KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE niiden unionin kansalaisten kunnallista äänioikeutta ja vaalikelpoisuutta koskevista yksityiskohtaisista säännöistä, jotka asuvat jäsenvaltiossa, jonka kansalaisia he eivät ole, annetun direktiivin 94/80/EY soveltamisesta /* COM/2012/099 final */
KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE
JA NEUVOSTOLLE niiden unionin kansalaisten kunnallista
äänioikeutta ja vaalikelpoisuutta koskevista yksityiskohtaisista säännöistä,
jotka asuvat jäsenvaltiossa, jonka kansalaisia he eivät ole, annetun direktiivin
94/80/EY soveltamisesta
1.
Johdanto
Paikallisviranomaisten talouden,
sosiaaliasioiden ja kulttuurin alalla päivittäin tekemillä päätöksillä on
välitön vaikutus kansalaisiin. Paikallisviranomaiset edustavat hallintoa
tasolla, joka on kaikkein lähimpänä kansalaisia. Kunnallisvaaleihin
osallistuminen joko äänestämällä tai ehdokkaaksi asettumalla on Euroopan
unionin perusoikeuskirjan[1]
40 artiklassa vahvistettu perusoikeus, joka antaa kansalaisille mahdollisuuden
osallistua demokratian toimintaan ja vaikuttaa päätöksentekoprosessiin. Niille
EU:n kansalaisille, jotka asuvat muussa jäsenvaltiossa kuin
kotijäsenvaltiossaan, tällainen osallistuminen antaa mahdollisuuden integroitua
asuinmaansa politiikkaan ja yhteiskuntaelämään. Perusoikeuskirjan[2] 40
artiklan tapaan SEUT-sopimuksen[3]
22 artiklan 1 kohdan nojalla jokaisella unionin kansalaisella on kunnallinen
äänioikeus ja vaalikelpoisuus jäsenvaltiossa, jossa hän asuu mutta jonka
kansalainen hän ei ole, samoin edellytyksin kuin kyseisen jäsenvaltion omilla
kansalaisilla. Äänioikeutta ja vaalikelpoisuutta koskevat yksityiskohtaiset
säännöt on vahvistettu neuvoston direktiivissä 94/80/EY[4],
jäljempänä ’direktiivi’. Direktiivin 13 artiklan mukaisesti komissio
antoi vuonna 2002 ensimmäisen kertomuksen direktiivin saattamisesta osaksi
kansallista lainsäädäntöä ja sen täytäntöönpanosta. Nyt annettavassa
kertomuksessa käsitellään ensimmäistä kertaa paikallisdemokratiaan
osallistumista laajemmalti ja arvioidaan sitä, miten direktiivi on saatettu
osaksi kansallista lainsäädäntöä ja miten sitä on pantu täytäntöön
jäsenvaltioissa, jotka eivät olleet unionin jäseniä vuonna 2002, jolloin
ensimmäinen kertomus annettiin. Vaikka kaikki jäsenvaltiot ovatkin saattaneet
direktiivin osaksi kansallista lainsäädäntöään, vaalioikeuksien täysimääräisen
käytön tiellä on edelleen esteitä, joihin on puututtava huolehtimalla siitä,
että direktiivin säännökset on pantu täytäntöön ja saatettu osaksi kansallista
lainsäädäntöä asianmukaisesti. Kertomuksessa arvioidaan myös sitä, onko
poikkeuksen myöntäminen SEUT-sopimuksen 22 artiklan 1 kohdan nojalla edelleen
aiheellista. Direktiivin 12 artiklan 4
kohdan mukaisesti komissio esittää asiasta Euroopan parlamentille ja
neuvostolle kertomuksen viimeistään 31 päivänä joulukuuta 1998 ja sen jälkeen
joka kuudes vuosi. Viimeisin poikkeuksia koskeva kertomus annettiin vuonna
2005.[5] Yksi unionin perusarvoista on kansanvalta[6], ja
kaikilla unionin kansalaisilla on oikeus osallistua demokratian toteuttamiseen
unionissa[7].
Näin ollen on tärkeää huolehtia osallistuvan demokratian periaatteiden
toteutumisesta muun muassa varmistamalla kaikkien unionin kansalaisten
osallistuminen ja toteuttamalla toimia osallistumisen lisäämiseksi. Osallistuvan demokratian periaatteet on
turvattava varsinkin paikallistasolla, koska paikallistason päätöksillä on
välitön vaikutus kansalaisiin. Alhainen äänestysprosentti on osoitus
demokratiaan osallistumisen vähenemisestä, ja se voi heikentää edustuksellisen
demokratian asemaa, mikä ei ole toivottavaa. Useimmissa jäsenvaltioissa viimeisimpien europarlamenttivaalien
äänestysprosentti oli alle 50[8],
ja sama ilmiö on havaittavissa monien jäsenvaltioiden viimeisimmissä
paikallisvaaleissa[9].
Unionin perusperiaatteiden mukaisesti komissio pitää tärkeänä tämän suuntauksen
kääntämistä, jotta voidaan vahvistaa toisaalta äänestäjien ja valittujen
edustajien välistä kytköstä ja toisaalta edustajien tekemien päätösten
legitiimiyttä. Tukholman ohjelmassa kansalaisten
vaalioikeuksien vahvistaminen onkin asetettu yhdeksi poliittiseksi
painopisteeksi. Huhtikuun 20. päivänä 2010 julkaistussa Tukholman ohjelman
toimintasuunnitelmassa[10]
todetaan näin: ”Jotta Euroopan yhdentymishanke voitaisiin tuoda lähemmäksi
kansalaisia, on tärkeää helpottaa ja edistää heidän osallistumistaan unionin
demokraattiseen toimintaan. Yhteisenä tavoitteenamme on lisätä
äänestysaktiivisuutta Euroopan parlamentin vaaleissa. Kansalaisten oikeutta
äänestää ja tulla valituksi kunnallisvaaleissa ja Euroopan parlamentin
vaaleissa asuinjäsenvaltiossaan olisi edelleen edistettävä ja tuettava.” Tämä kertomus edistää osaltaan Euroopan
unionin kansalaisuutta koskevaan vuoden 2010 katsaukseen sisältyvän
toimenpiteen nro 18[11]
täytäntöönpanoa, koska sen tavoitteena on kannustaa jäsenvaltioita huolehtimaan
siitä, että EU:n kansalaiset voivat esteettä käyttää äänioikeuttaan
asuinjäsenvaltioissaan, ja tiedottamaan EU:n kansalaisille näiden
vaalioikeuksista. Kertomuksessa arvioidaan EU:n kansalaisten tietoisuutta
vaalioikeuksistaan ja kyseisten oikeuksien käyttöä kunnallisvaaleissa. Sen
painopiste on direktiivin edellyttämissä jäsenvaltioiden tiedotustoimissa.
Lisäksi siinä esitellään sellaisiin tiedotuskampanjoihin ja aloitteisiin
liittyviä jäsenvaltioiden parhaita toimintatapoja, joiden tavoitteena on
kannustaa toisessa jäsenvaltiossa asuvia EU:n kansalaisia osallistumaan
instituutioiden toimintaan ja politiikkaan paikallistasolla.
