Bryssel 10.12.2025

COM(2025) 985 final

2025/0393(COD)

Ehdotus

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

direktiivin 2007/2/EY muuttamisesta unionin paikkatietoinfrastruktuurin perustamista koskevien tiettyjen vaatimusten yksinkertaistamiseksi

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)


PERUSTELUT

1.EHDOTUKSEN TAUSTA

•Ehdotuksen perustelut ja tavoitteet

Euroopan kilpailukyvyn tulevaisuutta koskevassa raportissa korostettiin, että siirtyminen vähähiiliseen ja resurssitehokkaaseen kiertotalouteen on olennaisen tärkeää EU:n pitkän aikavälin taloudellisen vaurauden, selviytymiskyvyn ja kilpailukyvyn turvaamiseksi.3 Komissio esitteli EU:n kilpailukykykompassin yhteydessä strategiansa seuraaville viidelle vuodelle tämän siirtymän täyden potentiaalin hyödyntämistä varten. 1  

Unionin lainsäädännöllä olisi saavutettava sen toimintapoliittiset tavoitteet tehokkaasti, vaikuttavasti ja avoimesti. Kilpailukykykompassilla edistetään vastuullista lainsäädäntöä, ja siinä ilmoitetaan ennennäkemättömistä lainsäädännön yksinkertaistamiseen tähtäävistä toimista eurooppalaisten yritysten kilpailukyvyn palauttamiseksi. Lisäksi komissio on sittemmin vahvistanut tavoitteita vähentää (yhdessä viranomaisten kanssa) yritysten hallintokustannuksia yleisesti 25 prosenttia ja pienten ja keskisuurten yritysten osalta 35 prosenttia.1

Direktiivillä 2007/2/EY 2 (INSPIRE-direktiivi) pyrittiin perustamaan eurooppalainen paikkatietoinfrastruktuuri, joka mahdollistaa ympäristöön liittyvän paikkatiedon yhteiskäytön julkisen sektorin organisaatioiden kesken ja parantaa paikkatietojen julkista saatavuutta kaikkialla Euroopassa. INSPIRE-direktiivi on ollut ratkaisevan tärkeä poistettaessa esteitä, esimerkiksi puuttuvia tai huonosti kuvattuja tietoja, erillisiä paikkatietoinfrastruktuureja, yhteiskäytön esteitä, päällekkäisyyksiä ja liian useita muotoja, jotta karttoja ja sijaintitietoja on helppo löytää, jakaa ja käyttää kaikkialla Euroopassa.

Viimeisimmässä, vuonna 2022 valmistuneessa arvioinnissa 3 vahvistettiin, että vaikka direktiivin tavoitteet ovat edelleen erittäin merkityksellisiä, oikeudellista kehystä voitaisiin yksinkertaistaa ja tehostaa.

Ehdotuksella pyritään nykyaikaistamaan ja yksinkertaistamaan INSPIRE-direktiiviä poistamalla tietoihin ja niiden yhteiskäyttöön liittyviä teknisiä vaatimuksia ja yhdenmukaistamalla direktiivin velvoitteita tuoreemman horisontaalisen EU:n datalainsäädännön kanssa. Näin varmistetaan oikeudellinen johdonmukaisuus ja vähennetään päällekkäisyyksiä ja jäsenvaltioille aiheutuvaa rasitetta samalla, kun säilytetään direktiivin tavoitteet ympäristöä koskevien paikkatietojen saatavuuden, laadun ja yhteentoimivuuden varmistamisesta. Tämä ratkaisu on yhdenmukainen vuoden 2020 Euroopan datastrategian 4 ja vuoden 2025 dataunionistrategian 5 kanssa, sillä sen avulla taataan kattava toimintapoliittinen kehys nopeasti reagoivalle datataloudelle ja ehkäistään sisämarkkinoiden pirstoutumista. Vuoden 2020 Euroopan datastrategiassa 6 julkistettiin GreenData4All-aloite, jonka tavoitteena on nykyaikaistaa INSPIRE-direktiiviä ottaen huomioon teknologian kehitys ja innovointimahdollisuudet, jotta voidaan tukea siirtymää vihreämpään ja hiilineutraaliin talouteen ja vähentää hallinnollista rasitetta.

Horisontaalisella EU:n datalainsäädännöllä säännellään julkisen sektorin tietojen saatavuutta, uudelleenkäyttöä, yhteentoimivuutta ja hallinnointia yhdenmukaisella ja teknisesti kehittyneellä tavalla. Siihen kuuluvat direktiivi (EU) 2019/1024 (avointa dataa koskeva direktiivi) 7 ja täytäntöönpanoasetus (EU) 2023/138 (arvokkaat tietoaineistot) 8 , asetus (EU) 2022/868 (datanhallinta-asetus) 9 ja asetus (EU) 2024/903 (Yhteentoimiva Eurooppa ‑säädös) 10 . Horisontaalisessa EU:n datalainsäädännössä otetaan käyttöön oletusarvoisesti avointa dataa koskevat periaatteet, jäsennelty metadata, pakolliset sovellusrajapinnat ja tarvittaessa arvokkaiden tietoaineistojen muodot useana kerralla ladattavana tiedostona sekä virtaviivainen ja yhteinen hallinnointimalli rajatylittävää tietojen käyttöä varten.

Tarkemmin ottaen avointa dataa koskevan direktiivin 1 artiklan 7 kohdassa vahvistetaan, että kyseisellä direktiivillä säännellään jäsenvaltioiden julkisen sektorin elinten ja julkisten yritysten hallussa olevien, olemassa olevien asiakirjojen uudelleenkäyttöä, mukaan lukien asiakirjat, joihin sovelletaan direktiiviä 2007/2/EY.

Myös vuoden 2020 Euroopan datastrategiassa esitetty EU:n tavoite yhteisten eurooppalaisten data-avaruuksien luomisesta sisältää erityisen vihreän kehityksen ohjelman data-avaruuden Euroopan vihreän kehityksen ohjelman tukemiseksi. Tämä edellyttää tietosiilojen murtamista ja sen varmistamista, että kaikki asiaankuuluvat ympäristötiedot – niin paikkatiedot kuin muutkin – voivat liikkua vapaasti, jotta ne voivat olla perustana EU:n ympäristö- ja ilmastotavoitteille ja jotta voidaan vähentää yrityksille ja viranomaisille aiheutuvaa hallinnollista rasitetta.

Ehdotettu INSPIRE-direktiivin yksinkertaistaminen on ympäristöasioita yksinkertaistavan omnibus-paketin osana GreenData4All-aloitteen oikeudellinen osa. Sitä tuetaan muilla kuin lainsäädännöllisillä toimilla ja käytännön välineillä, joilla edistetään ympäristötietojen älykästä ja tehokasta uudelleenkäyttöä kaikkialla unionissa.

•Yhdenmukaisuus muiden alaa koskevien politiikkojen säännösten kanssa

Ehdotetuilla muutoksilla INSPIRE-direktiivi yhdenmukaistetaan julkisen sektorin tietoja koskevan EU:n lainsäädännön kanssa. Varsinkin direktiivillä (EU) 2019/1024 ja täytäntöönpanoasetuksella (EU) 2024/903 on otettu käyttöön vaatimuksia tietojen vapaasta ja avoimesta saatavuudesta, mukaan lukien sovellusrajapinnat, keskeisten tietoaineistojen osalta esimerkiksi paikkatietojen ja ympäristötietojen kaltaisissa luokissa. Erityisesti kyseisessä kehyksessä määritellyt arvokkaat tietoaineistot valittiin vastaamaan jo INSPIRE-direktiivissä katettuja tietoaineistoja.

Digitaalialan omnibus-pakettia koskevassa ehdotuksessa 11 asetuksen (EU) 2024/1689 (datan vapaata liikkuvuutta koskeva asetus), asetuksen (EU) 2022/868 (datanhallinta-asetus) ja direktiivin (EU) 2019/1024 (avointa dataa koskeva direktiivi) konsolidoidut ja virtaviivaistetut säännöt sisällytetään asetukseen (EU) 2023/2854 (datasäädös) ja luodaan näin yksi yhtenäinen konsolidoitu väline Euroopan datataloutta varten. Asetus (EU) 2024/1689 (datan vapaata liikkuvuutta koskeva asetus), direktiivi (EU) 2019/1024 (avointa dataa koskeva direktiivi) ja asetus (EU) 2022/868 (datanhallinta-asetus) kumotaan. Konsolidointi vaikuttaisi siksi tässä ehdotuksessa esitettyihin viittauksiin INSPIRE-direktiivin yksinkertaistamiseksi, mutta muuten digitaalialan omnibus-pakettia koskeva ehdotus ei vaikuta tähän ehdotukseen, koska komissio ei ehdottanut olennaisia muutoksia avointa dataa koskevassa direktiivissä esitettyihin ratkaisuihin.

INSPIRE-direktiivissä säädetään yhteisistä puitteista ja teknisistä standardeista, joita tarvitaan eri sektorien väliseen ja rajatylittävään paikkatietojen yhteiskäyttöön ja integrointiin raportointia, politiikan täytäntöönpanoa ja päätöksentekoa varten. Asetuksella (EU) 2019/1010 yhdenmukaistetaan raportointivelvoitteita ympäristöön liittyvän lainsäädännön alalla ja luodaan perusta raportointitietomallien yhdenmukaistamiselle INSPIRE-määritelmien kanssa. 12  

INSPIRE-direktiivin soveltaminen ei ole merkityksellistä ainoastaan ympäristöpolitiikan kannalta. INSPIRE-direktiiviin viitataan useissa EU:n säädöksissä, esimerkiksi Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) 2018/841 13 (LULUCF), Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) 2021/2116 14 (yhteinen maatalouspolitiikka), asetuksessa (EU) 2018/1091 15 (integroidut maatilatilastot), Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) 2021/696 16 (unionin avaruusohjelma), Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä (EU) 2024/2881 17 (ilmanlaatudirektiivi) ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) 2024/1991 18 (luonnon ennallistamista koskeva asetus), yhdenmukaisuuden varmistamiseksi esimerkiksi teknisten muotojen ja tietojen siirto- ja käsittelymenettelyjen yhteensopivuuden osalta ja päällekkäisyyksien välttämiseksi.

•Yhdenmukaisuus unionin muiden politiikkojen kanssa

Ehdotus on täysin yhdenmukainen EU:n horisontaalisen tieto- ja digitaalipolitiikan kanssa, koska sillä edistetään eri alojen välistä helpompaa tietojen yhteiskäyttöä ja tuetaan yhteisten eurooppalaisten data-avaruuksien, kuten vihreän kehityksen ohjelman data-avaruuden, luomista. Tavoitteena on tarjota saataville korkealaatuisia, saatavilla olevia ja uudelleenkäytettäviä ympäristötietoja innovoinnin, kestävyyden ja digitalisaation edistämiseksi. Koska yhteentoimivuutta, verkkopalveluja ja tietojen yhteiskäyttöä koskevat yksityiskohtaiset tekniset vaatimukset on ehdotettu poistettaviksi, ehdotus on asetuksen (EU) 2024/903 mukainen siltä osin kuin on kyse tavoitteesta poistaa teknisiä ja oikeudellisia esteitä, edistää yhteisiä standardeja ja varmistaa, että julkisen sektorin tietoja – myös paikkatietoja ja ympäristötietoja – voidaan käyttää yhteisesti, yhdistää ja käyttää uudelleen helposti rajaylittävästi ja eri sektorien välillä. Lisäksi ehdotetulla yksinkertaistamisella lisätään täytäntöönpanon joustavuutta, jolloin käyttöön voidaan ottaa yhteisön hyviä käytäntöjä, kuten Open & Agile Smart Cities ‑yhteisön kehittämiä laajalti tunnustettuja MIM-mekanismeja 19 (yhteentoimivuuden vähimmäismekanismit), joilla edistetään joustavien vähimmäisstandardien, kuten verkossa toimivien kevyiden sovellusrajapintojen ja yhteisten tietomallien, käyttöä rajatylittävien paikkatietojen yhteentoimivuuden saavuttamiseksi.

Ehdotetut toimenpiteet INSPIRE-direktiivin yksinkertaistamiseksi ovat yhdenmukaisia direktiivin (EU) 2019/1024 ja täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2023/138 kanssa, koska tarkoituksena on varmistaa, että paikkatiedot ja ympäristötiedot asetetaan saataville avoimena datana käyttäen yhteisiä standardeja, sovellusrajapintoja ja avoimia lisenssejä, mikä minimoi päällekkäisyyksiä, vähentää tietojen toimittajille aiheutuvaa rasitetta ja maksimoi saatavuuden ja uudelleenkäytön kaikille käyttäjille data.europa.eu-sivuston kautta. Sen vuoksi ehdotetaan myös, että komissiolta poistetaan INSPIRE-paikkatietoportaalin ylläpitämistä koskeva velvoite.

Ehdotus on yhdenmukainen myös asetuksen (EU) 2022/868 kanssa, jolla helpotetaan julkisen sektorin tietojen (myös muiden kuin avoimesti julkaistujen tietojen) laajempaa yhteiskäyttöä luotettavien välittäjien ja yhteisten data-avaruuksien kautta varmistamalla, että paikkatietoaineistoja voidaan käyttää yhteisesti selkein edellytyksin ja yhteentoimivien palveluratkaisujen avulla.

Yhteenvetona voidaan todeta, että tällä ehdotuksella yhdenmukaistetaan INSPIRE-direktiivi EU:n horisontaalisen datapolitiikan kanssa ja helpotetaan oletusarvoisesti avoimen datan uudelleenkäyttöä, yhteentoimivuutta ja datavetoisten palvelujen kehittämistä eri aloilla.

2.OIKEUSPERUSTA, TOISSIJAISUUSPERIAATE JA SUHTEELLISUUSPERIAATE

•Oikeusperusta

INSPIRE-direktiivin oikeusperusta on Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 192 artiklan 1 kohta. Sopimuksen 192 artiklan 1 kohta muodostaa oikeusperustan ympäristönsuojelutoimenpiteille, mukaan lukien saatavilla olevien tietojen käyttö ympäristöpolitiikan valmistelussa.

Tärkeimmät säännökset ja muutokset

Kyse on ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi direktiivin 2007/2/EY muuttamisesta.

INSPIRE-direktiivissä ei säädetä yhdenmukaisista avoimia lisenssejä tai maksuja koskevista ehdoista, minkä seurauksena uudelleenkäytön ehdot ovat epäyhtenäisiä eri jäsenvaltioissa. Sen vuoksi ehdotetaan, että jäsenvaltioiden velvoitteet tiettyjen verkkopalvelujen, mukaan lukien haku-, katselu-, lataus- ja muunnospalvelujen, käyttöönotosta korvataan viittauksella direktiivin (EU) 2019/1024 vastaaviin säännöksiin, jotta varmistetaan, että paikkatiedot ovat oletusarvoisesti avoimia ja uudelleenkäytettävissä yhdenmukaistetuin ehdoin.

Lisäksi ehdotetaan, että komissiolta poistetaan paikkatietoportaalin ylläpitämistä koskeva velvoite. Paikkatietoja tarjotaan sen sijaan saataville EU:n avoimen datan portaalissa (data.europa.eu), joka toimii eurooppalaisen julkisen datan keskitettynä yhteyspisteenä.

INSPIRE-direktiivin II luvussa vahvistetut metatietojen tuottamista ja tiedonhakua koskevat velvoitteet ovat edelleen tarkoituksenmukaisia ja mahdollistavat metatietojen ja hakutoimintojen siirtämisen INSPIRE-paikkatietoportaalista tai kansallisista tai alueellisista paikkatietoportaaleista data.europa.eu-portaaliin.

Hallinnollisen rasitteen vähentämiseksi ehdotetaan 21 artiklassa vahvistettujen kertomuksen antamista koskevien vaatimusten poistamista. Jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle raportti täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2023/138 täytäntöönpanemiseksi toteutetuista toimenpiteistä kyseisen asetuksen 5 artiklan mukaisesti. Raportissa on oltava luettelo tietoaineistoista, jotka vastaavat kyseisen asetuksen liitteessä olevien arvokkaiden tietoaineistojen kuvauksia, mukaan lukien 33 tietoaineistoa 34 INSPIRE-tietoaineistosta, sekä verkkoviittaukset vallitsevien standardien mukaisiin metatietoihin, kuten yksittäiseen aineistorekisteriin tai avoimen datan luetteloon. Tämän takia ei ole enää tarpeen säilyttää direktiivin 2007/2/EY raportointivaatimuksia.

Direktiivissä (EU) 2019/1024 säädetään, että tiedot ovat oletusarvoisesti avoimia, mitä sovelletaan myös paikkatietoihin, mukaan lukien direktiivissä 2007/2/EY määriteltyihin paikkatietoaineistoihin. Siksi ehdotetaan, että tietojen yhteiskäyttöä koskeva säännös poistetaan INSPIRE-direktiivistä. Lisäksi direktiivissä (EU) 2019/1024, direktiivissä 2003/4/EY 20  ja asetuksessa (EU) 2022/868 määritellään selkeästi edellytykset arkaluonteisten tietojen, kuten kansallista turvallisuutta koskevien tai henkilötietojen, suojaamiselle. Näin ehdotuksella yksinkertaistetaan oikeudellista kehystä heikentämättä velvoitteita viranomaisten välisestä paikkatietojen yhteiskäytöstä.

Edellä esitettyjen verkkopalveluja, yhteentoimivuutta ja tietojen yhteiskäyttöä koskevien muutosten seurauksena ehdotetaan lisäksi seuraavien asiaan liittyvien täytäntöönpanosäädösten kumoamista soveltuvalla menettelyllä ja vastaavien valtuuksien poistamista:

1)komission asetus (EY) N:o 976/2009 21 verkkopalvelujen osalta,

2)komission asetus (EU) N:o 1089/2010 22 paikkatietoaineistojen ja ‑palvelujen yhteentoimivuudesta,

3)komission asetus (EU) N:o 268/2010 23 tietojen ja palvelujen yhteiskäytöstä ja

4)komission täytäntöönpanopäätös (EU) 2019/1372 24 direktiivin 2007/2/EY täytäntöönpanosta seurannan ja raportoinnin osalta.

