8Ensimmäisen valitusperusteen osalta, joka koskee ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointia, jonka se esitti käsiteltävänään olleen ensisijaisen vaatimuksen kolmannen perusteen yhteydessä, on huomautettava, että valituksenalaisessa tuomiossa todetaan seuraavaa:78Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesti on niin, että jotta yritysten välinen sopimus tai yhdenmukaistettu menettelytapa voisi vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, on oltava nähtävissä riittävällä todennäköisyydellä ja objektiivisten oikeudellisten tai tosiasiallisten seikkojen perusteella, että se voi vaikuttaa välillisesti tai välittömästi, tosiasiallisesti tai mahdollisesti jäsenvaltioiden väliseen kauppaan tavalla, joka voisi haitata jäsenvaltioiden välisten yhtenäismarkkinoiden tavoitteiden toteuttamista (ks. asia 5/69, Völk, tuomio 9.7.1969, Kok. 1969, s. 295, Kok. Ep. I, s. 407, 5 kohta; yhdistetyt asiat 209/78-215/78 ja 218/78, Van Landewick ym. v. komissio, tuomio 29.10.1980, Kok. 1980, s. 3125, Kok. Ep. V, s. 355, 171 kohta; yhdistelyt asiat C-89/85, C-104/85, C-114/85, C-116/85, C-117/85 ja C-125/85-C-129/85, Ahlström Osakeyhtiö, tuomio 31.3.1993, Kok. 1993, s. I-1307, Kok. Ep. XIV, s. I-123,143 kohta; asiat T-213/95 ja T-18/96, SOK ja FNK v. komissio, tuomio 22.10.1997, Kok. 1997, s.II-1739, 175 kohta, ja asiat T-24/93-T-26/93 ia T-28/93. Comnaenie maritime belee transports vm. v. komissio, tuomio 8.10.1996, Kok. 1996, s. II-1201,201 kohta). Näin ollen ei ole välttämätöntä, että riidanalaiset menettelytavat olisivat todellisuudessa vaikuttaneet tuntuvasti jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, vaan riittää, että on näytetty toteen, että niillä saattaa olla mainittu vaikutus (asia T-29/92, SPO ym. v. komissio, tuomio 21.2.1995, Kok. 1995, s. II-289, 235 kohta).79Lisäksi se seikka, että kartellin tarkoituksena on myydä tuotteita ainoastaan yhdessä jäsenvaltiossa, ei riitä sulkemaan pois sitä mahdollisuutta, että sopimus vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Jos tuonti kyseisille markkinoille on mahdollista, kansallisen hintasopimuksen tehneet osapuolet voivat säilyttää markkinaosuutensa ainoastaan suojautumalla ulkomaiselta kilpailulta (asia 246/86, Belasco ym. v. komissio, tuomio 11.7.1989, Kok 1989, s. 2117, 33 ja 34 kohta).80Nyt esillä olevassa asiassa ei ole kiistetty sitä, että tuonti Ison-Britannian sokerimarkkinoille on mahdollista siitä huolimatta, että sokerimarkkinoita koskeva yhteisön lainsäädäntö ja kuljetuskustannukset vaikeuttavat tätä tuontia.81Riidanalaisesta päätöksestä ja koko asiakirja-aineistosta käy lisäksi ilmi, että yksi British Sugarin ja Tate & Ly len suurimpia huolenaiheita oli rajoittaa tuonnin määrää siltä osin kuin se estäisi niitä myymästä tuotantoaan kansallisilla markkinoilla (riidanalaisen päätöksen 16 ja 17 perustelukappale). Ensinnäkin British Sugar nimittäin itse totesi noudattaneensa tarkastelujaksolla tietoisesti hinnoittelupolitiikkaa, jonka tarkoituksena oli estää tuonti, koska British Sugarin ensisijaisena tavoitteena oli myydä koko A- ja Bkiintiönsä Ison-Britannian markkinoilla (kannekirjelmän 257 ja 258 kohta). Toiseksi riidanalaisen päätöksen 17 perustelukappaleesta käy ilmi, että Tate & Lyle oli noudattanut tarkastelujakson aikana aktiivisesti hinnoittelupolitiikkaa, jonka tarkoituksena oli poistaa tuonnin kasvusta aiheutuva riski.82Näissä olosuhteissa komissio ei erehtynyt katsoessaan, että kyseinen kartelli, joka kattoi miltei koko kansallisen alueen ja jonka täytäntöön panneet yritykset edustivat noin 90:tä prosenttia merkityksellisistä markkinoista, oli omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.83British Sugar väittää, ettei mahdollinen vaikutus jäsenvaltioiden väliseen kauppaan ollut tuntuva.84Tältä osin oikeuskäytännössä myönnetään, ettei