<TI><P>Lyijy-, kadmium- ja torjunta-ainejäämät</P></TI>42.Vereinin esittämät muut väitteet koskevat d'arbo-hillossa olevia lyijy-, kadmium- ja torjunta-ainejäämien jälkiä.43.Kuten komissio perustellusti korosti, edellä mainitut jäämät eivät ole direktiivin 79/112/ETY 6 artiklan 4 kohdassa tarkoitettuja elintarvikkeen ainesosia. Ne eivät myöskään sisälly kyseisen direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa lueteltujen pakollisten tietojen luetteloon. Direktiivissä 79/112/ETY ei siis ole säädetty, että nämä tiedot olisi mainittava kyseisen hillon pakkauksessa.44.On kuitenkin tutkittava, onko maininnan luonnonpuhdas käyttö edellä mainittujen jäämäpitoisuuksien vuoksi omiaan johtamaan ostajaa harhaan direktiivin 79/112/ETY 2 artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohdassa tarkoitettujen elintarvikkeen ominaispiirteiden osalta.Ks. vastaavasti em. asia Van der Laan, tuomion 39 ja 40 kohta.
45.D'arbo-hillon merkinnöissä on joitakin tietoja tuotteen valmistusmenetelmästä. Pakkausmerkinnöissä täsmennetään, että hillo on valmistettu Darbon perheessä vuodesta 1879 tekijältä toiselle siirtyneen tirolilaisen reseptin mukaisesti. Reseptin mukaan hillot keitetään ja niitä hämmennetään varovaisesti, jotta arvokkaat vitamiinit ja luonnollinen hedelmäaromi säilyvät. Lisäksi pakkauksessa mainitaan, että hillo on valmistettu puutarhamansikoista.46.Nämä tiedot huomioon ottaen maininta luonnonpuhdas ei ole omiaan johtamaan ostajaa harhaan kyseisen elintarvikkeen ainesosina käytettyjen marjojen tuotantotavan osalta. Kyseinen maininta ei mielestäni synnytä varsinkaan sellaista käsitystä, että kyseinen hillo olisi luonnonmukaisesti valmistettu tuote.47.Kaupankäynnissähän luonnonmukaisesti viljellyt tuotteet esitetään yleensä kuluttajalle merkinnällä luomu tai luonnonmukainen varustettuina.Ks. maataloustuotteiden luonnonmukaisesta tuotantotavasta ja siihen viittaavista merkinnöistä maataloustuotteissa ja elintarvikkeissa 24 päivänä kesäkuuta 1991 annettu neuvoston asetus (ETY) N:o 2092/91 (EYVL L 198, s. 1).
Tuotteissa voi olla myös merkintöjä, jotka tavalla tai toisella viittaavat luonnonmukaisiin tuotantotapoihin.Ks. asetuksen N:o 2092/91 kolmas perustelukappale ja 1 artiklan 1 kohta.
Kuten edellä havaittiin, d'arbo-hillon merkinnöissä ei ole tämänluonteisia mainintoja.48.Kysymys onkin siitä, onko tavanomaisessa määrin valistunut, kohtuullisen tarkkaavainen ja harkitseva keskivertokuluttaja varautunut siihen, että luonnonpuhtaassa hillossa on lyijyn, kadmiumin ja torjunta-aineiden jäämien jälkiä.49.Komissio pyysi kirjallisissa huomautuksissaan,Ranskankielisen käännöksen s. 9—11.
että yhteisöjen tuomioistuin käyttäisi täsmällistä arviointiperustetta ratkaistessaan tätä kysymystä. Se totesi, että monissa yhteisön oikeuden säädöksissä vahvistetaan elintarvikkeissa sallitut lyijyn, kadmiumin ja torjunta-aineiden jäämien enimmäispitoisuudet. Siksi se ehdottaa, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen ilmoittamia arvoja verrataan yhteisön tasolla vahvistettuihin enimmäispitoisuuksiin. Komissio katsoo, että maininta luonnonpuhdas olisi omiaan johtamaan ostajaa harhaan vain siinä tapauksessa, että kyseisestä hillosta mitatut pitoisuudet ylittäisivät selvästi yhteisön sallitut enimmäisarvot.50.Suomen hallitusKs. mm. kirjallisten huomautusten 13 kohta.
