1.

Harvinaislääkkeet ovat lääkkeitä, joita käytetään verrattain epätavallisten sairauksien (joita kutsutaan myös harvinaisiksi sairauksiksi) hoitoon, mikä tekee niiden kannattavasta kehittämisestä ja markkinoille saattamisesta vaikeaa. Vastatakseen huolenaiheisiin, jotka liittyvät lääkkeiden rajalliseen saatavuuteen potilaille, joilla on tällaisia ”harvinaisiksi” nimitettäviä sairauksia, unionin lainsäätäjä antoi asiaa koskevia oikeussääntöjä kannustaakseen tällaisten lääkkeiden valmistusta. Tämä sääntelykehys, johon kuuluvat erityisesti asetus (EY) N:o 141/2000 ( 2 ) ja asetus (EY) N:o 847/2000, ( 3 ) sisältää lääketeollisuudelle useita kannustimia, kuten ”palkinto” useita vuosia käsittävän kaupallisen yksinoikeuden muodossa.

2.

Jotta valmistetta voidaan nimittää harvinaislääkkeeksi ja se voi hyötyä tällaisesta yksinoikeudesta, siitä on muun muassa oltava merkittävää etua myyntiluvan jo saaneisiin lääkkeisiin verrattuna.

3.

Kaupallinen yksinoikeus ei samanaikaisesti ole ehdoton. Siitä voidaan myöntää poikkeus muun muassa silloin, kun vastaavanlainen lääke on lyhyesti sanottuna turvallisempi, tehokkaampi tai muutoin kliinisesti parempi kuin harvinaislääkkeeksi määritelty lääke.

4.

Käsiteltävä asia koskee lähinnä seuraavia kahta lääkettä: ”Tobi Podhaler – Tobramycin” (jäljempänä Tobi Podhaler) ja ”Tobramycin VVB ja muut kauppanimet” (jäljempänä Tobramycin VVB). Molempia valmisteita käytetään Pseudomonas aeruginosa ‑bakteerien aiheuttaman keuhkoinfektion hoidossa vähintään 6-vuotiaille potilaille, joilla on kystinen fibroosi.

5.

Tarkemmin ottaen Tobi Podhaler määriteltiin harvinaislääkkeeksi, ja sille annettiin myöhemmin markkinoille saattamista koskeva lupa ja näin myös kaupallinen yksinoikeus. Mylan IRE Healthcare ‑nimisestä yrityksestä (jäljempänä Mylan) tuli myöhemmin kyseisen markkinoille saattamista koskevan luvan haltija.

6.

Kaupallisen yksinoikeuden voimassaoloaikana toinen yritys, UAB VVB (jäljempänä VVB), sai kuitenkin markkinoille saattamista koskevan luvan Tobramycin VVB:lle, joka on vastaavanlainen valmiste kuin Tobi Podhaler. Tätä tarkoitusta varten VVB haki komissiolta poikkeusta Tobi Podhalerin kaupallisesta yksinoikeudesta, minkä komissio myös myönsi.

7.

Kyseinen päätös riitautettiin unionin yleisessä tuomioistuimessa, joka kuitenkin hylkäsi kanteen. Nyt käsiteltävällä valituksellaan Mylan riitauttaa sen, mitä se pitää niiden perusteiden, jotka mahdollistavat harvinaislääkkeeseen liittyvästä kaupallisesta yksinoikeudesta poikkeamisen, virheellisenä tulkintana.

8.

Asetuksen N:o 141/2000 3 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Lääke määritellään harvinaislääkkeeksi, jos sen rahoittaja voi osoittaa:

9.

Asetuksen N:o 141/2000 8 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Kun harvinaislääkkeelle on myönnetty markkinoille saattamista koskeva lupa asetuksen (ETY) N:o 2309/93 nojalla tai kun kaikki jäsenvaltiot ovat antaneet lääkkeelle markkinoille saattamista koskevan luvan direktiivin 65/65/ETY 7 ja 7 a artiklassa tai lääkkeitä koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä 20 päivänä toukokuuta 1975 annetun toisen neuvoston direktiivin 75/319/ETY 9 artiklan 4 kohdassa säädettyjen vastavuoroista tunnustamista koskevien menettelyjen mukaisesti, yhteisö ja jäsenvaltiot eivät saa kymmeneen vuoteen hyväksyä vastaavanlaisen lääkkeen osalta samaa terapeuttista käyttöaihetta varten toista markkinoille saattamista koskevaa lupahakemusta tai myöntää markkinoille saattamista koskevaa lupaa taikka hyväksyä voimassa olevan markkinoille saattamista koskevan luvan laajentamista koskevaa hakemusta, sanotun kuitenkaan rajoittamatta henkistä omaisuutta koskevan lainsäädännön tai yhteisön muun lainsäädännön soveltamista.

– –

3.   Poiketen siitä, mitä 1 kohdassa säädetään ja tämän kuitenkaan rajoittamatta henkistä omaisuutta koskevan lainsäädännön tai yhteisön muun lainsäädännön soveltamista, markkinoille saattamista koskeva lupa voidaan myöntää vastaavanlaiselle lääkkeelle, jolla on sama terapeuttinen käyttöaihe, jos

10.

Asetuksen N:o 847/2000 3 artiklan 2 kohdan sanamuoto on seuraava:

”Sovellettaessa harvinaislääkkeistä annetun asetuksen (EY) N:o 141/2000 3 artiklaa käytetään seuraavaa määritelmää:

11.

Asetuksen N:o 847/2000 3 artiklan 3 kohdan d alakohdassa säädetään seuraavaa:

”’kliinisellä paremmuudella’ tarkoitetaan, että lääkkeellä osoitetaan olevan merkittävästi enemmän terapeuttista tai diagnostista hyötyä kuin luvan saaneella harvinaislääkkeellä seuraavasti:

12.

Tosiseikat esitetään valituksenalaisen tuomion 1–38 kohdassa. ( 4 ) Tässä ratkaisuehdotuksessa totean niistä seuraavaa.

13.

