Väliaikainen versio
JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
LAULHÉ SHAELOU
22 päivänä lokakuuta 2026 (1)
Asia C‑497/25
UAB ”Maxima LT”
vastaan
Valsts ieņēmumu dienests
(Ennakkoratkaisupyyntö – Administratīvā rajona tiesa (alueellinen hallintotuomioistuin, Latvia)
Ennakkoratkaisupyyntö – Direktiivi (EU) 2017/1852 – Veroriitojen ratkaisumekanismi – Kahden jäsenvaltion välinen riita kahdenvälisen verosopimuksen tulkinnasta ja soveltamisesta – 2 artiklan 1 kohdan c alakohta – Kaksinkertaisen verotuksen käsite – Verosta vapautettu tulo toisessa jäsenvaltiossa)
I Johdanto
1. On yleisesti tunnettua, että verotuksellisen itsemääräämisoikeuden(2) koordinoimaton käyttö välittömän verotuksen alalla voi johtaa kaksinkertaiseen verotukseen. Kansainvälisen kaksinkertaisen verotuksen muodot johtuvat erityisesti siitä, että suurimassa osassa maista kansallinen verotus perustuu paitsi kotimaisiin liiketoimiin myös ekstraterritoriaalisiin tekijöihin.(3) Päällekkäisten verotusvaltojen aiheuttamien kielteisten seurausten välttämiseksi valtiot sopivat usein kansainvälisillä verosopimuksilla verotusoikeuksiensa jakamisesta kyseisten sopimusten soveltamisalaan kuuluvien tulojen tai varallisuuden osien osalta. Kansalliset viranomaiset voivat kuitenkin omaksua toisistaan poikkeavia näkemyksiä siitä, miten kyseisiä sopimuksia olisi tulkittava ja sovellettava yksittäisissä tapauksissa, mikä johtaa erimielisyyksiin.
2. Katsomalla, että tällaiset erimielisyydet ”voivat aiheuttaa vakavia verotuksellisia esteitä rajojen yli toimiville yrityksille”,(4) ja ottaen huomioon, että kansainvälisissä sopimuksissa aiemmin olleet ratkaisut olivat epätyydyttäviä,(5)unionin lainsäätäjä antoi veroriitojen ratkaisumekanismeista annetun direktiivin. Kyseisessä direktiivissä säädetään tehostetusta menettelyjärjestelmästä, jota sovelletaan erimielisyyksiin, jotka voidaan ottaa käsiteltäviksi ja ihannetapauksessa ratkaista. Tämä ennakkoratkaisupyyntö, jonka on esittänyt Administratīvā rajona tiesa (alueellinen hallintotuomioistuin, Latvia), tarjoaa unionin tuomioistuimelle ensimmäisen tilaisuuden tulkita tätä unionin oikeuden säädöstä.
3. Nyt käsiteltävän ennakkoratkaisupyynnön taustalla olevat tosiseikat koskevat sellaisten tulojen verotusta, joita alankomaalainen yhtiö sai useiden Latviaan sijoittautuneiden yhtiöiden osakkeiden myynnistä. Sekä Latvian tasavalta että Alankomaiden kuningaskunta vaativat verotusoikeuksia kyseisiin tuloihin, ja niiden viranomaisten välillä syntyi erimielisyys näiden kahden jäsenvaltion välisen voimassa olevan verosopimuksen tulkinnasta. Kun kyseisiä tuloja kuitenkin tosiasiallisesti verotettiin Latviassa, ne vapautettiin lopulta verosta Alankomaissa.
4. Myyjä katsoi, ettei kaksinkertaisen verotuksen tilannetta ollut ratkaistu, koska verosopimuksen tulkinnasta oli edelleen erimielisyyttä. Myyjä pyysi siksi Latvian viranomaisia asettamaan muun muassa neuvoa-antavan toimikunnan, joka on erityinen vaihe veroriitojen ratkaisumekanismeista annetun direktiivin mukaisessa riidanratkaisumekanismissa. Direktiivin 16 artiklan 7 kohdan mukaan velvollisuutta asettaa kyseinen toimikunta ei kuitenkaan synny, jos asia ”ei koske kaksinkertaista verotusta”. Tämän poikkeuksen perusteella ja viitaten Alankomaissa myönnettyyn verovapautukseen Latvian viranomaiset hylkäsivät pyynnön.
5. Tämä päätös on nyt riitautettu ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa, joka pyytää selvennystä yhtäältä siihen, onko kyseessä ”kaksinkertaista verotusta” koskeva tilanne, ja toisaalta Latvian viranomaisten neuvoa-antavan toimikunnan asettamista koskevan velvollisuuden laajuuteen.
6. Unionin tuomioistuimen pyynnöstä tässä ratkaisuehdotuksessa keskitytään edellä mainittuun ensimmäiseen näkökohtaan sen selvittämiseksi, onko kyseessä veroriitojen ratkaisumekanismeista annetussa direktiivissä tarkoitettu ”kaksinkertaista verotusta” koskeva tilanne, kun kaksi jäsenvaltiota vaatii verotusoikeutta samaan tuloon (ja niiden välillä on erimielisyyttä sovellettavan verosopimuksen tulkinnasta ja soveltamisesta), mutta tosiasiassa vain toinen jäsenvaltioista on kantanut veroa kyseisestä tulosta.
II Asiaa koskevat oikeussäännöt
A Unionin oikeus
7. Veroriitojen ratkaisumekanismeista annetun direktiivin 1 artikla koskee kyseisen direktiivin ”kohdetta ja soveltamisalaa”, ja siinä säädetään seuraavaa:
”Tässä direktiivissä vahvistetaan säännöt jäsenvaltioiden välisten riitojen ratkaisemisessa käytettävästä mekanismista silloin, kun riidat johtuvat tulojen ja, tapauksesta riippuen, pääoman kaksinkertaisen verotuksen poistamista koskevien sopimusten ja yleissopimusten tulkinnasta ja soveltamisesta. Siinä vahvistetaan myös asianomaisten henkilöiden oikeudet ja velvollisuudet, kun tällaisia riitoja syntyy. Tässä direktiivissä tällaisia riitoja aiheuttavaa asiaa kutsutaan ’riita-asiaksi’.”
8. Kyseisen direktiivin 2 artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Tässä direktiivissä tarkoitetaan
– –
c) ’kaksinkertaisella verotuksella’ 1 artiklassa tarkoitetun sopimuksen tai yleissopimuksen soveltamisalaan kuuluvien verojen määräämistä samasta verotettavasta tulosta tai pääomasta kahden tai useamman jäsenvaltion toimesta silloin, kun siitä seuraa joko i) lisääntynyttä veroa, ii) verovelvollisuuksien lisääntymistä tai iii) sellaisten tappioiden peruuntuminen tai aleneminen, joita voitaisiin käyttää verotettavan tulon kuittaamiseen;
– –.”
9. Veroriitojen ratkaisumekanismeista annetun direktiivin 3 artiklan otsikko on ”Valitus”, ja sen 1 kohdassa todetaan, että ”asianomaisilla henkilöillä on oikeus tehdä kunkin asianomaisen jäsenvaltion kullekin toimivaltaiselle viranomaiselle valitus, jossa pyydetään riita-asian ratkaisemista. Valitus on tehtävä kolmen vuoden kuluessa siitä, kun ensimmäinen ilmoitus riita-asiaan johtaneesta tai johtavasta toimesta otettiin vastaan. – –.”
10. Direktiivin 4 artikla koskee ”keskinäistä sopimusmenettelyä”. Siinä säädetään seuraavaa:
”1. Kun asianomaisten jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset päättävät ottaa valituksen käsiteltäväksi, niiden on pyrittävä ratkaisemaan riita-asia keskinäisellä sopimuksella kahden vuoden kuluessa viimeisimmästä ilmoituksesta, joka koskee jonkin jäsenvaltion päätöstä ottaa valitus käsiteltäväksi.
Ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettua kahden vuoden määräaikaa voidaan pidentää enintään vuodella jonkin asianomaisen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen pyynnöstä, joka esitetään kaikille muille asianomaisten jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille, jos pyynnön esittävä toimivaltainen viranomainen toimittaa kirjalliset perustelut.
– –.
3. Jos asianomaisten jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset eivät ole päässeet sopimukseen siitä, miten riita-asia ratkaistaan 1 kohdassa säädetyssä määräajassa, kunkin asianomaisen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on ilmoitettava asiasta asianomaiselle henkilölle ja ilmoitettava yleiset syyt siihen, miksi sopimukseen ei päästy.”
