Väliaikainen versio
JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
JULIANE KOKOTT
30 päivänä lokakuuta 2025(1)
Asia C‑770/23 P
Euroopan komissio
vastaan
HB
Muutoksenhaku – Julkiset palveluhankinnat – Komission sopimusperusteisen saatavan takaisinperiminen kuittaamalla saatava, joka sopimuskumppanilla on komissiolta – Kansallisten tuomioistuinten tuomiovaltaan kuuluva sopimus – Komission toimivalta tehdä kuittauspäätös – Unionin tuomioistuinten toimivalta käsitellä kuittauspäätöksestä nostettu kanne
Sisällysluettelo
I Johdanto
II Asiaa koskevat oikeussäännöt
III Valituksen tausta
A Unionin yleisessä tuomioistuimessa käytyä menettelyä edeltävät tosiseikat
B Menettely unionin yleisessä tuomioistuimessa ja valituksenalainen tuomio
C Valituksenalaisen tuomion antamisen ja nyt käsiteltävän valituksen vireillepanon jälkeiset tapahtumat
IV Muutoksenhakumenettely ja asianosaisten vaatimukset
V Arviointi
A Valituksen tarkastelu
1. Valituksen kohteen säilyminen
2. Asiakysymys
a) Riitautetun saatavan takaisinperiminen kuittaamalla (ensimmäinen valitusperuste)
b) Mahdollisuus periä kuittaamalla sopimusperusteinen saatava, joka kuuluu kansallisen tuomioistuimen toimivaltaan (toinen valitusperuste)
1) Sopimusperusteisia saatavia koskevat kuittauspäätökset ovat SEUT 263 artiklassa tarkoitettuja kannekelpoisia toimia
2) Kuittauspäätöksen tekeminen kansallisen tuomioistuimen toimivaltaan kuuluvan sopimusperusteisen saatavan takaisinperimiseksi on kuitenkin mahdollista
3. Valitusta koskeva päätelmä
B Unionin yleisessä tuomioistuimessa nostettu kanne
C Välipäätelmä
VI Oikeudenkäyntikulut
A Muutoksenhakumenettelyyn liittyvät oikeudenkäyntikulut
B Ensimmäisen oikeusasteen käsittelyyn liittyvät oikeudenkäyntikulut
VII Ratkaisuehdotus
I Johdanto
1. SEUT 272 artiklan mukaan Euroopan unionin tuomioistuimella on toimivalta ratkaista asia unionin tekemässä tai sen puolesta tehdyssä julkis- tai yksityisoikeudellisessa sopimuksessa olevan välityslausekkeen nojalla. SEUT 274 artiklan nojalla on niin, että jollei toimivaltaa ole perussopimuksilla annettu unionin tuomioistuimelle, riidat, joissa unioni on asianosainen, eivät unionin asianosaisuuden perusteella ole jäsenvaltioiden tuomioistuinten tuomiovallan ulkopuolella.
2. Näin ollen on niin, että koska välityslauseketta unionin tuomioistuinten hyväksi ei ole, Euroopan komission tekemiin sopimuksiin liittyvät riidat kuuluvat kansallisten tuomioistuinten toimivaltaan.(2)
3. Kyseisen toimivallanjaon erehdyttävästä yksinkertaisuudesta huolimatta kysymys siitä, pitäisikö komission tekemään sopimukseen liittyvä riita saattaa unionin tuomioistuinten vai kansallisen tuomioistuimen käsiteltäväksi, on jo useaan otteeseen ollut unionin tuomioistuimen käsiteltävänä.(3)
4. Kyseisessä yhteydessä unionin tuomioistuin totesi tuomiossa ADR Center v. komissio (jäljempänä tuomio ADR),(4) että komissio voi käyttää toimivaltaansa tehdä sopimusperusteisten saamisten eli saatavien takaisinperimistä koskevista päätöksistään SEUT 299 artiklassa tarkoitetussa merkityksessä täytäntöönpanokelpoisia vain, jos kyseisessä sopimuksessa on välityslauseke unionin tuomioistuinten hyväksi.
5. Tällainen täytäntöönpanokelpoinen päätös on nimittäin kannekelpoinen toimi, josta voidaan SEUT 263 artiklan nojalla nostaa kumoamiskanne, jonka yhteydessä unionin tuomioistuin joutuu tutkimaan näin perityn saatavan aiheellisuutta. Näin ollen tällaisen täytäntöönpanoperusteen käyttöönotto kansallisen tuomioistuimen toimivaltaan kuuluvan sopimuksen perusteella syntyneen saatavan takaisinperimiseksi johtaisi siihen, ettei toimivaltainen tuomioistuin olisi enää toimivaltainen käsittelemään riitaa, ja perussopimuksessa vahvistetun toimivallan jaon kiertämiseen.(5)
6. Onko tällainen rajoitus voimassa silloinkin, kun komissio perii sopimusperusteisen saatavan, joka kuuluu kansallisen tuomioistuimen toimivaltaan, täytäntöönpanoperusteen käyttöönottamisen sijaan kuittaamalla? Toisin sanoen, estääkö se komissiota perimästä kuittaamalla saatavaa, johon se vetoaa sellaisen sopimuksen nojalla, johon ei sisälly välityslauseketta unionin tuomioistuinten hyväksi?
7. Valituksenalaisessa tuomiossa(6) unionin yleinen tuomioistuin totesi, että näin on. Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan kuittauspäätös, samoin kuin SEUT 299 artiklassa tarkoitettu täytäntöönpanokelpoinen päätös, on SEUT 263 artiklan nojalla kannekelpoinen toimi. Sopimuksesta, johon ei sisälly välityslauseketta, johtuva saatava kuuluu sen aiheellisuuden arvioinnin osalta kansallisen tuomioistuimen toimivaltaan. Näin ollen tällaisen saatavan takaisinperimiseksi tehdyn kuittauspäätöksen tekeminen merkitsee myös perussopimuksessa vahvistetun toimivallan jaon kiertämistä.(7)
8. Tämän muutoksenhakumenettelyn yhteydessä unionin tuomioistuimen on arvioitava, onko kyseinen ratkaisu perusteltu.
9. Ennen kuin unionin tuomioistuin voi pohtia kyseistä kysymystä, sen on ratkaistava, onko valituksen kohde edelleen olemassa. Tämä kysymys tulee esiin, koska HB:n saatavaa komissiolta, jonka kanssa komissio suoritti riidanalaisen kuittauksen, ei ole enää olemassa, minkä vuoksi ensimmäisessä oikeusasteessa riitautetun kuittauspäätöksen kohde on lakannut olemasta.
II Asiaa koskevat oikeussäännöt
10. Kyseiseen riitaan sovelletaan unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä annetun asetuksen (EU, Euratom) 2018/1046 (jäljempänä vuoden 2018 varainhoitoasetus) säännöksiä.(8)
11. Vuoden 2018 varainhoitoasetuksen 98 artiklassa, jonka otsikkona on ”Saamisen vahvistaminen”, säädetään seuraavaa:
”1. Saamisen vahvistamiseksi toimivaltainen tulojen ja menojen hyväksyjä:
a) varmistaa, että velka on olemassa;
b) määrittää tai varmistaa velan aiheellisuuden ja sen määrän; ja
c) varmistaa velan erääntymisehdot.
Saamisen vahvistaminen on toimi, jolla todetaan, että unionilla on velalliselta saaminen, jonka maksamista voidaan vaatia.
2. Kaikki selvät, tarkasti rahassa määritellyt ja erääntyneet saamiset vahvistetaan perintämääräyksellä, jolla toimivaltainen tulojen ja menojen hyväksyjä antaa tilinpitäjälle toimeksi periä saaminen. Tämän jälkeen velalliselle lähetetään veloitusilmoitus, paitsi silloin kun perinnästä luopumista koskeva menettely toteutetaan välittömästi 4 kohdan toisen alakohdan mukaisesti. Sekä perintämääräyksen että veloitusilmoituksen laatii toimivaltainen tulojen ja menojen hyväksyjä.
Tulojen ja menojen hyväksyjä lähettää veloitusilmoituksen heti saamisen vahvistettuaan ja viimeistään viiden vuoden kuluessa siitä, kun unionin toimielimen oli tavanomaisissa olosuhteissa mahdollista periä velkansa. – –
3. Saamisen vahvistamiseksi toimivaltainen tulojen ja menojen hyväksyjä varmistaa, että
a) saamisen määrä on selvä eli sen osalta ei ole asetettu mitään ehtoja;
b) saamisen määrä on määritelty tarkasti rahassa;
c) saamisen määrä on erääntynyt eikä sille ole annettu maksuaikaa;
– –
4. Veloitusilmoituksella velalliselle ilmoitetaan, että
a) unioni on vahvistanut saamisen;
– –”
12. Vuoden 2018 varainhoitoasetuksen 101 artiklan 1 kohdan kolmannessa alakohdassa säädetään, että ”tilinpitäjä perii talousarvioon maksettavat määrät kuittaamalla ne 102 artiklan mukaisesti”.
13. Vuoden 2018 varainhoitoasetuksen 102 artiklassa, jonka otsikkona on ”Periminen kuittaamalla”, säädetään seuraavaa:
”1. Jos velallisella on 98 artiklan 3 kohdan a alakohdassa tarkoitetulla tavalla selvä, tarkasti rahassa määritelty ja erääntynyt saaminen unionilta tai talousarviota toteuttavalta toimeenpanovirastolta ja tämä rahasumma on vahvistettu maksumääräyksellä, tilinpitäjä perii vahvistetun saamisen kuittaamalla 98 artiklan 4 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohdassa tarkoitetun eräpäivän jälkeen.
