(ks. 27 kohta)

(ks. 28 kohta)

(ks. 47 kohta)

(ks. 48 kohta)

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (viides jaosto)
29 päivänä huhtikuuta 2004(1)

Muutoksenhaku – Kilpailu – Sokerimarkkinat – EY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohta (josta on tullut EY 81 artiklan 1 kohta) – Kartelli – Vaikutus jäsenvaltioiden väliseen kauppaan – Sakko – Oikeasuhtaisuus

Asiassa C-359/01 P,

British Sugar plc, kotipaikka Peterborough (Yhdistynyt kuningaskunta), edustajinaan T. Sharpe, QC, barrister D. Jowell ja solicitor A. Nourry, prosessiosoite Luxemburgissa,

valittajana,

jossa valittaja vaatii muutoksenhaussaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen (neljäs jaosto) yhdistetyissä asioissa T-202/98, T-204/98 ja T-207/98, Tate & Lyle ym. vastaan komissio, 12.7.2001 antaman tuomion (Kok. 2001, s. II-2035) kumoamista

ja jossa vastapuolina ovat

Tate & Lyle plc, kotipaikka Lontoo (Yhdistynyt kuningaskunta), jaNapier Brown & Co. Ltd, kotipaikka Lontoo (Yhdistynyt kuningaskunta),

kantajina ensimmäisessä oikeusasteessa,

Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehenään K. Wiedner, avustajanaan barrister N. Khan, prosessiosoite Luxemburgissa,

vastaajana ensimmäisessä oikeusasteessa,

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN (viides jaosto),,

toimien kokoonpanossa: P. Jann, joka hoitaa viidennen jaoston puheenjohtajan tehtäviä, sekä tuomarit C. W. A Timmermans ja S. von Bahr (esittelevä tuomari),

julkisasiamies: C. Stix-Hackl,
kirjaaja: johtava hallintovirkamies L. Hewlett,

kuultuaan asianosaisten 10.7.2003 pidetyssä istunnossa, jossa British Sugar plc:n edustajina olivat T. Sharpe ja solicitor K. Fisher ja komission asiamiehinä olivat K. Wiedner ja N. Khan, esittämät suulliset huomautukset,

kuultuaan julkisasiamiehen 21.10.2003 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,

on antanut seuraavan

tuomion

”1

Yhteisön sokerialan markkinajärjestelyn tavoitteena on yhteisön sokerintuotannon tukeminen ja suojaaminen. Järjestely kattaa vähimmäishinnan, johon yhteisön tuottaja voi aina myydä sokeria viranomaisille, ja kynnyshinnan, jolla sokeria, johon ei sovelleta kiintiöitä, voidaan tuoda yhteisön ulkopuolisista maista.

2

Yhteisön tuotannon tuki takuuhinnoin rajoittuu kuitenkin kansallisiin tuotantokiintiöihin (A‑ ja B‑kiintiöt), jotka neuvosto määrittelee kullekin jäsenvaltiolle, joka jakaa ne tämän jälkeen tuottajiensa kesken. B‑kiintiöön kuuluvasta sokerista peritään A‑kiintiöön kuuluvaa korkeampi tuotantomaksu. A‑ ja B‑kiintiöt ylittävään sokerintuotantoon viitataan nimikkeellä C‑sokeri, ja se voidaan myydä Euroopan yhteisössä vasta, kun sitä on varastoitu 12 kuukauden ajan. Yhteisön ulkopuolelle suuntautuvalle viennille myönnetään C‑sokeria lukuun ottamatta vientitukea. Koska vientituettu myynti on tavallisesti edullisempi vaihtoehto kuin myyminen interventiojärjestelmässä, yhteisön tuotannon ylijäämä saadaan myytyä yhteisön ulkopuolelle.

3

British Sugar on Yhdistyneen kuningaskunnan ainoa jalostaja, joka valmistaa sokeria sokerijuurikkaasta, ja sille on myönnetty Yhdistyneen kuningaskunnan koko sokerijuurikaskiintiö, joka on 1 144 000 tonnia. Tate & Lyle ostaa Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren alueen maista (AKT-maista) ruokosokeria, jonka se sitten jalostaa.

