet saapumisilmoitussanomaa tavaroiden esittämiselle määrätoimipaikassa asetetun määräajan kuluessa tai tarkastustulossanomaa kuuden päivän kuluessa saapumisilmoitussanoman vastaanottamisesta, niiden on harkittava tiedustelumenettelyn aloittamista menettelyn päättämiseksi tarvittavien tietojen saamiseksi tai jos tämä ei ole mahdollista
2. Tiedustelumenettely on aloitettava seitsemän päivän kuluessa jonkin 1 kohdassa tarkoitetun määräajan päättymisestä, lukuun ottamatta jäsenvaltioiden yhdessä määrittelemiä poikkeustapauksia. Tiedustelumenettely on aloitettava viipymättä, jos tulliviranomaisille ilmoitetaan jo aiemmin, ettei passitusmenettely ole päättynyt tai jos ne epäilevät tätä. 3. Jos lähtöjäsenvaltion tulliviranomaiset ovat vastaanottaneet ainoastaan saapumisilmoitussanoman, niiden on aloitettava tiedustelumenettely pyytämällä saapumisilmoitussanoman lähettäneeltä määrätoimipaikalta tarkastustulossanomaa. 4. Jos lähtöjäsenvaltion tulliviranomaiset eivät ole vastaanottaneet saapumisilmoitussanomaa, niiden on aloitettava tiedustelumenettely pyytämällä menettelyn päättämiseksi tarvittavia tietoja passituksesta vastaavalta tai määrätoimipaikalta, jos määräpaikassa on saatavilla riittävästi tietoja tiedustelua varten. Jos passitusta ei voida päättää, passituksesta vastaavalta on pyydettävä menettelyn päättämiseksi tarvittavia tietoja viimeistään 28 päivää sen jälkeen, kun tiedustelumenettely on aloitettu määrätoimipaikassa. 5. Määrätoimipaikan ja passituksesta vastaavan on vastattava 4 kohdassa tarkoitettuun pyyntöön 28 päivän kuluessa. Jos passituksesta vastaava toimittaa riittävät tiedot määräajan kuluessa, lähtöjäsenvaltion tulliviranomaisten on otettava nämä tiedot huomioon tai päätettävä menettely, jos tämä on toimitettujen tietojen perusteella mahdollista. 6. Jos menettelyä ei voida päättää passituksesta vastaavan toimittamien tietojen perusteella, mutta lähtöjäsenvaltion tulliviranomaiset pitävät niitä riittävinä tiedustelumenettelyn jatkamiseksi, pyyntö on esitettävä kyseiselle tullitoimipaikalle viipymättä. 7. Jos tiedustelumenettelyssä voidaan todeta, että passitusmenettely on päättynyt asianmukaisesti, lähtöjäsenvaltion tulliviranomaisten on päätettävä menettely ja ilmoitettava asiasta viipymättä passituksesta vastaavalle ja tarvittaessa tulliviranomaisille, jotka ovat mahdollisesti aloittaneet velan kantamismenettelyn koodeksin 217–232 artiklan mukaisesti.” |
|
50. |
Lisätään 365 a artikla seuraavasti: ”365 a artikla 1. Jos tiedustelumenettelyn aikana ja ennen 450 a artiklan ensimmäisessä luetelmakohdassa tarkoitetun määräajan päättymistä lähtöjäsenvaltion tulliviranomaisille, jäljempänä ’pyynnön esittäneet viranomaiset’, esitetään millä tahansa keinoin todisteet paikasta, jossa tullivelan aiheuttavat tosiseikat ovat ilmenneet, ja jos paikka sijaitsee muun jäsenvaltion alueella, kyseisten tulliviranomaisten on lähetettävä viipymättä kaikki käytettävissä olevat tiedot kyseisestä paikasta vastaaville viranomaisille, jäljempänä ’pyynnön vastaanottaneet viranomaiset’. 2. Pyynnön vastaanottaneiden viranomaisten on ilmoitettava tiedonannon vastaanottamisesta ja ilmoitettava, vastaavatko ne velan kantamisesta. Jolleivät pyynnön vastaanottaneet viranomaiset anna vastausta 28 päivän kuluessa, pyynnön esittäneiden viranomaisten on jatkettava viipymättä tiedustelumenettelyä.” |
|
51. |
Korvataan 366 ja 367 artikla seuraavasti: ”366 artikla 1. Passituksesta vastaava voi toimittaa todisteet menettelyn päättymisestä ilmoituksessa mainitun määräajan kuluessa tulliviranomaisia tyydyttävällä tavalla esittämällä määräjäsenvaltion tulliviranomaisten oikeaksi todistaman asiakirjan, jossa kyseiset tavarat tunnistetaan ja jossa vahvistetaan, että ne on esitetty määrätoimipaikassa tai 406 artiklaa sovellettaessa valtuutetulle vastaanottajalle. 2. Yhteisön passitusmenettelyn katsotaan päättyneen myös, jos passituksesta vastaava esittää tulliviranomaisia tyydyttävällä tavalla jonkin seuraavista asiakirjoista:
3. Edellä 2 kohdassa mainitut asiakirjat voidaan korvata niiden jäljennöksillä tai valokopioilla, jotka ovat alkuperäisten asiakirjojen vahvistaneen elimen, asianomaisten kolmansien maiden viranomaisten tai jonkin jäsenvaltion viranomaisten oikeaksi todistamia. 367 artikla Tietotekniikkaa ja tietoverkkoja käyttäen tapahtuvaa tulliviranomaisten välistä viestinvaihtoa koskevia säännöksiä ei sovelleta 372 artiklan 1 kohdan f alakohdassa tarkoitettuihin tiettyjen kuljetusvälineiden käyttöä koskeviin yksinkertaistettuihin menettelyihin eikä 372 artiklan 1 kohdan g alakohdassa tarkoitettuihin koodeksin 97 artiklan 2 kohtaan perustuviin muihin yksinkertaistettuihin menettelyihin.” |
|
52. |
Poistetaan 368 a, 369, 369 a, 370 ja 371 artikla. |
|
53. |
Korvataan 372 artikla seuraavasti: ”372 artikla 1. Tulliviranomaiset voivat tapauksen mukaan passituksesta vastaavan tai vastaanottajan pyynnöstä antaa luvan seuraavien yksinkertaistusten käyttöön:
2. Jos lupa 1 kohdan a ja f alakohdassa tarkoitettujen yksinkertaistusten käyttöön myönnetään, niitä sovelletaan kaikissa jäsenvaltioissa, jollei tässä jaksossa tai luvassa toisin säädetä tai määrätä. Jos lupa 1 kohdan b, c ja d alakohdassa tarkoitettujen yksinkertaistusten käyttöön myönnetään, niitä sovelletaan ainoastaan siinä jäsenvaltiossa alkaviin yhteisön passituksiin, jossa lupa on myönnetty. Jos lupa 1 kohdan e alakohdassa tarkoitetun yksinkertaistuksen käyttöön myönnetään, sitä sovelletaan ainoastaan siinä jäsenvaltiossa, jossa lupa on myönnetty.” |
|
54. |
Korvataan 373 artiklan 1 kohdan b alakohta seuraavasti:
|
|
55. |
Korvataan 374 artiklan 1 kohta seuraavasti: ”1. Yksinkertaistuksen käyttöä koskeva lupahakemus, jäljempänä ’hakemus’, on päivättävä ja allekirjoitettava. Toimivaltaisten viranomaisten on säädettävä määrittelemiään edellytyksiä ja tapoja noudattaen, että hakemus on tehtävä kirjallisesti tai se on jätettävä sähköistä tietojenkäsittelymenetelmää käyttäen.” |
|
56. |
Korvataan 376 artiklan 3 kohta seuraavasti: ”3. Jos kyseessä on 372 artiklan 1 kohdan b, c ja f alakohdassa tarkoitetut yksinkertaistukset, luvat on esitettävä lähtötoimipaikan vaatimuksesta.” |
|
57. |
Korvataan 379 artikla seuraavasti: ”379 artikla 1. Passituksesta vastaava voi käyttää yleisvakuutta tai saada vapautuksen vakuuden antamisesta viitemäärän rajoissa. 2. Viitemäärän on vastattava passituksesta vastaavan yhteisön passitusmenettelyyn vähintään yhden viikon aikana asettamista tavaroista mahdollisesti syntyvän tullivelan määrää. Vakuustoimipaikan on vahvistettava määrä yhdessä asianomaisen kanssa seuraavien perusteella:
