Väliaikainen versio
UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kolmas jaosto)
1 päivänä lokakuuta 2026 (*)
Ennakkoratkaisupyyntö – Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue – Turvapaikkapolitiikka – Direktiivi 2001/55/EY – Vähimmäisvaatimukset tilapäisen suojelun antamiseksi siirtymään joutuneiden henkilöiden joukoittaisen maahantulon tilanteissa, ja toimenpiteet näiden henkilöiden vastaanottamisen ja vastaanottamisesta jäsenvaltioille aiheutuvien rasitusten tasapuolisen jakautumisen edistämiseksi – 17 artiklan 2 kohta – Direktiivi 2013/32/EU – Kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevat yhteiset menettelyt – Kansainvälisen suojelun myöntäminen henkilölle, joka saa direktiiviin 2001/55 perustuvaa tilapäistä suojelua – 31 artikla – Kansallinen hallintokäytäntö, jonka mukaan sen määräajan kuluminen, joka on säädetty päätöksen tekemiselle kansainvälistä suojelua koskevasta hakemuksesta, lykkääntyy tilapäisen suojelun ajaksi
Asiassa C‑249/25 [Jilin](i),
jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Raad van State (ylin hallintotuomioistuin, Alankomaat) on esittänyt 2.4.2025 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 2.4.2025, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa
Minister van Asiel en Migratie
vastaan
UB,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (kolmas jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja C. Lycourgos sekä tuomarit O. Spineanu-Matei, S. Rodin (esittelevä tuomari), N. Piçarra ja N. Fenger,
julkisasiamies: M. Campos Sánchez-Bordona,
kirjaaja: A. Calot Escobar,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,
ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet
– UB, edustajanaan F. Zeven, advocaat,
– Alankomaiden hallitus, asiamiehinään M. H. S. Gijzen ja J. Langer,
– Belgian hallitus, asiamiehinään L. Jans ja M. Van Regemorter,
– Saksan hallitus, asiamiehinään J. Möller ja R. Kanitz,
– Puolan hallitus, asiamiehinään B. Majczyna ja D. Lutostańska,
– Euroopan komissio, asiamiehinään F. Blanc, M. Debieuvre ja L. Haasbeek,
kuultuaan julkisasiamiehen 16.4.2026 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Ennakkoratkaisupyyntö koskee vähimmäisvaatimuksista tilapäisen suojelun antamiseksi siirtymään joutuneiden henkilöiden joukottaisen maahantulon tilanteissa, ja toimenpiteistä näiden henkilöiden vastaanottamisen ja vastaanottamisesta jäsenvaltioille aiheutuvien rasitusten tasapuolisen jakautumisen edistämiseksi 20.7.2001 annetun neuvoston direktiivin 2001/55/EY (EYVL 2001, L 212, s. 12) 17 artiklan 2 kohdan ja kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä 26.6.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/32/EU (EUVL 2013, L 180, s. 60) 31 artiklan tulkintaa.
2 Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa ovat vastakkain Minister van Asiel en Migratie (turvapaikka- ja muuttoliikeministeri, Alankomaat; jäljempänä ministeri) ja UB ja jossa on kyse ministerillä olevasta mahdollisuudesta lykätä UB:n tekemän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelyä niin kauan kuin UB saa direktiiviin 2001/55 perustuvaa tilapäistä suojelua.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Unionin oikeus
Direktiivi 2001/55
3 Direktiivin 2001/55 johdanto-osan 18 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”Olisi määriteltävä jäsenvaltioiden kansainvälisten velvoitteiden ja perustamissopimuksen määräysten mukaisesti säännöt turvapaikkamenettelyn piiriin pääsemisestä tilapäisen suojelun yhteydessä siirtymään joutuneiden henkilöiden joukottaisen maahantulon tilanteissa.”
4 Direktiivin 1 artiklassa säädetään seuraavaa:
”Tämän direktiivin tavoitteena on vahvistaa vähimmäisvaatimukset tilapäisen suojelun antamiseksi siirtymään joutuneiden henkilöiden, jotka eivät voi palata kotimaahansa, joukottaisen, kolmansista maista tapahtuvan maahantulon tilanteissa, ja edistää näiden henkilöiden vastaanottamisen ja vastaanottamisesta jäsenvaltioille aiheutuvien rasitusten tasapuolista jakamista.”
5 Mainitun direktiivin 2 artiklan a, c ja d alakohdassa säädetään seuraavaa:
”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:
a) ’tilapäisellä suojelulla’ asianomaisten ja muiden suojelua hakevien henkilöiden etua palvelevaa poikkeusluonteista menettelyä välittömän ja tilapäisen suojelun antamiseksi siirtymään joutuneille henkilöille, jotka eivät voi palata kotimaahansa, kolmansista maista tapahtuvan tai tapahtuvaksi uhkaavan näiden henkilöiden joukottaisen maahantulon tilanteissa erityisesti, jos on myös vaara, että turvapaikkajärjestelmä ei kykene käsittelemään tätä maahantuloa ilman, että sen asianmukaiselle toiminnalle aiheutuu kielteisiä seurauksia;
– –
c) ’siirtymään joutuneilla henkilöillä’ kolmannen maan kansalaisia tai kansalaisuudettomia henkilöitä, joiden on täytynyt lähteä kotimaastaan tai kotiseudultaan tai jotka on evakuoitu – – ja jotka eivät voi palata sinne turvallisesti ja pysyvästi maassa vallitsevan tilanteen vuoksi, ja jotka voivat olla [pakolaisten oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen, joka allekirjoitettiin Genevessä 28.7.1951 (Yhdistyneiden kansakuntien sopimuskokoelma, nide 189, s. 150, nro 2545 (1954)) ja joka tuli voimaan 22.4.1954, sellaisena kuin se on täydennettynä New Yorkissa 31.1.1967 tehdyllä pakolaisten oikeusasemaa koskevalla pöytäkirjalla, joka tuli voimaan 4.10.1967 (jäljempänä Geneven yleissopimus)] 1 artiklan A kohdan tai muiden kansainvälistä suojelua koskevien kansainvälisten tai kansallisten säädösten soveltamisalaan kuuluvia henkilöitä, ja erityisesti:
i) henkilöitä, jotka ovat paenneet aseellisten selkkausten ja pysyväisluonteisen väkivallan alueilta;
ii) henkilöitä, jotka ovat suuressa vaarassa joutua tai ovat joutuneet järjestelmällisten tai laajojen ihmisoikeusloukkauksien uhreiksi;
d) ’joukottaisella maahantulolla’ tilannetta, jossa [Euroopan] yhteisön alueelle tulee suuri määrä kolmansista maista siirtymään joutuneita henkilöitä, jotka eivät voi palata kotimaahansa ja jotka ovat lähtöisin tietystä maasta tai tietyltä maantieteelliseltä alueelta, riippumatta siitä, tulevatko he yhteisön alueelle omasta aloitteestaan tai avustettuna, esimerkiksi evakuointiohjelman kautta.”
