1

Euroopan komissio vaatii valituksellaan unionin tuomioistuinta kumoamaan osittain unionin yleisen tuomioistuimen 11.5.2022 antaman tuomion Tšekki v. komissio (T‑151/20, EU:T:2022:281; jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi osittain Tšekin tasavallan SEUT 268 artiklan nojalla nostaman kanteen, jossa vaadittiin palauttamaan 40 482 255 Tšekin korunan (CZK) (n. 1,6 miljoonaa euroa) suuruinen summa, joka oli maksettu Euroopan unionin omina varoina.

Asiaa koskevat oikeussäännöt

Tullikoodeksi

2

Yhteisön tullikoodeksista 12.10.1992 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2913/92 (EYVL 1992, L 302, s. 1; jäljempänä tullikoodeksi), jota sovellettiin riidan taustalla olevien tosiseikkojen tapahtuma-aikaan, 217 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä kohdassa säädettiin seuraavaa:

3

Tullikoodeksin 218 artiklassa säädettiin seuraavaa:

Asetus (EY) N:o 515/97

4

Jäsenvaltioiden hallintoviranomaisten keskinäisestä avunannosta sekä jäsenvaltioiden hallintoviranomaisten ja komission yhteistyöstä tulli- ja maatalousasioita koskevan lainsäädännön moitteettoman soveltamisen varmistamiseksi 13.3.1997 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 515/97 (EYVL 1997 L 82, s. 1) 17 artiklan 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

5

Kyseisen asetuksen 20 artiklassa säädetään seuraavaa:

6

Kyseisen asetuksen 45 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä kohdassa säädetään seuraavaa:

Asetus (EY) N:o 1073/1999

7

Euroopan petostentorjuntaviraston (OLAF) tutkimuksista 25.5.1999 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1073/1999 (EYVL 1999, L 136, s. 1), jota sovellettiin riidan taustalla olevien tosiseikkojen tapahtuma-aikaan, 1, 3 ja 16 perustelukappaleessa todettiin seuraavaa:

8

Kyseisen asetuksen 1 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädettiin seuraavaa:

9

Kyseisen asetuksen 9 artiklan, jonka otsikko on ”Tutkintakertomus ja tutkinnan jatkotoimet”, 1–3 kohdassa säädettiin seuraavaa:

10

Saman asetuksen 10 artiklan, joka koskee OLAFin lähettämiä tietoja, 1 kohdassa säädettiin seuraavaa:

Päätökset 2000/597/EY, Euratom ja 2007/436/EY, Euratom

11

Käsiteltävän asian taustalla oleviin tosiseikkoihin liittyvän ajanjakson aikana sovellettiin kahta unionin omien varojen järjestelmästä tehtyä päätöstä eli Euroopan yhteisöjen omien varojen järjestelmästä 29.9.2000 tehtyä neuvoston päätöstä 2000/597/EY, Euratom (EYVL 2000, L 253, s. 42) ja sitten 1.1.2007 lähtien Euroopan yhteisöjen omien varojen järjestelmästä 7.6.2007 tehtyä neuvoston päätöstä 2007/436/EY, Euratom (EUVL 2007, L 163, s. 17).

12

Päätöksen 2000/597 2 artiklan 1 kohdan b alakohdassa, jonka sisältö toistetaan olennaisin osin päätöksen 2007/436 2 artiklan 1 kohdan a alakohdassa, säädettiin, että unionin talousarvioon otettavia omia varoja ovat tulot, jotka kertyvät erityisesti ”yhteisestä tullitariffista ja muista tulleista kertyvistä maksuista, jotka [unionin] toimielimet ovat vahvistaneet tai vahvistavat muiden kuin jäsenvaltioiden kanssa käytävälle kaupalle”.

13

Päätösten 2000/597 8 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä ja kolmannessa alakohdassa ja päätöksen 2007/436 8 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä ja kolmannessa alakohdassa säädetään erityisesti, että yhtäältä jäsenvaltioiden on perittävä unionin omat varat kansallisten lakiensa, asetustensa ja hallinnollisten määräystensä mukaisesti, jotka tarvittaessa on mukautettava unionin sääntelemien edellytysten mukaisesti, ja toisaalta annettava varat komission käyttöön.

Asetus N:o 1150/2000

14

Yhteisöjen omista varoista tehdyn päätöksen 94/728/EY, Euratom soveltamisesta 22.5.2000 annettu neuvoston asetus (EY, Euratom) N:o 1150/2000 (EYVL 2000, L 130, s. 1) on syntynyt käsiteltävän asian taustalla oleviin tosiseikkoihin liittyvän ajanjakson aikana tehtyjen kahden muutoksen tuloksena: 28.11.2004 voimaan tullut muutos tehtiin 16.11.2004 annetulla neuvoston asetuksella (EY, Euratom) N:o 2028/2004 (EUVL 2004, L 352, s. 1) ja 1.1.2007 voimaan tullut muutos tehtiin 26.1.2009 annetulla neuvoston asetuksella (EY, Euratom) N:o 105/2009 (EUVL 2009, L 36, s. 1) (jäljempänä asetus N:o 1150/2000).

15

Asetuksen N:o 1150/2000 2 artiklan 1 mukaan unionille kuuluvaa maksua omista varoista ”pidetään todettuna, kun tullilainsäädännössä säädetyt edellytykset maksun määrän merkitsemisestä kirjanpitoon ja sen tiedoksiannosta maksuvelvolliselle on täytetty”. Saman asetuksen 2 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaisesti ”1 kohdassa tarkoitetun toteamisen päivämäärä on tullilainsäädännössä säädetyn kirjanpitoon merkitsemisen päivämäärä”. Lisäksi saman asetuksen 2 artiklan 3 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädettiin, että ”riitatapauksissa katsotaan, että toimivaltaiset hallintoviranomaiset voivat laskea maksettavaksi kuuluvan maksun määrän 1 kohdassa tarkoitettua toteamista varten viimeistään silloin, kun tehdään ensimmäinen hallinnollinen päätös, jolla maksuvelvolliselle ilmoitetaan velasta, tai kun asia pannaan vireille oikeudessa, jos tämä tapahtuu ensin”.

16

Kyseisen asetuksen 6 artiklan 1 ja 3 kohdassa säädettiin seuraavaa:

17

Kyseisen asetuksen 9 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädettiin seuraavaa:

18

Asetuksen N:o 1150/2000 10 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa vahvistettiin muun muassa määräaika omien varojen hyvittämiselle asetuksen 9 artiklassa tarkoitetulle tilille, kun taas sen 11 artiklassa säädettiin, että asianomaisen jäsenvaltion on maksettava viivästyskorkoa kaikista tämän tuloutuksen viivästyksistä.

19

Saman asetuksen 17 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädettiin seuraavaa:

Oikeudenkäynnin tausta

20

Asian tausta on esitetty valituksenalaisen tuomion 1–15 kohdassa, ja se voidaan, siltä osin kuin se koskee nyt käsiteltävää valitusta, tiivistää seuraavasti.

21

OLAF suoritti Laosissa 2.–26.11.2007 hallinnollisen yhteistyöhankkeen ja selvityksen, johon osallistui yksi Tšekin tulliviranomaisten edustaja (jäljempänä tarkastusmatka). Selvityksessä oli kyse tarkastuksista, joita oli kohdistettu Laosista peräisin olevien kertakäyttöisten kaasulla toimivien sytytinkivellisten taskusytyttimien (jäljempänä taskusytyttimet) tuontiin eri jäsenvaltioihin vuosina 2004–2007. Asiakirja nimeltä ”agreed joint minutes” laadittiin 15.11.2007, ja sen allekirjoittivat kaikki tarkastusmatkalla mukana olleet henkilöt sekä Laosin toimivaltaiset viranomaiset (jäljempänä 15.11.2007 päivätty pöytäkirja).

22

Tarkastusmatkan jälkeen OLAF antoi 30.5.2008 tarkastuskertomuksen (jäljempänä OLAFin kertomus). Kyseinen kertomus toimitettiin 9.7.2008 Tšekin tasavallalle englannin-, ranskan- ja saksankielisinä versioina. OLAF hyväksyi koko selvitystä koskevan loppukertomuksen 10.12.2008.

23

OLAFin kertomuksen päätelmistä ilmenee, että kertomuksen kattamalla ajanjaksolla Baide lighter Industry (LAO) Co., Ltd. (jäljempänä BAIDE) oli tuonut Kiinasta peräisin olevia taskusytyttimiä, mutta ilmoittanut tullissa niiden olevan peräisin Laosista välttääkseen näin Kiinasta peräisin oleviin taskusytyttimiin sovellettavan unionin polkumyyntitullin.

24

OLAFin kertomuksessa todettiin tältä osin, että ”tarkastusmatkan aikana esitetyt todisteet kiinalaisesta alkuperästä [riittävät] siihen, että jäsenvaltiot aloittavat veronoikaisumenettelyn”. Kyseisen kertomuksen mukaan ”jäsenvaltioiden oli toteutettava seurantatarkastuksia ja tarvittaessa kyseisiä tuojia koskevia tutkimuksia ja aloitettava kiireellisesti perintämenettely, jollei tätä ole jo tehty”.

25

OLAFin kertomuksen päätelmät kohdistuivat erityisesti 28 tapaukseen, joissa BAIDE oli tuonut Tšekkiin 26.9.2005–1.3.2007 taskusytyttimiä, jotka oli laskettu vapaaseen liikkeeseen (jäljempänä riidanalaiset tuonnit).

26

Tšekin toimivaltaiset tullitoimipaikat toteuttivat toimenpiteitä veronoikaisujen tekemiseksi ja verojen kantamiseksi näistä tapauksista. Yhdessäkään tapauksessa ei ollut kuitenkaan mahdollista suorittaa oikaisua eikä periä kaikkia todettuja saatavia.

27

Riidanalaisten tuontien osalta todettuja mutta vielä perimättömiä tulleja vastaavat määrät kirjattiin kirjanpitoon B ajanjaksolla 22.9.2008–18.2.2009.

28

Tämän jälkeen, vuoden 2013 marraskuun ja vuoden 2014 marraskuun välisenä ajanjaksona, Tšekin tasavalta kirjasi sovellettavan säännöstön mukaisesti WOMIS-tietojärjestelmään (Write-Off Management and Information System) ne tapaukset, joissa unionin omien varojen määrää oli mahdotonta periä.

29

Tšekin tasavalta myös pyysi komissiolta vapautusta velvollisuudesta asettaa käyttöön unionin omat varat, jotka on mainittu tämän tuomion edellisessä kohdassa.

