Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Montenegron tasavallan välisellä vakautus- ja assosiaatiosopimuksella perustetussa vakautus- ja assosiaationeuvostossa esitettävästä Euroopan unionin kannasta käsitteen ”alkuperätuotteet” määrittelyä ja hallinnollisen yhteistyön menetelmiä koskevan mainitun sopimuksen pöytäkirjan N:o 3 korvaamiseen uudella pöytäkirjalla, jossa alkuperäsääntöjen osalta viitataan etuuskohteluun oikeuttavia Paneurooppa–Välimeri-alkuperäsääntöjä koskevaan alueelliseen yleissopimukseen /* COM/2014/0270 final - 2014/0143 (NLE) */
PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Etuuskohteluun oikeuttavia
Paneurooppa–Välimeri-alkuperäsääntöjä koskevassa alueellisessa
yleissopimuksessa[1],
jäljempänä ”yleissopimus”, vahvistetaan sellaisten tavaroiden alkuperää
koskevat määräykset, joilla käydään kauppaa sopimuspuolten välillä tehtyjen
asiaankuuluvien sopimusten nojalla. Sekä EU että Montenegro allekirjoittivat
yleissopimuksen 15. kesäkuuta 2011. EU talletti hyväksymiskirjansa yleissopimuksen
tallettajalle 26. maaliskuuta 2012 ja Montenegro 2. heinäkuuta 2012. Näin ollen
yleissopimus tuli voimaan sen 10 artiklan 3 kohdan mukaisesti EU:n osalta 1.
toukokuuta 2012 ja Montenegron osalta 1. syyskuuta 2012. Yleissopimuksen 6 artiklassa määrätään, että
kukin sopimuspuoli toteuttaa asianmukaiset toimenpiteet varmistaakseen
yleissopimuksen tosiasiallisen soveltamisen. Tämän vuoksi Euroopan yhteisöjen
ja niiden jäsenvaltioiden sekä Montenegron välisellä vakautus- ja
assosiaatiosopimuksella[2]
perustetun vakautus- ja assosiaationeuvoston olisi annettava päätös, jolla
korvataan käsitteen ”alkuperätuotteet” määrittelyä ja hallinnollisen yhteistyön
menetelmiä koskeva pöytäkirja N:o 3 uudella pöytäkirjalla, jossa
alkuperäsääntöjen osalta viitataan yleissopimukseen. Neuvoston olisi
vahvistettava vakautus- ja assosiaationeuvostossa esitettävä EU:n kanta. 2. INTRESSITAHOJEN KUULEMINEN
JA VAIKUTUSTEN ARVIOINTI EU:n jäsenvaltioita kuultiin neuvoston
päätösluonnoksesta tullikoodeksikomitean alkuperäjaostossa 13. toukokuuta 2013.
Yleissopimuksen sopimuspuolia kuultiin Paneurooppa–Välimeri-työryhmän
kokouksessa 14. ja 15. toukokuuta 2013. Ulkopuolisten asiantuntijoiden käyttö ei ollut
tarpeen. Vaikutusten arviointia ei myöskään tarvinnut tehdä, koska ehdotetut
muutokset ovat luonteeltaan teknisiä eivätkä ne vaikuta voimassa olevan
alkuperäsääntöjä koskevan pöytäkirjan sisältöön. 3. EHDOTUKSEEN LIITTYVÄT
OIKEUDELLISET NÄKÖKOHDAT Neuvoston päätöksen oikeusperusta on Euroopan
unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 207 artiklan 4 kohdan ensimmäinen
alakohta yhdessä sen 218 artiklan 9 kohdan kanssa. Ehdotus kuuluu unionin yksinomaiseen
toimivaltaan. Toissijaisuusperiaatetta ei sen vuoksi sovelleta. Ehdotettu sääntelytapa: neuvoston päätös. 2014/0143 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden
sekä Montenegron tasavallan välisellä vakautus- ja assosiaatiosopimuksella
perustetussa vakautus- ja assosiaationeuvostossa esitettävästä Euroopan unionin
kannasta käsitteen ”alkuperätuotteet” määrittelyä ja hallinnollisen yhteistyön
menetelmiä koskevan mainitun sopimuksen pöytäkirjan N:o 3 korvaamiseen uudella
