Valittajat väittävät ensimmäisessä valitusperusteessaan, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisia virheitä katsoessaan ensinnäkin, että valittajat aikoivat omalla käyttäytymisellään myötävaikuttaa kartellin kaikkien osapuolten tavoittelemiin yhteisiin päämääriin, toiseksi, että valittajat tiesivät lainvastaisesta käyttäytymisestä, jota muut yritykset suunnittelivat tai toteuttivat tavoitellessaan kyseisiä päämääriä, ja kolmanneksi, että valittajat olivat valmiit hyväksymään siihen sisältyneen riskin. Valitusperuste jakautuu viiteen osaan.

Ensimmäisen valitusperusteen ensimmäisessä osassa valittajat väittävät, että todetessaan valituksenalaisen tuomion 59 kohdassa, että kyseessä olevien lainvastaisten menettelytapojen tarkoituksena oli antaa valittajille mahdollisuus muodostaa yhteinen rintama tukkuliikkeisiin nähden kolmen tuotteiden alaryhmän, muiden muassa keraamisten tuotteiden, osalta, unionin yleinen tuomioistuin on selvästi vääristänyt selvitysaineistoa, joka koskee valittajien aikomusta myötävaikuttaa omalla käyttäytymisellään kaikkien yhtenä kokonaisuutena pidettävään kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistujien tavoittelemaan yhteiseen päämäärään. Valittajat nimittäin väittävät, että riidanalaisen päätöksen 931 perustelukappale, johon unionin yleinen tuomioistuin viittaa perustelujensa tueksi, ei mahdollista tällaista päätelmää. Lisäksi valittajat väittävät, että – toisin kuin valituksenalaisen tuomion 59 kohdassa todetaan – ne eivät myöntäneet unionin yleisessä tuomioistuimessa pidetyssä istunnossa tämän esittämiin kysymyksiin antamissaan vastauksissa, että lainvastaisten menettelytapojen tarkoituksena oli muodostaa yhteinen rintama tukkuliikkeisiin nähden.

Ensimmäisen valitusperusteen toisessa osassa valittajat väittävät toissijaisesti, että jos katsotaan, että valituksenalaisen tuomion 59 kohdassa ei pyritä osoittamaan valittajien aikomusta myötävaikuttaa omalla käyttäytymisellään kaikkien yhtenä kokonaisuutena pidettävään kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistujien tavoittelemaan yhteiseen päämäärään, unionin yleinen tuomioistuin ei ole tutkinut tätä kysymystä, jolloin on niin, että koska se ei ole soveltanut asian kannalta merkityksellisiä laillisia kriteerejä, se on tehnyt oikeudellisen virheen.

Ensimmäisen valitusperusteen kolmannessa osassa valittajat väittävät unionin yleisen tuomioistuimen vääristäneen selvitysaineistoa, joka koskee sitä, että valittajat tiesivät lainvastaisesta käyttäytymisestä, jota muut yritykset suunnittelivat tai toteuttivat tavoitellessaan kyseistä päämäärää. Ne toteavat tässä yhteydessä, että valituksenalaisen tuomion 61 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin on virheellisesti päätellyt valittajien kuulumisesta yhteensovittamiselimiin ja monituotejärjestöihin, että ne tiesivät kaikista lainvastaisista menettelytavoista. Valittajat kuitenkin väittävät kuulumisestaan tällaisiin elimiin ja järjestöihin Belgiassa, Ranskassa tai Italiassa, etteivät ne sen avulla voineet tietää keraamisten tuotteiden hintojen yhteen sovitettua korottamista koskeneista menettelytavoista mainittujen jäsenvaltioiden alueella.

Ensimmäisen valitusperusteen neljännessä osassa valittajat väittävät, ettei unionin yleinen tuomioistuin ole soveltanut asianmukaisesti laillisia kriteerejä yhtenä kokonaisuutena pidettävän kilpailusääntöjen rikkomisen osoittamisessa, koska se ei ole tutkinut, saattoivatko valittajat kohtuudella ennakoida kaikki kilpailunvastaiset keraamisia tuotteita koskeneet menettelytavat.