11. Veroriitojen ratkaisumekanismeista annetun direktiivin 6 artiklassa, jonka otsikko on ”Riidanratkaisu neuvoa-antavassa toimikunnassa”, säädetään seuraavaa:
”1. Asianomaisen henkilön asianomaisten jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille esittämästä pyynnöstä kyseisten toimivaltaisten viranomaisten on asetettava – – neuvoa-antava toimikunta, jäljempänä ’neuvoa-antava toimikunta’, kun:
– –
b) asianomaisten jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset ovat ottaneet asianomaisen henkilön tekemän valituksen käsiteltäväksi mutta eivät ole päässeet sopimukseen siitä, miten riita-asia ratkaistaan keskinäisellä sopimuksella 4 artiklan 1 kohdassa säädetyssä määräajassa.
– –.”
12. Veroriitojen ratkaisumekanismeista annetun direktiivin 16 artiklan 7 kohdassa säädetään, että ”jäsenvaltio voi tapauskohtaisesti evätä mahdollisuuden käyttää 6 artiklan mukaista riidanratkaisumenettelyä, jos riita-asia ei koske kaksinkertaista verotusta. Tällöin mainitun jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on ilmoitettava asiasta viipymättä asianomaiselle henkilölle ja muiden asianomaisten jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille.”
B Kansallinen oikeus
13. Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että Latviassa veroriitojen ratkaisumekanismeista annettu direktiivi on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä vero- ja maksulain (Likums ”Par nodokļiem un nodevām”; Latvijas Vēstnesis, nro 26, 18.2.1995) (sellaisena kuin se on muutettuna 17.10.2019 annetulla lailla; voimassa 23.10.2019 lukien, jäljempänä vero- ja maksulaki), XV luvulla, jonka otsikko on ”Euroopan unionin muiden jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten kanssa syntyvien riitojen ratkaisu, kun kyseessä on sellaisten kansainvälisten sopimusten tulkinta ja soveltaminen, joissa määrätään tuloa ja varallisuutta koskevan kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta”.
14. Kyseisen lain 119 §:n 2 momentin (riidanratkaisua koskevat yleiset säännökset) mukaan ”tässä luvussa kaksinkertaisella verotuksella tarkoitetaan verojen määräämistä Latviassa ja toisessa Euroopan unionin jäsenvaltiossa samasta verotettavasta tulosta tai varallisuudesta, jos kyseisiin veroihin sovelletaan kansainvälisiä sopimuksia, joissa määrätään kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta ja jos tällaisesta verojen määräämisestä seuraa ainakin yksi seuraavista:
1. veron lisääntyminen;
2. verovelvollisuuksien lisääntyminen;
3. sellaisten tappioiden huomiotta jättäminen tai aleneminen, joita voitaisiin käyttää verotettavan tulon pienentämiseen.
– –.”
15. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa kyseisen lain seuraaviin säännöksiin, jotka koskevat valituksen tekemistä (vero- ja maksulain 120 §:n 1 ja 5 momentti), riidan tutkimista keskinäisessä sopimusmenettelyssä (vero- ja maksulain 121 §:n 1 ja 4 momentti) sekä neuvoa-antavan toimikunnan asettamista (vero- ja maksulain 123 §:n 1 momentin 2 kohta).
16. Lisäksi vero- ja maksulain 132 §:n 5 momentin mukaan ”kansallinen veroviranomainen voi evätä verovelvolliselta oikeuden käyttää tämän lain 123 §:ssä tarkoitettua riidanratkaisumenettelyä, jos se katsoo asian olosuhteet huomioon ottaen, ettei riita-asia koske kaksinkertaista verotusta. Siinä tapauksessa kansallisen veroviranomaisen on viipymättä ilmoitettava asiasta verovelvolliselle ja Euroopan unionin asianomaisten jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille.”
17. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa myös yhteisöverolain (Uzņēmumu ienākuma nodokļa likums; Latvijas Vēstnesis, 2017, nro 156; jäljempänä yhteisöverolaki) 5 §:n 1 momentin 2 kohtaan ja 2 momenttiin.
C Kansainvälinen oikeus
18. Latvian tasavalta ja Alankomaiden kuningaskunta tekivät 14.3.1999 sopimuksen kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi ja veronkierron estämiseksi, jolla säännellään muun muassa yhteisöveroa (jäljempänä sopimus).(6)
19. Sopimuksen 6 artiklan 2 kappaleessa määritellään ”kiinteistö” siten, että tällä käsitteellä on ”sen sopimusvaltion oikeuden mukainen merkitys, jossa kyseinen kiinteistö sijaitsee”, ja siinä esitetään ohjeellinen luettelo siitä, mitä tämän määritelmän piiriin kuuluu.(7)
20. Sopimuksen 13 artiklan 1 kappaleessa määrätään, että ”luovutusvoittoa, jonka sopimusvaltiossa asuva on saanut 6 artiklassa tarkoitetun ja toisessa sopimusvaltiossa sijaitsevan kiinteistön luovutuksesta, voidaan verottaa kyseisessä toisessa valtiossa”.
21. Sopimuksen 13 artiklan 4 kappaleen mukaan ”muun kuin 1, 2 ja 3 kohdassa tarkoitetun omaisuuden luovutuksesta saatua voittoa voidaan verottaa ainoastaan siinä sopimusvaltiossa, jossa luovuttaja asuu”.
III Tosiseikat, menettely kansallisessa tuomioistuimessa ja ennakkoratkaisukysymys
22. Liettuaan sijoittautunut yhtiö UAB Maxima LT, joka on pääasiassa kantajana (jäljempänä kantaja), on Alankomaissa perustetun yhtiön Lincoln Land Erste B.V:n oikeudellinen seuraaja. Viimeksi mainittu yhtiö myi 20.5.2020 osuutensa 13:sta Latviaan sijoittautuneesta yhtiöstä latvialaiselle yhtiölle SIA MAXIMA Latvija.
23. Koska yli 50 prosenttia 12 yhtiön omaisuuden arvosta muodostivat Latviassa sijaitsevat kiinteistöt, liiketointa pidettiin Latvian lainsäädännön mukaan kiinteistön myyntinä ja siitä saatuja tuloja verotettiin vastaavasti Valsts ieņēmumu dienestsin (kansallinen verohallinto, Latvia; jäljempänä VID) suosituksen mukaisesti.(8) Samalla Alankomaiden viranomaiset katsoivat, että kyseessä olevat tulot kuuluvat Alankomaiden verotusvallan piiriin yhteisöverotuksessa (Alankomaissa asuvan henkilön osalta).
24. Myyjä katsoi, että kyseessä olevaan liiketoimeen liittyi kaksinkertaisen verotuksen riski Latviassa ja Alankomaissa, ja se ilmoitti 20.7.2020 VID:lle, että asia oli saatettu Alankomaiden toimivaltaisen viranomaisen käsiteltäväksi.
25. VID aloitti 8.3.2021 tekemällään päätöksellä veroriitojen ratkaisumekanismeista annetussa direktiivissä tarkoitetun keskinäisen sopimusmenettelyn. Näiden kahden jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten näkemykset poikkesivat tosistaan sen osalta, mitä sopimuksen määräystä olisi sovellettava kyseessä oleviin tuloihin. VID:n mukaan Latvialla oli oikeus kantaa vero sopimuksen 13 artiklan 1 kappaleen nojalla, koska liiketoimi koski Latviassa sijaitsevaa kiinteistöä. Samaan aikaan Alankomaiden viranomainen katsoi, että tulot olivat kyseisen sopimuksen 13 artiklan 4 kappaleessa tarkoitetusta ”muusta omaisuudesta” saatua luovutusvoittoa ja että kyseistä voittoa voitiin verottaa ainoastaan siinä sopimusvaltiossa, jossa luovuttaja asui, eli Alankomaissa.
26. VID ilmoitti 11.3.2024 kantajalle, ettei sopimukseen ollut päästy sovellettavassa kolmen vuoden määräajassa. Se totesi myös, ettei keskinäisen sopimusmenettelyn aikana ollut saatu mitään asiakirjaa tai näyttöä siitä, että tuloa olisi verotettu Alankomaissa.
27. Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee tältä osin, että kyseessä olevien osakkeiden myynnistä saatu tulo kirjattiin vuoden 2020 yhteisöveroa varten myyjän tuloslaskelmaan. Tämä tulo vapautettiin kuitenkin verosta Alankomaiden lainsäädännössä säädettyjen asiaa koskevien edellytysten mukaisesti.(9)
28. Kantaja pyysi 22.4.2024 VID:tä asettamaan neuvoa-antavan toimikunnan.
29. VID hylkäsi pyynnön 31.7.2024 tekemällään päätöksellä sillä perusteella, että osakkeiden myynnistä saatu tulo oli vapautettu verosta Alankomaissa, joten kaksinkertaista verotusta ei tapahtunut.