30

Vastauksena tähän pyyntöön komissio ilmoitti Tšekin tasavallalle 20.1.2015 päivätyllä kirjeellä, että asetuksen N:o 1150/2000 17 artiklan 2 kohdassa säädetyt edellytykset eivät täyttyneet missään kyseessä olevista tapauksista. Näin ollen se kehotti Tšekin viranomaisia toteuttamaan tarvittavat toimenpiteet 53 976 340 CZK (n. 2,1 miljoonaa euroa) suuruisen hyvityksen maksamiseksi komissiolle viimeistään kyseisen kirjeen lähettämiskuukautta seuraavan toisen kuukauden 19. päivän jälkeisenä ensimmäisenä työpäivänä.

31

Tšekin tasavalta maksoi 17.3.2015 kyseisestä määrästä 75 prosenttia eli 40 482 255 CZK (n. 1,6, miljoonaa euroa) tähän käyttöön tarkoitetulle komission tilille vähennettyään ensin kantokuluina 25 prosenttia kyseisestä määrästä. Tšekin tasavalta esitti 27.2.2015 päivätyssä kirjeessä varaumia ilmoittaen komissiolle, että kyseessä oli ehdollinen maksu, joka edellytti kyseisen toimielimen vaatimusten oikeellisuutta, ja että maksun tarkoituksena oli välttää joutumasta maksamaan asetuksen N:o 1150/2000 11 artiklassa säädettyjä viivästyskorkoja.

Menettely unionin yleisessä tuomioistuimessa ja valituksenalainen tuomio

32

Tšekin tasavalta nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 16.3.2020 toimittamallaan kannekirjelmällä SEUT 268 artiklaan perustuvan kanteen, jossa se vaati 40 482 255 CZK:n suuruisen summan (n. 1,6, miljoonaa euroa) palauttamista sillä perusteella, että unioni on saanut perusteetonta etua.

33

Unionin yleisen tuomioistuimen kuudennen jaoston puheenjohtaja hyväksyi 16.9.2020 tekemillään päätöksillä Puolan tasavallan ja Belgian kuningaskunnan väliintulijoiksi tukemaan Tšekin tasavallan vaatimuksia.

34

Valituksenalaisella tuomiolla unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi osittain Tšekin tasavallan vaatimukset. Se hyväksyi kanteen siltä osin kuin siinä vaadittiin komissiota palauttamaan 17 828 399,66 CZK:n (n. 700 000 euroa) suuruinen summa, joka oli maksettu unionin omina varoina (tuomiolauselman 1 kohta), ja hylkäsi kanteen muilta osin (tuomiolauselman 2 kohta).

Asian käsittelyn vaiheet unionin tuomioistuimessa ja asianosaisten vaatimukset

35

Komissio vaatii valituksessaan, että unionin tuomioistuin

–

kumoaa valituksenalaisen tuomion tuomiolauselman 1 kohdan

–

hylkää Tšekin tasavallan asiassa T‑151/20 nostaman kanteen tai toissijaisesti palauttaa asian unionin yleiseen tuomioistuimeen, jotta tämä lausuu niistä kanneperusteiden osista, joita ei ole vielä tutkittu

–

siinä tapauksessa, että unionin tuomioistuin ratkaisee asian lopullisesti, velvoittaa Tšekin tasavallan korvaamaan komission oikeudenkäyntikulut ensimmäisessä oikeusasteessa ja muutoksenhaussa tai, jos asia palautetaan unionin yleiseen tuomioistuimeen, määrää, että oikeudenkäyntikuluista päätetään myöhemmin.

36

Tšekin tasavalta vaatii, että unionin tuomioistuin

–

jättää valituksen tutkimatta tai toissijaisesti hylkää sen perusteettomana ja

–

velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

37

Belgian kuningaskunta ja Puolan tasavalta vaativat, että unionin tuomioistuin hylkää valituksen ja velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

38

Alankomaiden kuningaskunta toimitti 11.1.2023 unionin tuomioistuimen kirjaamoon väliintulohakemuksen, jossa se pyysi saada osallistua oikeudenkäyntiin tukeakseen Tšekin tasavallan vaatimuksia. Unionin tuomioistuimen presidentti hyväksyi tämän hakemuksen 13.2.2023 tekemällään päätöksellä. Alankomaiden kuningaskunta ei toimittanut väliintulokirjelmää.

Asian käsittelyn suullisen vaiheen uudelleen aloittamista koskeva pyyntö

39

Tšekin tasavalta pyysi unionin tuomioistuimen kirjaamoon 22.3.2024 toimittamallaan asiakirjalla asian käsittelyn suullisen vaiheen aloittamista uudelleen unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 83 artiklan mukaisesti.

40

Tšekin tasavalta väittää tämän pyynnön tueksi, että julkisasiamiehen ratkaisuehdotus perustuu toisen valitusperusteen arvioinnin osalta virheelliseen käsitykseen tosiseikoista. Ratkaisuehdotuksen 133 kohdassa on nimittäin katsottu, ettei kyseinen jäsenvaltio ollut ottanut ennakoivaa lähestymistapaa ja pyytänyt näitä tietoja OLAFilta, ja ratkaisuehdotuksen 138 ja 143 kohdassa on katsottu, että kyseinen jäsenvaltio oli odottanut passiivisesti, että OLAF toimittaa sille tietoja. Unionin yleisen tuomioistuimen muun muassa valituksenalaisen tuomion 99–103, 122 ja 124 kohdassa toteamat tosiseikat eivät kuitenkaan tue näitä väitteitä. Näitä näkökohtia on siis tarpeen selventää.

41

Tältä osin on huomattava, että unionin tuomioistuin voi työjärjestyksensä 83 artiklan mukaisesti julkisasiamiestä kuultuaan milloin tahansa määrätä asian käsittelyn suullisen vaiheen aloitettavaksi uudelleen erityisesti, jos se katsoo, ettei sillä ole riittävästi tietoa asiasta, tai jos asianosainen on suullisen vaiheen päättyneeksi julistamisen jälkeen vedonnut uuteen seikkaan, joka voi olennaisesti vaikuttaa unionin tuomioistuimen ratkaisuun, taikka jos asia on ratkaistava sellaisella perusteella, josta asianosaisella ei ole ollut tilaisuutta lausua.

42

Lisäksi on muistutettava, että Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännössä ja unionin tuomioistuimen työjärjestyksessä ei määrätä asianosaisten mahdollisuudesta esittää huomautuksia vastaukseksi julkisasiamiehen ratkaisuehdotukseen. SEUT 252 artiklan toisen kohdan mukaan julkisasiamiehen tehtävänä on täysin puolueettomana ja riippumattomana esittää julkisessa istunnossa perustellut ratkaisuehdotukset asioissa, jotka vaativat hänen myötävaikutustaan. Julkisasiamiehen ratkaisuehdotus tai perustelut, joiden johdosta hän päätyy siihen, eivät sido unionin tuomioistuinta. Tämän vuoksi se, että osapuoli ei yhdy julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksessa todettuun – riippumatta ratkaisuehdotuksessa tutkituista kysymyksistä –, ei sellaisenaan voi olla peruste asian käsittelyn suullisen vaiheen aloittamiselle uudelleen (ks. vastaavasti tuomio 13.7.2023, Grupa Azoty ym. v. komissio, C‑73/22 P ja C‑77/22 P, EU:C:2023:570, 25 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 8.2.2024, Pilatus Bank v. EKP, C‑256/22 P, EU:C:2024:125, 29 ja 30 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

43

Asian käsittelyn suullisen vaiheen uudelleen aloittamista koskevan pyynnön tueksi esitetyistä perusteluista kuitenkin ilmenee, että Tšekin tasavalta haluaa vastata ainoastaan tiettyihin julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksessaan esittämiin tosiseikkoja koskeviin arviointeihin, mikä ei ole peruste asian käsittelyn suullisen vaiheen uudelleen aloittamiselle.

44

Näin ollen unionin tuomioistuin katsoo julkisasiamiestä kuultuaan, että asian käsittelyn suullista vaihetta ei ole määrättävä aloitettavaksi uudelleen.

Valituksen tarkastelu

45

Komissio esittää valituksensa tueksi kaksi valitusperustetta.

46

Tšekin tasavalta kiistää aluksi molempien valitusperusteiden ja siten kokonaisuudessaan valituksen tutkittavaksi ottamisen.

47

Tältä osin on aiheellista tutkia tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumista koskeva väite kunkin valitusperusteen tutkimisen yhteydessä.

Ensimmäinen valitusperuste

Asianosaisten lausumat

48

Ensimmäisessä valitusperusteessaan komissio väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki valituksenalaisen tuomion 85–93 kohdassa oikeudellisia virheitä tulkitessaan asetuksen N:o 1150/2000 6 artiklan 3 kohtaa ja 17 artiklan 2 kohtaa. Tämä valitusperuste jakautuu kahteen osaan.

49

Kyseisen valitusperusteen ensimmäisessä osassa komissio väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki valituksenalaisen tuomion 88, 90 ja 93 kohdassa oikeudellisen virheen asetuksen N:o 1150/2000 6 artiklan 3 kohdan tulkinnassa.

50

Tältä osin se korostaa, että tullien osalta kunkin jäsenvaltion, joka on vastuussa omia varoja koskevan järjestelmän hallinnoinnista, on toteutettava omasta aloitteestaan ja unionin oikeudessa säädetyissä määräajoissa kolme peräkkäistä toimenpidettä eli kyseisten maksujen toteaminen, niiden kirjaaminen kirjanpitoon A tai B ja niiden käyttöön asettaminen, joista säädetään asetuksen N:o 1150/2000 2, 6 ja 10 artiklassa. Nämä toimet liittyvät niin läheisesti toisiinsa, että yhteen niistä sovellettavien sääntöjen tai määräaikojen noudattamatta jättäminen heijastuu väistämättä myöhempiin toimiin.

51

Kyseisen asetuksen 17 artiklan 2 kohdassa säädetään vapautuksesta velvollisuuteen asettaa tällaiset määrät käyttöön. Kuten unionin yleinen tuomioistuin on asianmukaisesti todennut valituksenalaisen tuomion 84 kohdassa, tällainen vapautus edellyttää paitsi kyseisessä säännöksessä mainittujen edellytysten noudattamista myös sitä, että maksut on asianmukaisesti kirjattu kirjanpitoon B.

52

Unionin yleinen tuomioistuin ei kuitenkaan ottanut huomioon sitä, että 8.7.2010 annetun tuomion komissio v. Italia (C‑334/08, EU:C:2010:414) 69 kohdan mukaan kirjaamisen asianmukaisuuden edellytyksenä on myös se, että kirjaaminen on tehtävä unionin oikeutta noudattaen. Tämä vaatimus ei koske ainoastaan niiden määräaikojen noudattamista, joiden kuluessa maksut on kirjattava kirjanpitoon A tai kirjanpitoon B, vaan myös maksujen toteamista heti, kun tullilainsäädännössä säädetyt edellytykset täyttyvät.