Tilinpitäjä voi poikkeustapauksissa periä saamisen kuittaamalla ennen 98 artiklan 4 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohdassa tarkoitettua eräpäivää, jos tämä on tarpeen unionin taloudellisten etujen suojaamiseksi ja jos tilinpitäjällä on perustellut syyt olettaa, että unionin saaminen muuten menetetään.
Tilinpitäjä voi periä saamisen kuittaamalla ennen 98 artiklan 4 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohdassa tarkoitettua eräpäivää myös, jos velallinen hyväksyy tämän.
2. Ennen tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitetun perinnän toteuttamista tilinpitäjä neuvottelee asiasta toimivaltaisen tulojen ja menojen hyväksyjän kanssa ja ilmoittaa siitä asianomaisille velallisille, myös 133 artiklassa tarkoitetuista muutoksenhakukeinoista.
– –
3. Edellä 1 kohdassa tarkoitetulla kuittaamisella on sama vaikutus kuin maksulla, ja se vapauttaa unionin koko velkasummasta ja soveltuvin osin myös erääntyneestä korosta.”
14. Vuoden 2018 varainhoitoasetuksen 103 artiklan otsikkona on ”Perintämenettely silloin, kun maksua ei suoriteta vapaaehtoisesti”, ja siinä säädetään seuraavaa:
”1. Jos saamista ei ole saatu kokonaan perittyä 98 artiklan 4 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohdassa tarkoitettuun eräpäivään mennessä, tilinpitäjä ilmoittaa siitä toimivaltaiselle tulojen ja menojen hyväksyjälle ja aloittaa viipymättä menettelyn saamisen perimiseksi lainmukaisin keinoin, soveltuvin osin myös perimällä saamisen etukäteen annetuista vakuuksista, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 102 artiklan soveltamista.
2. Kun tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitettu perintätapa ei ole mahdollinen eikä velallinen ole suorittanut maksua tilinpitäjän lähettämän maksukehotuksen jälkeen, tilinpitäjä toteuttaa perinnän joko täytäntöönpanokelpoisella päätöksellä 100 artiklan 2 kohdan mukaisesti tai oikeusteitse, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 102 artiklan soveltamista.”
III Valituksen tausta
A Unionin yleisessä tuomioistuimessa käytyä menettelyä edeltävät tosiseikat
15. Asian tausta esitetään valituksenalaisen tuomion 14–37 kohdassa, ja se voidaan tiivistää seuraavasti.
16. Unioni, jota edusti Euroopan jälleenrakennusvirasto (European Agency for Reconstruction, EAR), julkaisi 24.10.2007 tarjouspyynnön, jonka tarkoituksena oli tehdä CARDS-hankinta eli palveluhankinta teknisen tuen antamisesta Serbian ylimmälle tuomarineuvostolle.
17. CARDS-sopimuksen sopimuspuoleksi valittiin 10.6.2008 HB:n koordinoima konsortio. Hankintaa koskeva sopimus allekirjoitettiin 30.7.2008, ja sen enimmäisarvo oli 1 999 125 euroa. Kyseisessä sopimuksessa määrättiin etenkin, että kaikki siitä johtuvat tai siihen liittyvät riidat kuuluvat Brysselin (Belgia) tuomioistuinten toimivaltaan.(9)
18. Euroopan petostentorjuntaviraston (OLAF) havaitsemien sääntöjenvastaisuuksien seurauksena komissio antoi 15.10.2019 päätöksen C(2019) 7319 final. Kyseisessä päätöksessä komissio katsoi, että CARDS-sopimuksen perusteella suoritetut maksut, joiden määrä oli 1 197 055,86 euroa, oli maksettu perusteettomasti ja että ne oli perittävä takaisin HB:ltä (jäljempänä CARDS-takaisinperintäpäätös).
19. HB nosti 19.11.2019 kaksi kannetta, joissa se riitautti etenkin CARDS-takaisinperintäpäätöksen laillisuuden. Kanteet rekisteröitiin numeroilla T‑795/19 ja T‑796/19.
20. HB nosti 7.2.2020 kanteen komission edustamaa unionia vastaan Brysselin ranskankielisessä alioikeudessa. Se vaati pääasiassa toteamaan, että unionilla ei ollut oikeutta purkaa CARDS-sopimusta. Toissijaisesti se vaati unionin velvoittamista maksamaan sopimukseen perustuvan vahingonkorvauksen, joka vastaa kyseisen sopimuksen määrää.
21. Brysselin ranskankielinen alioikeus antoi 19.2.2021 tuomion, jossa se totesi, että sillä on tarvittava toimivalta käsitellä HB:n nostama kanne. Se päätti kuitenkin lykätä pääasian käsittelyä, kunnes asiassa T‑795/19 ja T‑796/19 on annettu ratkaisut, joilla oikeudenkäynnit saatetaan päätökseen.
22. Unionin yleinen tuomioistuin jätti kanteet tutkimatta 21.12.2021 antamillaan tuomioilla HB v. komissio(10) ja HB v. komissio(11) (jäljempänä yhdessä asioissa T‑795/19 ja T‑796/19, HB v. komissio, annetut tuomiot) etenkin siksi, että niillä pyrittiin kumoamaan CARDS-takaisinperintäpäätös. Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin velvoitti komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut, HB:n vireille paneman välitoimimenettelyn kulut mukaan lukien.
23. Komissio ilmoitti 31.3.2022 päivätyllä kirjeellä hyväksyvänsä siltä asioissa T‑795/19 ja T‑796/19, HB v. komissio, annettujen tuomioiden perusteella vaaditut kulut eli yhteensä 19 904,76 euroa. Komissio ilmoitti kuitenkin aikovansa maksaa kyseisen summan kuittaamalla, koska erityisesti CARDS‑takaisinperintäpäätöksestä johtuva saatava jäisi pääasiasisesti edelleen maksettavaksi.
24. Komissio teki 13.5.2022 päätöksen, jolla se kuittasi yhtäältä saatavan, joka HB:llä on komissiolta asioissa T‑795/19 ja T‑796/19, HB v. komissio, annettuihin tuomioihin johtaneiden asioiden perusteella, ja toisaalta 1 197 055,86 euron saatavan, joka komissiolla on ilmoituksensa mukaan HB:ltä CARDS‑takaisinperintäpäätöksen nojalla (jäljempänä riidanalainen päätös).
B Menettely unionin yleisessä tuomioistuimessa ja valituksenalainen tuomio
25. HB nosti 18.7.2022 unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon jättämällään asiakirjalla kanteen, jossa vaadittiin riidanalaisen päätöksen kumoamista ja komission velvoittamista korvaamaan HB:n kärsimän aineellisen vahingon.
26. Unionin yleinen tuomioistuin kumosi valituksenalaisella tuomiolla riidanalaisen päätöksen (tuomiolauselman 1 kohta), hylkäsi kanteen muilta osin (tuomiolauselman 2 kohta) ja velvoitti HB:n ja komission vastaamaan kunkin omista oikeudenkäyntikuluistaan (tuomiolauselman 3 kohta).
C Valituksenalaisen tuomion antamisen ja nyt käsiteltävän valituksen vireillepanon jälkeiset tapahtumat
27. Unionin tuomioistuin kumosi 26.9.2024 yhdistetyissä asioissa C‑160/22 P ja C‑161/22 P, komissio v. HB, antamallaan tuomiolla asioissa T‑795/19 ja T‑796/19, HB v. komissio, annetut tuomiot, palautti kyseiset asiat unionin yleiseen tuomioistuimeen ja päätti, että oikeudenkäyntikuluista päätetään myöhemmin (jäljempänä yhdistetyissä asioissa C‑160/22 P ja C‑161/22 P, komissio v. HB, annettu tuomio).(12)
IV Muutoksenhakumenettely ja asianosaisten vaatimukset
28. Komissio teki 13.12.2023 päivätyllä ja 15.12.2023 kirjatulla asiakirjalla valituksen valituksenalaisesta tuomiosta.
29. Komissio vaatii, että unionin tuomioistuin
– kumoaa valituksenalaisen tuomion tuomiolauselman 1 ja 3 kohdan,
– ratkaisee riidan lopullisesti Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan mukaisesti ja hylkää HB:n ensimmäisessä oikeusasteessa riidanalaisen päätöksen kumoamisesta esittämän vaatimuksen,
– velvoittaa HB:n korvaamaan unionin tuomioistuimessa ja unionin yleisessä tuomioistuimessa käydyistä menettelyistä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.
30. HB vaatii, että unionin tuomioistuin
– hylkää komission tekemän valituksen ja
– velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut kokonaisuudessaan.
31. Unionin tuomioistuin pyysi 21.10.2024 asianosaisille lähetetyllä, työjärjestyksensä 149 artiklaan perustuvalla pyynnöllä asianosaisia ottamaan kantaa siihen, onko nyt käsiteltävä valitus menettänyt kohteensa sen jälkeen, kun unionin tuomioistuin on antanut tuomion yhdistetyissä asioissa C‑160/22 P ja C‑161/22 P, komissio v. HB. Asianosaiset noudattivat kyseistä pyyntöä määräajassa.
32. Unionin tuomioistuin päätti työjärjestyksensä 76 artiklan 2 kohdan mukaisesti, ettei istuntoa asianosaisten kuulemiseksi pidetä.
V Arviointi
33. Käsiteltävässä riita-asiassa on ensin tarkasteltava valitusta (A) ja sen jälkeen unionin yleisessä tuomioistuimessa nostettua kannetta (B).
A Valituksen tarkastelu
34. Ennen nyt käsiteltävän valituksen sisällön käsittelyä (2) tarkastelen sitä, onko kyseinen valitus säilyttänyt kohteensa, vaikka ensimmäisessä oikeusasteessa riitautettu päätös on menettänyt kohteensa (1).
