Väliaikainen versio
JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
JEAN RICHARD DE LA TOUR
9 päivänä heinäkuuta 2026 (1)
Asia C‑279/25
IC
vastaan
Land Baden-Württemberg,
jossa asian käsittelyyn osallistuu
Vertreterin des Bundesinteresses beim Bundesverwaltungsgericht
Ennakkoratkaisupyyntö – Bundesverwaltungsgericht (liittovaltion ylin hallintotuomioistuin, Saksa)
Ennakkoratkaisupyyntö – Unionin kansalaisuus – SEUT 21 artiklan 1 kohta – Oikeus liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella – Unionin kansalainen, jolla on syntymästään lähtien kahden jäsenvaltion kansalaisuus – Unionin kansalainen, joka liikkuu niiden jäsenvaltioiden välillä, joiden kansalainen hän on – Kolmannen maan kansalaisen, joka on hänen perheenjäsenensä, oleskeluoikeus
I Johdanto
1. Voiko henkilö, jolla on kahden jäsenvaltion kansalaisuus ja joka on liikkunut näiden jäsenvaltioiden välillä, vedota toisen alkuperäisen jäsenvaltionsa A kansalaisuuteen toisen alkuperäisen jäsenvaltionsa B viranomaisissa sillä perusteella, että hän on käyttänyt unionin oikeudessa hänelle taattua oikeutta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella, ja vaatia tämän oikeuden käyttämisestä seuraavan oikeudellisen järjestelmän soveltamista?(2)
2. Tämä kysymys on erittäin merkityksellinen. Vaikka valtiot aiemmin suhtautuivat kaksoiskansalaisuuteen epäluuloisesti, koska kansalaisuussiteen katsottiin olevan yksinomainen, kaksoiskansalaisuus hyväksytään nykyisin laajalti,(3) ja syntymästään lähtien kahden jäsenvaltion kansalaisuuden omaavien unionin kansalaisten määrä kasvaa jatkuvasti. Tämä tilanne johtuu Euroopan unionissa tapahtuvan rajatylittävän henkilöiden liikkuvuuden lisääntymisestä, sellaisten perheiden yleistymisestä, joihin kuuluu kahden eri valtion kansalaisia sekä sellaisen kansallisen lainsäädännön antamisesta, jolla jäsenvaltiot tunnustavat sukupuolten tasa-arvon kansalaisuuden siirtymisessä ja sallivat usean passin hallussapidon.(4)
3. Vuonna 2025 Saksan kansalaisista 3 612 000:lla oli kaksoiskansalaisuus. Saksan liittotasavallan ja Puolan tasavallan maantieteellisen läheisyyden, historiallisten yhteyksien sekä niiden välisen tiiviin yhteistyön vuoksi Saksan kansalaisista suurimman kaksoiskansalaisuusryhmän muodostivat henkilöt, joilla oli myös Puolan kansalaisuus, koska heidän lukumääränsä oli 458 000, joka oli selvästi suurempi kuin Saksan ja Italian, Saksan ja Romanian, Saksan ja Kreikan tai Saksan ja Ranskan kaksoiskansalaisten lukumäärä.(5) Saksan kansalaisuusoikeuden uudistamisesta 22.3.2024 annettu laki (Gesetz zur Modernisierung des Staatsangehörigkeitsrechts),(6) joka tuli voimaan 27.6.2024, on omiaan vahvistamaan tätä kehitystä tulevaisuudessa, koska siinä sallitaan vastedes kaksoiskansalaisuus syntymästä lähtien ja mahdollistetaan kansalaistaminen viiden vuoden asumisen jälkeen.(7)
4. Tämä ennakkoratkaisupyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat Algerian kansalainen IC ja Saksan viranomaiset ja joka koskee sen päätöksen laillisuutta, jolla nämä viranomaiset epäsivät häneltä johdetun oleskeluoikeuden, jota hän haki sellaisen unionin kansalaisen puolisona, jolla on Saksan ja Puolan kaksoiskansalaisuus (jäljempänä asianomainen). Viranomaiset katsoivat, ettei kyseinen unionin kansalainen ollut käyttänyt SEUT 21 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua oikeuttaan liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella siirtyessään Puolasta Saksaan.
5. Vaikka kaksoiskansalaisuutta pidetään nykyisin unionin kansalaisuuden akilleenkantapäänä,(8) unionin tuomioistuinta pyydetään täsmentämään oikeuskäytäntöään ja erityisesti ratkaisemaan, oleskelevatko unionin kansalaiset, joilla on kahden jäsenvaltion kansalaisuus ja jotka oleskelevat toisen näistä jäsenvaltioista alueella, kansallisen oikeuden vai unionin oikeuden nojalla ja mitä säännöksiä tämän seurauksena sovelletaan sellaisiin kolmansien maiden kansalaisiin, jotka ovat heidän perheenjäseniään.
6. Esitän tässä ratkaisuehdotuksessa syyt, joiden vuoksi katson, ettei sellainen unionin kansalainen, joka asianomaisen tavoin on lähtenyt sen jäsenvaltion alueelta, jossa hän on syntynyt ja jonka kansalaisuus hänellä on ollut syntymästään lähtien, siirtyäkseen toisen jäsenvaltion alueelle, jonka kansalaisuus hänellä niin ikään on ollut syntymästään lähtien ja jossa hän on perustanut perheen ja viettänyt perhe-elämää, ole käyttänyt SEUT 21 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua oikeuttaan liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella siitä huolimatta, että hän on ylittänyt näiden kahden jäsenvaltion välisen rajan. Selvitän erityisesti, ettei unionin tuomioistuimen 14.11.2017 antamasta tuomiosta Lounes(9) ilmenevää ratkaisua voida soveltaa analogisesti, koska tällainen unionin kansalainen ei voi vedota direktiivin 2004/38/EY perusteella aiemmin hankittuihin oikeuksiin.(10)
II Pääasian tosiseikat ja ennakkoratkaisukysymys
7. Kantaja on Algerian kansalainen, joka on asunut Saksan alueella vuodesta 2009 lähtien. Hänen kansainvälistä suojelua koskeva hakemuksensa hylättiin, minkä vuoksi hänen oleskelunsa on laitonta, mutta hänellä on siitä huolimatta ollut erityisistä syistä myönnettyjä oleskelulupia. Hän on kolmen Saksassa vuosina 2012, 2016 ja 2018 syntyneen ja siellä asuvan lapsen isä. Lasten äidillä, jonka kanssa hän avioitui vuonna 2017, on Saksan ja Puolan kansalaisuus. Asuttuaan Puolassa vuoteen 2008 saakka lasten äiti muutti 12 vuoden iässä Saksaan, missä hänelle myönnettiin pysyvä oleskelulupa, ennen kuin todettiin, että hänellä oli syntymästään lähtien ollut Saksan kansalaisuus sukulaisuuden perusteella. Satunnaisia Puolassa oleskeluja lukuun ottamatta hän on siitä lähtien asunut vakinaisesti Saksan alueella.
8. Kantaja on ollut osallisena erilaisissa rikosoikeudellisissa menettelyissä ja ollut useaan otteeseen tutkintavankeudessa ja vankeudessa sekä psykiatrisessa hoitolaitoksessa.(11) Kantaja ja asianomainen erosivat 18.6.2021.
9. Tänä aikana, vuonna 2018, kantaja haki oleskelukortin myöntämistä unionin kansalaisten yleisestä vapaasta liikkuvuudesta 30.7.2004 annetun lain (Gesetz über die allgemeine Freizügigkeit von Unionsbürgern)(12) 5 §:n 1 momentin ensimmäisen virkkeen nojalla(13) Kun hänelle ei myönnetty kyseistä oleskelukorttia, hän nosti tästä päätöksestä kanteen Verwaltungsgericht Sigmaringenissa (Sigmaringenin hallintotuomioistuin, Saksa), joka hylkäsi kanteen. Kantaja valitti tästä ratkaisusta Verwaltungsgerichtshof Baden-Württembergiin (Baden-Württembergin ylempi hallintotuomioistuin, Saksa). Myös tämä valitus hylättiin 5.7.2023 annetulla päätöksellä. Oikeusviranomaiset katsoivat, ettei asianomainen eli kantajan puoliso ollut käyttänyt SEUT 21 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua oikeuttaan liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella siirtyessään Puolasta Saksaan.(14)
10. Tämän jälkeen kantaja teki Bundesverwaltungsgerichtiin (liittovaltion ylin hallintotuomioistuin, Saksa) Revision-valituksen väittäen, että koska asianomainen oli muuttaessaan Saksaan 12 vuoden iässä käyttänyt oikeuttaan liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella, kantajalla oli asianomaisen unionin kansalaisen asemasta johdettu oleskeluoikeus.
