|
31.12.2010 |
FI |
Euroopan unionin virallinen lehti |
L 348/17 |
EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o 1236/2010,
annettu 15 päivänä joulukuuta 2010,
Koillis-Atlantilla harjoitettavaan kalastukseen liittyvää tulevaa monenkeskistä yhteistyötä koskevan yleissopimuksen soveltamisalaan kuuluvalla alueella sovellettavasta valvontaa ja täytäntöönpanotoimia koskevasta suunnitelmasta sekä neuvoston asetuksen (EY) N:o 2791/1999 kumoamisesta
EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka
ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 43 artiklan 2 kohdan,
ottavat huomioon Euroopan komission ehdotuksen,
ottavat huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon (1),
noudattavat tavallista lainsäätämisjärjestystä (2)
sekä katsovat seuraavaa:
|
(1) |
Neuvosto hyväksyi Koillis-Atlantilla harjoitettavaan kalastukseen liittyvää tulevaa monenkeskistä yhteistyötä koskevan yleissopimuksen, jäljempänä ’yleissopimus’, päätöksellä 81/608/ETY (3), ja yleissopimus tuli voimaan 17 päivänä maaliskuuta 1982. |
|
(2) |
Yleissopimuksessa vahvistetaan asianmukaiset puitteet yleissopimuksessa määritellyn alueen, jäljempänä ’yleissopimusalue’, kalavarojen järkiperäistä säilyttämistä ja hoitoa koskevalle monenkeskiselle yhteistyölle. |
|
(3) |
Koillis-Atlantin kalastuskomissio (NEAFC) hyväksyi 15 päivänä marraskuuta 2006 pidetyssä vuosikokouksessaan suosituksen valvontaa ja täytäntöönpanotoimia koskevan suunnitelman, jäljempänä ’suunnitelma’, käyttöönottamisesta, ja tätä suunnitelmaa sovelletaan kalastusaluksiin, jotka toimivat sopimuspuolten lainkäyttövaltaan kuuluvien vesien ulkopuolisella yleissopimusalueella, jäljempänä ’sääntelyalue’. Suunnitelmaa, joka tuli voimaan 1 päivänä toukokuuta 2007, on muutettu marraskuussa 2007, 2008 ja 2009 pidetyissä vuosikokouksissa annetuilla suosituksilla. |
|
(4) |
Yleissopimuksen 12 ja 15 artiklan mukaisesti nämä suositukset tulivat voimaan 9 päivänä helmikuuta 2008, 6 ja 8 päivänä tammikuuta 2009 sekä 6 päivänä helmikuuta 2010. |
|
(5) |
Suunnitelmaan sisältyy sääntelyalueella toimiviin, sopimuspuolten lipun alla purjehtiviin aluksiin sovellettavia valvonta- ja täytäntöönpanotoimia sekä merellä suoritettavien tarkastusten järjestelmä, johon sisältyy tarkastus- ja valvontamenettelyitä sekä rikkomusmenettelyitä, jotka sopimuspuolten on pantava täytäntöön. |
|
(6) |
Suunnitelmaan sisältyy uusi satamavaltion tarkastusjärjestelmä, jossa Euroopan satamissa kielletään sellaiset jäädytetyn kalan purkamiset ja jälleenlaivaamiset, joita jonkin toisen sopimuspuolen kuin satamavaltion lipun alla purjehtivien kalastusalusten lippuvaltio ei ole vahvistanut laillisiksi. |
|
(7) |
Eräät NEAFC:n hyväksymät valvontaa koskevat määräykset on saatettu osaksi unionin lainsäädäntöä vuosittaisilla TACeja ja kiintiöitä koskevilla asetuksilla, ja viimeksi yhteisön vesialueilla ja yhteisön aluksiin sellaisilla muilla vesialueilla, joilla sovelletaan saalisrajoituksia, sovellettavien eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien kalastusmahdollisuuksien ja niihin liittyvien edellytysten vahvistamisesta vuodeksi 2009 16 päivänä tammikuuta 2009 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 43/2009 (4). Oikeusvarmuuden vuoksi tällaiset säännökset, jotka eivät ole luonteeltaan tilapäisiä, olisi annettava uudessa erillisessä asetuksessa. |
|
(8) |
Suunnitelmaan sisältyy NEAFC:n hyväksymien säilyttämis- ja hoitotoimenpiteiden täysimääräisen noudattamisen varmistamiseksi myös määräyksiä, jotka koskevat muiden kuin sopimuspuolten lipun alla purjehtivien alusten valvonta- ja täytäntöönpanotoimien noudattamisen edistämistä. NEAFC suositteli eräiden alusten poistamista niiden alusten luettelosta, joiden on todettu harjoittaneen laitonta, ilmoittamatonta ja sääntelemätöntä kalastusta. Olisi varmistettava, että nämä suositukset saatetaan osaksi unionin lainsäädäntöä. |
|
(9) |
Yhteisön valvontajärjestelmästä, jonka tarkoituksena on varmistaa yhteisen kalastuspolitiikan sääntöjen noudattaminen, 20 päivänä marraskuuta 2009 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1224/2009 (5) 5 artiklan 2 kohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden on valvottava lippunsa alla purjehtivien kalastusalusten pääsyä vesialueille ja vesiluonnonvarojen käyttöä sekä toimintaa EU:n vesien ulkopuolella. Sen vuoksi olisi säädettävä, että jäsenvaltioiden, joiden kalastusaluksilla on lupa kalastaa sääntelyalueella, on nimettävä suunnitelmaa varten seurannasta ja valvonnasta vastaavia tarkastajia sekä osoitettava tarkastuksiin tarvittavat resurssit. |
|
(10) |
Yleissopimusalueen kalastustoiminnan valvominen edellyttää, että jäsenvaltiot tekevät suunnitelman toteuttamisessa yhteistyötä paitsi keskenään myös komission ja tämän nimeämän elimen kanssa. |
|
(11) |
Jäsenvaltioiden tehtävä on valvoa, että niiden tarkastajat noudattavat NEAFC:n vahvistamia tarkastusmenettelyjä. |
|
(12) |
Komissiolle olisi siirrettävä valta hyväksyä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 290 artiklan mukaisesti säädösvallan siirron nojalla annettavia delegoituja säädöksiä yksityiskohtaisista säännöistä, jotka koskevat ilmoitettavien kalavarojen luetteloja, satamaan saapumisesta annettavan ennakkoilmoituksen antamista ja peruuttamista koskevia menettelyjä sekä purkamis- ja jälleenlaivauslupia. Komissiolle olisi myös siirrettävä valta hyväksyä delegoituja säädöksiä siitä, miten unionin lainsäädäntöön sisällytetään sellaiset järjestelmän tulevat muutokset, jotka koskevat tämän asetuksen tiettyjä nimenomaisesti määriteltyjä muita kuin keskeisiä osia ja joista tulee unionia sitovia yleissopimuksen ehtojen mukaisesti. On erityisen tärkeää, että komissio asiaa valmistellessaan toteuttaa asianmukaiset kuulemiset, myös asiantuntijatasolla. |
|
(13) |
Komission olisi hyväksyttävä tämän asetuksen täytäntöönpanemiseksi tarvittavat toimenpiteet Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 291 artiklan mukaisilla täytäntöönpanosäädöksillä. Mainitun artiklan mukaan ne yleiset säännöt ja periaatteet, joiden mukaisesti jäsenvaltiot valvovat komission täytäntöönpanovallan käyttöä, on vahvistettava etukäteen tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen annetulla asetuksella. Ennen kyseisen uuden asetuksen antamista sovelletaan edelleen menettelystä komissiolle siirrettyä täytäntöönpanovaltaa käytettäessä 28 päivänä kesäkuuta 1999 tehtyä neuvoston päätöstä 1999/468/EY (6), lukuun ottamatta valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä, jota ei sovelleta. |
|
(14) |
Koska tässä asetuksessa otetaan käyttöön uusia yleissopimusalueen valvontaa ja täytäntöönpanotoimia koskevia sääntöjä, Koillis-Atlantilla harjoitettavaan kalastukseen liittyvää tulevaa monenkeskistä yhteistyötä koskevan yleissopimuksen soveltamisalaan kuuluvalla alueella sovellettavista eräistä valvontatoimenpiteistä 16 päivänä joulukuuta 1999 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 2791/1999 (7) olisi kumottava, |
OVAT HYVÄKSYNEET TÄMÄN ASETUKSEN:
I LUKU
YLEISET SÄÄNNÖKSET
1 artikla
Kohde
Tässä asetuksessa vahvistetaan yleiset säännöt ja edellytykset NEAFC:n hyväksymän suunnitelman soveltamiseksi unionissa.
2 artikla
Soveltamisala
Jollei toisin säädetä, tätä asetusta sovelletaan kaikkiin unionin kalastusaluksiin, jotka harjoittavat tai aikovat harjoittaa kalastustoimintaa, joka kohdistuu sääntelyalueella oleviin kalavaroihin.
3 artikla
Määritelmät
Tässä asetuksessa tarkoitetaan
|
1) |
’yleissopimuksella’ Koillis-Atlantilla harjoitettavaan kalastukseen liittyvää tulevaa monenkeskistä yhteistyötä koskevaa yleissopimusta, sellaisena kuin se on muutettuna; |
|
2) |
’yleissopimusalueella’ yleissopimuksen 1 artiklan 1 kohdassa määriteltyä yleissopimusaluetta; |
|
3) |
’sääntelyalueella’ sopimuspuolten lainkäyttövaltaan kuuluvien vesien ulkopuolisia yleissopimusalueen vesiä; |
|
4) |
’sopimuspuolilla’ yleissopimuksen sopimuspuolia; |
|
5) |
’NEAFC:llä’ Koillis-Atlantin kalastuskomissiota; |
|
6) |
’kalastustoiminnalla’ kalastusta, yhteiset kalastustoimet mukaan luettuina, kalanjalostusta, kalojen tai kalatuotteiden jälleenlaivausta tai purkamista sekä kaikkea muuta kalastusta valmistelevaa tai siihen liittyvää kaupallista toimintaa; |
|
7) |
’kalavaroilla’ yleissopimuksen 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja kalavaroja; |
|
8) |
’säännellyillä kalavaroilla’ kalavaroja, joihin sovelletaan yleissopimuksen nojalla annettuja suosituksia ja jotka sisältyvät liitteessä olevaan luetteloon; |
|
9) |
’kalastusaluksella’ mitä tahansa alusta, jota käytetään tai aiotaan käyttää kalavarojen kaupallisissa hyödyntämistarkoituksissa, myös jalostus- ja jälleenlaivausaluksia; |
|
10) |
’muun kuin sopimuspuolen aluksella’ kaikkia kalastusaluksia, jotka eivät purjehdi sopimuspuolen lipun alla, mukaan lukien alukset, joiden voidaan perustelluin syin epäillä olevan vailla kansallisuutta; |
|
11) |
’yhteisellä kalastustoimella’ kahden tai useamman aluksen keskistä tointa, jonka yhteydessä saalis siirretään yhden kalastusaluksen pyydyksistä toiseen alukseen; |
|
12) |
’jälleenlaivaustoimella’ kaikkien tai joidenkin kalastusaluksella olevien kalastustuotteiden purkamista toiseen kalastusalukseen; |
|
13) |
’satamalla’ saaliiden purkamiseen käytettävää paikkaa tai sopimuspuolen nimeämää lähellä rannikkoa olevaa paikkaa, jossa kalavarat jälleenlaivataan. |
4 artikla
Yhteystahot
1. Jäsenvaltioiden on nimettävä toimivaltainen viranomainen yhteystahoksi vastaanottamaan valvonta- ja tarkastuskertomuksia 12, 19, 20 ja 27 artiklan mukaisesti sekä vastaanottamaan ilmoituksia ja antamaan lupia 24 ja 25 artiklan mukaisesti.