2.
Tietoisuus ja osallistuminen
2.1.
Vaalioikeuksien tuntemus Euroopan unionissa
Tuoreimman Euroopan komission teettämän
Eurobarometrin[12]
tilastotiedoista käy ilmi, että valtaosa jäsenvaltioiden kansalaisista on
tietoisia oikeudestaan äänestää ja asettua ehdokkaaksi asuinjäsenvaltionsa
kunnallisvaaleissa. Paikallistason vaalioikeuksien tuntemus on lisääntynyt
huomattavasti kaikissa jäsenvaltioissa neljän viime vuoden aikana. Oikeudet
tuntevien kansalaisten keskimäärä on lähes kaksinkertaistunut EU:n tasolla 37
prosentista (2007) 69 prosenttiin (2010). Alhaisin keskiarvo on noussut
22 prosentista (2007) 53 prosenttiin (2010) ja korkein 62 prosentista (2007) 83
prosenttiin (2010).
Lähde: Flash Eurobarometri nro
292. Euroopan komissiolla on viime vuosina ollut
merkittävä rooli vaalioikeuksista EU:n kansalaisille tiedottamisessa, ja se on
kannustanut kansalaisia osallistumaan aktiivisesti demokratian toteuttamiseen
unionissa. Perusoikeuksia ja kansalaisuutta koskevan ohjelman (2007–2013)
puitteissa on kehitetty toimia, joiden tavoitteena on lisätä äänestysvilkkautta
tiedotus- ja kansalaiskasvatusaloitteiden avulla. Vuosina 2007–2010
rahoitettiin 12:ta hanketta, joissa oli kyse aktiivisesta osallistumisesta
demokratian toteuttamiseen unionissa, ja avustuksia myönnettiin samaan
tarkoitukseen yli 3,8 miljoonaa euroa.[13] Tämä temaattinen painopiste sisältyy myös
vuoden 2011 työohjelmaan[14]. Euroopan komissio ehdotti hiljattain vuoden
2013 nimeämistä Euroopan kansalaisten teemavuodeksi.[15]
Teemavuosi lisäisi EU:n kansalaisten tietoisuutta oikeuksistaan liikkua ja asua
vapaasti Euroopan unionissa ja kaikista muistakin heille EU:n lainsäädännön
nojalla kuuluvista ”rajat ylittävistä oikeuksista”, mukaan lukien vaalioikeudet. Monet jäsenvaltiot ovat toteuttaneet
kohdennettuja toimenpiteitä tiedottaakseen EU:n kansalaisille näiden
oikeuksista kunnallisvaaleissa.[16]
Espanjalla, Liettualla, Ruotsilla, Saksalla, Suomella, Tanskalla, Unkarilla ja
Virolla on tapana lähettää asianomaisille postitse äänestyslippu tai kirje,
jossa on tietoa vaalimenettelystä. Kansallisen tason toimista mainittakoon,
että useat jäsenvaltiot, esimerkiksi Italia, Kreikka, Latvia, Liettua, Puola,
Slovakia, Tanska ja Tšekki, tarjoavat tietoa virallisella verkkosivustolla.
Saksa ja Yhdistynyt kuningaskunta ylläpitävät erityistä puhelinpalvelua, kun
taas Irlanti, Kypros, Luxemburg, Portugali, Ranska ja Romania tiedottavat
oikeuksista paikallislehdissä tai jakamalla erilaisia julkaisuja.
2.2.
Äänestysvilkkaus paikallisvaaleissa
EU:n kansalaisten osallistumista demokratian
toteuttamiseen jäsenvaltiossa, jossa he asuvat mutta jonka kansalaisia he eivät
ole, on tarkasteltava laajemmasta äänestysvilkkauden näkökulmasta. Jäsenvaltioiden suurissa kaupungeissa, lähinnä
pääkaupungeissa, viime aikoina järjestetyissä kunnallisvaaleissa
äänestysvilkkaus on seitsemässä jäsenvaltiossa ollut 50–60 prosenttia.[17] Niistä
kymmenessä äänestysprosentti oli alle 50.[18] Kaiken kaikkiaan 20 jäsenvaltiossa yli
kolmannes äänioikeutetuista ei äänestänyt viimeisimmissä maan pääkaupungissa
järjestetyissä paikallisvaaleissa.[19]
Muissa kaupungeissa äänestysvilkkaus oli kaupungin koosta riippuen vieläkin
heikompi.[20]
Vaikka äänestysvilkkaus on yleensä suurempi paikallisvaaleissa kuin
europarlamenttivaaleissa, poikkeuksiakin on, esimerkiksi Ateena, Budapest,
Kööpenhamina ja Riika.[21] Paikallisvaalien äänestysvilkkautta koskevista
tiedoista on luettavissa kansalaisten tyytymättömyys politiikkaa kohtaan.
Demokratiavajeen paikkaamisessa on haastetta jäsenvaltioille, EU:n
toimielimille ja vaaleilla valituille paikallisviranomaisille eri puolilla
EU:ta. Eräät äänestysvilkkautta heikentävät
empiiriset tekijät ovat yhteisiä monille jäsenvaltioille. Väestömäärän ja
äänestysvilkkauden välillä on paikallisvaaleissa havaittu negatiivinen
korrelaatio. Pienillä paikkakunnilla kiinnostus kunnallispolitiikkaan on
voimakkaampaa, koska mahdollisuudet vaikuttaa päätöksentekoon mielletään
paremmiksi. Poikkeuksen tähän ilmiöön muodostavat isot pääkaupungit, joissa
väestön osallistumisaste on korkeampi kuin muissa kaupungeissa.
Äänestysprosentti on todennäköisesti suurempi, jos kunnallisvaalit järjestetään
samanaikaisesti valtakunnallisten vaalien kanssa. Valtakunnallisten puolueiden
paikallistason edustus rohkaisee kyseisten puolueiden kannattajia äänestämään
myös paikallisvaaleissa.[22]
Vähäisen äänestysvilkkauden taustalla ovat usein logistiset syyt.
Vaihtoehtoiset äänestystavat (esim. ennakko- tai postiäänestys)
mahdollistaisivat äänestämisen myös niille, jotka eivät pääse äänestyspaikalle
vaalipäivänä.
2.3.
EU:n kansalaisten osallistuminen kunnallisvaaleihin
jäsenvaltiossa, jossa he asuvat mutta jonka kansalaisia he eivät ole
Vuoden 2010 lopussa yli 8 miljoonaa
äänestysikäistä EU:n kansalaista asui muussa kuin kotijäsenvaltiossaan. Eniten
heitä asui Saksassa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Italiassa, Ranskassa,
Espanjassa ja Belgiassa. Nämä 8 miljoonaa EU:n kansalaista voisivat siis
äänestää asuinjäsenvaltionsa kunnallisvaaleissa. * Kaavion tiedot ovat
epätäydelliset. Yhdistynyt kuningaskunta: määrä sisältää kaikki EU:n
kansalaiset, jotka asuvat maassa mutta eivät ole sen kansalaisia. Ranska:
tiedot ovat peräisin edellisestä kertomuksesta. Kreikka: määrä sisältää tiedot
maassa asuvista yli 20-vuotiaista muiden jäsenvaltioiden kansalaisista.