ei sen sijaan pidä tätä arviointiperustetta merkityksellisenä. Se korostaa, että kaikki elintarvikkeet, jotka vastaavat yhteisön oikeudessa vahvistettuja puhtausvaatimuksia, on ilman muuta luokiteltava puhtaiksi. Jos käy ilmi, että kyseinen hillo täyttää nämä vaatimukset, mainintaa luonnonpuhdas on pidettävä direktiivin 79/112/ETY 2 artiklan 1 kohdan a alakohdan iii alakohdan vastaisena. Siinä tapauksessa maininta nimittäin tarkoittaisi Suomen hallituksen mielestä sitä, että elintarvikkeella esitetään olevan erityisiä ominaisuuksia, kun tosiasiassa kaikilla samanlaisilla elintarvikkeilla on sellaisia ominaisuuksia.51.Tässä tapauksessa katson, että maininta luonnonpuhdas voisi olla omiaan johtamaan kuluttajaa harhaan elintarvikkeen ominaispiirteistä kahdessa tilanteessa.Ensinnäkin maininta luonnonpuhdas olisi omiaan johtamaan ostajaa harhaan, jos kyseisessä hillossa olisi jälkiä lyijyn, kadmiumin ja torjunta-aineiden jäämistä. Talloinhan elintarvike sisältäisi myrkkyjä tai epäpuhtauksia, mitkä kiistatta estäisivät maininnan luonnonpuhdas käytön.
Toiseksi vaikka katsottaisiin, että kyseisessä hillossa voi kohtuudella olla jälkiä lyijyn, kadmiumin ja torjunta-aineiden jäämistä, maininta luonnonpuhdas olisi edelleen omiaan johtamaan ostajaa harhaan, mikäli nämä jäämät olisivat tuotteessa hyvin suuria. Tässä tapauksessa elintarviketta ei selvästikään voitaisi enää kuvata luonnonmukaiseksi lyijy-, kadmium- ja torjunta-ainejäämien pitoisuuksiensa vuoksi. Tällaisessa tilanteessa myös se tosiseikka, että hillon pakkausmerkinnöissä on jätetty ilmoittamatta ostajalle edellä mainituista jäämistä, merkitsisi direktiivissä 79/112/ETY tarkoitettua kuluttajan harhaanjohtamista.
52.Ensimmäisessä tapauksessa on tarkasteltava, onko luonnonympäristössä lyijyä, kadmiumia ja torjunta-aineita.53.Toinen tapaus liittyy komission ehdottamaan arvosteluperusteeseen siltä osin, että tässä tapauksessa edellytetään ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen ilmoittamien pitoisuuksien vertaamista yhteisön oikeudessa vahvistettuihin enimmäispitoisuuksiin.54.Ennen kuin ryhdyn tarkastelemaan näitä kahta tilannetta, kertaan vielä joidenkin tuomioiden avulla, minkä luonteista valvontaa yhteisöjen tuomioistuin harjoittaa, kun sen on tehtävä ratkaisu nimityksen, tavaramerkin tai mainoksessa annetun tiedon mahdollisesta harhaanjohtavuudesta.55.Edellä mainittu asia Pall koski merkin (r) — joka tulee englanninkielisestä sanasta registered — käyttöä tavaramerkin vieressä osoittamassa, että kyse on rekisteröidystä tavaramerkistä. Kyseisessä tapauksessa (r) -merkillä varustetun tuotteen kaupan pitäminen voitiin Saksan lainsäädännön nojalla kieltää, jos tavaramerkki, jolla tuote oli varustettu, ei ollut rekisteröity Saksassa vaan jossakin muussa jäsenvaltiossa. Asiassa nimittäin oli väitetty, että kielto oli perusteltu sillä perusteella, että (r) -merkki johti kuluttajia harhaan, jollei tavaramerkkiä ollut rekisteröity siinä maassa, jossa tavaroita pidettiin kaupan.Yhteisöjen tuomioistuin kumosi väitteen sillä perusteella, että vaikka kuluttajat tai osa heistä voisivat joutua tältä osin harhaanjohdetuiksi, tällaisella vaaralla ei voida perustella näin vakavaa estettä tavaroiden vapaalle liikkuvuudelle.Em. asia Pall, tuomion 19 kohta (kursivointi tässä).
