<TI><NP><NO.P>i)</NO.P><TXT>Osinkotulot</TXT></NP></TI>5.Vaikka tosiseikkojen selvittäminen on yksinomaan kansallisen tuomioistuimen asia, on tärkeää huomauttaa heti alkuun, että ennakkoratkaisupyynnössä esitettyjen tosiseikkojen perusteella näyttäisi siltä, että kantajien ja niiden tytäryhtiöiden suhteeseen sovelletaan objektiivisia oikeustoimia, kuten palvelujen tarjoamista ja tytäryhtiöiden hallituksissa toimivien johtajien nimittämistä koskevia sopimuksia.6.Kantajat väittävät, että osinko- ja korkotulot ovat vain sijoituksen tuottoa eikä kyseessä ole yhteisön arvonlisäveron soveltamisalaan kuuluva taloudellinen toiminta. Kantajat ovat sitä mieltä, ettei näitä tuloja pidä tämän vuoksi ottaa huomioon laskettaessa sallittuja vähennyksiä. Belgian hallitus, joka on eri mieltä asiassa, perustaa kantansa pääasiallisesti siihen, että kantajat osallistuvat tytäryhtiöidensä hallintoon. Tämä toiminta on omiaan muuttamaan tulojen luonteen taloudellisesta toiminnasta saatavaksi tuotoksi, joka on periaatteessa arvonlisäveron alaista toimintaa, mutta joka on siitä vapautettu kuudennen arvonlisäverodirektiivin 13 artiklan B kohdan d alakohdan 5 alakohdan mukaisesti.Tässä säännöksessä, siltä osin kuin siliä on merkitystä nyt käsiteltävänä olevassa asiassa, säädetään, että jäsenvaltioiden on vapautettava arvonlisäverosta liiketoimet, mukaan lukien välitys mutta lukuun ottamatta hallintoa ja tallessapitoa, jotka koskevat osakkeita, yhtiö- ja yhteenliittymäosuuksia, obligaatioita ja muita arvopapereita.
Jotta neutraalisuusperiaate ei vaarantuisi, osingot on sisällytettävä ainakin osittain asianomaiseen nimittäjään. Suullisessa käsittelyssä kantajien asianajaja kiisti kansallisen tuomioistuimen päätyneen mihinkään lopulliseen ratkaisuun sen osalta, olivatko kantajat osallistuneet tytäryhtiöiden hallintoon muuten kuin tarjoamalla verollisia palveluja tai käyttämällä osakkeenomistajien nimitysvaltaa. Toissijaisesti asianajaja kiisti Belgian hallituksen näkemyksen, jonka mukaan osinkoja voitaisiin pitää korvauksena verollisesta toiminnasta, joka kuitenkin oli vapautettu verosta kuudennen arvonlisäverodirektiivin 13 artiklan B kohdan d alakohdan 5 alakohdan mukaisesti.Asianajajan mielestä osinkotuloja ei voitu rinnastaa kyseisessä säännöksessä tarkoitettuihin liiketoimiin, mukaan lukien välitys — — jotka koskevat osakkeita.
7.On tarkasteltava kuudennen arvonlisäverodirektiivin keskeisiä, asiaan liittyviä säännöksiä.jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta — yhteinen arvonlisäverojärjestelmä: yhdenmukainen määräytymisperuste — 17 päivänä toukokuuta 1977 annettu kuudes neuvoston direktiivi 77/388/ETY (EYVL L 145, s. 1).
8.Tässä asiassa keskeinen ongelma on taloudellisen toiminnan käsite. Kuten kuudennen arvonlisäverodirektiivin 4 artiklasta käy ilmi, tämä termi määrittää yhteisön arvonlisäverojärjestelmän soveltamisalan. Kuudennen arvonlisäverodirektiivin 4 artiklan 1 kohdassa säädetään, että verovelvollinen tarkoittaa jokaista, joka itsenäisesti harjoittaa missä tahansa jotakin 2 kohdassa tarkoitettua taloudellista toimintaa riippumatta tämän toiminnan tarkoituksesta tai tuloksesta. Direktiivin 4 artiklan 2 kohdassa säädetään edelleen seuraavaa:Edellä 1 kohdassa tarkoitettua taloudellista toimintaa on kaikki tuottajan, kauppiaan tai palvelujen suorittajan harjoittama toiminta, mukaan lukien kaivostoiminta, maataloustoiminta ja vapaa ammattitoiminta tai vastaava. Taloudellisena toimintana on pidettävä myös liiketoimintaa, joka käsittää aineellisen tai aineettoman omaisuuden hyödyntämistä jatkuvaluonteisessa tulonsaantitarkoi-
tuksessa (kursivointi tässä).
