KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE OTC-johdannaisista, keskusvastapuolista ja kauppatietorekistereistä 4 päivänä heinäkuuta 2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 648/2012 85 artiklan 2 kohdan mukaisesta arvionnista, joka koskee keskusvastapuolten edistymistä sellaisten teknisten ratkaisujen kehittämisessä, joiden avulla eläkejärjestelmät voivat siirtää muita kuin käteisvakuuksia marginaalivakuuksiksi, sekä tällaisten ratkaisujen kehittämiseen liittyviä keskusvastapuolten toimia ja niitä tukevien toimenpiteiden tarvetta /* COM/2015/039 final */
1. JOHDANTO OTC-johdannaisista,
keskusvastapuolista ja kauppatietorekistereistä annettu asetus (EU) N:o 648/2012
(Euroopan markkinarakenneasetus), joka julkaistiin Euroopan unionin
virallisessa lehdessä 27. heinäkuuta 2012, tuli voimaan 16. elokuuta 2012. Standardoidut
OTC-johdannaiset (johdannaiset, jotka täyttävät ennalta asetetut vaatimukset,
muun muassa hyvää likviditeettiä koskevan vaatimuksen) kuuluvat
markkinarakenneasetuksen mukaan pakollisen keskusvastapuolimäärityksen piiriin,
jolloin ne on määritettävä keskusvastapuolten välityksellä. Keskusvastapuolet
ovat yhteisöjä, jotka asettuvat kaupan osapuolten väliin eli ”ostajaksi
kullekin myyjälle” ja ”myyjäksi kullekin ostajalle”. Koska keskusvastapuoli on
jokaisen position vastapuoli, siihen kohdistuu vastapuoliluottoriski, koska
jokin sen vastapuolista voi laiminlyödä maksunsa. Sen
vuoksi käyttöön otetaan turvaavasti ja tiheästi laskettavat vakuusvaatimukset,
joiden avulla katetaan mahdolliset maksukyvyttömyydestä johtuvat tappiot. Tällä
tavoin keskusvastapuolet on suunniteltu kestämään määritysosapuolen tai
asiakkaan maksukyvyttömyyttä. Vaatiessaan marginaalivakuuksia keskusvastapuolet
hyväksyvät ainoastaan hyvin likvidejä varoja, yleensä käteisvaroja, jotta
vakuudet voidaan realisoida nopeasti maksukyvyttömyystapauksessa. Monissa
jäsenvaltioissa eläkejärjestelmät[i]
toimivat aktiivisesti OTC-johdannaismarkkinoilla. Yleensä ne kuitenkin
minimoivat käteispositionsa ja sijoittavat arvopapereiden kaltaisiin
tuottoisampiin kohteisiin varmistaakseen korkeat tuotot edunsaajilleen eli
eläkeläisille. Koska keskusvastapuolet eivät voi hyväksyä marginaalivakuuksiksi
muita kuin käteisvaroja, eläkejärjestelmien täytyisi hankkia käteisvaroja
lyhyellä aikavälillä joko lainaamalla käteistä tai myymällä muita varoja
täyttääkseen keskusvastapuolten vakuusvaatimukset. Tilanne ei ole nykyään
tällainen kahdenvälisissä suhteissa, joissa eläkejärjestelmät voivat antaa
vastapuolilleen vakuudeksi muita kuin käteisvaroja, jos vakuuksia vaaditaan.
Tällainen kassavarannon ylläpito aiheuttaa eläkejärjestelmille suuria
vaihtoehtokustannuksia, koska käteisvakuudet eivät tuota paljon korkoa. Sen
vuoksi keskusvastapuolimäärityksen kustannukset vähentävät viime kädessä
eläkkeensaajien eläketuloja, jos eläkejärjestelmien on täytettävä marginaalivakuusvaatimukset
käteisvaroilla. Edellä
esitetyistä syistä komissio, neuvosto ja parlamentti sopivat aiemmin, että
eläkejärjestelmät vapautetaan kolmen vuoden ajaksi määritysvelvollisuudesta,
jos ne täyttävät tietyt markkinarakenneasetuksen 89 artiklan 1 kohdassa
säädetyt kriteerit[ii].
Vapautusta voidaan pidentää enintään kolmella vuodella. Siirtymäkautta
koskevilla asetuksen säännöksillä pyritään siihen, että keskusvastapuolet
saavat enemmän aikaa kehittää teknisiä ratkaisuja, jotka antavat mahdollisuuden
täyttää marginaalivakuusvaatimukset muilla kuin käteisvaroilla.
KERTOMUKSEN
TARKOITUS
Tämän
kertomuksen tavoitteena on arvioida markkinarakenneasetuksen 85 artiklan 2 kohdan
mukaisesti toimia, joita keskusvastapuolet ovat toteuttaneet kehittääkseen
teknisiä ratkaisuja, joiden avulla eläkejärjestelmät voivat siirtää muita kuin
käteisvakuuksia marginaalivakuuksiksi, sekä kyseisten toimien edistymistä ja
tällaisia ratkaisuja tukevien lisätoimien tarvetta. Asetuksen
85 artiklan 2 kohdassa säädetään, että jos komissio katsoo, etteivät
keskusvastapuolet ole ryhtyneet tarpeellisiin toimiin kehittääkseen
tarkoituksenmukaisia teknisiä ratkaisuja ja että johdannaissopimusten
keskusvastapuolimäärityksen kielteiset vaikutukset tulevien eläkeläisten
eläke-etuuksiin eivät ole muuttuneet, sillä on toimivalta antaa 82 artiklan
mukaisesti delegoituja säädöksiä, joilla 89 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua
kolmen vuoden ajanjaksoa pidennetään ensimmäisen kerran kahdella vuodella ja toisen
kerran yhdellä lisävuodella. Voidakseen
tehdä kattavan arvion nykytilanteesta komissio tilasi peruskartoituksen, jossa
tutkittiin, olivatko keskusvastapuolet toteuttaneet toimia kehittääkseen
tarkoituksenmukaisia teknisiä ratkaisuja, joiden avulla eläkejärjestelmät voisivat
siirtää muita kuin käteisvakuuksia marginaalivakuuksiksi. Peruskartoituksessa analysoitiin
myös mahdollisia ratkaisuvaihtoehtoja. Lisäksi siinä selvitettiin, mitä
vaikutuksia vapautuksen poistamisella olisi ratkaisujen puuttuessa, ja
laskettiin, miten paljon eläkejärjestelmien edunsaajina olevat eläkeläiset
menettäisivät eläketuloja[iii].
