14.11.2018   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 286/3


KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2018/1709,

annettu 13 päivänä marraskuuta 2018,

neuvoston asetuksessa (EY) N:o 577/98 säädetyn työvoimaa koskevan otantatutkimuksen työtapaturmia ja muita työperäisiä terveyteen liittyviä ongelmia koskevien vuoden 2020 lisäkysymysten teknisten ominaisuuksien täsmentämisestä

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon yhteisön työvoimaa koskevan otantatutkimuksen järjestämisestä 9 päivänä maaliskuuta 1998 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 577/98 (1), ja erityisesti sen 7 a artiklan 5 kohdan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Työterveyttä ja -turvallisuutta koskevasta EU:n strategiakehyksestä kaudelle 2014–2020 antamassaan tiedonannossa (2) komissio korosti, että on välttämätöntä parantaa tilastotietojen keräämistä työtapaturmista ja työperäisistä sairauksista, ammatillisesta altistumisesta ja työhön liittyvistä sairauksista. Työtapaturmia ja muita työperäisiä terveyteen liittyviä ongelmia koskevien vuosien 1999, 2007 ja 2013 lisäkysymysten toistamisella pyritään täydentämään jäsenvaltioiden komission asetuksen (EU) N:o 349/2011 (3) mukaisesti toimittamia tietoja. Lisäksi lisäkysymysten toistamisesta olisi saatava tietoa ammatillisesta altistumisesta fyysiseen terveyteen ja henkiseen hyvinvointiin vaikuttaville riskitekijöille.

(2)

Komission delegoidussa asetuksessa (EU) 2016/1851 (4) täsmennetään ja kuvataan alueet (”lisäkysymysosiot”), jotka pitäisi sisällyttää työtapaturmia ja muita työperäisiä terveyteen liittyviä ongelmia koskeviin vuoden 2020 lisäkysymyksiin.

(3)

Komission olisi täsmennettävä työtapaturmia ja muita työperäisiä terveyteen liittyviä ongelmia koskevien vuoden 2020 lisäkysymysten tekniset ominaisuudet, käytettävät suodattimet ja koodit sekä määräaika tietojen toimittamiselle.

(4)

Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat Euroopan tilastojärjestelmää käsittelevän komitean lausunnon mukaiset,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

Työtapaturmia ja muita työperäisiä terveyteen liittyviä ongelmia koskevien vuoden 2020 lisäkysymysten tekniset ominaisuudet, käytettävät suodattimet ja koodit sekä määräaika tietojen toimittamiseksi komissiolle vahvistetaan liitteessä.

2 artikla

Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä 13 päivänä marraskuuta 2018.

Komission puolesta

Puheenjohtaja

Jean-Claude JUNCKER


(1)   EYVL L 77, 14.3.1998, s. 3.

(2)  COM(2014) 332 final, 6. kesäkuuta 2014.

(3)  Komission asetus (EU) N:o 349/2011, annettu 11 päivänä huhtikuuta 2011, kansanterveyttä sekä työterveyttä ja työturvallisuutta koskevista yhteisön tilastoista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1338/2008 täytäntöönpanosta työtapaturmatilastojen osalta (EUVL L 97, 12.4.2011, s. 3).

(4)  Komission delegoitu asetus (EU) 2016/1851, annettu 14 päivänä kesäkuuta 2016, neuvoston asetuksessa (EY) N:o 577/98 säädetyn työvoimaa koskevan otantatutkimuksen lisäkysymyksiä koskevasta vuosien 2019, 2020 ja 2021 ohjelmasta (EUVL L 284, 20.10.2016, s. 1).


LIITE

Tässä liitteessä vahvistetaan työtapaturmia ja työhön liittyviä terveysongelmia koskevien vuoden 2020 lisäkysymysten tekniset ominaisuudet sekä käytettävät suodattimet ja koodit. Siinä vahvistetaan myös komissiolle toimittamista koskevat määräajat.

Määräaika tulosten toimittamiseksi komissiolle: 31. maaliskuuta 2021.

Tietoja lähetettäessä käytettävät suodattimet ja koodit: komission asetuksen (EY) N:o 377/2008 (1) liitteen III mukaisesti.

Sarakkeet, jotka on varattu valinnaisille painotuskertoimille, joita käytetään osaotannan tai vastauskadon yhteydessä: sarakkeet 226–229 sisältävät kokonaislukuja ja sarakkeet 230–231 sisältävät desimaaleja.