4

Ison-Britannian sokerimarkkinat ovat luonteeltaan oligopolistiset. Yhteisön sokerimarkkinajärjestelyn vuoksi Tate & Lyle kärsii kuitenkin British Sugariin nähden rakenteellisesta haitasta, ja on riidatonta, että British Sugarilla on Ison-Britannian markkinoilla määräävä asema. British Sugarin ja Tate & Lylen yhteenlaskettu tuotantomäärä kattaa sokerin kokonaiskysynnän Isossa-Britanniassa lähes kokonaan.

5

Eräs lisätekijä, joka vaikuttaa kilpailuun Ison-Britannian sokerimarkkinoilla, ovat sokerikauppiaat. Kauppiaat toimivat kahdella tavalla, joko omaan lukuunsa, jolloin ne ostavat sokeria irtotavarana British Sugarilta, Tate & Lylelta tai maahantuojilta ja myyvät sen edelleen, tai muiden lukuun, jolloin ne vastaavat tilausten käsittelystä, asiakkaiden laskuttamisesta toimeksiantajan puolesta ja saatavien perinnästä. Kauppiaiden toimiessa muiden lukuun hinta ja toimitusehtoneuvottelut käydään suoraan British Sugarin tai Tate & Lylen ja lopullisen asiakkaan välillä, vaikka kauppiaat ovat lähes aina tietoisia sovituista hinnoista.

– –

6

British Sugar harjoitti vuosina 1984–1986 hintasotaa, joka johti epätavallisen alhaisiin hintoihin teollisuuskäyttöön ja vähittäismyyntiin tarkoitetun sokerin markkinoilla. Vuonna 1986 sokerikauppias Napier Brown teki komissiolle uudelleen kantelun, jonka se oli alun perin tehnyt vuonna 1980 ja jossa se ilmoitti, että British Sugar oli käyttänyt väärin määräävää markkina-asemaansa ja rikkonut EY:n perustamissopimuksen 86 artiklaa (josta on tullut EY 82 artikla).

7

Komissio osoitti 8.7.1986 British Sugarille väliaikaisia toimenpiteitä koskevan väitetiedoksiannon, jonka tarkoituksena oli lopettaa perustamissopimuksen 86 artiklan rikkominen. British Sugar ehdotti 5.8.1986 komissiolle sitoumuksia tulevista menettelytavoistaan (jäljempänä sitoumukset), ja komissio hyväksyi ne 7.8.1986 päivätyllä kirjeellään.

8

Napier Brownin tekemän kantelun perusteella aloitettu menettely päätettiin perustamissopimuksen 86 artiklan mukaisesta menettelystä (IV/30.178 – Napier Brown – British Sugar) 18 päivänä heinäkuuta 1988 tehdyllä komission päätöksellä 88/518/ETY (EYVL L 284, s. 41), jossa British Sugarin todettiin rikkoneen perustamissopimuksen 86 artiklaa ja jossa sille määrättiin sakko.

9

Tällä välin British Sugarin ja Tate & Lylen edustajien välillä 20.6.1986 pidetyssä kokouksessa British Sugar ilmoitti lopettavansa hintasodan teollisuuskäyttöön ja vähittäismyyntiin tarkoitetun sokerin markkinoilla Yhdistyneessä kuningaskunnassa.

10

Tämän kokouksen jälkeen 13.7.1990 mennessä pidettiin 18 teollisuuskäyttöön tarkoitetun sokerin hintoja koskevaa kokousta, joihin osallistuivat myös Yhdistyneen kuningaskunnan tärkeimpien sokerikauppiaiden (jäljempänä kauppiaat) Napier Brownin ja James Budgett Sugarsin edustajat. Näissä kokouksissa British Sugar antoi kaikille kokouksen osanottajille tietoja tulevista hinnoistaan. Yhdessä kokouksessa British Sugar jakoi lisäksi muille kokouksen osanottajille hinnoittelutaulukon, jossa teollisuuskäyttöön tarkoitetut sokerin hinnat määriteltiin suhteessa ostomäärään.

11

Lisäksi Tate & Lyle ja British Sugar kokoontuivat 9.5.1990 mennessä kahdeksan kertaa neuvotellakseen vähittäismyyntiin tarkoitetun sokerin hinnoista. British Sugar toimitti hinnastonsa Tate & Lylelle kolmesti – kerran viisi päivää ja kerran kaksi päivää ennen hintojen virallista ilmoittamista.