Laatiessaan
tätä kertomusta Euroopan komissio on kuullut Euroopan
arvopaperimarkkinaviranomaista ja Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomaista markkinarakenneasetuksen
85 artiklan 2 kohdan mukaisesti.
KESKUSVASTAPUOLTEN
TOTEUTTAMAT TOIMET
3.1. ELÄKEJÄRJESTELMILLE TARJOTTAVA
”TAKAISINOSTOPALVELU” Tässä
vaiheessa vain yksi keskusvastapuoli on osoittanut panostaneensa sellaisen
ratkaisun kehittämiseen, joka antaisi mahdollisuuden täyttää
marginaalivakuusvaatimukset muilla kuin käteisvaroilla. Kyseinen
keskusvastapuoli kehittää aktiivisesti palvelua (jäljempänä ”eläkejärjestelmille
tarjottava takaisinostopalvelu”[iv]),
jolla pyritään vastaamaan eläkejärjestelmien tarpeisiin käyttää muita kuin
käteisvaroja täyttämään marginaalivakuusvaatimukset. Ehdotetussa
palvelussa rajallinen määrä muita markkinatoimijoita kuin välittäjiä
(eläkejärjestelmät mukaan luettuina) voivat tulla palveluun kuuluvan
takaisinostotransaktioiden kaupankäynti- ja määrityspalvelun jäseniksi.
Takaisinostotransaktiossa yksi osapuoli myy omaisuuserän (yleensä
kiinteätuottoisia arvopapereita) toiselle osapuolelle ja sitoutuu ostamaan
omaisuuserän määrättynä päivänä takaisin sovittuun hintaan. Omaisuuserä toimii
vakuutena ja vähentää vastapuoliluottoriskiä, joka ostajalla on myyjään nähden.
Sen vuoksi takaisinostosopimukset tarjoavat keinon, jolla eläkejärjestelmät
voivat muuntaa olemassa olevat omaisuuseränsä käteisvaroiksi, joita
keskusvastapuolet vaativat täyttämään marginaalivakuusvaatimukset, sekä säilyttää
samalla varojen omistuksen ja ennen kaikkea niiden sijoitustuotot pitkällä
aikavälillä. Ehdotetussa takaisinostopalvelussa eläkejärjestelmät toteuttavat
takaisinostotransaktioita kaupankäyntipalvelun muiden markkinatoimijoiden
kanssa käyttämällä arvopapereita, jotka kuuluvat niiden tavanomaisiin
sijoituksiin. Transaktiot toteutetaan keskusvastapuolen
takaisinostokauppapaikalla ja määritetään automaattisesti sen määrityspalvelun
välityksellä. Takaisinostotransaktioista saadut käteisvarat voidaan sen jälkeen
siirtää keskusvastapuolelle täyttämään sen marginaalivakuusvaatimukset.
Varsinaiset takaisinostosopimukset määritetään keskusvastapuolen välityksellä,
jolloin keskusvastapuoli vähentää kuhunkin transaktioon liittyvää eläkejärjestelmän
vastapuoliluottoriskiä. Palvelun
ansiosta eläkejärjestelmät voivat toteuttaa takaisinostoja, positioiden
hallinta keskitetään keskusvastapuoleen ja takaisinostotransaktioihin liittyvää
jäljelle jäävää kahdenvälistä vastapuoliluottoriskiä vähennetään toimimalla
keskusvastapuolen eikä takaisinostosopimuksen vastapuolen kanssa. Koska
eläkejärjestelmille tarjottavan takaisinostopalvelun kehittäminen on vielä
kesken, ratkaistavana on edelleen joitakin tärkeitä kysymyksiä, jotka liittyvät
palvelun toteutettavuuteen. Kuten jäljempänä jaksossa 4.3 selitetään,
epäilyksenä on, että kahdenvälisten takaisinostosopimusten markkinoiden
kapasiteetti ei riitä varmistamaan, että eläkejärjestelmät voivat hankkia
keskusvastapuolten vaatimiin marginaalivakuuksiin tarvitsemansa käteisvarat
kireissä markkinatilanteissa. Sen vuoksi on aiheellista kysyä, kehittyvätkö
määritettyjen takaisinostosopimusten markkinat siinä määrin, että ne voivat
tarjota eläkejärjestelmien tarvitsemaa lisäkapasiteettia. Pankit, jotka tarjoavat
likviditeettiä takaisinostosopimusten välityksellä, kykenevät poistamaan
transaktioistaan kahdenvälisiä riskejä toimimalla keskusvastapuolen kanssa,
mikä voi alentaa pääomavaatimuksia ja kannustaa siten takaisinostotoimintaan.
