Väliaikainen versio
UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (ensimmäinen jaosto)
15 päivänä lokakuuta 2026 (*)
Ennakkoratkaisupyyntö – Maksupalvelut sisämarkkinoilla – Direktiivi (EU) 2015/2366 – Oikeudettomat maksutapahtumat – 73 artikla – Maksupalveluntarjoajan vastuu – 74 artikla – Maksajan vastuu – Maksupalveluntarjoajan velvollisuus välittömään palautukseen – Ulottuvuus – Vastuun jakautuminen maksupalveluntarjoajan ja maksajan välillä – 69 artikla – Maksupalvelunkäyttäjän velvollisuudet – Törkeä huolimattomuus – Maksupalveluntarjoajan kieltäytyminen palauttamasta maksajalle välittömästi luvattoman maksutapahtuman määrää sillä perusteella, että maksaja on mahdollistanut kyseisen tapahtuman törkeällä huolimattomuudella
Asiassa C-70/25 [Tukowiecka],(i)
jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Sąd Rejonowy w Koszalinie (Koszalinin piirioikeus, Puola) on esittänyt 23.1.2025 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 3.2.2025, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa
N.O.
vastaan
PKO BP S.A.,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (ensimmäinen jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja F. Biltgen sekä tuomarit S. Gervasoni, A. Kumin, I. Ziemele ja M. Bošnjak (esittelevä tuomari),
julkisasiamies: A. Rantos,
kirjaaja: V. Di Bucci,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,
ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet
– PKO BP S.A., edustajinaan M. Trepka ja M. Wurm, radcowie prawni, sekä Ł. Hejmej ja A. Szczęśniak, adwokaci,
– Puolan hallitus, asiamiehenään B. Majczyna,
– Tšekin hallitus, asiamiehinään J. Očková, M. Smolek ja J. Vláčil,
– Italian hallitus, asiamiehenään S. Fiorentino, avustajanaan G. Iappelli, avvocato dello Stato,
– Euroopan komissio, asiamiehinään G. Goddin ja J. Szczodrowski,
kuultuaan julkisasiamiehen 5.3.2026 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Ennakkoratkaisupyyntö koskee maksupalveluista sisämarkkinoilla, direktiivien 2002/65/EY, 2009/110/EY ja 2013/36/EU ja asetuksen (EU) N:o 1093/2010 muuttamisesta sekä direktiivin 2007/64/EY kumoamisesta 25.11.2015 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2015/2366 (EUVL 2015, L 337, s. 35) (jäljempänä direktiivi 2015/2366) 73 artiklan 1 kohdan ja 74 artiklan 1 kohdan tulkintaa.
2 Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat yhtäältä luonnollinen henkilö N.O. ja toisaalta pankki PKO BP S.A. ja jossa on kyse siitä, että viimeksi mainittu kieltäytyi palauttamasta N.O:n oikeudettoman maksutapahtuman määrää.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Unionin oikeus
Direktiivi 2007/64/EY
3 Maksupalveluista sisämarkkinoilla, direktiivien 97/7/EY, 2002/65/EY, 2005/60/EY ja 2006/48/EY muuttamisesta ja direktiivin 97/5/EY kumoamisesta 13.11.2007 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2007/64/EY (EUVL 2007, L 319, s. 1) 60 artiklan, jonka otsikko oli ”Maksupalveluntarjoajan vastuu oikeudettomista maksutapahtumista”, 1 kohdassa säädettiin seuraavaa:
”Jäsenvaltioiden on 58 artiklan soveltamista rajoittamatta varmistettava, että jos maksutapahtuma on toteutettu oikeudettomasti, maksajan maksupalveluntarjoaja palauttaa maksajalle kyseisen maksutapahtuman summan välittömästi ja tarvittaessa palauttaa veloitetun maksutilin sellaiseen tilaan, jossa se olisi ollut ilman oikeudettoman maksutapahtuman toteuttamista.”
Direktiivi 2015/2366
4 Direktiivin 2015/2366 johdanto-osan 6 ja 71 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”(6) Olisi annettava uusia sääntöjä sääntelyssä olevien aukkojen poistamiseksi, samalla kun parannetaan oikeusvarmuutta ja varmistetaan, että lainsäädäntökehystä sovelletaan yhdenmukaisesti kaikkialla [Euroopan] unionissa. Nykyisille ja uusille markkinatoimijoille olisi turvattava tasapuoliset toimintaedellytykset, mikä antaa mahdollisuuden laajentaa uusien maksuvälineiden markkinoita ja taata kuluttajansuojan korkea taso näiden maksupalvelujen käytössä koko unionissa. Tämän odotetaan lisäävän koko maksujärjestelmän tehokkuutta, laajentavan maksupalvelujen valikoimaa ja lisäävän maksupalvelujen avoimuutta sekä vahvistavan samalla kuluttajien luottamusta yhdenmukaistettuihin maksumarkkinoihin.
