UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (viides jaosto)
15 päivänä lokakuuta 2026 (*)
Ennakkoratkaisupyyntö – Direktiivi 2010/13/EU – Audiovisuaaliset mediapalvelut – 1 artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohta – Audiovisuaalisten mediapalvelujen käsite – 6 artiklan 1 kohta – Ihmisarvon suojelu – Kansallinen säännöstö, jossa kielletään hyvän tavan vastaiset lähetykset – Palvelujen tarjoajan vastuu – Euroopan unionin perusoikeuskirja – 11 artikla – Sananvapaus – 52 artiklan 1 kohta – Perusoikeuskirjassa tunnustettujen oikeuksien ja vapauksien rajoittaminen
Asiassa C‑591/24,
jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Administrativen sad Sofia-grad (Sofian kaupungin hallintotuomioistuin, Bulgaria) on esittänyt 29.8.2024 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 11.9.2024, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa
”Golf Balgaria” EOOD
vastaan
Savet za elektronni medii,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (viides jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja M. L. Arastey Sahún (esittelevä tuomari) sekä tuomarit B. Smulders, E. Regan, J. Passer ja D. Gratsias,
julkisasiamies: T. Ćapeta,
kirjaaja: V. Di Bucci
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,
ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet
– Bulgarian hallitus, asiamiehinään T. Mitova ja R. Stoyanov,
– Euroopan komissio, asiamiehinään O. Gariazzo, C. Georgieva, P.-J. Loewenthal ja G. Meeßen,
päätettyään julkisasiamiestä kuultuaan ratkaista asian ilman ratkaisuehdotusta,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Ennakkoratkaisupyyntö koskee audiovisuaalisten mediapalvelujen tarjoamista koskevien jäsenvaltioiden tiettyjen lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta 10.3.2010 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2010/13/EU (audiovisuaalisia mediapalveluja koskeva direktiivi) (EUVL2010, L 95, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna 14.11.2018 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä (EU) 2018/1808 (EUVL 2018, L 303, s. 69; jäljempänä direktiivi 2010/13), ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 11 artiklan tulkintaa.
2 Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat yhtäältä Bulgarian oikeuden mukaan perustettu yhtiö ”Golf Bulgaria” EOOD ja toisaalta Savet za elektronni medii (sähköisen median neuvosto, Bulgaria, jäljempänä SEM) ja jossa on kyse sellaisen päätöksen laillisuudesta, jolla SEM on määrännyt kyseiselle yhtiölle hallinnollisen seuraamusmaksun hyvän tavan vastaisen videon levittämisestä (jäljempänä riidanalainen päätös).
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Unionin oikeus
Perusoikeuskirja
3 Perusoikeuskirjan 11 artiklan 1 kohdassa määrätään seuraavaa:
”Jokaisella on oikeus sananvapauteen. Tämä oikeus sisältää mielipiteenvapauden sekä vapauden vastaanottaa ja levittää tietoja tai ajatuksia viranomaisten siihen puuttumatta ja alueellisista rajoista riippumatta.”
4 Perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdassa määrätään seuraavaa:
”Tässä perusoikeuskirjassa tunnustettujen oikeuksien ja vapauksien käyttämistä voidaan rajoittaa ainoastaan lailla sekä kyseisten oikeuksien ja vapauksien keskeistä sisältöä kunnioittaen. Suhteellisuusperiaatteen mukaisesti rajoituksia voidaan säätää ainoastaan, jos ne ovat välttämättömiä ja vastaavat tosiasiallisesti [Euroopan] unionin tunnustamia yleisen edun mukaisia tavoitteita tai tarvetta suojella muiden henkilöiden oikeuksia ja vapauksia.”
Direktiivi 2010/13
5 Direktiivin 2010/13 1 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:
a) ’audiovisuaalisella mediapalvelulla’
i) [SEUT] 56 ja [SEUT] 57 artiklassa määriteltyä palvelua, kun palvelun tai siitä erotettavissa olevan osan pääasiallisena tarkoituksena on tarjota yleisölle ohjelmia mediapalvelun tarjoajan toimituksellisella vastuulla tiedonvälitys-, viihdytys- tai valistustarkoituksessa [sähköisten viestintäverkkojen ja ‑palvelujen yhteisestä sääntelyjärjestelmästä 7.3.2002 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston] direktiivin 2002/21/EY [(puitedirektiivi) (EYVL 2002, L 108, s. 33)] 2 artiklan a alakohdassa tarkoitettujen sähköisten viestintäverkkojen avulla; tällaiset audiovisuaaliset mediapalvelut ovat joko tämän kohdan e alakohdassa määriteltyjä televisiolähetyksiä tai tämän kohdan g alakohdassa määriteltyjä tilattavia audiovisuaalisia mediapalveluja;
ii) audiovisuaalista kaupallista viestintää;
– –
b) ’ohjelmalla’ ääntä sisältävää tai ääntä sisältämätöntä liikkuvien kuvien sarjaa, joka muodostaa pituudestaan riippumatta yhden yksittäisen osan mediapalvelun tarjoajan laatimassa ohjelma-aikataulussa tai ohjelmaluettelossa, mukaan lukien pitkät elokuvat, videoleikkeet, urheilutapahtumat, tilannekomediat, dokumenttiohjelmat, lastenohjelmat ja draamaohjelmat;
c) ’toimituksellisella vastuulla’ sekä ohjelmien valinnan että niiden organisoinnin tosiasiallista valvontaa televisiolähetysten osalta aikataulun mukaisesti ja tilattavien audiovisuaalisten mediapalvelujen osalta ohjelmaluettelon mukaisesti. Toimituksellinen vastuu ei välttämättä merkitse kansallisen lainsäädännön mukaista oikeudellista vastuuta tarjotusta sisällöstä tai palveluista;
d) ’mediapalvelun tarjoajalla’ luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, jolla on toimituksellinen vastuu audiovisuaalisen mediapalvelun audiovisuaalisen sisällön valinnasta ja joka määrää siitä, millä tavalla sisältö organisoidaan;
– –
e) ’televisiolähetystoiminnalla’ tai ’televisiolähetyksellä’ (lineaarinen audiovisuaalinen mediapalvelu) audiovisuaalista mediapalvelua, jonka mediapalvelun tarjoaja tarjoaa ohjelmien seuraamiseksi reaaliajassa tietyn ohjelma-aikataulun mukaisesti;
– –
g) ’tilattavalla audiovisuaalisella mediapalvelulla’ (ei-lineaarinen audiovisuaalinen mediapalvelu) audiovisuaalista mediapalvelua, jonka mediapalvelun tarjoaja tarjoaa ohjelmien katselemiseksi käyttäjän valitsemana ajankohtana ja käyttäjän omasta pyynnöstä mediapalvelun tarjoajan valikoimista ohjelmista tehdyn luettelon pohjalta;
– –”
6 Direktiivin 2010/13 4 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Jäsenvaltiot voivat vaatia, että niiden lainkäyttövaltaan kuuluvat mediapalvelun tarjoajat noudattavat yksityiskohtaisempia tai tiukempia sääntöjä tällä direktiivillä yhteensovitetuilla aloilla sillä edellytyksellä, että nämä säännöt ovat unionin oikeuden mukaisia.”
