Väliaikainen versio

JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

TAMARA ĆAPETA

25 päivänä syyskuuta 2025 (1)

Yhdistetyt asiat C‑409/24–C‑411/24

J-GmbH

vastaan

Finanzamt K (C‑409/24)

ja

D

vastaan

Finanzamt F (C‑410/24)

ja

D GmbH & Co. KG

vastaan

Finanzamt A (C‑411/24)

(Ennakkoratkaisupyyntö – Bundesfinanzhof (liittovaltion ylin verotuomioistuin, Saksa))

Ennakkoratkaisupyyntö – Arvonlisävero – Direktiivi 2006/112/EY – Hotelleissa tai vastaavissa laitoksissa tarjottava majoitus – Alennettu arvonlisäverokanta – Majoituksen liitännäispalvelut






I       Johdanto

1.        Onko aamupalaa tai muita hotellien tai vastaavien lyhytaikaista majoitusta tarjoavien laitosten suorittamia liitännäispalveluja verotettava erillään majoituksen tarjoamisesta, vai voitaisiinko sitä liitännäispalveluna verottaa saman, alhaisemman verokannan mukaan kuin pääasiallista palvelua?

2.        Tästä Bundesfinanzhofin (liittovaltion ylin verotuomioistuin, Saksa; jäljempänä BFH)) XI jaoston unionin tuomioistuimelle esittämissä kolmessa yhdistetyssä ennakkoratkaisupyynnössä on pohjimmiltaan kyse.

II     Asioiden tausta, ennakkoratkaisukysymykset ja menettely unionin tuomioistuimessa

3.        Näissä kolmessa asiassa, joissa on pyydetty ennakkoratkaisua, tiedustellaan Saksan liikevaihtoverolain (Umsatzsteuergesetz, jäljempänä UStG)(2) 12 §:n 2 momentin 11 kohdan yhteensopivuutta arvonlisäverodirektiivin(3) kanssa.

4.        Kyseisessä säännöksessä Saksan lainsäätäjä vahvisti arvonlisäverodirektiivin 98 artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitetun alennetun verokannan kyseisen direktiivin liitteessä III luetelluille palveluille, etenkin kyseisessä liitteessä olevaan 12 kohtaan sisältyvien palvelujen suorittamiselle.

5.        UStG:n 12 §:n 2 momentin 11 kohdan ensimmäisessä virkkeessä vahvistetaan lyhytaikaisen majoituksen tarjoamista ja leirintäalueita koskeva alennettu verokanta. Sen toisessa virkkeessä kuitenkin rajoitetaan tämän alennetun verokannan soveltaminen lyhytaikaiseen majoitukseen käytettävien asuin- ja yöpymistilojen vuokralleantoon. Sen sanamuoto on seuraava: ”Ensimmäistä virkettä ei sovelleta suorituksiin, jotka eivät liity välittömästi vuokralleantoon, vaikka nämä suoritukset katettaisiin vuokralleannosta maksettavalla vastikkeella”.

6.        BFH tiedustelee lähinnä, onko arvonlisäverodirektiivi esteenä kansalliselle säännökselle, jossa alennetun verokannan soveltaminen lyhytaikaisen majoituksen osalta rajataan koskemaan pääasiallista suoritusta mutta jossa siitä riippuvaiset liitännäispalvelut eivät voi hyötyä tästä alennetusta verokannasta.

7.        Tämän menettelyn taustalla olevien kolmen riita-asian tosiseikat ovat seuraavanlaiset.

 Asia C‑409/24

8.        Pääasian kantajana oleva J-GmbH ylläpiti hotellia ja ravintolaa. Hotellin asiakkaat saivat yöpymisen yhteydessä myös aamupalan, josta laskutettiin erikseen 4,50 euroa, mikäli asiakas valitsi pelkän yöpymisen. Hotellilla ja ravintolalla oli lisäksi oma pysäköintialue, jota asiakkaat saattoivat käyttää maksutta.

9.        Kesäkuusta 2018 lähtien pääasian kantaja oli soveltanut yöpymiseen, aamupalaan ja pysäköintipaikkaan 7 prosentin alennettua verokantaa ja pitänyt niitä yhtenä ainoana suorituksena.

10.      Kahden kantajan tiloissa tehdyn verotarkastuksen, joiden kohteena olivat huhti- ja kesäkuun 2018 välinen ajanjakso sekä heinäkuun 2018 ja toukokuun 2019 välinen ajanjakso, jälkeen tarkastajat ja Finanzamt K (verotoimisto K) totesivat, että aamupalaa ja pysäköintipaikkaa koskevista palvelujen suorituksista on kannettava veroa tavanomaisen 19 prosentin verokannan mukaan, ja katsoivat, että ne ovat erillisiä, itsenäisiä palveluja eivätkä liity majoitukseen. Tämän seurauksena hotellin osalta tehtiin verotuspäätökset, joissa liikevaihtoveron määrä oli aiempaa suurempi.

11.      J-GmbH valitti näistä päätöksistä Sächsisches Finanzgerichtiin (Saksin osavaltion verotuomioistuin, Saksa), joka hylkäsi valituksen ja yhtyi Finanzamt K:n näkemykseen siitä, että aamupala ja pysäköinti ovat itsenäisiä palveluja. Vaikka niitä olisikin pidettävä liitännäispalveluina, niihin ei silti sovellettaisi UStG:n 12 §:n 2 momentin 11 kohdan mukaista alennettua verokantaa.