2. Yhteystahon on oltava tavoitettavissa ympäri vuorokauden 24 ja 25 artiklan mukaisia ilmoitusten vastaanottamisia ja lupien antamisia varten.
3. Jäsenvaltioiden on lähetettävä komissiolle tai sen nimeämälle elimelle sekä NEAFC:n sihteeristölle nimeämänsä yhteystahon puhelinnumero, sähköpostiosoite ja faksinumero.
4. Mahdolliset 1 ja 3 kohdassa tarkoitettujen yhteystahojen tietojen myöhemmät muutokset on ilmoitettava komissiolle tai sen nimeämälle elimelle sekä NEAFC:n sihteeristölle viimeistään 15 päivää ennen muutoksen voimaantuloa.
5. Edellä 1 ja 3 kohdassa tarkoitettujen tietojen toimittamismuoto määritetään 50 artiklan 2 kohdan mukaisesti.
II LUKU
VALVONTATOIMENPITEET
5 artikla
Unionin osallistuminen
1. Jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle sähköisessä muodossa luettelo kaikista niiden lipun alla purjehtivista ja unionissa rekisteröidyistä aluksista, joilla on lupa kalastaa sääntelyalueella, ja erityisesti aluksista, joilla on lupa kalastaa välittömästi yhtä tai useampaa säänneltyä lajia, sekä tähän luetteloon tehtävät muutokset. Tiedot on toimitettava viimeistään kunkin vuoden 15 päivänä joulukuuta tai viimeistään viisi päivää ennen aluksen tuloa sääntelyalueelle. Komissio toimittaa nämä tiedot viipymättä NEAFC:n sihteeristölle.
2. Edellä 1 kohdassa tarkoitetun luettelon toimittamismuoto määritetään 50 artiklan 2 kohdan mukaisesti.
6 artikla
Pyydysten merkinnät
1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että niiden kalastusalusten sääntelyalueella käyttämät pyydykset on merkitty passiivisten pyydysten ja puomitroolien merkitsemistä ja tunnistamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 1 päivänä maaliskuuta 2005 annetun komission asetuksen (EY) N:o 356/2005 (8) mukaisesti.
2. Jäsenvaltiot voivat poistaa ja hävittää kiinteät pyydykset, joita ei ole merkitty asetuksen (EY) N:o 356/2005 mukaisesti tai jotka muutoin ovat NEAFC:n hyväksymien suositusten vastaisia, ja poistaa ja hävittää kyseisissä pyydyksissä olevat kalat.
7 artikla
Kadonneen pyydyksen talteen ottaminen
1. Lippujäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on viipymättä lähetettävä asetuksen (EY) N:o 1224/200948 artiklan 3 kohdan mukaisesti sille toimitetut tiedot sekä pyydyksen kadottaneen aluksen kutsutunnus NEAFC:n sihteeristölle.
2. Jäsenvaltioiden on säännöllisesti pyrittävä ottamaan talteen niiden lipun alla purjehtiville aluksille kuuluvat kadonneet pyydykset.
8 artikla
Saaliiden kirjaaminen
1. Yhteiseen kalastuspolitiikkaan sovellettavasta valvontajärjestelmästä 12 päivänä lokakuuta 1993 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2847/93 (9) 6 artiklassa yksilöityjen tietojen lisäksi unionin kalastusalusten päälliköiden on kirjattava seuraavat tiedot joko sidottuun ja sivunumeroituun kalastuspäiväkirjaan tai sähköisessä muodossa:
|
a) |
jokainen sääntelyalueelle saapuminen ja sieltä poistuminen; |
|
b) |
päivittäin ja/tai kunkin nostokerran osalta aluksella pidettyjen yhteenlaskettujen saaliiden arvioitu määrä viimeisimmästä sääntelyalueelle saapumisesta lähtien; |
|
c) |
päivittäin ja/tai kunkin nostokerran osalta poisheitettyjen kalojen määrä; |
|
d) |
välittömästi kunkin 9 artiklan mukaisen ilmoituksen jälkeen ilmoituksen lähettämispäivä ja -aika (UTC), ja, jos ilmoitus lähetetään radioitse, sen radioaseman nimi, jonka kautta ilmoitus lähetettiin; |
|
e) |
pyyntisyvyys tarvittaessa. |
2. Sellaisten unionin kalastusalusten, joiden kalastustoiminta kohdistuu säänneltyihin kalavaroihin ja jotka jalostavat ja/tai jäädyttävät saaliinsa, päälliköiden on
|
a) |
merkittävä tuotantopäiväkirjaan yhteenlaskettu tuotantonsa kalalajeittain ja tuotetyypeittäin; ja |
|
b) |
varastoitava koko jalostettu saaliinsa ruumaan siten, että kunkin lajin sijainti voidaan tunnistaa kalastusaluksella pidettävästä varastointikaaviosta. |
3. Jäsenvaltiot voivat 1 kohdasta poiketen vapauttaa velvollisuudesta kirjata tietoja kalastuspäiväkirjaan tai sähköisesti jälleenlaivaustoimiin osallistuvan aluksen, jolle jälleenlaivausta suoritetaan. Tätä poikkeusta soveltavien alusten on merkittävä varastointikaavioon 14 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun jäädytetyn kalan varastointipaikka ruumassa ja kirjattava tuotantopäiväkirjaan
|
a) |
9 artiklassa tarkoitetun ilmoituksen lähettämispäivä ja -aika (UTC); |
|
b) |
jos ilmoitus lähetetään radioitse, sen radioaseman nimi, jonka kautta ilmoitus lähetettiin; |
|
c) |
jälleenlaivauspäivä ja -aika (UTC); |
|
d) |
jälleenlaivaustoimien sijainti (pituusaste/leveysaste); |
|
e) |
lastattujen lajien määrät; |
|
f) |
sen kalastusaluksen nimi ja kansainvälinen radiokutsutunnus, josta saalis on purettu. |
4. Yksityiskohtaiset säännöt tämän artiklan täytäntöönpanosta määritetään 50 artiklan 2 kohdan mukaisesti.
9 artikla
Säänneltyjen kalavarojen saalisilmoitukset
1. Sellaisten unionin kalastusalusten, joiden kalastustoiminta kohdistuu säänneltyihin kalavaroihin, päälliköiden on toimitettava saalisilmoitukset sähköisesti asetuksen (EY) N:o 1224/2009 4 artiklan 15 alakohdassa määritellylle kalastuksenseurantakeskukselleen. Näihin ilmoituksiin sisältyvien tietojen on oltava komission saatavilla tämän pyynnöstä. Ilmoituksissa on oltava seuraavat tiedot:
|
a) |
ilmoitukset aluksella olevista määristä aluksen saapuessa sääntelyalueelle. Ilmoitukset on tehtävä aikaisintaan kaksitoista ja viimeistään kaksi tuntia ennen kutakin sääntelyalueelle saapumista; |
|
b) |
viikoittaisia saaliita koskevat ilmoitukset. Nämä ilmoitukset on tehtävä ensimmäisen kerran viimeistään sääntelyalueelle tuloa seuraavan seitsemännen päivän päättyessä tai, jos kalastusmatka kestää yli seitsemän päivää, viimeistään maanantaina klo 12.00 niiden saaliiden osalta, jotka on pyydetty sääntelyalueelta edeltävänä sunnuntaina kello 24.00 päättyneen viikon aikana. Niissä on ilmoitettava kalastuspäivien lukumäärä kalastuksen aloittamisesta alkaen tai edellisen saalisilmoituksen jälkeen; |
|
c) |
ilmoitukset aluksella olevista saaliista aluksen poistuessa sääntelyalueelta. Nämä ilmoitukset on tehtävä aikaisintaan kahdeksan ja viimeistään kaksi tuntia ennen kutakin sääntelyalueelta poistumista. Näissä ilmoituksissa on tarvittaessa ilmoitettava kalastuspäivien lukumäärä ja sääntelyalueelta kalastuksen aloittamisesta alkaen tai edellisen saalisilmoituksen jälkeen pyydetyt saaliit; |
|
d) |
ilmoitukset kunkin jälleenlaivauksen yhteydessä lastatuista ja puretuista määristä ajalla, jonka alus viettää sääntelyalueella. Luovuttavien alusten on laadittava mainittu ilmoitus viimeistään 24 tuntia ennen jälleenlaivausta ja vastaanottavien alusten viimeistään tunnin kuluttua jälleenlaivauksesta. Ilmoituksessa on ilmoitettava päivämäärä, kellonaika, suunnitellun jälleenlaivauksen maantieteellinen sijainti ja purettavien tai lastattujen kalojen kilogrammoina ilmoitettu pyöristetty kokonaispaino lajeittain sekä luovuttavien ja vastaanottavien alusten kutsutunnukset. Vastaanottavan aluksen on viimeistään 24 tuntia ennen saaliin purkamista ilmoitettava aluksella oleva kokonaissaalis, aluksesta purettava kokonaispaino, purkusataman nimi ja purkamisen arvioitu päivämäärä ja kellonaika, sanotun kuitenkaan rajoittamatta IV luvun soveltamista. |
2. Ilmoitukset tässä artiklassa tarkoitetuista saaliista on ilmaistava kilogrammoina (pyöristettyinä lähimpään 100 kilogrammaan). Kokonaispaino on ilmoitettava lajeittain käyttäen FAO-koodeja. Niiden lajien kokonaismäärä, joiden pyöristetty kokonaispaino lajeittain on alle tonnin, voidaan ilmoittaa kolmikirjaimisella koodilla MZZ (merikalat e.m.l.).