– –
(71) Jos kyseessä on oikeudeton maksutapahtuma, maksupalveluntarjoajan olisi välittömästi palautettava maksajalle kyseisen tapahtuman määrä. Jos on vahvoja epäilyksiä siitä, että oikeudeton tapahtuma johtuu maksupalvelunkäyttäjän petollisesta toiminnasta, ja jos nämä epäilykset perustuvat asiaankuuluvalle kansalliselle viranomaiselle ilmoitettuihin objektiivisiin perusteisiin, maksupalveluntarjoajan olisi kuitenkin voitava toteuttaa kohtuullisessa ajassa tutkinta ennen määrän palauttamista maksajalle. Maksajan suojaamiseksi haitoilta palautuksen tilillepanon arvopäivän ei saisi olla myöhäisempi kuin se, jona määrä oli veloitettu. Jotta maksupalvelunkäyttäjää voitaisiin kannustaa ilmoittamaan asianomaiselle palveluntarjoajalle ilman aiheetonta viivytystä maksuvälineen varastamisesta tai katoamisesta ja sillä tavoin vähentää oikeudettomien maksutapahtumien riskiä, käyttäjän olisi oltava vastuussa vain erittäin rajatusta määrästä, jollei maksupalvelunkäyttäjä ole toiminut petollisesti tai syyllistynyt törkeään huolimattomuuteen. Tältä osin näyttää siltä, että 50 euron määrä on riittävä sen varmistamiseksi, että käyttäjille tarjotaan yhdenmukainen ja korkeatasoinen suoja koko unionissa. Vastuuta ei olisi oltava, jos maksaja ei ole voinut saada tietoonsa maksuvälineen katoamista, varastamista tai joutumista vääriin käsiin. Sen jälkeen kun käyttäjät ovat ilmoittaneet maksupalveluntarjoajalle maksuvälineensä mahdollisesta väärinkäytöstä, maksupalvelunkäyttäjiä ei myöskään olisi enää vaadittava vastaamaan kyseisen välineen oikeudettomasta käytöstä johtuvista vahingoista. Tämä direktiivi ei saisi vaikuttaa maksupalveluntarjoajien vastuuseen omien tuotteidensa teknisestä turvallisuudesta.”
5 Direktiivin 1 artiklan, jonka otsikko on ”Kohde”, 2 kohdan b alakohdassa säädetään seuraavaa:
”Tässä direktiivissä vahvistetaan myös säännöt, jotka koskevat
– –
b) maksupalvelunkäyttäjien ja -tarjoajien oikeuksia ja velvoitteita, kun maksupalveluja tarjotaan tavanomaisena ammatti- tai liiketoimintana.”
6 Direktiivin 69 artiklassa, jonka otsikko on ”Maksuvälineisiin ja henkilökohtaisiin turvatunnuksiin liittyvät maksupalvelunkäyttäjän velvollisuudet”, säädetään seuraavaa:
”1. Maksuvälineen käyttöön oikeutetun maksupalvelunkäyttäjän on:
a) käytettävä maksuvälinettä noudattaen sen myöntämistä ja käyttöä koskevia ehtoja, joiden on oltava objektiivisia, syrjimättömiä ja tarkoitukseen suhteutettuja;
b) saatuaan tietää maksuvälineen katoamisesta, varkaudesta tai joutumisesta vääriin käsiin taikka sen oikeudettomasta käytöstä, ilmoitettava tästä ilman aiheetonta viivytystä maksupalveluntarjoajalle tai tämän ilmoittamalle taholle.
2. Sovellettaessa 1 kohdan a alakohtaa maksupalvelunkäyttäjän on heti maksuvälineen saatuaan erityisesti toteutettava kaikki kohtuulliset toimenpiteet huolehtiakseen henkilökohtaisten turvatunnuksiensa suojaamisesta.”
7 Direktiivin 71 artiklan, jonka otsikko on ”Maksajan vastuu oikeudettomista maksutapahtumista”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Maksupalvelunkäyttäjällä on oikeus saada maksupalveluntarjoajalta oikaisu oikeudettomaan tai virheellisesti toteutettuun maksutapahtumaan vain siinä tapauksessa, että maksupalvelunkäyttäjä ilmoittaa asiasta maksupalveluntarjoajalle ilman aiheetonta viivytystä saatuaan tietoonsa tällaisen, muun muassa 89 artiklaan perustuvaan, vaatimukseen oikeuttavan maksutapahtuman. Ilmoitus on tehtävä 13 kuukauden kuluessa tilin veloituspäivästä.
– –”
8 Direktiivin 72 artiklan, jonka otsikko on ”Näyttö maksutapahtumien hyväksymisestä ja toteuttamisesta”, 2 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Jos maksupalvelunkäyttäjä kiistää hyväksyneensä toteutetun maksutapahtuman, ei maksupalveluntarjoajan, tilanteen mukaan myös maksutoimeksiantopalvelun tarjoajan, suorittama maksuvälineen käytön kirjaaminen välttämättä sinänsä riitä osoittamaan, että maksaja on hyväksynyt maksutapahtuman tai toiminut petollisesti tai laiminlyönyt tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta yhden tai useamman 69 artiklan mukaisenvelvollisuuden. Maksupalveluntarjoajan ja tilanteen mukaan myös maksutoimeksiantopalvelun tarjoajan on esitettävä maksupalvelunkäyttäjän petollista toimintaa tai törkeää huolimattomuutta tukevaa näyttöä.”