11. Koska ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on epävarma SEUT 21 artiklan 1 kohdan ulottuvuudesta ja erityisesti siitä, voidaanko unionin tuomioistuimen tuomiosta Lounes ilmeneviä periaatteita soveltaa käsiteltävässä asiassa, se on päättänyt lykätä asian ratkaisemista ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:
”Sovelletaanko SEUT 21 artiklan 1 kohtaa unionin kansalaiseen, jolla on ollut syntymästään lähtien kahden jäsenvaltion kansalaisuus ja joka on oleskellut ensin toisessa näistä jäsenvaltioista 12 vuoden ikään saakka ja sen jälkeen toisessa näistä jäsenvaltioista, siten, että kolmannen maan kansalainen, jonka kanssa kyseinen unionin kansalainen on ollut jonkin aikaa avioliitossa ja jonka kanssa hän on asunut yhdessä toisessa niistä jäsenvaltioista, joiden kansalaisuus hänellä on, voi saada hänen välityksellään johdetun oleskeluoikeuden?”
12. Kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet kantaja, Saksan hallitus ja Euroopan komissio. Nämä asianosaiset ja muut osapuolet osallistuivat 22.4.2026 pidettyyn istuntoon, jossa ne vastasivat myös unionin tuomioistuimen esittämiin suullisiin kysymyksiin.
13. Istunnossa käydyistä keskusteluista ilmenee, että kantaja oleskelee edelleen laittomasti Saksan alueella mutta hänen oleskelunsa sallitaan edelleen. Hän on avioitunut uudelleen ja saanut neljännen lapsen.
III Asian arviointi
A Alustavat huomautukset
14. Ennen ennakkoratkaisukysymyksen tarkastelua esitän kaksi alustavaa huomautusta.
15. Ensimmäinen huomautus koskee asianomaisen unionin kansalaisen oikeudellisen aseman määrittämistä Saksan ja Puolan välisen rajan ylittämisen ajankohtana. Tämä huomautus on olennainen, koska vastaus tähän kysymykseen ratkaisee sen, sovelletaanko direktiiviä 2004/38.
16. Bundesverwaltungsgericht (liittovaltion ylin hallintotuomioistuin) lähtee ennakkoratkaisupyynnössään siitä, että asianomaisella unionin kansalaisella on ollut kahden jäsenvaltion kansalaisuus syntymästään lähtien. Tämä ilmenee jo ennakkoratkaisukysymyksen sanamuodosta. Kyseinen tuomioistuin pohtii kuitenkin, voiko sillä seikalla, että asianomaisen unionin kansalaisen Saksan kansalaisuus tuli ilmi vasta sen jälkeen, kun hän oli asettunut asumaan Saksan alueelle, olla vaikutusta arvioitaessa sitä, onko hän käyttänyt SEUT 21 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua oikeuttaan liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella.
17. Katson, ettei tätä seikkaa tule ottaa huomioon ennakkoratkaisukysymyksen tarkastelussa. Koska kansalaisuuden tunnustaminen on toteava toimenpide, kyseinen tunnustaminen on tuottanut vaikutuksensa taannehtivasti unionin kansalaisen syntymästä lähtien, joten asianomaista ei voida pitää ”ainoastaan puolalaisena” ajankohtana, jona hän ylitti Saksan liittotasavallan rajan, kuten kantaja väittää. Näin ollen, ja koska asianomainen on asunut peräkkäin molemmissa jäsenvaltioissa, joiden kansalainen hän on, direktiivi 2004/38, jossa vahvistetaan ne rajoitukset ja ehdot, joiden mukaisesti unionin kansalaiset voivat käyttää SEUT 21 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua oikeuttaan liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella,(15) ei ole koskaan tullut sovellettavaksi. Tätä seikkaa ei ole riitautettu pääasiassa. On nimittäin muistutettava, että kyseisen direktiivin 3 artiklan 1 kohdan mukaan direktiiviä sovelletaan kaikkiin unionin kansalaisiin, jotka siirtyvät toiseen jäsenvaltioon tai oleskelevat toisessa jäsenvaltiossa kuin jonka kansalaisia he ovat, sekä heidän perheenjäseniinsä, jotka tulevat heidän mukanaan tai seuraavat heitä myöhemmin. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan kyseisen direktiivin tarkoituksena ei näin ollen ole säännellä unionin kansalaisen perheenjäsenten johdettuja oikeuksia jäsenvaltiossa, jonka kansalainen kyseinen unionin kansalainen on.(16)
18. Toinen huomio koskee unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön merkityksellisyyttä tilanteissa, joissa kansallisten viranomaisten kieltäytyminen tunnustamasta tai muuttamasta Euroopan unionin kansalaisen sukunimeä rajoittaa hänen oikeuttaan liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella.
19. Ennakkoratkaisupyynnössä sekä kantajan ja komission huomautuksissa viitataan periaatteisiin, jotka unionin tuomioistuin on vahvistanut 2.10.2003 annetussa tuomiossa Garcia Avello,(17) 8.6.2017 annetussa tuomiossa Freitag (18) ja 25.11.2025 annetussa tuomiossa Wojewoda Mazowiecki.(19) Menettelyn asianosaisten tavoitteet ovat kuitenkin erilaiset: vaikka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii osoittamaan, että asialla on yhteys unionin oikeuteen, kantaja ja komissio pyrkivät puolestaan osoittamaan, että SEUT 21 artiklaa voidaan soveltaa ja että kyseisessä artiklassa vahvistetut oikeudet kuuluvat myös sellaisille unionin kansalaisille, joilla on kahden jäsenvaltion kansalaisuus ja jotka oleskelevat jommankumman näistä jäsenvaltioista alueella.
20. Katson, ettei kyseistä oikeuskäytäntöä voida soveltaa analogisesti. Vaikka säännöt, jotka koskevat unionin kansalaisen siviilisäätyä koskevien tietojen, kuten sukunimen, sukupuolen tai siviilisäädyn, tunnustamista, kirjaamista tai muuttamista, ja säännöt, jotka koskevat hänen perheenjäsentensä, jotka ovat kolmansien maiden kansalaisia, oleskeluoikeutta, edistävät kaikki osaltaan vapaata liikkuvuutta ja oleskelua unionin alueella, niillä pyritään kuitenkin eri tavoitteisiin, ja niihin liittyy erityispiirteitä, jotka perustuvat omiin oikeusperiaatteisiinsa.
21. Keskityn tämän vuoksi arvioinnissani ainoastaan niihin unionin tuomioistuimen vahvistamiin periaatteisiin, jotka liittyvät SEUT 21 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan koskien johdettujen oleskeluoikeuksien myöntämistä kolmannen maan kansalaisille, jotka ovat unionin kansalaisen perheenjäseniä.
B SEUT 21 artiklan 1 kohdan soveltamisalan tarkastelu
22. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ennakkoratkaisukysymyksellään unionin tuomioistuimelta, onko unionin kansalainen, joka on syntymästään lähtien ollut kahden jäsenvaltion kansalainen ja muuttanut näiden jäsenvaltioiden välillä asettuakseen pysyvästi toiseen niistä, käyttänyt SEUT 21 artiklan 1 kohdassa tunnustettua oikeuttaan liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella siten, että kolmannen maan kansalainen, jonka kanssa hän on perustanut perheen ja viettänyt perhe-elämää kyseisessä jäsenvaltiossa, voi vedota toimivaltaisissa kansallisissa viranomaisissa unionin oikeuden säännöksiin perustuvaan johdettuun oleskeluoikeuteen.