•Toissijaisuusperiaate

Velvoitteesta perustaa jäsenvaltioiden luomiin ja ylläpitämiin infrastruktuureihin perustuva eurooppalainen paikkatietoinfrastruktuuri säädetään EU:n lainsäädännössä. Näin ollen asiaan liittyvien velvoitteiden yksinkertaistaminen on parasta toteuttaa EU:n tasolla oikeusvarmuuden ja yhdenmukaisuuden varmistamiseksi. Täten varmistetaan selkeys kaikkialla EU:ssa toimiville viranomaisille, jotka hyötyvät tästä ehdotuksesta seuraavista yksinkertaistetuista vaatimuksista.

Ympäristöpolitiikkaa ja ympäristöön vaikuttavia politiikkoja tai toimia varten tarkoitetulla paikkatietoinfrastruktuurilla on luonnostaan rajat ylittävä ja yleiseurooppalainen ulottuvuus. Yksittäiset jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla varmistaa paikkatietojen yhteentoimivuutta ja saatavuutta EU:n laajuisia tarkoituksia varten.

EU:n tason toimet ovat perusteltuja paikkatietoja koskevan yhteisen ja yhteentoimivan kehyksen yksinkertaistamiseksi ja vakiinnuttamiseksi. Ehdotuksella ei puututa jäsenvaltioiden sisäisten tietoinfrastruktuurien järjestämistä koskevaan toimivaltaan, kunhan saavutetaan yhteiset tavoitteet (tiettyjen paikkatietoaineistojen avoin saatavuus ja yhteentoimivuus).

•    Suhteellisuusperiaate

Ehdotuksella pyritään yksinkertaistamaan oikeudellista kehystä tekemällä muutoksia nykyisiin vaatimuksiin, joilla pyritään vähentämään rasitetta poistamalla tai muuttamalla säännöksiä, jotka ovat osoittautuneet liiallisen määrääviksi tai päällekkäisiksi ja jotka eivät vaikuta laajemman poliittisen tavoitteen sisältöön, sekä yhdenmukaistamalla säännökset direktiivin (EU) 2019/1024 ja asetuksen (EU) 2023/138 kanssa. Ehdotuksessa käsitellään näin ollen vain sellaisia muutoksia, jotka ovat tarpeen tehokkaan täytäntöönpanon, yksinkertaistamisen ja horisontaalisen datalainsäädännön yhdenmukaistamisen varmistamiseksi.

3.JÄLKIARVIOINTIEN, SIDOSRYHMIEN KUULEMISTEN JA VAIKUTUSTENARVIOINTIEN TULOKSET

•Jälkiarvioinnit/toimivuustarkastukset

INSPIRE-direktiivin vuoden 2022 arvioinnissa 25 todettiin, että direktiivillä on edistetty merkittävästi paikkatietojen yhteiskäyttöä vuodesta 2007 lähtien ja saatu aikaan tehokkuutta FAIR-periaatteita soveltamalla ja EU:n laajuista yhteentoimivuutta edistämällä. Direktiivin tärkeimmän lisäarvon katsottiin liittyvän tietojen yhteiskäytön edistämiseen yleiskäytäntönä, hallinnointirakenteiden luomiseen, julkisen sektorin tietojen vapauttamiseen, avoimuuden lisäämiseen ja EU:n tason asiantuntemuksen kehittämiseen. Direktiivin todettiin olevan erityisen merkityksellinen vihreän kehityksen ohjelman data-avaruuden, ympäristöstrategioiden ja ympäristödemokratian tukemisessa lisäämällä avoimuutta.

Haasteita on kuitenkin vielä jäljellä. Täytäntöönpanoon liittyy edelleen teknisiä ja organisatorisia esteitä, ja yhteentoimivuuden toteuttaminen maksaa eniten. Nykyistä kehystä pidetään liiallisen yksityiskohtaisena eikä riittävän teknologianeutraalina, mikä vähentää joustavuutta ja kustannustehokkuutta. Yhteentoimivuusvaatimusten yksinkertaistaminen ja tietyn harkintavallan antaminen jäsenvaltioille tietoeritelmien soveltamisessa lisäisi mukautettavuutta ja auttaisi säilyttämään merkityksellisyyden teknologian muuttuessa. INSPIRE-direktiivillä ei voida yksin varmistaa rajatylittävää ja sektorien välistä tietojen käytettävyyttä, joten tarvitaan lisätoimia tietojen muuttamiseksi käytännössä käytettäviksi tiedoiksi.

INSPIRE-direktiivin todettiin olevan laajalti yhdenmukainen ympäristöä, avoimia tietoja ja tiedonsaantia koskevan lainsäädännön kanssa, mutta näiden kehysten välisiä synergioita voitaisiin hyödyntää paremmin ympäristötietojen aktiivisen välittämisen tukemiseksi. Täytäntöönpanokustannuksista vastaavat suurelta osin kansalliset hallitukset, eikä loppukäyttäjille aiheudu juurikaan rasitetta, ja tapauksissa, joissa tehtiin kustannus-hyötyanalyyseja, tulokset vastasivat alkuperäisen ennakkoarvioinnin odotuksia.

Kaiken kaikkiaan INSPIRE-direktiivin katsottiin olevan edelleen erittäin merkityksellinen esteiden poistamiseksi tietojen yhteiskäytöstä ja tuleviin tietotarpeisiin vastaamiseksi. Sen tehostamiseksi tarvittaisiin kuitenkin oikeudellisten puitteiden nykyaikaistamista ja parempaa käytännön täytäntöönpanoa.

•Sidosryhmien kuuleminen

Ehdotuksen valmistelussa on kuultu laajasti jäsenvaltioiden viranomaisia, tietojen toimittajia, tietojen käyttäjiä, myös yrityksiä ja kansalaisjärjestöjä, sekä suurta yleisöä. Avoin julkinen kuuleminen järjestettiin 5. helmikuuta – 30. huhtikuuta 2025, ja se kattoi laajemman soveltamisalan kuin tämä yksinkertaistamisehdotus ja sisälsi kaksi erillistä osaa: 1) yleinen osa ympäristötietojen saataville asettamisesta ja saatavuudesta (375 vastaajaa) ja 2) tarkempi osa INSPIRE-direktiivin yksinkertaistamisesta (227 vastaajaa). Tämä ehdotus perustuu pääasiassa INSPIRE-direktiivin yksinkertaistamista koskevan avoimen julkisen kuulemisen toisen osan tuloksiin.

Avoimen julkisen kuulemisen ensimmäiseen osaan saatiin 375 vastausta. Suurin vastaajaryhmä olivat viranomaiset (150), joita seurasivat EU:n kansalaiset (113), korkeakoulut ja tutkimuslaitokset (40), yritykset (27), ympäristöjärjestöt (9), elinkeinoelämän järjestöt (8), kansalaisjärjestöt (7), muut kuin EU:n kansalaiset (6) ja muut toimijat (15). Viranomaiset olivat pääasiassa kansallisen tason elimiä, kun taas yli 250 työntekijän organisaatioilta saatiin 250 vastausta.

Vastaajat käsittelivät ympäristötietoja monissa eri tehtävissä. Kaikkiaan 258 vastaajaa määritteli itsensä tietojen käyttäjiksi, 195 tietojen tuottajiksi ja 143 tietojen säilyttäjiksi tai tarjoajiksi. Ympäristötietoja käytetään pääasiassa tutkimukseen ja kehitykseen (188 mainintaa), yleiseen tietoisuuteen ja koulutukseen (185), alue- ja ympäristösuunnitteluun (183), päätöksentekoon (170), vaatimustenmukaisuuteen ja raportointiin (169), liiketoimintaa koskevaan päätöksentekoon (92), yritysten huolellisuusvelvoitteeseen (76) ja kestävyysraportointiin (35). Eniten käytettyjä tietotyyppejä olivat maankäyttö ja maanpeite (258), ilmasto- ja säätiedot (209), veden laatu ja määrä (181), luonnon monimuotoisuus (181), hydrologia (171), metsätalous (165), maatalous (160) ja maaperän laatu (153). Tietoja käytetään yleisimmin lataamalla käsiteltyjä tiedostoja (124), katselupalveluilla (102) ja raakatietona / sovellusrajapinnan kautta (92).

INSPIRE-direktiivin yksinkertaistamista käsittelevään toiseen osaan saatiin 227 vastausta. INSPIRE-direktiivin ja direktiivin (EU) 2019/1024 yhdenmukaistamisesta vallitsi vahva yhteisymmärrys, jonka mukaan tällaisella yhdenmukaistamisella edistettäisiin laajempaa saatavuutta ja uudelleenkäyttöä (133 vastaajaa täysin samaa mieltä), yksinkertaistettaisiin tietojen yhteiskäyttöä koskevia sääntöjä (128) ja vähennettäisiin hallinnollisia rasitteita (111). Hallinnoinnin osalta selvä enemmistö kannatti INSPIRE-direktiivin sisällyttämistä horisontaaliseen lainsäädäntöön liittyvään EU:n yhteiseen hallinnointikehykseen: 76 vastaajaa oli tästä täysin samaa mieltä ja 99 samaa mieltä, vain 22 vastausta oli neutraaleja, ja 22 vastauksessa vastustettiin suunnitelmaa. Monet vastaajat korostivat kuitenkin tarvetta turvata paikkatietoihin liittyvä asiantuntemus, tietojen laatu ja yhteentoimivuusstandardit.

Vastaajat näkivät mahdollisia hyötyjä standardoinnissa, laadunvarmistuksessa ja skaalattavuudessa ohjelmointirajapintojen ja pilvipalvelujen avulla. Huolenaiheet liittyivät pääasiassa avoimuuteen, hallinnointiin, vastuuvelvollisuuteen ja turvallisuuteen sekä tarpeeseen säilyttää julkinen valvonta ja välttää tukeutumista läpinäkymättömiin yksityisiin alustoihin. Erilaisia näkemyksiä esitettiin INSPIRE-direktiivin jatkuvasta arvosta erillisenä välineenä, jos se on täysin yhdenmukainen horisontaalisen lainsäädännön kanssa. Vastaajista 91 piti direktiiviä erittäin tai melko arvokkaana, 62 piti sitä vain vähän tai ei ollenkaan arvokkaana, ja 35 vastaajaa oli epävarmoja.

Kuulemista täydennettiin 25 yksittäisellä liitteellä, joista 22 oli suoraan merkityksellisiä. Näissä kannanotoissa korostettiin ratkaisemattomia ongelmia, kuten eroavuuksia tietoportaalien käytettävyydessä ja saatavuudessa, tietojen laadun epäjohdonmukaisuuksia ja rajatylittävään käyttöön liittyviä esteitä. Monet kannattivat kansallisiin yhteyspisteisiin perustuvaa yhtenäistä ja yhdenmukaista eurooppalaista alustaa ja varoittivat kaupallistamisesta tai maksumuureista. Kansalaisten tuottamista tiedoista esitettiin erilaisia mielipiteitä, ja puoltavan mielipiteen ehtona oli selkeä laatu- ja validointikehys. Vastaajat korostivat myös rahoituksen, valmiuksien kehittämisen, turvallisen tiedonvaihdon ja paikkatietojen yhdenmukaisuuden säilyttämisen merkitystä laajemmassa EU:n datalainsäädännössä, kuten direktiivissä (EU) 2019/1024 ja asetuksessa (EU) 2024/903.

Jäsenvaltioiden asiantuntijat ovat olleet tiiviisti mukana useissa työpajoissa vuosina 2022–2025 INSPIRE-direktiivin ylläpitoa ja täytäntöönpanoa käsittelevän ryhmän kautta. Vuoden 2023 INSPIRE-konferenssissa (johon osallistui viranomaisten, yritysten ja korkeakoulujen edustajia; 280 henkilöä osallistui henkilökohtaisesti ja 800 virtuaalisesti) keskusteltiin myös INSPIRE-direktiivin mahdollisesta kehittämisestä. Ottaen huomioon jo toteutetut täytäntöönpanoon liittyvät investoinnit oltiin laajasti yhtä mieltä siitä, että direktiivin oikeudellisilla vaatimuksilla ei pitäisi lukita investointeja vanhentuneisiin teknologioihin eikä niillä pitäisi aiheuttaa päällekkäistä toimintaa. Jotkin jäsenvaltiot ovat jo aloittaneet avoimen tiedon portaaleidensa käytön täyttääkseen INSPIRE-direktiivin tiedonhakuvelvoitteet ja osoittaneet näin portaalien toteutettavuuden. Tietojen tarjoajiin kohdistuu usein kapasiteettirajoituksia ja päällekkäisistä velvoitteista johtuvaa rasitusta. INSPIRE-direktiivin ylläpitoa ja täytäntöönpanoa käsittelevässä ryhmässä oltiin samaa mieltä avoimen julkisen kuulemisen tuloksista, joiden mukaan geospatiaalisten vertailutietojen oikeusperusta olisi säilytettävä, jolloin voitaisiin taata pitkän aikavälin vakiointi ja keskittyä siihen, ettei puututa hyvin toimiviin järjestelmiin, erityisesti metatietoja koskevien standardien osalta.

•Asiantuntijatiedon keruu ja käyttö

Ehdotuksen valmistelun aikana komissio on hyödyntänyt ulkopuolista asiantuntemusta taustatutkimuksen muodossa. Lisäksi yhteinen tutkimuskeskus (JRC) on laatinut monialaisen analyysin INSPIRE-direktiivin täytäntöönpanon tilasta ja mahdollisista tulevista suuntaviivoista. 26 27 Komissio on myös ottanut huomioon INSPIRE-direktiivin vuoden 2016 REFIT-arvioinnin 28 sekä vuoden 2022 arvioinnin 29 , joka sisälsi yksityiskohtaista näyttöä siitä, mikä toimii ja mikä ei. Arvioinnissa tarkasteltiin joidenkin INSPIRE-palvelujen vähäistä käyttöönottoa ja suositeltiin yhdentämistä horisontaaliseen tietolainsäädäntöön.

•Vaikutustenarviointi

Ehdotus koskee kohdennettuja muutoksia INSPIRE-direktiivin nykyaikaistamiseksi ja yksinkertaistamiseksi mukauttamalla sitä EU:n tuoreemmassa horisontaalisessa datalainsäädännössä asetettuihin velvoitteisiin. Muutoksilla pyritään varmistamaan tehokkaampi, vaikuttavampi ja kevyempi täytäntöönpano. Muutosten kohdennetun luonteen takia ja merkityksellisten toimintavaihtoehtojen puuttumisen vuoksi vaikutustenarviointia ei tarvita. Ehdotukseen liittyvä komission yksiköiden valmisteluasiakirja sisältää kuitenkin määrällisen selvityksen odotetuista säästöistä sekä tiedot vakiintuneiden koordinointimekanismien jatkumisesta EU:n tasolla ketterämmässä ja kevyemmässä muodossa.

•Sääntelyn toimivuus ja yksinkertaistaminen

Komissio varmistaa sääntelyn toimivuutta ja tuloksellisuutta koskevan REFIT-ohjelman mukaisesti, että lainsäädäntö on tarkoituksenmukaista, se on kohdennettu sidosryhmien tarpeisiin ja sillä minimoidaan rasitteet ja saavutetaan samalla sen tavoitteet.

Tämä ehdotus on osa REFIT-ohjelmaa, ja siinä reagoidaan INSPIRE-direktiivistä vuonna 2022 tehdyn arvioinnin havaintoihin, joissa tunnistettiin osa-alueita, joihin liittyi kohtuuttomia hallinnollisia rasitteita ja liian yksityiskohtaisia teknisiä vaatimuksia. Ehdotuksella yksinkertaistetaan oikeudellista kehystä poistamalla velvoitteita, joita säännellään nykyään tuoreemmalla horisontaalisella EU:n datalainsäädännöllä eli direktiivillä (EU) 2019/1024, täytäntöönpanoasetuksella (EU) 2023/138, asetuksella (EU) 2022/868 ja asetuksella (EU) 2024/903.

Erityisesti ehdotuksella on tarkoitus

–poistaa päällekkäiset raportointivelvoitteet ja vähentää näin vaatimusten noudattamisesta jäsenvaltioille aiheutuvaa työtaakkaa,

–poistaa neljä valtuutusta, jotka koskevat yhteentoimivuutta, verkkopalveluja, tietojen yhteiskäyttöä ja raportointivaatimuksia koskevien täytäntöönpanosääntöjen hyväksymistä, sillä ne eivät vastaa enää nykyisiä parhaita käytäntöjä tai standardeja, ja poistaa siten jäykät tekniset vaatimukset. Valtuutusten perusteella annetut neljä täytäntöönpanosäädöstä kumotaan erillisellä hyväksymismenettelyllä (komiteamenettelyllä),

–yhdistetään paikkatietojen saatavuus toiseen olemassa olevaan EU:n infrastruktuuriin eli avoimen datan portaaliin (data.europa.eu), mikä yksinkertaistaa tietojen saatavuutta käyttäjille ja järjestelmän ylläpitoa sekä poistaa komission velvollisuuden ylläpitää paikkatietoportaalia.

•Velvoitteiden poistamisen määrällinen vaikutus

Ehdotetut muutokset hyödyttävät monia sidosryhmiä, kuten julkisen sektorin tietojen tuottajia, kansallisia ja alueellisia viranomaisia, yrityksiä, tutkimuslaitoksia, pk-yrityksiä ja kansalaisjärjestöjä. Julkisen sektorin tietojen tuottajien hallinnollinen rasite vähenee ja vaatimusten noudattamisesta tulee yksinkertaisempaa, kun taas yritykset ja tietojen käyttäjät saavat arvokkaita ympäristötietoja paremmin käyttöönsä avoimen lisensoinnin ja nykyaikaisten sovellusrajapintojen avulla.

