–

Wolfgang Schmidt, edustajanaan C. Beck, Rechtsanwalt,

–

Christiane Schmidt, edustajanaan M. Bartlmä, Rechtsanwalt,

–

Itävallan hallitus, asiamiehenään G. Eberhard,

–

Tšekin hallitus, asiamiehinään M. Smolek ja J. Vláčil,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään G. von Rintelen ja M. Wilderspin,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 12.12.2012 annetun neuvoston asetuksen (EU) N:o 1215/2012 (EUVL 2012, L 351, s. 1) 24 artiklan 1 alakohdan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa kantajana on Wolfgang Schmidt ja vastaajana Christiane Schmidt ja joka koskee Itävallassa sijaitsevan kiinteistön lahjasopimuksen pätemättömäksi julistamista.

3

Asetuksen N:o 1215/2012 johdanto-osan 15, 16 ja 34 perustelukappaleen sanamuoto on seuraava:

4

Asetuksen N:o 1215/2012 I luvun, jonka otsikko on ”Soveltamisala ja määritelmät”, 1 artiklan 1 kohdassa ja 2 kohdan a alakohdassa säädetään seuraavaa:

5

Kyseisen asetuksen II luvun 2 jakson otsikko on ”Erityinen toimivalta”. Jaksossa on 7 artikla, jossa säädetään seuraavaa:

6

Saman jakson 8 artiklassa säädetään seuraavaa:

7

Asetuksen N:o 1215/2012 II luvun 6 jaksoon, jonka otsikko on ”Yksinomainen toimivalta”, sisältyvässä 24 artiklassa säädetään seuraavaa:

8

Merkitykselliset kansallisen oikeuden säännökset ovat siviililaissa (Allgemeines Bürgerliches Gesetzbuch, jäljempänä ABGB) ja kiinteistörekisterilaissa (Allgemeines Grundbuchsgesetz, jäljempänä GBG).

9

ABGB:n 380 §:ssä säädetään seuraavaa:

10

ABGB:n 425 §:ssä säädetään seuraavaa:

11

ABGB:n 431 §:ssä säädetään seuraavaa:

12

ABGB:n 444 §:ssä säädetään seuraavaa:

13

GBG:n 8 §:ssä kiinteistörekisteriin tehtävät merkinnät erotellaan seuraavasti:

14

GBG:n 9 §:n mukaan kiinteistörekisteriin voidaan merkitä vain esineoikeudet ja rasitteet, takaisinosto-oikeus, etuosto-oikeus ja vuokraoikeus.

15

GBG:n 61 §:n, joka koskee kiinteistörekisteriin tehtäviä, riitoja koskevia merkintöjä, sanamuoto on seuraava:

16

Itävallassa asuva Wolfgang Schmidt omisti Wienissä (Itävalta) sijaitsevan kiinteistön. Hän lahjoitti kiinteistön 14.11.2013 Wienissä tehdyllä notaarin laatimalla asiakirjalla tyttärelleen Christiane Schmidtille, joka kirjattiin mainitusta päivästä lähtien kiinteistörekisteriin tämän kiinteistön omistajana. Christiane Schmidt asui lahjoitushetkellä Saksassa ja asuu edelleen siellä.

17

Asiakirja-aineistosta käy ilmi, että psykiatrisen asiantuntijalausunnon, jonka mukaan toukokuusta 2013 alkaen Wolfgang Schmidtillä oli ollut vakavia ongelmia, johdosta hänelle määrättiin 17.11.2014 tehdyllä päätöksellä edunvalvoja.

18

Wolfgang Schmidt, jota edusti edunvalvoja, nosti Landesgericht für Zivilrechtssachen Wienissä (Wienin siviilituomioistuin, Itävalta) 24.3.2015 kanteen 14.11.2013 tehdyn lahjasopimuksen pätemättömäksi julistamiseksi ja siten myös vastaajan omistusoikeutta koskevan merkinnän poistamiseksi kiinteistörekisteristä sillä perusteella, että tämä merkintä oli pätemätön. Kantajan vaatimuksesta rekisteristä poistamista koskevan kanteen kirjaaminen kiinteistörekisteriin hyväksyttiin GBG:n 61 §:n 1 momentin nojalla 25.3.2015 annetulla ratkaisulla.

