UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (ensimmäinen jaosto)
15 päivänä lokakuuta 2026 (*)
Ennakkoratkaisupyyntö – Euroopan unionin erioikeudet ja vapaudet – SEUT 343 artikla – Pöytäkirja (N:o 7) Euroopan unionin erioikeuksista ja vapauksista – Unionin virkamiehet ja muu henkilöstö – 12 artikla – Kansallisten verojen jättäminen verovelvollisuuden ulkopuolelle – Lahjavero – 13 artiklan ensimmäinen kohta – Tätä veroa koskeva verovelvollisuus virkamiehen asuinjäsenvaltiossa, joka ei ole lähtövaltio eikä valtio, jossa virkamies hoitaa tehtäväänsä – Unionin virkamiesten ja muun henkilöstön verotuksellinen kotipaikka
Asiassa C‑275/25 [Kolwager](i),
jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Bundesfinanzhof (liittovaltion ylin verotuomioistuin, Saksa) on esittänyt 20.11.2024 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 9.4.2025, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa
Finanzamt B
vastaan
A,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (ensimmäinen jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja F. Biltgen sekä tuomarit S. Gervasoni (esittelevä tuomari), A. Kumin, I. Ziemele ja M. Bošnjak,
julkisasiamies: N. Emiliou,
kirjaaja: V. Di Bucci,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,
ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet
– A, edustajanaan D. Salm, Rechtsanwalt,
– Saksan hallitus, asiamiehinään J. Möller ja P.-L. Krüger,
– Euroopan komissio, asiamiehinään M. Heller ja L. Hohenecker,
kuultuaan julkisasiamiehen 23.4.2026 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Nyt käsiteltävä ennakkoratkaisupyyntö koskee Euroopan unionin erioikeuksista ja vapauksista tehdyssä pöytäkirjassa (N:o 7) (EUVL 2012, C 326, s. 266; jäljempänä pöytäkirja N:o 7) olevan 13 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäinen virkkeen tulkintaa.
2 Tämä ennakkoratkaisupyyntö on esitetty asiassa, jossa vastakkain ovat Euroopan investointipankin (EIP) henkilöstön jäsen A ja Finanzamt B (verohallinto, Saksa) ja joka koskee lahjaveron maksamista Saksassa.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Unionin oikeus
EUT-sopimus
3 SEUT 343 artiklassa määrätään seuraavaa:
”[Euroopan] unionilla on jäsenvaltioiden alueella Euroopan unionin erioikeuksista ja vapauksista 8 päivänä huhtikuuta 1965 tehdyssä pöytäkirjassa määrätyin edellytyksin ne erioikeudet ja vapaudet, jotka ovat tarpeen unionin tehtävien toteuttamiseksi. Sama koskee Euroopan keskuspankkia ja Euroopan investointipankkia.
Pöytäkirja N:o 7
4 Pöytäkirjassa N:o 7 on yksi perustelukappale, jonka sanamuoto on seuraava:
”– – Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 343 artiklan ja Euroopan atomienergiayhteisön (Euratom) toiminnasta tehd[yn] sopimuksen 191 artiklan mukaisesti Euroopan unionilla ja Euratomilla on jäsenvaltioiden alueella sellaiset erioikeudet ja vapaudet, jotka ovat tarpeen niiden tehtävien toteuttamiseksi.”
5 Pöytäkirjan 12 artiklassa määrätään seuraavaa:
”Niillä edellytyksillä ja noudattaen sitä menettelyä, jonka Euroopan parlamentti ja [Euroopan unionin] neuvosto vahvistavat tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen annetuilla asetuksilla ja asianomaisia toimielimiä kuultuaan, unionin virkamiehet ja muu henkilöstö ovat velvollisia maksamaan unionille veroa unionin heille maksamista palkoista ja palkkioista.
He eivät maksa kansallista veroa unionin maksamista palkoista ja palkkioista.”
6 Kyseisen pöytäkirjan 13 artiklassa määrätään seuraavaa:
”Sovellettaessa tuloverotusta, varallisuusverotusta ja perintöverotusta sekä kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi unionin jäsenvaltioiden välillä tehtyjä yleissopimuksia unionin niiden virkamiesten ja sen muun henkilöstön kotipaikan, jotka hoitaakseen tehtäväänsä unionin palveluksessa muuttavat asumaan muun jäsenvaltion alueelle kuin siihen jäsenvaltioon, jossa heidän verotuksellinen kotipaikkansa oli heidän ryhtyessä hoitamaan tehtäväänsä unionissa, katsotaan sekä maassa, jossa he tosiasiallisesti asuvat että maassa, jossa heillä on verotuksellinen kotipaikka, olevan edelleen viimeksi mainitussa maassa, jos se on unionin jäsenvaltio. Tätä määräystä sovelletaan myös puolisoon, jos tämä ei harjoita omaa ansiotoimintaa, sekä tässä artiklassa tarkoitettujen henkilöiden huollettavina oleviin lapsiin.
Edellisessä kohdassa tarkoitetuille henkilöille kuuluva irtain omaisuus, joka sijaitsee siinä maassa, jossa nämä henkilöt oleskelevat, on vapautettu perintöverosta kyseisessä maassa; määrättäessä perintöveroa tällaisen omaisuuden katsotaan olevan jäsenvaltiossa, jossa kyseisillä henkilöillä on verotuksellinen kotipaikka, jollei kolmansien maiden oikeuksista ja kaksinkertaista verotusta koskevien kansainvälisten yleissopimusten määräysten soveltamisesta mahdollisesti muuta johdu.
Tämän artiklan määräyksiä sovellettaessa ei oteta huomioon sellaista kotipaikkaa, joka on hankittu ainoastaan tehtävien hoitamiseksi muiden kansainvälisten järjestöjen palveluksessa.”
7 Kyseisen pöytäkirjan 17 artiklassa määrätään seuraavaa:
”Unionin virkamiehille ja muulle henkilöstölle myönnetään erioikeudet, vapaudet ja helpotukset yksinomaan unionin etuun liittyen.