Kustakin passituksesta mahdollisesti syntyvän tullivelan määrä on laskettava. Jos tarvittavia tietoja ei ole käytettävissä, määrän katsotaan olevan 7 000 euroa, jollei tulliviranomaisten käytettävissä olevien muiden tietojen perusteella päädytä muuhun määrään. 3. Vakuustoimipaikan on tarkasteltava viitemäärää erityisesti passituksesta vastaavan pyynnöstä ja tarkistettava määrää tarvittaessa. 4. Kunkin passituksesta vastaavan on varmistettava, etteivät asianomaiset määrät ylitä viitemäärää ottaen huomioon passitukset, jotka eivät ole päättyneet. Viitemääriä on käsiteltävä ja niiden käyttöä voidaan seurata tulliviranomaisten tietokoneavusteisen järjestelmän avulla kunkin passituksen osalta.” |
|
58. |
Lisätään 380 a artikla seuraavasti: ”380 a artikla Kun käytetään kutakin yleisvakuutta ja/tai vapautusta vakuuden antamisesta:
Passituksesta vastaava voi antaa vakuudelle yhden tai useampia tunnuskoodeja itseään tai edustajiaan varten.” |
|
59. |
Korvataan 382 artikla seuraavasti: ”382 artikla 1. Yleisvakuuden antaa takaaja. 2. Vakuusasiakirjan on oltava liitteessä 48 olevan mallin mukainen. Vakuusasiakirja on säilytettävä vakuustoimipaikassa. 3. Sovelletaan 346 artiklan 2 kohtaa soveltuvin osin.” |
|
60. |
Muutetaan 383 artikla seuraavasti:
|
|
61. |
Muutetaan 384 artikla seuraavasti:
|
|
62. |
Poistetaan 385 artikla. |
|
63. |
Korvataan 386 artiklan 2 kohta seuraavasti: ”2. Passituksesta vastaavan on merkittävä passitusilmoitukseen käytettävien sinettien tyyppi, lukumäärä ja merkit. Passituksesta vastaavan on kiinnitettävä sinetit viimeistään tavaroita luovutettaessa.” |
|
64. |
Poistetaan 387 artiklan 2 kohta. |
|
65. |
Korvataan 398 artiklan ensimmäinen kohta seuraavasti: ”Henkilöille, jotka haluavat suorittaa yhteisön passituksia esittämättä passitusilmoituksessa mainittuja tavaroita ja asianomaista passitusilmoitusta lähtötoimipaikassa tai missään muussakaan sallitussa paikassa, voidaan myöntää valtuutetun lähettäjän asema.” |
|
66. |
Korvataan 399 artiklan b alakohta seuraavasti:
|
|
67. |
Korvataan 400 artikla seuraavasti: ”400 artikla Valtuutetun lähettäjän on esitettävä passitusilmoitus lähtötoimipaikassa. Tavaroita ei voida luovuttaa ennen 399 artiklan b alakohdassa säädetyn määräajan päättymistä.” |
|
68. |
Poistetaan 401 artikla. |
|
69. |
Korvataan 402 artikla seuraavasti: ”402 artikla Valtuutetun lähettäjän on tarvittaessa syötettävä tietokoneavusteiseen järjestelmään 355 artiklan 2 kohdan mukaisesti vahvistettu sitova kuljetusreitti ja 356 artiklan mukaisesti vahvistettu määräaika, jonka kuluessa tavarat on esitettävä määrätoimipaikassa, sekä sinettien lukumäärä, tyyppi ja merkit.” |
|
70. |
Poistetaan 403 ja 404 artikla. |
|
71. |
Korvataan 406 artikla seuraavasti: ”406 artikla 1. Henkilöille, jotka haluavat vastaanottaa tiloihinsa tai muihin määrättyihin paikkoihin yhteisön passitusmenettelyyn asetettuja tavaroita esittämättä niitä ja passituksen saateasiakirjaa määrätoimipaikassa, voidaan myöntää valtuutetun vastaanottajan asema. 2. Passituksesta vastaavan on täytettävä koodeksin 96 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaiset velvollisuutensa, ja yhteisön passitusmenettelyn katsotaan päättyneen heti, kun lähetyksen mukana oleva passituksen saateasiakirja ja muuttumattomat tavarat on toimitettu vahvistetussa määräajassa valtuutetulle vastaanottajalle tämän tiloihin tai luvassa ilmoitettuun paikkaan ja kun tunnistamistoimenpiteet on toteutettu asianmukaisesti. 3. Valtuutetun vastaanottajan on rahdinkuljettajan pyynnöstä annettava jokaisesta 2 kohdan mukaisesti toimitetusta lähetyksestä 362 artiklassa, jota sovelletaan soveltuvin osin, säädetty tulotodistus.” |
|
72. |
Korvataan 407 artiklan 1 kohta seuraavasti: ”1. Luvassa on vahvistettava erityisesti:
|
|
73. |
Korvataan 408 artikla seuraavasti: ”408 artikla 1. Kun tavarat saapuvat valtuutetun vastaanottajan tiloihin tai luvassa mainittuihin paikkoihin, tämän on:
2. Määrätoimipaikan on syötettävä tarkastustulossanoman tiedot tietokoneavusteiseen järjestelmään.” |
|
74. |
Poistetaan 408 a artikla. |
|
75. |
Korvataan 441 artiklan 1 kohdan ensimmäinen alakohta seuraavasti: ”1. Edellä olevaa 353 artiklan 5 kohtaa ja liitteessä 37 d olevaa 23 kohtaa sovelletaan tavaraluetteloihin, jotka mahdollisesti liitetään CIM-rahtikirjaan tai TR-siirtoilmoitukseen.” |
|
76. |
Korvataan 442 artiklan 1 kohta seuraavasti: ”1. Yhteisön passitusmenettelyä sovellettaessa 412–441 artikla ei estä käyttämästä 344–362 ja 367 artiklassa sekä liitteessä 37 d olevassa 22 kohdassa säädettyjä menettelyjä, ja 415 ja 417 tai 429 ja 432 artiklaa on sovellettava joka tapauksessa.” |
|
77. |
Korvataan 450 a artikla seuraavasti: ”450 a artikla Koodeksin 215 artiklan 1 kohdan kolmannessa luetelmakohdassa tarkoitettu määräaika on:
|
|
78. |
Korvataan 450 c artiklan ensimmäinen kohta seuraavasti: ”1. Jos menettelyä ei ole päätetty, lähtöjäsenvaltion tulliviranomaisten on ilmoitettava takaajalle yhdeksän kuukauden kuluessa tavaroiden esittämiselle määrätoimipaikassa vahvistetusta määräajasta, ettei menettelyä ole päätetty.” |
|
79. |
Korvataan 450 d artiklan toinen kohta seuraavasti: ”Näiden viranomaisten on ilmoitettava lähtötoimipaikalle ja vakuustoimipaikalle kaikista tapauksista, joissa tullivelka on syntynyt lähtötoimipaikan vastaanottamien yhteisön passitusta koskevien ilmoitusten osalta, sekä toimista, jotka on toteutettu asianomaisten määrien kantamiseksi velalliselta. Lisäksi niiden on ilmoitettava lähtötoimipaikalle tullien ja muiden maksujen kantamisesta, jotta toimipaikka voi päättää passituksen.” |
|
80. |
Korvataan 453 artiklan 2 kohdassa artiklanumero ”314 b” numerolla ”314”. |
|
81. |
Korvataan 454 artikla seuraavasti: ”454 artikla 1. Tätä jaksoa sovelletaan TIR-carnet’lla yhteisön tullialueella suoritettaviin tavarakuljetuksiin. 2. Tässä jaksossa tarkoitettujen sanomien on oltava tulliviranomaisten keskenään määrittelemien ja sopimien rakenteen ja ominaisuuksien mukaisia. 3. TIR-carnet’n haltijan on esitettävä TIR-carnet lähtö- tai saapumistullitoimipaikassa tietojenkäsittelymenetelmää käyttäen liitteissä 37 a ja 37 c vahvistettuja rakennetta ja vastaavia ominaisuuksia noudattaen. 4. Kun tavarat luovutetaan TIR-toimenpidettä varten, lähtö- tai saapumistullitoimipaikan on tulostettava passituksen saateasiakirja, joka on pidettävä yhdessä TIR-carnet’n 2 lehden kanssa, ja toimitettava sähköiset tiedot ilmoitettuun määrä- tai poistumistullitoimipaikkaan saapumista ennakoivaa sanomaa käyttäen. 5. TIR-carnet’n tietoja käytetään mahdollisten oikeudellisten seuraamusten määrittämiseksi silloin, kun sähköisen TIR-carnet’n tietojen ja TIR-carnet’n tietojen välillä on eroja. 6. Velvollisuudesta esittää TIR-carnet tietojenkäsittelymenetelmää käyttäen voidaan poiketa ainoastaan seuraavissa erityistapauksissa:
7. Edellä 6 kohdan b ja c alakohdassa säädetty poikkeus edellyttää tulliviranomaisten hyväksyntää.” |
|
82. |
Lisätään 454 a artiklan 2 kohtaan d alakohta seuraavasti:
|
|
83. |
Korvataan 454 b artikla seuraavasti: ”454 b artikla 1. Kun tavarat saapuvat valtuutetun vastaanottajan tiloihin tai 454 a artiklassa tarkoitetussa luvassa täsmennettyyn paikkaan, valtuutetun vastaanottajan on luvassa määriteltyä menettelyä noudattaen täytettävä seuraavat velvoitteet:
2. Valtuutetun vastaanottajan on varmistettava, että TIR-carnet ja passituksen saateasiakirja esitetään viipymättä määrätullitoimipaikan tulliviranomaisille. Mainittujen viranomaisten on täytettävä TIR-carnet’n kantaosa n:o 2 ja varmistettava, että TIR-carnet palautetaan TIR-carnet’n haltijalle tai tämän edustajalle. TIR-carnet’n 2 lehti on säilytettävä määrä- tai saapumistullitoimipaikassa. 3. TIR-toimenpide katsotaan päätökseen saatetuksi päivänä, jona tavarat merkitään 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettuun kirjanpitoon. Jos kuitenkin kuljetuksen aikana on sattunut sääntöjenvastaisuuksia tai muita tapahtumia, TIR-toimenpiteen päätökseen saattamisen päivä on 455 artiklan 4 kohdassa tarkoitetun tarkastustulossanoman päivämäärä. 4. TIR-carnet’n haltijan pyynnöstä valtuutetun vastaanottajan on annettava kuitti, jossa todistetaan tavaroiden saapuminen valtuutetun vastaanottajan tiloihin ja jossa on viittaus passituksen saateasiakirjaan ja TIR-carnet’hen. Kuittia ei voi käyttää TIR-yleissopimuksen 1 artiklan d kohdassa tai 455 b artiklassa tarkoitettuna todisteena TIR-toimenpiteen päätökseen saattamisesta. 5. Määrätullitoimipaikan on syötettävä tarkastustulossanoma tietokoneavusteiseen järjestelmään. Tulliviranomaisten on myös lähetettävä TIR-yleissopimuksen liitteessä 10 tarkoitetut tiedot. 6. Jos valtuutetun vastaanottajan tietojenkäsittelysovellus ei toimi, toimivaltaiset viranomaiset voivat sallia muita menetelmiä yhteyksien pitämiseksi määrätullitoimipaikan tulliviranomaisten kanssa.” |
|
84. |
Korvataan 454 c artiklan 2 kohta seuraavasti: ”2. TIR-yleissopimuksen 1 artiklan d alakohdassa tarkoitettu TIR-toimenpiteen päätökseen saattaminen tapahtuu, kun 454 b artiklan 1 kohdassa ja sen 2 kohdan ensimmäisessä virkkeessä säädetyt vaatimukset on täytetty.” |
|
85. |
Korvataan 455 artikla seuraavasti: ”455 artikla 1. Määrä- tai poistumistullitoimipaikan on täytettävä kantaosa n:o 2, säilytettävä TIR-carnet’n 2 lehti ja passituksen saateasiakirja sekä käytettävä saapumisilmoitussanomaa ilmoittaakseen lähtö- tai saapumistullitoimipaikalle tavaroiden saapumisesta päivänä, jona ne esitetään määrä- tai saapumistullitoimipaikassa. 2. Jos TIR-toimenpide saatetaan päätökseen muussa kuin passitusilmoituksessa alun perin ilmoitetussa tullitoimipaikassa, uuden määrätullitoimipaikan on ilmoitettava saapumisesta lähtö- tai saapumistullitoimipaikalle saapumisilmoitussanomalla. Lähtö- tai saapumistullitoimipaikan on ilmoitettava saapumisesta alun perin ilmoitetulle määrä- tai poistumistullitoimipaikalle edelleen lähetetyllä saapumisilmoitussanomalla. 3. Edellä 1 ja 2 kohdassa tarkoitettua saapumisilmoitussanomaa ei voida käyttää 455 b artiklassa tarkoitettuna todisteena menettelyn päätökseen saattamisesta. 4. Lukuun ottamatta asianmukaisesti perusteltuja olosuhteita, määrä- tai poistumistullitoimipaikan on lähetettävä tarkastustulossanoma lähtö- tai saapumistoimipaikalle viimeistään kolme päivää sen jälkeen, kun tavarat on esitetty määrä- tai poistumistullitoimipaikassa. Kuitenkin sovellettaessa 454 b artiklaa määrätullitoimipaikan on lähetettävä tarkastustulossanoma lähtö- tai saapumistullitoimipaikalle viimeistään kuusi päivää sen jälkeen, kun tavarat ovat saapuneet valtuutetun vastaanottajan tiloihin. Tulliviranomaisten on myös lähetettävä TIR-yleissopimuksen liitteessä 10 tarkoitetut tiedot. 5. Kun 454 artiklan 6 kohtaa sovelletaan, määrä- tai poistumisjäsenvaltion tulliviranomaisten on palautettava TIR-carnet’n 2 lehden asianmukainen osa lähtö- tai saapumisjäsenvaltion tulliviranomaisille viipymättä ja viimeistään kahdeksan päivää sen jälkeen, kun TIR-toimenpide päättyi.” |
|
86. |
Korvataan 455 a artikla seuraavasti: ”455 a artikla 1. Jos lähtö- tai saapumisjäsenvaltion tulliviranomaiset eivät ole vastaanottaneet saapumisilmoitussanomaa tavaroiden esittämiselle määrä- tai poistumistullitoimipaikassa asetetun määräajan kuluessa tai tarkastustulossanomaa kuuden päivän kuluessa saapumisilmoitussanoman vastaanottamisesta, niiden on harkittava tiedustelumenettelyn aloittamista TIR-toimenpiteen päättämiseksi tarvittavien tietojen saamiseksi tai, jos tämä ei ole mahdollista,
2. Tiedustelumenettely aloitetaan viimeistään seitsemän päivää sen jälkeen, kun jokin 1 kohdassa tarkoitetuista määräajoista päättyy, lukuun ottamatta jäsenvaltioiden yhdessä määrittelemiä poikkeustapauksia. Jos tulliviranomaiset vastaanottavat aiemmin tiedon siitä, että TIR-toimenpidettä ei ole saatettu päätökseen, tai jos ne epäilevät tätä, niiden on aloitettava tiedustelumenettely viipymättä. 3. Jos lähtö- tai saapumisjäsenvaltion tulliviranomaiset ovat vastaanottaneet ainoastaan saapumisilmoitussanoman, niiden on aloitettava tiedustelumenettely pyytämällä saapumisilmoitussanoman lähettänyttä määrä- tai poistumistullitoimipaikkaa toimittamaan tarkastustulossanoman. 4. Jos lähtö- tai saapumistullitoimipaikan tulliviranomaiset eivät ole vastaanottaneet saapumisilmoitussanomaa, niiden on aloitettava tiedustelumenettely pyytämällä määrä- tai poistumistullitoimipaikalta TIR-toimenpiteen päättämiseksi tarvittavat tiedot. Tämän toimipaikan on vastattava pyyntöön 28 päivän kuluessa. 5. Jos TIR-toimenpidettä ei voida päättää, TIR-carnet’n haltijaa on pyydettävä antamaan menettelyn päättämiseksi tarvittavat tiedot viimeistään 28 päivää sen jälkeen, kun tiedustelumenettely on aloitettu määrä- tai poistumistullitoimipaikassa. TIR-carnet’n haltijan on vastattava pyyntöön 28 päivän kuluessa. TIR-carnet’n haltijan pyynnöstä tätä määräaikaa voidaan pidentää toisella 28 päivän pituisella ajanjaksolla. Lähtö- tai saapumisjäsenvaltion tulliviranomaisten on myös ilmoitettava asiasta asianomaiselle takaajayhdistykselle, sanotun kuitenkaan rajoittamatta ilmoituksen tekemistä TIR-yleissopimuksen 11 artiklan 1 kohdan mukaisesti, ja pyydettävä sitä esittämään todiste TIR-toimenpiteen päättymisestä. 