56.Samoin edellä mainitussa asiassa Mars kyseenalaistettiin Saksan lainsäädäntö, jossa kiellettiin Ranskassa laillisesti kaupan pidettyjen sellaisten jäätelöpuikkojen maahantuonti, joiden pakkauksessa oli maininta + 10 %. Pakkauksessa olevan jäätelön määrää oli lisätty mainoskampanjan ajaksi. Kansallinen tuomioistuin halusi tietää, oliko maininta + 10 % ollut harhaanjohtava etenkin siinä tapauksessa, että kauppiaat olisivat nostaneet vastaavasti jäätelöpuikkojen hintaa.Tästä seikasta yhteisöjen tuomioistuin totesi, että — — Mars ei ole todellisuudessa hyötynyt myynninedistämistoimestaan nostamalla myyntihintojaan ja että esitettyjen asiakirjojen perusteella vähittäismyyjät eivät ole nostaneet vähit-täismyyntihintojaan.Em. asia Mars, tuomion 19 kohta.
Yhteisöjen tuomioistuin kuitenkin lisäsi, että joka tapauksessa — — pelkästään se vaara, että maahantuojat ja vähittäismyyjät saattavat nostaa tavaran hintaa ja että kuluttajat voivat mahdollisesti erehtyä tämän perusteella, ei riitä sellaisen yleisen kiellon perustelemiseksi, joka voi estää jäsenvaltioiden välistä kauppaa.Em. asia Mars, tuomion 19 kohta (kursivointi tässä). Yhteisöjen tuomioistuin kuitenkin täsmensi, että jäsenvaltiot voivat kuitenkin ryhtyä soveliaisiin toimenpiteisiin sellaisia asianmukaisesti tutkittuja toimia vastaan, jotka voivat johtaa kuluttajaa harhaan (19 kohta).
57.Edellä mainittu asia komissio vastaan Saksa koski (muiden tuotteiden lisäksi) hollandaise- ja béarnaise-kastikkeita. Saksassa kasvirasvoista valmistettujen kastikkeiden kaupan pitäminen oli sallittu sillä edellytyksellä, että tuotteen pakkausmerkinnöissä oli ainesosaluettelon lisäksi tuotteiden sisältämiä kasvirasvoja koskeva lisämaininta. Kun Saksan hallitusta syytettiin siitä, että se oli jättänyt täyttämättä sille perustamissopimuksen 30 artiklan nojalla kuuluvat velvollisuudet, se selitti, että riidanalaisen vaatimuksen tarkoituksena oli kiinnittää kuluttajien huomio tuotteeseen sisältyviin sellaisiin ainesosiin, joita he eivät odota siihen sisältyvän: kyseisten kastikkeiden valmistustapa nimittäin poikkesi Saksassa käytetystä perinteisestä valmistusohjeesta.Tässä tapauksessa yhteisöjen tuomioistuin katsoi, että tietojen antaminen kuluttajalle varmistetaan ainesosaluettelolla. Se totesi vielä, että vaikka kuluttajat voivatkin tietyissä tapauksissa tulla harhaanjohdetuiksi, on tällainen vaara vähäinen, eikä sillä voida siten perustella kanteen kohteena olevista vaatimuksista aiheutuvia rajoituksia tavaroiden vapaalle liikkuvuudelle.Em. asia komissio v. Saksa, tuomion 34 kohta (kursivointi tässä).
58.Näistä eri tuomioista ilmenee, että yhteisöjen tuomioistuin on sitä arvioidessaan, onko nimitys, tavaramerkki tai mainoksessa annettu tieto omiaan johtamaan kuluttajaa harhaan, soveltanut eräänlaista de minimis -perustetta.Ks. myös vastaavasti em. asia Clinique, tuomion 20—23 kohta, ja em. asia Van der Laan, tuomion 41 ja 42 kohta.