Novartis Pharmaceuticals UK sai vuonna 1999 markkinoille saattamista koskevan luvan TOBIlle. Kyseinen lääke on tarkoitettu Pseudomonas aeruginosa ‑bakteerien aiheuttaman keuhkoinfektion hoitoon vähintään 6-vuotiaille potilaille, joilla on kystinen fibroosi. ( 5 ) Kun TOBI sai markkinoille saattamista koskevan lupansa, asetus N:o 141/2000 ei ollut vielä voimassa.

14.

Vuonna 2003, kun mainittu asetus oli jo voimassa, harvinaislääkkeeksi määriteltiin lääke ”Tobramysiini (inhalaatiojauhe)” (joka vastaa lääkettä ”Tobi Podhaler”), ( 6 ) joka on myös tarkoitettu keuhkoinfektion hoitoon vähintään 6-vuotiailla potilailla, joilla on kystinen fibroosi. Koska Tobi Podhaler on vastaavanlainen kuin TOBI, jotta se voitaisiin määritellä harvinaislääkkeeksi, sen rahoittajan oli osoitettava, että ensiksi mainitusta on merkittävää etua TOBIin nähden. Tämä edellytys täyttyi, koska Tobi Podhalerin antaminen oli helpompaa.

15.

Kyseinen harvinaislääkkeen nimitys siirrettiin myöhemmin Novartis Europharm Ltd:lle.

16.

Kun komissio antoi markkinoille saattamista koskevan luvan Tobi Podhalerille vuonna 2011, ( 7 ) kyseisestä päätöksestä alkoi 10 vuoden pituinen kaupallinen yksinoikeus, jota pidennettiin kahdella vuodella. ( 8 ) Tämä kaupallisen yksinoikeuden ajanjakso estää lähtökohtaisesti vastaavanlaisten lääkkeiden markkinoille pääsyn kyseisenä ajanjaksona tietyin poikkeuksin, kuten silloin, kun vastaavanlainen lääke on kliinisesti parempi.

17.

Kyseisen poikkeusperusteen nojalla komissio myönsi vuonna 2016 VVB:lle markkinoille saattamista koskevan luvan lääkkeelle ”Tobramycin VVB”. Antaessaan kyseisen päätöksen (jäljempänä riidanalainen päätös) ( 9 ) komissio tukeutui asianomaisia säännöksiä soveltaen ihmisille tarkoitettuja lääkkeitä käsittelevän komitean (Committee for Medicinal Products for Human Use, jäljempänä CMPH) tieteelliseen lausuntoon, jonka mukaan Tobramycin VVB oli kliinisesti parempi kuin Tobi Podhaler, koska se oli turvallisempi huomattavalle osalle väestöstä, sillä se lyhyesti sanottuna aiheutti harvemmin yskää eikä hoitoa ollut tarpeen lopettaa yhtä usein. ( 10 )

18.

Novartis Europharm nosti vuonna 2016 kanteen, jossa se vaati muun muassa riidanalaisen päätöksen kumoamista muun muassa sen kaupallisten yksinoikeuksien väitetyn loukkaamisen perusteella.

19.

Komissio, jota VVB tuki, vaati unionin yleistä tuomioistuinta hylkäämään kanteen.

20.

Sen jälkeen, kun lääkkeelle ”Tobi Podhaler” annettu markkinoille saattamista koskeva lupa oli siirretty Mylanille, kyseinen yhtiö hyväksyttiin Novartis Europharmin sijaantulijaksi unionin yleisessä tuomioistuimessa käydyssä menettelyssä.

21.

Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kanteen valituksenalaisessa tuomiossa. ( 11 )

22.

Mylan (valittaja) vaatii 4.4.2022 jättämässään valituksessa unionin tuomioistuinta ensinnäkin toteamaan, että valitus voidaan ottaa tutkittavaksi ja että se on perusteltu. Toiseksi se vaatii unionin tuomioistuinta kumoamaan valituksenalaisen tuomion. Kolmanneksi se vaatii unionin tuomioistuinta kumoamaan riidanalaisen päätöksen, jos asia on ratkaisukelpoinen, tai muussa tapauksessa palauttamaan asian unionin yleiseen tuomioistuimeen. Neljänneksi se vaatii, että unionin tuomioistuin velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jotka sille on aiheutunut unionin yleisessä tuomioistuimessa ja unionin tuomioistuimessa. Lisäksi se vaatii, että unionin tuomioistuin velvoittaa VVB:n vastaamaan molemmissa oikeusasteissa aiheutuneista oikeudenkäyntikuluistaan.

23.

Komissio ja VVB toimittivat 15.6.2022 vastineensa, joissa ne vaativat unionin tuomioistuinta hylkäämään valituksen ja velvoittamaan valittajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

24.

Mylan toimitti vastauksensa 22.8.2022 saatuaan unionin tuomioistuimelta luvan siihen. Komissio ja VVB toimittivat omat vastauksensa 3.10.2022.

25.

Sittemmin unionin tuomioistuin hyväksyi Euroopan lääkeviraston (jäljempänä EMA) väliintulijaksi tukemaan komission vaatimuksia. ( 12 ) Väliintulokirjelmässään EMA vaatii unionin tuomioistuinta hylkäämään valituksen ja velvoittamaan valittajan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut. Mylan esitti huomautuksia kyseisestä väliintulokirjelmästä 14.12.2022 ja komissio 6.12.2022.

26.

Mylan, VVB, komissio ja EMA esittivät suulliset lausumansa 20.9.2023 pidetyssä istunnossa.

27.

Nyt käsiteltävä valitus perustuu kahteen valitusperusteeseen. Ensimmäisessä Mylan väittää, että unionin yleinen tuomioistuin tulkitsi virheellisesti asetuksen N:o 141/2000 8 artiklan 3 kohdan c alakohdassa tarkoitetun kliinisen paremmuuden käsitettä. Toisessa perusteessaan Mylan väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen puutteellisten perustelujen vuoksi.

28.

Unionin tuomioistuimen pyynnöstä tässä ratkaisuehdotuksessa tarkastellaan ainoastaan ensimmäistä valitusperustetta. Tätä tarkoitusta varten, ja ottaen huomioon käsiteltävän asian teknisen luonteen, aluksi selitän sovellettavien oikeussääntöjen asian kannalta merkityksellisiä osatekijöitä ja yhdistän ne asian tärkeimpiin tosiseikkoihin (A). Tämän perusteella esitän sen jälkeen syyt, joiden vuoksi katson, että ensimmäinen valitusperuste olisi hylättävä (B).