7 Kyseisen direktiivin 6 artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Rajoittamatta jäsenvaltioiden velvollisuutta kunnioittaa ja suojella ihmisarvoa jäsenvaltioiden on asianmukaisin keinoin varmistettava, että niiden lainkäyttövaltaan kuuluvien mediapalvelun tarjoajien tarjoamat audiovisuaaliset mediapalvelut eivät sisällä
a) yllyttämistä väkivaltaan tai vihaan, joka kohdistuu johonkin ihmisryhmään tai ryhmän jäseneen perusoikeuskirjan 21 artiklassa tarkoitetuista syistä;
b) [terrorismin torjumisesta sekä neuvoston puitepäätöksen 2002/475/YOS korvaamisesta sekä neuvoston päätöksen 2005/671/YOS muuttamisesta 15.3.2017 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston] direktiivin (EU) 2017/541 [(EUVL 2017, L 88, s. 6)] 5 artiklassa tarkoitettua julkista yllytystä terrorismirikokseen.
2. Tämän artiklan soveltamiseksi toteutettavien toimenpiteiden on oltava tarpeellisia ja oikeasuhteisia, ja niissä on kunnioitettava perusoikeuskirjassa määrättyjä oikeuksia ja otettava huomioon sen periaatteet.”
8 Direktiivin 2010/13 28 a ja 28 b artiklassa esitetään videonjakoalustapalveluihin sovellettavat säännökset.
Direktiivi (EU) 2018/1972
9 Eurooppalaisesta sähköisen viestinnän säännöstöstä 11.12.2018 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2018/1972 (EUVL 2018, L 321, s. 36) 2 artiklan 1 alakohdassa, jolla on korvattu direktiivin 2002/21 2 artiklan a alakohta, säädetään seuraavaa:
”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:
1) ’sähköisellä viestintäverkolla’ siirtojärjestelmiä riippumatta siitä, perustuvatko ne pysyvään infrastruktuuriin vai keskitettyyn hallintokapasiteettiin, sekä soveltuvin osin kytkentä- tai reitityslaitteistoa ja muita välineitä – myös verkkoelementtejä, jotka eivät ole aktiivisia – joilla voidaan siirtää signaaleja johtojen välityksellä, radioteitse, optisesti tai muulla sähkömagneettisella tavalla, mukaan luettuina satelliittiverkot, kiinteät (piiri- ja pakettikytkentäiset, mukaan luettuna internet) ja matkaviestintäverkot, sähkökaapelijärjestelmät siinä määrin kuin niitä käytetään signaalinsiirtoon, radio- ja televisiolähetyksiin käytetyt verkot sekä kaapelitelevisioverkot riippumatta siitä, minkä tyyppistä informaatiota niissä siirretään”.
Bulgarian oikeus
10 Radiosta ja televisiosta 23.9.1998 annetun lain (Zakon za radioto i televisiata; DV nro 138, 24.11.1998), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiassa (jäljempänä ZRT), 10 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:
”Harjoittaessaan toimintaansa mediapalvelujen tarjoajia ohjaavat seuraavat periaatteet:
1. sananvapautta koskevan oikeuden takaaminen
2. tiedonsaantia koskevan oikeuden takaaminen
3. lähdesuojan kunnioittaminen
4. kansalaisten yksityiselämän suojaaminen
5. kansalaisten väliseen suvaitsemattomuuteen yllyttävien lähetysten kieltäminen
6. hyvän tavan vastaisten lähetysten kieltäminen, erityisesti jos ne sisältävät pornografiaa, niissä ihannoidaan tai puolustetaan julmuutta tai väkivaltaa taikka yllytetään vihaan rodun, sukupuolen, uskonnon tai kansalaisuuden vuoksi
7. vastineoikeuden takaaminen ohjelmissa
8. tekijänoikeuden ja lähioikeuksien takaaminen lähetyksissä ja ohjelmissa
9. bulgarian kielen puhtauden turvaaminen.”
11 Kyseisen lain 17 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään seuraavaa:
”1. Mediapalvelujen tarjoajat ovat vastuussa mediapalvelujen sisällöstä.
2. Mediapalvelujen tarjoajat eivät saa toteuttaa tai asettaa saataville jakelua varten lähetyksiä, joilla loukataan 10 §:ssä tarkoitettuja periaatteita, eivätkä lähetyksiä, joissa yllytetään kansalaisuuteen perustuvaan, poliittiseen, etniseen, uskonnolliseen tai rotuun perustuvaan suvaitsemattomuuteen taikka joissa ihannoidaan tai puolustetaan julmuutta tai väkivaltaa.”
12 Kyseisen lain 20 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään seuraavaa:
”1. [EMS] on riippumaton erikoiselin, joka sääntelee mediapalveluja ja videonjakoalustapalveluja tässä laissa säädetyissä tapauksissa ja siinä säädettyjen yksityiskohtaisten sääntöjen mukaisesti.
2. [SEM:n] on toimintaansa harjoittaessaan käytettävä valtuuksiaan puolueettomasti ja avoimesti ja [direktiivin 2010/13] tavoitteiden mukaisesti; sen on toimittava yleisen edun mukaisesti sekä varmistettava sananvapaus, mediapalvelujen tarjoajien riippumattomuus, tiedotusvälineiden moniarvoisuus, kulttuurinen ja kielellinen monimuotoisuus, kuluttajansuoja, saavutettavuus, syrjimättömyys, sisämarkkinoiden moitteeton toiminta ja terveen kilpailun edistäminen.”
Pääasia ja ennakkoratkaisukysymys
13 Golf Bulgaria julkaisi 5.4.2023, jolloin se oli merkitty SEM:n julkiseen rekisteriin ei-lineaaristen mediapalvelujen tarjoajana, internetissä artikkelin, jonka otsikko oli ”Potkulauta-Emily pilkkaa poikaa, jolla on erityisiä tarpeita”, ja johon sisältyi video Facebook-verkkoyhteisöpalvelusta. Kyseisessä videossa, joka oli kuvattu kauppakeskuksessa, näkyi erityisopetusta tarvitseva poika, joka liikkuu konttausasennossa ja matkii koiraa Emilyksi kutsutun henkilön taluttaessa häntä hihnassa; Emily ja muut hänen ryhmäänsä kuuluvat henkilöt käskevät poikaa ”istumaan”, ”antamaan tassua” tai ”ottamaan kiinni” heidän heittämänsä mukin ja sanovat hänelle ”hyvä koira” ja silittävät hänen päätään hänen täytettyään nämä käskyt.