Yhteisöjen tuomioistuin on todennut kuluttajan tulleen harhaanjohdetuksi vain silloin, kun se on katsonut harhaanjohtavuusvaaran olevan riittävän vakava tai selvä.59.Lisäksi yhteisöjen tuomioistuin on todennut asiassa Graffione 26.11.1996 antamassaan tuomiossa, että — — kuluttajien harhaanjohtamista koskevalla vaaralla ei ole etusijaa tavaroiden vapaaseen liikkuvuuteen nähden ja että sillä voidaan siten perustella kaupan esteitä ainoastaan siltä osin, kuin vaara on riittävän vakava— — .Asia C-313/94, Kok. 1996, s. I-6039, 24 kohta (kursivointi tässä).
60.Se, että kuluttajien harhaanjohtamisen vaaran on oltava riittävän vakava, on siis yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä vakiintunut vaatimus.61.Kun otetaan huomioon tämä vaatimus, yhteisöjen tuomioistuin voisi mielestäni tässä tapauksessa käyttää kaksiosaista arviointiperustetta ratkaistessaan, onko maininta luonnonpuhdas omiaan johtamaan kuluttajaa harhaan. Tämän kaksiosaisen arviointiperusteen mukaan- a)maininta luonnonpuhdas on omiaan johtamaan ostajaa harhaan, jos kyseisessä hillossa olevat lyijy-, kadmium- ja torjunta-ainejäämien jäljet ovat selvästi ristiriidassa kyseisen maininnan kanssa;
- b)jolleivät ne ole, maininta luonnonpuhdas olisi silti omiaan johtamaan ostajaa harhaan, mikäli edellä mainitut jäämät ovat selvästi ristiriidassa tämän maininnan kanssa kyseisestä hillosta mitattujen määrien vuoksi.
62.Tässä kaksiosaisessa arviointiperusteessa yhdistyvät edellä mainitsemani kaksi kuluttajaa harhaanjohtavaa tilannetta.Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 51 kohta.
Kyseisen hillon lyijy-, kadmium- ja torjunta-ainejäämien jälkien selvä ristiriita maininnan luonnonpuhdas kanssa
63.Lyijy ja kadmium voidaan määritellä elintarvikkeissa olevia vieraita aineita koskevista yhteisön menettelyistä annetussa asetuksessa N:o 315/938.2.1993 annettu neuvoston asetus (EYVL L 37, s. 1).
vieraiksi aineiksi. Vieraalla aineella tarkoitetaan ainetta, jota ei ole tarkoituksella lisätty elintarvikkeeseen, mutta jota kuitenkin esiintyy siinä jäämänä mainitun elintarvikkeen tuotannon — — seurauksena tai ympäristön saastumisen vuoksi.Asetuksen N:o 315/93/ETY 1 artiklan 1 kohdan toinen alakohta.
64.Lyijy ja kadmium ovat raskasmetalleja, joita on ilmassa ja maan pinnalla ympäristön saastumisen vuoksi.Myös maaperässä on lyijyä ja kadmiumia luonnostaan ns. suoloina.
65.Lisäksi useissa yhteisön oikeuden säädöksissä todetaan, että luonnonympäristössä on näitä kahta ainetta.Lyijystä todetaan esimerkiksi direktiivissä 82/884/ETY,Ilmassa olevan lyijyn raja-arvosta 3 päivänä joulukuuta 1982 annettu neuvoston direktiivi (EYVL L 378, s. 15).
että lyijyn käyttö aiheuttaa tällä hetkellä kuormitusta monille ympäristön alueille.Direktiivin 82/884/ETY toinen perustelukappale {kursivointi tässä).
Neuvosto asetti tässä direktiivissä ilmassa olevalle lyijylle raja-arvot erityisesti ihmisten suojelemiseksi ympäristössä olevan lyijyn vaikutuksilta.Direktiivin 82/884/ETY 1 artiklan 1 kohta (kursivointi tässä).
