Bryssel 3.7.2026

COM(2026) 358 final

LIITE

asiakirjaan

Komission ehdotus neuvoston päätökseksi

yhteistä etua koskevien eurooppalaisten puolustushankkeiden yksilöimisestä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2025/2643 nojalla


LIITE

Yksilöidään seuraavat hankkeet yhteistä etua koskeviksi eurooppalaisiksi puolustushankkeiksi:

Eurooppalainen drooni- ja droonintorjuntaratkaisu (DronE and Counter Drone European Resolve, DECODER)

Yhteistä etua koskevan eurooppalaisen puolustushankkeen tavoitteet ja ominaispiirteet

DECODER-hankkeen tavoitteena on mahdollistaa eurooppalaisten miehittämättömien järjestelmien ja miehittämättömien järjestelmien torjuntajärjestelmien voimavarojen koordinoitu kehittäminen, skaalaus ja käyttöönotto kriittisten voimavaravajeiden korjaamiseksi kaikissa jäsenvaltioissa. Sen avulla pyritään tarjoamaan eurooppalaisille asevoimille nykyaikaisia, mukautuvia, skaalautuvia ja yhteentoimivia drooni- ja droonintorjuntajärjestelmiä, jotka toimivat kaikilla aloilla. Tällä yhteistä etua koskevalla eurooppalaisella puolustushankkeella pyritään säilyttämään Euroopan teknologinen suvereniteetti ja teollisuuden häiriönsietokyky ja vahvistamaan niitä. Sillä tuetaan erityisesti tarvittavien miehittämättömien järjestelmien ja miehittämättömien järjestelmien torjuntajärjestelmien voimavarojen yhteishankintoja, laajennetaan asiaankuuluvaa teollista tuotantokapasiteettia ja perustetaan drooniteknologiakeskusten eurooppalainen verkosto helpottamaan testausta ja nopeuttamaan innovointia ja joukkojen nopeaa nykyaikaistamista.

Hanke on asetuksen (EU) 2025/2643 35 artiklan 2 kohdassa säädettyjen perusteiden mukainen seuraavista syistä:

Ehdotetulla hankkeella pyritään vahvistamaan Euroopan puolustuksen teollisen ja teknologisen perustan kilpailukykyä ja innovointivalmiuksia pitkällä aikavälillä, tukemaan markkinoiden yhdentymistä, vähentämään strategisia riippuvuuksia ja parantamaan yhteentoimivuutta. Ehdotuksessa osoitetaan, että hankkeella on suuri merkitys unionin turvallisuus- ja puolustusetuihin liittyvien kriittisten sotilaallisten voimavarojen kannalta. Ehdotuksessa käsitellään myös siviili- ja sotilasalan yhteistyötä ja kaksikäyttöteknologioita. Siinä otetaan huomioon PRY- ja EDA-aloitteet sekä asiaankuuluvat Naton toimet.

Ehdotuksessa esitetään vahvat ja hyvin perustellut syyt, joiden vuoksi hankkeen hyödyt ulottuvat laajemmalle unioniin. Hankkeeseen osallistuu 26 jäsenvaltiota ja lisäksi muita maita. Ehdotukseen sisältyy näyttö hankkeen merkittävästä soveltamisalasta, sillä siinä käsitellään sekä monimutkaisia teknisiä asioita että erilaisia operatiivisia ja teollisia toimia, sekä pitkän aikavälin strategisesta tavoitteesta ja arvioidun kokonaisrahoituksen huomattavasta suuruudesta.

Luettelo maista, jotka osallistuvat yhteistä etua koskevaan eurooppalaiseen puolustushankkeeseen täytäntöönpanosäädöksen antamispäivästä:

Belgia, Bulgaria, Tšekki, Tanska, Saksa, Viro, Irlanti, Kreikka, Espanja, Ranska, Kroatia, Italia, Kypros, Latvia, Liettua, Luxemburg, Unkari, Alankomaat, Itävalta, Puola, Portugali, Romania, Slovenia, Slovakia, Suomi, Ruotsi, Norja, Ukraina.