53

Toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin on katsonut valituksenalaisen tuomion 90 kohdassa, kyseisten maksujen merkitseminen kirjanpitoon B määräajassa, joka lasketaan myöhäisemmästä ajankohdasta eli siitä, kun maksut on tosiasiallisesti todettu, ei näin ollen voi olla asianmukaista. Tältä osin sillä, että unionin yleisen tuomioistuimen mukaan merkitseminen kirjanpitoon B on pelkästään kirjanpidollinen toimi, ei ole merkitystä.

54

Ensimmäisen valitusperusteen toisessa osassa komissio väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki valituksenalaisen tuomion 85–88 ja 93 kohdassa oikeudellisen virheen asetuksen N:o 1150/2000 17 artiklan 2 kohdan tulkinnassa.

55

Ensinnäkin komission mukaan kyseisestä säännöstä ei voida soveltaa silloin, kun kirjanpitoon B on tehty sääntöjenvastainen kirjaus. Kirjaaminen on sääntöjenvastainen, kun maksut on todettu myöhässä kyseisen asetuksen 2 artiklan mukaisesti, kuten on tapahtunut nyt käsiteltävässä asiassa.

56

Toiseksi komissio katsoo, että jos asetuksen N:o 1150/2000 17 artiklan 2 kohtaa ei sovelleta, jäsenvaltion on asetettava unionin käyttöön määrä, joka vastaa myöhässä todettuja tulleja. Kyseisen jäsenvaltion menetys samoin kuin unionin siitä saama vastaava etu voidaan oikeuttaa käyttöön asettamista koskevalla velvollisuudella.

57

Unionin yleinen tuomioistuin teki näin ollen oikeudellisen virheen, kun se hylkäsi valituksenalaisen tuomion 85–88 kohdassa komission väitteen tehottomana ja kun se kyseisen tuomion 87 kohdassa rajasi tarkastelunsa asetuksen N:o 1150/2000 6 artiklassa säädettyjen määräaikojen noudattamiseen. Tästä seuraa myös, että toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin toteaa mainitun tuomion 88 kohdassa, jäsenvaltion on osoitettava, että kaikki omiin varoihin liittyvät toimet on toteutettu asiaa koskevia sääntöjä, määräaikoja ja unionin taloudellisten etujen suojaamista noudattaen.

58

Komissio väittää lopuksi, että unionin yleisen tuomioistuimen omaksuma tulkinta aiheuttaa todennäköisesti haitallisia vaikutuksia unionin taloudellisiin etuihin.

59

Tšekin tasavalta väittää, että ensimmäinen valitusperuste on jätettävä tutkimatta, koska se ei täytä työjärjestyksen 169 artiklan 2 kohdan mukaisia vaatimuksia. Tämän valitusperusteen tueksi esitettyjen perusteluiden rakenne ja sisältö eivät nimittäin vastaa kyseisen valitusperusteen rajaamista, sellaisena kuin komissio on sen tehnyt.

60

Tarkemmin sanottuna komissio on esittänyt perusteluita, joilla ei ole mitään yhteyttä sen toteamiseen, että kyseessä olevien maksujen kirjaaminen kirjanpitoon B on luonnehdittu pelkästään kirjanpidolliseksi toimeksi, ja se on ristiriidassa kyseisen luokittelun merkityksen kanssa. Komissio ei ole vedonnut konkreettisiin perusteluihin tämän riitauttamisen ja sen väitteen tueksi, jonka mukaan Tšekin tasavallan olisi pitänyt osoittaa, että omien varojen toteamista, perimistä ja käyttöön asettamista koskeva prosessi oli täysin virheetön. Tämän valitusperusteen kahden osan otsikot eivät vastaa niiden sisältöä. Ainoat esitetyt aineelliset perustelut eivät koske maksujen kirjanpitoon B kirjaamiselle asetetun määräajan noudattamista vaan niiden toteamista määräajassa ja myöhästyneestä toteamisesta johtuvia seurauksia, joita ei käsitellä valituksenalaisen tuomion 85–93 kohdassa ja jotka ovat lisäksi toisen valitusperusteen kohteena. Ensimmäisestä valitusperusteesta ei myöskään ilmene selvästi, ehdottaako komissio, että maksut kirjataan kirjanpitoon B myöhässä, vai katsooko se, ettei kyseisiä maksuja voida kirjata ollenkaan kyseiseen kirjanpitoon, jos on ilmennyt sääntöjenvastaisuuksia.

61

Joka tapauksessa ensimmäinen valitusperuste on Tšekin tasavallan mukaan myös perusteeton.

62

Tšekin tasavalta väittää tältä osin ensinnäkin, että asetuksen N:o 1150/2000 6 artiklan 3 kohdassa säädetään nimenomaisesti, että määräaika maksujen kirjaamiselle kirjanpitoon B lasketaan siitä hetkestä, kun maksu on todettu, eli siitä hetkestä, jolloin kyseinen maksu tosiasiallisesti todetaan. Kyseisen asetuksen 17 artiklan 2 kohdan sanamuoto tai tarkoitus eivät estä kyseisen säännöksen soveltamista silloin, kun nämä maksut on merkitty myöhässä kirjanpitoon B. Komission ehdottama tulkinta olisi ristiriidassa tämän säännöksen tarkoituksen kanssa, sillä se olisi omiaan poistamaan jäsenvaltiolta vapautuksen omien varojen käyttöön asettamista koskevasta velvollisuudesta, vaikka sen olisi mahdotonta periä maksuja ylivoimaisen esteen vuoksi tai siitä riippumattomista syistä. Merkitseminen kirjanpitoon B on pelkästään kirjanpidollinen toimi.

63

Toiseksi Tšekin tasavalta väittää, että 8.7.2010 annetussa tuomiossa komissio v. Italia (C‑334/08, EU:C:2010:414) unionin tuomioistuin otti kantaa asetuksen N:o 1150/2000 17 artiklan 2 kohdan aineellisiin edellytyksiin erityisessä asiayhteydessä, jolle oli ominaista kyseisen jäsenvaltion syyksi luettava vilpillinen menettely. Kun otetaan huomioon tämä asiayhteys, komissio ei voi päätellä kyseisestä tuomiosta, että kyseessä olevien maksujen kirjaaminen kirjanpitoon B hyvissä ajoin ja määräajassa, joka lasketaan siitä päivästä, jona nämä maksut olisi pitänyt todeta, olisi ennakkoedellytys kyseisen säännöksen soveltamiselle. Unionin tuomioistuin ei tutkinut sen määräajan laskemista, jonka kuluessa maksut on kirjattava kirjanpitoon B, eikä se käsitellyt myöhästyneen kirjaamisen seurauksia.

64

Kolmanneksi Tšekin tasavalta väittää, ettei valituksenalaisesta tuomiosta seuraa haitallisia vaikutuksia unionin talousarvioon.

65

Neljänneksi Tšekin tasavalta väittää, ettei komission argumentilla, jonka mukaan jäsenvaltion on osoitettava perusteettoman edun palauttamista koskevan kanteen yhteydessä, että koko tullimenettely on toteutettu sääntöjenmukaisesti, oikein ja oikea-aikaisesti sekä unionin taloudellisia etuja suojaten, ole mitään yhteyttä ensimmäisen valitusperusteen asiasisältöön.

66

Belgian kuningaskunta ja Puolan tasavalta vaativat myös, että ensimmäinen valitusperuste hylätään perusteettomana.

67

Belgian kuningaskunta huomauttaa, että määräaika velan kirjaamiselle kirjanpitoon B alkaa asetuksen N:o 1150/2000 6 artiklan 3 kohdan b alakohdan mukaisesti kyseisen velan toteamispäivästä. Merkitseminen kirjanpitoon B voi siis tapahtua myöhässä vain siinä tapauksessa, että kyseinen velka todetaan myöhässä. Nyt käsiteltävässä asiassa valituksenalaisen tuomion 92 kohdasta ilmenee, ettei kyseisiä maksuja ole todettu myöhässä.

68

Myöhästynyt kirjaaminen ei myöskään automaattisesti sulje pois mahdollisuutta vedota asetuksen N:o 1150/2000 17 artiklan 2 kohtaan. Tuomion komissio v. Italia (C‑334/08, EU:C:2010:414), joka on annettu 8.7.2010, 69 kohta on nimittäin luettava kyseiseen tuomioon johtaneen asian asiayhteydessä siten, että se koskee ainoastaan tilannetta, jossa todettu velka on otettu kirjanpitoon B, vaikka se ei täytä siihen ottamisen aineellisia edellytyksiä.

69

Puolan tasavalta yhtyy olennaisilta osin tähän viimeiseen argumenttiin, joka koskee 8.7.2010 annetun tuomion komissio v. Italia (C‑334/08, EU:C:2010:414) 69 kohdan ulottuvuutta.

70

Se lisää, että määräaika tullien toteamiselle ei perustu objektiiviseen ja täsmälliseen kriteeriin, kun otetaan huomioon asetuksen N:o 1150/2000 2 artiklan 3 kohdassa oleva epämääräinen ja subjektiivinen ilmaisu ”voi laskea”. Käytännössä komissio määritti mielivaltaisesti ajankohdan, jona kansallisten tulliviranomaisten on katsottu voivan laskea tullit ja näin ollen todeta ne. Mielivaltaisuuden välttämiseksi kyseisen asetuksen 6 artiklan 3 kohdassa säädetty määräaika olisi laskettava siitä päivästä, jona tullit on tosiasiallisesti todettu.

71

Komission perustelu, joka koskee unionin taloudellisten etujen suojaamista, on merkityksetön, koska perinteisiä omia varoja koskevat oikeusriidat edustavat vain pientä osaa kaikista asioista, jotka koskevat jäsenvaltioiden rahoitusosuuksia kyseisistä varoista, eikä niillä näin ollen voida kyseenalaistaa unionin rahoitusjärjestelmää. Näin on sitäkin suuremmalla syyllä, koska jokainen omien varojen myöhästynyt käyttöön asettaminen altistaa asianomaisen jäsenvaltion velvollisuudelle maksaa viivästyskorkoa asetuksen N:o 1150/2000 11 artiklan mukaisesti.

Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

–

Tutkittavaksi ottaminen

72

Unionin työjärjestyksen 169 artiklan 2 kohdassa määrätään, että oikeudellisissa perusteluissa ja perusteissa, joihin vedotaan, on yksilöitävä täsmällisesti, mitkä unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisun perustelujen kohdat riitautetaan. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan valituksessa on ilmoitettava täsmällisesti sekä se, miltä kaikilta osin tuomion kumoamista vaaditaan, että ne oikeudelliset perustelut, joihin erityisesti halutaan vedota tämän vaatimuksen tueksi, tai muuten kyseinen valitus tai peruste jätetään tutkimatta (tuomio 20.9.2018, Agria Polska ym. v. komissio, C‑373/17 P, EU:C:2018:756, 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 28.4.2022, Changmao Biochemical Engineering v. komissio, C‑666/19 P, EU:C:2022:323, 186 kohta).

