Sopimukseen on liitetty kolme pöytäkirjaa, jotka koskevat eräitä maitojauheita (pöytäkirja nro 1), maitorasvaa (pöytäkirja nro 2) ja eräitä juustoja (pöytäkirja nro 3). Pöytäkirjat sisältyvät sopimukseen ja niissä on samankaltaisia määräyksiä: a) vientihintojen on oltava vähintään sopimuksessa vahvistettujen minimihintojen suuruisia (kunkin pöytäkirjan artiklan 3 kohta 1); b) kutakin pöytäkirjaa sovelletaan sellaisten tuotteiden vientiin, jotka on valmistettu tai uudelleen pakattu jonkin sopimuspuolen tullialueella (pöytäkirjassa nro 1 olevan artiklan 3 kohta 7; pöytäkirjoissa nro 2 ja 3 olevan artiklan 3 kohta 6); c) siinä määrin kuin mahdollista, näiden pöytäkirjojen piiriin kuuluvia tuotteita ei saa tuoda, määrättyjä minimihintoja vastaavia tullausarvoja alempaan hintaan (pöytäkirjassa nro 1 olevan artiklan 6 kohdan 1 alakohta a; pöytäkirjoissa 2 ja 3 olevan artiklan 6 alakohta a); d) sopimuspuolet sitoutuvat harkitsemaan myönteisesti tarkoituksenmukaisia parannustoimenpide-ehdotuksia, jos tuonti minimihintoja alemmilla hinnoilla uhkaa pöytäkirjan soveltamista (pöytäkirjan nro 1 artiklan 6 kohdan 1 alakohta c; pöytäkirjoissa 2 ja 3 olevan artiklan 6 alakohta c) ja e) sopimuspuolen pyynnöstä voidaan myöntää poikkeuksia näissä pöytäkirjoissa olevan artiklan 3 kohdan 1 mukaisesta minimihintojen noudattamisvelvollisuudesta (kunkin pöytäkirjan artikla 7)

Poikkeuksesta on määrätty esim. eläinten rehuksi tarkoitetun maitojauheen osalta (pöytäkirjassa nro 1 olevan artiklan 3 kohta 5).

Vaikka yhteisön tullikoodeksista 12 päivänä lokakuuta 1992 annettua neuvoston asetusta (ETY) N:o 2913/92

EYVL L 302, s. 1.

Komissio ei tyytynyt Saksan hallituksen antamiin selityksiin, vaan se osoitti tälle 3.2.1993 perustellun lausunnon, jossa se vahvisti kantansa ja vaati, että rikkomus oli lopetettava kahden kuukauden kuluessa. Saksan hallitus vastasi perusteltuun lausuntoon, että sisäistä jalostusmenettelyä koskevissa yhteisön säännöissä säädetään, että kauppapoliittisia toimenpiteitä ei sovelleta tähän menettelyyn asetettuihin tavaroihin; toisaalta se totesi, että erityiskomitea ei ollut vielä selvittänyt tätä kysymystä.

Komissio ei kuitenkaan saattanut asiaa enää erityiskomitean käsiteltäväksi. Kuten komissio on todennut oikeudenkäynnin kuluessa, tämä johtui siitä, että se totesi oltuaan kahdenkeskisesti yhteydessä eri valtuuskuntiin, että Saksan hallituksen kanta poikkesi kaikista muista kannoista. Komissio nosti tästä syystä 26.1.1994 nyt käsiteltävänä olevan kanteen.

Riittää kun todetaan, että perustamissopimuksen 169 artiklassa myönnetään komissiolle laaja harkintavalta

Yhteisöjen tuomioistuin on korostanut komission tähän liittyvää harkintavaltaa useaan kertaan, vaikkakin eri asiayhteydessä. Ks. esim. asia 247/87, Star Fruit ν. komissio, tuomio 14.2.1989 (Kok. 1989, s. 291, 11 kohta).

