EUROOPAN KOMISSIO
Bryssel 8.7.2021
COM(2021) 377 final
2021/0188(NLE)
Ehdotus
NEUVOSTON ASETUS
Euroopan unionin ja Marokon kuningaskunnan välisessä kestävää kalastusta koskevassa kumppanuussopimuksessa ja sen täytäntöönpanopöytäkirjassa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien jakamisesta annetun neuvoston asetuksen (EU) 2019/440 muuttamisesta
PERUSTELUT
1.EHDOTUKSEN TAUSTA
•Ehdotuksen perustelut ja tavoitteet
Euroopan unionin ja Marokon kuningaskunnan välisessä kestävää kalastusta koskevassa kumppanuussopimuksessa vahvistetaan puitteet unionin alusten kalastustoiminnan oikeudelliselle, ympäristölliselle, taloudelliselle ja sosiaaliselle hallinnalle sopimuksen 1 artiklan h alakohdassa määritellyllä kalastusalueella. Sopimuksen täytäntöönpanopöytäkirjassa määrätään unionin alusten kalastusmahdollisuuksista kuudessa luokassa.
Neuvoston asetus (EU) 2019/440, jossa jaetaan EU:n jäsenvaltioiden välisen sopimuksen mukaiset kalastusmahdollisuudet, kattaa tällä hetkellä edelleen Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan. Tässä asetuksessa Yhdistyneellä kuningaskunnalla on kalastusmahdollisuuksia luokassa 6.
Yhdistynyt kuningaskunta erosi Euroopan unionista 31. tammikuuta 2020 Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 50 artiklan nojalla. Erosopimuksessa päätettiin 31. joulukuuta 2020 päättyneestä siirtymäkaudesta. Sen vuoksi unionin oikeutta ei ole sovellettu Yhdistyneeseen kuningaskuntaan 1. tammikuuta 2021 jälkeen.
Yhdistyneelle kuningaskunnalle myönnetyt kalastusmahdollisuudet olisi sen vuoksi poistettava asetuksesta (EU) 2019/440 ja jaettava uudelleen 1. tammikuuta 2021 alkaen. Tällä ehdotuksella muutetaan asetusta siten, että Yhdistyneen kuningaskunnan kalastusmahdollisuudet jaetaan uudelleen niiden jäsenvaltioiden kesken, joilla on kalastusmahdollisuuksia samassa luokassa, suhteessa jäsenvaltioille jaettuihin määriin. Tämä ei vaikuta uuden pöytäkirjan mukaisiin tuleviin määrärahoihin.
Komissio ehdottaa, että neuvosto hyväksyy liitteenä olevan ehdotuksen asetukseksi neuvoston asetuksen (EU) 2019/440 muuttamisesta.
•Yhdenmukaisuus muiden alaa koskevien politiikkojen säännösten kanssa
Tämä muutos ei vaikuta asetuksen johdonmukaisuuteen voimassa olevan kalastuslainsäädännön kanssa.
•Yhdenmukaisuus unionin muiden politiikkojen kanssa
Tämä muutos ei vaikuta asetuksen yhdenmukaisuuteen muun EU:n lainsäädännön kanssa.
2.OIKEUSPERUSTA, TOISSIJAISUUSPERIAATE JA SUHTEELLISUUSPERIAATE
•Oikeusperusta
Oikeusperusta on Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 43 artiklan 3 kohta, jonka mukaan neuvosto hyväksyy komission ehdotuksesta kalastusmahdollisuuksien jakamiseen liittyvät toimenpiteet.
Muutos koskee voimassa olevaa lainsäädäntöä ja noudattaa samoja oikeudellisia periaatteita kuin kyseinen asetus.
•Toissijaisuusperiaate (jaetun toimivallan osalta)
Politiikan ala kuuluu unionin yksinomaiseen toimivaltaan.