Itävalta: määrä sisältää ainoastaan pääkaupungissa asuvat muiden
jäsenvaltioiden kansalaiset. Bulgaria, Puola ja Viro: tietoja ei ole
saatavilla. Vuoden 2002 kertomuksen[23]
tietoihin verrattuna äänestysikäisten EU:n kansalaisten, jotka asuvat muussa
jäsenvaltiossa kuin omassaan, määrä on noussut useissa jäsenvaltioissa
huomattavasti: Italiassa 56 000:sta 1 050 000:een, Saksassa
1 521 000:sta 2 239 641:een, Kreikassa 16 000:sta
114 377:ään, Irlannissa 76 000:sta 247 980:een, Tanskassa
32 000:sta 108 806:een ja Portugalissa 26 000:sta
94 157:ään.[24] Tästä merkittävästä kasvusta huolimatta vain
suhteellisen harvat äänestysikäiset EU:n kansalaiset, jotka asuvat muussa
jäsenvaltiossa kuin omassaan, ovat käyttäneet vaalioikeuksiaan
asuinjäsenvaltiossaan viime aikoina järjestetyissä kunnallisvaaleissa. Kunnallisvaaleihin osallistuminen edellyttää,
että henkilö on merkitty vaaliluetteloon. Vaaliluetteloon merkitsemistä
koskevat menettelyt vaihtelevat jäsenvaltioittain.[25]
Jäsenvaltioissa, joissa merkitseminen ei ole automaattista, keskimäärin vain 10
prosenttia muiden jäsenvaltioiden kansalaisista on pyytänyt tulla merkityiksi
vaaliluetteloon.[26]
Jäsenvaltiot, joissa vaaliluetteloon
merkitseminen ei ole automaattista (Bulgariaa, Puolaa, Ranskaa, Tšekkiä ja Yhdistynyttä
kuningaskuntaa koskevia tietoja ei ole saatavilla) On havaittu, että jos jäsenvaltiossa asuu
paljon jonkin toisen jäsenvaltion kansalaisia suhteessa kaikkiin maassa asuviin
muiden jäsenvaltioiden kansalaisiin, kyseisen enemmistöyhteisön jäsenet osallistuvat
usein paikallisvaaleihin aktiivisesti. Näin on esimerkiksi Espanjassa,
Irlannissa ja Ruotsissa.[27] Tiedossa ei ole, kuinka moni toisessa
jäsenvaltiossa asuva EU:n kansalainen on tosi asiassa käyttänyt äänioikeuttaan
vaaliluetteloon merkitsemisensä jälkeen. Tämä johtuu siitä, että
vaaliluettelossa ei enää tehdä eroa maan kansalaisten ja muiden äänestäjien
välillä. Jäsenvaltiot eivät yleensä kerää tällaisia tietoja välttyäkseen
syyllistymästä syrjintään. Myöskään niiden EU:n kansalaisten määrästä, jotka
asettuvat toisessa jäsenvaltiossa ehdokkaaksi ja tulevat valituiksi, ei ole
juurikaan tietoja saatavilla. Varsinkin Itävalta, Ruotsi, Saksa ja Tšekki ovat
valittaneet sitä, miten vaikeaa näitä tietoja on saada paikallisviranomaisilta,
koska kyseisiin maihin ei ole perustettu yhtä yhteyspistettä. Asia nousi esiin
jo edellisessä europarlamenttivaaleja käsitelleessä kertomuksessa[28]. Muussa kuin omassa jäsenvaltiossaan
ehdokkaaksi asettuneista EU:n kansalaisista valituksi tulleiden prosenttiosuus
on suurin Ranskassa (32,8 %) ja toiseksi suurin Ruotsissa (17,1 %).
Myös Espanjassa, Itävallassa ja Luxemburgissa on tullut valituksi merkittävä
määrä muiden jäsenvaltioiden kansalaisia.
3.
Saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä ja
täytäntöönpano
3.1.
Direktiivin 94/80/EY saattaminen osaksi kansallista
lainsäädäntöä – tilannekatsaus
Tässä kertomuksessa arvioidaan ensimmäistä
kertaa EU:hun vuonna 2004 ja sen jälkeen liittyneiden jäsenvaltioiden antamaa
kansallista lainsäädäntöä sekä muiden jäsenvaltioiden sellaista lainsäädäntöä,
joka on tullut voimaan vuoden 2002 kertomuksen jälkeen. Kertomus kattaa myös sellaisen
kyselylomakkeessa mainitun uuden lainsäädännön[29], jota ei ole vielä annettu virallisesti
komissiolle tiedoksi. Jäsenvaltioiden ilmoittamien, direktiivin saattamista
osaksi kansallista lainsäädäntöä koskevien toimenpiteiden perusteella voidaan
katsoa, että tilanne on tyydyttävä kaikkien jäsenvaltioiden osalta. Eräisiin
tapauksiin, joissa on kyse virheistä tai epätäydellisyyksistä direktiivin
saattamisessa osaksi kansallista lainsäädäntöä, on kuitenkin puututtava, jotta
voidaan välttyä virheelliseltä täytäntöönpanolta, joka taas saattaisi estää
vaalioikeuksien täysimääräisen käytön. Näyttää siltä, että joissain jäsenvaltioissa[30]
direktiivin 3 ja 4 artiklan[31]
saattamisessa osaksi kansallista lainsäädäntöä on tehty virheitä. Niissä
asuvilla muiden jäsenvaltioiden kansalaisilla on oikeus äänestää ja asettua
ehdokkaaksi kunnallisvaaleissa vasta sen jälkeen, kun he ovat asuneet maassa
tietyn vähimmäisajan, ilman että maan omiin kansalaisiin sovelletaan samaa
vaatimusta. Maissa, joissa äänioikeuden ehtona on, että henkilö on asunut
maassa tietyn vähimmäisajan, lainsäädäntöön ei myöskään sisälly mahdollisuutta,
jonka mukaan muiden jäsenvaltioiden kansalaisten voidaan katsoa täyttävän tämän
vaatimuksen myös siinä tapauksessa, että he ovat viettäneet vaaditun ajan
muussa jäsenvaltioissa kuin asuinjäsenvaltiossaan. Yksi jäsenvaltio edellyttää, että
äänioikeutetun on jätettävä hakemus vaaliluetteloon merkitsemistä varten 30
päivän kuluessa äänioikeuden saamisesta. Tämä vaikuttaa muiden jäsenvaltioiden
kansalaisten syrjimiseltä. Kyseisen määräajan alkamispäivässä on eroja: maan
omille kansalaisille se on äänioikeusiän saavuttamispäivä ja muille EU:n
kansalaisille päivä, jona he ovat rekisteröityneet maan asukkaiksi. Myös
säännöksen seuraukset näyttävät vaihtelevan sen mukaan, onko kyseessä maan oma
vai toisen jäsenvaltion kansalainen.[32] Direktiivin 7 artiklan mukaisesti EU:n
kansalainen käyttää kunnallisvaaleja koskevaa äänioikeuttaan asuinvaltiossaan,
jos hän on pyytänyt kyseistä oikeutta. Useimmissa jäsenvaltioissa
(Alankomaissa, Itävallassa, Latviassa, Liettuassa, Maltalla, Romaniassa,
Ruotsissa, Saksassa, Slovakiassa, Sloveniassa, Suomessa, Tanskassa, Unkarissa