Toisena esimerkkinä on 22.4.1999 annettu neuvoston direktiivi 1999/30/EY.Ilmassa olevien rikkidioksidin, typpidioksidin ja typen oksidien, hiukkasten ja lyijyn pitoisuuksien raja-arvoista annettu direktiivi (EYVL L 163, s. 41).
Direktiivin 82/884/ETY tapaan sen tavoitteena on vahvistaa raja-arvot — — ilmassa oleville — — lyijyn pitoisuuksille — — .Direktiivin 1999/30/ETY 1 artiklan ensimmäinen luetelmakohta (kursivointi tässä).
Lisäksi direktiivi 80/778/ETYJuomaveden laadusta 15 päivänä heinäkuuta 1980 annettu neuvoston direktiivi (EYVL L 229, s. 11).
osoittaa, että vesistöissäkin voi olla tätä ainetta. Direktiivin säännöksistä käy ilmi, että kuluttajan käyttöön tarkoitetussa vedessä, joka johdetaan juomavedeksi tai jota käytetään elintarvikeyrityksessä, on yleensä tietty määrä lyijyä.Ks. mm. direktiivin 80/778/ETY 2 ja 3 artikla sekä liitteessä I olevan D kohdan 51 kohta.
Kadmiumin osalta totean, että olen löytänyt useita yhteisön säädöksiä, jotka vahvistavat, että vesiympäristössäkin voi olla tätä ainetta.
Esimerkiksi direktiivin 83/513/ETYKadmiumpäästöjen raja-arvoista ja laatutavoitteista 26 päivänä syyskuuta 1983 annettu neuvoston direktiivi (EYVL L 291, s. 1).
johdanto-osassa todetaan seuraavaa:
useat teollisuudenalat aiheuttavat kadmiumin päästöjä, joista vesistöjen pilaantuminen aiheutuu, ja siksi on tarpeen asettaa erityiset päästöjen raja-arvot kyseisen teollisuuden lajin mukaisesti sekä asettaa laatutavoitteet niitä vesiympäristöjä varten, joihin tällaiset teollisuudenalat päästävät kadmiumia.Direktiivin 83/513/ETY neljäs perustelukappale (kursivointi tässä).
Neuvosto vahvistaa tässä direktiivissä kadmiumin päästöstandardien raja-arvot — — teollisuuslaitosten päästöjä vartenDirektiivin 83/513/ETY 1 artiklan 1 kohdan ensimmäinen luetelmakohta.
sekä vesiympäristön laatutavoitteet kadmiumin osalta.Direktiivin 83/513/ETY 1 artiklan 1 kohdan toinen luetelmakohta (kursivointi tässä).
Lisäksi direktiivin 80/778/ETY säännöksissä vahvistetaan, että myös kuluttajan käyttöön tarkoitetussa vedessä, joka johdetaan juomavedeksi tai jota käytetään elintarvikeyrityksissä, voi olla tietty määrä kadmiumia.Ks. erityisesti direktiivin 80/778/ETY 2 ja 3 artikla sekä liitteessä I olevan D kohdan 46 kohta.
66.Kaikista näistä direktiiveistä käy ilmi, että huomattava määrä teollisuuslaitoksia päästää tai on päästänyt lyijyä ja kadmiumia ympäristöön. On siis valitettava tosiasia, että luonnonympäristössä on näitä kahta ainetta.Ilman saastuminen lyijystä ei oikeastaan tässä yhteydessä ole yllättävää. On nimittäin syytä pitää mielessä, että autoteollisuus päästi tätä ainetta ilmakehään pitkän aikaa silloin, kun ajoneuvoissa käytetty polttoaine ei vielä ollut lyijytöntä.