73

Tältä osin valitusperuste, jonka tueksi esitetyt perustelut eivät ole riittävän selkeitä ja täsmällisiä, jotta unionin tuomioistuin voisi harjoittaa laillisuusvalvontaansa, erityisesti koska ne oleelliset seikat, joihin kyseinen valitusperuste perustuu, eivät ilmene riittävän johdonmukaisesti ja ymmärrettävästi itse valituskirjelmän tekstistä, joka on tältä osin epäselvä ja moniselitteinen, ei täytä tämän tuomion edellisessä kohdassa mainittuja vaatimuksia ja se on jätettävä tutkimatta (ks. vastaavasti tuomio 10.7.2014, Telefónica ja Telefónica de España v. komissio, C‑295/12 P, EU:C:2014:2062, 30 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 28.4.2022, Changmao Biochemical Engineering v. komissio, C‑666/19 P, EU:C:2022:323, 187 kohta).

74

Nyt käsiteltävässä asiassa komissio yksilöi valituskirjelmässään täsmällisesti ja yksiselitteisesti ne valituksenalaisen tuomion kohdat, jotka se riitauttaa ensimmäisellä valitusperusteellaan, ja esittää syyt, joiden vuoksi se katsoo, että kyseisiin kohtiin sisältyvissä arvioinneissa on oikeudellisia virheitä, jotka se on myös esittänyt selvästi.

75

Tšekin tasavallan kirjelmistä ilmenee lisäksi, että se on voinut ymmärtää komission esittämän ensimmäisen valitusperusteen kohteen ja esittää puolustustaan koskevat perustelunsa.

76

Ensimmäinen valitusperuste voidaan näin ollen ottaa tutkittavaksi.

–

Asiakysymys

77

Valituksensa tueksi esittämänsä ensimmäisen valitusperusteen kahdella osalla, jotka liittyvät läheisesti toisiinsa ja joita on näin ollen tarkasteltava yhdessä, komissio riitauttaa valituksenalaisen tuomion 85–93 kohdan.

78

Kyseisissä kohdissa unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi komission perustelut, joiden mukaan Tšekin tasavalta ei voinut käsiteltävässä asiassa saada asetuksen N:o 1150/2000 17 artiklan 2 kohdassa säädettyä vapautusta omien varojen käyttöön asettamista koskevasta velvollisuudesta, koska kyseiset maksut oli todettu myöhässä kyseisen asetuksen 2 artiklan mukaisesti eikä kyseisiä maksuja ollut kirjattu asianmukaisesti kirjanpitoon B mainitun asetuksen 6 artiklan 3 kohdan nojalla.

79

Unionin yleisen tuomioistuimen päättely perustuu tältä osin kahteen perusteluun, jotka komissio riitauttaa tällä valitusperusteella.

80

Yhtäältä unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 86–88 kohdassa, että komission perustelut olivat tehottomia. Se totesi tältä osin, että unionin saamaan perusteettomaan etuun perustuvan kanteen yhteydessä ”Tšekin tasavallalta ei – – voida edellyttää, – – että sen tulee esittää – – näyttöä siitä, että ’koko tullimenettelyn aikainen prosessi, saatavan kantaminen ja omiin varoihin liittyvät toimet on toteutettu kaikkia sääntöjä noudattaen asianmukaisesti ja ajallaan sekä siten, että taataan unionin taloudellisten etujen suojaaminen’”. Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan omien varojen käyttöön asettamista ei voida perustella asetuksen N:o 1150/2000 6 artiklassa säädettyjen määräaikojen noudattamista koskevalla velvollisuudella, jonka laiminlyönnistä ei seuraa mitään maksua, ei edes viivästyskoron maksua.

81

Toisaalta unionin yleinen tuomioistuin katsoi kyseisen tuomion 89–92 kohdassa, että joka tapauksessa on niin, että asetuksen N:o 1150/2000 6 artiklan 3 kohdan b alakohdan mukaisesti määräaikoja, jotka koskevat maksujen kirjaamista kirjanpitoon B, ei ole laskettava päivästä, jona kyseiset maksut olisi kyseisen asetuksen 2 artiklan mukaisesti pitänyt todeta, vaan päivästä, jona kyseiset maksut tosiasiallisesti todettiin. Tämä edellytys kuitenkin täyttyy nyt esillä olevassa asiassa.

82

Sen arvioimiseksi, onko nämä perusteet hyväksyttävä asianosaisten väitteiden valossa, on ensinnäkin palautettava mieleen näyttöä koskevat säännöt, joita sovelletaan kanteeseen, joka koskee unionin saamaa perusteetonta etua.

83

Tältä osin unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan tällainen kanne, joka on nostettu SEUT 268 artiklan ja SEUT 340 artiklan toisen kohdan nojalla, edellyttää näyttöä siitä, että vastaaja on saanut etua ilman pätevää laillista perustetta ja että kantaja on vastaavasti menettänyt edun (ks. vastaavasti tuomio 16.12.2008, Masdar (UK) v. komissio, C‑47/07 P, EU:C:2008:726, 49 kohta ja tuomio 9.7.2020, Tšekki v. komissio, C‑575/18 P, EU:C:2020:530, 82 kohta).

84

Tällaisen kanteen, jonka jäsenvaltio, joka on asettanut komission käyttöön unionin omia varoja ja esittänyt varaumia komission kannan oikeellisuudesta, tutkimisen yhteydessä unionin yleisen tuomioistuimen on arvioitava muun muassa, perustuvatko kantajana olevan jäsenvaltion kärsimä menetys, joka vastaa unionin omien varojen asettamista komission käyttöön, ja komission saama vastaava etu velvollisuuksiin, joita mainitulla jäsenvaltiolla on unionin omien varojen alalla unionin oikeuden nojalla, vai ovatko ne päinvastoin vailla tällaista perustetta (ks. vastaavasti tuomio 9.7.2020, Tšekki v. komissio, C‑575/18 P, EU:C:2020:530, 83 kohta).

85

Tässä yhteydessä kantajana olevan jäsenvaltion on siis osoitettava, ettei se ole omien varojen järjestelmää koskevien unionin sääntöjen nojalla velvollinen asettamaan komission käyttöön oikeusriidan kohteena olevaa omien varojen määrää ja että se on noudattanut sille tältä osin kuuluvia velvollisuuksia.

86

Toisin kuin Tšekin tasavalta on huomauttanut moittiessaan komissiota siitä, että se on muuttanut kantaansa useaan otteeseen käsiteltävänä olevan asian oikeudenkäyntiä edeltävissä ja oikeudenkäynnin vaiheissa, edellä esitetystä seuraa myös, että tämän tuomion 84 kohdassa tarkoitetuissa olosuhteissa nostetun, unionin perusteettomaan etuun perustuvan kanteen kohde ei voi rajoittua ainoastaan komission ennen kanteen nostamista omaksuman kannan kumoamiseen. Komissio voi vastaajana esittää uusia perusteluja, joilla pyritään riitauttamaan kantajana olevan jäsenvaltion kanta.

87

Toiseksi on muistutettava unionin omien varojen järjestelmän ominaisuuksista, jotka unionin tuomioistuin on tiivistänyt oikeuskäytännössään.

88

Tältä osin unionin oikeuden nykytilassa kyseisen järjestelmän hallinnointi on annettu jäsenvaltioiden tehtäväksi ja se kuuluu yksinomaan jäsenvaltioiden vastuulle (tuomio 9.7.2020, Tšekki v. komissio, C‑575/18 P, EU:C:2020:530, 62 kohta ja tuomio 8.3.2022, komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta (Aliarvotuspetosten torjunta), C‑213/19, EU:C:2022:167, 345 kohta).

89

Päätösten 2000/597 ja 2007/436 8 artiklan 1 kohdasta ilmenee, että jäsenvaltioiden on perittävä päätöksen 2000/597 2 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdassa sekä päätöksen 2007/436 2 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetut unionin omat varat ja niillä on velvollisuus asettaa kyseiset varat komission käyttöön (ks. vastaavasti tuomio 8.7.2010, komissio v. Italia, C‑334/08, EU:C: 2010:414, 34 kohta ja tuomio 8.3.2022, komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta (Aliarvostuspetosten torjunta), C‑213/19, EU:C:2022:167, 340 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

90

Tätä varten jäsenvaltioiden on asetuksen N:o 1150/2000 2 artiklan 1 kohdan perusteella todettava unionille kuuluva maksu omista varoista, kun tullilainsäädännössä säädetyt edellytykset maksun määrän merkitsemisestä kirjanpitoon ja sen tiedoksiannosta maksuvelvolliselle on täytetty. Jäsenvaltiot ovat siten velvollisia ottamaan kyseisen asetuksen 2 artiklan mukaisesti todetut maksut unionin omien varojen kirjanpitoon mainitun asetuksen 6 artiklassa säädetyin edellytyksin. Tältä osin on täsmennettävä, että kyseisen asetuksen 6 artiklan 3 kohdan b alakohdan mukaan maksu, joka on todettu mutta jota ei ole vielä peritty ja jolle ei ole toimitettu minkäänlaista vakuutta, kirjataan erilliseen kirjanpitoon eli kirjanpitoon B (ks. vastaavasti tuomio 9.7.2020, Tšekki v. komissio C‑575/18 P, EU:C:2020:530, 57 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 8.3.2022, komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta (Aliarvotuspetosten torjunta), C‑213/19, EU:C:2022:167, 341 kohta).

91

Jäsenvaltioiden on tämän jälkeen asetettava unionin omat varat komission käyttöön asetuksen N:o 1150/2000 9–11 artiklassa säädetyllä tavalla tulouttamalla ne säädettyjä määräaikoja noudattaen komission nimissä tätä tarkoitusta varten avatulle tilille. Kyseisen asetuksen 11 artiklan 1 kohdan mukaan asianomaisen jäsenvaltion on maksettava viivästyskorkoa kaikista tälle tilille tehtävien tuloutusten viivästyksistä (tuomio 9.7.2020, Tšekki v. komissio, C‑575/18 P, EU:C:2020:530, 58 kohta ja tuomio 8.3.2022, komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta (Aliarvotuspetosten torjunta), C‑213/19, EU:C:2022:167, 342 kohta).

92

Lisäksi asetuksen N:o 1150/2000 17 artiklan 1 ja 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on toteutettava kaikki tarpeelliset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että kyseisen asetuksen 2 artiklan mukaisesti todettuja maksuja vastaavat määrät asetetaan komission käytettäviksi. Jäsenvaltiot vapautetaan tästä velvollisuudesta ainoastaan, jollei perintää ole voitu toteuttaa ylivoimaisen esteen vuoksi tai jos osoittautuu, että jäsenvaltioista riippumattomista syistä on täysin mahdotonta toteuttaa perintää. Määrät, jotka on julistettu tai katsottu sellaisiksi, että niitä ei voi periä, poistetaan lopullisesti mainitun asetuksen 6 artiklan 3 kohdan b alakohdassa tarkoitetusta erillisestä kirjanpidosta (ks. vastaavasti tuomio 9.7.2020, Tšekki v. komissio, C‑575/18 P, EU:C:2020:530, 60 kohta).