ja Virossa) vaaliluetteloon merkitseminen on kuitenkin automaattista. Näin EU:n
kansalaiset voivat äänestää ilman, että heidän täytyy tehdä vaaliluetteloon
merkitsemistä koskeva hakemus asetetussa määräajassa. Jäsenvaltioiden on hoidettava tietyt
direktiivissä säädetyt velvollisuudet[33],
joiden tarkoituksena on helpottaa EU:n kansalaisten merkitsemistä
vaaliluetteloon. Kansalaisten tekemien kantelujen johdosta komissio oli vuonna
2010 yhteydessä kahteen jäsenvaltioon, joissa kansainvälisten elinten
palveluksessa olevilla EU:n kansalaisilla on ollut vaikeuksia vaalioikeuksiensa
käytössä. Kyseisten jäsenvaltioiden laki ei sallinut niissä asuvien muiden
jäsenvaltioiden kansalaisten merkityttää itseään vaaliluetteloon. Komission
yhteydenotto johti siihen, että asianomaiset jäsenvaltiot ovat hiljattain
muuttaneet kyseisiä lakejaan[34]
ja näin poistaneet havaitut ongelmat. Kun vaalikelpoinen EU:n kansalainen jättää
ehdokashakemuksensa, hänen on esitettävä hakemuksensa tueksi samat asiakirjat
kuin ehdokkaaksi pyrkivät kyseisen jäsenvaltion kansalaiset. Jäsenvaltiot
voivat vaatia muutamia muitakin asiakirjoja[35] kuin määrämuotoisen vakuutuksen, josta käy
ilmi henkilön kansalaisuus ja osoite asuinjäsenvaltiossa. Komission mielestä
kansallinen lainsäädäntö, jonka mukaan ehdokkaaksi asettuvan on aina esitettävä
kotijäsenvaltionsa myöntämä todistus siitä, ettei tämä ole menettänyt
vaalikelpoisuuttaan, on ristiriidassa direktiivin kanssa. Direktiivin mukaan
tällaista todistusta voidaan vaatia ainoastaan silloin, jos on syytä epäillä
henkilön itse antaman vakuutuksen todenperäisyyttä. Äänioikeuden käytön osalta
tämä muodostaa ylimääräisen rasitteen muiden jäsenvaltioiden kansalaisille.
Myös asuinpaikkatodistuksen viitenumeron vaatiminen vaikuttaisi olevan
ristiriidassa direktiivin kanssa.[36] Direktiivillä jäsenvaltiot velvoitetaan
ilmoittamaan niiden alueella asuville muiden jäsenvaltioiden kansalaisille
”hyvissä ajoin ja asianmukaisella tavalla” niistä edellytyksistä ja
yksityiskohtaisista säännöistä, jotka koskevat vaalioikeuksien käyttöä
kunnallisvaaleissa. Erityisesti muiden jäsenvaltioiden kansalaisilla on oikeus
saada tieto toimista, joihin on ryhdytty hänen vaaliluetteloon merkitsemistä
tai ehdokkaaksi asettumista koskevan hakemuksensa johdosta. Joidenkin
jäsenvaltioiden[37]
laeissa, joilla direktiivi pannaan täytäntöön, ei ole säädetty velvollisuudesta
ilmoittaa kansalaisille tällaisista toimista. Direktiivissä säädetään myös EU:n
kansalaisten oikeudesta saada tietoja asuinjäsenvaltionsa kansalaisten käytössä
olevista muutoksenhakumahdollisuuksista siinä tapauksessa, että kyseinen
jäsenvaltio hylkää vaaliluetteloon merkitsemistä tai ehdokkaaksi asettumista
koskevan hakemuksen. Eräiden jäsenvaltioiden[38] kansallisessa laissa ei ole mainintaa tästä
mahdollisuudesta. Useissa jäsenvaltioissa[39] täytäntöönpanolaki ei sisällä direktiivin
säännöstä, jolla jäsenvaltiot velvoitetaan ilmoittamaan äänioikeutetuille ja
vaalikelpoisille hyvissä ajoin ja asianmukaisella tavalla vaalioikeuksien
käyttöä koskevista edellytyksistä ja yksityiskohtaisista säännöistä. Kyseiset
jäsenvaltiot ovat kuitenkin kaikki ilmoittaneet edellisten kunnallisvaalien
yhteydessä toteutetuista toimista ja institutionaalisista aloitteista, joiden
tarkoituksena oli kertoa kansalaisille vaalioikeuksien toteutumisesta. Näin ne
ovat huolehtineet direktiivin kyseisten säännösten täytäntöönpanosta.
3.2.
Jäsenvaltioiden direktiivin 5 artiklan 3 ja 4
kohdan nojalla antamien, tiettyjen tehtävien varaamista maan kansalaisille
koskevien säännösten tarkastelu
Direktiivissä säädetystä oikeudesta äänestää
ja asettua ehdokkaaksi asuinjäsenvaltion kunnallisvaaleissa seuraa, että EU:n
kansalaisesta voi tulla kunnanvaltuuston vaaleilla valittu jäsen tai pormestari
jäsenvaltiossa, jonka kansalainen hän ei ole. Direktiivin mukaan
jäsenvaltiot voivat varata tietyt paikallishallinnon tehtävät (käytännössä
paikallishallinnon perusyksikön toimeenpanevan elimen puheenjohtajuus,
varapuheenjohtajuus tai jäsenyys) omille kansalaisilleen, jos nämä henkilöt
valitaan hoitamaan kyseisiä tehtäviä koko toimikauden ajaksi tai tilapäisesti
tai väliaikaisesti. * Itävalta ja Saksa ovat liitotasavaltoja; niissä
säännökset vaihtelevat osavaltioittain. Alankomaissa, Espanjassa, Irlannissa,
Latviassa, Luxemburgissa, Maltalla, Portugalissa, Ruotsissa, Slovakiassa,
Suomessa, Tanskassa, Virossa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa ei tällä
hetkellä ole mitään rajoituksia, joten muiden jäsenvaltioiden kansalaiset
voivat tulla nimitetyiksi paikallishallinnon perusyksikön toimeenpanevan elimen
puheenjohtajaksi, varapuheenjohtajaksi tai jäseneksi. Kolme jäsenvaltiota[40] on
varannut paikallishallinnon päällikön tehtävän omille kansalaisilleen. Kuudessa
muussa jäsenvaltiossa[41]
muiden jäsenvaltioiden kansalaiset eivät voi toimia edes toimeenpanevan elimien
varapuheenjohtajana mutta kylläkin jäseninä. Loput jäsenvaltiot[42]
soveltavat kaikkia direktiivissä sallittuja rajoituksia, joten muiden
jäsenvaltioiden kansalaiset eivät voi toimia niissä edes toimeenpanevan elimen
jäseninä. Komissio tarkastelee tässä kertomuksessa
ensimmäistä kertaa direktiivin näitä näkökohtia. Komissio katsoo, että vähemmän
rajoittava lainsäädäntö voi paremmin edistää muiden jäsenvaltioiden
kansalaisten kotoutumista ja osallistumista demokratian toteuttamiseen
asuinjäsenvaltiossaan.