Lisäksi direktiivin 4 artiklan 3 kohdassa todetaan, että jäsenvaltiot voivat pitää verovelvollisena myös jokaista, joka satunnaisesti suorittaa 2 kohdassa tarkoitettuun toimintaan liittyviä liiketoimia — — ja erityisesti mainitaan joitakin rakennuksiin ja rakennusmaahan liittyviä liiketoimia.
9.Arvonlisäveron soveltamisalan rajaaminen taloudelliseen toimintaan tarkoittaa selkeimmän mahdollisen esimerkin valossa sitä, että henkilön, joka harjoittaa kauppaa tai ammattia omalla nimellään, on pidettävä yksityisasiat ja liiketoiminta erillään. Hän ei voi tehdä arvonlisäverovähennyksiä yksityisostoistaan. Kun hän ohjaa liiketoimintaan liittyviä tavaroita tai palveluja yksityiseen käyttöönsä, hänen on maksettava niistä arvonlisäveroa.Ks. kuudennen arvonlisäverodirektiivin 5 artiklan 2 kohta ja 6 artiklan 2 kohta, joita tarkasteltiin hiljattain asiassa C-48/97, Kuwait Petroleum, tuomio 27.4.1999 (Kok. 1999, s. I-2323).
10.Lisäksi on syytä todeta, kuten käy ilmi myös yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä, johon kantajat erityisesti viittaavat, että taloudellisen toiminnan käsitteeseen ei sisälly tuottojen saaminen pelkistä sijoituksista, kuten osakkeista tai joukkovelkakirjoista.11.Asiassa Polysar yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi oli saatettu holdingyhtiön kanne, jonka mukaan sen osakeomistukseen perustuvia osinkoja oli pidettävä arvonlisäverotuksen kannalta taloudellisesta toiminnasta saatuna tulona. Yhteisöjen tuomioistuin vetosi asiassa C-186/89, Van Tiem,Kok. 1990, s. I-4363.
esittämäänsä kantaan arvonlisäveron laajasta soveltamisalasta ja totesi, että edellä mainitusta oikeuskäytännöstä ei kuitenkaan seuraa, että osuuksien pelkkää hankkimista tai omistusta olisi pidettävä kuudennessa arvonlisäverodirektiivissä tarkoitettuna taloudellisena toimintana, jonka perusteella toiminnan harjoittaja on verovelvollinen.Edellä alaviitteessä 1 mainittu asia Polysar, tuomion 13 kohta.
Yhteisöjen tuomioistuin selitti asiassa Van Tiem esitetyn periaatteen tällaista tulkintaa seuraavasti:Edellä alaviitteessä 1 mainittu asia Polysar, tuomion 13 kohta (kursivointi tässä).
Pääomasijoitusten tekeminen muihin yrityksiin ei sinänsä merkitse omaisuuden hyödyntämistä jatkuvaluonteisessa tulonsaantitarkoituksessa, koska pääomasijoituksen mahdollisesti tuottama osinko on ainoastaan omaisuuden omistamisen tulos.
12.Yhteisöjen tuomioistuin ilmaisi saman asian vieläkin selvemmin asiassa Wellcome Trust. Sen kanta oli sama yleishyödyllistä toimintaa harjoittavan säätiön erityisen tuottoisan sijoitustoiminnan osalta, joka koostui olennaisilta osiltaan osakkeiden ja muiden arvopaperien hankinnasta ja luovutuksesta, joilla pyritään maksimoimaan — — osinkoja ja tuottoja.Asia C-155/94, Wellcome Trust v. Commissioners of Customs and Excise, tuomio 20.6.1996 (Kok. 1996, s. I-3013, 34 kohta; jäljempänä Wellcome Trust).
Asiassa Harnas & HelmAsia C-80/95, Harnas &: Helm v. Staatssecretaris van Financien, tuomio 6.2.1997 (Kok. 1997, s. I-745; jäljempänä Harnas & Helm).
yhteisöjen tuomioistuin katsoi, että pelkkää joukkovelkakirjojen omistusoikeuden hankkimista ja hallussapitoa, mikä ei edistä muuta yrityksen toimintaa, sekä niistä johtuvaa tulojen saamista, ei ole pidettävä taloudellisena toimintana, joka antaisi näiden liiketoimien toteuttajalle verovelvollisen ominaisuuden.Edellä alaviitteessä 11 mainittu asia, tuomion 20 kohta.