3. Jäsenvaltioiden on kirjattava saalisilmoitusten tiedot asetuksen (EY) N:o 1224/2009 109 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuun tietokantaan.
4. Yksityiskohtaiset säännöt tämän artiklan täytäntöönpanosta ja erityisesti tietojen toimittamismuoto ja -tapa määritetään 50 artiklan 2 kohdan mukaisesti.
10 artikla
Saaliita ja pyyntiponnistusta koskevat kokonaisilmoitukset
1. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle ennen kunkin kuukauden 15:ttä päivää tietokoneen välityksellä niiden lipun alla purjehtivien alusten sääntelyalueella pyytämien kalavarojen määrät, jotka on purettu aluksesta tai jälleenlaivattu edeltävän kuukauden aikana.
2. Jäsenvaltioiden on myös ilmoitettava komissiolle ennen kunkin kuukauden 15:ttä päivää tietokoneen välityksellä niiden lipun alla purjehtivien alusten yleissopimusalueen kolmansien maiden kansallisen kalastuslainsäädännön piiriin kuuluvilla alueilla ja unionin vesillä pyytämien säänneltyjen kalavarojen määrät, jotka on purettu aluksesta tai jälleenlaivattu edeltävän kuukauden aikana, sanotun kuitenkaan rajoittamatta asetuksen (EY) N:o 1224/2009 33 artiklan 2 kohdan soveltamista.
3. Edellä olevien 1 ja 2 kohdan nojalla toimitettavien tietojen toimittamismuoto määritetään 50 artiklan 2 kohdan mukaisesti.
Luettelo 1 kohdassa tarkoitetuista kalavaroista vahvistetaan 46–49 artiklassa säädettyä menettelyä noudattaen.
4. Komissio yhdistää kaikkien jäsenvaltioiden 1 ja 2 kohdassa tarkoitetut tiedot ja toimittaa ne edelleen NEAFC:n sihteeristölle 30 päivän kuluessa sen kalenterikuukauden päättymisestä, jonka aikana saaliit purettiin tai jälleenlaivattiin.
11 artikla
Alusten satelliittiseurantajärjestelmä
Jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että niiden lipun alla purjehtivista aluksista, jotka kalastavat tai aikovat kalastaa sääntelyalueella, alusten satelliittivalvontajärjestelmällä (VMS) saadut tiedot toimitetaan NEAFC:n sihteeristölle automaattisesti ja sähköisellä tiedonsiirrolla. Näiden tietojen toimittamismuoto ja -tapa määritetään 50 artiklan 2 kohdan mukaisesti.
12 artikla
Tietojen toimittaminen
1. Jäsenvaltioiden on toimitettava 9 ja 11 artiklassa tarkoitetut ilmoitukset ja tiedot viipymättä NEAFC:n sihteeristölle. Teknisen vian sattuessa nämä ilmoitukset ja tiedot on kuitenkin toimitettava NEAFC:n sihteeristölle 24 tunnin kuluessa niiden saamisesta. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kaikki niiden edelleen toimittamat ilmoitukset ja viestit numeroidaan järjestysnumeroin.
2. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että NEACF:n sihteeristölle toimitettavat ilmoitukset ja tiedot ovat 50 artiklan 2 kohdan mukaisesti määritettyjen tiedonsiirtomuotojen ja protokollien mukaisia.
13 artikla
Jälleenlaivaukset ja yhteiset kalastustoimet
1. Unionin kalastusalukset eivät saa osallistua jälleenlaivaustoimiin sääntelyalueella, elleivät ne ole saaneet siihen ennakolta lupaa lippujäsenvaltionsa toimivaltaisilta viranomaisilta.
2. Unionin kalastusalukset saavat osallistua jälleenlaivaustoimiin tai yhteisiin kalastustoimiin ainoastaan sopimuspuolen lipun alla purjehtivien alusten kanssa sekä sellaisen muun kuin sopimuspuolen, jolle NEAFC on myöntänyt yhteistyötä tekevän muun kuin sopimuspuolen aseman, alusten kanssa.
3. Sellaiset jälleenlaivaustoimiin osallistuvat unionin kalastusalukset, joille jälleenlaivausta suoritetaan, eivät saa samalla kalastusmatkalla harjoittaa muuta kalastustoimintaa, yhteiset kalastustoimet mukaan lukien, kalanjalostustoimia ja purkamisia lukuun ottamatta.
14 artikla
Erillään säilytys
1. Unionin kalastusalukset, joilla on aluksella useamman kuin yhden kalastusaluksen yleissopimusalueella pyytämiä jäädytettyjä kalavaroja, voivat varastoida kunkin aluksen saaliit useammassa kuin yhdessä ruuman osassa, mutta ne on pidettävä selvästi erillään muiden alusten saaliista käyttämällä erityisesti muovia, vaneria tai verkkoa.
2. Kaikki yleissopimusalueelta pyydetyt saaliit on varastoitava erillään tämän alueen ulkopuolelta pyydetyistä saaliista.
15 artikla
Jäädytetyn kalan merkitseminen
Yleissopimusalueelta pyydetty jäädytetty kala on merkittävä selvästi luettavissa olevalla merkinnällä tai leimalla. Kuhunkin jäädytetyn kalan laatikkoon tai harkkoon on kiinnitettävä varastoinnin yhteydessä merkintä tai leima, josta käy ilmi kalalaji, tuotantopäivä, ICES-suuralue ja alue, jolta saalis pyydettiin, sekä saaliin pyytäneen aluksen nimi.
III LUKU
TARKASTUKSET MERELLÄ
16 artikla
NEAFC-tarkastajat
1. Jäsenvaltioiden, joiden kalastusaluksilla on lupa kalastaa sääntelyalueella, on nimettävä ja osoitettava suunnitelmaan tarkastajia, jotka suorittavat valvontaa ja tarkastuksia, jäljempänä ’NEAFC-tarkastajat’.
2. Jäsenvaltioiden on annettava kullekin NEAFC-tarkastajalle erityinen henkilötodistus. Tämän todistuksen muoto määritetään 50 artiklan 2 kohdan mukaisesti.
3. Kunkin NEAFC-tarkastajan on pidettävä erityinen henkilötodistus mukanaan ja esitettävä se noustessaan kalastusalukseen.
17 artikla
Tarkastusta ja valvontaa koskevat yleiset säännökset
1. Komissio tai sen nimeämä elin koordinoi unionin valvonta- ja tarkastustoimia ja laatii vuosittain yhteistyössä asianomaisten jäsenvaltioiden kanssa yhteiskäyttösuunnitelman, joka koskee unionin osallistumista suunnitelmaan seuraavana vuonna. Tässä suunnitelmassa on muun muassa määritettävä suoritettavien tarkastusten määrä.
Aina kun enemmän kuin kymmenen unionin kalastusalusta harjoittaa säänneltyihin kalavaroihin kohdistuvaa kalastusta sääntelyalueella, komissio tai sen nimeämä elin huolehtii siitä, että kyseisenä ajanjaksona jonkin jäsenvaltion tarkastusalus on läsnä sääntelyalueella tai jonkin toisen sopimuspuolen kanssa on tehty sopimus tarkastusaluksen läsnäolon takaamiseksi.
2. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että niiden NEAFC-tarkastajat suorittavat tarkastukset ketään syrjimättä ja suunnitelman mukaisesti. Tarkastusten määrän on perustuttava laivaston kokoon ottaen huomioon kalastusalusten sääntelyalueella viettämä aika.
3. Komissio tai sen nimeämä elin pyrkii varmistamaan tarkastusten oikeudenmukaisen jakautumisen avulla yhdenmukaisen kohtelun kaikille sopimuspuolille, joilla on sääntelyalueella toimivia kalastusaluksia.
4. Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että toisen sopimuspuolen NEAFC-tarkastajat saavat suorittaa tarkastuksia jäsenvaltioiden lipun alla purjehtivilla aluksilla.
5. NEAFC-tarkastajien on vältettävä voimakeinojen käyttöä, ellei kyse ole oikeutetusta itsepuolustuksesta. NEAFC-tarkastajat eivät saa kalastusaluksia tarkastaessaan kantaa tuliaseita. Tämän kohdan soveltamisella ei rajoiteta voimankäytön kieltämistä koskevien kansallisten säännösten soveltamista.
6. NEAFC-tarkastajien on toteutettava tarkastukset siten, ettei kalastusalukselle ja sen toiminnalle sekä aluksella olevalle saaliille aiheudu tarpeetonta häiriötä tai hankaluutta, ellei se ole tarkastusten toteuttamiseksi välttämätöntä.
18 artikla
Keinot tarkastusten toteuttamiseksi
1. Jäsenvaltioiden on annettava NEAFC-tarkastajiensa käyttöön riittävät keinot, jotta nämä voivat täyttää valvonta- ja tarkastustehtävänsä. Tätä varten niiden on osoitettava suunnitelmaan tarkastusaluksia ja ilma-aluksia.
2. Komission tai sen nimeämän elimen on lähetettävä NEAFC:n sihteeristölle ennen kunkin vuoden 1 päivää tammikuuta suunnitelman yksityiskohdat, NEAFC-tarkkailijoiden ja erityisten tarkastusalusten nimet sekä niiden ilma-alusten tyyppi ja tunnistetiedot (rekisterinumero, nimi, radiokutsutunnus), jotka jäsenvaltiot osoittavat suunnitelmaan kyseiseksi vuodeksi. Nämä tiedot toimitetaan tarvittaessa asetuksen (EY) N:o 1224/200979 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun tarkastajien luettelon perusteella. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava kyseisen luettelon muutoksista komissiolle tai sen nimeämälle elimelle, joka toimittaa ne edelleen NEAFC:n sihteeristölle ja muille jäsenvaltioille kuukautta ennen ajankohtaa, jona muutosten on määrä tulla voimaan.
3. Suunnitelmaan osoitetulla aluksella, jolla on NEAFC-tarkastajia, samoin kuin kyseisen aluksen käyttämällä yhteysaluksella on oltava erityinen NEAFC-tarkastussignaali sen ilmaisemiseksi, että aluksella olevat NEAFC-tarkastajat saattavat toteuttaa suunnitelman mukaisia tarkastustehtäviä. Suunnitelmaan osoitetuilla ilma-aluksilla on oltava kansainvälinen radiokutsutunnuksensa selvästi esillä. Erityisen tarkastussignaalin malli määritetään 50 artiklan 2 kohdan mukaisesti.
