Väliaikainen versio

JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

JEAN RICHARD DE LA TOUR

22 päivänä lokakuuta 2026(1)

Asia C‑634/25 P

Rafal Stanecki

vastaan

Euroopan komissio

Valitus – Sopimussuhteen ulkopuolista vastuuta koskeva kanne – Henkilöstö – Virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt – 12 artikla – Tehtävien arvokkuus – 17 a artikla – Oikeus sananvapauteen – Puolan tasavallan pysyvälle edustajalle Euroopan unionissa osoitetun yksityisen sähköpostiviestin sävystä aiheutuva kurinpitoseuraamus – Kurinpitomenettelyn aloittamisen ja kurinpitoseuraamuksen lainmukaisuus – Euroopan unionin perusoikeuskirja – 11 artiklan 1 kohta – Sananvapauden käytön rajoittaminen – Hyväksyttävyys

I       Johdanto

1.        ”Lehdistönvapaus kuluu vain silloin, kun sitä ei käytetä.” Kyseinen keskiviikkoisin ilmestyvän ranskalaisen satiirilehden(2) tunnuslause voitaisiin ottaa huomioon sananvapaudessa, johon lehdistönvapaus kuuluu vain yhtenä näkökohtana. Sananvapaus on arvokas oikeus ja demokratian perusta, ja sitä on näin ollen suojeltava tehokkaasti. Kaikille vallanpitäjille ja viranomaisille on houkuttelevaa rajoittaa, vaientaa ja määrätä niitä, jotka käyttävät kyseistä vapautta. Tämän vuoksi sananvapaus on julistettu perusoikeudeksi, jota on suojeltava viranomaisten puuttumiselta. Onko kyseinen sananvapaus suppeampi Euroopan unionin virkamiehen kohdalla? Pitäisikö hänen sananvapauttaan rajoittaa, kun hän ilmaisee itseään yksityishenkilönä ja kirjoittaa yksityisen kirjeen viranomaiselle halventamatta tai arvostelematta toimielintä, jonka palveluksessa hän on? Estääkö virkamiehen asema häntä puhumasta kolmannelle henkilölle hieman kiihkeästi yksityisessä kirjeenvaihdossa? Millä perusteella, kyseisen perusoikeuden kannalta, hänen työnantajansa voi – mielivaltaisesti (?) – päättää, mikä on ”sopiva sävy”, jota virkamiehen tulisi käyttää, vaikka kyseinen kirjeenvaihto ei koske mainittua toimielintä?

2.        Nämä ovat lähinnä ne kysymykset, jotka Rafal Stanecki esitti nyt käsiteltävässä, unionin yleisen tuomioistuimen 23.7.2025 antamasta tuomiosta Stanecki v. komissio tekemässään valituksessa.(3)

3.        Nyt käsiteltävässä asiassa Euroopan komission virkamies Rafal Stanecki, joka on Belgian ja Puolan kansalainen, on ollut kurinpitomenettelyn kohteena, ja kyseinen toimielin on määrännyt hänelle kurinpitoseuraamuksen, jonka mukaan palkkatason korotus keskeytetään 12 kuukaudeksi (jäljempänä valituksenalainen päätös) sillä perusteella, että hänen henkilökohtaisesta sähköpostiosoitteestaan omissa nimissään lähettämänsä kirjallinen viesti Puolan tasavallan pysyvälle edustajalle Euroopan unionissa (jäljempänä Puolan suurlähettiläs), jossa hän kiisti Puolan suurlähettilään oikeusvaltioon liittyviä aiheita koskevat kannanotot epäasianmukaisena pidettävään sävyyn, heikensi hänen hoitamiinsa tehtäviin kohdistuvaa arvonantoa.

4.        Unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi valituksenalaisessa tuomiossa valittajan valituksenalaisesta päätöksestä nostaman kumoamiskanteen ja kumosi sen sillä perusteella, että seuraamuksen vakavuutta määritettäessä huomioon otettavia raskauttavia ja lieventäviä asianhaaroja painotettaessa tehtiin arviointivirhe (kyseisen tuomion tuomiolauselman 1 kohta). Unionin yleinen tuomioistuin kuitenkin hylkäsi hänen vahingonkorvauskanteensa (mainitun tuomion tuomiolauselman 2 kohta) ja vahvisti itse kurinpitomenettelyn lainmukaisuuden. Unionin yleinen tuomioistuin nimittäin katsoi, että komissio saattoi perustellusti luokitella kyseessä olevan käytöksen ”Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen (jäljempänä henkilöstösäännöt) 12 artiklassa tarkoitettujen henkilöstösääntövelvollisuuksien noudattamatta jättämiseksi” ja määrätä valittajalle kurinpitoseuraamuksen loukkaamatta tämän oikeutta henkilöstösääntöjen 17 a artiklassa ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 11 artiklan 1 kohdassa taattuun sananvapauteen.(4)

5.        Ehdotan tässä ratkaisuehdotuksessa, että unionin tuomioistuin kumoaa valituksenalaisen tuomion tuomiolauselman 2 kohdan.

6.        Ensinnäkin siltä osin kuin on kyse analyysistä, joka koskee valittajan käytöksen määrittelyä ”kurinpidollista seuraamusta edellyttäväksi rikkeeksi” henkilöstösääntöjen 12 artiklan kannalta, katson, että unionin yleinen tuomioistuin ei ole arvioinut oikein sitä, missä määrin kyseessä oleva yksityinen kirjeenvaihto aiheutti eturistiriitaa, joka oli omiaan heikentämään virkamiehen hoitamiin tehtäviin kohdistuvaa arvonantoa kyseisessä artiklassa tarkoitetulla tavalla. Selitän nimittäin, että unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi asiayhteyteen liittyvät seikat, jotka olivat olennaisia niiden tosiseikkojen oikeudellisen määrittelyn kannalta, joihin valittajan väitetään syyllistyneen, ja jätti ottamatta huomioon Puolan suurlähettilään tosiasiallisen ja välittömän osallistumisen kyseiseen ristiriitaan.

7.        Toiseksi katson perusoikeuskirjan 11 artiklan 1 kohdassa taattua sananvapautta koskevan oikeuden loukkaamiseen liittyvän arvioinnin osalta, että unionin yleinen tuomioistuin ei ole tarkastellut asianmukaisesti, missä määrin kyseessä olevan kurinpitomenettelyn aloittaminen oli perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdassa(5) asetettujen vaatimusten mukainen rajoitus. Olen sitä mieltä, että rajoittuessaan toistamaan lähes koko perusteluissaan ne sanamuodot ja oikeudellisen analyysin, joita se käytti 7.9.2022 antamassaan tuomiossa DD v. FRA,(6) sellaisen virkamiehen osalta, joka syyllistyi tehtäviensä hoidossa plagiointiin, unionin yleinen tuomioistuin ei ole tutkinut kyseessä olevaa käytöstä ja puuttumista konkreettisesti ja tehokkaasti ja että se on jättänyt huomiotta tehokasta tuomioistuinvalvontaa koskevat takeet.

II     Asiaa koskevat oikeussäännöt

8.        Henkilöstösääntöjen II osastossa, jonka otsikko on ”Virkamiehen oikeudet ja velvollisuudet”, olevassa 12 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Virkamiehen on pidättäydyttävä sellaisista teoista ja sellaisesta käytöksestä, jotka voisivat heikentää kyseisen virkamiehen hoitamiin tehtäviin kohdistuvaa arvonantoa.”

9.        Henkilöstösääntöjen 17 a artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Virkamiehellä on oikeus sananvapauteen, noudattaen aiheellisella tavalla lojaalisuuden- ja puolueettomuuden periaatteita.”

III  Asian tausta

10.      Nyt käsiteltävää valitusta varten asian tausta voidaan tiivistää seuraavasti.(7)

11.      Valittaja oli 19.12.2021 henkilökohtaisesta sähköpostiosoitteestaan kirjeenvaihdossa (jäljempänä riidanalainen sähköpostiviestien vaihto) Puolan suurlähettilään kanssa.

12.      Ensimmäisen sähköpostiviestin, joka lähetettiin klo 19.49 puolaksi, otsikkona oli ”Joulutervehdys [Puolan] suurlähettiläälle”. Se kuului seuraavasti:

”Arvoisa suurlähettiläs,

Puolan viimeaikaisten tapahtumien johdosta haluaisin ilmaista toiveeni, että sekä teidän että teidän puolalaisten valtuuttajienne katsotaan olevan poliittisesti vastuussa eurooppalaisvastaisista ja venäläismielisistä toimistanne.

Täällä Brysselissä [(Belgia)] nimissänne tuhotaan demokratiaa ja vapaita tiedotusvälineitä. Haluan vakuuttaa teille, että toimintaanne täällä Brysselissä ei varmasti unohdeta.

Puolan vapaassa riippumattomassa tuomioistuimessa ratkaistaan, oletteko vahingoittanut tietoisesti Puolan etuja.

Ystävällisin terveisin

Rafal Stanecki

Bryssel”

13.      Samana päivänä klo 19.57 Puolan suurlähettiläs vastasi valittajalle ja toimitti kopion hänen sähköpostiviestistään komission pääsihteerille ja komission puheenjohtajan kabinettipäällikölle. Kyseinen sähköpostiviesti kuului seuraavasti:

”– –

Toivotan teille menestystä ilmastonmuutoksen torjuntatyössä [ja luotan] komission toimintaan – –

Toivon, että ette lähetä minulle uhkauksia ja että ette halua pelotella minua.

– – ”

14.      Vastauksena kyseiseen sähköpostiviestiin valittaja kirjoitti Puolan suurlähettiläälle samana päivänä kello 20.47 toisen sähköpostiviestin, joka kuului seuraavasti:

”– –

Kiitän teitä nopeasta vastauksestanne ja komission suhteen ilmaisemastanne huolenaiheesta – – Olisin enemmän huolissani Puolan tulevaisuudesta ja sen jäsenyydestä [unionissa].

Komissio tulee kyllä toimeen.

Kannattaa lukea teksti huolellisesti ja pohtia tekojensa seurauksia.

– –”

15.      Koska komission pääsihteeri piti riidanalaista sähköpostiviestien vaihtoa epäasianmukaisena, hän pyysi heti seuraavana päivänä asian saattamista komission tutkinta- ja kurinpitotoimiston (IDOC) käsiteltäväksi. Suoritettiin hallinnollinen tutkimus ja aloitettiin kurinpitomenettely sillä perusteella, että valittaja rikkoi henkilöstösääntöjen 11, 12 ja 17 a artiklaa käyttämällä kyseisessä viestittelyssä epäasianmukaista sävyä.

16.      Kyseisen menettelyn päätteeksi annettiin yhtäältä valituksenalainen päätös, jonka lainmukaisuudesta on kyse käsiteltävässä asiassa, ja toisaalta päätös olla merkitsemättä väliaikaisesti valittajan nimeä vuoden 2022 ylennyskierroksella ylennettyjen virkamiesten luetteloon, minkä lainmukaisuudesta on kyse asiassa Stanecki v. komissio (C‑233/25 P), jonka käsittely on tällä hetkellä keskeytetty.

17.      Valittaja teki 29.9.2023 valituksenalaisesta päätöksestä henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan mukaisen valituksen, joka hylättiin 25.1.2024.

IV     Menettely unionin tuomioistuimissa

A       Menettely unionin yleisessä tuomioistuimessa ja valituksenalainen tuomio

18.      Valittaja nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 21.2.2024 toimittamallaan kannekirjelmällä SEUT 270 artiklaan perustuvan kanteen, jossa hän vaati yhtäältä valituksenalaisen päätöksen kumoamista ja toisaalta sen vahingon korvaamista, joka hänelle oli aiheutunut kyseisen päätöksen tekemisestä.

1.     Kumoamisvaatimukset

19.      Valittaja vetosi kumoamisvaatimustensa tueksi neljään valitusperusteeseen, joista ensimmäinen koski useita valmistelutoimenpiteitä rasittavia ilmeisiä arviointivirheitä, toinen henkilöstösääntöjen 12 artiklan rikkomista, kolmas sananvapautta koskevan oikeuden loukkaamista ja neljäs henkilöstösääntöjen liitteessä IX olevien 10 ja 22 artiklan rikkomista. Valittaja vaati myös korvausta fyysisestä ja henkisestä kärsimyksestä, joita hänelle oli aiheutunut valituksenalaisesta päätöksestä ja joiden arvoksi hän arvioi 50 000 euroa.

20.      Kumoamisvaatimusten osalta unionin yleinen tuomioistuin tutki ensin ensimmäisen valitusperusteen, joka koski valituksenalaisen tuomion 23–49 kohdassa useita valmistelutoimenpiteitä rasittavia ilmeisiä arviointivirheitä, ja hylkäsi sen perusteettomana.

21.      Unionin yleinen tuomioistuin katsoi ensinnäkin, että toisin kuin valittaja väitti, sekä IDOC että nimittävä viranomainen ottivat huomioon poliittisen asiayhteyden, jossa riidanalainen sähköpostiviestien vaihto tapahtui. Unionin yleinen tuomioistuin totesi kyseisen tuomion 38 ja 39 kohdassa, että nimittävän viranomaisen mukaan valittajan oli nimenomaan poliittisesti arkaluonteisen asiayhteyden vuoksi vältettävä kääntymästä kiistanalaisen aiheen osalta Puolan suurlähettilään puoleen epäasianmukaisella tavalla.

22.      Toiseksi se hylkäsi valittajan väitteen, joka koski hänen komissiossa suoritettavien tehtäviensä vaivatonta tunnistamista internethaun avulla.