67.Koska puutarhamarjoja ja -hedelmiä määritelmänsä mukaisesti kasvatetaan tällaisessa ympäristössä, ne joutuvat väistämättä alttiiksi ympäristössä oleville saasteille. Näissä olosuhteissa ei olekaan harvinaista, että luonnollisella tavalla viljellyistä puutarhamansikoista löytyy lyijyjä kadmiumjäämien jälkiä.68.Siksi katson, että kyseisessä hillossa olevat jäämät eivät ole lähtökohtaisesti ristiriidassa maininnan luonnonpuhdas kanssa.69.Torjunta-aineiden osalta viittaan 27.11.1990 annettuun direktiiviin 90/642/ETY.Torjunta-ainejäämien enimmäismäärien vahvistamisesta tietyille kasvikunnasta peräisin oleville tuotteille, mukaan lukien hedelmät ja vihannekset, annettu neuvoston direktiivi (EYVL L 350, s. 71), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna neuvoston direktiivien 86/362/ETY, 86/363/ETY ja 90/642/ETY liitteiden muuttamisesta 14.7.1999 annetulla komission direktiivillä 1999/71/EY (EYVL L 194, s. 36; jäljempänä direktiivi 90/642/ETY).
Direktiivin johdanto-osassa esitetään asianmukainen katsaus torjunta-aineiden käytön syihin. Siinä todetaan seuraavaa:kasvisadon tuottaminen on yhteisössä erittäin tärkeällä sijalla,
tämän tuotannon tulokseen vaikuttavat jatkuvasti kielteisesti haitalliset organismit ja rikkaruohot,
on olennaisen tärkeää suojella kasveja ja kasvituotteita näiltä organismeilta, ei ainoastaan tuotetun sadon vähenemisen estämiseksi, vaan myös maatalouden tuottavuuden lisäämiseksi,
kemiallisten torjunta-aineiden käyttö on eräs tärkeimmistä menetelmistä kasvien ja kasvikunnan tuotteiden suojelemiseksi näiden vahingollisten organismien vaikutuksilta; tästä huolimatta on suotavaa vahvistaa pakolliset pitoisuuksien enimmäismäärät niin alhaisiksi kuin hyvän viljelytavan vuoksi on perusteltua.Direktiivin 90/642/ETY 1.—4. perustelukappale (kursivointi tässä).
70.Tämän säädöksen perusteella torjunta-aineiden käyttö on eräs kaikkein yleisimmistä kasvi- ja maataloustuotteissa olevien vahingollisten organismien torjumiseksi käytetyistä keinoista.Yhteisöjen tuomioistuin on todennut useaan otteeseen, että torjunta-aineet ovat maataloudelle välttämättömiä aineita (asia 94/83, Heijn, tuomio 19.9.1984, Kok. 1984, s. 3263, 15 kohta sekä asia 54/85, Mirepoix, tuomio 13.3.1986, Kok. 1986, s. 1067, 14 kohta).
Lisäksi torjunta-aineita ei käytetä pelkästään tehoviljelyssä tai suurimittaisessa viljelyssä. Myös yksityishenkilöt, joilla on viherkasveja tai jotka viljelevät hedelmiä ja vihanneksia omassa puutarhassa, joutuvat nimittäin käyttämään tämäntyyppisiä aineita kasviensa suojelemiseksi.71.Näin ollen se, että puutarhamansikoita viljellään luonnollisella tavalla, ei näyttäisi estävän sitä, etteikö mansikoissa olisi torjunta-ainejäämiä. On totta, että asetuksessa N:o 2092/91 annetaan luonnonmukaisista tuotteista säännöksiä, jotka aiheuttavat huomattavia rajoituksia sellaisten lannoitteiden ja torjunta-aineiden käytölle, — — jotka aiheuttavat jäämiä maataloustuotteisiinAsetuksen N:o 2092/91 yhdeksäs perustelukappale.
Kuten jo todettiin, d'arbo-hillo ei ole edellä mainitussa asetuksessa tarkoitettu luonnonmukainen tuote eikä sen pakkauksessa ole merkintöjä, jotka synnyttäisivät käsityksen, että hillo on tuotettu luonnonmukaisesti.Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 45—47 kohta.