13.Missään näissä edellä mainituista tapauksista verovelvollinen ei ollut suorittanut verollisia liiketoimia. Kussakin tapauksessa veronmaksajat olivat pyytäneet verovelvollisen kohtelua sijoitustoimintansa takia, jotta ne voisivat vähentää ostoihin sisältyvän arvonlisäveron. Näin ollen arvonlisäverovähennysten suhteellisesta osuudesta ei syntynyt myöskään minkäänlaisia ongelmia, koska minkäänlaiset vähennykset eivät olleet mahdollisia.14.Yhteisöjen tuomioistuimen oli otettava kantaa vähennyksen suhdeluvun laskemiseen asiassa Sofitam.Asia C-333/91, Sofitam v. Ministre Chargé du Budget, tuomio 22.6.1993 (Kok. 1993, s. I-3513; jäljempänä Sofitam).
Vähennysjärjestelmällä on luonnollisestikin keskeinen merkitys yhteisön arvonlisäverojärjestelmässä. Sen tarkoituksena on varmistaa, että arvonlisäveron taloudellisen vastuun kantaa ainoastaan kuluttaja. Myyjillä on verovelvollisina oikeus vähentää heidän ostamiinsa tavaroihin ja palveluihin sisältyvä arvonlisävero niistä arvonlisäveroista, joita he maksavat veroviranomaisille verollisista liiketoimistaan, ja siirtää jäljelle jäävä osuus asiakkaiden maksetttavaksi tuotteen hinnassa. Tämä käy ilmi kuudennen arvonlisäverodirektiivin 17—20 artiklasta, joiden tarkoituksena on vapauttaa myyjä täysin arvonlisäverosta, joka on maksettava tai maksettu taloudellisen toiminnan yhteydessä.Asia 268/83, Rompelman (Kok. 1985, s. 655, tuomion 19 kohta, jäljempänä asia Rompelman; Kok. Ep. VIII, s. 85); asia 50/87, komissio v. Ranska (Kok. 1988, s. 4797, tuomion 15 kohta; Kok. Ep. IX, s. 615) ja edellä alaviitteessä 13 mainittu asia Sofitam, tuomion 10 kohta.
15.Direktiivin 17 artiklan 1 kohdassa säädetään vähennysoikeuden yleisperiaatteesta. Direktiivin 17 artiklan 2 kohdassa todetaan seuraavaa:Jos tavarat ja palvelut käytetään verovelvollisen arvonlisäverollisiin liiketoimiin, verovelvollisella on oikeus vähentää siitä verosta, jonka maksamiseen hän on velvollinen:
- a)arvonlisävero, joka on maksettava tai maksettu tavaroista ja palveluista, jotka verovelvolliselle on luovuttanut tai suorittanut tai luovuttaa tai suorittaa toinen verovelvollinen — —
16.Näin ollen, jotta ostoihin sisältyvä arvonlisävero voitaisiin vähentää, sitä on pitänyt maksaa verovelvollisen arvonlisäverollisiin liiketoimiin käytettävistä tavaroista ja palveluista (kursivointi tässä). Tämä tärkeä ja tarpeellinen edellytys toimii ensisijaisena suodattimena väärinkäytöksiä vastaan ainakin silloin, kun ostot voidaan helposti yhdistää vastaaviin myynteihin.17.Nyt käsiteltävänä oleva asia liittyy kuitenkin välittömästi kuudennen arvonlisäverodirektiivin 17 artiklan 5 kohdan ja 19 artiklan 1 kohdan tulkintaan. Direktiivin 17 artiklan 5 kohdan kahdessa ensimmäisessä kappaleessa säädetään seuraavaa:Sellaisten tavaroiden ja palvelujen osalta, joita verovelvollinen käyttää sekä 2 ja 3 kohdan mukaan vähennykseen oikeuttaviin liiketoimiin, että vähennykseen oikeuttamattomiin liiketoimiin, vähennys voidaan myöntää vain siitä arvonlisäveron osasta, joka vastaa ensin mainittujen liiketoimien suhteellista osuutta.
Tämä suhdeluku on laskettava 19 artiklan mukaisesti kaikista verovelvollisen suorittamista liiketoimista.
Direktiivin 19 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
Edellä 17 artiklan 5 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettu vähennyksen suhdeluku muodostuu murtoluvusta, jonka
osoittaja on sellaisen vuotuisen liikevaihdon arvonlisäveroton kokonaismäärä, joka muodostuu 17 artiklan 2 ja 3 kohdan mukaisesti arvonlisäveron vähentämiseen oikeuttavista liiketoimista,
nimittäjä on sellaisen vuotuisen liikevaihdon arvonlisäveroton kokonaismäärä, joka muodostuu osoittajaan sisällytetyistä liiketoimista sekä liiketoimista, jotka eivät oikeuta arvonlisäveron vähentämiseen. Jäsenvaltiot voivat lisäksi sisällyttää nimittäjään muut kuin 11 artiklan A kohdan 1 alakohdan a alakohdassa tarkoitetut tukipalkkiot.