29.

Asetuksen N:o 141/2000 3 artiklan 1 kohdasta ilmenee, että lääkettä voidaan pitää harvinaislääkkeenä, jos se on tarkoitettu sellaisen hengenvaarallisen sairaudentilan tai pysyvän invaliditeetin aiheuttavan sairaudentilan diagnosointiin, ehkäisyyn tai hoitoon, jota joko esiintyy enintään viidellä potilaalla kymmentä tuhatta henkilöä kohti unionissa (esiintyvyyttä koskeva kriteeri) tai jonka (esiintyvyydestä riippumatta) kaupan pitäminen ilman kannustimia ei todennäköisesti antaisi riittävää tuottoa tarvittavien investointien kattamiseksi (investointien tuottoa koskeva kriteeri).

30.

Kyseisessä säännöksessä esitetään kaksi tilannetta, joissa lääke voidaan määritellä harvinaislääkkeeksi.

31.

Ensimmäisessä tilanteessa lääkkeen rahoittaja osoittaa, että mainittuun sairaudentilaan ei ole olemassa tyydyttävää diagnoosi-, ehkäisy- tai hoitomenetelmää.Jos tällainen menetelmä on olemassa, lääke voidaan kuitenkin edelleen määritellä harvinaislääkkeeksi, jos sen rahoittaja osoittaa, että lääkkeestä on merkittävää etua tällaisesta sairaudentilasta kärsiville.

32.

Käsiteltävässä asiassa on kyse viimeksi mainitusta tilanteesta.

33.

Tobi Podhaler on nimittäin vastaavanlainen lääke kuin TOBI. Jotta Tobi Podhaler voitaisiin määritellä harvinaislääkkeeksi, sen rahoittajan oli näin ollen osoitettava, että siitä on merkittävää etua jo luvan saaneisiin hoitomenetelmiin, kuten TOBIin, verrattuna.

34.

Merkittävällä edulla tarkoitetaan asetuksen N:o 847/2000 3 artiklan 2 kohdan määritelmän mukaan ”kliinisesti merkityksellistä hyötyä tai suurta vaikutusta potilaan hoitoon”.

35.

Nyt käsiteltävässä asiassa Tobi Podhalerin tarjoama merkittävä etu koostui siitä, että sillä oli asetuksen N:o 847/2000 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu ”suuri vaikutus potilaan hoitoon”, koska se ”lyhensi merkittävästi lääkkeen antoon kuluvaa aikaa TOBIin verrattuna ja sitä voitiin käyttää kannettavassa lääkkeenantojärjestelmässä, mikä oli potilaiden kannalta miellyttävämpää ja mikä mahdollisesti paransi hoitoon sitoutumista”. ( 13 ) Kuten asiakirja-aineistosta ilmenee ja kuten erityisesti Mylan on selittänyt tässä menettelyssä, TOBI on nestemäinen valmiste, jota on tarkoitus käyttää inhalaatiohoidossa 1,5–2 kg painavan sumuttimen kanssa, kun taas Tobi Podhaler on kuiva jauhe, joka annostellaan 20 gramman painoisella kannettavalla inhalaatiolaitteella. Lisäksi TOBIn annostelemiseen kuluu kauemmin kuin Tobi Podhalerin annostelemiseen.

36.

On syytä lisätä, että Tobi Podhalerin merkittävän edun osoittamiseksi (jotta se määriteltäisiin harvinaislääkkeeksi ja saisi myöhemmin markkinoille saattamista koskevan luvan harvinaislääkkeenä) ( 14 ) kerätyistä tiedoista myös ilmeni, että Tobi Podhaleriin liittyi suurempi riski yskästä kuin TOBIin ja että hoito keskeytettiin sen tapauksessa useammin kaikissa asiaankuuluvissa ikäryhmissä (lapset, nuoret aikuiset, aikuiset). Tämä huono siedettävyys oli tiedossa kyseisessä vaiheessa ja sisällytettiin Tobi Podhalerin valmisteyhteenvetoon, johon lisättiin erityinen varoitus tästä ja suositeltiin TOBIn käyttöä, jos valmisteen siedettävyys on huono. ( 15 ) Nämä haittavaikutukset eivät samanaikaisesti olleet esteenä toteamukselle, jonka mukaan ”Tobi Podhaler tarjosi vastaavaa tehokkuutta ja turvallisuutta kuin TOBI” ( 16 ) ja, kuten unionin yleinen tuomioistuin huomautti lähinnä, ”nämä profiilit todettiin [siten] vastaaviksi tai samankaltaisiksi koko populaation osalta”. ( 17 )

37.

Kun tarkastellaan seuraavaksi kaupallista yksinoikeutta, jollainen käsiteltävässä asiassa myönnettiin sen perusteella, että Tobi Podhaler oli määritelty harvinaislääkkeeksi (ja sille oli myönnetty markkinoille saattamista koskeva lupa), tämä yksinoikeus ei ole ehdoton, kuten edellä jo todettiin. Tämä seuraa asetuksen N:o 141/2000 8 artiklan 3 kohdasta, jossa säädetään, että markkinoille saattamista koskeva lupa voidaan myöntää vastaavanlaiselle lääkkeelle, jolla on sama terapeuttinen käyttöaihe, jos muun muassa ”toinen hakija [kuten VVB] pystyy osoittamaan hakemuksessaan, että vaikka toinen lääke [kuten Tobramycin VVB] on vastaavanlainen kuin jo luvan saanut lääke [kuten Tobi Podhaler], toinen lääke on turvallisempi, tehokkaampi tai muutoin kliinisesti parempi kuin jo luvan saanut lääke”. ( 18 )

38.