12.      Tämän jälkeen J-GmbH valitti kyseisestä tuomiosta BFH:hon ja väitti, että kansallinen säännös, jossa edellytetään suorituksen jakamista osiin siten, että joko se on osittain vapautettu verosta ja osittain veronalainen tai sitä verotetaan osittain alennetun ja osittain yleisen verokannan mukaan, on unionin oikeuden vastainen. Pääasian kantaja katsoo, että 18.1.2018 annetun tuomion Stadion Amsterdam(4) mukaan on kiellettyä jakaa liiketoimi keinotekoisesti pääasialliseen suoritukseen ja liitännäissuoritukseen, ja pitää näin ollen kiinni väitteestään, jonka mukaan aamupalaa ja pysäköintiä olisi verotettava 7 prosentin alennetun verokannan mukaan.

13.      Verotoimisto K piti kiinni kannastaan ja väitti, että aamupala ja pysäköinti ovat itsenäisiä palveluja ja että hotellinomistajan mainitsemaa tuomiota ei voida soveltaa käsiteltävään asiaan. Se vetosi väitteensä tueksi toiseen unionin tuomioistuimen tuomioon, nimittäin 6.5.2010 annettuun tuomioon komissio v. Ranska,(5) jossa sen näkemyksen mukaan katsottiin, että kansalliset jakoedellytykset ovat sallittuja.

14.      Asian käsittelyä lykättiin siihen saakka, kunnes unionin tuomioistuin antaa ratkaisun toisessa asiassa eli asiassa Finanzamt X (Pysyvästi asennetut laitteet ja koneet). Unionin tuomioistuimen annettua 4.5.2023 tuomion mainitussa asiassa(6) J-GmbH katsoi, että sen näkemys oli vahvistettu kyseisessä tuomiossa, koska unionin tuomioistuin torjui yhtenä kokonaisuutena pidettävän suorituksen keinotekoisen jakamisen osiin. Finanzamt K kuitenkin väittää, että tuomio Finanzamt X ei ole merkityksellinen käsiteltävän asian kannalta ja että sen kansallisen lainsäädännön tulkinta, joka mahdollistaa palvelujen jakamisen osiin, on edelleen pätevä unionin oikeuden nojalla.

15.      Vaikka BFH on samaa mieltä Sächsisches Finanzgerichtin kanssa siitä, että aamupala on itsenäinen palvelu, johon ei voida soveltaa alennettua verokantaa UStG:n 12 §:n 2 momentin 11 kohdan nojalla, se kuitenkin katsoo, että pysäköintipaikkojen käyttöön antaminen on majoituspalvelun liitännäispalvelu, koska ensiksi mainittu liittyy erottamattomasti viimeksi mainittuun.

 Asia C‑410/24

16.      Pääasian kantajana oleva D ylläpiti vuonna 2013 matkustajakotia. Se tarjosi vieraille majoitusta ja aamupalaa kiinteään kokonaishintaan; vierailla ei ollut
mahdollisuutta varata pelkkää yöpymistä. Kantaja laati tekemistään palvelujen suorituksista laskuja, joihin oli merkitty aamupalan sisältävän yöpymisen bruttomäärä. Laskuihin ei ollut merkitty verokantaa tai veron määrää.

17.      Kantaja ilmoitti Finanzamt F:lle (verotoimisto F) kyseiseltä vuodelta tekemässään liikevaihtoveroilmoituksessa molemmat palvelut, joista toiseen se sovelsi 7 prosentin alennettua verokantaa ja toiseen 19 prosentin yleistä verokantaa.

18.      Tuomion Stadion Amsterdam antamisen jälkeen D pyysi 19.12.2018 päivätyllä kirjeellään verotuspäätöksen muuttamista yleisistä verosäännöksistä annetun lain (Abgabenordnung, jäljempänä AO) 164 §:n 2 momentin mukaisesti. Se perusteli tätä sillä, että kaikkeen matkustajakotitoiminnan yhteydessä saatuun liikevaihtoon on sovellettava alennettua 7 prosentin verokantaa.

19.      Finanzamt F hylkäsi hakemuksen 8.2.2019 tekemällään päätöksellä. Sen jälkeen, kun D:n siitä tekemä oikaisuvaatimus jäi tuloksettomaksi, D nosti edellä mainitusta päätöksestä kanteen.

20.      Ensimmäisenä oikeusasteena toiminut Hessisches Finanzgericht (Hessenin osavaltion verotuomioistuin, Saksa) hylkäsi kanteen ja katsoi, että D:n suorittamat aamupalapalvelut eivät kuulu alennetun verokannan vaan UStG:n 12 §:n 1 momentin mukaisen yleisen verokannan piiriin.(7)

21.      BFH:hon tekemässään valituksessa D väittää, että aamupala on majoituksen epäitsenäinen liitännäissuoritus. Myös asiakkaat, jotka eivät syöneet aamupalaa, maksoivat – yhtä poikkeusta lukuun ottamatta – täyden hinnan.(8) D katsoo, että UStG:n 12 §:n 2 momentin 11 kohdan toisessa virkkeessä säädetty jakoedellytys on unionin tuomioistuimen tuomion Stadion Amsterdam mukaisesti kielletty, koska yhteen ainoaan suoritukseen on sovellettava vain yhtä verokantaa, joka määräytyy pääasiallisen suorituksen mukaan. Arvonlisäverodirektiivin 98 artiklasta, jossa annetaan jäsenvaltioille oikeus soveltaa alennettuja verokantoja, ei seuraa mitään muuta.