93

Sitä, onko nyt käsiteltävänä oleva valitusperuste perusteltu, on tarkasteltava näiden oikeusohjeiden valossa.

94

Tätä varten on ensinnäkin määritettävä ajankohta, josta asetuksen N:o 1150/2000 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitettu määräaika, joka koskee maksujen kirjaamista kirjanpitoon B, alkaa kulua.

95

Mainitussa säännöksessä säädetään, että maksut, jotka on todettu saman asetuksen 2 artiklan mukaisesti, kirjataan omien varojen kirjanpitoon viimeistään maksun toteamiskuuta seuraavan toisen kuukauden 19 päivän jälkeisenä ensimmäisenä työpäivänä, ja täsmennetään, että tämä määräaika koskee maksujen kirjaamista sekä kirjanpitoon A että kirjanpitoon B.

96

Aluksi on todettava, että – kuten muun muassa Tšekin tasavalta väittää – menneen aikamuodon käyttö voitaisiin toki ymmärtää siten, että asetuksen N:o 1150/2000 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitettu määräaika alkaa kulua päivästä, jona maksut on tosiasiallisesti todettu, myös silloin, kun maksut on todettu myöhässä, ja näin on riippumatta siitä, minä päivänä kyseiset maksut olisi pitänyt todeta.

97

Asetuksen N:o 1150/2000 6 artiklan 3 kohdassa kuitenkin säädetään, että maksut, jotka on todettu saman asetuksen 2 artiklan mukaisesti, on kirjattava omia varoja koskevaan kirjanpitoon, joten sen sanamuodolla luodaan erottamattomasti yhteys tähän kirjanpitoon kirjaamisen ja maksujen ennalta toteamisen välille, ja tämä yhteys on lisäksi tunnustettu unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä (ks. vastaavasti tuomio 20.3.1986, komissio v. Saksa 303/84, EU:C:1986:140, 11 kohta ja tuomio 9.7.2020, Tšekki v. komissio, C‑575/18 P, EU:C:2020:530, 59 kohta).

98

Määräaikaa, jonka kuluessa todetut maksut on kirjattava omia varoja koskevaan kirjanpitoon, on näin ollen arvioitava asetuksen N:o 1150/2000 2 artiklassa säädetyn maksujen toteamista koskevan velvollisuuden valossa. Maksujen kirjaaminen kirjanpitoon edellyttää näin ollen niiden toteamista kyseisen 2 artiklan mukaisesti, ja toteaminen on tehtävä oikea-aikaisesti (ks. analogisesti tuomio 5.10.2006, komissio v. Alankomaat, C‑312/04, EU:C:2006:643, 58–62 kohta) eli silloin, kun tullilainsäädännössä säädetyt edellytykset maksun määrän merkitsemisestä kirjanpitoon ja sen tiedoksiannosta maksuvelvolliselle on täytetty.

99

Koska viimeksi mainitussa säännöksessä vahvistetaan abstraktilla ja objektiivisella tavalla edellytykset, joiden täyttyessä syntyy velvollisuus todeta unionille kuuluva maksu omista varoista, ei voida väittää, kuten Puolan tasavalta tekee, että komissio määrittäisi mielivaltaisesti ajankohdan, jona maksut on todettava.

100

Toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 90 kohdassa, sen määräajan noudattamista, jonka kuluessa maksut on otettava omien varojen kirjanpitoon asetuksen N:o 1150/2000 6 artiklan 3 kohdan mukaisesti, arvioidaan näin ollen siitä päivästä lukien, jona maksut on todettu tai olisi pitänyt todeta kyseisen asetuksen 2 artiklan mukaisesti.

101

Tätä päätelmää tukee jäsenvaltioiden vastuu omien varojen järjestelmän hallinnoinnissa, mikä edellyttää, kuten julkisasiamies on pääasiallisesti todennut ratkaisuehdotuksensa 94 kohdassa, että jäsenvaltioiden velvoitteita, jotka koskevat maksujen toteamista, niiden kirjaamista omien varojen kirjanpitoon ja niiden käyttöön asettamista, on tulkittava tiukasti.

102

Tämä on erityisen tärkeää, koska asetuksen N:o 1150/2000 6 artiklan 3 kohdan päinvastainen tulkinta mahdollistaisi sen, että jäsenvaltiot voisivat perusteettomasti viivyttää maksujen toteamista ja sen jälkeen niiden kirjaamista omien varojen kirjanpitoon ja niiden käyttöön asettamista, jolloin vaarana olisi, että edistetään sellaisten olosuhteiden ilmenemistä, joiden vuoksi varojen periminen olisi mahdotonta.

103

Toiseksi unionin tuomioistuin on jo todennut, että jäsenvaltioiden mahdollisuus vapautua velvollisuudestaan asettaa komission käyttöön määrät, jotka vastaavat asetuksen N:o 1150/2000 17 artiklan 2 kohdan mukaisesti todettuja maksuja, edellyttää paitsi kyseisessä säännöksessä säädettyjen edellytysten noudattamista myös sitä, että kyseiset maksut on asianmukaisesti otettu kirjanpitoon B, toisin sanoen, että kirjaaminen on tehty unionin oikeuden mukaisesti (ks. vastaavasti tuomio 8.7.2010, komissio v. Italia, C‑334/08, EU:C:2010:414, 65 ja 69 kohta).

104

Vaikka on totta, että – kuten kaikki tähän oikeudenkäyntiin osallistuneet jäsenvaltiot ovat esittäneet – 8.7.2010 annettuun tuomioon komissio v. Italia (C‑334/08, EU:C:2010:414) johtanut asia koski eri tosiseikkoja kuin nyt käsiteltävä asia, on kuitenkin niin, ettei mikään kyseisessä tuomiossa anna aihetta ajatella, että unionin tuomioistuimen tarkoituksena olisi ollut rajata vaatimusta, joka koskee asianmukaista merkitsemistä kirjanpitoon B, niin, että vaatimus koskee ainoastaan unionin tuomioistuimen tuolloin käsittelemää asiayhteyttä.

105

Näin ollen tämän tuomion 103 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti, ja kun otetaan huomioon myös tämän tuomion 101 ja 102 kohdassa esitetyt syyt, on komission tavoin katsottava, että jäsenvaltio ei voi vapautua velvollisuudesta asettaa komission käyttöön määriä, jotka vastaavat maksuja, joita ei ole asianmukaisesti merkitty kirjanpitoon B asetuksen N:o 1150/2000 6 artiklan 3 kohdan b alakohdassa, luettuna yhdessä sen 2 artiklan kanssa, säädettyä määräaikaa noudattaen sen vuoksi, että kyseiset maksut on todettu myöhässä.

106

Kun siis jäsenvaltio vetoaa perusteettomaan etuun perustuvan kanteen yhteydessä asetuksen N:o 1150/2000 17 artiklan 2 kohdassa säädettyyn vapautukseen velvollisuudesta asettaa omat varat komission käyttöön tämän tuomion 83–85 kohdassa määritellyillä edellytyksillä, kyseisen jäsenvaltion on osoitettava sen menettelyn asianmukaisuus, joka koskee maksujen toteamista ja niiden kirjaamista kirjanpitoon B, mukaan lukien asian kannalta merkityksellisten määräaikojen noudattaminen. Jos tällaista näyttöä ei ole esitetty, kyseinen jäsenvaltio ei voi hyötyä tästä vapautuksesta, ja sen on näin ollen asetettava omat varat käyttöön. Tämä käyttöön asettaminen ei näin ollen merkitse sellaista etua unionille, jolla ei ole pätevää oikeudellista perustetta.

107

Tästä seuraa, että unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 87 ja 88 kohdassa virheellisesti, ettei Tšekin tasavallan asiana ollut osoittaa omiin varoihin liittyvien toimien asianmukaisuutta.

108

Edellä esitettyjen perustelujen valossa ensimmäisen valitusperusteen molemmat osat on hyväksyttävä.

Toinen valitusperuste

Asianosaisten lausumat

109

Toisessa valitusperusteessaan komissio väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki valituksenalaisen tuomion 94–126 kohdassa oikeudellisia virheitä tulkitessaan asetuksen N:o 1150/2000 2 artiklan 1 kohtaa ja 17 artiklan 1 kohtaa, luettuina yhdessä tullikoodeksin 217 artiklan 1 kohdan ja SEUT 325 artiklan kanssa. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi nimittäin virheellisesti, että Tšekin tasavalta saattoi odottaa, että OLAF toimittaisi virallisesti tarkastusmatkan aikana kerätyt todisteet, vaikka Tšekin tullihallinnon edustajalla oli oikeus pyytää ja saada kerätyt todisteet OLAFilta heti tarkastusmatkalta palattuaan. Komission mukaan Tšekin tasavalta sitä vastoin oli velvollinen pyytämään OLAFilta heti tarkastusmatkan jälkeen sen aikana kerätyt todisteet, minkä perusteella se olisi voinut todeta unionin oikeuden omiin varoihinsa tarkastusmatkan päättymisen jälkeisinä päivinä.

110

Komissio vetoaa ensinnäkin asetuksen N:o 1150/2000 2 artiklan 1 kohdan ja 17 artiklan 1 kohdan sekä tullikoodeksin 217 artiklan 1 kohdan säännöksiin yhdessä luettuina.

111

Se väittää, että jäsenvaltioiden on toteutettava mahdollisimman pian kaikki tarvittavat toimenpiteet tullien tehokkaan ja täysimääräisen kantamisen takaamiseksi. Oikeus omiin varoihin on todettava asetuksen N:o 1150/2000 2 artiklan 1 kohdan mukaisesti, kun tullilainsäädännössä säädetyt edellytykset maksun määrän merkitsemisestä kirjanpitoon ja sen tiedoksiannosta maksuvelvolliselle on täytetty. Tullikoodeksin 217 artiklan 1 kohdan perusteella tulliviranomaisten on siis todettava tullivelasta johtuvat tullit heti, kun niillä on käytössään tätä varten tarvittavat tiedot ja ne voivat laskea kyseisten tullien määrän ja määrittää velallisen. Koska jäsenvaltiot ovat vastuussa tullivelan vahvistamisesta ja omista varoista perittävien maksujen toteamisesta, niiden on asetuksen N:o 1150/2000 17 artiklan 1 kohdan mukaisesti toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että kyseisen asetuksen 2 artiklan mukaisesti todettuja maksuja vastaavat määrät asetetaan komission käyttöön kyseisessä asetuksessa säädetyin edellytyksin.