9 Direktiivin 73 artiklan, jonka otsikko on ”Maksupalveluntarjoajan vastuu oikeudettomista maksutapahtumista”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Jäsenvaltioiden on varmistettava siinä tapauksessa, että maksutapahtuma on toteutettu oikeudettomasti, että maksajan maksupalveluntarjoaja palauttaa maksajalle oikeudettoman maksutapahtuman määrän välittömästi ja joka tapauksessa seuraavan työpäivän päättymiseen mennessä, sen jälkeen kun se on havainnut tai sille on ilmoitettu maksutapahtumasta, paitsi jos maksajan maksupalveluntarjoajalla on perustellut syyt epäillä petosta ja se ilmoittaa nämä syyt kirjallisesti asianomaiselle kansalliselle viranomaiselle, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 71 artiklan soveltamista. Maksajan maksupalveluntarjoajan on tarvittaessa palautettava veloitettu maksutili siihen tilaan, jossa se olisi ollut ilman oikeudettoman maksutapahtuman toteuttamista. Sen on varmistettava myös, että maksajan maksutilille panon arvopäivä ei ole myöhäisempi kuin se, jona kyseinen summa oli veloitettu.”
10 Direktiivin 74 artiklan, jonka otsikko on ”Maksajan vastuu oikeudettomista maksutapahtumista”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Poiketen siitä, mitä 73 artiklassa säädetään, maksaja voi olla enintään 50 euroon saakka vastuussa oikeudettomiin maksutapahtumiin liittyvistä menetyksistä, jotka aiheutuvat kadonneen tai varastetun maksuvälineen käytöstä tai maksuvälineen joutumisesta vääriin käsiin.
Ensimmäistä alakohtaa ei sovelleta, jos
a) maksuvälineen katoaminen, varkaus tai vääriin käsiin joutuminen ei ollut maksajan todettavissa ennen maksua, paitsi jos maksaja on toiminut petollisesti; tai
b) jos menetys on aiheutunut sellaisen maksupalveluntarjoajan työntekijän tai asiamiehen, sivukonttorin tai sellaisen yksikön toiminnasta tai toimimatta jättämisestä, jolle sen toimintoja oli ulkoistettu.
Maksajan on vastattava kaikista menetyksistä, jotka liittyvät sellaisiin oikeudettomiin maksutapahtumiin, jotka ovat aiheutuneet maksajan petollisesta toiminnasta tai yhden tai useamman 69 artiklassa tarkoitetun velvollisuuden tahallisesta tai törkeän huolimattomasta laiminlyönnistä. Tällaisissa tapauksissa ei sovelleta ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettua enimmäismäärää.
Jos maksaja ei ole toiminut petollisesti eikä laiminlyönyt tahallisesti 69 artiklan mukaisia velvollisuuksiaan, jäsenvaltiot voivat pienentää tämän kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettua vastuuta, ottamalla huomioon erityisesti henkilökohtaisten turvatunnuksien luonne ja erityiset olosuhteet, joissa maksuväline oli kadonnut, varastettu tai se on joutunut vääriin käsiin.”
11 Direktiivin 102 artiklan, jonka otsikko on ”Vaihtoehtoiset riidanratkaisumenettelyt”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tämän direktiivin III ja IV osastosta johtuvia oikeuksia ja velvoitteita koskevien, maksupalvelunkäyttäjien ja -tarjoajien välisten riitojen ratkaisemiseksi otetaan asiaa koskevan – – unionin lainsäädännön mukaisesti käyttöön riittäviä, riippumattomia, puolueettomia, avoimia ja tehokkaita vaihtoehtoisia riidanratkaisumenettelyjä – – käyttäen tarvittaessa olemassa olevia toimivaltaisia elimiä. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että vaihtoehtoisia riidanratkaisumenettelyjä sovelletaan maksupalveluntarjoajiin.”
12 Direktiivin 107 artiklan, jonka otsikko on ”Täysi yhdenmukaistaminen”, 1 ja 3 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Jäsenvaltiot eivät saa pitää voimassa tai ottaa käyttöön muita kuin tässä direktiivissä annettuja säännöksiä, siltä osin kuin tähän direktiiviin sisältyy yhdenmukaistettuja säännöksiä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 2 artiklan, 8 artiklan 3 kohdan, 32 artiklan, 38 artiklan 2 kohdan, 42 artiklan 2 kohdan, 55 artiklan 6 kohdan, 57 artiklan 3 kohdan, 58 artiklan 3 kohdan, 61 artiklan 2 ja 3 kohdan, 62 artiklan 5 kohdan, 63 artiklan 2 ja 3 kohdan, 74 artiklan 1 kohdan neljännen alakohdan ja 86 artiklan soveltamista.”