Takaisinostomarkkinoiden kehitykseen voivat kuitenkin vaikuttaa lyhyellä ja
pitkällä aikavälillä muut sääntelytekijät, kuten Basel III ‑säännöstöön
liittyvät sääntelyaloitteet, ehdotettu EU:n finanssitransaktiovero sekä
mahdolliset varojen pakollista aliarvostusta koskevat periaatteet, jotka
pohjautuisivat finanssimarkkinoiden vakauden valvontaryhmän väliraporttiin
arvopapereiden lainaksiannosta ja takaisinostosopimuksista. On mahdollista,
että takaisinostomarkkinat eivät tämän kehityksen vuoksi enää houkuttele
likviditeetin tarjoajia yhtä paljon kuin ennen, mikä voi johtaa niiden kaventumiseen. Kyseenalaista
on myös, voivatko kaikki eläkejärjestelmät, joiden on vaikea täyttää
marginaalivakuusvaatimuksia, tai edes valtaosa niistä käyttää tällaista
palvelua. Syy tähän on se, että palvelun osallistujien on päästäkseen
käyttämään keskusvastapuolen palveluja tehtävä erityinen määritysosapuolia
koskeva sopimus, joka velvoittaisi eläkejärjestelmät suorittamaan maksuja
erityiseen maksukyvyttömyysrahastoon. Rahastoa ei käytettäisi kattamaan muiden
määritysosapuolten tappioita kuten tavanomaisissa jäsenyyssopimuksissa, vaan
sillä katettaisiin ainoastaan eläkejärjestelmän omasta mahdollisesta
maksukyvyttömyydestä johtuvia suoria tappioita. Sen vuoksi eläkejärjestelmä ei
altistuisi muiden määritysosapuolten maksukyvyttömyydestä johtuville
tappioille. Eläkejärjestelmien olisi kuitenkin sitouduttava antamaan ennakolta
lisävakuuksia, mitä kaikki eläkejärjestelmät ja niiden hoitajat tai
omaisuudenhoitajat eivät välttämättä hyväksy. Tässä
kehitysvaiheessa ei tiedetä myöskään, mitä kustannuksia takaisinostopalvelu
aiheuttaisi eläkejärjestelmille. On mahdollista, että määritettyjen
takaisinostotransaktioiden toteuttamisesta aiheutuisi enemmän kustannuksia kuin
kahdenvälisten takaisinostotransaktioiden toteuttamisesta. Tämä johtuu siitä,
että eläkejärjestelmät joutuisivat ylläpitämään edellä kuvatulla tavalla
maksukyvyttömyysrahastoa, sekä transaktioihin liittyvistä määritysmaksuista.
Eläkejärjestelmille aiheutuisi myös täytäntöönpanokustannuksia, koska ne
joutuisivat luomaan toimintayhteydet palveluun ja tekemään oikeudellisia
sopimuksia. Takaisinostopalvelun
kehittäminen on vielä kesken. Palvelun alkamisajankohdaksi on suunniteltu
vuoden 2015 alkupuoliskoa. Komissio jatkaa yhteydenpitoa kyseisen keskusvastapuolen
ja eläkejärjestelmien kanssa, kun palvelu tuodaan markkinoille, voidakseen
arvioida sen kykyä palvella eläkejärjestelmien tarpeita. Lisäksi
komissio on kiinnostunut tutkimaan muiden keskusvastapuolten kykyä kehittää
vastaavia palveluja. Koska
ehdotettua palvelua ei ole vielä käynnistetty, komissio on tarkastellut muita mahdollisia
teknisiä ratkaisuja selvittääkseen, onko olemassa muita toimenpiteitä, joita
keskusvastapuolet voisivat toteuttaa tarjotakseen eläkejärjestelmille
mahdollisuuden täyttää marginaalivakuusvaatimukset muilla kuin käteisvaroilla. Tällaisia
ratkaisuja käsitellään jäljempänä. Kunkin vaihtoehdon toteutettavuutta
arvioidaan ottamalla huomioon vaihtoehtoon liittyvät oikeudelliset,
kaupalliset, poliittiset ja käytännön esteet sekä siihen liittyvät riskit ja
eläkejärjestelmille todennäköisesti aiheutuvat kustannukset. Peruskartoituksessa
tutkittiin myös, voisiko keskusvastapuoli-infrastruktuurin ulkopuolelta löytyä
vaihtoehtoisia ratkaisuja, joiden avulla eläkejärjestelmät voisivat käyttää keskusvastapuolimäärityksiä
ilman niiden kielteisiä vaikutuksia eläketuloihin. Näitä vaihtoehtoisia
ratkaisuja ja niiden toteuttamiskelpoisuutta käsitellään seuraavassa. Teknisten
tai vaihtoehtoisten ratkaisujen riskejä punnittaessa on luonnollisesti otettava
huomioon keskusvastapuolimäärityksen järjestelmäriskiä vähentävän vaikutuksen
suuruus. 3.2. MAHDOLLISET RATKAISUVAIHTOEHDOT i)
Keskusvastapuolten toteuttama vakuuksien
muuntaminen Tässä
vaihtoehdossa keskusvastapuolet tarjoavat eläkejärjestelmille
takaisinostopalvelua, jossa keskusvastapuoli on takaisinostotransaktion
pääasiallinen vastapuoli, joka tarjoaa eläkejärjestelmälle rahaa arvopapereiden
vastineeksi. Siinä mielessä ydinajatus on sama kuin edellä kuvatussa takaisinostopalvelussa,
jota edellä tarkoitettu keskusvastapuoli kehittää parhaillaan eläkejärjestelmiä
varten. Tässä vaihtoehdossa ei kuitenkaan oleteta, että keskusvastapuoli
kykenee tarjoamaan takaisinostoja varten organisoidun kauppapaikan ja siihen
liittyvän määrityspalvelun. Keskusvastapuolen
on samanaikaisesti suoritettava back-to-back-takaisinostotransaktio kolmannen
osapuolen kanssa hankkiakseen käteisvarat. Tämä kolmas osapuoli on joko
takaisinostomarkkinoiden välittäjäpankki tai keskuspankki. On kyseenalaista, voiko
keskuspankki hyväksyä järjestelyn, jossa se on ainoa likviditeetin tarjoaja
takaisinostotransaktioissa, minkä vuoksi tässä yhteydessä ehdotetaan ratkaisua,
jossa keskusvastapuoli käyttää ”normaaleissa” olosuhteissa liikepankkeja ja
turvautuu keskuspankkeihin ainoastaan epäsuotuisissa markkinaskenaarioissa. Kaikilla
keskusvastapuolilla ei ole nykyään automaattista pääsyä keskuspankkien
tarjoamiin järjestelyihin. Tietyillä EU:n keskusvastapuolilla on mahdollisuus
saada päivänsisäistä luottoa ja tietyin edellytyksin yön yli -luottoa.
