Julkisasiamiehen ratkaisuehdotukset
I Johdanto
1. Arbetsdomstolen (Ruotsi) tiedustelee käsiteltävässä ennakkoratkaisupyynnössä, kuuluuko yhtiö, jonka kotipaikka on Euroopan talousalueesta 2.5.1992 tehdyn sopimuksen (jäljempänä ETA-sopimus)(2) sopimuspuolena olevassa valtiossa ja joka omistaa kolmannen maan lipun alla purjehtivan aluksen, palvelujen tarjoamisen vapauden soveltamisalaan, sellaisena kuin sitä sovelletaan meriliikenteeseen palvelujen tarjoamisen vapauden periaatteen soveltamisesta jäsenvaltioiden väliseen meriliikenteeseen sekä jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden väliseen meriliikenteeseen 22.12.1986 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 4055/86(3) nojalla, joka on sisällytetty ETA-sopimukseen.(4)
2. Tämä kysymys on esitetty riita-asiassa, jossa vastapuolina ovat norjalainen yhtiö Fonnship A/S (jäljempänä Fonnship) sekä ruotsalaiset ammattiliitot Svenska Transportarbetarförbundet (Ruotsin kuljetusalan työntekijöiden ammattiliitto, jäljempänä ST) ja Facket för Service och Kommunikation (palvelu- ja viestintäalan ammattiliitto, jäljempänä SEKO) ja jossa on kyse vuosien 2001 ja 2003 työtaistelutoimista, joiden väitettiin haitanneen Fonnshipille kuuluvalla aluksella (Sava Star), joka on merkitty Panaman alusrekisteriin ja joka näin ollen purjehtii Panaman lipun alla, toteutettua palvelujen tarjoamista Euroopan talousalueella (ETA).(5)
3. Tarkemmin sanottuna ST katsoi, että Fonnshipin palveluksessa olevan Sava Starin miehistölle, johon kuului pääasian tosiseikkojen tapahtuma-aikaan ainoastaan kolmansien maiden kansalaisia,(6) maksettu palkka alitti sen, mitä voitiin pitää kohtuullisena pääasiallisesti Euroopassa toimivalla aluksella, ja koska se ei ollut saanut Fonnshipia allekirjoittamaan International Transport Workers’ Federationin (kansainvälinen kuljetustyöläisten liitto, jäljempänä ITF) hyväksymää työehtosopimusta, se ryhtyi vuonna 2001 aluksen saavuttua satamaan Ruotsissa työtaistelutoimiin, joiden tarkoituksena oli estää Sava Starin lastaus ja purkaminen.(7) Vaikka Fonnshipia ilmeisesti sitoi venäläinen työehtosopimus, se suostui työtaistelutoimien johdosta allekirjoittamaan ITF:n hyväksymän työehtosopimuksen ja maksamaan ST:n vaatimat maksut, minkä jälkeen Sava Star pääsi lähtemään satamasta.
4. Sen jälkeen, kun vuonna 2001 allekirjoitetun työehtosopimuksen voimassaolo lakkasi, SEKO ryhtyi vastaaviin työtaistelutoimiin Sava Starin saavuttua jälleen satamaan Ruotsissa. Fonnship allekirjoitti SEKOn vaatimusten mukaisesti ITF:n hyväksymän työehtosopimuksen, vaikkakin vastahakoisesti, ja maksoi kyseisessä sopimuksessa vaaditut maksut, minkä jälkeen Sava Star pääsi jatkamaan matkaansa.
5. Fonnship nosti ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa erilliset kanteet ST:tä ja SEKOa vastaan ja vaati sitä velvoittamaan nämä ammattiliitot korvaamaan vahingon, jota Fonnshipille oli väitetysti aiheutunut lainvastaisista työtaistelutoimista, ja julistamaan mitättömiksi työehtosopimukset, jotka se oli pakotettu allekirjoittamaan. ST puolestaan nosti ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa kanteen Fonnshipia vastaan ja vaati sitä velvoittamaan yhtiön maksamaan ST:lle vahingonkorvausta siksi, ettei Fonnship ollut maksanut vuonna 2001 allekirjoitetussa työehtosopimuksessa tarkoitettua maksua.
6. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että käsiteltävien riita-asioiden ratkaisun kannalta ratkaiseva on työtaistelutoimien laillisuutta koskeva kysymys, johon vastaamiseksi sen on selvitettävä, onko työtaistelutoimia koskeva Ruotsin oikeus yhdenmukainen palvelujen tarjoamisen vapautta koskevien unionin (ETA:n) oikeussääntöjen kanssa. Kun otetaan huomioon jo edellä mainitussa Viking Line -tapauksessa ja asiassa Laval un Partneri annetussa tuomiossa(8) vahvistettu oikeuskäytäntö, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo kuitenkin Fonnshipin kannasta poiketen, ettei unionin tuomioistuimelle ole tarpeen esittää ennakkoratkaisupyyntöä aiheesta.
7. Arbetsdomstolen katsoo sen sijaan, että sen on ratkaistava myös kysymys, jota unionin tuomioistuin ei vielä ole tarkastellut ja joka koskee sitä, sovelletaanko ETA:n oikeutta käsiteltävänä olevan kaltaisessa tilanteessa, jossa alus on rekisteröity kolmannessa maassa ja jossa työsuhteisiin aluksella sovelletaan lähtökohtaisesti lippuvaltion oikeutta, joten asian käsittelyä on lykättävä ja unionin tuomioistuimelle on esitettävä seuraava ennakkoratkaisukysymys:
”Voidaanko palvelujen, meriliikennepalvelujen, vapaata liikkuvuutta koskevia ETA-sopimuksen määräyksiä – joita vastaavat määräykset sisältyvät EY:n perustamissopimukseen – soveltaa yhtiöön, jonka kotipaikka on EFTA-valtiossa [Euroopan vapaakauppaliittoon kuuluvassa valtiossa], siltä osin kuin kyse on sen toiminnasta, joka muodostuu aluksella, joka on rekisteröity [Euroopan yhteisön] tai ETA:n ulkopuolella sijaitsevassa kolmannessa valtiossa eli joka purjehtii tällaisen kolmannen valtion lipun alla, [Euroopan yhteisön] jäsenvaltioon tai EFTA-valtioon suoritettavista liikennepalveluista?”
8. Tästä kysymyksestä ovat esittäneet kirjallisia huomautuksia pääasian asianosaiset, Ruotsin ja Kreikan hallitukset, EFTAn valvontaviranomainen sekä Euroopan komissio. Näitä asianosaisia ja muita osapuolia kuultiin myös 28.1.2014 pidetyssä istunnossa.
II Asian tarkastelu
A Alustavat huomautukset ennakkoratkaisupyynnön ulottuvuudesta
9. Kuten totesin edellä tämän ratkaisuehdotuksen 6 kohdassa, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kieltäytyi yksiselitteisesti esittämästä unionin tuomioistuimelle kysymystä työtaistelutoimien yhdenmukaisuudesta ETA:n oikeuden kanssa, koska se katsoi edellä mainituissa Viking Line ‑tapauksessa ja asiassa Laval un Partneri annettujen tuomioiden johdosta, että jos palvelujen tarjoamisen vapautta koskevia ETA:n sääntöjä sovelletaan pääasiassa kyseessä olevien kaltaisissa tilanteissa, sen asiana on lausua kyseisten toimien tarpeellisuudesta ja asianmukaisuudesta. Se ei kuitenkaan ilmoita, millaisen ratkaisun se aikoisi antaa.
10. Fonnship moitti unionin tuomioistuimessa esittämissään huomautuksissa ennakkoratkaisua pyytänyttä tuomioistuinta pääasiallisesti siitä, että se oli rajannut ennakkoratkaisupyynnön koskemaan ainoastaan ETA:n oikeuden sovellettavuutta ja kieltäytynyt tiedustelemasta unionin tuomioistuimelta sitä, ovatko Ruotsin oikeuden säännökset, joissa sallitaan ST:n ja SEKOn Sava Staria vastaan toteuttamien kaltaiset työtaistelutoimet, yhdenmukaisia ETA:n oikeuden kanssa.
11. Fonnship ei nimenomaisesti vaadi unionin tuomioistuinta esittämään ennakkoratkaisupyyntöön antamassaan vastauksessa näkemystään työtaistelutoimien yhteensopivuudesta palvelujen tarjoamisen vapauden kanssa ja toimien oikeasuhteisuudesta siihen nähden, jos se vastaa esitettyyn ennakkoratkaisukysymykseen myöntävästi, mutta se katsoo ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa käydyn menettelyn perusteella, että tämä olisi ollut velvollinen esittämään unionin tuomioistuimelle kaikki pääasian ratkaisun kannalta hyödylliset unionin oikeutta koskevat kysymykset. Jos unionin tuomioistuin nimittäin toteaisi, että palvelujen tarjoamisen vapautta sovelletaan pääasiassa kyseessä olevien kaltaisissa tilanteissa, Fonnship katsoo kyseistä aihetta ETA:n oikeudessa koskevan epävarmuuden perusteella, että jos ennakkoratkaisupyyntöön olisi sisällytetty kysymys työtaistelutoimien yhteensopivuudesta palvelujen tarjoamisen vapauden kanssa, olisi voitu välttää uuden ennakkoratkaisupyynnön esittäminen unionin tuomioistuimelle riita-asiassa, joka on ollut vireillä jo yli kymmenen vuotta, tai muussa tapauksessa se, että Fonnship joutuu nostamaan vahingonkorvauskanteen Ruotsin kuningaskuntaa vastaan.
12. Vaikka ymmärrän tietyssä määrin Fonnshipin implisiittisen kehotuksen käsitellä esitetyn ennakkoratkaisukysymyksen yhteydessä edes toissijaisesti työtaistelutoimien välttämättömyyttä ja oikeasuhteisuutta sovellettavien ETA:n oikeuden säännösten ja määräysten näkökulmasta etenkin prosessiekonomian vuoksi ja siksi, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on annettava asiassa lopullinen ratkaisu, kehotuksen hyväksyminen käsiteltävässä asiassa edellyttäisi, että unionin tuomioistuin muuttaa merkittävästi SEUT 267 artiklan tulkinnasta antamaansa voimassaolevaa oikeuskäytäntöä.
13. Kyseisen oikeuskäytännön nojalla yksinomaan ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin voi päättää unionin tuomioistuimelle esitettävistä kysymyksistä(9) ja määrittää niiden kysymysten sisällön, joita se aikoo unionin tuomioistuimelle esittää,(10) eikä pääasian asianosainen voi pakottaa unionin tuomioistuinta käsittelemään tiettyä kysymystä(11) tai muuttamaan sen sisältöä.(12)
14. Tämä oikeuskäytäntö perustuu yhtäältä sanamuotoa koskevaan perusteluun, jonka mukaan SEUT 267 artiklalla toteutetaan unionin tuomioistuimen ja kansallisten tuomioistuinten välinen suora yhteistyö sellaisessa menettelyssä, joka ei ole riita-asian oikeudenkäyntimenettely ja jossa asianosaisilla ei ole aloitevaltaa,(13) ja toisaalta unionin tuomioistuimen velvollisuuteen varmistaa, että jäsenvaltioiden hallituksille ja muille osapuolille annetaan mahdollisuus esittää huomautuksensa Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 23 artiklan mukaisesti, kun otetaan huomioon se, että tämän määräyksen mukaan ainoastaan ennakkoratkaisupyynnöt annetaan tiedoksi kyseisille osapuolille.(14)
15. Unionin tuomioistuin kieltäytyy näin ollen lähtökohtaisesti vastaamasta pääasian asianosaisten tai muiden osapuolten esittämiin lisäkysymyksiin, jotka ulottuvat kansallisen tuomioistuimen esittämiä kysymyksiä laajemmalle,(15) tai ulottamasta unionin toimen pätevyyden tulkintaa muihin pätemättömyysperusteisiin kuin niihin, joihin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on viitannut.(16)
16. Tästä huolimatta tiettyä jännitettä on havaittavissa edellä mainitun oikeuskäytännön ja sen unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntösuuntauksen välillä, jonka mukaan ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle on annettava hyödyllinen vastaus.