6 Kyseisen direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Tilapäisellä suojelulla ei vaikuteta Geneven yleissopimuksen mukaisesti tapahtuvaan pakolaisaseman tunnustamiseen.”
7 Direktiivin 2001/55 17 artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Tilapäistä suojelua saavien henkilöiden on voitava milloin tahansa jättää turvapaikkahakemus.
2. Jollei turvapaikkahakemusta ole käsitelty loppuun ennen tilapäisen suojelun päättymistä, käsittely on saatettava päätökseen tilapäisen suojelun päättymisen jälkeen.”
8 Kyseisen direktiivin 19 artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Jäsenvaltiot voivat säätää, että turvapaikkahakemusta käsiteltäessä henkilö ei voi olla yhtä aikaa sekä tilapäisen suojelun saajana että turvapaikanhakijan asemassa.
2. Kun turvapaikkahakemuksen käsittelyn lopuksi todetaan, ettei pakolaisasemaa tai mahdollisesti muunlaista suojelua myönnetä hakijalle, joka täyttää tilapäisen suojelun saamisen edellytykset tai joka saa tilapäistä suojelua, jäsenvaltioiden on huolehdittava, että hänellä on oikeus tai että hänellä edelleen on oikeus tilapäiseen suojeluun sen voimassaolon päättymiseen asti, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 28 artiklan soveltamista.”
Direktiivi 2011/95/EU
9 Vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle 13.12.2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/95/EU (EUVL 2011, L 337, s. 9) 1 artiklassa, jonka otsikkona on ”Tavoite”, säädetään seuraavaa:
”Tämän direktiivin tavoitteena on vahvistaa vaatimukset kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle.”
10 Kyseisen direktiivin 2 artiklan h ja i alakohdassa säädetään seuraavaa:
”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:
– –
h) ’kansainvälistä suojelua koskevalla hakemuksella’ kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön esittämää pyyntöä saada suojelua jostakin jäsenvaltiosta, kun hakijan voidaan katsoa tarkoittavan pakolaisasemaa tai toissijaista suojeluasemaa ja kun hakija ei nimenomaisesti pyydä tämän direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle jäävää muunlaista suojelua, jota voidaan pyytää erikseen;
i) ’hakijalla’ kolmannen maan kansalaista tai kansalaisuudetonta henkilöä, joka on tehnyt kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, josta ei vielä ole tehty lopullista päätöstä.”
Direktiivi 2013/32
11 Direktiivin 2013/32 1 artiklassa, jonka otsikko on ”Tarkoitus”, säädetään seuraavaa:
”Tämän direktiivin tarkoituksena on perustaa yhteiset menettelyt direktiivin [2011/95] mukaista kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista varten.”
12 Direktiivin 2013/32 2 artiklan, jonka otsikko on ”Määritelmät”, b alakohdassa säädetään seuraavaa:
”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:
– –
b) ’kansainvälistä suojelua koskevalla hakemuksella’ tai ’hakemuksella’ kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön esittämää pyyntöä saada suojelua jostakin jäsenvaltiosta, kun hakijan voidaan katsoa hakevan pakolaisasemaa tai toissijaista suojeluasemaa ja kun hakija ei nimenomaisesti pyydä direktiivin [2011/95] soveltamisalan ulkopuolelle jäävää muunlaista suojelua, jota voidaan pyytää erikseen.”
13 Direktiivin 2013/32 3 artiklan, jonka otsikko on ”Soveltamisala”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Tätä direktiiviä sovelletaan kaikkiin jäsenvaltioiden alueella, myös niiden rajoilla, aluevesillä tai kauttakulkualueilla tehtyihin kansainvälistä suojelua koskeviin hakemuksiin ja kansainvälisen suojelun poistamiseen.”
14 Direktiivin 31 artiklan, jonka otsikko on ”Tutkintamenettely”, 3–5 kohdassa säädetään seuraavaa:
”3. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tutkintamenettely saadaan päätökseen kuuden kuukauden kuluessa hakemuksen jättämisestä.
Kun hakemukseen sovelletaan [kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön johonkin jäsenvaltioon jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteiden ja ‑menettelyjen vahvistamisesta 26.6.2013 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston] asetuksessa (EU) N:o 604/2013 [(EUVL 2013, L 180, s. 31)] säädettyä menettelyä, kuuden kuukauden määräaika alkaa sillä hetkellä, kun sen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio määritetään kyseisen asetuksen mukaisesti, hakija on kyseisen jäsenvaltion alueella ja toimivaltainen viranomainen on ottanut hänet vastuulleen.
Jäsenvaltiot voivat jatkaa tässä kohdassa säädettyä kuuden kuukauden määräaikaa enintään yhdeksällä kuukaudella, jos
a) asiaan liittyy monimutkaisia tosiseikkoihin ja/tai oikeudellisiin seikkoihin liittyviä kysymyksiä;
b) suuria määriä kolmansien maiden kansalaisia tai kansalaisuudettomia henkilöitä hakee kansainvälistä suojelua samanaikaisesti, minkä vuoksi menettelyä on käytännössä erittäin vaikea saada päätökseen kuuden kuukauden määräajassa;
c) viivästys johtuu selvästi siitä, ettei hakija ole täyttänyt 13 artiklan mukaisia velvollisuuksiaan.
