Bryssel 1.10.2019

COM(2019) 448 final

LIITE

asiakirjaan

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI

Euroopan yhteisön ja Mauritanian islamilaisen tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien ja taloudellisen korvauksen vahvistamisesta tehdyn pöytäkirjan, jonka voimassaolo päättyy 15 päivänä marraskuuta 2019, voimassaolon jatkamista koskevan kirjeenvaihtona tehdyn Euroopan unionin ja Mauritanian islamilaisen tasavallan välisen sopimuksen tekemisestä


LIITE – Euroopan unionin ja Mauritanian islamilaisen tasavallan välinen kirjeenvaihtona tehty sopimus Euroopan yhteisön ja Mauritanian islamilaisen tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien ja taloudellisen korvauksen vahvistamisesta tehdyn pöytäkirjan, jonka voimassaolo päättyy 15 päivänä marraskuuta 2019, voimassaolon jatkamisesta

A. Euroopan unionin kirje

Arvoisat Herrat,

Minulla on kunnia vahvistaa, että olemme sopineet seuraavasta väliaikaisesta järjestelystä Euroopan yhteisön ja Mauritanian islamilaisen tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien ja taloudellisen korvauksen vahvistamisesta tehdyn nykyisin voimassa olevan (16 päivästä marraskuuta 2015 15 päivään marraskuuta 2019) pöytäkirjan voimassaolon jatkumisen varmistamiseksi, kunnes kumppanuussopimuksen ja pöytäkirjan uusimista koskevat neuvottelut saadaan päätökseen.

Tässä yhteydessä Euroopan unioni ja Mauritanian islamilainen tasavalta ovat sopineet seuraavaa:

(1)Pöytäkirjan viimeisenä vuonna sovellettua järjestelyä jatketaan samoin edellytyksin enintään vuoden ajan 16 päivästä marraskuuta 2019 tai tämän kirjeenvaihdon mahdollisesta muusta myöhemmästä allekirjoituspäivästä alkaen.

(2)Taloudellinen korvaus, jonka unioni maksaa alusten pääsystä Mauritanian vesille pöytäkirjan jatkamisen osalta, vastaa pöytäkirjan, sellaisena kuin sekakomitea on sitä muuttanut 15 ja 16 päivänä marraskuuta 2016, 2 artiklassa määrättyä vuotuista määrää 1 . Korvaus maksetaan yhdessä erässä viimeistään kolmen kuukauden kuluttua tämän kirjeenvaihdon väliaikaisen soveltamisen päivämäärästä.

(3)Tähän voimassaolon pidentämistä koskevaan sopimukseen liittyvä alakohtaisen tuen määrä on 4,125 miljoonaa euroa. Kalastuskumppanuussopimuksen 10 artiklassa määrätty sekakomitea hyväksyy kyseistä määrää koskevan ohjelmasuunnittelun pöytäkirjan 3 artiklan 1 kohdan mukaisesti viimeistään kahden kuukauden kuluttua tämän kirjeenvaihdon soveltamispäivästä. Pöytäkirjan 3 artiklassa esitettyjä alakohtaisen tuen täytäntöönpanoon ja maksuihin liittyviä edellytyksiä sovelletaan soveltuvin osin.

(4)Jos kumppanuussopimuksen ja sen pöytäkirjan uusimisesta käytävät neuvottelut johtavat allekirjoittamiseen siten, että niitä sovelletaan ennen 1 kohdassa vahvistetun yhden vuoden määräajan päättymistä, alennetaan 2 ja 3 kohdassa tarkoitettuja taloudellisen korvauksen maksuja suhteessa jäljellä olevaan aikaan. Vastaava jo maksettu määrä vähennetään ensimmäisestä uuden pöytäkirjan nojalla maksettavasta taloudellisesta korvauksesta.

(5)Voimassaolon pidentämistä koskevan sopimuksen soveltamisaikana kalastuslisenssit myönnetään pöytäkirjassa vahvistetuissa rajoissa sellaisia maksuja ja ennakkomaksuja vastaan, jotka vastaavat pöytäkirjan liitteen 1 lisäyksessä 1 vahvistettuja maksuja ja ennakkomaksuja.

(6)Tätä kirjeenvaihtoa sovelletaan väliaikaisesti 16 päivästä marraskuuta 2019 tai mahdollisesta muusta myöhemmästä allekirjoituspäivästä alkaen, kunnes se tulee voimaan. Se tulee voimaan päivänä, jona osapuolet ilmoittavat toisilleen tätä varten tarvittavien menettelyjen saattamisesta päätökseen.

Olisin kiitollinen, jos voisitte vahvistaa vastaanottaneenne tämän kirjeen ja olevanne yhtä mieltä sen sisällöstä.

