29.1.2021   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 31/1


NEUVOSTON ASETUS (EU) 2021/90,

annettu 28 päivänä tammikuuta 2021,

eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Välimerellä ja Mustallamerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuodeksi 2021

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 43 artiklan 3 kohdan,

ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Perussopimuksen 43 artiklan 3 kohdassa määrätään, että neuvosto hyväksyy komission ehdotuksesta kalastusmahdollisuuksien vahvistamiseen ja jakamiseen liittyvät toimenpiteet.

(2)

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) N:o 1380/2013 (1) edellytetään, että säilyttämistoimenpiteet vahvistetaan ottaen huomioon käytettävissä olevat tieteelliset, tekniset ja taloudelliset lausunnot, mukaan lukien tarvittaessa tieteellis-teknis-taloudellisen kalastuskomitean (STECF) laatimat kertomukset.

(3)

Neuvoston tehtävänä on hyväksyä kalastusmahdollisuuksien vahvistamiseen ja jakamiseen liittyvät toimenpiteet sekä tarvittaessa tietyt niihin toiminnallisesti liittyvät edellytykset. Asetuksen (EU) N:o 1380/2013 16 artiklan 4 kohdan mukaisesti kalastusmahdollisuudet määritellään kyseisen asetuksen 2 artiklan 2 kohdassa esitettyjen yhteisen kalastuspolitiikan (YKP) tavoitteiden mukaisesti. Asetuksen (EU) N:o 1380/2013 16 artiklan 1 kohdan mukaan kalastusmahdollisuudet on jaettava jäsenvaltioille siten, että taataan kullekin jäsenvaltiolle kalastustoiminnan suhteellinen vakaus kunkin kalakannan tai kalastuksen osalta.

(4)

Asetuksen (EU) N:o 1380/2013 16 artiklan 4 kohdan mukaan yksittäisten monivuotisten suunnitelmien alaisten kantojen kalastusmahdollisuudet on vahvistettava kyseisissä suunnitelmissa vahvistettujen sääntöjen mukaisesti.

(5)

Läntisen Välimeren pohjakalakantoja hyödyntäviä kalastuksia koskeva monivuotinen suunnitelma vahvistettiin Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) 2019/1022 (2), ja se tuli voimaan 16 päivänä heinäkuuta 2019. Kyseisen asetuksen 4 artiklan 1 kohdan mukaisesti kyseisen asetuksen 1 artiklassa lueteltujen kantojen kalastusmahdollisuudet olisi vahvistettava siten, että saavutetaan kalastuskuolevuus kestävän enimmäistuoton (MSY) tasolla mahdollisuuksien mukaan asteittain vuoteen 2020 mennessä ja viimeistään 1 päivänä tammikuuta 2025. Kalastusmahdollisuudet olisi ilmaistava suurimman sallitun pyyntiponnistuksen muodossa ja vahvistettava kyseisen asetuksen 7 artiklassa säädetyn pyyntiponnistusjärjestelmän mukaisesti.

(6)

STECF totesi, että kestävän enimmäistuoton tavoitteiden saavuttaminen läntisen Välimeren kalakantojen osalta edellyttää nopeita toimia ja kalastuskuolevuuden todellista vähenemistä. Vuonna 2021 suurinta sallittua pyyntiponnistusta olisi sen vuoksi vähennettävä 7,5 prosenttia verrattuna perustasoon, ja tämä vähennys olisi tehtävä neuvoston asetuksella (EU) 2019/2236 (3) vuodeksi 2020 vahvistetusta suurimmasta sallitusta pyyntiponnistuksesta.

(7)

Välimeren yleinen kalastuskomissio (GFCM), antoi vuonna 2018 pidetyssä 42. vuosikokouksessaan suosituksen GFCM/42/2018/1 ankeriaan monivuotisesta hoitosuunnitelmasta Välimerellä, jolla vahvistettiin ankeriaan (Anguilla anguilla) hoitotoimenpiteet Välimerellä (GFCM-alueen maantieteelliset osa-alueet 1–27). Kyseisiin toimenpiteisiin sisältyvät saalis- ja pyyntiponnistusrajoitukset ja kolmen peräkkäisen kuukauden pituinen vuotuinen kalastuskielto, jotka kunkin jäsenvaltion on määritettävä neuvoston asetuksen (EY) N:o 1100/2007 (4) säilyttämistavoitteiden ja ankeriasta koskevan kansallisen hoitosuunnitelman tai -suunnitelmien mukaisesti sekä sen mukaan, mitkä ovat ankeriaan vaelluskaudet kyseisessä jäsenvaltiossa. Jos kansalliset hoitosuunnitelmat, joiden tuloksena pyyntiponnistus tai saaliit pienenevät vähintään 30 prosenttia, ovat olleet käytössä ennen kyseisen suosituksen voimaantuloa, jo vahvistettuja ja täytäntöönpantuja saalis- tai pyyntiponnistusrajoituksia ei saisi ylittää. Kalastuskieltoa olisi sovellettava kaikkiin merivesiin Välimerellä ja murtovesiin kuten jokisuistoihin, rannikkolaguuneihin ja jokisuiden vaihettumisalueisiin kyseisen suosituksen mukaisesti. Kyseiset toimenpiteet olisi saatettava osaksi unionin oikeutta.

(8)

GFCM antoi vuonna 2018 pidetyssä 42. vuosikokouksessaan myös suosituksen GFCM/42/2018/8 kiireellisistä lisätoimenpiteistä vuosina 2019–2021, jotka koskevat pienten pelagisten lajien kantoja Adrianmerellä (GFCM-alueen maantieteelliset osa-alueet 17 ja 18). Kyseiset toimenpiteet olisi saatettava osaksi unionin oikeutta. Enimmäissaalisrajoitukset on vahvistettu vain yhden vuoden ajaksi ja rajoittamatta mahdollisia muita tulevaisuudessa toteutettavia toimenpiteitä ja mahdollisia jäsenvaltioiden välillä sovellettavia jakojärjestelyjä.

(9)

GFCM antoi vuonna 2018 pidetyssä 42. vuosikokouksessaan suosituksen GFCM/42/2018/3 Aristaeomorpha foliacea -katkaravun ja Aristeus antennatus -katkaravun kestävää kohdennettua troolikalastusta Levantinmerellä koskevasta monivuotisesta hoitosuunnitelmasta (GFCM-alueen maantieteelliset osa-alueet 24, 25, 26 ja 27), jossa otettiin käyttöön kalastusalusten enimmäismäärä. Kyseiset toimenpiteet olisi saatettava osaksi unionin oikeutta.