Suhdeluku on laskettava vuosiperusteella ja ilmaistava enintään seuraavaan suurempaan kokonaislukuun pyöristettynä prosenttilukuna.
18.Belgian hallitus väittää, että kantajien pitäisi saada tehdä vähennyksiä sellaisen suhdeluvun mukaan, jonka verollisten liiketoimien liikevaihto muodostaa heidän kokonaisliikevaihdostaan, johon sisältyvät tytäryhtiöistä saatavat osingot ja korkotulot. Komissio puolestaan on esittänyt kirjallisissa huomautuksissaan, että kuudennessa arvonlisäverodirektiivissä ei ole säännöksiä siitä, miten direktiivin soveltamisalaan kuulumattomaan yksityiseen toimintaan liittyvät tulot otetaan huomioon, ja että jäsenvaltiot voivat näin ollen vapaasti päättää tällaiseen toimintaan liittyviin ostoihin sisältyvien arvonlisäverojen vähennyskelpoisuudesta.19.Minä epäilen suuresti komission tulkintaa. Jos jäsenvaltiot päättäisivät sallia arvonlisäveron vähentämisen täysin yksityisestä toiminnasta, mikä johtaisi käytännössä suurimmassa osassa tapauksia veron palautukseen, arvonlisäverotulot voisivat olennaisesti vähetä, ja on muistettava, että näistä veroista pieni osa maksetaan yhteisön budjettiin. Tämä vapauttaisi kuluttajan arvonlisäveron maksamisesta, mikä taas olisi vastoin koko järjestelmän perusperiaatteita.Ks. edellä alaviitteessä 14 mainittu oikeuskäytäntö.
Mistään tällaisesta ei kuitenkaan ole kyse tässä tapauksessa.20.Ensimmäinen osa vastauksesta Belgian valtion tämän asian kannalta merkityksellisempiin huomautuksiin ja kansallisen tuomioistuimen esittämään ennakkoratkaisukysymykseen on löydettävissä asiassa Sofitam annetusta ratkaisusta. Käyttääkseni julkisasiamies Van Gervenin ratkaisuehdotuksessaan käyttämää ilmaisua, Sofitam oli sekamuotoinen holdingyhtiö, kuten kantajat nyt käsiteltävänä olevassa asiassa.Julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksen 12 kohta (kursivointi alkuperäisessä tekstissä). Yhteisöjen tuomioistuin kuvasi sitä yleisemmin holdingyhtiöksi, ks. tuomion 3 kohta.
Se sai tuloja osingoista ja verollisista liiketoimista. Ranskan hallitus oli samaa mieltä kuin Belgian hallitus tässä asiassa siitä, että Sofitamilla olisi oikeus vähentää ainoastaan sellainen prosentuaalinen osuus, joka vastaa verollisten tulojen summan ja sellaisen vuosittaisten kokonaistulojen summan suhdetta, johon sisältyvät sen saamat osingot.Asia Sofitam, tuomion 3 kohta.
Asiassa Sofitam oli siis välittömästi kyse kuudennen arvonlisäverodirektiivin 19 artiklan 1 kohdan tulkinnasta. Toisin kuin nyt käsiteltävänä olevassa asiassa, Sofitam ei ollut kuitenkaan millään tavoin osallistunut tytäryhtiöidensä hallinnointiin.Julkisasiamies Van Gerven totesi ratkaisuehdotuksensa 12 kohdassa, että käytettävissä olevien tietojen mukaan osakesalkun hallinnoinnin lisäksi Sofitam harjoittaa muita, arvonlisäverollisia toimintoja.
Kyseisessä asiassa yhteisöjen tuomioistuin totesi, että koska osinkojen saaminen ei ole vastiketta taloudellisesta toiminnasta — — se ei kuulu arvonlisäveron soveltamisalaan — — [ja että] osakkeiden omistukseen perustuvat osingot jäävät vähennysoikeuden ulkopuolelle.Tuomion 13 kohta.
Yhteisöjen tuomioistuin jatkoi todeten seuraavaa:Tuomion 14 kohta.
Tämän vuoksi osingot on jätettävä kuudennen arvonlisäverodirektiivin 17 ja 19 artiklassa tarkoitetun vähennyksen suhdeluvun laskemisen ulkopuolelle, jotta arvolisäverojärjestelmän takaaman täysin neutraalin verotuksen tavoitetta ei vaarannettaisi.
Lopuksi yhteisöjen tuomioistuin totesi nimenomaisesti, että sellaisen yrityksen saamat osingot, joka ei ole arvonlisäverovelvollinen kaikkien liiketoimiensa osalta, on jätettävä vähennyksen suhdeluvun laskemisessa käytettävän nimittäjän ulkopuolelle.Tuomion 15 kohta.