30. Kantaja haki ennakkoratkaisua pyytäneeltä tuomioistuimelta määräystä, jolla VID velvoitettaisiin asettamaan neuvoa-antava toimikunta. Se viittaa siihen, että liiketoimeen sovellettiin Alankomaiden verojärjestelmää, kuten kantajan mukaan Alankomaiden verohallinnon edustaja totesi. Se väittää, että jos Alankomaiden oikeudessa säädetyt verovapautuksen edellytykset eivät olisi täyttyneet, tulosta olisi kannettu yhteisöveroa sekä Latviassa että Alankomaissa. Koska keskinäisessä sopimusmenettelyssä ei päästy sopimukseen, kantajan näkemyksen mukaan VID oli velvollinen asettamaan neuvoa-antavan toimikunnan vero- ja maksulain 123 §:n 1 momentin nojalla, koska kyseisen säännöksen sanamuoto ei jätä harkintavaltaa. Lisäksi kantaja katsoo, että hylätessään sen pyynnön VID on rajoittanut sille unionin oikeudessa taattuja oikeuksia, erityisesti pääomien vapaata liikkuvuutta (SEUT 63 artikla), sijoittautumisvapautta (SEUT 49 artikla) ja sen oikeutta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin (Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artikla).
31. VID kiistää tämän väitteen ja viittaa pääasiallisesti 29 kohdassa esitettyihin perusteisiin.
32. Näissä olosuhteissa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Onko direktiivin 2017/1852 6 artiklan 1 kohdan b alakohtaa tulkittava siten, että jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen on velvollinen asettamaan neuvoa-antavan toimikunnan asianomaisen henkilön pyynnöstä, kun asianomaisten jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset ovat ottaneet asianomaisen henkilön tekemän oikaisuvaatimuksen käsiteltäväksi mutta eivät ole päässeet sopimukseen siitä, miten riita ratkaistaan keskinäisellä sopimuksella saman direktiivin 4 artiklan 1 kohdassa säädetyssä määräajassa?
2) Onko direktiivin 2017/1852 2 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaista kaksinkertaisen verotuksen käsitettä tulkittava siten, että nyt käsiteltävään asiaan liittyvien kaltaisissa olosuhteissa kyseessä on kaksinkertainen verotus myös siinä tapauksessa, että samaan tuloon sovelletaan kahden jäsenvaltion verojärjestelmiä, vaikka kyseinen tulo olisi vapautettu verosta toisessa näistä jäsenvaltioista?
3) Jos toiseen ennakkoratkaisukysymykseen vastataan kieltävästi, onko direktiivin 2017/1852 16 artiklan 7 kohtaa tulkittava siten, että jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset eivät voi nyt käsiteltävään asiaan liittyvien kaltaisissa olosuhteissa harkintavaltansa perusteella evätä asianomaiselta henkilöltä mahdollisuutta käyttää neuvoa-antavan toimikunnan riidanratkaisumenettelyä, kun jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset eivät ole päässeet sopimukseen kahdenvälisen verosopimuksen oikeasta tulkinnasta ja soveltamisesta, josta puolestaan riippuu se, millä valtiolla on oikeus kantaa veroa tulosta?”
33. Kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet kantaja, Latvian, Belgian, Espanjan, Ranskan, Puolan ja Suomen hallitukset sekä komissio. Istuntoa asianosaisten kuulemiseksi ei pidetty.
IV Asian arviointi
34. Tämän ennakkoratkaisupyynnön keskeinen kysymys on se, voiko tietyn jäsenvaltion viranomainen laillisesti hylätä verovelvollisen esittämän pyynnön asettaa veroriitojen ratkaisumekanismeista annetun direktiivin mukainen neuvoa-antava toimikunta kahden jäsenvaltion veroviranomaisten välisen verosopimuksen tulkintaa koskevan erimielisyyden ratkaisemiseksi. Koska veroriitojen ratkaisumekanismeista annetun direktiivin mukaan mahdollisuus käyttää tämän toimikunnan riidanratkaisumenettelyä voidaan evätä, jos asia ”ei koske kaksinkertaista verotusta”, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee (toisella ennakkoratkaisukysymyksellä, joka on ainoa tässä ratkaisuehdotuksessa käsitelty kysymys), kattaako kaksinkertaisen verotuksen käsite, sellaisena kuin se määritellään kyseisessä direktiivissä, tilanteen, jossa kyseinen tulo kuuluu kahden jäsenvaltion verotusvallan piiriin mutta tulo on vapautettu verosta toisessa näistä jäsenvaltioista.
35. Tarkastelussani katson, että tähän kysymykseen on vastattava kieltävästi kaikkien tässä menettelyssä huomautuksia esittäneiden hallitusten ja komission näkemysten mukaisesti. Ennen kuin esitän perusteluni (B), esitän huomautuksia asian kannalta merkityksellisestä sääntelytaustasta (A).
A Kaksinkertaisen verotuksen poistaminen ja veroriitojen ratkaisumekanismeista annettu direktiivi
36. Jotta toista ennakkoratkaisukysymystä voitaisiin tarkastella sen oikeassa asiayhteydessä, esitän kolme huomautusta.
37. Ensinnäkin muistutan, että välitön verotus kuuluu ensisijaisesti jäsenvaltioiden toimivaltaan, vaikka niiden on toiminnassaan tällä alalla noudatettava unionin oikeudesta johtuvia yleisiä velvoitteita ja erityisesti EUT-sopimuksessa taattuja perusvapauksia(10) (samoin kuin erityisissä yhdenmukaistamistoimenpiteissä määriteltyjä velvoitteita). Tässä yhteydessä unionin tuomioistuin on toistuvasti todennut, että haitat, jotka aiheutuvat siitä, että jäsenvaltiot käyttävät samanaikaisesti verotusvaltaansa, eivät ole EUT-sopimuksessa kiellettyjä rajoituksia, kunhan tämä verotusvallan käyttö ei ole syrjivää.(11) Näin ollen siltä osin kuin kyseistä asiaa ei säännellä yhdenmukaistamistoimenpiteellä, jäsenvaltioilla on edelleen toimivalta sopimuksin tai yksipuolisesti päättää verotusvaltansa jakoperusteista erityisesti kaksinkertaisen verotuksen poistamiseksi, ja ne voivat tehdä näin soveltamalla erityisesti kansainvälisessä verokäytännössä noudatettuja perusteita.(12)
38. Toiseksi, kuten jo todettiin, kaksinkertaista verotusta pidetään ei-toivottuna, koska sillä on ”haitallisia vaikutuksia tavaroiden ja palvelujen vaihtoon ja pääoman, teknologian ja henkilöiden liikkuvuuteen” ja siten ”maiden välisten taloudellisten suhteiden kehitykseen”.(13) Kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta tehtyjä kahdenvälisiä sopimuksia, joista suurin osa näyttää perustuvan OECD:n tai YK:n mallisopimuksiin, pidetään välineinä edellä mainittujen kielteisten vaikutusten lieventämiseksi. Niiden tarkoituksena on erityisesti välttää kaksinkertainen verotus jakamalla sopimusvaltioiden oikeudet verottaa tiettyjä tulon osia (kyseisessä verosopimuksessa lueteltujen veroluokkien osalta). Näillä jakomääräyksillä joko myönnetään yleensä verotusta koskevia yksinoikeuksia toiselle sopimusvaltiolle tai sallitaan verotus molemmissa valtioissa samalla, kun niissä määrätään kaksinkertaisen verotuksen välttämisestä erityisesti vapautus- tai hyvitysmenetelmän avulla.
39. On kuitenkin lisättävä, että kaksinkertaisen verotuksen poistamista koskevaa tavoitetta käsitellään usein samanaikaisesti veronkierron estämistä koskevan tavoitteen kanssa.(14)Vastaavasti OECD:n ja YK:n mallisopimusten johdanto-osaa muutettiin vuonna 2017 siten, että siinä tunnustetaan, että kaksinkertaisen verotuksen poistamisen tavoite ei saisi luoda mahdollisuuksia verottamatta jäämiseen tai verotuksen keventämiseen.(15)
40. Kolmanneksi siltä osin kuin tunnustetaan tarve pyrkiä kaksinkertaisen verotuksen (ja kaksinkertaisen verottamatta jättämisen) estämisen tavoitteisiin, sama koskee monimutkaisuutta, joka liittyy verosopimuksissa käytettyjen eri käsitteiden tulkintaan ja soveltamiseen, mistä nyt käsiteltävä asia on hyvä esimerkki.(16)
41. Näiden erimielisyyksien ratkaisemiseksi verosopimuksissa on määräyksiä riitojen ratkaisemisesta. Viimeksi mainittuihin sisältyy tyypillisesti asianomaisten viranomaisten velvollisuus ”pyrkiä” ratkaisemaan asia joko yksipuolisesti tai keskinäisen sopimusmenettelyn avulla. Jos nämä toimet epäonnistuvat, on mahdollista määrätä välimiesmenettelystä, joka – kuten keskinäinen sopimusmenettely – on asianomaisten veroviranomaisten välinen menettely (eikä siten ole menettely, jossa verovelvollinen toimisi riidan asianosaisena). Tällaisesta järjestelmästä määrätään muun muassa OECD:n vuoden 2017 mallisopimuksen 25 artiklassa, YK:n mallisopimuksen 25 artiklassa (vaihtoehto B), pääasiassa kyseessä olevan sopimuksen(17) 27 artiklassa ja unionin välimiesmenettely-yleissopimuksen(18) 6 artiklassa ja sitä seuraavissa artikloissa.