112

Komissio myöntää, että tullivelan vahvistamiseksi jäsenvaltio voi tehdä yhteistyötä OLAFin kanssa, mutta korostaa, kuten asetuksen N:o 1073/1999 johdanto-osan kolmannesta perustelukappaleesta ilmenee, että OLAFin tutkimusten suorittaminen ja niihin liittyvät toimivaltuudet eivät vaikuta kansallisen tason ja unionin tason vastuiden tämänhetkiseen jakoon ja tasapainoon. Näin ollen kyseisen asetuksen 1 artiklan 2 kohdasta ilmenee, että OLAFilla on vain avustava rooli ja että se voi ainoastaan antaa unionin viranomaisille tai kansallisille viranomaisille osoitettuja sitomattomia suosituksia.

113

Näissä olosuhteissa komissio katsoo, että OLAFin tutkimuksen kulku ei voi vapauttaa jäsenvaltioita velvollisuudesta toteuttaa unionin oikeudessa edellytettyjä tarvittavia toimenpiteitä ja että OLAFin apu ei voi vapauttaa niitä niiden huolellisuusvelvoitteesta tullien kantamisessa. Nyt käsiteltävässä asiassa Tšekin tasavallan oli siis toteutettava samanaikaisesti tarkastusmatkan kanssa ja siitä riippumatta tarvittavat toimenpiteet tullivelan toteamiseksi. Kuten unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 119 kohdassa, Tšekin tullihallinnon edustaja olisi voinut heti tarkastusmatkalta palattuaan pyytää ja saada OLAFilta 15.11.2007 päivättyyn pöytäkirjaan liitetyt todisteet ja toimittaa ne Tšekin toimivaltaisille viranomaisille, ja nämä seikat olivat riittäviä osoittamaan BAIDEn tullivelan. Lisäksi Tšekin tasavallalla oli jo ennen tarkastusmatkalta paluuta käytettävissään riittävät tiedot.

114

Tällainen päätelmä on tehtävä sitäkin suuremmalla syyllä, kun otetaan huomioon jäsenvaltioiden vastuu omista varoista. Unionin yleisen tuomioistuimen kanta sitä vastoin mahdollistaa sen, että jäsenvaltio voi olla passiivinen ja laiminlyödä tehtävänsä vain sillä perusteella, että OLAF oli sitoutunut toimittamaan sille tarkastusmatkan aikana kerätyt todisteet.

115

Vaatimusta, jonka mukaan tullivelka on vahvistettava viipymättä, tukee myös asetuksen N:o 515/97 45 artiklan 1 kohta. Sen avulla voidaan varmistaa kyseisen asetuksen 20 artiklan 2 kohdan b alakohdan tehokas vaikutus ja erityisesti jäsenvaltioiden lähettämien asiantuntijoiden osallistuminen OLAFin johtamille tarkastusmatkoille kolmansissa maissa.

116

Toiseksi komissio väittää, että unionin yleinen tuomioistuin sovelsi myös SEUT 325 artiklaa virheellisesti. Kyseisessä artiklassa asetetaan jäsenvaltioille ehdoton velvollisuus toteuttaa tarvittavat toimenpiteet tullien tehokkaan ja täysimääräisen kantamisen varmistamiseksi ja annetaan niiden valita toteutettavat toimenpiteet suhteellisuus-, vastaavuus- ja tehokkuusperiaatetta noudattaen. Niinpä Tšekin tasavallan olisi pitänyt mainitun artiklan nojalla vahvistaa tullivelka viimeistään tarkastusmatkalta palaamista seuraavien päivien kuluessa.

117

Komissio päättelee, että tullivelka on vahvistettu myöhässä, joten tätä velkaa vastaavia määriä ei ole merkitty asianmukaisesti kirjanpitoon B. Todettuaan tullivelan myöhässä Tšekin tasavalta on itse aiheuttanut asetuksen N:o 1150/2000 6 artiklan 3 kohdan b alakohdan soveltamisedellytysten syntymisen, joten unionin yleinen tuomioistuin ei voinut virhettä tekemättä katsoa, että kyseisen asetuksen 17 artiklan 2 kohtaa voitiin soveltaa.

118

Tšekin tasavalta väittää, että toinen valitusperuste on jätettävä tutkimatta. Ensinnäkään valituskirjelmän 55 sivun alaviitteessä esitetyllä väitteellä, jonka mukaan kyseisellä jäsenvaltiolla on ollut riittävät tiedot BAIDEn maksettavaksi määrättyjen polkumyyntitullien toteamiseksi ennen tarkastusmatkalle osallistumista, ei ole merkitystä tämän valitusperusteen kohteen kannalta. Kyseessä on myös uusi peruste, koska komissio ei unionin yleisessä tuomioistuimessa väittänyt, että Tšekin tasavallalla oli riittävät tiedot tällaisen toteamuksen tekemiseksi ennen tarkastusmatkan päättymistä. Toiseksi SEUT 325 artiklan väitettyä rikkomista koskeva peruste esitettiin ensimmäisen kerran vasta muutoksenhakuvaiheessa. Kolmanneksi toinen valitusperuste koskee muodollisesti valituksenalaisen tuomion 94–126 kohtaa, vaikka todellisuudessa se koskee ainoastaan kyseisen tuomion 122–125 kohtaa.

119

Tšekin tasavalta katsoo joka tapauksessa, että toinen valitusperuste on myös perusteeton, koska se saattoi perustellusti odottaa, että OLAF toimitti sille kertomuksensa.

120

Ensinnäkään sillä, ettei komissiolla ole päätöksentekovaltaa omien varojen alalla, tai sillä, että OLAFin suositukset eivät ole sitovia, ei Tšekin tasavallan mukaan voida kyseenalaistaa sitä, että jäsenvaltioiden tehokas yhteistyö komission ja OLAFin kanssa on tietyissä tapauksissa olennainen edellytys sille, että jäsenvaltiot voivat todeta oikeuden omiin varoihin ja periä ne.

121

Toiseksi Tšekin tasavallan mukaan unionin yleisen tuomioistuimen tosiseikkoja koskevista toteamuksista ilmenee, että riidanalaisiin tuonteihin liittyvät tullit voitiin todeta ainoastaan tarkastusmatkan yhteydessä hankittujen todisteiden perusteella. OLAF, joka oli sitoutunut toimittamaan kyseiset seikat Tšekin tasavallalle, toimitti sille mainitut seikat myöhässä eli 9.7.2008, mikä oli vastoin OLAFin sitoumusta. Tšekin tasavalta katsoo, että se saattoi perustellusti odottaa, että OLAF noudattaa sitoumustaan SEU 4 artiklan 3 kohdassa vahvistetun vilpittömän yhteistyön periaatteen mukaisesti.

122

Kolmanneksi komissio yrittää siirtää Tšekin tasavallalle vastuun omasta viivästyksestään, joka liittyy siihen, että OLAF toimitti todisteet myöhässä.

123

Unionin yleinen tuomioistuin ei siis Tšekin tasavallan mukaan tehnyt oikeudellista virhettä todetessaan valituksenalaisen tuomion 123 ja 126 kohdassa, että nyt käsiteltävän asian olosuhteissa kyseistä jäsenvaltiota ei voitu moittia siitä, ettei se ollut pyytänyt OLAFia esittämään todisteita heti tarkastusmatkan jälkeen.

124

Joka tapauksessa on Tšekin tasavallan mukaan niin, että siltä osin kuin komissio riitauttaa sen, että Tšekin tasavalta saattoi katsoa tarpeelliseksi odottaa, kuten unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 124 kohdassa, että OLAF on tutkinut ja tarkastanut todisteet, kyseinen jäsenvaltio huomauttaa, että sovellettavassa säännöstössä säädetään nimenomaan, että OLAFin suorittaman tutkimuksen yhteydessä kerätyt todisteet tutkitaan, arvioidaan ja toimitetaan jäsenvaltioille tarkastuskertomusten ja tutkintakertomusten muodossa. Lisäksi asetuksen N:o 1073/1999 9 artiklan 2 kohdasta, luettuna yhdessä sen johdanto-osan 16 perustelukappaleen kanssa, ilmenee, että OLAFin tarkastuskertomuksella on olennainen todistusarvo. OLAF on sopivin tutkimaan ja arvioimaan todisteita, kuten unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 124 kohdassa, ja näin on sitäkin suuremmalla syyllä silloin, kun nämä todisteet on saatu kolmannessa maassa suoritetun tarkastusmatkan yhteydessä ja niillä voi olla vaikutuksia merkittävässä osassa jäsenvaltioita.

125

Tšekin tasavalta lisää, että OLAFilla oli mahdollisuus toimittaa jäsenvaltioille merkitykselliset todisteet ennen tarkastuskertomuksen hyväksymistä asetuksen N:o 1073/1999 10 artiklan, luettuna yhdessä asetuksen N:o 515/97 17 artiklan 2 kohdan kanssa, nojalla. OLAF oli tietoinen siitä, että Tšekin tasavalta tarvitsi kerättyjä todisteita, ja OLAF olisi voinut hyödyntää tämän mahdollisuuden, ottaen huomioon tarkastuskertomuksen pitkäaikaisen viivästymisen.

126

Belgian kuningaskunta ja Puolan tasavalta yhtyvät olennaisilta osin Tšekin tasavallan näkemykseen.

127

Belgian kuningaskunta lisää, että komission väitteet, jotka perustuvat jäsenvaltioille kuuluvaan vastuuseen, merkitsevät sitä, että Tšekin tasavalta vastaa yksin niistä kielteisistä taloudellisista seurauksista, jotka johtuvat OLAFin aiheuttamasta viivästyksestä. Lisäksi komission väite asetuksen N:o 515/97 20 artiklan 1 ja 2 kohdan tehokkaasta vaikutuksesta ei voi menestyä. Lopuksi Belgian kuningaskunta esittää, ettei SEUT 325 artiklaa voida tulkita siten, että siinä asetettaisiin jäsenvaltioille lisävelvoitteita asetuksessa N:o 1150/2000 säädettyihin velvoitteisiin nähden nyt käsiteltävän asian olosuhteissa.

128

Puolan tasavalta korostaa, ettei voida katsoa, että Tšekin tasavalta olisi rikkonut SEUT 325 artiklaa, koska se on pyrkinyt asianmukaisesti toteamaan kyseessä olevan tullivelan.

Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

–

Tutkittavaksi ottaminen

129

Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että jos asianosaisella olisi oikeus esittää ensi kertaa vasta unionin tuomioistuimessa vaatimuksilleen perusteita, joihin hän ei ole unionin yleisessä tuomioistuimessa vedonnut, asianosaisella olisi oikeus laajentaa unionin tuomioistuimessa, jonka toimivalta muutoksenhakuasioissa on rajoitettu, kannettaan unionin yleisessä tuomioistuimessa käsiteltyyn asiaan nähden. Unionin tuomioistuin on muutoksenhakumenettelyssä toimivaltainen arvioimaan ainoastaan sitä oikeudellista ratkaisua, joka on tehty ensimmäisessä oikeusasteessa esitetyistä perusteista (tuomio 1.6.1994, komissio v. Brazzelli Lualdi ym., C‑136/92 P, EU:C:1994:211, 59 kohta ja tuomio 26.02.2020, EUH v. Alba Aguilera ym., C‑427/18 P, EU:C:2020:109, 45 kohta).

130

Unionin tuomioistuin on kuitenkin toistuvasti katsonut, että valittajalla on oikeus vedota valituksensa tueksi niihin perusteisiin, jotka perustuvat valituksenalaiseen tuomioon itseensä ja joilla pyritään arvostelemaan oikeudellisesti sen oikeellisuutta (ks. vastaavasti tuomio 29.11.2007, Stadtwerke Schwäbisch Hall ym. v. komissio, C‑176/06 P, EU:C:2007:730, 17 kohta ja tuomio 26.2.2020, EUH v. Alba Aguilera ym., C‑427/18 P, EU:C:2020:109, 54 kohta).

131

Nyt käsiteltävässä asiassa on todettava ensinnäkin, että vaikka valituskirjelmän 55 sivulla oleva alaviite olisi Tšekin tasavallan tavoin ymmärrettävä väitteeksi siitä, että kyseisellä jäsenvaltiolla oli jo ennen tarkastusmatkalta paluuta riittävästi tietoja kyseessä olevien maksujen toteamiseksi, tällaista väitettä ei toisteta toisen valitusperusteen varsinaisessa tekstissä. Tämän alaviitteen olemassaolo ei siis voi vaikuttaa mainitun valitusperusteen tutkittavaksi ottamiseen.

132

Toiseksi on niin, että vaikka komissio ei ole vedonnut SEUT 325 artiklaan unionin yleisessä tuomioistuimessa, on kuitenkin niin, että kyseiseen määräykseen perustuvalla argumentilla pyritään osoittamaan unionin yleisen tuomioistuimen tekemä oikeudellinen virhe. Niinpä kyseinen väite voidaan ottaa tutkittavaksi.

133

Kolmanneksi on niin, että vaikka osoitettaisiin, että toisella valitusperusteella riitautetut kohdat on yksilöity epäselvästi, tämä seikka ei ole millään tavoin estänyt Tšekin tasavaltaa ymmärtämästä toisen valitusperusteen sisältöä, joka käy selvästi ilmi komission kirjelmistä, ja esittämästä perusteluita puolustuksekseen.

134

Näin ollen toinen valitusperuste voidaan ottaa tutkittavaksi.

–

Asiakysymys

135

Toisessa valitusperusteessaan komissio riitauttaa lähinnä sen, ovatko unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 94–126 kohdassa esittämät arvioinnit perusteltuja siltä osin kuin ne koskevat sitä päivämäärää, jolloin Tšekin tasavallan olisi pitänyt todeta BAIDEn maksettavaksi riidanalaisista tuonneista kuuluvat polkumyyntitullit.

136

Kyseisissä kohdissa unionin yleinen tuomioistuin katsoi lähinnä, ettei Tšekin tasavallalla ollut velvollisuutta todeta näitä maksuja heti tarkastusmatkalta paluuta seuranneiden päivien jälkeen vaan että se saattoi perustellusti odottaa OLAFin kertomuksen, johon oli liitetty tarkastusmatkan aikana kerätyt todisteet, toimittamista.

137

Tarkemmin sanottuna unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 119 ja 121 kohdassa, että tarkastusmatkalle osallistuneella Tšekin tullihallinnon edustajalla oli toimivalta pyytää ja saada OLAFilta 15.11.2007 päivättyyn pöytäkirjaan liitetyt todisteet ja toimittaa ne Tšekin tasavallan toimivaltaisille viranomaisille, jotta nämä käyttäisivät niitä todistusaineistona BAIDEa vastaan, ja näin oli, vaikka OLAFin oli tarkistettava nämä todisteet ennen niiden toimittamista. Se totesi kyseisen tuomion 122–124 kohdassa, että OLAF oli kuitenkin sitoutunut toimittamaan nämä todisteet Tšekin tasavallalle jo vuoden 2008 alussa ja oli viivytellyt kertomuksensa, johon ne oli liitetty, toimittamisessa. Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan Tšekin tasavaltaa ei voida näissä olosuhteissa arvostella siitä, että se oli odottanut OLAFin kertomuksen toimittamista eikä se ollut pyytänyt toimittamaan todisteita heti tarkastusmatkalta palaamisen jälkeen. Unionin yleinen tuomioistuin totesi näiden seikkojen perusteella valituksenalaisen tuomion 125 kohdassa, että Tšekin tasavalta oli osoittanut, ettei sillä voinut olla hallussaan tarvittavia todisteita, jotta se olisi voinut todeta BAIDEn maksettaviksi kuuluneet polkumyyntitullit riidanalaisista tuonneista heti tarkastusmatkalta palaamisen jälkeen.

138

Tässä yhteydessä on muistutettava, että – kuten tämän tuomion 88 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee – unionin oikeuden nykytilassa unionin omia varoja koskevan järjestelmän hallinnointi on annettu jäsenvaltioiden tehtäväksi ja se kuuluu yksinomaan jäsenvaltioiden vastuulle.

139

Lisäksi, koska tulleina kerättävien tulojen kantamisen ja vastaavien tulojen komission käyttöön asettamisen välillä on suora yhteys, jäsenvaltioiden tehtävänä on niille SEUT 325 artiklan 1 kohdassa asetettujen velvoitteiden mukaisesti suojata unionin taloudellisia etuja niitä uhkaavalta petolliselta tai muulta laittomalta toiminnalta sekä ryhtyä tarpeellisiin toimenpiteisiin kyseisten tullien ja siten kyseisten varojen tehokkaan ja täysimääräisen kantamisen varmistamiseksi (tuomio 8.3.2022, komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta (Aliarvostuspetosten torjunta), C‑213/19, EU:C:2022:167, 346 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

140

Tämän tehtävän täyttämiseksi jäsenvaltioiden on asetuksen N:o 1150/2000 2 artiklan 1 kohdan nojalla todettava unionin oikeus omiin varoihin heti, kun tullilainsäädännössä säädetyt edellytykset ”maksun määrän merkitsemisestä kirjanpitoon ja sen tiedoksiannosta maksuvelvolliselle on täytetty”. Jäsenvaltioiden velvollisuus todeta unionin oikeus omiin varoihin syntyy siis silloin, kun kyseiset edellytykset täyttyvät, eikä ole tarpeen, että tileihin kirjaaminen on tosiasiallisesti suoritettu. Kuten tullikoodeksin 217 ja 218 artiklasta ilmenee, kyseiset edellytykset täyttyvät, kun tulliviranomaisilla on käytettävissään tarvittavat tiedot ja ne voivat näin laskea tullivelasta aiheutuvien tullien määrän ja määrittää velallisen (ks. vastaavasti tuomio 15.11.2005, komissio v. Tanska, C‑392/02, EU:C:2005:683, 57–59 kohta).

141

Nyt käsiteltävässä asiassa unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 1, 99, 178 ja 183 kohdassa toteamista tosiseikoista, joita ei ole riitautettu unionin tuomioistuimessa ja joita tämän ei ole valvottava, koska mitään väitteitä tosiseikkojen vääristyneellä tavalla huomioon ottamisesta ei ole esitetty, ilmenee ensinnäkin, että Tšekin tasavalta oli jo paljon ennen tarkastusmatkaa tietoinen Laosista peräisin olevista ja BAIDEn alueelleen petollisin perustein tekemistä tuonneista, toiseksi, että kyseinen jäsenvaltio toimitti ennen tätä tarkastusmatkaa OLAFille luettelon riidanalaisista tuonneista, joiden alkuperä oli tarkistettava, ja kolmanneksi, että Tšekin tullihallinnon edustaja osallistui kyseiseen tarkastusmatkaan ja allekirjoitti 15.11.2007 päivätyn pöytäkirjan saman tarkastusmatkan lopussa.

142

Unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 2, 122 ja 124 kohdassa esittämistä tosiseikkoja koskevista toteamuksista ilmenee myös, että tarkastusmatkalta palattuaan OLAF sitoutui toimittamaan Tšekin tasavallalle tämän tarkastusmatkan aikana kerätyt todisteet jo vuoden 2008 alussa ja että OLAF toimitti kertomuksensa, johon nämä todisteet oli liitetty, vasta 9.7.2008, kun taas Tšekin tasavalta katsoi tarpeelliseksi odottaa, että OLAF tutkii ja tarkastaa kyseiset todisteet ennen niiden käyttämistä verotarkastusmenettelyssä.

143

Näiden seikkojen perusteella unionin yleinen tuomioistuin ei kuitenkaan voinut oikeudellista virhettä tekemättä todeta valituksenalaisen tuomion 124–126 kohdassa, että Tšekin tasavalta saattoi odottaa OLAFin kertomuksen, johon oli liitetty todisteet, toimittamista pyytämättä tarvittaessa näiden todisteiden toimittamista ennen kyseisen kertomuksen viimeistelyä ja että kyseinen jäsenvaltio ei ollut laiminlyönyt velvollisuuksiaan, jotka sille kuuluivat unionin omien varojen järjestelmän hallinnoinnissa, kun se ei ollut todennut kyseessä olevia maksuja tarkastusmatkalta palaamista seuranneiden päivien kuluessa.

144

Kun otetaan huomioon jäsenvaltion vastuu omien varojen järjestelmän hallinnoinnissa ja unionin taloudellisten etujen suojaamisessa, jäsenvaltio ei voi silloin, kun se on tietoinen havaittuja tuonteja koskevasta vakavasta petosriskistä ja kun tämä riski on tarkastettu ja vahvistettu OLAFin kolmannessa maassa tämän jäsenvaltion edustajan läsnä ollessa suorittaman ulkoisen tutkimuksen yhteydessä, vain odottaa useiden kuukausien ajan OLAFin loppukertomuksen, johon todisteet on liitetty, toimittamista pyytämättä ollenkaan näiden todisteiden toimittamista etukäteen. Kun otetaan huomioon tämä vastuu, mainitun jäsenvaltion sitä vastoin on toteutettava kaikki tarpeelliset toimenpiteet, joiden avulla se voi koota yhteen kyseisten maksujen toteamiseksi tarvittavat tiedot.

145

Mikään valituksen kiistämiseksi esitetyistä perusteluista ei ole sen luonteinen, että sillä horjutettaisiin tätä johtopäätöstä.