pöytäkirjalla, jossa alkuperäsääntöjen osalta viitataan etuuskohteluun
oikeuttavia Paneurooppa–Välimeri-alkuperäsääntöjä koskevaan alueelliseen
yleissopimukseen EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta
tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 207 artiklan 4 kohdan ensimmäisen
alakohdan yhdessä sen 218 artiklan 9 kohdan kanssa, ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen, sekä katsoo seuraavaa: (1) Euroopan yhteisöjen ja niiden
jäsenvaltioiden sekä Montenegron tasavallan välisessä vakautus- ja
assosiaatiosopimuksen[3],
jäljempänä ’sopimus’, pöytäkirja N:o 3, jäljempänä ’pöytäkirja N:o 3’, koskee
käsitteen ”alkuperätuotteet” määrittelyä ja hallinnollisen yhteistyön
menetelmiä. (2) Etuuskohteluun oikeuttavia
Paneurooppa–Välimeri-alkuperäsääntöjä koskevassa alueellisessa
yleissopimuksessa[4],
jäljempänä ’yleissopimus’, vahvistetaan sellaisten tavaroiden alkuperää
koskevat määräykset, joilla käydään kauppaa sopimuspuolten välillä tehtyjen asiaankuuluvien
sopimusten nojalla. Eurooppa-neuvoston kesäkuussa 2003 vahvistamassa
Thessalonikin toimintasuunnitelmassa Montenegroa ja muita vakautus- ja
assosiaatioprosessiin osallistuvia Länsi-Balkanin maita pyydettiin liittymään
paneurooppalaiseen diagonaalisen alkuperäkumulaation järjestelmään. Niitä
pyydettiin liittymään yleissopimukseen lokakuussa 2007 pidetyn
Euro–Välimeri-ministerikonferenssin päätöksellä. (3) EU ja Montenegro
allekirjoittivat yleissopimuksen 15 päivänä kesäkuuta 2011. (4) EU talletti
hyväksymiskirjansa yleissopimuksen tallettajalle 26 päivänä maaliskuuta 2012 ja
Montenegro 2 päivänä heinäkuuta 2012. Näin ollen yleissopimus tuli voimaan sen
10 artiklan 3 kohdan mukaisesti EU:n osalta 1 päivänä toukokuuta 2012 ja
Montenegron osalta 1 päivänä syyskuuta 2012. (5) Yleissopimuksen 6 artiklassa
määrätään, että kukin sopimuspuoli toteuttaa asianmukaiset toimenpiteet
varmistaakseen yleissopimuksen tosiasiallisen soveltamisen. Tämän vuoksi
sopimuksella perustetun vakautus- ja assosiaationeuvoston olisi annettava
päätös, jolla pöytäkirja N:o 3 korvataan uudella pöytäkirjalla, jossa
alkuperäsääntöjen osalta viitataan yleissopimukseen. (6) Euroopan unionin olisi sen
vuoksi esitettävä liitteenä olevassa päätösluonnoksessa vahvistettu kanta
vakautus- ja assosiaationeuvostossa, ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN: 1 artikla Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden
sekä Montenegron tasavallan välisellä vakautus- ja assosiaatiosopimuksella
perustetussa vakautus- ja assosiaationeuvostossa esitettävä Euroopan unionin
kanta käsitteen ”alkuperätuotteet” määrittelyä ja hallinnollisen yhteistyön
menetelmiä koskevan mainitun sopimuksen pöytäkirjan N:o 3 korvaamiseen uudella
pöytäkirjalla, jossa alkuperäsääntöjen osalta viitataan etuuskohteluun
oikeuttavia Paneurooppa–Välimeri-alkuperäsääntöjä koskevaan alueelliseen
yleissopimukseen, vahvistetaan liitteenä olevassa vakautus- ja
assosiaationeuvoston päätösluonnoksessa. Unionin edustajat vakautus- ja
assosiaationeuvostossa voivat sopia vähäisistä muutoksista päätösluonnokseen