23. Seuraavaksi esittämilläni perusteilla katson, ettei SEUT 21 artiklan 1 kohtaa sovelleta tällaiseen tilanteeseen. Vaikka kantaja ja komissio pyrkivät osoittamaan, että ratkaisua, johon unionin tuomioistuin päätyi tuomiossa Lounes unionin kansalaisen osalta, joka oli saanut toisen jäsenvaltion kansalaisuuden vastaanottavassa jäsenvaltiossa tapahtuneen kansalaistamisen seurauksena, voidaan soveltaa myös unionin kansalaiseen, jolla on syntymästään lähtien kahden jäsenvaltion kansalaisuus, osoitan, että näiden kahden tilanteen välillä on olennaisia eroja, jotka ovat mielestäni esteenä sille, että unionin tuomioistuin omaksuisi tällaisen ratkaisun.
1. Tuomiossa McCarthy vahvistetut periaatteet
24. Huomautan, että unionin tuomioistuin on 5.5.2011 antamassaan tuomiossa McCarthy(20) katsonut, ettei SEUT 21 artiklaa ole sovellettava unionin kansalaiseen, joka ei ole koskaan käyttänyt oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen, joka on aina oleskellut jäsenvaltiossa, jonka kansalainen hän on, ja joka on toisenkin jäsenvaltion kansalainen. Tähän tuomioon johtaneessa asiassa unionin kansalainen Shirley McCarthy oli hakenut Yhdistyneeltä kuningaskunnalta, jonka kansalainen hän oli ja jossa hän oli aina asunut, unionin oikeuteen perustuvaa oleskeluoikeutta. Hänellä oli myös Irlannin kansalaisuus. Hakemuksen tarkoituksena oli myöntää Georg McCarthylle, joka oli kolmannen valtion kansalainen, direktiivin 2004/38 mukainen oleskeluoikeus Shirley McCarthyn perheenjäsenenä, koska vastaavaa oleskeluoikeutta ei synny sovellettaessa Yhdistyneen kuningaskunnan maahanmuuttosäännöstöä.(21)
25. Unionin tuomioistuin huomautti tuomiossaan aluksi, että henkilöiden vapaata liikkuvuutta koskevia perussopimuksen määräyksiä ja niiden täytäntöön panemiseksi annettuja säädöksiä ei voida soveltaa tilanteisiin, jotka eivät liity mihinkään unionin oikeudessa tarkoitettuun tilanteeseen ja joiden kaikki merkitykselliset seikat rajoittuvat yhteen ainoaan jäsenvaltioon.(22) Tältä osin se huomautti myös, ettei yksinään se seikka, että unionin kansalaisella on kahden jäsenvaltion kansalaisuus, sellaisenaan riitä siihen, että hänen tilanteensa olisi katsottava kuuluvan SEUT 21 artiklan soveltamisalaan.(23) Arvioidakseen unionin oikeuteen kohdistuvan liittymän olemassaoloa tilanteessa, jossa Shirley McCarthy ei ollut käyttänyt oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen, unionin tuomioistuin tutki, vaikuttiko hänen puolisonsa oleskeluoikeuden epääminen hänen oikeuteensa liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella ja laajemmin hänen unionin kansalaisen asemastaan johtuviin oikeuksiinsa.(24) Koska tällaista vaikutusta ei ollut, unionin tuomioistuin päätteli, ettei hänen tilanteensa liittynyt mihinkään unionin oikeudessa tarkoitettuun tilanteeseen ja että kyseisen tilanteen kaikki merkitykselliset seikat rajoittuivat yhteen ainoaan jäsenvaltioon.(25)
26. Muuttaako nyt käsiteltävässä asiassa se seikka, että asianomainen on muuttanut niiden kahden jäsenvaltion välillä, joiden kansalainen hän on, tätä päätelmää? Mielestäni ei.
27. On riidatonta, että asianomaisella on unionin kansalaisen asema, koska hän on kahden jäsenvaltion eli Puolan tasavallan, jonka alueella hän syntyi ja oleskeli 12 vuoden ikään saakka, ja Saksan liittotasavallan, jonka alueelle hän muutti ja jossa hän vietti perhe-elämää, kansalainen. SEUT 20 artiklan 1 kohdassa näet säädetään, että unionin kansalaisen asema on jokaisella, jolla on jonkin jäsenvaltion kansalaisuus ja että unionin kansalaisuus täydentää mutta ei korvaa jäsenvaltion kansalaisuutta.(26) Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin kansalaisen asema on jäsenvaltioiden kansalaisten perustavanlaatuinen asema.(27) Tässä ominaisuudessaan asianomainen voi siten vedota sekä Saksan liittotasavaltaa että Puolan tasavaltaa kohtaan tähän asemaan liittyviin oikeuksiin, eli oikeuteen liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella, joista määrätään SEUT 21 artiklan 1 kohdassa.(28)
28. Vaikka asianomainen onkin tietyssä määrin liikkunut unionin alueella, en kuitenkaan ole vakuuttunut siitä, että tällainen rajatylittävä liikkuminen niiden jäsenvaltioiden välillä, joiden kansalainen hän on ollut syntymästään lähtien, yksinään riittäisi siihen, että hänen katsottaisiin käyttäneen SEUT 21 artiklan 1 kohdassa hänelle annettua oikeutta, koska mikään asiakirja-aineistossa ei viittaa siihen, että hän olisi liikkunut tai oleskellut muun jäsenvaltion kuin Puolan tasavallan ja Saksan liittotasavallan alueella.
29. Yksi unionin oikeuden henkilöiden liikkumis- ja oleskeluvapautta koskevista perussäännöistä on se, että tähän vapauteen voi lähtökohtaisesti vedota ainoastaan sellainen jäsenvaltion kansalainen, joka on unionin kansalaisen asemassaan liikkunut ja oleskellut muussa jäsenvaltiossa kuin alkuperäisessä jäsenvaltiossaan SEUT 21 artiklan mukaisesti ja direktiivissä 2004/38 säädetyin edellytyksin. Unionin tuomioistuin on siten nimenomaisesti katsonut, että ”– – unionin kansalaisten oikeus vapaaseen liikkuvuuteen sisältää – – oikeuden saapua johonkin toiseen jäsenvaltioon kuin siihen, josta he ovat lähtöisin”.(29) Tämä on sen periaatteen mukaista, jonka mukaan unionin kansalaisuus on johdettu jäsenvaltion kansalaisuudesta, sillä jäsenvaltion kansalaisuus viittaa oikeudelliseen ja poliittiseen asemaan, joka tunnustetaan jäsenvaltion kansalaisille heidän valtiollisen poliittisen yhteisönsä ulkopuolella.(30) Unionin tuomioistuin on lisäksi todennut, että tähän oikeuteen voidaan soveltaa EUT-sopimuksessa sekä sen soveltamiseksi annetuissa säännöksissä määrättyjä rajoituksia ja ehtoja, ja korosti nimenomaisesti 17.11.2011 antamassaan tuomiossa Gaydarov,(31) että kyseinen oikeus ”ei ole ehdoton”.(32)
30. Näin ollen unionin oikeuden nykytilassa SEUT 21 artiklaan ei sisälly unionin kansalaisten oikeutta saapua alkuperäisen jäsenvaltionsa alueelle ja oleskella siellä, koska tämä oikeus liittyy heidän asemaansa kyseisen jäsenvaltion kansalaisina. Kyseinen oikeus ei johdu heille unionin oikeudesta vaan kansallisesta oikeudesta. Toisin kuin unionin kansalaisen asemaan liittyvään oikeuteen liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella, tähän oikeuteen ei voida kohdistaa mitään rajoituksia eikä ehtoja. Unionin tuomioistuin onkin näin ollen toistuvasti todennut, että kansainvälisen oikeuden periaatteen nojalla jäsenvaltio ei voi evätä omilta kansalaisiltaan oikeutta tulla alueelleen ja oleskella siellä ja että heillä on siis siellä ehdoton oleskeluoikeus.(33)
31. Tuomiossa McCarthy unionin tuomioistuin päätteli siten, että kun otetaan huomioon, että henkilön oleskelulle jäsenvaltiossa, jonka kansalainen hän on, ei voida asettaa ehtoja, direktiivin 2004/38 tarkoituksena ei voi olla siltä osin kuin on kyse vapaata liikkumista ja oleskelua jäsenvaltioiden alueella koskevan oikeuden käyttöedellytyksistä, että sitä sovellettaisiin unionin kansalaiseen, jolla on ehdoton oleskeluoikeus sen perusteella, että hän oleskelee jäsenvaltiossa, jonka kansalainen hän on.(34) Katson, että tätä päättelyä voidaan soveltaa SEUT 21 artiklan 1 kohtaan, joka muodostaa sen perustan.