Euroopan komission osallistuminen

Kyllä

Korkean edustajan / EDAn osallistuminen tarkkailijoina

Kyllä

Yhteistä etua koskevan eurooppalaisen puolustushankkeen arvioidun kokonaisrahoituksen suuruus

3,5–5 miljardia euroa vuoteen 2033 mennessä

Yhdennetty meri- ja merenpohjan puolustus (Integrated Maritime and Seabed Defence, IMSD)

Yhteistä etua koskevan eurooppalaisen puolustushankkeen tavoitteet ja ominaispiirteet

IMSD-hankkeen tavoitteena on luoda yhteenliitetty ja yhteentoimiva eurooppalainen meriin ja merenpohjaan perustuva puolustusrakenne, jolla voidaan vahvistaa unionin kykyä ehkäistä, havaita ja torjua uhkia ja reagoida niihin meriulottuvuuden kaikilla osa-alueilla. Se perustuu kolmen toisiaan vahvistavan keskeisen pilarin yhdistämiseen: merellinen tilannetietoisuus, meritaistelut ja merivalvontaoperaatiot sekä vedenalainen ja merenpohjan sodankäynti.

Tarkemmin sanottuna hankkeella parannetaan yhteistä merellistä tilannetietoisuutta yhteentoimivan ja yhdennetyn EU:n tietojenvaihtorakenteen avulla ja tuetaan laivastoalustojen, vedenalaisten järjestelmien, miehittämättömien järjestelmien, tiedustelun, valvonnan ja taktisen tiedustelun välineiden ja vedenalaisen sodankäynnin voimavarojen koordinoitua teollista kehittämistä ja skaalausta sekä yhteishankintoja. Hanke kattaa myös yhteistyön siviiliviranomaisten kanssa, ja sillä toteutetaan merellistä tilannetietoisuutta koskevaa eurooppalaisen valtamerisopimuksen lippulaivatoimea, miehittämättömät voimavarat mukaan lukien.

Viime kädessä sillä vahvistetaan kriittisen meri- ja merenpohjainfrastruktuurin, kuten satamien, merellä sijaitsevien laitosten, vedenalaisten kaapeleiden ja putkistojen, suojelua.

Hanke on asetuksen (EU) 2025/2643 35 artiklan 2 kohdassa säädettyjen perusteiden mukainen seuraavista syistä:

Ehdotuksella pyritään vahvistamaan Euroopan puolustuksen teollisen ja teknologisen perustan kilpailukykyä ja innovointivalmiuksia, ja sen odotetaan edistävän laajempaa rajat ylittävää yhteistyötä, vähentävän hajanaisuutta Euroopan erittäin hajanaisilla meripuolustusmarkkinoilla ja tuottavan myönteisiä heijastusvaikutuksia siviilialalle. Sen avulla vaikutetaan unionin turvallisuus- ja puolustusetujen kannalta kriittisiin voimavaroihin tukemalla merellistä tilannetietoisuutta, kriittisen vedenalaisen infrastruktuurin suojelua sekä yhteentoimivia laivastorakenteita ja vedenalaisen ja merenpohjan sodankäynnin voimavaroja.

Hanke perustuu useisiin käynnissä oleviin PRY- ja EDA-aloitteisiin, ja siinä otetaan huomioon asiaankuuluvat Naton toimet. Siinä on mukana suuri määrä maita (17), ja sen hyödyt ulottuvat laajemmalle unioniin. Hanke on laajuudeltaan merkittävä, ja sen arvioidun kokonaisrahoituksen suuruus on huomattava.

Luettelo maista, jotka osallistuvat yhteistä etua koskevaan eurooppalaiseen puolustushankkeeseen täytäntöönpanosäädöksen antamispäivästä:

Belgia, Bulgaria, Saksa, Kreikka, Espanja, Ranska, Irlanti, Italia, Kypros, Alankomaat, Puola, Portugali, Romania, Suomi, Ruotsi, Norja, Ukraina.