Jotta jäsenvaltioilla on aikaa mukauttaa infrastruktuuriaan ja ylläpitää palvelujen jatkuvuutta uuteen kehykseen siirtymisen aikana, ehdotetaan 12 kuukauden määräaikaa direktiivin saattamiselle osaksi kansallista lainsäädäntöä. Ehdotetusta yksinkertaistamisesta saatavien EU:n yhteen laskettujen kustannussäästöjen odotetaan olevan merkittäviä. INSPIRE-direktiivin täytäntöönpanon vuotuisten peruskustannusten arvioidaan olevan 4,967–48,926 miljoonaa euroa EU-27:ssä.

Ehdotetun yksinkertaistamisen odotetaan vähentävän hallinnollista rasitetta 24–64 prosentilla nykyiseen lähtötasoon verrattuna. Alarajaksi määritetty 24 prosenttia kuvastaa varovaisempia arvioita, jotka perustuvat validointiseminaarin aikana saatuun sidosryhmäpalautteeseen, joka oli välitön ja pragmaattinen arvio mahdollisista vaikutuksista. Toisaalta 64 prosentin yläraja vastaa kustannusten vähennyksiä, jotka on määritetty skenaariossa, jossa toteutetaan täysi yhdenmukaistaminen direktiivin (EU) 2019/1024 kanssa.

Tämän katsotaan edustavan realistisia säästöjä, joita odotetaan saatavan yksinkertaistamisesta, ja erityisesti säästöjä, jotka liittyvät yhdenmukaistettujen tietoaineistojen vuotuiseen päivittämiseen sekä julkaisu- ja verkkopalvelujen ylläpitämiseen. Se tarkoittaa noin 6,36–16,96 miljoonan euron vuotuisia säästöjä, jotka perustuvat INSPIRE-direktiivin mukaisten tietoaineistojen ja palvelujen päivittämisen ja ylläpitämisen keskimääräiseen vuotuiseen kustannustekijään. Ennustetulla vaihteluvälillä tämä vastaa keskimäärin noin 44 prosentin vuotuista hallinnollisten kustannusten vähenemistä eli noin 11,66 miljoonan euron vuotuista säästöä. Nämä säästöt saavutetaan poistamalla monimutkaiset yhdenmukaistamisvaatimukset, hyödyntämällä yleisiä verkkoteknologioita ja lujittamalla infrastruktuuria.

•    Perusoikeudet

Ehdotus ei vaikuta kielteisesti EU:n perusoikeuskirjassa vahvistettuihin perusoikeuksiin. Ehdotetut muutokset koskevat julkisen sektorin paikkatietojen (ympäristö- ja paikkatiedot, jotka eivät sisällä henkilötietoja) yhteiskäyttöä, eikä niihin liity henkilötietojen käsittelyä tai yksilöiden oikeuksien rajoittamista. Direktiivi 2007/2/EY nykyisessä muodossaan, esimerkiksi sen 13 artikla, sisältää jo suojatoimia, joilla varmistetaan, että henkilötietoja ja arkaluonteisia luottamuksellisia tietoja suojellaan.

Edistämällä avointa dataa ja avoimuutta ehdotus on yhdenmukainen perusoikeuskirjan 42 artiklan (oikeus tutustua asiakirjoihin) ja 37 artiklan (ympäristönsuojelu) kanssa, jossa tuetaan epäsuorasti ympäristötietojen saatavuutta. Kansalaisilla on jatkossakin vähintään samat mahdollisuudet saada ympäristötietoja kuin ennenkin. Ehdotus ei vaikuta yksityisyyden tai tietosuojan oikeuksiin, koska kaikki henkilötiedot (esim. kiinteistörekisterin kiinteistönomistajien nimet) jätetään INSPIRE-direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle.

4.TALOUSARVIOVAIKUTUKSET

Ei sovelleta

5.LISÄTIEDOT

•Toteuttamissuunnitelmat, seuranta, arviointi ja raportointijärjestelyt

Toteutussuunnitelma

Ei sovelleta

•Selittävät asiakirjat

Ehdotuksen soveltamisala huomioon ottaen ei ole perusteltua tai oikeasuhteista vaatia selittäviä asiakirjoja.

•    Ehdotukseen sisältyvien säännösten yksityiskohtaiset selitykset

Tällä ehdotuksella

–poistetaan teknisiä yhteentoimivuutta koskevia eritelmiä ottaen huomioon, että direktiivin (EU) 2019/1024 1 artiklan 7 kohdassa vahvistetaan, että kyseisellä direktiivillä säännellään jäsenvaltioiden julkisen sektorin elinten ja julkisten yritysten hallussa olevien, olemassa olevien asiakirjojen uudelleenkäyttöä, mukaan lukien asiakirjat, joihin sovelletaan direktiiviä 2007/2/EY (7 artikla);

–poistetaan verkkopalveluiden teknisiä eritelmiä ottaen huomioon, että direktiivin (EU) 2019/1024 1 artiklan 7 kohdassa vahvistetaan, että kyseisellä direktiivillä säännellään jäsenvaltioiden julkisen sektorin elinten ja julkisten yritysten hallussa olevien, olemassa olevien asiakirjojen uudelleenkäyttöä, mukaan lukien asiakirjat, joihin sovelletaan direktiiviä 2007/2/EY (11 artikla);

–poistetaan tietojen yhteiskäyttöä koskevia vaatimuksia, sillä direktiivissä (EU) 2019/1024 säädetään, että tiedot ovat oletusarvoisesti avoimia, mitä sovelletaan myös paikkatietoihin, mukaan lukien direktiivissä 2007/2/EY määriteltyihin paikkatietoaineistoihin;

–poistetaan ehtoja, joiden mukaan viranomaisten on perittävä maksuja paikkatietoaineistoista, ottaen huomioon, että direktiivin (EU) 2019/1024 1 artiklan 7 kohdassa vahvistetaan, että kyseisellä direktiivillä säännellään jäsenvaltioiden julkisen sektorin elinten ja julkisten yritysten hallussa olevien, olemassa olevien asiakirjojen uudelleenkäyttöä, mukaan lukien asiakirjat, joihin sovelletaan direktiiviä 2007/2/EY (14 artikla);

–poistetaan vaatimus, jonka mukaan komission on perustettava INSPIRE-paikkatietoportaali ja pidettävä sitä yllä (15 artikla);

–poistetaan raportointivaatimuksia päällekkäisyyksien välttämiseksi, koska jäsenvaltioiden on seurattava INSPIRE-direktiivin täytäntöönpanoa ja raportoitava siitä täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2023/138 5 artiklassa vahvistetun velvollisuuden mukaisesti (21 artikla);

–saatetaan ajan tasalle valvonnan käsittävä sääntelymenettely liitteiden I, II ja III mukauttamisen osalta (4 artiklan 7 kohta ja uusi 22 a artikla);

–saatetaan ajan tasalle säännös täytäntöönpanovallasta 5 artiklan 4 kohdassa, jotta voidaan korvata viittaus päätöksen 1999/468/EY 5 ja 7 artiklaan viittauksella asetuksen (EU) N:o 182/2011 5 artiklaan (uusi 22 b artikla);

–poistetaan vanhentuneet säännökset, joiden määräaika on päättynyt, tai vanhentuneet määritelmät.

2025/0393 (COD)

Ehdotus

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

direktiivin 2007/2/EY muuttamisesta unionin paikkatietoinfrastruktuurin perustamista koskevien tiettyjen vaatimusten yksinkertaistamiseksi

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka

ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 192 artiklan 1 kohdan,

ottavat huomioon Euroopan komission ehdotuksen,

sen jälkeen, kun esitys lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäväksi säädökseksi on toimitettu kansallisille parlamenteille,

ottavat huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon 30 ,

ottavat huomioon alueiden komitean lausunnon 31 ,

noudattavat tavallista lainsäätämisjärjestystä,

sekä katsovat seuraavaa:

(1)Komission toimikauden 2024–2029 poliittisissa suuntaviivoissa 32 esitetään tavoite yksinkertaistaa lainsäädäntöä mahdollisten päällekkäisyyksien ja ristiriitojen poistamiseksi tinkimättä tiukoista vaatimuksista sekä poikkeamatta pyrkimyksistä saavuttaa Euroopan vihreän kehityksen ohjelmassa 33 asetetut tavoitteet.

(2)Draghin vuonna 2024 esittämässä raportissa 34 todetaan, että sääntelyesteet ja hallinnollinen taakka ovat yksi keskeisistä haasteista varsinkin pienille ja keskisuurille yrityksille. Vastauksena tähän kilpailukykykompassissa 35 määritetään joukko kilpailukykyä tukevia horisontaalisia edellytyksiä, joita ovat muun muassa lainsäädännön yksinkertaistaminen, taakan keventäminen sekä nopeuden ja joustavuuden edistäminen.

(3)Komissio esitti 19 päivänä marraskuuta 2025 antamassaan tiedonannossa Dataunionistrategia – dataa tekoälyn käyttöön 36 dataunionia koskevan visionsa, johon sisältyy myös parempi julkisen sektorin tietojen jakaminen. Strategia edellyttää, että unioni toteuttaa rohkeita toimia pelkkien vähittäisten muutosten sijaan tavoitteen saavuttamiseksi. Komission, Euroopan parlamentin, neuvoston, jäsenvaltioiden viranomaisten kaikilla tasoilla sekä sidosryhmien olisi tehtävä yhteistyötä, jotta sääntöjä voidaan virtaviivaistaa ja yksinkertaistaa unionin, jäsenvaltioiden ja alueiden tasolla sekä lisätä politiikan täytäntöönpanon tuloksellisuutta.

(4)Komissio on sitoutunut keventämään raportointitaakkaa ja vaatimusten noudattamisesta aiheutuvia kustannuksia, edistämään yhteentoimivuutta ja parantamaan kilpailukykyä. Tästä syystä on tarpeen muuttaa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä 2007/2/EY 37 samalla kun pidetään kiinni Euroopan vihreän kehityksen ohjelman ja kestävän kasvun rahoitusta koskevan toimintasuunnitelman 38 tavoitteista.

(5)Direktiivi 2007/2/EY sisältää tiettyjä määritelmiä, jotka vanhentuvat ehdotettujen muutosten seurauksena. Kyseiset määritelmät olisi poistettava. 

(6)Direktiivissä 2007/2/EY viitataan kolmansiin osapuoliin, kun taas direktiiviä (EU) 2019/1024, jota sovelletaan julkisen sektorin elimiin ja julkisiin yrityksiin, ei sovelleta yksityisiin tahoihin tai yrityksiin. Jotta voidaan varmistaa johdonmukaisuus direktiivin (EU) 2019/1024 39 kanssa, viittaus kolmansiin osapuoliin olisi poistettava.

(7)Määräajat, jotka on asetettu metatietojen tuottamiselle ja sellaisten täytäntöönpanosääntöjen hyväksymiselle, joissa vahvistetaan tekniset järjestelyt paikkatietoaineistojen ja ‑palvelujen yhteentoimivuutta varten, ovat vanhentuneet, ja ne olisi kumottava.

(8)Direktiivin 2007/2/EY 7 ja 8 artiklassa siirretään komissiolle valta antaa täytäntöönpanosääntöjä, joissa vahvistetaan tekniset järjestelyt paikkatietoaineistojen ja ‑palvelujen yhteentoimivuutta ja, milloin mahdollista, yhdenmukaistamista varten. Kyseisissä artikloissa vahvistetaan myös tällaisten täytäntöönpanosääntöjen sisältö ja niitä koskevat edellytykset. Direktiivin (EU) 2019/1024 5 artiklan 1 kohdassa säädetään, että julkisen sektorin elinten ja julkisten yritysten on asetettava asiakirjansa saataville sähköisessä muodossa kaikissa jo olemassa olevissa esitysmuodoissa ja kaikkina jo olemassa olevina kielitoisintoina ja, silloin kun se on mahdollista ja tarkoituksenmukaista, sellaisissa esitysmuodoissa, jotka ovat avoimia, koneellisesti luettavissa sekä saatavissa, löydettävissä ja uudelleenkäytettävissä, yhdessä niitä koskevien metatietojen kanssa. Sekä esitysmuodon että metatietojen on mahdollisuuksien mukaan oltava virallisten avointen standardien mukaisia. Direktiivin (EU) 2019/1024 1 artiklan 7 kohdan mukaan kyseisellä direktiivillä säännellään jäsenvaltioiden julkisen sektorin elinten ja julkisten yritysten hallussa olevien, olemassa olevien asiakirjojen uudelleenkäyttöä, mukaan lukien asiakirjat, joihin sovelletaan direktiiviä 2007/2/EY. Koska avoimen datan yhteentoimivuusvaatimuksia sovelletaan paikkatietoihin, valtuutus antaa täytäntöönpanosääntöjä, joissa vahvistetaan tekniset järjestelyt paikkatietoaineistojen yhteentoimivuutta ja, milloin mahdollista, yhdenmukaistamista varten, sekä tähän liittyvät säännökset olisi kumottava.

(9)Direktiivin 2007/2/EY 10 artiklassa säädetään, että jäsenvaltioiden on asetettava saataville paikkatietojen yhteentoimivuuden edellyttämät tiedot, mukaan lukien koodit ja luokittelut. Siinä vahvistetaan myös edellytykset paikkatietojen yhdenmukaisuuden varmistamiselle sellaisen kohteen osalta, joka sijaitsee kahden tai useamman jäsenvaltion välisellä rajalla. Koska 7 ja 8 artikla kumotaan, vaatimuksia, joiden mukaan jäsenvaltioiden on asetettava tällaiset tiedot saataville, ja edellytyksiä, jotka koskevat paikkatietojen yhdenmukaisuuden varmistamista, ei enää tarvita. 

(10)Direktiivin 2007/2/EY 11 ja 12 artiklassa säädetään, että jäsenvaltioiden on perustettava paikkatietoaineistojen hakuun, katseluun, lataamiseen, muuntamiseen ja käynnistämiseen tarkoitettujen palvelujen verkko ja ylläpidettävä sitä sekä varmistettava, että viranomaiset ja kolmannet osapuolet voivat yhdistää paikkatietoaineistonsa ja -palvelunsa kyseiseen verkkoon. Direktiivissä (EU) 2019/1024 vahvistetaan avointa dataa koskeva oikeudellinen kehys ja otetaan käyttöön arvokkaiden tietoaineistojen käsite, jolla tarkoitetaan dataa, jonka uudelleenkäyttöön liittyy merkittäviä hyötyjä yhteiskunnalle ja taloudelle, ja joka kattaa myös paikkatietoaineistot. Direktiivin (EU) 2019/1024 nojalla arvokkaat tietoaineistot on asetettava saataville uudelleenkäyttöä varten koneellisesti luettavassa muodossa sopivien sovellusrajapintojen kautta ja tarvittaessa useana kerralla ladattavana tiedostona (bulk download). Direktiivin (EU) 2019/1024 1 artiklan 7 kohdan mukaan kyseisellä direktiivillä säännellään jäsenvaltioiden julkisen sektorin elinten ja julkisten yritysten hallussa olevien, olemassa olevien asiakirjojen uudelleenkäyttöä, mukaan lukien asiakirjat, joihin sovelletaan direktiiviä 2007/2/EY. Jotta voidaan varmistaa johdonmukaisuus direktiivin (EU) 2019/1024 kanssa ja välttää päällekkäiset säännökset, direktiivissä 2007/2/EY säädetyt vaatimukset paikkatietopalvelujen verkon perustamisesta ja ylläpitämisestä olisi kumottava.

(11)Direktiivin 2007/2/EY 14 artiklassa vahvistetaan säännöt, jotka koskevat haku- ja katselupalvelujen asettamista yleisön saataville maksutta sekä sähköisen kaupankäynnin palvelujen asettamista käytettäväksi maksuja perittäessä. Direktiivissä (EU) 2019/1024 vahvistetaan maksujen määräytymisperiaatteet ja maksujen perimistä koskevat säännöt, joiden mukaan asiakirjojen ja arvokkaiden tietoaineistojen on oltava saatavilla maksutta, sekä poikkeukset maksujen perimistä koskevista säännöistä, jotta voidaan varmistaa mahdollisimman suuri vaikuttavuus ja edistää tietojen uudelleenkäyttöä. Direktiivin (EU) 2019/1024 1 artiklan 7 kohdan mukaan kyseisellä direktiivillä säännellään jäsenvaltioiden julkisen sektorin elinten ja julkisten yritysten hallussa olevien, olemassa olevien asiakirjojen uudelleenkäyttöä, mukaan lukien asiakirjat, joihin sovelletaan direktiiviä 2007/2/EY. Jotta voidaan varmistaa johdonmukaisuus direktiivin (EU) 2019/1024 kanssa ja välttää päällekkäiset säännökset, direktiivissä 2007/2/EY vahvistetut säännöt, jotka koskevat maksujen perimistä haku- ja katselupalveluista, olisi kumottava. 

(12)Direktiivin 2007/2/EY 15 artiklassa edellytetään, että komissio perustaa Inspire-paikkatietoportaalin ja ylläpitää sitä. Portaali on toiminut keskitettynä eurooppalaisena yhteyspisteenä, jonka kautta jäsenvaltioiden ja EFTA-maiden direktiivin 2007/2/EY mukaisesti toimittamat tiedot ovat olleet saatavilla. Portaali mahdollistaa tietoaineistojen saatavuuden seurannan, sopivien tietoaineistojen löytämisen niiden kuvausten perusteella ja valittujen tietoaineistojen saamisen käyttöön niiden katselu- tai latauspalvelujen kautta. Vuodesta 2021 lähtien verkkosivusto data.europa.eu on toiminut keskitettynä yhteyspisteenä, jonka kautta unionin toimielinten julkaisema avoin data 40 , jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden kansallisissa portaaleissa julkaistu avoin data sekä kansainvälisten järjestöjen julkaisema avoin data ovat saatavilla. Paikkatietoaineistojen päällekkäisen saatavuuden välttämiseksi ja hallinnollisen rasitteen vähentämiseksi komissiolle asetettu velvoite ylläpitää Inspire-paikkatietoportaalia olisi kumottava.