Jäsenvaltiot voivat asianmukaisesti perustelluissa olosuhteissa poikkeuksellisesti ylittää tässä kohdassa säädetyt määräajat enintään kolmella kuukaudella, kun se on tarpeen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen asianmukaisen ja perusteellisen tutkinnan varmistamiseksi.
4. Jäsenvaltiot voivat lykätä tutkintamenettelyn päättämistä, jos määrittävän viranomaisen ei kohtuudella voida olettaa tekevän päätöstään 3 kohdassa säädetyissä määräajoissa sen vuoksi, että alkuperämaassa vallitsee epävarma tilanne, jonka oletetaan olevan tilapäinen, sanotun kuitenkaan rajoittamatta direktiivin [2011/95] 13 ja 18 artiklan soveltamista. Tällaisessa tapauksessa jäsenvaltioiden on
a) tarkasteltava kyseisen alkuperämaan tilannetta uudelleen vähintään kuuden kuukauden välein;
b) ilmoitettava asianomaisille hakijoille lykkäyksen syyt kohtuullisessa ajassa;
c) ilmoitettava [Euroopan] komissiolle kohtuullisessa ajassa menettelyjen lykkäämisestä kyseisen alkuperämaan osalta.
5. Jäsenvaltioiden on joka tapauksessa saatettava tutkintamenettely päätökseen 21 kuukauden enimmäismääräajan kuluessa hakemuksen jättämisestä.”
Alankomaiden oikeus
Yleinen hallinto-oikeuslaki
15 Yleisen hallinto-oikeuslain (Algemene wet bestuursrecht), joka annettiin 4.6.1992 (Stb. 1992, nro 315), 6:12 §:ssä säädetään seuraavaa:
”1. Jos kanne kohdistetaan siihen, että päätöstä ei ole tehty määräajassa – –, [tällaisen kanteen nostamisessa] ei ole noudatettava mitään määräaikaa.
2. Kannekirjelmä voidaan jättää heti, kun
a. hallintoelin on jättänyt tekemättä päätöksen hyvissä ajoin – – ja kun
b. kaksi viikkoa on kulunut siitä päivästä, jona asianomainen on ilmoittanut hallintoelimelle kirjallisesti, ettei tämä ole tehnyt päätöstä.
– –”
16 Yleisen hallinto-oikeuslain 8:55d §:ssä säädetään seuraavaa:
”1. Jos kanne on perusteltu eikä mitään päätöstä ole vielä annettu tiedoksi, hallintotuomioistuin määrää hallintoelimen antamaan päätöksen tiedoksi kahden viikon kuluessa hallintotuomioistuimen tuomion antamispäivästä.
2. Hallintotuomioistuin liittää tuomioonsa erityisen uhkasakon kultakin päivältä, jona hallintoelin ei ole noudattanut kyseistä tuomiota. – –
3. Erityistapauksissa tai tilanteessa, jossa on noudatettava muita lainsäännöksiä, hallintotuomioistuin voi määrätä muusta määräajasta tai muusta toimenpiteestä.”
Vuoden 2000 ulkomaalaislaki
17 Vuoden 2000 ulkomaalaislain (Vreemdelingenwet 2000), joka annettiin 23.11.2000 (Stb. 2000, nro 495), 42 §:ssä säädetään seuraavaa:
”1. – – Määräaikaisen oleskeluluvan myöntämistä koskevasta hakemuksesta tehdään päätös kuuden kuukauden kuluessa hakemuksen vastaanotosta.
– –
4. Edellä 1 momentissa tarkoitettua määräaikaa voidaan jatkaa enintään yhdeksällä kuukaudella, jos
– –
5. Määräaikaa voidaan 4 momentissa tarkoitetun jatkamisen jälkeen jatkaa vielä enintään kolmella kuukaudella, jos se on hakemuksen asianmukaisen ja kattavan käsittelyn vuoksi tarpeen. – –”
18 Kyseisen lain 43 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:
”Ministerin päätöksellä voidaan tiettyjen – – määräaikaisen oleskeluluvan myöntämistä hakeneiden ulkomaalaisten kategorioiden osalta jatkaa edellä 42 §:n 1 momentissa tarkoitettua määräaikaa enintään 21 kuukaudella, jos alkuperämaan tilanteesta on lyhyellä aikavälillä odotettavissa epävarmuutta eikä tästä syystä voida perustellusti päättää, voidaanko kyseinen hakemus hyväksyä – –”
19 Kyseisen lain 43a §:ssä säädetään seuraavaa:
”Poiketen siitä, mitä 42 §:n 1 momentissa säädetään – –, 28 §:ssä tarkoitetun määräaikaisen oleskeluluvan myöntämistä koskevasta hakemuksesta tehdään tilapäistä suojelua saavien ulkomaalaisten osalta päätös aikavälillä, joka alkaa kyseisen hakemuksen vastaanottamisesta ja päättyy kuuden kuukauden kuluttua tilapäisen suojelun päättymisestä. – –”
Vuoden 2000 ulkomaalaisasetus
20 Vuoden 2000 ulkomaalaisasetuksen (Vreemdelingenbesluit 2000), joka annettiin 23.11.2000 (Stb. 2000, 497), 3.1a §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:
”1. Turvapaikkamenettelyssä myönnettävää määräaikaista oleskelulupaa koskevan hakemuksen tekemisestä seuraa, että maastapoistamista lykätään niin kauan kuin [direktiivin 2001/55] 5 artiklan 3 kohdassa tarkoitettu päätös on voimassa, jos ulkomaalainen
a. kuuluu [direktiivin 2001/55] 5 artiklan 3 kohdassa tarkoitetussa Euroopan unionin neuvoston päätöksessä määriteltyyn erityiseen ulkomaalaisten ryhmään
b. on a kohdassa tarkoitetun ulkomaalaisen aviopuoliso tai avopuoliso, jonka kanssa kyseinen ulkomaalainen on pysyvässä suhteessa ja joka edellä tämän pykälän johdanto-osassa tarkoitettuun päätökseen johtaneiden tapahtumien aikaan asui yhdessä kyseisen ulkomaalaisen kanssa
c. on a tai b kohdassa tarkoitetun ulkomaalaisen alaikäinen ja naimaton lapsi, olipa tämä lapsi adoptoitu tai ei
d. on a kohdassa tarkoitetun ulkomaalaisen muu lähiomainen, joka edellä tämän pykälän johdantokappaleessa tarkoitettuun päätökseen johtaneiden tapahtumien aikaan oli kokonaan tai suurelta osin kyseisen ulkomaalaisen huollettavana ja asui kyseisessä perheyksikössä, josta lähteminen loisi vaikean tilanteen; tai
e. kuuluu ministerin asetuksella nimettävään sellaisten ulkomaalaisten ryhmään, jotka ovat peräisin samasta maasta tai samalta alueelta kuin a kohdassa tarkoitettu ulkomaalainen, jotka ovat joutuneet siirtymään samoista syistä ja jotka eivät jo saa suojelua toisessa [EUT-]sopimuksen tai Euroopan talousalueesta [2.5.1992] tehdyn sopimuksen [(EYVL 1994, L 1, s. 3)] sopimuspuolena olevassa valtiossa.