42. Koska unionin lainsäätäjä katsoi, että tällaisilla kansainvälisen oikeuden mekanismeilla ei ehkä saada ”kaikissa tapauksissa” ratkaistua rajat ylittäviä veroriitoja ”ajoissa” tuloksellisella tavalla,(19) unionin lainsäätäjä antoi veroriitojen ratkaisumekanismeista annetun direktiivin tavoitteenaan tarjota tehokkaampi ratkaisu.
43. Direktiivissä noudatetaan, kuten edellä mainituissa jo olemassa olevissa välineissä, kolmivaiheista rakennetta (i) valituksen tekeminen, ii) keskinäinen sopimusmenettely, iii) neuvoa-antava toimikunta), ja sen lisäarvo perustuu sen yleiseen soveltamisalaan,(20) verovelvollisen kasvaneeseen rooliin(21) ja erilaisiin erityissääntöihin, joilla varmistetaan menettelyn oikea-aikainen kulku, mikä edistää koko järjestelmän tehokkuutta ja kattavuutta.(22)
44. Tätä prosessia ei tarvitse kuvata yksityiskohtaisesti, mutta sen kolmen päävaiheen keskeiset piirteet ovat seuraavat:
45. Ensimmäisessä vaiheessa asianomainen henkilö tekee kyseistä asiaa koskevan valituksen (ts. oikaisuvaatimuksen) kunkin asianomaisen jäsenvaltion kullekin toimivaltaiselle viranomaiselle. Kun valitus tehdään, asianomaisen henkilön on täytettävä tietyt vaatimukset, ja vaihe päättyy valituksen käsiteltäväksi ottamista tai hylkäämistä koskevaan päätökseen, joka on tehtävä kuuden kuukauden kuluessa.(23)
46. Jos valitus otetaan käsiteltäväksi ja jollei asianomainen viranomainen ratkaise asiaa yksipuolisesti, asiaa käsitellään toisessa vaiheessa keskinäisessä sopimusmenettelyssä. Tässä vaiheessa toimivaltaisten viranomaisten on ”pyrittävä ratkaisemaan” asia. Jos keskinäiseen sopimukseen päästään, se on päätös, joka sitoo viranomaisia, ja asianomaisen henkilö voi vedota sen täytäntöönpanokelpoisuuteen edellyttäen, että asianomainen henkilö hyväksyy päätöksen ja luopuu oikeudesta kaikkiin muihin muutoksenhakukeinoihin. Tämä vaihe on saatava päätökseen kahden vuoden kuluessa, ja määräaikaa voidaan pidentää vuodella.(24)
47. Kolmannessa vaiheessa, jos sopimukseen ei päästä, on periaatteessa asetettava neuvoa-antava toimikunta (asianomaisen henkilön pyynnöstä). Näin asetetun toimikunnan on annettava asiasta lausunto kuuden kuukauden kuluessa, ja määräaikaa voidaan pidentää yhdeksään kuukauteen.(25) Poikkeuksena velvollisuudesta asettaa neuvoa-antava toimikunta jäsenvaltiot voivat kuitenkin veroriitojen ratkaisumekanismeista annetun direktiivin 16 artiklan 7 kohdan nojalla tapauskohtaisesti evätä mahdollisuuden käyttää riidanratkaisumekanismin tätä vaihetta, jos asia ”ei koske kaksinkertaista verotusta”. Latvia on käyttänyt tätä mahdollisuutta.
48. Edellä esitetyt yleiset huomautukset huomioon ottaen käsittelen seuraavaksi toisessa ennakkoratkaisukysymyksessä esitettyä erityistä kysymystä.
B Kaksinkertaisen verotuksen käsite veroriitojen ratkaisumekanismeista annetussa direktiivissä
49. Seuraavaksi tarkastelen veroriitojen ratkaisumekanismeista annetun direktiivin 2 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettua kaksinkertaisen verotuksen käsitettä ja totean, että se määritellään seuraavasti: ”[tulojen ja tapauksesta riippuen pääoman kaksinkertaisen verotuksen poistamista koskevan] sopimuksen tai yleissopimuksen soveltamisalaan kuuluvien verojen määräämistä samasta verotettavasta tulosta tai pääomasta kahden tai useamman jäsenvaltion toimesta silloin, kun siitä seuraa joko i) lisääntynyttä veroa, ii) verovelvollisuuksien lisääntymistä tai iii) sellaisten tappioiden peruuntuminen tai aleneminen, joita voitaisiin käyttää verotettavan tulon kuittaamiseen.”
50. Tässä määritelmässä ei viitata jäsenvaltioiden kansalliseen oikeuteen, mikä merkitsee, kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että sitä on tulkittava koko unionissa itsenäisesti ja yhtenäisesti ottamalla huomioon kyseisen säännöksen sanamuoto, sen asiayhteys ja sillä säännöstöllä tavoitellut päämäärät, jonka osa säännös on.(26) Tarkastelen näitä kolmea näkökohtaa vuorotellen.
1. Määritelmän sanamuodon tarkastelu
51. Olen kaikkien kirjallisia huomautuksia esittäneiden hallitusten ja komission kanssa samaa mieltä siitä, että veroriitojen ratkaisumekanismeista annetun direktiivin 2 artiklan 1 kohdan c alakohdan sanamuodosta käy melko selvästi ilmi, että jotta kyseisessä säännöksessä tarkoitettu kaksinkertainen verotus syntyisi, kyseessä olevan tulon tai varallisuuden on paitsi kuuluttava kahden (tai useamman) jäsenvaltion verotusvallan piiriin, tämän rinnakkaisen toimivallan käyttämisen on myös johdettava tosiasialliseen verotukseen kyseisissä valtioissa. Toisin sanoen pelkästään se seikka, että sama tulo voi abstraktisti kuulua kahden (tai useamaan) verotusvallan piiriin, ei mielestäni riitä siihen, että kyseessä olisi veroriitojen ratkaisumekanismeista annetussa direktiivissä tarkoitettu kaksinkertainen verotus.
52. Katson, että edellä esitetty johtopäätös perustuu veroriitojen ratkaisumekanismeista annetun direktiivin 2 artiklan 1 kohdan c alakohdassa käytettyyn ilmaisuun ”määräämistä” sekä kyseisessä säännöksessä käytettyihin ilmaisuihin ”i) lisääntynyttä veroa, ii) verovelvollisuuksien lisääntymistä tai iii) sellaisten tappioiden peruuntuminen tai aleneminen, joita voitaisiin käyttää verotettavan tulon kuittaamiseen”.
53. Yhtäältä nimittäin ilmaisulla ”määrääminen” tarkoitetaan mielestäni sitä, että tietystä tulosta tai varallisuudesta kannetaan veroa eikä kyse ole pelkästään hypoteettisesta tapahtumasta. Toiseksi ilmaisut ”lisääntynyttä veroa”, ”verovelvollisuuksien lisääntyminen” tai ”sellaisten tappioiden peruuntuminen tai aleneminen, joita voitaisiin käyttää verotettavan tulon kuittaamiseen”, eivät kuvaile tilannetta, jossa sama tulo tai varallisuus kuuluu keskenään kilpailevien verotusvaltojen piiriin, vaan siinä yksilöidään ne erityiset taloudelliset seuraukset (verovelvolliselle), joita tällaisesta päällekkäisyydestä aiheutuu. Kukin näistä seikoista vahvistaa mielestäni sen, että kaksinkertaisen verotuksen käsite on ymmärrettävä siten, että sillä tarkoitetaan veron tosiasiallista kantoa.