14 SEM totesi 29.6.2023 tehdyllä päätöksellä, että Golf Bulgaria on kyseisen videon julkaistessaan syyllistynyt hallinnolliseen rikkomukseen eli ZRT:n 17 §:n 2 momentin, luettuna yhdessä sen 10 §:n 1 momentin 6 kohdan kanssa, rikkomiseen hyvän tavan vastaisen videon levittämisen johdosta.
15 SEM määräsi 27.7.2023 tehdyllä riidanalaisella päätöksellä Golf Bulgarialle 3 000 Bulgarian levin (n. 1 534 euroa) suuruisen hallinnollisen seuraamusmaksun. Sofiyski rayonen sad (Sofian piirituomioistuin, Bulgaria) pysytti kyseisen päätöksen muutoksenhakumenettelyssä, minkä jälkeen Golf Bulgaria valitti Administrativen sad Sofia-gradiin (Sofian kaupungin hallintotuomioistuin, Bulgaria), joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin.
16 Golf Bulgaria väittää valituksessaan ensinnäkin, että Sofiyski rayonen sadin ratkaisu on lainvastainen ja virheellinen, koska se on annettu aineellisen oikeuden ja olennaisten menettelymääräysten vastaisesti, toiseksi, että tehdessään päätöksen, jossa todetaan hallinnollinen rikkomus hyvän tavan vastaisen videon levittämisen johdosta, SEM ylitti sisällön valvontavaltuutensa, koska pääasiassa kyseessä olevan videon levittäminen ei kuulu audiovisuaalisen mediapalvelun käsitteen alaan, ja kolmanneksi, että kyseisen videon luonnehtimista ”hyvän tavan” vastaiseksi ei ole perusteltu riittävästi, koska kyseisessä videossa esitetään julkisella paikalla filmattu tapahtuma, jota on jo levitetty verkkoyhteispalveluissa.
17 SEM viittaa puolestaan hyvän tavan käsitettä koskevaan kansalliseen oikeuskäytäntöön ja erityisesti Konstitutsionen sadin (perustuslakituomioistuin, Bulgaria) ratkaisuun, jonka mukaan julkinen moraali on ala, jolla kansalliset perinteet ja kulttuuri toimivat kaikkein ylimpänä auktoriteettina, että hyvän tavan loukkaamisen kielto ei rajoitu siihen, että tietyn yhteiskunnan perinteistä muodostuvia hyvää sosiaalista käyttäytymistä koskevia vaatimuksia on noudatettava, että yleisen edun mukaista on esimerkiksi se, että hyvää tapaa käytetään kriteerinä nuorten kasvatuksessa, ja että ei siis ole välttämätöntä, että kaikissa tapauksissa on kyse tosiasiallisesta loukkaamisesta. Kyseisestä ratkaisusta ilmenee, että hyvän tavan noudattamiseen liittyvät näkökohdat voidaan ymmärtää hyvän sosiaalisen käyttäytymisen kriteereiksi, jotka yhteiskunnassa on otettu käyttöön sen suojelemiseksi, jolloin ensisijaisena intressinä on yhteiskunnan nuhteettomuuden säilyttäminen. SEM väittää lisäksi, että nyt käsiteltävässä tapauksessa on selvää, että erityisopetusta tarvitsevaa henkilöä on nöyryytetty ja hänen ihmisarvoaan on loukattu. Oikeus sananvapauteen ei kuitenkaan ole rajaton, eikä sen pitäisi johtaa sellaisten sisältöjen levittämiseen, joissa ”haavoittuvassa asemassa olevaa henkilöä panetellaan” ja häneen kohdistetaan ”kyynisiä ja moukkamaisia tekoja”. SEM korostaa lisäksi sitä, että mediapalvelujen tarjoajat myötävaikuttavat merkittävästi yleisen mielipiteen muodostumiseen ja että pääasiassa kyseessä olevan videon kaltaista hyvän tavan, kansallisten perinteiden ja kulttuurin vastaista audiovisuaalista aineistoa ei siis voida hyväksyä.
18 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa, että kansallisen oikeuskäytännön mukaan hyvän tavan käsite on yleinen periaate, joka itsessään on käyttäytymissääntö, joka on sellaisena sisällytettävä erityiseen oikeusnormiin, jolla säännellään sosiaalisia suhteita, jotta se on pätevä sääntö. Tässä yhteydessä Varhoven kasatsionen sad (ylin yleinen tuomioistuin, Bulgaria) on todennut, että ”hyvän tavan käsitteen sisältöä on haettava objektiivisista moraalikategorioista, jotka yhteiskunnassa on hyväksytty mutta joita ei ole vahvistettu laissa niiden sosiaalieettisen luonteen vuoksi ja jotka liittyvät olennaisesti kieltoon vahingoittaa muita hyödyntämällä sitä, että nämä ovat epäedullisessa asemassa ikänsä, sosiaalisen tilanteensa, terveytensä tai taloudellisen tilanteensa kannalta”.
19 Tässä yhteydessä ja kun otetaan huomioon ennakkoratkaisupyynnössä oleva viittaus direktiivin 2010/13 4 artiklan 1 kohtaan, on ilmeistä, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii sitä, onko mahdollista katsoa, että hyvän tavan vastaisten lähetysten levittämistä koskevan kiellon käyttöön ottamista merkityksellisessä kansallisessa lainsäädännössä voidaan pitää kyseisessä säännöksessä tarkoitettuna yksityiskohtaisempana tai tiukempana toimenpiteenä muihin kyseisessä direktiivissä säädettyihin toimenpiteisiin nähden.
20 Kyseinen tuomioistuin pohtii lisäksi, rajoitetaanko viittaamisella hyvän tavan periaatteeseen perustana seuraamusten määräämiselle, jos tätä periaatetta loukataan, perusoikeuskirjan 11 artiklassa vahvistettua sananvapautta vai ei.
21 Tässä tilanteessa Administrativen sad Sofia-grad päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:
”Onko unionin oikeuden kanssa yhteensopiva sellainen kansallinen säännös, jolla kansalliseen lainsäädäntöön sisällytetään senkaltainen oikeusperiaate, josta ’hyvässä tavassa’ on kyse, ja mahdollistetaan näin se, että jäsenvaltio voi ottaa käyttöön lisätoimenpiteitä, kuten sen, että hyvällä tavalla perustellaan vastuuta tietystä direktiivissä 2010/13 tarkoitetusta tietoyhteiskunnan palvelusta, ja jos tähän vastataan myöntävästi, missä määrin tämän abstraktin periaatteen soveltamisella vastuun perusteena rikkomuksista ei rajoiteta [perusoikeuskirjan] 11 artiklassa vahvistettua sananvapautta?”