(10)

GFCM antoi vuonna 2018 pidetyssä 42. vuosikokouksessaan suosituksen GFCM/42/2018/4 Aristaeomorpha foliacea -katkaravun ja Aristeus antennatus -katkaravun kestävää kohdennettua troolikalastusta Joonianmerellä koskevasta monivuotisesta hoitosuunnitelmasta (GFCM-alueen maantieteelliset osa-alueet 19, 20 ja 21), jossa otettiin käyttöön kalastusalusten enimmäismäärä. Kyseiset toimenpiteet olisi saatettava osaksi unionin oikeutta.

(11)

GFCM antoi vuonna 2019 pidetyssä 43. vuosikokouksessaan suosituksen GFCM/43/2019/6 Aristaeomorpha foliacea -katkaravun ja Aristeus antennatus -katkaravun kestävää kohdennettua troolikalastusta Sisiliansalmessa koskevista hoitotoimenpiteistä (GFCM-alueen maantieteelliset osa-alueet 12, 13, 14, 15 ja 16), joilla otettiin käyttöön kalastusalusten enimmäismäärä. Kyseiset toimenpiteet olisi saatettava osaksi unionin oikeutta.

(12)

GFCM antoi vuonna 2019 pidetyssä 43. vuosikokouksessaan suosituksen GFCM/43/2019/5 pohjakalojen kestävää kalastusta Adrianmerellä koskevasta monivuotisesta hoitosuunnitelmasta (GFCM-alueen maantieteelliset osa-alueet 17 ja 18), jossa otettiin käyttöön pyyntiponnistusjärjestelmä ja laivaston suurin sallittu kapasiteetti pohjakalakantojen osalta. Kyseiset toimenpiteet olisi saatettava osaksi unionin oikeutta.

(13)

Ottaen huomioon Slovenian laivaston erityispiirteet ja sen vähäinen vaikutus pienten pelagisten lajien kantoihin ja pohjakalakantoihin on aiheellista säilyttää nykyiset kalastustavat ja varmistaa Slovenian laivaston mahdollisuus kalastaa vähimmäismäärä pieniä pelagisia lajeja ja vähimmäisponnistuskiintiö pohjakalakantojen osalta.

(14)

GFCM antoi vuonna 2019 pidetyssä 43. vuosikokouksessaan suosituksen GFCM/43/2019/4 jalokorallin (Corallium rubrum) kestävää hyödyntämistä Välimerellä koskevasta hoitosuunnitelmasta (GFCM-alueen maantieteelliset osa-alueet 1–27), jossa jalokorallille otettiin käyttöön kalastuslupien enimmäismäärä ja pyyntirajoitukset. Kyseiset toimenpiteet olisi saatettava osaksi unionin oikeutta.

(15)

GFCM antoi vuonna 2019 pidetyssä 43. vuosikokouksessaan suosituksen GFCM/43/2019/2 pilkkupagellin (Pagellus bogaraveo) kestävää hyödyntämistä Alboráninmerellä koskevasta hoitosuunnitelmasta (GFCM-alueen maantieteelliset osa-alueet 1–3), jossa otettiin käyttöön saalis- ja pyyntiponnistusrajoitukset vuosina 2010–2015 hyväksyttyjen ja käytettyjen keskimääräisten tasojen perusteella. Kyseiset toimenpiteet olisi saatettava osaksi unionin oikeutta.

(16)

GFCM antoi vuonna 2019 pidetyssä 43. vuosikokouksessaan suosituksen GFCM/43/2019/1 kalaparvien kokoamiseen käytettävien ankkuroitujen välineiden käyttöä dolfiinien (Coryphaena hippurus) kalastuksessa Välimerellä koskevista hoitotoimenpiteistä (GFCM-alueen maantieteelliset osa-alueet 1–27), jossa otettiin käyttöön dolfiinikantaa kohdennetusti kalastavien kalastusalusten enimmäismäärä. Kyseiset toimenpiteet olisi saatettava osaksi unionin oikeutta.

(17)

GFCM antoi vuonna 2019 pidetyssä 43. vuosikokouksessaan suosituksen GFCM/43/2019/3, jolla muutetaan suositusta GFCM/41/2017/4 piikkikampelan kalastusta Mustallamerellä (GFCM-alueen maantieteellinen osa-alue 29) koskevasta monivuotisesta hoitosuunnitelmasta. Kyseisessä suosituksessa otettiin käyttöön ajantasaistettu alueellinen suurin sallittu saalis (TAC) ja kiintiöiden jakojärjestelmä piikkikampelalle ja kyseistä kalakantaa koskevia lisäsäilyttämistoimenpiteitä, erityisesti kahden kuukauden kalastuskielto ja kalastuspäivien rajoitus 180 päivään vuodessa. Kyseiset toimenpiteet olisi saatettava osaksi unionin oikeutta.

(18)

GFCM:n antaman tieteellisen lausunnon mukaisesti on välttämätöntä säilyttää kalastuskuolevuus nykyisellä tasolla, jotta kilohailikannan kestävyys Mustallamerellä voidaan taata. Sen vuoksi on aiheellista jatkaa autonomisen kiintiön vahvistamista kyseiselle kannalle.

(19)

Kalastusmahdollisuudet olisi vahvistettava saatavilla olevien tieteellisten lausuntojen perusteella sekä ottaen huomioon biologiset ja sosioekonomiset näkökohdat samalla, kun varmistetaan eri kalastussektorien välinen oikeudenmukainen kohtelu ja otetaan huomioon sidosryhmiä kuultaessa esitetyt kannanotot.

(20)

Neuvoston asetuksella (EY) N:o 847/96 (5) otettiin käyttöön TACien vuosittaiseen hallinnoimiseen liittyviä lisäedellytyksiä, mukaan lukien kyseisen asetuksen 3 ja 4 artiklan mukaiset varo-TACeja ja analyyttisiä TACeja koskevat joustosäännökset. Kyseisen asetuksen 2 artiklan mukaan TACeja vahvistettaessa neuvosto päättää erityisesti kantojen biologisen tilanteen perusteella niistä kannoista, joihin kyseisen asetuksen 3 tai 4 artiklaa ei sovelleta. Sen jälkeen asetuksen (EU) N:o 1380/2013 15 artiklan 9 kohdalla otettiin käyttöön kaikkia purkamisvelvoitteen alaisia kantoja koskeva vuotuinen joustomekanismi. Jotta vältettäisiin liiallinen jousto, joka heikentäisi meren elollisten luonnonvarojen järkiperäisen ja vastuullisen hyödyntämisen periaatetta, haittaisi yhteisen kalastuspolitiikan tavoitteiden saavuttamista ja aiheuttaisi kantojen biologisen tilanteen heikentymisen, olisi sen vuoksi vahvistettava, että asetuksen (EY) N:o 847/96 3 ja 4 artiklaa sovelletaan analyyttisiin TACeihin vain siinä tapauksessa, ettei asetuksen (EU) N:o 1380/2013 15 artiklan 9 kohdassa säädettyä vuosittaista joustomahdollisuutta käytetä.