22.      Finanzamt F vaatii, että Revision-valitus hylätään perusteettomana.

23.      Se kiistää D:n väitteet ja toteaa, ettei unionin tuomioistuimen ratkaistavana tuomiossa Finanzamt X ollut kansallinen jakoedellytys, koska UStG:n 4 §:n 12 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohdassa, luettuna yhdessä sen toisen alakohdan kanssa, ei säädetä tällaisesta edellytyksestä. Tällainen edellytys sisältyy kuitenkin UStG:n 12 §:n 2 momentin 11 kohdan toisen virkkeeseen. Kyseistä tuomiota ei siten voida soveltaa analogisesti UStG:n 12 §:n 2 momentin 11 kohdan mukaiseen alennettuun verokantaan. Koska UStG:n 12 §:n 2 momentin 11 kohdan toisessa virkkeessä säädetty jakoedellytys syrjäyttää suorituksen yhtenäisyyttä koskevan periaatteen, sillä ei ole merkitystä, onko riidanalaista aamupalasuoritusta pidettävä liitännäissuorituksena vai itsenäisenä suorituksena.

 Asia C‑411/24

24.      D GmbH & Co. KG ylläpiti vuonna 2011 hotelleja A:ssa ja B:ssä. Molemmissa hotelleissa oli pysäköintipaikkoja moottoriajoneuvoja varten. Ne olivat maksutta hotellissa yöpyvien vieraiden, kuten myös yleisön jäsenten käytössä. Majoituksen ja pysäköintipaikan lisäksi kantaja tarjosi asiakkaille ilman erillistä maksua langattoman paikallisverkon (wifi) ja toisessa hotelleista myös kuntoilu- ja hyvinvointitiloja.

25.      Kyseiseltä vuodelta tekemässään liikevaihtoveroilmoituksessa D GmbH & Co. KG ilmoitti suorituksia, joihin sovelletaan 19 prosentin yleistä verokantaa, ja suorituksia, joihin sovelletaan 7 prosentin alennettua verokantaa. Pysäköintipaikkojen käyttöön antamista se piti alennetun verokannan mukaan verotettavana majoituspalvelun liitännäissuorituksena.

26.      Finanzamt A (verotoimisto A) ei yhtynyt tähän näkemykseen ja teki näin ollen päätöksen vuodelta 2011 kannettavasta liikevaihtoverosta jälkitarkastusta koskevin varauksin.

27.      D GmbH & Co. KG teki mainitusta päätöksestä oikaisuvaatimuksen ja vaati, että liikevaihtovero kannetaan sen tekemän ilmoituksen mukaisesti ja että pysäköintipaikkojen antaminen maksutta käyttöön on majoituspalvelun liitännäissuoritus, johon viimeksi mainitun tapaan sovelletaan alennettua verokantaa.

28.      Kantajan tiloissa vuonna 2011 tehdyn verotarkastuksen jälkeen tarkastaja katsoi, että pysäköintipaikkojen lisäksi myös wifi-verkon ja kuntoilu- ja hyvinvointitilojen käyttöön antamiseen voidaan soveltaa yleistä verokantaa.

29.      Verotoimisto A yhtyi tarkastajan näkemykseen ja teki 21.11.2018 liikevaihtoveroa riidanalaiselta vuodelta koskevan muutospäätöksen. D GmbH & Co. KG teki oikaisuvaatimuksen myös viimeksi mainitusta päätöksestä. Verotoimisto A hylkäsi oikaisuvaatimuksen perusteettomana 30.7.2019 tekemällään päätöksellä.

30.      Toimivaltainen Finanzgericht hylkäsi tämän jälkeen nostetun kanteen ja esitti sen tueksi perustelut, jotka vastaavat Hessisches Finanzgerichtin asiassa C‑410/24 esittämiä perusteluja.

31.      BFH:hon tekemässään Revision-valituksessa D GmbH & Co. KG väittää lainsäädännön useita säännöksiä rikotun. Se väittää ensinnäkin, että Finanzgericht piti wifi-verkon, pysäköintipaikkojen ja kuntoilu- ja hyvinvointitilojen käyttöön antamista oikeudellisesti virheellisesti UStG:n 1 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuna vastikkeellisena suorituksena, toiseksi, että kyseinen tuomioistuin jätti huomiotta, että lisäpalvelut liittyvät välittömästi vuokralleantoon UStG:n 12 §:n 2 momentin 11 kohdan toisessa virkkeessä tarkoitetulla tavalla, ja kolmanneksi, että kyseinen tuomioistuin ei ottanut huomioon unionin oikeudessa tunnustettua suoritusten yhtenäisyyden periaatetta.

32.      Vaikka D GmbH & Co. KG myöntää, että unionin tuomioistuin katsoi tuomiossaan komissio v. Ranska, että jäsenvaltioilla on arvonlisäverodirektiivin 98 artiklan nojalla oikeus soveltaa alennettuja verokantoja valikoivasti arvonlisäverodirektiivin liitteessä III olevan luettelon tiettyihin osatekijöihin, tällä oikeuskäytännöllä ei rajoiteta arvonlisäverodirektiivin 2 artiklasta johdettavaa suorituksen yhtenäisyyden periaatetta. Unionin tuomioistuimen tuomiosta Stadion Amsterdam ilmenee samoin, että kaikki lisäsuoritukset liittyvät keskivertokuluttajan näkökulmasta hotellihuoneen vuokralleantoon, joka muodostaa yksiselitteisesti määräävässä asemassa olevan pääasiallisen suorituksen. Tämä edellyttää unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan hotellihuoneen vuokralleantoa koskevan alennetun verokannan soveltamista myös näihin lisäsuorituksiin.