Asian käsittelyn vaiheet unionin tuomioistuimessa
22 Unionin tuomioistuimen presidentin 14.11.2024 tekemällä päätöksellä asian käsittelyä lykättiin siihen asti, kunnes asioissa C‑555/23 ja C‑556/23 on annettu lopullinen ratkaisu.
23 Kun 26.6.2025 annettu tuomio Makeleio ja Zougla (C‑555/23 ja C‑556/23, EU:C:2025:484) oli julistettu, unionin tuomioistuimen presidentti antoi 1.7.2025 kyseisen tuomion tiedoksi ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle ja kehotti tätä ilmoittamaan sille, haluaako tämä kyseisen tuomion huomioon ottaen pysyttää ennakkoratkaisupyynnön.
24 Kyseinen tuomioistuin ilmoitti 30.7.2025 päivätyllä kirjeellä haluavansa pysyttää ennakkoratkaisupyynnön. Se totesi tältä osin, että kyseisen tuomion taustalla olleesta asiasta poiketen pääasian oikeudenkäynnin kohteena on mahdollisuus panna direktiivi 2010/13 täytäntöön sisällyttämällä kansalliseen oikeusjärjestykseen hyvän tavan periaatteen kaltainen yleinen oikeusperiaate sekä kysymys siitä, missä määrin tällaisen abstraktin periaatteen soveltamisella vastuun perusteena rikkomuksista ei rajoiteta perusoikeuskirjan 11 artiklassa tarkoitettua sananvapautta.
Ennakkoratkaisupyynnön tutkittavaksi ottaminen
25 Bulgarian hallitus väittää, ettei ennakkoratkaisupyyntöä voida ottaa tutkittavaksi, ja se vetoaa yhtäältä siihen, ettei unionin tuomioistuimelle esitetyn kysymyksen ja pääasian oikeudenkäynnin kohteen välillä ole yhteyttä, ja toisaalta siihen, ettei niitä unionin oikeuden erityisiä säännöksiä ole esitetty, joita on tulkittava pääasian ratkaisemiseksi.
26 Bulgarian hallitus katsoo erityisesti yhteyden väitetyn puuttumisen osalta, että ennakkoratkaisupyynnön perusteluista ilmenee, että ennakkoratkaisupyyntö koskee videonjakoalustojen tarjoajia. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on tältä osin lainannut asiaa koskevia oikeussääntöjä esittäessään direktiivin 2010/13 28 a ja 28 b artiklaa, joita sovelletaan videonjakoalustapalveluihin, vaikka näillä artikloilla ei ole Bulgarian hallituksen mukaan merkitystä pääasian ratkaisemisen kannalta. Unionin tuomioistuimelle esitetty kysymys, sellaisena kuin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on sen muotoillut, koskee lisäksi tietyn ”direktiivissä 2010/13 tarkoitetun tietoyhteiskunnan palvelun” tarjoajaa ja mahdollisuutta katsoa, että tämä on vastuussa siitä, ettei jäsenvaltion kansallisessa lainsäädännössä asetettuja vaatimuksia ole noudatettu. Tietoyhteiskunnan palveluja ei kuitenkaan säännellä kyseisellä direktiivillä vaan niitä säännellään tietoyhteiskunnan palveluja, erityisesti sähköistä kaupankäyntiä, sisämarkkinoilla koskevista tietyistä oikeudellisista näkökohdista 8.6.2000 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2000/31/EY (”Direktiivi sähköisestä kaupankäynnistä”) (EYVL 2000, L 178, s. 1) ja digitaalisten palvelujen sisämarkkinoista ja direktiivin 2000/31/EY muuttamisesta 19.10.2022 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) 2022/2065 (digipalvelusäädös) (EUVL 2022, L 277 s. 1). Ennakkoratkaisupyynnössä esitetyistä tosiseikoista ilmenee lisäksi Bulgarian hallituksen mukaan, että Golf Bulgaria on ei-lineaaristen mediapalvelujen tarjoaja, mikä on eri käsite kuin tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoajan käsite.
27 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan olettamana on, että kansallisen tuomioistuimen niiden oikeudellisten seikkojen ja tosiseikkojen perusteella, joiden määrittämisestä se vastaa ja joiden paikkansapitävyyden selvittäminen ei ole unionin tuomioistuimen tehtävä, esittämillä unionin oikeuden tulkintaan liittyvillä kysymyksillä on merkitystä asian ratkaisun kannalta. Unionin tuomioistuin voi kieltäytyä ratkaisemasta kansallisen tuomioistuimen esittämän pyynnön ainoastaan silloin, jos on ilmeistä, että pyydetyllä unionin oikeuden tulkitsemisella ei ole mitään yhteyttä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän asian tosiseikkoihin tai kohteeseen, tai jos ongelma on luonteeltaan hypoteettinen taikka jos unionin tuomioistuimella ei ole tiedossaan niitä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi antaa hyödyllisen vastauksen sille esitettyihin kysymyksiin (tuomio 30.4.2026, Nekilnojamojo turto valdymas, C‑544/24, EU:C:2026:356, 36 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
28 Nyt käsiteltävässä tapauksessa ennakkoratkaisupyyntö sisältää yksityiskohtaisen kuvauksen pääasian taustalla olevista olosuhteista, ja siinä esitetään niiden kansallisten säännösten, joita tähän oikeusriitaan on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan sovellettava, ja sen kansallisen oikeuskäytännön sisältö, jota kyseinen tuomioistuin niin ikään pitää merkityksellisenä. Ennakkoratkaisupyyntöön sisältyvien perustelujen avulla on lisäksi mahdollista ymmärtää, että kyseisen tuomioistuimen epäilyt liittyvät ZRT:n yhteensoveltuvuuteen direktiivin 2010/13 ja perusoikeuskirjan 11 artiklan kanssa ja niiden taustalla on se, että ZRT:n 17 §:n 2 momentti, jonka perusteella Golf Bulgarialle on määrätty seuraamus tämän tuomion 13 kohdassa kuvatun videon levittämisestä, perustuu kansallisen lainsäädännön yleiseen periaatteeseen eli hyvää tapaa koskevaan periaatteeseen. Ennakkoratkaisupyyntöön sisältyvistä tiedoista ilmenee lisäksi riittävällä tavalla yhtäältä direktiivin 2010/13 ja perusoikeuskirjan 11 artiklan sekä toisaalta pääasiassa sovellettavien ZRT:n säännösten välinen yhteys.
29 On totta, että – kuten Bulgarian hallitus on todennut – ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa ennakkoratkaisupyynnössä sekä audiovisuaalisiin mediapalveluihin että videonjakoalustapalveluihin ja lainaa sekä audiovisuaalisten mediapalvelujen tarjoajia koskevia direktiivin 2010/13 säännöksiä että videonjakoalustojen tarjoajia koskevia kyseisen direktiivin säännöksiä. Ennakkoratkaisukysymyksen muotoilussa kyseinen tuomioistuin viittaa lisäksi tiettyyn tietoyhteiskunnan palveluun ja mainitsee yleisesti direktiivin 2010/13 ilmoittamatta niitä kyseisen direktiivin konkreettisia säännöksiä, joita sen mukaan on tulkittava.