(13)Direktiivin 2007/2/EY 16 artiklalla siirretään komissiolle valta hyväksyä kyseisen direktiivin 11 ja 12 artiklassa tarkoitettujen verkkopalvelujen teknisiä määrittelyjä ja vähimmäissuorituskykyä koskevia vaatimuksia. Koska direktiivin 2007/2/EY 11 ja 12 artikla kumotaan, kyseistä valtuutusta ei enää tarvita.

(14)Direktiivin 2007/2/EY 17 artiklassa edellytetään, että jäsenvaltiot hyväksyvät toimenpiteitä, jotka mahdollistavat yhdellä viranomaistasolla kerättyjen paikkatietojen jakamisen kaikkien viranomaistasojen kesken, ja varmistavat, että paikkatiedot ja paikkatietopalvelut asetetaan saataville ehdoin, jotka eivät rajoita niiden laajaa käyttöä. Direktiivin (EU) 2019/1024 nojalla tiedot ovat oletusarvoisesti avoimia, mikä koskee myös paikkatietoja, mukaan lukien direktiivin 2007/2/EY soveltamisalaan kuuluvat paikkatietoaineistot. Kyseinen 17 artikla olisi sen vuoksi kumottava oikeudellisen kehyksen yksinkertaistamiseksi ja päällekkäisten sääntöjen välttämiseksi.

(15)Direktiivin 2007/2/EY 21 artiklassa asetetaan jäsenvaltioille seuranta- ja raportointivaatimukset, jotka koskevat kyseisen direktiivin täytäntöönpanoa ja jäsenvaltioiden paikkatietoinfrastruktuurien käyttöä. Komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2023/138 41 5 artiklassa vahvistetaan luettelo julkisen sektorin elinten hallussa olevista arvokkaista tietoaineistoista, jotka kuuluvat direktiivin (EU) 2019/1024 liitteessä I vahvistettuihin teemaluokkiin. Siinä vahvistetaan myös järjestelyt tällaisten arvokkaiden tietoaineistojen julkaisemista ja uudelleenkäyttöä varten. Jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle raportti toimenpiteistä, jotka ne ovat toteuttaneet täytäntöönpanoasetuksessa (EU) 2023/138 vahvistettujen sääntöjen täytäntöönpanemiseksi, mukaan lukien luettelo tietoaineistoista, jotka vastaavat kyseisen täytäntöönpanoasetuksen liitteessä lueteltujen arvokkaiden tietoaineistojen kuvauksia, sekä verkkoviittaukset vallitsevien standardien mukaisiin metatietoihin. Mainitussa liitteessä luetellaan 33 paikkatietoaineistoa niistä 34 paikkatietoaineistosta, jotka esitetään direktiivin 2007/2/EY liitteissä I, II ja III. Sen vuoksi ei ole enää tarpeen säilyttää direktiivin 2007/2/EY 21 artiklassa säädettyjä raportointivaatimuksia.

(16)Lissabonin sopimuksella on muutettu lainsäätäjän komissiolle siirtämää valtaa koskevaa oikeudellista kehystä erottamalla toisistaan komissiolle siirretty valta antaa muita kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviä, soveltamisalaltaan yleisiä säädöksiä, joilla täydennetään tai muutetaan lainsäätämisjärjestyksessä hyväksytyn säädöksen tiettyjä, muita kuin sen keskeisiä osia (delegoidut säädökset), ja komissiolle annettu valta antaa säädöksiä oikeudellisesti velvoittavien unionin säädösten yhdenmukaiseksi täytäntöönpanemiseksi (täytäntöönpanosäädökset). Kun komissiolle siirretään täytäntöönpanovaltaa, tätä valtaa olisi käytettävä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 182/2011 42 mukaisesti.

(17)Kyseessä oleva direktiivi on annettu ennen Lissabonin sopimuksen voimaantuloa, ja siinä komissiolle siirretään valta hyväksyä toimenpiteitä, jotka kuuluvat neuvoston päätöksen 1999/468/EY 43 5 a artiklalla käyttöön otetun, valvonnan käsittävän sääntelymenettelyn piiriin.

(18)Paremmasta lainsäädännöstä 13 päivänä huhtikuuta 2016 tehdyssä toimielinten välisessä sopimuksessa 44 tunnustetaan tarve mukauttaa kaikki voimassa oleva lainsäädäntö Lissabonin sopimuksella käyttöön otettuun oikeudelliseen kehykseen.

(19)Komissiolla on direktiivin 2007/2/EY 4 artiklan 7 kohdan mukaisesti valta muuttaa kyseisen direktiivin liitteitä I, II ja III kyseisissä liitteissä olevien tietoryhmien kuvausten mukauttamiseksi valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen. Koska kyseinen valtuutus täyttää Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen, jäljempänä ’SEUT-sopimus’, 290 artiklan kriteerit, se olisi mukautettava vastaamaan kyseistä määräystä.

(20)Jotta voidaan varmistaa tämän asetuksen tarvittava mukauttaminen, komissiolle olisi siirrettävä valta hyväksyä SEUT-sopimuksen 290 artiklan mukaisesti säädösvallan siirron nojalla annettavia delegoituja säädöksiä, joilla muutetaan direktiivin 2007/2/EY liitteitä I–III mukauttamalla nykyisten tietoryhmien kuvauksia. On erityisen tärkeää, että komissio toteuttaa asiaa valmistellessaan asianmukaiset kuulemiset, myös asiantuntijatasolla, paremmasta lainsäädännöstä 13 päivänä huhtikuuta 2016 tehdyssä toimielinten välisessä sopimuksessa vahvistettujen periaatteiden mukaisesti. Erityisesti jotta voidaan varmistaa tasavertainen osallistuminen delegoitujen säädösten valmisteluun, Euroopan parlamentille ja neuvostolle toimitetaan kaikki asiakirjat samaan aikaan kuin jäsenvaltioiden asiantuntijoille, ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asiantuntijoilla on järjestelmällisesti oikeus osallistua komission asiantuntijaryhmien kokouksiin, joissa valmistellaan delegoituja säädöksiä.

(21)Komissiolle siirretty valta antaa direktiivin 2007/2/EY 5 artiklan täytäntöönpanoa koskevia sääntöjä, josta säädetään kyseisen artiklan 4 kohdassa, olisi mukautettava vastaamaan SEUT-sopimuksen 291 artiklaa.

(22)Direktiivin 2007/2/EY 23 artiklassa säädetään komission velvollisuudesta arvioida kyseistä direktiiviä ja vahvistetaan tekijät, joihin arvioinnin olisi perustuttava. Näitä tekijöitä olisi muutettava, jotta ne olisivat yhdenmukaisia asetuksessa (EU) 2023/138 säädettyjen seuranta- ja raportointivelvollisuuksien kanssa, sekä direktiivin 2007/2/EY 21 artiklan kumoamisen vuoksi.

(23)Direktiivi 2007/2/EY olisi sen vuoksi muutettava vastaavasti.

(24)Komission asetus (EU) N:o 1089/2010 45 , asetus (EY) N:o 976/2009 46 ja asetus (EU) N:o 268/2010 47 olisi kumottava ennen kuin kumotaan valtuutukset, joiden perusteella ne on annettu. Sen vuoksi kyseisten valtuutusten kumoamisen soveltamispäivää olisi lykättävä.

(25)Jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla saavuttaa tämän direktiivin tavoitteita, vaan ne voidaan toiminnan laajuuden tai vaikutusten vuoksi saavuttaa paremmin unionin tasolla. Sen vuoksi unioni voi toteuttaa toimenpiteitä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä direktiivissä ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen näiden tavoitteiden saavuttamiseksi,

OVAT HYVÄKSYNEET TÄMÄN DIREKTIIVIN:

1 artikla
Muutokset

Muutetaan direktiivi 2007/2/EY seuraavasti:

1)kumotaan 3 artiklan 5, 7, 8 ja 10 kohta;

2)muutetaan 4 artikla seuraavasti:

a)kumotaan 1 kohdan c alakohdan ii alakohta; (b) kumotaan 5 kohta;

b)korvataan 7 kohta seuraavasti:

”7. Siirretään komissiolle valta antaa delegoituja säädöksiä 22 a artiklan mukaisesti liitteiden I, II ja III muuttamiseksi siten, että nykyisiä tietoryhmien kuvauksia mukautetaan teknologisen ja taloudellisen kehityksen perusteella.”;

3)muutetaan 5 artikla seuraavasti:

a)kumotaan 2 kohdan a alakohta;

b) korvataan 4 kohta seuraavasti:

”4. Siirretään komissiolle valta antaa täytäntöönpanosäädöksiä, joissa vahvistetaan tämän artiklan soveltamista koskevat säännöt ottaen huomioon asiaankuuluvat voimassa olevat kansainväliset standardit ja käyttäjien vaatimukset erityisesti validointia koskevien metatietojen osalta. Nämä täytäntöönpanosäädökset hyväksytään 22 b artiklan 2 kohdassa tarkoitettua menettelyä noudattaen.”;

4)kumotaan 6–7 artikla;

5)kumotaan 8 artikla;

6)kumotaan 9–12 artikla;

7)muutetaan 13 artiklan 1 kohta seuraavasti:

a)korvataan ensimmäinen alakohta seuraavasti:

”Jäsenvaltiot voivat rajoittaa paikkatietoaineistojen ja -palvelujen julkista saatavuutta, jos tällainen saatavuus saattaisi vaikuttaa haitallisesti kansainvälisiin suhteisiin, yleiseen turvallisuuteen tai maanpuolustukseen.”;

b)korvataan toisen alakohdan johdantokappale seuraavasti:

”Jäsenvaltiot voivat rajoittaa paikkatietoaineistojen ja -palvelujen julkista saatavuutta, jos tällainen saatavuus saattaisi vaikuttaa haitallisesti johonkin seuraavista:”;

8)kumotaan 14–15 artikla;

9)kumotaan 16 artikla;

10)kumotaan 17 artikla;

11)kumotaan 21 artikla;

12)korvataan 22 artikla seuraavasti:

”22 a artikla

1. Komissiolle siirrettyä valtaa antaa delegoituja säädöksiä koskevat tässä artiklassa säädetyt edellytykset.

2. Komissiolle siirretään […] päivästä […]kuuta […] [julkaisutoimisto: lisätään tämän direktiivin voimaantulopäivä] viiden vuoden ajaksi 4 artiklan 7 kohdassa tarkoitettu valta antaa delegoituja säädöksiä. Komissio laatii siirrettyä säädösvaltaa koskevan kertomuksen viimeistään yhdeksän kuukautta ennen tämän viiden vuoden kauden päättymistä. Säädösvallan siirtoa jatketaan ilman eri toimenpiteitä samanpituisiksi kausiksi, jollei Euroopan parlamentti tai neuvosto vastusta tällaista jatkamista viimeistään kolme kuukautta ennen kunkin kauden päättymistä.

3. Euroopan parlamentti tai neuvosto voi milloin tahansa peruuttaa 4 artiklan 7 kohdassa tarkoitetun säädösvallan siirron. Peruuttamispäätöksellä lopetetaan kyseisessä päätöksessä mainittu säädösvallan siirto. Peruuttaminen tulee voimaan sitä päivää seuraavana päivänä, jona sitä koskeva päätös julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä, tai jonakin myöhempänä, kyseisessä päätöksessä mainittuna päivänä. Peruuttamispäätös ei vaikuta jo voimassa olevien delegoitujen säädösten pätevyyteen.

4. Ennen kuin komissio hyväksyy delegoidun säädöksen, se kuulee kunkin jäsenvaltion nimeämiä asiantuntijoita paremmasta lainsäädännöstä 13 päivänä huhtikuuta 2016 tehdyssä toimielinten välisessä sopimuksessa vahvistettujen periaatteiden mukaisesti.

5. Heti kun komissio on antanut delegoidun säädöksen, komissio antaa sen tiedoksi yhtäaikaisesti Euroopan parlamentille ja neuvostolle.

6. Edellä olevan 4 artiklan 7 kohdan nojalla annetut delegoidut säädökset tulevat voimaan ainoastaan, jos Euroopan parlamentti tai neuvosto ei ole kahden kuukauden kuluessa siitä, kun asianomainen säädös on annettu tiedoksi Euroopan parlamentille ja neuvostolle, ilmaissut vastustavansa sitä tai jos sekä Euroopan parlamentti että neuvosto ovat ennen mainitun määräajan päättymistä ilmoittaneet komissiolle, että ne eivät vastusta säädöstä. Euroopan parlamentin tai neuvoston aloitteesta tätä määräaikaa jatketaan kahdella kuukaudella.

22 b artikla

1.  Komissiota avustaa komitea. Tämä komitea on asetuksessa (EU) N:o 182/2011 tarkoitettu komitea.

2.  Kun viitataan tähän kohtaan, sovelletaan asetuksen (EU) N:o 182/2011 5 artiklaa.”;

13)korvataan 23 artikla seuraavasti:

”23 artikla

Komissio arvioi tätä direktiiviä ja sen täytäntöönpanoa viimeistään kuuden vuoden kuluttua [...] päivästä [...]kuuta [...] [julkaisutoimisto: lisätään päivämäärä, joka on 12 kuukautta tämän direktiivin voimaantulopäivästä] ja asettaa arvioinnin julkisesti saataville. Kyseinen arviointi perustuu muun muassa

a)kokemuksiin tämän direktiivin täytäntöönpanosta;

b)jäsenvaltioiden arvokkaiden tietoaineistojen metatietoihin, jotka on kerätty Euroopan unionin avoimen datan portaalin (data.europa.eu) kautta;

c)parempaa sääntelyä koskevien suuntaviivojen perusteella edellytettyihin olennaisiin tieteellisiin ja analyyttisiin tietoihin, erityisesti sellaisiin, joiden perustana ovat tehokkaat ja tulokselliset tiedonhallintaprosessit.”.

2 artikla
Saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä 

1.Jäsenvaltioiden on annettava ja julkaistava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset viimeistään [...] päivänä [...]kuuta [...] [julkaisutoimisto lisää päivämäärän = 12 kuukautta tämän direktiivin voimaantulopäivästä]. Niiden on viipymättä toimitettava nämä säännökset kirjallisina komissiolle.

Jäsenvaltioiden on sovellettava näitä säännöksiä [...] päivästä [...]kuuta [...] [julkaisutoimisto: lisätään päivämäärä, joka on 12 kuukautta ja yksi päivä tämän direktiivin voimaantulopäivästä].

Näissä jäsenvaltioiden antamissa säännöksissä on viitattava tähän direktiiviin tai niihin on liitettävä tällainen viittaus, kun ne julkaistaan virallisesti. Jäsenvaltioiden on säädettävä siitä, miten viittaukset tehdään.

2.Jäsenvaltioiden on toimitettava tässä direktiivissä säännellyistä kysymyksistä antamansa keskeiset kansalliset säännökset kirjallisina komissiolle.

3 artikla
Voimaantulo ja soveltaminen

1.Tämä direktiivi tulee voimaan [kahdentenakymmenentenä] päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

2.Direktiivin 1 artiklan 5, 9, 10 ja 11 kohtaa sovelletaan [1 päivästä maaliskuuta 2027].

4 artikla
Osoitus

Tämä direktiivi on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.

Tehty Brysselissä

Euroopan parlamentin puolesta    Neuvoston puolesta

Puhemies    Puheenjohtaja

SÄÄDÖSEHDOTUKSEEN LIITTYVÄ RAHOITUSTA JA DIGITAALISIA VAIKUTUKSIA KOSKEVA SELVITYS

1.PERUSTIEDOT EHDOTUKSESTA/ALOITTEESTA3

1.1.Ehdotuksen/aloitteen nimi3

1.2.Toimintalohko(t)3

1.3.Tavoite (Tavoitteet)3

1.3.1.Yleistavoite (Yleistavoitteet)3

1.3.2.Erityistavoite (Erityistavoitteet)3

1.3.3.Odotettavissa olevat tulokset ja vaikutukset3

1.3.4.Tulosindikaattorit3

1.4.Ehdotus/aloite liittyy4

1.5.Ehdotuksen/aloitteen perustelut4

1.5.1.Tarpeet, joihin ehdotuksella/aloitteella vastataan lyhyellä tai pitkällä aikavälillä sekä aloitteen yksityiskohtainen toteutusaikataulu4

1.5.2.EU:n osallistumisesta saatava lisäarvo (joka voi olla seurausta eri tekijöistä, kuten koordinoinnin paranemisesta, oikeusvarmuudesta tai toiminnan vaikuttavuuden tai täydentävyyden paranemisesta). EU:n osallistumisesta saatavalla lisäarvolla tarkoitetaan tässä kohdassa arvoa, jonka EU:n osallistuminen tuottaa sen arvon lisäksi, joka olisi saatu aikaan pelkillä jäsenvaltioiden toimilla.4

1.5.3.Vastaavista toimista saadut kokemukset4

1.5.4.Yhteensopivuus monivuotisen rahoituskehyksen kanssa ja mahdolliset synergiaedut suhteessa muihin kyseeseen tuleviin välineisiin5

1.5.5.Arvio käytettävissä olevista rahoitusvaihtoehdoista, mukaan lukien mahdollisuudet määrärahojen uudelleenkohdentamiseen5

1.6.Ehdotetun toimen/aloitteen ja sen rahoitusvaikutusten kesto6

1.7.Suunniteltu talousarvion toteuttamistapa / Suunnitellut talousarvion toteuttamistavat6

2.HALLINNOINTI8

2.1.Seuranta- ja raportointisäännöt8

2.2.Hallinnointi- ja valvontajärjestelmä(t)8

2.2.1.Perustelut ehdotetu(i)lle talousarvion toteuttamistavalle(/-tavoille), rahoituksen toteutusmekanismille(/-mekanismeille), maksujärjestelyille sekä valvontastrategialle8

2.2.2.Tiedot todetuista riskeistä ja niiden vähentämiseksi käyttöön otetuista sisäisistä valvontajärjestelmistä8

2.2.3.Valvonnan kustannustehokkuutta (valvontakustannusten suhde hallinnoitujen varojen arvoon) koskevat arviot ja perustelut sekä arviot maksujen suoritusajankohdan ja toimen päättämisajankohdan odotetuista virheriskitasoista8

2.3.Toimenpiteet petosten ja sääntöjenvastaisuuksien ehkäisemiseksi9

3.EHDOTUKSEN/ALOITTEEN ARVIOIDUT RAHOITUSVAIKUTUKSET10

3.1.Kyseeseen tulevat monivuotisen rahoituskehyksen otsakkeet ja menopuolen budjettikohdat10

3.2.Arvioidut vaikutukset määrärahoihin12

3.2.1.Yhteenveto arvioiduista vaikutuksista toimintamäärärahoihin12

3.2.1.1.Hyväksytystä talousarviosta peräisin olevat määrärahat12

3.2.1.2.Ulkoisista käyttötarkoitukseensa sidotuista tuloista peräisin olevat määrärahat17

3.2.2.Arvioidut toimintamäärärahoista rahoitetut tuotokset22

3.2.3.Yhteenveto arvioiduista vaikutuksista hallintomäärärahoihin24

3.2.3.1. Hyväksytystä talousarviosta peräisin olevat määrärahat24

3.2.3.2.Ulkoisista käyttötarkoitukseensa sidotuista tuloista peräisin olevat määrärahat24

3.2.3.3.Määrärahat yhteensä24

3.2.4.Henkilöresurssien arvioitu tarve25

3.2.4.1.Hyväksytystä talousarviosta katettavat25

3.2.4.2.Ulkoisilla käyttötarkoitukseensa sidotuilla tuloilla katettavat26

3.2.4.3.Henkilöresurssien kokonaistarve26

3.2.5.Yhteenveto arvioiduista vaikutuksista digitaaliteknologiaan liittyviin investointeihin28

3.2.6.Yhteensopivuus nykyisen monivuotisen rahoituskehyksen kanssa28

3.2.7.Ulkopuolisten tahojen rahoitusosuudet28

3.3.Arvioidut vaikutukset tuloihin29

4.Digitaaliset ulottuvuudet29

4.1.Vaatimukset, joilla on merkitystä digitalisaation kannalta30

4.2.Data30

4.3.Digitaaliset ratkaisut31

4.4.Yhteentoimivuusarviointi31

4.5.Toimenpiteet digitaalisen täytäntöönpanon tukemiseksi32

1.PERUSTIEDOT EHDOTUKSESTA/ALOITTEESTA 

1.1.Ehdotuksen/aloitteen nimi

Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi direktiivin 2007/2/EY muuttamisesta paikkatietoinfrastruktuurin perustamista EU:ssa koskevien tiettyjen vaatimusten osalta.