19

Christiane Schmidt väitti, että ennakkoratkaisua pyytäneeltä tuomioistuimelta puuttui toimivalta käsitellä pääasia sillä perusteella, että asetuksen N:o 1215/2012 24 artiklan 1 alakohta ei voinut olla perusteena kyseisen tuomioistuimen toimivallalle, koska kanne ei koskenut tässä säännöksessä tarkoitettua esineoikeutta kiinteään omaisuuteen.

20

Landesgericht für Zivilrechtssachen Wien esittää epäilyjä asetuksen N:o 1215/2012 24 artiklan 1 alakohdan tulkinnasta viitaten yhtäältä unionin tuomioistuimen asiassa Gaillard 5.4.2001 antamaan määräykseen (C-518/99, EU:C:2001:209), jossa sääntöä, joka koskee yksinomaista toimivaltaa esineoikeutta kiinteään omaisuuteen koskevassa asiassa, ei sovellettu kiinteistöä koskevan kauppasopimuksen purkamista koskevaan kanteeseen, ja toisaalta asiassa Weber 3.4.2014 (C438/12, EU:C:2014:212) annettuun tuomioon, jonka mukaan kiinteistöä koskevan etuosto-oikeuden käytön pätemättömyyttä koskeva kanne kuului tähän yksinomaiseen toimivaltaan.

21

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin täsmentää, että rekisteristä poistamista koskevan kanteen hyväksyvään tuomioon, joka annetaan GBG:n 61 §:n 1 momentin nojalla, voidaan vedota sekä Christiane Schmidtiä vastaan että – kiinteistörekisteriin tehdyn riitaa koskevan merkinnän johdosta – kolmansia vastaan, jotka ovat menettelyn kuluessa saaneet esineoikeuden kyseiseen kiinteistöön.

22

Näissä olosuhteissa Landesgericht für Zivilrechtssachen Wien on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

23

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kysymyksellään, onko asetuksen N:o 1215/2012 24 artiklan 1 alakohtaa tulkittava siten, että kiinteistön lahjoittamisen pätemättömäksi julistamista lahjanantajan oikeustoimikelpoisuuden puuttumisen vuoksi ja lahjansaajan omistusoikeutta koskevan kiinteistörekisterimerkinnän poistamista koskeva kanne on kanne, ”joka koskee esineoikeutta kiinteään omaisuuteen” tässä säännöksessä tarkoitetulla tavalla.

24

Aluksi on todettava, että tällainen kanne kuuluu asetuksen N:o 1215/2012 aineelliseen soveltamisalaan.

25

On nimittäin niin, että vaikka tämän asetuksen 1 artiklan 2 kohdan a alakohdassa suljetaan sen soveltamisalan ulkopuolelle muun muassa luonnollisten henkilöiden oikeudellinen asema, oikeuskelpoisuus ja oikeustoimikelpoisuus, lahjanantajan oikeustoimikelpoisuuden määrittäminen ei nyt käsiteltävän kaltaisessa asiassa kuitenkaan ole – kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 27–31 kohdassa – lahjan oikeudellista pätevyyttä koskevan kanteen pääasiallinen kohde vaan ainoastaan esikysymys.

26

Asetuksen N:o 1215/2012 24 artiklan 1 alakohdan sanamuodosta käy ilmi, että asiassa, joka koskee esineoikeutta kiinteään omaisuuteen, yksinomainen toimivalta on sen jäsenvaltion tuomioistuimilla, jossa kiinteistö sijaitsee (forum rei sitae), eikä osapuolten kotipaikalla ole merkitystä. Koska tässä säännöksessä toistetaan pääosin asetuksen N:o 44/2001 22 artiklan 1 alakohdan sisältö, on todettava, että siltä osin kuin asetus N:o 1215/2012 korvaa asetuksen N:o 44/2001, unionin tuomioistuimen viimeksi mainitun asetuksen säännöksistä antama tulkinta pätee myös tämän asetuksen säännösten osalta, mikäli näiden molempien unionin oikeuden säädösten säännösten voidaan katsoa vastaavan toisiaan (ks. analogisesti tuomio 16.6.2016, Universal Music International Holding, C-12/15, EU:C:2016:449, 22 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