(21)

Tässä asetuksessa vahvistettujen, unionin kalastusalusten käytettävissä olevien kalastusmahdollisuuksien käyttöön sovelletaan neuvoston asetusta (EY) N:o 1224/2009 (6) ja erityisesti kyseisen asetuksen 33 artiklaa, joka koskee saaliiden ja pyyntiponnistuksen kirjaamista, ja 34 artiklaa, joka koskee tietojen ilmoittamista kalastusmahdollisuuksien käyttämisestä loppuun. Sen vuoksi on tarpeen täsmentää koodit, joita jäsenvaltioiden on käytettävä lähettäessään komissiolle tietoja tämän asetuksen soveltamisalaan kuuluvien kantojen puretuista saaliista.

(22)

Jotta kalastustoiminta ei keskeytyisi ja jotta turvattaisiin unionin kalastajien toimeentulo, tätä asetusta olisi sovellettava 1 päivästä tammikuuta 2021. Asian kiireellisyyden vuoksi tämän asetuksen olisi tultava voimaan välittömästi sen jälkeen, kun se on julkaistu.

(23)

Kalastusmahdollisuuksia käytettäessä olisi kaikilta osin noudatettava unionin oikeutta,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:

I LUKU

YLEISET MÄÄRÄYKSET

1 artikla

Kohde

Tässä asetuksessa vahvistetaan Välimerellä ja Mustallamerellä sovellettavat kalastusmahdollisuudet vuodeksi 2021 tiettyjen kalakantojen ja kalakantaryhmien osalta.

2 artikla

Soveltamisala

1.   Tätä asetusta sovelletaan unionin kalastusaluksiin, jotka hyödyntävät seuraavia kalakantoja:

a)

ankerias (Anguilla anguilla), jalokoralli (Corallium rubrum) ja dolfiini (Coryphaena hippurus) Välimerellä, sellaisena kuin se on määriteltynä 4 artiklan b alakohdassa;

b)

Aristeus antennatus -katkarapu, syvänmerenkatkarapu (Parapenaeus longirostris), Aristaeomorpha foliacea -katkarapu, kummeliturska (Merluccius merluccius), keisarihummeri (Nephrops norvegicus) ja rusotäplämullo (Mullus barbatus) läntisellä Välimerellä, sellaisena kuin se on määriteltynä 4 artiklan c alakohdassa;

c)

sardelli (Engraulis encrasicolus) ja sardiini (Sardina pilchardus) Adrianmerellä, sellaisena kuin se on määriteltynä 4 artiklan d alakohdassa;

d)

kummeliturska (Merluccius merluccius), keisarihummeri (Nephrops norvegicus), meriantura (Solea solea), syvänmerenkatkarapu (Parapenaeus longirostris) ja rusotäplämullo (Mullus barbatus) Adrianmerellä, sellaisena kuin se on määriteltynä 4 artiklan d alakohdassa;

e)

Aristaeomorpha foliacea -katkarapu ja Aristeus antennatus -katkarapu Sisiliansalmessa, sellaisena kuin se on määriteltynä 4 artiklan e alakohdassa, Joonianmerellä, sellaisena kuin se on määriteltynä 4 artiklan f alakohdassa, ja Levantinmerellä, sellaisena kuin se on määriteltynä 4 artiklan g alakohdassa;

f)

pilkkupagelli (Pagellus bogaraveo) Alboráninmerellä, sellaisena kuin se on määriteltynä 4 artiklan h alakohdassa;

g)

kilohaili (Sprattus sprattus) ja piikkikampela (Scophthalmus maximus) Mustallamerellä, sellaisena kuin se on määriteltynä 4 artiklan i alakohdassa.

2.   Tätä asetusta sovelletaan myös virkistyskalastukseen, jos se nimenomaisesti mainitaan asiaa koskevissa säännöksissä.

3 artikla

Määritelmät

Tässä asetuksessa sovelletaan asetuksen (EU) N:o 1380/2013 4 artiklassa säädettyjä määritelmiä. Lisäksi tässä asetuksessa tarkoitetaan

a)

’kansainvälisillä vesillä’ vesialueita, jotka eivät kuulu minkään valtion suvereniteettiin tai lainkäyttövaltaan;

b)

’virkistyskalastuksella’ muuta kuin kaupallista kalastustoimintaa, jossa meren elollisia vesiluonnonvaroja hyödynnetään virkistys-, matkailu- tai urheilutarkoituksiin;

c)

’suurimmalla sallitulla saaliilla’ (TAC)

i)

sellaisissa kalastuksissa, joihin sovelletaan asetuksen (EU) N:o 1380/2013 15 artiklan 4–7 kohdassa tarkoitettua poikkeusta purkamisvelvoitteesta, kalojen määrää, joka kustakin kannasta voidaan purkaa aluksesta vuosittain;

ii)

kaikissa muissa kalastuksissa kalojen määrää, joka kustakin kannasta voidaan pyytää vuosittain;

d)

’kiintiöllä’ unionille tai jäsenvaltiolle myönnettyä osuutta TACista;

e)

’unionin autonomisella kiintiöllä’ saalisrajaa, joka myönnetään autonomisesti unionin kalastusaluksille, jos sovittua TACia ei ole;

f)

’analyyttisellä kiintiöllä’ unionin autonomista kiintiötä, jonka osalta on käytettävissä analyyttinen arvio;

g)

’analyyttisellä arvioinnilla’ tietyn kannan kehityssuunnan määrällistä arviointia sellaisten kannan biologista tilannetta ja hyödyntämistä koskevien tietojen perusteella, jotka tieteellinen tarkastelu on osoittanut riittävän laadukkaiksi, jotta tulevaisuuden saalismäärävaihtoehdoista voidaan antaa tieteellinen lausunto;

h)

’kalaparvien kokoamiseen käytettävillä välineillä’ merenpinnalla kelluvia ankkuroituja välineitä, joilla pyritään houkuttelemaan kaloja.