1.2.Toimintalohko(t) 

Ympäristö

Viestintäverkkojen, sisältöjen ja teknologian pääosasto

Euroopan vihreän kehityksen ohjelma

1.3.Tavoite (Tavoitteet)

1.3.1.Yleistavoite (Yleistavoitteet)

Lainsäädäntöehdotuksen yleistavoitteena on yksinkertaistaa ja nykyaikaistaa tiettyjä direktiivin 2007/2/EY osia, jotta voidaan keventää jäsenvaltioille verkkopalveluista, yhteentoimivuudesta ja tietojen yhteiskäytöstä aiheutuvaa rasitetta. Ehdotuksella vähennetään teknisiin vaatimuksiin ja raportointivaatimuksiin liittyvää hallinnollista rasitetta ja sääntöjen noudattamisesta aiheutuvia kustannuksia ja pyritään näin varmistamaan kehyksen oikeasuhteisuus säilyttäen samalla tavoitteen, jonka mukaan ympäristöön liittyvien paikkatietojen saatavuudesta ja uudelleenkäytöstä on tehtävä viranomaisille, yrityksille ja kansalaisille helpompaa.

1.3.2.Erityistavoite (Erityistavoitteet)

Direktiiviin 2007/2/EY ehdotettujen muutosten erityistavoitteilla pyritään saavuttamaan seuraavaa:

– poistetaan komissiolta velvoite perustaa INSPIRE-paikkatietoportaali ja ylläpitää sitä;

– yhdenmukaistetaan jäsenvaltioiden velvoite raportoida komissiolle direktiivin täytäntöönpanosta ja paikkatietoinfrastruktuurien käytöstä arvokkaiden tietoaineistojen raportointivelvoitteen kanssa, josta säädetään arvokkaiden tietoaineistojen luettelosta ja niiden julkaisemista ja uudelleenkäyttöä koskevista järjestelyistä 21 päivänä joulukuuta 2022 annetussa komission täytäntöönpanoasetuksessa (EU) 2023/138;

– yhdenmukaistetaan säännökset asetuksen (EU) 2024/903 kanssa yhteentoimivuuden osalta;

– yhdenmukaistetaan verkkopalvelujen perustamista ja ylläpitämistä koskevat vaatimukset direktiivissä (EU) 2019/1024 asetettujen sovellusrajapintoja koskevien velvoitteiden kanssa.

1.3.3.Odotettavissa olevat tulokset ja vaikutukset

Selvitys siitä, miten ehdotuksella/aloitteella on tarkoitus vaikuttaa edunsaajien/kohderyhmän tilanteeseen.

Ehdotetut muutokset hyödyttävät monia sidosryhmiä, kuten julkisen sektorin tietojen tuottajia, kansallisia ja alueellisia viranomaisia, yrityksiä, tutkimuslaitoksia, pk-yrityksiä ja kansalaisjärjestöjä. Julkisen sektorin tietojen tuottajien hallinnollinen rasite vähenee ja vaatimusten noudattamisesta tulee yksinkertaisempaa, kun taas yritykset ja tietojen käyttäjät saavat arvokkaita ympäristötietoja paremmin käyttöönsä avoimen lisensoinnin ja nykyaikaisten sovellusrajapintojen avulla. Jotta jäsenvaltioilla on aikaa mukauttaa infrastruktuuriaan ja ylläpitää palvelujen jatkuvuutta uuteen kehykseen siirtymisen aikana, ehdotetaan 12 kuukauden siirtymäaikaa direktiivin saattamiselle osaksi kansallista lainsäädäntöä. Ehdotetuista muutoksista saatavien EU:n yhteen laskettujen kustannussäästöjen odotetaan olevan merkittäviä. INSPIRE-direktiivin täytäntöönpanon vuotuisten peruskustannusten arvioidaan olevan 4,967–48,926 miljoonaa euroa EU-27:ssä. Ehdotettujen toimenpiteiden odotetaan vähentävän hallinnollista rasitetta 24–64 prosentilla nykyiseen lähtötasoon verrattuna. Alarajaksi määritetty 24 prosenttia kuvastaa varovaisempia arvioita, jotka perustuvat validointiseminaarin aikana saatuun sidosryhmäpalautteeseen, joka oli välitön ja pragmaattinen arvio mahdollisista vaikutuksista. Toisaalta 64 prosentin yläraja vastaa kustannusten vähennyksiä, jotka on määritetty skenaariossa, jossa toteutetaan täysi yhdenmukaistaminen avointa dataa koskevan direktiivin kanssa, järjestelmällisemmän ja täsmällisemmän vaikutustenarvioinnin perusteella. Näiden kahden arvion katsotaan yhdessä tarkasteltuina edustavan realistisia säästöjä, joita odotetaan saatavan yhdistetyistä toimenpiteistä, jotka liittyvät erityisesti yhdenmukaistettujen tietoaineistojen vuotuiseen päivittämiseen sekä julkaisu- ja verkkopalvelujen ylläpitämiseen. Tämä tarkoittaa noin 6,36–16,96 miljoonan euron vuotuisia säästöjä, jotka perustuvat INSPIRE-direktiivin mukaisten tietoaineistojen ja palvelujen päivittämisen ja ylläpitämisen keskimääräiseen vuotuiseen kustannustekijään. Ennustetulla vaihteluvälillä tämä vastaa keskimäärin noin 44 prosentin vuotuista hallinnollisten kustannusten vähenemistä eli noin 12 miljoonan euron vuotuista säästöä. Nämä säästöt saavutetaan poistamalla monimutkaiset yhdenmukaistamisvaatimukset, hyödyntämällä yleisiä verkkoteknologioita ja lujittamalla infrastruktuuria.

1.3.4.Tulosindikaattorit

Selvitys siitä, millaisin indikaattorein ehdotuksen/aloitteen etenemistä ja tuloksia seurataan.

Seuratakseen edistymistä ehdotuksen erityisten tavoitteiden saavuttamisessa komissio tutkii mahdollisuutta järjestää tietojenvaihtoa jäsenvaltioiden kanssa eri muodoissa ja säännöllisiä kyselytutkimuksia EU:n avoimen datan portaalin (data.europa.eu) kautta saataville asetettavista INSPIRE-datakokonaisuuksista sekä mahdollisuutta komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2023/138 5 artiklan mukaiseen jäsenvaltioiden toteuttamaan raportointiin rahoitusvarojen saatavuuden mukaan.

1.4.Ehdotus/aloite liittyy 

 uuteen toimeen 

 uuteen toimeen, joka perustuu pilottihankkeeseen tai valmistelutoimeen 48  

 käynnissä olevan toimen jatkamiseen 

 yhden tai useamman toimen sulauttamiseen tai uudelleen suuntaamiseen johonkin toiseen/uuteen toimeen

1.5.Ehdotuksen/aloitteen perustelut 

1.5.1.Tarpeet, joihin ehdotuksella/aloitteella vastataan lyhyellä tai pitkällä aikavälillä sekä aloitteen yksityiskohtainen toteutusaikataulu

Komissio ehdottaa tässä ehdotuksessa, että useita direktiivin 2007/2/EY säännöksiä muutetaan. Kun lainsäätäjät ovat päässeet yhteisymmärrykseen ehdotuksen sisällöstä, jäsenvaltioiden on määrätyssä ajassa saatettava tällä direktiivillä tehdyt muutokset osaksi kansallista lainsäädäntöään.

Seuratakseen edistymistä ehdotuksen erityisten tavoitteiden saavuttamisessa komissio tutkii mahdollisuutta järjestää tietojenvaihtoa jäsenvaltioiden kanssa eri muodoissa sekä avoimen datan portaalissa saataville asetettavia INSPIRE-datakokonaisuuksia koskevia säännöllisiä kyselytutkimuksia sekä komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2023/138 5 artiklan mukaista jäsenvaltioiden raportointia rahoitusvarojen saatavuuden mukaan.

1.5.2.EU:n osallistumisesta saatava lisäarvo (joka voi olla seurausta eri tekijöistä, kuten koordinoinnin paranemisesta, oikeusvarmuudesta tai toiminnan vaikuttavuuden tai täydentävyyden paranemisesta). EU:n osallistumisesta saatavalla lisäarvolla tarkoitetaan tässä kohdassa arvoa, jonka EU:n osallistuminen tuottaa sen arvon lisäksi, joka olisi saatu aikaan pelkillä jäsenvaltioiden toimilla.

Direktiivillä 2007/2/EY säännellään jo paikkatietoinfrastruktuurin (INSPIRE) perustamista unionissa, minkä tavoitteena on helpottaa ympäristötietojen yhteiskäyttöä julkisen sektorin organisaatioiden kesken ja parantaa paikkatietojen julkista saatavuutta kaikkialla Euroopassa. INSPIRE-direktiivin täytäntöönpanosta saatujen kokemusten perusteella ehdotuksen tavoitteena on ottaa käyttöön yksinkertaisempi ja prioriteetteihin perustuva toimintatapa paikkatietojen yhteiskäytölle jäsenvaltioille aiheutuvan rasitteen keventämiseksi ottaen huomioon teknologian ja tiedonhallinnan käytäntöjen kehityksen.

Avointa dataa koskevalla direktiivillä edistetään julkisen sektorin tietojen uudelleenkäyttöä asettamalla tiedot saataville avoimissa ja koneellisesti luettavissa muodoissa, mikä vastaa INSPIRE-direktiivin tavoitteita tiedon saatavuuden ja yhteentoimivuuden parantamisesta. Arvokkaita tietoaineistoja koskevalla täytäntöönpanoasetuksella varmistetaan, että tietoaineistot, joista on merkittävää sosioekonomista hyötyä, asetetaan saataville maksutta, mikä voi auttaa hyödyntämään ympäristötietoja parhaalla mahdollisella tavalla. Arvokkaita tietoaineistoja koskevan täytäntöönpanoasetuksen avulla on jo toteutettu ensimmäisiä toimia sen varmistamiseksi, että jäsenvaltiot asettavat julkisen sektorin elinten hallussa olevat arvokkaimmat tietoaineistot avoimesti saataville. Tähän sisältyvät tietoaineistot, jotka kattavat lähes kaikki INSPIRE-direktiivissä esitetyt tietoryhmät.

Ympäristötietojen yhteiskäyttöä koskevat yhteiset säännöt parantavat tietojen saatavuutta ja yhteentoimivuutta, jotta voidaan luoda yhtenäisempi tietoympäristö, jolla edistetään yhden kerran periaatetta ja varmistetaan, että ympäristötiedoilla on entistä kiinteämpi asema EU:n digitaalisilla sisämarkkinoilla, mitä jäsenvaltioiden olisi vaikea saavuttaa toimiessaan yksin.

1.5.3.Vastaavista toimista saadut kokemukset

Ei sovelleta

1.5.4.Yhteensopivuus monivuotisen rahoituskehyksen kanssa ja mahdolliset synergiaedut suhteessa muihin kyseeseen tuleviin välineisiin

Ei sovelleta

1.5.5.Arvio käytettävissä olevista rahoitusvaihtoehdoista, mukaan lukien mahdollisuudet määrärahojen uudelleenkohdentamiseen

Ei sovelleta

1.6.Ehdotetun toimen/aloitteen ja sen rahoitusvaikutusten kesto

 kesto on rajattu

–    Toiminta alkaa [PP/KK]VVVV ja päättyy [PP/KK]VVVV.

–    Maksusitoumusmäärärahoihin kohdistuvat rahoitusvaikutukset koskevat vuosia VVVV–VVVV ja maksumäärärahoihin kohdistuvat rahoitusvaikutukset vuosia VVVV–VVVV.

 kestoa ei ole rajattu

–Käynnistysvaihe alkaa vuonna VVVV ja päättyy vuonna VVVV,

–minkä jälkeen toteutus täydessä laajuudessa.

1.7.Suunniteltu talousarvion toteuttamistapa / Suunnitellut talousarvion toteuttamistavat 49  

 Suora hallinnointi, jonka komissio toteuttaa käyttämällä

– yksiköitään, myös unionin edustustoissa olevaa henkilöstöään

– toimeenpanovirastoja

 Hallinnointi yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa

 Välillinen hallinnointi, jossa täytäntöönpanotehtäviä on siirretty

– kolmansille maille tai niiden nimeämille elimille

– kansainvälisille järjestöille ja niiden erityisjärjestöille (tarkennettava)

– Euroopan investointipankille ja Euroopan investointirahastolle

– varainhoitoasetuksen 70 ja 71 artiklassa tarkoitetuille elimille

– julkisoikeudellisille yhteisöille

– sellaisille julkisen palvelun tehtäviä hoitaville yksityisoikeudellisille elimille, joille annetaan riittävät rahoitustakuut

– sellaisille jäsenvaltion yksityisoikeuden mukaisille elimille, joille on annettu tehtäväksi julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuden täytäntöönpano ja joille annetaan riittävät rahoitustakuut

– sellaisille elimille tai henkilöille, joille on annettu tehtäväksi toteuttaa Euroopan unionista tehdyn sopimuksen V osaston mukaisia yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan erityistoimia ja jotka nimetään asiaa koskevassa perussäädöksessä

– jäsenvaltioon sijoittautuneille jäsenvaltion yksityisoikeuden tai unionin oikeuden mukaisille elimille, joille voidaan alakohtaisten sääntöjen mukaisesti antaa tehtäväksi unionin varojen tai talousarviotakuiden hoitaminen, siltä osin kuin tällaiset elimet ovat julkisoikeudellisten elinten tai julkisen palvelun tehtäviä hoitavien yksityisoikeudellisten elinten määräysvallassa ja niillä on asianomaisten määräysvaltaa käyttävien elinten yhteisvastuullisten vakuuksien muodossa antamat riittävät rahoitustakuut tai vastaavat rahoitustakuut, jotka voidaan kunkin toimen osalta rajoittaa unionin tuen enimmäismäärään.

Huomautukset:

Ei sovelleta

2.HALLINNOINTI 

2.1.Seuranta- ja raportointisäännöt 

2.2.Hallinnointi- ja valvontajärjestelmä(t) 

2.2.1.Perustelut ehdotetu(i)lle talousarvion toteuttamistavalle(/-tavoille), rahoituksen toteutusmekanismille(/-mekanismeille), maksujärjestelyille sekä valvontastrategialle

Ei sovelleta

2.2.2.Tiedot todetuista riskeistä ja niiden vähentämiseksi käyttöön otetuista sisäisistä valvontajärjestelmistä

Ei sovelleta

2.2.3.Valvonnan kustannustehokkuutta (valvontakustannusten suhde hallinnoitujen varojen arvoon) koskevat arviot ja perustelut sekä arviot maksujen suoritusajankohdan ja toimen päättämisajankohdan odotetuista virheriskitasoista 

Ei sovelleta

2.3.Toimenpiteet petosten ja sääntöjenvastaisuuksien ehkäisemiseksi 

Ei sovelleta

3.EHDOTUKSEN/ALOITTEEN ARVIOIDUT RAHOITUSVAIKUTUKSET 

3.1.Kyseeseen tulevat monivuotisen rahoituskehyksen otsakkeet ja menopuolen budjettikohdat 

·Talousarviossa jo olevat budjettikohdat

Monivuotisen rahoituskehyksen otsakkeiden ja budjettikohtien mukaisessa järjestyksessä.

Monivuotisen rahoituskehyksen otsake

Budjettikohta

Menolaji

Rahoitusosuudet

Numero 

JM/EI-JM 50

EFTA-mailta 51

ehdokasmailta ja mahdollisilta ehdokasmailta 52

muilta kolmansilta mailta

muut käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

Ei sovelleta

JM/EI-JM

KYLLÄ/EI

KYLLÄ/EI

KYLLÄ/EI

KYLLÄ/EI

·Uudet perustettaviksi esitetyt budjettikohdat

Monivuotisen rahoituskehyksen otsakkeiden ja budjettikohtien mukaisessa järjestyksessä.