Tällainen mahdollisuus ei välttämättä riitä sellaisen takaisinostoihin
perustavan standardijärjestelyn käyttöönottoon, jolla vakuudet voidaan muuntaa.
Sen käyttöönotto edellyttää ainakin, että keskusvastapuolilla on mahdollisuus
käyttää yön yli -järjestelyjä tai jopa pidemmän maturiteetin luottotoimia,
jotta lyhytaikaisia takaisinostosopimuksia ei jouduttaisi uudistamaan
päivittäin. Tämä merkitsisi keskusvastapuolten ja keskuspankkien välisen
käytännön muuttamista, jota keskuspankkien ja niiden sidosryhmien olisi
harkittava huolellisesti. Tässä vaihtoehdossa keskusvastapuolten
on otettava suurempi riski takaisinostotransaktioiden volyymin vuoksi, jolloin
ne altistuvat vastapuoli- ja markkinariskille. Tämä kasvattaa puolestaan
keskusvastapuoliin liittyvää järjestelmäriskiä. Muita esteitä ovat
keskusvastapuolten tarve investoida tarvitsemaansa kaupankäynti- ja
kassanhallintakapasiteettiin, sekä operatiiviset ja oikeudelliset muutokset etenkin
keskusvastapuolten maksukyvyttömyysmenettelyissä, sillä takaisinostotransaktiot
maksukyvyttömän määritysosapuolen kanssa voidaan joutua realisoimaan
samanaikaisesti kyseisten OTC-johdannaissalkkujen kanssa. ii)
Käteisvaroihin kuulumattomien varojen
suora hyväksyminen ja siirtäminen marginaalivakuuksien vastaanottajille Tässä
vaihtoehdossa keskusvastapuoli antaa eläkejärjestelmille luvan asettaa ja
vastaanottaa marginaalivakuuksia muussa muodossa kuin käteisvaroina,
esimerkiksi valtion joukkolainoina, jotka ovat jo niiden hallussa. Sen jälkeen
varat siirretään transaktion vastapuolelle, jolla on plusoptio. Tällöin
keskusvastapuolen on tarjottava määritykseen kahdenlaisia tuotteita, joilla on
samat taloudelliset perusehdot, eli tuotteita, joissa marginaalivakuudet
maksetaan ja saadaan käteisvaroina, ja tuotteita, joissa marginaalivakuudet
asetetaan ja saadaan tiettyinä vakuuskelpoisina arvopapereina. Tämä vähentää
markkinalikviditeettiä, mikä todennäköisesti kasvattaa osto- ja myyntihintojen
välisiä eroja ja heikentää maksukyvyttömän osallistujan positioiden siirtämisen
ja realisoinnin joustavuutta keskusvastapuolessa. Vakuusvaatimuksia ei voida
myöskään nettouttaa näiden kahden tuotteen välillä. Oikea-aikainen suoritus
on toinen pääasiallinen este tämän vaihtoehdon toimivuudelle. Osallistujien,
jotka asettavat muina kuin käteisvaroina olevia marginaalivakuuksia, on voitava
siirtää arvopaperit keskusvastapuolen nimiin samana päivänä, jona vakuus
vaaditaan. Tätä on kuitenkin vaikea toteuttaa käytännössä, koska samana päivänä
tapahtuva suoritus ei ole nykyään vakiokäytäntönä arvopaperikeskuksissa. Toinen
ongelma on se, että arvopapereita voidaan vaihtaa ainoastaan siirtokelpoisina
yksikköinä. Koska keskusvastapuoli laskee maksettavat tai saatavat
marginaalivakuusmäärät raha-arvoina, sen on vahvistettava markkinakäytäntö, jonka
mukaan kyseiset arvot muunnetaan toimituskelpoiseksi määräksi mitä tahansa
arvopaperia, jonka marginaalivakuuden maksaja päättää asettaa vakuudeksi. Tämä
johtaa pyöristämiseroihin ja käteissuoritusten oikaisuihin keskusvastapuolen ja
määritysosapuolten välillä. Lisäksi
keskusvastapuolille, määritysosapuolille, säilytysyhteisöille,
omaisuudenhoitajille ja eläkejärjestelmille aiheutuu useiden miljoonien eurojen
lisäkustannukset, kun ne joutuvat hankkimaan tällaiseen ratkaisuun tarvittavaa
toimintakapasiteettia. Laillisuuden kannalta
on myös kyseenalaista, täyttääkö marginaalivakuuden vastaanottajalle tehtävä
arvopapereiden siirto joidenkin eläkejärjestelmien vaatimukset, joiden mukaan
varojen on säilyttävä niiden omassa määräysvallassa. iii)
Käteisvaroihin kuulumattomien varojen
hyväksyminen ja vakuusoikeuden siirtäminen marginaalivakuuksien saajille Tässä
vaihtoehdossa keskusvastapuoli antaa eläkejärjestelmille kuten vaihtoehdossa ii
mahdollisuuden asettaa arvopapereiden muodossa olevia marginaalivakuuksia. Keskusvastapuoli
ei kuitenkaan siirrä vakuudeksi asetettuja arvopapereita vastapuolille, joiden
on määrä saada kyseiset marginaalivakuudet, vaan luo vakuudeksi asetettuihin
arvopapereihin liittyvän vakuusoikeuden marginaalivakuuden saajan hyväksi. Tässä
ratkaisussa varoja, joilla marginaalivakuusvaatimukset täytetään, ei siirretä
marginaalivakuuden saajalle, joten sopimukseen liittyvä riski ei varsinaisesti
muutu. On ainoastaan oikeusvaade, jonka arvo vaihtelee eri aikoina.