Ensimmäisen valitusperusteen viidennessä osassa valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen jättäessään tutkimatta sen, olivatko valittajat valmiit hyväksymään riskin, joka koski muiden keraamisia tuotteita myyneiden yritysten suunnittelemaa tai toteuttamaa käyttäytymistä niiden pyrkiessä kartellin kaikkien osapuolten tavoittelemaan yhteiseen päämäärään. Valittajien mielestä unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että tällaista edellytystä sovelletaan myös tapauksessa, jossa yritys on tietänyt muiden yritysten suunnittelemasta tai toteuttamasta lainvastaisesta käyttäytymisestä kyseisen päämäärän tavoittelussa, ja kyseinen edellytys ilmentää tahallisuutta, jota edellytetään sen osoittamiseksi, että yritys on osallistunut kaikkiin kyseessä oleviin kilpailunvastaisiin käyttäytymisiin.

Komission mielestä ensimmäinen valitusperuste on jätettävä tutkimatta tai se on joka tapauksessa hylättävä perusteettomana.

Aluksi on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 101 artiklan 1 kohdan rikkominen voi johtua paitsi yksittäisestä toimenpiteestä myös useista toimenpiteistä tai jatkuvasta käyttäytymisestä, vaikka yksi tai useampi osa tästä useiden toimenpiteiden sarjasta tai tästä jatkuvasta käyttäytymisestä voisi sellaisenaankin ja erikseen tarkasteltuna merkitä kyseisen määräyksen rikkomista. Kun eri toimenpiteet kuuluvat ”kokonaissuunnitelmaan”, koska niiden yhteisenä tavoitteena on kilpailun vääristäminen sisämarkkinoilla, komissiolla on siis oikeus kohdistaa vastuu näistä toimenpiteistä sen mukaan, miten yritykset ovat osallistuneet kilpailusääntöjen rikkomiseen kokonaisuutena arvioiden (tuomio 6.12.2012, komissio v. Verhuizingen Coppens, C-441/11 P, EU:C:2012:778, 41 kohta ja tuomio 24.6.2015, Fresh Del Monte Produce v. komissio ja komissio v. Fresh Del Monte Produce, C-293/13 P ja C-294/13 P, EU:C:2015:416, 156 kohta).

Yritys, joka on osallistunut tällaiseen yhtenä kokonaisuutena pidettävään monitahoiseen kilpailusääntöjen rikkomiseen omalla käyttäytymisellään, joka kuuluu SEUT 101 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun kilpailunvastaisen sopimuksen tai yhdenmukaistetun menettelytavan käsitteen alaan ja jolla pyrittiin myötävaikuttamaan kilpailusääntöjen rikkomisen toteuttamiseen kokonaisuudessaan, voi siis olla vastuussa myös muiden yritysten käyttäytymisestä saman kilpailusääntöjen rikkomisen osalta koko siltä ajalta, jolloin se osallistui kyseiseen rikkomiseen. Näin on, kun on näytetty toteen, että kyseinen yritys aikoi omalla käyttäytymisellään myötävaikuttaa kaikkien osallistujien yhteisten päämäärien tavoittelemiseen ja että yritys tiesi muiden samoihin päämääriin pyrkivien yritysten suunnittelemasta tai toteuttamasta kilpailunvastaisesta käyttäytymisestä tai että se saattoi kohtuudella ennakoida sen ja oli valmis hyväksymään siihen sisältyvän riskin (tuomio 6.12.2012, komissio v. Verhuizingen Coppens, C-441/11 P, EU:C:2012:778, 42 kohta ja tuomio 24.6.2015, Fresh Del Monte Produce v. komissio ja komissio v. Fresh Del Monte Produce, C-293/13 P ja C-294/13 P, EU:C:2015:416, 157 kohta).