54. Lyhyenä vertailuna voidaan todeta, että vaikka OECD:n vuoden 2017 ja YK:n vuoden 2025 mallisopimuksissa tai niissä verosopimusesimerkeissä, joihin olen tutustunut, ei näytä olevan kaksinkertaisen verotuksen yleistä määritelmää (kyseisiä sopimuksia sovellettaessa), OECD:n vuoden 2017 mallisopimuksen selityksissä kaksinkertainen verotus kuvataan seuraavasti: ”toisiaan vastaavien verojen määrääminen kahdessa (tai useammassa) valtiossa samalle verovelvolliselle samasta kohteesta ja samalta ajanjaksolta”.(27)
55. Vaikka eri verosopimusten tarkka sisältö voi vaihdella, olen edellä todennut, että OECD:n mallisopimusta on muutettu vuonna 2017 siten, että sen johdanto-osassa korostetaan, että pyrkimykset kaksinkertaisen verotuksen poistamiseen eivät saisi johtaa kaksinkertaiseen verottamatta jättämiseen tai verotuksen kevenemiseen. Tällainen tavoite tekee mielestäni epätodennäköiseksi, että kaksinkertainen verotus, joka on ilmiö, jota pitää välttää ja jota kuvataan rinnakkaiseksi määräämiseksi, ymmärrettäisiin puhtaasti abstraktisti eikä siten, että se on tilanne, jossa verot kannetaan useampaan kertaan samasta tulosta.(28)
56. Olipa asia miten tahansa, minusta vaikuttaa siltä, että jos unionin lainsäätäjä olisi halunnut omaksua niin laajan kaksinkertaisen verotuksen käsitteen, että se kattaisi tilanteet, joissa sama tulo tai pääoma kuuluisi abstraktisti kilpailevien verotusvaltojen piiriin, tästä seuraava määritelmä olisi hyvin erilainen. Siinä ei mielestäni viitattaisi ”määräämiseen”, eikä sitä myöskään määriteltäisi viittaamalla edellä kuvattuihin kolmeen taloudellisten seurausten tyyppiin (lisääntynyt vero jne.). Jos kaksinkertaisen verotuksen käsite olisi määritelty pelkästään rinnakkaisen verotusvallan olemassaolon perusteella, näiden seurausten kuvauksella ei olisi mitään käytännön vaikutusta.
57. Veroriitojen ratkaisumekanismeista annetun direktiivin 2 artiklan 1 kohdan c alakohdan sanamuodon tarkastelun perusteella katson näin ollen, että siinä määritelty kaksinkertaisen verotuksen käsite ei kata tilannetta, jossa kyseiset tulot kuuluvat kahden jäsenvaltion verotusvallan piiriin mutta tulot on vapautettu veroista toisessa niistä. Samaan tulokseen päädytään tarkastelemalla merkityksellistä asiayhteyttä, johon siirryn seuraavaksi.
2. Määritelmän merkityksellinen asiayhteys
58. Tarkasteltavana olevaa määritelmää lukuun ottamatta kaksinkertaisen verotuksen käsite esiintyy veroriitojen ratkaisumekanismeista annetun direktiivin päätekstissä vain kahdesti.
59. Se sisältyy ensinnäkin direktiivin 1 artiklaan, jossa täsmennetään direktiivin ”kohde ja soveltamisala”. On syytä muistuttaa, että direktiivi koskee jäsenvaltioiden välisten riitojen ratkaisemisessa käytettävän mekanismin määrittämistä silloin, kun riidat ”johtuvat tulojen ja, tapauksesta riippuen, pääoman kaksinkertaisen verotuksen poistamista koskevien sopimusten ja yleissopimusten tulkinnasta ja soveltamisesta”.(29)
60. Tämä säännös on selvästi keskeinen sen määrittämisessä, mihin asioihin voidaan soveltaa riidanratkaisumekanismia, josta säädetään veroriitojen ratkaisumekanismeista annetussa direktiivissä. Nämä sopimukset ja yleissopimukset ovat kansainvälisen oikeuden välineitä, jotka eroavat veroriitojen ratkaisumekanismeista annetusta direktiivistä ja siinä säädetystä riidanratkaisumekanismista. Olen siksi samaa mieltä Belgian hallituksen kanssa siitä, että kyseisen direktiivin soveltamisalan määritelmässä esitetty kuvaus asianomaisista verosopimuksista ei ole suoraan ratkaiseva sen kannalta, miten kyseisen direktiivin 2 artiklan 1 kohdan c alakohdassa oleva ”kaksinkertaisen verotuksen” erityinen määritelmä olisi ymmärrettävä kyseistä unionin oikeuden välinettä sovellettaessa.
61. Toiseksi asia on kuitenkin mielestäni toisin veroriitojen ratkaisumekanismeista annetun direktiivin 16 artiklan 7 kohdan osalta, ja se on suoraan relevantti tässä yhteydessä. Tämä säännös on itse asiassa ainoa kohta (lukuun ottamatta kyseisen direktiivin 2 artiklan 1 kohdan c alakohtaa), jossa kaksinkertaisen verotuksen käsitettä käytetään itsenäisesti (eli ei osana kaksinkertaista verotusta koskevien sopimusten kuvausta). On syytä muistaa, että tällä säännöksellä otetaan käyttöön poikkeus jäsenvaltioiden velvollisuudesta asettaa neuvoa-antava toimikunta. Sitä sovelletaan silloin, kun käsiteltävä asia ”ei koske kaksinkertaista verotusta”.
62. Kuten Belgian, Ranskan ja Puolan hallitukset sekä komissio ovat lähinnä todenneet, veroriitojen ratkaisumekanismeista annetun direktiivin 16 artiklan 7 kohdassa säädetyllä poikkeuksella tehdään ero yhtäältä keskinäisen sopimusmenettelyn ja toisaalta neuvoa-antavassa toimikunnassa käytävän menettelyn soveltamisalojen välillä.
63. Keskinäisen sopimusmenettely voi nimittäin koskea mitä tahansa kysymystä, joka liittyy kaksinkertaista verotusta koskevan sopimuksen tulkintaan tai soveltamiseen (kuten käy ilmi veroriitojen ratkaisumekanismeista annetun direktiivin soveltamisalan määritelmästä kyseisen direktiivin 1 artiklassa), mukaan lukien kysymys, joka ei liity kaksinkertaiseen verotukseen (kuten kysymys siitä, onko verot kannettu tietyn sopimuksen mukaisesti). Mahdollisuus turvautua neuvoa-antavaa toimikuntaan voidaan sitä vastoin rajata koskemaan kaksinkertaista verotusta koskevia kysymyksiä.
64. Toisin sanoen, veroriitojen ratkaisumekanismeista annetussa direktiivissä säädetty riidanratkaisumekanismi, kun sitä tarkastellaan kokonaisuutena, voi – mutta sen ei välttämättä tarvitse – koskea kaksinkertaista verotusta koskevia riitoja riippuen mekanismin vaiheesta ja siitä, onko kyseinen jäsenvaltio päättänyt soveltaa veroriitojen ratkaisumekanismeista annetun direktiivin 16 artiklan 7 kohdassa tarkoitettua poikkeusta. Se, että riidanratkaisumekanismin soveltamisala on kokonaisuutena tarkasteltuna eriytettävä, tunnustetaan itse asiassa direktiivin johdanto-osan perustelukappaleissa, joissa viitataan lähinnä tarpeeseen ratkaista tuloksellisella tavalla veroriitojen ratkaisumekanismeista annetun direktiivin soveltamisalaan kuuluvat riidat, erityisesti (ja, lisäisin tähän, ei ainoastaan) kaksinkertaiseen verotukseen johtavat riidat.(30)
65. Totean, että riidanratkaisujärjestelmän kaksivaiheinen järjestelmä, jossa aineelliset soveltamisalat on eriytetty, näyttää olevan lainsäädäntömenettelyssä käytyjen neuvottelujen tulos. Veroriitojen ratkaisumekanismeista annetun direktiivin 16 artiklan 7 kohtaa vastaava säännös ei nimittäin sisältynyt komission ehdotukseen, vaan se perustuu ilmeisesti kompromissitekstiin, kuten Belgian, Ranskan ja Latvian hallitukset ovat pääasiallisesti todenneet.(31) Tämä lisäys oli osa muita, yleisempiä muutoksia ehdotettuun tekstiin.
66. Komissio katsoi ehdotuksessaan erityisesti, että kyseistä riidanratkaisumekanismia sovelletaan ”kaksinkertaisen verotuksen poistamista [koskeviin riitoihin]”.(32) Tästä näkökulmasta tarkasteltuna veroriitojen ratkaisumekanismeista annetun direktiivin soveltamisala on itse asiassa laajempi kuin alun perin suunniteltiin, koska siltä osin kuin riidat johtuvat verosopimuksen tulkinnasta ja soveltamisesta, ”käsiteltäväksi kelpuutettujen” riita-asioiden ei välttämättä tarvitse koskea kaksinkertaisen verotuksen poistamista. Itse asiassa ratkaistava kysymys on muotoiltu yleisemmin ”riita-asiaksi”, joka on veroriitojen ratkaisumekanismeista annetun direktiivin 1 artiklassa käytetty lyhyt ilmaus kuvaamaan asiaa, joka aiheuttaa verosopimusten tulkinnasta ja soveltamisesta johtuvan riidan.