27

Unionin tuomioistuin on katsonut asetuksen N:o 44/2001 22 artiklan 1 alakohdasta, että ilmaisun ”[asia], joka koskee esineoikeutta kiinteään omaisuuteen”, merkitys on ratkaistava unionin oikeudessa itsenäisesti, jotta voidaan mahdollisimman hyvin taata se, että jäsenvaltioille ja niille, joita asia koskee, kyseisen asetuksen perusteella syntyvät oikeudet ja velvollisuudet ovat tasapuolisia ja yhdenmukaisia (tuomio 3.4.2014, Weber, C-438/12, EU:C:2014:212, 40 kohta ja tuomio 17.12.2015, Komu ym., C-605/14, EU:C:2015:833, 23 kohta).

28

Asetusta N:o 44/2001 koskevasta unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee myös, että koska tämän asetuksen 22 artiklan 1 alakohdan säännökset ovat poikkeus asetuksen yleisistä toimivaltasäännöistä ja erityisesti sen 2 artiklan 1 kohtaan sisältyvästä säännöstä, jonka mukaan kanne henkilöä vastaan, jonka kotipaikka on jäsenvaltiossa, nostetaan tuon jäsenvaltion tuomioistuimissa, jollei kyseisen asetuksen säännöksistä muuta johdu, niitä ei pidä tulkita laajemmin kuin niiden tavoitteen takia on välttämätöntä. Mainittujen säännösten vaikutuksesta nimittäin asianosaisilla ei ole heille muutoin kuuluvaa, oikeuspaikkaa koskevaa valinnanvapautta, ja joissakin tilanteissa niistä aiheutuu, että asia tulee vireille tuomioistuimessa, joka ei ole yhdenkään asianosaisen kotipaikan tuomioistuin (tuomio 17.12.2015, Komu ym., C-605/14, EU:C:2015:833, 24 kohta).

29

Siltä osin kuin kyse on edellä mainittujen säännösten tavoitteesta, tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden täytäntöönpanosta yksityisoikeuden alalla tehdystä yleissopimuksesta laaditusta selvityksestä (EYVL 1979, C 59, s. 1) ja asetuksen N:o 44/2001 22 artiklan 1 alakohtaa koskevasta vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että pääasiallinen syy siihen, että sen sopimusvaltion tuomioistuimilla, jossa kiinteä omaisuus sijaitsee, on yksinomainen toimivalta, on se, että kiinteän omaisuuden sijaintipaikan tuomioistuimella on läheisen sijainnin vuoksi parhaat edellytykset saada tietoonsa tosiseikat ja soveltaa yleensä sijaintipaikkavaltion perusteella määräytyviä oikeussääntöjä ja käytäntöjä (tuomio 17.12.2015, Komu ym., C-605/14, EU:C:2015:833, 25 kohta).

30

Lisäksi unionin tuomioistuin on täsmentänyt, että sopimusvaltion, jossa kiinteistö sijaitsee, tuomioistuinten yksinomainen toimivalta ei koske kaikkia esineoikeutta kiinteään omaisuuteen koskevia kanteita vaan ainoastaan kanteita, jotka kuuluvat kyseisen yleissopimuksen tai vastaavasti mainitun asetuksen soveltamisalaan ja joilla pyritään yhtäältä vahvistamaan kiinteän omaisuuden laajuus ja koostumus, omistus- ja hallintaoikeus taikka muut kiinteään omaisuuteen kohdistuvat esineoikeudet sekä toisaalta turvaamaan näiden oikeuksien haltijoille heidän oikeusasemansa perusteella syntyneet oikeudet (tuomio 17.12.2015, Komu ym., C-605/14, EU:C:2015:833, 26 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