21.Mielestäni tällä perusteella tässä asiassa käsiteltävinä olevat osingot pitäisi myös jättää nimittäjän ulkopuolelle, jollei kantajien osallistuminen tytäryhtiöiden hallintoon aiheuta sitä, että 19 artiklan 1 kohtaa on tulkittava eri tavoin. Tämä erilaisen tulkinnan mahdollisuus onkin ratkaisevaa tässä asiassa. Asiassa Polysar yhteisöjen tuomioistuin lausui, ettei pelkän holdingyhtiön sijoitustoimintoja voitu pitää taloudellisena toimintana, ja totesi, että tilanne olisi toinen, jos osuuden hallintaan liittyy suora tai välillinen osallistuminen osakkuusyhtiöiden hallintoon, eikä tällöin osallistumisena hallintoon pidetä niiden oikeuksien käyttämistä, joita osuuksien omistajalla on osakkeenomista-jana.Tuomion 14 kohta. Tätä lausumaa lainattiin asiassa Sofitam annetun tuomion 12 kohdassa.
22.Edellisessä kohdassa tarkasteltu tilanne ei noussut esiin asiassa Polysar tai muissa myöhemmin käsitellyissä asioissa.Ks. asian Sofitam osalta edellä 20 kohdassa esitetty tarkastelu sekä siihen liittyvä alaviite 16.
Yhteisöjen tuomioistuin mainitsi asioissa Wellcome Trust ja Harnas & Helm annetuissa tuomioissa viitaten kuudennen arvonlisäverodirektiivin 13 artiklan B kohdan d alakohdan 5 alakohtaan, että liiketoimet, jotka toteutetaan arvopaperinvälitystä koskevana liiketoimintana tai joiden tarkoituksena on osallistua suoraan tai epäsuorasti niiden yhtiöiden hallintoon, joiden osakkeita on hankittu, voivat kuulua arvonlisäveron soveltamisalaan. Viimeksi mainitussa asiassa yhteisöjen tuomioistuin lisäsi, että tällaiset liiketoimet saattavat olla verollisen toiminnan suoraa, pysyvää ja välttämätöntä jatkamista.Asiassa Wellcome Trust annetun tuomion 35 kohta ja asiassa Harnas & Helm annetun tuomion 16 kohta.
Kummassakin asiassa yhteisöjen tuomioistuin lainasi lausuntojaan asiassa Polysar niitä mitenkään kommentoimatta.23.Se, miten yhteisöjen tuomioistuin on muotoillut asian, eli viittaukset verollisen toiminnan laajennuksiin, viittaa oikeastaan siihen, että yhteisöjen tuomioistuimella oli mielessään asiassa Régie dauphinoise-Cabinet A. Forest vastaan Ministre du budget antamansa tuomio.Asia C-306/94 (Kok. 1996, s. I-3695, jäljempänä asia Régie dauphinoise).
Régie dauphinoise toimi kiinteän omaisuuden hallinnon alalla. Se hoiti vuokrakiinteistöjen hallintoa omistajien lukuun ja toimi kiinteistöjen isännöitsijänä. Se sai omistajilta maksuennakkoja, jotka maksettiin Régie dauphinoisen hallinnassa olleelle pankkitilille, ja se sijoitti nämä varat erilaisiin rahoituslaitoksiin omaan lukuunsa. Régie dauphinoisesta tuli ilmeisesti kuitenkin sijoitettujen rahasummien omistaja, ja sillä oli oikeus pitää sijoituksista saatu korko, vaikkakin se oli sopimuksen perusteella velvollinen maksamaan takaisin alun perin saadut rahasummat. Kuten kantajat totesivat suullisessa käsittelyssä, Régie dauphinoisen palkkio lisäsijoitustoiminnasta rajoittui näin ollen todellisuudessa vain saatuihin korkoihin.24.Yhteisöjen tuomioistuin oli sitä mieltä, että Régie dauphinoisen rahoituslaitoksissa toteuttamia sijoituksia voitiin pitää rahoituslaitoksille suoritettuina palveluina, jotka muodostuvat rahan lainaamisesta tietyksi ajaksi, mistä se saa korkoina asianmukaisen korvauksen,Tuomion 16 kohta.
ja lisäksi, että toisin kuin holdingyhtiön saamat osingot — korkoja, joita kiinteistöjen isännöintiyritys saa kiinteistön osakkaiden ja vuokralaisten maksamien rahojen sijoittamisesta omaan lukuunsa, ei voida sulkea arvonlisäveron soveltamisalan ulkopuolelle, koska korkojen maksaminen ei ole seurausta pelkästä omaisuuden omistamisesta, vaan se on vastike pääoman luovuttamisesta kolmannen käyttöön.Tuomion 17 kohta.