4. Komissio tai sen nimeämä elin pitää kirjaa kunkin suunnitelmaan osoitetun unionin tarkastusaluksen ja ilma-aluksen suunnitelman mukaisten tehtävien alkamisen ja päättymisen päivämääristä ja kellonajoista muodossa, joka määritetään 50 artiklan 2 kohdan mukaisesti.
19 artikla
Valvontamenettely
1. NEAFC-tarkastajat suorittavat valvontaa tarkkailemalla kalastusaluksia suunnitelmaan osoitetusta aluksesta tai ilma-aluksesta. NEAFC-tarkastajien on viipymättä toimitettava jäljennös jokaisesta aluskohtaisesta tarkkailukertomuksesta kyseisen aluksen lippuvaltiolle, komissiolle tai sen nimeämälle elimelle sekä NEAFC:n sihteeristölle sähköisellä tiedonsiirrolla muodossa, joka vahvistetaan 50 artiklan 2 kohdan mukaisesti. Kustakin tarkkailukertomuksesta on pyynnöstä toimitettava paperiversio ja mahdolliset valokuvat aluksen lippuvaltiolle.
2. NEAFC-tarkastajien on kirjattava havaintonsa valvontakertomukseen muodossa, joka vahvistetaan 50 artiklan 2 kohdan mukaisesti.
20 artikla
Tarkastusmenettely
1. NEAFC-tarkastajat eivät saa nousta kalastusalukselle, ellei tälle alukselle ole annettu radion välityksellä ennakkoilmoitusta tai ellei tämä alus ole saanut kansainvälisen viestikirjan mukaista viestiä, jolla ilmoitetaan tarkastusaluksen tunnistetiedot; tällaista viestiä ei kuitenkaan ole tarpeen kirjata vastaanotetuksi.
2. NEAFC-tarkastajilla on oikeus tutkia kaikki heidän tehtäviensä kannalta merkitykselliset kalastusaluksen osat, kannet ja sisätilat, saaliit (jalostetut tai jalostamattomat), verkot tai muut pyydykset, laitteet ja kaikki tältä osin tarpeellisiksi katsomansa asiakirjat, joista voidaan tarkistaa NEAFC:n hyväksymien säilyttämis- ja hoitotoimenpiteiden noudattaminen, sekä oikeus esittää kysymyksiä aluksen päällikölle tai tämän nimeämälle henkilölle.
3. Kalastusalusta, jolle aiotaan nousta, ei saa vaatia pysähtymään tai liikkumaan silloin kun se kalastaa, laskee pyydyksiä tai nostaa niitä. NEAFC-tarkastajat voivat vaatia pyydyksen laskemisen keskeyttämistä tai siirtämistä, kunnes he ovat nousseet alukselle, mutta he eivät voi missään tapauksessa vaatia tätä myöhemmin kuin 30 minuuttia siitä, kun kalastusalus on vastaanottanut 1 kohdassa tarkoitetun viestin.
4. Tarkastusalusten päälliköiden on varmistettava, että nämä alukset liikkuvat hyvän merenkulkutavan mukaisesti turvallisen matkan päässä kalastusaluksista.
5. NEAFC-tarkastajat voivat määrätä kalastusaluksen viivyttämään saapumistaan sääntelyalueelle tai poistumistaan sieltä enintään kuudeksi tunniksi siitä, kun alus on toimittanut 9 artiklan 1 kohdan a ja c alakohdassa tarkoitetut ilmoitukset.
6. Tarkastus ei saa kestää yli neljää tuntia tai pitempään kuin verkon nostaminen sekä verkon ja saaliin tarkastus kestävät, riippuen siitä, kumpi näistä on pidempi. Jos havaitaan rikkomus, NEAFC-tarkastajat voivat olla aluksella siihen asti, kun 29 artiklan 1 kohdan b alakohdassa säädetyt toimenpiteet on saatettu päätökseen.
7. Kalastusaluksen kokoon ja aluksella oleviin kalamääriin liittyvissä erityisolosuhteissa tarkastuksen kesto voi olla 6 kohdassa säädettyjä rajoituksia pidempi. Tällöin NEAFC-tarkastajat eivät saa missään tapauksessa olla kalastusaluksella pidempään kuin mikä on tarpeen tarkastuksen saattamiseksi päätökseen. Edellä 6 kohdassa säädetyn aikarajoituksen ylittymisen syyt on kirjattava 9 kohdassa tarkoitettuun tarkastuskertomukseen.
8. Jonkin toisen sopimuspuolen kalastusalukseen saa nousta enintään kaksi jäsenvaltion nimeämää NEAFC-tarkastajaa. NEAFC-tarkastajat voivat tarkastusta suorittaessaan pyytää aluksen päällikköä antamaan tarvittavaa apua. NEAFC-tarkastajat eivät saa estää aluksen päällikköä olemasta yhteydessä lippuvaltionsa viranomaisiin alukselle nousun ja tarkastuksen aikana.
9. Jokainen tarkastus on dokumentoitava laatimalla tarkastuskertomus, jonka malli vahvistetaan 50 artiklan 2 kohdan mukaisesti. Aluksen päällikkö voi lisätä omia huomautuksiaan tarkastuskertomukseen, joka NEAFC-tarkastajien on allekirjoitettava tarkastuksen päätteeksi. Jäljennös tarkastuskertomuksesta on annettava kalastusaluksen päällikölle. Tarkastuskertomuksesta on toimitettava viipymättä jäljennös tarkastetun aluksen lippuvaltiolle ja komissiolle tai sen nimeämälle elimelle. Komissio tai sen nimeämä elin toimittaa jäljennöksen edelleen viipymättä NEAFC:n sihteeristölle. Tarkastuskertomuksen alkuperäiskappale tai oikeaksi todistettu jäljennös on pyynnöstä toimitettava tarkastetun aluksen lippuvaltiolle.
21 artikla
Aluksen päällikön velvollisuudet tarkastuksen aikana
Kalastusaluksen päällikön on
|
a) |
helpotettava ripeää ja turvallista alukselle nousemista sekä poistumista aluksesta 50 artiklan 2 kohdan mukaisesti hyväksyttyjen vaatimusten mukaisesti; |
|
b) |
toimittava yhteistyössä ja avustettava tämän asetuksen nojalla suoritettavassa kalastusaluksen tarkastuksessa; päällikkö ei saa estää NEAFC-tarkastajia suorittamasta tehtäviään eikä uhkailla näitä tai häiritä näiden tehtävien suorittamista, ja hänen on varmistettava tarkastajien turvallisuus; |
|
c) |
annettava NEAFC-tarkastajien olla yhteydessä lippuvaltion ja tarkastuksen suorittavan valtion viranomaisiin; |
|
d) |
päästettävä NEAFC-tarkastajat kalastusaluksen kaikkiin osiin, kansille ja sisätiloihin sekä annettava näiden tarkastaa aluksella olevat saaliit (jalostetut tai jalostamattomat), verkot tai muut pyydykset, varusteet ja kaikki tiedot tai asiakirjat, joita NEAFC-tarkastajat pitävät 20 artiklan 2 kohdan mukaisesti tarpeellisina; |
|
e) |
annettava NEAFC-tarkastajille näiden pyytämien asiakirjojen jäljennökset; ja |
|
f) |
tarjottava NEAFC-tarkastajille kohtuulliset olosuhteet, mukaan lukien tarvittaessa ruokailu ja majoitus, kun tarkastajat oleskelevat aluksella 32 artiklan 3 kohdan mukaisesti. |
IV LUKU
SATAMAVALTION TOTEUTTAMA JONKIN MUUN SOPIMUSPUOLEN LIPUN ALLA PURJEHTIVIEN KALASTUSALUSTEN VALVONTA
22 artikla
Soveltamisala
Tämän luvun säännöksiä sovelletaan jäsenvaltioiden satamissa tapahtuviin jonkin muun sopimuspuolen lipun alla purjehtivien kalastusalusten yleissopimusalueella pyytämien ja sen jälkeen jäädytettyjen kalojen purkamiseen ja jälleenlaivaukseen, sanotun kuitenkaan rajoittamatta asetuksen (EY) N:o 1224/2009 sekä laittoman, ilmoittamattoman ja sääntelemättömän kalastuksen ehkäisemistä, estämistä ja poistamista koskevasta yhteisön järjestelmästä 29 päivänä syyskuuta 2008 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1005/2008 (10) soveltamista.
23 artikla
Nimetyt satamat
Jäsenvaltioiden on nimettävä ja ilmoitettava komissiolle satamat, joissa jonkin muun sopimuspuolen lipun alla purjehtivien kalastusalusten yleissopimusalueella pyytämien ja sen jälkeen jäädytettyjen kalojen purkaminen tai jälleenlaivaus on sallittua. Komissio ilmoittaa NEAFC:n sihteeristölle näistä satamista ja mahdollisista nimettyjen satamien luetteloon tehtävistä muutoksista vähintään 15 päivää ennen muutoksen voimaantuloa.
Jonkin muun sopimuspuolen lipun alla purjehtivien kalastusalusten yleissopimusalueella pyytämien ja sen jälkeen jäädytettyjen kalojen purkaminen ja jälleenlaivaus sallitaan ainoastaan nimetyissä satamissa.
24 artikla
Satamaan saapumista koskeva ennakkoilmoitus
1. Kun tämän asetuksen 22 artiklassa tarkoitettuja kaloja kuljettavan kalastusaluksen päällikkö aikoo saapua satamaan kalojen purkamista tai jälleenlaivausta varten, aluksen päällikön tai hänen edustajansa on asetuksen (EY) N:o 1005/2008 6 artiklan mukaisesti annettava sen sataman, jota hän aikoo käyttää, jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille ilmoitus viimeistään kolme työpäivää ennen arvioitua saapumisaikaa.
Jäsenvaltio voi kuitenkin asettaa jonkin toisen määräajan ilmoituksen tekemiselle ottaen erityisesti huomioon kalavesien ja sen satamien välisen etäisyyden. Jäsenvaltion on tällöin ilmoitettava asiasta viipymättä komissiolle tai sen nimeämälle elimelle sekä NEAFC:n sihteeristölle.
2. Alusten päälliköt tai heidän edustajansa voivat peruuttaa ennakkoilmoituksen antamalla sen sataman, jota he haluavat käyttää, toimivaltaisille viranomaisille tätä koskevan ilmoituksen viimeistään 24 tuntia ennen ilmoitettua arvioitua saapumisaikaa tähän satamaan. Ilmoitukseen on liitettävä jäljennös alkuperäisestä ilmoituksesta, johon on kirjoitettu viistosti ”CANCELLED” (”peruutettu”).
Jäsenvaltio voi kuitenkin asettaa jonkin toisen määräajan peruutusta koskevan ilmoituksen tekemiselle. Jäsenvaltion on tällöin ilmoitettava asiasta viipymättä komissiolle tai sen nimeämälle elimelle sekä NEAFC:n sihteeristölle.
3. Satamajäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten on viipymättä toimitettava jäljennös 1 ja 2 kohdassa tarkoitetuista ilmoituksista kalastusaluksen lippuvaltiolle ja luovuttavien alusten lippujäsenvaltiolle tai -valtioille, kun kalastusalus suorittaa jälleenlaivaustoimia. Edellä 2 kohdassa tarkoitetun ilmoituksen jäljennös on toimitettava viipymättä myös NEAFC:n sihteeristölle.
4. Ilmoitusten toimittamismuoto ja -tapa määritetään 50 artiklan 2 kohdan mukaisesti.
Tarvittaessa muut tämän artiklan mukaisia ilmoitus- ja peruutusmenettelyjä, mukaan lukien määräajat, koskevat yksityiskohtaiset säännöt hyväksytään 46–49 artiklassa säädettyä menettelyä noudattaen.
25 artikla
Purkamis- tai jälleenlaivauslupa
1. Kalastusaluksen, joka aikoo purkaa tai jälleenlaivata, lippuvaltion tai, jos kalastusalus suorittaa jälleenlaivaustoimia unionin vesialueiden ulkopuolella, luovuttavien alusten lippuvaltion tai lippuvaltioiden on palauttamalla 24 artiklassa tarkoitetun ennakkoilmoituksen jäljennös satamajäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille vahvistettava, että
|
a) |
kalastusaluksella, joka ilmoitti pyytäneensä kalat, oli riittävä ilmoitetun lajin kiintiö; |
|
b) |
aluksella olevat kalamäärät on ilmoitettu asianmukaisesti ja otettu huomioon mahdollisesti sovellettavia saalis- ja pyyntiponnistusrajoituksia laskettaessa; |
|
c) |
kalastusaluksella, joka ilmoitti pyytäneensä kalat, oli lupa kalastaa ilmoitetuilla alueilla; |
|
d) |
kalastusaluksen läsnäolo ilmoitetun saaliin alueella on tarkistettu VMS-tietojen perusteella. |
2. Purkamis- tai jälleenlaivaustoimet voidaan aloittaa vasta kun satamajäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset ovat antaneet niihin luvan. Lupa voidaan antaa vasta kun lippuvaltiolta on saatu 1 kohdassa tarkoitettu vahvistus.
3. Poiketen siitä, mitä 2 kohdassa säädetään, satamajäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset voivat sallia saaliin purkamisen kokonaan tai osittain, vaikkei 1 kohdassa tarkoitettua vahvistusta olisikaan saatu, mutta niiden on tällöin pidettävä kyseiset kalat varastossa omassa valvonnassaan. Kalat voidaan vapauttaa myyntiin, ottaa haltuun tai kuljettaa vasta kun 1 kohdassa tarkoitettu vahvistus on saatu. Jos vahvistusta ei ole saatu 14 vuorokauden kuluessa purkamisesta, satamajäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset voivat takavarikoida kalat ja hävittää ne kansallisen lainsäädännön mukaisesti.
4. Satamajäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten on ilmoitettava aluksen päällikölle viipymättä päätöksestään, sallivatko ne purkamisen tai jälleenlaivauksen vai eivät, ja ilmoitettava tästä NEAFC:n sihteeristölle.
5. Tämän artiklan mukaista purkamis- tai jälleenlaivauslupaa koskevat yksityiskohtaiset säännöt hyväksytään 46–49 artiklassa säädettyä menettelyä noudattaen.
26 artikla
Satamatarkastukset
1. Kunkin jäsenvaltion on tarkastettava satamissaan vähintään 15 prosenttia purkamisista tai jälleenlaivaamisista kunakin raportointivuonna.
2. Tarkastuksissa on seurattava koko purkamis- tai jälleenlaivaamistapahtumaa, ja niihin on sisällyttävä purkamista koskevaan ennakkoilmoitukseen merkittyjen lajikohtaisten määrien sekä purettujen tai jälleenlaivattujen lajikohtaisten määrien ristiintarkastus. Kun purkaminen tai jälleenlaivaus on saatu päätökseen, tarkastajan on tarkistettava ja kirjattava aluksella jäljellä olevat kalamäärät lajeittain.
3. Kansallisten tarkastajien on tehtävä kaikkensa välttääkseen viivyttämästä alusta aiheettomasti ja varmistettava, että alukselle koituu mahdollisimman vähän häiriötä ja vaivaa ja että vältytään kalan laadun heikkenemiseltä.
4. Satamajäsenvaltio voi kutsua muiden sopimuspuolten tarkastajia osallistumaan omiin tarkastuksiinsa tarkkailemaan jonkin muun sopimuspuolen lipun alla purjehtivien kalastusalusten pyytämien kalavarojen purkamis- tai jälleenlaivaustoimien tarkastusta.
27 artikla
Tarkastuskertomukset
1. Jokainen tarkastus on dokumentoitava laatimalla 50 artiklan 2 kohdan mukaisesti vahvistetun mallin mukainen tarkastuskertomus.
2. Aluksen päällikkö voi lisätä omia huomautuksiaan tarkastuskertomukseen, joka tarkastajan ja aluksen päällikön on allekirjoitettava tarkastuksen päätteeksi. Jäljennös tarkastuskertomuksesta on annettava kalastusaluksen päällikölle.
3. Kustakin tarkastuskertomuksesta on viipymättä toimitettava jäljennös tarkastetun kalastusaluksen lippuvaltiolle ja, jos kalastusalus on suorittanut jälleenlaivaustoimia, luovuttavien alusten lippuvaltiolle tai -valtioille sekä komissiolle tai sen nimeämälle elimelle ja NEAFC:n sihteeristölle. Tarkastuskertomuksen alkuperäiskappale tai oikeaksi todistettu jäljennös on pyynnöstä toimitettava tarkastetun kalastusaluksen lippuvaltiolle.
V LUKU
RIKKOMUKSET
28 artikla
Soveltamisala
Tämän luvun säännöksiä sovelletaan unionin kalastusaluksiin sekä muun sopimuspuolen lipun alla purjehtiviin kalastusaluksiin, jotka harjoittavat tai aikovat harjoittaa sääntelyalueella oleviin kalavaroihin kohdistuvaa kalastustoimintaa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta asetuksen (EY) N:o 1224/2009 ja asetuksen (EY) N:o 1005/2008 soveltamista.
29 artikla
Rikkomusmenettelyt
1. Jos tarkastajilla on perusteltuja syitä uskoa, että kalastusalus on toiminut NEAFC:n hyväksymien säilyttämis- ja hoitotoimenpiteiden vastaisesti, tarkastajien on
|
a) |
kirjattava rikkomus 19 artiklan 2 kohdassa, 20 artiklan 9 kohdassa tai 27 artiklassa tarkoitettuun kertomukseen; |
|
b) |
toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet todisteiden turvaamiseksi ja säilyttämiseksi. Kaikkiin pyydykseen osiin, joiden tarkastaja katsoo olevan tai olleen sovellettavien toimenpiteiden vastaisia, voidaan kiinnittää pysyvä tunniste; |
|
c) |
pyrittävä ottamaan viipymättä yhteys tarkastetun kalastusaluksen lippuvaltion tarkastajaan tai nimettyyn viranomaiseen; |
|
d) |
toimitettava tarkastuskertomus viipymättä komissiolle tai sen nimeämälle elimelle. |
2. Tarkastuksen suorittavan jäsenvaltion on toimitettava kirjallisesti yksityiskohtaiset tiedot rikkomuksesta tarkastetun aluksen lippuvaltion nimetylle viranomaiselle ja komissiolle tai tämän nimeämälle elimelle, mahdollisuuksien mukaan tarkastuksen aloittamista seuraavan ensimmäisen työpäivän kuluessa.
3. Tarkastuksen suorittavan jäsenvaltion on viipymättä toimitettava alkuperäinen valvonta- tai tarkastuskertomus ja mahdolliset liiteasiakirjat tarkastetun aluksen lippuvaltion toimivaltaisille viranomaisille sekä jäljennös kertomuksesta komissiolle tai sen nimeämälle elimelle, joka toimittaa sen edelleen NEAFC:n sihteeristölle.
30 artikla
Rikkomusten jatkotoimet
1. Jäsenvaltion saadessa toiselta sopimuspuolelta tai toiselta jäsenvaltiolta ilmoituksen, jonka mukaan sen lipun alla purjehtiva kalastusalus on rikkonut sääntöjä, sen on toimittava ripeästi rikkomista koskevien todisteiden hankkimiseksi ja tarkastelemiseksi kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti sekä toteutettava jatkotoimien kannalta tarpeelliset lisätutkimukset ja tarkastettava mahdollisuuksien mukaan asianomainen kalastusalus.
2. Jäsenvaltioiden on nimettävä toimivaltaiset viranomaiset, jotka ottavat vastaan rikkomuksia koskevat todisteet, ja ilmoitettava komissiolle tai sen nimeämälle elimelle näiden viranomaisten osoite ja kyseisten tietojen mahdolliset muutokset. Komissio tai sen nimeämä elin toimittaa tiedot edelleen NEAFC:n sihteeristölle.
31 artikla
Vakavat rikkomukset
Tätä asetusta sovellettaessa vakavana rikkomuksena pidetään:
|
a) |
kalastusta ilman lippuvaltion antamaa voimassa olevaa lupaa; |
|
b) |
kalastusta ilman kiintiötä tai kiintiön täytyttyä; |
|
c) |
kiellettyjen pyydysten käyttöä; |
|
d) |
huomattavan epätäsmällisiä saalisilmoituksia; |
|
e) |
9 tai 11 artiklan säännösten toistuvaa noudattamatta jättämistä; |
|
f) |
saaliin purkamista tai jälleenlaivaamista satamassa, jota ei ole nimetty 23 artiklan mukaisesti; |
|
g) |
24 artiklan noudattamatta jättämistä; |
|
h) |
saaliin purkamista tai jälleenlaivaamista ilman 25 artiklassa tarkoitettua satamavaltion lupaa; |
|
i) |
tarkastajan estämistä suorittamasta tehtäviään; |
|
j) |
sellaisen kannan kohdennettua pyyntiä, jonka kalastus on keskeytetty tai kielletty; |
|
k) |
kalastusaluksen merkintöjen tai tunnistus- tai rekisteröintitietojen väärentämistä tai peittämistä; |
|
l) |
tutkinnan kannalta merkityksellisen todistusaineiston salaamista, muuttamista tai hävittämistä; |
|
m) |
useita rikkomuksia, jotka yhdessä osoittavat vakavaa välinpitämättömyyttä säilyttämis- ja hoitotoimenpiteitä kohtaan; |
|
n) |
jälleenlaivaukseen tai yhteisiin kalastustoimiin osallistumista sellaisen muun kuin sopimuspuolen, jolle NEAFC ei ole myöntänyt yhteistyötä tekevän muun kuin sopimuspuolen asemaa, alusten kanssa; |
|
o) |
elintarvikkeiden, polttoaineen tai muiden palvelujen tarjoamista 44 artiklassa tarkoitettuun luetteloon sisällytetyille aluksille. |
32 artikla
Vakavien rikkomusten jatkotoimet
1. Jos tarkastajalla on perusteltuja syitä epäillä aluksen syyllistyneen vakavaan rikkomukseen 31 artiklan mukaisesti, hänen on ilmoitettava tästä rikkomuksesta viipymättä 29 artiklan 3 kohdan mukaisesti komissiolle tai sen nimeämälle elimelle, tarkastetun kalastusaluksen lippuvaltion toimivaltaisille viranomaisille sekä luovuttavien alusten lippuvaltiolle tai lippuvaltioille, jos kalastusalus on suorittanut jälleenlaivaustoimia, ja myös toimitettava jäljennös NEAFC:n sihteeristölle.