4 artikla

Kalastusalueet

Tässä asetuksessa sovelletaan seuraavia alueiden määritelmiä:

a)

’GFCM-alueen maantieteellisillä osa-alueilla’ tarkoitetaan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1343/2011 (7) liitteessä I määriteltyjä alueita;

b)

’Välimerellä’ tarkoitetaan GFCM-alueen maantieteellisiä osa-alueita 1–27, sellaisena kuin ne määritellään asetuksen (EU) N:o 1343/2011 liitteessä I;

c)

’läntisellä Välimerellä’ tarkoitetaan GFCM-alueen maantieteellisiä osa-alueita 1, 2, 5, 6, 7, 8, 9, 10 ja 11, sellaisena kuin ne määritellään asetuksen (EU) N:o 1343/2011 liitteessä I;

d)

’Adrianmerellä’ tarkoitetaan GFCM-alueen maantieteellisiä osa-alueita 17 ja 18, sellaisena kuin ne määritellään asetuksen (EU) N:o 1343/2011 liitteessä I;

e)

’Sisiliansalmella’ tarkoitetaan GFCM-alueen maantieteellisiä osa-alueita 12, 13, 14, 15 ja 16, sellaisena kuin ne määritellään asetuksen (EU) N:o 1343/2011 liitteessä I;

f)

’Joonianmerellä’ tarkoitetaan GFCM-alueen maantieteellisiä osa-alueita 19, 20 ja 21, sellaisena kuin ne määritellään asetuksen (EU) N:o 1343/2011 liitteessä I;

g)

’Levantinmerellä’ tarkoitetaan GFCM-alueen maantieteellisiä osa-alueita 24, 25, 26 ja 27, sellaisena kuin ne määritellään asetuksen (EU) N:o 1343/2011 liitteessä I;

h)

’Alboráninmerellä’ tarkoitetaan GFCM-alueen maantieteellisiä osa-alueita 1–3, sellaisena kuin ne määritellään asetuksen (EU) N:o 1343/2011 liitteessä I;

i)

’Mustallamerellä’ tarkoitetaan GFCM-alueen maantieteellistä osa-aluetta 29, sellaisena kuin se määritellään asetuksen (EU) N:o 1343/2011 liitteessä I.

II OSASTO

KALASTUSMAHDOLLISUUDET

I LUKU

Välimeri

5 artikla

Ankerias

1.   Tätä artiklaa sovelletaan kaikenlaiseen unionin kalastusalusten harjoittamaan toimintaan ja muuhun unionin kalastustoimintaan, joka liittyy ankeriaan (Anguilla anguilla) pyyntiin eli kohdennettuun, tahattomaan ja virkistyskalastukseen kaikilla Välimeren merialueilla, mukaan lukien makean veden alueet ja murtovedet, kuten laguunit ja jokisuistot.

2.   Kielletään unionin kalastusaluksilta ankeriaan kalastus Välimerellä sijaitsevilla unionin ja kansainvälisillä vesillä kolmen peräkkäisen kuukauden pituiseksi kaudeksi, jonka kukin jäsenvaltio määrittää. Kalastuskiellon on vastattava asetuksessa (EY) N:o 1100/2007 vahvistettuja säilyttämistavoitteita, kansallisia hoitosuunnitelmia ja ankeriaan vaelluskausia asianomaisissa jäsenvaltioissa. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava määritetty kausi komissiolle viimeistään kuukautta ennen kalastuskiellon voimaantuloa ja joka tapauksessa viimeistään 31 päivänä tammikuuta 2021.

3.   Jäsenvaltiot eivät saa ylittää ankeriaan saaliiden tai pyyntiponnistuksen enimmäistasoa, joka on vahvistettu ja pantu täytäntöön niiden kansallisissa hoitosuunnitelmissa, jotka on hyväksytty asetuksen (EY) N:o 1100/2007 2 ja 4 artiklan mukaisesti.

6 artikla

Jalokoralli

1.   Tätä artiklaa sovelletaan kaikenlaiseen unionin kalastusalusten harjoittamaan toimintaan ja muuhun unionin kalastustoimintaan, joka liittyy jalokorallin (Corallium rubrum) pyyntiin eli kohdennettuun ja virkistyskalastukseen Välimerellä.

2.   Kohdennetun kalastuksen osalta kalastuslupien enimmäismäärä ja unionin kalastusalusten ja unionin kalastustoiminnan jalokorallikantojen enimmäispyyntimäärät eivät saa ylittää liitteessä I vahvistettuja tasoja.

3.   Kielletään unionin kalastusaluksilta, joihin sovelletaan 2 kohtaa, jalokorallin jälleenlaivaaminen merellä.

4.   Virkistyskalastuksen osalta jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet kieltääkseen jalokorallin pyytämisen, aluksella pitämisen, jälleenlaivaamisen ja aluksesta purkamisen.

7 artikla

Dolfiini

1.   Tätä artiklaa sovelletaan kaikenlaiseen unionin kalastusalusten harjoittamaan kaupalliseen toimintaan ja muuhun unionin kalastustoimintaan, jossa käytetään kalaparvien kokoamiseen käytettäviä välineitä dolfiinien (Coryphaena hippurus) pyytämiseksi Välimerellä sijaitsevilla kansainvälisillä vesillä.

2.   Niiden unionin kalastusalusten enimmäismäärä, joilla on lupa kalastaa dolfiinia, vahvistetaan liitteessä II.

II LUKU

Läntinen Välimeri

8 artikla

Pohjakalakannat

1.   Tätä artiklaa sovelletaan kaikenlaiseen unionin kalastusalusten harjoittamaan toimintaan ja muuhun unionin kalastustoimintaan, joka liittyy asetuksen (EU) 2019/1022 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen pohjakalakantojen pyyntiin läntisellä Välimerellä.

2.   Suurin sallittu pyyntiponnistus vahvistetaan tämän asetuksen liitteessä III. Jäsenvaltioiden on hallinnoitava suurinta sallittua pyyntiponnistusta asetuksen (EU) 2019/1022 9 artiklan mukaisesti.

9 artikla

Tietojen toimittaminen

Jäsenvaltioiden on kerättävä ja toimitettava pyyntiponnistustiedot komissiolle asetuksen (EU) 2019/1022 10 artiklan mukaisesti.

Kun jäsenvaltiot toimittavat pyyntiponnistustietoja komissiolle tämän artiklan mukaisesti, niiden on käytettävä liitteessä III esitettyjä pyyntiponnistusryhmän koodeja.

III LUKU

Adrianmeri

10 artikla

Pienten pelagisten lajien kannat

1.   Tätä artiklaa sovelletaan kaikenlaiseen unionin kalastusalusten harjoittamaan toimintaan ja muuhun unionin kalastustoimintaan, joka liittyy sardiinin (Sardina pilchardus) ja sardellin (Engraulis encrasicolus) pyyntiin Adrianmerellä.

2.   Enimmäissaalit eivät saa ylittää liitteessä IV vahvistettuja tasoja.

3.   Unionin kalastusalukset saavat kalastaa kohdennetusti sardiinia ja sardellia Adrianmerellä enintään 180 kalastuspäivänä vuodessa. Kyseisen 180 kalastuspäivän kokonaismäärän puitteissa on käytettävä enintään 144 kalastuspäivää sardiinin kohdennetussa kalastuksessa ja enintään 144 kalastuspäivää sardellin kohdennetussa kalastuksessa.

4.   Niiden unionin kalastusalusten enimmäismäärä, joilla on lupa kalastaa pieniä pelagisia lajeja, vahvistetaan liitteessä IV.