– –”
8 Pöytäkirjassa N:o 7 olevan 21 artiklan ensimmäisessä kohdassa määrätään seuraavaa:
”Tätä pöytäkirjaa sovelletaan myös Euroopan investointipankkiin, sen toimielinten jäseniin, sen henkilöstöön sekä sen toimintaan osallistuviin jäsenvaltioiden edustajiin – –”
Saksan oikeus
Perintö- ja lahjaverolaki
9 Perintö- ja lahjaverolain (Erbschaftsteuer- und Schenkungsteuergesetz), sellaisena kuin se on julkaistuna 27.2.1997 (BGBl I, 1997, s. 378) ja sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasian oikeusriitaan, 1 §:ssä, jonka otsikko on ”Verotettavat tapahtumat”, säädetään seuraavaa:
”(1) Perintöveron (tai lahjaveron) alaisia ovat
1. kuoleman johdosta tapahtuvat saannot
2. lahjoitukset elossa olevien henkilöiden kesken
– –
(2) Mikäli toisin ei ole säädetty, tämän lain säännöksiä kuoleman johdosta tapahtuvista saannoista sovelletaan lahjoituksiin ja tarkoitussidonnaisiin siirtoihin – –”
10 Kyseisen lain 2 §:ssä, jonka otsikko on ”Henkilökohtainen verovelvollisuus”, säädetään seuraavaa:
”(1) Verovelvollisuus syntyy
1. edellä 1 §:n 1 momentin 1–3 kohdassa tarkoitetuissa tilanteissa kaiken siirtyvän omaisuuden osalta (yleinen verovelvollisuus), kun perinnönjättäjä asuu kuolinhetkellä Saksassa, lahjanantaja asuu lahjoitushetkellä Saksassa tai saaja asuu veronmaksuvelvollisuuden syntyhetkellä (9 §) Saksassa. Saksassa asuviksi katsotaan:
a) luonnolliset henkilöt, joiden asuinpaikka tai vakituinen oleskelupaikka on Saksassa – –”
11 Mainitun lain 7 §:ssä, jonka otsikko on ”Lahjoitukset elossa olevien henkilöiden kesken”, säädetään seuraavaa:
”(1) Elossa olevien henkilöiden välisinä lahjoituksina pidetään
1. kaikkia elossa olevien henkilöiden välisiä vastikkeettomia luovutuksia siltä osin kuin ne tuovat saajalle etua antajan kustannuksella
– –”
12 Lain 9 §:ssä, jonka otsikko on ”Veronmaksuvelvollisuuden syntyminen”, säädetään seuraavaa:
”(1) Velvollisuus maksaa veroa syntyy
1. kuoleman johdosta tapahtuvan saannon yhteydessä perinnönjättäjän kuolinhetkellä – –
2. kun on kyse lahjoituksista elossa olevien henkilöiden kesken, lahjoituksen suorittamispäivänä
– –”
Yleisistä verosäännöksistä annettu laki
13 Yleisistä verosäännöksistä annetun lain (Abgabenordnung), sellaisena kuin se on julkaistu 1.10.2002 (BGBl I, 2002, s. 3866, oikaisu BGBl I, 2003, s. 61) ja sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiassa, 8 §:ssä, jonka otsikko on ”Asuinpaikka”, säädetään seuraavaa:
”Henkilöllä on asuinpaikka siellä, missä hänellä on asunto sellaisten olosuhteiden vallitessa, jotka osoittavat, että hän aikoo pitää asunnon ja käyttää sitä.”
14 Verolain 9 §:ssä, jonka otsikko on ”Vakituinen oleskelupaikka”, säädetään seuraavaa:
”Henkilön vakituinen oleskelupaikka on siellä, missä hän oleskelee sellaisten olosuhteiden vallitessa, jotka osoittavat, ettei hän oleskele kyseisessä paikassa tai kyseisellä alueella ainoastaan tilapäisesti. Tämän lain soveltamisalaan kuuluvana vakituisena oleskelupaikkana pidetään aina ja alusta alkaen yli kuuden kuukauden yhtäjaksoista oleskelua; lyhytaikaisia keskeytyksiä ei oteta huomioon. Edellä toista virkettä ei sovelleta, jos oleskelu tapahtuu yksinomaan vierailua, virkistystä, terveyskylpylähoitoa tai vastaavaa yksityistä tarkoitusta varten ja kestää enintään vuoden.”
Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset
15 A on ollut EIP:n henkilöstön jäsen vuodesta 1995 lähtien, jolloin hän muutti asumaan Itävallasta Luxemburgiin aloittaakseen työskentelynsä kyseisessä elimessä. Avioitumisensa jälkeen vuonna 2010 hän muutti uudelleen asuakseen puolisonsa kanssa Saksassa. Hän käytti samanaikaisesti edelleen asuntoaan Luxemburgissa.
16 A sai vuonna 2013 Itävallassa asuvalta veljeltään 300 000 euron suuruisen lahjan.
17 Saksan verohallinto vahvisti 13.4.2017 tekemällään päätöksellä A:n tästä lahjasta maksettavaksi tulevan veron määräksi 56 000 euroa.
18 A:n tästä päätöksestä tekemä oikaisuvaatimus, jossa hän vetosi pöytäkirjassa N:o 7 olevan 13 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäiseen virkkeeseen ja väitti, että häntä oli kohdeltava niin kuin hänen verotuksellinen asuinpaikkansa olisi yksinomaan Itävallassa, hylättiin 1.8.2019 tehdyllä päätöksellä. Verohallinto katsoi, että A oli perustanut toisen verotuksellisen asuinpaikan Saksaan samanaikaisesti kuin hänellä oli verotuksellinen asuinpaikka Itävallassa, että viimeksi mainittu asuinpaikka oli fiktiivinen ja että A oli näin ollen lahjaveron osalta yleisesti verovelvollinen Saksassa.
19 Finanzgericht Rheinland-Pfalz (Rheinland-Pfalzin osavaltion verotuomioistuin, Saksa) hyväksyi 16.9.2021 antamallaan tuomiolla A:n nostaman kanteen sillä perusteella, että pöytäkirjassa N:o 7 olevan 13 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäisessä virkkeessä vahvistettua kriteeriä, joka koskee muuttamista asumaan muuhun valtioon kuin siihen, jossa henkilön verotuksellinen kotipaikka on, oli arvioitava ajankohtana, jona A tullut unionin palvelukseen. Kyseisen tuomioistuimen mukaan myöhemmin muuttuneet syyt, erityisesti henkilökohtaisista syistä tapahtuva muutto, olivat merkityksettömiä, kunhan toimihenkilö pysyi unionin palveluksessa ja tosiasiallisella asuinpaikalla oli maantieteellinen yhteys työpaikkaan.