Maksukyvyttömyystapauksessa vaateen tarkkaa arvoa ei tiedetä ennen sen
realisointia. Tämän lisäriskin vuoksi sopimus on hinnoiteltava eri tavalla,
minkä vuoksi se on kalliimpi kuin tavanomaiset sopimukset, jotka suoritetaan
käteisellä. Tämä johtaa jälleen kerran kahdentyyppisiin määritettyihin
tuotteisiin, joista eläkejärjestelmille räätälöityyn tuotetyyppiin liittyy
vähemmän likviditeettiä. Tämän
ratkaisun ongelmana on myös oikeudellinen riski, sillä vakuusoikeuksien
kansalliset oikeudelliset kehykset saattavat poiketa toisistaan EU:ssa. Tämä
voi aiheuttaa oikeudellista epävarmuutta siitä, mitä maksukyvyttömyystilanteessa
tapahtuu. iv)
Neljän osapuolen vakuus
marginaalivakuusoikeudelle Tämä
vaihtoehto on edellisen ratkaisun muunnos, jossa säilytysyhteisö säilyttää
arvopapereita kyseisen yhteisön, eläkejärjestelmän, alkuperäisen transaktion vastapuolen
ja keskusvastapuolen välisen sopimuksen mukaisesti. Järjestely
antaa eläkejärjestelmille mahdollisuuden asettaa marginaalivakuudeksi
käteisvaroihin kuulumattomia varoja, jolloin niiden ei tarvitse muuntaa varojaan
käteisvaroiksi. Vakuus annetaan sen sijaan vakuusoikeuden muodossa vastapuolen
hyväksi. Eläkejärjestelmä ulkoistaa vakuutensa hallinnan säilytysyhteisölle
kyseisten neljän osapuolen – eläkejärjestelmän, vastapuolen, keskusvastapuolen
ja säilytysyhteisön – sopiman järjestelyn mukaisesti. Ratkaisu perustuu olemassa oleviin kolmen osapuolen
välisiin vakuudenhallintapalveluihin. Tähän
ratkaisuun liittyy samoja haasteita kuin edelliseen ratkaisuun, koska siinäkään
ei hoideta vastapuoliluottoriskiä, mikä on
marginaalivakuuden tehtävän vastaista ja voi aiheuttaa ongelmia
määritysosapuolille, vastapuolille ja sääntelyviranomaisille. Tämäkin ratkaisu johtaa kahteen
tuotetyyppiin, mikä aiheuttaa likviditeetti- ja nettoutusongelmia. v)
Määritysosapuolten toteuttama vakuuksien
muuntaminen Tämä
ensimmäinen vaihtoehto keskusvastapuolessa toteutettavalle tekniselle
ratkaisulle antaa eläkejärjestöille mahdollisuuden hankkia käteisvaroja toteuttamalla
määritysosapuoltensa kanssa takaisinostotransaktioita keskusvastapuolen oman
infrastruktuurin ulkopuolella. OTC-johdannaisia
määrittävien keskusvastapuolten määritysosapuolet kuuluvat yleensä
pankkikonserneihin, jotka toimivat myös takaisinostomarkkinoilla. Sen vuoksi
määritysosapuolilla näyttää olevan hyvät edellytykset tarjota asiakkainaan
oleville eläkejärjestelmille takaisinostopalveluja tähän tarkoitukseen ilman,
että ne joutuvat investoimaan uusiin liiketoimintoihin. Myös ulkopuoliset
pankit voivat tarjota tällaista palvelua eläkejärjestelmille riippumatta niiden
nimetyistä määrityksenvälittäjistä. Toisaalta
on mahdollista, ettei nykyisillä kahdenvälisten takaisinostosopimusten
markkinoilla ole riittävästi kapasiteettia tarjota käteisvaroja, joita
eläkejärjestelmät tarvitsevat marginaalivakuussitoumustensa täyttämiseen.