30 Aluksi on kuitenkin otettava huomioon se, että ensinnäkin ennakkoratkaisupyyntöön sisältyvästä tosiseikkoja koskevasta esityksestä ilmenee, että Golf Bulgaria on merkitty SEM:n julkiseen rekisteriin ei-lineaaristen mediapalvelujen tarjoajana. Toiseksi ZRT:n 10 §:n 1 momentin 6 kohta ja 17 §, joiden perusteella SEM on todennut Golf Bulgarian syyllistyneen rikkomukseen, josta on määrätty seuraamus riidanalaisella päätöksellä, koskevat sanamuotojensa mukaan mediapalvelujen tarjoajia. Kolmanneksi ennakkoratkaisupyynnön perusteluista ilmenee, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on halunnut esittää unionin tuomioistuimelle ensimmäisen niistä viidestä kysymyksestä, joita Golf Bulgaria on ehdottanut sille esitettäväksi ennakkoratkaisun saamista varten, ja tässä ensimmäisessä kysymyksessä viitataan nimenomaisesti ”ei-lineaaristen audiovisuaalisten mediapalvelujen tarjoajiin”.
31 Näiden seikkojen perusteella on siis katsottava, että vaikka yhtäältä ennakkoratkaisukysymyksen sanamuodossa käytetään ilmaisua ”tietoyhteiskunnan palvelu” ja toisaalta ennakkoratkaisupyynnössä viitataan ”videonjakoalustapalveluihin”, kysymys koskee direktiivissä 2010/13 tarkoitettua ”audiovisuaalista mediapalvelua”.
32 Tämän jälkeen on todettava, että se, ettei unionin tuomioistuimelle esitettyjen kysymysten muotoilussa esitetä konkreettisia unionin oikeuden säännöksiä tai määräyksiä, ei merkitse sitä, että ennakkoratkaisupyyntö on jätettävä tutkimatta, jos unionin tuomioistuin voi ennakkoratkaisupyyntöön sisältyvien tietojen perusteella yksilöidä ne unionin oikeuden säännökset ja määräykset, joiden tulkinta on tarpeen, jotta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin voi ratkaista pääasian. Näin on nyt käsiteltävässä tapauksessa, koska unionin tuomioistuin voi nyt käsiteltävän ennakkoratkaisupyynnön perustelujen nojalla yksilöidä ne direktiivin 2010/13 säännökset, joita on tulkittava tätä varten, kuten tämän tuomion 50–54 kohdassa todetaan.
33 Lopuksi on todettava, ettei sillä, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin mainitsee asiaa koskevia oikeussääntöjä esittäessään sellaisia unionin oikeuden säännöksiä tai määräyksiä, joilla ei ole merkitystä pääasian ratkaisemisen kannalta, ole mitään vaikutusta ennakkoratkaisupyynnön tutkittavaksi ottamiseen.
34 Ennakkoratkaisupyyntö on näin ollen otettava tutkittavaksi.
Ennakkoratkaisukysymyksen tarkastelu
Alustavat huomautukset
Pääasiassa kyseessä olevan videon levittämisen luonnehtiminen audiovisuaaliseksi mediapalveluksi ja pääasian valittajan luonnehtiminen direktiivissä 2010/13 tarkoitetuksi mediapalvelun tarjoajaksi
35 Kuten tämän tuomion 30 ja 31 kohdasta ilmenee, ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämän kysymyksen on ymmärrettävä koskevan direktiivissä 2010/13 tarkoitettua audiovisuaalista mediapalvelua, ja se perustuu näin ollen lähtökohtaan, jonka mukaan videon levittäminen, josta on määrätty seuraamus riidanalaisella päätöksellä, kuuluu kyseisein käsitteen alaan.
36 Kuten tämän tuomion 16 kohdassa on huomautettu, Golf Bulgaria on väittänyt nyt käsiteltävän asian taustalla olevan valituksen yhteydessä, että kyseisen videon levittäminen ei kuulu kyseisen käsitteen alaan.
37 Tästä on huomautettava, että unionin tuomioistuinten ja kansallisten tuomioistuinten välisessä toimivallanjaossa on pääsääntöisesti kansallisen tuomioistuimen asiana tutkia, täyttyvätkö ne tosiseikkoja koskevat edellytykset, joiden perusteella on sovellettava unionin oikeusnormia, kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevassa asiassa, ja unionin tuomioistuin voi ennakkoratkaisupyyntöä käsitellessään tarvittaessa tehdä täsmennyksiä ohjatakseen kansallista tuomioistuinta tulkinnassa (tuomio 26.6.2025, Makeleio ja Zougla, C‑555/23 ja C‑556/23, EU:C:2025:484, 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
38 Näin ollen unionin tuomioistuimen tehtävänä on esittää ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle tarvittavat tulkintaohjeet kyseisessä direktiivissä tarkoitetun audiovisuaalisen mediapalvelun käsitteen osalta, jotta se voi selvittää, kuuluuko pääasiassa kyseessä oleva videon levittäminen tosiasiallisesti kyseisen käsitteen alaan ja onko Golf Bulgaria näin ollen pidettävä tällaisen levittämisen osalta kyseisessä direktiivissä tarkoitettuna mediapalvelun tarjoajana.
39 Tässä yhteydessä on huomautettava, että direktiivin 2010/13 1 artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohdassa olevan määritelmän mukaan audiovisuaalisen mediapalvelun käsitteellä tarkoitetaan SEUT 56 ja SEUT 57 artiklassa määriteltyä palvelua, kun palvelun tai siitä erotettavissa olevan osan pääasiallisena tarkoituksena on tarjota yleisölle ohjelmia mediapalvelun tarjoajan toimituksellisella vastuulla tiedonvälitys-, viihdytys- tai valistustarkoituksessa direktiivin 2002/21 2 artiklan a alakohdassa tarkoitettujen sähköisten viestintäverkkojen avulla.
40 Kuten lisäksi direktiivin 2010/13 1 artiklan 1 kohdan b alakohdasta ilmenee, ohjelman käsitteellä tarkoitetaan kyseisessä direktiivissä ”liikkuvien kuvien sarjaa, joka muodostaa pituudestaan riippumatta yhden yksittäisen osan mediapalvelun tarjoajan laatimassa ohjelma-aikataulussa tai ohjelmaluettelossa, mukaan lukien pitkät elokuvat, videoleikkeet, urheilutapahtumat, tilannekomediat, dokumenttiohjelmat, lastenohjelmat ja draamaohjelmat”.