Yhteisöjen tuomioistuin erotteli kuitenkin huolellisesti toisistaan Régie dauphinoisen kaltaisten yritysten toiminnan ja sellaisen isännöintiyrityksen pankkisij oitukset , joka ei ole verovelvollinen.Tuomion 18 kohta.
Tämän vuoksi yhteisöjen tuomioistuin totesi seuraavaa:Tuomion 18 kohta (kursivointi tässä).
nyt käsiteltävänä olevassa pääasiassa isännöintiyrityksen saamat korot sellaisten summien sijoittamisesta, jotka se saa asiakkailtaan näiden kiinteistöjen hallinnoinnin yhteydessä, ovat verollisen liiketoiminnan välitön, pysyvä ja välttämätön seuraus, niin että isännöintiyritys toimii verovelvollisena tällaisen sijoituksen tehdessään.
25.Tässä vaiheessa on syytä todeta, että yhteisöjen tuomioistuin katsoo, että kahdenlaiset tilanteet saattavat tulla kyseeseen asiassa Polysar annetussa tuomiossa lausutun mukaisesti: osakkeiden vaihdantaan liittyvät toimet ja omaisuuden aktiivinen hallinnointi. Kumpaakin näistä voidaan itsenäisesti perustella viittaamalla kuudenteen arvonlisäverodirektiiviin. Osakkeita koskevia liiketoimia koskee nimenomainen poikkeus (direktiivin 13 artiklan B kohdan d alakohdan 5 alakohta, jota on lainattu edellä alaviitteessä 3), kun taas direktiivin 4 artiklan 2 kohta kattaa aineellisen tai aineettoman omaisuuden hyödyntämisen. Asiassa Polysar antamassaan ratkaisuehdotuksessa julkisasiamies Van Gerven teki selvän eron jälkimmäisen toiminnan ja yksinkertaisen sijoitustoiminnan välillä todetessaan, että asioissa Rompelman ja Van Tiem ei ollut kyse ainoastaan sijoituksista eli omaisuuden hankinnasta — — vaan myös siitä, että tämä omaisuus oli annettu kolmannen osapuolen käytettäväksi vastiketta vastaan (asiassa Rompelman vuokraamalla asunto ja asiassa Van Tiem antamalla rakennusoikeus maa-alueeseen).Edellä alaviitteessä 1 mainittu asia Polysar, ratkaisuehdotuksen 5 kohta (kursivointi alkuperäisessä tekstissä).
Tämän jälkeen julkisasiamies erotteli toisistaan toisaalta pelkän omaisuuden hankinnan ja toisaalta sen antamisen käytettäväksi, jotta voidaan selvittää, onko tätä omaisuutta hyödynnetty taloudellisesti arvonlisäverotuksessa tarkoitetulla tavalla.Edellä alaviitteessä 30 tarkoitettu ratkaisuehdotuksen kohta.
Julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksen osa, jolla on erityisesti merkitystä tämän asian ratkaisun kannalta, valaisee myös asiassa Polysar annetun tuomion asianmukaista tulkintaa ja se on syytä esittää kokonaisuudessaan:Julkisasiamies Van Gervenin ratkaisuehdotuksen 6 kohta.
On vielä ratkaistava kysymys siitä, voidaanko verovelvollisuus johtaa holdingyhtiön muusta toiminnasta. Kansallinen tuomioistuin on todennut, että Polysarin toiminta liittyy ainoastaan tytäryhtiöiden osakkeiden omistukseen. Minusta vaikuttaa siltä, että tällaista toimintaa, jota harjoitetaan osakkeenomistajien oikeuksien toteuttamiseksi, ei voida pitää direktiivissä tarkoitettuna taloudellisena toimintana. Tällaisten oikeuksien käyttämiseen kuuluu muun muassa tytäryhtiön yhtiökokoukseen osallistuminen, äänioikeuden käyttäminen kokouksessa ja mahdollisuus vaikuttaa tällä tavoin yhtiön toimintasuunnitelmiin ja tarvittaessa osallistuminen yhtiön johtajien tai toimihenkilöiden nimityspäätöksiin tai päätöksiin tytäryhtiön voiton jakamisesta sekä tytäryhtiön antamien osinkojen vastaanottaminen tai osakkeenomistajien etu- tai optio-oikeuksien käyttäminen.
Holdingyhtiön muiden yhtiöiden osakkeenomistajana harjoittamien edellä mainittujen toimintojen lisäksi on toimintoja, joita se, kuten muutkin yhtiöt, harjoittaa toimielintensä välityksellä ja joita, siltä osin kuin ne toteutetaan yhtiön puitteissa (suhteessa osakkeenomistajiin ja yhtiön toimielimiin), ei voida myöskään pitää kuudennessa arvonlisäverodirektiivissä tarkoitettuna taloudellisena toimintana. Näihin toimintoihin kuuluu holdingyhtiön hallinto, vuosittainen tilinpäätös, yhtiökokouksen järjestäminen, päätös holdingyhtiön voiton käyttämisestä ja osinkojen jakamisesta (ja mahdollisesti maksamisesta).