11 artikla

Pohjakalakannat

1.   Tätä artiklaa sovelletaan kaikenlaiseen unionin kalastusalusten harjoittamaan toimintaan ja muuhun unionin kalastustoimintaan, joka liittyy kummeliturskan (Merluccius merluccius), keisarihummerin (Nephrops norvegicus), merianturan (Solea solea), syvänmerenkatkaravun (Parapenaeus longirostris) ja rusotäplämullon (Mullus barbatus) pyyntiin Adrianmerellä.

2.   Tämän artiklan soveltamisalaan kuuluvien pohjakalakantojen suurin sallittu pyyntiponnistus ja laivaston suurin sallittu kapasiteetti vahvistetaan liitteessä IV.

3.   Jäsenvaltioiden on hallinnoitava suurinta sallittua pyyntiponnistusta asetuksen (EY) N:o 1224/2009 26–35 artiklan mukaisesti.

12 artikla

Tietojen toimittaminen

Kun jäsenvaltiot toimittavat asetuksen (EY) N:o 1224/2009 33 ja 34 artiklan mukaisesti komissiolle tietoja pyydettyjen kantojen puretuista määristä, niiden on käytettävä liitteessä IV ilmoitettuja kantojen koodeja.

IV LUKU

Joonianmeri, Levantinmeri ja Sisiliansalmi

13 artikla

1.   Tätä artiklaa sovelletaan kaikenlaiseen unionin kalastusalusten harjoittamaan toimintaan ja muuhun unionin kalastustoimintaan, joka liittyy Aristaeomorpha foliacea -katkaravun ja Aristeus antennatus -katkaravun pyyntiin Joonianmerellä, Levantinmerellä ja Sisiliansalmessa.

2.   Niiden pohjatroolareiden enimmäismäärä, joilla on lupa kalastaa pohjakalakantoja, vahvistetaan liitteessä V.

V LUKU

Alboráninmeri

14 artikla

1.   Tätä artiklaa sovelletaan unionin kalastusalusten pitkälläsiimalla ja käsisiimalla harjoittamaan kaupalliseen kalastukseen, joka liittyy pilkkupagellin (Pagellus bogaraveo) pyyntiin Alboráninmerellä.

2.   Enimmäissaalit eivät saa ylittää liitteessä VI vahvistettuja tasoja.

VI LUKU

Mustameri

15 artikla

Kalastusmahdollisuuksien jakaminen kilohailin osalta

1.   Tätä artiklaa sovelletaan kaikenlaiseen unionin kalastusalusten harjoittamaan toimintaan ja muuhun unionin kalastustoimintaan, joka liittyy kilohailin (Sprattus sprattus) pyyntiin Mustallamerellä.

2.   Unionin autonominen kilohailin kiintiö, tällaisen kiintiön jakaminen jäsenvaltioiden kesken ja tarvittaessa siihen toiminnallisesti liittyvät edellytykset vahvistetaan liitteessä VII.

16 artikla

Kalastusmahdollisuuksien jakaminen piikkikampelan osalta

1.   Tätä artiklaa sovelletaan kaikenlaiseen unionin kalastusalusten harjoittamaan toimintaan ja muuhun unionin kalastustoimintaan, joka liittyy piikkikampelan (Scophthalmus maximus) pyyntiin Mustallamerellä.

2.   Unionin vesillä Mustallamerellä sovellettava piikkikampelan TAC ja tällaisen TACin jakaminen jäsenvaltioiden kesken ja tarvittaessa siihen toiminnallisesti liittyvät edellytykset vahvistetaan liitteessä VII.

17 artikla

Piikkikampelaan kohdistuvan pyyntiponnistuksen hallinnointi

Unionin kalastusaluksilla, joilla on lupa kalastaa piikkikampelaa 16 artiklan soveltamisalalla, saa olla aluksen suurimmasta pituudesta riippumatta enintään 180 kalastuspäivää vuodessa.

18 artikla

Piikkikampelaa koskeva kalastuskielto

Unionin kalastusaluksilta on kiellettyä harjoittaa piikkikampelan osalta mitään kalastustoimintaa, mukaan luettuna jälleenlaivaus, aluksella pitäminen, purkaminen aluksesta ja ensimyynti, unionin vesillä Mustallamerellä 15 päivästä huhtikuuta 15 päivään kesäkuuta.

19 artikla

Kalastusmahdollisuuksien jakamista Mustallamerellä koskevat erityiset säännökset

1.   Tämän asetuksen 15 ja 16 artiklassa vahvistettu kalastusmahdollisuuksien jakaminen jäsenvaltioiden kesken ei rajoita seuraavien soveltamista:

a)

asetuksen (EU) N:o 1380/2013 16 artiklan 8 kohdan nojalla tehtävät vaihdot;

b)

asetuksen (EY) N:o 1224/2009 37 artiklan mukaisesti tehtävät vähennykset ja uudelleen jakamiset; ja

c)

asetuksen (EY) N:o 1224/2009 105 ja 107 artiklan nojalla tehtävät vähennykset.

2.   Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 ja 4 artiklaa ei sovelleta silloin, kun jäsenvaltio käyttää asetuksen (EU) N:o 1380/2013 15 artiklan 9 kohdassa säädettyä vuosittaista joustomahdollisuutta.

20 artikla

Tietojen toimittaminen

Kun jäsenvaltiot toimittavat asetuksen (EY) N:o 1224/2009 33 ja 34 artiklan mukaisesti komissiolle tietoja unionin vesillä Mustallamerellä pyydettyjen kilohailin ja piikkikampelan kantojen puretuista määristä, niiden on käytettävä liitteessä VII ilmoitettuja kantojen koodeja.

III OSASTO

LOPPUSÄÄNNÖKSET

21 artikla

Voimaantulo

Tämä asetus tulee voimaan sitä päivää seuraavana päivänä, jona se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Sitä sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2021.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä 28 päivänä tammikuuta 2021.

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja

A. P. ZACARIAS


(1)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1380/2013, annettu 11 päivänä joulukuuta 2013, yhteisestä kalastuspolitiikasta, neuvoston asetusten (EY) N:o 1954/2003 ja (EY) N:o 1224/2009 muuttamisesta sekä neuvoston asetusten (EY) N:o 2371/2002 ja (EY) N:o 639/2004 ja neuvoston päätöksen 2004/585/EY kumoamisesta (EUVL L 354, 28.12.2013, s. 22).

(2)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2019/1022, annettu 20 päivänä kesäkuuta 2019, läntisen Välimeren pohjakalakantoja hyödyntäviä kalastuksia koskevasta monivuotisesta suunnitelmasta ja asetuksen (EU) N:o 508/2014 muuttamisesta (EUVL L 172, 26.6.2019, s. 1).