Välittäjät eivät joka tapauksessa pysty takamaan takaisinostolimiittejä, ja ne
voidaan poistaa stressikausina. Peruskartoituksen
tulosten perusteella (ks. erityisesti jakso 5.7.3) takaisinostomarkkinat eivät
kuitenkaan pystyisi selviytymään sellaisten eläkejärjestelmien luomasta
kokonaiskysynnästä, jotka haluavat täyttää marginaalivakuusvaatimuksensa
kokonaan käteisvaroilla voimakkaan korkokehityksen vuoksi (esimerkiksi 100
peruspistettä). Näin ollen eläkejärjestelmät eivät saisi marginaalivakuuksiin
tarvitsemaansa rahoitusta, jos ne turvautuisivat kahdenvälisten
takaisinostosopimusten markkinoihin. Tällöin vakuusvaatimukset jäisivät
maksamatta, ja eläkejärjestelmät joutuisivat maksukyvyttömyystilanteeseen, mikä
aiheuttaisi kerrannaisvaikutuksia koko markkinoilla. Tässä
järjestelyssä eläkejärjestelmän määrityksenvälittäjä altistuu eläkejärjestelmän
maksukyvyttömyyden seurauksille, koska se voi olla sopimusperusteisesti
velvollinen täyttämään marginaalivakuusvaatimukset asiakkaanaan olevan eläkejärjestelmän
puolesta. Määrityksenvälittäjät ovat yleensä ylimmän tason pankkeja, minkä
vuoksi niistä aiheutuisi huomattava riski laajemmalle rahoitusjärjestelmälle. vi)
Arvopaperilainaus välittäjien avulla Välittäjien
avulla tapahtuvassa arvopaperilainauksessa eläkejärjestelmä lainaa
arvopapereita omasta sijoitussalkustaan kolmansille osapuolille ja saa
lainaksiottajalta vakuudeksi käteisvaroja, jotka voidaan käyttää
marginaalivakuusvaatimusten täyttämiseen. Monet
eläkejärjestelmät käyttävät jo arvopaperilainausta vakiintuneiden
toiminnallisten ja oikeudellisten järjestelyjen puitteissa. Niiden mahdollisuus
antaa arvopapereita lainaksi riippuu kuitenkin muiden markkinatoimijoiden
tarpeista lainata tarjottuja varoja tiettynä ajankohtana. Eläkejärjestelmät
eivät voi vaikuttaa siihen, haluavatko vastapuolet todella lainata
arvopapereita ja kuinka pitkäksi ajaksi ne niitä lainaavat. Sen vuoksi
arvopaperilainausta ei voida pitää luotettavana rahoituslähteenä. Kuten edellä
kuvatussa järjestelyssäkin arvopaperilainaus voi johtaa maksamattomiin
vakuuksiin ja näin ollen myös eläkejärjestelmän määrityksenvälittäjän maksukyvyttömyyteen. vii)
Finanssialan ulkopuolisten yhteisöjen
vakuudellinen luotonanto Peruskartoituksessa
todetaan, että monilla suurilla yrityksillä on nykyään suuria kassavarantoja,
joista ne saattavat olla kiinnostuneita antamaan vakuudellista luottoa. Tässä
vaihtoehdossa eläkejärjestelmä lainaa arvopapereita takaisinostotransaktiossa
ja saa yrityksiltä takaisinoston vakuutena käteisvaroja samalla tavoin kuin kohdassa
v kuvatussa ratkaisuvaihtoehdossa. Toistaiseksi
ei ole olemassa vakiintuneita markkinoita, joilla yritykset antaisivat
vakuudellista luottoa eläkejärjestelmille, joten vaikka yrityksillä olisi
periaatteessa resursseja tarjota eläkejärjestelmille käteisvaroja
keskusvastapuolten asettamien marginaalivakuusvaatimusten täyttämiseen,
tällaisten markkinoiden kapasiteettia ja volatiliteettia on mahdotonta
arvioida. Tämä vaihtoehto herättää myös kysymyksen siitä, vaatiiko tällaisten
markkinoiden perustaminen sääntelyä ja mitä vaikutuksia sillä olisi
kustannuksiin ja saatavuuteen. Sen vuoksi tätä vaihtoehtoa ei voida pitää
toteuttamiskelpoisena ratkaisuna.
PÄÄTELMÄT
4.1. KESKUSVASTAPUOLTEN EDISTYMINEN JA NIIDEN
TOTEUTTAMAT TOIMET Voidaan
todeta, että jaksossa 3 käsiteltyä eläkejärjestelmille tarjottavaa
takaisinostopalvelua koskevaa ehdotusta lukuun ottamatta keskusvastapuolet
eivät ole edistyneen riittävästi toimissa, joilla kehitetään teknisiä
ratkaisuja käteisvaroihin kuulumattomien varojen siirtämiselle marginaalivakuudeksi.
Vaikuttaa siltä, ettei yksikään keskusvastapuoli ole kehittänyt mitään niistä
mahdollisista infrastruktuuriperusteisista ratkaisuvaihtoehdoista, joita
kuvataan jakson 3.2 kohdissa i–iv. Tämän voidaan katsoa johtuvan tässä
kertomuksessa määritetyistä ongelmista. Keskusvastapuolten olisi kuitenkin
pohdittava edelleen, millä tavoin havaitut ratkaisuvaihtoehtojen
täytäntöönpanon esteet voidaan poistaa käytännössä. Toimivien
ratkaisujen määrittelyn ja kehittämisen heikko edistyminen voi johtua siitä,
että keskusvastapuolilla, jotka eivät ole kehittäneet mitään ratkaisuja, ei ole
nykyisin hyviä edellytyksiä tarjota tällaisia palveluja, koska ne eivät jo tarjoa
takaisinostomarkkinoilla kaupankäynti- tai määrityspalveluja, joita voitaisiin
kehittää pidemmälle helpottamaan vakuuksien muuntamista. Lisäksi voidaan
olettaa, että keskusvastapuolet ovat viimeksi kuluneiden kahden tai kolmen
vuoden aikana keskittäneet resurssinsa nykyisten palvelujensa mukauttamiseen,
jotta ne täyttäisivät hiljattain täytäntöön pannut markkinarakenneasetuksen
vaatimukset sekä muiden EU:ssa ja kansainvälisellä tasolla toteutettujen
sääntelyuudistusten edellytykset[v].
Keskusvastapuolet ovat myös käyttäneet yleisesti huomattavia resursseja asiakkaille
tarkoitettujen määrityspalvelujen kehittämiseen, koska markkinarakenneasetuksen
mukaiset määritysvelvoitteet ulotetaan koskemaan myös sellaisia pieniä ja
keskisuuria markkinatoimijoita (eläkejärjestelmät mukaan luettuina), joilla ei
ole mahdollisuutta osallistua määritykseen suoraan määritysosapuolina. Sen
vuoksi on mahdollista, että keskusvastapuolet eivät ole panostaneet teknisten
ratkaisujen kehittämiseen, koska ne eivät ole kyenneet asettamaan alan
kehitystä etusijalle. 4.2
TARVITTAVAT
TOIMENPITEET Komissio
seuraa edelleen, miten edellä tarkoitetun keskusvastapuolen ehdottaman
takaisinostoon perustavan palvelun kehittäminen edistyy, jotta se voisi
arvioida, jatkaako keskusvastapuoli saman periaatteen kehittämistä ja pannaanko
ratkaisu sujuvasti ja suunnitelmien mukaisesti täytäntöön vuonna 2015.