Puolan oikeus
13 Maksupalveluista 19.8.2011 annetun lain (ustawa o usługach płatniczych) (Dz. U. nro 199, järjestysnumero 1175), sellaisena kuin se on muutettuna (Dz. U. 2024, järjestysnumero 30), jolla direktiivin 2015/2366 73 ja 74 artikla saatetaan osaksi Puolan oikeusjärjestystä, 46 §:n 1 ja 3 momentissa säädetään seuraavaa:
”1. Jollei 44 §:n 2 momentista muuta johdu, siinä tapauksessa, että maksutapahtuma on toteutettu oikeudettomasti, maksajan maksupalveluntarjoajan on palautettava maksajalle oikeudettoman maksutapahtuman määrä välittömästi ja joka tapauksessa seuraavan työpäivän päättymiseen mennessä siitä, kun maksajan maksutililtä veloitettu oikeudeton maksutapahtuma on todettu, tai siitä, kun sille on ilmoitettu maksutapahtumasta, paitsi silloin, jos maksajan maksupalveluntarjoajalla on perustellut ja asianmukaisesti dokumentoidut syyt epäillä petosta ja se ilmoittaa tästä kirjallisesti lainvalvontaviranomaisille. Jos maksaja käyttää maksutiliä, maksajan maksupalveluntarjoajan on palautettava veloitettu maksutili siihen tilaan, jossa se olisi ollut ilman oikeudettoman maksutapahtuman toteuttamista. Maksajan maksutilille panon arvopäivä ei saa olla myöhäisempi kuin se, jona kyseinen määrä oli veloitettu. – –
3. Maksajalla on täysimääräinen vastuu oikeudettomista maksutapahtumista, jos ne ovat aiheutuneet hänen tahallisesta toiminnastaan taikka vähintään yhden 42 §:ssä tarkoitetun velvollisuuden tahallisesta tai törkeän huolimattomasta laiminlyönnistä.”
Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset
14 Pääasian kantaja teki käyttötilin pitämistä koskevan sopimuksen PKO BP:n kanssa, joka on Puolaan sijoittautunut pankki.
15 Häneen kohdistui tietojenkalastelupetos, johon syyllistyi tuntematon tekijä, joka ilmoitti olevansa kiinnostunut ostamaan hänen verkkohuutokaupassa myytäväksi tarjoamansa esineen ja lähetti hänelle linkin, jonka perusteella hän luuli, että linkki oli peräisin kyseisestä portaalista ja että sen tarkoituksena oli vahvistaa myynti. Tämän linkin kautta pääasian kantaja päätyi verkkosivustolle, joka jäljitteli hänen pankkinsa verkkosivustoa, ja syötti sinne verkkopankkipalveluun kirjautumiseen käytettävät tietonsa. Näin saatujen tietojen avulla petoksen tekijä pystyi siirtämään kantajan tililtä omalle tililleen 3 000 Puolan zlotya (PLN) (noin 705 euroa). Petoksen tekijä hyväksyi maksutapahtuman tekstiviestinä (SMS) lähetetyllä vahvistuskoodilla, joka oli saatu pääasian kantajalta tällä tavoin erehdyttämällä.
16 Pääasian kantaja ymmärsi seuraavana päivänä, että oli tapahtunut petos, ja ilmoitti välittömästi oikeudettomasta maksutapahtumasta PKO BP:lle ja poliisille. Petoksen tekijää ei ole tunnistettu.
17 PKO BP kieltäytyi palauttamasta oikeudettoman maksutapahtuman määrää pääasian kantajalle väittäen muun muassa, että hänelle aiheutunut vahinko johtui siitä, että hän oli törkeän huolimattomasti laiminlyönyt velvollisuutensa säilyttää maksuvälinettä huolellisesti ja olla antamatta sitä oikeudettomien henkilöiden käytettäväksi.
18 Tämän jälkeen pääasian kantaja nosti Sąd Rejonowy w Koszaliniessa (Koszalinin piirioikeus, Puola), joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, kanteen, jossa vaaditaan PKO BP:n velvoittamista maksamaan 3 000 PLN (noin 705 euroa).
19 Pääasian kantaja vetoaa vaatimuksensa tueksi siihen, että PKO BP:llä oli maksupalveluntarjoajana velvollisuus palauttaa hänelle välittömästi oikeudettoman maksutapahtuman määrä, ellei ollut perusteltua syytä epäillä maksajan syyllistyneen petokseen.
20 PKO BP puolestaan väittää, että se, että maksaja on törkeästä huolimattomuudesta laiminlyönyt velvollisuutensa, on myös peruste, joka vapauttaa maksupalveluntarjoajan velvollisuudestaan palauttaa oikeudettoman maksutapahtuman määrä. Se vetoaa tältä osin siihen, että se voi arvioida itsenäisesti kaikkia tällaiseen tapahtumaan perustuvan vastuunsa edellytyksiä ja että se on vapautettu tästä palautusvelvollisuudesta silloin, kun se osoittaa maksajan syyllistyneen tällaiseen laiminlyöntiin.