12

Tate & Lyle lähetti Yhdistyneen kuningaskunnan kilpailuvirastolle (Office of Fair Trading) 16.7.1990 ja 29.8.1990 kaksi kirjettä sekä jäljennökset näistä kirjeistä komissiolle, minkä jälkeen komissio aloitti 4.5.1992 menettelyn British Sugaria, Tate & Lylea, Napier Brownia, James Budgett Sugarsia ja joitakin manner-Euroopan sokerintuottajia vastaan ja lähetti näille 12.6.1992 väitetiedoksiannon, jossa käsiteltiin EY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan (josta on tullut EY 81 artiklan 1 kohta) ja 86 artiklan rikkomista.

13

Komissio lähetti 18.8.1995 British Sugarille, Tate & Lylelle, James Budgett Sugarsille ja Napier Brownille toisen väitetiedoksiannon, jonka sisältö oli 12.6.1992 päivättyä väitetiedoksiantoa suppeampi, koska siinä käsiteltiin ainoastaan EY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan rikkomista.

14

Komissio teki 14.10.1998 päätöksen 1999/210/EY EY:n perustamissopimuksen 85 artiklan mukaisesta menettelystä (Asia IV/F 3/33.708 – British Sugar plc, asia IV/F 3/33.709 – Tate & Lyle plc, asia IV/F 3/33.710 – Napier Brown & Company Ltd, asia IV/F 3/33.711 – James Budgett Sugars Ltd) (EYVL 1999, L 76, 22.3.1998, s. 1; jäljempänä riidanalainen päätös). Tässä British Sugarille, Tate & Lylelle, James Budgett Sugarsille ja Napier Brownille osoitetussa päätöksessä komissio totesi, että nämä olivat rikkoneet perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa, ja määräsi päätöksen 3 artiklassa British Sugarille 39,6 miljoonan ecun sakot ja Tate & Lylelle 7 miljoonan ecun sakot 85 artiklan 1 kohdan rikkomisesta teollisuuskäyttöön tarkoitetun ja vähittäismyyntiin tarkoitetun sokerin markkinoilla sekä Napier Brownille 1,8 miljoonan ecun sakot [perustamissopimuksen] 85 artiklan 1 kohdan rikkomisesta teollisuuskäyttöön tarkoitetun sokerin markkinoilla.”

”78

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesti on niin, että jotta yritysten välinen sopimus tai yhdenmukaistettu menettelytapa voisi vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, on oltava nähtävissä riittävällä todennäköisyydellä ja objektiivisten oikeudellisten tai tosiasiallisten seikkojen perusteella, että se voi vaikuttaa välillisesti tai välittömästi, tosiasiallisesti tai mahdollisesti jäsenvaltioiden väliseen kauppaan tavalla, joka voisi haitata jäsenvaltioiden välisten yhtenäismarkkinoiden tavoitteiden toteuttamista (ks. asia 5/69, Völk, tuomio 9.7.1969, Kok. 1969, s. 295, Kok. Ep. I, s. 407, 5 kohta; yhdistetyt asiat 209/78-215/78 ja 218/78, Van Landewick ym. v. komissio, tuomio 29.10.1980, Kok. 1980, s. 3125, Kok. Ep. V, s. 355, 171 kohta; yhdistetyt asiat C‑89/85, C‑104/85, C‑114/85, C-116/85, C-117/85 ja C-125/85-C-129/85, Ahlström Osakeyhtiö, tuomio 31.3.1993, Kok. 1993, s. I‑1307, Kok. Ep. XIV, s. I‑123, 143 kohta; asiat T-213/95 ja T-18/96, SCK ja FNK v. komissio, tuomio 22.10.1997, Kok. 1997, s.II-1739, 175 kohta ja asiat T-24/93-T-26/93 ja T-28/93, Compagnie maritime belge transports ym. v. komissio, tuomio 8.10.1996, Kok. 1996, s. II‑1201, 201 kohta). Näin ollen ei ole välttämätöntä, että riidanalaiset menettelytavat olisivat todellisuudessa vaikuttaneet tuntuvasti jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, vaan riittää, että on näytetty toteen, että niillä saattaa olla mainittu vaikutus (asia T-29/92, SPO ym. v. komissio, tuomio 21.2.1995, Kok. 1995, s. II‑289, 235 kohta).