6. Kun 454 artiklan 6 kohtaa sovelletaan, lähtö- tai saapumisjäsenvaltion tulliviranomaisten on aloitettava 1 kohdassa tarkoitettu tutkintamenettely, jos ne eivät ole kahden kuukauden kuluessa TIR-carnet’n hyväksymisestä vastaanottaneet todistetta TIR-toimenpiteen päätökseen saattamisesta. Tätä varten näiden viranomaisten on lähetettävä määrä- tai poistumisjäsenvaltion tulliviranomaisille pyyntö yhdessä kaikkien tarvittavien tietojen kanssa. Jos viranomaiset vastaanottavat aiemmin tiedon siitä, että TIR-toimenpidettä ei ole saatettu päätökseen, tai jos ne epäilevät tätä, niiden on aloitettava tiedustelumenettely viipymättä. Tiedustelumenettely on aloitettava myös, jos jälkikäteen käy ilmi, että todisteet TIR-toimenpiteen päätökseen saattamisesta oli väärennetty ja että tiedustelumenettelyn aloittaminen on tarpeen 1 kohdassa tarkoitettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Edellä 5 kohdassa säädettyä menettelyä sovelletaan soveltuvin osin. Määrä- tai poistumisjäsenvaltion tulliviranomaisten on vastattava 28 päivän kuluessa. 7. Jos tiedustelumenettelyssä voidaan todeta, että TIR-toimenpide on saatettu päätökseen asianmukaisesti, lähtö- tai saapumisjäsenvaltion tulliviranomaisten on päätettävä menettely ja ilmoitettava asiasta viipymättä takaajayhdistykselle ja TIR-carnet’n haltijalle sekä tarvittaessa sellaisille tulliviranomaisille, jotka ovat mahdollisesti aloittaneet tullivelan kantamismenettelyn koodeksin 217–232 artiklan mukaisesti.” |
|
87. |
Lisätään 455 b artikla seuraavasti: ”455 b artikla 1. Todiste TIR-toimenpiteen päätökseen saattamisesta TIR-carnet’ssa vahvistetun määräajan kuluessa voidaan antaa tulliviranomaisia tyydyttävällä tavalla esittämällä määrä- tai poistumisjäsenvaltion tulliviranomaisten oikeaksi todistama asiakirja, jossa kyseiset tavarat tunnistetaan ja jossa vahvistetaan, että ne on esitetty määrä- tai poistumistullitoimipaikassa tai, kun 454 a artiklaa sovelletaan, valtuutetulle vastaanottajalle. 2. TIR-toimenpide on myös katsottava päätökseen saatetuksi, jos TIR-carnet’n haltija tai takaajayhdistys esittää tulliviranomaisia tyydyttävällä tavalla jonkin seuraavista tavaroiden tunnistamiseksi käytettävistä asiakirjoista:
3. Edellä a ja b alakohdassa mainitut asiakirjat voidaan korvata niiden jäljennöksillä tai valokopioilla, jotka ovat alkuperäisten asiakirjojen vahvistaneen elimen, asianomaisten kolmansien maiden viranomaisten tai jonkin jäsenvaltion viranomaisten oikeaksi todistamia.” |
|
88. |
Muutetaan 456 artikla seuraavasti:
|
|
89. |
Korvataan 457 b artikla seuraavasti: ”457 b artikla 1. Kun TIR-toimenpide koskee 340 a artiklassa tarkoitettuja tavaroita tai kun tulliviranomaiset pitävät sitä tarpeellisena, lähtö- tai saapumistullitoimipaikka voi vahvistaa lähetykselle sitovan kuljetusreitin. 2. Sen jäsenvaltion tulliviranomaisten, jossa lähetys sijaitsee, on kirjattava asiaa koskevat tiedot passituksen saateasiakirjaan ja TIR-carnet’n kantaosaan n:o 1, jos
Määrä- tai poistumistullitoimipaikan on syötettävä asiaa koskevat tiedot tietokoneavusteiseen järjestelmään. 3. Edellä 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa lähetys, passituksen saateasiakirja ja TIR-carnet on esitettävä viipymättä lähimmille tulliviranomaisille.” |
|
90. |
Korvataan 458 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan viimeinen virke seuraavasti: ”Komissio toimittaa nämä tiedot muille jäsenvaltioille Euroopan unionin virallisella verkkosivustolla internetissä.” |
|
91. |
Poistetaan 496 artiklan c alakohta. |
|
92. |
Poistetaan 843 artiklan 2 kohta. |
|
93. |
Poistetaan liitteessä 30 a olevan 1 kohdan ”Alkuhuomautukset taulukoihin” 5 huomautuksen ”Yksinkertaistetut menettelyt” 5.1 kohdasta numero ”288”. |
|
94. |
Korvataan liitteessä 37 olevan I osaston A kohdan c alakohdan ensimmäinen virke seuraavasti:
|
|
95. |
Muutetaan liitteessä 37 a olevan II osaston B kohdassa ”Passitusilmoituksen sisältö” seuraavasti:
|
|
96. |
Lisätään liitteeseen 37 c 9 ja 10 kohta seuraavasti:
|
|
97. |
Lisätään tämän asetuksen liitteessä I oleva teksti liitteeseen 37 d. |
|
98. |
Muutetaan liite 38 tämän asetuksen liitteen II mukaisesti. |
|
99. |
Korvataan liitteessä 44 a olevan I osaston 1 kohta seuraavasti:
|
|
100. |
Muutetaan liite 44 b seuraavasti:
|
|
101. |
Korvataan liite 44 c tämän asetuksen liitteessä III olevalla tekstillä. |
|
102. |
Muutetaan liite 45 a seuraavasti:
|
|
103. |
Muutetaan liite 45 b tämän asetuksen liitteen V mukaisesti. |
|
104. |
Muutetaan liitteessä 46 b olevan taulukon toinen sarake seuraavasti:
|
|
105. |
Muutetaan liite 47 a seuraavasti:
|
|
106. |
Korvataan liitteessä 51 b oleva 1.2.1 kohta seuraavasti:
|
|
107. |
Muutetaan liite 67 ”Hakemus- ja lupalomakkeet” seuraavasti:
|
2 artikla
Tulliviranomaisten on asetuksen (ETY) N:o 2454/93 253 artiklan 8 kohdan mukaisesti arvioitava 1 päivään tammikuuta 2012 mennessä uudelleen yksinkertaistetun ilmoituksen menettelyn ja kotitullausmenettelyn käyttöä koskevat luvat, jotka on myönnetty ennen tämän asetuksen 3 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua päivämäärää, ja annettava uudet luvat asetuksen (ETY) N:o 2454/93, sellaisena kuin se on muutettuna tällä asetuksella, mukaisesti.
3 artikla
1. Tämä asetus tulee voimaan seuraavana päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.
2. Edellä olevan 1 artiklan 2, 3, 5–12, 27–48, 51–76, 92 ja 94 kohtaa, 95 kohdan a, b ja c alakohtaa sekä 97–100 ja 102–106 kohtaa sovelletaan 1 päivästä heinäkuuta 2008.
3. Edellä olevan 1 artiklan 1, 4, 13, 14, 16–24, 26, 80–85, 87, 89, 90 ja 91 kohtaa, 95 kohdan d alakohtaa sekä 96, 101 ja 107 kohtaa sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2009.
4. Edellä olevan 1 artiklan 49, 50, 77, 78, 79, 86 ja 88 kohtaa sovelletaan 1 päivästä heinäkuuta 2009.
5. Edellä olevan 1 artiklan 15, 25 ja 93 kohtaa sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2011.
6. Edellä olevan 1 artiklan 2 kohtaa sovelletaan 30 päivään kesäkuuta 2009.
Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.
Tehty Brysselissä 17 päivänä marraskuuta 2008.
Komission puolesta
László KOVÁCS
Komission jäsen
(1) EYVL L 302, 19.10.1992, s. 1.
(2) EYVL L 253, 11.10.1993, s. 1.
(3) EUVL L 360, 19.12.2006, s. 64.