Lisäkysymysosio 1 ”Työtapaturmat”

Suodatin: 15 ≤ AGE ≤ 74

Nimi/Sarake

Koodi

Kuvaus

Suodattimet

 

 

 

 

ACCIDNUM

 

Työtapaturmat viimeisten 12 kuukauden aikana

(WSTATOR = 1,2)

211

 

Vammoihin johtaneet työtapaturmat tarkasteluviikkoa edeltäneen 12 kuukauden aikana

tai (WSTATOR = 3–5 ja EXISTPR = 1

 

0

Ei yhtään

ja YEARPR ja

 

1

Yksi

MONTHPR ovat enintään

 

2

Kaksi tai enemmän

yksi vuosi

 

9

Ei soveltuva (suodattimien ulkopuolella)

ennen

 

Tyhjä

Ei vastausta / Ei tiedossa

tarkasteluviikkoa)

 

 

 

 

ACCIDTYP

 

Työtapaturman tyyppi

ACCIDNUM = 1,2

212

 

Oliko viimeisin työtapaturma tieliikenneonnettomuus

 

 

1

Tieliikenneonnettomuus

 

 

2

Muu kuin tieliikenneonnettomuus

 

 

9

Ei soveltuva (suodattimien ulkopuolella)

 

 

Tyhjä

Ei vastausta / Ei tiedossa

 

 

 

 

 

ACCIDJOB

 

Tapaturmaan yhteydessä oleva työ

ACCIDNUM = 1,2

213

 

Viimeksi tapahtuneen vammaan johtaneen työtapaturman aikana suoritettu työ

 

 

1

Pääasiallinen tämänhetkinen työsuhde

 

 

2

Toinen tämänhetkinen työsuhde

 

 

3

Viimeinen työsuhde (ainoastaan muille kuin työllisille henkilöille)

 

 

4

Jokin muu tämänhetkinen tai edeltävä työsuhde

 

 

9

Ei soveltuva (suodattimien ulkopuolella)

 

 

Tyhjä

Ei vastausta / Ei tiedossa

 

 

 

 

 

ACCIDBRK

 

Työtapaturmasta johtuvan poissaolon kesto

ACCIDNUM = 1,2

214–215

 

Sellaisten kalenteripäivien määrä – tapaturmapäivä poisluettuna – jolloin henkilö on ollut työkyvytön viimeisimmän vammaan johtaneen tapaturman takia tarkasteluviikkoa edeltävien 12 kuukauden aikana

 

 

00

Edelleen poissa työstä, koska ei ole toipunut tapaturmasta, mutta uskoo palaavansa työhön myöhemmin

 

 

01

Ei usko palaavansa koskaan työhön kyseisen tapaturman vuoksi

 

 

02

Alle yksi päivä tai ei lainkaan poissaoloa

 

 

03

Ainakin yksi päivä, mutta alle neljä päivää

 

 

04

Ainakin neljä päivää, mutta alle kaksi viikkoa

 

 

05

Ainakin kaksi viikkoa, mutta alle yksi kuukausi

 

 

06

Ainakin yksi kuukausi, mutta alle kolme kuukautta

 

 

07

Ainakin kolme kuukautta, mutta alle kuusi kuukautta

 

 

08

Ainakin kuusi kuukautta, mutta alle yhdeksän kuukautta

 

 

09

9–12 kuukautta

 

 

99

Ei soveltuva (suodattimien ulkopuolella)

 

 

Tyhjä

Ei vastausta / Ei tiedossa

 

 

 

 

 

Lisäkysymysosio 2 ”Työhön liittyvät terveysongelmat”

Suodatin: 15 ≤ AGE ≤ 74

Nimi/Sarake

Koodi

Kuvaus

Suodattimet

 

 

 

 

HPROBNUM

 

Työhön liittyvien terveysongelmien määrä viimeisten 12 kuukauden aikana

(WSTATOR = 1,2)

tai

216

 

Yksi tai useampi työn aiheuttama tai pahentama fyysinen tai henkinen terveysongelma, josta henkilö on kärsinyt tarkasteluviikkoa edeltäneiden 12 kuukauden aikana lukuun ottamatta sellaisia työtapaturmia, jotka on kirjattu jo aiemmin