72.Tässä tilanteessa maininta luonnon-puhdas ei näyttäisi lähtökohtaisesti olevan ristiriidassa sen kanssa, että kyseisessä hillossa on torjunta-ainejäämien jälkiä.Maininnan luonnonpuhdas selvä ristiriita kyseisestä hillosta mitattujen lyijy-, kadmium- ja torjunta-ainejäämien pitoisuuksien kanssa
73.Vielä on kuitenkin tarkasteltava kyseisestä hillosta mitattuja lyijy-, kadmium- ja torjunta-ainejäämien pitoisuuksia. Maininta luonnonpuhdas voi nimittäin olla omiaan johtamaan kuluttajaa harhaan, mikäli elintarvikkeessa on erityisen paljon myrkyllisten aineiden jäämiä tai epäpuhtauksia.Maininta luonnonpuhdas olisi sitä suuremmalla syyllä omiaan johtamaan ostajaa harhaan, mikäli elintarvikkeesta myrkyllisten aineiden tai epäpuhtauksien erityisten suurien jäämien vuoksi aiheutuisi vaaraa kuluttajan terveydelle.
74.Tätä tarkoitusta varten ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen ilmoittamia pitoisuuksia on verrattava yhteisön oikeudessa vahvistettuihin enimmäispitoisuuksiin.75.En löytänyt ainuttakaan sellaista säädöstä, jolla erikseen säänneltäisiin hedelmissä olevia lyijy- ja kadmiumpitoisuuksia. Komissio on kuitenkin toimittanut yhteisöjen tuomioistuimelle asiakirjoja, joista käy ilmi, että asiasta on tehty useita kansainvälisiä ja yhteisön tason tutkimuksia.Yhdistyneiden Kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestön, FAO:n, ja Maailman terveysjärjestön Codex alimentarius -komissioOn syytä korostaa, että yhteisöjen tuomioistuin viittaa säännöllisesti FAO:n ja Maailman terveysjärjestön Codex alimentarius -komission töihin: ks. esim. asia 178/84, komissio v. Saksa, tuomio 12.3.1987 (Kok. 1987, s. 1227, 44 kohta, ns. Reinheitsgebot -tapaus; Kok. Ep. IX, s. 37), asia C-42/90, Bellon, tuomio 13.12.1990 (Kok. 1990, s. I-4863, 14 kohta) ja yhdistetyt asiat C-13/91 ja C-113/91, Debus, tuomio 4.6.1992 (Kok. 1992, s. I-3617, 17 kohta).
hyväksyi joulukuussa 1998 asiakirjoja, joissa suositeltiin kansainvälisten raja-arvojen vahvistamista tiettyjen elintarvikkeiden lyijy- ja kadmiumpitoisuuksille. Hedelmissä olevien lyijyjäämien kynnysarvoksi ehdotettiin 0,3 mg/kg ja kadmiumjäämien 0,01 mg/kg.Komission kirjalliset huomautukset, liite 1 (s. 8 ja 5).
Myös komission teollisuuden pääosasto (PO III) on tutkinut jäsenvaltioiden lakeja, joissa vahvistetaan lyijyn ja kadmiumin enimmäispitoisuudet elintarvikkeille. Se laati helmikuussa 1995 asiakirjan, jossa on kooste elintarvikkeissa olevien epäpuhtauksien toleranssirajoista jäsenvaltioiden lainsäädännössä.Komission kirjalliset huomautukset, liite 2.
Asiakirjasta käy ilmi, että jäsenvaltiot sallivat hedelmissä ja vihanneksissa 0,1—0,5 mg/kg lyijyä ja 0,02—0,2 mg/kg kadmiumia. Lisäksi näyttää siltä, että Saksan lainsäädännön mukaan useimmissa hedelmissä voi olla 0,5 mg/kg lyijyä ja 0,2 mg/kg kadmiumia.