21 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että direktiivissä 2015/2366 ja kansallisissa säännöksissä, joilla se saatetaan osaksi Puolan oikeusjärjestystä, vahvistetaan yleinen periaate, jonka mukaan maksupalveluntarjoajan on kannettava täysimääräisesti oikeudettomiin maksutapahtumiin liittyvä riski. Sen mukaan maksupalveluntarjoajan on erikoistuneena elinkeinonharjoittajana huolehdittava liiketoimien turvaamisesta petosriskeiltä ja sille uskottujen varojen suojaamisesta.
22 Kyseinen tuomioistuin toteaa lisäksi, että sekä kyseisessä direktiivissä että kansallisissa säännöksissä annetaan maksajalle oikeus saada takaisin oikeudettomien maksutapahtumien määrä, mikä merkitsee oikeutta näin menetettyjen varojen välittömään takaisinsaamiseen. Tätä oikeutta rajoitetaan vain silloin, kun on perusteltu syy epäillä maksajan syyllistyneen petokseen ja kun tällaisesta petoksesta ilmoitetaan toimivaltaisille kansallisille viranomaisille.
23 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa lisäksi, että puolalaisten tuomioistuinten käsiteltäväksi ei ole saatettu pankkien nostamia kanteita, joissa vaadittaisiin kuluttajan velvoittamista palauttamaan oikeudettomien maksutapahtumien määrä sillä perusteella, että kuluttaja on syyllistynyt törkeään huolimattomuuteen. Sitä vastoin niiden käsiteltäväksi on saatettu useita kuluttajien pankkeja vastaan nostamia kanteita sen vuoksi, että pankit ovat kieltäytyneet palauttamasta oikeudettomien maksutapahtumien määrää.
24 Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan tämä tilanne osoittaa, että se, että maksupalveluntarjoajat soveltavat poikkeuksia palautuksen saamisoikeuteen, on muodostunut säännöksi oikeudettomien maksutapahtumien yhteydessä. Maksupalveluntarjoajat eivät yleensä palauta oikeudettomien maksutapahtumien määrää, joten maksajien, erityisesti kuluttajien, on vedottava palautuksen saamisoikeuteensa kansallisissa tuomioistuimissa.
25 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo tässä yhteydessä, että PKO BP:n puoltamalla direktiivin 2015/2366 tulkinnalla ei voida saavuttaa maksajan suojaamista koskevaa tavoitetta, johon kyseisen direktiivin säännöksissä vahvistetulla velvollisuudella palauttaa oikeudettomien maksutapahtumien määrät välittömästi pyritään. Se katsoo näin ollen, että näitä säännöksiä on tulkittava siten, että ne ovat esteenä maksupalveluntarjoajan mahdollisuudelle kieltäytyä palauttamasta välittömästi oikeudettoman maksutapahtuman määrää sillä perusteella, että maksajalle tästä maksutapahtumasta aiheutunut vahinko johtuu maksajan törkeästä huolimattomuudesta.
26 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että tällaisesta tulkinnasta seuraisi, että maksupalveluntarjoajalle, joka on elinkeinonharjoittaja, eikä maksajalle, joka on usein kuluttaja, aiheutuisi vastuunsa riitauttamiseen liittyvä rasite erityisesti menettelyn aloittamisen, oikeudenkäyntimaksujen, todistelumenettelyn ja oikeudenkäyntiasiakirjojen valmistelun osalta.
27 Tässä tilanteessa Sąd Rejonowy w Koszalinie päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:
”Onko direktiivin [2015/2366] 73 artiklan 1 kohtaa, luettuna yhdessä 74 artiklan 1 kohdan kanssa, tulkittava siten, että maksupalveluntarjoaja voi kieltäytyä palauttamasta maksajalle oikeudettoman maksutapahtuman määrää välittömästi, jos maksajalle on aiheutunut oikeudettomaan maksutapahtumaan liittyviä menetyksiä, kun hän on törkeän huolimattomasti laiminlyönyt [kyseisen direktiivin] 69 artiklassa säädettyjä velvollisuuksia?”
Ennakkoratkaisukysymyksen tarkastelu
28 Ainoalla ennakkoratkaisukysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko direktiivin 2015/2366 73 artiklan 1 kohtaa ja 74 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että maksupalveluntarjoaja voi kieltäytyä palauttamasta maksajalle oikeudettoman maksutapahtuman määrää välittömästi siitä syystä, että maksaja on mahdollistanut kyseisen maksutapahtuman laiminlyömällä törkeän huolimattomasti kyseisen direktiivin 69 artiklan mukaisia velvollisuuksiaan.
29 Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeuden säännöksen tulkitsemiseksi on otettava huomioon sen sanamuodon lisäksi sen asiayhteys sekä sillä säännöstöllä tavoitellut päämäärät, jonka osa se on (ks. vastaavasti tuomio 17.11.1983, Merck, 292/82, EU:C:1983:335, 12 kohta ja tuomio 1.8.2025, Veracash, C-665/23, EU:C:2025:598, 34 kohta). Myös unionin oikeuden säännöksen syntyhistoriasta voi ilmetä sen tulkinnan kannalta merkityksellisiä seikkoja (tuomio 2.9.2021, CRCAM, C-337/20, EU:C:2021:671, 31 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
30 Ensinnäkin sanamuodon mukaisesta tulkinnasta on todettava, että direktiivin 2015/2366 73 artiklassa säännellään maksupalveluntarjoajan vastuuta ja 74 artiklassa maksajan vastuuta oikeudettomista maksutapahtumista.