79

Lisäksi se seikka, että kartellin tarkoituksena on myydä tuotteita ainoastaan yhdessä jäsenvaltiossa, ei riitä sulkemaan pois sitä mahdollisuutta, että sopimus vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Jos tuonti kyseisille markkinoille on mahdollista, kansallisen hintasopimuksen tehneet osapuolet voivat säilyttää markkinaosuutensa ainoastaan suojautumalla ulkomaiselta kilpailulta (asia 246/86, Belasco ym. v. komissio, tuomio 11.7.1989, Kok 1989, s. 2117, 33 ja 34 kohta).

80

Nyt esillä olevassa asiassa ei ole kiistetty sitä, että tuonti Ison-Britannian sokerimarkkinoille on mahdollista siitä huolimatta, että sokerimarkkinoita koskeva yhteisön lainsäädäntö ja kuljetuskustannukset vaikeuttavat tätä tuontia.

81

Riidanalaisesta päätöksestä ja koko asiakirja-aineistosta käy lisäksi ilmi, että yksi British Sugarin ja Tate & Lylen suurimpia huolenaiheita oli rajoittaa tuonnin määrää siltä osin kuin se estäisi niitä myymästä tuotantoaan kansallisilla markkinoilla (riidanalaisen päätöksen 16 ja 17 perustelukappale). Ensinnäkin British Sugar nimittäin itse totesi noudattaneensa tarkastelujaksolla tietoisesti hinnoittelupolitiikkaa, jonka tarkoituksena oli estää tuonti, koska British Sugarin ensisijaisena tavoitteena oli myydä koko A‑ ja B‑kiintiönsä Ison-Britannian markkinoilla (kannekirjelmän 257 ja 258 kohta). Toiseksi riidanalaisen päätöksen 17 perustelukappaleesta käy ilmi, että Tate & Lyle oli noudattanut tarkastelujakson aikana aktiivisesti hinnoittelupolitiikkaa, jonka tarkoituksena oli poistaa tuonnin kasvusta aiheutuva riski.

82

Näissä olosuhteissa komissio ei erehtynyt katsoessaan, että kyseinen kartelli, joka kattoi miltei koko kansallisen alueen ja jonka täytäntöön panneet yritykset edustivat noin 90:tä prosenttia merkityksellisistä markkinoista, oli omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

83

British Sugar väittää, ettei mahdollinen vaikutus jäsenvaltioiden väliseen kauppaan ollut tuntuva.

84

Tältä osin oikeuskäytännössä myönnetään, ettei komissiolla ole velvollisuutta osoittaa, että sopimuksella tai yhdenmukaistetulla menettelytavalla olisi tuntuvaa vaikutusta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa edellytetään nimittäin ainoastaan, että kilpailua rajoittavat sopimukset ja yhdenmukaistetut menettelytavat ovat omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan (asia T‑7/89, Hercules Chemicals v. komissio, tuomio 17.12.1991, Kok. 1991, s. II‑1711, Kok. Ep. XI, s. II‑79, 279 kohta).

85

Edellä esitetystä seuraa, että komissio on perustellusti katsonut, että riidanalainen kartelli on omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

86

Näin ollen kolmas peruste on hylättävä kokonaisuudessaan.”

”98

Asetuksen N:o 17 [6 päivänä helmikuuta 1962 annettu neuvoston asetus N:o 17 (perustamissopimuksen 85 ja 86 artiklan ensimmäinen täytäntöönpanoasetus)] 15 artiklan 2 kohdan nojalla komissio voi määrätä yrityksille sakon, joka on vähintään 1 000 euroa ja enintään miljoona euroa taikka tätä suurempi mutta enintään 10 prosenttia kunkin rikkomukseen osallisen yrityksen edellisen tilikauden liikevaihdosta. Kun sakon suuruutta määritellään näissä rajoissa, mainitun säännöksen mukaisesti, on otettava huomioon rikkomuksen vakavuus ja sen kesto.

99

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesti sakon määrä on suhteutettava rikkomuksen olosuhteiden ja vakavuuden mukaan, ja sakon suuruutta määritettäessä rikkomisen vakavuutta on arvioitava ottaen erityisesti huomioon kilpailunrajoitusten luonne (ks. erityisesti asia T‑77/92, Parker Pen v. komissio, tuomio 14.7.1994, Kok. 1994, s. II‑549, 92 kohta).