33.      D GmbH & Co. KG vaatii näin ollen, että alkuperäinen päätös, oikaisuvaatimuksesta 30.7.2019 tehty päätös ja vuoden 2011 osalta liikevaihtoveron muuttamisesta tehdyt päätökset kumotaan.

34.      Verotoimisto A vaatii, että Revision-valitus hylätään perusteettomana.

35.      Se puolustaa riidanalaista alkuperäistä päätöstä ja väittää muun muassa, että wifi-verkon, pysäköintipaikkojen ja kuntoilu- ja hyvinvointitilojen käyttöön antamista ei tule pitää vuokralleantoon välittömästi liittyvinä suorituksina. Kyse on suorituksista, joihin ei Saksan lainsäätäjän jakoedellytyksessä ilmaiseman tahdon mukaan sovelleta alennettua verokantaa.

36.      Myös tämän asian käsittelyä lykättiin siihen saakka, kunnes unionin tuomioistuin on antanut ratkaisun asiassa Finanzamt X.

37.      Kyseisen tuomion antamisen jälkeen D GmbH & Co. KG katsoo oikeudellisen näkemyksensä saavan vahvistusta siinä. Kun sitä sovelletaan käsiteltävään asiaan, riidanalaisten liitännäissuoritusten on samoin kuuluttava UStG:n 12 §:n 2 momentin 11 kohdan mukaisen alennetun verokannan piiriin.

38.      Finanzamt A kiistää tämän ja väittää, ettei unionin tuomioistuimen tuomiota Finanzamt X voida soveltaa käsiteltävään asiaan samoista syistä kuin ne, jotka Finanzamt F mainitsi asiassa C‑410/24.

 Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen perusteet näiden kolmen asian saattamiselle unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi

39.      Kuten BFH selittää ennakkoratkaisupyynnöissään, se oli aluksi vakuuttunut siitä, että UStG:n 12 §:n 2 momentin 11 kohdan mukainen jakoedellytys oli yhteensopiva unionin oikeuden kanssa, koska arvonlisäverodirektiivin 98 artiklan 1 ja 2 kohdan mukaan jäsenvaltioilla on mahdollisuus – yhteiseen arvonlisäverojärjestelmään erottamattomasti kuuluvan verotuksen neutraalisuuden periaatteen puitteissa – soveltaa alennettua arvonlisäverokantaa vain joihinkin mainitun direktiivin liitteessä III tarkoitetun palvelujen ryhmän konkreettisiin ja erityisiin osatekijöihin.

40.      Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen alustavan näkemyksen mukaan UStG:n 12 §:n 2 momentin 11 kohdan nojalla palveluja, jotka eivät liity suoraan majoitukseen, kuten pysäköintipaikkojen (asiat C‑409/24 ja C‑411/24), aamupalan (asia C‑410/24) sekä wifi-verkon ja kuntoilu- ja hyvinvointitilojen (asia C‑411/24) käyttöön antamiseen maksutta, on verotettava erikseen ja yleisen verokannan mukaan. Tämä perustui siihen käsitykseen, että unionin jäsenvaltioilla on harkintavaltaa soveltaa alennettuja arvonlisäverokantoja valikoivasti arvonlisäverodirektiivin liitteessä III tarkoitetun palvelujen ryhmän erityisiin osatekijöihin, kunhan taataan verotuksen neutraalius. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoi, että jakoedellytys tosiasiassa estää kilpailun vääristymisen varmistamalla, että hotellin liitännäispalveluja verotetaan saman verokannan mukaan kuin itsenäisten yritysten (esimerkiksi pysäköintitalon toiminnanharjoittajan) tarjoamia palveluja.

41.      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin selittää, että unionin tuomioistuimen viimeaikainen oikeuskäytäntö on kuitenkin saanut sen epäilemään omien päätelmiensä oikeellisuutta. BFH katsoi alun perin, että esimerkiksi tuomioilla komissio v. Ranska, Stadion Amsterdam ja Finanzamt X ei muutettu perustavalla tavalla valikoivien alennettujen verokantojen sallittavuutta, mutta tuomion Stadion Amsterdam 33 kohtaan sisältyvä toteamus on herättänyt vakavia epäilyjä asiasta. Kyseisen kohdan mukaan yhtä ainoaa suoritusta, joka muodostuu osatekijöistä, joista toinen on pääasiallinen ja toinen liitännäinen ja joihin sovellettaisiin erillisiä arvonlisäverokantoja, jos ne tarjottaisiin erillisinä palveluina, on verotettava yksinomaan pääasialliseen osatekijään sovellettavan verokannan mukaan. BFH pitää mahdollisena, että tämä voisi merkitä sitä, että yhden ainoan suorituksen osatekijöihin sovellettavat eri arvonlisäverokannat ovat kiellettyjä unionin oikeudessa, mikä voisi tarkoittaa, että liitännäispalveluihin olisi myös sovellettava alennettua verokantaa silloin, kun ne ovat osa yhtä ainoaa majoitussuoritusta, jolloin kansallinen jakoedellytys syrjäytettäisiin.