31 Direktiivin 73 artiklan 1 kohdan sanamuodosta ilmenee siten, että maksajan maksupalveluntarjoajan on lähtökohtaisesti palautettava maksajalle oikeudettoman maksutapahtuman määrä välittömästi ja joka tapauksessa seuraavan työpäivän päättymiseen mennessä, sen jälkeen kun se on havainnut maksutapahtuman tai sille on ilmoitettu maksutapahtumasta.
32 Tätä palautusvelvollisuutta sovelletaan ”sanotun kuitenkaan rajoittamatta” direktiivin ”71 artiklan soveltamista”, ja kyseisen artiklan 1 kohdassa säädetään, että maksupalvelunkäyttäjällä on oikeus saada maksupalveluntarjoajalta oikaisu oikeudettomaan tai virheellisesti toteutettuun maksutapahtumaan vain siinä tapauksessa, että maksupalvelunkäyttäjä ilmoittaa asiasta maksupalveluntarjoajalle ilman aiheetonta viivytystä.
33 Lisäksi on korostettava, että direktiivin 73 artiklan 1 kohdan sanamuodossa säädetään vain yhdestä poikkeuksesta välitöntä palautusta koskevaan velvollisuuteen eli tilanteesta, jossa maksupalveluntarjoajalla on perusteltu syy epäillä petosta ja se ilmoittaa nämä syyt kirjallisesti asianomaiselle kansalliselle viranomaiselle.
34 Tästä seuraa, että direktiivin 2015/2366 73 artiklan 1 kohdassa ei säädetä minkäänlaisesta poikkeuksesta välitöntä palautusta koskevaan velvollisuuteen siinä tapauksessa, että maksajan epäillään mahdollistaneen oikeudettoman maksutapahtuman laiminlyömällä törkeän huolimattomasti kyseisen direktiivin 69 artiklan mukaisia velvollisuuksiaan.
35 Direktiivin 2015/2366 74 artiklan 1 kohdasta on puolestaan todettava, että sen kahden ensimmäisen alakohdan mukaan jäsenvaltiot voivat tästä poiketen säätää, että maksaja on enintään 50 euroon saakka vastuussa oikeudettomiin maksutapahtumiin liittyvistä menetyksistä, jotka aiheutuvat kadonneen tai varastetun maksuvälineen käytöstä tai maksuvälineen joutumisesta vääriin käsiin, paitsi jos maksaja ei ole voinut havaita näitä toimia ennen maksun suorittamista. Kyseisen kohdan kolmannessa alakohdassa säädetään, että maksajan on vastattava kaikista menetyksistä, jotka liittyvät sellaisiin oikeudettomiin maksutapahtumiin, jotka ovat aiheutuneet maksajan petollisesta toiminnasta tai kyseisen direktiivin 69 artiklassa tarkoitetun yhden tai useamman velvollisuuden tahallisesta tai törkeän huolimattomasta laiminlyönnistä. Näihin velvollisuuksiin kuuluu muun muassa kyseisen 69 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu velvollisuus toteuttaa kaikki kohtuulliset toimenpiteet huolehtiakseen henkilökohtaisten turvatunnuksiensa suojaamisesta.
36 Lisäksi direktiivin 2015/2366 74 artiklan 1 kohdan neljännessä alakohdassa sallitaan se, että jäsenvaltiot rajoittavat maksajan vastuuta, jos maksaja ei ole toiminut petollisesti eikä laiminlyönyt tahallisesti kyseisen direktiivin 69 artiklan mukaisia velvollisuuksiaan. Ennakkoratkaisupyyntöön tai unionin tuomioistuimelle esitettyihin huomautuksiin ei kuitenkaan sisälly mitään sellaista, minkä perusteella voitaisiin todeta, että Puolan tasavalta olisi käyttänyt tätä mahdollisuutta.
37 Direktiivin 73 ja 74 artiklassa säädetään näin ollen riskinjaosta maksupalveluntarjoajan ja maksajan kesken määrittelemällä heidän oikeutensa ja velvollisuutensa.
38 Direktiivin 73 artiklassa ja vastaavasti 74 artiklassa säädettyjen velvollisuuksien välisestä suhteesta on todettava, että kyseisen direktiivin 74 artiklan 1 kohdan sanamuodon perusteella ei voida määrittää yksiselitteisesti siinä säädetyn poikkeuksen ulottuvuutta. Ensimmäisen tulkintavaihtoehdon mukaan poikkeus koskee direktiivin 73 artiklan 1 kohdassa säädettyä välitöntä palautusvelvollisuutta siinä tapauksessa, että maksaja on laiminlyönyt törkeän huolimattomasti direktiivin 69 artiklan mukaisia velvollisuuksiaan. Toisen tulkintavaihtoehdon mukaan poikkeus koskee vain palautuksen lopullisuutta siten, että maksupalveluntarjoajan on ensin suoritettava palautus välittömästi, minkä jälkeen se voi mahdollisesti vaatia laissa tätä varten säädettyjä oikeuskeinoja käyttäen maksajaa korvaamaan oikeudettomista maksutapahtumista aiheutuneet menetykset.