76.Ennakkoratkaisukysymyksessään Oberlandesgericht Köln mainitsee, että d'arbo-hillo sisältää jäämiä seuraavat määrät: 0,01 mg/kg lyijyä ja 0,008 mg/kg kadmiumia.77.Kyseisestä hillosta mitatut jäämät alittavat siis selvästi kaikki edellä mainitut kansalliset ja kansainväliset sallitut enimmäisarvot. Kyseisen tuotteen lyijypitoisuus on itse asiassa vain 1/30 esimerkiksi FAO:n ja Maailman terveysjärjestön Codex alimentares -komission suosituspitoisuudesta. Lisäksi kyseisessä hillossa on kadmiumia vain 1/25 esimerkiksi Saksan lainsäädännössä sallitusta enimmäisarvosta.78.Torjunta-aineiden osalta viittaan 27.11.1990 annetun direktiivin 90/642/ETY säännöksiin. Tässä direktiivissä neuvosto nimittäin nimenomaisesti vahvistaa torjunta-ainejäämien enimmäismäärät tietyille kasvikunnasta peräisin oleville tuotteille, myös hedelmille ja vihanneksille.Kuten jo direktiivin 90/642/ETY otsikosta käy ilmi.
Direktiivin 90/642/ETY liitteestä II käy ilmi, että mansikoissa (muissa kuin luonnonvaraisissa) olevien prosymidonin ja vinklotsoliinin jäämien enimmäismääräksi on vahvistettu 5 mg/kg.Vinklotsoliinista ks. direktiivin 90/642/ETY, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivin 76/895/ETY liitteen Ilja direktiivin 90/642/ETY liitteen muuttamisesta 29.6.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/58/ETY 2 artiklalla, liitteessä II olevan 1 kohdan v alakohta (EYVL L 211, s. 6). Prosymidonista ks. direktiivin 90/642/ETY, sellaisena kuin se on muutettuna neuvoston direktiivien 86/362/ETY, 86/363/ETY ja 90/642/ETY liitteiden muuttamisesta 27.10.1998 annetun komission direktiivin 98/82/EY 3 artiklalla, liitteessä II olevan 1 kohdan v alakohdan b alakohta (EYVL L 290, s. 25).
79.Ennakkoratkaisukysymyksessään kansallinen tuomioistuin ilmoitti, että Darbon hillossa on 0,016 mg/kg prosymidonia ja 0,005 mg/kg vinklotsoliinia.80.Kyseisestä hillosta mitatut torjunta-aineiden määrät ovat siis erityisen alhaisia yhteisön oikeudessa sallittuihin arvoihin nähden.Jopa siinä määrin, että komissio piti näitä määriä hämmästyttävän pieninä (komission kirjallisten huomautusten ranskankielinen käännös, s. 11).
Prosymidonia on nimittäin enintään 1/300 direktiivissä 90/642/ETY sallitusta enimmäispitoisuudesta. Myös vinklotsoliinia on vain 1/1000 yhteisön enimmäisarvosta.81.Tässä tilanteessa maininta luonnon-puhdas ei näyttäisi johtavan kuluttajaa harhaan kyseisen hillon ominaispiirteistä eikä etenkään sen ominaisuuksien, koostumuksen tai valmistusmenetelmän osalta. Näin ollen ei ole millään tavalla osoitettu varsinkaan sitä, ettei Darbon hilloa voitaisi enää nimittää luonnontuotteeksi tai kuvata maininnalla luonnonpuhdas siinä olevien lyijy-, kadmium- ja torjunta-ainejäämien jälkien vuoksi.Lisäksi on syytä korostaa, että sitä tosiseikkaa, että tuotteen pakkausmerkinnöissä ei ilmoiteta ostajalle kyseisistä jäämistä, ei voida pitää direktiivissä 79/112/ETY tarkoitettuna kuluttajan harhaanjohtamisena, koska edellä mainittujen jäämien pitoisuudet ovat erityisen alhaisia toimivaltaisten (kansallisten, yhteisön ja kansainvälisten) viranomaisten sallimiin arvoihin nähden.
82.Näin ollen ehdotan, että yhteisöjen tuomioistuin vastaa Oberlandesgericht Kölnin kysymykseen siten, että maininnan luonnonpuhdas käyttö sellaisen mansikkahillon kuvaamisessa, joka sisältää pektiiniä hyytelöimisaineena sekä lyijy-, kadmium- ja torjunta-ainejäämien jälkiä ennakkoratkaisupyynnössä esitetyt määrät, ei ole omiaan johtamaan ostajaa harhaan direktiivin 79/112/ETY 2 artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohdassa tarkoitettujen elintarvikkeen ominaispiirteiden osalta.