Tämän kliinisen paremmuuden perusteella VVB:lle myönnettiin poikkeus Tobi Podhalerille annetusta kaupallisesta yksinoikeudesta ja se sai markkinoille saattamista koskevan luvan Tobramycin VVB:lle. Komissio katsoi vastaavasti tarkemmin ottaen, että Tobramycin VVB oli kliinisesti parempi kuin Tobi Podhaler, koska se oli ”turvallisempi huomattavassa osassa kohdepopulaatiota”. Viimeksi mainittu on kliinisen paremmuuden erityinen kriteeri, josta säädetään nimenomaisesti asetuksen N:o 847/2000 3 artiklan 3 kohdan d alakohdan 2 alakohdassa (jossa esitetään 3 artiklan 3 kohdan d alakohdan 1 ja 3 kohdan kanssa yksityiskohtaisesti asetuksen N:o 141/2000 8 artiklan 3 kohdan c alakohdan säännökset ja jota käsittelen lähemmin jäljempänä tässä ratkaisuehdotuksessa).

39.

Kun pidetään tämä mielessä, käsiteltävä asia saattaa vaikuttaa jossain määrin monimutkaiselta, koska Tobramycin VVB on itse asiassa TOBIn geneerinen kopio, kuten valituksenalaisesta tuomiosta ilmenee ( 19 ) ja kuten tässä menettelyssä toistuvasti huomautettiin. Tämän seikan ansiosta VVB saattoi tukeutua TOBIn osalta aiemmin kerättyihin tietoihin, myös niihin, joita käytettiin aiemmin TOBIn ja Tobi Podhalerin vertailemiseen. ( 20 ) Näiden tietojen perusteella voitiin katsoa, että TOBIn tavoin Tobramycin VVB on turvallisempi kuin Tobi Podhaler osassa kohdepopulaatiota ja siten sitä kliinisesti parempi, koska sillä ei lyhyesti sanottuna ole haittavaikutuksia yskän ja hoidon keskeyttämisen muodossa.

40.

Tässä valossa saattaa vaikuttaa hämmentävältä, että päätelmä Tobramycin VVB:n kliinisestä paremmuudesta Tobi Podhaleriin nähden, koska se on turvallisempi huomattavassa osassa kohdepopulaatiota, tehtiin sen jälkeen, kun oli katsottu, että Tobi Podhalerin turvallisuusprofiili (ja tehokkuusprofiili) vastaa TOBIn turvallisuusprofiilia, jos on katsottava samoin myös Tobramycin VVB:n osalta, koska se on TOBIn geneerinen kopio.

41.

Unionin yleinen tuomioistuin tarkasteli tätä asiaan liittyvää näkökohtaa ja totesi, että ”se seikka, että Tobi Podhaler tarjoaa koko populaatiolle merkittävää etua sen vuoksi, että sillä on suuri vaikutus potilaaan hoitoon, – – koska nämä edut ovat suurempia kuin haittatapahtumien riskit[,] ei ole ristiriidassa sen seikan kanssa, että samanaikaisesti ja samojen tietojen perusteella Tobramycin VVB tarjoaa suuremman turvallisuuden potilaille, jotka mahdollisesti sietävät huonosti Tobi Podhaleria ja joiden osuus kohdepopulaatiosta on merkittävä”. ( 21 ) Se hylkäsi tämän perusteella Mylanin väitteen, jonka mukaan komission päätelmä Tobramycin VVB:n kliinisestä paremmuudesta Tobi Podhaleriin nähden oli ristiriitainen.

42.

Nyt käsiteltävässä asiassa Mylan väittää, ettei valmisteesta voida katsoa olevan ”merkittävää etua” toiseen nähden, kun se on samanaikaisesti kliinisesti huonompi. Sen ensimmäisessä valitusperusteessa arvostellaan unionin yleisen tuomioistuimen tulkintaa kliinisen paremmuuden edellytyksestä, sellaisena kuin siitä säädetään asetuksen N:o 141/2000 8 artiklan 3 kohdan c alakohdassa, koska unionin yleinen tuomioistuin ei omaksunut valittajan mielestä ”kokonaisvaltaista” lähestymistapaa kyseisen käsitteen perustana oleviin kolmeen (vaihtoehtoiseen) kriteeriin (ne ovat, kuten lyhyesti palautan mieleen, parempi tehokkuus, parempi turvallisuus huomattavassa osassa kohdepopulaatiota tai suuri vaikutus potilaan hoitoon). ( 22 )

43.

Selitän jäljempänä, miksi tämä väite ja näin ollen ensimmäinen valitusperuste on hylättävä.

44.

Valittaja riitauttaa lähinnä unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 132 kohdassa esittämän toteamuksen.

45.

Kyseisessä kohdassa unionin yleinen tuomioistuin otti kantaa kliinisen paremmuuden käsitteeseen ja keskittyi erityisesti kriteeriin ”turvallisempi huomattavassa osassa kohdepopulaatio(i)ta”. Muistutan, että tämä on kliinisen paremmuuden erityinen kriteeri, josta säädetään asetuksen N:o 847/2000 3 artiklan 3 kohdan d alakohdan 2 alakohdassa (jossa täydennetään asetuksen N:o 141/2000 8 artiklan 3 kohdan c alakohtaan sisältyvää sääntöä), ( 23 ) johon komissio tukeutui käsiteltävässä tapauksessa myöntäessään VVB:lle markkinoille saattamista koskevan luvan Tobramycin VVB:tä varten poikkeuksena Tobi Podhalerin kaupallisesta yksinoikeudesta.

46.

Tässä yhteydessä ja kyseisessä kohdassa unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että asetuksen N:o 847/2000 3 artiklan 3 kohdan d alakohdan 2 alakohdassa vahvistetaan nimenomaisesti suurempaa turvallisuutta ’huomattavassa osassa kohdepopulaatio(i)ta’ koskeva kriteeri” ja totesi, ”että kyseistä kliinisen paremmuuden kriteeriä on arvioitava yksilöllisesti määrittämättä yleisesti hyöty-riskisuhdetta koko populaation osalta, kuten merkittävän edun tapauksessa”.

47.

Valittajan mukaan kyseinen toteamus on ristiriidassa valituksenalaisen tuomion 124 kohdassa esitetyn aiemman toteamuksen kanssa.

48.

Kyseisessä kohdassa unionin yleinen tuomioistuin otti kantaa (ensisijaisesti) merkittävän edun käsitteeseen ja totesi muun muassa, että kriteerejä, joihin merkittävän edun arviointi perustuu, ”on arvioitava kokonaisuutena painotuksen ja hyöty-riskisuhteen kokonaisarvioinnin perusteella”.