20 Saksan verohallinto teki Revision-valituksen Bundesfinanzhofiin (liittovaltion ylin verotuomioistuin, Saksa), joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, ja vetosi pöytäkirjassa N:o 7 olevan 13 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäisen virkkeen rikkomiseen. Verohallinto väittää, että kyseistä määräystä ei sovelleta lahjaveroon eikä sillä missään tapauksessa ole merkitystä nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa, jossa unionin työntekijä perustaa palvelukseen ottamisensa jälkeen lisäksi asuinpaikan toiseen jäsenvaltioon henkilökohtaisista syistä.
21 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pitää mahdollisena, että lahjavero kuuluu pöytäkirjassa N:o 7 olevan 13 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäisen virkkeen soveltamisalaan, vaikka sillä on tältä osin epäilyksiä.
22 Kyseisen tuomioistuimen mukaan on niin, että jos kyseistä määräystä sovellettaisiin lahjaveroon, voitaisiin katsoa, että A:lla ei ole verotuksellista asuinpaikkaa Saksassa. Näin olisi, jos tätä määräystä olisi tulkittava siten, että unionin virkamiehellä tai muulla toimihenkilöllä ei voi olla muuta verotuksellista asuinpaikkaa kuin verotuksellinen asuinpaikkansa lähtöjäsenvaltiossa, tässä tapauksessa Itävallassa. Kyseinen tuomioistuin on kuitenkin epäröinyt omaksua tällaista tulkintaa silloin, kun unionin virkamies tai muu toimihenkilö muuttaa uransa aikana asumaan toiseen jäsenvaltioon (tässä tapauksessa Saksaan) kuin siihen, jossa hän hoitaa tehtäväänsä (tässä tapauksessa Luxemburgiin), mutta säilyttää tosiasiallisen asuinpaikkansa viimeksi mainitussa jäsenvaltiossa.
23 Tämän vuoksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pitää tarpeellisena selvittää ensin, sovelletaanko pöytäkirjassa N:o 7 olevan 13 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäistä virkettä lahjaveroon.
24 Kyseinen tuomioistuin huomauttaa, että kyseisessä määräyksessä ei mainita nimenomaisesti lahjaveroa, toisin kuin tulovero, varallisuusvero ja perintövero. Se toteaa myös, että Saksan oikeudessa lahjaveroa pidetään itsenäisenä verolajina ja lisäksi sen ja tuloveron, varallisuusveron ja perintöveron välillä on eroja, jotka puhuvat sitä vastaan, että lahjavero sisällytettäisiin pöytäkirjassa N:o 7 olevan 13 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäisen virkkeen aineelliseen soveltamisalaan.
25 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa kuitenkin, että lahjavero voidaan rinnastaa tuloveroon, joka sisältyy pöytäkirjassa N:o 7 olevan 13 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäiseen virkkeeseen, koska siinä verotetaan lahjansaajan saamaa etua. Kyseisen tuomioistuimen mukaan tietyt jäsenvaltiot, kuten Tanskan kuningaskunta, Viron tasavalta, Liettuan tasavalta ja Tšekin tasavalta, soveltavat tuloveroa lahjoituksiin.
26 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että lahjavero voidaan rinnastaa myös pöytäkirjassa N:o 7 olevan 13 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäisessä virkkeessä tarkoitettuun perintöveroon. Lahjavero on nimittäin välttämätön perintöveron täydennys, koska perintöveroa on helppo kiertää lahjan avulla. Saksan oikeuden mukaan ”ennakkoperintöä” koskevan periaatteen mukaan lahjavero kannetaan pääasiallisesti samojen oikeussääntöjen mukaan kuin perintövero. Muut jäsenvaltiot, kuten Espanjan kuningaskunta, Ranskan tasavalta, Italian tasavalta ja Puolan tasavalta, toimivat samalla tavalla.
27 Siinä tapauksessa, että pöytäkirjassa N:o 7 olevan 13 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäistä virkettä sovelletaan lahjaveroon, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii toiseksi, onko tämä määräys esteenä sille, että unionin virkamiehellä, joka on muuttanut asumaan muun jäsenvaltion kuin lähtöjäsenvaltionsa alueelle yksinomaan hoitaakseen tehtäväänsä unionin palveluksessa, voi olla tällaisen veron kantamiseksi verotuksellinen asuinpaikka muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, jossa hän hoitaa tehtäväänsä.
28 Tässä tilanteessa Bundesfinanzhof on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Sovelletaanko [pöytäkirjan N:o 7] 13 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäistä virkettä lahjaveron kantamiseen?
2) Jos ensimmäiseen kysymykseen vastataan myöntävästi: onko kyseinen määräys esteenä sille, että unionin virkamies tai muu toimihenkilö, joka on muuttanut asumaan muun jäsenvaltion kuin lähtöjäsenvaltion alueelle yksinomaan hoitaakseen tehtäväänsä unionin palveluksessa, perustaa toisen verotuksellisen asuinpaikan muuhun jäsenvaltioon kuin työskentelyvaltioon, jos hänen tosiasiallinen asuinpaikkansa on samaan aikaan edelleen työskentelyvaltiossa?”
Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu
Ensimmäinen kysymys
29 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään, onko pöytäkirjassa N:o 7 olevan 13 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäistä virkettä tulkittava siten, että sitä sovelletaan lahjaveroon.
30 Aluksi on huomautettava, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeuden säännöksen tai määräyksen tulkitsemisessa on otettava huomioon sen sanamuoto, sen asiayhteys ja sen säännöstön tavoitteet, jonka osa säännös tai määräys on (tuomio 17.11.1983, Merck, 292/82, EU:C:1983:335, 12 kohta ja tuomio 1.8.2025, Alace ja Canpelli, C‑758/24 ja C‑759/24, EU:C:2025:591, 91 kohta).
31 Pöytäkirjassa N:o 7 olevan 13 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäisen virkkeen mukaan ”sovellettaessa tuloverotusta, varallisuusverotusta ja perintöverotusta sekä kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi unionin jäsenvaltioiden välillä tehtyjä yleissopimuksia unionin niiden virkamiesten ja sen muun henkilöstön kotipaikan, jotka hoitaakseen tehtäväänsä unionin palveluksessa muuttavat asumaan muun jäsenvaltion alueelle kuin siihen jäsenvaltioon, jossa heidän verotuksellinen kotipaikkansa oli heidän ryhtyessä hoitamaan tehtäviään unionissa, katsotaan sekä maassa, jossa he tosiasiallisesti asuvat että maassa, jossa heillä on verotuksellinen kotipaikka, olevan edelleen viimeksi mainitussa maassa, jos se on unionin jäsenvaltio”.