Monivuotisen rahoituskehyksen otsake

Budjettikohta

Menolaji

Rahoitusosuudet

Numero 

JM/EI-JM

EFTA-mailta

ehdokasmailta ja mahdollisilta ehdokasmailta

muilta kolmansilta mailta

muut käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

Ei sovelleta

JM/EI-JM

KYLLÄ/EI

KYLLÄ/EI

KYLLÄ/EI

KYLLÄ/EI

3.2.Arvioidut vaikutukset määrärahoihin 

3.2.1.Yhteenveto arvioiduista vaikutuksista toimintamäärärahoihin 

–    Ehdotus/aloite ei edellytä toimintamäärärahoja.

–    Ehdotus/aloite edellyttää toimintamäärärahoja seuraavasti:

3.2.1.1.Hyväksytystä talousarviosta peräisin olevat määrärahat

milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella)

Monivuotisen rahoituskehyksen otsake

Numero

Pääosasto: <…….>

Vuosi

Vuosi

Vuosi

Vuosi

MRK YHTEENSÄ 2021–2027

2024

2025

2026

2027

Toimintamäärärahat

Budjettikohta

Sitoumukset

(1a)

 

 

 

 

0,000

Maksut

(2a)

 

 

 

 

0,000

Budjettikohta

Sitoumukset

(1b)

 

 

 

 

0,000

Maksut

(2b)

 

 

 

 

0,000

Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat 53

Budjettikohta

 

(3)

 

 

 

 

0,000

Pääosaston <…….>

määrärahat YHTEENSÄ

Sitoumukset

= 1a + 1b + 3

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

Maksut

= 2a + 2b + 3

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

 

Vuosi

Vuosi

Vuosi

Vuosi

MRK YHTEENSÄ 2021–2027

2024

2025

2026

2027

Toimintamäärärahat YHTEENSÄ 

Sitoumukset

(4)

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

Maksut

(5)

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat YHTEENSÄ

(6)

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEESEEN <….>

Sitoumukset

= 4 + 6

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

kuuluvat määrärahat YHTEENSÄ

Maksut

= 5 + 6

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

Monivuotisen rahoituskehyksen 
otsake

Numero

Pääosasto: <…….>

Vuosi

Vuosi

Vuosi

Vuosi

MRK YHTEENSÄ 2021–2027

2024

2025

2026

2027

Toimintamäärärahat

 

 

 

 

 

Budjettikohta

Sitoumukset

(1a)

 

 

 

 

0,000

Maksut

(2a)

 

 

 

 

0,000

Budjettikohta

Sitoumukset

(1b)

 

 

 

 

0,000

Maksut

(2b)

 

 

 

 

0,000

Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat 54  

Budjettikohta

 

(3)

 

 

 

 

0,000

Pääosaston <…….>

Sitoumukset

= 1a + 1b + 3

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

määrärahat YHTEENSÄ

Maksut

= 2a + 2b + 3

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

Pääosasto: <…….>

Vuosi

Vuosi

Vuosi

Vuosi

MRK YHTEENSÄ 2021–2027

2024

2025

2026

2027

Toimintamäärärahat

 

 

 

 

 

Budjettikohta

Sitoumukset

(1a)

 

 

 

 

0,000

Maksut

(2a)

 

 

 

 

0,000

Budjettikohta

Sitoumukset

(1b)

 

 

 

 

0,000

Maksut

(2b)

 

 

 

 

0,000

Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat 55  

Budjettikohta

 

(3)

 

 

 

 

0,000

Pääosaston <…….>

Sitoumukset

= 1a + 1b + 3

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

määrärahat YHTEENSÄ

Maksut

= 2a + 2b + 3

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

 

Vuosi

Vuosi

Vuosi

Vuosi

MRK YHTEENSÄ 2021–2027

2024

2025

2026

2027

Toimintamäärärahat YHTEENSÄ 

Sitoumukset

(4)

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

Maksut

(5)

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat YHTEENSÄ

(6)

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEESEEN <….>

Sitoumukset

= 4 + 6

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

kuuluvat määrärahat YHTEENSÄ

Maksut

= 5 + 6

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

Vuosi

Vuosi

Vuosi

Vuosi

MRK YHTEENSÄ 2021–2027

2024

2025

2026

2027

• Toimintamäärärahat (kaikki otsakkeet) YHTEENSÄ

Sitoumukset

(4)

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

Maksut

(5)

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

• Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat (kaikki otsakkeet) YHTEENSÄ

(6)

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

Monivuotisen rahoituskehyksen otsakkeisiin 1–6

Sitoumukset

= 4 + 6

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

kuuluvat määrärahat YHTEENSÄ 
(Viitemäärä)

Maksut

= 5 + 6

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000



Monivuotisen rahoituskehyksen otsake

7

”Hallintomenot” 56

Pääosasto: <…….>

Vuosi

Vuosi

Vuosi

Vuosi

MRK YHTEENSÄ 2021–2027

2024

2025

2026

2027

 Henkilöresurssit

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

 Muut hallintomenot

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

Pääosasto <…….> YHTEENSÄ

Määrärahat

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

Pääosasto: <…….>

Vuosi

Vuosi

Vuosi

Vuosi

MRK YHTEENSÄ 2021–2027

2024

2025

2026

2027

 Henkilöresurssit

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

 Muut hallintomenot

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

Pääosasto <…….> YHTEENSÄ

Määrärahat

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEESEEN 7 kuuluvat määrärahat YHTEENSÄ

(Sitoumukset yhteensä = maksut yhteensä)

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella)

 

Vuosi

Vuosi

Vuosi

Vuosi

MRK YHTEENSÄ 2021–2027

2024

2025

2026

2027

Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEISIIN 1–7

Sitoumukset

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

kuuluvat määrärahat YHTEENSÄ 

Maksut

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

3.2.1.2.Ulkoisista käyttötarkoitukseensa sidotuista tuloista peräisin olevat määrärahat

milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella)

Monivuotisen rahoituskehyksen otsake

Numero

Pääosasto: <…….>

Vuosi

Vuosi

Vuosi

Vuosi

MRK YHTEENSÄ 2021–2027

2024

2025

2026

2027

Toimintamäärärahat

Budjettikohta

Sitoumukset

(1a)

 

 

 

 

0,000

Maksut

(2a)

 

 

 

 

0,000

Budjettikohta

Sitoumukset

(1b)

 

 

 

 

0,000

Maksut

(2b)

 

 

 

 

0,000

Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat 57

Budjettikohta

 

(3)

 

 

 

 

0,000

Pääosaston <…….>

määrärahat YHTEENSÄ

Sitoumukset

= 1a + 1b + 3

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

Maksut

= 2a + 2b + 3

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

Pääosasto: <…….>

Vuosi

Vuosi

Vuosi

Vuosi

MRK YHTEENSÄ 2021–2027

2024

2025

2026

2027

Toimintamäärärahat

Budjettikohta

Sitoumukset

(1a)

 

 

 

 

0,000

Maksut

(2a)

 

 

 

 

0,000

Budjettikohta

Sitoumukset

(1b)

 

 

 

 

0,000

Maksut

(2b)

 

 

 

 

0,000

Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat 58

Budjettikohta

 

(3)

 

 

 

 

0,000

Pääosaston <…….>

määrärahat YHTEENSÄ

Sitoumukset

= 1a + 1b + 3

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

Maksut

= 2a + 2b + 3

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

 

Vuosi

Vuosi

Vuosi

Vuosi

MRK YHTEENSÄ 2021–2027

2024

2025

2026

2027

Toimintamäärärahat YHTEENSÄ 

Sitoumukset

(4)

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

Maksut

(5)

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat YHTEENSÄ

(6)

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEESEEN <….>

Sitoumukset

= 4 + 6

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

kuuluvat määrärahat YHTEENSÄ

Maksut

= 5 + 6

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

Monivuotisen rahoituskehyksen otsake

Numero

Pääosasto: <…….>

Vuosi

Vuosi

Vuosi

Vuosi

MRK YHTEENSÄ 2021–2027

2024

2025

2026

2027

Toimintamäärärahat

Budjettikohta

Sitoumukset

(1a)

 

 

 

 

0,000

Maksut

(2a)

 

 

 

 

0,000

Budjettikohta

Sitoumukset

(1b)

 

 

 

 

0,000

Maksut

(2b)

 

 

 

 

0,000

Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat 59

Budjettikohta

 

(3)

 

 

 

 

0,000

Pääosaston <…….>

määrärahat YHTEENSÄ

Sitoumukset

= 1a + 1b + 3

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

Maksut

= 2a + 2b + 3

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

 

Vuosi

Vuosi

Vuosi

Vuosi

MRK YHTEENSÄ 2021–2027

2024

2025

2026

2027

Toimintamäärärahat YHTEENSÄ 

Sitoumukset

(4)

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

Maksut

(5)

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat YHTEENSÄ

(6)

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEESEEN <….>

Sitoumukset

= 4 + 6

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

kuuluvat määrärahat YHTEENSÄ

Maksut

= 5 + 6

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

Vuosi

Vuosi

Vuosi

Vuosi

MRK YHTEENSÄ 2021–2027

2024

2025

2026

2027

• Toimintamäärärahat (kaikki otsakkeet) YHTEENSÄ

Sitoumukset

(4)

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

Maksut

(5)

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

• Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat (kaikki otsakkeet) YHTEENSÄ

(6)

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

Monivuotisen rahoituskehyksen otsakkeisiin 1–6

Sitoumukset

= 4 + 6

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

kuuluvat määrärahat YHTEENSÄ (Viitemäärä)

Maksut

= 5 + 6

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000



Monivuotisen rahoituskehyksen otsake

7

”Hallintomenot” 60

milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella)

Pääosasto: <…….>

Vuosi

Vuosi

Vuosi

Vuosi

MRK YHTEENSÄ 2021–2027

2024

2025

2026

2027

 Henkilöresurssit

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

 Muut hallintomenot

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

Pääosasto <…….> YHTEENSÄ

Määrärahat

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

Pääosasto: <…….>

Vuosi

Vuosi

Vuosi

Vuosi

MRK YHTEENSÄ 2021–2027

2024

2025

2026

2027

 Henkilöresurssit

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

 Muut hallintomenot

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

Pääosasto <…….> YHTEENSÄ

Määrärahat

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEESEEN 7 kuuluvat määrärahat YHTEENSÄ

(Sitoumukset yhteensä = maksut yhteensä)

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella)

 

Vuosi

Vuosi

Vuosi

Vuosi

MRK YHTEENSÄ 2021–2027

2024

2025

2026

2027

Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEISIIN 1–7

Sitoumukset

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

kuuluvat määrärahat YHTEENSÄ

Maksut

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

3.2.2.Arvioidut toimintamäärärahoista rahoitetut tuotokset (ei täytetä erillisvirastojen osalta)

maksusitoumusmäärärahat, milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella)

Tavoitteet ja tuotokset

Vuosi 
2024

Vuosi 
2025

Vuosi 
2026

Vuosi 
2027

ja näitä seuraavat vuodet (ilmoitetaan kaikki vuodet, joille ehdotuksen/aloitteen vaikutukset ulottuvat, ks. kohta 1.6)

YHTEENSÄ

TUOTOKSET

Tyyppi 61

Keskimäär. kustannukset

Lkm

Kustannus

Lkm

Kustannus

Lkm

Kustannus

Lkm

Kustannus

Lkm

Kustannus

Lkm

Kustannus

Lkm

Kustannus

Lukumäärä yhteensä

Kustannukset yhteensä

ERITYISTAVOITE 1 … 62

– Tuotos

– Tuotos

– Tuotos

Välisumma, erityistavoite 1

ERITYISTAVOITE 2 ...

– Tuotos

Välisumma, erityistavoite 2

KAIKKI YHTEENSÄ

3.2.3.Yhteenveto arvioiduista vaikutuksista hallintomäärärahoihin 

–    Ehdotus/aloite ei edellytä hallintomäärärahoja.

–    Ehdotus/aloite edellyttää hallintomäärärahoja seuraavasti:

3.2.3.1. Hyväksytystä talousarviosta peräisin olevat määrärahat

HYVÄKSYTYT MÄÄRÄRAHAT

Vuosi

Vuosi

Vuosi

Vuosi

YHTEENSÄ 2021–2027

2024

2025

2026

2027

OTSAKE 7

Henkilöresurssit

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

Muut hallintomenot

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

OTSAKE 7, välisumma

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

OTSAKKEESEEN 7 sisältymättömät

Henkilöresurssit

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

Muut hallintomenot

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

OTSAKKEESEEN 7 sisältymättömät, välisumma

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

 

YHTEENSÄ

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

3.2.3.2.Ulkoisista käyttötarkoitukseensa sidotuista tuloista peräisin olevat määrärahat

ULKOISET KÄYTTÖTARKOITUKSEENSA SIDOTUT TULOT

Vuosi

Vuosi

Vuosi

Vuosi

YHTEENSÄ 2021–2027

2024

2025

2026

2027

OTSAKE 7

Henkilöresurssit

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

Muut hallintomenot

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

OTSAKE 7, välisumma

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

OTSAKKEESEEN 7 sisältymättömät

Henkilöresurssit

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

Muut hallintomenot

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

OTSAKKEESEEN 7 sisältymättömät, välisumma

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

 

YHTEENSÄ

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

3.2.3.3.Määrärahat yhteensä

YHTEENSÄ 
HYVÄKSYTYT MÄÄRÄRAHAT + ULKOISET KÄYTTÖTARKOITUKSEENSA SIDOTUT TULOT

Vuosi

Vuosi

Vuosi

Vuosi

YHTEENSÄ 2021–2027

2024

2025

2026

2027

OTSAKE 7

Henkilöresurssit

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

Muut hallintomenot

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

OTSAKE 7, välisumma

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

OTSAKKEESEEN 7 sisältymättömät

Henkilöresurssit

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

Muut hallintomenot

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

OTSAKKEESEEN 7 sisältymättömät, välisumma

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

 

YHTEENSÄ

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

Henkilöresursseja ja muita hallintomenoja koskeva määrärahatarve katetaan toimen hallinnointiin jo osoitetuilla pääosaston määrärahoilla ja/tai pääosastossa toteutettujen uudelleenjärjestelyjen tuloksena saaduilla määrärahoilla sekä tarvittaessa sellaisilla lisäresursseilla, jotka toimea hallinnoiva pääosasto voi saada käyttöönsä vuotuisessa määrärahojen jakomenettelyssä talousarvion puitteissa.

3.2.4.Henkilöresurssien arvioitu tarve 

–    Ehdotus/aloite ei edellytä henkilöresursseja.

–    Ehdotus/aloite edellyttää henkilöresursseja seuraavasti:

3.2.4.1.Hyväksytystä talousarviosta katettavat

Arvio kokoaikaiseksi henkilöstöksi muutettuna 63

HYVÄKSYTYT MÄÄRÄRAHAT

Vuosi

Vuosi

Vuosi

Vuosi

2024

2025

2026

2027

 Henkilöstötaulukkoon sisältyvät virat/toimet (virkamiehet ja väliaikaiset toimihenkilöt)

20 01 02 01 (päätoimipaikka ja komission edustustot EU:ssa)

0

0

0

0

20 01 02 03 (unionin edustustot)

0

0

0

0

01 01 01 01 (epäsuora tutkimustoiminta)

0

0

0

0

01 01 01 11 (suora tutkimustoiminta)

0

0

0

0

Muu budjettikohta (mikä?)

0

0

0

0

• Ulkopuolinen henkilöstö (kokoaikaiseksi muutettuna)

20 02 01 (kokonaismäärärahoista katettavat sopimussuhteiset toimihenkilöt ja kansalliset asiantuntijat)

0

0

0

0

20 02 03 (sopimussuhteiset ja paikalliset toimihenkilöt, kansalliset asiantuntijat ja nuoremmat asiantuntijat unionin edustustoissa)

0

0

0

0

Hallinnollisen tuen budjettikohta 
[XX.01.YY.YY]

– päätoimipaikassa

0

0

0

0

– unionin edustustoissa

0

0

0

0

01 01 01 02 (sopimussuhteiset toimihenkilöt ja kansalliset asiantuntijat – epäsuora tutkimustoiminta)

0

0

0

0

01 01 01 12 (sopimussuhteiset toimihenkilöt ja kansalliset asiantuntijat – suora tutkimustoiminta)

0

0

0

0

Muu budjettikohta (mikä?) – Otsake 7

0

0

0

0

Muu budjettikohta (mikä?) – Otsakkeen 7 ulkopuolella

0

0

0

0

YHTEENSÄ

0

0

0

0

3.2.4.2.Ulkoisilla käyttötarkoitukseensa sidotuilla tuloilla katettavat

ULKOISET KÄYTTÖTARKOITUKSEENSA SIDOTUT TULOT

Vuosi

Vuosi

Vuosi

Vuosi

2024

2025

2026

2027

 Henkilöstötaulukkoon sisältyvät virat/toimet (virkamiehet ja väliaikaiset toimihenkilöt)

20 01 02 01 (päätoimipaikka ja komission edustustot EU:ssa)

0

0

0

0

20 01 02 03 (unionin edustustot)

0

0

0

0

01 01 01 01 (epäsuora tutkimustoiminta)

0

0

0

0

01 01 01 11 (suora tutkimustoiminta)

0

0

0

0

Muu budjettikohta (mikä?)