Euroopan komission osallistuminen

Kyllä

Korkean edustajan / EDAn osallistuminen tarkkailijoina

Kyllä

Yhteistä etua koskevan eurooppalaisen puolustushankkeen arvioidun kokonaisrahoituksen suuruus

43–72 miljardia euroa vuoteen 2045 mennessä



SPACE

Yhteistä etua koskevan eurooppalaisen puolustushankkeen tavoitteet ja ominaispiirteet

SPACE-hankkeen tavoitteena on vahvistaa Euroopan avaruusvoimavaroja, jotka liittyvät avaruusperusteiseen varhaisvaroitusjärjestelmään (SBEW), satelliittiviestintään (SATCOM), tiedusteluun, valvontaan ja taktiseen tiedusteluun (ISR), mukaan lukien signaalitiedustelu (SIGINT), avaruusulottuvuutta koskevaan tilannetietoisuuteen (SDA), paikannukseen, navigointiin ja ajanmääritykseen (PNT) sekä navigointisodankäyntiin (NAVWAR) ja reagointikykyisiin avaruusjärjestelmiin (RSS), sekä vahvistaa usean yhtäaikaisen operaation lähestymistapaa.

Jotta edellä kuvatut eri tavoitteet voidaan yhdistää, tässä yhteistä etua koskevassa eurooppalaisessa puolustushankkeessa ehdotetaan, että tutkitaan usean yhtäaikaisen operaation toimintatavan kehittämistä. Hankkeessa keskitytään erityisesti puolustustarvikkeiden sekä tarvittavan infrastruktuurin yhteishankintoihin tukemaan yhteisiä sotilaallisia suunnitteluvälineitä SATCOM-järjestelmän yhteiskäyttöä, PNT-palveluja, ISR-voimavaroja sekä NAVWAR-toimintaan liittyviä havaitsemis- ja estämisvalmiuksia varten. Siinä kaavaillaan myös avaruusperusteisten voimavarojen kehittämistä edelleen, sillä ne ovat keskeisiä riippumattoman päätöksenteon kannalta.

Hanke on asetuksen (EU) 2025/2643 35 artiklan 2 kohdassa säädettyjen perusteiden mukainen seuraavista syistä:

Ehdotuksella pyritään vahvistamaan Euroopan puolustuksen teollisen ja teknologisen perustan kilpailukykyä ja innovointivalmiuksia, tukemaan valmiusasteeltaan kypsän tutkimus- ja kehitystoiminnan muuttamista suvereeneiksi operatiivisiksi voimavaroiksi, joita yksikään jäsenvaltio ei voi kehittää yksin, ja sillä laajennetaan rajat ylittäviä kumppanuuksia, luodaan uusia markkinamahdollisuuksia ja vähennetään rakenteellista riippuvuutta avaruusalalla. Hanke on erittäin merkityksellinen sotilaallisesta ja operatiivisesta näkökulmasta, ja sillä edistetään suoraan ja rakenteellisesti EU:n avaruuspuolustuskilpeä.

Hankkeessa otetaan huomioon asiaankuuluvat PRY-hankkeet, ja sillä pyritään vahvistamaan jäsenvaltioiden voimavaroja ja niiden yhteentoimivuutta Naton toimien mukaisesti. Siinä on mukana suuri määrä maita (16). Se on laajuudeltaan merkittävä, sen arvioidun kokonaisrahoituksen suuruus on huomattava ja sen hyödyt ulottuvat suureen osaan Eurooppaa, sillä avaruusperusteisten voimavarojen kattavuus on luontaisesti unionin laajuinen.

Luettelo maista, jotka osallistuvat yhteistä etua koskevaan eurooppalaiseen puolustushankkeeseen täytäntöönpanosäädöksen antamispäivästä:

Belgia, Tšekki, Tanska, Saksa, Irlanti, Kreikka, Espanja, Ranska, Italia, Luxemburg, Alankomaat, Puola, Romania, Suomi, Ruotsi, Norja.