ilman neuvoston asiasta antamaa uutta päätöstä. 2 artikla Vakautus- ja assosiaationeuvoston päätös
julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä. 3 artikla Tämä päätös tulee voimaan päivänä, jona se
hyväksytään. Tehty Brysselissä Neuvoston
puolesta Puheenjohtaja [1] EUVL L 54, 26.2.2013, s. 4. [2] EUVL L 108, 29.4.2010, s. 3. [3] EUVL L 108, 29.4.2010, s. 3. [4] EUVL L 54, 26.2.2013, s. 4. LIITE Luonnos
EU:N JA MONTENEGRON VÄLISEN VAKAUTUS- JA ASSOSIAATIONEUVOSTON PÄÄTÖS N:o [...] annettu […] päivänä
[…] kuuta […], Euroopan yhteisöjen
ja niiden jäsenvaltioiden sekä Montenegron tasavallan välisen vakautus- ja
assosiaatiosopimuksen käsitteen ”alkuperätuotteet” määrittelyä ja
hallinnollisen yhteistyön menetelmiä koskevan pöytäkirjan N:o 3 muuttamisesta Vakautus- ja assosiaationeuvosto, joka ottaa huomioon Luxemburgissa 15 päivänä
lokakuuta 2007 allekirjoitetun Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden
sekä Montenegron tasavallan välisen vakautus- ja assosiaatiosopimuksen[1], jäljempänä ’sopimus’,
ja erityisesti sen 44 artiklan, ottaa huomioon käsitteen ”alkuperätuotteet”
määrittelyä ja hallinnollisen yhteistyön menetelmiä koskevan sopimuksen
pöytäkirjan N:o 3, jäljempänä ’pöytäkirja N:o 3’, sekä katsoo seuraavaa: (1)
Sopimuksen 44 artiklassa viitataan pöytäkirjaan N:o
3, jossa vahvistetaan alkuperäsäännöt sekä EU:n, Montenegron, Turkin ja muiden
Euroopan unionin vakautus- ja assosiaatioprosessiin osallistuvien maiden ja
alueiden välinen alkuperäkumulaatio. (2)
Pöytäkirjassa N:o 3 olevassa 39 artiklassa
määrätään, että 119 artiklassa säädetty vakautus- ja assosiaationeuvosto voi
päättää mainitun pöytäkirjan määräysten muuttamisesta. (3)
Etuuskohteluun oikeuttavia
Paneurooppa–Välimeri-alkuperäsääntöjä koskevan alueellisen yleissopimuksen[2], jäljempänä
’yleissopimus’, tarkoituksena on korvata Paneurooppa–Välimerivyöhykkeen maiden
välillä tällä hetkellä voimassa olevat alkuperäsääntöpöytäkirjat yhdellä oikeudellisella
asiakirjalla. Eurooppa-neuvoston kesäkuussa 2003 vahvistamassa Thessalonikin
toimintasuunnitelmassa Montenegroa ja muita vakautus- ja assosiaatioprosessiin
osallistuvia Länsi-Balkanin maita pyydettiin liittymään paneurooppalaiseen
diagonaalisen alkuperäkumulaation järjestelmään. Niitä pyydettiin liittymään
yleissopimukseen lokakuussa 2007 pidetyn Euro–Välimeri-ministerikonferenssin
päätöksellä. (4)
EU ja Montenegro allekirjoittivat yleissopimuksen
15 päivänä kesäkuuta 2011. (5)
EU talletti hyväksymiskirjansa yleissopimuksen
tallettajalle 26 päivänä maaliskuuta 2012 ja Montenegro 2 päivänä heinäkuuta
2012. Näin ollen yleissopimus tuli voimaan sen 10 artiklan 3 kohdan mukaisesti
EU:n osalta 1 päivänä toukokuuta 2012 ja Montenegron osalta 1 päivänä syyskuuta
2012. (6)
Jos kaikki kumulaatioalueen sopimuspuolet eivät
siirry kohti yleissopimusta yhtäaikaisesti, tämä ei saa johtaa tilanteeseen,
joka on epäsuotuisampi kuin pöytäkirjan mukainen aiempi tilanne. (7)
Sen vuoksi sopimuksen pöytäkirjaa N:o 3 olisi
muutettava siten, että siinä viitataan yleissopimukseen, ON PÄÄTTÄNYT
SEURAAVAA: 1 artikla Korvataan käsitteen ”alkuperätuotteet”
määrittelyä ja hallinnollisen yhteistyön menetelmiä koskeva sopimuksen