39 Toiseksi asiayhteydestä, johon direktiivin 2015/2366 73 ja 74 artikla kuuluvat, on yhtäältä korostettava, että kyseisen direktiivin johdanto-osan 71 perustelukappale koskee tilannetta, jossa maksupalveluntarjoajalla on perusteltu syy epäillä maksupalvelunkäyttäjän syyllistyneen petokseen, ja sen on ilmoitettava toimivaltaiselle kansalliselle viranomaiselle kirjallisesti näiden epäilyjen perusteena olevat objektiiviset syyt. Kyseinen 71 perustelukappale näyttää tukevan tulkintaa, jonka mukaan ainoa poikkeus välitöntä palauttamista koskevaan velvollisuuteen on direktiivin 73 artiklan 1 kohdassa nimenomaisesti säädetty poikkeus.
40 Toisaalta on muistutettava, että todistustaakkaa jaettaessa direktiivin 72 artiklan 2 kohdassa asetetaan maksupalveluntarjoajalle todistustaakka maksajan törkeästä huolimattomuudesta. Tämä todistustaakan jako ilmentää direktiivin 73 ja 74 artiklalla käyttöön otetun järjestelmän yleistä rakennetta, jossa vahvistetaan maksajan suojaa oikeudettomien maksutapahtumien yhteydessä.
41 Tällainen sääntö nimittäin vahvistaa sen, että unionin lainsäätäjän tarkoituksena on ollut varmistaa johdonmukaisuus direktiivin 2015/2366 73 artiklan 1 kohdalla käyttöön otetun järjestelmän ja sen tehokkaan täytäntöönpanon varmistamiseksi säädettyjen menettelysääntöjen välillä.
42 Tämän tuomion 39–41 kohdassa selostetuista seikoista seuraa näin ollen, että direktiivin 73 ja 74 artiklan asiayhteyden tarkastelu tukee tulkintaa, jonka mukaan 73 ja 74 artiklalla säännellään oikeudettomien maksutapahtumien määrän palauttamista koskevan menettelyn eri näkökohtia siten, että 73 artiklassa asetetaan maksupalveluntarjoajalle velvollisuus palauttaa kyseinen määrä välittömästi, kun taas 74 artiklassa säädetään vastuun jakamisesta kyseisen palveluntarjoajan ja maksajan välillä myöhemmässä vaiheessa, kuten tämän tuomion 38 kohdassa kuvatusta mekanismista ilmenee.
43 Kolmanneksi kyseisen direktiivin tavoitteista on muistutettava, että – kuten direktiivin 2015/2366 1 artiklan 2 kohdan b alakohdasta ilmenee – direktiivin tarkoituksena on muun muassa vahvistaa maksupalvelunkäyttäjien ja maksupalveluntarjoajien oikeudet ja velvollisuudet, kun maksupalveluja tarjotaan tavanomaisena ammatti- tai liiketoimintana.
44 Kuten direktiivin johdanto-osan kuudennessa perustelukappaleessa todetaan, direktiivillä pyritään varmistamaan kuluttajansuojan korkea taso (ks. vastaavasti tuomio 11.11.2020, DenizBank, C-287/19, EU:C:2020:897, 102 kohta ja tuomio 11.7.2024, Eurobank Bulgaria, C-409/22, EU:C:2024:600, 79 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
45 Direktiivin 2015/2366 74 artiklan 1 kohdan tulkitseminen siten, että sen nojalla maksupalveluntarjoaja siinä tapauksessa, että maksaja on laiminlyönyt törkeän huolimattomasti kyseisen direktiivin 69 artiklan mukaisia velvollisuuksiaan, vapautettaisiin kyseisen direktiivin 73 artiklan 1 kohdassa säädetystä velvollisuudesta suorittaa palautus välittömästi, johtaisi paitsi siihen, että maksajan välitöntä palautusta koskeva velvollisuus menettäisi tehokkaan vaikutuksensa, myös siihen, että kyseinen käyttäjä pakotettaisiin toimimaan aloitteellisesti vedotakseen oikeuteensa tarpeen vaatiessa toimivaltaisessa tuomioistuimessa ja vastaamaan siitä aiheutuvista haitoista, erityisesti mahdollisista oikeudenkäyntikuluista. Tällainen vastuun ja riskien jakaminen maksajan vahingoksi on kuitenkin vaikeasti sovitettavissa yhteen kuluttajansuojan korkean tason takaamista koskevan tavoitteen kanssa, sellaisena kuin se on palautettu mieleen tämän tuomion edellisessä kohdassa.