(3)  Neuvoston asetus (EU) 2019/2236, annettu 16 päivänä joulukuuta 2019, eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Välimerellä ja Mustallamerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuodeksi 2020 (EUVL L 336, 30.12.2019, s. 14).

(4)  Neuvoston asetus (EY) N:o 1100/2007, annettu 18 päivänä syyskuuta 2007, Euroopan ankeriaskannan elvytystoimenpiteistä (EUVL L 248, 22.9.2007, s. 17).

(5)  Neuvoston asetus (EY) N:o 847/96, annettu 6 päivänä toukokuuta 1996, TACien ja kiintiöiden vuosittaiseen hallinnoimiseen liittyvien lisäedellytysten käyttöönottamisesta (EYVL L 115, 9.5.1996, s. 3).

(6)  Neuvoston asetus (EY) N:o 1224/2009, annettu 20 päivänä marraskuuta 2009, unionin valvontajärjestelmästä, jonka tarkoituksena on varmistaa yhteisen kalastuspolitiikan sääntöjen noudattaminen, asetusten (EY) N:o 847/96, (EY) N:o 2371/2002, (EY) N:o 811/2004, (EY) N:o 768/2005, (EY) N:o 2115/2005, (EY) N:o 2166/2005, (EY) N:o 388/2006, (EY) N:o 509/2007, (EY) N:o 676/2007, (EY) N:o 1098/2007, (EY) N:o 1300/2008 ja (EY) N:o 1342/2008 muuttamisesta sekä asetusten (ETY) N:o 2847/93, (EY) N:o 1627/94 ja (EY) N:o 1966/2006 kumoamisesta (EUVL L 343, 22.12.2009, s. 1).

(7)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1343/2011, annettu 13 päivänä joulukuuta 2011, eräistä kalastusta koskevista säännöksistä GFCM:n (Välimeren yleisen kalastuskomission) sopimusalueella ja kalavarojen kestävää hyödyntämistä koskevista hoitotoimenpiteistä Välimerellä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1967/2006 muuttamisesta (EUVL L 347, 30.12.2011, s. 44).


LIITE I

UNIONIN KALASTUSALUSTEN KALASTUSMAHDOLLISUUDET JALOKORALLIN MONIVUOTISEN CFCM-HOITOSUUNNITELMAN PUITTEISSA VÄLIMERELLÄ

Tämän liitteen taulukoissa vahvistetaan jalokorallin kalastuslupien suurin määrä ja enimmäissaaliit Välimerellä.

Viittaukset kalastusalueisiin ovat viittauksia GFCM-alueen maantieteellisiin osa-alueisiin.

Seuraavassa esitetään tämän liitteen soveltamiseksi kalakantojen tieteellisten nimien ja yleiskielisten nimien vastaavuustaulukko:

Tieteellinen nimi

Kolmikirjaiminen koodi

Yleisnimi

Corallium rubrum

COL

Jalokoralli


Taulukko 1

Kalastuslupien suurin määrä (1)

Jäsenvaltio

Jalokoralli

COL

Kreikka

12

Espanja

0 (*1)

Ranska

32

Kroatia

28

Italia

40


Taulukko 2

Enimmäispyyntimäärät ilmaistuna tonneina elopainoa

Laji:

Jalokoralli

Corallium rubrum

Alue:

Unionin vedet Välimerellä – maantieteelliset osa-alueet 1–27

COL/GF1-27

Kreikka

 

1,844

 

Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta

Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta

Espanja

 

0

 (*2)

Ranska

 

1,400

 

Kroatia

 

1,226

 

Italia

 

1,378

 

Unioni

 

5,848

 

TAC

Ei sovelleta/Ei sovittu

 


(1)  Jalokorallin keräämiseen luvan saaneiden alusten ja/tai sukeltajien taikka yhdestä sukeltajasta ja yhdestä aluksesta koostuvien parien määrä.

(*1)  Espanjan vesillä on voimassa väliaikainen jalokorallin kalastuskielto.

(*2)  Espanjan vesillä on voimassa väliaikainen jalokorallin kalastuskielto.


LIITE II

UNIONIN KALASTUSALUSTEN PYYNTIPONNISTUS SILTÄ OSIN KUIN ON KYSE DOLFIINIKANNAN HOIDOSTA VÄLIMERELLÄ

Tämän liitteen taulukossa vahvistetaan niiden unionin kalastusalusten enimmäismäärä, joilla on lupa kalastaa dolfiinia Välimerellä sijaitsevilla kansainvälisillä vesillä.

Viittaukset kalastusalueisiin ovat viittauksia Välimerellä sijaitseviin kansainvälisiin vesiin.

Seuraavassa esitetään tämän liitteen soveltamiseksi kalakantojen tieteellisten nimien ja yleiskielisten nimien vastaavuustaulukko:

Tieteellinen nimi

Kolmikirjaiminen koodi

Yleisnimi

Coryphaena hippurus

DOL

Dolfiini

Kansainvälisillä vesillä toimiville aluksille myönnettävien kalastuslupien suurin määrä

Jäsenvaltio

Dolfiini

DOL

Italia

797

Malta

130


LIITE III

UNIONIN KALASTUSALUSTEN PYYNTIPONNISTUS SILTÄ OSIN KUIN ON KYSE POHJAKALAKANTOJEN HOIDOSTA LÄNTISELLÄ VÄLIMERELLÄ

Tämän liitteen taulukoissa vahvistetaan suurin sallittu pyyntiponnistus (kalastuspäivinä) kantaryhmittäin, sellaisina kuin ne ovat määriteltyinä asetuksen (EU) 2019/1022 1 artiklassa, sekä alusten suurin pituus kaikentyyppisille trooleille (*1), jotka kalastavat pohjakalakantoja läntisellä Välimerellä.

Kaikkiin tässä liitteessä vahvistettuihin suurimpiin sallittuihin pyyntiponnistuksiin sovelletaan asetuksessa (EU) 2019/1022 ja asetuksen (EY) N:o 1224/2009 26–35 artiklassa vahvistettuja sääntöjä.

Viittaukset kalastusalueisiin ovat viittauksia GFCM-alueen maantieteellisiin osa-alueisiin.

Seuraavassa esitetään tämän liitteen soveltamiseksi kalakantojen tieteellisten nimien ja yleiskielisten nimien vastaavuustaulukko:

Tieteellinen nimi

Kolmikirjaiminen koodi

Yleisnimi

Aristaeomorpha foliacea

ARS

Aristaeomorpha foliacea -katkarapu

Aristeus antennatus

ARA

Aristeus antennatus -katkarapu

Merluccius merluccius

HKE

Kummeliturska

Mullus barbatus

MUT

Rusotäplämullo

Nephrops norvegicus

NEP

Keisarihummeri

Parapenaeus longirostris

DPS

Syvänmerenkatkarapu

Suurin sallittu pyyntiponnistus kalastuspäivinä

a)

Alboráninmeri, Baleaarit, Pohjois-Espanja ja Lioninlahti (maantieteelliset osa-alueet 1-2-5-6-7)

Kantaryhmä

Alusten suurin pituus

Espanja

Ranska

Italia

Pyyntiponnistus-ryhmän koodi

Rusotäplämullo maantieteellisillä osa-alueilla 1, 5, 6 ja 7; kummeliturska maantieteellisillä osa-alueilla 1, 5, 6 ja 7; syvänmerenkatkarapu maantieteellisillä osa-alueilla 1, 5 ja 6; keisarihummeri maantieteellisillä osa-alueilla 5 ja 6.