komissiolla ole velvollisuutta osoittaa, että sopimuksella tai yhdenmukaistetulla menettelytavalla olisi tuntuvaa vaikutusta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa edellytetään nimittäin ainoastaan, että kilpailua rajoittavat sopimukset ja yhdenmukaistetut menettelytavat ovat omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan (asia T-7/89, Hercules Chemicals v. komissio, tuomio 17.12.1991, Kok. 1991, s. II-1711, Kok. Ep. XI, s. II-79, 279 kohta).85Edellä esitetystä seuraa, että komissio on perustellusti katsonut, että riidanalainen kartelli on omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.86Näin ollen kolmas peruste on hylättävä kokonaisuudessaan.
9Toisen valitusperusteen osalta, joka koskee ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointia, jonka se esitti käsiteltävänään olleen ensisijaisen vaatimuksen ensimmäisen perusteen yhteydessä, on huomautettava, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi seuraavaa:98Asetuksen N:o 17 [6 päivänä helmikuuta 1962 annettu neuvoston asetus N:o 17 (perustamissopimuksen 85 ja 86 artiklan ensimmäinen täytäntöönpanoasetus)] 15 artiklan 2 kohdan nojalla komissio voi määrätä yrityksille sakon, joka on vähintään 1000 euroa ja enintään miljoona euroa taikka tätä suurempi mutta enintään 10 prosenttia kunkin rikkomukseen osallisen yrityksen edellisen tilikauden liikevaihdosta. Kun sakon suuruutta määritellään näissä rajoissa, mainitun säännöksen mukaisesti, on otettava huomioon rikkomuksen vakavuus ja sen kesto.99Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesti sakon määrä on suhteutettava rikkomuksen olosuhteiden ja vakavuuden mukaan, ja sakon suuruutta määritettäessä rikkomisen vakavuutta on arvioitava ottaen erityisesti huomioon kilpailunrajoitusten luonne (ks. erityisesti asia T-77/92, Parker Pen v. komissio, tuomio 14.7.1994, Kok. 1994, s. II-549, 92 kohta).100Lisäksi on muistettava, että komission toimivalta määrätä sakkoja sellaisille yrityksille, jotka tahallaan tai tuottamuksesta rikkovat perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa tai 86 artiklaa, on yksi niistä komissiolle annetuista keinoista, joiden avulla sen on mahdollista täyttää sille yhteisön oikeudessa annettu valvontatehtävä. Tähän tehtävään kuuluu ilman muuta velvollisuus selvittää yksittäisiä kilpailusääntöjen rikkomisia ja määrätä niistä seuraamuksia, mutta siihen kuuluu myös velvollisuus noudattaa sellaista yleistä politiikkaa, jolla pyritään kilpailuasioiden osalta soveltamaan perustamissopimuksessa vahvistettuja periaatteita ja ohjaamaan yritysten käyttäytymistä näiden periaatteiden mukaisesti (yhdistetyt asiat 100/80-103/80, Musique Diffusion française ym. v. komissio, tuomio 7.6.1983, Kok. 1983, s. 1825, Kok. Ep. VII, s. 133, 105 kohta).101Tästä seuraa, että kun komissio arvioi kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuutta sakon suuruuden määrittämistä varten, sen on otettava huomioon kyseisen tapauksen erityisolosuhteiden lisäksi se asiayhteys, johon kilpailusääntöjen rikkominen sijoittuu, ja huolehdittava siitä, että sen toimenpiteellä on varoittava vaikutus erityisesti sellaisten kilpailusääntöjen rikkomisten osalta, jotka ovat erityisen haitallisia yhteisön tavoitteiden toteuttamisen kannalta (em. asia Musique Diffusion française ym. v. komissio, tuomion 106 kohta).102Asioiden T-204/98 ja T-207/98 kantajat väittävät määrättyjen sakkojen suhteellisuuden osalta pääasiallisesti, että sakot ovat suhteettoman suuria sen vuoksi, että rikkomuksen on katsottu olleen vakava. Näiden kantajien perustelut tältä osin voidaan nimittäin tiivistää siten, että niiden välistä yhteistoimintajärjestelyä olisi ollut sen horisontaalisuudesta huolimatta pidettävä vakavaa vähäisempänä, koska sillä ei ollut huomattavia kilpailua rajoittavia vaikutuksia markkinoilla.103Tältä