– –”
Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset
21 UB, joka on uiguuritaustainen Kiinan kansalainen, saapui 7.3.2022 Alankomaihin aviopuolisonsa, joka on Ukrainan kansalainen, ja heidän lapsensa kanssa. Hän jätti 13.4.2022 turvapaikkahakemuksen Ter Apelin (Alankomaat) turvapaikanhakijoiden päävastaanottopaikan rekisteröintikeskukseen.
22 Turvapaikkahakemuksen käsittelyn aloitettuaan toimivaltainen viranomainen totesi tämän käsittelyn yhteydessä, että UB:llä oli oikeus tilapäiseen suojeluun sellaisena Ukrainan kansalaisen perheenjäsenenä, joka oli asunut ukrainalaisen vaimonsa ja heidän lapsensa kanssa Ukrainassa ennen 24.2.2022. Näin ollen ministeri ilmoitti UB:lle samana päivänä, jona tätä kuultiin mainitusta turvapaikkahakemuksesta, ettei tämän hakemuksen käsittelyä ollut syytä jatkaa, koska hän täytti tilapäisen suojelun saamisen edellytykset. Ministerin mukaan kyseisen turvapaikkahakemuksen käsittelyä voitaisiin jatkaa tilapäisen suojelun päätyttyä.
23 UB väitti 16.1.2024 päivätyssä kirjeessä, ettei ministeri ollut ratkaissut hänen turvapaikkahakemustaan direktiivissä 2013/32 säädetyssä määräajassa. Koska päätös oli kaksi viikkoa kyseisen kirjeen lähettämisestä edelleen tekemättä, UB nosti laiminlyöntikanteen rechtbank Den Haag, zittingsplaats Arnhemissa (Haagin alioikeus, Arnhemin istuntopaikka, Alankomaat).
24 Rechtbank Den Haag, zittingsplaats Arnhem katsoi, että direktiivissä 2013/32 tarkoitettu 21 kuukauden enimmäismääräaika saattaa turvapaikkahakemuksen tutkintamenettely loppuun alkoi kaikissa tapauksissa kulua kyseisen turvapaikkahakemuksen jättämisestä. Koska UB:n turvapaikkahakemus oli nyt käsiteltävässä asiassa jätetty 13.4.2022, kyseinen tuomioistuin katsoi, että ministerin olisi pitänyt ratkaista hakemus viimeistään tammikuussa 2024. Koska ministeri ei ollut tehnyt päätöstä ajoissa, kyseinen tuomioistuin määräsi ministerin ratkaisemaan turvapaikkahakemuksen kahdeksan viikon kuluessa kyseisen tuomioistuimen antamasta tuomiosta ja maksamaan kultakin viivästyspäivältä 100 euron suuruisen uhkasakon, jonka määrä oli enintään 7 500 euroa.
25 Ministeri valitti rechtbank Den Haag, zittingsplaats Arnhemin tuomiosta Raad van Stateen (ylin hallintotuomioistuin, Alankomaat), joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin.
26 Ministeri väittää valituksessaan, ettei direktiivin 2013/32 niiden säännösten sanamuodosta, joissa säädetään turvapaikkahakemuksen ratkaisemisen määräajoista, eikä ”tämän direktiivin taustalla olevasta ajatuksesta” ilmene, että näitä määräaikoja sovellettaisiin myös direktiivissä 2001/55 säännellyissä poikkeuksellisissa tilanteissa.
27 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin selittää, että direktiivi 2001/55 saatettiin osaksi Alankomaiden oikeutta 16.12.2004. Kyseisen tuomioistuimen mukaan tästä täytäntöönpanosta seuraa, että tilapäisen suojelun saaminen edellyttää turvapaikkahakemuksen jättämistä. Turvapaikkahakemuksen ratkaisemiselle asetetun määräajan kuluminen lykkääntyy tilapäisen suojelun keston ajaksi, joten turvapaikkahakemuksesta on tehtävä päätös vasta tilapäisen suojelun päätyttyä.
28 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että sen on käsiteltäväkseen saamansa asian ratkaisemiseksi selvitettävä, miten kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen ratkaisemiselle säädetty määräaika on määritettävä silloin, kun tällaisen hakemuksen jättänyt henkilö saa myös tilapäistä suojelua.