32 Kyseisen määräyksen sanamuodosta ilmenee, että siinä erotetaan toisistaan yhtäältä unionin virkamiesten ja muiden toimihenkilöiden verotuksellinen kotipaikka, jonka viimeksi mainittujen katsotaan säilyttäneen jäsenvaltiossa, jossa tämä kotipaikka oli heidän tullessaan unionin palvelukseen (jäljempänä lähtövaltio), ja toisaalta tosiasiallinen asuinpaikka, jonka nämä virkamiehet ja muut toimihenkilöt perustavat muun jäsenvaltion kuin heidän lähtövaltionsa alueelle (jäljempänä asuinvaltio) yksinomaan hoitaakseen tehtäviään unionin palveluksessa.
33 Mainitussa määräyksessä määrätään siten, että vaikka unionin virkamiehet ja muut toimihenkilöt ovat sijoittautuneet muuhun jäsenvaltioon kuin lähtövaltioonsa, ne unionin virkamiehet ja muut toimihenkilöt, jotka ovat asettautuneet tämän toisen jäsenvaltion alueelle yksinomaan hoitaakseen tehtäviään unionin palveluksessa, säilyttävät verotuksellisen kotipaikkansa lähtövaltiossaan tuloveron, varallisuusveron ja perintöveron soveltamista varten.
34 On todettava, että lahjaveroa ei mainita pöytäkirjassa N:o 7 olevan 13 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäisessä virkkeessä, joka koskee nimenomaisesti vain kolmea verolajia eli tuloveroa, varallisuusveroa ja perintöveroa niitä määrittelemättä.
35 Saksan hallitus väittää tältä osin, että tuloveron, varallisuusveron ja perintöveron käsitteet on määriteltävä kansallisen oikeuden perusteella.
36 On totta, että unionin tuomioistuin on katsonut, että tulovero, joka oli maksettava virkamiehen lähtövaltiossa hänen asuinvaltiossaan omistamansa asunnon vuokra-arvon perusteella, on määritettävä lähtövaltion kansallisen oikeuden perusteiden mukaisesti (ks. vastaavasti tuomio 25.5.1993, Kristoffersen, C‑263/91, EU:C:1993:207, 11–13 kohta). Se, että pöytäkirjassa N:o 7 olevan 13 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäisessä virkkeessä vahvistetaan sääntö, jolla määritetään unionin virkamiesten ja muiden toimihenkilöiden verotuksellinen kotipaikka kansallisia veroja sovellettaessa, ei kuitenkaan merkitse sitä, että verolajit, joihin tätä sääntöä sovelletaan, vastaisivat jäsenvaltioiden lainsäädännössä niille annettuja määritelmiä.
37 Tällainen tulkinta olisi nimittäin ristiriidassa sen kanssa, että on tarpeen taata pöytäkirjalla N:o 7 käyttöön otetun unionin virkamiehiä ja muita toimihenkilöitä koskevan verojärjestelmän yhdenmukainen soveltaminen (ks. vastaavasti tuomio 17.6.1993, X, C‑88/92, EU:C:1993:246, 14 kohta).
38 Yhtäältä se johtaisi siihen, että pöytäkirjassa N:o 7 olevan 13 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäisen virkkeen soveltamisala riippuisi kansallisessa oikeudessa hyväksyttyjen eri verolajien erityisistä määritelmistä. Sen mukaan, sisältävätkö tulo-, varallisuus- ja perintöveron käsitteet kansallisen oikeuden mukaan lahjaveron vai eivät, unionin virkamiesten ja muiden toimihenkilöiden verotuksellinen kotipaikka viimeksi mainitun veron kantamista varten ei riippuisi enää tästä pöytäkirjan määräyksestä vaan jäsenvaltioiden tekemistä valinnoista.
39 Toisaalta tällä tulkinnalla luotaisiin pöytäkirjassa N:o 7 olevan 13 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäistä virkettä sovellettaessa epävarmuutta, joka voi aiheuttaa verotusvaltaa koskevia ristiriitoja, koska tulkinnassa jätetään avoimeksi kysymys siitä, onko tulo-, varallisuus- ja perintöveron käsitteet ymmärrettävä lähtövaltion vai asuinvaltion kansallisen oikeuden mukaan. Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 32 kohdassa, on niin, että jos lahjavero määritellään jommankumman valtion oikeusjärjestyksessä tuloveron lajiksi, kun taas toisen valtion oikeusjärjestyksessä sitä pidetään pöytäkirjassa N:o 7 olevan 13 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäisessä virkkeessä mainituista verolajeista täysin erillisenä verona, tätä määräystä voitaisiin soveltaa tai olla soveltamatta sen kansallisen oikeuden mukaan, johon viitataan.
40 Edellä esitetystä seuraa, että pöytäkirjassa N:o 7 olevan 13 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäisessä virkkeessä tarkoitetut tuloveron, varallisuusveron ja perintöveron käsitteet ovat itsenäisiä unionin oikeuden käsitteitä, joita on tulkittava yhtenäisesti riippumatta luokitteluista jäsenvaltioissa (ks. analogisesti tuomio 20.1.2021, Finanzamt Saarbrücken, C‑288/19, EU:C:2021:32, 39 kohta).
41 On totta, kuten tämän tuomion 34 kohdassa on jo todettu, että pöytäkirjassa N:o 7 olevan 13 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäisen virkkeen sanamuoto ei sisällä näiden käsitteiden määritelmää. Tämän määräyksen rakenteesta ilmenee, ja kuten julkisasiamies toteaa ratkaisuehdotuksensa 44 ja 45 kohdassa, että lahjaverolla on kuitenkin tietyt kyseisessä sanamuodossa nimenomaisesti tarkoitetut perintö- ja tuloveron olennaiset piirteet, koska se kohdistuu vastikkeettomaan omaisuuden siirtoon tai tällaisesta vastikkeettomasta omaisuuden siirrosta saatavaan etuun. Näiden yhteisten ominaispiirteiden vuoksi lahjoitukset kuuluvat useimmissa jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksissä joko perintöveron tai tuloveron piiriin.