Ehdotetun palvelun menestyksekäs täytäntöönpano riippuu myös siitä,
osallistuvatko eläkejärjestelmät, jotka ovat palvelun mahdollisia käyttäjiä,
edelleen kyseiseen yhteistyöhön. Lisäksi
komissio jatkaa yhteistyötä EU:n muiden keskusvastapuolten kanssa, jotka
määrittävät OTC-johdannaistransaktioita (korkojohdannaisia ja/tai
inflaatioswap-sopimuksia), arvioidakseen, voivatko ne ottaa käyttöön vastaavia
ratkaisuja. Kuten edellä on todettu, tämä saattaa riippua muiden
keskusvastapuolten mahdollisuuksista tarjota palveluja takaisinostokaupan ja
takaisinostojen määrityksen sekä OTC-johdannaisten määrityksen alalla. Komissio
kehottaa kuitenkin painokkaasti kaikkia EU:n keskusvastapuolia pohtimaan
edelleen yhteistyössä määritysosapuoltensa ja eläkejärjestelmien kanssa, miten
tässä kertomuksessa mainitut esteet voidaan poistaa, jotta löydettäisiin
määritysratkaisuja, jotka erikseen tai yhdessä voisivat tarjota
eläkejärjestelmille riittävästi kapasiteettia määrittää
OTC-johdannaistransaktionsa keskusvastapuolten välityksellä siten, että sillä
olisi nykyistä vähäisemmät vaikutukset niiden tuottoihin. Tarkoituksenmukainen
ratkaisu antaa eläkejärjestelmille mahdollisuuden jatkaa
OTC-johdannaistoimintaansa ilman rajoittavia kustannuksia ja tarjoaa samalla
niiden vastapuolille ja laajemmalle rahoitusjärjestelmälle
keskusvastapuolimäärityksen suomat edut. Komissio
myöntää kuitenkin, että sopivan ratkaisun puuttuessa eläkejärjestelmät joutuvat
viime kädessä korvaamaan arvopaperit käteisellä viimeistään elokuusta 2018
alkaen, jotta ne voisivat pitää yllä riittävää käteispuskuria täyttääkseen
mahdolliset marginaalivakuusvaatimukset. Lisäksi on syytä ottaa huomioon, että
vaikka mikään mahdollisista ratkaisuvaihtoehdoista ei näytä tarjoavan
eläkejärjestelmille täysin tyydyttävää ratkaisua, saattaa olla tarpeen käyttää
jotakin vakuuksien muuntamismenetelmien yhdistelmää. Komissio haluaa myös
kannustaa toimialaa pohtimaan, mitä pitempiaikaisempia rahoitusmahdollisuuksia
(kuten katettuja joukkolainoja tai omaisuusvakuudellisia arvopapereita)
eläkejärjestelmät voisivat käyttää yksittäisinä tai yhdistettyinä keinoina
hankkia riittävää ja varmaa rahoitusta myös stressikausina. Tässä yhteydessä
myönnetään, että tällaiset rahoitusmahdollisuudet voivat riippua eläkejärjestelmien
mahdollisuudesta säilyttää käteisvaroiksi vaihdettavien arvopapereiden omistus
ja/tai määräysvalta kyseisiin arvopapereihin, mikä vaatii joustavuutta. 4.3 JOHDANNAISSOPIMUSTEN
KESKUSVASTAPUOLIMÄÄRITYKSEN MAHDOLLISET KIELTEISET VAIKUTUKSET TULEVIEN
ELÄKELÄISTEN ELÄKE-ETUUKSIIN Jos
eläkejärjestelmillä ei ole mahdollisuutta saada vapautusta
määritysvelvollisuudesta, niiden täytyy pitää yllä kassavarantoja yleisesti
käyttämiensä tuottoisampien omaisuuserien, kuten valtion joukkolainojen
sijasta. Käteisvaroihin kuulumattomien varojen hallussapito ja tukeutuminen
tapauskohtaisesti takaisinostomarkkinoihin eivät takaa riittävää varmuutta.
Kuten peruskartoituksessa todetaan, tällaisen toimintatavan suurimpana
havaittavana esteenä on, että nykyisillä kahdenvälisten takaisinostosopimusten
markkinoilla ei näytä olevan riittävästi likviditeettiä täyttää EU:n
eläkejärjestelmien tarpeet stressiskenaarioissa. Tämä päätelmä perustuu
analyysiin, joka on tehty valtion joukkolainojen markkinoista EU:ssa.
Peruskartoituksessa todetaan, että 100 peruspisteen muutos merkitsisi EU:n
eläkejärjestelmille 204–255 miljardin euron yhteenlaskettua marginaalivakuus–vaatimusta.