0

0

0

0

• Ulkopuolinen henkilöstö (kokoaikaiseksi muutettuna)

20 02 01 (kokonaismäärärahoista katettavat sopimussuhteiset toimihenkilöt ja kansalliset asiantuntijat)

0

0

0

0

20 02 03 (sopimussuhteiset ja paikalliset toimihenkilöt, kansalliset asiantuntijat ja nuoremmat asiantuntijat unionin edustustoissa)

0

0

0

0

Hallinnollisen tuen budjettikohta 
[XX.01.YY.YY]

– päätoimipaikassa

0

0

0

0

– unionin edustustoissa

0

0

0

0

01 01 01 02 (sopimussuhteiset toimihenkilöt ja kansalliset asiantuntijat – epäsuora tutkimustoiminta)

0

0

0

0

01 01 01 12 (sopimussuhteiset toimihenkilöt ja kansalliset asiantuntijat – suora tutkimustoiminta)

0

0

0

0

Muu budjettikohta (mikä?) – Otsake 7

0

0

0

0

Muu budjettikohta (mikä?) – Otsakkeen 7 ulkopuolella

0

0

0

0

YHTEENSÄ

0

0

0

0

3.2.4.3.Henkilöresurssien kokonaistarve

HYVÄKSYTYT MÄÄRÄRAHAT + ULKOISET KÄYTTÖTARKOITUKSEENSA SIDOTUT TULOT YHTEENSÄ

Vuosi

Vuosi

Vuosi

Vuosi

2024

2025

2026

2027

 Henkilöstötaulukkoon sisältyvät virat/toimet (virkamiehet ja väliaikaiset toimihenkilöt)

20 01 02 01 (päätoimipaikka ja komission edustustot EU:ssa)

0

0

0

0

20 01 02 03 (unionin edustustot)

0

0

0

0

01 01 01 01 (epäsuora tutkimustoiminta)

0

0

0

0

01 01 01 11 (suora tutkimustoiminta)

0

0

0

0

Muu budjettikohta (mikä?)

0

0

0

0

• Ulkopuolinen henkilöstö (kokoaikaiseksi muutettuna)

20 02 01 (kokonaismäärärahoista katettavat sopimussuhteiset toimihenkilöt ja kansalliset asiantuntijat)

0

0

0

0

20 02 03 (sopimussuhteiset ja paikalliset toimihenkilöt, kansalliset asiantuntijat ja nuoremmat asiantuntijat unionin edustustoissa)

0

0

0

0

Hallinnollisen tuen budjettikohta 
[XX.01.YY.YY]

– päätoimipaikassa

0

0

0

0

– unionin edustustoissa

0

0

0

0

01 01 01 02 (sopimussuhteiset toimihenkilöt ja kansalliset asiantuntijat – epäsuora tutkimustoiminta)

0

0

0

0

01 01 01 12 (sopimussuhteiset toimihenkilöt ja kansalliset asiantuntijat – suora tutkimustoiminta)

0

0

0

0

Muu budjettikohta (mikä?) – Otsake 7

0

0

0

0

Muu budjettikohta (mikä?) – Otsakkeen 7 ulkopuolella

0

0

0

0

YHTEENSÄ

0

0

0

0

Ehdotuksen toteuttamiseksi tarvittava henkilöstö (kokoaikaiseksi muutettuna): Ei sovelleta

Katetaan komission yksiköissä käytettävissä olevalla henkilöstöllä

Poikkeuksellinen lisähenkilöstö*

Rahoitetaan otsakkeesta 7 tai tutkimusmäärärahoista

Rahoitetaan BA-budjettikohdasta

Rahoitetaan maksuilla

Henkilöstötaulukkoon sisältyvät virat/toimet

Ei sovelleta

Ulkopuolinen henkilöstö (sopimussuhteiset toimihenkilöt, kansalliset asiantuntijat ja vuokrahenkilöstö)

Kuvaus henkilöstön tehtävistä:

Virkamiehet ja väliaikaiset toimihenkilöt

Ulkopuolinen henkilöstö

3.2.5.Yhteenveto arvioiduista vaikutuksista digitaaliteknologiaan liittyviin investointeihin

Pakollinen: jäljempänä olevaan taulukkoon olisi sisällytettävä paras arvio ehdotuksen/aloitteen aiheuttamista digitaaliteknologiaan liittyvistä investoinneista.

Jos ehdotuksen/aloitteen toteuttaminen sitä edellyttää, otsakkeen 7 määrärahat olisi poikkeuksellisesti esitettävä nimetyllä rivillä.

Otsakkeiden 1–6 määrärahat olisi otettava huomioon rivillä ”Toimenpideohjelmien ohjelmatason tietotekniikkamenot”. Näillä menoilla tarkoitetaan toimintatalousarviota, jota käytetään suoraan aloitteen täytäntöönpanoon liittyvien tietoteknisten alustojen/välineiden uudelleenkäyttöön/ostoon/kehittämiseen sekä niihin liittyviin investointeihin (esim. lisenssit, koulutus, tietojen säilyttäminen). Tässä taulukossa annettujen tietojen olisi oltava yhdenmukaisia 4 jaksossa ”Digitaaliset ulottuvuudet” esitettyjen yksityiskohtien kanssa.

YHTEENSÄ Digitaaliteknologiaan ja tietotekniikkaan liittyvät määrärahat

Vuosi

Vuosi

Vuosi

Vuosi

MRK YHTEENSÄ 2021–2027

2024

2025

2026

2027

OTSAKE 7

Tietotekniikkamenot (toimielintasolla) 

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

OTSAKE 7, välisumma

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

OTSAKKEESEEN 7 sisältymättömät

Toimenpideohjelmien ohjelmatason tietotekniikkamenot

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

OTSAKKEESEEN 7 sisältymättömät, välisumma

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

 

YHTEENSÄ

0,000

0,000

0,000

0,000

0,000

3.2.6.Yhteensopivuus nykyisen monivuotisen rahoituskehyksen kanssa 

Ehdotus/aloite

–    voidaan rahoittaa kokonaan kohdentamalla menoja uudelleen monivuotisen rahoituskehyksen kyseisen otsakkeen sisällä

–    edellyttää monivuotisen rahoituskehyksen kyseiseen otsakkeeseen sisältyvän kohdentamattoman liikkumavaran ja/tai monivuotista rahoituskehystä koskevassa asetuksessa määriteltyjen erityisvälineiden käyttöä

–    edellyttää monivuotisen rahoituskehyksen tarkistamista.

3.2.7.Ulkopuolisten tahojen rahoitusosuudet 

Ehdotuksen/aloitteen

–    rahoittamiseen ei osallistu ulkopuolisia tahoja

–    rahoittamiseen osallistuu ulkopuolisia tahoja seuraavasti (arvio):

Määrärahat, milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella)

Vuosi 
2024

Vuosi 
2025

Vuosi 
2026

Vuosi 
2027

Yhteensä

Rahoitukseen osallistuva taho 

Yhteisrahoituksella katettavat määrärahat YHTEENSÄ

 
3.3.    Arvioidut vaikutukset tuloihin 

–    Ehdotuksella/aloitteella ei ole vaikutuksia tuloihin.

–    Ehdotuksella/aloitteella on vaikutuksia tuloihin seuraavasti:

–    vaikutuksia omiin varoihin

–    vaikutuksia muihin tuloihin

–    tulot on kohdennettu menopuolen budjettikohtiin

milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella)

Tulopuolen budjettikohta:

Käytettävissä olevat määrärahat kuluvana varainhoitovuonna

Ehdotuksen/aloitteen vaikutus 64

Vuosi 2024

Vuosi 2025

Vuosi 2026

Vuosi 2027

Momentti ….

Vastaava(t) menopuolen budjettikohta/-kohdat käyttötarkoitukseensa sidottujen tulojen tapauksessa:

Ei sovelleta

Muita huomautuksia (esim. tuloihin kohdistuvan vaikutuksen laskentamenetelmä/-kaava tai muita lisätietoja).

Ei sovelleta


4.Digitaaliset ulottuvuudet

4.1. Vaatimukset, joilla on merkitystä digitalisaation kannalta

If the policy initiative is assessed as having no requirement of digital relevance, provide an explanation as to why digital means are not used

Otherwise, please list the requirements of digital relevance in the table below:

Viittaus vaatimukseen

Vaatimuksen kuvaus

Toimija, johon vaatimus vaikuttaa tai jota se koskee

Ylätason prosessit

Luokka

1 artikla

Jäsenvaltioiden perustamiin ja ylläpitämiin infrastruktuureihin perustuvan eurooppalaisen paikkatietoinfrastruktuurin (INSPIRE) perustaminen

Jäsenvaltiot

Digitaalisen infrastruktuurin hallinnointi

Digitaalinen julkinen palvelu

5 artiklan 1 kohta

Tietoaineistojen ja palveluiden metatiedot on tuotettava ja pidettävä ajan tasalla

Jäsenvaltiot

Metatietojen hallinnointi

Data

5 artiklan 2 kohta

Kuvaus paikkatietoaineistojen ja ‑palvelujen metatietoihin sisällytettävistä tiedoista

Jäsenvaltiot

Metatietojen hallinnointi

Data

5 artiklan 3 kohta

Paikkatietoaineistoja ja paikkatietopalveluja kuvaavien metatietojen on oltava uudelleenkäytettäviä, löydettävissä ja luetteloitavissa

Jäsenvaltiot

Metatietojen hallinnointi

Data/tieto, digitaalinen ratkaisu, digitaalinen julkinen palvelu

4.2. Data

Ylätason kuvaus soveltamisalaan kuuluvasta datasta/tiedosta ja siihen liittyvistä standardeista/eritelmistä

Datan/tietojen tyyppi

Viittaukset vaatimuksiin

Standardi ja/tai eritelmä (tapauksen mukaan)

Paikkatiedot (korkeusmallit, suojellut alueet jne.)

4 artikla

Direktiivin 2007/2/EY liitteet I, II ja III; arvokkaita tietoaineistoja koskevan komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2023/138 liitteen luokat ”1. PAIKKATIEDOT”, ”2. MAAN HAVAINNOINTI JA YMPÄRISTÖ” ja ”6. LIIKKUVUUSTIEDOT”

Paikkatietoaineistojen ja ‑palvelujen metatiedot

5 artikla

INSPIRE-metatietoja koskeva asetus (EY) N:o 1205/2008; ISO 19115; DCAT-AP

Yhdenmukaistaminen Euroopan datastrategian kanssa

Selvitys siitä, miten vaatimukset on sovitettu yhteen Euroopan datastrategian kanssa

INSPIRE-direktiivi on osa EU:n digitaali- ja ympäristöpoliittista toimintaympäristöä, ja se on yhdenmukainen Euroopan datastrategian ja dataunionistrategian tavoitteiden kanssa. Koska INSPIRE-direktiivillä luodaan yhteinen kehys paikkatietojen yhteiskäytölle ja uudelleenkäytölle eri jäsenvaltioissa, sillä edistetään yhteisen eurooppalaisen tietoinfrastruktuurin kehittämistä. Sillä tuetaan Euroopan vihreän kehityksen ohjelman yhteisen data-avaruuden luomista asettamalla paikkatiedot viranomaisten, yritysten ja kansalaisten saataville.

Yhdenmukaistaminen yhden kerran periaatteen kanssa

Selvitys siitä, miten yhden kerran periaate on otettu huomioon ja miten olemassa olevan datan/tiedon uudelleenkäyttömahdollisuutta on tutkittu

INSPIRE-direktiivissä sovelletaan yhden kerran periaatetta varmistamalla, että paikkatietoja kerätään vain kerran ja käytetään uudelleen useita kertoja erityisesti viranomaisten sisäisessä käytössä ja viranomaisten kesken. Direktiivin 4 artiklan 4 kohdan mukaan direktiivissä ei edellytetä uusien tietojen keräämistä. Sen sijaan siinä keskitytään julkisten elinten hallussa olevien, olemassa olevien paikkatietojen tunnistamiseen ja dokumentointiin. Direktiivissä kannustetaan jäsenvaltioita käyttämään paikkatietoja yhteisesti koordinoitujen infrastruktuurien kautta ja tarjoamaan pääsy tietoihin sovellusrajapintojen kautta avointa dataa koskevan direktiivissä vahvistettujen sääntöjen mukaisesti varmistaen, että tietojen tuottamisen tai keräämisen jälkeen niitä voidaan käyttää uudelleen useisiin tarkoituksiin, kuten päätöksentekoon ja lakisääteiseen raportointiin, ja ne voidaan asettaa yleisön saataville.

Selvitys uuden datan/tiedon löydettävyydestä, saavutettavuudesta, yhteentoimivuudesta ja uudelleenkäytettävyydestä ja siitä, että se täyttää korkeaa laatua koskevat vaatimukset

INSPIRE-direktiiviin sisältyy vankkoja mekanismeja, joilla varmistetaan, että paikkatiedot ovat FAIR-periaatteiden mukaisia. Tiedot ovat löydettävissä 5 artiklassa säädettyjen pakollisten metatietovaatimusten ansiosta, sillä vaatimuksilla velvoitetaan viranomaiset kuvaamaan tietoaineistoja vakioiduilla metatietoelementeillä, jotta käyttäjät voivat tehdä hakuja aiheiden, sijainnin, laadun tai vastuuviranomaisen perusteella. Jäsenvaltioiden on tehtävä paikkatiedoista saavutettavia ja yhteentoimivia avointa dataa koskevassa direktiivissä ja siihen liittyvässä arvokkaita tietoaineistoja koskevassa täytäntöönpanoasetuksessa vahvistettujen sääntöjen mukaisesti. Lisäksi uudelleenkäytettävyyttä tuetaan varmistamalla, että tietojen yhteiskäytössä sovelletaan selkeitä ehtoja, jotka mahdollistavat laajan uudelleenkäytön.

Data-/tietovirrat

Datan/tietojen tyyppi

Viittaukset vaatimuksiin

Datan/tiedon toimittaja

Datan/tiedon vastaanottaja

Datan-/tiedonvaihdon käynnistävä tekijä

Toimittamistiheys (tarvittaessa)

Paikkatietoaineistojen ja ‑palvelujen metatiedot

5 artikla

Jäsenvaltiot

Julkinen saatavuus ja kattava uudelleenkäyttö

Direktiivin vaatimusten mukaan, säännölliset päivitykset

Jatkuva

4.3 Digitaaliset ratkaisut

Kunkin digitaalisen ratkaisun osalta viittaus sitä koskeviin digitalisaation kannalta merkityksellisiin vaatimuksiin, kyseiseltä digitaaliselta ratkaisulta odotettava toiminto, ratkaisusta vastaava taho sekä muut merkitykselliset näkökohdat, kuten uudelleenkäytettävyys ja saavutettavuus ja selvitys siitä, aiotaanko digitaalisessa ratkaisussa hyödyntää tekoälyteknologioita.

Digitaalinen ratkaisu

Viittaukset vaatimuksiin

Pääasialliset ratkaisulta odotettavat toiminnot

Vastaava taho

Miten saavutettavuus otetaan huomioon?

Miten uudelleenkäytettävyys otetaan huomioon?

Tekoälyteknologioiden käyttö (tarvittaessa)

Kansalliset paikkatietoinfrastruktuurit

1 artiklan 2 kohta

Metatietojen, paikkatietoaineistojen ja yhteentoimivuutta tukevien tietojen säilyttäminen ja tietojen saatavuus

Jäsenvaltiot

Jokainen jäsenvaltio varmistaa metatietojen ja paikkatietojen saatavuuden

Yleisten metatietomallien, lisenssiehtojen ja tietojen saatavuuden sovellusrajapintojen uudelleenkäyttö

Lkm

Selvitys kunkin digitaalisen ratkaisun osalta siitä, miten digitaalinen ratkaisu on EU:n kyberturvallisuuskehyksen ja muiden sovellettavien digitaalipolitiikkojen ja -säädösten (kuten eIDAS, yhteinen digitaalinen palveluväylä jne.) vaatimusten ja velvoitteiden mukainen.

Kansalliset paikkatietoinfrastruktuurit

Digitaalinen ja/tai alakohtainen politiikka (tarvittaessa)

Selvitys vastaavuudesta

Tekoälysäädös

Ei sovelleta

EU:n kyberturvallisuuskehys

Käsitellään Euroopan komission vakiosääntöjen mukaisesti.

eIDAS

Ei viittauksia tässä vaiheessa.

Yhteinen digitaalinen palveluväylä ja IMI

Ei viittauksia tässä vaiheessa.

Muu

–

4.4    Yhteentoimivuusarviointi

Kuvaus digitaalisista julkisista palveluista, joihin vaatimukset vaikuttavat

Digitaalinen julkinen palvelu tai digitaalisten julkisten palvelujen ryhmä

Kuvaus

Viittaukset vaatimuksiin

Yhteentoimiva Eurooppa -ratkaisut

(EI SOVELLETA)

Muut yhteentoimivuusratkaisut

Eurooppalainen paikkatietoinfrastruktuuri

Eurooppalainen paikkatietoinfrastruktuuri, joka perustuu jäsenvaltioiden luomiin kansallisiin paikkatietoinfrastruktuureihin ja jonka tarkoituksena on varmistaa, että paikkatietoja säilytetään, asetetaan saataville ja ylläpidetään tarkoituksenmukaisimmalla tasolla ja sellaisin ehdoin, jotka eivät aiheettomasti rajoita niiden laajamittaista käyttöä.

1 artikla

//

INSPIRE-metatietoja koskeva asetus (EY) N:o 1205/2008; ISO 19115 maantieteellisten tietojen metatietoja koskeva standardi; DCAT-AP-metatietostandardi; OGC-paikkatietostandardit

Arviointi vaatimusten vaikutuksesta rajatylittävään yhteentoimivuuteen

Eurooppalainen paikkatietoinfrastruktuuri

Arviointi

Toimenpiteet

Mahdolliset jäljellä olevat esteet

Arvioikaa yhdenmukaisuutta nykyisten digitaali- ja alakohtaisten politiikkojen kanssa

Luetelkaa yksilöidyt sovellettavat digitaali- ja alakohtaiset politiikat

– Eurooppalainen datastrategia: INSPIRE tukee julkisten tietojen jäsenneltyä ja turvallista saatavuutta yhteentoimivien palvelujen avulla.
– Avointa dataa koskeva direktiivi (EU) 2019/1024: INSPIRE-paikkatietoaineistot kuuluvat direktiivin soveltamisalaan, ja monia niistä pidetään arvokkaina tietoaineistoina.