3.3.
Päivitys direktiivin liitteeseen:
paikallishallinnon perusyksiköt jäsenvaltioissa
Direktiivi sisältää liitteen, jossa luetellaan
2 artiklan 1 kohdan a alakohdassa[43]
tarkoitetut paikallishallinnon perusyksiköt jäsenvaltioittain. Direktiivin
säännösten soveltamisala määräytyy paikallishallinnon perusyksiköiden luettelon
perusteella. Siksi on tärkeää, että luettelo pidetään ajan tasalla. Liitettä muutettiin vuosina 2003[44]
(kymmenen uuden jäsenvaltion EU:hun liittymistä vuonna 2004 silmällä pitäen) ja
2006[45]
(kahden uuden jäsenvaltion EU:hun liittymistä vuonna 2007 silmällä pitäen)
kyseisten jäsenvaltioiden paikallishallintojen perusyksikköjen lisäämiseksi
siihen. Muutamat jäsenvaltiot[46] ovat
hiljattain ilmoittaneet komissiolle antaneensa uutta lainsäädäntöä, jolla
muutetaan direktiivissä tarkoitettujen paikallishallinnon perusyksiköiden
nimityksiä. Komissio on kehottanut kaikkia jäsenvaltioita tekemään virallisen
ilmoituksen kaikesta tämänsisältöisestä lainsäädännöstä.
4.
Seut-sopimuksen 22 artiklan 1 kohdan mukainen
poikkeus
SEUT-sopimuksen 22 artiklan 1 kohdan
mukaisesti direktiivillä voidaan sallia poikkeuksia yleisiin sääntöin, jos ne
ovat perusteltuja jonkin jäsenvaltion erityisten ongelmien takia. Direktiivin 12 artiklan mukaan yhtäläisen
kohtelun periaatteesta voidaan poiketa, jos se on perusteltua jäsenvaltion
erityisten ongelmien takia. Jos niiden äänestysikäisten EU:n kansalaisten
osuus, jotka asuvat jossakin jäsenvaltiossa olematta sen kansalaisia, on
suurempi kuin 20 prosenttia kaikista kyseisessä maassa asuvista
äänestysikäisistä EU:n kansalaisista, asianomainen jäsenvaltio voi asettaa sekä
äänioikeuden että vaalikelpoisuuden ehdoksi, että henkilö on asunut maassa
tietyn vähimmäisajan, tai toteuttaa toimenpiteitä ehdokaslistojen laatimiseksi
niin, että niillä helpotetaan muiden jäsenvaltioiden kansalaisten kotoutumista
ja vältetään maan omien kansalaisten ja muiden jäsenvaltioiden kansalaisten
välinen vastakkainasettelu. Luxemburg on ainoa jäsenvaltio, joka täyttää
tämän ehdon. Se onkin hyödyntänyt tätä poikkeusta rajaamalla äänioikeuden
sellaisiin muiden jäsenvaltioiden kansalaisiin, joiden kotipaikka on
Luxemburgin alueella ja jotka ovat asuneet maassa vähintään viisi vuotta ennen
vaaliluetteloon merkitsemistä.[47]
Myös vaalikelpoisuuden suhteen Luxemburg edellyttää muiden jäsenvaltioiden
kansalaisilta, että nämä ovat asuneet maassa vähintään viisi vuotta ennen
hakemuksen jättämistä.[48] Komissio
on pyytänyt[49]
Luxemburgin viranomaisia toimittamaan viimeisimmät tiedot muiden
jäsenvaltioiden Luxemburgissa asuvien äänestysikäisten kansalaisten määrästä
sekä kaikkien Luxemburgissa asuvien äänestysikäisten EU:n kansalaisten
määrästä. Luxemburgin viranomaisten toimittamien
tietojen mukaan Luxemburgissa asuu 174 250 äänestysikäistä muiden
jäsenvaltioiden kansalaista ja kaikkiaan 406 300 äänestysikäistä EU:n
kansalaista. Muiden jäsenvaltioiden kansalaisten osuus kaikista Luxemburgissa
asuvista EU:n kansalaisista on 42,9 prosenttia, mikä on siis enemmän kuin
direktiivissä asetettu 20 prosentin raja. Näin ollen Luxemburgille myönnetty poikkeus on
edelleen aiheellinen. Vaalikelpoisuuden Luxemburg laajensi 13.
helmikuuta 2011 antamallaan lailla koskemaan maassa asuvia kolmansien maiden
kansalaisia. Lain voimaantulon jälkeen kuka tahansa ulkomaalainen voi toimia
paikallishallinnon perusyksikön toimeenpanevan elimen puheenjohtajana tai jäsenenä. Direktiivin 12 artiklan 2 kohdan mukaan Belgia
voi soveltaa direktiivillä vahvistettuja poikkeuksia rajoitettuun määrään
kuntia, joiden luettelo on toimitettava tiedoksi vähintään vuotta ennen niitä
kunnallisvaaleja, joissa poikkeusta aiotaan käyttää. Maa ei ole kuitenkaan
koskaan hyödyntänyt tätä 12 artiklan 2 kohtaan perustuvaa poikkeusta. Direktiivin 12 artiklan 3 kohdassa säädetään,
että jos jonkin jäsenvaltion lainsäädännön mukaan toisen jäsenvaltion
kyseisessä jäsenvaltiossa asuvilla kansalaisilla on äänioikeus maan
parlamenttivaaleissa ja heidät voidaan tätä tarkoitusta varten merkitä maan
vaaliluetteloon täsmälleen samoin edellytyksin kuin kyseisen maan
äänioikeutetut kansalaiset, ensiksi mainittu jäsenvaltio voi direktiivistä
poiketen olla soveltamatta 6–11 artiklaa näihin henkilöihin. Yksikään
jäsenvaltio ei ole käyttänyt tätä 12 artiklan 3 kohtaan[50]
perustuvaa poikkeusta.
5.
Lisäponnistelut vaalioikeuksien toteutumisen ja
kansalaisten demokratian toteuttamiseen osallistumisen varmistamiseksi
5.1.
Oikeus liittyä puolueen jäseneksi tai perustaa
puolue asuinjäsenvaltiossa
Syrjintäkieltoperiaatteen mukaisesti muiden
jäsenvaltioiden kansalaisille olisi myönnettävä asuinjäsenvaltiossaan
vaalioikeudet samoin edellytyksin kuin kyseisen maan omille kansalaisille.