42 Toiseksi kyseisen määräyksen asiayhteydestä ja pöytäkirjalla N:o 7 tavoitelluista päämääristä on todettava, että ensinnäkin SEUT 343 artiklasta, joka on palautettu mieleen kyseisen pöytäkirjan johdanto-osan ainoassa perustelukappaleessa, ilmenee, että kyseisellä pöytäkirjalla myönnetään unionille ”erioikeudet ja vapaudet, jotka ovat tarpeen unionin tehtävien toteuttamiseksi”.
43 Tästä seuraa, että unionin virkamiesten ja muiden toimihenkilöiden erioikeuksia, vapauksia ja helpotuksia on tulkittava tavalla, joka on suotuisin unionin tehtävien suorittamisen kannalta.
44 Jotta virkamiesten ja muiden toimihenkilöiden siirtyminen unionin palvelukseen olisi houkuttelevaa, on unionin edun mukaista, että selkeillä säännöillä voidaan ratkaista jäsenvaltioiden väliseen liikkuvuuteen liittyvät hallinnolliset vaikeudet, joita unionin toimielimen palvelukseen ottaminen useimmiten aiheuttaa. Tältä kannalta katsoen pöytäkirjassa N:o 7 olevan 13 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäisen virkkeen nojalla aikaisemman verotuksellisen kotipaikan säilyttäminen säästää unionin virkamiehiä ja muita toimihenkilöitä epävarmuudelta ja menettelyiltä, joita heidän verotuksellisen kotipaikkansa siirtäminen toiseen jäsenvaltioon ilman tätä määräystä aiheuttaisi.
45 Lahjaveron jättäminen pöytäkirjassa N:o 7 olevan 13 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäisen virkkeen soveltamisalan ulkopuolelle johtaisi siihen, että unionin virkamiehillä ja muilla toimihenkilöillä, jotka ovat lähteneet lähtövaltiostaan tullakseen unionin palvelukseen, olisi kaksi verotuksellista kotipaikkaa: ensimmäinen tässä valtiossa tulo-, varallisuus- ja perintöveron soveltamista varten ja toinen siinä jäsenvaltiossa, jossa on unionin virkamiehen tai muun toimihenkilön tosiasiallinen asuinpaikka, yksinomaan lahjaveron soveltamista varten.
46 Lisäksi toisen verotuksellisen kotipaikan määrittäminen voi osoittautua monimutkaisemmaksi. Pöytäkirjassa N:o 7 olevan 13 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäisen virkkeen mukaan unionin virkamiehen tai muun toimihenkilön verotuksellisen kotipaikan säilyminen hänen lähtövaltiossaan ei nimittäin koske ainoastaan kyseisessä artiklassa mainittujen verojen soveltamista vaan myös ”kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi unionin jäsenvaltioiden välillä tehtyj[en] yleissopimu[sten soveltamista]”. Näin ollen siinä tapauksessa, että lähtövaltion ja asuinvaltion välistä kahdenvälistä verosopimusta tulkitaan siten, että sitä sovelletaan lahjojen verotukseen, herää kysymys, määritetäänkö lahjaveroa sovellettaessa verotuksellinen kotipaikka pöytäkirjassa N:o 7 olevan 13 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäisen virkkeen mukaisesti niin, että se on lähtövaltio.
47 Pöytäkirjassa N:o 7 olevan 13 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäisen virkkeen tulkinta, jonka lopputulos on näin monimutkainen ja epävarma ja jota tämän määräyksen systematiikka ei tue, olisi vastoin kyseisellä määräyksellä unionin edun mukaisesti tavoiteltua päämäärää, jona on mahdollistaa unionin virkamiesten ja muiden toimihenkilöiden verotuksellisen tilanteen määrittäminen yksinkertaisesti ja ennakoitavasti niiden verojen osalta, joihin sitä sovelletaan, unionin toimielinten, elinten ja laitosten houkuttelevuuden edistämiseksi.
48 Toisena asiayhteyteen ja päämääriin liittyvänä seikkana on tuotava esiin, että pöytäkirjassa N:o 7 olevan 17 artiklan ensimmäisessä kohdassa määrätään, että ”unionin virkamiehille ja muulle henkilöstölle myönnetään erioikeudet, vapaudet ja helpotukset yksinomaan unionin etuun liittyen”.
49 Tästä artiklasta seuraa, että koska kyseisessä pöytäkirjassa määrättyjä erioikeuksia, vapauksia ja helpotuksia ei myönnetä unionin virkamiesten ja muiden toimihenkilöiden eikä jäsenvaltioiden edun vuoksi, niitä on tulkittava siten, että ne ovat neutraaleja molempien etuihin nähden.
50 Näin ollen pöytäkirjassa N:o 7 olevan 13 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäisessä virkkeessä vahvistettu sääntö ei, kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 40 ja 41 kohdassa, anna veroetua unionin virkamiehille ja muille toimihenkilöille eikä jäsenvaltioille, joihin he sijoittautuvat tehtäviensä hoitamiseksi, koska tässä määräyksessä tarkoitettuja veroja sovellettaessa nämä virkamiehet ja muut toimihenkilöt säilyttävät verotuksellisen kotipaikkansa lähtövaltiossaan. Käänteisesti sillä varmistetaan, ettei lähtövaltiolta viedä perusteettomasti sen verotusvaltaa henkilöihin, joiden verotuksellinen kotipaikka olisi muutoin ollut edelleen siellä.
51 Sitä vastoin pöytäkirjassa N:o 7 olevan 13 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäisen virkkeen tulkinta, jonka mukaan lahjavero jätetään niiden verolajien ulkopuolelle, joiden osalta kyseisessä artiklassa määrätään verotuksellisen kotipaikan säilyttämisestä lähtövaltiossa, olisi vastoin tämän tuomion 49 kohdassa mainittua neutraalisuuden tavoitetta.
52 Yhtäältä nimittäin verotuksellisen kotipaikan siirtäminen lahjaveron kantamista varten asuinvaltioon olisi verotuksellisesti edullista tietyille unionin virkamiehille ja muille toimihenkilöille ja toisille epäedullista lähtövaltiossa ja asuinvaltiossa sovellettavista lahjoitusten verotusjärjestelmistä riippuen. Toisaalta tämä siirto suosisi verotuksellisesti niitä jäsenvaltioita, joissa unionin toimielinten kotipaikka on ja joissa unionin virkamiesten ja muiden toimihenkilöiden asemapaikat yleensä sijaitsevat, ja asettaisi muut jäsenvaltiot epäedulliseen asemaan.