23.      Kolmanneksi unionin yleinen tuomioistuin katsoi 24.11.2021 annetun tuomion CX v. komissio(8) perusteella, että IDOCia ja komission henkilöstöhallinnon ja turvallisuustoiminnan pääosaston (PO) pääjohtajaa ei voida moittia siitä, että ne ottivat huomioon sen, ettei valittaja ottanut etäisyyttä komissioon virkamiehenä, koska kyseinen seikka on yksi niistä tekijöistä, jotka muodostavat kyseisen henkilön käyttäytymisen, joka saattoi aiheuttaa kolmansien tahojen silmissä sekaannusta niistä unionin intresseistä, joita hänen on tarkoitus palvella.

24.      Tämän jälkeen unionin yleinen tuomioistuin tutki toisen valitusperusteen, joka koski henkilöstösääntöjen 12 artiklan rikkomista valituksenalaisen tuomion 51–73 kohdassa, ja kolmannen valitusperusteen, joka koski sananvapautta koskevan oikeuden väitettyä loukkaamista valituksenalaisen tuomion 75–92 kohdassa, minkä jälkeen se hylkäsi ne perusteettomina. Koska sen arvioinnit kyseenalaistetaan nyt käsiteltävän valituksen yhteydessä, niistä esitetään erityisesti yhteenveto tämän ratkaisuehdotuksen 47–52 ja 74–76 kohdassa.

25.      Lopuksi on todettava neljännestä kumoamisperusteesta, joka koskee henkilöstösääntöjen liitteessä IX olevien 10 ja 22 artiklan rikkomista, että unionin yleinen tuomioistuin tutki kyseisen tuomion 94–151 kohdassa tapaa, jolla nimittävä viranomainen määritti kurinpitoseuraamuksen huomioon otettavien raskauttavien ja lieventävien asianhaarojen perusteella. Se katsoi tältä osin, että nimittävä viranomainen ei voinut ottaa huomioon sitä, että valittaja riitautti niiden tosiseikkojen oikeudellisen määrittelyn, joihin hänen väitettiin syyllistyneen, kyseisen seuraamuksen koventamiseksi, ja katsoi näin ollen, että ”[valituksenalainen] päätös on kumottava siltä osin kuin – – kolmijäseninen nimittävä viranomainen tukeutui virheellisesti raskauttavana asianhaarana valittajan asenteeseen kurinpitomenettelyn aikana”.

2.     Vahingonkorvausvaatimukset

26.      Unionin yleinen tuomioistuin muistutti valituksenalaisen tuomion 155 kohdassa aluksi kolmesta edellytyksestä, joiden täyttyminen on välttämätöntä toimielimen vastuun syntymiseksi virkamiehen esittämän vahingonkorvausvaatimuksen yhteydessä, eli kyseisen toimielimen moititun toiminnan lainvastaisuudesta, väitetyn vahingon tosiasiallisuudesta ja käytöksen ja väitetyn vahingon välisestä syy‑yhteydestä.

27.      Tämän jälkeen unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kyseisen tuomion 157 kohdassa perusteettomana vahingonkorvausvaatimuksen, joka koski valittajalle väitetysti aiheutuneen fyysisen vahingon korvaamista. Se katsoi, että komissio saattoi perustellusti aloittaa kurinpitomenettelyn valittajaa vastaan ja määrätä hänelle kurinpitoseuraamuksen riidanalaisen sähköpostiviestien vaihdon yhteydessä ilmenneen käytöksen vuoksi. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi näin ollen, että vaikka valituksenalaisessa päätöksessä on oikeudellinen virhe, siinä ei kyseenalaistettu kurinpitomenettelyn pätevyyttä kokonaisuudessaan, joten käytöksen lainvastaisuutta koskeva ensimmäinen edellytys ei täyttynyt.

28.      Mainitun tuomion 162 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi lopuksi perusteettomana vahingonkorvausvaatimuksen, joka koski valittajalle väitetysti aiheutuneen henkisen kärsimyksen korvaamista. Se katsoi ensinnäkin, ettei valittaja selittänyt, missä määrin kurinpitomenettelyn 19 kuukauden kesto oli kohtuuton. Toiseksi se katsoi, että valituksenalaisen päätöksen kumoamisella korvattiin asianmukaisesti ja riittävästi henkinen kärsimys, joka aiheutui valittajan maineelle ja ammatilliselle luotettavuudelle koituneesta vahingosta. Kolmanneksi se muistutti, ettei komissio loukannut sananvapautta koskevaa oikeutta.

29.      Kyseisten seikkojen vuoksi unionin yleinen tuomioistuin kumosi valituksenalaisen tuomion 163 kohdassa valituksenalaisen päätöksen ja hylkäsi kanteen muilta osin.

B       Unionin tuomioistuimelle tehty valitus ja komission samanaikaisesti tekemä muutospäätös

1.     Menettely unionin tuomioistuimessa ja asianosaisten vaatimukset

30.      Valittaja teki 26.9.2025 valituksen valituksenalaisesta tuomiosta. Vaatimuksissaan hän vaatii unionin tuomioistuinta kumoamaan kyseisen tuomion tuomiolauselman 2 kohdan ja toteamaan, että hänen unionin yleisessä tuomioistuimessa nostamansa kanne, vahingonkorvausvaatimukset mukaan lukien, on perusteltu, kumoamaan valituksenalaisen päätöksen tai palauttamaan asian unionin yleiseen tuomioistuimeen ja velvoittamaan komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

31.      Komissio vaatii unionin tuomioistuinta jättämään valituksen tutkimatta tai toissijaisesti hylkäämään valituksen perusteettomana sekä velvoittamaan valittajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

32.      Valittaja ja komissio esittivät 9.9.2026 pidetyssä istunnossa suulliset huomautuksensa ja vastasivat unionin tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin.

2.     Muutospäätös

33.      Samanaikaisesti nyt käsiteltävän valituksen tekemisen kanssa komissio pani valituksenalaisen tuomion täytäntöön SEUT 266 artiklan nojalla tekemällä 24.10.2025 muutospäätöksen (jäljempänä muutospäätös), jolla se aikoi korjata valituksenalaisen päätöksen lainvastaisuuden. Kyseisellä muutospäätöksellä, jota on sovellettu 1.11.2025 alkaen, valittajalle määrättävää palkkatason korotuksen keskeyttämistä koskevaa kurinpitoseuraamusta lyhennetään yhdeksään kuukauteen. Valittaja teki 21.1.2026 kyseisestä päätöksestä henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan nojalla valituksen, joka hylättiin 8.5.2026.

34.      Valittaja nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 17.7.2026 toimittamallaan kannekirjelmällä, joka kirjattiin asianumerolla T‑446/26, uuden SEUT 270 artiklaan perustuvan kanteen, jossa hän vaati yhtäältä muutospäätöksen kumoamista ja toisaalta sen vahingon korvaamista, joka hänelle oli aiheutunut kyseisen päätöksen tekemisestä.

35.      Kyseinen toinen kanne eroaa ensimmäisestä siltä osin kuin valittaja vetoaa kolmannessa kumoamisperusteessaan nimenomaisesti perusoikeuskirjan 7 artiklassa taatun hänen yksityiselämänsä ja viestiensä kunnioittamista koskevan oikeuden loukkaamiseen.

V       Valituksen oikeudellinen arviointi

A       Valituksen tutkittavaksi ottaminen

36.      Komissio väittää, että nyt käsiteltävä valitus on jätettävä tutkimatta, koska valituksenalaisen tuomion tuomiolauselman 1 kohdassa kumottiin kokonaisuudessaan valituksenalainen päätös ja hyväksyttiin kokonaisuudessaan valittajan kumoamisvaatimukset. Komission mukaan valittaja vaatii ainoastaan kyseisen tuomion perustelujen korvaamista henkilöstösääntöjen 12 artiklan rikkomista ja sananvapautta koskevan oikeuden loukkaamista koskevan toisen ja kolmannen kumoamisperusteen osalta. Komissio väittää lisäksi, että siltä osin kuin vahingonkorvausvaatimukset perustuvat vahinkoihin, joita valittajalle väitetään aiheutuneen valituksenalaisen päätöksen tekemisestä, mainitun tuomion perusteltavuutta ei ole enää tarpeen tutkia tältä osin. Komission mukaan kyseiset vaatimukset on tutkittava muutospäätöksestä nostetun kumoamiskanteen yhteydessä, joka on parhaillaan vireillä unionin yleisessä tuomioistuimessa (T‑446/26).

37.      Minusta vaikuttaa päinvastoin siltä, että valitus voidaan ottaa tutkittavaksi.

38.      Muistutan, että Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 56 artiklan toisen kohdan mukaan muutosta voivat hakea kaikki asianosaiset, joiden vaatimukset on kokonaan tai osittain hylätty.(9) Tältä osin unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 169 artiklan 1 kohdassa täsmennetään, että valituksessa voidaan vaatia unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisun tuomiolauselmaan tai määräysosaan sisältyvän lopputuloksen kumoamista kokonaan tai osittain. Kyseisellä määräyksellä pannaan täytäntöön perusperiaate, jonka mukaan valitus on kohdistettava unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisun tuomiolauselmaan tai määräysosaan eikä siinä voida pelkästään vaatia ratkaisun joidenkin perustelujen muuttamista.(10) Oikeussuojan tarve nimittäin edellyttää, että valituksen lopputulos voi tuottaa valittajalle etua.(11)

39.      Nyt käsiteltävässä asiassa valituksenalaisen tuomion tuomiolauselman sanamuoto on seuraava:

”1)      [valituksenalainen] päätös, jolla [valittajalle] määrättiin kurinpitoseuraamuksena ikälisien kertymisen keskeyttäminen kahdeksitoista kuukaudeksi, kumotaan.

2)      Kanne hylätään muilta osin.

3)      Rafal Stanecki ja komissio vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.”

40.      Kyseistä tuomiolauselmaa on tulkittava siten, että otetaan huomioon ero, joka on tehtävä yhtäältä kyseessä olevan käytöksen kurinpitorikkomukseksi määrittelemisen, joka on johtanut kurinpitomenettelyyn, ja toisaalta valituksenalaisessa päätöksessä kyseisen menettelyn päätteeksi määrätyn seuraamuksen suuruuden välillä.

41.      Valituksenalaisen tuomion tuomiolauselman 1 kohdassa kumotaan valituksenalainen päätös. Kyseessä on päätöksen kumoaminen kokonaisuudessaan sillä perusteella, että seuraamuksen yksilöllistämistä koskevaa periaatetta ei ole noudatettu.(12) Vaikka unionin tuomioistuin toteaisi, että unionin yleinen tuomioistuin on virheellisesti hylännyt toisen ja kolmannen kumoamisperusteen, jotka koskevat henkilöstösääntöjen 12 artiklan rikkomista ja sananvapautta koskevan oikeuden loukkaamista, kyseisellä toteamuksella ei tosiasiassa ole vaikutusta valituksenalaisen päätöksen laillisuuden arviointiin, koska se on poistunut oikeusjärjestyksestä, eikä siitä ole mitään hyötyä valittajalle. Nyt käsiteltävän valituksen vaatimuksissa ei näin ollen voida vaatia valituksenalaisen tuomion tuomiolauselman 1 kohdan kumoamista.(13)

42.      Kyseisen tuomion 151 kohdasta ilmenee kuitenkin selvästi, että kyseinen päätös kumottiin ”siltä osin kuin” kolmijäseninen nimittävä viranomainen teki virheen määrittäessään seuraamuksen suuruutta, koska se otti virheellisesti raskauttavana asianhaarana huomioon valittajan käytöksen kurinpitomenettelyn aikana. Lisäksi kyseisen tuomion 73, 92, 156 ja 161 kohdasta ilmenee nimenomaisesti, että unionin yleinen tuomioistuin vahvisti komission aloittaman kurinpitomenettelyn lainmukaisuuden katsoen, että riidanalainen sähköpostiviestien vaihto oli todellakin henkilöstösääntöjen 12 artiklassa tarkoitettu kurinpitorikkomus, jolla heikennettiin tehtäviin kohdistuvaa arvonantoa (toinen kumoamisperuste, valituksenalaisen tuomion 55–73 ja 156 kohta) ja josta komissio saattoi määrätä seuraamuksia valittajan sananvapautta loukkaamatta (kolmas kumoamisperuste, kyseisen tuomion 78–92, 156 ja 161 kohta).(14) Tältä osin unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että valituksenalainen päätös ei merkitse sitä, että komissio on toiminut lainvastaisesti, joten komissio ei voi olla vastuussa. Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi näin ollen kyseisellä perusteella mainitun tuomion tuomiolauselman 2 kohdassa valittajan esittämän vahingonkorvausvaatimuksen. Korostan tältä osin, että toisin kuin komissio väitti istunnossa, kyseinen vaatimus ei perustu yksinomaan vahinkoihin, joita valittajalle väitetään aiheutuneen valituksenalaisen päätöksen tekemisestä, vaan se koskee myös kurinpitomenettelyn aloittamisesta aiheutuneita vahinkoja.(15)

43.      Juuri siksi, että unionin yleinen tuomioistuin tunnusti kurinpitomenettelyn lainmukaisuuden, komissio saattoi tehdä muutospäätöksen ilman, että sen olisi pitänyt tehdä päätös uuden valittajaan kohdistuvan kurinpitomenettelyn aloittamisesta. Kyseisten seikkojen perusteella ei voida perustellusti väittää, että asia ratkaistiin valittajan eduksi valituksenalaisen päätöksen kumoamisen vuoksi. Valittajalla on nimittäin edelleen selvä intressi riitauttaa komission toiminnan lainmukaisuutta koskeva oikeudellinen arviointi, johon unionin yleinen tuomioistuin perusti hänen vahingonkorvauskanteensa hylkäämisen ja jonka perusteella komissio teki muutospäätöksen. Kyseisen mahdollisuuden epääminen valittajalta merkitsisi perusoikeuskirjan 47 artiklan nojalla valittajalle kuuluvan tehokkaan oikeussuojan loukkaamista. Näin ollen siinä tapauksessa, että nyt käsiteltävä valitus jätetään tutkimatta, valituksenalainen tuomio, jonka täytäntöön panemiseksi muutospäätös tehtiin, saa lainvoiman, eikä unionin yleinen tuomioistuin näin ollen lausu uudelleen valittajan esittämistä väitteistä.