2. Todisteiden säilyttämiseksi tarkastajan on toteutettava kaikki niiden turvaamiseksi ja säilyttämiseksi tarvittavat toimenpiteet siten, että alukselle aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa ja sen kalastustoiminnalle mahdollisimman vähän häiriöitä.
3. Tarkastajalla on oikeus viipyä kalastusaluksella ajan, joka on tarpeen rikkomusta koskevien tietojen ilmoittamiseksi 33 artiklassa tarkoitetulle asianmukaisesti valtuutetulle tarkastajalle, tai siihen asti, kun hän saa lippuvaltiolta vastauksen, jossa häntä pyydetään poistumaan kalastusaluksesta.
33 artikla
Jatkotoimet unionin aluksen tekemän vakavan rikkomuksen tapauksessa
1. Lippujäsenvaltioiden on vastattava viipymättä 32 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuun ilmoitukseen ja varmistettava, että asianmukaisesti valtuutettu tarkastaja tarkastaa kalastusaluksen rikkomuksen osalta 72 tunnin kuluessa. Asianmukaisesti valtuutetun tarkastajan on noustava kyseiselle kalastusalukselle ja tutkittava tarkastajan toteamat epäiltyä rikkomusta koskevat todisteet sekä toimitettava tämän tutkinnan tulokset mahdollisimman pian lippujäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle ja komissiolle tai sen nimeämälle elimelle.
2. Edellä 1 kohdassa tarkoitetun tutkinnan tulosten ilmoittamisen jälkeen lippujäsenvaltioiden on, jos todisteet antavat siihen aihetta, vaadittava kalastusalusta siirtymään viipymättä ja joka tapauksessa 24 tunnin kuluessa kyseisen lippujäsenvaltion nimeämään satamaan sen alaisuudessa suoritettavaa perusteellista tarkastusta varten.
3. Lippujäsenvaltio voi antaa tarkastuksen suorittavalle valtiolle luvan viedä kalastusalus viipymättä lippujäsenvaltion nimeämään satamaan.
4. Jos kalastusalusta ei kutsuta satamaan, lippujäsenvaltion on toimitettava asianmukaiset perustelut kohtuullisessa ajassa komissiolle tai sen nimeämälle elimelle sekä tarkastuksen suorittavalle valtiolle. Komissio tai sen nimeämä elin toimittaa nämä perustelut edelleen NEAFC:n sihteeristölle.
5. Jos kalastusalusta vaaditaan siirtymään satamaan perusteellista tarkastusta varten 2 tai 3 kohdan mukaisesti, muun sopimuspuolen NEAFC-tarkastaja voi kalastusaluksen lippujäsenvaltion suostumuksella nousta alukseen sen ollessa matkalla satamaan ja jäädä alukseen sekä olla läsnä, kun alusta tarkastetaan satamassa.
6. Lippujäsenvaltioiden on ilmoitettava viipymättä komissiolle tai sen nimeämälle elimelle perusteellisen tarkastuksen tulokset ja rikkomuksen johdosta toteuttamansa toimenpiteet.
7. Tämän artiklan täytäntöönpanoa koskevat yksityiskohtaiset säännöt määritetään 50 artiklan 2 kohdan mukaisesti.
34 artikla
Rikkomuksista ilmoittaminen ja jatkotoimet
1. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle tai sen nimeämälle elimelle kunkin vuoden 15 päivään helmikuuta mennessä NEAFC:n hyväksymien säilyttämis- ja hoitotoimenpiteiden osalta edellisen kalenterivuoden rikkomuksiin sovellettavien menettelyjen tilanne. Rikkomukset on merkittävä jokaiseen myöhempään ilmoitukseen, kunnes menettelyt on asianomaisen jäsenvaltion lainsäädännön säännösten mukaisesti saatettu päätökseen. Komissio tai sen nimeämä elin toimittaa ilmoitukset edelleen NEAFC:n sihteeristölle ennen 1 päivää maaliskuuta samana vuonna.
2. Edellä 1 kohdassa tarkoitetussa ilmoituksessa on mainittava menettelyjen nykyinen vaihe ja erityisesti se, onko asia vireillä, muutoksenhaun kohteena vai vielä tutkinnan alaisena. Ilmoituksessa on kuvattava määrätyt seuraamukset tarkasti ja mainittava erityisesti sakkojen suuruus, takavarikoitujen kalojen ja/tai pyydysten arvo ja mahdolliset kirjalliset varoitukset sekä, jos toimenpiteisiin ei ole ryhdytty, ilmoitettava syyt tähän.
35 artikla
Tarkastuskertomusten käsittely
Jäsenvaltioiden on tehtävä yhteistyötä keskenään ja muiden sopimuspuolten kanssa sellaisten oikeudellisten tai muiden menettelyjen helpottamiseksi, jotka perustuvat tarkastajan suunnitelman mukaisesti antamaan kertomukseen, ja niiden on tällöin noudatettava sääntöjä, jotka koskevat näytön vastaanottamista kotimaan oikeudenkäynti- ja muissa järjestelmissä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta asetuksen (EY) N:o 1224/2009 77 artiklan soveltamista.
36 artikla
Tarkastus- ja valvontatoimista ilmoittaminen
1. Kunkin jäsenvaltion on ilmoitettava komissiolle tai sen nimeämälle elimelle kunkin vuoden 15 päivään helmikuuta mennessä edellisen kalenterivuoden osalta
|
a) |
19, 20 ja 26 artiklan mukaisesti toteuttamiensa tarkastusten lukumäärä, erikseen kunkin sopimuspuolen aluksiin kohdistuneiden tarkastusten lukumäärä ja rikkomustapauksissa asianomaisen aluksen tarkastuksen päivämäärä ja aluksen sijainti tarkastushetkellä sekä rikkomuksen laatu; |
|
b) |
NEAFC-valvontalentojen tuntimäärä, NEAFC-meripartiointipäivien lukumäärä, havaintojen lukumäärä, joissa otetaan huomioon sekä sopimuspuolen että muun kuin sopimuspuolen alukset, sekä niiden yksittäisten alusten luettelo, joiden osalta on laadittu valvontakertomus. |
2. Komissio tai sen nimeämä elin kokoaa unionin kertomuksen jäsenvaltioiden ilmoitusten perusteella. Se lähettää unionin kertomuksen NEAFC:n sihteeristölle viimeistään kunkin vuoden 1 päivänä maaliskuuta.
VI LUKU
TOIMENPITEET, JOILLA KANNUSTETAAN MUIDEN KUIN SOPIMUSPUOLTEN KALASTUSALUKSIA NOUDATTAMAAN SÄÄNTÖJÄ
37 artikla
Soveltamisala
1. Tätä lukua sovelletaan muiden kuin sopimuspuolten kalastusaluksiin, jotka harjoittavat tai aikovat harjoittaa yleissopimusalueella oleviin kalavaroihin kohdistuvaa kalastustoimintaa.
2. Tämän luvun soveltaminen ei rajoita asetuksen (EY) N:o 1224/2009 ja asetuksen (EY) N:o 1005/2008 soveltamista.
38 artikla
Muiden kuin sopimuspuolten alusten tarkkailu ja tunnistaminen
1. Jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle tai sen nimeämälle elimelle viipymättä tiedot muiden kuin sopimuspuolten aluksista, joiden on havaittu tai muulla tavoin tunnistettu harjoittavan kalastustoimintaa yleissopimusalueella. Komissio tai sen nimeämä elin ilmoittaa viipymättä NEAFC:n sihteeristölle ja kaikille muille jäsenvaltioille jokaisesta saamastaan havaintoilmoituksesta.
2. Jos jäsenvaltio havaitsee muun kuin sopimuspuolen aluksen, sen on pyrittävä ilmoittamaan alukselle viipymättä, että sen on havaittu tai muulla tavoin tunnistettu harjoittavan kalastustoimintaa yleissopimusalueella ja että ellei aluksen lippuvaltiolle ole myönnetty NEAFC:n yhteistyötä tekevän muun kuin sopimuspuolen asemaa, sen oletetaan toimivan NEAFC:n hyväksymien säilyttämis- ja hoitotoimenpiteiden vastaisesti.
3. Jos muun kuin sopimuspuolen aluksen on havaittu tai muutoin tunnistettu harjoittavan jälleenlaivaustoimia, olettamusta NEAFC:n hyväksymien säilyttämis- ja hoitotoimenpiteiden vastaisesti toimimisesta sovelletaan kaikkiin muihin muun kuin sopimuspuolen aluksiin, joiden on tunnistettu harjoittavan kyseisiä toimia mainitun aluksen kanssa.
39 artikla
Tarkastukset merellä
1. NEAFC-tarkastajien on pyydettävä lupaa saada nousta muun kuin sopimuspuolen aluksille, joiden sopimuspuoli on havainnut tai muutoin tunnistanut harjoittavan kalastustoimintaa yleissopimusalueella, ja saada tarkastaa ne. Jos päällikkö suostuu siihen, että alukselle noustaan ja se tarkastetaan, tarkastus on dokumentoitava laatimalla 20 artiklan 9 kohdassa tarkoitettu tarkastuskertomus.