3.JÄLKIARVIOINTIEN, SIDOSRYHMIEN KUULEMISTEN JA VAIKUTUSTENARVIOINTIEN TULOKSET
•Jälkiarvioinnit/toimivuustarkastukset
Muutoksella ei muuteta sopimuksessa ja täytäntöönpanopöytäkirjassa vahvistettuja kalastustoiminnan edellytyksiä. Sen vuoksi jälkiarviointia, sidosryhmien kuulemista tai vaikutustenarviointia ei tarvita.
4.TALOUSARVIOVAIKUTUKSET
Asetusluonnoksella ei ole vaikutuksia unionin talousarvioon.
5.LISÄTIEDOT
Muutoksella ei muuteta sopimuksessa ja täytäntöönpanopöytäkirjassa vahvistettuja edellytyksiä.
2021/0188 (NLE)
Ehdotus
NEUVOSTON ASETUS
Euroopan unionin ja Marokon kuningaskunnan välisessä kestävää kalastusta koskevassa kumppanuussopimuksessa ja sen täytäntöönpanopöytäkirjassa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien jakamisesta annetun neuvoston asetuksen (EU) 2019/440 muuttamisesta
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka
ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 43 artiklan 3 kohdan,
ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen,
sekä katsoo seuraavaa:
(1)Neuvosto hyväksyi 4 päivänä maaliskuuta 2019 päätöksen (EU) 2019/441, joka koskee Euroopan unionin ja Marokon kuningaskunnan välisen kestävää kalastusta koskevan kumppanuussopimuksen, jäljempänä ’kalastussopimus’, sekä sopimukseen liitetyn täytäntöönpanopöytäkirjan, jäljempänä ’pöytäkirja’, tekemistä.
(2)Neuvosto hyväksyi 29 päivänä marraskuuta 2018 asetuksen (EU) 2019/440, joka koskee kalastussopimuksen mukaisten kalastusmahdollisuuksien jakamista, jäljempänä ’neuvoston asetus (EU) 2019/440’,
(3)Neuvoston asetuksen (EU) 2019/440 1 artiklassa jaetaan kalastusmahdollisuudet jäsenvaltioille, mukaan lukien Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta, muun muassa luokassa 6 – Teollinen pelaginen kalastus
(4)Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan eroamista Euroopan unionista ja Euroopan atomienergiayhteisöstä koskevan sopimuksen nojalla Yhdistynyt kuningaskunta ei ole enää unionin jäsenvaltio 1 päivän helmikuuta 2020 jälkeen, ja mainitussa sopimuksessa määrätty siirtymäkausi päättyi 31 päivänä joulukuuta 2020. Sen vuoksi Yhdistyneelle kuningaskunnalle jaetut kalastusmahdollisuudet olisi jaettava uudelleen jäsenvaltioille 1 päivästä tammikuuta 2021 alkaen.
(5)Tämän uudelleenjaon olisi oltava läpinäkyvä ja oikeassa suhteessa alkuperäiseen kiintiöön.
(6)Sen vuoksi neuvoston asetusta (EU) 2019/440 olisi muutettava.
(7)Koska tämä asetus vaikuttaa kalastustoimintaan vuonna 2021, sitä olisi sovellettava 1 päivästä tammikuuta 2021.