17. Useissa tuomioissaan unionin tuomioistuin on nimittäin kansallisen tuomioistuimen tekemästä ennakkoratkaisupyynnön rajauksesta huolimatta joko selvittänyt menettelyn aikana esitettyjen tosiseikkojen ja perusteiden näkökulmasta, voidaanko tiettyä unionin oikeuden säännöstä tai määräystä, johon ennakkoratkaisupyynnössä ei ole viitattu, kuitenkin soveltaa käsiteltävässä asiassa,(17) tai hyödyllisen vastauksen antamiseksi kansalliselle tuomioistuimelle lausunut pääasian asianosaisen sellaisen kannan perusteltavuudesta, joka koskee sellaisen säännöksen tai määräyksen sovellettavuutta, jota ei ole mainittu ennakkoratkaisupyynnössä,(18) taikka muotoillut uudelleen esitettyjä kysymyksiä sisällyttääkseen unionin oikeuden tulkintaan yhden tai useamman asianosaisen esille ottaman säännöksen tai määräyksen, myös viran puolesta ja aina tarkoituksenaan antaa hyödyllinen vastaus kansallise lle tuomioistuimelle.(19)
18. Vaikka unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö ei siis ole täysin yksiselitteinen, tässä ei mielestäni ole tarpeen tarkastella yksityiskohtaisemmin niitä mahdollisia arviointiperusteita, joiden ansiosta kyseisiä tuomioita pystyttäisiin tulkitsemaan yhdenmukaisesti.
19. On nimittäin olemassa ainakin yksi esimerkkitilanne, johon käsiteltävä asia mielestäni kuuluu ja jossa unionin tuomioistuin on järjestelmällisesti kieltäytynyt muotoilemasta uudelleen ennakkoratkaisupyyntöä tai laajentamasta sen kohdetta kansallisen tuomioistuimen määrittelemää laajemmalle. Kyse on tilanteesta, jossa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on nimenomaisesti tai implisiittisesti kieltäytynyt esittämästä unionin tuomioistuimelle pääasian asianosaisen nimenomaisesti esittämää lisäkysymystä unionin oikeuden tulkinnasta.(20)
20. On totta, että poiketen asioista, joissa unionin tuomioistuin on nimenomaisesti lausunut tästä aiheesta, käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on annettava ratkaisu viimeisenä oikeusasteena, ja se pitää Fonnshipin esittämää kysymystä merkityksellisenä siinä tilanteessa, että unionin tuomioistuin vastaa myöntävästi sille esitettyyn kysymykseen.(21)
21. SEUT 267 artiklan kolmannen kohdan objektiivinen tulkinta voi lisäksi viitata siihen, että kun unionin oikeuden tulkintaa koskeva kysymys ”tulee esille” asiassa, joka on vireillä tuomioistuimessa, jonka on annettava ratkaisu viimeisenä oikeusasteena, tämän tuomioistuimen ”on saatettava” kysymys unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi.
22. Tällainen SEUT 267 artiklan kolmannen kohdan tulkinta voi olla varsin hyödyllinen tilanteissa, joissa ylimmän oikeusasteen tuomioistuin perustelee kieltäytymistään lisäkysymyksen esittämisestä unionin tuomioistuimelle esittämällä unionin oikeudesta ilmeisen virheellisen tulkinnan tai muotoilemalla kysymyksensä selvästi virheellisen oikeudellisen olettaman perusteella, jolloin unionin tuomioistuin voi asianosaisten ja muiden osapuolten huomautusten sekä julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksen johdosta tutkia uudelleen ehdotetun tulkinnan tai oikeudellisen olettaman virheellisyyden.(22) Mielestäni unionin tuomioistuimen on nimittäin pystyttävä tietoisesti oikaisemaan tällaiset ylimmän oikeusasteen tuomioistuimen tekemät virheet, joiden vuoksi yksityiset menettävät tosiasiallisen ja tehokkaan mahdollisuuden vedota kyseisen tuomioistuimen kotijäsenvaltion vastuuseen unionin oikeuden rikkomisesta, etenkin kun otetaan huomioon tarve varmistaa unionin oikeuden yhdenmukainen tulkinta.
23. Nämä toteamukset eivät kuitenkaan päde käsiteltävässä asiassa etenkään siksi, ettei ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ole esittänyt mitään viitteitä siitä, mikä on sen kanta työtaistelutoimien tarpeellisuudesta ja oikeasuhteisuudesta palvelujen tarjoamisen vapautta koskevien ETA-sopimuksen sääntöjen noudattamisen näkökulmasta.
24. Edellä mainitussa asiassa Consiglio nazionale dei geologi ja Autorità garante della concorrenza e del mercato antamassaan tuomiossa unionin tuomioistuin, jolle ylimmän oikeusasteen tuomioistuin eli Consiglio di Stato (Italia) oli esittänyt kysymyksen toimivallastaan valita ja muotoilla uudelleen erään pääasian asianosaisen ehdottamat kysymykset, totesi yleisemmin, ettei olemassa ollut ehdotonta velvollisuutta pyytää ennakkoratkaisua unionin oikeuden tulkintaa koskevaan kysymykseen, jonka asianosainen on esittänyt,(23) ja muistutti, että sille esitettävistä kysymyksistä päättäminen ja niiden muotoilu kuuluu yksinomaan kansalliselle tuomioistuimelle.(24)
25. Tällaisessa tilanteessa katson, että unionin tuomioistuimen pitäisi vastata ainoastaan sille esitettyyn kysymykseen, joka koskee palvelujen tarjonnan vapaudesta annettujen ETA-sopimuksen sääntöjen sovellettavuutta, eikä sen näin ollen pidä tutkia Fonnshipin ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle esittämää kysymystä, jonka tämä nimenomaisesti hylkäsi ja joka liittyi työtaistelutoimien mahdolliseen yhdenmukaisuuteen palvelujen tarjoamisen vapauden kanssa.
B Ennakkoratkaisupyyntö ja asetuksen N:o 4055/86 tulkinta
26. Vaikka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittasi ennakkoratkaisukysymyksessään yleisesti palvelujen tarjoamisen vapautta koskeviin ETA-sopimuksen sääntöihin, unionin tuomioistuimen antama vastaus olisi mielestäni rajattava koskemaan ainoastaan asetuksen N:o 4055/86 säännöksiä, kuten ehdottivat myös pääasian asianosaiset ja muut unionin tuomioistuimelle huomautuksensa esittäneet osapuolet.
27. On nimittäin kiistatonta, että liikenteen palvelujen tarjoamisen vapautta säännellään liikennettä koskevissa perustamissopimuksen määräyksissä ja että varsinaisen meriliikenteen tapauksessa Euroopan unionin neuvoston tehtävänä oli ETY-sopimuksen 84 artiklan 2 kohdan mukaisesti päättää, voitiinko antaa alaa koskevia aiheellisia säännöksiä; neuvosto totesi, että säännösten antaminen oli mahdollista näin ja antoi 22.12.1986 alkuperäisen asetuksen N:o 4055/86 palvelujen tarjoamisen vapauden periaatteen soveltamisesta meriliikenteeseen, joka tuli voimaan 1.1.1987. Koska asetus N:o 4055/86 on sisällytetty ETA-sopimukseen, kuten edellä todettiin, esitetty kysymys on muotoiltava uudelleen niin, että se liittyy ainoastaan tämän asetuksen tulkintaan.
28. Asiakirja-aineiston tietojen ja asianosaisten ja muiden osapuolten huomautusten perusteella kysymystä voidaan rajata vielä asetuksen N:o 4055/86 1 artiklassa mainitun, asetuksen henkilöllisen soveltamisalan selventämiseen, jotta voidaan määrittää, sovelletaanko tätä asetusta yhtiöön, joka on laillisesti perustettu ETA-valtiossa, käsiteltävässä asiassa Norjassa, ja joka omistaa ETA:ssa meriliikennepalveluja tarjoavan, mutta kolmannen maan, käsiteltävässä asiassa Panaman, lipun alla purjehtivan aluksen, ja voiko yhtiö tarvittaessa vedota asetuksessa vahvistettuun vapauteen.
1. Asetuksen N:o 4055/86 henkilöllinen soveltamisala
29. Ensi näkemältä vaikuttaa siltä, että asetuksen N:o 4055/86 1 artiklan sanamuodosta ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä on johdettavissa yksinkertainen myönteinen vastaus.
30. Mainitun säännöksen 1 kohdan mukaan vapaus tarjota jäsenvaltioiden välisiä sekä jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välisiä meriliikenteen alan palveluja koskee nimittäin niitä jäsenvaltioiden kansalaisia, jotka ovat sijoittautuneet muuhun kuin siihen jäsenvaltioon, johon palvelujen vastaanottaja on sijoittautunut, kun taas sen 3 kohdassa ETY-sopimuksen 58 artiklaan (josta on tullut EY 48 artikla) tehdyn viittauksen nojalla Euroopan unioniin (ETA:an) sijoittautuneet yhtiöt rinnastetaan luonnollisiin henkilöihin, jotka ovat jäsenvaltioiden kansalaisia.
31. Unionin tuomioistuin on päätellyt tapauksessa, jossa oli kyse jäsenvaltioon sijoittautuneesta yhtiöstä, joka harjoitti säännöllistä linjaliikennettä toiseen jäsenvaltioon, mutta jonka alukset oli rekisteröity Panamassa ja purjehtivat sen lipun alla, että asetuksen N:o 4055/86 1 artiklan 1 kohdan sanamuodossa ”viitataan jäsenvaltioiden kansalaisiin, jotka ovat sijoittautuneet muuhun kuin siihen jäsenvaltioon, johon palvelujen vastaanottaja on sijoittautunut, mutta että siinä ei viitata liikenneyrityksen käyttämien alusten rekisteröintipaikkaan eikä siihen, minkä valtion lipun alla ne purjehtivat .”(25)
32. Asetuksen N:o 4055/86 1 artiklan 2 kohta tukee vastaavasti sitä, ettei alusten rekisteröintipaikalla ja/tai lipulla ole merkitystä mainitun artiklan 1 kohdan soveltamisalaa määritettäessä. Tässä kohdassa säädetään nimittäin, että asetuksen säännökset koskevat myös niitä jäsenvaltioiden kansalaisia, jotka ovat sijoittautuneet unionin ulkopuolelle, sekä niitä meriliikenteen harjoittajia, jotka ovat sijoittautuneet unionin ulkopuolelle mutta joissa jäsenvaltion kansalaisilla on määräysvalta, jos näiden kansalaisten tai varustamojen alukset on rekisteröity jäsenvaltiossa sen lainsäädännön mukaisesti.
33. Kuten EFTAn valvontaviranomainen toteaa kirjallisissa huomautuksissaan, asetuksen N:o 4055/86 1 artiklan 2 kohdassa esitetty täsmennys viittaa ns. ”kreikkalaiseen poikkeukseen”.(26) Kreikan oikeuden nojalla kolmansiin maihin sijoittautuneet Kreikan kansalaiset voivat nimittäin merkitä aluksensa Kreikan alusrekisteriin, ja jos tämä seikka olisi jätetty ottamatta huomioon, asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle olisi jäänyt huomattavan suuri osuus ETA-valtioiden kansalaisille kuuluvasta aluskannasta.(27)
34. On siis varmaa, ettei unionin lainsäätäjän tarkoituksena ollut asettaa asetuksen N:o 4055/86 1 artiklan 1 kohdan soveltamiselle alusten rekisteröintiin liittyvää edellytystä.
35. Toisin kuin ST ja SEKO esittivät kirjallisissa huomautuksissaan, se, että tämän säännöksen soveltamisalaan kuuluvat ETA-valtioiden kansalaiset rekisteröivät aluksensa kolmannessa maassa, ei tarkoita, etteivät ne enää olisi sijoittautuneet ETA-valtioon.
36. ST:n ja SEKOn väitettä edeltävää päättelyä ei voida myöskään hyväksyä, sillä sen mukaan asetusta N:o 4055/86 ei voitaisi soveltaa pääasiaan siksi, että se liittyy kolmannen maan oikeuden piiriin kuuluvan aluksen miehistön työoloihin, tai sen soveltaminen edellyttäisi ainakin sitä, että työsuhteella on riittävästi yhtymäkohtia unionin alueeseen (ETA:an), mikä ei niiden mukaan ole asian laita käsiteltävässä asiassa.
37. Tämä väite on nimittäin hylättävä ensinnäkin siksi, että menettelyllisestä näkökulmasta sillä pyritään – tukeutumalla työntekijöiden vapaata liikkuvuutta koskevien unionin tuomioistuimen tuomioiden luetteloon –(28) kiistämään ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämän kysymyksen merkityksellisyys palvelujen tarjonnan kannalta, kun taas tällä tuomioistuimella on oikeuskäytännön mukaan lähtökohtaisesti yksin toimivalta määrittää kysymystensä kohde ja harkita asian erityispiirteiden perusteella niiden tarpeellisuus ja merkityksellisyys.(29)
38. ST:n ja SEKOn väite on hylättävä myös siksi, että asetuksen N:o 4055/86 soveltamisala määritellään sen säännöksissä eikä se määräydy asetuksen piiriin mahdollisesti kuuluvaan, aluksen miehistön ja meriliikennepalvelujen tarjoajan väliseen työsuhteeseen sovellettavan oikeuden perusteella. Tästä on osoituksena se, ettei asetuksessa N:o 4055/86 esimerkiksi mainita lainkaan miehistön jäsenten yksittäisiin työsopimuksiin sovellettavan oikeuden määrittelyperusteita eikä etenkään yhteyttä, joka tällä säädöksellä olisi oltava sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista tehdyn, Roomassa 19.6.1980 allekirjoitetun yleissopimuksen (jäljempänä Rooman yleissopimus)(30) 6 artiklaan.