44.      Näin ollen sen varmistamiseksi, että valittajalla on saada asia käsitellyksi kahdessa oikeusasteessa käynnissä olevassa menettelyssä, nyt käsiteltävä valitus on otettava tutkittavaksi siltä osin kuin se koskee valituksenalaisen tuomion tuomiolauselman 2 kohtaa.

B       Valituksen perusteltavuus

45.      Valittaja esittää valituksensa tueksi kolme valitusperustetta, joissa hän moittii unionin yleistä tuomioistuinta ensinnäkin siitä, että se on tulkinnut virheellisesti henkilöstösääntöjen 12 artiklan ulottuvuutta ja erityisesti eturistiriidan osoittamista koskevaa edellytystä, ja toiseksi siitä, että se on tulkinnut virheellisesti virkamiehen sananvapautta koskevan oikeuden käyttämiseen puuttumisen hyväksyttävyyttä koskevia edellytyksiä, ja tämän vuoksi siitä, että se on kolmanneksi arvioinut virheellisesti edellytystä, joka koskee komission toiminnan lainmukaisuutta hänen vahingonkorvausvaatimuksensa yhteydessä.

1.     Ensimmäinen valitusperuste, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin on arvioinut virheellisesti henkilöstösääntöjen 12 artiklassa tarkoitetun eturistiriidan olemassaoloa koskevaa edellytystä

46.      Ensimmäisessä valitusperusteessaan valittaja riitauttaa unionin yleisen tuomioistuimen päätelmän, jonka mukaan riidanalainen sähköpostiviestien vaihto oikeutti häntä koskevan kurinpitomenettelyn aloittamisen sillä perusteella, että kyseinen käytös heikensi henkilöstösääntöjen 12 artiklassa tarkoitettua tehtäviin kohdistuvaa arvonantoa ja etenkin aiheutti sekaannusta hänen yksityisten etujensa ja komission ajamien intressien välillä.

a)     Valituksenalainen tuomio

47.      Unionin yleinen tuomioistuin tutki valittajan toisen kumoamisperusteensa tueksi esittämät väitteet, jotka koskevat henkilöstösääntöjen 12 artiklan rikkomista, valituksenalaisen tuomion 55–73 kohdassa ja hylkäsi kyseisen kumoamisperusteen perusteettomana.

48.      Unionin yleinen tuomioistuin muistutti kyseisen tuomion 56–60 kohdassa oikeuskäytännössä kehitellyistä periaatteista, jotka koskevat henkilöstösääntöjen 12 artiklan ulottuvuutta ja erityisesti sitä, onko virkamiehen kunnioitettava ”tehtäviinsä kohdistuvaa arvonantoa”, ja päätteli tästä, että ”jos virkamies on yksityisessä asiayhteydessä toimiessaan tunnistettavissa toimielimen henkilöstön jäseneksi ja jos hän käyttäytyy tavalla, jota voidaan käytöksen asiayhteyden huomioon ottaen pitää epäasianmukaisena ja jonka voidaan katsoa aiheuttavan sekaannusta hänen kyseisellä käytöksellään tavoittelemiensa yksityisten etujen ja niiden unionin intressien, joita hänen on tarkoitus palvella, välillä, kyseisen käytöksen johdosta voidaan aloittaa kurinpitomenettely, jos se on omiaan heikentämään unionin ja virkamiehen välistä luottamussuhdetta, koska se voi merkitä henkilöstösääntöjen 12 artiklasta johtuvien velvoitteiden noudattamatta jättämistä” (mainitun tuomion 61 kohta).

49.      Kyseisen määritelmän perusteella unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 73 kohdassa, että valittajan käytös riidanalaisen sähköpostiviestien vaihdon yhteydessä merkitsi henkilöstösääntöjen 12 artiklasta johtuvien velvoitteiden noudattamatta jättämistä, koska kyseinen tietojenvaihto oli epäasianmukaista muun muassa siinä käytetyn sävyn (kyseisen tuomion 63–67 kohta), kyseisen sävyn aiheuttaman eturistiriidan (kyseisen tuomion 68–71 kohta) ja unionin ja virkamiehen välisen luottamussuhteen heikentymisen vuoksi (saman tuomion 72 kohta).

50.      Tarkemmin sanottuna unionin yleinen tuomioistuin ensinnäkin vahvisti komission näkemyksen, jonka mukaan riidanalaisen sähköpostiviestien vaihdon sisältö ja sävy olivat epäasianmukaisia (valituksenalaisen tuomion 67 kohta). Se totesi, että kyseisen sähköpostiviestien vaihdon sanamuoto ”on vihamielisen ja epäkunnioittavan luonteensa suhteen täysin yksiselitteinen” (kyseisen tuomion 63 kohta) ja että se ilmentää ”avoimen vihamielistä asennetta, joka menee paljon hyvin punnittua kritiikkiä pidemmälle” (mainitun tuomion 65 kohta). Unionin yleinen tuomioistuin katsoi myös, että sävy ”[ei] vastannut kunnioitusta, jota ammattihenkilölle on osoitettava hänen hoitaessaan tehtäviään”, koska sillä ”välitettiin jyrkästi syytöksiä, joiden tueksi ei ole esitetty todisteita ja jotka kyseenalaistivat [Puolan] suurlähettilään työn tehtäviensä hoidossa” (saman tuomion 66 kohta).

51.      Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 71 kohdassa, että riidanalainen sähköpostiviestien vaihto oli omiaan aiheuttamaan Puolan suurlähettilään silmissä sekaannusta niistä unionin intresseistä, joita valittajan pitäisi palvella. Todettuaan kyseisessä yhteydessä, että valittaja ei maininnut kyseisessä sähköpostiviestien vaihdossa asemaansa komission virkamiehenä, unionin yleinen tuomioistuin totesi kuitenkin, ettei hän ryhtynyt varotoimiin rajatakseen sähköpostiviestiensä ulottuvuutta, ja etenkin, että siltä osin kuin hän viittasi Brysselin kaupunkiin, hän ei voi moittia Puolan suurlähettilästä siitä, että tämä tutki itse valittajan henkilöllisyyttä ja löysi yhteyden valittajan tehtäviin komissiossa (kyseisen tuomion 69 kohta). Unionin yleinen tuomioistuin katsoi lisäksi, että kun otetaan huomioon valittajan korkea palkkaluokka (AD 8) ja työkokemus komissiossa, erityisen arkaluonteinen poliittinen asiayhteys ja kyseisen toimielimen rooli mainitussa asiayhteydessä, valittaja ei voinut olla tietämätön siitä, että hänen oli toimittava varovaisesti, koska hänen sanojaan voidaan tulkita siten, että ne ovat peräisin komission virkamieheltä ja että ne menevät pidemmälle kuin pelkkä henkilökohtainen mielipide, joka ilmaistaan yksinomaan kansalaisena (mainitun tuomion 70 kohta).

52.      Kolmanneksi unionin yleinen tuomioistuin totesi saman tuomion 72 kohdassa, että valittajan käytös on voinut vaikuttaa unionin ulkoiseen julkisuuskuvaan eli kuvaan erityisen hyvästä ja kunnioitettavasta käytöksestä, jota sen henkilöstön jäseniltä voidaan perustellusti odottaa muun muassa Puolan suurlähettilään kaltaista jäsenvaltion pysyvää edustajaa kohtaan, joten hänen käytöksensä heikensi unionin ja virkamiehen välistä luottamussuhdetta.

b)     Asianosaisten perustelut

53.      Ensimmäinen valitusperuste voidaan jakaa kahteen osaan.

54.      Ensimmäisen valitusperusteen ensimmäisessä osassa valittaja katsoo, että unionin yleinen tuomioistuin on arvioinut virheellisesti henkilöstösääntöjen 12 artiklan ulottuvuutta virkamiehen yksityiselämässään tekemien tekojen osalta. Yhtäältä unionin yleinen tuomioistuin on tulkinnut kyseistä säännöstä laajasti soveltaessaan sitä tilanteeseen, jossa valittajaa moititaan siitä, että hän on aiheuttanut sekaannusta yksityisten etujensa ja komission tavoittelemien etujen välillä, vaikka on osoitettu, että hän lähetti riidanalaiset sähköpostiviestit yksityisesti komissiossa tehtävän työn ulkopuolella eikä toiminut komission nimissä eikä komission lukuun. Toisaalta unionin yleinen tuomioistuin tulkitsi kyseistä 12 artiklaa kohtuuttomalla tavalla vaatiessaan unionin kansalaisena toimivaa virkamiestä kirjoittamaan järjestelmällisesti varoituksen, jonka mukaan hän ei ilmaise unionin virallista kantaa. Kyseessä on suhteeton vaatimus, joka on lisäksi ristiriidassa myös kyseisestä artiklasta johtuvan hienotunteisuutta koskevan velvollisuuden kanssa.

55.      Ensimmäisen valitusperusteen toisessa osassa valittaja väittää, että valituksenalaisen tuomion 68–71 kohdassa esitetty arviointi, joka koskee eturistiriitariskin olemassaoloa koskevan arviointiperusteen arviointia, on perusteltu ristiriitaisesti.

56.      Erityisesti valituksenalaisen tuomion 71 kohdassa esitetty päätelmä, jonka mukaan ”valittajan käytös on omiaan vaikuttamaan [Puolan] suurlähettilään silmissä siltä, että se saattaa aiheuttaa sekaannusta niistä unionin intresseistä, joita hänen on tarkoitus palvella”, on ilmeisessä ristiriidassa kyseisen tuomion 68 kohdassa esitetyn toteamuksen kanssa, jonka mukaan ”riidanalaisesta sähköpostiviestien vaihdosta ei ilmene, että hän nimenomaisesti vahvisti kirjoittaneensa komission nimissä tai komission lukuun”. Valittajan mukaan tällainen päätelmä vahvistaa implisiittisesti mutta välttämättä hänen mainitun tuomion 53 kohdassa esitetyn väitteensä, jonka mukaan tällaisen sekaannuksen hänen henkilökohtaisten etujensa ja komission intressien välillä aiheutti Puolan suurlähettiläs, joka julkisti riidanalaisen sähköpostiviestien vaihdon ja viesti kyseisestä aiheesta Puolan tiedotusvälineissä.

57.      Komissio kiistää kyseiset väitteet. Vastauksena unionin tuomioistuimen esittämiin suullisiin kysymyksiin se muistutti henkilöstösääntöjen 12 artiklan soveltamisalasta sellaisena kuin se on määritelty unionin yleisen tuomioistuimen 1.6.2022 antamassa tuomiossa Cristescu v. komissio.(16) Se totesi, että vaikka unionin virkamiehillä on periaatteessa vapaus ilmaista mielipiteensä yksityishenkilöinä, heidän on huolehdittava siitä, että he noudattavat tiettyä hienotunteisuutta, jotta he eivät heikennä tehtäviinsä kohdistuvaa arvonantoa, sillä heidän asemansa virkamiehenä säilyy kaikissa olosuhteissa. Jäsenvaltioiden olisi erityisesti jäsenvaltion diplomaattiselle edustajalle osoitetussa yksityisessä kirjeenvaihdossa osoitettava ”diplomaattista kunnioitusta” ja kohteliaisuutta komission ja jäsenvaltioiden välisten rauhallisten suhteiden varmistamiseksi sekä jäsenvaltioiden välisen tiiviin yhteistyön takaamiseksi. Silloin, kun virkamies käyttäytyy täysin epäasianmukaisesti ja selvästi vihamielisesti pysyvää edustajaa kohtaan, kyseinen virkamies saattaa näin ollen aiheuttaa sekaannusta, joka vaikuttaa komission intresseihin.

c)     Arviointi

58.      Henkilöstösääntöjen 12 artiklan tarkoituksena on varmistaa, että virkamiehet viestivät käyttäytymisellään arvokkuudesta, joka vastaa sitä erityisen moitteetonta ja kunnioitettavaa käytöstä, jota kansainvälisiltä virkamiehiltä voidaan odottaa.(17) Kyseinen säännös on – henkilöstösääntöjen 11 ja 21 artiklan ohella – yksi jokaista virkamiestä koskevan lojaalisuusvelvollisuuden erityisistä ilmauksista.(18) Kyseinen velvollisuus nimittäin edellyttää paitsi sitä, että kyseinen virkamies pidättäytyy hänen asemaansa kohdistuvaa arvonantoa ja toimielimen sekä sen yksiköiden kunnioitusta heikentävästä käyttäytymisestä, mutta myös sitä, että virkamies, erityisesti jos hän on korkeassa asemassa, osoittaa kaikkien epäilysten yläpuolella olevaa käytöstä, jotta hänen ja toimielimen väliset luottamussiteet pysyvät jatkuvasti yllä.(19) Unionin yleisen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että lojaalisuusvelvollisuuden noudattaminen ei koske pelkästään virkamiehelle uskottujen erityistehtävien toteuttamista, vaan se koskee myös kaikkia virkamiehen ja toimielimen välisiä suhteita.(20)

59.      Unionin yleinen tuomioistuin määritteli valituksenalaisen tuomion 61 kohdassa sellaisen käytöksen luonteen, joka on omiaan heikentämään henkilöstösääntöjen 12 artiklassa tarkoitettua tehtäviin kohdistuvaa arvonantoa siitä huolimatta, että se hyväksytään virkamiehen yksityiselämässä. Kyseisen määritelmän mukaan on niin, että jos virkamies voidaan tunnistaa toimielimen henkilöstön jäseneksi, kyseisestä artiklasta johtuvia velvoitteita on ehkä laiminlyöty, jos kyseinen käytös on asiayhteyden perusteella epäasianmukaista, se aiheuttaa eturistiriidan ja on omiaan heikentämään unionin ja virkamiehen välistä luottamussuhdetta. Mainittu määritelmä perustuu kolmeen edellytykseen, joiden olemassaoloa valittaja ei ole kyseenalaistanut. Kiistanalaista on ainoastaan toisen edellytyksen, joka koskee eturistiriidan toteamista, täytäntöönpano.