49.

Syynä siihen, miksi valittaja katsoo 132 kohtaan sisältyvän toteamuksen (josta se on eri mieltä) olevan ristiriidassa 124 kohdan kanssa (josta se käsittääkseni on samaa mieltä), on se, että sen näkemyksen mukaan molemmat käsitteet (merkittävä etu ja kliininen paremmuus) perustuvat samoihin kriteereihin (tehokkuus, turvallisuus ja suuri vaikutus potilaan hoitoon) ja ovat näin ollen vaihdettavissa keskenään, joten niitä on arvioitava samalla tavalla.

50.

Valittajan näkemyksen mukaan unionin yleinen tuomioistuin sitä vastoin virheellisesti ”yksilöllisen” lähestymistavan kliinisen paremmuuden käsitteeseen, mikä tarkoittaa, että se katsoi, että ainoastaan yhden kolmesta kriteeristä – tässä tapauksessa suurempi turvallisuus huomattavassa osassa kohdepopulaatiota – täyttyminen riittää kliinistä paremmuutta koskevan edellytyksen täyttymiseen (arvioimatta kaikkien kriteerien kokonaistasapainoa). Toisaalta unionin yleinen tuomioistuin edellytti (valittajan mukaan perustellusti) samojen kriteerien ”kokonaisvaltaista” arviointia merkittävän edun yhteydessä siten, että näiden kolmen kriteerin kokonaistasapainon on oltava positiivinen, jotta merkittävän edun edellytys täyttyy.

51.

Tämä eriytetty lähestymistapa tarkoittaa valittajan mukaan sitä, että kliinisen paremmuuden edellytykseen sovelletaan löyhempiä vaatimuksia kuin merkittävän edun edellytykseen, mikä ei kuitenkaan ole perusteltua ja johtaa tilanteeseen, joka on ristiriidassa asetuksen N:o 141/2000 8 artiklan 3 kohdan mukaisen poikkeusjärjestelmän teleologisen tulkinnan ja potilaiden etujen kanssa.

52.

Tarkastelen näitä väitteitä aluksi ottamalla lyhyesti kantaa valittajan oletukseen molempien kyseessä olevien käsitteiden vaihdettavuudesta ja asiaa koskevien kriteerien luonteeseen (1 jakso). Sen jälkeen selitän, että valittajan näkemys perustuu valituksenalaisen tuomion edellä mainittujen kohtien virheelliseen tulkintaan (2 jakso). Selvennän lopuksi, että toisin kuin valittaja väittää, lopputulos, johon unionin yleinen tuomioistuin on päättynyt valituksenalaisessa tuomiossa, on asetuksen N:o 141/2000 tavoitteen mukainen (3 jakso).

53.

Ensinnäkin käsiteltävässä asiassa käydyssä näkemystenvaihdossa keskityttiin paljolti siihen, ovatko merkittävän edun ja kliinisen paremmuuden käsitteet vaihdettavissa keskenään (kuten Mylan katsoo) vai ovatko ne erilaisia (kuten VVB, komissio ja EMA katsovat).

54.

Tätä kysymystä voidaan mielestäni tarkastella käsiteltävän asian yhteydessä melko lyhyesti. Vaikka samat kolme kriteeriä (parempi turvallisuus, suurempi tehokkuus ja suuri vaikutus potilaan hoitoon) ovat merkityksellisiä näiden molempien käsitteiden kannalta, kuten unionin yleinen tuomioistuin pohjimmiltaan totesi – eikä sitä ole kiistetty käsiteltävässä asiassa –, tämä ei tarkoita, että nämä käsitteet ovat vaihdettavissa keskenään, toisin kuin Mylan väittää.

55.

Huomautan tältä osin, että tavassa, jolla näitä kolmea kriteeriä käsitellään, on tekstuaalisia eroja. Etenkin asetuksen N:o 847/2000 3 artiklan 2 kohtaan sisältyvä merkittävän edun määritelmä on paljon avoimempi, koska siinä ei viitata turvallisuutta ja tehokkuutta koskeviin erityisiin kriteereihin vaan yleisempään käsitteeseen ”kliinisesti merkityksellinen hyöty”. ( 24 ) Lisäksi edellisessä jaksossa esitetystä selityksestä ilmenee, että molempia käsitteitä käytetään eri asiayhteyksissä ja niillä on siten eri tarkoitus. ( 25 )

56.

On totta, että asetuksen N:o 141/2000 johdanto-osan kahdeksannessa perustelukappaleessa viitataan jokseenkin hämmentävästi merkittävään etuun, vaikka kaupallista yksinoikeutta koskeva poikkeus (jota kyseinen johdanto-osan perustelukappale koskee) perustuu kliinisen paremmuuden käsitteeseen. ( 26 ) En ole varma, miten tämä epäjohdonmukaisuus voidaan selittää, eivätkä lainsäädännön valmisteluasiakirjatkaan tuo lisävalaistusta tähän kysymykseen. ( 27 ) Olen kuitenkin eri mieltä valittajan kanssa siitä, että se on osoitus kyseessä olevien käsitteiden vaihdettavuudesta. Sitä, ovatko nämä käsitteet vaihdettavissa keskenään, on arvioitava asianomaisen sanamuodon, tarkoituksen ja sääntely-yhteyden valossa. Vaikka johdanto-osan perustelukappaleet ovatkin hyödyllinen tulkintaväline tässä tarkoituksessa, ne eivät voi syrjäyttää pääasiallista säädöstekstiä. Olen tältä osin jo selittänyt lyhyesti tapaa, jolla nämä kaksi käsitettä eroavat toisistaan kyseisessä säädöstekstissä.

57.

Toiseksi merkittävä osa käsiteltävässä asiassa käydystä näkemystenvaihdosta liittyi myös siihen kysymykseen, ovatko asiaa koskevat kolme kriteeriä (parempi turvallisuus, suurempi tehokkuus ja suuri vaikutus potilaan hoitoon) kummankin kyseessä olevan käsitteen asiayhteydessä vaihtoehtoisia vai kumulatiivisia.

58.