LIITE I
”LIITE 37 d
(353 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettu)
I OSA
VARAMENETTELY
I LUKU
Yleiset säännökset
|
1. |
Tässä liitteessä vahvistetaan erityissäännökset 353 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun varamenettelyn soveltamiseksi seuraavissa tapauksissa:
|
|
2. |
Edellä olevan I osan VII ja VIII osastoa sekä II osan II osaston 4 luvun 1, 2 ja 3 jakson 1–7 alajaksoa sovelletaan varamenettelyyn, jollei tämän liitteen 3–31 kohdassa toisin säädetä. |
|
3. |
Passitusilmoitukset |
|
3.1 |
Varamenettelyssä käytettävän passitusilmoituksen on oltava kaikkien passituksen osapuolten tunnistettavissa, jotta rajatoimipaikassa/rajatoimipaikoissa ja määrätoimipaikassa vältyttäisiin ongelmilta. Tästä syystä voidaan käyttää vain seuraavia asiakirjoja:
|
|
3.2 |
Tämän liitteen 3.1 kohdan kolmatta luetelmakohtaa sovellettaessa TAD on laadittava liitteiden 37 ja 45 a mukaisesti. |
|
3.3 |
Kun tämän liitteen säännökset koskevat lähetyksen mukana seuraavia passitusilmoituksen kappaleita, näitä säännöksiä sovelletaan soveltuvin osin TAD:iin. |
II LUKU
Soveltamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt
|
4. |
Tulliviranomaisten tietokoneavusteinen järjestelmä ei toimi |
|
4.1 |
Sääntöjä on sovellettava seuraavasti käytettävästä asiakirjasta riippumatta:
|
|
4.2 |
Kun päätös varamenettelyn käytöstä tehdään, tietokoneavusteiseen järjestelmään kirjattu ilmoitus, jota ei ole käsitelty sen enempää järjestelmän häiriöiden vuoksi, on peruttava. Taloudellisen toimijan on ilmoitettava tulliviranomaisille joka kerta, kun ilmoitus on jo syötetty järjestelmään, mutta kyseessä olevaan ilmoitukseen käytetäänkin varamenettelyä. |
|
4.3 |
Tulliviranomaisen on seurattava varamenettelyn käyttöä sen väärinkäytön välttämiseksi. |
|
5. |
Passituksesta vastaavan tietokoneavusteinen järjestelmä ja/tai verkko eivät/ei toimi
|
|
6. |
Valtuutetun lähettäjän tietokoneavusteinen järjestelmä ja/tai verkko eivät/ei toimi
Jos valtuutetun lähettäjän tietokoneavusteinen järjestelmä ja/tai verkko eivät/ei toimi, on noudatettava seuraavaa menettelyä:
|
|
7. |
Kansallisten viranomaisten syöttämät tiedot
Edellä 5 ja 6 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa kansalliset tulliviranomaiset voivat antaa taloudellisille toimijoille luvan esittää passitusilmoitus lähtötoimipaikalle yhtenä kappaleena (käyttäen SAD:ia tai tarvittaessa TAD:ia), jotta ilmoitus voidaan käsitellä tullin tietokoneavusteista järjestelmää käyttäen. |
III LUKU
Menettelyn toiminta
|
8. |
Yhteisön passitusmenettelyyn asetetut tavarat on kuljetettava SAD:in 4 ja 5 kappaleella tai TAD:illa, jonka lähtötoimipaikka on antanut passituksesta vastaavalle. |
|
9. |
Takaajan antaman yksittäisen vakuuden esittäminen.
Jos vakuustoimipaikka on eri kuin passituksen lähtötoimipaikka, sen on säilytettävä jäljennös asiakirjasta, jolla todistetaan, että se on hyväksynyt takaajan sitoumuksen. Passituksesta vastaavan on esitettävä alkuperäiskappale lähtötoimipaikalle, jossa se on säilytettävä. Kyseinen toimipaikka voi tarvittaessa pyytää käännöksen asiakirjasta asianomaisen maan viralliselle kielelle tai jollekin sen virallisista kielistä. |
|
10. |
Sekalähetykset
Jos lähetyksiin sisältyy sekä T1- että T2-menettelyssä kuljetettavia tavaroita, tunnuksella ”T” merkittyä passitusilmoitusta on täydennettävä:
|
|
11. |
T1-menettely oletusmenettelynä
Jos tunnusta ”T1”, ”T2” tai ”T2F” ei ole merkitty passitusilmoituksen 1 kohdan oikeanpuoleiseen osaan tai jos 10 kohdan säännöksiä ei ole noudatettu, kun kyseessä on lähetys, johon sisältyy samanaikaisesti T1- ja T2-menettelyssä kuljetettavia tavaroita, tavaroiden katsotaan liikkuvan T1-menettelyssä. |
|
12. |
Passitusilmoituksen allekirjoittaminen ja passituksesta vastaavan sitoumus
Allekirjoittamalla passitusilmoituksen passituksesta vastaava sitoutuu noudattamaan 199 artiklan 1 kohdan säännöksiä. |
|
13. |
Tunnistamistoimenpiteet
Sovellettaessa 357 artiklan 4 kohtaa lähtötoimipaikan on merkittävä passitusilmoituksen D kohdan ”Lähtötoimipaikan tarkastus” kohtaan ”Kiinnitetyt sinetit” seuraava maininta:
|
|
14. |
Passitusilmoitukseen tehtävät merkinnät ja tavaroiden luovutus
|
|
15. |
Rajatoimipaikka |
|
15.1 |
Rahdinkuljettajan on esitettävä liitteessä 46 olevan mallin mukaiselle lomakkeelle laadittu rajanylitysilmoitus kussakin rajatoimipaikassa, joiden on säilytettävä se. |
|
15.2 |
Kun tavarat kuljetetaan sellaisen rajatoimipaikan kautta, jota ei ole mainittu passitusilmoituksen 4 ja 5 kappaleessa, mainitun toimipaikan on
|
|
16. |
Esittäminen määrätoimipaikassa |
|
16.1 |
Määrätoimipaikan on kirjattava passitusilmoituksen 4 ja 5 kappale, merkittävä niihin niiden saapumispäivämäärä ja tehtävä niihin suoritettuja tarkastuksia koskevat merkinnät. |
|
16.2 |
Passitus voidaan päättää myös muussa kuin passitusilmoitukseen merkityssä toimipaikassa. Tästä toimipaikasta tulee tällöin määrätoimipaikka.
Jos uusi määrätoimipaikka ei kuulu saman jäsenvaltion lainkäyttövaltaan kuin alun perin nimetty toimipaikka, uuden määrätoimipaikan on merkittävä passitusilmoituksen 5 kappaleen I kohtaan ”Määrätoimipaikan tarkastus” tavanomaisten määrätoimipaikalta vaadittavien mainintojen lisäksi seuraava maininta:
|
|
16.3 |
Kun 16.2 kohdan toista alakohtaa sovelletaan ja jos passitusilmoitukseen on merkitty seuraava maininta, uuden määrätoimipaikan on pidettävä tavarat valvonnassaan eikä se saa antaa lupaa siirtää niitä muualle kuin siihen jäsenvaltioon, jonka lainkäyttövaltaan lähtötoimipaikka kuuluu, jollei lähtötoimipaikka ole nimenomaisesti antanut tähän lupaa:
|
|
17. |
Tulotodistus
Tulotodistus voidaan laatia SAD-passitusilmoituksen 5 kappaleen kääntöpuolella olevaan sille varattuun kohtaan. |
|
18. |
5 kappaleen palauttaminen
Määräjäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten on palautettava passitusilmoituksen 5 kappale lähtöjäsenvaltion tulliviranomaisille viipymättä kahdeksan päivän kuluessa menettelyn päättymisestä. Käytettäessä TAD:ia TAD:in jäljennös palautetaan samoin edellytyksin kuin 5 kappale. |
|
19. |
Passituksesta vastaavalle annettavat tiedot ja vaihtoehtoiset todisteet menettelyn päättymisestä
Jos passitusilmoituksen 5 kappaletta ei palauteta lähtöjäsenvaltion tulliviranomaisille yhden kuukauden kuluessa tavaroiden esittämiselle määrätoimipaikassa asetetun määräajan päättymisestä, viranomaisten on ilmoitettava asiasta passituksesta vastaavalle ja pyydettävä tätä toimittamaan todisteet menettelyn päättymisestä. |
|
20. |
Tiedustelumenettely |
|
20.1 |
Jos lähtöjäsenvaltion tulliviranomaiset eivät ole saaneet todisteita menettelyn päättymisestä kahden kuukauden kuluessa tavaroiden esittämiselle määrätoimipaikassa asetetun määräajan päättymisestä, niiden on aloitettava viipymättä tiedustelumenettely menettelyn päättämiseksi tarvittavien tietojen saamiseksi tai, jos tämä ei ole mahdollista,
|
|
20.2 |
Jos tulliviranomaiset saavat jo aiemmin tiedon siitä, että passitusmenettely ei ole päättynyt, tai jos ne epäilevät tätä, niiden on viipymättä aloitettava tiedustelumenettely. |
|
20.3 |
Tiedustelumenettely on aloitettava myös, jos jälkikäteen käy ilmi, että todisteet menettelyn päättymisestä oli väärennetty ja että tiedustelumenettely on tarpeen 20.1 kohdassa tarkoitettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. |
|
21. |
Vakuus — viitemäärä |
|
21.1 |
Kun 379 artiklan 1 kohtaa sovelletaan, passituksesta vastaava laskee kunkin passituksen osalta mahdollisesti syntyvän velan määrän ja varmistaa, että määrä ei ylitä viitemäärää ottaen huomioon passitukset, joiden menettely ei vielä ole päättynyt. |
|
21.2 |
Passituksesta vastaavan on ilmoitettava asiasta vakuustoimipaikalle, jos viitemäärä osoittautuu riittämättömäksi tämän yhteisön passitusten kattamiseen. |
|
22. |
Yleisvakuustodistukset tai vapautusta vakuuden antamisesta koskevat todistukset
Edellä olevan 372 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukainen lupa: Tulliviranomaisten antama yleisvakuustodistus tai vapautusta vakuuden antamisesta koskeva todistus on esitettävä lähtötoimipaikassa. Tiedot todistuksista on merkittävä passitusilmoituksiin. |
|
23. |
Erityiset tavaraluettelot |
|
23.1 |
Tulliviranomaiset voivat antaa 373 artiklassa säädetyt yleiset edellytykset täyttävälle passituksesta vastaavalle luvan käyttää tavaraluetteloita, jotka eivät täytä kaikkia liitteissä 44 a, 44 b ja 45 säädettyjä vaatimuksia.