39. Mainittu väite ei voi menestyä myöskään siksi, että vaikka ST:n ja SEKOn kannan mukaisesti voidaan myöntää, että Montego Bayssa 10.12.1982 allekirjoitetun Yhdistyneiden Kansakuntien merioikeusyleissopimuksen (jäljempänä Montego Bayn yleissopimus)(31) 91 ja 94 artiklan nojalla työsuhteisiin merialuksella sovelletaan lippuvaltion oikeutta, mikä on tunnustettu myös unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä,(32) asetuksesta N:o 4055/86 ei seuraa, että unionin lainsäätäjän tarkoituksena olisi ollut rajoittaa asetuksen soveltamisalaa niihin kansalaisiin, jotka tarjoavat meriliikennepalveluja sellaisten alusten välityksellä, joiden miehistön työsuhteeseen sovelletaan jonkin jäsenvaltion (tai jonkin ETA-valtion) oikeutta.(33)
40. Jos asetuksen N:o 4055/86 soveltamisalaan liitettäisiin yleisesti tällainen lisäedellytys, se voisi vaarantaa asetuksen tavoitteen, joka on laajentaa palvelujen tarjoamisen vapautta jäsenvaltioiden sekä jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välisessä meriliikenteessä tarkoituksena poistaa asteittain nykyiset rajoitukset ja estää uusien rajoitusten käyttöönotto.(34)
41. Vaikeampi on sen sijaan ratkaista kysymys, josta asianosaiset ja muut osapuolet ovat unionin tuomioistuimessa myös keskustelleet ja joka koskee sitä, ketkä voivat asetuksen N:o 4055/86 1 artiklan 1 kohdan nojalla käyttää palvelujen tarjoamisen vapautta meriliikenteessä, ja etenkin, kuuluko tämän säännöksen soveltamisalaan pelkkä aluksen omistaja sen perusteella, että se asuu ETA-valtioissa tai on sijoittautunut sinne.
42. Tämä kysymys perustuu Sava Starin hallinnosta ja käytöstä vastaavan yksikön henkilöllisyyttä ja sijoittautumispaikkaa koskevaan asianosaisten väliseen erimielisyyteen, mistä ST ja SEKO väittävät, että nämä tehtävät oli siirretty Panamaan sijoittautuneelle yhtiölle, kun taas Fonnship väittää, että se oli merkityksellisellä ajanjaksolla vastuussa kaikesta Sava Starin kaupallisesta käytöstä Norjasta käsin.
43. On selvää, ettei unionin tuomioistuimen tehtävänä ole SEUT 267 artiklalla perustetussa yhteistyössä ratkaista tätä tosiseikkoja koskevaa erimielisyyttä, vaan se kuuluu ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle, vaikka ennakkoratkaisukysymyksen sanamuodon perusteella vaikuttaa siltä, että kyseinen tuomioistuin on ottanut lähtökohdaksi, että Fonnship harjoitti pääasian tosiseikkojen tapahtuma-aikaan ”toimintaa, joka muodostuu – – suoritettavista liikennepalveluista”, ja vaikka tätä tukevat yhtiön unionin tuomioistuimen pyynnöstä istunnossa toimittamat tiedot.
44. Kun tämä tosiseikkoja koskeva kiista jätetään sivuun ja pyritään sen sijaan antamaan hyödyllinen vastaus ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle tulkitsemalla asetuksen N:o 4055/86 1 artiklan 1 kohtaa, on aivan aluksi muistettava, että mainitussa säännöksessä määritellään olennaisesti samoin sanoin kuin EY 49 artiklassa, ketkä voivat käyttää jäsenvaltioiden välisten sekä jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välisten meriliikennepalvelujen tarjoamisen vapautta,(35) eli unionin jäsenvaltioihin (ETA-valtioihin) sijoittautuneet luonnolliset henkilöt ja oikeushenkilöt, jotka tarjoavat vastikkeellisia rajatylittäviä palveluja ETA-valtioissa tai ottavat näitä palveluja vastaan.(36)
45. Tämän yleisen lähtökohdan perusteella unionin tuomioistuin on jo todennut, että asetuksen N:o 4055/86 1 artiklan 1 kohdan henkilölliseen soveltamisalaan kuuluivat Alankomaiden oikeuden mukaisesti perustettu yhtiö, joka oli valtamerialusten varustamo,(37) laivameklari, jolla oli kotipaikka jäsenvaltiossa ja joka liikennöi alusta, joka ei ollut sen omistuksessa, ja huolehti säännöllisestä linjaliikenteestä kahden jäsenvaltion satamien välillä,(38) kreikkalaiset varustamot, jotka vuokrasivat aluksiaan matkatoimistoille päiväretkien tekemiseen jäsenvaltion ja kolmannen maan välillä,(39) ja italialainen kapteeni, joka harjoitti aluksellaan meriliikennettä kahden jäsenvaltion sataman välillä.(40)
46. Mainittua oikeuskäytäntöä kuvaa asetuksen N:o 4055/86 1 artiklan 1 kohdan henkilöllisen soveltamisalan joustava tulkinta, jonka taustalla on ilmeisesti pyrkimys siihen, että suurin osa taloudellisesta toiminnasta, joka jää tavaroiden, pääomien ja henkilöiden vapaan liikkuvuuden ulkopuolelle, ei kuitenkaan jäisi EY:n perustamissopimuksen (tai ETA-sopimuksen) soveltamisalan ulkopuolelle.(41)
47. Tästä huolimatta oikeuskäytäntö ei tarjoa selkeää ohjetta sen selvittämiseen, voidaanko pelkkä aluksen omistaja katsoa meriliikennepalvelujen tarjoajaksi.
48. Muita kuljetusmuotoja koskeva unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö puoltaa mielestäni kieltävän vastauksen antamista mainittuun kysymykseen.
49. Mainitusta oikeuskäytännöstä ja erityisesti asiassa Cura Anlagen,(42) asiassa Jobra(43) ja asiassa Waypoint Aviation(44) annetuista tuomioista seuraa nimittäin, että vaikka ajoneuvon omistajaa voidaan pitää EY 49 artiklassa tarkoitettuna palvelujen tarjoajana, kun se vuokraa ajoneuvoa (jolloin kyse on vuokrauspalvelujen tarjoamisesta), unionin tuomioistuin ei kuitenkaan ole koskaan pitänyt tällaista omistajaa liikennepalvelujen tarjoajana.
50. Jotta se voitaisiin luokitella liikennepalvelujen tarjoajaksi, omistajan pitäisi itse harjoittaa liikennettä eli käsiteltävässä asiassa meriliikennettä käyttämällä omia aluksiaan.
51. Tämä luokittelu on yhdenmukainen asetuksen N:o 3577/92 2 artiklan 2 kohdan a alakohdassa esitetyn yhteisön laivanvarustajan käsitteen määritelmän kanssa, jossa viitataan ”jäsenvaltion kansalaisiin, – – jotka harjoittavat meriliikennettä ”.(45)
52. Luokittelu noudattaa myös varustamon käsitteen määritelmää, joka sisältyy esimerkiksi Euroopan yhteisön kansallisten varustamoyhdistysten keskusjärjestön (ECSA) ja Euroopan unionin kuljetusalojen ammattiliiton (FST) tekemästä, merenkulkijoiden työajan järjestämistä koskevasta sopimuksesta 21.6.1999 annetun neuvoston direktiivin 1999/63/EY(46) liitteen 2 lausekkeeseen, jossa käsitteellä tarkoitetaan ”aluksen omistajaa tai mitä tahansa muuta organisaatiota tai henkilöä, kuten hoitoyhtiötä tai ilman miehistöä rahdatun aluksen rahdinottajaa, joka varustamon puolesta on ottanut vastatakseen aluksen käytöstä ja joka näin tehdessään on sitoutunut vastaamaan kaikista tähän liittyvistä velvollisuuksista ja vastuista”. Tästä määritelmästä ilmenee kiistatta, että aluksen omistaja ei välttämättä ole vastuussa aluksen käytöstä.
53. Mielestäni meriliikennepalvelujen tarjoajaksi voidaan näin ollen katsoa ainoastaan sellainen aluksen omistaja, joka on vastuussa aluksen käytöstä. Jos se sen sijaan on siirtänyt vastuun toiselle taholle, tämä on vastuussa myös palvelun tarjoamisesta.
54. On kuitenkin vaikea selvittää, voidaanko aluksen omistaja katsoa meriliikennepalvelujen suorittajaksi, jos se vastaa ainoastaan aluksen käyttöön liittyvän toiminnan tietystä osasta, ja tämä riippuu epäilemättä kunkin yksittäistapauksen tosiseikastosta.
55. Aiheesta voidaan kuitenkin esittää joitakin yleisiä pohdintoja, vaikka ne ovat varsin yksinkertaistavia suhteessa kansainvälisen meriliikennealan monitahoisuuteen.
56. Kun aluksen omistaja vuokraa aluksen määräajaksi (aikarahtaus) tai tiettyä matkaa varten (matkarahtaus), voidaan olettaa, että se on edelleen lähtökohtaisesti vastuussa aluksen miehistöstä. Vaikka rahdinantaja hoitaisi kuljetuksen asiakkaidensa puolesta, se käyttää omistajan käyttämän ja rahdinantajan käyttöön antaman aluksen miehistöä. Jos aluksen omistaja on tällaisessa tilanteessa suoraan vastuussa aluksen miehistöstä, rahdinantajan ja omistajan voidaan molempien katsoa tarjoavan samaa meriliikennepalvelua. Näin ollen voidaan olettaa, että molemmat kuuluvat asetuksen N:o 4055/86 henkilölliseen soveltamisalaan.(47)
57. Kun kyseessä on sen sijaan ilman miehistöä vuokrattu alus, mielestäni aluksen omistajaa ei pidä lukea niihin luonnollisiin henkilöihin tai oikeushenkilöihin, jotka voidaan määritellä meriliikennepalvelujen tarjoajiksi, sillä sen asema ei loppujen lopuksi eroa muiden vuokralle annettujen kuljetusajoneuvojen omistajien tilanteesta, eikä unionin tuomioistuin ole vielä tähän mennessä katsonut viimeksi mainittujen kuuluvan liikennepalvelujen tarjoajiin.
58. Tästä huolimatta ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on sille esitettyjen tietojen perusteella selvitettävä, oliko Fonnship pääasioiden tosiseikkojen tapahtuma-aikaan vastuussa Sava Starin käytöstä siten, että se suoritti meriliikennepalveluja asetuksen N:o 4055/86 1 artikla 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla.
59. Jos näin on, vielä on selvitettävä, voidaanko asetusta N:o 4055/86 olla soveltamatta ST:n, SEKOn ja Ruotsin hallituksen esittämästä syystä, jonka mukaan ETA-sopimuksen sääntöjen tarkoituksena ei ole suojella sellaisia meriliikenneyrityksiä, jotka ovat päättäneet jättää soveltamatta ETA-valtioiden oikeutta ja kansainvälisesti tunnustettuja kohtuullisia työ- ja palkkaehtoja rekisteröimällä aluksensa kolmansissa maissa, kuten pääasian tosiseikkojen tapahtuma-aikaan Panamassa, jotka myöntävät mukavuuslippuja.
2. Mahdollinen oikeuden väärinkäyttö
60. Asianosaisten ja muiden osapuolten väitteessä viitataan epäilemättä – ja täysin uudella tavalla, jota käsittelen jäljempänä – oikeuskäytännössä esitettyyn kieltoon, jonka mukaan taloudelliset toimijat eivät voi vedota unionin oikeuteen väärinkäyttötarkoituksessa joko kiertääkseen kansallista lainsäädäntöään tai saadakseen etuja tavalla, joka on ristiriidassa kyseisten oikeussääntöjen tarkoituksen ja päämäärien kanssa.(48)
61. Kun otetaan huomioon ennakkoratkaisupyynnön rajaus, mahdollisen oikeuden väärinkäytön tutkiminen aiheuttaa kuitenkin menettelyllisiä ongelmia, sillä EFTAn valvontaviranomainen totesi istunnossa, että tässä yhteydessä tarkasteltaisiin juuri sitä kysymystä, jonka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin nimenomaisesti kieltäytyi esittämästä unionin tuomioistuimelle.