Euroopan komission osallistuminen

Kyllä

Korkean edustajan / EDAn osallistuminen tarkkailijoina

Kyllä

Yhteistä etua koskevan eurooppalaisen puolustushankkeen arvioidun kokonaisrahoituksen suuruus

Enintään 24 miljardia euroa vuoteen 2034 mennessä



EU:n yhteinen ilma- ja ohjuspuolustus sekä varhaisvaroitusjärjestelmä (EU Federated Integrated Air and Missile Defence including Early Warning,

EU-FIAMD)

Yhteistä etua koskevan eurooppalaisen puolustushankkeen tavoitteet ja ominaispiirteet

EU-FIAMD-hankkeen tavoitteena on tarjota jäsenvaltioille kollektiivista ja tehokasta yhteistä ilma- ja ohjuspuolustusta, mukaan lukien varhaisvaroitustiedot sekä johtoon ja valvontaan liittyvät näkökohdat. Sen tavoitteena on antaa maille mahdollisuus käyttää yhteisen ilma- ja ohjuspuolustuksen kannalta merkityksellisiä, vaadittavaa laatua olevia voimavaroja oikea-aikaisesti ja vaaditussa määrin sekä varmistaa, että erilaisia kansallisia ratkaisuja, kuten antureita, torjuntalaitteita ja johto- ja valvontaympäristöjä, voidaan tehokkaasti yhdistää ja käyttää yhdessä. Hankkeessa keskitytään erityisesti yhteisen kokonaisrakenteen luomiseen yritys- ja voimavaratasolla, olemassa olevien järjestelmien teolliseen laajentamiseen ja puolustustarvikkeiden yhteishankintoihin.

Siinä keskitytään myös kehittämään yhteistä ilma- ja ohjuspuolustusta tukevia kriittisiä teknologioita sekä käyttämään infrastruktuuria ja sertifiointiympäristöjä, jotka mahdollistavat testauksen, validoinnin ja koulutuksen tulevaa toiminnan yhteenliittämistä varten. Tällaisen rakenteen avulla pystytään myös toimimaan kaikilta osin Naton puitteissa määriteltyjen prioriteettien, voimavaratarpeiden ja yhteentoimivuusvaatimusten mukaisesti.

Hanke on asetuksen (EU) 2025/2643 35 artiklan 2 kohdassa säädettyjen perusteiden mukainen seuraavista syistä:

Ehdotuksella pyritään vahvistamaan Euroopan puolustuksen teollisen ja teknologisen perustan kilpailukykyä ja innovointivalmiuksia, ja sillä tuetaan Euroopan teollisuuden keskinäisen yhteistyön luomista ja laajentamista. Sillä edistetään sellaisen yhdistetyn järjestelmien järjestelmän luomista, joka tarjoaa jäsenvaltioille kriittisiä sotilaallisia voimavaroja eli yhteistä ja integroitua ilma- ja ohjuspuolustusta. Siinä otetaan huomioon PRY- ja EDA-aloitteet sekä asiaankuuluvat Naton toimet.

Hankkeessa on mukana suuri määrä maita (16). Sillä vahvistetaan suoraan unionin kollektiivista häiriönsietokykyä tehostamalla integroitua ilma- ja ohjuspuolustusta, parantamalla kriittisen infrastruktuurin suojelua, lisäämällä asevoimien operatiivista koordinointia ja vahvistamalla ilma- ja ohjuspuolustukseen liittyvien kriittisten alojen teollisia valmiuksia. Hanke on laajuudeltaan merkittävä, ja sen arvioidun kokonaisrahoituksen suuruus on huomattava.

Luettelo maista, jotka osallistuvat yhteistä etua koskevaan eurooppalaiseen puolustushankkeeseen täytäntöönpanosäädöksen antamispäivästä:

Tšekki, Tanska, Saksa, Kreikka, Espanja, Ranska, Italia, Kypros, Alankomaat, Puola, Portugali, Romania, Suomi, Ruotsi, Norja, Ukraina.