29 Tältä osin kyseinen tuomioistuin korostaa, että direktiivin 2001/55 17 artiklan 2 kohdan sanamuodon mukaisesta tulkinnasta ilmenee, että kyseisen säännöksen ”sanamuoto on avoin”. Sen mielestä on niin, että vaikka asianomaisen jäsenvaltion tehtävänä on saattaa turvapaikkahakemuksen käsittely päätökseen joko tilapäisen suojelun aikana tai tämän suojelun päätyttyä, kyseisessä säännöksessä ei täsmennetä sitä, milloin turvapaikkahakemuksen käsittely on tosiasiallisesti aloitettava, eikä sitä, kuinka kauan tämä käsittely saa kestää.
30 Kyseinen tuomioistuin katsoo laajemmin, että direktiivin 2001/55 ja direktiivin 2013/32 asian kannalta merkityksellisten säännösten sanamuoto ei tarjoa ratkaisevaa vastausta nyt käsiteltävässä asiassa esiintyvään oikeuskysymykseen.
31 Tutkiessaan direktiivin 2001/55 asiayhteyttä kyseinen tuomioistuin toteaa, että tällä direktiivillä unionin lainsäätäjä on tunnustanut tarpeen voida tarjota siirtymään joutuneille henkilöille ”välitöntä ja tilapäistä suojelua” jäsenvaltioissa erityisesti silloin, kun on myös olemassa vaara siitä, että jäsenvaltioiden turvapaikkajärjestelmä ei kykene asianmukaisesti hallinnoimaan kansainvälisen suojelun hakijoiden joukoittaista maahantuloa. Direktiivissä 2001/55, direktiivissä 2013/32 tai pakolaisaseman myöntämistä tai poistamista koskevissa menettelyissä jäsenvaltioissa sovellettavista vähimmäisvaatimuksista 1.12.2005 annetussa neuvoston direktiivissä 2005/85/EY (EUVL 2005, L 326, s. 13) ei kuitenkaan säädetä poikkeussäännöksistä direktiivin 2001/55 soveltamisalaan kuuluvien tilanteiden osalta.
32 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo laajemmin, ettei se voi direktiivien 2001/55 ja 2013/32 eikä unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön kokonaistarkastelun perusteella päätellä varmasti, että tilapäisen suojelun aikana olisi mahdollista olla ratkaisematta tilapäisen suojelun saajan jättämää turvapaikkahakemusta.
33 Tässä tilanteessa Raad van State on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Onko [direktiivin 2001/55] 17 artiklan 2 kohtaa tulkittava siten, että kyseisessä säännöksessä sallitaan jäsenvaltioiden lykätä tilapäistä suojelua saavan henkilön jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelyä tilapäisen suojelun ajaksi?
2) Onko [direktiivin 2013/32] 31 artiklassa säädettyjä päätöksen tekemistä koskevia määräaikoja tulkittava siten, että jos – – tilapäisen suojelun saaja on jättänyt kansainvälisestä suojelusta hakemuksen ennen tilapäisen suojelun saamista tai sen aikana, kyseiset määräajat alkavat kulua tai niiden kuluminen jatkuu vasta tilapäisen suojelun päätyttyä?”
Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu
34 Kahdella kysymyksellään, jotka on syytä käsitellä yhdessä, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee pääasiallisesti, onko direktiivin 2001/55 17 artiklan 2 kohtaa ja direktiivin 2013/32 31 artiklaa tulkittava siten, että ne ovat esteenä sille, että jäsenvaltion viranomaiset lykkäävät automaattisesti tilapäisen suojelun saajien kansainvälisestä suojelusta jättämien hakemusten käsittelyä tilapäisen suojelun ajaksi, jolloin kyseisten kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten ratkaisemisen määräaika alkaa kulua tai sen kuluminen jatkuu vasta tilapäisen suojelun päätyttyä.
35 Kuten direktiivin 2001/55 1 artiklasta ilmenee, tämän direktiivin tavoitteena on vahvistaa vähimmäisvaatimukset tilapäisen suojelun antamiseksi siirtymään joutuneiden henkilöiden, jotka eivät voi palata kotimaahansa, joukoittaisen, kolmansista maista tapahtuvan maahantulon tilanteissa, ja edistää näiden henkilöiden vastaanottamisen ja vastaanottamisesta jäsenvaltioille aiheutuvien rasitusten tasapuolista jakamista. Kuten kyseisen direktiivin 2 artiklan a alakohdasta ilmenee, tilapäisen suojelun toteuttamisella pyritään muun muassa välttämään, että järjestelmä, jolla on tarkoitus myöntää kansainvälistä suojelua, kuormittuu sen johdosta, että pyyntöjä pakolaisaseman saamiseksi esitetään samanaikaisesti suuria määriä, sekä näiden siirtymään joutuneiden henkilöiden että muiden kansainvälistä suojelua hakevien henkilöiden edun mukaisesti.
36 Tämä tilapäistä ja välitöntä suojelua koskeva järjestely, joka ilmaisee jäsenvaltioiden yhteisvastuun ja oikeudenmukaisen vastuunjaon periaatetta SEUT 80 artiklassa tarkoitetun turvapaikkapolitiikan toteuttamisessa, on kuitenkin – kuten kyseisen direktiivin johdanto-osan 2 ja 13 perustelukappaleessa ja 2 artiklan a alakohdassa korostetaan – luonteeltaan poikkeuksellinen, ja sitä on sovellettava vain siirtymään joutuneiden henkilöiden joukoittaisen maahantulon tilanteissa. Tällä järjestelyllä annetaan lisäksi niille, joihin sitä sovelletaan, rajallisempia oikeuksia kuin oikeudet, jotka perustuvat direktiivissä 2011/95 tarkoitetun kansainvälisen suojelun myöntämiseen (tuomio 19.12.2024, Kaduna, C‑244/24 ja C‑290/24, EU:C:2024:1038, 82 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
37 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeussäännön tulkinnassa on otettava huomioon paitsi sen sanamuoto myös tarvittaessa sen asiayhteys ja sillä säännöstöllä tavoitellut päämäärät, jonka osa kyseinen oikeussääntö on. Unionin oikeussäännön syntyhistoriasta voi myös ilmetä sen tulkinnan kannalta merkityksellisiä seikkoja (ks. tuomio 17.11.1983, Merck, 292/82, EU:C:1983:335, 12 kohta; tuomio 3.10.2013, Inuit Tapiriit Kanatami ym. v. parlamentti ja neuvosto, C‑583/11 P, EU:C:2013:625, 50 kohta ja tuomio 26.3.2026, Gonrieh, C‑819/25 PPU, EU:C:2026:252, 47 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
38 Ensinnäkin direktiivin 2001/55 17 artiklan 2 kohdan sanamuodosta ilmenee, että tässä säännöksessä ainoastaan vahvistetaan sääntö kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten käsittelystä tilapäisen suojelun päätyttyä, mutta siinä ei täsmennetä sääntöjä kyseisten hakemusten käsittelystä tilapäisen suojelun aikana eikä varsinkaan sitä, voivatko jäsenvaltiot olla käsittelemättä kyseisiä hakemuksia tilapäisen suojelun aikana.