(8)Kun otetaan huomioon tämän asetuksen taannehtivaan soveltamiseen liittyvä kiireellisyys, sen olisi tultava voimaan seuraavana päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä,
ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:
1 artikla
Korvataan delegoidun asetuksen (EU) 2019/440 1 artiklan 1 kohta seuraavasti:
”1. Euroopan unionin ja Marokon kuningaskunnan välisen kestävää kalastusta koskevan kumppanuussopimuksen, jäljempänä ’kalastussopimus’, täytäntöönpanopöytäkirjan nojalla vahvistetut kalastusmahdollisuudet jaetaan jäsenvaltioiden kesken seuraavasti:
|
Kalastusluokka
|
Alustyyppi
|
Jäsenvaltio
|
Lisenssien määrä tai kiintiö
|
|
1/ Pohjoisen alueen perinteinen pienimuotoinen pelaginen kalastus
|
Nuotta-alukset < 150 bruttovetoisuutta (GT)
|
Espanja
|
22
|
|
2/ Pohjoisen alueen perinteinen pienimuotoinen kalastus
|
Pohjasiima-alukset < 40 GT
|
Espanja
|
25
|
|
|
|
Portugali
|
7
|
|
|
Pohjasiima-alukset ≥ 40 GT < 150 GT
|
Portugali
|
3
|
|
3/ Eteläisen alueen perinteinen pienimuotoinen kalastus
|
Siima ja vapa < 150 GT alusta kohti
Yhteensä ≤ 800 GT
|
Espanja
|
10
|
|
4/ Pohjakalastus
|
Pohjasiima-alukset ≤ 150 GT
|
Espanja
|
7
|
|
|
|
Portugali
|
4
|
|
|
Troolarit ≤ 750 GT
Yhteensä ≤ 3 000 GT
|
Espanja
|
5
|
|
|
|
Italia
|
0
|
|
5/ Tonnikalan kalastus
|
Vapa-alukset
|
Espanja
|
23
|
|
|
|
Ranska
|
4
|
|
6/ Teollinen pelaginen kalastus
|
85 000 tonnia (t) vuonna 2019
90 000 t vuonna 2020
100 000 tonnia vuodessa vuosina 2021 ja 2022
Alusten, joilla on lupa kalastaa, jakautuminen:
|
|
10 alusta ≥ 3 000 GT ja < 7 765 GT
|
|
|
4 alusta ≥ 150 ja < 3 000 GT
|
|
|
4 alusta < 150 GT
|
|
2019: 85 000 t
|
|
|
|
|
Saksa
|
6 871,2 t
|
|
|
|
Liettua
|
21 986,3 t
|
|
|
|
Latvia
|
12 367,5 t
|
|
|
|
Alankomaat
|
26 102,4 t
|
|
|
|
Irlanti
|
3 099,3 t
|
|
|
|
Puola
|
4 807,8 t
|
|
|
|
Yhdistynyt kuningaskunta
|
4 807,8 t
|
|
|
|
Espanja
|
496,2 t
|
|
|
|
Portugali
|
1 652,2 t
|
|
|
|
Ranska
|
2 809,3 t
|
|
|
|
2020: 90 000 t
|
|
|
|
|
Saksa
|
7 275,4 t
|
|
|
|
Liettua
|
23 279,6 t
|
|
|
|
Latvia
|
13 095,0 t
|
|
|
|
Alankomaat
|
27 637,9 t
|
|
|
|
Irlanti
|
3 281,6 t
|
|
|
|
Puola
|
5 090,6 t
|
|
|
|
Yhdistynyt kuningaskunta
|
5 090, 6 t
|
|
|
|
Espanja
|
525,4 t
|
|
|
|
Portugali
|
1 749,4 t
|
|
|
|
Ranska
|
2 974,5 t
|
|
|
|
2021 ja 2022:
100 000 t kumpanakin vuonna
|
|
|
|
|
Saksa
|
8 568,4 t
|
|
|
|
Liettua
|
27 417 t
|
|
|
|
Latvia
|
15 422,3 t
|
|
|
|
Alankomaat
|
32 549,8 t
|
|
|
|
Irlanti
|
3 864,9 t
|
|
|
|
Puola
|
5 995,4 t
|
|
|
|
Espanja
|
618,8 t
|
|
|
|
Portugali
|
2 060,3 t
|
|
|
|
Ranska
|
3 503,1 t
|
2 artikla
Tämä asetus tulee voimaan sitä päivää seuraavana päivänä, jona se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä.
Tätä asetusta sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2021.
Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.
Tehty Brysselissä
Neuvoston puolesta
Puheenjohtaja