62. Vaikka EFTAn valvontaviranomainen ei selittänyt kantaansa enempää, se voidaan ymmärtää, jos oikeuden väärinkäytön käsitettä pidetään sääntönä tai periaatteena,(49) jonka mukaisesti voidaan rajata unionin (ETA:n) oikeuden säännöksissä ja määräyksissä vahvistettua (subjektiivista) oikeutta, eikä sääntönä, jolla voidaan rajata mainittujen säännösten ja määräysten soveltamisalaa.
63. Oikeuden väärinkäytön käsitteen luonnehtiminen säännöksi, jolla rajataan unionin (ETA:n) oikeudessa myönnetyn oikeuden käyttöä, johtaa käsiteltävässä asiassa nimittäin siihen, että tunnustetaan asetuksen N:o 4055/86 sovellettavuus ja tarkastelussa siirrytään tällä säännöksellä Fonnshipille myönnetyn oikeuden sekä ST:n ja SEKOn työtaistelutoimien välisen suhteen tarkasteluun, josta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kieltäytyi esittämästä kysymystä unionin tuomioistuimelle.
64. Jos sen sijaan todetaan, että oikeuden väärinkäytön käsite on sääntö, jolla voidaan rajata unionin (ETA:n) oikeuden soveltamisalaa, käsiteltävässä asiassa mahdollisen väärinkäytön luonteisen menettelyn tutkiminen voitaisiin liittää unionin tuomioistuimelle esitettyyn ennakkoratkaisukysymykseen, joka koskee asetuksen N:o 4055/86 henkilöllistä soveltamisalaa.
65. Unionin tuomioistuin ei mielestäni ole oikeuskäytännössään selvästi valinnut kumpaakaan näistä oikeuden väärinkäytön luonnehdinnoista.
66. Se on siten todennut, ”että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin asetusten soveltamisala ei saa olla niin laaja, että se kattaisi väärinkäytön luonteisia taloudellisten toimijoiden menettelyjä”(50) ja antanut näin ollen ymmärtää, että (oikeuden) väärinkäytön käsite on unionin oikeuden säännösten ja määräysten soveltamisalaa rajaava sääntö,(51) kun taas se on päinvastoin myös todennut, ”että [unionin] oikeusjärjestyksen työntekijöiden vapaata liikkuvuutta koskevissa säännöksissä myönnettyjen oikeuksien mahdollinen väärinkäyttö edellyttää, että asianomainen henkilö kuuluu kyseisen perustamissopimuksen henkilölliseen soveltamisalaan täyttämällä ne edellytykset, joiden nojalla henkilöä voidaan pitää – – ’työntekijänä’”(52) ja tarkastellut väärinkäytön luonteisten menettelyjen estämistä sellaisten yleistä etua koskevien syiden perusteella, joilla voidaan oikeuttaa liikkumisvapauden rajoitukset,(53) mikä edellyttää myös, että kyseiset tilanteet kuuluvat näiden vapauksien soveltamisalaan.
67. Kannatan itse pikemminkin tätä viimeksi mainittua unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntösuuntausta sen sijaan, että pitäisin oikeuden väärinkäytön käsitettä unionin (ETA:n) oikeuden säännösten ja määräysten soveltamisalaa rajaavana periaatteena.
68. Tähän on useita syitä.
69. Ensinnäkin kantani taustalla on yksinkertainen semanttinen peruste, joka on lyhyesti sanottuna seuraava: oikeutta voidaan käyttää väärin ainoastaan, jos se on etukäteen tunnustettu. Kun unionin tuomioistuin on toistuvasti viitannut tarpeeseen estää yksityisten tai taloudellisten toimijoiden ”oikeuden väärinkäyttö” tai ”väärinkäytön luonteiset menettelyt”, se on mielestäni halunnut antaa näille eri ilmaisuille niitä subjektiivisia oikeuksia rajaavan tehtävän, joita yksityisille oikeussubjekteille ja taloudellisille toimijoille on myönnetty unionin oikeuden säännöksissä ja määräyksissä, ja erityisesti rajata niissä taattuja liikkumisvapauksia. Tällaisia oikeuksia on myönnetty myös ETA-sopimuksessa,(54) joten oikeuden väärinkäytön käsitteen mainitun tulkinnan hyväksymiselle ei ole tältä osin estettä.
70. Jos oikeuden väärinkäytön kieltoa pidettäisiin unionin oikeuden säännösten ja määräysten soveltamisalaa rajaavana periaatteena, kiellolle annettaisiin liikkumista koskevien perusvapauksien näkökulmasta sama asema kuin rule of reason -periaatteelle, mikä on mielestäni väärin ja epätarkoituksenmukaista. Tämä johtaisi nimittäin siihen, että kaikissa yksittäistapauksissa olisi selvitettävä, viittaako tietty tilanne oikeuden väärinkäyttöön, ennen kuin kyseisen tilanteen voitaisiin todeta kuuluvan unionin oikeuden soveltamisalaan. Tällainen väärinkäytön ja oikeuden välinen suhde, jossa väärinkäytön tutkiminen olisi etusijalla oikeuden tarkasteluun nähden, heikentäisi mielestäni selvästi EY-sopimuksessa ja ETA-sopimuksessa taattujen liikkumisvapauksien tehokasta vaikutusta.
71. Se, että unionin tuomioistuin on luonneh tinut oikeuden väärinkäytön kiellon unionin oikeuden yleiseksi periaatteeksi,(55) ja tämä periaatteen asema voidaan tarvittaessa hyväksyä myös ETA-sopimuksen yhteydessä,(56) jonka noudattamatta jättäminen voi johtaa vedotuista unionin oikeuden säännöksistä ja määräyksistä johtuvien etujen rajaamiseen tai epäämiseen, tukee ajatusta siitä, että mainitun käsitteen tehtävä ylittää pelkän unionin oikeusnormien tulkintasäännön tehtävän.(57)
72. Kuten edellä mainitussa asiassa Halifax ym. arvonlisäveron alalla annettu tuomio osoittaa, oikeuskäytännöstä ilmenee joka tapauksessa, että väärinkäyttöön liittyvät toimet eivät jää unionin oikeuden säännösten ja määräysten soveltamisalan ulkopuolelle, mikä sitä vastoin olisi seurauksena oikeuden väärinkäytön toteamisesta, jos väärinkäyttö rajoittaisi mainitun oikeuden sääntöjen soveltamisalaa. Kuten mainitusta tuomiosta seuraa, koska väärinkäyttöön liittyvät toimet on määriteltävä uudelleen siten, että tilanne palautetaan sellaiseksi kuin se olisi ollut, jos näitä toimia ei olisi ollut, oikeuden väärinkäyttö on ikään kuin periaate, jolla rajataan unionin oikeudessa yksityisille myönnettyjä subjektiivisia oikeuksia. Tämä näkemys yhtäältä sallii kyseisen toimijan käyttää oikeuksiaan riittävässä määrin,(58) kun taas se toisaalta toimii väärinkäytösten ja niiden estämiseksi toteutettujen toimenpiteiden suhteellisuuden arviointiperusteena.
73. Kun otetaan huomioon ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tekemä ennakkoratkaisukysymyksen rajaus, käsiteltävässä asiassa esitetyn väitteen, jonka mukaan oikeuden väärinkäyttö on rinnastettavissa unionin oikeudessa yksityisille annettuja subjektiivisia oikeuksia rajoittavaan sääntöön, menettelyllisenä seurauksena voi olla pelkästään se, ettei mahdollista oikeuden väärinkäyttöä tutkita, sillä tutkiminen voisi kohdistua liikaa kysymykseen, jonka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on tarkoituksella jättänyt esittämättä ja joka koskee palvelujen tarjoamisen vapauden käyttöä meriliikenteessä asetuksen N:o 4055/86 nojalla ja vapauden oikeutettua rajoittamista. Pidän tätä suuntausta parhaana.
74. Jos unionin tuomioistuin ei hyväksy tätä ratkaisua ennen kaikkea sillä perusteella, että oikeuden väärinkäytön käsitteen tarkoituksena on rajata unionin oikeuden soveltamisalaa, esitän sille seuraavat huomautukset helpottaakseni tuomion antamista.
75. Muistutan ensiksi, että unionin tuomioistuin on toistuvasti todennut, että jäsenvaltiolla on oikeus ryhtyä toimenpiteisiin estääkseen sen, että jotkut sen kansalaiset yrittävät käyttää väärin perustamissopimuksessa luotuja mahdollisuuksia ja näin välttyä kansallisen lainsäädännön soveltamiselta, ja että yksityiset eivät saa käyttää unionin oikeussääntöjä väärin tai vedota niihin vilpillisesti.(59)
76. Pääasioiden taustalla olevassa tilanteessa ei selvästi ole kyse sen tunnustamisesta, että jäsenvaltioilla on oikeutettu intressi estää kansallisen lainsäädäntönsä kiertäminen.
77. Asiakirja-aineistosta sekä asianosaisten ja muiden osapuolten huomautuksista ilmenee nimittäin selvästi, että Ruotsin ammattiliittojen Fonnshipia vastaan käynnistämien työtaistelutoimien, oletettaessa, että ne voidaan rinnastaa jäsenvaltion viranomaisten toimiin,(60) tavoitteena ei ollut estää sitä, että kyseinen yhtiö välttäisi Ruotsin oikeuden tai ainakin Ruotsin oikeuden pakottavien säännösten soveltamisen Sava Starin miehistön jäsenten työsopimuksissa hyötymällä asetuksen N:o 4055/86 säännöksistä, joita lähtökohtaisesti sovelletaan kolmannen maan lipun alla purjehtiviin aluksiin.(61)
78. ST:n ja SEKOn kirjelmien mukaan työtaistelutoimien käynnistämisen tavoitteena oli estää Fonnshipia rikkomasta Norjan työoikeutta tai ”kansainvälisesti tunnustettuja kohtuullisia työ- ja palkkaehtoja”.
79. Jos pääasioissa siis hyväksyttäisiin oletus siitä, että ”jotkut kansalaisista yrittävät väärinkäytön luonteisesti välttyä kansallisen lainsäädäntönsä soveltamiselta” oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla, olisi kuitenkin paitsi rinnastettava toisiinsa työtaistelutoimet ja jäsenvaltion toimet myös hyväksyttävä, että ETA-valtio voi oikeutetusti torjua sitä, että toiseen ETA-valtioon sijoittautuneet taloudelliset toimijat kiertävät tämän toisen valtion työoikeutta tai ST:n ja SEKOn mainitsemia ”kansainvälisesti tunnustettuja kohtuullisia työ- ja palkkaehtoja”, vaikka näitä ehtoja ei ole täsmennetty tarkemmin ja vaikka ETA-valtioiden kansallista lainsäädäntöä ei ole lähennetty etenkään merenkulkijoiden vähimmäispalkan alalla.(62)
80. Vaikka oletettaisiin, että unionin tuomioistuin olisi valmis tähän, oikeuskäytännöstä seuraa myös, että jos kansalliset tuomioistuimet voivat tapauskohtaisesti objektiivisten seikkojen perusteella ottaa huomioon sen, että asianomainen henkilö on käyttänyt oikeuttaan väärin, evätäkseen häneltä unionin oikeuden säännöksiin tai määräyksiin, joihin hän on vedonnut, perustuvan edun, niiden on tällaista menettelyä arvioidessaan otettava huomioon myös kyseisillä unionin säännöksillä ja määräyksillä tavoitellut päämäärät.(63)
81. Unionin tuomioistuin on todennut myös, että väärinkäytön luonteisen käytännön osoittaminen edellyttää yhtäältä sellaista objektiivisten olosuhteiden kokonaisuutta, josta ilmenee, että vaikka unionin säännöstössä vahvistettuja edellytyksiä on muodollisesti noudatettu, säännöstöllä tavoiteltua päämäärää ei ole saavutettu, ja toisaalta sellaista subjektiivista osatekijää, joka koskee tahtoa saada unionin säännöstöstä johtuva etu toteuttamalla keinotekoisesti edellytykset tämän edun saamiseksi.(64)
82. Jos edellä tämän ratkaisuehdotuksen 80 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti tutkitaan ainoastaan kyseessä olevan säännöksen eli asetuksen N:o 4055/86 1 artiklan 1 kohdan tavoitetta, tämä tavoite on, kuten edellä on jo todettu, taata ETA-valtioiden kansalaisille vapaus tarjota ETA-valtioiden välisiä sekä ETA-valtioiden ja kolmansien maiden välisiä meriliikenteen alan palveluja riippumatta siitä, mikä on näiden kansalaisten käyttämien alusten rekisteröintipaikka tai lippuvaltio.