Saksan hallitus ei kiistä sitä, että se sallii tuoda sisäisten jalostustoimintojen yhteydessä maitotuotteita sopimuksessa määrättyjä minimihintoja alempaan hintaan. Se väittää kuitenkin, ettei kyseisten tuotteiden hyväksyminen sisäiseen jalostusmenettelyyn kuulu sopimuksen soveltamisalaan. Saksan hallitus väittää, että a) sopimuksessa mainitut viennin ja tuonnin käsitteet koskevat yhteisössä vapaaseen liikkeeseen luovutettuja tavaroita mutta eivät sisäiseen jalostusmenettelyyn asetettuja tavaroita ja että b) kauppapoliittisten toimenpiteiden soveltaminen ja tästä syystä myös sopimuksen soveltaminen sisäiseen jalostusmenettelyyn asetettuihin tavaroihin on nimenomaisesti suljettu pois asetuksen (ETY) N:o 2228/91 16 artiklassa (jossa toistetaan tätä asetusta edeltävän asetuksen (ETY) N:o 3677/86 säännökset) ja 1.1.1994 lähtien yhteisön tullikoodeksista annetun asetuksen 114 artiklan 1 kohdan a alakohdassa.

Komissio väittää kuitenkin, että toisenlainen tulkinta olisi sekä sopimuksen tavoitteen vastainen että johtaisi sopimuksen noudattamatta jättämiseen, koska sopimuspuolina olevat valtiot voisivat ostaa kolmansista maista kyseisiä tuotteita sopimuksessa määrättyjä minimihintoja alempaan hintaan ja mahdollisesti jälleenviedä tuotteita niiden sisäisessä jalostuksessa tapahtuneen käsittelyn tai valmistuksen jälkeen, noudattamatta myöskään viennin minimihintoja.

Katsonkin, että koska sopimuksessa ei ole nimenomaisesti määrätty toisin, komission näkemys on hyväksyttävä. Tämä tarkoittaa esillä olevassa asiassa, että jo sallimalla sisäiset jalostusmenettelyt silloin, kun tullausarvo on sopimuksessa määrättyjä minimituontihintoja alempi, rikotaan periaatteessa sopimusta.

Käsiteltävänä olevassa asiassa on selvää, että kyseinen jäsenvaltio kykenee varmasti estämään tuonnin, koska riittää, että se kieltäytyy myöntämästä tarvittavat luvat.

Koska komissio ei ole riittävällä tavalla kumonnut tätä väitettä, ja kun sillä on todistustaakka siitä, että väitetty jäsenyysvelvoitteen noudattamatta jättäminen on olemassa, kyseinen kanneperuste on joka tapauksessa hylättävä

Ks. viimeksi asia C-375/90, komissio v. Kreikka, tuomio 27.4.1993 (Kok. 1993, s. I-2055, 33 kohta).

Komissio toteaa tämän jälkeen itsekin, etteivät sen väitteet ole perusteltuja tullikoodeksin tultua voimaan; tullikoodeksin 114 artiklan 1 kohdan a alakohdassa todetaan yleisesti, ettei kauppapoliittisia toimenpiteitä sovelleta sisäiseen jalostusmenettelyyn asetettuihin tavaroihin. Vaikka komissio on yrittänyt selittää, että tämä artikla ja sopimus ovat yhteensoveltuvia, se on kuitenkin tyytynyt vain täsmentämään suullisessa käsittelyssä, että koska tullikoodeksi tuli voimaan vasta perustellussa lausunnossa asetetun määräajan jälkeen, ei kyseistä artiklaa voida soveltaa nyt käsiteltävänä olevaan asiaan.

Prosessiekonomiset seikat tukevat kuitenkin toisenlaista lopputulosta. Koska asiassa annettava tuomio koskee vain aikaisempaa tilannetta, joten sama ongelma tulee uudelleen ratkaistavaksi 1.1.1994 alkavan ajanjakson osalta, korostan, että komissio on kanteessaan itse viitannut ensimmäisenä tullikoodeksin 114 artiklan 1 kohdan a alakohtaan ja pohtinut, voidaanko tämän artiklan perusteella katsoa, ettei Saksan liittotasavalta ole enää syyllistynyt jäsenyysvelvoitteen noudattamatta jättämiseen, josta sitä moititaan. Lisäksi komissio on vastatessaan kirjallisesti yhteisöjen tuomioistuimen sille esittämään kysymykseen täsmentänyt, että jos tultaisiin siihen tulokseen, että Saksan hallituksen riidanalainen menettely on sallittua neuvoston asetuksen perusteella, olisi 173 artiklan nojalla nostettu kanne tämän toimielimen antaman säädöksen kumoamiseksi varmasti soveltuvampi keino kuin 169 artiklan mukainen jäsenvaltiota vastaan nostettu jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeva kanne.