Tällaisten luettelojen käyttöön voidaan antaa lupa ainoastaan, jos
|
|
23.2 |
Edellä 23.1 kohdassa tarkoitettuina tavaraluetteloina voidaan sallia käytettävän myös lähetys-/vientimuodollisuuksien suorittamista varten laadittuja kuvailevia luetteloja, vaikka kyseisiä luetteloja antaisivat yritykset, joiden kirjanpito ei perustu yhtenäistettyyn sähköiseen tai automaattiseen tietojenkäsittelymenetelmään. |
|
23.3 |
Yrityksille, joiden kirjanpito perustuu yhtenäistettyyn sähköiseen tai automaattiseen tietojenkäsittelymenetelmään ja joilla on jo 23.1 ja 23.2 kohdan mukainen lupa käyttää erityistyyppisiä tavaraluetteloita, voidaan myös antaa lupa käyttää näitä luetteloja kuljetettaessa ainoastaan yhtä tavaralajia yhteisön passituksessa, jos tämä järjestely on tarpeen kyseisten yritysten tietojenkäsittelyohjelmien vuoksi. |
|
24. |
Erikoismallisten sinettien käyttö
Passituksesta vastaavan on merkittävä passitusilmoituksen D kohdan ”Lähtötoimipaikan tarkastus” kohtaan ”Kiinnitetyt sinetit” kiinnitettyjen sinettien tyyppi, lukumäärä ja merkit. |
|
25. |
Vapautus sitovan kuljetusreitin noudattamisesta
Tällaisen vapautuksen saajien on merkittävä passitusilmoituksen 44 kohtaan seuraava maininta:
|
|
26. |
Valtuutettu lähettäjä — ennakkovahvistus ja lähtömuodollisuudet |
|
26.1 |
Kun 4 ja 6 kohtaa sovelletaan, luvassa on määrättävä, että passitusilmoituslomakkeiden C kohta ”Lähtötoimipaikka” on
Valtuutetun lähettäjän on täytettävä kohta merkitsemällä tavaroiden lähetyspäivä ja annettava passitusilmoitukselle numero luvassa tätä varten määrättyjen sääntöjen mukaisesti. |
|
26.2 |
Tulliviranomaiset voivat määrätä käytettäväksi lomakkeita, joissa on tunnistamismerkki niiden yksilöimiseksi. |
|
27. |
Valtuutettu lähettäjä — leimaa koskevat turvatoimenpiteet |
|
27.1 |
Valtuutetun lähettäjän on toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet varmistaakseen, että erikoisleimasimet ja/tai lomakkeet, joissa on lähtötoimipaikan leima tai erikoisleimasimella tehty leima, säilytetään turvallisesti.
Valtuutetun lähettäjän on ilmoitettava tulliviranomaisille edellisen alakohdan soveltamiseksi toteuttamistaan turvatoimenpiteistä. |
|
27.2 |
Jos lähtötoimipaikan leimalla tai erikoisleimalla etukäteen leimattuja lomakkeita käytetään väärin, valtuutettu lähettäjä on vastuussa, rajoittamatta mahdollisuutta rikosasian käsittelyyn, tullien ja muiden maksujen maksamisesta tietyssä maassa näillä lomakkeilla kuljetettavista tavaroista, jollei valtuutettu lähettäjä voi osoittaa hänelle luvan antaneita tulliviranomaisia tyydyttävällä tavalla toteuttaneensa 27.1 kohdassa tarkoitetut toimenpiteet. |
|
28. |
Valtuutettu lähettäjä — ilmoitukseen merkittävät tiedot |
|
28.1 |
Valtuutetun lähettäjän on viimeistään tavaroiden lähettämishetkellä täytettävä passitusilmoitus ja tarvittaessa merkittävä sen 44 kohtaan asetuksen 355 artiklan 2 kohdan mukaisesti vahvistettu sitova kuljetusreitti ja D kohtaan ’Lähtötoimipaikan tarkastus’ 356 artiklan säännösten mukaisesti vahvistettu määräaika tavaroiden esittämiseksi määrätoimipaikassa, sovellettavat tunnistamistoimenpiteet ja seuraava maininta:
|
|
28.2 |
Jos lähtöjäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset tarkastavat lähetyksen ennen sen lähtöä, niiden on tehtävä siitä merkintä passitusilmoituksen D kohtaan ”Lähtötoimipaikan tarkastus”. |
|
28.3 |
Lähettämisen jälkeen passitusilmoituksen 1 kappale on lähetettävä viipymättä lähtötoimipaikkaan. Tulliviranomaiset voivat määrätä luvassa, että 1 kappale on lähetettävä lähtöjäsenvaltion tulliviranomaisille heti, kun passitusilmoitus on laadittu. Muiden kappaleiden on oltava tavaroiden mukana tässä liitteessä olevan 8 kohdan mukaisesti. |
|
29. |
Valtuutettu lähettäjä — allekirjoituksesta vapauttaminen |
|
29.1 |
Valtuutetulle lähettäjälle voidaan antaa lupa olla allekirjoittamatta passitusilmoituksia, jotka on varustettu liitteessä 62 tarkoitetulla erikoisleimalla ja jotka on laadittu yhtenäistetyllä sähköisellä tai automaattisella tietojenkäsittelyjärjestelmällä. Tällaisen vapautuksen edellytyksenä on, että valtuutettu lähettäjä on ennakolta antanut tulliviranomaisille kirjallisen sitoumuksen siitä, että hän on passituksesta vastaava kaikissa erikoisleimalla varustetuilla passitusilmoituksilla suoritettavissa yhteisön passituksissa. |
|
29.2 |
Edellä 29.1 kohdan mukaisesti laadituissa passitusilmoituksissa on oltava passituksesta vastaavan allekirjoitusta varten varatussa kohdassa seuraava maininta:
|
|
30. |
Valtuutettu vastaanottaja — velvollisuudet |
|
30.1 |
Kun tavarat saapuvat valtuutetun vastaanottajan tiloihin tai luvassa mainittuihin paikkoihin, valtuutetun vastaanottajan on viipymättä lähetettävä määrätoimipaikkaan tavaroiden mukana ollut TAD tai passitusilmoituksen 4 ja 5 kappale ja ilmoitettava saapumispäivä, tavaroihin mahdollisesti kiinnitettyjen sinettien kunto ja mahdolliset sääntöjenvastaisuudet. |
|
30.2 |
Määrätoimipaikan on tehtävä passitusilmoituksen 4 ja 5 kappaleeseen tämän liitteen 16 kohdassa vahvistetut merkinnät. |
|
31. |
Määrältään pienemmän yleisvakuuden käytön tai yleisvakuuden käytön väliaikainen kieltäminen
Liitteessä 47 a tarkoitettuja 381 artiklan 4 kohdan soveltamista koskevia yksityiskohtaisia sääntöjä täydennetään seuraavilla säännöksillä: |
|
31.1 |
Seuraavat toimenpiteet koskevat passituksia, joihin sisältyy tavaroita, joihin sovelletaan yleisvakuuden käytön kieltämistä koskevia päätöksiä:
|
|
31.2 |
Toimenpiteet, joilla voidaan lieventää yleisvakuuden käytön kieltämisestä aiheutuvia taloudellisia seurauksia
Jos yleisvakuuden käyttö on väliaikaisesti kielletty liitteessä 44 c olevassa luettelossa mainituilta tavaroilta, yleisvakuuden haltijat voivat pyynnöstään käyttää yksittäistä vakuutta. Seuraavia erityisedellytyksiä on kuitenkin sovellettava:
|
II OSA
LEIMAN MALLI
NCTS-VARAMENETTELY
JÄRJESTELMÄSSÄ EI OLE TIETOJA
ALOITETTU _______________________
(Pvm/kellonaika)
(Mitat: 26 x 59 mm, punainen muste)”
LIITE II
Lisätään asetuksen (ETY) N:o 2454/93 liitteeseen 38 III osasto seuraavasti:
”III OSASTO
ERIKIELISIÄ MAININTOJA JA NIIDEN KOODEJA KOSKEVA TAULUKKO
|
Erikieliset maininnat |
Koodit |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Voimassa rajoitetusti — 99200 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Vapautettu — 99201 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Vaihtoehtoinen todiste — 99202 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Muutos: toimipaikka, jossa tavarat esitetty …… (nimi ja maa) — 99203 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