83. Asetuksen N:o 4055/86 1 artiklan 1 kohdassa taatun palvelujen tarjoamisen vapauden väärinkäyttöä ei näin ollen voi olla pelkästään se, että ETA-valtioon sijoittautunut kansalainen käyttää tätä tarkoitusta varten kolmannen maan lipun alla purjehtivaa alusta.
84. Väärinkäyttöä ei myöskään ole se, että tällainen kansalainen käyttää kolmannen valtion mukavuuslipun alla purjehtivaa alusta eli alusta – vaikka tälle ei ole olemassa virallista määritelmää –, jolla ei ole Montego Bayn yleissopimuksen 91 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla(65) todellista yhteyttä siihen valtioon, jonka lipun alla se purjehtii, vaan ulkomainen omistaja on rekisteröinyt sen tai se on rekisteröity omistajan nimissä tässä valtiossa pääasiallisesti tarkoituksena hyötyä luottamuksellisuustakeista, tulojen verokohtelusta sekä paikallisista yhteiskunta-, turvallisuus- ja ympäristönormeista.(66)
85. Vaikka on kiistatonta, että ainakin pääasian tosiseikkojen tapahtuma-aikaan asti Panama oli yksi tärkeimmistä mukavuuslippuvaltioista,(67) edellä mainituissa asiassa Corsica Ferries ja asiassa Corsica Ferries France annetuissa tuomioissa ei ole esitetty mitään varauksia sille, että tämän kolmannen maan lipun alla purjehtivia aluksia liikennöiviin kuljetusyrityksiin sovelletaan asetuksen N:o 4055/86 1 artiklan 1 kohtaa.
86. Edellä tämän ratkaisuehdotuksen 81 kohdassa mainitun oikeuskäytännön näkökulmasta väärinkäytön luonteisen käytännön osoittaminen edellyttää kuitenkin myös, että huomioon otetaan paitsi kyseessä olevilla säännöksillä ja määräyksillä myös yleisesti kyseessä olevalla säännöstöllä eli käsiteltävässä asiassa asetuksella N:o 4055/86 tavoiteltu päämäärä.
87. Mainitun asetuksen johdanto-osan kuudennessa ja seitsemännessä perustelukappaleessa tosin korostetaan, että unionin tarkoituksena on ylläpitää ”vilpitöntä kilpailua” hakurahtiliikennettä ja irtotavaroiden kuljetusta harjoittavien yritysten toiminta-alalla ja että etenkään näiden yritysten toimintaa ei pidä estää ”edellyttäen, että ne noudattavat periaatetta kaupallisin perustein tapahtuvasta vilpittömästä kilpailusta”.
88. On totta, ettei vilpittömän kilpailun käsitettä ole määritelty, vaikka se on mainittu paitsi EY:n perustamissopimuksen johdanto-osassa(68) myös useissa unionin johdetun oikeuden toimissa, mutta unionin tuomioistuin on todennut, että ”vilpillisen kilpailun estämistä” niiden yritysten taholta, jotka maksavat työntekijöilleen vähimmäispalkkaa pienempää palkkaa, voidaan pitää oikeutettuna tavoitteena.(69)
89. Asetuksen N:o 4055/86 tavoitteena oleva vilpitön kilpailu vaarantuisi mielestäni etenkin, jos osoitettaisiin, että meriliikenneyritys, joka harjoittaa hakurahtiliikennettä ja irtotavaroiden kuljetusta ETA-valtioiden välillä sellaisessa kolmannessa maassa rekisteröidyllä aluksella, johon aluksella ei ole todellista yhteyttä, maksaa aluksensa miehistölle palkkaa, joka on huomattavasti pienempi kuin vähimmäispalkka tai, jos vähimmäispalkkaa ei ole vahvistettu, alalla yleisesti kohtuullisena pidetty palkka, jota lähtökohtaisesti maksettaisiin, jos alus olisi rekisteröity siinä ETA-valtiossa, johon kyseinen yritys on sijoittautunut.(70)
90. Vaikka tällaisessa tapauksessa asetuksen N:o 4055/86 soveltamisedellytyksiä noudatettaisiin muodollisesti, asetuksen tavoitteena olevaa vilpitöntä kilpailua hakurahtiliikenteen ja irtotavaroiden kuljetuksen alalla ETA:ssa ei siis saavutettaisi.
91. Oikeuskäytännön mukaan ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä on tarkistaa kansallisen lainsäädännön todistelusäännösten mukaisesti, täyttyykö tämä edellytys pääasioissa, ja sikäli kuin tällä ei rajoiteta unionin oikeuden tehokkuutta.(71)
92. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on lisäksi varmistettava, että väärinkäytön luonteisen käytännön subjektiiviset tunnusmerkit ovat olemassa,(72) ja oikeuskäytännön perusteella sen on mielestäni tarkastettava kaksi edellytystä, joiden ei tarvitse täyttyä samanaikaisesti.
93. Väärinkäytön luonteinen käytäntö voidaan todeta yhtäältä, jos objektiiviset seikat osoittavat, että ETA-valtion kansalaisen, joka omistaa kolmannen maan mukavuuslipun alla purjehtivan aluksen, ”keskeisenä päämääränä” oli välttää aluksen miehistön sellaisten palkkaehtojen soveltaminen, joita olisi tavanomaisesti sovellettu, jos alus olisi ollut rekisteröity siinä ETA-valtiossa, johon omistaja on sijoittautunut,(73) vaarantamalla siten vilpittömän kilpailun tavoitteen saavuttaminen, sellaisena kuin siitä on säädetty asetuksessa N:o 4055/86.(74)
94. Toisaalta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin voisi olla velvollinen myös varmistamaan, onko ETA-valtion kansalainen, joka omistaa kolmannen maan mukavuuslipun alla purjehtivan aluksen, ”luonut keinotekoisesti” asetuksen N:o 4055/86 säännösten soveltamisen edellytykset järjestelyillä, joissa se käyttää ainoastaan fiktiivisesti tätä alusta kokonaan tai osittain yhden tai useamman sellaisen siihen etuyhteydessä olevan yhtiön hyväksi, joka on sijoittautunut kolmanteen maahan.(75) Jälkimmäisessä esimerkkitapauksessa tätä kansalaista olisi pidettävä pelkkänä aluksen omistajana, joka ei voi pätevästi kuulua asetuksen N:o 4055/86 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuihin palvelujen tarjoamisen vapautta meriliikenteessä käyttäviin henkilöihin, kuten edellä on todettu.(76)
III Ratkaisuehdotus
95. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Arbetsdomstolenin esittämään ennakkoratkaisukysymykseen seuraavasti:
Palvelujen tarjoamisen vapauden periaatteen soveltamisesta jäsenvaltioiden väliseen meriliikenteeseen sekä jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden väliseen meriliikenteeseen 22.12.1986 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 4055/86, sellaisena kuin se on muutettuna 4.12.1990 annetulla neuvoston asetuksella (ETY) N:o 3573/90, joka on sisällytetty Euroopan talousalueesta tehtyyn, 2.5.1992 allekirjoitettuun sopimukseen, 1 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että palvelujen tarjoamisen vapautta meriliikenteessä sovelletaan Euroopan talousalueen (ETA) valtioon sijoittautuneeseen yhtiöön, joka omistaa kolmannen maan lipun alla purjehtivan aluksen, jolla harjoitetaan meriliikennettä ETA-valtioiden välillä, edellyttäen, että tämä yhtiö on itse vastuussa aluksen käytöstä, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on selvitettävä.
(1) .
(2) – EYVL 1994, L 1, s. 3.
(3) – EYVL L 378, s. 1 ja oikaisu EYVL 1987, L 93, s. 17, sellaisena kuin se on muutettuna 4.12.1990 annetulla neuvoston asetuksella (ETY) N:o 3573/90 (EYVL L 353, s. 16; jäljempänä asetus N:o 4055/86).
(4) – Ks. ETA-sopimuksen liite XIII (EYVL 1994, L 1, s. 422).
(5) – Fonnshipin toimittamasta asiakirja-aineistosta ja sen esittämistä huomautuksista ilmenee, että Sava Star oli irtolastialus, joka harjoitti hakurahtiliikennettä lähinnä ETA:ssa. EY:n perustamissopimuksen 85 ja 86 artiklan yksityiskohtaisesta soveltamisesta meriliikenteeseen 22.12.1986 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 4056/86 (EYVL L 378, s. 4) 1 artiklan 3 kohdan a alakohdassa, (kansainvälinen) hakurahtiliikenne määritellään ”irto- tai kappaletavaroiden kuljetukseksi aluksella, joka on kokonaan tai osittain tilattu yhdelle tai useammalle rahdinantajalle matka- tai aikarahtaussopimuksen taikka jonkin muun sellaisen sopimusmuodon pohjalta, jota käytetään, kun purjehdukset eivät perustu säännölliseen aikatauluun tai kun niitä ei mainosteta, ja jossa kuljetusmaksut neuvotellaan vapaasti tapauksittain kysynnän ja tarjonnan mukaan”. Etupäässä kyse on siis yhden ainoan tuotteen kuljettamisesta ilman säännöllisiä aikatauluja: ks. myös EY:n perustamissopimuksen 81 artiklan soveltamisesta meriliikennepalveluihin annettujen suuntaviivojen 11 kohta (EUVL 2008 C 245, s. 2).
(6) – Pääasian tosiseikkojen tapahtuma-aikaan miehistöön kuului neljä puolalaista päällystöön kuuluvaa henkilöä ja kaksi venäläistä matruusia.
(7) – Kuten asiassa C-438/05, International Transport Workers’ Federation ja Suomen Merimies-Unioni, 11.12.2007 annetussa tuomiossa (Kok., s. I-10779, 7 ja 8 kohta; ns. Viking Line ‑tapaus) todettiin, yksi kuljetusalan työntekijäliittojen yhteenliittymän ITF:n tärkeimmistä politiikoista on sen kampanja mukavuuslippujen poistamiseksi. Tämän politiikan tärkeimmät tavoitteet ovat yhtäältä aidon yhteyden muodostaminen aluksen lippuvaltion ja sen omistajan kansalaisuuden välillä ja toisaalta mukavuuslippualusten miehistöjen työehtojen suojeleminen ja kohentaminen. ITF katsoo, että alus purjehtii mukavuuslipun alla, kun aluksen tosiasiallinen omistajuus ja sitä koskeva määräysvalta eivät ole siinä valtiossa, jonka alusrekisteriin se on merkitty.
(8) – Asia C-341/05, Laval un Partneri, tuomio 18.12.2007 (Kok., s. I‑11767).
(9) – Ks. esim. yhdistetyt asiat C-134/91 ja C-135/91, Kerafina – Keramische und Finanz-Holding ja Vioktimatiki, tuomio 12.11.1992 (Kok., s. I-5699, 16 kohta); asia C‑183/95, Affish, tuomio 17.7.1997 (Kok., s. I‑4315, 23 kohta) ja asia C‑316/10, Danske Svineproducenter, tuomio 21.12.2011 (Kok., s. I-13721, 32 kohta).
(10) – Ks. mm. asia C‑154/05, Kersbergen-Lap ja Dams-Schipper, tuomio 6.7.2006 (Kok., s. I‑6249, 21 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) ja asia C‑657/11, Belgian Electronic Sorting Technology, tuomio 11.7.2013, 28 kohta.
(11) – Asia 44/65, Singer, tuomio 9.12.1965 (Kok., s. 1191, 1199).
(12) – Ibid., tuomion s. 1198 sekä em. yhdistetyt asiat Kerafina – Keramische und Finanz-Holding ja Vioktimatiki, tuomion 16 kohta; asia C‑412/96, Kainuun Liikenne ja Pohjolan Liikenne, tuomio 17.9.1998 (Kok., s. I‑5141, 23 kohta) ja asia C‑138/08, Hochtief ja Linde-Kca-Dresden, tuomio 15.10.2009 (Kok., s. I‑9889, 21 kohta).
(13) – Ks. erityisesti em. asia Singer, tuomion s. 1199; asia C‑364/92, SAT Fluggesellschaft, tuomio 19.1.1994 (Kok., s. I‑43, Kok. Ep. XV, s. I-1, 9 kohta); asia C‑402/98, ATB ym., tuomio 6.7.2000 (Kok., s. I‑5501, 29 kohta); asia C-210/06, Cartesio, tuomio 16.12.2008 (Kok., s. I-9641, 90 kohta); asia C‑196/08, Acoset, tuomio 15.10.2009 (Kok., s. I‑9913, 34 kohta) ja asia C‑136/12, Consiglio nazionale dei geologi ja Autorità garante della concorrenza e del mercato, tuomio 18.7.2013, 28 kohta.