100

Lisäksi on muistettava, että komission toimivalta määrätä sakkoja sellaisille yrityksille, jotka tahallaan tai tuottamuksesta rikkovat perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa tai 86 artiklaa, on yksi niistä komissiolle annetuista keinoista, joiden avulla sen on mahdollista täyttää sille yhteisön oikeudessa annettu valvontatehtävä. Tähän tehtävään kuuluu ilman muuta velvollisuus selvittää yksittäisiä kilpailusääntöjen rikkomisia ja määrätä niistä seuraamuksia, mutta siihen kuuluu myös velvollisuus noudattaa sellaista yleistä politiikkaa, jolla pyritään kilpailuasioiden osalta soveltamaan perustamissopimuksessa vahvistettuja periaatteita ja ohjaamaan yritysten käyttäytymistä näiden periaatteiden mukaisesti (yhdistetyt asiat 100/80-103/80, Musique Diffusion française ym. v. komissio, tuomio 7.6.1983, Kok. 1983, s. 1825, Kok. Ep. VII, s. 133, 105 kohta).

101

Tästä seuraa, että kun komissio arvioi kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuutta sakon suuruuden määrittämistä varten, sen on otettava huomioon kyseisen tapauksen erityisolosuhteiden lisäksi se asiayhteys, johon kilpailusääntöjen rikkominen sijoittuu, ja huolehdittava siitä, että sen toimenpiteellä on varoittava vaikutus erityisesti sellaisten kilpailusääntöjen rikkomisten osalta, jotka ovat erityisen haitallisia yhteisön tavoitteiden toteuttamisen kannalta (em. asia Musique Diffusion française ym. v. komissio, tuomion 106 kohta).

102

Asioiden T‑204/98 ja T‑207/98 kantajat väittävät määrättyjen sakkojen suhteellisuuden osalta pääasiallisesti, että sakot ovat suhteettoman suuria sen vuoksi, että rikkomuksen on katsottu olleen ’vakava’. Näiden kantajien perustelut tältä osin voidaan nimittäin tiivistää siten, että niiden välistä yhteistoimintajärjestelyä olisi ollut sen horisontaalisuudesta huolimatta pidettävä ’vakavaa vähäisempänä’, koska sillä ei ollut huomattavia kilpailua rajoittavia vaikutuksia markkinoilla.

103

Tältä osin riittää, kun todetaan ensinnäkin, että riidanalaista yhteistoimintajärjestelyä on pidettävä horisontaalisena, koska sokerikauppiaat osallistuivat siihen tuottajien kilpailijoiden ominaisuudessa, ja toiseksi, että tämä yhteistoiminta koski hintojen vahvistamista. Tällaista yhteistoimintajärjestelyä on aina pidetty erittäin haitallisena, ja suuntaviivojen mukaan se on ’erittäin vakava rikkomus’. Lisäksi kuten komissio vastauksissaan korostaa, kyseessä olevan yhteistoimintajärjestelyn pitäminen ’vakavana rikkomuksena’ sen vuoksi, että sen vaikutukset markkinoihin olivat vähäiset, osoittaa komission jo soveltaneen siihen lievempiä perusteita kuin ne, joita yleensä sovelletaan asetettaessa sakkoja hintakartelleille ja joiden perusteella yhteistoimintajärjestelyä olisi ollut pidettävä erittäin vakavana rikkomuksena.

104

Sen British Sugarin väitteen osalta, joka koskee rikkomuksen kestosta johtuvan sakon korotuksen suhteellisuutta, on muistettava, että asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa säädetään, että ’sakon suuruutta määrättäessä on otettava huomioon rikkomuksen vakavuuden lisäksi sen kesto’. Rikkomuksen kesto on näin ollen tämän säännöksen nojalla yksi niistä tekijöistä, jotka on otettava huomioon kilpailusääntöjä rikkoneille yrityksille määrättävien rahallisten seuraamusten suuruutta määritettäessä (asia T‑43/92, Dunlop Slazenger v. komissio, tuomio 7.7.1994, Kok. 1994, s. II‑441, 154 kohta). Näin ollen komissio on sakkojen suuruutta määrittäessään ollut oikeassa, kun se on ottanut huomioon rikkomuksen keston.