Tästä määrästä 98–123 miljardia euroa (82–103 miljardia puntaa) lankeaisi
Yhdistyneen kuningaskunnan eläkejärjestelmille liittyen pääasiassa
puntamääräisiin omaisuuseriin, kun taas 106–130 miljardia euroa liittyisi
euromääräisiin (ja mahdollisesti muiden valuuttojen määräisiin) omaisuuseriin. Vaikka
eläkejärjestelmät olisivat ainoita toimijoita näillä markkinoilla, tällaiseen
muutokseen liittyvä yhteenlaskettu marginaalivakuusvaatimus ylittäisi valtion
joukkolainojen takaisinostomarkkinoiden päivittäisen kapasiteetin Yhdistyneessä
kuningaskunnassa, mikä todennäköisesti pätee myös valtion joukkolainojen takaisinostomarkkinoiden
vastaaviin segmentteihin muualla EU:ssa eli lähinnä Saksan valtion
joukkolainojen (bundien) takaisinostomarkkinoihin. Takaisinostoihin liittyvää
likviditeettiä on myös muissa, vähemmän likvideissä mutta silti
korkealuokkaisissa arvopapereissa, vaikka näiden instrumenttien markkinat
kutistuvat huomattavasti todennäköisemmin stressikausina. Jos
eläkejärjestelmät pitävät kassavarantoa mahdollisten markkinaliikkeiden
varalta, tämä vähentää sellaisten sijoitusten kokonaistuottoja, joita eläkejärjestelmät
ovat tehneet eläkeläistensä eduksi, mikä voi viime kädessä vähentää
eläkejärjestelmien edunsaajilleen maksaman eläketulon kokonaismääriä. Peruskartoituksen
mukaan eläkejärjestelmien siirtyminen kahdenvälisistä vakuuksista
keskusvastapuolten vaatimiin, käteisvaroilla täytettäviin marginaalivakuus–vaatimuksiin
voi johtaa siihen, että eläketulot pienenevät kumulatiivisesti enimmillään 3,1
prosenttia Alankomaissa ja 2,3 prosenttia Yhdistyneessä kuningaskunnassa 40 vuoden
aikana. Siirtymisen odotettavissa oleva kokonaisvaikutus eläketuloihin olisi
EU:ssa enintään 3,66 prosenttia 20–40 vuoden aikana. Tällä on suora syy-yhteys
siihen, että eläkejärjestelmien sijoitustuottojen odotetaan pienenevän, jos
niitä vaaditaan pitämään kassavarantoa käteisvaroihin kuulumattomien
arvopapereiden sijasta. Tätä
merkittävää vaikutusta, joka todennäköisesti kohdistuu eläkeläisiin koko
EU:ssa, voidaan pitää kohtuuttomana verrattuna etuihin, jotka saataisiin
vaatimalla eläkejärjestelmiltä tässä vaiheessa keskusvastapuolimääritystä.
Tässä päätelmässä otetaan huomioon, että transaktioille on joka tapauksessa
asetettava vakuudet kahdenvälisesti markkinarakenneasetuksen 11 artiklan 3
kohdan mukaisten tulevien kahdenvälisten vakuusvaatimusten perusteella. Tämä
vähentää sekä pankkien että eläkejärjestelmien kannalta sellaisiin transaktioihin
liittyvää vastapuoliluottoriskiä, joissa ne ovat vastapuolina. On
mahdollista, että eläkejärjestelmät, joihin kohdistuva vaikutus on muita
suurempi, päättävät olla suojaamatta velkojaan, jotta niiden edunsaajien
eläketulot pysyivät nykyisellä tasolla. Jos markkinoiden volatiliteetilta ei
suojauduta, tuloksena on sijoitustappioiden riski, joka myös johtaa
eläketulojen pienenemiseen. Toisaalta
on otettava huomioon, että sitä mukaa kuin valtaosa standardoiduista
OTC-johdannaissopimuksista siirtyy keskusvastapuolimääritykseen, sopimukset,
joita ei määritetä, voivat tulla vähemmän likvideiksi. Tulevaisuudessa tämä
kaventaisi määritettyjen ja määrittämättömien sopimusten välisiä
kustannuseroja. 4.4 EHDOTUS DELEGOIDUKSI SÄÄDÖKSEKSI Komissio
toteaa, että tähän mennessä ei ole panostettu riittävästi tarkoituksenmukaisten
ratkaisujen kehittämiseen ja että johdannaissopimusten
keskusvastapuolimääritysten kielteiset vaikutukset tulevien eläkeläisten eläke-etuuksiin
säilyvät ennallaan. Sen
vuoksi komissio aikoo ehdottaa delegoitua säädöstä, jolla Euroopan
markkinarakenneasetuksen 89 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua kolmen vuoden
ajanjaksoa pidennetään kahdella vuodella. Komissio seuraa edelleen, miten
tekniset ratkaisut, jotka antavat eläkejärjestelmille mahdollisuuden täyttää
keskusvastapuolten marginaalivakuusvaatimukset muilla kuin käteisvaroilla,
kehittyvät arvioidakseen, onko kyseistä ajanjaksoa pidennettävä vielä yhdellä
vuodella. [i] Eläkejärjestelmät
määritellään Euroopan markkinarakenneasetuksen 2 artiklan 10 kohdassa. [ii] Markkinarakenneasetuksen
89 artiklan 1 ja 2 kohdan mukaan vapautusta sovelletaan ainoastaan niihin
OTC-johdannaissopimuksiin, jotka objektiivisesti mitattavalla tavalla
vähentävät eläkejärjestelmien vakavaraisuuteen suoraan liittyviä
sijoitusriskejä, ja niitä sovelletaan silloin, kun eläkejärjestelmien on vaikea
täyttää marginaalivakuusvaatimuksia. [iii] Peruskartoitus tulee
myöhemmin saataville Euroopan komission verkkosivuilla seuraavassa osoitteessa:
http://ec.europa.eu/internal_market/financial-markets/derivatives/index_en.htm#maincontentSec2 [iv] On
syytä huomata, että kehitteillä oleva palvelu ei rajoitu pelkästään eläkejärjestelmiin,
vaan sitä voidaan tarjota myös muille markkinatoimijoille, joilla on vastaavia
tarpeita. [v] Monet
EU:n keskusvastapuolista ovat saaneet toimiluvan kolmansissa maissa ja toimivat
kyseissä maissa.