(14) – Ks. mm. em. asia Kainuun Liikenne ja Pohjolan Liikenne, tuomion 24 kohta, em. asia Hochtief ja Linde-Kca-Dresden, tuomion 22 kohta ja em. asia Danske Svineproducenter, tuomion 32 kohta.
(15) – Ks. esim. em. asia Kainuun Liikenne ja Pohjolan Liikenne, tuomion 24 kohta, em. asia Kersbergen-Lap ja Dams-Schipper, tuomion 22 kohta; yhdistetyt asiat C‑42/10, C‑45/10 ja C‑57/10, Vlaamse Dierenartsenvereniging ja Janssens, tuomio 14.4.2011 (Kok., s. I‑2975, 42–45 kohta); asia C‑148/10, DHL International, tuomio 13.10.2011 (Kok., s. I‑9543, 25, 28 ja 30 kohta) ja em. asia Danske Svineproducenter, tuomion 33 kohta.
(16) – Ks. mm. em. asia ATB ym., tuomion 28, 30 ja 31 kohta; asia C-305/05, Ordre des barreaux francophones et germanophones ym., tuomio 26.6.2007 (Kok., s. I-5305, 19 kohta) ja asia C-390/06, Nuovo Agricast, tuomio 15.4.2008 (Kok., s. I-2577, 44 kohta).
(17) – Ks. mm. asia C-302/88, Hennen Olie, tuomio 12.12.1990 (Kok., s. I‑4625, 20 kohta) ja asia C-181/12, Welte, tuomio 17.10.2013, 16 ja 27 kohta.
(18) – Ks. esim. asia C‑569/08, Internetportal und Marketing, tuomio 3.6.2010 (Kok., s. I‑4871, 27–30 kohta).
(19) – Ks. esim. asia C‑387/01, Weigel, tuomio 29.4.2004 (Kok., s. I‑4981, 44 kohta); asia C-152/03, Ritter-Coulais, 21.2.2006 (Kok., s. I-1711, 39 kohta); asia C‑321/03, Dyson, tuomio 25.1.2007 (Kok., s. I‑687, 26 kohta); asia C-342/12, Worten, tuomio 30.5.2013, 30 ja 31 kohta ja asia C-267/12, Hay, tuomio 12.12.2013, 23 kohta.
(20) – Ks. asia 247/86, Alsatel, tuomio 5.10.1988 (Kok., s. 5987, 7 ja 8 kohta) ja em. asia DHL International, tuomion 25 ja 30 kohta. Ks. vastaavasti myös asia C‑30/93, AC-ATEL Electronics, tuomio 2.6.1994 (Kok., s. I‑2305, 19 ja 20 kohta) ja asia C‑261/95, Palmisani, 10.7.1997 (Kok., s. I‑4025, 30 ja 31 kohta). Ks. myös julkisasiamies Lenzin 14.4.1994 esittämä ratkaisuehdotus em. asiassa AC-ATEL Electronics, ratkaisuehdotuksen 25 kohta; julkisasiamies Kokottin 6.10.2011 esittämä ratkaisuehdotus asiassa C‑366/10, Air Transport Association of America ym., tuomio 21.12.2011 (Kok., s. I-13755), ratkaisuehdotuksen 46 kohta ja em. asiassa Belgian Electronic Sorting Technology 21.3.2013 esittämäni ratkaisuehdotuksen 18 kohta.
(21) – Unionin tuomioistuin täsmensi em. asiassa DHL International antamansa tuomion 30 kohdassa, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei ollut katsonut ”tarpeelliseksi eikä merkitykselliseksi” unionin oikeuden tulkintaa koskevia lisäkysymyksiä, joita kantaja oli sille esittänyt.
(22) – Tätä ehdottivat käytännössä myös julkisasiamies Léger asiassa C-262/97, Engelbrecht, tuomio 26.9.2000 (Kok., s. I-7321) 4.5.1999 esittämänsä ratkaisuehdotuksen 46 kohdassa ja julkisasiamies Bot asiassa C‑409/06, Winner Wetten, tuomio 8.9.2010 (Kok., s. I‑8015) 26.1.2010 esittämänsä ratkaisuehdotuksen 34 ja 35 kohdassa tarkoituksenaan antaa hyödyllinen vastaus kansallisille tuomioistuimille. Tämä myös hyväksyttiin asiassa C‑515/07, Vereniging Noordelijke Land- en Tuinbouw Organisatie, 12.2.2009 annetussa tuomiossa (Kok., s. I‑839, 29 ja 40 kohta) 22.12.2008 esittämäni ratkaisuehdotuksen mukaisesti (ks. mm. ratkaisuehdotuksen 56 kohta). Kahden ensimmäisen kannan hylkäämisen ja kolmannen kannan hyväksymisen syyt eivät käy ilmi tuomioiden perusteluista. On kuitenkin kiintoisaa huomata, että ainoastaan em. asia Vereniging Noordelijke Land- en Tuinbouw Organisatie oli ylimmän oikeusasteen kansallisen tuomioistuimen vireille panema.
(23) – Ks. em. asia Consiglio nazionale dei geologi ja Autorità garante della concorrenza e del mercato, tuomion 34 kohta. On huomattava, että unionin tuomioistuin totesi tuomion 25 kohdassa, että tuomioistuimella, jonka ratkaisuihin ei voi hakea muutosta, on ” lähtökohtaisesti velvollisuus saattaa asia unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi SEUT 267 artiklan kolmannessa kohdassa tarkoitetuin tavoin, jos siinä on esitetty EUT-sopimuksen tulkintaa koskeva kysymys” (kursivointi tässä).
(24) – Ibid., tuomion 29 kohta.
(25) – Asia C-18/93, Corsica Ferries, tuomio 17.5.1994 (Kok., s. I‑1783, Kok. Ep. XV, s. I-147, 29 kohta) (kursivointi tässä). Se, että yhtiön käyttämät alukset oli rekisteröity Panamassa ja purjehtivat sen lipun alla, ilmenee tuomion 8 kohdasta. Ks. myös asia C-266/96, Corsica Ferries France, tuomio 18.6.1998 (Kok., s. I‑3949, 3 kohta).
(26) – Ks. tästä mm. Bredima-Savopoulou, A. ja Tzoannos, J., The Common Shipping Policy of the EC , North Holland, Amsterdam, 1990, s. 176 ja Baena Baena, P. J., La politica comunitaria de los transportes maritimos , Marcial Pons, Madrid, 1995, s. 127.
(27) – Yhden kirjoittajan mukaan kyseessä oli 85 prosenttia Kreikan lipun alla purjehtivista aluksista: ks. Martinez Lage, S., ”El régimen comunitario del transporte marítimo y el Real Decreto 990/1986 sobre ordenación del transporte marítimo en España”, Gaceta Juridica de la CEE , nro 10, 1988, s. 408.
(28) – ST ja SEKO vetoavat väitteensä tueksi kirjallisten huomautustensa 79 ja 80 kohdassa asioihin 237/83, Prodest, tuomio 12.7.1984 (Kok., s. 3153, 6 kohta); 9/88, Lopes da Viega, tuomio 27.9.1989 (Kok., s. 2989, 15 kohta); C-60/93, Aldewereld, tuomio 29.6.1994 (Kok., s. I-2991, 14 kohta) ja C-214/94, Boukhalfa, tuomio 30.4.1996 (Kok., s. I-2253, 15 kohta), jotka kaikki liittyvät työntekijöiden vapaata liikkuvuutta koskevien perustamissopimuksen määräysten tai johdetun oikeuden säännösten ja määräysten tulkintaan.
(29) – Ks. vastaavasti mm. em. asia Kersbergen-Lap ja Dams-Schipper, tuomion 21 kohta ja em. asia Danske Svineproducenter, tuomion 32 kohta.
(30) – EYVL L 266, s. 1. Muistutan, että Rooman sopimuksen 6 artiklassa, jonka otsikkona on ”Työsopimukset”, määrätään lähinnä, että työsopimukseen otettu lakiviittaus ei saa johtaa siihen, että työntekijä menettäisi sen lain pakottavilla säännöksillä hänelle annetun suojan, jota lakiviittauksen puuttuessa sovellettaisiin 6 artiklan 2 kohdan nojalla. Mainitun kohdan mukaan työsopimuksiin sovelletaan yhtäältä sen valtion lakia, jossa työntekijä tavallisesti työskentelee sopimusvelvoitteiden täyttämiseksi, tai toisaalta sen toimipaikan sijaintivaltion lakia, joka on ottanut työntekijän työhön, jos hän ei tavallisesti työskentele ainoastaan yhdessä valtiossa. Näitä perusteita sovelletaan, ellei kaikista olosuhteista ilmene, että työsopimus liittyy läheisemmin johonkin toiseen valtioon, jolloin sovelletaan kyseisen toisen valtion lakia. Sovellettavan oikeuden määrittelyperusteiden soveltamisesta ja jäsentelystä aluksen miehistön jäsenen työsopimuksen päättämisen yhteydessä ks. asia C‑384/10, Voogsgeerd, tuomio 15.12.2011 (Kok., s. I-13275).
(31) – Mainitussa Montego Bayn yleissopimuksen VII osaan, jonka otsikkona on ”Aava meri”, sisältyvässä 91 artiklassa määrätään, että alukset saavat sen valtion kansallisuuden, jonka lippua niillä on oikeus käyttää ja että kyseisen valtion ja aluksen välillä tulee olla todellinen yhteys, kun taas 94 artiklassa määrätään, että jokaisen valtion tulee tehokkaasti käyttää lainkäyttö- ja valvontavaltaansa hallinnollisissa, teknisissä ja sosiaalisissa kysymyksissä sellaisiin aluksiin nähden, jotka käyttävät sen lippua, ja sen tulee erityisesti harjoittaa sisäisen lainsäädäntönsä mukaista lainkäyttövaltaa aluksen päällikköön, muuhun päällystöön ja miehistöön nähden alusta koskevissa hallinnollisissa, teknisissä ja sosiaalisissa asioissa.
(32) – Ks. asia C‑286/90, Poulsen ja Diva Navigation, tuomio 24.11.1992 (Kok., s. I‑6019, Kok. Ep. XIII, s. I-191, 18 ja 22 kohta).
(33) – Ks. vastaavasti analogisesti asia C‑323/03, komissio v. Espanja, tuomio 9.3.2006 (Kok., s. I‑2161, 26 kohta), jossa kieltäydyttiin rinnastamasta palvelujen tarjoamisen vapauden periaatteen soveltamisesta meriliikenteeseen jäsenvaltioissa (meriliikenteen kabotaasi) annetussa asetuksessa (ETY) N:o 3577/92 (EYVL L 364, s. 7) käytettyjä käsitteitä Montego Bayn yleissopimuksen käsitteisiin, sillä se olisi rajoittanut kyseisen asetuksen soveltamisalaa.
(34) – Ks. asetuksen N:o 4055/86 johdanto-osan toiseksi viimeinen perustelukappale. Analoginen päättely, ks. em. asia komissio v. Espanja, tuomion 24 kohta.
(35) – Ks. asia C‑379/92, Peralta, tuomio 14.7.1994 (Kok., s. I‑3453, Kok. Ep. XVI, s. I-15, 39 kohta); asia C‑381/93, komissio v. Ranska, tuomio 5.10.1994 (Kok., s. I‑5145, Kok. Ep. XVI, s. I-225, 10 kohta) ja yhdistetyt asiat C‑430/99 ja C‑431/99, Sea-Land Service ja Nedlloyd Lijnen, tuomio 13.6.2002 (Kok., s. I‑5235, 30 kohta).
(36) – Ks. ETA-sopimuksen 36 artiklasta (palvelujen tarjoamisen vapaus) asia E-13/11, Granville Establishment, EFTAn tuomioistuimen oikeustapauskokoelma 2012, s. 403, 38 ja 39 kohta.
(37) – Ks. em. yhdistetyt asiat Sea-Land Service ja Nedlloyd Lijnen, tuomion 16 ja 26–29 kohta. On huomattava, että unionin tuomioistuin jätti kansalliselle tuomioistuimelle tehtävän selvittää, kuuluivatko mainittujen riita-asioiden taustalla olleet tilanteet asetuksen N:o 4055/86 henkilölliseen soveltamisalaan, julkisasiamies Alberin asiassa 20.9.2001 esittämän ratkaisuehdotuksen 63–76 kohdan perusteella todennäköisesti siksi, että pääasian asianosaisena ollut toinen meriliikennettä harjoittava yhtiö (Sea-Land Service) oli sijoittautunut Yhdysvaltoihin ja ettei ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ollut esittänyt riittävästi näyttöä asetuksen 1 artiklan 2 kohdan edellytysten täyttymisestä.