53 Kolmanneksi pöytäkirjassa N:o 7 olevan 13 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäisen virkkeen tehokas vaikutus osittain vaarantuisi, jos kyseistä määräystä tulkittaisiin siten, ettei sitä sovelleta lahjaveroon. Tämän tulkinnan mukaan unionin virkamiehillä ja muilla toimihenkilöillä, jotka ovat muuttaneet asumaan toiseen jäsenvaltioon palvelukseen ottamisensa ajankohtana hoitaakseen tehtäviään, olisi nimittäin verotuksellinen kotipaikka eri jäsenvaltioissa perintöveron ja lahjaveron kantamista varten ja he kuuluisivat siten näiden kahden veron osalta eri kansallisten verojärjestelmien piiriin.
54 Tällöin olisi olemassa vaara siitä, että perintöveroa kierretään lahjasopimuksella, jos asuinvaltiossa lahjaan sovellettavat verot olisivat edullisempia kuin lähtövaltiossa sovellettavat perintöverot.
55 Tämä mahdollisuus vaarantaisi pöytäkirjassa N:o 7 olevan 13 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäisen virkkeen tehokkaan vaikutuksen siltä osin kuin tällä määräyksellä säilytetään verotuksellinen kotipaikka lähtövaltiossa perintöveron kantamista varten.
56 Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 45 kohdassa, pöytäkirjassa N:o 7 olevan 13 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäisen virkkeen tulkitseminen siten, että siinä säilytetään myös unionin virkamiesten ja muiden toimihenkilöiden verotuksellinen kotipaikka lahjaveron kantamiseksi lähtövaltiossa, mahdollistaa päinvastoin sen, että näiden virkamiesten ja muiden toimihenkilöiden saamiin lahjoihin ja perintöihin sovelletaan johdonmukaista verojärjestelmää, jossa otetaan huomioon näiden kahden omaisuudensiirron muodon samankaltaisuudet, kuten yleensä tehdään jäsenvaltioiden vero-oikeudessa.
57 Edellä esitetyn perusteella ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että pöytäkirjassa N:o 7 olevan 13 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäistä virkettä on tulkittava siten, että sitä sovelletaan lahjaveroon.
Toinen kysymys
58 Mikäli ensimmäiseen kysymykseen vastataan myöntävästi, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy toisella kysymyksellään, suljetaanko pöytäkirjassa N:o 7 olevan 13 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäisellä virkkeellä pois se, että ”unionin virkamies tai muu toimihenkilö, joka on muuttanut asumaan muun jäsenvaltion kuin lähtöjäsenvaltion alueelle yksinomaan hoitaakseen tehtäväänsä unionin palveluksessa, perustaa toisen verotuksellisen asuinpaikan muuhun jäsenvaltioon kuin työskentelyvaltioon, jos hänen tosiasiallinen asuinpaikkansa on samaan aikaan edelleen työskentelyvaltiossa”.
59 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kansallisten tuomioistuinten ja unionin tuomioistuimen välille SEUT 267 artiklalla luodussa yhteistyömenettelyssä unionin tuomioistuimen tehtävänä on antaa kansalliselle tuomioistuimelle hyödyllinen vastaus, jonka perusteella kansallinen tuomioistuin voi ratkaista siinä vireillä olevan asian. Unionin tuomioistuimen on tämän vuoksi tarvittaessa muotoiltava sille esitetyt kysymykset uudelleen (tuomio 16.7.2026, AEDT ja Luxemburgin valtio, C‑158/25, EU:C:2026:591, 21 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
60 Tältä osin on täsmennettävä, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa toisessa kysymyksessään mahdollisuuteen, että pöytäkirjassa N:o 7 olevan 13 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäisen virkkeen soveltamisalaan kuuluvalla unionin virkamiehellä tai muulla toimihenkilöllä voi olla paitsi ”verotuksellinen asuinpaikka” lähtövaltiossa myös ”toinen verotuksellinen asuinpaikka” muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, jossa hän hoitaa tehtäväänsä.
61 Kuten käy ilmi pöytäkirjassa N:o 7 olevan 13 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäisen virkkeen sanamuodosta, jossa termiä ”verotuksellinen kotipaikka” käytetään yksikössä, unionin virkamiesten ja muiden toimihenkilöiden, jotka tehtäviensä hoitamisen vuoksi lähtevät lähtövaltiostaan asettuakseen asumaan toisen jäsenvaltion alueelle, katsotaan säilyttävän vain yhden verotuksellisen kotipaikan, joka on heidän lähtövaltiossaan. Tätä tulkintaa tukee tämän tuomion 47 kohdassa mainittu määräyksen tavoite, joka on sen mahdollistaminen, että unionin virkamiesten ja muiden toimihenkilöiden verotuksellinen tilanne voidaan määrittää yksinkertaisesti ja ennakoitavissa olevalla tavalla niiden verojen osalta, joihin määräystä sovelletaan.
62 Tästä seuraa, että pöytäkirjassa N:o 7 olevan 13 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäisen virkkeen mukaan ei voida ajatella, että A:lla olisi sen verotuksellisen kotipaikan lisäksi, joka hänellä on lähtövaltiossaan, ylimääräinen verotuksellinen kotipaikka asuinvaltiossaan, tässä tapauksessa Saksassa.
63 Lisäksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että pöytäkirjassa N:o 7 olevan 13 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäisen virkkeen mukaan tämän määräyksen soveltaminen unionin virkamieheen tai muuhun toimihenkilöön edellyttää, että viimeksi mainittu on asettunut asumaan muun jäsenvaltion kuin lähtövaltionsa alueelle ”yksinomaan hoitaakseen tehtäväänsä unionin palveluksessa”. Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin epäilee, täyttyykö tämä edellytys, koska A, joka on EIP:n henkilöstön jäsen ja työskentelee kyseisen elimen kotipaikassa Luxemburgissa, on muuttanut asuinpaikkansa Saksaan henkilökohtaisista syistä, vaikka hän on säilyttänyt käyttämänsä asunnon Luxemburgissa, jossa hänellä on siten tosiasiallinen asuinpaikka.