31

On myös muistutettava siitä, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan esineoikeuden ja velvoiteoikeuden välinen ero on se, että ensimmäinen koskee esinettä ja sen oikeusvaikutukset ulottuvat jokaiseen, kun taas jälkimmäiseen voidaan vedota ainoastaan velallista vastaan (tuomio 17.12.2015, Komu ym., C-605/14, EU:C:2015:833, 27 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

32

Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisupyynnöstä käy ilmi, että Itävallan siviilioikeudessa lahjasopimuksen toteamisella pätemättömäksi lahjanantajan oikeustoimikelpoisuuden puuttumisen vuoksi on taannehtivia vaikutuksia, ja se johtaa lahjoitetun omaisuuden palauttamiseen. Kiinteistöjä koskevien sopimusten osalta tämä palauttaminen merkitsee sitä, että kiinteistörekisteristä poistetaan kaikki merkinnät, jotka koskevat siihen omistajaksi kirjatun henkilön omistusoikeutta.

33

Koska Wolfgang Schmidtin kanteessa vaaditaan yhtäältä lahjan pätemättömäksi julistamista hänen oikeustoimikelpoisuutensa puuttumisen vuoksi ja toisaalta hänen tyttärensä omistusoikeuden kirjaamisen poistamista kiinteistörekisteristä, tämän kanteen luonnetta on arvioitava kumpaankin vaatimukseen nähden.

34

Ensinnäkin kiinteistön lahjasopimuksen pätemättömäksi julistamista koskevasta vaatimuksesta on todettava, että ennakkoratkaisupyynnön mukaan tämä vaatimus perustuu siihen, että sopimuksen väitetään olevan pätemätön pääasian kantajan oikeustoimikelpoisuuden puuttumisen vuoksi. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sen jäsenvaltion, jossa kiinteistö sijaitsee, tuomioistuimen toimivaltaisuuteen ei kuitenkaan riitä, että kanne koskee esineoikeutta kiinteään omaisuuteen tai liittyy kiinteistöön. On päinvastoin tarpeen, että kanne perustuu esineoikeuteen eikä velvoiteoikeuteen (ks. vastaavasti määräys 5.4.2001, Gaillard, C-518/99, EU:C:2001:209, 16 kohta).

35

Tämä tulkinta saa tukea myös Tanskan kuningaskunnan, Irlannin sekä Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan liittymisestä tuomioistuimen toimivaltaa sekä tuomioiden täytäntöönpanoa yksityisoikeuden alalla koskevaan yleissopimukseen sekä sen tulkitsemista Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa koskevaan pöytäkirjaan tehtyä yleissopimusta koskevasta Schlosserin selvityksestä (EYVL 1979, C 59, s. 71, 170–172 kohta), jossa täsmennetään, että silloin, kun on kyse sekatyyppisistä kanteista, jotka perustuvat velvoiteoikeuteen ja joissa vaaditaan esineoikeuden saamista, voidaan esittää useita seikkoja sen käsityksen tueksi, että tällaiset kanteet ovat velvoiteoikeudellisia ja että sääntöä yksinomaisesta toimivallasta kiinteää omaisuutta koskevissa asioissa ei siis voida soveltaa (ks. analogisesti määräys 5.4.2001, Gaillard, C-518/99, EU:C:2001:209, 21 kohta).

36

Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 40 kohdassa, sillä, että sopimus, jonka pätemättömäksi julistamista on vaadittu, liittyy kiinteään omaisuuteen, ei ole sen pätevyyden arvioinnin kannalta mitään merkitystä, koska sillä, että sopimuksen aineellisena kohteena on kiinteä omaisuus, on tässä yhteydessä vain toissijainen merkitys (ks. analogisesti tuomio 18.5.2006, ČEZ, C343/04, EU:C:2006:330, 34 kohta).