42.      BFH huomauttaa lisäksi, että tästä asiasta on näkemyseroja Saksassa. Osa verotuomioistuimista ja oikeustieteilijöistä tukee BFH:n alkuperäistä näkemystä, jonka mukaan jakoedellytys on yhteensopiva unionin oikeuden kanssa, kun taas yhä enemmän kannatusta saa näkemys, jonka mukaan alennettua verokantaa olisi sovellettava myös majoituksen liitännäispalveluihin yhtenä kokonaisuutena pidettävän suorituksen periaatteen perusteella. Ottaen huomioon nämä vakavat ja ratkaisemattomat epäilyt ja sen seikan, ettei näitä epäilyjä hälvennetty tuomiossa Finanzamt X hotelleissa tarjottavien liitännäispalvelujen erityisessä asiayhteydessä, BFH on päättänyt pyytää unionin tuomioistuimelta lopullista ratkaisua siitä, ovatko kyseessä olevassa kansallisessa lainsäädännössä asetetut jakoedellytykset yhteensopivia unionin oikeuden kanssa.

43.      Epäilyjensä hälventämiseksi Bundesfinanzhof päätti lykätä asioiden käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle kolme lähes samansisältöistä ennakkoratkaisukysymystä, jotka on yhdistetty seuraavaksi yhdeksi kysymykseksi:

”Onko [arvonlisäverodirektiivin] 24 artiklan 1 kohtaa ja 98 artiklan 1 ja 2 kohtaa, luettuina yhdessä liitteessä III olevan 12 ryhmän kanssa, tulkittava siten, että ne ovat esteenä UStG:n 12 §:n 2 momentin 11 kohdan toisen virkkeen kaltaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jonka nojalla jäsenvaltio voi jättää asuin- ja yöpymistilojen, jotka elinkeinonharjoittaja on varannut vieraiden lyhytaikaiseen majoitukseen, vuokralleannon osalta säätämänsä alennetun verokannan ulkopuolelle kansallisen jakoedellytyksen mukaisesti suoritukset, jotka eivät liity välittömästi vuokralleantoon ja joista suoritetaan korvaus vuokralleannosta maksettavassa vastikkeessa, myös silloin, jos kyse on vieraiden lyhytaikaisen majoituksen epäitsenäisistä liitännäissuorituksista, kuten

–        [asiassa C‑409/24] (ainoastaan) pysäköintipaikkojen käyttöön antamisesta,

–        [asiassa C‑410/24] aamupalan tarjoamisesta

–        tai [asiassa C‑411/24] pysäköintipaikkojen, kuntoilu- ja hyvinvointitilojen sekä hotellin oman langattoman paikallisverkon (W-LAN) käyttöön antamisesta?”

44.      Unionin tuomioistuimen kansallisille tuomioistuimille antamien suositusten ennakkoratkaisupyyntöjen tekemisestä(9) 18 kohdan, jossa kehotetaan kansallisia tuomioistuimia ilmaisemaan lyhyesti oman näkemyksensä ennakkoratkaisukysymyksiin annettavasta vastauksesta, mukaisesti BFH toteaa ennakkoratkaisupyynnössään, että sen näkemyksen mukaan UStG:n kaltainen kansallinen lainsäädäntö, jonka 12 §:n 2 momentin 11 kohdassa edellytetään, että hotellimajoituksen liitännäispalveluja verotetaan erikseen ja yleisen verokannan mukaan, on yhteensopiva unionin oikeuden kanssa myös silloin, kun nämä palvelut ovat osa yhtenä kokonaisuutena pidettävää majoitussuoritusta.

45.      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin perustaa näkemyksensä tulkintaansa tietyistä unionin tuomioistuimen tuomioista, nimittäin 22.9.2022 annetusta tuomiosta The Escape Center (C‑330/21, EU:C:2022:719; jäljempänä tuomio The Escape Center) ja 8.2.2024 annetusta tuomiosta Valentina Heights (C‑733/22, EU:C:2024:126; jäljempänä tuomio Valentina Heights). Vaikka tuomiossa The Escape Center katsottiin, että urheilulaitosten käyttöön liittyvä ohjaus voisi olla osa yhtenä kokonaisuutena pidettävää suoritusta, johon sovelletaan alennettua verokantaa, BFH korostaa, että kyseisessä tuomiossa, jossa viitattiin sellaisiin aiempiin tuomioihin kuin tuomioon komissio v. Ranska ja tuomioon Phantasialand,(10) vahvistettiin, että jäsenvaltioilla on mahdollisuus rajoittaa alennettujen arvonlisäverokantojen soveltaminen palvelujen ryhmään liittyviin ”konkreettisiin ja erityisiin osatekijöihin”, kunhan noudatetaan verotuksen neutraalisuuden periaatetta.

46.      BFH tulkitsee tämän tarkoittavan sitä, että vaikka kyseessä on yhtenä kokonaisuutena pidettävä suoritus, alennetun verokannan valikoiva soveltaminen on edelleen mahdollista edellyttäen, ettei se vääristä kilpailua. Kyseinen tuomioistuin katsoo, että UStG:n 12 §:n 2 momentin 11 kohtaan sisältyvä jakoedellytys juuri edistää kilpailua estämällä hotelleja tarjoamasta aamupalan tai pysäköinnin kaltaisia palveluja alhaisemman arvonlisäverokannan mukaan kuin niiden kanssa kilpaileva itsenäinen ravintola tai pysäköintitalo. BFH katsoo näkemyksensä saavan tukea myös tuomiosta Valentina Heights, jossa vahvistettiin, että jäsenvaltiot voivat soveltaa valikoivasti alennettuja verokantoja sillä edellytyksellä, että kaksi edellytystä täyttyy eli että yhtäältä kyseisestä palvelujen ryhmästä erotetaan alennetun verokannan soveltamiseksi vain konkreettisia ja erityisiä osatekijöitä ja toisaalta noudatetaan verotuksen neutraalisuuden periaatetta.