1. Valituksen kohteen säilyminen
35. Aluksi on syytä muistuttaa, että velallinen (käsiteltävässä asiassa komissio), jolta velkojalla (käsiteltävässä asiassa HB) on niin sanottu ”pääsaatava” tai ”passiivinen saatava”, suorittaa kyseisen saatavan kuittauksen niin sanotulla ”vastasaatavalla” tai ”aktiivisella saatavalla”, joka velallisella itsellään on velkojalta. Toisin sanoen sen sijaan, että velallinen maksaa velkojalleen pääsaatavan määrän, se vähentää kyseisen määrän vastasaatavan määrästä välttääkseen kahden keskinäisen maksun suorittamisen samojen tahojen välillä.
36. Kuittaus on siis erityinen tapa velallisen velvoitteiden lakkauttamiseksi ja samalla käänteisesti tapa periä saatavat, joita velallisella väittämänsä mukaan on velkojaltaan.(13)
37. Kuten tämän ratkaisuehdotuksen 22–24 kohdassa todetaan, käsiteltävässä asiassa komission pääsaatava HB:lle oli 19 904,76 euroa, ja se aiheutui kuluista, jotka unionin yleinen tuomioistuin velvoitti komission maksamaan asioissa T‑795/19 ja T‑796/19, HB v. komissio. Toisaalta vastasaatava HB:ltä, johon komissio vetosi ja jonka komissio osittain peri riidanalaisella päätöksellä, oli 1 197 055,86 euroa ja koostui summasta, jota komissio vaati HB:ltä CARDS-sopimuksen perusteella.
38. Kuten tämän ratkaisuehdotuksen 27 kohdassa mainitaan, unionin tuomioistuin kumosi asioissa C‑160/22 P ja C‑161/22 P, komissio v. HB, antamallaan tuomiolla asioissa T‑795/19 ja T‑796/19, HB v. komissio, annetut tuomiot, palautti kyseiset asiat unionin yleiseen tuomioistuimeen ja päätti, että oikeudenkäyntikuluista päätetään myöhemmin. Näin ollen komissio ei ole enää velvollinen maksamaan HB:lle kyseisiä kuluja, joten pääsaatavaa ei enää ole.
39. Kuten komissio on myöntänyt vastauksessaan unionin tuomioistuimen kysymyksiin, ensimmäisessä oikeusasteessa riitautettu päätös on näin ollen menettänyt kohteensa, ja se on peruutettava.
40. Lisäksi unionin tuomioistuin päätti yhdistetyissä asioissa C‑160/22 P ja C‑161/22 P, komissio v. HB, antamissaan tuomioissa, että CARDS-takaisinperintäpäätös on pidettävä SEUT 263 artiklan mukaisena kannekelpoisena toimena ja että unionin yleinen tuomioistuin on virheellisesti katsonut, että se liittyy sopimussuhteisiin. Komission HB:ltä riidanalaisella päätöksellä takaisinperimä vastasaatava kuuluu näin ollen unionin yleisen tuomioistuimen toimivaltaan. Tästä seuraa, että tuomion ADR ratkaisu, joka koskee kansallisen tuomioistuimen toimivaltaan kuuluvan sopimusperusteisen saatavan takaisinperimistä ja joka on perustana valituksenalaisessa tuomiossa tehdylle ratkaisulle, ei ole käsiteltävässä asiassa enää merkityksellinen.
41. Komissio katsoo kuitenkin, ettei kyseinen valitus ole menettänyt kohdettaan etenkään, koska unionin tuomioistuimen on selvennettävä, onko unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisessa tuomiossa omaksuma ratkaisu pätevä sellaisten tulevien takaisinperintäpäätösten tekemiseksi, joissa peritään kuittaamalla saatavia, jotka johtuvat sopimuksista, joihin ei sisälly välityslauseketta unionin tuomioistuinten hyväksi.
42. Näin ollen on muistutettava, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on niin, että sillä uhalla, että lausunnon antaminen asiassa raukeaa, oikeudenkäynnin kohteen on oikeussuojan tarpeen tavoin oltava olemassa tuomioistuimen ratkaisun julistamiseen saakka.(14)
43. Lisäksi Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 56 artiklan toisesta ja kolmannesta kohdasta ilmenee, että komission kaltaisten etuoikeutettujen valittajien ei tarvitse osoittaa oikeussuojan tarvetta voidakseen tehdä valituksen.(15) Vireillä oleva oikeusriita voidaan kuitenkin ratkaista vain, jos esitetyt oikeuskysymykset eivät riidan kohteen menettämisen takia ole luonteeltaan puhtaasti hypoteettisia.(16) Etuoikeutetuilla valittajilla ei siis ole rajatonta mahdollisuutta valittaa unionin yleisen tuomioistuimen tuomioista unionin tuomioistuimeen,(17) eikä heitä ole vapautettu kaikista velvoitteista riidan kohteen säilymisen osalta.(18)
44. Näin ollen unionin tuomioistuimen tehtävänä ei muutoksenhaun yhteydessä ole yleisten ja abstraktien kysymysten käsitteleminen tai ”oikeustieteellisen opetuksen” antaminen.(19) Näin ollen unionin tuomioistuin kieltäytyy ratkaisemasta valitusta, jos sen antamalla tuomiolla olisi merkitystä vain tulevaisuudessa samankaltaisissa hypoteettisissa tilanteissa.(20)
45. Arvioidessaan muiden kuin etuoikeutettujen valittajien oikeussuojan tarvetta unionin tuomioistuin myöntää kuitenkin muun muassa, että tällaisilla valittajilla voi joissakin olosuhteissa olla edelleen intressi saada kumotuksi toimi, joka on kumottu lainsäädäntötoimin oikeudenkäynnin aikana, saadakseen riidanalaisen toimen antajan tekemään jatkossa asianmukaiset muutokset ja siten estääkseen sen riskin, että lainvastaisuus, jonka väitetään rasittavan riidanalaista toimea, toistuu.(21) Tällaisen intressin säilyminen hyväksytään etenkin silloin, kun on odotettavissa, että kyseinen toimielin toteuttaa lyhyellä tai keskipitkällä aikavälillä uusia toimia, jotka perustuvat nimenomaan valittajan kyseenalaistamaan oikeudelliseen tulkintaan.(22)
46. Tällaista päättelyä on harjoitettava sitäkin suuremmalla syyllä arvioitaessa riidan kohteen säilymistä, kuten nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan valituksen osalta, jonka on tehnyt etuoikeutettu valittaja, jonka ei tarvitse osoittaa oikeussuojan tarvetta.
47. Kuten tämän ratkaisuehdotuksen 7 kohdassa todetaan, unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisessa tuomiossa, että nyt käsiteltävän kaltaisessa tapauksessa, jossa kuittaamalla takaisinperitty vastasaatava perustuu sopimukseen, johon ei sisälly välityslauseketta unionin tuomioistuinten hyväksi, komissiolla ei ole toimivaltaa käyttää kyseistä takaisinperintätapaa.
48. Kuten komissio on kirjelmissään todennut, tästä seuraa, että valituksenalaisen tuomion perusteluissa määritellyn oikeuskäytännön, jota sen on noudatettava,(23) mukaan se ei voi enää käyttää kuittausta periäkseen takaisin saatavia, joita sillä on sopimuskumppaneilta, joiden kanssa se on tehnyt sopimuksia, joihin ei sisälly välityslauseketta unionin tuomioistuinten hyväksi. Komissio on kuitenkin osoittanut tueksi esittämiensä lukujen avulla, että kyseisiä saatavia on erittäin paljon ja että ne muodostavat huomattavan budjettikohdan.
49. Tästä seuraa, että tuomiolauselmalla kumotun riidanalaisen päätöksen kohteen menettäminen ei poista seurauksia, joita kyseisen tuomion perusteluissa omaksuttu ratkaisu aiheuttaa komissiolle(24) ja laajemmin unionin oikeusjärjestykselle. Kyseisen kohteen menettäminen ei poista oikeudellista arviointia, johon valituksenalaisen tuomion tuomiolauselman,(25) joka on tämän muutoksenhakumenettelyn kohteena, perustuu. Jos muutoksenhakumenettely raukeaa, kyseinen ratkaisu, joka sisältyy perusteluihin, jotka ovat valituksenalaisen tuomion tuomiolauselman välttämätön tuki, tulee siten lainvoimaiseksi.(26)
50. Näin ollen olisi paitsi oikeusvarmuuden sekä unionin varainhoidon suojan ja sen moitteettomuuden vastaista myös menettelyn taloudellisuuden ja hyvän oikeudenhoidon periaatteiden vastaista katsoa, että kyseinen valitus on menettänyt kohteensa, ja velvoittaa komissio selvittämään sopimusperusteisten saatavien kuittausta koskevan oikeuden tilaa aloittamalla myöhempiä muutoksenhakumenettelyjä.
51. Lisäksi on todettava, ettei myöskään vaikuta siltä, että riidanalaisen päätöksen kohteen menettämisellä olisi päätetty asianosaisten välinen riita ja että valitus olisi näin ollen tämän vuoksi menettänyt kohteensa.(27)
52. Tästä seuraa, että, sanotun kuitenkaan rajoittamatta ensimmäisen oikeusasteen menettelyn kohteen lakkaamista (ks. tämän ratkaisuehdotuksen 105 ja 106 kohta), käsiteltävänä oleva valitus ei ole menettänyt kohdettaan ja se on näin ollen käsiteltävä aineellisesti.
2. Asiakysymys
53. Komission mukaan unionin yleisen tuomioistuimen päättelyssä on valituksenalaisen tuomion osalta oikeudellisia virheitä kahdesta syystä.