Koska tullikoodeksin 114 artiklan 1 kohdan a alakohdassa toistetaan ja laajennetaan asetuksen (ETY) N:o 2228/91 16 artiklan sisältöä sillä seurauksella, että tämän artiklan ja sopimuksen välinen mahdollinen ristiriita tarkoittaisi vielä selvempää ristiriitaa edellä mainitun tullikoodeksin artiklan ja sopimuksen välillä, on aluksi selvitettävä, voidaanko sopimusta pitää asetuksen (ETY) N:o 2228/91 16 artiklassa tarkoitettuna erityisesti tuontia koskevana kauppapoliittisena toimenpiteenä.

Komissio on korostanut oikeudenkäynnin aikana, että velvollisuus noudattaa tuontia koskevia minimihintoja on muotoiltu sellaisin sanamuodoin, jotka eivät ole ehdottomia, ainoastaan siitä syystä, että sopimusvaltiot eivät aina kykene estämään minimihintoja alempaan hintaan tapahtuvaa tuontia. Tämä väite osoittaa, että sopimuksen tarkoituksena oli ainakin periaatteessa saada aikaan järjestelmä, jota sovelletaan sekä tuontiin että vientiin; tämän vahvistaa sopimuksen tavoite, sellaisena kuin olen sen jo esittänyt (ks. tämän ratkaisuehdotuksen 11 ja 12 kohta). On tuskin tarpeen lisätä, että siltä osin kuin kysymyksessä on tuontiin ja vientiin sovellettava järjestelmä, sopimus on selvästi asetuksen (ETY) N:o 2228/91 1 artiklan 12 kohdassa tarkoitettu erityinen kauppapoliittinen toimenpide

Se, että sisäiseen jalostusmenettelyyn asetettuihin tavaroihin ei sovelleta kauppapoliittisia toimenpiteitä, vahvistetaan epäsuorasti myös saman asetuksen 51 artiklassa, jonka mukaan tuontitavaroiden vapaaseen liikkeeseen luovuttaminen on sidoksissa niihin voimassaoleviin kauppapoliittisiin toimiin, joita tulliviranomainen soveltaa tuontitavaroihin sillä hetkellä, jolloin vapaaseen liikkeeseen luovuttamista koskeva ilmoitus hyväksytään.

Mielestäni on joka tapauksessa täysin selvää, että koska tässä asiassa ei ole väitetty, että asetuksen (ETY) N:o 2228/91 16 artikla olisi ristiriidassa perusasetuksen kanssa, komission väite on epäselvä eikä liity tähän asiaan. Asetuksen 16 artikla on joka tapauksessa ristiriidassa sopimuksen kanssa siitä syystä, että siinä suljetaan asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle sisäiseen jalostusmenettelyyn asetetut tavarat, mikä on vielä selvempää yhteisön tullikoodeksin tultua voimaan. Tullikoodeksin 114 artiklan 1 kohdan a alakohdan sanamuoto ei jätä minkäänlaisia epäilyjä siitä, että kauppapoliittisia toimenpiteitä ei sovelleta kyseiseen tullimenettelyyn asetettuihin tavaroihin, mistä seuraa sitä suuremmalla syyllä tämän säännöksen osalta, että jo edellä todettu ristiriita sisäistä jalostusmenettelyä koskevan asetuksen ja sopimuksen välillä on näin vahvistettu ja nyt jopa aikaisempaa selvempi.

Koska EY:n perustamissopimuksen 228 artiklan 7 kohdan mukaan yhteisön ja yhden tai useamman jäsenvaltion väliset sopimukset sitovat yhteisön toimielimiä ja jäsenvaltioita, komissio väittää, että jos Saksan viranomaiset noudattaisivat tiukasti yhteisön sisäiseen jalostusmenettelyyn liittyviä sääntöjä ja GATT-sopimusta, ei lupia sisäiseen jalostusmenettelyyn myönnettäisi, sillä seurauksella, ettei yhteensopivuutta koskevaa ongelmaa olisi edes olemassa. Komission väite tarkoittaa lähinnä sitä, ettei tuontilupia saisi myöntää ja/tai jo myönnetyt luvat pitäisi peruuttaa silloin, kun hinnat ovat sopimuksessa vahvistettuja minimihintoja alempia, koska tuolloin lupien myöntämistä koskevat taloudelliset edellytykset eivät täyty. Tämä johtuu komission mukaan erityisesti siitä, että jos sopimuksessa vahvistettuja minimihintoja ei noudateta, yhteisölle aiheutuu maatalouden tuotantokulut ylittäviä kuluja, mikä vyörytettäisiin yhteisön tuottajien maksettavaksi.