(WSTATOR = 3–5 ja

EXISTPR = 1)

 

0

Ei yhtään

 

 

1

Yksi

 

 

2

Kaksi tai enemmän

 

 

9

Ei soveltuva (suodattimien ulkopuolella)

 

 

Tyhjä

Ei vastausta / Ei tiedossa

 

 

 

 

 

HPROBTYP

 

Työhön liittyvän terveysongelman tyyppi

HPROBNUM = 1,2

217–218

 

Työn aiheuttaman tai pahentaman vakavimman terveysongelman tyyppi

 

 

00

Luu-, nivel- tai lihasongelma, joka vaikuttaa pääasiassa niskaan, hartioihin, käsivarsiin tai käsiin

 

 

01

Luu-, nivel- tai lihasongelma, joka vaikuttaa pääasiassa lonkkiin, polviin, sääriin tai jalkoihin

 

 

02

Luu-, nivel- tai lihasongelma, joka vaikuttaa pääasiassa selkään

 

 

03

Hengitystie- tai keuhko-ongelma

 

 

04

Iho-ongelma

 

 

05

Kuulo-ongelma

 

 

06

Stressi, masennus tai ahdistus

 

 

07

Päänsärky ja/tai silmäoire

 

 

08

Sydänsairaus tai -kohtaus taikka muut verenkierto-ongelmat

 

 

09

Tarttuva tauti (virus-, bakteeri- tai muuntyyppinen tartunta)

 

 

10

Vatsa-, maksa-, munuais- tai ruoansulatusongelma

 

 

11

Muuntyyppinen terveysongelma

 

 

99

Ei soveltuva (suodattimien ulkopuolella)

 

 

Tyhjä

Ei vastausta / Ei tiedossa

 

 

 

 

 

HPROBLIM

 

Päivittäisiä toimia haittaava terveysongelma

HPROBNUM = 1,2

219

 

Rajoittaako vakavin työn aiheuttama tai pahentama terveysongelma kykyä suoriutua päivittäisistä toimista työssä tai sen ulkopuolella

 

 

0

Ei

 

 

1

Kyllä, jonkin verran

 

 

2

Kyllä, huomattavasti

 

 

9

Ei soveltuva (suodattimien ulkopuolella)

 

 

Tyhjä

Ei vastausta / Ei tiedossa

 

 

 

 

 

HPROBJOB

 

Terveysongelmaan liittyvä työ

HPROBNUM = 1,2

220

 

Vakavimman terveysongelman aiheuttanut tai sitä pahentanut työsuhde

 

 

1

Pääasiallinen tämänhetkinen työsuhde

 

 

2

Toinen tämänhetkinen työsuhde

 

 

3

Viimeinen työsuhde (ainoastaan muille kuin työllisille henkilöille)

 

 

4

Jokin muu tämänhetkinen tai edeltävä työsuhde

 

 

9

Ei soveltuva (suodattimien ulkopuolella)

 

 

Tyhjä

Ei vastausta / Ei tiedossa

 

 

 

 

 

HPROBBRK

 

Työhön liittyvästä terveysongelmasta johtuvan poissaolon kesto

HPROBNUM = 1,2

221–222

 

Sellaisten tarkasteluviikkoa edeltävien 12 kuukauden ajalle sijoittuvien kalenteripäivien määrä, jolloin henkilö oli työkyvytön vakavimman työstä aiheutuneen tai pahentuneen terveysongelman takia

 

 

00

Edelleen poissa työstä, koska ei ole toipunut terveysongelmasta, mutta uskoo palaavansa työhön myöhemmin

 

 

01

Ei usko palaavansa koskaan työhön kyseisen terveysongelman vuoksi

 

 

02

Alle yksi päivä tai ei lainkaan poissaoloa

 

 

03

Ainakin yksi päivä, mutta alle neljä päivää

 

 

04

Ainakin neljä päivää, mutta alle kaksi viikkoa

 

 

05

Ainakin kaksi viikkoa, mutta alle yksi kuukausi

 

 

06

Ainakin yksi kuukausi, mutta alle kolme kuukautta

 

 

07

Ainakin kolme kuukautta, mutta alle kuusi kuukautta

 

 

08

Ainakin kuusi kuukautta, mutta alle yhdeksän kuukautta

 

 

09

9–12 kuukautta

 