39 Toiseksi direktiivin 2001/55 17 artiklan 2 kohdan asiayhteydestä ja tämän 17 artiklan 2 kohdan syntyhistoriasta on ensinnäkin muistutettava, että direktiivin 2001/55 3 artiklan 1 kohdassa täsmennetään, että tilapäisellä suojelulla ei vaikuteta Geneven yleissopimuksen mukaisesti tapahtuvaan pakolaisaseman tunnustamiseen, ja direktiivin 17 artiklan 1 kohdassa puolestaan säädetään, että tilapäistä suojelua saavien henkilöiden on voitava ”milloin tahansa” jättää turvapaikkahakemus.
40 Lisäksi kyseisen direktiivin 19 artiklan 2 kohdasta ilmenee, että kun turvapaikkahakemuksen käsittelyn lopuksi todetaan, ettei pakolaisasemaa tai mahdollisesti muunlaista suojelua myönnetä hakijalle, joka täyttää tilapäisen suojelun saamisen edellytykset tai joka saa tilapäistä suojelua, hänellä on oikeus tai hänellä edelleen on oikeus tilapäiseen suojeluun sen voimassaolon päättymiseen asti.
41 Edellä mainituista direktiivin 2001/55 säännöksistä siis ilmenee, että unionin lainsäätäjän tarkoituksena ei ole ollut ottaa käyttöön järjestelmää, jossa kansainvälistä suojelua koskevien menettelyjen soveltaminen sivuutettaisiin tai sitä lykättäisiin automaattisesti, vaan se on päinvastoin säätänyt, että tällaisia menettelyjä voidaan toteuttaa tilapäisen suojelun soveltamisen aikana.
42 Toiseksi, kuten julkisasiamies on korostanut ratkaisuehdotuksensa 42–45 kohdassa, direktiivin 2001/55 esitöistä ilmenee, että koska mahdollisuudesta lykätä kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten käsittelyä tilapäisen suojelun ajaksi ei ollut päästy sopimukseen, jäsenvaltiot päättivät olla sisällyttämättä tätä mahdollisuutta kyseiseen direktiiviin, vaikka se sisältyi komission alkuperäiseen ehdotukseen.
43 Niinpä ei voida katsoa, että unionin lainsäätäjä olisi implisiittisesti säätänyt kyseisestä mahdollisuudesta direktiivin 2001/55 17 artiklan 2 kohdassa.
44 Edellä mainituista direktiivin 2001/55 säännöksistä ja sen 17 artiklan 2 kohdan syntyhistoriasta siis ilmenee, että unionin lainsäätäjän tarkoituksena ei ole ollut ottaa käyttöön järjestelmää, jossa kansainvälistä suojelua koskevien menettelyjen soveltaminen sivuutettaisiin tai voitaisiin sivuuttaa tai sitä lykättäisiin tai voitaisiin lykätä automaattisesti, vaan se on päinvastoin säätänyt, että tällaisia menettelyjä voidaan toteuttaa tilapäisen suojelun soveltamisen aikana.
45 Kolmanneksi on otettava huomioon myös yleiset direktiiveissä 2011/95 ja 2013/32 säädetyt säännöt kansainvälistä suojelua koskevista menettelyistä. Tältä osin on korostettava yhtäältä, että direktiivin 2011/95 1 artiklassa säädetään, että tämän direktiivin tavoitteena on vahvistaa vaatimukset kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle. Lisäksi kyseisen direktiivin 1 artiklasta ja 2 artiklan h ja i alakohdasta ilmenee yhdessä, että tällä direktiivillä säännellään kaikkia kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön esittämiä pyyntöjä saada suojelua jostakin jäsenvaltiosta, kun hakijan voidaan katsoa tarkoittavan pakolaisasemaa.
46 Toisaalta direktiivin 2013/32 1 artiklasta ja 3 artiklan 1 kohdasta ilmenee, että tätä direktiiviä, jonka tarkoituksena on perustaa yhteiset menettelyt direktiivin 2011/95 mukaista kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista varten, sovelletaan kaikkiin jäsenvaltioiden alueella, myös niiden rajoilla, aluevesillä tai kauttakulkualueilla tehtyihin kansainvälistä suojelua koskeviin hakemuksiin.
47 Näistä säännöksistä ilmenee, että unionin lainsäätäjä ei suinkaan ole jättänyt direktiivien 2011/95 ja 2013/32 soveltamisalan ulkopuolelle kansainvälisen suojelun hakijoita, jotka tätä suojelua koskevan hakemuksen jättämishetkellä jo saavat tilapäistä suojelua.