64 Edellä esitetyn perusteella toinen kysymys on muotoiltava uudelleen, jotta ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle voidaan antaa hyödyllinen vastaus.
65 Tällä kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee, onko pöytäkirjassa N:o 7 olevan 13 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäistä virkettä tulkittava siten, että unionin virkamies tai muu toimihenkilö, joka on tehtävänsä hoitamiseksi muuttanut asumaan muun jäsenvaltion kuin lähtövaltionsa alueelle mutta joka on tämän jälkeen henkilökohtaisista syistä siirtynyt asumaan muuhun jäsenvaltioon kuin siihen, jossa hän hoitaa tehtäväänsä, säilyttää verotuksellisen kotipaikkansa lähtövaltiossaan.
66 Ensinnäkin on huomattava, että varmaa ja yksiselitteistä vastausta toiseen kysymykseen ei voida johtaa pelkästään pöytäkirjassa N:o 7 olevan 13 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäisen virkkeen sanamuodosta. Vaikka kyseisessä määräyksessä määrätään nimenomaisesti, että muuhun jäsenvaltioon kuin lähtöjäsenvaltioon sijoittautumisen yksinomaisena syynä on oltava tehtävän hoitaminen Euroopan unionin palveluksessa, sen sanamuotoa voidaan tulkita kahdella eri tavalla.
67 Ensimmäisen tulkinnan mukaan pöytäkirjassa N:o 7 olevan 13 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäistä virkettä voitaisiin tulkita siten, että sitä sovelletaan unionin virkamiehiin ja muihin toimihenkilöihin sillä edellytyksellä, että he muuttavat asumaan ainoastaan siihen jäsenvaltioon, jossa he hoitavat tehtäviään. Maininta siitä, että virkamies tai muu toimihenkilö muuttaa muuhun jäsenvaltioon kuin heidän lähtövaltioonsa ”[yksinomaan] hoitaakseen tehtäväänsä unionin palveluksessa”, edellyttää tällaista tulkintaa. Tätä asuinpaikan perustamista koskevaa syytä voitaisiin tarkentaa, mitä julkisasiamies on ehdottanut ratkaisuehdotuksensa 77 ja 78 kohdassa; tämän tarkennuksen mukaan asuinpaikan perustamisen toiseen jäsenvaltioon ei pitäisi liittyä yksinomaan mutta kuitenkin ratkaisevasti tehtävien hoitamiseen unionin palveluksessa. Näin tulkittuna pöytäkirjassa N:o 7 olevan 13 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäistä virkettä ei voida soveltaa silloin, kun virkamies tai muu toimihenkilö asettuu henkilökohtaisista syistä asumaan muun kuin sen jäsenvaltion alueelle, jossa hän hoitaa tehtäväänsä.
68 Toisen tulkinnan mukaan pöytäkirjassa N:o 7 olevan 13 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäisessä virkkeessä mainittu peruste sijoittautua muuhun jäsenvaltioon kuin lähtövaltioon liittyy ainoastaan virkamiehen tai muun toimihenkilön päätökseen muuttaa asumaan muuhun jäsenvaltioon kuin lähtövaltioonsa, jotta hän voisi hoitaa tehtäväänsä unionin palveluksessa, ilman että tällainen tulkinta edellyttäisi, että asuinvaltion on välttämättä oltava se valtio, jossa hän hoitaa tehtäväänsä. Näin tulkittuna tämä määräys ei sellaisenaan sulje pois sitä, että asianomainen henkilö voi säilyttää verotuksellisen kotipaikkansa lähtövaltiossaan, vaikka hän asettuu henkilökohtaisista syistä muuhun jäsenvaltioon kuin siihen, jossa hän hoitaa tehtäväänsä.
69 Koska pelkästään pöytäkirjassa N:o 7 olevan 13 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäisen virkkeen sanamuodosta ei käy ilmi mitään, mikä puhuisi jommankumman edellä mainitun tulkinnan puolesta, on toiseksi tarkasteltava tämän määräyksen asiayhteyttä.
70 Tältä osin yhtäältä pöytäkirjassa N:o 7 olevasta 17 artiklasta ilmenee, että pöytäkirjassa olevat säännöt on laadittu yksinomaan unionin etuun liittyen. Toisaalta pöytäkirjassa N:o 7 olevissa 12 ja 13 artiklassa määrätään verotusvallan jaosta unionin, sen valtion, jossa virkamiehen verotuksellinen kotipaikka oli ennen unionin palvelukseen tuloa, ja sen valtion välillä, johon kyseinen virkamies on sijoittautunut unionin palveluksessa hoitamansa tehtävän vuoksi. Unionin tuomioistuin on päätellyt näistä määräyksistä, että pöytäkirjassa N:o 7 olevaa 13 artiklaa on tulkittava siten, että unionin virkamiehen tai muun toimihenkilön verotuksellisen kotipaikan määrittäminen ei voi riippua asianomaisen henkilön tahdosta (ks. vastaavasti tuomio 17.6.1993, X, C‑88/92, EU:C:1993:246, 10, 11 ja 13 kohta).
71 Asia olisi kuitenkin näin, jos virkamies tai muu toimihenkilö voisi henkilökohtaisista syistä siirtyä asumaan muuhun jäsenvaltioon kuin siihen, jossa hän hoitaa tehtäväänsä unionin palveluksessa, ja vahvistaa verotuksellisen kotipaikkansa sinne ja valita siten muun verotuksellisen kotipaikan kuin lähtövaltionsa, vaikka nämä tehtävät eivät olisi päättyneet.
72 Näin ollen sen asiayhteyden perusteella, johon pöytäkirjassa N:o 7 olevan 13 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäinen virke, sellaisena kuin unionin tuomioistuin on sitä tulkinnut, kuuluu, voidaan katsoa, että kyseisessä määräyksessä mainittua perustetta asettua asumaan muuhun jäsenvaltioon kuin lähtövaltioon ei pidä tulkita siten, että virkamies tai muu toimihenkilö jäisi – niin kauan kuin hän on unionin palveluksessa – kyseisen määräyksen soveltamisalan ulkopuolelle siirtämällä asuinpaikkansa muuhun jäsenvaltioon kuin siihen, jossa hän hoitaa tehtäväänsä.