pöytäkirja N:o 3 tämän päätöksen liitteenä olevalla tekstillä. 2 artikla Tämä päätös tulee voimaan päivänä, jona se
hyväksytään. Sitä sovelletaan [1 päivästä syyskuuta 2014]. Tehty Vakautus-
ja assosiaationeuvoston puolesta Puheenjohtaja Liite Pöytäkirja
N:o 3 käsitteen
”alkuperätuotteet” määrittelystä ja hallinnollisen yhteistyön menetelmistä 1 artikla Sovellettavat
alkuperäsäännöt Tämän sopimuksen täytäntöönpanemiseksi
sovelletaan etuuskohteluun oikeuttavia Paneurooppa–Välimeri-alkuperäsääntöjä
koskevan alueellisen yleissopimuksen[3],
jäljempänä ’yleissopimus’, lisäystä I ja lisäyksen II asiaankuuluvia
määräyksiä. Kaikki etuuskohteluun oikeuttavia
Paneurooppa–Välimeri-alkuperäsääntöjä koskevan alueellisen yleissopimuksen
lisäyksessä I ja lisäyksen II asiaankuuluvissa määräyksissä olevat viittaukset
”asiaankuuluvaan yleissopimukseen” katsotaan viittauksiksi tähän sopimukseen. 2 artikla Riitojen
ratkaiseminen Jos yleissopimuksen lisäyksessä I olevassa 32
artiklassa määrätyistä tarkastusmenettelyistä syntyy riita, jota tarkastusta
pyytävät ja sen suorittamisesta vastuussa olevat tulliviranomaiset eivät pysty
keskenään sopimaan, asia saatetaan vakautus- ja assosiaationeuvoston
ratkaistavaksi. Tuojan ja tuojamaan tulliviranomaisten väliset
riidat ratkaistaan aina kyseisen maan lainsäädännön mukaisesti. 3 artikla Pöytäkirjan
muuttaminen Vakautus- ja assosiaationeuvosto voi päättää
muuttaa tämän pöytäkirjan määräyksiä. 4 artikla Sopimuksen
irtisanominen 1. Jos joko EU tai Montenegro ilmoittaa
kirjallisesti yleissopimuksen tallettajalle aikeestaan irtisanoa yleissopimus
sen 9 artiklan mukaisesti, EU ja Montenegro aloittavat viipymättä
alkuperäsääntöjä koskevat neuvottelut tämän sopimuksen täytäntöönpanemiseksi. 2. Yleissopimuksen lisäyksen I ja soveltuvin
osin sen lisäyksen II asiaankuuluvia määräyksiä, sellaisina kuin niitä
sovelletaan irtisanomishetkellä, sovelletaan edelleen tähän sopimukseen
tällaisten uudelleen neuvoteltujen alkuperäsääntöjen voimaantuloon asti.
Yleissopimuksen lisäyksen I ja soveltuvin osin sen lisäyksen II asiaankuuluvia
määräyksiä tulkitaan kuitenkin irtisanomishetkellä siten, että ainoastaan EU:n
ja Montenegron välinen kahdenvälinen kumulaatio on sallittua. 5 artikla Siirtymämääräykset
– kumulaatio 1. Sen estämättä, mitä yleissopimuksen
lisäyksessä I olevassa 3 artiklassa määrätään, tämän sopimuksen[4], sellaisena kuin se on
sopimuspuolten tehdessä sen lopullisesti, pöytäkirjassa N:o 3 olevassa 3 ja 4
artiklassa määrätyn kumulaation soveltamista jatketaan EU:n ja Montenegron
välillä siihen saakka, kun yleissopimuksen soveltaminen on aloitettu kaikkien 3
ja 4 artiklassa lueteltujen sopimuspuolen osalta. 2. Sen estämättä, mitä yleissopimuksen
lisäyksessä I olevan 16 artiklan 5 kohdassa ja 21 artiklan 3 kohdassa
määrätään, silloin kun kumulaatioon osallistuvien joukossa on ainoastaan
EFTA-valtioita, Färsaaret, EU, Turkki ja vakautus- ja assosiaatioprosessiin
osallistuvia maita tai alueita, alkuperäselvityksenä voidaan käyttää
EUR.1-tavaratodistusta tai alkuperäilmoitusta. [1] EUVL L 108, 29.4.2010, s. 3. [2] EUVL L 54, 26.2.2013, s. 4. [3] EUVL L 54, 26.2.2013, s. 4. [4] EUVL L 108, 29.4.2010, s. 3.