…… vientiin sovelletaan asetuksen/direktiivin/päätöksen N:o … mukaisia rajoituksia tai maksuja — 99204 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Vapautettu sitovan kuljetusreitin noudattamisesta — 99205 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Valtuutettu lähettäjä — 99206 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Vapautettu allekirjoituksesta — 99207 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
YLEISVAKUUDEN KÄYTTÖ KIELLETTY — 99208 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
KÄYTTÖÄ EI RAJOITETTU — 99209 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Useita — 99211 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Irtotavaraa — 99212 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Lähettäjä — 99213 |
LIITE III
”LIITE 44 c
PETOSRISKEILLE ALTTIIT TAVARAT
(340 a artiklassa tarkoitetut)
|
1 |
2 |
3 |
4 |
5 |
|
HS-nimike |
Tavaran kuvaus |
Vähimmäispaljous |
Arkojen tavaroiden koodi (1) |
Yksittäisen vakuuden vähimmäismäärä |
|
0207 12 |
Nimikkeen 0105 siipikarjan liha ja muut syötävät osat, kanaa, jäädytetyt |
3 000 kg |
|
— |
|
0207 14 |
|
|
|
|
|
1701 11 |
Ruoko- ja juurikassokeri sekä kemiallisesti puhdas sakkaroosi, jähmeät |
7 000 kg |
|
— |
|
1701 12 |
|
|
|
— |
|
1701 91 |
|
|
|
— |
|
1701 99 |
|
|
|
— |
|
2208 20 |
Väkevät alkoholijuomat, liköörit ja muut alkoholipitoiset juomat |
5 hl |
|
2 500 euroa/hl puhdasta alkoholia |
|
2208 30 |
|
|
|
|
|
2208 40 |
|
|
|
|
|
2208 50 |
|
|
|
|
|
2208 60 |
|
|
|
|
|
2208 70 |
|
|
|
|
|
ex ex 2208 90 |
|
|
1 |
|
|
2402 20 |
Tupakkaa sisältävät savukkeet |
35 000 kappaletta |
|
120 euroa / 1 000 kappaletta |
|
2403 10 |
Piippu- ja savuketupakka, myös jos siinä on tupakankorviketta, sen määrästä riippumatta |
35 kg |
|
— |
(1) Kun passitustiedot vaihdetaan sähköistä tietojenkäsittelyjärjestelmää käyttäen ja HS-nimike ei ole riittävä 2 sarakkeessa lueteltujen tavaroiden tunnistamiseksi yksiselitteisesti, on käytettävä sekä 4 sarakkeessa olevaa arkojen tavaroiden koodia että 1 sarakkeessa olevaa HS-nimikettä.”
LIITE IV
”II LUKU
Passituksen saateasiakirjaa koskevat selittävät huomautukset ja tiedot
Passituksen saateasiakirjassa käytettävä paperi voi olla vihreä.
Passituksen saateasiakirja on tulostettu asiakirja, joka perustuu passitusilmoitukseen sisältyviin tietoihin, joita passituksesta vastaava on tapauksen mukaan muuttanut ja/tai jotka lähtötoimipaikka on tarkastanut ja joita on täydennetty jäljempänä olevilla tiedoilla:
|
1. |
MRN (kuljetuksen viitenumero) Tieto annetaan aakkosnumeerisesti 18-merkkisenä seuraavaa mallia noudattaen:
Kentät 1 ja 2 täytetään edellä esitetyn mukaisesti. Kenttään 3 on merkittävä passituksen tunnus. Kentän käyttötapa on kansallisten hallintojen vastuulla, mutta jokainen kyseisessä maassa yhden vuoden aikana käsitelty passitus on numeroitava yksilöllisesti. Kansalliset hallinnot, jotka haluavat, että tulliviranomaisten toimipaikan viitenumero sisältyy MRN-numeroon, voivat käyttää enintään kuutta ensimmäistä merkkiä toimipaikan kansallisen numeron sisällyttämiseksi siihen. Kenttään 4 merkitään arvo, joka on koko MRN-numeron tarkastusluku. Sen avulla voidaan todeta virheet, kun koko numero merkitään. MRN-numero on tulostettava myös viivakoodina ”Code 128” -vakiokoodia ja ”B”-merkistöä käyttäen. |
|
2. |
3 kohta:
|
|
3. |
8 kohdan oikealla puolella oleva tila: Sen tullitoimipaikan nimi ja osoite, johon passituksen saateasiakirjan palautuskappale on lähetettävä, jos käytetään varamenettelyä. |
|
4. |
C kohta:
|
|
5. |
D kohta:
Passituksen saateasiakirjaan ei saa tehdä muutoksia, lisäyksiä tai poistoja, jollei tässä asetuksessa toisin säädetä. |
|
6. |
Kuljetuksen aikana suoritettavat muodollisuudet Tavaroiden poistumisesta lähtötoimipaikasta niiden saapumiseen määrätoimipaikkaan kuluvana aikana voi olla tarpeen lisätä tiettyjä tietoja tavaroiden mukana seuraavaan passituksen saateasiakirjaan. Nämä tiedot koskevat kuljetusta, ja niiden lisäämisestä asiakirjaan vastaa siitä kuljetusvälineestä vastuussa oleva rahdinkuljettaja, johon tavarat on lastattu, asianomaisten toimien toteuttamisen aikana. Nämä tiedot voidaan merkitä selvästi käsin, jolloin merkinnät olisi tehtävä musteella suuraakkosin. Rahdinkuljettajia muistutetaan, että tavarat voidaan lastata uudelleen vasta, kun lupa on saatu sen maan tulliviranomaisilta, jonka alueella uudelleenlastauksen on määrä tapahtua. Jos tulliviranomaiset katsovat, että asianomainen yhteisön passitus voi jatkua tavanomaisesti, niiden on vahvistettava passituksen saateasiakirjat toteutettuaan ensin mahdollisesti tarvittavat toimenpiteet. Tapauksen mukaan rajatoimipaikan tai määrätoimipaikan tulliviranomaiset ovat velvollisia syöttämään järjestelmään passituksen saateasiakirjaan lisätyt tiedot. Myös valtuutettu vastaanottaja voi syöttää tiedot. Kyseiset tiedot koskevat seuraavia kohtia ja toimia:
55 kohta: Uudelleenlastaus Rahdinkuljettajan on täytettävä tämän kohdan kolme ensimmäistä riviä, jos tavarat lastataan uudelleen kyseessä olevan kuljetuksen aikana kuljetusvälineestä tai kontista toiseen. Jos tavaroita kuitenkin kuljetetaan tieliikenteen ajoneuvoilla kuljetettavissa konteissa, tulliviranomaiset voivat antaa passituksesta vastaavalle luvan jättää 18 kohta tyhjäksi, jos lähtöpaikassa ei logistiikkajärjestelyjen vuoksi voida ilmoittaa kuljetusvälineen tunnistetietoja ja kansallisuutta passitusilmoituksen laatimishetkellä ja jos ne voivat varmistaa, että kuljetusvälinettä koskevat vaaditut tiedot lisätään myöhemmin 55 kohtaan.
56 kohta: Muut tapahtumat kuljetuksen aikana Kohta täytetään passitusta koskevien velvoitteiden mukaisesti. Lisäksi, jos tavarat on lastattu puoliperävaunuun ja vetoauto vaihdetaan kuljetuksen aikana (tavaroita käsittelemättä tai uudelleenlastaamatta), tähän kohtaan merkitään uuden vetoauton rekisterinumero ja kansallisuus. Tällöin ei tarvita toimivaltaisen viranomaisten vahvistusta.” |
LIITE V
Korvataan asetuksen (ETY) N:o 2454/93 liitteessä 45 b oleva II luku seuraavasti:
”II LUKU
Tavaraerittelyä koskevat selittävät huomautukset ja tiedot
Kun lähetys koostuu useammasta kuin yhdestä tavaraerästä, tavaraerittelyn A-sivu on aina tulostettava tietokonejärjestelmästä ja liitettävä passituksen saateasiakirjaan.