Kun tarkastellaan merkittävän edun käsitettä, valituksenalaisessa tuomiossa ei ole viitteitä siitä, että unionin yleinen tuomioistuin olisi edellyttänyt niiden kumulatiivista soveltamista. Unionin yleinen tuomioistuin totesi selvästi, että nämä kriteerit eivät ole kumulatiivisia. ( 28 ) Nyt käsiteltävässä valituksessa ei kuitenkaan ole kyse mainitun käsitteen tulkinnasta sinänsä.

59.

Merkityksellistä on se, että unionin yleinen tuomioistuin teki saman päätelmän näistä kriteeristä kliinisen paremmuuden käsitteen yhteydessä (jonka tulkinta riitautetaan nyt käsiteltävässä valituksessa). ( 29 ) Kyseinen päätelmä on nähdäkseni täysin sopusoinnussa asetuksen N:o 847/2000 3 artiklan 3 kohdan d alakohdan selkeän sanamuodon (mainittu edellä 11 kohdassa) ja etenkin sen kanssa, että siinä esitetyssä määritelmässä käytetään tai-konjunktiota. ( 30 ) Se seikka, että yksi siinä määritellyistä kliinisen paremmuudesta kolmesta kriteeristä (suurempi tehokkuus tai parempi turvallisuus huomattavassa osassa kohdepopulaatiota tai suuri vaikutus potilaan hoitoon) täyttyy, riittää siten kyseisen lääkkeen pitämiseen kliinisesti parempana tiettyyn harvinaislääkkeeseen nähden.

60.

Valittaja kuitenkin selittää, ettei se väitä, että kliinisen paremmuuden kolme kriteeriä ovat kumulatiivisia, vaan katsoo, että olisi arvioitava niiden kokonaistasapainoa ja että sen olisi oltava positiivinen, jotta harvinaislääkkeen kaupallisesta yksinoikeudesta voidaan myöntää poikkeus. Sen väitteistä – sellaisina kuin ne ymmärrän – seuraa, että ”kokonaisvaltainen arviointi” olisi tässä tapauksessa edellyttänyt, että osoitetaan Tobramycin VVB:n suurempi tehokkuus (sen lisäksi, että se on turvallisempi huomattavassa osassa kohdepopulaatiota).

61.

Tämä väite kuitenkin merkitsee sitä, että edellä mainittuja kahta kliinisen paremmuuden kriteeriä – parempi turvallisuus ja suurempi tehokkuus – on itse asiassa sovellettava kumulatiivisesti (vaikka valittaja väittääkin päinvastaista). Tämä näkemys on ristiriidassa asetuksen N:o 847/2000 3 artiklan 3 kohdan d alakohdan sanamuodon kanssa, kuten edellä jo selitin.

62.

Toisin kuin valittaja väittää, en näe, miten ilmaisun ”merkittävästi enemmän – – hyötyä” käyttö asetuksen N:o 847/2000 3 artiklan 3 kohdan d alakohdassa esitetyssä kliinisen paremmuuden käsitteen määritelmässä vaikuttaa edellä esittämääni päätelmään. Olen samaa mieltä VVB:n kanssa siitä, ettei tätä väitettä ole perusteltu riittävästi. Edellä mainitusta säännöksestä ilmenee joka tapauksessa, että lääkkeellä on osoitettava olevan ”merkittävästi enemmän – – hyötyä” jollakin siinä määritetyistä kolmesta tavasta, nimittäin siten, että se on tehokkaampi tai että se on turvallisempi huomattavassa osassa kohdepopulaatiota tai että sillä on suuri vaikutus potilaan hoitoon. Ilmaisu ”merkittävästi enemmän – – hyötyä” ei siten vaikuta näiden kriteerien vaihtoehtoiseen luonteeseen.

63.

Vaikuttaa kuitenkin siltä, että valittajan tekemä ero sen ”kokonaisvaltaisena” ja ”yksilöllisenä” pitämän lähestymistavan, jotka unionin yleinen tuomioistuin on väitetysti omaksunut valituksenalaisen tuomion 124 ja 132 kohdassa, välillä on seurausta niiden viittausten väärin ymmärtämisestä, jotka unionin yleinen tuomioistuin teki yhtäältä ”hyöty-riskisuhteen kokonaisarviointiin” (124 kohta ja merkittävä etu) ja toisaalta siihen, ettei ole tarpeen määrittää ”yleisesti hyöty-riskisuhdetta koko populaation osalta” (132 kohta ja kliininen paremmuus).

64.

Tarkastelen seuraavaksi tätä kysymystä.

65.

On myönnettävä, että tämän ratkaisuehdotuksen 63 kohdassa tehdyn erottelun seuraukset eivät ehkä ole heti selviä. Niistä tulee kuitenkin selvempiä, kun kyseiset valituksenalaisen tuomion kohdat asetetaan oikeaan asiayhteyteensä.

66.

Kuten VVB, komissio ja EMA väittivät etenkin istunnossa, merkittävän edun kriteerin osalta tehty viittaus ”hyöty-riskisuhteen kokonaisarviointiin” (valituksenalaisen tuomion 124 kohta) on jatkoa valituksenalaisen tuomion 122 ja 123 kohdassa esitetylle selitykselle.

67.

Kyseisissä kohdissa selvennetään, että koska merkittävään etuun vedottiin tässä tapauksessa sen perusteella, että lääkkeellä on suuri vaikutus potilaan hoitoon koko kohdepopulaatiossa, EMA ja harvinaislääkkeitä käsittelevä komitea (Committee for Orphan Medicinal Products, COMP) edellyttivät Tobi Podhalerin harvinaislääkkeeksi määrittelemiseen johtaneessa menettelyssä, että sen turvallisuus ja tehokkuus ovat ainakin vastaavat (kuin TOBIlla). ( 31 ) Tämän vaatimuksen (josta sinänsä käsiteltävässä asiassa ei ole kyse) valossa ja ottaen huomioon, että lääkkeellä väitettiin olevan merkittävää etua koko kohdepopulaatiossa, kuten edellä jo todettiin, oli käsittääkseni tarpeen tehdä ”hyöty-riskisuhteen kokonaisarviointi” (koko kohdepopulaation osalta).

68.