< 12 m

2 072

0

0

EFF1/MED1_TR1

≥ 12 m ja < 18 m

22 260

0

0

EFF1/MED1_TR2

≥ 18 m ja < 24 m

41 766

4 715

0

EFF1/MED1_TR3

≥ 24 m

14 710

5 737

0

EFF1/MED1_TR4

Kantaryhmä

Alusten suurin pituus

Espanja

Ranska

Italia

Pyyntiponnistus-ryhmän koodi

Aristeus antennatus -katkarapu maantieteellisillä osa-alueilla 1, 5, 6 ja 7.

< 12 m

0

0

0

EFF2/MED1_TR1

≥ 12 m ja < 18 m

1 044

0

0

EFF2/MED1_TR2

≥ 18 m ja < 24 m

10 574

0

0

EFF2/MED1_TR3

≥ 24 m

8 488

0

0

EFF2/MED1_TR4

b)

Korsika, Ligurianmeri, Tyrrhenanmeri ja Sardinia (maantieteelliset osa-alueet 8-9-10-11)

Kantaryhmä

Alusten suurin pituus

Espanja

Ranska

Italia

Pyyntiponnistus-ryhmän koodi

Rusotäplämullo maantieteellisillä osa-alueilla 9, 10 ja 11; kummeliturska maantieteellisillä osa-alueilla 9, 10 ja 11; syvänmerenkatkarapu maantieteellisillä osa-alueilla 9, 10 ja 11; keisarihummeri maantieteellisillä osa-alueilla 9 ja 10.

< 12 m

0

191

2 824

EFF1/MED2_TR1

≥ 12 m ja < 18 m

0

764

42 487

EFF1/MED2_TR2

≥ 18 m ja < 24 m

0

191

28 572

EFF1/MED2_TR3

≥ 24 m

0

191

3 813

EFF1/MED2_TR4

Kantaryhmä

Alusten suurin pituus

Espanja

Ranska

Italia

Pyyntiponnistus-ryhmän koodi

Aristaeomorpha foliacea -katkarapu maantieteellisillä osa-alueilla 9, 10 ja 11.

< 12 m

0

0

467

EFF2/MED2_TR1

≥ 12 m ja < 18 m

0

0

3 447

EFF2/MED2_TR2

≥ 18 m ja < 24 m

0

0

2 776

EFF2/MED2_TR3

≥ 24 m

0

0

371

EFF2/MED2_TR4


(*1)  TBB, OTB, PTB, TBN, TBS, TB, OTM, PTM, TMS, TM, OTT, OT, PT, TX, OTP, TSP.


LIITE IV

UNIONIN KALASTUSALUSTEN KALASTUSMAHDOLLISUUDET ADRIANMERELLÄ

Tämän liitteen taulukoissa vahvistetaan kalastusmahdollisuudet kantaryhmittäin tai alusponnistusryhmittäin ja tarvittaessa niihin toiminnallisesti liittyvät edellytykset sekä niiden unionin kalastusalusten enimmäismäärä, joilla on lupa kalastaa pieniä pelagisia lajeja.

Kaikkiin tässä liitteessä vahvistettuihin kalastusmahdollisuuksiin sovelletaan asetuksen (EY) N:o 1224/2009 26–35 artiklassa vahvistettuja sääntöjä.

Viittaukset kalastusalueisiin ovat viittauksia GFCM-alueen maantieteellisiin osa-alueisiin.

Seuraavassa esitetään tämän liitteen soveltamiseksi tieteellisten nimien ja yleiskielisten nimien vastaavuustaulukko:

Tieteellinen nimi

Kolmikirjaiminen koodi

Yleisnimi

Engraulis encrasicolus

ANE

Sardelli

Merluccius merluccius

HKE

Kummeliturska

Mullus barbatus

MUT

Rusotäplämullo

Nephrops norvegicus

NEP

Keisarihummeri

Parapenaeus longirostris

DPS

Syvänmerenkatkarapu

Sardina pilchardus

PIL

Sardiini

Solea solea

SOL

Meriantura

1.

Pienten pelagisten lajien kannat – maantieteelliset osa-alueet 17 ja 18

Enimmäissaaliit ilmaistuna tonneina elopainoa

Laji:

Pienet pelagiset lajit (sardelli ja sardiini)

Engraulis encrasicolus ja Sardina pilchardus

Alue:

Unionin ja kansainväliset vedet GFCM:n maantieteellisillä osa-alueilla 17 ja 18

(SP1/GF1718)

Unioni

96 625

 (1)  (2)

Enimmäissaaliit

Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta

Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta

TAC

Ei sovelletarelevant

Pieniä pelagisia lajeja aktiivisesti kalastavien troolareiden ja kurenuotta-alusten sallittu enimmäiskapasiteetti

Jäsenvaltio

Pyydys

Alusten määrä

kW

GT

Kroatia

PS

249

77 145,52

18 537,72

Italia

PTM-OTM-PS

685

134 556,7

25 852

Slovenia (*1)

PS

4

433,7

38,5

2.

Pohjakalakannat – maantieteelliset osa-alueet 17 ja 18

Suurin sallittu pyyntiponnistus (kalastuspäivinä) niiden troolien tyypin mukaan jaoteltuna, joilla kalastetaan pohjakalakantoja maantieteellisillä osa-alueilla 17 ja 18 (Adrianmeri)

Pyydystyyppi

Kannat

Jäsenvaltio

Pyyntiponnistus (kalastuspäivinä)

Vuosi 2021

Pyyntiponnistus-ryhmän koodi

Troolit (OTB)

Kummeliturska, syvänmerenkatkarapu, keisarihummeri ja rusotäplämullo

Kroatia,

maantieteelliset osa-alueet 17 ja 18

38 148

EFF/MED3_OTB

Italia,

maantieteelliset osa-alueet 17 ja 18

98 898

EFF/MED3_OTB

Slovenia,

maantieteellinen osa-alue 17

 (*2)

EFF/MED3_OTB

Puomitroolit (TBB)

Common sole

Italia

maantieteellinen osa-alue 17

7 910

EFF/MED3_TBB

Pohjakalakantojen kalastamiseen luvan saaneiden pohjatrooli- ja puomitroolialusten laivaston enimmäiskapasiteetti

Jäsenvaltio

Pyydys

Alusten määrä

kW

GT

Kroatia

OTB

495

79 867,99

13 267,99

Italia

OTB-TBB

1 363

260 618,37

47 148

Slovenia (*3)

OTB

11

1 813,00

168,67


(1)  Slovenian osalta määrät perustuvat vuonna 2014 käytettyihin saalismääriin 300 tonnin enimmäismäärään asti.