Komission mukaan yhteisön oikeussääntöjen tulkitseminen sopimuksen mukaisesti tarkoittaisi siis, ettei asetuksessa säädettyihin taloudellisiin edellytyksiin voitaisi vedota edes silloin, kun ne todella täyttyvät, koska perustamissopimuksen 228 artiklan 7 kohdan mukaan sopimus on ensisijainen asetukseen nähden. Tämä tarkoittaa lisäksi, että sopimuksen ja sisäistä jalostusmenettelyä koskevien sääntöjen välinen ristiriita jää sekä sopimuksen että asetuksen soveltamisalan rajojen ulkopuolelle, eikä tätä ristiriitaa voida ratkaista yhteensopivan tulkinnan avulla.

Näissä olosuhteissa on siis todettava, että asetuksen rikkomista koskeva väite on hylättävä. On kuitenkin vielä selvitettävä, voiko sisäistä jalostusmenettelyä koskevien sääntöjen ja sopimuksen välillä todettu ristiriita johtaa siihen, että Saksan liittotasavallan on katsottava rikkoneen velvoitteitaan, mikä koskee — muistettakoon vielä — ainoastaan tuontia koskevien minimihintojen noudattamisvelvollisuuden rikkomista vai täytyykö ristiriidan johtaa tällaiseen lopputulokseen sillä perusteella, että sopimus on ensisijainen sisäistä jalostusmenettelyä koskeviin sääntöihin nähden.

Tällaisesta näkemyksestä seuraa selvästi, että yhteisöjen tuomioistuin voi valvoa sitä, että jäsenvaltioita ja yhteisöä sitovaa sopimusta noudatetaan vain tapauksissa, joissa sopimusta on rikkonut jäsenvaltio, mutta ei sitä vastoin tapauksissa, joissa toimielimet ovat rikkoneet sopimusta. Viimeksi mainitussa tapauksessa mahdolliseen GATTin yhteydessä asetettujen velvoitteiden rikkomiseen voitaisiin puuttua ainoastaan kansainvälisen oikeuden tarjoamin keinoin. Myönnettäköön, että tällainen yhteisöjen tuomioistuimen hyväksymä

Ks. erityisesti asia C-280/93, Saksa v. neuvosto, tuomio 5.10.1994 (Kok. 1994, s. I-4973), jossa yhteisöjen tuomioistuin totesi ensin, ettei GATTin määräyksillä ole välitöntä oikeusvaikutusta ja katsoi sitten, ettei se voinut arvioida sellaisen asetuksen lainmukaisuutta, joka oli jäsenvaltion perustamissopimuksen 173 artiklan ensimmäisen kohdan nojalla nostaman kanteen kohteena (109 kohta), ja että ’yhteisöjen tuomioistuin voi valvoa kyseessä olevan yhteisön säädöksen lainmukaisuutta suhteessa GATTin yhteydessä asetettuihin velvoitteisiin ainoastaan tapauksessa, jossa yhteisön tarkoituksena on ollut panna GATTin yhteydessä asetettu erityinen velvoite täytäntöön tai tapauksessa, jossa yhteisön säädöksessä viitataan nimenomaisesti GATTin yleissopimuksen konkreettisiin määräyksiin (111 kohta).

Totean esillä olevassa asiassa tämän vuoksi vain, ettei siitä, että suljetaan pois mahdollisuus arvioida yhteisön säännösten pätevyyttä GATTin määräysten perusteella, eikä siitä, että tämän seurauksena tunnustetaan, että neuvostolla ja komissiolla on hyvin laaja toimivalta tällaiseen sopimukseen liittyvien velvoitteiden sisällön ja vaikutusten osalta, voi kuitenkaan seurata, että jonkin jäsenvaltion katsotaan rikkoneen velvoitteitaan siksi, että se on toiminut asetuksen mutta ei sopimuksen mukaan. Mielestäni ei voida hyväksyä sitä, ettei tällaiselle yhteisön säännösten ja sopimuksen väliselle ristiriidalle annettaisi mitään merkitystä.

Mielestäni edellä mainittu yhteisöjen tuomioistuimen toteamus pätee sitä suuremmalla syyllä esillä olevan kaltaiseen asiaan, johon liittyy ristiriitaisten säännösten vuoksi epäselvyyttä ja moniselitteisyyttä ja jossa kyseisen jäsenvaltion on ollut vaikeata ratkaista ongelmaa (yhteisön) sisäisesti, mitä se on kuitenkin yrittänyt saattamalla asian erityiskomitean käsiteltäväksi.

hylkää kanteen;