ETY:n perustamissopimuksen 189 artiklan mukaisesti päätös velvoittaa kaikilta osiltaan niitä, joille se on osoitettu.

Saman artiklan mukaisesti direktiivi velvoittaa saavutettavaan tulokseen nähden jokaista jäsenvaltiota, jolle se on osoitettu, mutta jättää kansallisten viranomaisten valittavaksi muodot ja keinot.

Erityisesti sen määräyksen perusteella, jonka mukaan päätös velvoittaa kaikilta osiltaan niitä, joille se on osoitettu, voidaan kysyä, voivatko ainoastaan yhteisön toimielimet vedota päätöksestä johtuvaan velvoitteeseen sitä kohtaan, jolle päätös on osoitettu, vai kuuluuko tämä oikeus kenelle tahansa, jota velvoitteen täyttäminen koskee.

Perustamissopimuksen 189 artiklan mukaisesti päätös velvoittaa kaikilta osiltaan, ja tämän kanssa ei olisi sopusoinnussa se, että henkilöillä, joita asia koskee, ei olisi mahdollisuutta vedota päätöksessä asetettuun velvoitteeseen.

Erityisesti sellaisissa tapauksissa, joissa yhteisön viranomaiset ovat päätöksellään velvoittaneet jäsenvaltion tai kaikki jäsenvaltiot toimimaan tietyllä tavalla, tällaisen säädöksen tehokas vaikutus (effet utile) heikentyisi, jos tämän jäsenvaltion yksityiset eivät voisi vedota tällaiseen päätökseen tuomioistuimessa ja kansalliset tuomioistuimet eivät voisi ottaa sitä huomioon yhteisön oikeuden osana.

Vaikka päätöksen vaikutukset voivat olla erilaisia kuin säännöksen vaikutukset, ero ei estä sitä mahdollisuutta, että lopputulos eli yksityisten oikeus vedota säädökseen tuomioistuimessa voi olla samanlainen kuin sovellettaessa sellaisenaan sovellettavaa asetusta.

Sen vuoksi jokaisessa tapauksessa olisi tutkittava, voiko kyseisellä määräyksellä olla luonteensa, rakenteensa ja sanamuotonsa vuoksi välittömiä oikeusvaikutuksia sen, jolle toimenpide on osoitettu, ja kolmannen osapuolen suhteissa.

Neuvostolla on tämän takia vapaus valita toteutettavat toimenpiteet.

Kyseisessä päätöksessä vahvistetaan kansallisten määräysten yhdenmukaistamispolitiikan tavoitteet sekä kyseisen politiikan toteuttamisaikataulu.

Näitä tavoitteita varten päätöksen 4 artiklan ensimmäisessä kohdassa määrätään, että kun neuvosto on hyväksynyt yhteisen liikevaihtoverojärjestelmän ja se on saatettu voimaan jäsenvaltioissa, jäsenvaltioiden on sovellettava tätä järjestelmää rautateitse, maanteitse ja sisävesiteitse tapahtuvaan tavaraliikenteeseen määritettävien yksityiskohtaisten sääntöjen mukaisesti.

Mainitun artiklan toisessa kohdassa määrätään, että viimeistään tultuaan voimaan, yhteinen liikevaihtoverojärjestelmä korvaa sitä vastaavat erityiset verotusjärjestelmät siinä määrin kuin rautateitse, maanteitse ja sisävesiteitse tapahtuva tavaraliikenne on näiden erityisten verotusjärjestelmien alainen.

Toinen velvoite merkitsee kieltoa perustaa tai ottaa uudelleen käyttöön tällaisia erityisiä järjestelmiä, jotta vältettäisiin yhteisen liikevaihtoverojärjestelmän soveltaminen yhtäaikaa vastaavien ja ylimääräisten verotusjärjestelmien kanssa tavaraliikenteen alalla.

Tämä velvoite on luonteeltaan pakottava ja yleinen, vaikka määräyksessä sen määräytymisen ajankohta jätetäänkin avoimeksi.

Velvoitteen mukaisesti jäsenvaltiot eivät nimenomaisesti saa soveltaa yhteisen liikevaihtoverojärjestelmän lisäksi muita sitä vastaavia erityisiä verotusjärjestelmiä.

Tämä velvoite on ehdoton sekä riittävän selkeä ja täsmällinen, jotta sillä voisi olla välittömiä oikeusvaikutuksia jäsenvaltioiden ja yksityisten välisissä suhteissa.

Vaikka tämä päivämäärä on vahvistettu direktiivissä, tämä ei vaikuta siihen, että määräys on velvoittava.

Neuvoston 13.5.1965 tekemän päätöksen 4 artiklan toisessa kohdassa asetetusta velvoitteesta tuli täydellinen annetun ensimmäisen direktiivin vuoksi.

Koska jäsenvaltioille asetetaan velvoite olla soveltamatta yhteisen liikevaihtoverojärjestelmän lisäksi muuta sitä vastaavia erityisiä verotusjärjestelmiä, näillä määräyksillä ja säännöksillä voi olla välittömiä oikeusvaikutuksia jäsenvaltioiden, joille päätös on osoitettu, ja yksityisten välisissä suhteissa, ja näillä on oikeus vedota niihin tuomioistuimissa.

Tässä kysymyksessä tarkoitetaan ensimmäisen direktiivin 1 artiklan säännöksiä, sellaisena kuin niitä on muutettu samasta asiasta 9.12.1969 annetulla neuvoston kolmannella direktiivillä (EYVL 1969 L 320, s. 34), jolla korvattiin päivämäärä 1.1.1970 päivämäärällä 1.1.1972.

Näissä direktiiveissä tarkoitettu tavoite on varmistaa, että arvonlisäverojärjestelmää sovelletaan kaikkialla yhteismarkkinoilla tietystä päivästä alkaen.

Niin kauan kuin määräpäivä ei ole ajankohtainen, jäsenvaltiot voivat toimia vapaasti tämän asian osalta.

Se on kuitenkin toimivaltainen tulkitsemaan kyseistä yhteisön määräystä, jotta kansallinen tuomioistuin voisi soveltaa sitä moitteettomasti riidanalaiseen veroon.

Tämä määräys vaikuttaa kilpailuedellytysten lähentämiseen, koska siinä suositaan liikennemarkkinoiden avoimuutta, ja määräystä onkin pidettävä jäsenvaltioiden liikennettä koskevien verolainsäädäntöjen yhdenmukaistamisen kannalta tärkeänä toimenpiteenä.

Tämä tavoite ei estä sitä, että liikenteeseen sovelletaan muita erilaisia veroja, joilla on eri tavoitteet kuin niillä, joihin pyritään yhteisellä liikevaihtoverojärjestelmällä.

Lisäksi se, että sen tavoitteena on liikenteen alan toiminnan uudelleenjako, voi myös erottaa sen 4 artiklan toisessa kohdassa tarkoitetuista erityisistä veroista.

Esitettyyn kysymykseen on siten vastattava edellä esitetyn mukaisesti.

Tilanne ei ole tällainen etenkään ensimmäisen kysymyksen osalta, joten näihin kysymyksiin ei ole syytä vastata.