67. Tätä taustaa vasten veroriitojen ratkaisumekanismeista annetun direktiivin 16 artiklan 7 kohdassa olevan säännön lisääminen tasapainottaa riidanratkaisujärjestelmän laajennettua soveltamisalaa tarjoamalla jäsenvaltioille mahdollisuuden rajoittaa neuvoa-antavassa toimikunnassa käsiteltävä erityinen vaihe ”kaksinkertaista verotusta” koskeviin tapauksiin. Vaikka 16 artiklan 7 kohdassa ei ole lisäselvennyksiä näiden käsitteiden merkityksestä, se tosiasia, että niiden tarkoituksena on rajoittaa yhden riidanratkaisuvaiheen soveltamisalaa aikaisempaan vaiheeseen verrattuna, vahvistaa sen, ettei niille pidä antaa merkitystä, joka ylittää tämän ratkaisuehdotuksen edellisessä osassa esitetyn sanamuodon tarkasteluun perustuvan merkityksen.
68. Haluan lisätä Belgian ja Suomen hallitusten tavoin, että päätelmään, jonka mukaan veroriitojen ratkaisumekanismeista annetun direktiivin 2 artiklan 1 kohdan c alakohdassa ja 16 artiklan 7 kohdassa olevalla käsitteellä ”kaksinkertainen verotus” viitataan tosiasialliseen kaksinkertaiseen verotukseen eikä hypoteettiseen kaksinkertaiseen verotukseen, ei vaikuta se, että ehdotuksessa komissio ehdotti, että tulevan direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle jätetään ”[tulo tai pääoma], joka kuuluu verovapautuksen piiriin tai johon kansallisten sääntöjen mukaisesti sovelletaan nollaverokantaa”,(33) vaikka tämä poissulkeminen ei sisälly hyväksyttyyn tekstiin.
69. Tältä osin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin yhtyy kantajan ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa (ja tässä menettelyssä) esittämään näkemykseen, jonka mukaan kyseinen lainsäädäntöprosessin aikana tehty muutos tarkoittaa, että veroriitojen ratkaisumekanismeista annetun direktiivin 2 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettu kaksinkertaisen verotuksen käsite on laaja ja kattaa myös tilanteet, joissa tulo on kahden rinnakkaisen verotusvallan alainen ilman, että sitä tosiasiallisesti verotetaan kahteen kertaan. Tämä tarkoittaisi näin ollen sitä, että veroriitojen ratkaisumekanismeista annetun direktiivin 16 artiklan 7 kohdassa tarkoitettua poikkeusta ei voida soveltaa hypoteettisen kaksinkertaisen verotuksen tapauksessa ja että jäsenvaltioiden on annettava mahdollisuus turvautua neuvoa-antavaan toimikuntaan myös silloin, kun tällainen kaksinkertainen verotus ei johda siihen, että vero kannetaan kahteen kertaan.
70. Vastauksena tähän väitteeseen totean, että edellä mainittu lainsäädäntöprosessin aikana tehty muutos vaikuttaa riidanratkaisujärjestelmän yleiseen soveltamisalaan siten, että vapautuksen piiriin kuuluvia tulon osia ja vastaavia ei suljeta pois asioista, jotka voidaan saattaa tämän mekanismin käsiteltäviksi. Tämä muutos ei kuitenkaan vaikuta kaksinkertaisen verotuksen määritelmään (joka on pysynyt olennaisilta osin samana ehdotetussa ja hyväksytyssä tekstissä)(34) eikä järjestelmässä kokonaisuutena tarkasteltuna, kuten edellä jo kuvattiin, saavutettuun tasapainoon. Erityisesti se, että keskinäisen sopimusmenettelyn vaihe on melko laaja, ei vaikuta neuvoa-antavassa toimikunnassa käytävän myöhemmän vaiheen suppeampaan määritelmään.
71. Tällä huomautuksella päätän merkityksellistä asiayhteyttä koskevan tarkasteluni, joka vahvistaa edellä esitetyn sanamuodon tarkasteluun perustuvan päätelmän. Tarkastelen vielä veroriitojen ratkaisumekanismeista annetun direktiivin tavoitteiden merkitystä.
3. Veroriitojen ratkaisumekanismeista annetun direktiivin tavoitteet
72. Kuten jo todettiin, veroriitojen ratkaisumekanismeista annetun direktiivin tavoitteena on verosopimusten tulkintaan ja soveltamiseen liittyvien riitojen ratkaiseminen tuloksellisella tavalla. Kyseisen direktiivin johdanto-osan eri perustelukappaleista ilmenee, että tällaisten riitojen ratkaiseminen tuloksellisella tavalla on tarpeen muun muassa, kuten kantaja korostaa, ”oikeusvarmuuden ja yritysmyönteisen investointiympäristön turvaamiseksi oikeudenmukaisten ja tehokkaiden verojärjestelmien saavuttamiseksi unionissa”.(35)
73. On totta, että näkemys, jonka mukaan veroriitojen ratkaisumekanismeista annetun direktiivin 16 artiklan 7 kohdassa olevaa viittausta kaksinkertaiseen verotukseen olisi tulkittava laajasti siten, että mahdollisuus turvautua neuvoa-antavaan toimikuntaan on myönnettävä myös hypoteettisen kaksinkertaisen verotuksen tapauksissa, edistäisi edellä mainittujen tavoitteiden saavuttamista. Se lisäisi veronmaksajien oikeusvarmuutta, sillä se, että jäsenvaltiot velvoitettaisiin ratkaisemaan tulkintaan liittyvät erimielisyydet riippumatta todellisista taloudellisista vaikutuksista, selkeyttäisi tapaa, jolla samankaltaisia tapauksia käsitellään tulevaisuudessa. Näin ollen se voisi osaltaan vähentää asiaa koskevien riitojen määrää. Pääasian tilanteen kuvauksesta nimittäin ilmenee, että – kuten kantaja väittää – Alankomaiden ja Latvian viranomaisten välillä on edelleen riita sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta, koska sitä ei voitu ratkaista keskinäisen sopimusmenettelyn vaiheessa.
74. Tämän ratkaisuehdotuksen aiemmissa osissa esitetyn sanamuodon mukaisesta ja asiayhteyteen perustuvasta tulkinnasta ilmenee kuitenkin, että veroriitojen ratkaisumekanismeista annetun direktiivin 2 artiklan 1 kohdan c alakohdassa esitetty (ja kyseisen direktiivin 16 artiklan 7 kohdassa mainittu) kaksinkertaisen verotuksen määritelmä kattaa tosiasiallisen kaksinkertaisen verotuksen tapaukset. Vaikka edellä mainitut yleiset tavoitteet ovat tietysti edelleen täysin merkityksellisiä, edellä esitetystä analyysistä seuraa, että unionin lainsäätäjä pyrkii niihin erityisesti suunnitellun ja tasapainoisen riidanratkaisumenettelyn avulla (toisin sanoen, kuten on syytä muistuttaa, sillä on laaja soveltamisala, joka voi olla rajoitetumpi viimeisessä vaiheessa). Veroriitojen ratkaisumekanismeista annetun direktiivin antamisen taustalla olleet yleiset tavoitteet eivät näin ollen voi olla etusijalla näihin ominaispiirteisiin ja tähän tasapainoon nähden.
75. Lisäksi unionin lainsäätäjä korosti veroriitojen ratkaisumekanismeista annetun direktiivin antamisen yhteydessä, että on tärkeää, että riidanratkaisumekanismit ovat paitsi kattavia ja tuloksellisia myös kestäviä.(36) Mielestäni kestävyydellä viitataan tässä yhteydessä riidanratkaisujärjestelmän ominaisuuksiin, joilla varmistetaan sen kyky toimia ja tuottaa tuloksia sovellettavissa määräajoissa (pitkällä aikavälillä). Tähän tavoitteeseen pyrkiminen on täysin linjassa sen kanssa, että kaksinkertainen verotus määritellään tosiasialliseksi kaksinkertaiseksi verotukseksi, kun tämä määritelmä on merkityksellinen tekijä, jonka avulla riidanratkaisujärjestelmän tietty vaihe voidaan rajata tilanteisiin, joissa jäsenvaltiot pyrkivät suojaamaan veropohjaansa (ja joissa riski verovelvolliselle aiheutuvasta liiallisesta verorasituksesta voi tosiasiallisesti toteutua).