osin riittää, kun todetaan ensinnäkin, että riidanalaista yhteistoimintajärjestelyä on pidettävä horisontaalisena, koska sokerikauppiaat osallistuivat siihen tuottajien kilpailijoiden ominaisuudessa, ja toiseksi, että tämä yhteistoiminta koski hintojen vahvistamista. Tällaista yhteistoimintajärjestelyä on aina pidetty erittäin haitallisena, ja suuntaviivojen mukaan se on erittäin vakava rikkomus. Lisäksi kuten komissio vastauksissaan korostaa, kyseessä olevan yhteistoimintajärjestelyn pitäminen vakavana rikkomuksena sen vuoksi, että sen vaikutukset markkinoihin olivat vähäiset, osoittaa komission jo soveltaneen siihen lievempiä perusteita kuin ne, joita yleensä sovelletaan asetettaessa sakkoja hintakartelleille ja joiden perusteella yhteistoimintajärjestelyä olisi ollut pidettävä erittäin vakavana rikkomuksena.104Sen British Sugarin väitteen osalta, joka koskee rikkomuksen kestosta johtuvan sakon korotuksen suhteellisuutta, on muistettava, että asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa säädetään, että sakon suuruutta määrättäessä on otettava huomioon rikkomuksen vakavuuden lisäksi sen kesto. Rikkomuksen kesto on näin ollen tämän säännöksen nojalla yksi niistä tekijöistä, jotka on otettava huomioon kilpailusääntöjä rikkoneille yrityksille määrättävien rahallisten seuraamusten suuruutta määritettäessä (asia T-43/92, Dunlop Slazenger v. komissio, tuomio 7.7.1994, Kok. 1994, s. II-441, 154 kohta). Näin ollen komissio on sakkojen suuruutta määrittäessään ollut oikeassa, kun se on ottanut huomioon rikkomuksen keston.105Tämän arvioinnin perusteella komissio tuli siihen tulokseen, että kyseessä oli keskipitkä rikkomus, ja tämän vuoksi se korotti vakavuuden perusteella määritettyä sakon määrää noin 40 prosentilla. Tältä osin on muistettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesti komissiolla on kunkin sakon määrää vahvistaessaan harkintavaltaa, eikä voida katsoa, että se olisi tätä tehdessään velvollinen soveltamaan tarkkaa matemaattista kaavaa (asia T-150/89, Martinelli v. komissio, tuomio 6.4.1995, Kok. 1995, s. II-1165, 59 kohta, ja asia T-352/94, Mo och Domsjö v. komissio, tuomio 14.5.1998, Kok. 1998, s. II-1989, 268 kohta, tuomio pysytetty valituksen jälkeen asiassa C-283/98 P, Mo och Domsjö v. komissio, tuomio 16.11.2000, Kok. 2000, s. I-9855, 45 kohta).106Yhteisöjen tuomioistuinten tehtävänä on kuitenkin arvioida, onko määrätyn sakon määrä oikeassa suhteessa rikkomuksen kestoon ja muihin sen vakavuuden arviointiin vaikuttaviin seikkoihin (ks. vastaavasti asia T-229/94, Deutsche Bahn v. komissio, tuomio 21.10.1997, Kok. 1997, s. II-1689, 127 kohta). Tältä osin ei ole mahdollista yhtyä British Sugarin kantaan, jonka mukaan komissio voisi korottaa sakon määrää rikkomisen keston perusteella ainoastaan, jos keston ja kilpailusäännöissä tarkoitetuille yhteisön tavoitteille aiheutuneen lisääntyneen haitan välillä on suora yhteys, joka olisi poissuljettu, jos rikkomus ei vaikuta markkinoihin. Sitä vastoin rikkomisen keston vaikutusta sakon määrän laskentaan on arvioitava myös muiden asianomaiselle rikkomukselle ominaisten seikkojen perusteella (ks. vastaavasti em. asia Dunlop Slazenger v. komissio, tuomion 178 kohta). Nyt esillä olevassa asiassa on katsottava, ettei komission soveltama 40 prosentin suuruinen korotus rikkomuksen vakavuuden perusteella laskettuun sakon määrään ole suhteettoman suuri.107British Sugarin esittämä väite, jonka mukaan suuntaviivoihin sisältyvä raskauttavien olosuhteiden käsite olisi vastoin asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohtaa, on niin ikään täysin perusteeton.108Ensin on arvioitava asiaa koskevia suuntaviivojen määräyksiä. Suuntaviivojen 1 kohdan A osaston mukaisesti rikkomuksen vakavuuden arvioinnissa on otettava huomioon sen laatu, sen todellinen vaikutus markkinoihin, jos