32. Nyt käsiteltävässä asiassa asianomainen, joka on unionin kansalainen ja sekä Puolan tasavallan että Saksan liittotasavallan kansalainen, on lähtenyt Puolan tasavallan alueelta siirtyäkseen Saksan liittotasavallan alueelle ja oleskellakseen siellä, ei käyttämällä SEUT 21 artiklan 1 kohdassa tunnustettua oikeuttaan liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella vaan hänelle kansalaisuutensa perusteella kuuluvan itsenäisen ja ehdottoman maahantulo- ja oleskeluoikeuden nojalla.(35) Koska tällainen lähtökohta puuttuu ja koska kolmansien maiden kansalaisille mahdollisesti kuuluvat oikeudet eivät ole heidän omia oikeuksiaan vaan unionin kansalaisen oikeuksista johdettuja oikeuksia,(36) Saksan liittotasavaltaa ei voida velvoittaa myöntämään kantajalle unionin kansalaisen perheenjäsenen aseman perusteella oleskeluoikeutta, joka perustuisi suoraan SEUT 21 artiklan 1 kohtaan, kun kaikki merkitykselliset seikat rajoittuvat kyseiseen jäsenvaltioon, koska puolisot tapasivat toisensa ja aloittivat perhe-elämänsä Saksan alueella sekä jatkoivat sitä ja päättivät sen samalla alueella.
33. Näin ollen katson, että huolimatta asianomaisen rajatylittävästä liikkumisesta tämä unionin kansalainen, joka on liikkunut niiden jäsenvaltioiden välillä, joiden kansalainen hän on ollut syntymästään lähtien ja joiden alueella hän on aina asunut, ei ole käyttänyt SEUT 21 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua oikeuttaan liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella, joten kantaja ei voi johtaa kyseisestä määräyksestä siihen välittömästi perustuvaa oleskeluoikeutta.
34. Katson lisäksi, ettei kantaja voi myöskään saada SEUT 20 artiklan perusteella johdettua oleskeluoikeutta. Kuten unionin tuomioistuin huomauttaa, unionin kansalaisen oikeuksista johdettujen oikeuksien tavoite ja oikeutus perustuvat siihen toteamukseen, että niiden tunnustamisen epääminen voi loukata unionin kansalaisen vapaata liikkuvuutta ja oleskelua.(37) En kuitenkaan katso, että nyt käsillä oleva tilanne olisi rinnastettavissa niihin hyvin erityisiin tilanteisiin, joissa jäsenvaltioiden on siitä huolimatta, ettei unionin kansalaisen rajat ylittävää liikkumista ole tapahtunut, tunnustettava tällainen oleskeluoikeus, jottei kyseiseltä unionin kansalaiselta evättäisi tosiasiallista mahdollisuutta käyttää pääosaa oikeuksista, jotka hänellä on unionin kansalaisen asemansa perusteella.(38)
35. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan, joka ilmenee unionin tuomioistuimen 8.3.2011 antamasta tuomiosta Ruiz Zambrano,(39) on nimittäin olemassa tilanteita, joissa ”SEUT 20 artiklaan perustuva oleskeluoikeus on siitä huolimatta, ettei kolmansien maiden kansalaisten oleskeluoikeutta koskevaa unionin johdettua oikeutta ole sovellettava eikä kyseinen unionin kansalainen ole käyttänyt liikkumis- ja oleskeluvapauttaan, kuitenkin myönnettävä kolmannen maan kansalaiselle, joka on kyseisen unionin kansalaisen perheenjäsen, koska unionin kansalaisuuden tehokas vaikutus jätettäisiin ottamatta huomioon, jos tällaisen oikeuden epäämisen seurauksena kyseinen unionin kansalainen tosiasiassa joutuisi lähtemään koko unionin alueelta eikä hän siis tosiasiassa voisi käyttää pääosaa oikeuksista, jotka hänellä on kyseisen aseman perusteella”.(40)
36. Kuten unionin tuomioistuin on huomauttanut tuomiossa Safi, mainituille tilanteille on ominaista se, että vaikka niitä säännellään säännöstöillä, jotka kuuluvat lähtökohtaisesti jäsenvaltioiden toimivaltaan, eli säännöstöillä kolmansien valtioiden kansalaisten maahantulo‑ ja oleskeluoikeudesta unionin johdetun oikeuden sellaisten säännösten soveltamisalan ulkopuolella, kyseisillä tilanteilla on kuitenkin erottamaton yhteys unionin kansalaisen liikkumis‑ ja oleskeluvapauteen, joka on esteenä sille, että kyseinen maahantulo‑ ja oleskeluoikeus evätään kolmansien valtioiden kansalaisilta siinä jäsenvaltiossa, jossa unionin kansalainen oleskelee, jottei liikkumis‑ ja oleskeluvapautta loukattaisi.(41) Se, että kolmannen maan kansalaiselle ei myönnetä oleskeluoikeutta, on kuitenkin omiaan asettamaan kyseenalaiseksi unionin kansalaisuuden tehokkaan vaikutuksen vain silloin, kun kyseisen kolmannen maan kansalaisen ja unionin kansalaisen, joka on hänen perheenjäsenensä, välillä on riippuvuussuhde, joka johtaisi siihen, että unionin kansalaisen olisi pakko lähteä kyseessä olevan kolmannen maan kansalaisen mukana ja poistua kokonaan unionin alueelta.(42)
37. Nyt käsiteltävä tilanne poikkeaa kuitenkin niistä tilanteista, jotka olivat kyseessä 8.3.2011 annettuun tuomioon Ruiz Zambrano(43) tai 10.5.2017 annettuun tuomioon Chavez-Vilchez ym.(44) ja 8.5.2018 annettuun tuomioon K.A. ym. (Perheenyhdistäminen Belgiassa) (45) johtaneissa asioissa ja joissa ennakkoratkaisupyynnössä kuvatusta asianomaisen tilanteesta ei ilmene mitään seikkaa, jonka perusteella kantajan oleskeluoikeuden epääminen voisi johtaa siihen, että asianomaiselta tai hänen alaikäisiltä lapsiltaan evättäisiin mahdollisuus tosiasiassa käyttää pääosaa oikeuksista, jotka heille kuuluvat unionin kansalaisen aseman perusteella.(46) Mikään ei nimittäin viittaa siihen, että kyseisen epäämisen seurauksena asianomainen tai hänen alaikäiset lapsensa olisivat joutuneet poistumaan unionin alueelta tai että heidän oikeuttaan liikkua ja oleskella vapaasti sellaisten muiden jäsenvaltioiden alueella, joiden kansalaisia he eivät ole, olisi rajoitettu. Kantajan oleskelu Saksan alueella on koko ajan ollut viranomaisten sallimaa, ja hänen oleskelulupahakemuksensa hylkäämisestä huolimatta hänen perheenjäsenensä ovat jatkuvasti oleskelleet Saksan alueella. Lisäksi tällainen riski voidaan nykyisin perustellusti sulkea pois, koska ennakkoratkaisupyynnöstä ensinnäkin ilmenee, että puolisot erosivat vuonna 2021, toiseksi Verwaltungsgerichtshof Baden-Württemberg (Baden-Württembergin osavaltion ylempi hallintotuomioistuin, Saksa) on todennut, ettei kantajan ja hänen avioliitostaan asianomaisen kanssa syntyneiden lasten välillä ole tosiasiallista riippuvuussuhdetta, (47) ja kolmanneksi kantajan edustaja ilmoitti istunnossa, että kantaja on sittemmin perustanut uuden perheen.
38. Näin ollen nyt käsiteltävänä olevaa tilannetta ei voida pitää sellaisena ”hyvin erityisenä tilanteena”, jonka perusteella Saksan liittotasavalta olisi velvollinen poikkeuksellisesti myöntämään kolmannen maan kansalaiselle, joka on unionin kansalaisen perheenjäsen, SEUT 20 artiklaan perustuvan johdetun oleskeluoikeuden unionin kansalaisuuden tehokkaan vaikutuksen takaamiseksi.