 Menettely unionin tuomioistuimessa

47.      Unionin tuomioistuimen presidentti yhdisti 15.7.2024 tekemällään päätöksellä asiat C‑409/24, C‑410/24 ja C‑411/24.

48.      Kirjallisia huomautuksia unionin tuomioistuimelle esittivät Saksan hallitus ja Euroopan komissio.

49.      Vaikka Saksan hallitus teki unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 76 artiklan 1 kohdan mukaisesti perustellun pyynnön istunnon järjestämisestä asianosaisten kuulemiseksi, unionin tuomioistuin on katsonut, että sillä on asiakirja-aineiston perusteella riittävät tiedot asian ratkaisemiseen, ja päättänyt kyseisen artiklan nojalla, ettei istuntoa asianosaisten kuulemiseksi pidetä.

III  Asian tarkastelu

50.      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kaikissa kolmessa asiassa pohjimmiltaan samansisältöisillä kysymyksillään lähinnä, onko arvonlisäverodirektiivin 24 artiklan 1 kohtaa ja 98 artiklan 1 ja 2 kohtaa, luettuina yhdessä sen liitteessä III olevan 12 kohdan kanssa, tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansalliselle säännökselle, jonka mukaan majoituslaitosten on kannettava veroa eräistä palveluista yleisen verokannan mukaan ja erillään lyhytaikaisesta majoituksesta, johon sovelletaan alennettua verokantaa, vaikka nämä palvelut muodostavat kyseisestä lyhytaikaisesta majoituksesta riippuvaisen liitännäispalvelun.

51.      Aluksi on muistutettava, että arvonlisäverodirektiivissä säädetään ainoastaan kahdenlaisista suorituksista, nimittäin tavaroiden luovutuksista ja palvelujen suorituksista. Viimeksi mainittuihin sovelletaan kyseisen direktiivin 24 artiklaa.

52.      Palvelujen suoritusten osalta arvonlisäverodirektiivin 98 artiklassa säädetään jäsenvaltioiden oikeudesta soveltaa alennettua verokantaa kyseisen direktiivin liitteessä III lueteltuihin tavaroiden luovutuksiin ja palvelujen suorituksiin. Kyseisessä liitteessä olevan 12 kohdan mukaan tämä mahdollisuus koskee ”hotelleissa tai vastaavissa laitoksissa tarjottavaa majoitusta, mukaan lukien lomamajoitus sekä paikkojen vuokraus leirintäalueilla ja asuntovaunualueilla”.

53.      UStG:n 12 §:n 2 momentin 11 kohdan ensimmäinen virke on samansisältöinen. Sen toisessa virkkeessä, joka on käsiteltävän asian kohteena, kuitenkin rajataan alennetun verokannan soveltaminen ainoastaan vuokralleantopalveluihin ja edellytetään, että muita suorituksia, jotka eivät liity välittömästi vuokralleantoon, verotetaan erikseen, vaikka nämä suoritukset korvattaisiin vuokralleannosta maksettavalla yhdellä ainoalla vastikkeella.

54.      Ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa vireillä olevat oikeudenkäynnit koskevat lyhytaikaiseen majoitukseen liittyviä eri liitännäispalveluja, kuten aamupalan tarjoamista sekä pysäköintipaikkojen, kuntoilu- ja hyvinvointitilojen ja wifi-verkon käyttöön antamista.

55.      Esitän seuraavaksi joitain alustavia huomautuksia näistä suorituksista ja arvonlisäverodirektiivin soveltamisalasta (A) ennen kuin arvioin ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämää kysymystä (B).

A       Alustavat huomautukset

56.      On epäselvää, muodostavatko kaikki ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa vireillä olevien kolmen oikeudenkäynnin olosuhteet tosiasiassa arvonlisäverodirektiivin mukaisia verollisia liiketoimia.

57.      Yhtäältä voitaisiin väittää, että näistä liitännäispalveluista maksettava vastike sisältyy majoituspalvelusta maksettavaan yleiseen vastikkeeseen.

58.      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sillä, että on laskutettu vain yksi hinta tai että erillisistä hinnoista on määrätty sopimuksella, ei ole ratkaisevaa merkitystä määriteltäessä, onko katsottava, että on olemassa kaksi tai useampia erillisiä ja itsenäisiä liiketoimia tai että on olemassa vain yksi ainoa liiketoimi.(11)

59.      Toisaalta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on kuitenkin todennut, että pysäköintipaikkoja (asiat C‑409/24 ja C‑411/24) sekä kuntoilu- ja hyvinvointitiloja ja wifi-verkkoa (asia C‑411/24) tarjottiin asiakkaille maksutta (saksaksi ”kostenfrei” tai ”kostenlos”).

60.      Arvonlisäverodirektiivin 2 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaan arvonlisäveroa on suoritettava ainoastaan liiketoimista, jotka koostuvat ”verovelvollisen tässä ominaisuudessaan jäsenvaltion alueella suorittamasta vastikkeellisesta palvelujen suorituksesta”.