54. Yhtäältä komissio moittii unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se on virheellisesti katsonut, ettei komissio voi periä kuittaamalla takaisin sopimusperusteista saatavaa, jonka aiheellisuus on riitautettu toimivaltaisessa kansallisessa tuomioistuimessa (a).
55. Toisaalta komissio väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen rinnastaessaan kuittauspäätökset täytäntöönpanokelpoisiin päätöksiin ja soveltamalla niihin tuomion ADR näkökohtia (b).
a) Riitautetun saatavan takaisinperiminen kuittaamalla (ensimmäinen valitusperuste)
56. Ensimmäisessä valitusperusteessaan komissio väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen valituksenalaisen tuomion 60 ja 61 kohdassa. Se on sekoittanut keskenään saatavan selvyyden sekä sen tarkasti rahassa määritellyn ja erääntyneen luonteen arvioinnin ja saatavan aiheellisuuden arvioinnin ja katsonut virheellisesti, että riitauttaminen on seikka, joka on otettava huomioon saatavan selvyyden, sen tarkasti rahassa määritellyn ja erääntyneen luonteen arvioinnissa.
57. Kyseisissä kohdissa unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että antaessaan riidanalaisen päätöksen komissio jätti huomiotta unionin tuomioistuimen ja kansallisten tuomioistuinten välisen toimivallan jaon arvioitaessa sellaista sopimusperusteista saatavaa koskevan kuittauksen laillisuutta, joka riitautettiin kansallisessa tuomioistuimessa, jolla oli yksinomainen toimivalta määrittää, onko kyseinen saatava perusteltu ja, yleisemmin, onko se selvä, tarkasti rahassa määritelty ja erääntynyt, mikä oikeuttaa sen huomioon ottamisen kuittauksessa.(28)
58. Kuten komissio perustellusti toteaa, kyseisestä päättelystä seuraa, että unionin yleinen tuomioistuin katsoi implisiittisesti mutta välttämättä, että saatavan kiistanalaisuus tai kiistattomuus on otettava huomioon arvioitaessa saatavan selvyyttä sekä sen tarkasti rahassa määriteltyä ja erääntynyttä luonnetta vuoden 2018 varainhoitoasetuksen säännösten mukaisesti.
59. Kyseinen tulkinta ei kuitenkaan kestä arviointia kyseisen asetuksen merkityksellisten säännösten sanamuodon, systematiikan ja tavoitteen perusteella.
60. Saatavan vahvistaminen on ensinnäkin toimi, jolla todetaan, että unionilla on velalliselta saatava, jonka maksamista voidaan vaatia (vuoden 2018 varainhoitoasetuksen 98 artiklan 1 kohdan toinen alakohta). Saatavan vahvistamiseksi toimivaltainen tulojen ja menojen hyväksyjä varmistaa, että a) saatavan määrä on selvä eli sen osalta ei ole asetettu mitään ehtoja, b) saatavan määrä on määritelty tarkasti rahassa, ja c) saatavan määrä on erääntynyt eikä sille ole annettu maksuaikaa [kyseisen asetuksen 98 artiklan 3 kohdan a–c alakohta].
61. Toiseksi toimivaltainen tulojen ja menojen hyväksyjä vahvistaa kaikki selvät, tarkasti rahassa määritellyt ja erääntyneet saatavat perintämääräyksellä, jolla se antaa tilinpitäjälle toimeksi periä saatava. Perintämääräyksen jälkeen velalliselle lähetetään veloitusilmoitus, jossa ilmoitetaan saatavan vahvistamisesta ja maksuajasta (vuoden 2018 varainhoitoasetuksen 98 artiklan 2 kohdan ensimmäinen alakohta ja 4 kohdan ensimmäinen alakohta sekä 100 artiklan 1 kohta).
62. Kolmanneksi, ellei toimivaltainen tulojen ja menojen hyväksyjä päätä luopua vahvistetun saatavan perimisestä kokonaisuudessaan tai osittain, hän voi luopua vahvistetun saatavan perimisestä vain perustelluissa tapauksissa, joissa perintä on mahdotonta tai kohtuutonta (vuoden 2018 varainhoitoasetuksen 101 artiklan 2–6 kohta).
63. Neljänneksi, kun velallisella on puolestaan saatava unionilta, tilinpitäjä perii unionilta vahvistetun saatavan kuittaamalla, kun velalliselle on annettu mahdollisuus esittää huomautuksensa (vuoden 2018 varainhoitoasetuksen 101 artiklan 1 kohdan kolmas alakohta, 102 artiklan 1 kohta ja 2 kohdan ensimmäinen alakohta sekä 133 artikla).
64. Kun kyseisiä säännöksiä luetaan yhdessä, käy ilmi, että saatavan selvyydellä viitataan vain siihen, että saatavaan ei liity ehtoja (edellä 60 kohta), eikä sitä voida sekoittaa saatavan riitauttamattomuuteen.(29)
65. Näin ollen saatavan selvyys määritetään ja takaisinperintäjärjestys vahvistetaan jo ennen kuin velalliselle ilmoitetaan saatavan vahvistamisesta veloitusilmoituksella, joka voi johtaa saatavan riitauttamiseen (edellä 61 kohta). Tilinpitäjän on tosin annettava velalliselle mahdollisuus esittää huomautuksensa, ennen kuin se ryhtyy perimään vahvistettua saatavaa (edellä 63 kohta). Hän ei kuitenkaan voi luopua vahvistetun saatavan perinnästä, vaikka se riitautetaan, ellei hän päätä peruuttaa sitä (edellä 62 kohta).
66. Saatavan riitauttamattomuus ei siis ole edellytyksenä kyseisen saatavan vahvistamiselle taikka sen perimiselle kuittaamalla. Päinvastoin on niin, että kun saatava on vahvistettu, toimivaltainen tulojen ja menojen hyväksyjä ja tilinpitäjä eivät voi luopua sen perimisestä kuittaamalla.
67. Tämä on johdonmukaista vuoden 2018 varainhoitoasetuksen tavoitteen kanssa, joka on unionin taloudellisten etujen suojaaminen ja unionin talousarvion moitteeton hoito, jotka ovat välttämättömiä unionin toiminnalle.(30)
68. Unionin yleinen tuomioistuin on siis perustellusti katsonut käsiteltävänä olevaa tapausta edeltävissä tapauksissa, että saatavan riitauttaminen ei estänyt sen takaisinperimistä kuittaamalla.(31)
69. Tästä seuraa, että unionin yleinen tuomioistuin on virheellisesti perustanut valituksenalaisen tuomion 60 ja 61 kohdassa olevan päättelynsä implisiittisesti mutta välttämättä siihen, että unionin vahvistaman saatavan riitauttaminen estää kyseisen saatavan takaisinperimisen kuittaamalla. Näin ollen komission ensimmäinen valitusperuste on perusteltu ja se on hyväksyttävä.
b) Mahdollisuus periä kuittaamalla sopimusperusteinen saatava, joka kuuluu kansallisen tuomioistuimen toimivaltaan (toinen valitusperuste)
70. Toisessa valitusperusteessaan komissio väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan, että kuittauspäätöksen tekeminen sellaisen sopimusperusteisen saatavan takaisinperimiseksi, joka kuuluu kansallisen tuomioistuimen toimivaltaan, johtaa primaarioikeudessa vahvistetun tuomioistuinten toimivallan jaon kiertämiseen. Vaikka tällainen kuittauspäätös on unionin tuomioistuimessa kannekelpoinen toimi, sitä ei voida tältä osin rinnastaa SEUT 299 artiklassa tarkoitettuun täytäntöönpanokelpoiseen päätökseen, kuten tuomion ADR kohteena olevaan päätökseen.
71. Kyseisten väitteiden arvioimiseksi on ensinnäkin vahvistettava, että unionin yleinen tuomioistuin on perustellusti luokitellut kuittauspäätökset SEUT 263 artiklan mukaisiksi kannekelpoisiksi toimiksi (valituksenalaisen tuomion 52 ja 54 kohta) (1).
72. Toiseksi arvioin, onko komissiolla kuitenkin toimivalta tehdä tällaisia päätöksiä sellaisten sopimusperusteisten saatavien takaisinperimiseksi, joiden aiheellisuuden arviointi kuuluu kansallisen tuomioistuimen toimivaltaan (2).
1) Sopimusperusteisia saatavia koskevat kuittauspäätökset ovat SEUT 263 artiklassa tarkoitettuja kannekelpoisia toimia
73. Oikeuskäytännön mukaan sellaisen sopimuksen tapauksessa, joka on tehty kantajan ja jonkin toimielimen välillä, unionin tuomioistuinten käsiteltäväksi voidaan saattaa kanne SEUT 263 artiklan nojalla vain, jos riidanalaisella toimenpiteellä on tarkoitus saada aikaan sitovia oikeusvaikutuksia, jotka jäävät asianosaisten välisen sopimussuhteen ulkopuolelle ja edellyttävät sopimuspuolena olevalle toimielimelle sen hallintoviranomaisen asemassa myönnetyn julkisen vallan valtaoikeuksien käyttämistä.(32)
74. On totta, että kuittaus on mekanismi, jota käytetään yleisesti siviilioikeudessa sellaisten yksityishenkilöiden välillä, joilla ei ole julkisen vallan valtaoikeuksia.(33) Kuittauspäätöksen tekeminen vuoden 2018 varainhoitoasetuksella käyttöönotetun järjestelmän nojalla sopimusperusteisen saatavan takaisinperimiseksi on kuitenkin toimi, joka jää asianosaisten välisen sopimussuhteen ulkopuolelle ja edellyttää sopimuspuolena olevalle toimielimelle sen hallintoviranomaisen asemassa myönnetyn julkisen vallan valtaoikeuksien käyttämistä.