60.      Huomautan ensinnäkin, että valituksenalaisen tuomion 61 kohdassa olevan määritelmän soveltamisala on hyvin laaja. Yhtäältä tuomioistuin muistutti aineelliselta kannalta, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen(21) oikeuskäytännön mukaan ”yksityiselämän” käsite on ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen(22) 8 artiklan 1 kappaleen merkityksessä laaja käsite, jota ei voida määritellä tyhjentävästi.(23) Toisaalta henkilökohtaisella tasolla jokainen virkamies on nykyään ”tunnistettavissa toimielimen henkilöstön jäseneksi” nykyisten teknologioiden ja erityisesti unionin toimihenkilöiden ja virkamiesten julkisten verkkorekistereiden saatavuuden vuoksi.(24) Koska kyseinen määritelmä koskee siis kaikkea virkamiehen yksityiselämässään omaksumaa käytöstä, kutakin kyseisistä ehdoista on tulkittava ja sovellettava tiukasti, ja tulkinnassa ja soveltamisessa on lisäksi otettava huomioon kyseisen asian kaikki olosuhteet.

61.      Korostan toiseksi, että 19.4.1988 annettu tuomio M v. neuvosto,(25) 19.5.1999 annettu tuomio Connolly v. komissio(26) ja 24.11.2021 annettu tuomio CX v. komissio,(27) joihin unionin yleinen tuomioistuin tukeutui esittääkseen mainitun määritelmän, koskivat tilanteita, joissa virkamiehen käytös osoitti selvästi, että virkamiehen tavoittelemat edut olivat moniselitteisiä ja että tehtäviin kohdistuvaa arvonantoa oli heikennetty.

62.      Näin ollen kukaan ei aio kiistää sitä, että 24.11.2021 annetussa tuomiossa CX v. komissio(28) kyseessä olleessa tilanteessa oli eturistiriita, koska virkamies, jonka tehtäväksi komissio oli tuolloin antanut puitesopimuksen, neuvotteli ilman lupaa ja salassa kyseisen sopimuksen täytäntöönpanosta, mikä johti Euroopan petostentorjuntaviraston (OLAF) tutkimukseen. Toisin kuin käsiteltävässä asiassa, kyseisen virkamiehen käytös liittyi hänen tehtäviensä hoitamiseen.

63.      Samoin 19.5.1999 annettuun tuomioon Connolly v. komissio(29) johtaneessa asiassa oli selvää, että virkamies, joka julkaisi ilman lupaa teoksen, jossa hän esitti aggressiivisia, halventavia tai jopa loukkaavia väitteitä komission jäsenistä ja kyseenalaisti Euroopan yhteisön talous- ja rahapolitiikan perussuuntaviivat, joiden toteuttaminen kyseisessä toimielimessä oli hänen tehtävänään, laiminlöi selvästi lojaalisuus- ja koskemattomuusvelvollisuutensa. Toisin kuin nyt käsiteltävässä asiassa, kyseisen virkamiehen käytös liittyi tässäkin tapauksessa hänen tehtäviensä hoitamiseen.

64.      Lopuksi on todettava, että toimielimen ja 19.4.1988 annettuun tuomioon M v. neuvosto(30) johtaneessa asiassa kyseessä olleen virkamiehen välinen luottamussuhde oli selvästi katkennut, koska kyseinen virkamies oli antanut vääriä tietoja saadakseen komission maksamia korvauksia, perhelisiä ja vuosittaisia matkakuluja ja laiminlyönyt lojaalisuus- ja arvokkuusvelvoitteensa, koska hän ei noudattanut määräyksiä, jotka hänelle annettiin useissa oikeudellisissa ratkaisuissa.

65.      Nyt käsiteltävä asia eroaa kuitenkin useiden näkökohtien osalta tämän ratkaisuehdotuksen 61–64 kohdassa mainituista tuomioista. Aluksi on todettava, että kun otetaan huomioon unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 61, 62 ja 68 kohdassa esittämät toteamukset, kyseessä oleva käytös ei liity valittajan tehtävien hoitamiseen, koska valittaja ilmaisi huolensa kotimaataan koskevista yleisistä poliittisista aiheista omissa nimissään allekirjoitetussa, henkilökohtaisesta sähköpostilaatikostaan työajan ulkopuolella lähetetyssä viestissä. Kysymys siitä, kuuluuko kyseinen käytös virkamiehen ja toimielimen välisten suhteiden piiriin, kuten komissio väitti istunnossa, sillä perusteella, että kyseinen viesti osoitettiin jäsenvaltion pysyvälle edustajalle unionissa, on arkaluonteisempi ja edellyttää perusteellista arviointia. Tämän jälkeen on ilmeistä, että riidanalaiseen sähköpostiviestien vaihtoon sisältyvillä sanamuodoilla ei kyseenalaistettu komissiota, sen jäseniä eikä tiettyjä nimeltä mainittuja virkamiehiä. Puolan suurlähettiläälle esitetyt sanat eivät myöskään olleet rikosoikeudellisesti rangaistavia. Vaikka sävyä pidettiin ”sopimattomana”, yksikään viranomainen ei pitänyt sanoja loukkaavina, herjaavina tai Puolan suurlähettilään mainetta vahingoittavina.

66.      Tällaisessa tapauksessa katson, että unionin yleisen tuomioistuimen oli arvioitava erittäin tarkasti ja asian kaikkien konkreettisten ja objektiivisten olosuhteiden valossa sitä, missä määrin tällainen virkamiehen yksityiselämässä ilmennyt käytös saattoi sellaisenaan aiheuttaa sekaannusta unionin intresseistä.

67.      Unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 61–73 kohdassa esittämä arviointi ei mielestäni täytä kyseisiä vaatimuksia.

68.      Unionin yleinen tuomioistuin ei ensinnäkään tehnyt oikeudellisia johtopäätöksiä valituksenalaisen tuomion 5, 69 ja 70 kohdassa esittämistään tosiseikoista ja toteamuksista, jotka osoittivat, että Puolan suurlähettiläs osallistui suoraan ja ratkaisevasti valittajan ja komission henkilökohtaisten etujen väliseen sekaannukseen. Se ei etenkään lainkaan ottanut huomioon sitä, että Puolan suurlähettiläs sai itse tekemiensä valittajan henkilöllisyyttä koskevien tutkimusten vuoksi tiedon siitä, että hän on komission virkamies ja että kyseinen viesti sai näin ollen ammatillisen sävyn. Tästä ovat osoituksena Puolan suurlähettilään vastaus valittajan ensimmäiseen sähköpostiviestiin ja kyseisen sähköpostiviestien vaihdon yksityisen sisällön paljastaminen komission jäsenille.

69.      Toiseksi en ole samaa mieltä unionin yleisen tuomioistuimen päätelmästä, jonka mukaan valittaja on toiminut tavalla, joka voi aiheuttaa eturistiriidan, pelkästään sillä perusteella, että hän mainitsi Brysselin kaupungin viestissään eikä ryhtynyt tarvittaviin varotoimiin rajoittaakseen viestittelynsä laajuutta.(31) Kyseinen arviointi johtaa nimittäin siihen, että virkamiehelle asetetaan yksityiselämässään samat velvollisuudet kuin sille, joka kirjoittaa työpostilaatikostaan tai ilmaisee mielipiteensä julkisesti, nimittäin:

–        etukäteinen ilmoitusvelvollisuus, jonka mukaan virkamiehen on kaikissa henkilökohtaisesta postilaatikostaan lähetetyissä sähköpostiviesteissä ilmoitettava keskustelukumppanilleen, ettei hän puhu unionin puolesta, ja

–        varovaisuusvelvollisuus, joka edellyttää, että virkamies valvoo jatkuvasti käyttämiään ilmaisuja henkilökohtaisia sähköpostiviestejä laatiessaan ja ottaa huomioon kaikki mahdolliset tulkinnat ja olosuhteet.

70.      Kyseiset velvoitteet ulottuvat kuitenkin ammatillisen toiminnan harjoittamisen ja virkamiehen ja toimielimen välisten suhteiden ulkopuolelle. Unionin yleinen tuomioistuin ottaa käsiteltävässä asiassa käyttöön virkamiehen ilmaisua koskevan valvonnan, joka on perusteeton ja kohtuuton henkilökohtaisesta sähköpostilaatikosta harjoitettavan yksityisen kirjeenvaihdon asiayhteydessä. Vaikka yksityisen kirjeenvaihdon alaosassa oleva nimi voi ilmentää yhteiskunnallista tai etnistä alkuperää, se ei yksinään osoita kuulumista johonkin toimielimeen. Sen avulla voidaan päinvastoin erottaa viestien kirjoittaja toimielimestä, jonka palveluksessa hän on, ja tällöin hän hyväksyy yksityisen kirjeenvaihtonsa sanat ja sisällön ja hänet voidaan asettaa niistä vastuuseen. Se, että virkamiestä, joka toimii yksityisenä kansalaisena, moititaan siitä, että hän ei paljastanut kuulumistaan siihen toimielimeen, jonka palveluksessa hän on, on myös ristiriidassa henkilöstösääntöjen 12 artiklasta johtuvan vaitiolo- tai hienotunteisuusvelvollisuuden kanssa.

71.      Näin ollen katson, että unionin yleisen tuomioistuimen päätelmä, jonka mukaan komissio saattoi perustellusti aloittaa kurinpitomenettelyn valittajaa vastaan sillä perusteella, että hänen käytöksensä aiheutti henkilöstösääntöjen 12 artiklassa tarkoitetun eturistiriidan, sisältää oikeudellisia virheitä.

72.      Ensimmäinen valitusperuste on näin ollen perusteltu.

2.     Toinen valitusperuste, joka koskee sananvapautta koskevan oikeuden virheellistä arviointia

73.      Valittaja väittää toisen valitusperusteensa, joka koskee valituksenalaisen tuomion 78–92 kohtaa, tueksi, että unionin yleinen tuomioistuin on arvioinut virheellisesti perusoikeuskirjan 11 artiklassa, henkilöstösääntöjen 17 a artiklassa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklassa taatun sananvapautta koskevan oikeuden ulottuvuutta.

a)     Valituksenalainen tuomio

74.      Sen kumoamisperusteen osalta, joka koski valittajan sananvapautta koskevan oikeuden väitettyä loukkaamista, unionin yleinen tuomioistuin perusti arviointinsa tuomiossa DD v. FRA esittämiinsä periaatteisiin ja menetelmään. Muistutettuaan valituksenalaisen tuomion 82 kohdassa, että unionin virkamiehillä ja toimihenkilöillä on sananvapaus, se korosti kyseisen tuomion 83 kohdassa, ettei komissiota voida käsiteltävässä asiassa moittia siitä, että se halusi ehdottomasti estää valittajaa käyttämästä kyseistä oikeutta. Unionin yleinen tuomioistuin selitti ”joka tapauksessa” kyseisen tuomion 84–87 kohdassa, että sananvapauteen voidaan soveltaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 2 kappaleessa mainittuja rajoituksia, ja viittasi tältä osin henkilöstösääntöjen 17 a artiklan 1 kohtaan, jossa tunnustetaan, että virkamiehellä on oikeus sananvapauteen, noudattaen aiheellisella tavalla lojaalisuuden ja puolueettomuuden periaatteita. Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan henkilöstösääntöjen 12 artiklasta johtuvat velvoitteet merkitsevät sananvapautta koskevan oikeuden käytön oikeutettua rajoitusta, jolla pyritään suojaamaan unionin etuja ja erityisesti säilyttämään luottamussuhde, jonka on oltava olemassa toimielimen ja sen virkamiesten välillä.

75.      Unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 88 kohdassa, että kyseistä rajoitusta ei voida pitää kohtuuttomana ja että sananvapautta koskevan oikeuden keskeistä sisältöä päinvastoin kunnioitettiin, koska valittajalla oli edelleen mahdollisuus ilmaista vapaasti näkemyksensä Puolan suurlähettiläälle esittäen sanansa asianmukaisesti.

76.      Unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 89–91 kohdassa, että riippumatta siitä, voidaanko Puolan suurlähettilästä pitää ”julkisena henkilönä vai pikemminkin korkeana virkamiehenä”, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että kyseisten henkilöiden suhteen esitettyjen sanojen on pysyttävä sananvapautta koskevan oikeuden hyväksyttävissä rajoissa. Unionin yleinen tuomioistuin viittasi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen 14.3.2002 annetussa tuomiossa Diego Nafría v. Espanja(32) ja 14.10.2008 annetussa tuomiossa Petrina v. Romania(33) esitettyihin rajoihin ja vertasi niitä riidanalaisen sähköpostiviestien vaihdon sävyn ja sanojen osalta esitettyihin toteamuksiin ja päätteli valituksenalaisen tuomion 92 kohdassa, ettei komissio loukannut lainvastaisesti valittajan sananvapautta ja että perusoikeuskirjan 52 artiklassa säädettyä ehdotonta laillisuusvaatimusta noudatettiin.

b)     Asianosaisten perustelut

77.      Valittaja moittii unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se ei noudattanut perusoikeuskirjan 11 artiklassa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklassa asetettuja vaatimuksia sananvapautta koskevan oikeuden rajoittamiselle. Valittaja korostaa tältä osin, että kyseisten vaatimusten mukaan kaikkien rajoitusten on liityttävä säännökseen, joka tekee tällaisesta rajoituksesta ennakoitavan, rajoituksilla on oltava oikeutettu tavoite ja niiden on oltava tarpeellisia ja oikeasuhteisia tavoiteltuun päämäärään nähden. Valittaja moittii unionin yleistä tuomioistuinta myös siitä, ettei se vertaillut kyseessä olevia intressejä eikä tutkinut, perustuiko valituksenalainen ratkaisu todella pakottavaan yhteiskunnalliseen tarpeeseen.