2. NEAFC-tarkastajien on toimitettava tarkastuskertomuksen jäljennös viipymättä komissiolle tai sen nimeämälle elimelle, NEAFC:n sihteeristölle ja muun kuin sopimuspuolen aluksen päällikölle. Jos kertomukseen sisältyvät todisteet antavat siihen aihetta, jäsenvaltio voi toteuttaa asianmukaiset kansainvälisen oikeuden mukaiset toimet. Jäsenvaltioita kannustetaan tarkastelemaan, ovatko niiden kansalliset toimenpiteet asianmukaisia lainkäyttövallan käyttämiseksi tällaisiin aluksiin.
3. Jos aluksen päällikkö ei suostu tarkastajan nousemiseen alukselle eikä aluksen tarkastamiseen tai ei täytä jotakin 21 artiklan a–d alakohdassa säädetyistä velvoitteista, aluksen oletetaan harjoittaneen laitonta, ilmoittamatonta ja sääntelemätöntä kalastustoimintaa, jäljempänä ’LIS-toiminta’. NEAFC-tarkastajan on ilmoitettava asiasta viipymättä komissiolle tai sen nimeämälle elimelle. Komissio tai sen nimeämä elin puolestaan välittää tiedon viipymättä NEAFC:n sihteeristölle.
40 artikla
Satamaan saapuminen
1. Muun kuin sopimuspuolen kalastusaluksen päällikkö voi viedä aluksen ainoastaan 23 artiklan mukaisesti nimettyyn satamaan. Päällikön, joka aikoo saapua jäsenvaltion satamaan, on annettava kyseisen satamajäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille saapumista koskeva ilmoitus 24 artiklan mukaisesti. Asianomaisen satamajäsenvaltion on välitettävä tieto viipymättä aluksen lippuvaltiolle ja komissiolle tai sen nimeämälle elimelle. Komissio tai sen nimeämä elin puolestaan toimittaa tämän tiedon edelleen NEAFC:n sihteeristölle.
2. Satamajäsenvaltion on evättävä pääsy satamiinsa aluksilta, jotka eivät ole antaneet 24 artiklassa tarkoitettua ennakkoilmoitusta satamaan saapumisesta.
41 artikla
Tarkastukset satamissa
1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kaikki niiden satamiin saapuvat muiden kuin sopimuspuolten alukset tarkastetaan. Aluksesta ei saa purkaa eikä jälleenlaivata saaliita ennen kuin kyseinen tarkastus on tehty. Jokainen tarkastus on dokumentoitava laatimalla 27 artiklan mukainen tarkastuskertomus. Jos aluksen päällikkö ei täytä jotakin 21 artiklan a–d alakohdassa säädetyistä velvoitteista, aluksen oletetaan harjoittaneen LIS-toimintaa.
2. Jäsenvaltioiden satamissa suoritetuista muiden kuin sopimuspuolten alusten tarkastusten tuloksista ja mahdollisista jatkotoimista on viipymättä ilmoitettava komissiolle tai sen nimeämälle elimelle, joka välittää tiedot edelleen NEAFC:n sihteeristölle.
42 artikla
Purkaminen ja jälleenlaivaus
1. Purkaminen ja jälleenlaivaus voidaan aloittaa vasta kun satamavaltion toimivaltaiset viranomaiset ovat antaneet siihen luvan.
2. Purkaminen ja jälleenlaivaaminen muun kuin sopimuspuolen 41 artiklan mukaisesti tarkastetusta aluksesta on kiellettyä kaikkien jäsenvaltioiden satamissa ja vesillä, jos tarkastuksesta käy ilmi, että aluksella on lajeja, joihin sovelletaan yleissopimuksen nojalla annettuja suosituksia, ellei aluksen päällikkö esitä toimivaltaisille viranomaisille riittäviä todisteita siitä, että kalat on pyydetty sääntelyalueen ulkopuolelta tai kaikkien asiaa koskevien yleissopimuksen nojalla laadittujen suositusten mukaisesti.
3. Alus ei saa osallistua purkamiseen tai jälleenlaivaukseen, jos aluksen lippuvaltio tai, kun kyseessä ovat jälleenlaivaustoimet, luovuttavien alusten lippuvaltio tai lippuvaltiot ei toimita tai eivät toimita 25 artiklassa tarkoitettua vahvistusta.
4. Purkaminen ja jälleenlaivaaminen on kiellettyä myös siinä tapauksessa, että aluksen päällikkö ei täytä jotakin 21 artiklan a–d alakohdassa säädetyistä velvoitteista.
43 artikla
Muiden kuin sopimuspuolten toimintaa koskevat ilmoitukset
1. Kunkin jäsenvaltion on ilmoitettava komissiolle tai sen nimeämälle elimelle kunkin vuoden 15 päivään helmikuuta mennessä edellisen kalenterivuoden osalta
|
a) |
suunnitelman mukaisesti merellä tai satamissaan suorittamiensa muiden kuin sopimuspuolten alusten tarkastusten lukumäärä, tarkastettujen alusten nimet ja lippuvaltiot, tarkastusten päivämäärät ja satamat, joissa tarkastukset suoritettiin, sekä tarkastusten tulokset; ja |
|
b) |
42 artiklan mukaisesti esitetyt todisteet, jos kalat puretaan tai jälleenlaivataan tämän suunnitelman mukaisesti tehdyn tarkastuksen jälkeen. |
2. Valvontakertomusten ja tarkastustietojen lisäksi jäsenvaltiot voivat milloin tahansa toimittaa komissiolle tai sen nimeämälle elimelle lisätietoja, joilla voi olla merkitystä sellaisten muiden kuin sopimuspuolten alusten tunnistamiselle, jotka saattavat harjoittaa LIS-toimintaa yleissopimusalueella.
3. Komissio tai sen nimeämä elin toimittaa näiden tietojen perusteella muiden kuin sopimuspuolten alusten toimintaa koskevan kokonaiskertomuksen NEAFC:n sihteeristölle kunkin vuoden 1 päivään maaliskuuta mennessä.
44 artikla
LIS-toimintaa harjoittavat alukset
1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että NEAFC:n laatimaan alustavaan LIS-toimintaa harjoittavien alusten luetteloon (A-luettelo) sisällytetyt alukset
|
a) |
tarkastetaan 41 artiklan säännösten mukaisesti niiden saapuessa jäsenvaltioiden satamiin; |
|
b) |
eivät saa lupaa purkaa tai jälleenlaivata saalistaan jäsenvaltioiden satamissa tai näiden lainkäyttövaltaan kuuluvilla vesillä; |
|
c) |
eivät saa apua jäsenvaltioiden lipun alla purjehtivilta kalastusaluksilta, apualuksilta, säiliöaluksilta, emäaluksilta eivätkä rahtialuksilta, eivätkä ne saa osallistua jälleenlaivaustoimiin tai yhteisiin kalastustoimiin kyseisten alusten kanssa; |
|
d) |
eivät saa elintarvikkeita, polttoainetta tai muita palveluja. |
2. Edellä 1 kohdan b ja d alakohdassa säädettyjä säännöksiä ei sovelleta A-luettelossa esiintyvään alukseen, kun NEAFC:lle on suositeltu kyseisen aluksen poistamista A-luettelosta.
VII LUKU
LOPPUSÄÄNNÖKSET
45 artikla
Luottamuksellisuus
1. Asetuksen (EY) N:o 1224/2009 112 ja 113 artiklassa säädettyjen velvoitteiden lisäksi jäsenvaltioiden on varmistettava NEAFC:n sihteeristölle 11 ja 12 artiklan sekä 19 artiklan 1 kohdan mukaisesti lähetettyjen ja sieltä vastaanotettujen sähköisten raporttien ja viestien luottamuksellinen käsittely.
2. Tämän artiklan täytäntöönpanoa koskevat yksityiskohtaiset säännöt määritetään 50 artiklan 2 kohdan mukaisesti.
46 artikla
Säädösvallan siirto
1. Komissio voi hyväksyä 47 artiklan mukaisesti sekä 48 ja 49 artiklassa säädettyjä ehtoja noudattaen delegoiduilla säädöksillä yksityiskohtaiset säännöt, jotka koskevat 25 artiklan soveltamista, ja 10 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen kalavarojen luettelon sekä yksityiskohtaisia sääntöjä 24 artiklan 4 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitetuista ilmoitus- ja peruuttamismenettelyistä, määräajat mukaan lukien.
2. Tällaisia delegoituja säädöksiä antaessaan komissio noudattaa tämän asetuksen säännöksiä.
47 artikla
Siirretyn säädösvallan käyttäminen
1. Siirretään komissiolle kolmen vuoden ajaksi 1 päivästä tammikuuta 2011 lukien valta antaa 46 artiklassa tarkoitettuja delegoituja säädöksiä. Komissio laatii siirrettyä säädösvaltaa koskevan kertomuksen viimeistään kuusi kuukautta ennen kolmen vuoden kauden päättymistä. Säädösvallan siirtoa jatketaan ilman eri toimenpiteitä samanpituisiksi kausiksi, jollei Euroopan parlamentti tai neuvosto peruuta siirtoa 48 artiklan mukaisesti.
2. Heti kun komissio on hyväksynyt delegoidun säädöksen, se antaa säädöksen tiedoksi samanaikaisesti Euroopan parlamentille ja neuvostolle.
3. Komissiolle siirrettyyn valtaan antaa delegoituja säädöksiä sovelletaan 48 ja 49 artiklassa säädettyjä ehtoja.
48 artikla
Säädösvallan siirron peruuttaminen
1. Euroopan parlamentti tai neuvosto voi milloin tahansa peruuttaa 46 artiklassa tarkoitetun säädösvallan siirron.
2. Toimielin, joka on aloittanut sisäisen menettelyn päättääkseen, peruuttaako se säädösvallan siirron, pyrkii ilmoittamaan asiasta toiselle toimielimelle ja komissiolle kohtuullisessa ajassa ennen lopullisen päätöksen tekemistä sekä ilmoittaa samalla, mitä siirrettyä säädösvaltaa mahdollinen peruuttaminen koskee, ja mainitsee mahdolliset peruuttamisen syyt.
3. Peruuttamispäätöksellä lopetetaan päätöksessä mainittu säädösvallan siirto. Päätös tulee voimaan joko välittömästi tai jonakin myöhempänä, siinä mainittuna päivänä. Se ei vaikuta aiemmin annettujen delegoitujen säädösten voimassaoloon. Päätös julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä.
49 artikla
Delegoitujen säädösten vastustaminen
1. Euroopan parlamentti tai neuvosto voi vastustaa delegoitua säädöstä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun säädös on annettu tiedoksi.
Euroopan parlamentin tai neuvoston aloitteesta määräaikaa pidennetään kahdella kuukaudella.
2. Jos Euroopan parlamentti tai neuvosto ei ole määräajan päättyessä vastustanut delegoitua säädöstä, se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä ja se tulee voimaan siinä mainittuna päivänä.