Nyt käsiteltävässä asiassa valittajat väittävät ensimmäisen valitusperusteen ensimmäisessä osassa, että unionin yleinen tuomioistuin on vääristänyt selvitysaineistoa todettuaan valituksenalaisen tuomion 59 kohdassa, että kyseessä olevat lainvastaiset menettelytavat koostuivat valittajien tukkuliikkeisiin kohdistamasta yhteisestä rintamasta kolmen tuotteiden alaryhmän osalta.

Tässä yhteydessä on huomattava, että – kuten mainitun kohdan tarkastelusta ilmenee – unionin yleinen tuomioistuin on joka tapauksessa tukeutunut kyseiseen toteamukseen vain ylimääräisenä perusteluna osoittaakseen sellaisen kokonaissuunnitelman olemassaolon ja luonteen, joka merkitsee ominaisuuksiltaan yhtenä kokonaisuutena pidettävää kilpailusääntöjen rikkomista; tällainen arviointi nimittäin ilmenee unionin yleisen tuomioistuimen mukaan lukuisista muista komission riidanalaisessa päätöksessä esittämistä seikoista.

On siis katsottava, että koska valittajien ensimmäisen valitusperusteen ensimmäisessä osassa esittämä argumentaatio ei ole omiaan kyseenalaistamaan unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 58 ja 62 kohdassa tekemää päätelmää, jonka mukaan komissio saattoi perustellusti katsoa, että kyseessä on yhtenä kokonaisuutena pidettävä kilpailusääntöjen rikkominen, mainittu valitusperusteen osa on hylättävä tehottomana (ks. vastaavasti määräys 28.10.2004, komissio v. CMA CGM ym., C-236/03 P, ei julkaistu, EU:C:2004:679, 30–32 kohta ja määräys 21.10.2014, Mundipharma v. SMHV, C-669/13 P, ei julkaistu, EU:C:2014:2308, 36 kohta).

Ensimmäisen valitusperusteen toisessa, neljännessä ja viidennessä osassa valittajat väittävät unionin yleisen tuomioistuimen pääasiallisesti jättäneen tutkimatta, täyttyivätkö tämän tuomion 22 kohdassa luetellut edellytykset, ja valittajien mielestä se on erityisesti jättänyt tutkimatta ensinnäkin, aikoivatko valittajat omalla käyttäytymisellään myötävaikuttaa kaikkien yhtenä kokonaisuutena pidettävään kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistujien tavoittelemiin yhteisiin päämääriin, toiseksi, saattoivatko valittajat kohtuudella ennakoida kaikki kilpailunvastaiset keraamisia tuotteita koskeneet käyttäytymiset, ja kolmanneksi, olivatko valittajat valmiit hyväksymään niihin sisältyneen riskin.

Tässä yhteydessä on muistutettava, että – kuten unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee – unionin yleisen tuomioistuimen ei lähtökohtaisesti voida katsoa olevan velvollinen vastaamaan perusteisiin ja perusteluihin, joita ei ole esitetty tai joita ei ole esitetty riittävän selvästi ja täsmällisesti menettelyn aikana ja erityisesti kannekirjelmässä (ks. vastaavasti tuomio 6.3.2001, Connolly v. komissio, C-274/99 P, EU:C:2001:127, 121 kohta ja tuomio 20.3.2014, Rousse Industry v. komissio, C-271/13 P, ei julkaistu, EU:C:2014:175, 17–19 kohta).

Nyt käsiteltävässä asiassa on todettava, että unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon toimitettujen kannekirjelmän ja kantajien vastauskirjelmän – erityisesti näiden kirjelmien niiden kohtien, joihin valittajat ovat vedonneet tämän valituksen tueksi – tarkastelusta ilmenee, että vaikka valittajat kiistivät tietäneensä kaikista kolmeen tuotteiden alaryhmään liittyneistä kollusiivisista menettelytavoista, ne eivät esittäneet unionin yleisessä tuomioistuimessa mitään argumenttia, jossa ne olisivat todenneet, etteivät ne käyttäytymisellään myötävaikuttaneet kaikkien osallistujien tavoittelemiin yhteisiin päämääriin, koska ne eivät kohtuudella voineet ennakoida kaikkia väitettyjä kilpailunvastaisia käyttäytymisiä ja koska ne eivät olleet valmiita hyväksymään kyseisiin käyttäytymisiin sisältynyttä riskiä.