75. Yhtäältä, kun komissio kuittaa vastasaatavan, joka sillä väittämänsä mukaan on sopimuskumppaniltaan sopimuksen nojalla, pääsaatavalla, joka sopimuskumppanilla on komissiolta muun sopimussuhteen tai yksipuolisen suhteen nojalla,(34) kyseisellä päätöksellä on sitovia oikeusvaikutuksia, jotka ylittävät vastasaatavan syntymiseen johtaneen sopimussuhteen.
76. Toisaalta tällaisen päätöksen tekeminen merkitsee komissiolle hallintoviranomaisena myönnettyjen julkisen vallan valtaoikeuksien käyttämistä. Tällä perusteella tällaisen päätöksen sitovat oikeusvaikutukset ulottuvat asianosaisten välistä sopimussuhdetta pidemmälle riippumatta siitä, johtuvatko kuittauspäätöksen kohteena oleva pääsaatava ja vastasaatava samasta sopimuksesta vai eivät.
77. Kuten selitin asiassa ADR, sopimuspuolena olevalle toimielimelle sen hallintoviranomaisen asemassa myönnetyn julkisen vallan valtaoikeuksien nojalla tehdyn päätöksen sitovat oikeusvaikutukset eivät koskaan rajoitu pelkästään asianosaisten väliseen sopimussuhteeseen. Tällaisella päätöksellä on aina myös sopimuksen ulkopuolisia oikeusvaikutuksia, koska kyseiset vaikutukset perustuvat sopimuspuolena olevan toimielimen yleiseen, eksorbitanttiin ja sopimuksen ulkopuoliseen valtaan.(35)
78. Kuittauspäätökset kuuluvat tällaisen julkisen vallan käyttämisen piiriin pääasiassa kahdesta syystä.
79. Yhtäältä kuittauspäätöksen tekeminen on luonteeltaan julkisen vallan käyttöä, koska komissio on velvollinen, kuten tämän ratkaisuehdotuksen 64–66 kohdassa esitetään, tekemään tällaisen päätöksen, vaikka näin takaisinperitty saatava riitautetaan.
80. Toisaalta ja ennen kaikkea, toisin kuin yksityisten asianosaisten välisissä siviilioikeudellisissa suhteissa, komission sopimuskumppani ei voi vastustaa kyseisen toimielimen vaatimaa kuittausta, jos komissio riitauttaa siltä vaaditun saatavan. Varainhoitoasetuksessa ei säädetä mistään kuittausmekanismista, jonka nojalla sopimuskumppani voi suorittaa kuittauksen tällaisissa olosuhteissa.
81. Lisäksi vuoden 2018 varainhoitoasetuksen 102 artiklan 1 kohdan ja 111 artiklan 3–5 kohdan yhteisestä tarkastelusta ilmenee, että komission sopimuskumppanilla voi olla selvä, tarkasti rahassa määritelty ja erääntynyt saatava unionilta vain, jos vastaava rahasumma on vahvistettu maksumääräyksellä. Tällainen maksumääräys annetaan vain, jos toimivaltainen tulojen ja menojen hyväksyjä on etukäteen ottanut menon kuluna talousarvioon tarkistettuaan etenkin, että kyseistä menoa koskevassa oikeudellisessa sitoumuksessa asetetut ehdot täyttyvät. Näin ollen on niin, että jos komissio katsoo, että sopimuskumppanin siltä vaatima meno ei ole perusteltu, maksumääräystä ei anneta, eikä sopimuskumppanilla siis ole selvää, tarkasti rahassa määriteltyä ja erääntynyttä saatavaa, jonka se voi periä kuittaustoimella.
82. Tästä seuraa, että unionin yleinen tuomioistuin on perustellusti katsonut vakiintuneessa oikeuskäytännössään, että komission tekemät kuittauspäätökset ovat SEUT 263 artiklan mukaisia kannekelpoisia toimia, joista voidaan nostaa kumoamiskanne unionin tuomioistuimissa.(36)
2) Kuittauspäätöksen tekeminen kansallisen tuomioistuimen toimivaltaan kuuluvan sopimusperusteisen saatavan takaisinperimiseksi on kuitenkin mahdollista
83. Tämän valituksen yhteydessä komissio yhtyy unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisessa tuomiossa esittämään näkemykseen, jonka mukaan kansallisen tuomioistuimen toimivaltaan kuuluvaa sopimusperusteista saatavaa koskeva kuittauspäätös on unionin tuomioistuimissa SEUT 263 artiklan nojalla kannekelpoinen toimi. Komissio katsoo kuitenkin, että unionin yleinen tuomioistuin teki virheen päätellessään kyseisestä toteamuksesta, että tällaisen päätöksen tekeminen johtaa perussopimuksessa vahvistetun tuomioistuinten toimivallan jaon kiertämiseen. Tuomion ADR taustalla olevaa syytä ei voida tältä osin soveltaa kuittauspäätöksiin.
84. Tuomiossa ADR unionin tuomioistuin selvensi, että komissiolla ei ole toimivaltaa tehdä SEUT 299 artiklan mukaisia täytäntöönpanokelpoisia päätöksiä kansallisten tuomioistuinten toimivaltaan kuuluvien sopimusperusteisten saatavien takaisinperimiseksi. Komissio ei näin ollen voi tehdä tällaisia päätöksiä periäkseen takaisin saatavia, jotka perustuvat sopimuksiin, joihin ei sisälly välityslauseketta unionin tuomioistuinten hyväksi.(37)
85. Kyseisen rajoituksen syynä ei ole pelkästään se, että SEUT 299 artiklan mukainen täytäntöönpanokelpoinen päätös on SEUT 263 artiklan nojalla kannekelpoinen toimi, vaan myös ja ennen kaikkea se, että tällaisessa kanteessa unionin tuomioistuimen on arvioitava saatavan aiheellisuutta.
86. Kuten totesin asiassa ADR, SEUT 299 artiklan neljännen kohdan mukaan täytäntöönpanokelpoisen päätöksen täytäntöönpanoa voidaan lykätä vain unionin tuomioistuimen päätöksellä, kun taas kansallisten tuomioistuinten toimivaltaan kuuluu ainoastaan tutkia täytäntöönpanotoimenpiteiden laillisuutta. Tämän lisäksi sekä unionin yleisen tuomioistuimen että unionin tuomioistuimen työjärjestyksissä määrätään, että SEUT 299 artiklan mukaiset toimen täytäntöönpanon lykkäämistä koskevat hakemukset otetaan tutkittavaksi ainoastaan, jos toimesta on nostettu kanne unionin yleisessä tuomioistuimessa tai unionin tuomioistuimessa.(38)
87. Näin ollen oikeus tehokkaaseen oikeussuojakeinoon edellyttää, että unionin tuomioistuin, jonka käsiteltäväksi tällainen kanne on saatettu, tutkii myös vaaditun saatavan aiheellisuuden.(39) Muussa tapauksessa saatavan pakkoperintä saatetaan suorittaa täysin tuomioistuinvalvonnan ulkopuolella.
88. Täytäntöönpanokelpoisen päätöksen tekeminen kansallisen tuomioistuimen toimivaltaan kuuluvan sopimusperusteisen saatavan perimiseksi merkitsisi siis, että toimivaltainen kansallinen tuomioistuin ei enää ole toimivaltainen arvioimaan kyseisen saatavan aiheellisuutta ja että siten kierretään perussopimuksessa vahvistettua tuomioistuinten toimivallan jakoa.
89. Kuten komissio perustellusti väittää, kyseinen päättely ei kuitenkaan päde valituksenalaisen tuomion kohteena olevan riidanalaisen päätöksen kaltaisiin vuoden 2018 varainhoitoasetuksen 102 artiklassa tarkoitettuihin kuittauspäätöksiin.
90. Vuoden 2018 varainhoitoasetuksen 102 artiklan 3 kohdassa säädetään tosin, että kyseisen artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla kuittaamisella on sama vaikutus kuin maksulla ja että se vapauttaa unionin koko velkasummasta ja soveltuvin osin myös erääntyneestä korosta.
91. Jos kuitenkin peritään sopimusperusteista saatavaa, jonka aiheellisuus on saatettu kansallisen tuomioistuimen arvioitavaksi, koska kyseiseen sopimukseen ei sisälly välityslauseketta, kyseistä säännöstä on tulkittava yksinomaan teleologisesti, toisin sanoen suppeasti siten, että kuittaus ei vapauta unionia velan määrästä (pääsaatavasta). Se vapauttaa unionin ainoastaan velvollisuudesta suorittaa pääsaatavan maksu odotettaessa kuittaamalla takaisinperityn vastasaatavan aiheellisuuden mahdollista riitauttamista koskevan arvioinnin valmistumista.
92. Kuten totesin asiassa ADR, kuittauspäätöksellä on näin ollen ainoastaan käytännöllinen vaikutus eikä oikeudellista vaikutusta takaisinperityn vastasaatavan osalta.(40) Tällaisesta päätöksestä voi tietenkin tulla lopullinen joko siksi, että sopimuskumppani ei riitauta sitä unionin tuomioistuimissa, tai siksi, että kyseinen tuomioistuin vahvistaa sen pätevyyden tuomioistuimen tuomiossa, josta tulee lainvoimainen. Tämä ei kuitenkaan vaikuta kyseisen päätöksen kohteena olevan vastasaatavan aiheellisuuteen. Kyseisellä päätöksellä asianomaisen saatavan vahvistamisesta ei nimittäin voida tehdä oikeudellisesti lopullisesti sitovaa. Päinvastoin on niin, että edellytykset, joiden täyttyessä kyseisen saatavan vahvistamisesta tulee oikeudellisesti sitova, määräytyvät sen oikeudellisen ja sopimusperusteisen järjestelmän mukaan, jota siihen sovelletaan, ja kuuluvat toimivaltaisen tuomioistuimen arvioinnin piiriin.