(2)  Rajoitettu Kroatialle, Italialle ja Slovenialle.

(*1)  Suosituksen GFCM/42/2018/8 15 kohtaa ei sovelleta alle kymmenen aktiivisesti pienten pelagisten lajien kantoja kalastavan kurenuotta-aluksen ja/tai pelagisten troolareiden laivastoihin. Tällöin aktiivisen laivaston kapasiteetti voi kasvaa enintään 50 prosenttia alusten lukumääränä ja bruttovetoisuutena (GT) ja/tai bruttorekisteritonneina (brt) ja kilowatteina (kW) ilmaistuna.

(*2)  Slovenian lipun alla purjehtivat kalastusalukset, jotka käyttävät OTB-pyydystä maantieteellisellä osa-alueella 17, eivät saa ylittää 3 000 kalastuspäivän pyyntiponnistusrajoitusta vuodessa.

(*3)  Suosituksen GFCM/43/2019/5 9 kohdan c alakohtaa ja 28 kohtaa ei sovelleta kansallisiin laivastoihin, jotka harjoittavat OTB-kalastusta ja kalastavat alle 1 000 päivää 9 kohdan c alakohdassa mainitun viitejakson aikana. OTB:ta käyttävän aktiivisen laivaston kalastuskapasiteetti saa kasvaa enintään 50 prosenttia viitekauteen verrattuna.


LIITE V

UNIONIN KALASTUSALUSTEN KALASTUSMAHDOLLISUUDET JOONIANMERELLÄ, LEVANTINMERELLÄ JA SISILIANSALMESSA

Tämän liitteen taulukoissa vahvistetaan niiden unionin kalastusalusten enimmäismäärä, joilla on lupa kalastaa pohjakalakantoja Joonianmerellä, Levantinmerellä ja Sisiliansalmessa.

Viittaukset kalastusalueisiin ovat viittauksia GFCM-alueen maantieteellisiin osa-alueisiin.

Seuraavassa esitetään tämän liitteen soveltamiseksi kalakantojen tieteellisten nimien ja yleiskielisten nimien vastaavuustaulukko:

Tieteellinen nimi

Kolmikirjaiminen koodi

Yleisnimi

Aristaeomorpha foliacea

ARS

Aristaeomorpha foliacea -katkarapu

Aristeus antennatus

ARA

Aristeus antennatus -katkarapu

a)

Suurin pohjatroolialusten määrä, joilla on lupa kalastaa Joonianmerellä (maantieteelliset osa-alueet 19-20-21)

Jäsenvaltio

Aristaeomorpha foliacea -katkarapu unionin vesillä maantieteellisillä osa-alueilla 19, 20 ja 21

Aristeus antennatus -katkarapu unionin vesillä maantieteellisillä osa-alueilla 19, 20 ja 21

Kreikka

263

263

Italia

410

410

Malta

15

15

b)

Suurin pohjatroolialusten määrä, joilla on lupa kalastaa Levantinmerellä (maantieteelliset osa-alueet 24-25-26-27)

Jäsenvaltio

Aristaeomorpha foliacea -katkarapu unionin vesillä maantieteellisillä osa-alueilla 24-25-26-27

Aristeus antennatus -katkarapu unionin vesillä maantieteellisillä osa-alueilla 24-25-26-27

Italia

80

80

Kypros

6

6

c)

Suurin pohjatroolialusten määrä, joilla on lupa kalastaa Sisiliansalmessa (maantieteelliset osa-alueet 12-13-14-15-16)

Jäsenvaltio

Aristaeomorpha foliacea -katkarapu unionin vesillä maantieteellisillä osa-alueilla 12-13-14-15-16

Aristeus antennatus -katkarapu unionin vesillä maantieteellisillä osa-alueilla 12-13-14-15-16

Espanja

2

2

Italia

320

320

Kypros

1

1

Malta

15

15


LIITE VI

UNIONIN KALASTUSALUSTEN KALASTUSMAHDOLLISUUDET ALBORÁNINMERELLÄ

Enimmäissaaliit pitkälläsiimalla ja käsisiimalla ilmaistuna tonneina elopainoa

Laji:

Pilkkubagelli

Pagellus bogaraveo

Alue:

Unionin vedet Alboráninmerellä – maantieteelliset osa-alueet 1–3

SBR/GF1-3

Espanja

 

225

Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta

Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta

Unioni

 

225

TAC

Ei sovelleta/Ei sovittu


LIITE VII

UNIONIN KALASTUSALUSTEN KALASTUSMAHDOLLISUUDET MUSTALLAMERELLÄ

Tämän liitteen taulukoissa vahvistetaan TACit ja kiintiöt ilmaistuna tonneina elopainoa kantaa kohden ja tarvittaessa niihin toiminnallisesti liittyvät edellytykset.

Kaikkiin tässä liitteessä vahvistettuihin kalastusmahdollisuuksiin sovelletaan asetuksen (EY) N:o 1224/2009 26–35 artiklassa vahvistettuja sääntöjä.

Viittaukset kalastusalueisiin ovat viittauksia GFCM-alueen maantieteellisiin osa-alueisiin.

Seuraavassa esitetään tämän liitteen soveltamiseksi tieteellisten nimien ja yleiskielisten nimien vastaavuustaulukko:

Tieteellinen nimi

Kolmikirjaiminen koodi

Yleisnimi

Sprattus sprattus

SPR

Kilohaili

Scophthalmus maximus

TUR

Piikkikampela


Laji:

Kilohaili

Sprattus sprattus

Alue:

Unionin vedet Mustallamerellä – maantieteellinen osa-alue 29

(SPR/F3742C)

Bulgaria

 

 

8 032,50

Analyyttinen kiintiö

Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta

Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta

Romania

 

 

3 442,50

Unioni

 

 

11 475

TAC

Ei sovelleta/Ei sovittu


Laji:

Piikkikampela

Scophthalmus maximus

Alue:

Unionin vedet Mustallamerellä – maantieteellinen osa-alue 29

(TUR/F3742C)

Bulgaria

75

 

Analyyttinen TAC

Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta

Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta

Romania

75

 

Unioni

150

 (*1)

TAC

857

 


(*1)  Kalastus, mukaan lukien jälleenlaivaaminen, aluksella pitäminen, purkaminen ja ensimyynti, on kielletty 15.4.–15.6.2021.