Kyseessä oleva peruste Tobramycin VVB:n kliiniselle paremmuudelle tässä tapauksessa oli sitä vastoin se, että se oli ”turvallisempi huomattavassa osassa kohdepopulaatio(i)ta”. Tämä on asetuksen N:o 847/2000 3 artiklan 3 kohdan d alakohdan 2 alakohdassa säädetty nimenomainen peruste kliiniselle paremmuuden toteamiselle, kuten olen jo selittänyt ja kuten VVB korostaa.

69.

Muistutan, että kaikkien kolmen kyseessä olevan lääkkeen kohdepopulaation muodostavat vähintään 6-vuotiaat potilaat, joilla on kystinen fibroosi ja Pseudomonas aeruginosa ‑bakteerien aiheuttama keuhkoinfektio. Kun Tobi Podhaleria arvioitiin TOBIin nähden, haittavaikutuksia yskän muodossa havaittiin kuitenkin kaikissa asianomaisissa ryhmissä eli lapsilla, nuorilla aikuisilla ja aikuisilla. Tämä kyseisessä säännöksessä tarkoitetun kohdepopulaation alajoukko – kaikkiin asianomaisiin ikäryhmiin kuuluvat potilaat, joilla todettiin kyseisiä haittavaikutuksia – yksilöitiin siten alajoukoksi, jonka osalta Tobramyciniä pidettiin kliinisesti parempana kuin Tobi Podhaleria.

70.

Tämä käsiteltävän asian erityinen näkökohta selittää mielestäni sen, miksi unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 132 kohdassa, että kyseessä olevaa kliinisen paremmuuden kriteeriä (”turvallisempi huomattavassa osassa kohdepopulaatiota”) ( 32 )”on arvioitava yksilöllisesti määrittämättä yleistä riski-hyötysuhdetta koko populaation osalta, kuten merkittävän edun tapauksessa”. ( 33 )

71.

Tobramycin VVB:n kliininen paremmuus Tobi Podhaleriin nähden oli nimittäin osoitettava ainoastaan sen osalta, että se on turvallisempi kohdepopulaation tietyssä alajoukossa (koska se oli mahdollista sovellettavien säännösten, nimittäin asetuksen N:o 847/2000 3 artiklan 3 kohdan d alakohdan 2 alakohdan, mukaan), kun taas Tobi Podhalerin merkittävä etu annostelun helppoutena TOBIin (ja siten Tobramycin VVB:hen) nähden samoin kuin sen vastaava turvallisuus ja tehokkuus oli osoitettava koko kohdepopulaation osalta.

72.

Tässä valossa unionin yleinen tuomioistuin ei nähdäkseni tehnyt oikeudellista virhettä tulkitessaan asetuksen N:o 141/2000 8 artiklan 3 kohdan c alakohdassa säädettyä ja yksityiskohtaisemmin asetuksen N:o 847/2000 3 artiklan 3 kohdan d alakohdassa esitettyä kliinisen paremmuuden edellytystä. Edellä esitetystä seuraa, että on todellakin mahdollista päätellä, että kohdepopulaation tietyn alajoukon, sellaisena kuin se on kuvattuna edellä, osalta Tobramycin VVB on turvallisempi kuin Tobi Podhaler, koska se ei aiheuta kyseessä olevia haittavaikutuksia, ilman että tämä olisi ristiriidassa sen päätelmän kanssa, että Tobi Podhalerin turvallisuusprofiili vastaa TOBIn/Tobramycin VVB:n turvallisuusprofiilia koko kohdepopulaation osalta. Kuten unionin yleinen tuomioistuin totesi ja kuten VVB muistuttaa, se seikka, että kummankin lääkkeen turvallisuusprofiilit ovat rinnastettavissa toisiinsa koko populaation osalta, ei tarkoita, että ne ovat vastaavia kaikkien saman populaation alajoukkojen osalta. ( 34 )

73.

Tämä päätelmä on lisäksi nähdäkseni täysin yhdenmukainen asetuksen N:o 141/2000 tavoitteen kanssa, toisin kuin Mylan väittää. Tarkastelen seuraavaksi tätä käsiteltävän asian viimeistä näkökohtaa.

74.

Valittaja esittää kaksi valitusperustetta, joissa se väittää, että valituksenalainen tuomio vaikeuttaa pyrkimistä asetuksen N:o 141/2000 tavoitteeseen, joka on sen varmistaminen, että potilaat, jotka kärsivät harvinaisista sairauksista ja joiden lääkinnälliset tarpeet eivät täyty, saavat riittävää hoitoa. ( 35 )

75.

Ensinnäkin valittaja väittää, että se, ettei unionin yleinen tuomioistuin omaksunut ”kokonaisvaltaista lähestymistapaa”kliinisen paremmuuden käsitteeseen, on potilaiden etujen vastaista, koska se voi johtaa sellaisten lääkkeiden saattamiseen markkinoille, joiden kokonaistasapaino on negatiivinen. Näin tapahtuisi, jos valmiste A (joka kyseenalaistaa harvinaislääkkeeksi määritellyn valmisteen B kaupallisen yksinoikeuden) osoittautuisi turvallisemmaksi 10 prosentilla kohdepopulaatiosta mutta ei yhtä turvalliseksi 90 prosentilla kohdepopulaatiosta kuin valmiste B.

76.

Totean, että tämän väitteen tarkastelu edellyttäisi lähtökohtaisesti sen selventämistä, onko kliinisen paremmuuden perusteesta, johon on vedottu, riippumatta valmisteiden arvioitava olevan muiden kriteerien (joita on kaksi) osalta ainakin vastaavia. EMA selitti istunnossa yksityiskohtaisesti, että myöntävä vastaus turvallisuuden ja tehokkuuden kriteerien osalta seuraa orgaanisesti tällaisessa asiayhteydessä tehdystä arvioinnista.

77.