93. Näin ollen unionin tuomioistuinten, joiden käsiteltäväksi on saatettu vuoden 2018 varainhoitoasetuksen 102 artiklan nojalla tehtyä kuittauspäätöstä koskeva kumoamiskanne, harjoittama valvonta rajoittuu kyseisessä asetuksessa tällaisen päätöksen tekemiseksi asetettujen edellytysten tarkastamiseen (ks. tämän ratkaisuehdotuksen 60–66 kohta). Kyseinen valvonta tai näin annetun tuomion lainvoimaisuus ei sen sijaan voi kattaa sopimusperusteisen takaisinperityn vastasaatavan aiheellisuutta.(41) Kyseinen kysymys ei nimittäin kuulu unionin tuomioistuimen toimivaltaan, koska kyseiseen sopimukseen ei sisälly välityslauseketta.(42)
94. Näin ollen unionin tuomioistuinten harjoittama oikeudellinen valvonta ei kuittauspäätöksen osalta johda primaarioikeudessa vahvistetun tuomioistuinten toimivallan järjestyksen kiertämiseen. Toisin kuin tuomion ADR kohteena olevien täytäntöönpanokelpoisten päätösten osalta, kuittauspäätöksissä on siis ajateltavissa, että kuittauspäätöksen laillisuutta ja komission vaatiman saatavan aiheellisuutta sekä kyseisellä kuittauksella takaisinperittyä saatavaa ei arvioida samassa tuomioistuimessa.
95. Samalla se, että unionin tuomioistuimen harjoittama valvonta rajoittuu vuoden 2018 varainhoitoasetuksessa kuittauspäätöksen tekemiselle asetettuihin edellytyksiin, joihin ei kuulu kyseisen vastasaatavan aiheellisuuden tarkistaminen, ei loukkaa oikeutta tehokkaaseen oikeussuojakeinoon. Kuten edellä 91 ja 92 kohdassa todetaan, tämä johtuu siitä, että kuittauspäätös ei tee vaaditun vastasaatavan vahvistamisesta lopullista. Sillä vain lykätään sopimuskumppanin pääsaatavan maksamista, kunnes toimivaltainen kansallinen tuomioistuin saattaa vastasaatavan aiheellisuutta koskevan tarkastusmenettelyn päätökseen.
96. Kuten komissio perustellusti toteaa, jos toimivaltainen kansallinen tuomioistuin toteaa, että kyseistä saatavaa ei ole olemassa, komission on luonnollisesti maksettava sopimuskumppanilleen pääsaatavan vahvistettu määrä, tarvittaessa korkoineen.(43) Kuten unionin yleinen tuomioistuin on jo todennut samankaltaisissa olosuhteissa, se voisi myös, siltä osin kuin sille tarjotaan siihen sen työjärjestyksessä mahdollisuus, lykätä kuittauspäätöstä koskevan kanteen käsittelyä, kunnes kansallinen tuomioistuin on ratkaissut kyseisen saatavan aiheellisuuden.(44)
97. Kuittauspäätöksen tekeminen, sikäli kuin se käytännössä kattaa komission vaatiman vastasaatavan määrän (koska sopimuskumppanin pääsaatavaa ei ole maksettu), tosin muuttaa käänteiseksi velvollisuuden saattaa vastasaatavan aiheellisuus sopimusasioita käsittelevän toimivaltaisen tuomioistuimen ratkaistavaksi. Komissio ei näin ollen ole velvollinen saattamaan väitetyn saatavansa aiheellisuutta kyseisen tuomioistuimen käsiteltäväksi saadakseen täytäntöönpanokelpoisen asiakirjan saatavan takaisinperimiseksi. Sen sijaan sopimuskumppanin on saatettava asia tuomioistuimen käsiteltäväksi, jotta tuomioistuin voi tutkia komission vaatiman saatavan aiheellisuuden, ja tarvittaessa saatava tuomio, jolla komissio velvoitetaan maksamaan pääsaatavan määrä, joka on pidätetty kuittauspäätöksen nojalla.
98. Sopimuskumppanin asettaminen tällä tavoin epäedulliseen asemaan suhteessa komissioon myöntämällä komissiolle kyseinen helpotus saatavien perimisen yhteydessä on kuitenkin perusteltua unionin taloudellisten etujen suojaamiseksi.(45) Kuten totesin jo asiassa ADR, ei olisi kyseisen periaatteen mukaista velvoittaa komissiota maksamaan unionin varoja velvoitteensa laiminlyöneelle tai maksukyvyttömälle velalliselle tai velalliselle, joka on yksinkertaisesti velkaa itsestään riippumattomasta syystä.(46)
99. Näin ollen kuittaus on vuoden 2018 varainhoitoasetuksen nojalla muihin perintätapoihin nähden ensisijainen ja pakollinen tapa periä unionin saatavia.(47) Kuten unionin yleinen tuomioistuin on perustellusti todennut muissa asioissa, tulojen ja menojen hyväksyjä ei voi luopua kuittauksesta, kun velallisella on saatava unionilta eikä velallinen suorita maksua vapaaehtoisesti.(48) Jos saatavaa ei kuitenkaan voitu periä kuittaamalla tai etukäteen annettujen vakuuksien täytäntöönpanolla, tulojen ja menojen hyväksyjä voi vaihtoehtoisesti toteuttaa kyseisen saatavan perinnän joko täytäntöönpanokelpoisella päätöksellä tai oikeusteitse.(49)
100. SEUT 299 artiklassa tarkoitetut täytäntöönpanokelpoiset päätökset, jotka ovat tuomion ADR kohteena, eroavat tältäkin osin nyt käsiteltävän asian kohteena olevista kuittauspäätöksistä. Koska täytäntöönpanokelpoiset päätökset ovat komission käytettävissä oleva vaihtoehto samalla tavoin kuin määräyksen hankkiminen oikeusteitse, on perusteltua, että niiden käyttöä rajoitetaan SEUT 272 ja SEUT 274 artiklan perusteella (ks. tämän ratkaisuehdotuksen 1–5 kohta). Sen sijaan kuittauspäätösten käyttö on pakollista eikä valinnaista, joten niillä ei voida tehdä oikeudellisesti lopullisesti sitovaa sellaisen saatavan vahvistamisesta, joka kuuluu kyseisten primaarioikeuden määräysten nojalla aiheellisuutensa arvioinnin osalta kansallisen tuomioistuimen toimivaltaan.
101. Edellä esitetystä seuraa, että unionin yleinen tuomioistuin katsoi virheellisesti, ettei komissiolla ole käsiteltävän asian tilanteessa valtaa tehdä riidanalaista päätöstä tuomiossa ADR omaksutun ratkaisun perusteella. Myös komission toinen valitusperuste on näin ollen perusteltu, ja se on hyväksyttävä.
3. Valitusta koskeva päätelmä
102. Edellä esitetyn perusteella unionin yleisen tuomioistuimen päättelyssä, joka on valituksenalaisen tuomion tuomiolauselman 1 kohdan taustalla, on oikeudellisia virheitä. Kyseinen tuomio on siis kumottava siltä osin kuin sen tuomiolauselman 1 kohdassa kumottiin riidanalainen päätös.
B Unionin yleisessä tuomioistuimessa nostettu kanne
103. Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan ensimmäisessä kohdassa määrätään, että jos unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisu kumotaan, unionin tuomioistuin voi itse ratkaista asian lopullisesti, jos asia on ratkaisukelpoinen.
104. Näin on nyt käsiteltävässä tapauksessa.
105. Kuten tämän ratkaisuehdotuksen 37–39 kohdassa todetaan, riidanalainen päätös on menettänyt kohteensa siltä osin kuin HB:n sitä pääsaatavaa komissiolta, jonka komissio on kuitannut väitetyllä CARDS-sopimukseen perustuva lla vastasaatavallaan HB:ltä, ei enää ole olemassa.
106. Näin ollen lausunnon antaminen HB:n unionin yleisessä tuomioistuimessa riidanalaisen päätöksen kumoamisesta esittämästä vaatimuksesta raukeaa.
C Välipäätelmä
107. Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että valituksenalainen tuomio on kumottava siltä osin kuin riidanalainen päätös kumotaan sen tuomiolauselman 1 kohdassa, ja on mainittava ja todettava, että lausunnon antaminen HB:n unionin yleisessä tuomioistuimessa riidanalaisen päätöksen kumoamiseksi esittämästä vaatimuksesta raukeaa.
VI Oikeudenkäyntikulut
A Muutoksenhakumenettelyyn liittyvät oikeudenkäyntikulut
108. Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohdassa määrätään, että jos valitus on perusteeton tai jos valitus hyväksytään ja unionin tuomioistuin itse ratkaisee riidan lopullisesti, se tekee ratkaisun oikeudenkäyntikuluista. Saman työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan, jota sovelletaan muutoksenhakumenettelyyn työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla, mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.
109. Koska HB on hävinnyt tämän muutoksenhakumenettelyn ja koska komissio on sitä vaatinut, HB on velvoitettava korvaamaan kyseisestä muutoksenhausta aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.
B Ensimmäisen oikeusasteen käsittelyyn liittyvät oikeudenkäyntikulut
110. Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 149 artiklassa määrätään, että jos unionin tuomioistuin toteaa, että kanne on menettänyt tarkoituksensa eikä lausunnon antamiseen ole enää aihetta, unionin tuomioistuin tekee ratkaisun oikeudenkäyntikuluista. Työjärjestyksen 142 artiklassa määrätään, että jos lausunnon antaminen asiassa raukeaa, unionin tuomioistuin määrää oikeudenkäyntikuluista harkintansa mukaan.