Delegoitu säädös voidaan julkaista Euroopan unionin virallisessa lehdessä ja se voi tulla voimaan ennen kyseisen määräajan päättymistä, jos Euroopan parlamentti ja neuvosto ovat molemmat ilmoittaneet komissiolle, etteivät ne aio vastustaa kyseistä säädöstä.
3. Jos Euroopan parlamentti tai neuvosto vastustaa delegoitua säädöstä, se ei tule voimaan. Säädöstä vastustava toimielin esittää syyt, miksi se vastustaa delegoitua säädöstä.
50 artikla
Täytäntöönpano
1. Komissiota avustaa kalastus- ja vesiviljelyalan hallintokomitea.
2. Jos tähän kohtaan viitataan, sovelletaan päätöksen 1999/468/EY 4 ja 7 artiklaa. Päätöksen 1999/468/EY 4 artiklan 3 kohdassa tarkoitetuksi määräajaksi vahvistetaan kolme kuukautta.
51 artikla
Muutoksia koskeva menettely
Saattaakseen osaksi unionin lainsäädäntöä suunnitelman nykyisiin määräyksiin tehtävät muutokset, joista tulee unionia velvoittavia, komissio voi, siltä osin kuin on tarpeen, muuttaa tämän asetuksen säännöksiä 47 artiklan mukaisilla delegoiduilla säädöksillä ja 48 ja 49 artiklassa säädettyjen ehtojen mukaisesti seuraavien seikkojen osalta:
|
a) |
5 artiklassa tarkoitettu sopimuspuolten osallistuminen sääntelyalueella tapahtuvaan kalastukseen; |
|
b) |
6 ja 7 artiklassa tarkoitettu kiinteiden pyydysten poistaminen ja hävittäminen sekä kadonneiden pyydysten talteen ottaminen; |
|
c) |
11 artiklassa tarkoitettu VMS:n käyttö; |
|
d) |
12 artiklassa tarkoitettu yhteistyö NEAFC:n sihteeristön kanssa ja tietojen välittäminen sille; |
|
e) |
14 ja 15 artiklassa tarkoitetut erillään säilytystä ja jäädytetyn kalan merkitsemistä koskevat vaatimukset; |
|
f) |
16 artiklassa tarkoitettu NEAFC-tarkastajien nimeäminen; |
|
g) |
VI luvun mukaiset toimenpiteet, joilla muiden kuin sopimuspuolten kalastusaluksia kannustetaan noudattamaan suunnitelmaa; |
|
h) |
liitteessä vahvistettu säänneltyjen kalavarojen luettelo. |
Komissio noudattaa tällaisia delegoituja säädöksiä antaessaan tämän asetuksen säännöksiä.
52 artikla
Kumoaminen
Kumotaan asetus (EY) N:o 2791/1999.
53 artikla
Voimaantulo
Tämä asetus tulee voimaan sitä päivää seuraavana päivänä, jona se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä.
Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.
Tehty Strasbourgissa 15 päivänä joulukuuta 2010.
Euroopan parlamentin puolesta
Puhemies
J. BUZEK
Neuvoston puolesta
Puheenjohtaja
O. CHASTEL
(1) Lausunto annettu 17 päivänä maaliskuuta 2010 (ei vielä julkaistu virallisessa lehdessä).
(2) Euroopan parlamentin kanta, vahvistettu 19 päivänä lokakuuta 2010 (ei vielä julkaistu virallisessa lehdessä), ja neuvoston päätös, annettu 29 päivänä marraskuuta 2010.
(3) EYVL L 227, 12.8.1981, s. 21.
(4) EUVL L 22, 26.1.2009, s. 1.
(5) EUVL L 343, 22.12.2009, s. 1.
(6) EYVL L 184, 17.7.1999, s. 23.
(7) EYVL L 337, 30.12.1999, s. 1.
(8) EUVL L 56, 2.3.2005, s. 8.
LIITE
SÄÄNNELLYT KALAVARAT
A) Pelagiset lajit ja valtamerilajit
|
Laji (yleisnimi) |
FAO-koodi |
Tieteellinen nimi |
ICES-suuralueet ja -alueet |
|
Punasimppu |
REB |
Sebastes mentella |
I, II, V, XII, XIV |
|
Norjalainen kevätkutuinen silli (Atlantin-Skandinavian silli) |
HER |
Clupea harengus |
I, II |
|
Mustakitaturska |
WHB |
Micromesistius poutassou |
II a, IV a, Vb, VI, VII, XII, XIV |
|
Makrilli |
MAC |
Scomber scombrus |
II a, IV, V, VI, VII, XII |
|
Kolja |
HAD |
Melanogrammus aeglefinus |
VI b |
B) Syvänmeren lajit
|
Laji (yleisnimi) |
FAO-koodi |
Tieteellinen nimi |
ICES-suuarlueet |
|
Atlantinsilokuore |
ALC |
Alepocehalus bairdii |
I–XIV |
|
Alepocephalus rostratus |
PHO |
Alepocephalus rostratus |
I–XIV |
|
Sinimora |
ANT |
Antimora rostrata |
I–XIV |
|
Mustahuotrakala |
BSF |
Aphanopus carbo |
I–XIV |
|
Islanninkissahai |
API |
Apristurus spp. |
I–XIV |
|
Kultakuore |
ARG |
Argentina silus |
I–XIV |
|
Limapäät |
ALF |
Beryx spp. |
I–XIV |
|
Keila |
USK |
Brosme brosme |
I–XIV |
|
Nystypistinhai |
GUP |
Centrophorus granulosus |
I–XIV |
|
Suomupistinhai |
GUQ |
Centrophorus squamosus |
I–XIV |
|
Tummavalohai |
CFB |
Centroscyllium fabricii |
I–XIV |
|
Ruskosusihai |
CYO |
Centroscymnus coelolepis |
I–XIV |
|
Kuonosamettihai |
CYP |
Centroscymnus crepidater |
I–XIV |
|
Syvänmerenpunataskurapu |
KEF |
Chaceon (Geryon) affinis |
I–XIV |
|
Sillikuningas |
CMO |
Chimaera monstrosa |
I–XIV |
|
Kaulushai |
HXC |
Chlamydoselachus anguineus |
I–XIV |
|
Meriankerias |
COE |
Conger conger |
I–XIV |
|
Lestikala |
RNG |
Coryphaenoides rupestris |
I–XIV |
|
Leijahai |
SCK |
Dalatias licha |
I–XIV |
|
Lattahai |
DCA |
Deania calceus |
I–XIV |
|
Hohtosyvänneahven |
EPI |
Epigonus telescopus |
I–XIV |
|
Isovalohai |
SHL |
Etmopterus princeps |
I–XIV |
|
Samettivalohai |
SHL |
Etmopterus spinax |
I–XIV |
|
Rengaskissahai |
SHO |
Galeus melastomus |
I–XIV |
|
Pohjankissahai |
GAM |
Galeus murinus |
I–XIV |
|
Sinisuusimppu |
BRF |
Helicolenus dactylopterus |
I–XIV |
|
Kidushai |
SBL |
Hexanchus griseus |
I–XIV |
|
Keltaroussi |
ORY |
Hoplostethus atlanticus |
I–XIV |
|
Välimerenroussi |
HPR |
Hoplostethus mediterraneus |
I–XIV |
|
Sillikuningas |
CYH |
Hydrolagus mirabilis |
I–XIV |
|
Hopeahuotrakala |
SFS |
Lepidopus caudatus |
I–XIV |
|
Kivinilkka |
ELP |
Lycodes esmarkii |
I–XIV |
|
Jäälestikala |
RHG |
Macrourus berglax |
I–XIV |
|
Tylppäpyrstömolva |
BLI |
Molva dypterygia |
I–XIV |
|
Molva |
LIN |
Molva molva |
I–XIV |
|
Mora |
RIB |
Mora moro |
I–XIV |
|
Purjehai |
OXN |
Oxynotus paradoxus |
I–XIV |
|
Pilkkupagelli |
SBR |
Pagellus bogaraveo |
I–XIV |
|
Luikeroturskat |
GFB |
Phycis spp. |
I–XIV |
|
Hylkyahven |
WRF |
Polyprion americanus |
I–XIV |
|
Pyörörausku |
RJY |
Raja fyllae |
I–XIV |
|
Jäärausku |
RJG |
Raja hyperborea |
I–XIV |
|
Rausku |
JAD |
Raja nidarosiensis |
I–XIV |
|
Grönlanninpallas |
GHL |
Reinhardtius hippoglossoides |
I–XIV |
|
Atlantinnokkakuningas |
RCT |
Rhinochimaera atlantica |
I–XIV |
|
Scymnodon ringens |
SYR |
Scymnodon ringens |
I–XIV |
|
Pikkupunasimppu |
SFV |
Sebastes viviparus |
I–XIV |
|
Holkeri |
GSK |
Somniosus microcephalus |
I–XIV |
|
Trachyscorpia cristulata |
TJX |
Trachyscorpia cristulata |
I–XIV |
Lisäys
Lausumat 51 artiklasta
”Euroopan parlamentti, neuvosto ja komissio toteavat, että mikä tahansa perussäädöksen luonteeltaan muista kuin keskeisistä säännöksistä, jotka nyt on lueteltu asetuksen 51 artiklassa (säädösvallan siirto), voi milloin tahansa tulevaisuudessa muuttua nykyisen NEAFC-valvontajärjestelmän poliittiselta kannalta merkittäväksi osaksi, jolloin Euroopan parlamentti, neuvosto ja komissio ottavat huomioon, että kumpi tahansa lainsäädäntövallan käyttäjä, neuvosto tai Euroopan parlamentti, voi välittömästi käyttää joko oikeuttaan vastustaa komission luonnosta delegoiduksi säädökseksi tai oikeutta peruuttaa säädösvallan siirto asetuksen 48 ja 49 artiklassa säädetyllä tavalla.”
”Neuvosto ja parlamentti sopivat, että jos jokin NEAFC-valvontasuunnitelmaa koskevista säännöksistä sisällytetään tämän asetuksen muihin kuin keskeisiin osiin, jotka nyt on lueteltu 51 artiklassa, se ei sellaisenaan merkitse, että lainsäädäntövallan käyttäjät pitävät tällaisia säännöksiä automaattisesti muina kuin keskeisinä osina mahdollisissa muissa tulevissa asetuksissa.”
”Euroopan parlamentti, neuvosto ja komissio ilmoittavat, että tämän asetuksen säännökset eivät vaikuta Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 290 artiklan tai tällaisia säännöksiä sisältävien erillisten säädösten täytäntöönpanoa koskeviin toimielinten mahdollisiin tuleviin kantoihin.”