78.      Valittaja muistuttaa aluksi, että vaikka julkishallinnon henkilöstöön kuuluvilla on asemansa vuoksi vaitiolovelvollisuus, he voivat kuitenkin vedota Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan mukaiseen suojaan myös kurinpitoseuraamusten tapauksessa.(34)

79.      Toisen valitusperusteen ensimmäisessä väitteessä valittaja riitauttaa unionin yleisen tuomioistuimen kyseisen rajoituksen laillisuutta koskevan arvioinnin siltä osin kuin se ei tarkistanut, olivatko henkilöstösääntöjen 12 artiklassa säädetyt rajoitukset ennakoitavissa. Ei nimittäin riitä, että sananvapautta koskevan oikeuden rajoitukset ovat ”laissa säädettyjä”, kuten riidanalaisen tuomion 85 kohdasta käy ilmi, vaan lisäksi kyseisen lain on oltava ”julkinen, saatavilla oleva ja ennakoitavissa oleva”.(35) Valittaja kuitenkin väittää, että henkilöstösääntöjen 12 artiklasta johtuvat rajoitukset eivät ole ennakoitavissa, kun otetaan huomioon kyseisen artiklan sanamuodon yleisluonteisuus, jonka unionin yleinen tuomioistuin on todennut kyseisen tuomion 58 kohdassa, ja komission laaja harkintavalta.

80.      Toisen valitusperusteen toisessa väitteessä valittaja kyseenalaistaa unionin yleisen tuomioistuimen arvioinnin, joka koskee tällaisen sananvapautta koskevan oikeuden rajoittamisen perusteiden laillisuutta. Valittajan mukaan unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen valituksenalaisen tuomion 86 ja 87 kohdassa katsoessaan, että kyseinen rajoitus on perusteltu unionin etujen suojaamista ja erityisesti sen luottamussuhteen säilyttämistä, jonka on oltava olemassa toimielimen ja sen virkamiesten välillä, koskevan oikeutetun tavoitteen vuoksi. Valittaja katsoo, että tällainen peruste ei kuulu tyhjentävään luetteloon perusteista, joilla voidaan laillisesti perustella Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 2 kappaleessa tarkoitettu rajoitus. Lisäksi kyseiset perustelut edellyttävät Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön(36) mukaan suppeaa tulkintaa, joten toimielimen ja sen toimihenkilöiden välisen luottamussuhteen säilyttäminen ei voi olla perusteena toimenpiteelle, jolla rajoitetaan sananvapautta koskevaa oikeutta, koska kyseinen vapaus on demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätön.

81.      Toisen valitusperusteen kolmannessa väitteessä valittaja väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen jättäessään tutkimatta, oliko kyseessä olevan sananvapautta koskevan oikeuden käyttöön puuttuminen välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa, koska Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä edellytetään, että on olemassa ”pakottava yhteiskunnallinen tarve”.(37)

82.      Toisen valitusperusteen neljännessä väitteessä valittaja kyseenalaistaa unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 88–91 kohdassa esittämän arvioinnin sananvapautta koskevan oikeuden rajoittamisen oikeasuhteisuudesta ja erityisesti sen päätelmän, jonka mukaan kyseinen rajoitus ei ollut kohtuuton. Valittaja väittää erityisesti, että unionin yleinen tuomioistuin ei ole määritellyt asianmukaisesti kyseisen oikeuden ulottuvuutta poliittisen puheen ja yleistä etua koskevien kysymysten alalla eikä rajoja, jotka ovat hyväksyttäviä kyseisessä yhteydessä. Yhtäältä hän moittii unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se katsoi kyseisen kysymyksen olevan riippumaton siitä kysymyksestä, voidaanko Puolan suurlähettilästä pitää ”julkisena henkilönä vai pikemminkin korkeana virkamiehenä”. Toisaalta valittaja moittii unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se on perustanut arviointinsa arvoarvostelmiin luonnehtiessaan hänen sanojaan ”perusteettomiksi henkilökohtaisiksi hyökkäyksiksi”. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan velvollisuutta osoittaa tällaisen arvostelun todenperäisyyttä on kuitenkin mahdoton täyttää ja sillä loukataan mielipiteenvapautta.(38)

83.      Valittaja väittää toisen valitusperusteen viidennessä väitteessä, että valituksenalaisen tuomion 91 kohdassa on oikeudellinen virhe ja että näyttö on otettu huomioon vääristyneellä tavalla sen asiayhteyden osalta, jossa hänen sananvapautta koskevan oikeutensa käyttöön on puututtu.

84.      Yhtäältä unionin yleinen tuomioistuin ei tutkinut asiayhteyttä, jossa valittajan sanat esitettiin, vastoin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöä, jossa edellytetään, että sananvapautta koskevan oikeuden käyttöön puuttumista tutkitaan koko asiakirja-aineiston valossa, mukaan lukien kyseessä olevien lausuntojen sisältö, asiayhteys, jossa ne on esitetty, ja asianomaisia henkilöitä koskevat erityiset olosuhteet.(39)

85.      Toisaalta unionin yleinen tuomioistuin otti valittajan mukaan vääristyneellä tavalla huomioon hänen esittämänsä näytön, joka koski hänen toimintansa poliittista asiayhteyttä, todetessaan, että kyseinen näyttö ei ollut merkityksellistä, koska kyseessä olevissa lehtiartikkeleissa ja tviiteissä ei mainita Puolan suurlähettilästä eikä valittajaa itseään ja että kyseiset perusteettomat henkilökohtaiset hyökkäykset eivät perustuneet mihinkään tosiseikkoihin. Valittajan mukaan kyseisen näytön tarkoituksena oli vahvistaa, että poliittinen tilanne oli Puolassa riidanalaisen sähköpostiviestien vaihdon ajankohtana tuhoisa, kun otetaan huomioon perusoikeuksien ja unionin arvojen loukkaaminen.

86.      Komissio ei vastannut kyseisiin väitteisiin vastineessaan. Istunnossa käydyistä keskusteluista ilmenee, että komissio kiistää valittajan sananvapautta koskevan oikeuden loukkaamisen.

c)     Arviointi

87.      Esitän aluksi huomautuksen toisen valitusperusteen tutkittavaksi ottamisesta. Vaikka valituksenalaisen tuomion 84 kohta alkaa ilmaisulla ”joka tapauksessa”, se ei kuitenkaan ole ylimääräinen perustelu, joka kehittyisi kyseisen tuomion 92 kohtaan saakka.(40)

88.      Kyseinen epäselvyys perustuu siihen, että unionin yleinen tuomioistuin on pannut mainitun tuomion 83 ja 84 kohdassa täytäntöön tuomionsa DD v. FRA 90 ja 92 kohdan. Kyseiset kaksi tuomiota perustuvat kuitenkin erilaisiin perusteluihin.

89.      Tuomionsa DD v. FRA 90–98 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin totesi selvästi, että asianomaisen henkilön käyttäytyminen ei kuulunut sananvapauden piiriin (91 kohta), ennen kuin se tarkasteli lisäksi, oliko kyseisen käyttäytymisen seuraamus ”joka tapauksessa” oikeutettu rajoitus kyseisen oikeuden käyttämiselle (92 kohta ja sitä seuraavat kohdat). Unionin yleinen tuomioistuin myöntää valituksenalaisen tuomion 83 kohdassa, että valittajan käytös kuuluu sananvapautta koskevan oikeuden käyttämiseen, ja se tutkii vasta perustelunsa toisessa osassa, kyseisen tuomion 84–92 kohdassa, kyseisen oikeuden käyttämiseen puuttumisen hyväksyttävyyden edellytykset ja vastaa valittajan kolmannen kumoamisperusteensa tueksi esittämiin väitteisiin.

90.      Toisen valitusperusteen perusteltavuudesta on nyt todettava, että on ilmeistä, että virkamiehillä on sananvapaus, kuten henkilöstösääntöjen 17 a artikla osoittaa. Tuomiossa 18.6.2026, FSMA,(41) mainitun unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan perusoikeuskirjan 11 artiklassa tunnustettu sananvapaus ja tiedonvälityksen vapaus ovat osa demokraattiseen ja moniarvoiseen yhteiskuntaan liittyvää olennaista perustaa ja kuuluvat arvoihin, joille unioni SEU 2 artiklan mukaisesti perustuu.(42) Viitaten Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöön, joka on otettava huomioon tulkittaessa perusoikeuskirjan 11 artiklan(43) ulottuvuutta, unionin tuomioistuin korosti myös, että sananvapaus suojaa periaatteessa paitsi tietoja tai ajatuksia, joita pidetään myönteisinä tai vaarattomina taikka merkityksettöminä, myös tietoja tai ajatuksia, jotka loukkaavat, järkyttävät tai huolestuttavat, jotta voidaan taata moniarvoisuus, suvaitsevaisuus ja avoimuus, joita ilman demokraattista yhteiskuntaa ei ole olemassa.(44)

91.      Samalla tavoin unionin tuomioistuin totesi, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on korostanut, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 2 kappaleessa ei jätetä juuri tilaa sananvapauden rajoituksille poliittisen keskustelun tai yleisessä intressissä olevien kysymysten alalla ja että sananvapauden suojelun korkea taso myönnetään tavallisesti silloin, kun esitetyt lausumat liittyvät johonkin yleisessä intressissä olevaan aiheeseen.(45) Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan yleisen tai julkisen edun mukaiset kysymykset kattavat kaikki sellaiset kysymykset, jotka voivat perustellusti kiinnostaa yleisöä, herättää sen huomion tai aiheuttaa sille merkittävää huolta, erityisesti siksi, että ne koskevat kansalaisten hyvinvointia tai yhteisön elämää.(46)

92.      Vuonna 2026 julkaistussa perusoikeuskirjan soveltamista koskevassa käsikirjassaan(47) komissio korosti lisäksi, että sananvapaus on yksi tärkeimmistä oikeuksista, jotka liberaalin demokratian on taattava, ja että kyseisellä vapaudella on luontainen arvo yksilöille, koska se on välttämätöntä heidän henkilökohtaisen kehityksensä ja kasvunsa kannalta. Komissio lisäsi, että kyseinen vapaus on myös demokraattisen hallituksen ennakkoedellytys, koska se antaa kansalaisille mahdollisuuden osallistua poliittiseen keskusteluun, muodostaa mielipiteensä ja ilmaista mielipiteitään yleistä etua koskevista kysymyksistä sekä asettaa hallituksensa vastuuseen.(48)

93.      Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee kuitenkin myös, että perusoikeuskirjan 11 artiklassa vahvistetut oikeudet ja vapaudet eivät ole ehdottomia, vaan ne on suhteutettava siihen tehtävään, joka niillä on yhteiskunnassa.(49)

94.      Perusoikeuskirjassa sallitaan näin ollen sen 52 artiklan 1 kohdan mukaan sellaisten oikeuksien ja vapauksien käytön rajoittaminen, joiden sanamuoto ja laajuus mainitaan valituksenalaisen tuomion 80 ja 81 kohdassa: kyseisten rajoitusten on oltava laissa säädettyjä, mainittujen oikeuksien ja vapauksien keskeistä sisältöä on kunnioitettava, ja rajoitusten on oltava suhteellisuusperiaatteen mukaisesti välttämättömiä ja vastattava tosiasiallisesti unionin tunnustamia yleisen edun mukaisia tavoitteita tai tarvetta suojella muiden henkilöiden oikeuksia ja vapauksia.(50) Tältä osin unionin tuomioistuin on jo todennut, että puuttumisen perusoikeuskirjan 11 artiklassa taattuihin oikeuksiin ja vapauksiin on siis rajoituttava täysin välttämättömään.(51)

95.      Nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan kurinpitomenettelyn aloittaminen merkitsi valittajan sananvapautta koskevan perusoikeuden rajoittamista. Kyseistä rajoitusta oli tulkittava perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

96.      Unionin yleisen tuomioistuimen tehtävänä oli näin ollen tarkistaa, perustuiko kyseinen rajoitus riittävän ennakoitavaan säännökseen, oliko sillä oikeutettu tavoite ja oliko se suhteellisuusperiaatteen mukainen.

97.      Unionin yleinen tuomioistuin tyytyi perustelussaan lähes kokonaan toistamaan tuomionsa DD v. FRA sanamuodon ja oikeudellisen arvioinnin. Unionin yleinen tuomioistuin ei kuitenkaan tutkinut konkreettisesti ja tosiasiallisesti kyseessä olevaa käytöstä ja puuttumista perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdassa edellyttämällä tavalla, kun se tyytyi perustamaan arviointinsa sellaiselle virkamiehelle määrätyn kurinpitoseuraamuksen laillisuudesta esittämäänsä arviointiin, joka plagioi toimielimen asiakirjoja virkatehtäviensä hoitamisen yhteydessä. Unionin yleinen tuomioistuin jätti näin ollen huomiotta paitsi virkamiesten tunnustetun sananvapautta koskevan oikeuden merkityksen myös tarpeen taata valittajalle kuuluva tehokas oikeussuoja erityisesti tämän komissiota vastaan nostaman vahingonkorvauskanteen yhteydessä.(52)

1)     Virkamiehen sananvapautta koskevan oikeuden käyttöön puuttumisen laillisuus

98.      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan vaatimus, jonka mukaan perusoikeuden käyttämistä koskevasta rajoituksesta on säädettävä lailla (laillisuusperiaate), tarkoittaa sitä, että itse siinä toimessa, joka mahdollistaa puuttumisen kyseisen oikeuteen, määritellään selkeästi ja täsmällisesti kyseisen oikeuden käyttämistä koskevan rajoituksen laajuus. Kyseinen vaatimus ei kuitenkaan sulje pois sitä, että kyseessä oleva rajoitus muotoillaan riittävän avoimesti niin, että se voi mukautua erilaisiin tapauksiin ja tilanteiden muutoksiin. Lopuksi unionin tuomioistuin voi tarvittaessa määritellä tulkintateitse rajoituksen konkreettisen ulottuvuuden.(53)

99.      Unionin yleinen tuomioistuin ei kuitenkaan tutkinut valituksenalaisessa tuomiossa, täyttyikö kyseinen vaatimus.(54)

100. Vaikka unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 58 kohdassa, että henkilöstösääntöjen 12 artiklan sanamuoto on yleinen, se ei tutkinut, missä määrin kyseinen artikla täyttää unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä näin asetetut edellytykset ja on riittävän selkeä, täsmällinen ja ennakoitavissa oleva normatiivinen säännös, jotta virkamies voi määrittää rajoitukset, joita kyseessä olevan kaltaisessa asiayhteydessä on noudatettava. Unionin yleinen tuomioistuin ei ole myöskään tutkinut tätä henkilöstösääntöjen 17 a artiklan sanamuodon perusteella, jonka mukaan virkamiehen on käytettävä sananvapautta lojaalisuuden ja puolueettomuuden periaatteita noudattaen.