2. Tuomiossa Lounes vahvistetut periaatteet
39. Tuomiossa Lounes omaksuttu ratkaisu,(48) jonka unionin tuomioistuin on sittemmin vahvistanut tuomiossa ChiefAppealsOfficer ym., ei mielestäni ole sovellettavissa nyt käsiteltävän kaltaiseen tilanteeseen.
40. Myönnän, että ajatus tämän ratkaisun ulottamisesta nyt käsiteltävän kaltaiseen tilanteeseen tulee varsin luontevasti mieleen tosiseikastojen samankaltaisuuden vuoksi. Tämä samankaltaisuus johtuu siitä, että sekä tuomioon Lounesjohtaneessa asiassa että pääasiassa unionin kansalainen liikkui kahden sellaisen jäsenvaltion välillä, joiden kansalainen hän oli silloin, kun hän aloitti kolmannen maan kansalaisen kanssa perhe-elämänsä ja jatkoi sitä.
41. Tuomioon Lounes johtanut asia koski tarkemmin espanjalaista Ormazabalia, joka oli käytettyään liikkumisvapauttaan siirtynyt Yhdistyneen kuningaskunnan alueelle, jonka kansalainen hän ei ollut, ja oleskeltuaan siellä useiden vuosien ajan direktiivin 2004/38 7 artiklan 1 kohdan tai 16 artiklan 1 kohdan nojalla ja niiden mukaisia edellytyksiä noudattaen saanut kyseisen valtion kansalaisuuden kansalaistamisen kautta luopumatta Espanjan kansalaisuudestaan. Useita vuosia myöhemmin hän avioitui kolmannen maan kansalaisen kanssa, joka haki Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaisilta SEUT 21 artiklaan perustuvaa johdettua oleskelulupaa.
42. Tällaisessa tilanteessa unionin tuomioistuin katsoi, että unionin kansalaisen on voitava ”vastaanottavassa jäsenvaltiossa edelleen nauttia SEUT 21 artiklan 1 kohtaan perustuvia oikeuksia sen jälkeen, kun hän on hankkinut tämän jäsenvaltion kansalaisuuden”(49) kolmesta syystä: unionin kansalaisen kotoutumiseen perustuvan järjestelmän johdonmukaisuuden takaamiseksi, SEUT 21 artiklan tehokkaan vaikutuksen varmistamiseksi sekä unionin kansalaisten yhdenvertaisen kohtelun edistämiseksi.
43. Tarkemmin sanoen unionin tuomioistuin on katsonut, että olisi vastoin SEUT 21 artiklassa edistetyn asteittaisen kotoutumisen logiikkaa että tällaisen kansalaisen, joka on saanut oikeuksia tämän artiklan nojalla sen vuoksi, että hän on käyttänyt liikkumisvapauttaan, olisi luovuttava näistä oikeuksista, erityisesti oikeudesta viettää perhe-elämää vastaanottavassa jäsenvaltiossa, siitä syystä, että hän on pyrkinyt tässä jäsenvaltiossa kansalaistamisen kautta entistä tiiviimmin kotoutumaan sen yhteiskuntaan.(50) Unionin tuomioistuin on näin ollen korostanut, että unionin kansalaiselle vastaanottavassa jäsenvaltiossa annetut oikeudet, muun muassa oikeus viettää perhe-elämää kolmannen maan kansalaisen kanssa, vähenisivät sitä mukaa kuin hän sopeutuu vastaanottavan jäsenvaltion yhteiskuntaan ja hänellä olevien kansalaisuuksien lukumäärän mukaan.(51)
44. Unionin tuomioistuin on myös todennut, että SEUT 21 artiklan 1 kohdassa unionin kansalaisille annettujen oikeuksien tehokas vaikutus edellyttää, että kyseisen kaltaisessa tilanteessa oleva unionin kansalainen voi vastaanottavassa jäsenvaltiossa edelleen nauttia kyseiseen määräykseen perustuvia oikeuksia sen jälkeen, kun hän on hankkinut tämän jäsenvaltion kansalaisuuden alkuperäisen kansalaisuutensa lisäksi, ja erityisesti viettää perhe-elämää puolisonsa kanssa, joka on kolmannen maan kansalainen, siten, että viimeksi mainitulle myönnetään johdettu oleskeluoikeus.(52) Näin ollen unionin tuomioistuin edellyttää sellaisen unionin kansalaisen osalta, joka palaa alkuperäiseen jäsenvaltioonsa, että kolmannen maan kansalainen seuraa hänen mukanaan, kun taas nyt tarkasteltavassa tilanteessa tällaista edellytystä ei enää aseteta, koska unionin kansalainen voi vedota direktiivissä 2004/38 annettuihin oikeuksiin, vaikka hän perustaisi perheen ja alkaisi viettää perhe-elämää vasta saavuttuaan sen jäsenvaltion alueelle, jonka kansalaisuuden hän on saanut.(53)
45. Lopuksi unionin tuomioistuin on todennut, että muutoin unionin kansalaista, joka on käyttänyt liikkumisvapauttaan ja hankkinut vastaanottavan jäsenvaltion kansalaisuuden alkuperäisen kansalaisuutensa lisäksi, kohdeltaisiin perhe-elämän osalta epäedullisemmin kuin unionin kansalaista, joka on myös käyttänyt tätä vapautta mutta jolla on vain hänen alkuperäinen kansalaisuutensa.(54)
46. Tätä oikeuskäytäntöä ei mielestäni voida analogisesti soveltaa sellaisen unionin kansalaisen tilanteeseen, joka on syntymästään lähtien ollut sen jäsenvaltion kansalainen, jonka alueella hän asuu.
47. Ensinnäkin tällainen soveltamisalan laajentaminen edellyttäisi sen hyväksymistä, että SEUT 21 artiklassa tarkoitettuun oikeuteen liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella sisältyisi myös unionin kansalaisten oikeus saapua omaan jäsenvaltioonsa ja oleskella siellä. Muistutan kuitenkin, että kansalaisuussiteen luonteen ja ulottuvuuden vuoksi oikeuteen saapua omaan jäsenvaltioon ja oleskella siellä ei voida soveltaa niitä ”rajoituksia ja ehtoja”, joihin sekä SEUT 20 artiklan 2 kohdassa että SEUT 21 artiklan 1 kohdassa nimenomaisesti viitataan. (55)
48. Toiseksi tällainen tulkinta merkitsisi jäsenvaltioiden toimivallan rajoittamista edelleen siltä osin kuin kyse on unionin kansalaisen perheenjäseniin kuuluvien kolmansien maiden kansalaisten oleskelun edellytyksistä ja johtaisi lopulta siihen, että unionin kansalaisuuteen liittyviä oikeuksia tunnustettaisiin rajoituksetta, vaikka yhdessäkään perussopimusten määräyksessä ei näin määrätä, kun otetaan huomioon, että SEUT 20 artiklan 1 kohdan mukaan unionin kansalaisuus on luonteeltaan jäsenvaltion kansalaisuudesta johdettua ja sitä täydentävää. Tämän tulkinnan perusteella jäsenvaltiot olisivat nimittäin pelkästään SEUT 21 artiklan 1 kohdan nojalla, luettuna yhdessä Euroopan unionin perusoikeuskirjan 7 artiklan kanssa, velvollisia myöntämään omille kansalaisilleen, joilla on myös toisen jäsenvaltion kansalaisuus, kaikki oikeudet ja edut, jotka liittyvät vapaaseen liikkumiseen ja oleskeluun jäsenvaltioiden alueella ja joihin kuuluu myös johdettu oleskeluoikeus, vaikka direktiiviä 2004/38 ei olisi koskaan sovellettu.
49. Katson, että juuri tässä on merkittävin ero tuomioon Lounes ja tuomioon Chief Appeals Officer ym. johtaneisiin asioihin nähden ja että juuri tähän liittyy suurin vaikeus hyväksyä unionin tuomioistuimen näissä tuomioissa omaksuman ratkaisun ulottaminen nyt käsiteltävän kaltaiseen tilanteeseen.