(38) – Ks. em. asia Corsica Ferries, tuomion 8 ja 30 kohta ja julkisasiamies van Gervenin mainitussa asiassa 9.2.1994 esittämä ratkaisuehdotus; ks. myös em. asia Corsica Ferries France, tuomion 3 kohta. Kuten edellä todettiin, alukset purjehtivat Panaman lipun alla.
(39) – Ks. asia C‑435/00, Geha Naftiliaki ym., tuomio 14.11.2002 (Kok., s. I‑10615, 5 ja 6 kohta) sekä julkisasiamies Alberin mainitussa asiassa 9.7.2002 esittämän ratkaisuehdotuksen 5 ja 6 kohta.
(40) – Em. asia Peralta, tuomion 42 kohta. Aluksen varustamo oli italialainen ja alus purjehti Italian lipun alla.
(41) – Ks. vastaavasti asia C‑533/07, Falco Privatstiftung ja Rabitsch, tuomio 23.4.2009 (Kok., s. I‑3327, 35 kohta).
(42) – Asia C‑451/99, tuomio 21.3.2002 (Kok., s. I‑3193, 18 kohta). Asia koski velvollisuutta rekisteröidä toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneelta yritykseltä leasingvuokratut ajoneuvot siinä jäsenvaltiossa, jossa ajoneuvoa käytetään.
(43) – Asia C‑330/07, tuomio 4.12.2008 (Kok., s. I‑9099, 22 kohta). Asia koski jäsenvaltion viranomaisten kieltäytymistä myöntämästä investointihyvitystä yhtiölle, joka oli luovuttanut leasingsopimuksella kuorma-autoja, joita käytettiin pääasiallisesti muiden jäsenvaltioiden alueella.
(44) – Asia C‑9/11, tuomio 13.10.2011 (Kok., s. I‑9697, 17 ja 20 kohta). Asiassa oli kyse kiellosta, joka koski ilma-aluksen käyttöoikeuden luovuttamista sellaiselle yhtiölle, joka ei ole sijoittautunut siihen jäsenvaltioon, joka on myöntänyt ilma-aluksen oston rahoittamiseen liittyvän veroedun.
(45) – Kursivointi tässä.
(46) – EYVL L 167, s. 33. Tätä direktiiviä sovellettiin pääasian tosiseikkojen tapahtuma-aikaan myös ETA-valtioissa ETA-sopimuksen liitteen XI (Telepalvelut) muuttamisesta 2.8.2000 tehdyllä ETA:n sekakomitean päätöksellä N:o 66/2000 (EYVL L 250, s. 48). Direktiivin vaatimukset ulotettiin merenkulkijoiden työajan valvonnasta yhteisön satamissa käyvillä aluksilla 13.12.1999 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 1999/95/EY (EYVL 2000, L 14, s. 29) koskemaan kaikkia unionin satamissa käyviä aluksia (ja tämä direktiivi puolestaan sisällytettiin ETA-sopimukseen ETA-sopimuksen liitteen XIII (Liikenne) muuttamisesta 27.10.2000 tehdyllä ETA:n sekakomitean päätöksellä N:o 94/2000 (EYVL 2001, L 7, s. 19). Direktiivin 1999/95 11 artiklan nojalla vaatimuksia sovellettiin kolmansien maiden lipun alla purjehtiviin aluksiin kuitenkin vasta 10.1.2003 alkaen, jolloin Kansainvälisen työjärjestön ILOn kauppa-aluksissa noudatettavaa vähimmäistasoa koskevaan yleissopimukseen nro 147 liittyvä vuoden 1996 pöytäkirja tuli voimaan, eli joitakin viikkoja ennen SEKOn työtaistelutoimien käynnistämistä. Pääasian tosiseikkojen tapahtuma-ajan jälkeen hyväksytyistä toimista on huomattava, että vastaava määritelmä sisältyy ILOssa vuonna 2006 hyväksytyn ja 20.8.2013 voimaan tulleen merityötä koskevan yleissopimuksen 2 artiklan j alakohtaan. Se toistettiin Euroopan yhteisön kansallisten varustamoyhdistysten keskusjärjestön (ECSA) ja Euroopan kuljetustyöntekijöiden liiton (ETF) merityötä koskevasta yleissopimuksesta, 2006, tekemän sopimuksen täytäntöönpanosta ja direktiivin 1999/63/EY muuttamisesta 16.2.2009 annetun neuvoston direktiivin 2009/13/EY (EUVL L 124, s. 30) liitteessä.
(47) – Tällainen tilanne oli nähtävästi myös em. asiassa Geha Naftiliaki ym. annetun tuomion taustalla.
(48) – Ks. vastaavasti julkisasiamies Poiares Maduron asiassa C‑255/02, Halifax ym., tuomio 21.2.2006 (Kok., s. I‑1609) 7.4.2005 esittämän ratkaisuehdotuksen 63 kohta.
(49) – Muistutan, että asiassa C‑321/05, Kofoed, 5.7.2007 annetussa tuomiossa (Kok., s. I‑5795, 38 kohta) todettiin, että oikeuden väärinkäytön kielto on unionin oikeuden yleinen periaate.
(50) – Asia C-434/12, Slancheva sila, tuomio 12.9.2013, 27 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen (kursivointi tässä). Ks. myös vastaava muotoilu em. asia Halifax ym., tuomion 69 kohta ja asia C-456/04, Agip Petroli, tuomio 6.4.2006 (Kok., s. I-3395, 20 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
(51) – Tätä (oikeuden) väärinkäytön käsitteen luonnehdintaa puolsi myös julkisasiamies Poiares Maduro em. asiassa Halifax ym. esittämänsä ratkaisuehdotuksen 69 kohdassa tukeutuen useisiin unionin tuomioistuimen aiempiin tuomioihin, kuten asiassa 39/86, Lair, 21.6.1988 annettuun tuomioon (Kok., s. 3161, Kok. Ep. IX, s. 481, 43 kohta) ja asiassa C-109/01, Akrich, 23.9.2003 annettuun tuomioon (Kok., s. I-9607, 57 kohta ja tuomiolauselman 2 kohta).
(52) – Asia C-413/01, Ninni-Orasche, tuomio 6.11.2003 (Kok., s. I-13187, 31 kohta) (kursivointi tässä). Ks. myös vastaavasti asia C‑212/97, Centros, tuomio 9.3.1999 (Kok., s. I‑1459, 18 kohta) ja asia C‑123/11, A Oy, tuomio 21.2.2013, 27 kohta, joissa todetaan, että ”sijoittautumisvapautta sääntelevien perustamissopimuksen artiklojen soveltamista koskeva kysymys on – – erotettava siitä kysymyksestä, voiko jäsenvaltio ryhtyä toimenpiteisiin estääkseen sen, että turvautumalla perussopimuksessa annettuihin mahdollisuuksiin jotkut kyseisen jäsenvaltion kansalaisista yrittävät väärinkäytön luonteisesti välttyä kansallisen lainsäädäntönsä soveltamiselta” (kursivointi tässä).
(53) – Sijoittautumisvapaudesta ks. asia C‑196/04, Cadbury Schweppes ja Cadbury Schweppes Overseas, tuomio 12.9.2006 (Kok., s. I‑7995, 55 kohta); asia C‑524/04, Test Claimants in the Thin Cap Group Litigation, tuomio 13.3.2007 (Kok., s. I‑2107, 74 ja 80 kohta); asia C‑105/07, Lammers & Van Cleeff, tuomio 17.1.2008 (Kok., s. I‑173, 29 kohta) ja asia E-15/11, Arcade Drilling (EFTAn oikeustapauskokoelma 2012, s. 676, 88 kohta). Palvelujen tarjoamisesta ks. em. asia Jobra, tuomion 35 kohta ja asia C-318/10, SIAT, tuomio 5.7.2012, 50 kohta.
(54) – Tätä tukevat toteamukset siitä, että ”yksi ETA-sopimuksen – – päätavoitteista on tavaroiden, henkilöiden, palvelujen ja pääomien vapaan liikkuvuuden mahdollisimman täydellinen toteuttaminen kaikkialla ETA:ssa siten, että unionin alueella saavutetut sisämarkkinat laajennetaan koskemaan EFTA-valtioita” (ks. asia C‑452/01, Ospelt ja Schlössle Weissenberg, tuomio 23.9.2003, Kok., s. I‑9743, 29 kohta ja asia C-431/11, Yhdistynyt kuningaskunta v. neuvosto, tuomio 26.9.2013, 50 kohta) ja että liikkumisvapautta koskevilla ETA-sopimuksen määräyksillä on sama oikeudellinen ulottuvuus kuin keskeisiltä osin identtisillä, nämä vapaudet takaavilla EY-sopimuksen artikloilla. Ks. esim. ETA-sopimuksen 36 artiklasta (palvelujen tarjoamisen vapaus) asia C-153/08, komissio v. Espanja, tuomio 6.10.2009 (Kok., s. I‑9735, 48 kohta). Ks. myös ETA-sopimuksen ja yksityisille ja taloudellisille toimijoille annettujen oikeuksien muodostamasta omasta järjestelmästään asia E-9/97, Eva María Sveinbjörnsdóttir, EFTAn tuomioistuimen oikeustapauskokoelma 1998, s. 95, 58 ja 59 kohta ja tästä aiheesta Baudenbacher, C., ”L’individu, principal protagoniste de l’accord EEE”, teoksessa Le droit à la mesure de l’homme: Mélanges en l’honneur de Philippe Léger , Pedone, Pariisi 2006, s. 335.
(55) – Ks. em. asia Kofoed, tuomion 38 kohta. Oikeuden väärinkäytön kielto on vahvistettu myös Euroopan unionin perusoikeuskirjan, joka ei kuitenkaan ollut sitova pääasian tosiseikkojen tapahtuma-aikaan, 54 artiklassa.
(56) – ETA-sopimuksen luonne ei estä sitä, että ETA:n oikeuden yleiset periaatteet voitaisiin johtaa tulkitsemalla sen tavoitteista (esimerkiksi sisällöltään EY-sopimuksen määräyksiä vastaavien säännösten ja määräysten yhdenmukaisen tulkinnan periaate) ja sen määräyksistä: ks. tehokkaan oikeussuojan periaatteesta asia E-15/10, Posten Norge (EFTAn tuomioistuimen oikeustapauskokoelma 2012, s. 246, 86 kohta), jossa EFTAn tuomioistuin viittaa sekä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamisesta Roomassa 4.11.1980 allekirjoitetun yleissopimuksen 6 artiklaan että Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklaan. Ks. myös oikeusvarmuuden periaatteen noudattamisesta asia E-9/11, EFTAn valvontaviranomainen v. Norja (EFTAn oikeustapauskokoelma 2012, s. 442, 99 kohta) ja luottamuksensuojan periaatteen suojaamisesta asia E-7/12, DB Schenker v. EFTAn valvontaviranomainen (EFTAn oikeustapauskokoelma 2013, 117 kohta).
(57) – Ks. vastaavasti myös Ionescu, R. N., L’abus de droit de l’Union européenne , Bruylant, Bryssel, 2012, s. 428.
(58) – Ks. em. asia Halifax ym., tuomion 94–97 kohta.
(59) – Ks. erityisesti em. asia Centros, tuomion 24 kohta, em. asia Cadbury Schweppes ja Cadbury Schweppes Overseas, tuomion 35 kohta ja asia C‑286/06, komissio v. Espanja, tuomio 23.10.2008 (Kok., s. I‑8025, 69 kohta).
(60) – Oletus, jonka kuitenkin hylkäsin em. asiassa Laval un Partneri 23.5.2007 esittämäni ratkaisuehdotuksen 136 ja 137 kohdassa.
(61) – Näin olisi teoriassa voitu ajatella, jos ammattiliitot olisivat katsoneet esimerkiksi Sava Starin hoitamien yhteyksien, ankkuroitumisten ja satamissa käymisten perusteella, että miehistön jäsenet suorittivat työnsä tavanomaisesti Ruotsissa, ja jos asianosaisten tekemä lakiviittaus olisi johtanut siihen, että nämä työntekijät olisivat menettäneet sen maan lain säännöksillä heille annetun suojan, jossa he tavanomaisesti suorittivat työnsä Rooman yleissopimuksen 6 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitetulla tavalla. Em. asiassa Voogsgeerd annetusta tuomiosta seuraa nimittäin, että unionin tuomioistuin on asettanut Rooman yleissopimuksen 6 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitetun liittymäperusteen ensisijaiseksi aluksen lippuvaltion oikeuteen nähden, jos viimeksi mainittu johtaa siihen, että työntekijä menettää sen lain pakottavilla säännöksillä hänelle annetun suojan, jota asianosaisten tekemän lakiviittauksen puuttuessa olisi sovellettu.