Tästä seuraa, että muiden jäsenvaltioiden kansalaisten on voitava osallistua
täysipainoisesti asuinjäsenvaltionsa politiikkaan ja siis liittyä siellä
toimiviin puolueisiin tai jopa perustaa uusia puolueita. Katsauksessa Euroopan unionin kansalaisuuteen
vuonna 2010 esitellään toimenpiteitä, joiden
tavoitteena on varmistaa, että muiden jäsenvaltioiden kansalaisiin sovelletaan
samoja ehtoja kuin maan omiin kansalaisiin. Komissio onkin ollut hiljattain
yhteydessä niihin jäsenvaltioihin[51],
joiden lainsäädännössä rajoitetaan toisten jäsenvaltioiden kansalaisten
mahdollisuutta liittyä puolueisiin tai perustaa niitä. Kuten viimeisimmässä
kertomuksessa europarlamenttivaaleista[52] jo todettiin, komissio katsoo, että
tällaiset kansallisiin lakeihin sisältyvät rajoitukset estävät EU:n kansalaisia
käyttämästä vaalioikeuksiaan. Jos rajoituksia ei poisteta, komissio aikoo
käyttää sille perussopimusten nojalla kuuluvia toimivaltuuksia varmistaakseen
direktiivin noudattamisen.
5.2.
Muiden jäsenvaltioiden kansalaisten osallistumista
edistävät toimintatavat
Komissio pitää tärkeinä toimia ja aloitteita,
joiden tarkoituksena on edistää ja tukea muiden jäsenvaltioiden kansalaisten
osallistumista demokratian toteuttamiseen asuinjäsenvaltiossaan. Joissakin jäsenvaltioissa on jo käytössä hyviä
toimintatapoja, jotka voivat toimia mallina muille. Esimerkiksi Espanjassa,
Liettuassa, Ruotsissa, Saksassa, Suomessa, Tanskassa, Unkarissa ja Virossa on
toteutettu muiden jäsenvaltioiden kansalaisille kohdennettuja toimenpiteitä,
joiden avulla heille on tiedotettu kunnallisvaaleja koskevasta äänioikeudesta
ja vaalikelpoisuudesta. Käytännössä heille on lähetetty postitse kirje tai
äänestyslippu sekä tietoa vaalimenettelystä. Luxemburgissa järjestettiin nuorille suunnattu
tiedotuskampanja oppilaitoksissa, mitä voidaan pitää tehokkaana tapana
kannustaa osallistumaan kunnallisvaaleihin. Oppilaitoksilla on keskeinen rooli
paikallisyhteisön ja varsinkin ensimmäistä kertaa äänestävien elämässä,
erityisesti heidän kotoutumisessaan ja kansalaiskasvatuksessa. Direktiivin mukaan ne jäsenvaltiot, joissa
äänestäminen ei ole pakollista, voivat ottaa käyttöön järjestelmän, jossa
äänioikeutetut merkitään automaattisesti vaaliluetteloihin. Näin toimitaan jo
Alankomaissa, Itävallassa (Burgenlandia lukuun ottamatta), Latviassa,
Liettuassa, Maltalla, Romaniassa, Ruotsissa, Saksassa, Slovakiassa,
Sloveniassa, Suomessa, Tanskassa, Unkarissa ja Virossa. Komissio suhtautuu
myönteisesti käytäntöön, jossa muiden jäsenvaltioiden kansalaiset merkitään
automaattisesti vaaliluetteloihin heidän rekisteröityessään asukkaaksi. Näin
kansalaisille, jotka haluavat käyttää äänioikeuttaan, ei muodostu ylimääräistä
rasitetta erillisen hakemuksen jättämisestä määräajassa. Niiden jäsenvaltioiden osalta, joissa
vaaliluetteloon merkitseminen ei ole automaattista, komissio pitää hyvänä
toimintatapana sitä, ettei vaaliluetteloon merkitsemistä koskevan pyynnön
esittämiselle aseteta määräaikaa. Näin on esimerkiksi Italiassa. Kansalaisten
osallistuminen poliittiseen keskusteluun lisääntyy vaalikampanjan viime
metreillä, jolloin he myös päättävät käyttää äänioikeuttaan. Reilusti ennen
vaalikampanjoinnin päättymistä umpeutuvan määräajan asettaminen vaaliluetteloon
merkitsemiselle voi siis sulkea vaaleista pois ne kansalaiset, jotka päättävät
äänestää viime tingassa.
6.
Päätelmät
Ensimmäisen kertomuksen tietojen ja
kyselylomakkeen avulla vuonna 2011 kerättyjen tietojen välinen vertailu
osoittaa, että toisessa jäsenvaltiossa asuvien äänestysikäisten EU:n
kansalaisten määrä on noussut 4,7 miljoonasta (v. 2000) 8 miljoonaan[53] (v.
2010) lähinnä laajentumisen seurauksena. Asuinjäsenvaltiossaan demokratian
toteuttamiseen paikallistasolla aktiivisesti osallistuvien muiden
jäsenvaltioiden kansalaisten määrä ei näytä nousseen samassa suhteessa
ainakaan, jos mittapuuna pidetään vaaliluetteloihin merkitsemistä koskevia
pyyntöjä. Äänestysvilkkaudesta on tullut haaste Euroopan
demokratioille. Vapaisiin ja yleisiin vaaleihin perustuva legitiimiys on
demokraattisen hallintotavan kivijalka. Vaalien osallistumisaste kertoo paljon
demokratian laadusta. Siksi poliittisen välinpitämättömyyden torjumista on
pidettävä EU:n ja jäsenvaltioiden asialistan kärjessä. Tarvitaan uusia
ponnisteluja, jotta kansalaiset saisivat kohdennettua tietoa vaalioikeuksistaan
ja niiden käytön edellyttämistä hallintomenettelyistä. Kaikkia
aloitteita, joiden tavoitteena on lisätä tietoisuutta vaalioikeuksista ja
kannustaa osallistumaan paikallisvaaleihin, on pidettävä hyödyllisinä ja
tehokkaina, mukaan lukien osallistuminen komission hallinnoimiin ohjelmiin,
kuten edellä 2.1 kohdassa on esitetty. Komissio jatkaa
tiivistä yhteistyötä jäsenvaltioiden kanssa voidakseen valvoa sitä, että
direktiivi saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä ja pannaan täytäntöön