50. Kummassakin näistä asioista kyseisen jäsenvaltion kansalainen oli nimittäin ”aktivoinut” unionin kansalaisuuden käyttämällä direktiivissä 2004/38 säädetyin edellytyksin oikeuttaan liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella ennen kuin hän sai vastaanottavan jäsenvaltion kansalaisuuden kansalaistamisen kautta. Tämän seurauksena hänen oikeudellinen asemansa, mukaan lukien hänen henkilökohtainen tilanteensa ja perhetilanteensa, kuului alusta alkaen unionin oikeuden soveltamisalaan, koska hänestä oli tullut unionin oikeuteen perustuvien uusien oikeuksien haltija.(56) Oikeuskirjallisuudessa on tältä osin todettu, että unionin kansalaisuus luo jäsenvaltion kansalaisille uuden oikeuksien kokonaisuuden. Se täydentää jäsenvaltion kansalaisuudesta johtuvia oikeuksia toisella, perussopimusten määräysten mukaisesti kaikkien jäsenvaltioiden kansalaisille kuuluvalla uusien oikeuksien kokonaisuudella.(57) Näin ollen juuri se, että Ormazabal oli käyttänyt direktiivissä 2004/38 säädetyin edellytyksin oikeuttaan liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella ja että hän tämän seurauksena oli ”asteittain kotoutunut” vastaanottavaan jäsenvaltioon, johti siihen, että hän sai Ison-Britannian kansalaisuuden, ja unionin tuomioistuin hyväksyi direktiivin analogisen soveltamisen hänen oleskeluunsa Yhdistyneessä kuningaskunnassa ainoastaan niiden oikeuksien osalta, jotka hän oli jo aiemmin saanut kyseisen direktiivin nojalla.(58) Tämän vuoksi unionin tuomioistuimelle oli olennaista, että kyseisen direktiivin nojalla aiemmin saadut oikeudet, erityisesti oikeus perheenyhdistämiseen, säilyisivät Yhdistyneen kuningaskunnan alueella SEUT 21 artiklan 1 kohdan välityksellä. Tältä osin ei ollut merkitystä sillä, tarkasteltiinko asianomaista Espanjan vai Ison-Britannian kansalaisena, koska hän oli ennen kaikkea unionin kansalainen, joka oli käyttänyt oikeuttaan liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella ja jonka tunnustettua oikeutta perheenyhdistämiseen oli suojattava.(59) Kyse oli paitsi SEUT 21 artiklan 1 kohdan tehokkaan vaikutuksen turvaamisesta myös unionin oikeusjärjestyksen itsenäisyyden ja auktoriteetin suojaamisesta.
51. Nyt käsiteltävän kaltaisessa tilanteessa unionin kansalainen ei sitä vastoin voi koskaan vedota sellaisten oikeuksien säilyttämiseen, jotka hän olisi aiemmin saanut direktiivin 2004/38 soveltamisen perusteella, koska – kuten unionin tuomioistuin on toistuvasti todennut – kyseistä direktiiviä ei koskaan sovelleta häneen silloin, kun hän liikkuu ja oleskelee sellaisten jäsenvaltioiden alueella, joiden kansalainen hän on. Koska tällaisia oikeuksia ei voi syntyä, niitä ei myöskään voida säilyttää.(60)
52. Unionin oikeuden nykytilassa, ellei SEUT 21 artiklan 1 kohdan soveltamisalaa haluta laajentaa, asianomaisen oikeudellinen asema on hänen perheenjäsenensä, joka on kolmannen maan kansalainen, oleskelun edellytysten osalta verrattavissa sellaisen ”staattisen” Saksan kansalaisen oikeudelliseen asemaan, joka on aina asunut Saksassa ja aloittanut perhe-elämänsä ja viettänyt sitä kyseisessä jäsenvaltiossa.
53. On totta, että tällainen ratkaisu johtaa erilaiseen kohteluun niiden unionin kansalaisten välillä, joilla on kahden jäsenvaltion kansalaisuus, riippuen siitä, millä tavoin he ovat saaneet tämän kaksoiskansalaisuuden. Yhtäältä on unionin kansalainen, joka asianomaisen tavoin on ollut kahden jäsenvaltion kansalainen syntymästään lähtien ja jota on pidettävä ”staattisena”, koska hän on liikkunut ja oleskellut ainoastaan niiden jäsenvaltioiden alueella, joiden kansalainen hän on. Toisaalta on unionin kansalainen, joka Ormazabalin tavoin on saanut toisen jäsenvaltion kansalaisuuden kansalaistamisen kautta ja jota on pidettävä ”liikkuvana”. Alkuperäisen kansalaisuutensa lisäksi hän on saanut toisen kansalaisuuden, jonka hän on voinut hankkia käytettyään oikeuttaan liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella.(61)
54. Asianomaisen ja Ormazabalin oikeudellinen asema on kuitenkin erotettava toisistaan, koska ainoastaan viimeksi mainittu on käyttänyt direktiiviin 2004/38 perustuvia oikeuksia.
55. Tämä erilainen kohtelu on näin ollen mielestäni verrattavissa siihen erilaiseen kohteluun, joka hyväksytään yhtäältä sellaisen ”staattisen” jäsenvaltion kansalaisen ja toisaalta sellaisen ”liikkuvan” jäsenvaltion kansalaisen välillä, joista ensin mainittu on aina oleskellut omassa jäsenvaltiossaan, kun taas jälkimmäinen on käyttänyt oikeuttaan liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella siirtymällä muuhun jäsenvaltioon kuin alkuperäiseen jäsenvaltioonsa.
56. Tältä osin on tärkeää todeta, että unionin tuomioistuimen tuomiossa Lounes omaksuman ratkaisun ulottaminen nyt käsiteltävän kaltaisiin tilanteisiin johtaisi erilaiseen kohteluun jäsenvaltion kansalaisten välillä riippuen siitä, onko heillä myös toisen valtion kansalaisuus vai ei. Jäsenvaltion kansalaiseen, joka on ”staattinen” ja jolla on ainoastaan sen jäsenvaltion kansalaisuus, jonka alueella hän on aina asunut perheensä kanssa, sovelletaan yksinomaan kansallista maahanmuuttolainsäädäntöä, kun taas jäsenvaltion kansalainen, jolla on kahden jäsenvaltion kansalaisuus ja joka asianomaisen tavoin on myös aloittanut perhe-elämänsä ja viettänyt sitä saman jäsenvaltion alueella, voisi vedota maahantulo- ja oleskeluoikeuden osalta edullisempiin säännöksiin. Kun tarkastellaan heidän perheenjäsentensä, jotka ovat kolmannen maan kansalaisia, maahantuloa ja oleskelua koskevia sääntöjä, heidän henkilökohtainen tilanteensa ja perhetilanteensa ovat mielestäni täysin verrattavissa toisiinsa. Tällainen tulkinta voisi siten olla ristiriidassa kansalaisuudesta tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen 17 artiklan 1 kappaleen kanssa, jonka mukaan ”sopimusvaltion kansalaisilla, joilla on jonkin toisen valtion kansalaisuus, on sen sopimusvaltion alueella, jossa he asuvat, samat oikeudet ja velvollisuudet kuin tämän sopimusvaltion muilla kansalaisilla”.
57. Kaikkien näiden seikkojen perusteella katson, ettei SEUT 21 artiklan 1 kohtaa voida soveltaa sellaisen unionin kansalaisen tilanteeseen, joka ei ole käyttänyt direktiivissä 2004/38 säädetyin edellytyksin oikeuttaan liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella muuttaessaan kahden sellaisen jäsenvaltion välillä, joiden kansalainen hän on ollut syntymästään lähtien, ja joka on viettänyt perhe-elämäänsä kolmannen maan kansalaisen kanssa sen jälkeen, kun hän oli jo asettunut pysyvästi toisen näistä jäsenvaltioista alueelle. Nyt käsiteltävässä asiassa kyseinen määräys ei näin ollen ole esteenä sille, että Saksan hallintoviranomaiset tutkivat kantajan oleskeluoikeutta koskevan hakemuksen niiden kansallisten säännösten mukaisesti, jotka koskevat asianomaisen kansalaisen sellaisen perheenjäsenen, joka on kolmannen maan kansalainen, oleskeluoikeutta.