– Arvokkaita tietoaineistoja koskeva täytäntöönpanoasetus (EU) 2023/138: INSPIRE-direktiivin liitteiden I–III tietoluokat ovat pitkälti päällekkäisiä arvokkaiden tietoaineistojen teemojen kanssa, erityisesti paikkatietojen, maapallon havainnoinnin ja ympäristön sekä liikkuvuustietojen luokissa.

– Yhteentoimiva Eurooppa ‑säädös (EU) 2024/903: INSPIRE mahdollistaa saumattoman rajatylittävän tietojen yhteiskäytön.

Hajanaisuutta siinä, miten jäsenvaltiot luokittelevat ja lisensoivat paikkatietoja.
INSPIRE-tietoaineistojen täysi yhdenmukaisuus arvokkaiden tietoaineistojen kanssa.

Arvioikaa organisatorisia toimenpiteitä, joilla edistetään digitaalisten julkisten palvelujen sujuvaa tarjoamista rajojen yli

Luetelkaa suunnitellut hallinnolliset toimenpiteet

Kunkin jäsenvaltion perustamilla koordinointirakenteilla (18 artikla) varmistetaan kansallinen yhdenmukaistaminen ja tuetaan monitasoista hallinnointia.
Nimetään yksi kansallinen yhteystaho (19 artiklan 2 kohta), jonka tehtävänä on olla yhteydessä Euroopan komissioon.

Euroopan komissio vastaa koordinoinnista EU:n tasolla (19 artiklan 1 kohta).

Kansallisten koordinointirakenteiden kehitystaso vaihtelee.
Pienemmille viranomaisille aiheutuva rasite koordinoinnista.

Rajatylittävän tietojen integroinnin yhdenmukaisuutta koskevien täytäntöönpanomekanismien puuttuminen.

Arvioikaa toimenpiteitä, jotka on toteutettu sen varmistamiseksi, että datasta/tiedosta on yhteinen käsitys

Luetelkaa tällaiset toimenpiteet

Metatietojen pakollinen tuottaminen kaikille tietoaineistoille ja palveluille (5 artikla).
Vakioidut metatietoelementit (ISO 19115 / INSPIRE-metatietoja koskeva asetus (EY) N:o 1205/2008).

Liitteissä I–III vahvistetut yhdenmukaistetut paikkatietoteemat.

Metatietojen laatu vaihtelee eri jäsenvaltioissa.
Monikielinen tuki metatiedoille rajallista.

Metatietueiden epäyhtenäiset päivitykset, mikä aiheuttaa löydettävyysongelmia.

Arvioikaa yhteisesti sovittujen avointen teknisten eritelmien ja standardien käyttöä

Luetelkaa tällaiset toimenpiteet

 
Metatiedot ovat ISO 19115 ‑standardin mukaisten INSPIRE-sääntöjen mukaisia.

Viittaus eurooppalaisiin ja kansainvälisiin standardeihin (20 artikla).

DCAT-AP-profiilin käyttöä metatietoportaaleissa tuetaan GeoDCAT-kartoituksella.

Vaaditaan jatkuvaa mukauttamista kehittyviin EU:n ja maailmanlaajuisiin teknisiin standardeihin.

4.5    Toimenpiteet digitaalisen täytäntöönpanon tukemiseksi

Toimenpiteen kuvaus

Viittaukset vaatimuksiin

Komission tehtävä

(tapauksen mukaan)

Mukana olevat toimijat

(tapauksen mukaan)

Suunniteltu aikataulu

(tapauksen mukaan)

Metatietoja koskeva täytäntöönpanoasetus

(INSPIRE-metatietoja koskeva asetus (EY) N:o 1205/2008)

5 artiklan 4 kohta

Säädöksen oikeudellinen ylläpitäminen. Täytäntöönpanon valvominen.

Komissio, jäsenvaltiot

Voimassa

(1)    COM(2025) 47 final, 11.2.2025, Yksinkertaisemmin ja nopeammin toimiva EU: tiedonanto lainsäädännön täytäntöönpanosta ja yksinkertaistamisesta.
(2)     Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2007/2/EY, annettu 14 päivänä maaliskuuta 2007, Euroopan yhteisön paikkatietoinfrastruktuurin (INSPIRE) perustamisesta  (EUVL L 108, 25.4.2007, s. 1–14).
(3)    Komission yksiköiden valmisteluasiakirja Euroopan yhteisön paikkatietoinfrastruktuurin (INSPIRE) perustamisesta annetun direktiivin 2007/2/EY arvioinnista (SWD(2022) 0195 final).
(4)

   Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle, Euroopan datastrategia (COM(2020) 66 final).

(5)    Komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle, Dataunionistrategia – dataa tekoälyn käyttöön, COM(2025) 835 final.
(6)    Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2019/1024, annettu 20 päivänä kesäkuuta 2019, avoimesta datasta ja julkisen sektorin hallussa olevien tietojen uudelleenkäytöstä (EUVL L 172, 26.6.2019, s. 56–83).
(7)    Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2023/138, annettu 21 päivänä joulukuuta 2022, arvokkaiden tietoaineistojen luettelosta ja niiden julkaisemista ja uudelleenkäyttöä koskevista järjestelyistä (EUVL L 19, 20.1.2023, s. 43–75).
(8)    Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2022/868, annettu 30 päivänä toukokuuta 2022, eurooppalaisen datan hallinnoinnista ja asetuksen (EU) 2018/1724 muuttamisesta (EUVL L 152, 3.6.2022, s. 1–44).
(9)    Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2024/903, annettu 13 päivänä maaliskuuta 2024, toimenpiteistä julkisen sektorin yhteentoimivuuden korkean tason saavuttamiseksi unionissa (Yhteentoimiva Eurooppa ‑säädös) (EUVL L, 2024/903, 22.3.2024).
(10)    Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetusten (EU) 2016/679, (EU) 2018/1724, (EU) 2018/1725 ja (EU) 2023/2854 ja direktiivien 2002/58/EY, (EU) 2022/2555 ja (EU) 2022/2557 muuttamisesta digitaalisen lainsäädäntökehyksen yksinkertaistamisen osalta ja asetusten (EU) 2018/1807, (EU) 2019/1150 ja (EU) 2022/868 ja direktiivin (EU) 2019/1024 kumoamisesta (digitaalialan omnibus-paketti) (COM(2025) 837 final).
(11)

   Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2019/1010, annettu 5 päivänä kesäkuuta 2019, raportointivelvoitteiden yhdenmukaistamisesta ympäristöön liittyvän lainsäädännön alalla ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusten (EY) N:o 166/2006 ja (EU) N:o 995/2010, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 2002/49/EY, 2004/35/EY, 2007/2/EY, 2009/147/EY ja 2010/63/EU, neuvoston asetusten (EY) N:o 338/97 ja (EY) N:o 2173/2005 sekä neuvoston direktiivin 86/278/ETY muuttamisesta (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) (ELI:  http://data.europa.eu/eli/reg/2019/1010/oj ).

(12)    Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2018/841, annettu 30 päivänä toukokuuta 2018, maankäytöstä, maankäytön muutoksesta ja metsätaloudesta aiheutuvien kasvihuonekaasujen päästöjen ja poistumien sisällyttämisestä vuoteen 2030 ulottuviin ilmasto- ja energiapolitiikan puitteisiin sekä asetuksen (EU) N:o 525/2013 ja päätöksen N:o 529/2013/EU muuttamisesta (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) (EUVL L 156, 19.6.2018, s. 1, ELI:  http://data.europa.eu/eli/reg/2018/841/oj ).
(13)    Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2021/2116, annettu 2 päivänä joulukuuta 2021, yhteisen maatalouspolitiikan rahoituksesta, hallinnoinnista ja seurannasta sekä asetuksen (EU) N:o 1306/2013 kumoamisesta (EUVL L 435, 6.12.2021, s. 187, ELI:  http://data.europa.eu/eli/reg/2021/2116/oj ).
(14)    Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2018/1091, annettu 18 päivänä heinäkuuta 2018, integroiduista maatilatilastoista sekä asetusten (EY) N:o 1166/2008 ja (EU) N:o 1337/2011 kumoamisesta (EUVL L 200, 7.8.2018, s. 1–29).
(15)    Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2021/696, annettu 28 päivänä huhtikuuta 2021, unionin avaruusohjelman ja Euroopan unionin avaruusohjelmaviraston perustamisesta sekä asetusten (EU) N:o 912/2010, (EU) N:o 1285/2013 ja (EU) N:o 377/2014 ja päätöksen N:o 541/2014/EU kumoamisesta (EUVL L 170, 12.5.2021, s. 69, ELI:  http://data.europa.eu/eli/reg/2021/696/oj ).
(16)    Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2024/2881, annettu 23 päivänä lokakuuta 2024, ilmanlaadusta ja sen parantamisesta (EUVL L, 2024/2881, 20.11.2024). 
(17)    Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2024/1991, annettu 24 päivänä kesäkuuta 2024, luonnon ennallistamisesta ja asetuksen (EU) 2022/869 muuttamisesta (EUVL L, 2024/1991, 29.7.2024).
(18)     ”Y-MIM Standard for Global Smart City Interoperability” | Yhteentoimiva Eurooppa ‑portaali .
(19)

   Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2003/4/EY, annettu 28 päivänä tammikuuta 2003, ympäristötiedon julkisesta saatavuudesta ja neuvoston direktiivin 90/313/ETY kumoamisesta (EUVL L 41, 14.2.2003, s. 26–32).

(20)    Komission asetus (EY) N:o 976/2009, annettu 19 päivänä lokakuuta 2009, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2007/2/EY täytäntöönpanosta verkkopalvelujen osalta (EUVL L 274, 20.10.2009, s. 9–18). 
(21)    Komission asetus (EU) N:o 1089/2010, annettu 23 päivänä marraskuuta 2010, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2007/2/EY täytäntöönpanosta paikkatietoaineistojen ja -palvelujen yhteentoimivuuden osalta (EUVL L 323, 8.12.2010, s. 11–102).
(22)    Komission asetus (EU) N:o 268/2010, annettu 29 päivänä maaliskuuta 2010, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2007/2/EY täytäntöönpanosta niiden säännösten osalta, joiden mukaisesti jäsenvaltioiden on mahdollistettava yhteisön toimielimille ja elimille pääsy paikkatietoaineistoihin ja paikkatietopalveluihin yhdenmukaisin edellytyksin (EUVL L 83, 30.3.2010, s. 8–9). 
(23)    Komission täytäntöönpanopäätös (EU) 2019/1372, annettu 19 päivänä elokuuta 2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2007/2/EY täytäntöönpanosta seurannan ja raportoinnin osalta(ELI:  http://data.europa.eu/eli/dec_impl/2019/1372/oj ).
(24)    SWD(2022) 195.
(25)     https://publications.jrc.ec.europa.eu/repository/handle/JRC126319 .
(26)    https://publications.jrc.ec.europa.eu/repository/handle/JRC139026.
(27)    Komission yksiköiden valmisteluasiakirja (SWD(2016) INSPIRE-direktiivin REFIT-arvioinnista (SWD(2016) 273).
(28)    Ks. edellä alaviite 2.
(29)    EUVL C , , s. .
(30)    EUVL C , , s. .
(31)    Euroopan valinta: Poliittiset suuntaviivat seuraavalle Euroopan komissiolle 2024–2029, Ursula von der Leyen.
(32)    Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, Eurooppa-neuvostolle, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle, Euroopan vihreän kehityksen ohjelma, COM(2019) 640 final, 11.12.2019.
(33)    Draghi, M. (2024) The future of European competitiveness. Saatavilla verkossa: The Draghi report on EU competitiveness.
(34)    Yksinkertaisemmin ja nopeammin toimiva EU: tiedonanto lainsäädännön täytäntöönpanosta ja yksinkertaistamisesta, COM(2025) 47 final, 11.2.2025.
(35)    Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle, Yksinkertaisemmin ja nopeammin toimiva EU: tiedonanto lainsäädännön täytäntöönpanosta ja yksinkertaistamisesta, COM(2025) 47 final, 11.2.2025.
(36)     Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2007/2/EY, annettu 14 päivänä maaliskuuta 2007, Euroopan yhteisön paikkatietoinfrastruktuurin (INSPIRE) perustamisesta (EUVL L 108, 25.4.2007, s. 1).
(37)    Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, Eurooppa-neuvostolle, neuvostolle, Euroopan keskuspankille, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle, Kestävän kasvun rahoitusta koskeva toimintasuunnitelma, COM(2018) 97 final, 8.3.2018.
(38)    Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2019/1024, annettu 20 päivänä kesäkuuta 2019, avoimesta datasta ja julkisen sektorin hallussa olevien tietojen uudelleenkäytöstä (EUVL L 172, 26.6.2019, s. 56, ELI: http://data.europa.eu/eli/dir/2019/1024/oj).
(39)    Huhtikuussa 2021 annettu päätös?
(40)    Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2023/138, annettu 21 päivänä joulukuuta 2022, arvokkaiden tietoaineistojen luettelosta ja niiden julkaisemista ja uudelleenkäyttöä koskevista järjestelyistä (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) (EUVL L 19, 20.1.2023, s. 43, ELI:  http://data.europa.eu/eli/reg_impl/2023/138/oj ).
(41)    Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 182/2011, annettu 16 päivänä helmikuuta 2011, yleisistä säännöistä ja periaatteista, joiden mukaisesti jäsenvaltiot valvovat komission täytäntöönpanovallan käyttöä (EUVL L 55, 28.2.2011, s. 13).
(42)    Neuvoston päätös 1999/468/EY, tehty 28 päivänä kesäkuuta 1999, menettelystä komissiolle siirrettyä täytäntöönpanovaltaa käytettäessä (EYVL L 184, 17.7.1999, s. 23, ELI: http://data.europa.eu/eli/dec/1999/468/oj ). 
(43)    EUVL L 123, 12.5.2016, s. 1, ELI: http://data.europa.eu/eli/agree_interinstit/2016/512/oj .
(44)    Komission asetus (EU) N:o 1089/2010, annettu 23 päivänä marraskuuta 2010, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2007/2/EY täytäntöönpanosta paikkatietoaineistojen ja -palvelujen yhteentoimivuuden osalta (EUVL L 323, 8.12.2010, s. 11, ELI:  http://data.europa.eu/eli/reg/2010/1089/oj ).
(45)    Komission asetus (EY) N:o 976/2009, annettu 19 päivänä lokakuuta 2009, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2007/2/EY täytäntöönpanosta verkkopalvelujen osalta (EUVL L 274, 20.10.2009, s. 9, ELI:  http://data.europa.eu/eli/reg/2009/976/oj ).
(46)    Komission asetus (EU) N:o 268/2010, annettu 29 päivänä maaliskuuta 2010, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2007/2/EY täytäntöönpanosta niiden säännösten osalta, joiden mukaisesti jäsenvaltioiden on mahdollistettava yhteisön toimielimille ja elimille pääsy paikkatietoaineistoihin ja paikkatietopalveluihin yhdenmukaisin edellytyksin (EUVL L 83, 30.3.2010, s. 8, ELI:  http://data.europa.eu/eli/reg/2010/268/oj ).
(47)    Sellaisina kuin nämä on määritelty varainhoitoasetuksen 58 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdassa.
(48)    Kuvaukset talousarvion eri toteuttamistavoista ja viittaukset varainhoitoasetukseen ovat saatavilla budjettipääosaston BUDGpedia-verkkosivuilla osoitteessa: https://myintracomm.ec.europa.eu/corp/budget/financial-rules/budget-implementation/Pages/implementation-methods.aspx .
(49)    JM = jaksotetut määrärahat; EI-JM = jaksottamattomat määrärahat.
(50)    EFTA: Euroopan vapaakauppaliitto.
(51)    Ehdokasmaat ja soveltuvin osin Länsi-Balkanin mahdolliset ehdokasmaat.
(52)    Tekninen ja/tai hallinnollinen apu sekä EU:n ohjelmien ja/tai toimien toteuttamiseen liittyvät tukimenot (entiset BA-budjettikohdat), epäsuora ja suora tutkimustoiminta.
(53)    Tekninen ja/tai hallinnollinen apu sekä EU:n ohjelmien ja/tai toimien toteuttamiseen liittyvät tukimenot (entiset BA-budjettikohdat), epäsuora ja suora tutkimustoiminta.
(54)    Tekninen ja/tai hallinnollinen apu sekä EU:n ohjelmien ja/tai toimien toteuttamiseen liittyvät tukimenot (entiset BA-budjettikohdat), epäsuora ja suora tutkimustoiminta.
(55)    The necessary appropriations should be determined using the annual average cost figures available on the appropriate BUDGpedia webpage.
(56)    Tekninen ja/tai hallinnollinen apu sekä EU:n ohjelmien ja/tai toimien toteuttamiseen liittyvät tukimenot (entiset BA-budjettikohdat), epäsuora ja suora tutkimustoiminta.
(57)    Tekninen ja/tai hallinnollinen apu sekä EU:n ohjelmien ja/tai toimien toteuttamiseen liittyvät tukimenot (entiset BA-budjettikohdat), epäsuora ja suora tutkimustoiminta.
(58)    Tekninen ja/tai hallinnollinen apu sekä EU:n ohjelmien ja/tai toimien toteuttamiseen liittyvät tukimenot (entiset BA-budjettikohdat), epäsuora ja suora tutkimustoiminta.
(59)    The necessary appropriations should be determined using the annual average cost figures available on the appropriate BUDGpedia webpage.
(60)    Tuotokset ovat tuloksena olevia tuotteita ja palveluita (esim. rahoitettujen opiskelijavaihtojen määrä tai rakennetut tiekilometrit).
(61)    Kuten kuvattu kohdassa 1.3.2 ”Erityistavoite (Erityistavoitteet)”
(62)    Please specify below the table how many FTEs within the number indicated are already assigned to the management of the action and/or can be redeployed within your DG and what are your net needs.
(63)    Perinteiset omat varat (tulli- ja sokerimaksut) on ilmoitettava nettomääräisinä eli bruttomäärästä on vähennettävä kantokuluja vastaava 20 prosentin osuus.