Euroopan komission osallistuminen

Kyllä

Korkean edustajan / EDAn osallistuminen tarkkailijoina

Kyllä

Yhteistä etua koskevan eurooppalaisen puolustushankkeen arvioidun kokonaisrahoituksen suuruus

55–80 miljardia euroa vuoteen 2040 mennessä

   

Itäisen sivustan valvonta (Eastern Flank Watch, EFW)

Yhteistä etua koskevan eurooppalaisen puolustushankkeen tavoitteet ja ominaispiirteet

Itäisen sivustan valvonta -hankkeen tavoitteena on toteuttaa kattavia monialaisia toimia unionin itärajan turvallisuuden parantamiseksi, koko unionin alueen suojelun varmistamiseksi ja siten unionin puolustusvalmiuden vahvistamiseksi.

Aluksi toteutettavat toimet kohdistuvat kuuteen voimavarapilariin: maataistelu, droonipuolustus, C4ISTAR, suluttaminen, sotilaallinen liikkuvuus sekä ilma- ja ohjuspuolustusjärjestelmät. Hankkeessa suunnitellaan tällaisia voimavaroja tukevien tuotteiden, palvelujen ja infrastruktuurin yhteishankintoja sekä tarvittavan tuotantokapasiteetin ja -laitosten laajentamista. Lisäksi odotettavissa on asiaankuuluvia operatiivisia alustoja koskevaa testausta, validointia ja koulutusta EFW-hankkeen tueksi. Hankkeessa suunnitellaan välittömiä lyhyen aikavälin toimia ja keskipitkän aikavälin kehittämistä.

Hanke on asetuksen (EU) 2025/2643 35 artiklan 2 kohdassa säädettyjen perusteiden mukainen seuraavista syistä:

Ehdotuksella pyritään vahvistamaan Euroopan puolustuksen teollisen ja teknologisen perustan kilpailukykyä ja innovointivalmiuksia, edistämään markkinoiden yhdentymistä ja pk-yritysten ja midcap-yritysten integroitumista monipuolistamalla toimitusketjuja sekä vähentämään strategisia riippuvuuksia. Siinä käsitellään voimavarojen kriittisiä osa-alueita, kuten maataistelua, C4ISTAR-järjestelmiä, ilma- ja ohjuspuolustusta, drooni-/droonintorjuntajärjestelmiä ja sotilaallista liikkuvuutta. Siinä otetaan huomioon PRY- ja EDA-aloitteet, ja se pohjautuu asiaankuuluviin Naton toimiin ja edistää niitä.

Hankkeessa on mukana suuri määrä maita (15). Ehdotus on rakenteeltaan monialainen voimavarojen kehittämisaloite, ja vaikka se keskittyy maantieteellisesti unionin itärajalle, kaikki jäsenvaltiot saavat siitä hyötyä konkreettisilta turvallisuusuhkilta suojautumista varten. Aloitteen maantieteellistä vaikutusaluetta on mahdollista laajentaa. Hanke on laajuudeltaan merkittävä, sen arvioidun kokonaisrahoituksen suuruus on huomattava ja sen tavoitteet ulottuvat pitkälle aikavälille.

Luettelo maista, jotka osallistuvat yhteistä etua koskevaan eurooppalaiseen puolustushankkeeseen täytäntöönpanosäädöksen antamispäivästä:

Belgia, Tšekki, Saksa, Viro, Kypros, Latvia, Liettua, Alankomaat, Puola, Romania, Slovakia, Suomi, Ruotsi, Norja, Ukraina.

Euroopan komission osallistuminen

Kyllä

Korkean edustajan / EDAn osallistuminen tarkkailijoina

Kyllä

Yhteistä etua koskevan eurooppalaisen puolustushankkeen arvioidun kokonaisrahoituksen suuruus

60–100 miljardia euroa vuoteen 2036 mennessä