37

Lisäksi on todettava, että tällainen tulkinta ei heikennä asianmukaisen oikeudenkäytön vaatimusta, joka – kuten tämän tuomion 29 kohdasta käy ilmi – on asetuksen N:o 1215/2012 24 artiklan 1 alakohdan perustana, koska käsitellessään vaatimusta lahjasopimuksen pätemättömäksi julistamisesta lahjanantajan oikeustoimikelpoisuuden puuttumisen vuoksi tuomioistuimen ei tarvitse tehdä yksinomaan kyseiseen kiinteistöön liittyviä tarkastuksia, joilla voitaisiin perustella tässä artiklassa säädetyn yksinomaista toimivaltaa koskevan säännöksen soveltamista.

38

Kuten julkisasiamies on kuitenkin todennut ratkaisuehdotuksensa 50 kohdassa ja kuten Tšekin hallitus on katsonut kirjallisissa huomautuksissaan, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin voi perustaa toimivallan kiinteää omaisuutta koskevan lahjasopimuksen pätemättömäksi julistamista koskevan asian käsittelemiseksi asetuksen N:o 1215/2012 7 artiklan 1 alakohdan a alakohtaan.

39

Tämän säännöksen mukaan sopimusta koskevat oikeusriidat voidaan nimittäin käsitellä sen paikkakunnan tuomioistuimessa, missä kanteen perusteena oleva velvoite eli velvoite, joka vastaa kantajan kanteen perusteena olevaa sopimuksesta johtuvaa oikeutta, on täytetty tai täytettävä (ks. vastaavasti tuomio 6.10.1976, De Bloos, 14/76, EU:C:1976:134, 10–14 kohta). Nyt pääasiassa nostettu kanne perustuu sellaisen sopimusvelvoitteen väitettyyn pätemättömyyteen, joka muodostuu kiinteän omaisuuden luovuttamisesta ja jonka – mikäli sopimus on pätevä – on tapahduttava ja joka on alun perin tapahtunut Itävallassa.

40

Toiseksi vaatimuksesta, joka koskee lahjansaajan omistusoikeuden poistamista kiinteistörekisteristä, on todettava, että vaatimus perustuu omaisuuden luovutuksen pätemättömyyteen ja näin ollen esineoikeuteen, johon pääasian kantaja vetoaa kyseessä olevan kiinteistön osalta.

41

Tällainen vaatimus, jonka tarkoituksena on esineoikeuteen perustuvien oikeuksien säilyttäminen, kuuluu sen jäsenvaltion, jossa kiinteistö sijaitsee, yksinomaiseen toimivaltaan asetuksen N:o 1215/2012 24 artiklan 1 alakohdan nojalla.

42

Tämän yksinomaisen toimivallan lisäksi, joka jäsenvaltion, jossa kiinteistö sijaitsee, tuomioistuimella on käsitellä vaatimus lahjansaajan omistusoikeuden poistamisesta kiinteistörekisteristä, tällä tuomioistuimella on myös – kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 51–58 kohdassa – asetuksen N:o 1215/2012 8 artiklan 4 alakohdan nojalla asiayhteyteen perustuva toimivalta käsitellä kiinteistöä koskevan lahjan pätemättömäksi julistamista koskeva vaatimus, koska nämä molemmat vaatimukset on kohdistettu samaan vastaajaan ja ne voidaan, kuten unionin tuomioistuimen käytettävissä olevasta asiakirja-aineistosta käy ilmi, yhdistää.

43

Kaiken edellä esitetyn perusteella on esitettyyn kysymykseen vastattava seuraavasti:

–

Asetuksen N:o 1215/2012 säännöksiä on tulkittava siten, että kanne kiinteistöä koskevan lahjasopimuksen pätemättömäksi julistamiseksi lahjanantajan oikeustoimikelpoisuuden puuttumisen vuoksi ei kuulu mainitun asetuksen 24 artiklan 1 alakohdassa säädettyyn sen jäsenvaltion, jossa kyseinen kiinteistö sijaitsee, yksinomaiseen toimivaltaan vaan saman asetuksen 7 artiklan 1 alakohdan a alakohdassa säädettyyn erityiseen toimivaltaan

–

Kanne lahjansaajan omistusoikeutta koskevien merkintöjen poistamiseksi kiinteistörekisteristä kuuluu saman asetuksen 24 artiklan 1 alakohdassa säädettyyn yksinomaiseen toimivaltaan.

44

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.