101. Vastauksena unionin tuomioistuimen istunnossa esittämään kysymykseen komissio viittasi ”hyvän hallintotavan säännöstöön”, jota kaikkien toimielimen virkamiesten on noudatettava ryhtyessään hoitamaan tehtäviään. Ellen nyt erehdy, en kuitenkaan ole vakuuttunut siitä, että kyseinen säännöstö, jonka sanamuoto on vahvistettu hyvän hallintotavan säännöstöstä Euroopan komission henkilöstölle yleisösuhteita varten 4.12.2024 annetussa komission päätöksessä (EU) 2024/3083,(55) on tältä osin merkityksellinen ja selventävä. Yhdyn tältä osin julkisasiamies Pikamäen ratkaisuehdotuksessaan DD v. FRA(56) ilmaisemaan huoleen siitä, että vaikka henkilöstösääntöjen 12 artiklan ulottuvuutta koskeva unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö onkin tarpeen kyseisen säännöksen merkityksen ymmärtämiseksi, ”sillä ei voida korvata työhön liittyviä velvollisuuksia, jotka toimielin on täsmällisesti määritellyt sisäisissä oikeudellisissa asiakirjoissa”.(57)

2)     Virkamiehen sananvapautta koskevan oikeuden käyttöön puuttumisen legitiimiys

102. Suuren jaoston 26.2.2026 antamassa tuomiossa komissio v. Unkari (Mediapalvelujen tarjoamista radiotaajuudella koskeva oikeus)(58) ja 8.9.2026 annetussa tuomiossa Inter IKEA Systems(59) unionin tuomioistuin muistutti, että perusoikeuskirjan 11 artiklaa(60) koskevien selitysten, jotka on otettava huomioon kyseistä artiklaa tulkittaessa, mukaisesti sananvapautta koskevan oikeuden rajoitukset eivät saa ylittää Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 2 kappaleessa määrättyjä rajoituksia.(61)

103. Vaikka unionin yleinen tuomioistuin onkin perustellusti viitannut viimeksi mainittuun artiklaan valituksenalaisen tuomion 85 kohdassa, totean ensinnäkin, että se on jättänyt pois olennaisen osan kyseisen artiklan sanamuodosta.(62) Unionin yleinen tuomioistuin on nimittäin jättänyt mainitsematta oikeutetut syyt puuttua sananvapautta koskevan oikeuden käyttämiseen, jotka on lueteltu siinä tyhjentävästi ja joiden perusteella arviointi on tehtävä. Kuten unionin tuomioistuin muistutti, kyseiset syyt liittyvät kansalliseen turvallisuuteen, alueelliseen koskemattomuuteen tai yleiseen turvallisuuteen, epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseen, terveyden tai moraalin suojaamiseen, muiden henkilöiden maineen tai oikeuksien turvaamiseen, luottamuksellisten tietojen paljastamisen estämiseen tai tuomioistuinten arvovallan ja puolueettomuuden varmistamiseen.(63)

104. Toiseksi totean, ettei unionin yleinen tuomioistuin tutkinut, missä määrin kyseessä olevalla puuttumisella oli oikeutettu tavoite eli Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 2 kappaleessa tarkoitettu ”muiden henkilöiden maineen tai oikeuksien” turvaaminen.

105. Unionin yleinen tuomioistuin keskitti nimittäin perustelunsa virkamiesten yleisiin velvollisuuksiin ja vastuisiin, jotka perustuvat henkilöstösääntöjen 12 ja 17 a artiklaan ja joiden osalta on unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan ilmeistä, että niillä on oikeutettu tavoite, nimittäin sellaisten toimielimien oikeuksien suojeleminen, jotka ovat vastuussa sellaisista yleistä etua koskevista tehtävistä, joiden asianmukaiseen täyttämiseen kansalaisten on voitava luottaa.(64) Näin ollen toistamalla tuomionsa DD v. FRA 94 ja 96 kohdassa esitetyt yleiset huomiot unionin yleinen tuomioistuin tyytyi valituksenalaisen tuomion 87 kohdassa toteamaan, että ”sellaisten velvoitteiden, joiden oikeusperustana on henkilöstösääntöjen 12 artikla, sananvapaudelle asettamalla rajoituksella on oikeutettu tarkoitus suojella unionin etuja ja erityisesti sen luottamussuhteen säilyttämistä, jonka on oltava olemassa toimielimen ja sen virkamiesten välillä”.(65) Se ei kuitenkaan tutkinut, missä määrin tässä asiassa kyseessä olevalla rajoituksella eli riidanalaisen sähköpostiviestien vaihdon luokittelulla ”kurinpitorikkomukseksi” on tällainen tarkoitus.

3)     Virkamiehen sananvapautta koskevan oikeuden käyttöön puuttumisen tarpeellisuus ja oikeasuhteisuus

106. Perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdan ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 2 kappaleen mukaan perusoikeuden käyttöön kohdistuvan puuttumisen oikeasuhteisuuden arviointi edellyttää sen tarkistamista, onko kyseinen puuttuminen omiaan takaamaan sillä tavoitellun yleisen edun mukaisen päämäärän toteutumisen eikä sillä ylitetä sitä, mikä on tarpeen kyseisen tavoitteen saavuttamiseksi.(66) Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan sananvapauden käyttöön kohdistuvan puuttumisen ”välttämättömyys” on osoitettava vakuuttavasti osoittamalla, että kyseessä on pakottava yhteiskunnallinen tarve. Tässä yhteydessä, vaikka viranomaisilla onkin tietty harkintavalta silloin, kun ne päättävät tällaisen tarpeen olemassaolosta,(67) Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoo, että niiden on perusteltava kyseinen tarpeellisuus esittämällä merkityksellisiä ja riittäviä perusteita.(68) Käyttäessään valvontavaltuuksiaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuin arvioi puuttumista koko asian valossa ja tutkii, ovatko kansalliset viranomaiset soveltaneet sääntöjä, jotka ovat Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklassa vahvistettujen periaatteiden mukaisia, merkityksellisiä tosiseikkoja koskevan hyväksyttävän arvion pohjalta.(69)

107. Nyt käsiteltävässä asiassa unionin yleisen tuomioistuimen tehtävänä oli suorittaa kyseinen oikeasuhteisuuden valvonta ja tarkistaa, ylittikö nimittävä viranomainen harkintavaltansa aloittamalla kyseessä olevan kurinpitomenettelyn ja määräämällä valittajalle seuraamuksia. Unionin yleisen tuomioistuimen tehtävänä oli erityisesti tarkistaa, punnitsiko kyseinen viranomainen asianomaiset edut asianmukaisesti, ja etenkin, varmistiko se sopivan tasapainon yhtäältä sen välillä, että valittajalla on oikeus esittää yksityisessä kirjeenvaihdossa hallituksensa politiikkaa koskevaa kritiikkiä julkiselle viranomaiselle ja toisaalta sen välillä, että komissiolla on oikeutettu intressi varmistaa, että sen virkamies noudattaa tehtäväänsä liittyviä vaitiolo-, lojaalisuus- ja puolueettomuusvelvoitteita.(70) Tätä varten sen oli otettava huomioon kaikki asian kannalta merkitykselliset seikat ja kiinnitettävä erityistä huomiota valittajan palkkaluokkaan ja virkaan (AD 8), hänen arvostelunsa kohteeseen, sanamuotoon ja sävyyn sekä olosuhteisiin, joissa arvostelu tehtiin,(71) sekä sen vastaanottajan asemaan ja virkaan.

108. On kuitenkin todettava, että unionin yleinen tuomioistuin ei ole missään perustelunsa vaiheessa suorittanut kyseistä punnintaa eikä valvonut sitä.

109. Valituksenalaisen tuomion 88 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin nimittäin tyytyi toteamaan ja päättelemään, että ”kyseistä rajoitusta [rajoitusta, joka on asetettu sananvapaudelle henkilöstösääntöjen 12 artiklan oikeudellisen perustan muodostavien velvollisuuksien kaltaisilla velvoitteilla] ei voida pitää kohtuuttomana”, ja toisti tuomion DD v. FRA 97 kohdan sanamuodon ja perustelun.

110. Unionin yleinen tuomioistuin ei myöskään ottanut huomioon asiayhteyteen liittyviä seikkoja, jotka olivat kuitenkin olennaisia kyseisen arvioinnin kannalta, koska se hylkäsi valituksenalaisen tuomion 89 kohdassa nimenomaisesti Puolan suurlähettilään asemaa koskevan kysymyksen.

111. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on toistuvasti todennut, että poliitikkoon tai julkiseen edustajaan kyseisessä ominaisuudessa kohdistuvan hyväksyttävän arvostelun rajat ovat laajempia kuin tavallisen yksityishenkilön tapauksessa. Se katsoo, että toisin kuin tavalliset yksityishenkilöt, poliitikot ja julkiset viranhaltijat altistuvat väistämättä ja tietoisesti sekä toimittajien että kansalaisten tiiviille seurannalle ja kritiikille ja että heidän on osoitettava tältä osin erityistä suvaitsevaisuutta, muun muassa kyseisen kritiikin muodon osalta.(72) Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan sananvapauteen sisältyy nimittäin vapaus keskustella ja arvostella viranomaisten toimia, joita nämä toteuttavat julkisten tehtäviensä puitteissa, sekä vapaus asettaa viranomaiset vastuuseen. Vaikka kenen tahansa yleisen edun mukaiseen julkiseen keskusteluun osallistuvan henkilön on tosin noudatettava tiettyjä rajoja muun muassa muiden henkilöiden maineen ja oikeuksien kunnioittamisen osalta, hänellä on myös oikeus liioitella jossain määrin tai jopa provosoida eli ilmaista itseään jossain määrin kohtuuttomasti.(73)

112. Nyt käsiteltävässä asiassa ei mielestäni ole epäilystäkään siitä, että Puolan tasavallan pysyvänä edustajana Brysselissä toimivalle Puolan suurlähettiläälle tiedotettiin erikseen tärkeimmistä aiheista, joista valittaja ilmaisi huolensa riidanalaisessa sähköpostiviestien vaihdossa. Kyse oli yleistä etua koskevista kysymyksistä, jotka koskivat Puolan tilannetta, sekä aiheista, jotka saattoivat oikeutetusti herättää yleisön ja erityisesti unionin virkamiesten ja toimihenkilöiden huomion.

113. Lopuksi on todettava, että unionin yleisen tuomioistuimen perusteluun liittyy useita sekaannusta aiheuttavia seikkoja.

114. Ensinnäkään unionin yleinen tuomioistuin ei voi moittia valittajaa siitä, että hän olisi ylittänyt sananvapauden hyväksyttävät rajat viitatessaan toimittajiin sovellettaviin rajoihin.(74) Koska valittajalla ei ollut tällaista asemaa ja koska hänen käytöstään ei voitu yhdistää tiiviisti tai löyhästi haastatteluun tai lehtiartikkeliin, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen 14.10.2008 annetussa tuomiossa Petrina v. Romania(75) kehitellyt periaatteet, joihin unionin yleinen tuomioistuin nimenomaisesti viittasi valituksenalaisen tuomion 90 kohdassa, eivät olleet merkityksellisiä.(76)

115. Toiseksi katson, ettei riidanalaista sähköpostiviestien vaihtoa voida rinnastaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen 14.3.2002 annettuun tuomioon Diego Nafría v. Espanja(77) johtaneessa asiassa, johon unionin yleinen tuomioistuin myös viittasi valituksenalaisen tuomion 90 kohdassa, kyseessä olleeseen sähköpostiviestien vaihtoon. Kyseisen asian taustalla oli nimittäin erityinen ammatillinen konflikti, eikä se, kuten Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi, kuulunut yleisen edun mukaisia kysymyksiä koskevaan julkiseen keskusteluun, jossa ”sananvapauden rajoitukset edellyttävät suppeaa tulkintaa”.(78) Kirje, jonka asianomainen henkilö oli osoittanut Espanjan keskuspankin apulaispääjohtajalle ja joka oli kiinnitetty työpaikan ilmoitustaululle, sisälsi sanoja ja syytöksiä, joiden katsottiin loukkaavan ja herjaavan henkilöitä, joihin ne suoraan kohdistuivat, ja jotka vahingoittivat pankin ja sen työntekijöiden mainetta ja imagoa.(79)

116. Nyt käsiteltävässä asiassa unionin yleinen tuomioistuin ei osoittanut konkreettisten ja objektiivisten olosuhteiden perusteella, missä määrin riidanalainen sähköpostiviestien vaihto saattoi vahingoittaa vakavasti komission etuja.