58. Ehdotan näin ollen, että unionin tuomioistuin vastaa ennakkoratkaisukysymykseen, että SEUT 21 artiklan 1 kohtaa ei ole sovellettava unionin kansalaiseen, joka on aina oleskellut jommassakummassa niistä jäsenvaltioista, joiden kansalainen hän on ollut syntymästään lähtien, ja joka ei siten ole käyttänyt oikeuttaan liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella, kunhan tällaisen kansalaisen tilanne ei merkitse, että sovellettaisiin sellaisia jäsenvaltion toimenpiteitä, joiden vaikutuksesta hän ei tosiasiassa voisi käyttää pääosaa unionin kansalaisen asemaan perustuvista oikeuksista tai joilla estettäisiin tämän oikeuden käyttäminen.
IV Ratkaisuehdotus
59. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Bundesverwaltungsgerichtin (liittovaltion ylin hallintotuomioistuin, Saksa) esittämään ennakkoratkaisukysymykseen seuraavasti:
SEUT 21 artiklan 1 kohtaa ei ole sovellettava unionin kansalaiseen, joka on aina oleskellut jommassakummassa niistä jäsenvaltioista, joiden kansalainen hän on ollut syntymästään lähtien, ja joka ei siten ole käyttänyt oikeuttaan liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella, kunhan tällaisen kansalaisen tilanne ei merkitse, että sovellettaisiin sellaisia jäsenvaltion toimenpiteitä, joiden vaikutuksesta hän ei tosiasiassa voisi käyttää pääosaa unionin kansalaisen asemaan perustuvista oikeuksista tai joilla estettäisiin tämän oikeuden käyttäminen.
1 Alkuperäinen kieli: ranska.
2 Ranskan oikeudessa tunnetaan periaate, jonka mukaan ”kukaan ei voi vedota ulkomaan kansalaisuuteensa”. Tämä merkitsee sitä, ettei ranskalainen voi vedota toiseen kansalaisuuteensa välttyäkseen Ranskassa hänelle kuuluvista oikeudellisista velvollisuuksista.
3 Historiallisesta tarkastelusta ks. Kochenov, D., ”Double Nationality in the EU: An Argument for Tolerance”, European Law Journal, nro 3, Blackwell, Oxford, 2011, s. 323–343, erityisesti s. 326 ja sitä seuraavat sivut.
4 Ks. de Groot, D., ”Free Movement of Dual EU Citizens”, teoksessa Cambien, N., Kochenov, D. ja Muir, E., European Citizenship under Stress: Social Justice, Brexit and Other Challenges, Brill Nijhoff, Leiden, 2020, s. 67–109.
5 Ks. asiakirja ”Population in private households by migrant background and dual citizenship”, Destatis, Statistisches Bundesamt (Saksan liittovaltion tilastovirasto), saatavilla osoitteessa: https://www.destatis.de/EN/Themes/Society-Environment/Population/Migration-Integration/Tables/migrant-status-dual-citizenships.html. Saksan ja Italian kaksoiskansalaisia oli 194 000, Saksan ja Romanian kaksoiskansalaisia 151 000, Saksan ja Kreikan kaksoiskansalaisia 104 000 sekä Saksan ja Ranskan kaksoiskansalaisia 91 000.
6 BGBl. 2024 I, nro 104 ja oikaisu BGBl. 2025 I, nro 98.
7 Ks. kyseisen uudistuksen keskeisistä kohdista lisätietoja seuraavassa osoitteessa: https://www.bundesregierung.de/breg-de/aktuelles/droit-nationalite-2254386.
8 Ks. Szpunar, M. ja Blas López, M. E., ”Some Reflections on Member State Nationality: A Prerequisite of EU Citizenship and an Obstacle to Its Enjoyment”, teoksessa Kochenov, D., EU Citizenship and Federalism: The Role of Rights, Cambridge University Press, Cambridge, 2017, s. 107–124, erityisesti s. 108 ja 122. Jäsenvaltion kansalaisuuden ja unionin kansalaisuuden välisestä suhteesta ks. myös julkisasiamies Poiares Maduron ratkaisuehdotus asiassa Rottmann (C‑135/08, EU:C:2009:588, 23 kohta).
9 C‑165/16, jäljempänä tuomio Lounes, EU:C:2017:862.
10 Euroopan unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella, asetuksen (ETY) N:o 1612/68 muuttamisesta ja direktiivien 64/221/ETY, 68/360/ETY, 72/194/ETY, 73/148/ETY, 75/34/ETY, 75/35/ETY, 90/364/ETY, 90/365/ETY ja 93/96/ETY kumoamisesta 29.4.2004 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EUVL 2004, L 158, s. 77; oikaisut EUVL 2004, L 229, s. 35 ja EUVL 2005, L 197, s. 34).
11 Kansallisesta asiakirja-aineistosta ilmenee, että kantaja suoritti kesäkuun 2012 ja syyskuun 2022 välisenä aikana useita vankeusrangaistuksia, jotka perustuivat seitsemään rikostuomioon, jotka koskivat omaisuuden vahingoittamista, varkautta, pahoinpitelyä, petosta, avunantoa seksuaaliseen väkivaltaan, huumausaineiden laitonta kauppaa sekä ajo-oikeudetta ajoa. Saksan viranomaisten toukokuussa 2016 käynnistämä karkottamismenettely keskeytettiin helmikuussa 2020 perhesyihin perustuen.
12 BGBl. 2004 I, s. 1986.
13 Sellaisena kuin se on muutettuna 20.4.2023 annetulla lailla (BGBl. 2023 I, s. 106). Mainitun lain 5 §:n 1 momentin ensimmäisessä virkkeessä säädetään seuraavaa: ”Perheenjäsenelle, joka ei ole unionin kansalainen mutta jolla on oikeus vapaaseen liikkuvuuteen, myönnetään viran puolesta viiden vuoden ajan voimassa oleva unionin kansalaisen perheenjäsenen oleskelukortti kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun tarvittavat tiedot on toimitettu”.
14 Verwaltungsgerichtshof Baden-Württemberg (Baden-Württembergin ylempi hallintotuomioistuin) totesi 5.7.2023 antamassaan päätöksessä, ettei kantajan ja hänen lastensa välillä ollut tosiasiallista riippuvuussuhdetta (25 kohta).
15 Ks. tuomio 22.2.2024, Direcţia pentru Evidenţa Persoanelor şi Administrarea Bazelor de Date (C‑491/21, EU:C:2024:143, 27 kohta).
16 Ks. tuomio 21.12.2023, Chief Appeals Officer ym. (C‑488/21, jäljempänä tuomio Chief Appeals Officer ym., EU:C:2023:1013, 43 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
17 C‑148/02, EU:C:2003:539.
18 C‑541/15, EU:C:2017:432.
19 C‑713/23, EU:C:2025:917.
20 C‑434/09, jäljempänä tuomio McCarthy, EU:C:2011:277.
21 Ks. tuomio McCarthy (23 kohta).
22 Ks. tuomio McCarthy (45 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
23 Ks. tuomio McCarthy (54 kohta).
24 Ks. tuomio McCarthy (46 kohta ja 48–54 kohta).
25 Ks. tuomio McCarthy (55 kohta).
26 Ks. myös SEU 9 artikla.
27 Ks. tuomio 4.6.2026, Safi (C‑147/24, jäljempänä tuomio Safi, EU:C:2026:442, 32 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
28 Ks. tuomio Lounes (51 kohta). Tämän periaatteen unionin tuomioistuin on sittemmin vahvistanut uudelleen erityisesti unionin kansalaisen siviilisäätyä koskevien tietojen tunnustamista, kirjaamista tai muuttamista koskevassa asiayhteydessä. Ks. erityisesti tuomio 12.3.2026, Shipova (C‑43/24, EU:C:2026:183, 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
29 Ks. tuomio 17.11.2011, Gaydarov (C‑430/10, EU:C:2011:749, 25 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Kursivointi tässä.
30 Ks. tältä osin Szpunar, M.:n ja Blas López, M. E.:n em. teos sekä julkisasiamies Poiares Maduron ratkaisuehdotus asiassa Rottmann (C‑135/08, EU:C:2009:588, 23 kohta).
