31995D0207

95/207/EY: Neuvoston päätös, tehty 1 päivänä kesäkuuta 1995, yhteisön takuun myöntämisestä Euroopan investointipankille Etelä-Afrikan investointihankkeista johtuvien menetysten varalta

Virallinen lehti nro L 131 , 15/06/1995 s. 0031 - 0032


NEUVOSTON PÄÄTÖS,

tehty 1 päivänä kesäkuuta 1995,

yhteisön takuun myöntämisestä Euroopan investointipankille Etelä-Afrikan investointihankkeista johtuvien menetysten varalta (95/207/EY)

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 235 artiklan,

ottaa huomioon komission ehdotuksen (1),

ottaa huomioon Euroopan parlamentin lausunnon (2),

sekä katsoo, että

neuvosto on hyväksynyt 19 päivänä joulukuuta 1994 Euroopan yhteisön ja Etelä-Afrikan tasavallan välisen yhteistyösopimuksen (3), jolla pyritään edistämään sopusointuista, kestävää ja tasapainoista sosiaalista ja taloudellista kehitystä ja jolla sopimuspuolet sitoutuvat vahvistamaan yhteistyötään toimivaltansa rajoissa,

Etelä-Afrikka toteuttaa tärkeitä poliittisia, taloudellisia ja sosiaalisia uudistuksia,

Euroopan investointipankki, jäljempänä "pankki", voi myöntää lainoja omista varoistaan edistääkseen näin uudistusten toteuttamista,

taloudelliset uudistukset auttavat ratkaisevasti keskinäisesti hyödyttävien taloudellisten ja kaupallisten siteiden nopeaa vakiinnuttamista tämän maan ja yhteisön välillä,

pääomainvestointien tarve tässä maassa on huomattava; tarvittavat investoinnit edellyttävät ulkopuolista rahoitusta ja pankki voi osallistua yhteistyöhön merkittävällä tavalla,

Eurooppa-neuvosto on tehnyt 29 päivänä lokakuuta 1993 päätöksen yhteistoiminnasta Etelä-Afrikan tukemisesta siirtymävaiheen aikana sen pyrkimyksissä kansanvaltaiseksi ja monirotuiseksi valtioksi,

neuvosto on hyväksynyt 19 päivänä huhtikuuta 1994 sarjan välittömästi sovellettavia toimenpiteitä esitettäväksi demokraattisten ja monirotuisten vaalien jälkeen 26-28 päivänä huhtikuuta 1994 muodostettavalle Etelä-Afrikan hallitukselle,

neuvosto kehottaa pankkia aloittamaan toimintansa Etelä-Afrikan investointihankkeissa tarjoamalla sille tässä päätöksessä määrätyn takuun,

tämä takuu on takuurahaston perustamisesta ulkosuhteisiin liittyville hankkeille 31 päivänä lokakuuta 1994 annetussa neuvoston asetuksessa (EY, Euratom) N:o 2728/94 (4) vahvistettujen edellytysten alainen,

pankin ja komission olisi vahvistettava tämän takuun myöntämisen ehdot, ja

tämän päätöksen hyväksymiseksi ainoat perustamissopimuksen antamat toimintavaltuudet ovat 235 artiklan määräykset,

ON PÄÄTTÄNYT SEURAAVAA:

1 artikla

Yhteisö antaa Euroopan investointipankille täysimääräisen takuun mahdollisten tappioiden varalta, jos se ei saa suositusta Etelä-Afrikassa toteutettuihin investointihankkeisiin tavanomaisin ehdoin myönnettyjä lainoja vastaaville maksuille.

Takuu kattaa enintään 300 miljoonan ecun suuruiset myönnetyt lainat kahden vuoden ajaksi tämän päätöksen voimaantulosta alkaen. Jos tämän ajanjakson päätyttyä pankin myöntämien lainojen kokonaismäärä on jäänyt edellä mainittua määrää pienemmäksi, kaksivuotiskautta pidennetään automaattisesti kuudella kuukaudella.

2 artikla

Komissio antaa kuuden kuukauden välein Euroopan parlamentille ja neuvostolle selvityksen takuun kohteena olevien lainojen käytöstä. Pankki toimittaa säännöllisesti komissiolle kaikki tähän tarkoitukseen tarvittavat tiedot.

3 artikla

Komissio antaa Euroopan parlamentille ja neuvostolle vuosittain tiedot lainatoimenpiteistä ja esittää samanaikaisesti järjestelmän toimintaa ja kyseisellä alueella toimivien rahoituslaitosten yhteensovittamista koskevan arvioinnin.

4 artikla

Pankki ja komissio vahvistavat ehdot, joiden mukaisesti takuu myönnetään.

5 artikla

Tämä päätös tulee voimaan sinä päivänä, jona se julkaistaan Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä.

Tehty Luxemburgissa 1 päivänä kesäkuuta 1995.

Neuvoston puolesta

J. GODFRAIN

Puheenjohtaja

(1) EYVL N:o C 373, 29.12.1994, s. 1

(2) Lausunto annettu 1 päivänä kesäkuuta 1995 (sitä ei ole vielä julkaistu virallisessa lehdessä)

(3) EYVL N:o L 341, 30.12.1994, s. 61

(4) EYVL N:o L 293, 12.11.1994, s. 1