Tavaraerittelyn kohtia voidaan laajentaa pituussuunnassa.
Tiedot on tulostettava seuraavasti:
|
1. |
Yksilöintikohtaan (vasemmassa yläkulmassa):
|
|
2. |
Lähtötp — lähtötoimipaikan nimi. |
|
3. |
Päiväys — passitusilmoituksen hyväksymispäivämäärä. |
|
4. |
MRN — kuljetuksen viitenumero sellaisena kuin se määritellään liitteessä 45 a. |
|
5. |
Seuraavat tavaraeriä koskevat eri kohdat on tulostettava:
|
LIITE VI
”YKSINKERTAISTETTUJEN MENETTELYJEN KÄYTTÖÄ KOSKEVIEN HAKULOMAKKEIDEN SELITTÄVÄT HUOMAUTUKSET
I OSASTO
Hakemuslomakkeen eri kohtiin merkittävät tiedot
Yleinen huomautus:
Pyydetyt tiedot voidaan tarvittaessa antaa hakemuslomakkeen erillisessä liitteessä, jossa viitataan asianomaiseen lomakkeen kohtaan.
Jäsenvaltiot voivat edellyttää lisätietoja.
|
1. |
Merkitään hakijan täydellinen nimi ja osoite. Hakija on henkilö, jolle lupa myönnetään. |
|
1.a |
Merkitään toimijan tunnistenumero. |
|
1.b |
Merkitään tarvittaessa sisäinen viitenumero, jota käytetään luvassa viittaamaan tähän hakemukseen. |
|
1.c |
Merkitään asianomaiset yhteystiedot (yhteyshenkilön nimi, osoite, puhelinnumero, faksinumero ja sähköpostiosoite). |
|
1.d |
Merkitään edustuksen laji ilmoituksia jätettäessä merkitsemällä rasti asianomaiseen kohtaan. |
|
2. |
Merkitään sovellettavat yksinkertaistetun menettelyn (kotitullausmenettely ja/tai yksinkertaistettu ilmoitus) ja tullimenettelyn (tuonti ja/tai vienti) tyypit merkitsemällä rasti asianomaiseen kohtaan. |
|
2.a ja b |
Jos kyse on sisäisestä jalostusmenettelystä, merkitään suspensiojärjestelmää sovellettaessa koodi 1 ja tullinpalautusjärjestelmää sovellettaessa koodi 2.
Jos kyse on jälleenviennistä, yksinkertaistettuja menettelyjä haetaan silloin, kun tulli-ilmoitus on jätettävä. |
|
3. |
Merkitään asianomainen koodi:
|
|
4.a |
Merkitään, onko hakijalle myönnetty valtuutetun taloudellisen toimijan asema; jos ”KYLLÄ”, merkitään asianomaisen todistuksen numero. |
|
4.b |
Merkitään sellaisen yhden tai useamman asianomaisen luvan tyyppi, viitenumero ja tarvittaessa päättymispäivämäärä, johon yhtä tai useampaa haettua yksinkertaistettua menettelyä aiotaan käyttää. Jos lupaa tai lupia on vasta haettu, merkitään haetun luvan tyyppi ja hakupäivämäärä.
Merkitään lupatyyppi käyttäen jotakin seuraavista koodeista:
|
|
5. |
Pääkirjanpitoa koskevat tiedot.
|
|
5.a |
Merkitään pääkirjanpidon sijaintipaikan täydellinen osoite. |
|
5.b |
Merkitään kirjanpidon tyyppi (sähköinen tai paperipohjainen sekä käytössä olevan järjestelmän ja ohjelmiston tyyppi). |
|
6. |
Merkitään hakemukseen liitettyjen jatkolomakkeiden lukumäärä. |
II OSASTO
Jatkolomakkeen eri kohtiin merkittävät tiedot
Tuonti ja vienti
|
7. |
Kirjanpitoa koskevat tiedot (tullausta koskeva kirjanpito). |
|
7.a |
Merkitään kirjanpidon sijaintipaikan täydellinen osoite. |
|
7.b |
Merkitään kirjanpidon tyyppi (sähköinen tai paperipohjainen sekä käytössä olevan järjestelmän ja ohjelmiston tyyppi). |
|
7.c |
Merkitään tarvittaessa muut kirjanpitoa koskevat tiedot. |
|
8. |
Tavaralajia ja liiketoimia koskevat tiedot. |
|
8.a |
Merkitään, jos tiedossa, tavaran CN-koodi. Muussa tapauksessa merkitään vähintään tavaran CN-ryhmä ja tavaran kuvaus. |
|
8.b–e |
Merkitään asianomaiset tiedot kuukausitasolla. |
|
8.f |
Kun kyse on tuonnista, hakijalla on mahdollisuus merkitä lomakkeeseen haluavansa käyttää valuuttakurssia, jota sovelletaan ilmoituksessa tarkoitetun ajanjakson ensimmäisenä päivänä 172 artiklan mukaisesti.
Merkitään rasti asianomaiseen kohtaan, jos kyseistä lupaa haetaan. |
|
9. |
Merkitään asianomaisten tullimenettelyjen koodit, jotka annetaan liitteessä 38 (esim. koodilla 40 merkitään luovutus kulutukseen ja vapaaseen liikkeeseen). |
|
10. |
Tiedot tavaroiden valtuutetuista sijaintipaikoista ja asiasta vastaavasta tullitoimipaikasta. |
|
10.a |
Kun kyse on kotitullausmenettelystä, merkitään maakoodia käyttäen (ISO alpha-2) menettelyssä osallisena oleva jäsenvaltio (JV), jossa kohdassa 10.b mainitut tavarat sijaitsevat. |
|
10.b |
Kun kyse on kotitullausmenettelystä, merkitään tavaroiden sijaintipaikan täydellinen osoite. |
|
10.c |
Merkitään kohdassa 10.b mainittujen tavaroiden sijaintipaikasta vastaavan kotitullaustoimipaikan täydellinen nimi, osoite ja yhteystiedot. |
|
11. |
Merkitään sen tullitoimipaikan täydellinen nimi, osoite ja yhteystiedot, johon yksinkertaistettu ilmoitus on määrä jättää. |
|
12. |
Merkitään tarvittaessa sellaisten yhteisöluvassa tarkoitettujen yritysten asiaa koskevat tiedot, jotka toimivat yhteisöluvan haltijan puolesta. |
|
12.a |
Merkitään menettelyssä osallisena oleva jäsenvaltio (JV) käyttäen maakoodia (ISO alpha-2). |
|
12.b |
Merkitään yhteisöluvan haltijan puolesta kohdassa 12.a mainitussa jäsenvaltiossa toimivan yrityksen täydellinen nimi ja osoite. |
|
13. |
Merkitään tarvittaessa valvovan toimipaikan täydellinen nimi, osoite ja yhteystiedot. |
|
14. |
Merkitään yksinkertaistetun ilmoituksen tyyppi merkitsemällä rasti asianomaiseen kohtaan. Jos käytetään kaupallisia tai hallinnollisia asiakirjoja, on käytettävien asiakirjojen tyyppi täsmennettävä. |
|
15. |
Merkitään tarvittaessa asianomaisen yksinkertaistetun menettelyn käytön kannalta merkitykselliset lisätiedot tai ehdot kuten täydentävän ilmoituksen jättämistä koskeva menettely ja määräaika. |
|
16. |
Yhteisölupaa hakiessaan
hakijan on suostuttava tietojenvaihtoon toisten jäsenvaltioiden tulliviranomaisten ja komission kanssa; hakija voi antaa luvan ei-luottamuksellisten tietojen julkaisuun internetissä merkitsemällä rastin asianomaiseen kohtaan. |
Ei-luottamuksellisten tietojen yleinen julkaiseminen
Yleinen julkaiseminen koskee seuraavia tietoja (viittaus hakulomakkeen asianomaiseen numerokohtaan):
|
— |
yksinkertaistetun menettelyn käyttöä koskevan yhteisöluvan haltijan nimi ja osoite (1 kohta), |
|
— |
lupanumero (tulliviranomaisen antama), |
|
— |
yhden tai useamman menettelyn koodi, joka annetaan liitteessä 38 (9 kohta), |
|
— |
maininta siitä, onko yksinkertaistettu menettely myönnetty tuontia vai vientiä varten (2.a tai 2.b kohta), |
|
— |
menettelyssä osallisina olevien jäsenvaltioiden ISO alpha-2 -maakoodit, jotka annetaan liitteessä 38 (10.a kohta) |
|
— |
niiden yhteisöluvassa tarkoitettujen yritysten nimi ja osoite, jotka toimivat yhteisöluvan haltijan puolesta (12.b kohta).” |