En kuitenkaan katso, että nyt käsiteltävän valituksen perustana olevien tosiseikkojen perusteella tätä kysymystä on tarpeen käsitellä seikkaperäisesti. On totta, että kun lääkkeen todetaan olevan ”turvallisempi huomattavassa osassa kohdepopulaatiota”, tämä ei välttämättä vastaa vielä siihen kysymykseen, onko sillä ainakin vastaava turvallisuusprofiili muun kohdepopulaation osalta. Käsiteltävässä asiassa tämä vastaavuus oli käsittääkseni kuitenkin todettu. Edellä esitetystä selityksestä seuraa, että koska Tobramycin VVB on TOBIn geneerinen kopio ja koska oli todettu, että TOBIn ja Tobi Podhalerin tehokkuus- ja turvallisuusprofiilit ovat toisiinsa rinnastettavissa, en näe, miten riidanalainen päätös olisi voinut johtaa luvan myöntämiseen lääkkeelle (Tobramycin VVB), joka olisi tässä suhteessa huonompi kuin Tobi Podhaler.

78.

Toiseksi valittaja huomauttaa, että päätelmä, jonka mukaan rinnakkaisvalmiste (kuten Tobramycin VVB) on kliinisesti parempi kuin harvinaislääke (kuten Tobi Podhaler), tarkoittaa sitä, että poikkeuksia kaupallisesta yksinoikeudesta voidaan myöntää tutkimusinvestointien puuttuessa. Tämä väite kuvastaa nähdäkseni valittajan kantaa, jonka mukaan on niin, että koska rinnakkaisvalmisteen kehittäminen ei edellytä investointeja tutkimukseen, rinnakkaisvalmistetta ei ole mahdollista saattaa markkinoille harvinaislääkkeen perusteella myönnetystä kaupallisesta yksinoikeudesta poiketen. Ymmärrän tämän väitteen lisäksi siten, että koska asetuksen N:o 141/2000 tavoitteena on myös palkita lääkeyhtiöitä niiden investoinneista tutkimukseen harvinaislääkkeiden kehittämiseksi, edellä mainitussa asetuksessa säädettyjä palkintoja ei voida myöntää yrityksille, jotka eivät tee tällaisia investointeja.

79.

Muistutan tältä osin, että unionin lainsäätäjä on pitänyt mahdollisuutta saada markkinoille saattamista koskeva lupa harvinaislääkkeeksi määritellylle lääkkeelle ja siten kaupallinen yksinoikeus taloudellisena palkintona lääketeollisuudelle päätöksestä panostaa toimintaan, jota pidetään prima facie kannattamattomana kaupallisena toimintana.

80.

Asetuksen N:o 141/2000 8 artiklan 3 kohta, jossa säädetään mahdollisuudesta saada poikkeus harvinaislääkkeen kaupallisesta yksinoikeudesta, ei sitä vastoin perustu tähän logiikkaan. Unionin lainsäätäjä ei nimittäin ollut mieltänyt tätä mahdollisuutta palkinnoksi investoimisesta tutkimukseen vaan tämän palkinnon rajoitukseksi potilaiden nimenomaisten etujen nimissä, kuten asetuksen N:o 141/2000 johdanto-osan kahdeksannesta perustelukappaleesta ilmenee. ( 36 )

81.

Totean, että harvinaislääkettä koskevan hakemuksen myönteinen lopputulos voi johtaa lääkemarkkinoilla (keinotekoiseen ja tarkoituksellisesti luotuun) monopoliin, joka voi tilapäisesti estää potilaita saamasta vastaavia lääkkeitä, myös sellaisten jo olemassa olevien valmisteiden rinnakkaisvalmisteita, joihin nähden tietyllä määritellyllä harvinaislääkkeellä on osoitettu olevan merkittävää etua. ( 37 ) Tässä valossa unionin lainsäätäjä päätti rajoittaa tätä monopolia säilyttämällä mahdollisuuden saattaa markkinoille lääkkeitä, jotka ovat kliinisesti parempia, esimerkiksi – kuten käsiteltävässä tapauksessa – silloin, kun tämä kliininen paremmuus on merkityksellinen huomattavalle osalle kohdepopulaatiota. Mielestäni on merkityksetöntä, tarjoaako merkittävästi parempaa hoitoa tässä yhteydessä lääke, jonka kehittäminen ei edellyttänyt tutkimusinvestointeja. Ratkaisevaa on se, täyttääkö tällaisen valmisteen liikkuminen markkinoilla sovellettavat edellytykset ja vastaako se siten edellä mainittua kansanterveydellistä tavoitetta eli sitä, että pyritään varmistamaan tietystä harvinaisesta sairaudesta kärsivien potilaiden mahdollisuus saada merkittävästi parempaa hoitoa. Tässä yhteydessä ei pidä unohtaa, että harvinaislääkkeitä koskevan sääntelykehyksen kokonaistavoitteena on pyrkiä ratkaisemaan tällaisten potilaiden täyttymättömät tarpeet.

82.

Lisäksi samoista syistä hylkään valittajan väitteen siitä, että omaksumalla asetuksen N:o 847/2000 3 artiklan 3 kohdan d alakohdan 2 alakohssa kliinisen paremmuuden määritelmän komissio muutti asetuksen N:o 141/2000 8 artiklan 3 kohdan c alakohdan ulottuvuutta. Riippumatta siitä, voidaanko tämä peruste, joka muuten esitettiin vastauksessa ja jossa ei nimenomaisesti esitetä lainvastaisuusväitettä, ottaa tutkittavaksi, edellä esitetyistä argumenteista ilmenee mielestäni riittävästi, että sen sijaan, että komissio olisi muuttanut asetuksen N:o 141/2000 8 artiklan 3 kohdassa määritellyn käsitteen ulottuvuutta, sen asetuksen N:o 847/2000 3 artiklan 3 kohdan d alakohdan 2 alakohdassa esitetty määritelmä on täysin edellä mainitun unionin lainsäätäjän asettaman tavoitteen mukainen.

83.

Tämä huomioon ottaen katson, että asetuksen N:o 141/2000 tavoitteeseen liittyvät näkökohdat eivät vaikuta edellä 73 kohdassa tekemääni päätelmään.

84.

Näistä syistä, ja tämän rajoittamatta toisen valitusperusteen tutkimista, ehdotan, että unionin tuomioistuin katsoo, että unionin yleinen tuomioistuin ei tulkinnut virheellisesti harvinaislääkkeistä 16.12.1999 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 141/2000 8 artiklan 3 kohdan c alakohtaan sisältyvää kliinisen paremmuuden käsitettä ja että ensimmäinen valitusperuste on näin ollen hylättävä.