41 Kyseisen direktiivin 1 artiklan 1 kohdan d alakohdan mukaan on lisäksi niin, että kyseisessä direktiivissä mediapalvelun tarjoajalla tarkoitetaan luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, jolla on toimituksellinen vastuu audiovisuaalisen mediapalvelun audiovisuaalisen sisällön valinnasta ja joka määrää siitä, millä tavalla sisältö organisoidaan.
42 Nyt käsiteltävässä tapauksessa ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että pääasiassa kyseessä oleva video on julkaistu internetsivustolla, jolla asetetaan yleisön saataville artikkeleita ja audiovisuaalisia sisältöjä.
43 On siis aluksi ilmeistä, että kyseistä videota on levitetty direktiivin 2018/1972 2 artiklan 1 alakohdassa, jolla on korvattu direktiivin 2002/21 2 artiklan a alakohta, tarkoitettujen sähköisten viestintäverkkojen avulla, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on kuitenkin vahvistettava.
44 Tämän jälkeen on niin, että – jollei kyseisen tuomioistuimen suorittamasta selvityksestä niin ikään muuta johdu – on mahdollista katsoa, että mainittu video sisältyy pääasiassa kyseessä olevalla internetsivustolla tarjotun audiovisuaalisen tarjonnan ohjelma-aikatauluun tai ohjelmaluetteloon, joten se on direktiivin 2010/13 1 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettu ohjelma (ks. analogisesti tuomio 26.6.2025, Makeleio ja Zougla, C‑555/23 ja C‑556/23, EU:C:2025:484, 48 kohta), ja että kyseisellä audiovisuaalisella tarjonnalla on tarkoitus välittää tietoa tai viihdyttää.
45 Mikään unionin tuomioistuimen käytettävissä olevassa asiakirja-aineistossa ei myöskään viittaa siihen, etteikö pääasiassa kyseessä olevalla internetsivustolla tarjotulla videoiden saataville asettamista koskevalla palvelulla olisi kyseisellä sivustolla mahdollisesti tarjottuihin muihin palveluihin nähden itsenäistä sisältöä ja tehtävää. Jollei ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen suorittamasta selvityksestä muuta johdu, on siis katsottava, että pääasiassa kyseessä oleva videon levittäminen kuuluu palveluun, jonka tai josta erotettavissa olevan osan pääasiallisena tarkoituksena on tarjota ohjelmia yleisölle.
46 Kuten direktiivin 2010/13 1 artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohdasta sekä c ja d alakohdasta ilmenee, se, että Golf Bulgaria julkaisee pääasiassa kyseessä olevan videon pääasiassa kyseessä olevalla internetsivustolla, voi kuulua audiovisuaalisen mediapalvelun käsitteen alaan vain, jos kyseisellä yhtiöllä on direktiivissä tarkoitettu ”toimituksellinen vastuu” kyseisellä internetsivustolla saataville asetetun audiovisuaalisen sisällön valinnasta.
47 Näin olisi muun muassa silloin, jos Golf Bulgarian asiana on päättää erityisesti kyseessä olevalla internetsivustolla tarjottujen videoiden verkkoon lataamisesta ja poistamisesta, videoiden jakelua kyseisellä verkkosivustolla koskevista päivämääristä ja aikatauluista, ajanjaksosta, jonka aikana internetin käyttäjät voivat tutustua videoihin, mainitun verkkosivuston rakenteesta, videoiden esitys- ja valintatavasta, videoiden hakujärjestelmästä ja kyseisen verkkosivuston sisällön päivittämisestä (ks. vastaavasti tuomio 26.6.2025, Makeleio ja Zougla, C‑555/23 ja C‑556/23, EU:C:2025:484, 53 kohta).
48 Koska ennakkoratkaisupyyntöön ei sisälly mitään tätä koskevaa mainintaa, ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on arvioitava – kun otetaan huomioon muun muassa edellytykset, joilla käyttäjien lähettämät videot julkaistaan pääasiassa kyseessä olevalla internetsivustolla –, varaako Golf Bulgaria tosiasiallisesti itselleen oikeuden päättää, mitkä videot julkaistaan kyseisellä internetsivustolla. Jos tästä arvioinnista ilmenee, että lopullinen päätös tällaisesta julkaisemisesta kuuluu Golf Bulgarialle, toimituksellinen vastuu kyseisellä internetsivustolla yleisön saataville saatetun audiovisuaalisen sisällön, pääasiassa kyseessä oleva video mukaan lukien, valinnasta kuuluu kyseiselle yhtiölle, ja näin on, vaikka käyttäjät luovatkin verkkoon ladatut videot ja lähettävät ne julkaistavaksi kyseisellä internetsivustolla.
49 Edellä esitetyn perusteella ja jollei siitä selvityksestä muuta johdu, joka ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on suoritettava, kyseisen tuomioistuimen esittämään kysymykseen on vastattava niistä lähtökohdista katsottuina, että yhtäältä videon levittäminen, josta riidanalaisella päätöksellä on määrätty seuraamus, on direktiivissä 2010/13 tarkoitettu audiovisuaalinen mediapalvelu, ja toisaalta Golf Bulgaria kuuluu kyseisessä direktiivissä tarkoitetun mediapalvelun tarjoajan käsitteen alaan.
Pääasian ratkaisemisen kannalta merkityksellinen direktiivin 2010/13 säännös
50 Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että pääasiassa kyseessä olevassa videossa näytettiin erityisopetusta tarvitseva henkilö, jota eräs henkilöryhmä nöyryyttää. Tämä tosiseikka johti muun muassa siihen, että SEM luonnehti kyseisen videon hyvän tavan vastaiseksi kansallisessa oikeudessa tarkoitetulla tavalla ja määräsi siis kyseiselle yhtiölle seuraamuksen hyvän tavan vastaisen lähetyksen levittämisestä, ja SEM totesi vielä ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa, että tällä on loukattu kyseisen henkilön ihmisarvoa.
51 On kuitenkin muistutettava, että direktiivin 2010/13 6 artiklan 1 kohdassa jäsenvaltiot velvoitetaan paitsi kunnioittamaan ihmisarvoa myös suojelemaan sitä, ja tämä velvollisuus merkitsee erityisesti, että jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen takaamiseksi, että niiden lainkäyttövaltaan kuuluvien palveluntarjoajien tarjoamien audiovisuaalisten mediapalvelujen sisältö ei loukkaa ihmisarvoa (ks. vastaavasti tuomio 26.6.2025, Makeleio ja Zougla, C‑555/23 ja C‑556/23, EU:C:2025:484, 67 kohta).
52 Velvollisuus kunnioittaa ihmisarvoa ja kielto levittää tätä arvoa loukkaavaa sisältöä kuuluvat siis kyseisen säännöksen soveltamisalaan (tuomio 26.6.2025, Makeleio ja Zougla, C‑555/23 ja C‑556/23, EU:C:2025:484, 73 kohta).