asianmukaisesti. Se myös auttaa jäsenvaltioita toteuttamaan tarvittavat
toimenpiteet, joilla varmistetaan vaalioikeuksien täysimääräinen käyttö ja
poistetaan esteet, joiden takia oikeus saada vaalioikeuksista tietoa hyvissä
ajoin ja asianmukaisella tavalla ei toteudu. Ehdotus vuoden 2013 nimeämisestä
Euroopan kansalaisten teemavuodeksi tarjoaa konkreettisen tilaisuuden tehostaa
vaaleihin osallistumista tukevia toimia yhteistyössä kansallisten ja
paikallisten viranomaisten sekä jäsenvaltioiden ja niiden kansalaisten
poliittista toimintaa muokkaavien sidosryhmien kanssa. Tätä varten komissio aikoo käyttää
epävirallista yhteistyöfoorumia, jonka tavoitteena on helpottaa suoraa
vuoropuhelua komission, alueiden komitean sekä paikallis- ja alueviranomaisten
kansallisten yhteenliittymien välillä. Yhteistyöfoorumin avulla komissio tulee
tietoiseksi ongelmista, joita paikallisviranomaisilla on EU:n kansalaisten
vaalioikeuksien täytäntöönpanossa, ja pääsee esteettä hyödyntämään kyseisten
viranomaisten ajatuksia, asiantuntemusta ja parhaita toimintatapoja tavoitteenaan
tehostaa vaalioikeuksien tosiasiallista toteutumista. [1] Euroopan
unionin perusoikeuskirja (EUVL C 83, 30.3.2010, s. 389). [2] Euroopan
unionin perusoikeuskirja. [3] Sopimus
Euroopan unionin toiminnasta. [4] Neuvoston
direktiivi 94/80/EY, annettu 19 päivänä joulukuuta 1994, niiden unionin
kansalaisten kunnallista äänioikeutta ja vaalikelpoisuutta koskevista
yksityiskohtaisista säännöistä, jotka asuvat jäsenvaltiossa, jonka kansalaisia
he eivät ole (EYVL L 368, 31.12.1994, s. 38). [5] KOM(2005) 382. [6] Euroopan unionista
tehdyn sopimuksen (SEU) 2 artikla. [7] SEU-sopimuksen
10 artiklan 3 kohta. [8] Kertomus
europarlamenttivaaleista (KOM(2010) 605). [9] Lähde:
jäsenvaltioille 10.1.2011 lähetetty kyselylomake, jäljempänä ’kyselylomake’. [10] Komission
tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja
sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle: Vapauden, turvallisuuden ja
oikeuden alueen toteuttaminen EU:n kansalaisten hyväksi – Toimintasuunnitelma
Tukholman ohjelman toteuttamiseksi (KOM(2010) 171 lopullinen). [11] Komissio
esitti Katsauksessa Euroopan unionin kansalaisuuteen vuonna 2010, Unionin
kansalaisoikeuksien esteiden poistaminen (KOM(2010) 603 lopullinen) 25
käytännön toimenpidettä sellaisten sitkeiden esteiden poistamiseksi, jotka
vaikeuttavat kansalaisille EU:n lainsäädännön nojalla kuuluvien oikeuksien
tosiasiallista käyttöä monissa rooleissa, joita kansalaisilla on arkielämässään
esimerkiksi poliittisina toimijoina. Toimenpiteen nro 18 mukaan komission
tavoitteena on ”huolehtia jäsenvaltioiden myötävaikutuksella siitä, että
EU:n kansalaiset voivat käyttää äänioikeutta asuinmaassaan esteettä, että EU:n
kansalaiset saavat liittyä poliittiseen puolueeseen tai perustaa poliittisen
puolueen asuinmaassaan ja että jäsenvaltiot tiedottavat EU:n kansalaisille näiden
vaalioikeuksista”. [12] Flash
Eurobarometri nro 292. [13] Lisätietoja
osoitteessa http://ec.europa.eu/justice/fundamental-rights/programme/. [14] Komission
päätös K(2010) 8378, annettu 3 päivänä joulukuuta 2010, vuoden 2011 työohjelman
hyväksymisestä perusoikeuksia ja kansalaisuutta koskevaan erityisohjelmaan. [15] KOM(2011)
489 lopullinen. [16] Lähde:
kyselylomake. [17] Amsterdam 51,38 %,
Lissabon 53,44 %, Kööpenhamina 54,42 %, Pariisi 56,93 %, Dublin 57,77 %,
Helsinki 58,87 %, Riika 58,92 % ja Berliini 60,2 % (Berliini on
kaupunkivaltio, joten kunnallisvaalit ovat samalla valtiolliset vaalit, mikä
selittää korkean äänestysprosentin. Pelkissä kunnallisvaaleissa
äänestysprosentti voi Saksassa olla niinkin alhainen kuin 25 %, jopa
suurissa kaupungeissa). [18] Bukarest 31,06 %,
Bratislava 33,55 %, Sofia 37,85 %, Vilna 42,28 %, Ateena 43,04 %,
Budapest 43,59 %, Praha 44,43 %, Ljubljana 44,79 %, Lontoo 45,30 %
ja Varsova 48,27 %. [19] Lähde:
kyselylomake. [20] Ostrava
(Tšekki) 35,39 %, Lille (Ranska) 48,83 %, Stuttgart (Saksa)
48,7 %, Pécs (Unkari) 33,24 %, Galway (Irlanti) 49,89 %,
Rotterdam (Alankomaat) 47,9 %, Krakova (Puola) 35,37 %, Maribor
(Slovenia) 43,38 %, Trnava (Slovakia) 29,35 % ja Salford (Yhdistynyt
kuningaskunta) 33,50 %. [21] Äänestysprosentti
(viimeisimmät paikallisvaalit/europarlamenttivaalit) oli Ateenassa 43,04/45,6,
Budapestissä 43,59/44,91, Kööpenhaminassa 54,42/61,1 ja Riikassa 58,92/59,13. [22] Yhdistyneessä
kuningaskunnassa paikallisvaalien äänestysprosentti oli 39,1 vuonna 2009 ja
39,9 vuonna 2008. Sen sijaan vuoden 2010 paikallisvaaleissa, jotka
järjestettiin samanaikaisesti parlamenttivaalien kanssa, äänestysprosentti oli
62,2. Saksan Koblenzissa vuonna 2002 järjestettyjen pormestarinvaalien
äänestysprosentti oli 51,3, mutta vuonna 2009, jolloin pormestarinvaalit järjestettiin
samanaikaisesti liittopäivävaalien kanssa, äänestysprosentti oli 66,7.
Italiassa paikallisvaalien äänestysprosentti oli Roomassa 65,98 vuonna 2006.