(62) – Kuten edellä on todettu (ks. edellä tämän ratkaisuehdotuksen alaviite 46), pääasian tosiseikkojen tapahtuma-aikaan sovellettiin direktiiviä 1999/63, jolla pyrittiin ottamaan käyttöön eurooppalaisten työmarkkinaosapuolten välinen merenkulkijoiden työajan järjestämistä koskeva sopimus ja jota laajennettiin direktiivillä 1999/95 koskemaan kaikkia unionin satamissa käyviä aluksia niiden lippuvaltiosta riippumatta 10.1.2003 alkaen. Direktiivin 1999/95 1 artiklan 2 kohdan nojalla jäsenvaltioiden oli toteutettava tarpeelliset toimenpiteet, jotta alukset, jotka eivät purjehtineet niiden lipun alla, noudattivat direktiivin 1999/63 liitteessä olevia sopimuksen 1–12 lauseketta eli työ- ja lepoaikaa aluksella koskevia lausekkeita, mutta niiden ei tarvinnut noudattaa merenkulkijoiden terveyden ja turvallisuuden suojelua koskevaa lauseketta (15 lauseke) eikä palkallisten vapaiden kestoa koskevaa lauseketta (16 lauseke), joiden sisältämät ehdot ulottuivat laajemmalle kuin 22.10.1996 tehdyssä ja 8.8.2002 voimaantulleessa merenkulkijoiden työaikaa ja alusten miehitystä koskevassa ILOn yleissopimuksessa nro 180 vahvistetut ehdot.
(63) – Ks. mm. em. asia Centros, tuomion 25 kohta, em. asia Agip Petroli, tuomion 21 kohta ja asia C-186/10, Oguz, tuomio 21.7.2011 (Kok., s. I-6957, 25 kohta).
(64) – Ks. erityisesti asia C-364/10, Unkari v. Slovakia, tuomio 16.10.2012, 58 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja asia C-456/12, O. ja B., tuomio 12.3.2014, 58 kohta. Mainitusta tuomiosta ja siinä lainatusta asiassa C‑110/99, Emsland-Stärke, 14.12.2000 annetusta tuomiosta (Kok., s. I‑11569, 52 ja 53 kohta) ilmenee selvästi, että nämä edellytykset pätevät myös yhteyksissä, joihin unionin johdetun oikeuden toimessa ei viitata.
(65) – Montego Bayn yleissopimuksen 91 ja 94 artiklaan kirjatun edellytyksen, joka koskee aluksen ja sen valtion, jonka lipun alla alus purjehtii, välistä todellista yhteyttä, tarkoituksena on varmistaa, että lippuvaltiot noudattavat tehokkaammin niille asetettuja vaatimuksia ja erityisesti niitä, jotka liittyvät lainkäyttö- ja valvontavaltaan hallinnollisissa, teknisissä ja sosiaalisissa kysymyksissä. Ks. asia Saint Vincent ja Grenadiinit v. Guinea, Saiga-alusta koskeva tapaus, Kansainvälisen merioikeustuomioistuimen tuomio 1.7.1999 (nro 2), Recueil des arrêts, avis consultatifs et ordonnances, osa 3, 1999 (81–83 kohta) ja asia C‑299/02, komissio v. Alankomaat, tuomio 14.10.2004 (Kok., s. I‑9761, 23 kohta), jossa viitataan julkisasiamies Légerin samassa asiassa 27.5.2004 esittämän ratkaisuehdotuksen 51–59 kohtaan. Näistä tuomioista seuraa myös, että tällaisen yhteyden puuttuminen aluksen ja lippuvaltion välillä ei oikeuta muita valtioita riitauttamaan kyseisen aluksen rekisteröinnin pätevyyttä (ks. tästä aiheesta ja toimenpiteistä, joita voidaan toteuttaa, myös Takei, Y., ”International legal responses to the flag State in breach of its duties: possibilities for other States to take action against the flag State”, Nordic Journal of International Law , nro 2, 2013, s. 283). On kiistatonta, että Kansainvälisen merioikeustuomioistuimen käsittelemässä Saiga-alusta koskevassa tapauksessa asianosaisena ollut Saint Vincent ja Grenadiinit on mukavuuslippuvaltio. Ks. esim. Mandaraka-Sheppard, A., Modern Maritime Law and Risk Management , 2. painos, Routledge-Cavendish, Lontoo; New York, 2007, s. 279.
(66) – Käsitettä mukavuuslippu käytettiin ensimmäisen kerran virallisesti 29.10.1976 hyväksytyn ja 28.11.1981 voimaantulleen kauppa-aluksissa noudatettavaa vähimmäistasoa koskevan ILOn yleissopimuksen nro 147 johdanto-osassa, jossa sitä ei kuitenkaan määritelty. Mukavuuslippujen määritelmästä ja piirteistä ks. erityisesti Unterm, http://unterm.un.org/DGAACS/unterm.nsf; em. Mandaraka-Sheppard, s. 278 ja 279; Masutti, A., ”Genuine link e bandiere ombra”, teoksessa Antonini, A., Trattato breve di diritto marittimo , osa I, Giuffrè, Milano, 2007, s. 430 ja s. 431 sekä Slim, H., ”Les pavillons de complaisance”, teoksessa Le Pavillon , Actes du colloque tenu les 2 et 3 mars 2007 à l’Institut océanographique de Paris, Pedone, Pariisi, 2007, s. 93.
(67) – Edellä mainitun Slimin tutkimuksen mukaan Panamalla ja Liberialla oli 2000-luvulla eniten mukavuuslippualuksia koko maailman aluskannasta. Ranskan senaatin jäsenen Marinin raportin mukaan vuonna 1998 lähes 30 prosenttia merenkulkijoista purjehti mukavuuslipun alla ja suurin osa näistä eli 104 000 merenkulkijaa purjehti Panaman mukavuuslipun alla. Ks. Rapport sur les actions menées en faveur de la politique maritime et littorale de la France , nro 345, Pariisi, 1998, s. 29. Kaudella 2001–2003 Panama kuului myös niistä maista laaditulle mustalle listalle, joiden mukavuuslippualukset alittivat vaaditun tason; lista sisältyi satamavaltioiden suorittamia tarkastuksia koskevaan Pariisin yhteisymmärryspöytäkirjaan (ParisMoU) (ks. Paris MoU, 2003 Annual Report on Port State Control , Paris, s. 25), joka on vuonna 1982 tehty sopimus, jonka organisaatiorakenteeseen kuuluu komiteassa tällä hetkellä 27 kansallista merenkulkuviranomaista ja komissio. Pariisin yhteisymmärryspöytäkirjan yhteydessä alusten tarkastuksista saatua kokemusta hyödynnetään unionin satamissa käyvien alusten tarkastuksissa. Ks. viittaukset yhteisymmärryspöytäkirjaan sekä sen alaisuudessa kehitettyihin tarkastusperusteisiin ja -menettelyihin ensisijaisesti alusturvallisuutta, saastumisen ehkäisemistä ja alusten asumis- ja työskentelyolosuhteita koskevien kansainvälisten standardien soveltamisesta yhteisön satamia käyttäviin ja jäsenmaiden lainkäyttövaltaan kuuluvilla vesillä purjehtiviin aluksiin (satamavaltioiden suorittama valvonta) 19.6.1995 annetussa neuvoston direktiivissä 95/21/EY (EYVL L 157, s. 1) ja toissijaisesti satamavaltioiden suorittamasta valvonnasta 23.4.2009 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2009/16/EY (EUVL L 131, s. 57), sellaisena kuin se on muutettuna 12.8.2013 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2013/38/EU (EUVL L 218, s. 1).
(68) – Johdanto-osan sanamuodon mukaan Korkeat sopimuspuolet tunnustavat, ”että olemassa olevien esteiden poistamiseksi tarvitaan yhteistä toimintaa takaamaan – – kilpailun rehellisyys”.
(69) – Ks. asia C-60/03, Wolff & Müller, tuomio 12.10.2004 (Kok., s. I-9553, 41 kohta).
(70) – Useat ETA-valtiot eivät ole ottaneet käyttöön varsinaista alueellaan sovellettavaa vähimmäispalkkaa, minkä vuoksi palkkataso määräytyy yleensä työehtosopimusten perusteella. On huomattava, että useat ETA-valtiot ovat pyrkineet torjumaan eurooppalaisten laivanvarustajien siirtymistä käyttämään mukavuuslippualuksia laatimalla niin sanottuja kansainvälisiä rekistereitä, kuten Norjan kuningaskunnan tapauksessa Norjan kansainvälinen alusrekisteri (Norwegian International Ship Register, NIS), jonka nojalla miehistöön voidaan palkata kolmansien maiden kansalaisia mutta jolla taataan kohtuullisina pidetyt palkkaehdot ITF:n hyväksymien työehtosopimusten avulla (ks. em. Massuti, A., s. 444). Ranskan kansainvälisestä rekisteristä 3.5.2005 annetussa laissa nro 2005-412 (JORF 4.5.2005, s. 7697), joka todettiin Ranskan perustuslain mukaiseksi Conseil constitutionnelin 28.4.2005 tekemällä päätöksellä nro 2005-514 DC, säädetään, että Ranskan ulkopuolella asuviin Ranskan kansainväliseen rekisteriin merkityillä aluksilla työskenteleviin merenkulkijoihin sovelletaan sosiaalisia ordre public ‑sääntöjä yhteiskuntajärjestystä koskevia sääntöjä Rooman yleissopimuksen 6 artiklan ja Ranskan tekemien kansainvälisten ja yhteisöä koskevien sitoumusten mukaisesti, ja sillä otetaan käyttöön palkkaa ja sosiaalista suojelua koskevat vähimmäistakuut. Saksan ja Tanskan kansainvälisiä rekisterejä on käsitelty valtiontukien näkökulmasta yhdistetyissä asioissa C‑72/91 ja C‑73/91, Sloman Neptun, tuomio 17.3.1993 (Kok., s. I‑887, Kok. Ep. XIV, s. I-47); asiassa C‑319/07 P, 3F v. komissio, tuomio 9.7.2009 (Kok., s. I‑5963) ja asiassa C-646/11 P, Falles Fagligt Forbund (3F) v. komissio, tuomio 24.1.2013. Kansainvälisille rekistereille, joilla meriliikennettä harjoittaville yrityksille taataan vero- ja sosiaalietuja, on yhteistä se, että kyseisissä valtioissa rekisteröidyt alukset pysyvät valtion valvonnassa toisin kuin mukavuuslippuvaltioiden tapauksessa. Ks. em. Massuti, A., s. 444.
(71) – Ks. vastaavasti em. asia Emsland-Stärke, tuomion 54 kohta ja em. asia Agip Petroli, tuomion 24 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen.
(72) – Väärinkäytön luonteisen käytännön kaksi tunnusmerkkiä ovat nimittäin kumulatiiviset: ks. em. asia Emsland-Stärke, tuomion 55 kohta.
(73) – Ks. em. asia Agip Petroli, tuomion 23 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen.
(74) – On huomattava, että unionin tuomioistuimen esittämän kirjallisen kysymyksen jälkeen Fonnship ilmoitti istunnossa, että Sava Star oli rekisteröity Panamassa syistä, jotka liittyivät meriliikenteen kabotaasia koskeviin Norjan rajoituksiin, mutta se ei ole esittänyt tarkempia tai kattavampia selityksiä tai todisteita aiheesta. On kuitenkin muistettava, että ETA-sopimukseen sisällytetyn asetuksen N:o 3577/92 (ks. ETA-sopimuksen liitteen XIII (liikenne) muuttamisesta 4.10.1997 tehty ETA:n sekakomitean päätös N:o 70/97 (EYVL 1998 L 30, s. 42)) nojalla palvelujen tarjoamisen vapautta merikabotaasin alalla sovelletaan ainoastaan ETA-valtioiden varustamoihin, jotka käyttävät ETA-valtiossa rekisteröityjä ja sen lipun alla purjehtivia aluksia. On siis hankala ymmärtää, miten Sava Starin rekisteröinti Panamassa olisi voinut helpottaa meriliikenteen kabotaasia Norjassa.
(75) – Liiketoimeen osallistuneiden henkilöiden juridisten, taloudellisten ja/tai henkilötason yhteyksien huomioon ottamisesta määritettäessä unionin lainsäädännön soveltamisen edellytysten keinotekoista luonnetta ks. analogisesti em. asia Emsland-Stärke, tuomion 58 kohta ja em. asia Slancheva sila, tuomion 40 kohta.
(76) – Lisään täydellisyyden vuoksi, ettei tämä tilanne kuulu asetuksen N:o 4055/86 1 artiklan 2 kohdan soveltamisalaan, koska alus ei täytä edellytystä, jonka mukaan sen on oltava rekisteröity siinä ETA-valtiossa, jonka kansalainen aluksen omistaja on.