53 Pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa asiayhteydessä, jossa kansallista säännöstöä, jossa kielletään hyvän tavan vastaisten sisältöjen levittäminen, on käytetty perustana päätökselle, joka on tehty seuraamuksen määräämiseksi ihmisarvon loukkaamisesta, kyseinen kansallinen säännöstö voi siis kuulua direktiivin 2010/13 6 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan. Siltä osin kuin tällaisen säännöstön tarkoituksena on ainoastaan panna täytäntöön velvollisuus kunnioittaa ihmisarvoa ja kyseisessä 6 artiklan 1 kohdassa säädetty kieltoperuste, joka koskee ihmisarvon loukkaamista, sen ei sitä vastoin voida katsoa sisältävän kyseisen direktiivin 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja ”yksityiskohtaisempia” tai ”tiukempia” sääntöjä, eikä se näin ollen kuulu viimeksi mainitun säännöksen soveltamisalaan (ks. vastaavasti tuomio 26.6.2025, Makeleio ja Zougla, C‑555/23 ja C‑556/23, EU:C:2025:484, 78 kohta).
54 Kun otetaan huomioon pääasian erityiset olosuhteet, ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämään kysymykseen on siis vastattava direktiivin 2010/13 6 artiklan 1 kohdan perusteella.
Kysymyksen arviointi
55 Alustavien huomautusten perusteella on katsottava, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kysymyksellään lähinnä, onko direktiivin 2010/13 6 artiklan 1 kohtaa, luettuna perusoikeuskirjan 11 artiklan valossa, tulkittava siten, että se on esteenä sille, että jäsenvaltio voi sellaisen kansallisen säännöstön nojalla, jossa kielletään kyseisen valtion lainsäädännön yleisen periaatteen perusteella hyvän tavan vastaiset lähetykset, määrätä mediapalvelun tarjoajalle seuraamuksen ihmisarvoa loukkaavan videon levittämisestä.
56 Tähän kysymykseen vastaamiseksi on ensinnäkin muistutettava, että SEUT 288 artiklan kolmannen kohdan mukaan jäsenvaltioiden valittavaksi jätetään direktiivien täytäntöön panemisen muoto ja keinot, joilla parhaiten taataan direktiiveillä tavoiteltu tulos, ja että kyseisestä määräyksestä ilmenee, että direktiivin saattaminen osaksi kansallista oikeutta ei välttämättä edellytä lainsäädäntötoimia kussakin jäsenvaltiossa (tuomio 14.2.2012, Flachglas Torgau, C‑204/09, EU:C:2012:71, 60 kohta).
57 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan erityisesti yleisten periaatteiden tai yleisten sääntöjen olemassaolo voi tehdä tarpeettomaksi direktiivin saattamisen osaksi kansallista oikeutta erityisin lainsäädäntötoimin, kuitenkin sillä edellytyksellä, että nämä normit todellisuudessa takaavat kyseisen direktiivin soveltamisen kaikilta osin ja että tilanteessa, jossa direktiivin asianomaisen säännöksen tarkoituksena on luoda oikeuksia yksityisille, näistä periaatteista johtuvan oikeudellisen tilanteen on oltava riittävän täsmällinen ja selvä ja niille, joiden eduista on kysymys, on annettava mahdollisuus täysimääräisesti selvittää oikeutensa ja tarvittaessa vedota niihin kansallisissa tuomioistuimissa (tuomio 10.6.2021, Ultimo Portfolio Investment (Luxembourg), C‑303/20, EU:C:2021:479, 34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
58 Tämän oikeuskäytännön valossa voidaan katsoa, että vaikka – kuten tämän tuomion 51 ja 52 kohdassa on todettu – direktiivin 2010/13 6 artiklan 1 kohdassa jäsenvaltiot velvoitetaan audiovisuaalisten mediapalvelujen alalla suojelemaan ihmisarvoa takaamalla ihmisarvoa loukkaavien sisältöjen kieltäminen, ei lähtökohtaisesti ole poissuljettua, että kyseinen säännös saatetaan osaksi jäsenvaltion sisäistä oikeusjärjestystä sellaisella kansallisella säännöstöllä, jossa kielletään kyseisen valtion lainsäädännön yleisen periaatteen nojalla hyvän tavan vastaiset lähetykset, kunhan tästä kansallisesta säännöstöstä johtuva oikeudellinen tilanne on riittävän täsmällinen ja selvä, jotta mediapalvelujen tarjoajat voivat tietää, että ihmisarvoa loukkaavan videon levittäminen kuuluu hyvän tavan vastaisen lähetyksen käsitteen alaan.
59 Lisäksi on muistutettava, että oikeusvarmuuden periaate edellyttää yhtäältä, että oikeussäännöt ovat selviä ja täsmällisiä, ja toisaalta, että niiden soveltaminen on yksityisten ennakoitavissa, erityisesti, jos niistä voi aiheutua epäedullisia seurauksia. Mainittu periaate edellyttää erityisesti, että säännöstön perusteella ne, joita asia koskee, voivat saada selville tarkasti, minkä laajuisia sillä niille asetetut velvoitteet ovat, ja voivat yksiselitteisesti saada tiedon oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan ja ryhtyä niiden johdosta asianmukaisiin toimenpiteisiin (tuomio 21.5.2026, Across Fiduciaria ym., C‑684/24 ja C‑685/24, EU:C:2026:410, 40 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
60 Tätä oikeusvarmuuden vaatimusta on lisäksi noudatettava erityisen tarkasti silloin, kun on kyse säännöstöstä, johon voi liittyä taloudellisia seurauksia. Unionin tuomioistuin on katsonut erityisesti, että seuraamus, myös muu kuin rikosoikeudellinen, voidaan määrätä vain siinä tapauksessa, että sillä on selvä ja yksiselitteinen oikeudellinen perusta (ks. vastaavasti tuomio 26.10.2006, Koninklijke Coöperatie Cosun, C‑248/04, EU:C:2006:666, 79 ja 80 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
61 Tässä yhteydessä on muistutettava, että perusoikeuskirjan 49 artiklan 1 kohdassa, jota sovelletaan rikosoikeuden alalla (ks. vastaavasti tuomio 1.8.2025, BAJI Trans, C‑544/23, EU:C:2025:614, 62 kohta), vahvistetun rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen osalta tämä periaate, joka on oikeusvarmuuden yleisen periaatteen erityinen ilmentymä, edellyttää muun muassa, että rikokset ja niistä määrättävät rangaistukset määritellään selkeästi laissa, jotta taataan ennustettavuus sekä rikoksen määrittelemisen että seuraamuksen määrittämisen osalta. Tämä edellytys täyttyy, kun yksityinen voi tietää kyseessä olevan säännöksen tai määräyksen sanamuodon ja tarvittaessa asianomaisten kansallisten tuomioistuinten siitä tekemän tulkinnan perusteella, mitkä toimet tai laiminlyönnit synnyttävät sen rikosoikeudellisen vastuun (tuomio 26.6.2025, Makeleio ja Zougla, C‑555/23 ja C‑556/23, EU:C:2025:484, 88 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Asia ei tältä osin voi missään tapauksessa olla toisin sellaisten seuraamusten osalta, jotka eivät ole luonteeltaan rikosoikeudellisia.