se on mitattavissa, ja laajuus asian kannalta merkityksellisillä maantieteellisillä markkinoilla. Suuntaviivojen 2 kohdassa, joka on otsikoitu Raskauttavat olosuhteet, annetaan luettelo, joka ei ole tyhjentävä, niistä olosuhteista, jotka voivat johtaa rikkomuksen vakavuuden ja keston perusteella lasketun sakon perusmäärän korotukseen; tällaisia olosuhteita ovat syyllistyminen rikkomukseen uudelleen, kieltäytyminen yhteistyöstä, toiminta rikkomusten yllyttäjänä, kostotoimien täytäntöönpano sekä tarve ottaa huomioon rikkomisen avulla kertyneiden laittomien voittojen määrä.109Edellä mainituista säännöksistä ilmenee, että rikkomuksen vakavuuden arvioinnissa on kaksi vaihetta. Ensimmäisessä vaiheessa rikkomuksen vakavuutta arvioidaan ainoastaan rikkomusta itseään koskevien seikkojen kuten sen luonteen ja markkinoihin kohdistuneiden vaikutusten perusteella, ja toisessa vaiheessa vakavuutta arvioitaessa otetaan huomioon asianomaista yritystä koskevat olosuhteet, joten komissio ottaa huomioon mahdollisten raskauttavien olosuhteiden lisäksi tarvittaessa myös lieventävät olosuhteet (ks. suuntaviivojen 3 kohta). Tämä menettely ei suinkaan ole asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan perusajatuksen ja sanamuodon vastainen, vaan sen ansiosta rikkomuksen vakavuutta arvioitaessa voidaan ottaa huomioon kunkin yrityksen erilainen asema ja kunkin yrityksen suhtautuminen komissioon menettelyn aikana etenkin niissä tapauksissa, joissa rikkomukseen on osallistunut useita yrityksiä.110Toiseksi tarkasteltaessa sitä, onko British Sugarille raskauttavien olosuhteiden vuoksi määrätyn sakon korotusta pidettävä oikeasuhtcisena, on todettava, että niiden olosuhteiden perusteella, joihin komissio vetoaa riidanalaisen päätöksen 207-209 kohdassa, 75 prosentin korotusta ei voida pitää suhteettoman suurena.— —
112Edellä esitetystä seuraa, että British Sugarin ja Tate & Lylen esittämä peruste, joka koskee sakkojen väitettyä suhteettomuutta, on hylättävä.113Merkityksellisten markkinoiden rakenteen huomiotta jättämistä koskevan väitteen osalta on todettava, että yhteisöjen tuomioistuin katsoi asiassa Suiker Unie [yhdistetyt asiat 40/73-48/73, 50/73, 54/73-56/73, 111/73, 113/73 ja 114/73, Suiker Unie ym. v. komissio, tuomio 16.12.1975, Kok. 1975, s. 1663, 615-619 kohta] antamassaan tuomiossa, että sokerimarkkinoiden lainsäädännöllisen ja taloudellisen taustan vuoksi oli perusteltua käsitellä vähemmän ankarasti mahdollisia kilpailunvastaisia menettelytapoja. Komissio huomauttaa kuitenkin asianmukaisesti, että asiassa Suiker Unie annetun tuomion kohteena olleet kartellit eivät koskeneet hintojen korotuksia vaan markkinoiden jakamista tiettyjen kiintiöiden mukaan. Lisäksi yhteisöjen tuomioistuin korostaa itsekin asiassa Suiker Unie antamassaan tuomiossa, että hintakartellin tapauksessa se olisi päätynyt toisenlaiseen ratkaisuun. Tuomioistuin lisää tältä osin, että vahinko, jonka riidanalainen menettelytapa saattoi aiheuttaa tuotteiden käyttäjille tai kuluttajille, oli rajallinen, eikä komissio itsekään ollut syyttänyt asianosaisia siitä, että ne olisivat yhteistoimin tai kilpailua vääristävällä tavalla nostaneet hintoja; rajoitukset, jotka markkinoiden jakaminen aiheutti markkinaosapuolten vapaudelle valita tavarantoimittajansa, eivät ole yhtä vakavia, kun kyseessä on sokerin kaltainen suurelta osin homogeeninen tuote, vaikka markkinoiden jakaminen onkin kiellettyä (tuomion 621 kohta). Koska nyt esillä olevassa asiassa on nimenomaisesti kyseessä hintakartelli, komissio on perustellusti poikennut asiassa Suiker Unie annetussa tuomiossa esitetystä ratkaisusta.114Näin ollen on hylättävä myös väite, jonka mukaan niiden markkinoiden, jolla rikkomukset tapahtuivat, rakennetta ei olisi otettu huomioon.115Edellä esitetystä seuraa, että tämä peruste on hylättävä kokonaisuudessaan.