146

Ensinnäkin väitteestä, jonka mukaan OLAF toimitti kertomuksensa ja todisteet myöhässä, on todettava, että OLAFin ulkoisen tutkimuksen suorittaminen kolmannessa maassa ei vapauta jäsenvaltioita vastuusta, joka unionin oikeuden nykytilanteessa kuuluu yksinomaan niille unionin omien varojen järjestelmän hallinnoinnissa.

147

Kun otetaan huomioon yhtäältä asetuksen N:o 1073/1999 johdanto-osan kolmas perustelukappale, tutkimuksen toteuttaminen ei voi muuttaa kansallisen tason ja unionin tason välistä vastuun jakoa ja tasapainoa. Kuten kyseisen asetuksen 1 artiklan 2 kohdasta ilmenee, OLAF tukee ja koordinoi toimia, joilla pyritään suojaamaan unionin taloudellisia etuja petoksilta. OLAFin suorittamiensa tutkimusten päätteeksi antamiin kertomuksiin sisältyvät mainitun asetuksen 9 artiklan 1 kohdan mukaan erityisesti todetut seikat, mahdollinen taloudellinen vahinko ja tutkinnan päätelmät sekä OLAFin johtajan suositukset jatkotoimiksi. Jäsenvaltioiden tehtävänä on siis päättää tällaisen kertomuksen jatkotoimista niiden hoitaessa niille unionin oikeuden mukaan kuuluvia velvollisuuksia.

148

Toisaalta asetuksen N:o 1073/1999 10 artiklan 1 kohdan mukaan OLAF voi milloin tahansa lähettää asianomaisten jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille ulkoisten tutkimusten yhteydessä saamiaan tietoja. Kun otetaan huomioon verbin ”voida” käyttö, joka osoittaa, että OLAFilla on tältä osin harkintavaltaa, tästä säännöksestä ei voida päätellä, että se, että OLAF on laiminlyönyt todisteiden toimittamisen ennen kertomuksensa viimeistelyä, vapauttaisi kyseisen jäsenvaltion vastuustaan omien varojen järjestelmän hallinnoinnissa.

149

Toiseksi vetoaminen OLAFia koskevaan lojaalin yhteistyön velvoitteeseen ei voi vaikuttaa siihen, että asetuksen N:o 1073/1999 täytäntöönpanoa varten säädettyä tehtävien ja vastuiden jakoa muutetaan (ks. analogisesti unionin tuomioistuimen presidentin määräys 19.4.2005, Tillack v. komissio, C‑521/04 P(R), EU:C:2005:240, 33 kohta), eikä myöskään vapauttaa jäsenvaltioita niille kuuluvista vastuista unionin omia varoja koskevan järjestelmän hallinnoinnissa.

150

Lisäksi SEU 4 artiklan 3 kohdan toisessa alakohdassa vahvistetusta vilpittömän yhteistyön periaatteesta seuraa, että jäsenvaltioiden – joihin tätä periaatetta sovelletaan – on toteutettava kaikki toimenpiteet, joilla voidaan taata unionin oikeuden ulottuvuus ja tehokkuus (ks. vastaavasti tuomio 8.3.2022, komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta (Aliarvotuspetosten torjunta), C‑213/19, EU:C:2022:167, 584 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

151

Edellä esitettyjen perustelujen valossa toinen valitusperuste on hyväksyttävä.

152

Näin ollen valituksenalainen tuomio on kumottava siltä osin kuin sen tuomiolauselman 1 kohdassa hyväksytään Tšekin tasavallan kanteen se osa, jossa vaaditaan Euroopan komissiota palauttamaan 17 828 399,66 CZK:n (n. 700 000 euroa) suuruinen summa, joka on maksettu unionin omina varoina.

Unionin yleisessä tuomioistuimessa nostettu kanne

153

Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan ensimmäisessä kohdassa määrätään, että jos unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisu kumotaan, unionin tuomioistuin voi itse ratkaista asian lopullisesti, jos asia on ratkaisukelpoinen.

154

Unionin tuomioistuin katsoo nyt käsiteltävässä asiassa, että asia on ratkaisukelpoinen, koska Tšekin tasavallan unionin yleisessä tuomioistuimessa nostama kanne perustuu argumentteihin, jotka on käsitelty kontradiktorisessa menettelyssä unionin yleisessä tuomioistuimessa ja joiden tarkastelu ei vaadi minkään ylimääräisen prosessinjohtotoimen tai asiakirja-aineistoa koskevan tutkintatoimen toteuttamista (ks. analogisesti tuomio 8.9.2020, komissio ja neuvosto v. Carreras Sequeros ym., C‑119/19 P ja C‑126/19 P, EU:C:2020:676, 130 kohta). Koska siis nyt käsiteltävä asia on ratkaisukelpoinen, unionin tuomioistuimen on ratkaistava asia lopullisesti.

155

Tämän tuomion 152 kohdassa kumotaan valituksenalainen tuomio vain siltä osin kuin sen tuomiolauselman 1 kohdassa hyväksytään Tšekin tasavallan kanteen se osa, jossa vaaditaan komissiota palauttamaan 17 828 399,66 CZK:n (n. 700 000 euroa) suuruinen summa (jäljempänä riidanalainen määrä).

156

Valituksenalaisen tuomion tuomiolauselman 2 kohtaan, jolla unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi Tšekin tasavallan kanteen muilta osin, ei ole haettu muutosta, joten se on saanut lainvoiman kyseisen tuomion osittaisesta kumoamisesta huolimatta (ks. vastaavasti tuomio 4.3.2021, komissio v. Fútbol Club Barcelona, C‑362/19 P, EU:C:2021:169, 109–111 kohta).

157

Kanne asiassa T‑151/20 on näin ollen voimassa vain siltä osin kuin siinä vaaditaan riidanalaisen määrän palauttamista.

158

Kanteensa tueksi Tšekin tasavalta väittää olennaisin osin, ettei se ollut velvollinen maksamaan kyseistä määrää, sillä se pystyi toteuttamaan tarvittavat toimenpiteet kyseisen määrän perimiseksi vasta sen jälkeen, kun OLAFin kertomus oli toimitettu. Se väittää, että se tulisi vapauttaa omien varojen käyttöön asettamista koskevasta velvollisuudesta asetuksen N:o 1150/2000 17 artiklan 2 kohdan nojalla, koska sen on mahdotonta periä tullivelkaa sen jälkeen, kun BAIDEn toiminta Tšekissä loppui, eli vuoden 2008 toukokuusta alkaen.

159

Kuten edellä 100, 103 ja 105 kohdassa on todettu, jäsenvaltiota ei kuitenkaan voida vapauttaa velvollisuudesta asettaa komission käyttöön määriä, jotka vastaavat maksuja, joita ei ole asianmukaisesti merkitty kirjanpitoon B asetuksen N:o 1150/2000 6 artiklan 3 kohdan b alakohdassa, luettuna yhdessä sen 2 artiklan kanssa, säädettyä määräaikaa noudattaen, kun nämä maksut on todettu myöhässä. Tämän tuomion 141–144 kohdasta ilmenee, että koska Tšekin tasavalta ei ole nyt käsiteltävän asian erityisissä olosuhteissa toteuttanut tarvittavia toimenpiteitä sen varmistamiseksi, että maksut todetaan ilman aiheetonta viivästystä, se ei ole osoittanut, että se oli todennut kyseiset maksut oikea-aikaisesti, eikä näin ollen, että se olisi kirjannut ne asianmukaisesti kirjanpitoon B kyseisen asetuksen 6 artiklan 3 kohdan b alakohdassa säädettyä määräaikaa noudattaen.

160

Näin ollen Tšekin tasavalta ei voida vedota asetuksen N:o 1150/2000 17 artiklan 2 kohtaan, jotta se vapautettaisiin velvollisuudestaan asettaa riidanalaiset määrät komission käyttöön. Kyseinen jäsenvaltio ei siten ole osoittanut, että sen kieltäytyminen asettamasta unionin käyttöön riidanalaista määrää olisi kaikkien sille kuuluvien velvoitteiden mukaista, eikä se näin ollen ole osoittanut, että unioni on saanut etua ilman pätevää oikeudellista perustetta tämän tuomion 83 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla.

161

Kaikkien näiden perusteiden valossa Tšekin tasavallan asiassa T‑151/20 nostama kanne on hylättävä siltä osin kuin siinä vaaditaan riidanalaisen määrän palauttamista.

Oikeudenkäyntikulut

162

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohdassa määrätään, että jos valitus on perusteltu ja unionin tuomioistuin itse ratkaisee asian lopullisesti, se tekee ratkaisun oikeudenkäyntikuluista. Kyseisen työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan, jota sovelletaan sen 184 artiklan 1 kohdan nojalla valituksen käsittelyyn, mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.

163

Nyt käsiteltävässä tapauksessa Tšekin tasavalta on hävinnyt sekä asiassa C‑494/22 P että asian T‑151/20 siinä osassa, jonka unionin tuomioistuin tutki. Lisäksi Tšekin tasavalta on hävinnyt unionin yleisessä tuomioistuimessa kanteen asiassa T‑151/20 muilta osin. Siten Tšekin tasavallan kanne on valituksenalaisen tuomion ja tämän tuomion mukaan hylättävä kokonaisuudessaan. Näin ollen komission vaatimusten mukaisesti Tšekin tasavalta on velvoitettava vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan komissiolle oikeudenkäyntikulut sekä ensimmäisessä oikeusasteessa että muutoksenhakuasteessa.

164

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 140 artiklan 1 kohdan, jota sovelletaan valituksen käsittelyyn kyseisen työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla, mukaan asiassa väliintulijoina olleet jäsenvaltiot ja toimielimet vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan. Väliintulijoina olevat Belgian kuningaskunta, Alankomaiden kuningaskunta ja Puolan tasavalta vastaavat siis omista oikeudenkäyntikuluistaan.

1)

Unionin yleisen tuomioistuimen 11.5.2022 antama tuomio Tšekki v. komissio (T‑151/20, EU:T:2022:281) kumotaan siltä osin kuin sen tuomiolauselman 1 kohdassa hyväksytään Tšekin tasavallan kanteen se osa, jossa vaadittiin Euroopan komissiota palauttamaan 17 828 399,66 Tšekin korunan (CZK) (n. 700 000 euroa) suuruinen summa, joka maksettiin Euroopan unionin omina varoina.

2)

Kanne asiassa T‑151/20 hylätään siltä osin kuin siinä vaadittiin komissiota palauttamaan 17 828 399,66 Tšekin korunan (CZK) (n. 700 000 euroa) suuruinen summa, joka maksettiin unionin omina varoina.

3)

Tšekin tasavalta vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan komissiolle oikeudenkäyntikulut sekä ensimmäisessä oikeusasteessa että muutoksenhakuasteessa.

4)

Belgian kuningaskunta, Alankomaiden kuningaskunta ja Puolan tasavalta vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.