31 C‑430/10, EU:C:2011:749.
32 Ks. tuomio 17.11.2011, Gaydarov (C‑430/10, EU:C:2011:749, 29 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Ks. vastaavasti myös tuomio Safi (33 kohta).
33 Ks. tuomio 22.6.2023, Staatssecretaris van Justitie en Veiligheid (Alankomaalaisen alaikäisen lapsen thaimaalainen äiti) (C‑459/20, EU:C:2023:499, 41 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), sekä Chief Appeals Officer ym. (43 kohta). Ks. myös tuomio Safi (47 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
34 Ks. tuomio McCarthy (34 kohta).
35 Unionin tuomioistuin on 29.4.2025 antamassaan tuomiossa komissio v. Malta (Kansalaisuus sijoittamalla) (C‑181/23, EU:C:2025:283) huomauttanut, että jäsenvaltion kansalaisuutta koskevan siteen perustana on ”kyseisen valtion ja sen kansalaisten välinen erityinen solidaarisuus- ja lojaliteettisuhde sekä oikeuksien ja velvollisuuksien vastavuoroisuus” (96 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Ks. myös Kochenov, D., ”Double Nationality in the EU: An Argument for Tolerance”.
36 Ks. tuomio Safi (35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
37 Ks. tuomio Safi (35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
38 Ks. tuomio Safi (34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
39 C‑34/09, EU:C:2011:124. Kyseiseen tuomioon johtaneessa asiassa alaikäisten Belgian kansalaisten vanhemmalle oli annettu määräys poistua Belgian alueelta ja toimivaltaiset viranomaiset olivat hylänneet hänen työlupahakemuksensa. Unionin tuomioistuin katsoi, että näiden päätösten vaikutuksena olisi ollut se, että Gerardo Ruiz Zambranon lapset olisivat tosiasiallisesti menettäneet SEUT 20 artiklasta johtuvat oikeutensa. Kyseisessä asiassa kyseessä olleiden päätösten seurauksena lapset, jotka olivat unionin kansalaisia, olisivat joutuneet poistumaan unionin alueelta (tuomion 43 ja 44 kohta).
40 Tuomio Safi (41 kohta). Ks. myös tuomio 8.5.2025, Stadt Wuppertal (C‑130/24, EU:C:2025:340, 27 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
41 Ks. tuomio Safi (42 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
42 Ks. tuomio Safi (43–47 kohta). Ks. myös tuomio 8.5.2025, Stadt Wuppertal (C‑130/24, EU:C:2025:340, 28 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
43 C‑34/09, EU:C:2011:124.
44 C‑133/15, EU:C:2017:354.
45 C‑82/16, EU:C:2018:308.
46 Ks. myös tuomio 8.11.2012, Iida (C‑40/11, EU:C:2012:691, 71 kohta); tuomio 8.5.2013, Ymeraga ym. (C‑87/12, EU:C:2013:291, 36 kohta); tuomio 10.10.2013, Alokpa ja Moudoulou (C‑86/12, EU:C:2013:645, 32 kohta); tuomio 13.9.2016, Rendón Marín (C‑165/14, EU:C:2016:675, 74 kohta) ja tuomio 13.9.2016, CS (C‑304/14, EU:C:2016:674, 29 kohta).
47 Ks. tämän ratkaisuehdotuksen alaviite 14.
48 Ks. kyseistä tuomiota koskevista kommentaareista erityisesti Benlolo Carabot, M., ”Cour de justice, gde ch., 14 novembre 2017, Toufik Lounes c/ Secretary of State for the Home Department, aff. C‑165/16, ECLI:EU:C:2017:862”, Jurisprudence de la CJUE 2017: décisions et commentaires, Bruylant, Bryssel, 2018, s. 255-266.
49 Ks. tuomio Lounes (60 kohta). Kursivointi tässä.
50 Ks. tuomio Lounes (58 kohta).
51 Ks. tuomio Lounes (59 kohta).
52 Ks. tuomio Lounes (60 kohta). Ks. myös tuomio Chief Appeals Officer ym. (45 kohta).
53 Unionin kansalaisten alkuperäiseen jäsenvaltioonsa palaamista koskevasta oikeuskäytännöstä ks. erityisesti tilanteet, joita käsitellään tuomiossa 11.12.2007, Eind (C‑291/05, EU:C:2007:771); tuomiossa 12.3.2014, O. ja B. (C‑456/12, EU:C:2014:135) sekä tuomiossa 27.6.2018, Altiner ja Ravn (C‑230/17, EU:C:2018:497). Näihin tuomioihin johtaneissa asioissa oli nimittäin kyse unionin kansalaisen tilanteesta, jossa hän palasi alkuperäiseen jäsenvaltioonsa oleskeltuaan tosiasiallisesti sellaisessa jäsenvaltiossa, jonka kansalainen hän ei ollut ja jossa hän oli oleskellut direktiivissä 2004/38 säädetyin edellytyksin ja jossa hän oli kehittänyt tai lujittanut perhe-elämäänsä kolmannen maan kansalaisen kanssa. Tällaisissa tilanteissa unionin tuomioistuin katsoi, että asianomaisen unionin kansalaisen SEUT 21 artiklan 1 kohdasta johtuvien oikeuksien tehokas vaikutus edellytti, että tätä perhe-elämää, joka oli kehittynyt hänen käyttäessään oikeuttaan liikkua ja oleskella vapaasti vastaanottavassa jäsenvaltiossa, voitiin jatkaa hänen palatessaan jäsenvaltioon, jonka kansalainen hän oli, mikä edellytti näin ollen tältä viimeksi mainitulta jäsenvaltiolta, että se myönsi johdetun oleskeluoikeuden asianomaiselle perheenjäsenelle, joka oli kolmannen maan kansalainen. Unionin tuomioistuin katsoi, että tällaisen oleskeluoikeuden puuttuminen voisi estää kyseistä unionin kansalaista lähtemästä alkuperäisestä jäsenvaltiostaan käyttääkseen oikeuttaan oleskella toisessa jäsenvaltiossa tai palaamasta tähän alkuperäiseen jäsenvaltioon käytettyään tätä oikeutta sen vuoksi, ettei hänellä olisi varmuutta siitä, että hän voisi jatkaa tässä valtiossa sitä perhe-elämää, jota hän oli kehittänyt tai lujittanut vastaanottavassa jäsenvaltiossa.
54 Ks. tuomio Lounes (59 kohta).
55 Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 29 kohta.
56 Ks. Closa, C., ”Citizenship of the Union and nationality of member States”, Common Market Law Review, nro 2, Wolters Kluwer, Leiden, 1995, s. 487–518, erityisesti s. 487.
57 Ks. em. Closa, C., erityisesti s. 493 ja 494.
58 Ks. tuomio Lounes (56 ja 57 kohta).
59 Heymann, J., ”Citoyenneté de l’Union et conflit positif de nationalités”, Revue Trimestrielle de Droit européen, nro 3, Dalloz, Pariisi, 2018, s. 587–596, erityisesti 13 kohta.
60 Ks. David de Grootin marraskuussa 2024 Euroopan parlamenttia varten laatima valmisteluasiakirja ”Right to return and dual citizens in free movement case law”.
61 Euroopan neuvostossa Strasbourgissa 6.11.1997 allekirjoitetun ja 1.3.2000 voimaan tulleen kansalaisuudesta tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen, jonka sopimuspuolina useat jäsenvaltiot ovat, 5 artiklan 2 kappaleessa määrätään, että ”kutakin sopimusvaltiota ohjaa sen kansalaisten syrjinnän kiellon periaate riippumatta siitä, ovatko nämä valtion kansalaisia syntymän perusteella, vai ovatko he saaneet valtion kansalaisuuden myöhemmin”. Kuten yleissopimuksen selitysmuistiosta kuitenkin ilmenee, tämä artikla koskee ainoastaan kansalaisuutta koskevien sääntöjen soveltamista syntymän perusteella kansalaisuuden saaneiden henkilöiden ja muiden kansalaisten, mukaan lukien kansalaistamisen kautta kansalaisuuden saaneiden henkilöiden, välillä (selitysmuistion 46 kohta).