117. 19.5.1999, annettuun tuomioon Connolly v. komissio johtaneessa asiassa todettiin,(80) että asianomainen oli selvästi laiminlyönyt lojaalisuus- ja koskemattomuusvelvollisuutensa julkaisemalla ilman lupaa teoksen, jossa hän esitti aggressiivisia, halventavia tai jopa loukkaavia väitteitä komission jäsenistä, kyseenalaistamalla yhteisön talous- ja rahapolitiikan perussuuntaviivat, joiden toteuttaminen oli hänen tehtävänään, ja joka oli lisäksi saanut osakseen huomattavasti julkisuutta.(81) Käsiteltävässä asiassa, jossa valittajan kirjalliset viestit on tuotu julki yksinomaan sen vuoksi, että Puolan suurlähettiläs on ilmaissut ne, ei kuitenkaan ole mitään viitteitä siitä, että valittajan tarkoituksena oli ilmaista mielipide, joka on ristiriidassa unionin politiikan kanssa.(82)

118. Todellisuudessa unionin yleinen tuomioistuin näyttää keskittäneen perustelunsa siihen, missä määrin riidanalainen sähköpostiviestien vaihto on voinut aiheuttaa Puolan suurlähettiläälle vahinkoa, minkä valituksenalaisen tuomion 91 kohdan sanamuoto osoittaa. Kun unionin yleinen tuomioistuin nimittäin arvosteli valittajaa siitä, että tämä käytti sanoja, jotka eivät ”perustuneet tosiseikkoihin”, se viittasi oikeuskäytäntöön, jota sovelletaan, kun kunnianloukkaus on tapahtunut julkaisun tai teoksen asiayhteydessä, millä ei ole merkitystä nyt käsiteltävässä asiassa.(83)

119. Näin ollen katson ilman, että olisi tarpeen tutkia muita valittajan esittämiä väitteitä, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisia virheitä katsoessaan, ettei komissio loukannut valittajan sananvapautta, kun se aloitti häntä koskevan kurinpitomenettelyn ja määräsi hänelle kurinpitoseuraamuksen riidanalaisen sähköpostiviestien vaihdon vuoksi.

120. Kun kansalaisen ominaisuudessa toimiva virkamies on ryhtynyt kaikkiin noudatettaviin varotoimiin ilmaistakseen omissa nimissään, työaikansa ja työpaikkansa ulkopuolella ja yksityisestä sähköpostilaatikostaan käsin arvostelua, joka koskee hänen hallituksensa julkiseen edustajaan kohdistamaa politiikkaa, toimielin voi määrätä virkamiehelle seuraamuksia vain, jos osoitetaan, että kyseiset sanat ovat selvästi vakavasti vahingoittaneet toimielimen oikeutettuja etuja laiminlyömällä hänen tehtäväänsä liittyvät vaitiolo-, lojaalisuus- ja puolueettomuusvelvollisuudet. Unionin yleinen tuomioistuin ei kuitenkaan ole osoittanut, että näin on.

121. Toinen valitusperuste on näin ollen hyväksyttävä perusteltuna.

3.     Kolmas valitusperuste, joka koskee komission toiminnan lainmukaisuuden virheellistä arviointia sen vastuun syntymisen yhteydessä

122. Kyseisellä kolmannella valitusperusteella pyritään kyseenalaistamaan perustelu, jonka unionin yleinen tuomioistuin esitti valituksenalaisen tuomion 156–162 kohdassa ja jonka päätteeksi se totesi, ettei komissio voinut olla vastuussa, koska sen toiminta ei ollut lainvastaista.

123. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin hyväksyy kolmannen valitusperusteen perusteltuna ja kumoaa valituksenalaisen tuomion tuomiolauselman 2 kohdan.

124. Mielestäni kyseessä ei ole asia, jossa unionin tuomioistuin voi antaa lopullisen ratkaisun. Sillä ei nimittäin ole tiedossaan riittävästi seikkoja sen toteamiseksi, täyttyvätkö kaksi muuta komission vastuun syntymisen edellytystä, jotka koskevat yhtäältä väitetyn vahingon tosiasiallisuutta ja toisaalta välitöntä syy-yhteyttä komission toiminnan ja valittajalle väitetysti aiheutuneen vahingon välillä. Asia on näin ollen palautettava unionin yleiseen tuomioistuimeen.

125. Kun sitä vastoin tarkastellaan vastuun syntymisen ensimmäistä edellytystä eli komission toiminnan lainmukaisuutta, katson, että unionin tuomioistuimella on kaksi vaihtoehtoa.

126. Ensimmäisen vaihtoehdon yhteydessä unionin tuomioistuin voisi katsoa, ettei unionin yleinen tuomioistuin ole tutkinut riittävällä tavalla kyseessä olevan kurinpitomenettelyn lainmukaisuutta, kun otetaan huomioon sekä henkilöstösääntöjen 12 artiklassa asetetut vaatimukset että perusoikeuskirjan 11 artiklan 1 kohdassa vahvistetun sananvapautta koskevan oikeuden kunnioittaminen, ja palauttaa asian unionin yleiseen tuomioistuimeen, jotta se suorittaa kyseisen arvioinnin etenkin perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

127. Toisessa vaihtoehdossa unionin tuomioistuin voisi itse katsoa, että määrittäessään riidanalaisen sähköpostiviestien vaihdon ”kurinpitorikkomukseksi”, joka oikeuttaa kyseessä olevan kurinpitomenettelyn aloittamisen, komissio menetteli tämän ratkaisuehdotuksen edellisessä kohdassa mainittujen säännösten vastaisesti. Vaikka minulla on muita epäilyksiä kyseisen kurinpitomenettelyn laillisuudesta perusoikeuskirjan 7 artiklassa vahvistetun viestien kunnioittamista koskevan perusoikeuden kannalta, huomautan, että valittaja ei ole esittänyt kyseistä kumoamisperustetta nyt käsiteltävän valituksen kohteena olevasta valituksenalaisesta päätöksestä nostetun kanteen yhteydessä vaan muutospäätöksestä nostetun kanteen yhteydessä, joka on parhaillaan vireillä unionin yleisessä tuomioistuimessa.(84)

VI     Ratkaisuehdotus

128. Kaiken edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin ratkaisee asian seuraavasti:

1)      Unionin yleisen tuomioistuimen 23.7.2025 annetun tuomion Stanecki v. komissio (T‑108/24, EU:T:2025:750) tuomiolauselman 2 kohta kumotaan.

2)      Asia palautetaan unionin yleisen tuomioistuimen käsiteltäväksi.

3)      Oikeudenkäyntikuluista päätetään myöhemmin.

1      Alkuperäinen kieli: ranska.

2      Le Canard enchaîné.

3      T‑108/24, EU:T:2025:750; jäljempänä valituksenalainen tuomio.

4      Kyseisen määräyksen mukaan ”jokaisella on oikeus sananvapauteen. Tämä oikeus sisältää mielipiteenvapauden sekä vapauden vastaanottaa ja levittää tietoja tai ajatuksia viranomaisten siihen puuttumatta ja alueellisista rajoista riippumatta.”

5      Kyseisen määräyksen mukaan ”tässä perusoikeuskirjassa tunnustettujen oikeuksien ja vapauksien käyttämistä voidaan rajoittaa ainoastaan lailla sekä kyseisten oikeuksien ja vapauksien keskeistä sisältöä kunnioittaen. Suhteellisuusperiaatteen mukaisesti rajoituksia voidaan säätää ainoastaan, jos ne ovat välttämättömiä ja vastaavat tosiasiallisesti unionin tunnustamia yleisen edun mukaisia tavoitteita tai tarvetta suojella muiden henkilöiden oikeuksia ja vapauksia.”

6      T‑470/20, EU:T:2022:511; jäljempänä tuomio DD v. FRA.

7      Ks. myös valituksenalaisen tuomion 2–13 kohta.

8      T‑743/16 RENV II, EU:T:2021:824.

9      Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hylkäsi aluksi 10.4.2002 antamassaan tuomiossa Lamberts v. oikeusasiamies (T‑209/00, EU:T:2002:94) Euroopan oikeusasiamiehen esittämän oikeudenkäyntiväitteen, joka koski kantelun väitettyyn virheelliseen käsittelyyn perustuvaa vahingonkorvauskannetta. Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kanteen perusteettomana. Muistutettuaan Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 56 artiklan tietyistä seikoista 23.3.2004 antamassaan tuomiossa oikeusasiamies v. Lamberts (C‑234/02 P, EU:C:2004:174, 31–33 kohta) yhteisöjen tuomioistuin katsoi, että koska Euroopan oikeusasiamiehen vaatimukset hylättiin osittain, hänen unionin yleisen tuomioistuimen tuomiosta tekemänsä valitus oli otettava tutkittavaksi siltä osin kuin siinä hylättiin hänen oikeudenkäyntiväitteensä.

10      Ks. määräys 15.7.2025, Dexia v. SRB (Vuoden 2021 ennakolliset vakausmaksut) (C‑254/24 P, EU:C:2025:585, 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

11      Ks. tuomio 15.7.2025, EKP ja komissio v. Korneli (C‑777/22 P ja C‑789/22 P, EU:C:2025:580, 93 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

12      Kyseinen periaate edellyttää, että seuraamuksen taso määritetään etenkin henkilöstösääntöjen liitteessä IX olevassa 10 artiklassa mainittujen perusteiden kokonaisarvioinnin perusteella.

13      Ks. tuomio 29.11.2018, Bank Tejarat v. neuvosto (C‑248/17 P, EU:C:2018:967, 81 kohta), jossa unionin tuomioistuin korosti, että kun kanteen kohteena oleva unionin toimielimen päätös kumotaan, katsotaan, ettei päätös ole koskaan ollut olemassa.

14      Unionin yleinen tuomioistuin totesi fyysisestä vahingosta valituksenalaisen tuomion 156 kohdassa, että ”kuten kumoamisvaatimusten arvioinnista ilmenee, komissio saattoi perustellusti aloittaa valittajaan kohdistuvan kurinpitomenettelyn ja määrätä hänelle kurinpitoseuraamuksen riidanalaisen sähköpostiviestien vaihdon yhteydessä ilmenneestä käytöksestä. Vaikka [valituksenalaisessa] päätöksessä on oikeudellinen virhe, koska kolmijäseninen nimittävä viranomainen on virheellisesti tukeutunut raskauttavana asianhaarana valittajan asenteeseen kurinpitomenettelyn aikana, kyseinen virhe ei voi kyseenalaistaa kurinpitomenettelyn pätevyyttä kokonaisuudessaan” (kursivointi tässä). Sananvapautta koskevan oikeuden loukkaamiseen liittyvän henkisen kärsimyksen osalta unionin yleinen tuomioistuin korosti kyseisen tuomion 161 kohdassa, että se ”on hylättävä perusteettomana, koska kuten kolmannen valitusperusteen arvioinnin yhteydessä todettiin, komissio ei ole tältä osin syyllistynyt mihinkään lainvastaisuuteen” (kursivointi tässä).

15      Ks. tältä osin valituksenalaisen tuomion 152 ja 153 kohdan sanamuoto.

16      T‑754/20, EU:T:2022:316, 176 kohta. Kyseinen tuomio koskee sellaisen kurinpitoseuraamuksena annetun varoituksen laillisuutta, joka on annettu komission virkamiehelle, joka on kieltäytynyt noudattamasta komission Brysselin pysäköintialueen sisääntulon yhteydessä toimessa olevien turvamiesten ohjeita ja joka on ilman pääsylupaa jättänyt ajoneuvonsa kyseisen pysäköintialueen sisäänkäynnin luo ja siten estänyt pääsyn kyseiselle pysäköintialueelle.

17      Ks. tuomio 19.5.1999, Connolly v. komissio (T‑34/96 ja T‑163/96, EU:T:1999:102, 124 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

18      Ks. tuomio 19.5.1999, Connolly v. komissio (T‑34/96 ja T‑163/96, EU:T:1999:102, 127 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

19      Ks. tuomio 19.5.1999, Connolly v. komissio (T‑34/96 ja T‑163/96, EU:T:1999:102, 128 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) ja julkisasiamies Pikamäen ratkaisuehdotus DD v. FRA (C‑680/22 P, EU:C:2023:969, 72 kohta). Ks. henkilöstösääntöjen 12 artiklan yleisen soveltamisalan osalta tuomio 12.12.2024, DD v. FRA (C‑680/22 P, EU:C:2024:1019, 65 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

20      Ks. tuomio 19.5.1999, Connolly v. komissio (T‑34/96 ja T‑163/96, EU:T:1999:102, 130 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

21      Jäljempänä Euroopan ihmisoikeustuomioistuin.

22      Allekirjoitettu Roomassa 4.11.1950; jäljempänä Euroopan ihmisoikeussopimus.

23      Ks. tältä osin tuomio 21.4.2026, komissio v. Unkari (Unionin arvot) (C‑769/22, EU:C:2026:326, 438 kohta ja siinä mainittu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö). Ks. myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 6.6.2017, Y v. Sveitsi (CE:ECHR:2017:0606JUD002299813, 84 kohta).

24      Ks. esimerkiksi ”EU Whoiswho”, joka on saatavilla seuraavassa internetosoitteessa: https://op.europa.eu/fr/web/who-is-who.

25      175/86 ja 209/86, EU:C:1988:180.

26      T‑34/96 ja T‑163/96, EU:T:1999:102.

27      T‑743/16 RENV II, EU:T:2021:824.

28      T‑743/16 RENV II, EU:T:2021:824.

29      T‑34/96 ja T‑163/96, EU:T:1999:102.

30      175/86 ja 209/86, EU:C:1988:180.

31      Nyt käsiteltävässä asiassa muistutan, että unionin yleinen tuomioistuin moittii valittajaa siitä, että hän mainitsi Brysselin kaupungin sähköpostiviestissään eikä ilmoittanut, että ”hän aikoi Puolan ja Belgian kansalaisena jakaa henkilökohtaisen mielipiteen – – Puolan tilanteesta” (valituksenalaisen tuomion 69 kohta).