105

Tämän arvioinnin perusteella komissio tuli siihen tulokseen, että kyseessä oli keskipitkä rikkomus, ja tämän vuoksi se korotti vakavuuden perusteella määritettyä sakon määrää noin 40 prosentilla. Tältä osin on muistettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesti komissiolla on kunkin sakon määrää vahvistaessaan harkintavaltaa, eikä voida katsoa, että se olisi tätä tehdessään velvollinen soveltamaan tarkkaa matemaattista kaavaa (asia T‑150/89, Martinelli v. komissio, tuomio 6.4.1995, Kok. 1995, s. II‑1165, 59 kohta ja asia T‑352/94, Mo och Domsjö v. komissio, tuomio 14.5.1998, Kok. 1998, s. II‑1989, 268 kohta, tuomio pysytetty valituksen jälkeen asiassa C‑283/98 P, Mo och Domsjö v. komissio, tuomio 16.11.2000, Kok. 2000, s. I‑9855, 45 kohta).

106

Yhteisöjen tuomioistuinten tehtävänä on kuitenkin arvioida, onko määrätyn sakon määrä oikeassa suhteessa rikkomuksen kestoon ja muihin sen vakavuuden arviointiin vaikuttaviin seikkoihin (ks. vastaavasti asia T‑229/94, Deutsche Bahn v. komissio, tuomio 21.10.1997, Kok. 1997, s. II‑1689, 127 kohta). Tältä osin ei ole mahdollista yhtyä British Sugarin kantaan, jonka mukaan komissio voisi korottaa sakon määrää rikkomisen keston perusteella ainoastaan, jos keston ja kilpailusäännöissä tarkoitetuille yhteisön tavoitteille aiheutuneen lisääntyneen haitan välillä on suora yhteys, joka olisi poissuljettu, jos rikkomus ei vaikuta markkinoihin. Sitä vastoin rikkomisen keston vaikutusta sakon määrän laskentaan on arvioitava myös muiden asianomaiselle rikkomukselle ominaisten seikkojen perusteella (ks. vastaavasti em. asia Dunlop Slazenger v. komissio, tuomion 178 kohta). Nyt esillä olevassa asiassa on katsottava, ettei komission soveltama 40 prosentin suuruinen korotus rikkomuksen vakavuuden perusteella laskettuun sakon määrään ole suhteettoman suuri.

107

British Sugarin esittämä väite, jonka mukaan suuntaviivoihin sisältyvä raskauttavien olosuhteiden käsite olisi vastoin asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohtaa, on niin ikään täysin perusteeton.

108

Ensin on arvioitava asiaa koskevia suuntaviivojen määräyksiä. Suuntaviivojen 1 kohdan A osaston mukaisesti ’rikkomuksen vakavuuden arvioinnissa on otettava huomioon sen laatu, sen todellinen vaikutus markkinoihin, jos se on mitattavissa, ja laajuus asian kannalta merkityksellisillä maantieteellisillä markkinoilla’. Suuntaviivojen 2 kohdassa, joka on otsikoitu ’Raskauttavat olosuhteet’, annetaan luettelo, joka ei ole tyhjentävä, niistä olosuhteista, jotka voivat johtaa rikkomuksen vakavuuden ja keston perusteella lasketun sakon perusmäärän korotukseen; tällaisia olosuhteita ovat syyllistyminen rikkomukseen uudelleen, kieltäytyminen yhteistyöstä, toiminta rikkomusten yllyttäjänä, kostotoimien täytäntöönpano sekä tarve ottaa huomioon rikkomisen avulla kertyneiden laittomien voittojen määrä.

109

Edellä mainituista säännöksistä ilmenee, että rikkomuksen vakavuuden arvioinnissa on kaksi vaihetta. Ensimmäisessä vaiheessa rikkomuksen vakavuutta arvioidaan ainoastaan rikkomusta itseään koskevien seikkojen kuten sen luonteen ja markkinoihin kohdistuneiden vaikutusten perusteella, ja toisessa vaiheessa vakavuutta arvioitaessa otetaan huomioon asianomaista yritystä koskevat olosuhteet, joten komissio ottaa huomioon mahdollisten raskauttavien olosuhteiden lisäksi tarvittaessa myös lieventävät olosuhteet (ks. suuntaviivojen 3 kohta). Tämä menettely ei suinkaan ole asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan perusajatuksen ja sanamuodon vastainen, vaan sen ansiosta rikkomuksen vakavuutta arvioitaessa voidaan ottaa huomioon kunkin yrityksen erilainen asema ja kunkin yrityksen suhtautuminen komissioon menettelyn aikana etenkin niissä tapauksissa, joissa rikkomukseen on osallistunut useita yrityksiä.