48 On siis katsottava, että koska direktiiveissä 2011/95 ja 2013/32 ei ole toisin täsmennetty, näissä direktiiveissä vahvistetut yleiset säännöt ovat tavallisesti sovellettavissa tällaisiin kansainvälisen suojelun hakijoihin. Erityisesti on niin, että direktiivin 2013/32 31 artiklassa tarkoitetuista määräajoista on katsottava, että niitä on lähtökohtaisesti noudatettava kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelyssä siitä riippumatta, saako tämän suojelun hakija jo tilapäistä suojelua.
49 Tätä päätelmää tukee se, että unionin lainsäätäjä on myöntänyt jäsenvaltioille tiettyä harkintavaltaa jatkaa kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten käsittelyn määräaikaa silloin, kun tällainen jatkaminen on perusteltua objektiivisista syistä.
50 Erityisesti direktiivin 2013/32 31 artiklan 3 kohdan kolmannen alakohdan b alakohdassa säädetään, että jäsenvaltiot voivat jatkaa kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelylle asetettua kuuden kuukauden määräaikaa enintään yhdeksällä kuukaudella, jos suuria määriä kolmansien maiden kansalaisia tai kansalaisuudettomia henkilöitä hakee kansainvälistä suojelua samanaikaisesti, jolloin menettelyä on käytännössä erittäin vaikea saada päätökseen kuuden kuukauden määräajassa.
51 Lisäksi direktiivin 2013/32 31 artiklan 3 kohdan neljännestä alakohdasta ilmenee, että jäsenvaltiot voivat asianmukaisesti perustelluissa olosuhteissa ylittää 31 artiklan 3 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetyn kuuden kuukauden määräajan ja 31 artiklan 3 kohdan kolmannen alakohdan b alakohdassa säädetyn yhdeksän kuukauden määräajan enintään kolmella kuukaudella, kun se on tarpeen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen asianmukaisen ja perusteellisen tutkinnan varmistamiseksi.
52 Lisäksi direktiivin 2013/32 31 artiklan 4 ja 5 kohdasta ilmenee, että jäsenvaltiot voivat lykätä kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkintamenettelyn päättämistä, jos määrittävän viranomaisen ei kohtuudella voida olettaa tekevän päätöstään mainitussa 31 artiklan 3 kohdassa säädetyissä määräajoissa sen vuoksi, että alkuperämaassa vallitsee epävarma tilanne, jonka oletetaan olevan tilapäinen, kunhan 21 kuukauden lopullinen määräaika ei ylity.
53 Tästä seuraa, että mainitussa 31 artiklassa sallitaan muun muassa se, että jäsenvaltiot ylittävät kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten käsittelylle tavanomaisesti säädetyn kuuden kuukauden määräajan tilanteissa, joille on ominaista niiden kansainvälistä suojelua koskeviin järjestelmiin kohdistuvan paineen lisääntyminen, kuten niissä tilanteissa, jotka voivat oikeuttaa direktiivissä 2001/55 säädetyn tilapäisen suojelun soveltamisen, joten kyseinen 31 artikla osoittaa, että unionin lainsäätäjä on ottanut asianmukaisesti huomioon hallinnolliset vaikeudet, jotka voivat aiheutua samanaikaisesti jätettyjen kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten määrän kasvusta.
54 Kolmanneksi ei voida katsoa, että kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten käsittelyn tai tällaisen hakemuksen käsittelyaikojen yleinen ja automaattinen lykkääminen tilapäisen suojelun ajaksi olisi tarpeen kyseisen direktiivin tavoitteiden saavuttamisen takaamiseksi.
55 On tosin niin, kuten tämän tuomion 35 kohdassa muistutettiin, että tilapäisen suojelun toteuttamisella pyritään välttämään, että järjestelmä, jolla on tarkoitus myöntää kansainvälistä suojelua, kuormittuu sen johdosta, että pyyntöjä pakolaisaseman saamiseksi esitetään samanaikaisesti suuria määriä, sekä näiden siirtymään joutuneiden henkilöiden että muiden kansainvälistä suojelua hakevien henkilöiden edun mukaisesti.
56 Kyseisessä direktiivissä huolehditaan kuitenkin myös siitä, että tilapäistä suojelua saavilla kolmansien maiden kansalaisilla ja kansalaisuudettomilla henkilöillä on edelleen todellinen mahdollisuus saada kansainvälistä suojelua heidän yksittäistapauksensa asianmukaisen tutkinnan päätyttyä, ja siinä taataan heille välittömästi rajatumpaa suojelua (tuomio 20.11.2025, Framholm, C‑195/25, EU:C:2025:904, 48 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
57 Tämä viimeksi mainittu tavoite puhuu kuitenkin sitä vastaan, että jäsenvaltioiden viranomaisille annettaisiin mahdollisuus lykätä yleisesti ja automaattisesti kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten käsittelyä tilapäisen suojelun ajaksi.
58 Myöskään se, että direktiivillä 2001/55 käyttöön otetun tilapäisen suojelun mekanismin täytäntöönpano koko Euroopan unionin osalta ei välttämättä merkitse sitä, että jäsenvaltioon kohdistuisi sellainen määrä hakemuksia kansainvälisestä suojelusta, joka ylittää sen suojelujärjestelmän kapasiteetin. Näin ollen tilapäisen suojelun saajan kansainvälisestä suojelusta jättämän hakemuksen käsittelyä ei voida lykätä pelkästään sillä perusteella, että tällainen käsittely voisi olla ristiriidassa tämän tuomion 55 kohdassa mainitun tavoitteen kanssa.
59 Lisäksi tilapäisen suojelun saajien kansainvälisestä suojelusta jättämien hakemusten käsittelyn mahdollinen yleinen ja automaattinen lykkääminen voisi tilapäisen suojelun päätyttyä johtaa siihen, että toimivaltaiset viranomaiset joutuvat käsittelemään samanaikaisesti suuren määrän hakemuksia kansainvälisestä suojelusta, joten kyseinen toimenpide ei tosiasiassa vaikuta sellaiselta, että sillä voitaisiin saavuttaa tavoite suojata kansallisia järjestelmiä kuormittumiselta, joka aiheutuisi siitä, että pyyntöjä pakolaisaseman saamiseksi esitetään samanaikaisesti suuria määriä.