Mielestäni direktiivin 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua itsenäisesti harjoitettua taloudellista toimintaa ei ole myöskään toiminta, jota holdingyhtiö tai sen nimissä toimivat henkilöt harjoittavat tytäryhtiön johtajana tai toimihenkilönä. Yhtiön johtaja tai toimihenkilö ei toimi omaan lukuunsa vaan ainoastaan tekee sitoumuksia (tytär)yhtiön puolesta, jonka puolesta hän toimii; toisin sanoen silloin kun hän toimii työnsä puolesta yhtiön nimissä, hän ei toimi itsenäisesti. Tältä osin hänen toimensa on rinnastettava sellaiseen työntekijään, joka kuudennen direktiivin 4 artiklan 4 kohdassa nimenomaisesti ilmaistuna ei toimi itsenäisesti.
26.Edellä mainitusta seuraa, toisin kuin Belgian valtio esittää tässä asiassa, että ainoastaan se, että holdingyhtiö nimittää johtajia tai toimihenkilöitä ja jopa toimitusjohtajia tytäryhtiöön, ei muuta suhteen luonnetta arvonlisäverotuksen kannalta. Yleisesti ottaen voidaan sanoa, että holdingyhtiö ei käyttämällä osakkeenomistajan oikeuttaan hyödynnä osakeomistuksessaan aineetonta omaisuutta kuudennen arvonlisäverodirektiivin 4 artiklassa tarkoitetulla tavalla. Kuten julkisasiamies Van Gerven totesi tällaisesta holdingyhtiöstä, on toimintoja, joita se, kuten muutkin yhtiöt, harjoittaa toimielintensä välityksellä ja joita, siltä osin kuin ne toteutetaan yhtiön puitteissa (suhteessa osakkeenomistajiin ja yhtiön toimielimiin), ei voida myöskään pitää — — taloudellisena toimintana.Edellä alaviitteessä 32 mainitun ratkaisuehdotuksen 6 kohta.
Julkisasiamies ei kuitenkaan käsitellyt kansallisen tuomioistuimen implisiittisesti ehdottamaa näkemystä siitä, että johtamispalvelujen ja muiden palvelujen tarjoaminen tytäryhtiölle jopa osana verotettavia liiketoimia (ja luultavasti sopimussuhteen perusteella) johtaisi toisenlaiseen lopputulokseen. En usko, että asia on näin. Mielestäni julkisasiamies Van Gervenin huomautuksia, jotka koskevat toimimista työn puolesta yhtiön nimissä, voidaan soveltaa myös objektiivisiin sopimussuhteisiin, joista on kyse myös tässä tapauksessa emoyhtiön ja tytäryhtiön välillä.27.Kantajat korostavat, että emoyhtiön saamien osinkojen pitäminen taloudellisena toimintana silloin, kun tämä tarjoaa sopimuksen mukaisia palveluja tytäryhtiöilleen, johtaa joihinkin järjenvastaisuuksiin. Vähennysten taso riippuisi tytäryhtiöiden kannattavuudesta. Yhtiöllä olisi täysi vähennysoikeus, jos voittoa ei syntyisi ja jopa jos osinkoja ei jaettaisi. Vähennysoikeus olisi pienempi silloin, kun jaettaisiin suurempia osinkoja. Tilanne olisi taas toinen, jos palveluja tarjoaisi erityisesti nimetty yhtymään kuuluva yhtiö.Kantajat toteavat kirjallisissa huomautuksissaan, että tammikuun 1. päivästä 1995 lähtien kyseisiä hallintopalveluja ovat tarjonneet erikoistuneet tytäryhtiöt. Lisäksi kantajien asianajaja korosti suullisessa käsittelyssä, ilman, että komissio tai Belgian valtio olisi kiistänyt sen, että joissakin jäsenvaltioissa ja erityisesti Yhdistyneessä Kuningaskunnassa yhtymään kuuluvat yhtiöt voivat valita konsolidoidun arvonlisäverokohtelun, jolloin tässä asiassa käsiteltävänä olevaa tilannetta ei syntyisi, koska emoyhtiön ostoihin sisältyviä arvonlisäveroja tarkasteltaisiin osana yhtymän vähennyskelpoisia ostoja.