Luku oli 73,66 prosenttia vuonna 2008, jolloin paikallisvaalit järjestettiin
samanaikaisesti parlamenttivaalien kanssa. [23] KOM(2002) 260. [24] Lähde:
kyselylomake. [25] Alankomaissa,
Itävallassa (Burgenlandia lukuun ottamatta), Latviassa, Liettuassa, Maltalla,
Romaniassa, Ruotsissa, Saksassa, Slovakiassa, Sloveniassa, Suomessa, Tanskassa,
Unkarissa ja Virossa kaikki asukkaat, myös muiden jäsenvaltioiden kansalaiset,
merkitään automaattisesti vaaliluetteloon. [26] Kyselylomakkeessa
jäsenvaltioita pyydettiin toimittamaan tiedot viimeisimmistä yhtenä päivänä
valtakunnallisesti järjestetyistä kunnallisvaaleista tai muussa tapauksessa
tiedot kolmen viime vuoden aikana järjestetyistä kunnallisvaaleista. [27] Irlannissa
noin 25 prosenttia maassa asuvista muiden jäsenvaltioiden kansalaisista on
merkitty vaaliluetteloon. Brittien osuus Irlannissa asuvista muiden jäsenvaltioiden
kansalaisista on 25 prosenttia, ja heistä 74 prosenttia on merkitty
vaaliluetteloon. He osallistuvat aktiivisesti politiikkaan Irlannissa, jossa he
voivat vastavuoroisuuden pohjalta äänestää parlamentin alahuoneen (Dáil
Éireann) vaaleissa aivan kuten Irlannin kansalaiset voivat äänestää Yhdistyneen
kuningaskunnan parlamenttivaaleissa. Espanjassa yli 50 prosenttia maassa
asuvista muiden jäsenvaltioiden kansalaisista on merkitty vaaliluetteloon. Brittien
ja saksalaisten yhteenlaskettu osuus Espanjassa asuvista muiden jäsenvaltioiden
kansalaisista on 18,5 prosenttia, ja valtaosa heistä on merkitty
vaaliluetteloon. Toinen mahdollinen syy tälle suhteellisen suurelle
prosenttiluvulle on se, että niistä jäsenvaltioista, joissa vaaliluetteloon
merkitseminen ei ole automaattista, Espanja on ainoa, joka lähettää kaikille
maassa asuville muiden jäsenvaltioiden kansalaisille kirjeen, jossa selitetään
vaalimenettelyä. On myös huomattava, että muiden jäsenvaltioiden kansalaisilla
oli tietyin edellytyksin mahdollisuus äänestää Irlannin ja Espanjan
kunnallisvaaleissa jo ennen direktiivin voimaantuloa. Ruotsissa puolestaan
suomalaisten osuus kaikista maassa asuvista muiden jäsenvaltioiden
kansalaisista on 27,5 prosenttia, ja viimeisimmissä kunnallisvaaleissa heidän
äänestysprosenttinsa oli arviolta 30. [28] KOM(2010) 605. [29] Kyseessä
on Itävallan, Kyproksen, Liettuan, Luxemburgin ja Slovenian lainsäädäntö. [30] Komissio
selvittää parhaillaan tilannetta Liettuassa ja Sloveniassa. Slovenian
viranomaiset ovat äskettäin ilmoittaneet komissiolle, että ne suostuvat
muuttamaan maan lainsäädäntöä, jotta se vastaisi täysin direktiivin
vaatimuksia. [31] Direktiivin
3 artiklassa taataan jokaiselle EU:n kansalaiselle, joka olematta
asuinjäsenvaltionsa kansalainen täyttää asuinmaansa lainsäädännössä säädetyt
kyseisen maan kansalaisten äänioikeutta ja vaalikelpoisuutta koskevat
edellytykset, äänioikeus ja vaalikelpoisuus kyseisen maan kunnallisvaaleissa. Direktiivin
4 artiklassa säädetään puolestaan, että jos asuinvaltion kansalaisten on
täytynyt asua valtakunnan alueella tietyn vähimmäisajan, tätä edellytystä
pidetään täytettynä kunnallisvaaleissa äänioikeutettujen ja vaalikelpoisten
henkilöiden osalta, kun he ovat asuneet vastaavan ajan muissa jäsenvaltioissa. [32] Komissio
selvittää parhaillaan tilannetta Kyproksella. [33] Direktiivin
8 artiklan mukaan a) jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat
toimenpiteet, jotta äänioikeutettu henkilö voidaan merkitä vaaliluetteloon
hyvissä ajoin ennen äänestystä; b) muiden jäsenvaltioiden kansalaisten on
vaaliluetteloon merkitsemistä varten esitettävä samat asiakirjat kuin kyseisen
maan kansalaisten; c) asuinjäsenvaltio voi vaatia toisen jäsenvaltion
kansalaista esittämään voimassa olevan henkilöllisyystodistuksen sekä
määrämuotoisen vakuutuksen, josta käy ilmi hänen kansalaisuutensa ja
osoitteensa asuinjäsenvaltiossa. [34] Tanskan
laki nro 1545 (21.12.2010) ja Ruotsin laki nro 1843/2010. [35] Vakuutus
siitä, että henkilö ei ole menettänyt vaalikelpoisuuttaan kotijäsenvaltiossaan.
Jos asiasta on epäselvyyttä, on esitettävä kotijäsenvaltion myöntämä todistus
siitä, ettei henkilö ole menettänyt vaalikelpoisuuttaan. Lisäksi voidaan vaatia
voimassa oleva henkilöllisyystodistus, määrämuotoinen vakuutus siitä, ettei
henkilöllä ole ehdokasasemaan sopimattomia tehtäviä, sekä ilmoitus
viimeisimmästä osoitteesta kotijäsenvaltiossa. [36] Komissio
selvittää parhaillaan tilannetta Bulgariassa. [37] Bulgaria,
Espanja, Kypros, Puola, Ranska, Romania, Slovakia ja Tšekki. [38] Espanja,
Ranska ja Slovakia. [39] Belgia,
Bulgaria, Espanja, Italia, Latvia, Puola, Ranska, Romania, Slovakia, Slovenia
ja Tšekki. [40] Puola,
Slovenia ja Unkari. [41] Belgia,
Italia, Kypros, Liettua, Ranska ja Tšekki. [42] Bulgaria,
Kreikka ja Romania. [43] Direktiivin
2 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan ’paikallishallinnon perusyksiköllä’
tarkoitetaan liitteessä mainittuja hallinnollisia yksiköitä, joilla
jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti on yleisillä ja välittömillä vaaleilla
valittavia toimielimiä ja jotka ovat toimivaltaisia hoitamaan omalla
vastuullaan tiettyjä paikallisia asioita poliittisen ja hallinnollisen
järjestelmän perustasolla. [44] Asiakirja
Tšekin tasavallan, Viron tasavallan, Kyproksen tasavallan, Latvian tasavallan,
Liettuan tasavallan, Unkarin tasavallan, Maltan tasavallan, Puolan tasavallan,
Slovenian tasavallan ja Slovakian tasavallan liittymisehdoista ja niiden
sopimusten mukautuksista, joihin Euroopan unioni perustuu (EUVL L 236,
23.9.2003, s. 334). [45] Neuvoston
direktiivi 2006/106/EY (EUVL L 363, 20.12.2006, s. 409–410). [46] Kreikka,
Latvia ja Tanska. [47] 18.2.2003
annetun lain 2 §. [48] 18.2.2003
annetun lain 192 §. [49] 11.2.2011
päivätty kirje. [50] Direktiivin
12 artiklan 3 kohdassa säädetään, että jos jonkin jäsenvaltion lainsäädännön
mukaan toisen jäsenvaltion kyseisessä jäsenvaltiossa asuvilla kansalaisilla on
äänioikeus maan parlamenttivaaleissa ja heidät voidaan tätä tarkoitusta varten
merkitä maan vaaliluetteloon täsmälleen samoin edellytyksin kuin kyseisen maan
äänioikeutetut kansalaiset, ensiksi mainittu jäsenvaltio voi direktiivistä
poiketen olla soveltamatta 6–11 artiklaa näihin henkilöihin. [51] Komissio
selvittää parhaillaan tilannetta Espanjassa, Kreikassa, Latviassa, Liettuassa,
Puolassa, Saksassa, Slovakiassa ja Tšekissä. Suomi on jo ilmoittanut
poistavansa asiaa koskevat rajoitukset lainsäädännöstään. [52] KOM(2010) 605. [53] Määrästä
n. 40 % on vuonna 2004 tai sen jälkeen EU:hun liittyneiden maiden kansalaisia.