76. Edellä esitetyn perusteella katson, että toiseen ennakkoratkaisukysymykseen on vastattava, että veroriitojen ratkaisumekanismeista annetun direktiivin 2 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettu kaksinkertaisen verotuksen käsite ei kata tilannetta, jossa samaan tuloon sovelletaan kahden jäsenvaltion verojärjestelmiä mutta kyseinen tulo on vapautettu verosta toisessa niistä.
V Ratkaisuehdotus
77. Ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Administratīvā rajona tiesan esittämään toiseen ennakkoratkaisukysymykseen seuraavasti:
Veroriitojen ratkaisumekanismeista Euroopan unionissa 10.10.2017 annetun neuvoston direktiivin (EU) 2017/1852 2 artiklan 1 kohdan c alakohtaa on tulkittava siten, että kyseisessä säännöksessä käytettyä kaksinkertaisen verotuksen käsitettä ei sovelleta tilanteeseen, jossa samaan tuloon sovelletaan kahden jäsenvaltion verojärjestelmiä mutta kyseinen tulo on vapautettu verosta toisessa niistä.
1 Alkuperäinen kieli: englanti.
2 Käsitteen ”verotuksellinen itsemääräämisoikeus” käytöstä ks. esim. tuomio 12.5.1998, Gilly (C‑336/96, EU:C:1998:221, 48 kohta). Ks. myös verotusvallan käsitteestä tuomio 19.11.2015, Bukovansky (C‑241/14, EU:C:2015:766, 37 ja 38 kohta) tai tuomio 14.11.2006, Kerckhaert ja Morres (C‑513/04, EU:C:2006:713, 19–23 kohta).
3 Ks. esim. Reimer, E. ja Rust, A., Klaus Vogel on Double Taxation Conventions, 5. painos, Wolters Kluwer Law International, Alphen aan den Rijn, 2022, s., s. 14, 2 ja 3 kohta.
4 Veroriitojen ratkaisumekanismeista Euroopan unionissa 10.10.2017 annetun neuvoston direktiivin (EU) 2017/1852 (EUVL 2017, L 265, s. 1) (jäljempänä veroriitojen ratkaisumekanismeista annettu direktiivi) johdanto-osan ensimmäisen perustelukappaleen mukaan ”tilanteet, joissa eri jäsenvaltiot tulkitsevat tai soveltavat eri tavoin kahdenvälisten verosopimusten ja yleissopimusten tai [unionin välimiesmenettely-yleissopimuksen] määräyksiä, voivat aiheuttaa vakavia verotuksellisia esteitä rajojen yli toimiville yrityksille. – –.” Ilmaisulla ”unionin välimiesmenettely-yleissopimus” tarkoitetaan yleissopimusta kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta etuyhteydessä keskenään olevien yritysten tulonoikaisun yhteydessä (90/436/ETY) (EUVL 1990, L 225, s. 10).
5 Veroriitojen ratkaisumekanismeista annetun direktiivin johdanto-osan kolmannessa perustelukappaleessa todetaan, että ”nykyisillä kahdenvälisten verosopimusten ja unionin välimiesmenettely-yleissopimuksen mukaisilla mekanismeilla ei ehkä saada kaikissa tapauksissa ratkaistua tällaisia riitoja ajoissa tuloksellisella tavalla. – –”
6 Latvian tasavallan ja Alankomaiden kuningaskunnan välinen sopimus kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi ja veronkierron estämiseksi (Latvijas Vēstnesis, 1994, nro 151; allekirjoitettu Haagissa 14.3.1994 ja voimassa 29.1.1995 lukien).
7 Täsmentämällä tämän jälkeen, että ”ilmaisu käsittää joka tapauksessa kiinteistöön liittyvän omaisuuden, karjan sekä maa- ja metsätaloudessa käytettävät laitteet; oikeudet, joihin sovelletaan maa-aluetta koskevia yleisen lain säännöksiä, rakennukset, kiinteistön käyttöoikeuden sekä oikeudet vaihteleviin tai kiinteisiin maksuihin vastineena mineraaliesiintymien, lähteiden ja muiden luonnonvarojen hyödyntämisestä tai oikeudesta niiden hyödyntämiseen. – –.”
8 Yhteisöverolain 5 §:n 1 momentin 2 kohdan, luettuna yhdessä sen 2 momentin kanssa, mukaisesti.
9 Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että nämä edellytykset ovat seuraavat: i) omistusosuus on vähintään viisi prosenttia ja ii) tytäryhtiötä ei pidetä yksinomaan portfoliosijoituksena; iii) tytäryhtiöön sovelletaan kohtuullista efektiivistä verokantaa, joka perustuu Alankomaiden verotusperiaatteisiin tai iv) alle 50 prosenttia tytäryhtiön varoista on niin sanottuja ”passiivisia” varoja. Näitä edellytyksiä ei käsitellä tarkemmin ennakkoratkaisupyynnössä.
10 Ks. esim. tuomio 30.10.2025, Attal ja Associés (C‑321/24, EU:C:2025:836, 27 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) tai julkisasiamies Kokottin ratkaisuehdotus komissio v. Belgia (Direktiivi 2016/1164 – Kaksinkertainen verotus) (C‑524/23, EU:C:2025:381, 1 kohta)
11 Ks. esim. tuomio 12.3.2026, Marhaux (C‑150/25, EU:C:2026:188, 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) ja tuomio 25.2.2021, Société Générale (C‑403/19, EU:C:2021:136, 28 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Ks. myös tuomio 14.11.2006, Kerckhaert ja Morres (C‑513/04, EU:C:2006:713, 19 ja 20 kohta).
12 Kuten esitetty tiivistetysti julkisasiamies Mengozzin ratkaisuehdotuksessa Itävalta v. Saksa (C‑648/15, EU:C:2017:311, 48 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Ks. myös tuomio 26.2.2026, komissio v. Belgia (Direktiivi 2016/1164 – Kaksinkertainen verotus) (C‑524/23, EU:C:2026:111, 100 ja 101 kohta), joka koskee tilannetta, jossa on olemassa yhdenmukaistamistoimenpide.
13 OECD (2019), tuloa ja varallisuutta koskeva malliverosopimus 2017 (täydellinen versio), OECD:n julkaisu, http://dx.doi.org/10.1787/g2g972ee-en; jäljempänä OECD:n vuoden 2017 mallisopimus, s. I-1, 1 kohta. Ks. myös Yhdistyneiden kansakuntien malliverosopimus 2025, Yhdistyneet kansakunnat, New York, 2025 (jäljempänä YK:n vuoden 2025 mallisopimus), s. iv, 6 kohta.
14 Kuten näiden sopimusten täydellisestä nimikkeestä, jossa viitataan usein kaksinkertaisen verotuksen poistamiseen ja veronkierron estämiseen (tai samankaltaisiin termeihin), ilmenee, kuten pääasiassa kyseessä olevassa sopimuksessa vaikuttaa olevan ja kuten myös ilmenee OECD:n peräkkäisten mallisopimusten yleisen nimikkeen muutoksesta. Ks. OECD:n vuoden 2017 mallissopimus, s. I-7, 16 kohta.
15 Ks. OECD:n vuoden 2017 mallissopimus, s. I-7, 16.1 kohta, M-5 ja M-6 ja YK:n vuoden 2025 mallisopimus, s. 104, 52 kohta. Ks. myös OECD:n vuonna 2016 hyväksymä monenvälinen yleissopimus verosopimuksiin liittyvien toimenpiteiden toteuttamisesta veropohjan rapautumisen ja voitonsiirtojen ehkäisemiseksi. Yleissopimuksella pyritään muuttamaan voimassa olevia verosopimuksia veropetosten ja veronkierron riskin torjumiseksi.
16 Ks. verosopimuksissa käytettyjen asiaa koskevien käsitteiden monimutkaisuudesta, esim. Helminen, M., ”General report: The notion of tax and the elimination of international double taxation or double non-taxation”, Cahiers de droit fiscal international. Schriften zum internationalen Steuerrecht. Studies on international fiscal law, 2016, osa 101B, s. 17–76.
17 Mainittu edellä 18 kohdassa.
18 Mainittu edellä alaviitteessä 4.
19 Edellä alaviitteessä 5 mainittu veroriitojen ratkaisumekanismeista annetun direktiivin johdanto-osan kolmas perustelukappale.
20 Verrattuna erityisesti unionin välimiesmenettely-yleissopimukseen. Ks. veroriitojen ratkaisumekanismeista annetun direktiivin johdanto-osan seitsemäs perustelukappale, jonka mukaan ”parannetun riidanratkaisumekanismin olisi pohjauduttava unionissa voimassa oleviin järjestelmiin, mukaan lukien unionin välimiesmenettely-yleissopimus. Tämän direktiivin soveltamisalan olisi kuitenkin oltava laajempi kuin välimiesmenettely-yleissopimuksen, jota sovelletaan ainoastaan siirtohinnoittelua koskeviin riitoihin ja tulojen allokointiin kiinteille toimipaikoille. – –.” Erityisten kahdenvälisten verosopimusten soveltamisala voi tietenkin olla laajempi.