32      CE:ECHR:2002:0314JUD004683399, 40 ja 41 kohta.

33      CE:ECHR:2008:1014JUD007806001, 48 ja 49 kohta.

34      Valittaja viittaa tältä osin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomioon 26.9.1995, Vogt v. Saksa (CE:ECHR:1995:0926JUD001785191) ja tuomioon 16.7.2009, Wojtas-Kaleta v. Puola (CE:ECHR:2009:0716JUD002043602, 42 kohta).

35      Valittaja viittaa tältä osin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomioon 26.4.1979, Sunday Times v. Yhdistynyt kuningaskunta (CE:ECHR:1979:0426JUD000653874, 49 kohta).

36      Valittaja viittaa tältä osin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomioon 26.4.1979, Sunday Times v. Yhdistynyt kuningaskunta (CE:ECHR:1979:0426JUD000653874, 65 kohta).

37      Valittaja viittaa tältä osin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomioon 23.4.2015, Morice v. Ranska (CE:ECHR:2015:0423JUD002936910, 124 kohta).

38      Valittaja viittaa tältä osin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomioon 26.2.2002, Dichand ym. v. Itävalta (CE:ECHR:2002:0226JUD002927195, 42 kohta).

39      Valittaja viittaa tältä osin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomioon 9.1.2007, Kwieceń v. Puola (CE:ECHR:2007:0109JUD005174499, 49 kohta).

40      Tuomiossa 26.9.2024, AZ ja Saksa v. komissio (C‑792/21 P ja C‑793/21 P, EU:C:2024:793, 92 kohta) mainitun unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan ”ilmaisu ’missään tapauksessa’ osoittaa, että perustelu on valituksenalaisen tuomion ylimääräinen perustelu”, mikä merkitsee, että vastaväitteet, jotka kohdistuvat tällaiseen unionin yleisen tuomioistuimen tuomion perusteluun, eivät voi johtaa kyseisen tuomion kumoamiseen ja ovat näin ollen tehottomia.

41      C‑376/24, EU:C:2026:497.

42      Ks. tuomio 18.6.2026, FSMA (C‑376/24, EU:C:2026:497, 60 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

43      Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että kuten on esitetty perusoikeuskirjan 52 artiklan 3 kohdan mukaan, jonka tarkoituksena on varmistaa tarvittava johdonmukaisuus perusoikeuskirjan sisältämien oikeuksien ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa taattujen vastaavien oikeuksien välillä loukkaamatta unionin oikeuden itsenäisyyttä ja erityisesti estämättä sitä, että unionin oikeudessa myönnetään pitemmälle menevää suojaa [tuomio 21.4.2026, komissio v. Unkari (Unionin arvot) (C‑769/22, EU:C:2026:326, 437 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen)], unionin tuomioistuimen on perusoikeuskirjan 11 artiklaa tulkitessaan otettava vähimmäissuojana huomioon Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklassa taatut vastaavat oikeudet, sellaisina kuin Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on niitä tulkinnut [tuomio 8.9.2026 Inter IKEA Systems (C‑298/23, EU:C:2026:721, 71 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen)].

44      Ks. tuomio 12.1.2023, Migracijos departamentas (Poliittisiin mielipiteisiin perustuvat vainon syyt) (C‑280/21, EU:C:2023:13, 30 kohta ja siinä mainittu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö).

45      Ks. tuomio 12.1.2023, Migracijos departamentas (Poliittisiin mielipiteisiin perustuvat vainon syyt) (C‑280/21, EU:C:2023:13, 31 kohta ja siinä mainittu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö).

46      Ks. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 21.3.2024, Sieć Obywatelska Watchdog Polska v. Puola (CE:ECHR:2024:0321JUD001010320, 52 kohta).

47      Ks. opas ”From theory to practice – Applying the Charter of Fundamental Rights of the European Union”.

48      Ks. perusoikeuskirjan 11 artiklaa koskeva huomautus, kyseisen oppaan s. 57.

49      Ks. tuomio 3.9.2026, Gândul Media Network (C‑598/24, EU:C:2026:682, 51 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) sekä tältä osin tuomio 16.7.2026, Imagens Médicas Integradas ym. (C‑258/23–C‑260/23, EU:C:2026:585, 81 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

50      Ks. tuomio 16.7.2026, Imagens Médicas Integradas ym. (C‑258/23–C‑260/23, EU:C:2026:585, 82 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

51      Ks. tuomio 3.9.2026, Gândul Media Network (C‑598/24, EU:C:2026:682, 51 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) ja tuomio 8.9.2026, Inter IKEA Systems (C‑298/23, EU:C:2026:721, 75 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

52      Ks. SEUT 268 artiklassa tarkoitetusta vahingonkorvauskanteesta tuomio 18.12.2025, Hamoudi v. Frontex (C‑136/24 P, EU:C:2025:977, 72 kohta).

53      Ks. tältä osin tuomio 26.3.2026, Pumpyanskiy ym. v. neuvosto (C‑696/23 P, C‑704/23 P, C‑711/23 P, C‑35/24 P ja C‑111/24 P, EU:C:2026:245, 208 ja 211 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

54      Totean, että toistamalla valituksenalaisen tuomion 86 kohdassa tuomion DD v. FRA 94 kohdan sanamuodon unionin yleinen tuomioistuin on jättänyt pois sen viimeisen lauseen osan, jossa täsmennettiin, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan ”normilla ei voida pätevästi rajoittaa sananvapautta, jos sitä ei ole ilmaistu riittävän täsmällisesti, jotta kansalainen voi säännellä toimintaansa, mitä sitä paitsi myös oikeusvarmuuden periaate edellyttää”.

55      EUVL L, 2024/3083. Kyseisellä päätöksellä korvattiin komission työjärjestykseen [K(2000) 3614] (EYVL 2000, L 308, s. 26) liitetyt käytännesäännöt.

56      C‑680/22 P, EU:C:2023:969.

57      Julkisasiamies Pikamäen ratkaisuehdotus DD v. FRA (C‑680/22 P, EU:C:2023:969, 72 kohta).

58      C‑92/23, EU:C:2026:108.

59      C‑298/23, EU:C:2026:721.

60      Ks. perusoikeuskirjan selitykset (EUVL 2007, C 303, s. 17).

61      Ks. tuomio 26.2.2026, komissio v. Unkari (Mediapalvelujen tarjoamista radiotaajuudella koskeva oikeus) (C‑92/23, EU:C:2026:108, 361 kohta) ja tuomio 8.9.2026, Inter IKEA Systems (C‑298/23, EU:C:2026:721, 76 kohta).

62      Muistutan, että koska kyseisen artiklan mukaan ”[sananvapauden] käyttöön liittyy velvollisuuksia ja vastuuta, se voidaan asettaa sellaisten muodollisuuksien, ehtojen, rajoitusten ja rangaistusten alaiseksi, joista on säädetty laissa ja jotka ovat välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen turvallisuuden, alueellisen koskemattomuuden tai yleisen turvallisuuden vuoksi, epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, muiden henkilöiden maineen tai oikeuksien turvaamiseksi, luottamuksellisten tietojen paljastumisen estämiseksi, tai tuomioistuinten arvovallan ja puolueettomuuden varmistamiseksi”.

63      Ks. tuomio 26.2.2026, komissio v. Unkari (Mediapalvelujen tarjoamista radiotaajuudella koskeva oikeus) (C‑92/23, EU:C:2026:108, 361 kohta).

64      Ks. tuomio 6.3.2001, Connolly v. komissio (C‑274/99 P, EU:C:2001:127, 46 kohta).

65      Kursivointi tässä.

66      Ks. tältä osin tuomio 26.2.2026, komissio v. Unkari (Mediapalvelujen tarjoamista radiotaajuudella koskeva oikeus) (C‑92/23, EU:C:2026:108, 174, 367 ja 370 kohta).

67      Ks. tuomio 3.2.2021, Fussl Modestraße Mayr (C‑555/19, EU:C:2021:89, 91 kohta).

68      Ks. tältä osin tuomio 6.3.2001, Connolly v. komissio (C‑274/99 P, EU:C:2001:127, 41 kohta ja siinä mainittu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö). Ks. myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 15.12.2025, Danileţ v. Romania (CE:ECHR:2025:1215JUD001691521, 142 kohta; jäljempänä tuomio Danileţ v. Romania).

69      Ks. tuomio Danileţ v. Romania, 142 kohta.

70      Ks. tuomio 6.3.2001, Connolly v. komissio (C‑274/99 P, EU:C:2001:127, 48 kohta). Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen 26.9.1995 annetussa tuomiossa Vogt v. Saksa (CE:ECHR:1995:0926JUD001785191, 53 kohta), joka koski virkamiehen oikeutta ilmaista poliittisia mielipiteitä, jotka ovat ristiriidassa nykyisen hallituksen mielipiteiden kanssa, todettiin, että vaikka valtiolla on oikeus asettaa virkamiehille heidän asemansa vuoksi vaitiolovelvollisuus, kyse on kuitenkin henkilöistä, jotka nauttivat kyseisellä perusteella Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan mukaista suojaa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen on siis kunkin asian olosuhteet huomioon ottaen tutkittava, onko yksilön sananvapautta koskevan perusoikeuden ja demokraattisen valtion oikeutetun intressin välillä noudatettu oikeudenmukaista tasapainoa sen varmistamiseksi, että sen virkamiehet toimivat Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 2 kappaleessa mainittujen tavoitteiden hyväksi. Ks. myös tuomioon Danileţ v. Romania johtanut asia, jossa tuomarille määrättiin seuraamus siitä, että hän ilmaisi henkilökohtaisen mielipiteensä Facebook-sivullaan, joka oli avoin yleisölle ja jolla oli useita kymmeniä tuhansia tilaajia. Kun kansalainen on myös virkamies, Euroopan ihmisoikeustuomioistuin edellyttää, että taataan kohtuullinen tasapaino yhtäältä virkamiehen sananvapautta koskevan perusoikeuden ja toisaalta toimielimen oikeutetun intressin välillä sen varmistamiseksi, että kyseinen toimielin toimii tehtäviään hoitaessaan vaitiolovelvollisuutta, lojaalisuutta ja puolueettomuutta koskevia velvollisuuksia noudattaen (117 kohta ja sitä seuraavat kohdat, erityisesti 153 kohta).

71      Ks. tuomio Danileţ v. Romania, 142 kohta.

72      Ks. tältä osin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 22.10.2007, Lindon, Otchakovsky-Laurens ja July v. Ranska (CE:ECHR:2007:1022JUD002127902, 46 kohta) ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 17.4.2014, Brosa v. Saksa (CE:ECHR:2014:0417JUD000570909, 41 kohta).

73      Ks. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 11.5.2010, Fleury v. Ranska (CE:ECHR:2010:0511JUD002978406, 45 kohta).

74      Ks. lehdistönvapaudesta 4.10.2024 annetussa tuomiossa Real Madrid Club de Fútbol (C‑633/22, EU:C:2024:843, 55 ja 56 kohta) esitetyt yleiset huomautukset.

75      CE:ECHR:2008:1014JUD007806001.

76      Kyseinen tuomio koski romanialaisen satiirilehden toimittajan poliitikkoa loukkaavien artikkeleiden julkaisemisen laillisuutta (ks. etenkin 48 ja 49 kohta).

77      CE:ECHR:2002:0314JUD004683399.

78      Ks. tuomio 14.3.2002, Diego Nafría v. Espanja (CE:ECHR:2002:0314JUD004683399, 38 kohta).

79      Ks. tuomio 14.3.2002, Diego Nafría v. Espanja (CE:ECHR:2002:0314JUD004683399, 19 ja 35 kohta).

80      T‑34/96 ja T‑163/96, EU:T:1999:102.

81      Ks. tuomio 19.5.1999, Connolly v. komissio (T‑34/96 ja T‑163/96, EU:T:1999:102, 19 ja 125 kohta).

82      Muistutan, että yhteisöjen tuomioistuin totesi 6.3.2001 annetun tuomion Connolly v. komissio (C‑274/99 P, EU:C:2001:127) 43 kohdassa, että virkamiehen sananvapauteen sisältyy myös unionin toimielinten toiminnan kattamilla aloilla ”oikeus ilmaista suullisesti tai kirjallisesti mielipiteitä, jotka ovat ristiriidassa toimielimen, jonka palveluksessa he ovat, puolustamien mielipiteiden kanssa tai vähemmistössä niihin nähden”.

83      Ks. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 22.10.2007, Lindon, Otchakovsky-Laurens ja July v. Ranska (CE:ECHR:2007:1022JUD002127902, 55 kohta) ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 8.10.2019, Nadtoka v. Venäjä (nro 2) (CE:ECHR:2019:1008JUD00290970, 45 kohta).

84      Mielestäni ei voida hyväksyä, että nimittävä viranomainen voi määrätä virkamiehelle kurinpitoseuraamuksia hänen sellaisen kolmannelle taholle henkilökohtaisesti osoittamansa viestin sanamuodon ja sävyn perusteella, josta hän on saanut tiedon viestin kunnioittamista koskevan oikeuden vastaisesti, perustellakseen hänelle vastaista päätöstä. Muistutan, että valittajan Puolan suurlähettiläälle osoittamien viestien sisältö toimitettiin komissiolle, ja komissio tutustui siihen ilman lupaa, ja että kyseisen viestin transkriptiota käytettiin myöhemmin nimittävässä viranomaisessa käydyssä kurinpitomenettelyssä ja unionin yleisessä tuomioistuimessa käydyssä oikeudenkäyntimenettelyssä, vaikka kyseinen viestien vaihto koski perusoikeuskirjan 7 artiklassa tarkoitettua valittajan yksityiselämää ja viestejä.