 

99

Ei soveltuva (suodattimien ulkopuolella)

 

 

Tyhjä

Ei vastausta / Ei tiedossa

 

 

 

 

 

Lisäkysymysosio 3 ”Fyysiseen terveyteen ja/tai henkiseen hyvinvointiin vaikuttavat riskitekijät”

Nimi/Sarake

Koodi

Kuvaus

Suodattimet

 

 

 

 

PHYSRISK

 

Altistuminen fyysiseen terveyteen vaikuttaville riskitekijöille

WSTATOR = 1,2

223–224

 

Altistuuko työssä jollekin seuraavista fyysiseen terveyteen vaikuttavista riskitekijöistä. Mainitkaa tekijä, joka katsotaan suurimmaksi uhaksi fyysiselle terveydelle.

 

 

01

Kyllä, pääasiassa raskaille tai kivuliaille työasennoille

 

 

02

Kyllä, pääasiassa toistuville käden tai käsivarren liikkeille

 

 

03

Kyllä, pääasiassa raskaiden taakkojen käsittelylle

 

 

04

Kyllä, pääasiassa melulle

 

 

05

Kyllä, pääasiassa voimakkaalle tärinälle

 

 

06

Kyllä, pääasiassa kemikaaleille, pölylle, katkuille, savulle tai kaasuille

 

 

07

Kyllä, pääasiassa silmiä voimakkaasti rasittaville toimille

 

 

08

Kyllä, pääasiassa liukastumisille, kompastumisille ja putoamisille

 

 

09

Kyllä, pääasiassa koneiden tai käsityökalujen käyttämiselle (ajoneuvot poisluettuna)

 

 

10

Kyllä, pääasiassa ajoneuvojen käyttämiselle (työn aikana, työmatkat poisluettuna)

 

 

11

Kyllä, pääasiassa jollekin muulle merkittävälle fyysiseen terveyteen vaikuttavalle riskitekijälle

 

 

00

Ei merkittävää fyysiseen terveyteen vaikuttavaa riskitekijää

 

 

99

Ei soveltuva (suodattimien ulkopuolella)

 

 

Tyhjä

Ei vastausta / Ei tiedossa

 

 

 

 

 

MENTRISK

 

Altistuminen henkiseen hyvinvointiin vaikuttaville riskitekijöille

WSTATOR = 1,2

225

 

Altistuuko työssä jollekin seuraavista henkiseen hyvinvointiin vaikuttavista riskitekijöistä. Mainitkaa tekijä, joka katsotaan suurimmaksi uhaksi henkiselle hyvinvoinnille.

 

 

1

Kyllä, pääasiassa kovalle aikapaineelle tai työn aiheuttamalle ylikuormitukselle

 

 

2

Kyllä, pääasiassa väkivallalle tai väkivallan uhalle

 

 

3

Kyllä, pääasiassa häirinnälle tai kiusaamiselle

 

 

4

Kyllä, pääasiassa organisaation sisäiselle heikolle viestinnälle tai yhteistyölle

 

 

5

Kyllä, pääasiassa vaikeiden asiakkaiden, potilaiden, oppilaiden jne. käsittelylle

 

 

6

Kyllä, pääasiassa työsuhteen epävarmuudelle

 

 

7

Kyllä, pääasiassa autonomian puutteelle tai työtahtiin tai työprosesseihin vaikuttamisen mahdollisuuden puutteelle

 

 

8

Kyllä, pääasiassa jollekin muulle merkittävälle henkiseen hyvinvointiin vaikuttavalle riskitekijälle

 

 

0

Ei merkittävää henkiseen hyvinvointiin vaikuttavaa riskitekijää

 

 

9

Ei soveltuva (suodattimien ulkopuolella)

 

 

Tyhjä

Ei vastausta / Ei tiedossa

 

 

 

 

 


(1)  Komission asetus (EY) N:o 377/2008, annettu 25 päivänä huhtikuuta 2008, yhteisön työvoimaa koskevan otantatutkimuksen järjestämisestä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 577/98 täytäntöönpanosta vuodesta 2009 lähtien toimitettavien tietojen koodauksen, rakenteellisia muuttujia koskevien tietojen keruussa käytettävän alaotoksen ja tarkasteluvuosineljänneksen määritelmän osalta (EUVL L 114, 26.4.2008, s. 57).