61.      Näin ollen, jollei ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen selvityksistä muuta johdu, asioissa C‑409/24 ja C‑411/24 kyseessä olevia palvelujen suorituksia, ovatpa ne liitännäisiä tai eivät, ei voitaisi pitää arvonlisäverodirektiivissä tarkoitettuina palvelujen suorituksina, jos ne eivät ole vastikkeellisia.(12)

62.      Toisin sanoen, jos majoituksen vuokralleantoon liitännäisiä palveluja tarjotaan maksutta, kysymys asianmukaisesta verokannasta ei tule esille, koska nämä liiketoimet eivät ole verollisia liiketoimia, jos ne eivät ole vastikkeellisia.

63.      Vastaan näin ollen ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymyksiin asian C‑410/24 perusteella, joka koskee aamupalan tarjoamista, josta maksettava vastike on yksilöity selkeästi.

B       Kysymyksen arviointi

64.      Asian C‑410/24 olosuhteet antavat osviittaa siitä, mistä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on epävarma, sen seikan perusteella, että majoituslaitos tarjoaa kokonaisvaltaista (all-inclusive) palvelua – joka sisältää yöpymisen ja aamupalan –, jossa asiakkaat eivät voi jättää pois aamupalasta maksettavaa vastiketta, vaikka sen hinta onkin eritelty.

65.      Kyseessä olevasta Saksan lainsäädännöstä seuraa, että vaikka kuluttaja saattaa ymmärtää yöpymisen ja aamupalan sisältävän konseptin (bed and breakfast) useammasta osatekijästä koostuvaksi yhdeksi ainoaksi suoritukseksi, sen sisältämät osatekijät erotellaan arvonlisäverotuksessa. Saksan lainsäätäjä päättikin soveltaa alennettua verokantaa ainoastaan lyhytaikaiseen majoitukseen (bed) muttei sen liitännäispalveluun (breakfast).

66.      Pääasioiden kantajat väittävät, että lyhytaikaisen majoituksen liitännäispalvelujen tarjoamiseen olisi sovellettava myös alennettua verokantaa.

67.      Myös komissio katsoo, että majoituksen lisäksi tarjottaviin palveluihin on niiden liitännäisen luonteen vuoksi sovellettava samaa verokantaa kuin pääasialliseen palvelujen suoritukseen.

68.      Tällaisen argumentin taustalla on lähinnä se seikka, että sopimusjärjestelyt, kuten aamupala asiassa C‑410/24, eivät ole valinnaisia.

69.      Saksan hallitus sitä vastoin katsoo, ettei arvonlisäverodirektiivi ole esteenä kansalliseen lainsäädäntöön sisältyvälle vaatimukselle, jonka mukaan nämä palvelut on erotettava toisistaan arvonlisäverotuksessa, vaikka asiakkaan onkin mahdollista ainoastaan varata huone niin, että varaukseen sisältyy aamupala.

70.      Ensinnäkin on syytä muistuttaa, että kuten arvonlisäverodirektiivin 1 artiklan 2 kohdan toisesta alakohdasta ja 2 artiklasta ilmenee, arvonlisäverotuksessa jokaista liiketoimea on tavallisesti pidettävä erillisenä ja itsenäisenä.(13)

71.      Tästä säännöstä on kuitenkin tiettyjä poikkeuksia, kuten yhtenä kokonaisuutena pidettävä monitahoinen suoritus ja epäitsenäinen liitännäissuoritus.(14) Kaikkien poikkeusten tapaan niitäkin on tulkittava suppeasti.(15)

72.      Vaikka onkin niin, että päättäessään siitä, mihin erityisiin suorituksiin olisi sovellettava alennettua arvonlisäverokantaa, jäsenvaltioiden on otettava huomioon poikkeukset periaatteesta, jonka mukaan jokaista liiketoimea on pidettävä verotuksessa erillisenä, sitä, onko tietty suoritus liitännäinen, jotta sitä ei eroteta pääasiallisesta suorituksesta verotuksessa, on tutkittava tapauskohtaisesti.(16)

73.      Nyt kyseessä olevassa tapauksessa katson, ettei arvonlisäverodirektiivi ole esteenä UStG:n 12 §:n 2 momentin 11 kohdan kaltaiselle kansalliselle lainsäädännölle.

74.      Tuomiossa komissio v. Ranska(17) unionin tuomioistuin katsoi, että jäsenvaltioiden erioikeutta ottaa käyttöön alennettuja verokantoja voidaan käyttää sillä edellytyksellä, että kaksi edellytystä täyttyvät: yhtäältä kyseisestä palvelujen ryhmästä erotetaan alennettua verokantaa sovellettaessa vain konkreettisia ja erityisiä osatekijöitä, ja toisaalta on noudatettava verotuksen neutraalisuuden periaatetta.(18) Myöhempi oikeuskäytäntö – tuomio Stadion Amsterdam mukaan lukien, kuten jäljempänä selitän – ei vaikuta näihin edellytyksiin eikä jäsenvaltioiden erioikeuteen ottaa alennettu verokanta käyttöön ainoastaan jonkin useammasta osatekijästä koostuvan suorituksen osatekijän (tai joidenkin osatekijöiden) osalta.

75.      Katson, että kyseessä oleva Saksan lainsäädäntö täyttää molemmat edellytykset eikä siten ole arvonlisäverodirektiivin 98 artiklan 1 ja 2 kohdan vastainen.