60 Kokonaan ei kuitenkaan voida sulkea pois sitä, että poikkeuksellisesti se, että tilapäisen suojelun saajat jättävät lyhyessä ajassa huomattavan määrän hakemuksia kansainvälisestä suojelusta, tekee käytännössä jäsenvaltiolle objektiivisesti mahdottomaksi – kun sen tilapäisen suojelun järjestelmän kapasiteetti otetaan huomioon ja huolimatta kaikista toimenpiteistä, jotka ovat kohtuudella ajateltavissa kyseisen kaltaisesta joukoittaisesta maahantulosta selviytymiseksi – käsitellä kaikki kyseiset hakemukset noudattaen tiukasti direktiivin 2013/32 31 artiklassa mainittuja määräaikoja.
61 Vaikka tällaisen objektiivisen mahdottomuuden olemassaolo ei tämän tuomion 35–59 kohdassa esitetyistä syistä voi oikeuttaa tilapäisen suojelun saajien kansainvälisestä suojelusta jättämien hakemusten käsittelyn yleistä ja automaattista lykkäämistä, se voi sitä vastoin johtaa siihen, että asianomainen jäsenvaltio toteuttaa direktiivin 2001/55 tavoitteiden toteutumisen varmistamiseksi ja kaikkien kansainvälisen suojelun hakijoiden oikeuksien turvaamiseksi kyseisten kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten porrastetun käsittelyn kaltaisia toimenpiteitä, tarvittaessa määrittelemällä tätä varten prioriteetteja.
62 Tällaiset toimenpiteet voisivat siis tarvittaessa johtaa siihen, että jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset lykkäävät väliaikaisesti joidenkin tilapäisen suojelun saajien kansainvälisestä suojelusta jättämien hakemusten käsittelyä ilman, että olisi mahdollista taata systemaattisesti, että kukin näistä hakemuksista voidaan lopulta käsitellä noudattaen tiukasti direktiivin 2013/32 31 artiklassa säädettyjä määräaikoja.
63 Jos toimivaltaiset viranomaiset ovat toteuttaneet tällaisia toimenpiteitä, toimivaltaisten tuomioistuinten, joiden käsiteltäväksi on saatettu pääasiassa kyseessä olevan kaltainen muutoksenhaku, asiana on varmistua siitä, että kyseisten määräaikojen mahdollinen ylittyminen yhtäältä ei johdu päätöksestä lykätä yleisesti ja automaattisesti tilapäisen suojelun saajien kansainvälisestä suojelusta jättämien hakemusten käsittelyä ja toisaalta johtuu ainoastaan toimenpiteistä, jotka ovat tarpeen, jotta voidaan vastata siihen, että mainittujen määräaikojen noudattaminen on objektiivisesti mahdotonta, ja samalla välttää asianomaisen jäsenvaltion kansainvälistä suojelua koskevan järjestelmän kuormittuminen.
64 Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että direktiivin 2001/55 17 artiklan 2 kohtaa ja direktiivin 2013/32 31 artiklaa on tulkittava siten, että
– ne ovat esteenä sille, että jäsenvaltion viranomaiset lykkäävät automaattisesti tilapäisen suojelun saajien kansainvälisestä suojelusta jättämien hakemusten käsittelyä tilapäisen suojelun ajaksi, jolloin kyseisten kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten ratkaisemisen määräaika alkaa kulua tai sen kuluminen jatkuu vasta tilapäisen suojelun päätyttyä
– toimivaltaiset viranomaiset voivat poikkeustapauksissa lykätä väliaikaisesti joidenkin kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten käsittelyä, myös ylittämällä päätöksen tekemiselle asetetun määräajan, kunhan tällainen ylittäminen johtuu toimenpiteistä, jotka on toteutettu siihen vastaamiseksi, että kyseistä päätöksen tekemisen määräaikaa on objektiivisesti mahdotonta noudattaa tiukasti, ja jotka ovat tarpeen asianomaisen jäsenvaltion kansainvälistä suojelua koskevan järjestelmän kuormittumisen välttämiseksi.
Oikeudenkäyntikulut
65 Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kolmas jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
Vähimmäisvaatimuksista tilapäisen suojelun antamiseksi siirtymään joutuneiden henkilöiden joukottaisen maahantulon tilanteissa, ja toimenpiteistä näiden henkilöiden vastaanottamisen ja vastaanottamisesta jäsenvaltioille aiheutuvien rasitusten tasapuolisen jakautumisen edistämiseksi 20.7.2001 annetun neuvoston direktiivin 2001/55/EY 17 artiklan 2 kohtaa ja kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä 26.6.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/32/EU 31 artiklaa
on tulkittava siten, että
– ne ovat esteenä sille, että jäsenvaltion viranomaiset lykkäävät automaattisesti tilapäisen suojelun saajien kansainvälisestä suojelusta jättämien hakemusten käsittelyä tilapäisen suojelun ajaksi, jolloin kyseisten kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten ratkaisemisen määräaika alkaa kulua tai sen kuluminen jatkuu vasta tilapäisen suojelun päätyttyä
– toimivaltaiset viranomaiset voivat poikkeustapauksissa lykätä väliaikaisesti joidenkin kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten käsittelyä, myös ylittämällä päätöksen tekemiselle asetetun määräajan, kunhan tällainen ylittäminen johtuu toimenpiteistä, jotka on toteutettu siihen vastaamiseksi, että kyseistä päätöksen tekemisen määräaikaa on objektiivisesti mahdotonta noudattaa tiukasti, ja jotka ovat tarpeen asianomaisen jäsenvaltion kansainvälistä suojelua koskevan järjestelmän kuormittumisen välttämiseksi.
Allekirjoitukset
* Oikeudenkäyntikieli: hollanti.
i Tämän asian nimi on kuvitteellinen nimi. Se ei vastaa asian minkään asianosaisen todellista nimeä.