28.Voidaan todeta, että silloin kun yhtymärakennetta noudatetaan asianmukaisella tavalla, tytäryhtiön emoyhtiölle maksamia osinkoja ei pidetä taloudellisena toimintana. Asiassa Polysar käsiteltävänä olleeseen poikkeukseen liittynyt tilanne ei voi tosiasiallisesti syntyä silloin, kun emoyhtiö ei ole lainvastaisesti rikkonut yhtymään kuuluvien yhtiöiden erityistä yhtymärakennetta. Poikkeusta voidaan luonnollisestikin soveltaa tapauksiin, joissa yhtymärakennetta ei ole, eli silloin, kun riippumaton toimielin tai henkilö hyödyntää välittömästi omaisuutta.29.Tältä osin voidaan todeta, että komissio on ilmoittanut kirjallisissa huomautuksissaan, että osinkojen voidaan katsoa muodostavan kuudennen arvonlisäverodirektiivin 11 artiklassa tarkoitetun vastikkeen emoyhtiön tytäryhtiölle tarjoamista palveluista. Osinkoja maksetaan samalla tavoin kaikista samantyyppisistä yhtiön osakkeista. Mielestäni on holdingyhtiön rakenteen vastaista pitää osinkojen maksamista komission tarkoittamana vastikkeena. Yhtiöoikeudessa katsotaan yleisesti, että osingoissa on kyse voiton jakamisesta yhtiön osakkeenomistajille.Esimerkiksi Irlannin lainsäädännössä vuoden 1983 yhtiölain muutosta koskevan lain (Companies Amendment Act) 45 §:n mukaan osinkoja voidaan jakaa ainoastaan yhtiön saamista voitoista, sikäli kuin sitä ei ole käytetty aikaisemmin osingonjakoon tai pääoman kasvattamiseen; voitosta vähennetään toteutuneet tappiot, sikäli kuin niitä ei ole aikaisemmin poistettu pääoman vähentämisen tai uudelleenjärjestelyn yhteydessä, toisin sanoen osinkoja voidaan jakaa nykyisestä tuloksesta tai aikaisemmasta, siirretystä tuloksesta, josta on vähennetty viimeksi tulleet tappiot tai siirretyt tappiot. Voittojen ja osinkojen välinen yhteys on taustalla myös yhtiöitä koskevassa yhteisön lainsäädännössä, kuten voidaan havaita yhtiöiden, joiden osakkeet on otettu arvopaperipörssin viralliselle pörssilistalle, säännöllisestä tiedonantovelvollisuudesta 15 päivänä helmikuuta 1982 annetusta neuvoston direktiivistä (EYVL L 48, s. 26). Direktiivin 5 artiklan 4 kohdassa säädetään seuraavaa: Jos yhtiö on maksanut väliosinkoa tai ehdottaa sen maksamista, luvuista on käytävä ilmi katsauskauden tulos verojen jälkeen sekä maksettu tai maksettavaksi ehdotettu väliosinko.
Yhteisöjen tuomioistuin totesikin asiassa Sofitam antamassaan tuomiossa, että osingot eivät ole kuudennessa arvonlisäverodirektiivissä tarkoitetusta taloudellisesta toiminnasta saatavaa vastiketta.Mainittu edellä alaviitteessä 10, tuomion 13 kohta. Yhteisöjen tuomioistuin yhtyi toisin sanoen komission kyseisessä asiassa esittämiin huomautuksiin, joiden mukaan osinkoja ei voida pitää vastikkeena— — arvonlisäverollisesta toiminnasta ja vielä vähemmän arvonlisäverosta vapautetusta toiminnasta; ks. julkisasiamies Van Gervenin ratkaisuehdotuksen 13 kohta. Komissio hyväksyi suullisissa huomautuksissaan nyt käsitettävänä olevassa asiassa, että olisi hyvin vaikeaa määrittää mitä osuutta osingoista voidaan pitää tällaisena vastikkeena.
Tilanne voisi olla toinen, jos siitä riippumatta, onko tytäryhtiö erillinen oikeushenkilö, enemmistöosakas on voinut käyttää osakeomistustaan ja siihen perustuvaa vaikutusvaltaansa tytäryhtiön johtamisessa saadakseen lisämaksua erillisistä tälle tytäryhtiölle tarjoamistaan verollisista palveluista. Mistään tällaisesta ei ole näyttöä tässä asiassa.30.Ratkaisevaa on se, että arvonlisäjärjestelmän perusperiaatteiden vastaista olisi evätä oikeus vähentää ostoihin sisältyvä arvonlisävero niihin välittömästi liittyvän myynnin yhteydessä maksetusta arvonlisäverosta. Koska tämä olisi seurauksena, jos muu kuin taloudellinen toiminta sisällytettäisiin kuudennen arvonlisäverodirektiivin 19 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuun murtoluvun nimittäjään, ehdotan, ettei yhteisöjen tuomioistuin tulkitse direktiiviä tällä tavalla.