111. Käsiteltävässä asiassa lausunnon antaminen HB:n ensimmäisessä oikeusasteessa esittämästä kumoamisvaatimuksesta raukeaa, koska riidanalainen päätös on menettänyt kohteensa.
112. Tämä arviointi on osoittanut, että unionin yleinen tuomioistuin kumosi riidanalaisen päätöksen virheellisesti, vaikka komissiolla oli toimivalta sen antamiseen, joten komission päätelmät olisi pitänyt hyväksyä tältä osin ensimmäisessä oikeusasteessa. Lisäksi valituksenalaisen tuomion tuomiolauselman 2 kohtaa, jossa hylätään HB:n vaatimus sen kärsimän aineellisen vahingon korvaamisesta, ei ole kumottava.
113. Tämä arviointi on osoittanut kuitenkin myös, että muutoksenhakukeinot ovat monimutkaisia sellaisen kuittauspäätöksen osalta, joka koskee kansallisen tuomioistuimen toimivaltaan kuuluvaa sopimusperusteista saatavaa. Lisäksi HB on osoittanut kaikkea vaadittavaa huolellisuutta saattaessaan riidanalaisen kuittauksen sekä unionin yleisen tuomioistuimen että sellaisen kansallisen tuomioistuimen käsiteltäväksi, joka on toimivaltainen arvioimaan kyseisen saatavan aiheellisuutta.
114. Näin ollen on asianmukaista, että kumpikin asianosaisista vastaa omista ensimmäisen oikeusasteen käsittelyyn liittyvistä oikeudenkäyntikuluistaan, kuten valituksenalaisessa tuomiossa tehtiin. Komission vaatimus kyseisen tuomion tuomiolauselman 3 kohdan kumoamisesta ja HB:n velvoittamisesta korvaamaan unionin yleisessä tuomioistuimessa käydyssä menettelyssä aiheutuneet kulut on siis hylättävä.
VII Ratkaisuehdotus
115. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin ratkaisee asian seuraavasti:
1) Unionin yleisen tuomioistuimen 4.10.2023 antaman tuomion HB v. komissio (T‑444/22, EU:T:2023:604) tuomiolauselman 1 kohta kumotaan.
2) Lausunnon antaminen asiassa T‑444/22 esitetystä kumoamisvaatimuksesta raukeaa.
3) HB vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan muutoksenhakumenettelyyn liittyvät Euroopan komission oikeudenkäyntikulut.
1 Alkuperäinen kieli: ranska.
2 Tuomio 11.7.1985, Maag v. komissio (43/84, EU:C:1985:328, 26 kohta); tuomio 9.9.2015, Lito Maieftiko Gynaikologiko kai Cheirourgiko Kentro v. komissio (C‑506/13 P, EU:C:2015:562, 19 kohta) ja tuomio 28.2.2019, Alfamicro v. komissio (C‑14/18 P, EU:C:2019:159, 49 kohta).
3 Ks. myös, vain merkittävimmät kyseisen alan tapaukset mainitakseni, tuomio 18.4.2013, komissio v. Systran ja Systran Luxembourg (C‑103/11 P, EU:C:2013:245); tuomio 9.9.2015, Lito Maieftiko Gynaikologiko kai Cheirourgiko Kentro v. komissio (C‑506/13 P, EU:C:2015:562); tuomio 16.7.2020, ADR Center v. komissio (C‑584/17 P, EU:C:2020:576) ja tuomio 26.9.2024, komissio v. HB (C‑160/22 P ja C‑161/22 P, EU:C:2024:799). Ks. tältä osin myös ratkaisuehdotukseni ADR Center v. komissio (C‑584/17 P, EU:C:2019:941, 95 kohta ja sitä seuraavat kohdat) ja komissio v. HB (C‑160/22 P, C‑161/22 P ja C‑597/22 P, EU:C:2024:84, 60 kohta ja sitä seuraavat kohdat).
4 Tuomio 16.7.2020 (C‑584/17 P, EU:C:2020:576, 73 kohta).
5 Ks. tältä osin ratkaisuehdotukseni ADR Center v. komissio (C‑584/17 P, EU:C:2019:941, 48–58 ja 95–105 kohta).
6 Tuomio 4.10.2023, HB v. komissio (T‑444/22, EU:T:2023:604; jäljempänä valituksenalainen tuomio).
7 Valituksenalaisen tuomion 56, 57, 60 ja 61 kohta.
8 Unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä, asetusten (EU) N:o 1296/2013, (EU) N:o 1301/2013, (EU) N:o 1303/2013, (EU) N:o 1304/2013, (EU) N:o 1309/2013, (EU) N:o 1316/2013, (EU) N:o 223/2014, (EU) N:o 283/2014 ja päätöksen N:o 541/2014/EU muuttamisesta sekä asetuksen (EU, Euratom) N:o 966/2012 kumoamisesta 18.7.2018 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EUVL 2018, L 193, s. 1). Kyseinen asetus on sittemmin korvattu unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä 23.9.2024 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU, Euratom) 2024/2509 (EUVL L, 2024/2509).
9 Tuomio 21.12.2021, HB v. komissio (T‑795/19, EU:T:2021:917, 4 kohta).
10 T‑795/19, EU:T:2021:917.
11 T‑796/19, EU:T:2021:918.
12 EU:C:2024:799.
13 Ks. julkisasiamies Légerin ratkaisuehdotus komissio v. CCRE (C‑87/01 P, EU:C:2002:501, 26 kohta) ja julkisasiamies Spielmannin ratkaisuehdotus E. (Saatavien kuittaaminen) (C‑481/24, EU:C:2025:632, 22 kohta ja sitä seuraavat kohdat).
14 Ks. tuomio 19.9.2024, Coppo ym. v. parlamentti (C‑725/20 P, EU:C:2024:766, 40 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
15 Tuomio 8.7.1999, komissio v. Anic Partecipazioni (C‑49/92 P, EU:C:1999:356, 171 kohta); tuomio 22.2.2005, komissio v. max.mobil (C‑141/02 P, EU:C:2005:98, 48 kohta) ja tuomio 21.12.2016, neuvosto v. Polisario-rintama (C‑104/16 P, EU:C:2016:973, 69 ja 70 kohta). Kyseisten etuoikeutettujen valittajien ei myöskään kumoamiskanteen nostaakseen tarvitse osoittaa oikeussuojan tarvetta, ks. tuomio 13.10.2011, Deutsche Post ja Saksa v. komissio (C‑463/10 P ja C‑475/10 P, EU:C:2011:656, 36 kohta).
16 Ks. ratkaisuehdotukseni neuvosto v. Zhejiang Xinan Chemical Industrial Group (C‑337/09 P, EU:C:2012:22, 35 kohta).
17 Julkisasiamies Mengozzin ratkaisuehdotus komissio v. Siemens Österreich ym. ja Siemens Transmission & Distribution ym. v. komissio (C‑231/11 P–C‑233/11 P, EU:C:2013:578, 33 kohta).
18 Ks. vastaavasti julkisasiamies Poiares Maduron ratkaisuehdotus komissio v. max.mobil (C‑141/02 P, EU:C:2004:646, 19 kohta).
19 Julkisasiamies Poiares Maduron ratkaisuehdotus komissio v. max.mobil (C‑141/02 P, EU:C:2004:646, 21 kohta).
20 Ks. vastaavasti tuomio 19.7.2012, neuvosto v. Zhejiang Xinan Chemical Industrial Group (C‑337/09 P, EU:C:2012:471, 50 kohta).
21 Ks. etenkin tuomio 6.3.1979, Simmenthal v. komissio (92/78, EU:C:1979:53, 32 kohta); tuomio 7.6.2007, Wunenburger v. komissio (C‑362/05 P, EU:C:2007:322, 55–62 kohta); tuomio 28.5.2013, Abdulrahim v. neuvosto ja komissio (C‑239/12 P, EU:C:2013:331, 63 kohta); tuomio 4.9.2018, ClientEarth v. komissio (C‑57/16 P, EU:C:2018:660, 48 kohta) ja tuomio 19.9.2024, Coppo Gavazzi ym. v. parlamentti (C‑725/20 P, EU:C:2024:766, 42 kohta).
22 Ks. etenkin tuomio 19.9.2024, Coppo Gavazzi ym. v. parlamentti (C‑725/20 P, EU:C:2024:766, 43–47 kohta); tuomio 19.9.2024, Santini ym. v. parlamentti (C‑198/21 P, EU:C:2024:768, 38–42 kohta) ja tuomio 19.9.2024, Falqui v. parlamentti (C‑391/21 P, EU:C:2024:769, 41–44 kohta).
23 Tuomio 26.4.1988, Asteris ym. v. komissio (97/86, 99/86, 193/86 ja 215/86, EU:C:1988:199, 27 kohta); tuomio 3.10.2000, Industrie des poudres sphériques v. neuvosto (C‑458/98 P, EU:C:2000:531, 81 kohta) ja tuomio 20.6.2024, EUIPO v. Indo European Foods (C‑801/21 P, EU:C:2024:528, 92 kohta).
24 Ks. vastaavasti tuomio 21.12.2011, Ranska v. People’s Mojahedin Organization of Iran (C‑27/09 P, EU:C:2011:853, 49 kohta) ja tuomio 19.7.2012, neuvosto v. Zhejiang Xinan Chemical Industrial Group (C‑337/09 P, EU:C:2012:471, 47 kohta).