Niinpä unionin yleistä tuomioistuinta ei voida arvostella siitä, ettei se ole nimenomaisesti tutkinut näitä kysymyksiä valituksenalaisessa tuomiossa. Lisäksi on todettava argumentista, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin ei ole tutkinut, saattoivatko valittajat kohtuudella ennakoida kaikki väitetyt kilpailunvastaiset käyttäytymiset ja olivatko valittajat valmiit hyväksymään niihin sisältyneen riskin, että koska unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 61 ja 82 kohdassa katsonut, että valittajat tiesivät kyseisistä käyttäytymisistä, sen ei tarvinnut selvittää, saattoivatko valittajat kohtuudella ennakoida kyseiset käyttäytymiset ja olivatko valittajat hyväksyneet niihin sisältyneen riskin, koska nämä kaksi edellytystä ovat vaihtoehtoisia, kuten tämän tuomion 23 kohdasta ilmenee.

Siltä osin kuin valittajien argumentaation tarkoituksena on osoittaa, etteivät tämän tuomion 23 kohdassa esitetyt edellytykset täyty nyt käsiteltävässä asiassa, argumentaatiota ei voida tutkia muutoksenhakuvaiheessa.

On nimittäin niin, että – kuten vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee – unionin tuomioistuin on muutoksenhakumenettelyssä lähtökohtaisesti toimivaltainen arvioimaan ainoastaan sitä oikeudellista ratkaisua, jonka unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt sille esitetyistä perusteista (ks. vastaavasti tuomio 30.4.2014, FLSmidth v. komissio, C-238/12 P, EU:C:2014:284, 42 kohta ja tuomio 22.5.2014, ASPLA v. komissio, C-35/12 P, EU:C:2014:348, 39 kohta).

Tästä seuraa, että ensimmäisen valitusperusteen toinen, neljäs ja viides osa on osittain jätettävä tutkimatta ja osittain hylättävä perusteettomina.

Ensimmäisen valitusperusteen kolmannessa osassa valittajat väittävät unionin yleisen tuomioistuimen vääristäneen selvitysaineistoa siltä osin kuin tämä on valittajien mielestä katsonut valituksenalaisen tuomion 61 ja 82 kohdassa virheellisesti, että valittajat tiesivät kaikista myös keraamisia tuotteita koskeneista lainvastaisista menettelytavoista Belgiassa, Ranskassa ja Italiassa.

Tässä yhteydessä on muistutettava, että SEUT 256 artiklan ja Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan muutosta voidaan hakea vain oikeuskysymysten osalta. Näin ollen ainoastaan unionin yleinen tuomioistuin on toimivaltainen määrittämään ratkaisun perustaksi asetettavan tosiseikaston ja arvioimaan sitä sekä arvioimaan selvitysaineistoa. Tosiseikaston ja selvitysaineiston arviointi ei siis ole lukuun ottamatta niiden vääristämistä sellainen oikeuskysymys, että se sinänsä kuuluisi unionin tuomioistuimen muutoksenhaun yhteydessä harjoittaman valvonnan piiriin (ks. vastaavasti määräys 24.9.2009, Alcon v. SMHV, C-481/08 P, ei julkaistu, EU:C:2009:579, 18 kohta; tuomio 13.1.2011, Media-Saturn-Holding v. SMHV, C-92/10 P, ei julkaistu, EU:C:2011:15, 27 kohta ja määräys 3.3.2016, AgriCapital v. SMHV, C-440/15 P, ei julkaistu, EU:C:2016:144, 32 kohta).

Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan vääristämisestä on kyse silloin, jos ilman uutta selvitysaineistoa on selvää, että olemassa olevaa selvitysaineistoa on arvioitu ilmeisen virheellisesti. Tällaisen vääristämisen on kuitenkin ilmettävä toimitetusta aineistosta selvästi ilman, että tosiseikastoa ja selvitystä on tarpeen ryhtyä arvioimaan uudelleen. Lisäksi silloin, kun valittaja väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on vääristänyt selvitysaineistoa, sen on ilmoitettava täsmällisesti ne seikat, joita se katsoo unionin yleisen tuomioistuimen vääristäneen, ja näytettävä toteen ne arviointivirheet, joiden takia unionin yleinen tuomioistuin on valittajan mukaan päätynyt arvioinnissaan näiden seikkojen vääristämiseen (ks. vastaavasti tuomio 3.12.2015, Italia v. komissio, C-280/14 P, EU:C:2015:792, 52 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

On todettava, että siltä osin kuin kyse on valituksenalaisen tuomion 61 ja 82 kohtaan sisältyvistä toteamuksista, joiden mukaan valittajat tiesivät kyseessä olevista lainvastaisista menettelytavoista, valittajat eivät ole valituksessaan yksilöineet selvitysaineistoa, jota unionin yleinen tuomioistuin olisi kyseisessä oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla selvästi arvioinut virheellisesti.

Niinpä on katsottava, että valittajat pyrkivät väittämänsä selvitysaineiston vääristämistä koskevan argumentaationsa varjolla todellisuudessa riitauttamaan unionin yleisen tuomioistuimen tosiseikoista tekemän arvioinnin, jonka mukaan komissio saattoi erityisesti niiden yhteen sovitettuun hinnankorotukseen liittyneiden menettelytapojen perusteella, joita toteutettiin yhteensovituselimissä, joihin valittajat kuuluivat, katsoa pätevästi, että valittajat tiesivät kaikista asianomaisista lainvastaisista menettelytavoista, mukaan lukien keraamisia tuotteita koskeneet menettelytavat. Tällainen arviointi ei kuulu sen valvonnan piiriin, jota unionin tuomioistuin harjoittaa muutoksenhaun yhteydessä.

Ensimmäisen valitusperusteen kolmas osa on siis jätettävä tutkimatta.

Edellä esitetystä seuraa, että koko ensimmäinen valitusperuste on hylättävä.

Toisessa valitusperusteessaan valittajat arvostelevat valituksenalaisen tuomion 59 kohtaa siitä, että koska unionin yleinen tuomioistuin on jättänyt tutkimatta tiettyjä asian kannalta merkityksellisiä argumentteja valittajien väitetystä osallistumisesta yhtenä kokonaisuutena pidettävään kilpailusääntöjen rikkomiseen, valituksenalaisella tuomiolla on puutteelliset perustelut.

Valittajien mielestä unionin yleinen tuomioistuin on jättänyt tutkimatta ensinnäkin, pyrkivätkö valittajat omalla käyttäytymisellään osallistumaan tavoiteltuun yhteiseen päämäärään, toiseksi, saattoivatko valittajat kohtuudella ennakoida kaikki lainvastaiset käyttäytymiset, joita muut yritykset suunnittelivat tai toteuttivat keraamisten tuotteiden myynnin yhteydessä pyrkiessään kaikkien osallistujien tavoittelemiin yhteisiin päämääriin, ja kolmanneksi, olivatko valittajat valmiit hyväksymään tällaisiin käyttäytymisiin sisältyneen riskin.

Näin tehdessään unionin yleinen tuomioistuin on valittajien mielestä jättänyt noudattamatta perusteluvelvollisuuttaan.

Komission mielestä toinen valitusperuste on jätettävä tutkimatta tai se on joka tapauksessa hylättävä perusteettomana.

On todettava, että koska toinen valitusperuste muistuttaa pääasiallisesti ensimmäisen valitusperusteen toista, neljättä ja viidettä osaa, se on hylättävä niillä samoilla perusteilla, jotka on esitetty tämän tuomion 28–33 kohdassa.

Koska valittajien esittämiä valitusperusteita ei ole hyväksytty, valitus on hylättävä kokonaisuudessaan.