Vastaanottakaa, Arvoisat Herrat, korkeimman kunnioitukseni vakuutus.

B. Mauritanian islamilaisen tasavallan kirje

Arvoisat Herrat,

Minulla on kunnia ilmoittaa vastaanottaneeni seuraavan tänään päivätyn kirjeenne:

”Arvoisat Herrat,

Minulla on kunnia vahvistaa, että olemme sopineet seuraavasta väliaikaisesta järjestelystä Euroopan yhteisön ja Mauritanian islamilaisen tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien ja taloudellisen korvauksen vahvistamisesta tehdyn nykyisin voimassa olevan (16 päivästä marraskuuta 2015 15 päivään marraskuuta 2019) pöytäkirjan voimassaolon jatkumisen varmistamiseksi, kunnes kumppanuussopimuksen ja pöytäkirjan uusimista koskevat neuvottelut saadaan päätökseen.

Tässä yhteydessä Euroopan unioni ja Mauritanian islamilainen tasavalta ovat sopineet seuraavaa:

(1)Pöytäkirjan viimeisenä vuonna sovellettua järjestelyä jatketaan samoin edellytyksin enintään vuoden ajan 16 päivästä marraskuuta 2019 tai tämän kirjeenvaihdon mahdollisesta muusta myöhemmästä allekirjoituspäivästä alkaen.

(2)Taloudellinen korvaus, jonka unioni maksaa alusten pääsystä Mauritanian vesille pöytäkirjan jatkamisen osalta, vastaa pöytäkirjan, sellaisena kuin sekakomitea on sitä muuttanut 15 ja 16 päivänä marraskuuta 2016, 2 artiklassa määrättyä vuotuista määrää 2 . Korvaus maksetaan yhdessä erässä viimeistään kolmen kuukauden kuluttua tämän kirjeenvaihdon väliaikaisen soveltamisen päivämäärästä.

(3)Tähän voimassaolon pidentämistä koskevaan sopimukseen liittyvä alakohtaisen tuen määrä on 4,125 miljoonaa euroa. Kalastuskumppanuussopimuksen 10 artiklassa määrätty sekakomitea hyväksyy kyseistä määrää koskevan ohjelmasuunnittelun pöytäkirjan 3 artiklan 1 kohdan mukaisesti viimeistään kahden kuukauden kuluttua tämän kirjeenvaihdon soveltamispäivästä. Pöytäkirjan 3 artiklassa esitettyjä alakohtaisen tuen täytäntöönpanoon ja maksuihin liittyviä edellytyksiä sovelletaan soveltuvin osin.

(4)Jos kumppanuussopimuksen ja sen pöytäkirjan uusimisesta käytävät neuvottelut johtavat allekirjoittamiseen siten, että niitä sovelletaan ennen 1 kohdassa vahvistetun yhden vuoden määräajan päättymistä, alennetaan 2 ja 3 kohdassa tarkoitettuja taloudellisen korvauksen maksuja suhteessa jäljellä olevaan aikaan. Vastaava jo maksettu määrä vähennetään ensimmäisestä uuden pöytäkirjan nojalla maksettavasta taloudellisesta korvauksesta.

(5)Voimassaolon pidentämistä koskevan sopimuksen soveltamisaikana kalastuslisenssit myönnetään pöytäkirjassa vahvistetuissa rajoissa sellaisia maksuja ja ennakkomaksuja vastaan, jotka vastaavat pöytäkirjan liitteen 1 lisäyksessä 1 vahvistettuja maksuja ja ennakkomaksuja.

(6)Tätä kirjeenvaihtoa sovelletaan väliaikaisesti 16 päivästä marraskuuta 2019 tai mahdollisesta muusta myöhemmästä allekirjoituspäivästä alkaen, kunnes se tulee voimaan. Se tulee voimaan päivänä, jona osapuolet ilmoittavat toisilleen tätä varten tarvittavien menettelyjen saattamisesta päätökseen.”

Vahvistan, että hallitukseni hyväksyy kirjeenne sisällön.

Kirjeenne tämän kirjeen kanssa muodostavat ehdotuksenne mukaisen sopimuksen.

Vastaanottakaa, Arvoisat Herrat, korkeimman kunnioitukseni vakuutus.

(1)    Ks. KOMISSION PÄÄTÖS (EU) 2017/451, annettu 14 päivänä maaliskuuta 2017 (EUVL L 69, 15.3.2017, s. 34).
(2)    Ks. KOMISSION PÄÄTÖS (EU) 2017/451, annettu 14 päivänä maaliskuuta 2017 (EUVL L 69, 15.3.2017, s. 34).