25 Ks. valituksenalaisen tuomion perustelujen merkityksestä valituksen kohteen arvioinnissa julkisasiamies Poiares Maduron ratkaisuehdotus komissio v. max.mobil (C‑141/02 P, EU:C:2004:646, 22 kohta) ja julkisasiamies Mengozzin ratkaisuehdotus yhdistetyissä asioissa komissio v. Siemens Österreich ym. ja Siemens Transmission & Distribution ym. v. komissio (C‑231/11 P–C‑233/11 P, EU:C:2013:578, 34–38 kohta).
26 Tuomio 14.9.1999, komissio v. AssiDomän Kraft Products ym. (C‑310/97 P, EU:C:1999:407, 54 kohta); tuomio 1.6.2006, P & O European Ferries (Vizcaya) ja Diputación Foral de Vizcaya v. komissio (C‑442/03 P ja C‑471/03 P, EU:C:2006:356, 44 kohta) ja tuomio 19.4.2012, Artegodan v. komissio (C‑221/10 P, EU:C:2012:216, 87 kohta).
27 Ks. kyseisen näkökohdan huomioon ottamisesta valituksen kohteen säilymisen arvioinnissa määräys 1.12.2004, SMHV v. Zapf Creation (C‑498/01 P, EU:C:2004:760, 12 kohta) sekä tuomio 21.12.2011, Ranska v. People’s Mojahedin Organization of Iran (C‑27/09 P, EU:C:2011:853, 48 kohta) ja tuomio 19.7.2012, neuvosto v. Zhejiang Xinan Chemical Industrial Group (C‑337/09 P, EU:C:2012:471, 51 kohta).
28 Kursivointi tässä.
29 Ks. riitauttamattomia vaatimuksia koskevan eurooppalaisen täytäntöönpanoperusteen käyttöönotosta 21.4.2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 805/2004 (EUVL 2004, L 143, s. 15) 3 artiklasta riitauttamattomana pidettävän vaatimuksen määritelmä.
30 Ks. vastaavasti SEUT 317 artikla ja SEUT 322 artiklan 1 kohta sekä tuomion ADR 100 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen. Ks. vastaavasti myös, jo ennen unionin saatavien takaisinperintätapana käytettävän kuittauksen kodifiointia Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta 25.6.2002 annetun neuvoston asetuksen (EY, Euratom) N:o 1605/2002 (EYVL 2002, L 248, s. 1) 73 artiklalla, julkisasiamies Légerin ratkaisuehdotus komissio v. CCRE (C‑87/01 P, EU:C:2002:501, 68 kohta).
31 Ks. tuomio 17.1.2007, Kreikka v. komissio (T‑231/04, EU:T:2007:9, 118 kohta) ja tuomio 21.9.2017, Eurofast v. komissio (T‑87/16, EU:T:2017:641, 65 kohta). Ks. myös vastaavasti tuomio 8.11.2011, Walton v. komissio (T‑37/08, EU:C:2011:640, 60 kohta).
32 Tuomio 9.9.2015, Lito Maieftiko Gynaikologiko kai Cheirourgiko Kentro v. komissio (C‑506/13 P, EU:C:2015:562, 20 kohta) ja tuomio ADR, 65 kohta.
33 Ks. julkisasiamies Légerin ratkaisuehdotus Danværn Production (C‑341/93, EU:C:1995:139, 27–31 kohta) ja komissio v. CCRE (C‑87/01 P, EU:C:2002:501, 44 ja 45 kohta) sekä julkisasiamies Spielmannin ratkaisuehdotus E. (Saatavien kuittaainen) (C‑481/24, EU:C:2025:632, 22 kohta ja sitä seuraavat kohdat).
34 Käsiteltävässä asiassa kyseessä olivat kulut, jotka komissio velvoitettiin korvaamaan toisessa asiassa; ks. muita esimerkkejä asiassa, joka johti 10.7.2003 annettuun tuomioon komissio v. CCRE (C‑87/01 P, EU:C:2003:400) (komission sopimuskumppanille myönnetty tuki), tai asiassa, joka johti 11.7.2019 annettuun tuomioon IPPT PAN v. komissio ja REA (T‑805/16, EU:T:2019:496) (komission sopimuskumppanille toisen sopimuksen perusteella maksettava saatava).
35 Tuomio ADR, 69 ja 70 kohta. Ks. myös ratkaisuehdotukseni ADR Center v. komissio (C‑584/17 P, EU:C:2019:941, 100–104 kohta). Ks. vastaavasti myös tuomio 17.1.2019, Aristoteleio Panepistimio Thessalonikis v. ERCEA (T‑348/16 OP, EU:T:2019:14, 165 kohta) ja tuomio 11.7.2019, IPPT PAN v. komissio ja REA (T‑805/16, EU:T:2019:496, 175 kohta).
36 Ks. etenkin tuomio 8.10.2008, Helkon Media v. komissio (T‑122/06, EU:T:2008:418, 46–52 kohta); tuomio 6.10.2015, Technion ja Technion Research & Development Foundation v. komissio (T‑216/12, EU:T:2015:746, 53 kohta) ja tuomio 14.11.2017, Alfamicro v. komissio (T‑831/14, EU:T:2017:804, 191–193 kohta). Unionin yleinen tuomioistuin on perustanut kyseisen oikeuskäytännön erityisesti 10.7.2003 annettuun tuomioon komissio v. CCRE (C‑87/01 P, EU:C:2003:400, 42 ja 45 kohta sekä tuomiolauselma).
37 Tuomio ADR, 73 kohta.
38 Ks. unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 161 artiklan 1 kohta ja 156 artiklan 1 ja 2 kohta sekä unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 165 artiklan 1 kohta ja 160 artiklan 1 ja 2 kohta sekä ratkaisuehdotukseni ADR Center v. komissio (C‑584/17 P, EU:C:2019:941, 49 kohta).
39 Tuomio ADR, 88 kohta. Ks. myös ratkaisuehdotukseni ADR Center v. komissio (C‑584/17 P, EU:C:2019:941, 133–136 kohta).
40 Ks. ratkaisuehdotukseni ADR Center v. komissio (C‑584/17 P, EU:C:2019:941, alaviite 41).
41 Ks. samantapainen ratkaisu Zivilprozessordnungin (Saksan siviiliprosessilaki) 322 §:n 1 momentista, jonka mukaan tuomiot voivat saada lainvoiman vain siltä osin kuin niissä ratkaistaan esitettyjä pyyntöjä.
42 Samanlaisia kysymyksiä nousee yleisesti esiin asioissa, joissa kuittaamalla takaisinperittävän saatavan aiheellisuuden arviointi (mahdollisesti) kuuluu muun tuomioistuimen kuin unionin yleisen tuomioistuimen toimivaltaan; ks. tältä osin tuomio 5.2.2025, Puola v. komissio (T‑830/22 ja T‑156/23, EU:T:2025:131, 23–31 kohta) (vireillä valitus asiassa C‑296/25 P) ja tuomio 5.2.2025, Puola v. komissio (T‑1033/23, EU:T:2025:129, 18–26 kohta) (vireillä valitus asiassa C‑297/25 P). Toisin on, jos unionin yleinen tuomioistuin on itse toimivaltainen tutkimaan perityn vastasaatavan aiheellisuutta: ks. esimerkiksi tuomio 11.7.2019, IPPT PAN v. komissio ja REA (T‑805/16, EU:T:2019:496, 33 kohta ja sitä seuraavat kohdat); ks. kuitenkin tältä osin tuomio ADR, 80–89 kohta sekä ratkaisuehdotukseni ADR Center v. komissio (C‑584/17 P, EU:C:2019:941, 113 kohta ja sitä seuraavat kohdat).
43 Ks. vastaavasti tuomio 17.1.2019, Aristoteleio Panepistimio Thessalonikis v. ERCEA (T‑348/16 OP, EU:C:2019:14, 175 ja 176 kohta). Samoin on ajateltavissa, että sopimuskumppani riitauttaa tarvittaessa toimivaltaisessa tuomioistuimessa pääsaatavan määrän, jonka komissio myöntää olevansa velvollinen maksamaan, jos se ei ole samaa mieltä kyseisestä määrästä. Kuittauspäätös, jonka unionin yleinen tuomioistuin tarvittaessa vahvistaa, ei myöskään voi tehdä kyseisen määrän määrittämisestä oikeudellisesti lopullisesti sitovaa, jos kyseisen määrän arviointi kuuluu muun tuomioistuimen kuin unionin yleisen tuomioistuimen toimivaltaan.
44 Ks. vastaavasti soveltuvin osin tuomio 4.5.2017, Meta Group v. komissio (T‑744/14 P, EU:C:2017:304, 47, 49 ja 258 kohta).
45 Ks. tältä osin ratkaisuehdotukseni ADR Center v. komissio (C‑584/17 P, EU:C:2019:941, 111 kohta).
46 Ks. ratkaisuehdotukseni ADR Center v. komissio (C‑584/17 P, EU:C:2019:941, alaviite 41). Ks. vastaavasti myös julkisasiamies Légerin ratkaisuehdotus komissio v. CCRE (C‑28/01, EU:C:2002:501, 57 kohta).
47 Ks. vuoden 2018 varainhoitoasetuksen 101 artiklan 1 kohdan kolmas alakohta, 102 artiklan 1 kohdan ensimmäinen alakohta ja 103 artikla.
48 Ks. tuomio 15.4.2011, Tšekin tasavalta v. komissio (T‑465/08, EU:T:2011:186, 129 ja 130 kohta) ja tuomio 21.9.2017, Eurofast v. komissio (T‑87/16, EU:T:2017:641, 67 ja 68 kohta).
49 Ks. vuoden 2018 varainhoitoasetuksen 103 artikla.