46 Sitä vastoin direktiivin 2015/2366 74 artiklan 1 kohdan tulkinta, jonka mukaan säännöksessä ei vapauteta maksupalveluntarjoajaa velvollisuudesta suorittaa palautus välittömästi, on kuluttajansuojan korkean tason varmistamista koskevan tavoitteen mukainen. Tämä tulkinta ei ole esteenä sille, että maksupalveluntarjoaja vaatii myöhemmin maksajalta kyseisen direktiivin 74 artiklan 1 kohdassa säädetyin edellytyksin oikeudettomiin maksutapahtumiin liittyvien menetysten palauttamista, jos ne johtuvat siitä, että maksaja on laiminlyönyt törkeän huolimattomasti maksajalle mainitun direktiivin 69 artiklan nojalla kuuluvia velvollisuuksia.
47 Tästä seuraa, että direktiivin 2015/2366 tavoitteet tukevat tulkintaa, jonka mukaan se, että maksupalveluntarjoaja katsoo maksajan jättäneen noudattamatta kyseisen direktiivin 69 artiklan mukaisia velvoitteitaan törkeän huolimattomuuden vuoksi, ei voi johtaa siihen, että maksaja vapautetaan direktiivin 73 artiklan 1 kohdassa säädetystä välitöntä palautusta koskevasta velvollisuudesta.
48 Neljänneksi direktiivin 2015/2366 syntyhistoriasta on todettava, että kyseisen direktiivin 73 artiklan 1 kohdassa käyttöön otettu järjestelmä eroaa olennaisesti direktiivillä 2007/64 aiemmin käyttöön otetusta järjestelmästä siltä osin kuin on kyse välitöntä palautusvelvollisuutta koskevista poikkeuksista.
49 Direktiivin 2007/64 60 artiklaan, jossa säänneltiin maksupalveluntarjoajan vastuu oikeudettomista maksutapahtumista, ei nimittäin sisältynyt mitään nimenomaista poikkeusta kyseisestä velvollisuudesta. Sama päti direktiivin 2015/2366 hyväksymiseen johtaneen lainsäädäntömenettelyn lähtökohtana olleeseen Euroopan komission alkuperäiseen ehdotukseen (COM(2013) 547 final). Unionin lainsäätäjä on vasta tämän menettelyn aikana ottanut käyttöön erityisen poikkeuksen välitöntä palautusta koskevasta velvollisuudesta silloin, kun maksupalveluntarjoajalla on perusteltu syy epäillä petoksen olemassaoloa, eikä se ole antanut jäsenvaltioille mahdollisuutta pitää voimassa tai ottaa käyttöön direktiiviin 2015/2366 sisältyvistä säännöksistä poikkeavia säännöksiä, kuten kyseisen direktiivin 107 artiklan 1 kohdasta ilmenee.
50 Lopuksi on täsmennettävä, että – toisin kuin Tšekin ja Italian hallitukset väittävät kirjallisissa huomautuksissaan – tämän tuomion 47 kohdassa esitetty tulkinta ei johda direktiivin 2015/2366 102 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun tuomioistuimen ulkopuolisen riitojenratkaisumekanismin kiertämiseen.
51 Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 51 kohdassa, tältä osin on korostettava, että kyseinen mekanismi ei rajoitu pelkästään direktiivin 73 artiklassa säädettyyn välittömään palautukseen, vaan se ulottuu kaikentyyppisiin direktiivin III ja IV osastosta johtuvia oikeuksia ja velvollisuuksia koskeviin riitoihin. Tästä seuraa, että tällaisen mekanismin olemassaolon ei ole käsitettävä täydentävän välttämättömällä tavalla kyseisen direktiivin yhden ainoan säännöksen eli sen 73 artiklan täytäntöönpanoa eikä siten vastaavan mekanismia saman direktiivin 69 artiklassa säädettyjen velvollisuuksien noudattamisen pakollista tarkastamista varten.
52 Kaiken edellä todetun perusteella ennakkoratkaisukysymykseen on vastattava, että direktiivin 2015/2366 73 artiklan 1 kohtaa ja 74 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että maksupalveluntarjoaja ei voi kieltäytyä palauttamasta maksajalle oikeudettoman maksutapahtuman määrää välittömästi siitä syystä, että maksaja on mahdollistanut kyseisen maksutapahtuman laiminlyömällä törkeän huolimattomasti kyseisen direktiivin 69 artiklan mukaisia velvollisuuksiaan.
Oikeudenkäyntikulut
53 Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (ensimmäinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
Maksupalveluista sisämarkkinoilla, direktiivien 2002/65/EY, 2009/110/EY ja 2013/36/EU ja asetuksen (EU) N:o 1093/2010 muuttamisesta sekä direktiivin 2007/64/EY kumoamisesta 25.11.2015 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2015/2366 73 artiklan 1 kohtaa ja 74 artiklan 1 kohtaa
on tulkittava siten, että
maksupalveluntarjoaja ei voi kieltäytyä palauttamasta maksajalle oikeudettoman maksutapahtuman määrää välittömästi siitä syystä, että maksaja on mahdollistanut kyseisen maksutapahtuman laiminlyömällä törkeän huolimattomasti direktiivin 2015/2366 69 artiklan mukaisia velvollisuuksiaan.
Allekirjoitukset
* Oikeudenkäyntikieli: puola.
i Tämän asian nimi on kuvitteellinen nimi. Se ei vastaa asian minkään asianosaisen todellista nimeä.