62 Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on siis selvitettävä, voiko mediapalvelujen tarjoaja tietää ZRT:n sanamuodon ja mahdollisesti Konstitutsionen sadin ja Varhoven kasatsionen sadin siitä tekemän tulkinnan perusteella, että kyseisessä kansallisessa säännöstössä asetettua hyvän tavan vastaisten lähetysten levittämisen kieltoa sovelletaan myös ihmisarvoa loukkaavan videon levittämiseen.
63 Toiseksi on huomautettava siitä kysymyksestä, loukataanko kansallisella säännöstöllä, jolla on tämän tuomion 55 kohdassa esitetyt ominaisuudet ja joka täyttää tämän tuomion 57–61 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetut selvyyden ja täsmällisyyden vaatimukset, perusoikeuskirjan 11 artiklassa vahvistettua oikeutta sananvapauteen, että kyseisessä 11 artiklassa vahvistetut oikeudet ja vapaudet eivät ole ehdottomia, vaan ne on suhteutettava siihen tehtävään, joka niillä on yhteiskunnassa. Perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdan mukaan perusoikeuskirjassa taattujen oikeuksien ja vapauksien käyttämistä voidaan kuitenkin rajoittaa ainoastaan lailla sekä kyseisten oikeuksien ja vapauksien keskeistä sisältöä kunnioittaen, ja suhteellisuusperiaatteen mukaisesti niiden on oltava välttämättömiä ja niiden on vastattava tosiasiallisesti unionin tunnustamia yleisen edun mukaisia tavoitteita tai tarvetta suojella muiden henkilöiden oikeuksia ja vapauksia (tuomio 26.2.2026, komissio v. Unkari (Mediapalvelujen tarjoamista radiotaajuudella koskeva oikeus), C‑92/23, EU:C:2026:108, 365 ja 367 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
64 Tältä osin on todettava, että perusoikeuskirjan 1 artiklan mukaan ihmisarvo on loukkaamaton. Sitä on kunnioitettava ja suojeltava.
65 Perusoikeuskirjan selityksistä (EUVL 2007, C 303, s. 17) ilmenee, että kyseisessä 1 artiklassa tarkoitettu ihmisarvo ei ole ainoastaan yksi perusoikeuksista vaan se on myös kaikkien perusoikeuksien perusta. Tältä osin perusoikeuskirjan selityksissä viitataan muun muassa Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksen 10.12.1948 hyväksymään ihmisoikeuksien yleismaailmalliseen julistukseen, jonka johdanto-osaan ihmisarvo on kirjattu täsmentämällä, että ”ihmiskunnan kaikkien jäsenten luonnollisen arvon ja heidän yhtäläisten ja luovuttamattomien oikeuksiensa tunnustaminen on vapauden, oikeudenmukaisuuden ja rauhan perustana maailmassa”. Perusoikeuskirjan selitysten mukaan tästä seuraa, ettei mitään tässä perusoikeuskirjassa vahvistetuista oikeuksista voi käyttää toisen ihmisen arvon loukkaamiseen ja että ihmisarvo kuuluu tässä perusoikeuskirjassa vahvistettuihin olennaisiin oikeuksiin. Näin ollen sitä ei saa loukata myöskään silloin, kun jotain oikeutta rajoitetaan (tuomio 21.4.2026, komissio v. Unkari (Euroopan unionin arvot), C‑769/22, EU:C:2026:326, 486 kohta).
66 Edellä esitetystä seuraa, että hyvän tavan noudattamista koskeva velvollisuus – siltä osin kuin se on keino, jolla voidaan suojella ihmisarvoa kieltämällä ihmisarvoa loukkaavien sisältöjen levittäminen, kuten direktiivin 2010/13 6 artiklan 1 kohdassa edellytetään – yhtäältä on oikeutettu peruste rajoittaa sananvapautta ja toisaalta, kun otetaan huomioon siitä seuraava sananvapauden rajoitus, on välttämättä oikeasuhteinen toimenpide perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdan tarkoituksessa.
67 Kansallisella säännöstöllä, jolla on tämän tuomion 55 kohdassa esitetyt ominaisuudet ja joka täyttää tämän tuomion 57–61 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetut selvyyden ja täsmällisyyden vaatimukset, ei tässä määrin siis loukata perusoikeuskirjan 11 artiklassa vahvistettua oikeutta sananvapauteen.
68 Edellä esitetyn perusteella kysymykseen on vastattava, että direktiivin 2010/13 6 artiklan 1 kohtaa, luettuna perusoikeuskirjan 11 artiklan valossa, on tulkittava siten, että se ei ole esteenä sille, että jäsenvaltio voi sellaisen kansallisen säännöstön nojalla, jossa kielletään kyseisen valtion lainsäädännön yleisen periaatteen perusteella hyvän tavan vastaiset lähetykset, määrätä mediapalvelujen tarjoajalle seuraamuksen ihmisarvoa loukkaavan videon levittämisestä, kunhan mediapalvelujen tarjoajat voivat kyseisen kansallisen säännöstön sanamuodon ja tarvittaessa kansallisten tuomioistuimien siitä tekemän tulkinnan perusteella tietää, että tällainen kielto kattaa ihmisarvoa loukkaavat lähetykset.
Oikeudenkäyntikulut
69 Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (viides jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
Audiovisuaalisten mediapalvelujen tarjoamista koskevien jäsenvaltioiden tiettyjen lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta 10.3.2010 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2010/13/EU (audiovisuaalisia mediapalveluja koskeva direktiivi), sellaisena kuin se on muutettuna 14.11.2018 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä (EU) 2018/1808, 6 artiklan 1 kohtaa, luettuna Euroopan unionin perusoikeuskirjan 11 artiklan valossa,
on tulkittava siten, että
se ei ole esteenä sille, että jäsenvaltio voi sellaisen kansallisen säännöstön nojalla, jossa kielletään kyseisen valtion lainsäädännön yleisen periaatteen perusteella hyvän tavan vastaiset lähetykset, määrätä mediapalvelujen tarjoajalle seuraamuksen ihmisarvoa loukkaavan videon levittämisestä, kunhan mediapalvelujen tarjoajat voivat kyseisen kansallisen säännöstön sanamuodon ja tarvittaessa kansallisten tuomioistuimien siitä tekemän tulkinnan perusteella tietää, että tällainen kielto kattaa ihmisarvoa loukkaavat lähetykset.
Allekirjoitukset
* Oikeudenkäyntikieli: bulgaria.