73 Kolmanneksi tätä tulkintaa tukee pöytäkirjassa N:o 7 olevan 13 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäisen virkkeen tavoite, josta muistutetaan tämän tuomion 47 kohdassa ja jona on mahdollistaa unionin virkamiesten ja muiden toimihenkilöiden verotuksellisen tilanteen määrittäminen helposti ja ennakoitavissa olevalla tavalla niiden verojen osalta, joihin sitä sovelletaan, unionin toimielinten, elinten ja laitosten houkuttelevuuden edistämiseksi.
74 Olisi tämän tavoitteen vastaista, jos pöytäkirjassa N:o 7 olevan 13 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäisessä virkkeessä tarkoitettua, unionin palveluksessa tehtävän hoitamiseen perustuvaa perustetta asettua asumaan muuhun jäsenvaltioon kuin lähtöjäsenvaltioon tulkittaisiin siten, että tämän määräyksen soveltamisalan ulkopuolelle jätettäisiin virkamiehet ja muut toimihenkilöt, jotka ovat asettuneet asumaan muuhun jäsenvaltioon kuin siihen, jossa he hoitavat tehtäviään.
75 Asuinpaikan valinta perustuu nimittäin yleensä useisiin näkökohtiin, jotka eivät ole pelkästään ammatillisia vaan myös taloudellisia, henkilökohtaisia ja perheeseen liittyviä ja jotka ilmentävät erilaisia mieltymyksiä ja rajoitteita.
76 Vaikka virkamiehet tai muut toimihenkilöt, jotka jättävät lähtövaltionsa unionin palvelukseen tuloa varten, asuvat useimmiten siinä jäsenvaltiossa, jossa he hoitavat tehtäviään, he saattavat myös joutua perustamaan tai siirtämään perhe-elämänsä keskuksen toiseen jäsenvaltioon kuin siihen, jossa he hoitavat tehtäviään.
77 Vaikka katsottaisiin, että pöytäkirjassa N:o 7 olevan 13 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäisen virkkeen sanamuoto mahdollistaisi tämän tuomion 67 kohdassa mainitun nyanssin siten, että tehtävien hoitaminen unionin palveluksessa olisi ainoastaan ratkaiseva eikä yksinomainen peruste asuinpaikan valinnalle, tällainen tulkinta tekisi kyseisen määräyksen soveltamisen epävarmaksi, koska se riippuisi niiden subjektiivisten syiden arvioinnista, jotka ovat olleet ratkaisevia unionin virkamiesten ja muiden toimihenkilöiden tehdessä tätä valintaa.
78 Sitä vastoin pöytäkirjassa N:o 7 olevan 13 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäisen virkkeen tulkinta, jonka mukaan sitä sovelletaan unionin virkamiehiin ja muihin toimihenkilöihin, jotka siirtyvät asumaan muuhun jäsenvaltioon kuin lähtövaltioonsa yksinomaan hoitaakseen tehtäväänsä unionin palveluksessa, myös silloin, kun he asuvat muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, jossa he hoitavat tehtäviään, sillä seurauksella, että nämä unionin virkamiehet ja muut toimihenkilöt säilyttävät verotuksellisen kotipaikkansa lähtövaltiossaan, mahdollistaa sen, että virkamiesten ja muiden toimihenkilöiden verotuksellinen kotipaikka voidaan selvästi ja ennakoitavissa olevalla tavalla määrittää ilman soveltamisvaikeuksia.
79 Tämän tulkinnan mukaan unionin virkamiehet ja muut toimihenkilöt säilyttävät verotuksellisen kotipaikkansa lähtövaltiossaan riippumatta siitä, haluavatko he muuttaa tai myöhemmin siirtyä asumaan muuhun jäsenvaltioon kuin siihen, jossa he hoitavat tehtäviään. Tällainen valinta ei siis muuta pöytäkirjassa N:o 7 olevan 13 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäisen virkkeen mukaisesti määritettyä verotuksellista kotipaikkaa.
80 On kuitenkin huomautettava, että unionin virkamiesten ja muiden toimihenkilöiden asuinpaikan valintaa säännellään erityisesti Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen 20 artiklassa, jossa edellytetään, että unionin virkamiehen ”on asuttava asemapaikassaan tai sellaisen välimatkan päässä siitä, ettei välimatka häiritse hänen tehtävänsä hoitamista”. Samoin EIP:n hallintoneuvoston 20.4.1960 hyväksymien EIP:n henkilöstösääntöjen, sellaisina kuin niitä sovelletaan A:han, 10 artiklassa määrätään, että ”jollei erityislupaa ole myönnetty, henkilöstön jäsenten on asuttava asemapaikassaan tai sen läheisyydessä”.
81 Edellä esitetyn perusteella toiseen kysymykseen on vastattava, että pöytäkirjassa N:o 7 olevan 13 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäistä virkettä on tulkittava siten, että unionin virkamies tai muu toimihenkilö, joka on tehtävänsä hoitamiseksi muuttanut asumaan muun jäsenvaltion kuin lähtövaltionsa alueelle mutta joka on tämän jälkeen henkilökohtaisista syistä siirtynyt asumaan muuhun jäsenvaltioon kuin siihen, jossa hän hoitaa tehtäväänsä, säilyttää verotuksellisen kotipaikkansa lähtövaltiossaan.
Oikeudenkäyntikulut
82 Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (ensimmäinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Euroopan unionin erioikeuksista ja vapauksista tehdyn pöytäkirjan (N:o 7) 13 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäistä virkettä on tulkittava siten, että sitä sovelletaan lahjaveroon.
2) Euroopan unionin erioikeuksista ja vapauksista tehdyn pöytäkirjan (N:o 7) 13 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäistä virkettä on tulkittava siten, että Euroopan unionin virkamies tai muu toimihenkilö, joka on tehtävänsä hoitamiseksi muuttanut asumaan muun jäsenvaltion kuin lähtövaltionsa alueelle mutta joka on tämän jälkeen henkilökohtaisista syistä siirtynyt asumaan muuhun jäsenvaltioon kuin siihen, jossa hän hoitaa tehtäväänsä, säilyttää verotuksellisen kotipaikkansa lähtövaltiossaan.
Allekirjoitukset
* Oikeudenkäyntikieli: saksa.
i Tämän asian nimi on kuvitteellinen nimi. Se ei vastaa asian minkään asianosaisen todellista nimeä.