110

Toiseksi tarkasteltaessa sitä, onko British Sugarille raskauttavien olosuhteiden vuoksi määrätyn sakon korotusta pidettävä oikeasuhteisena, on todettava, että niiden olosuhteiden perusteella, joihin komissio vetoaa riidanalaisen päätöksen 207-209 kohdassa, 75 prosentin korotusta ei voida pitää suhteettoman suurena.

– –

112

Edellä esitetystä seuraa, että British Sugarin ja Tate & Lylen esittämä peruste, joka koskee sakkojen väitettyä suhteettomuutta, on hylättävä.

113

Merkityksellisten markkinoiden rakenteen huomiotta jättämistä koskevan väitteen osalta on todettava, että yhteisöjen tuomioistuin katsoi asiassa Suiker Unie [yhdistetyt asiat 40/73–48/73, 50/73, 54/73–56/73, 111/73, 113/73 ja 114/73, Suiker Unie ym. v. komissio, tuomio 16.12.1975, Kok. 1975, s. 1663, 615–619 kohta] antamassaan tuomiossa, että sokerimarkkinoiden lainsäädännöllisen ja taloudellisen taustan vuoksi oli perusteltua käsitellä vähemmän ankarasti mahdollisia kilpailunvastaisia menettelytapoja. Komissio huomauttaa kuitenkin asianmukaisesti, että asiassa Suiker Unie annetun tuomion kohteena olleet kartellit eivät koskeneet hintojen korotuksia vaan markkinoiden jakamista tiettyjen kiintiöiden mukaan. Lisäksi yhteisöjen tuomioistuin korostaa itsekin asiassa Suiker Unie antamassaan tuomiossa, että hintakartellin tapauksessa se olisi päätynyt toisenlaiseen ratkaisuun. Tuomioistuin lisää tältä osin, että ’vahinko, jonka riidanalainen menettelytapa saattoi aiheuttaa tuotteiden käyttäjille tai kuluttajille, oli rajallinen, eikä komissio itsekään ollut syyttänyt asianosaisia siitä, että ne olisivat yhteistoimin tai kilpailua vääristävällä tavalla nostaneet hintoja; rajoitukset, jotka markkinoiden jakaminen aiheutti markkinaosapuolten vapaudelle valita tavarantoimittajansa, eivät ole yhtä vakavia, kun kyseessä on sokerin kaltainen suurelta osin homogeeninen tuote, vaikka markkinoiden jakaminen onkin kiellettyä’ (tuomion 621 kohta). Koska nyt esillä olevassa asiassa on nimenomaisesti kyseessä hintakartelli, komissio on perustellusti poikennut asiassa Suiker Unie annetussa tuomiossa esitetystä ratkaisusta.

114

Näin ollen on hylättävä myös väite, jonka mukaan niiden markkinoiden, jolla rikkomukset tapahtuivat, rakennetta ei olisi otettu huomioon.

115

Edellä esitetystä seuraa, että tämä peruste on hylättävä kokonaisuudessaan.”

–

kumoamaan valituksenalaisen tuomion

–

kumoamaan riidanalaisen päätöksen kokonaisuudessaan tai toissijaisesti kumoamaan sen osittain

tai ainakin

–

kumoamaan riidanalaisen päätöksen 3 ja 4 artiklan tai alentamaan sakkoa ja

–

velvoittamaan komission korvaamaan British Sugarille tämän muutoksenhaun yhteydessä ja asiassa T‑204/98 aiheutuneet oikeudenkäyntikulut, mukaan lukien välitoimimenettelystä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

–

jättämään valituksen osittain tutkimatta ja hylkäämään sen muilta osin perusteettomana tai toissijaisesti hylkäämään sen kokonaisuudessaan perusteettomana ja

–

velvoittamaan kantajan korvaamaan komissiolle muutoksenhausta aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN (viides jaosto)