21 Kirjallisuudessa on kiinnitetty huomiota perusoikeuskirjan soveltamisesta mahdollisesti aiheutuviin vaikutuksiin. Ks. esim. Kokott, J., ”Taxpayers’ rights”, European Taxation, tammikuu 2020, Nide 60, nro 1, s. 3–7.
22 Komission kertomuksessa neuvostolle – Veroriitojen ratkaisumekanismeista annetun direktiivin uudelleentarkastelua koskevassa täytäntöönpanokertomuksessa (COM(2024) 494 final, 28.10.2024, s. 1) todetaan, että kertomuksen laatimishetkellä oli käytettävissä vain vähän tietoja direktiivin toimivuuden arvioimiseksi. Katso myös CFE Fiscal Committeen 20.3.2020 antama lausunto FC 3/2020, joka koskee veroriitojen ratkaisumekanismeista Euroopan unionissa annettua direktiiviä (Opinion Statement FC 3/2020 on the Directive on Tax Dispute Resolution Mechanisms in the European Union).
23 Katso ensimmäisen vaiheen osalta veroriitojen ratkaisumekanismeista annetun direktiivin 3 artikla.
24 Ks. kyseisen toisen vaiheen osalta veroriitojen ratkaisumekanismeista annetun direktiivin 4 artikla.
25 Veroriitojen ratkaisumekanismeista annetun direktiivin 6 artiklan 3 kohta ja 14 artiklan 1 kohta. Täydellisyyden vuoksi on syytä lisätä, että veroriitojen ratkaisumekanismeista annetun direktiivin 6 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan velvollisuus asettaa neuvoa-antava toimikunta syntyy myös silloin, kun valituksen on hylännyt vähintään yksi asianomaisten jäsenvaltioiden toimivaltaisista viranomaisista mutta eivät ne kaikki (tämä tilanne ei koske nyt tarkasteltavaa tapausta).
26 Ks. esim. tuomio 3.9.2026, Jautiva (C‑798/24, EU:C:2026:679, 40 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Huomautan, että veroriitojen ratkaisumekanismeista annetun direktiivin 2 artiklan 2 kohdan mukaan, ellei asiayhteys toisin edellytä, termillä, joita ei ole määritelty kyseisessä direktiivissä, on se merkitys, joka sillä on tuolloin asiaa koskevan kaksinkertaista verotusta koskevan sopimuksen mukaan tai, jos tällaista sopimusta ei ole, kyseisen jäsenvaltion lainsäädännön mukaan. Koska nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä oleva käsite on määritelty veroriitojen ratkaisumekanismeista annetussa direktiivissä, sitä on tulkittava itsenäisesti, kuten juuri selitin.
27 OECD vuoden 2017 mallisopimus, s. I-1, 1 kohta. Komission tiedonannossa Euroopan parlamentille, neuvostolle ja Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle – Kaksinkertainen verotus sisämarkkinoilla – C(2011) 712 final, 11.11.2011, s. 4, kaksinkertainen verotus kuvataan ”tilanteeksi, jossa kaksi (tai useampia) vero-oikeuden käyttöaluetta perii samasta verotettavasta tulosta tai pääomasta toisiaan vastaavat verot” Ks. myös komission yksiköiden valmisteluasiakirja, Vaikutusten arviointi, Oheisasiakirja ehdotukseen neuvoston direktiiviksi kaksinkertaisen verotuksen riitojenratkaisumekanismista Euroopan unionissa (Commission staff working document – Impact assessment – Accompanying the proposal for a Council directive on a double taxation dispute resolution mechanism in the European Union), SWD (2016) 343 final, 25.10.2016, s. 5, 2.1. kohta ja s. 62. Täydellisyyden vuoksi 54 kohdan määritelmässä viitataan niin sanottuun kansainväliseen juridiseen kaksinkertaiseen verotukseen (joka on merkityksellinen tässä tapauksessa), joka eroaa yleensä kansainvälisestä taloudellisesta kaksinkertaisesta verotuksesta, jossa kuvataan tilannetta, jossa kahta eri henkilöä verotetaan samasta tulosta tai pääomasta. OECD:n vuoden 2017 mallisopimus, s. C(23)-1.
28 Ks. myös tuomio 30.4.2020, Istituto nazionale della previdenza sociale (C‑168/19 ja C‑169/19, EU:C:2020:338, 17 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) ja tuomio 12.5.1998, Gilly (C‑336/96, EU:C:1998:221, 46 kohta).
29 Kursivointi tässä.
30 Ks. veroriitojen ratkaisumekanismeista annetun direktiivin johdanto-osan toinen ja kuudes perustelukappale. Toisessa perustelukappaleessa todetaan, että ”– – on tarpeen, että unionissa on mekanismeja, joilla varmistetaan tällaisten kahdenvälisten verosopimusten ja unionin välimiesmenettely-yleissopimuksen tulkintaa ja soveltamista koskevien riitojen, erityisesti kaksinkertaiseen verotukseen johtavien riitojen, ratkaiseminen tuloksellisella tavalla”. Veroriitojen ratkaisumekanismeista annetun direktiivin johdanto-osan kuudennen perustelukappaleen mukaan ”riidanratkaisua olisi sovellettava kahdenvälisten verosopimusten ja unionin välimiesmenettely-yleissopimuksen erilaiseen tulkintaan ja soveltamiseen, erityisesti sellaiseen erilaiseen tulkintaan ja soveltamiseen, joka johtaa kaksinkertaiseen verotukseen. – –.”
31 Ks. erityisesti puheenjohtajavaltion kokousasiakirja verotyöryhmälle (Välitön verotus – Riidanratkaisu) veroriitojen ratkaisumekanismista annetusta direktiivistä: kaikkia artikloja koskeva kompromissiteksti verotustyöryhmän kokousta varten (Välitön verotus – Riidanratkaisu), 27.4.2017, WK 4620/2017 INIT, 21.4.2017, luonnos 15 artiklan 7 kohdaksi. Totean, että veroriitojen ratkaisumekanismeista annettu direktiivi hyväksyttiin SEUT 115 artiklan perusteella, jossa määrätään, että ”neuvosto antaa yksimielisesti erityisessä lainsäätämisjärjestyksessä sekä Euroopan parlamenttia ja talous- ja sosiaalikomiteaa kuultuaan direktiivejä jäsenvaltioiden sellaisten lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä, jotka suoraan vaikuttavat sisämarkkinoiden toteuttamiseen ja toimintaan, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 114 artiklan soveltamista”.
32 Ehdotetussa liitteessä I lueteltujen verojen osalta ks. ehdotus neuvoston direktiiviksi kaksinkertaisen verotuksen riitojenratkaisumekanismeista Euroopan unionissa, COM(2016) 686 final, 25.10.2016, 1 artiklan luonnos.
33 Edellisessä alaviitteessä mainitun ehdotuksen 1 artiklan kolmannen kohdan mukaan tulevaa direktiiviä ”ei sovelleta mihinkään tuloon tai pääomaan, joka kuuluu verovapautuksen piiriin tai johon kansallisten sääntöjen mukaisesti sovelletaan nollaverokantaa”.
34 Ottaen erityisesti huomioon muutoksen, joka liittyy riidanratkaisujärjestelmän soveltamisalan alkuperäisen määritelmän muuttamiseen siten, että se koskee liitteessä lueteltuja veroja, kuten alaviitteessä 32 todetaan.
35 Veroriitojen ratkaisumekanismeista annetun direktiivin johdanto-osan viidennessä perustelukappaleessa todetaan, että ”oikeudenmukaisten ja tehokkaiden verojärjestelmien saavuttamiseksi unionissa on ratkaisevan tärkeää ottaa käyttöön tuloksellinen ja tehokas veroriitojen ratkaisukehys, joka turvaa oikeusvarmuuden ja yritysmyönteisen investointiympäristön toteutumista. – –.” Ks. myös edellä alaviitteessä 4 mainittu johdanto-osan ensimmäinen perustelukappale sekä edellä alaviitteissä 30 ja 20 mainitut johdanto-osan toinen ja seitsemäs perustelukappale.
36 Kyseisen direktiivin johdanto-osan neljännen perustelukappaleen mukaan ”– – on oikeudenmukaisen verojärjestelmän hengessä tarpeen varmistaa, että riidanratkaisumekanismit ovat kattavia, tuloksellisia ja kestäviä. – –.”