76.      Ensinnäkin kyseessä olevassa Saksan lainsäädännössä käyttöön otettu jakoedellytys on arvonlisäverodirektiivin 98 artiklan 1 ja 2 kohdan merkityksen ja soveltamisalan mukainen.

77.      Kyseisissä säännöksissä annetaan jäsenvaltioille mahdollisuus soveltaa alennettua arvonlisäverokantaa tietyntyyppisiin suorituksiin ja tehdä näin eri syistä.

78.      On selvää, että perusteena alennetun verokannan soveltamiseen lyhytaikaista majoitusta tarjoaviin toimijoihin on matkailun tukeminen.(19)

79.      Koska matkustajien on myös syötävä, voidaan katsoa, että aamupalaan sovellettavat alennetut verokannat voisivat myös edistää matkailua. Saksan lainsäätäjä ei kuitenkaan päättänyt soveltaa alennettuja arvonlisäverokantoja aamupalan tarjoamiseen. Arvonlisäverodirektiivin liitteen III (siinä olevan 12a kohdan) mukaan jäsenvaltiot voivat soveltaa alennettuja verokantoja ravintola- ja ateriapalveluihin. Useat jäsenvaltiot myös soveltavat alennettua verokantaa ravintola- ja ateriapalveluihin, kuten aamupalaan. (20) Näin ei kuitenkaan ollut Saksassa tosiseikkojen tapahtuma-aikaan.(21)

80.      Sivumennen todettakoon, että kuntoilu- ja hyvinvointitilojen kaltaisten tilojen käyttöön voitaisiin samalla tavalla soveltaa alennettua verokantaa, mutta vain harvat jäsenvaltiot näyttävät käyttäneen harkintavaltaa tällä alalla.(22)

81.      Katson, että teoriassa pääsioissa kyseessä oleviin eri suorituksiin voitaisiin kaikkiin soveltaa alennettua verokantaa ja että tällaiset alennetut verokannat voisivat hyödyttää matkailua.

82.      Saksan lainsäätäjä kuitenkin valitsi selkeästi soveltaa alennettua verokantaa ainoastaan majoitukseen, vaikka se katsoikin, että tällaisen suorituksen yhteydessä tarjotaan liitännäispalveluja ja että toisinaan asiakkaille tarjottava yksi ainoa hinta sisältää sekä majoituksen että liitännäispalvelut. Saksan lainsäätäjä käytti näin ollen harkintavaltaansa soveltamalla alennettuja arvonlisäverokantoja ainoastaan lyhytaikaisen majoituksen palvelujen ryhmän konkreettisiin ja erityisiin osatekijöihin.

83.      Tuomio Stadion Amsterdam ei vaikuta siihen päätelmään, että aamupalaa voidaan pitää erillisenä suorituksena arvonlisäveron kannalta, vaikka se onkin majoituksen liitännäispalvelu. Kyseinen asia koski World of Ajax ‑nimisen tutustumiskierroksen, joka käsitti opastetun tutustumiskierroksen Amsterdamin stadionilla sekä vierailun AFC Ajaxin museossa, arvonlisäverokohtelua. Sen kannalta merkityksellinen oikeuskysymys koski sitä, olisiko näitä kahta osatekijää pidettävä arvonlisäveron kannalta yhtenä ainoana jakamattomana suorituksena vai kahtena erillisenä suorituksena, joihin sovelletaan eri arvonlisäverokantoja. Stadionin toiminnasta vastaava toimija, Stadion Amsterdam, oli hakenut alennetun arvonlisäverokannan soveltamista koko pakettiin, mutta Alankomaiden veroviranomaisten mukaan sitä olisi sovellettava ainoastaan museovierailuun.

84.      Unionin tuomioistuin tarkasteli useammasta osatekijästä koostuvia suorituksia koskevaa vakiintunutta oikeuskäytäntöään, jonka mukaan useasta osatekijästä koostuvaa liiketoimea ei pidä jakaa keinotekoisesti osiin.(23) Sen jälkeen se tarkasteli sitä, liittyvätkö nämä kaksi palvelua niin läheisesti yhteen, että ne muodostavat keskivertokuluttajan näkökulmasta tarkasteltuna yhden jakamattoman taloudellisen suorituksen. Unionin tuomioistuimen mukaan kuluttaja pitäisi tutustumiskierrosta stadionilla ja museovierailua yhtenä ainoana pakettina, jossa viimeksi mainittu on luonnollinen ja kiinteä osa kokonaiskokemusta. Se katsoi näin ollen, että liiketoimi muodosti yhden ainoan palvelujen suorituksen.(24)

85.      Käsiteltävässä asiassa ei voida todeta, että majoitus ja aamupala muodostavat jakamattoman suorituksen.(25) Monet hotellithan tarjoavat näitä kahta palvelua myös erikseen. Vaikka kuluttajan silmissä majoitusta, jossa aamupalaa ei ole mahdollista jättää pois, voidaan siten pitää yhtenä ainoana suorituksena, se ei ole riittävä syy estää kansallista lainsäätäjää rajaamasta alennetun verokannan koskemaan yksilöitävissä olevaa ja erillistä suoritusta. Asiassa Stadion Amsterdam kansallisella lainsäätäjällä ei ollut mahdollisuutta rajata alennettu arvonlisäverokanta koskemaan useammasta osatekijästä koostuvan suorituksen yhtä ainoaa osatekijää, toisin kuin käsiteltävässä asiassa.(26)

86.      Tuomiossa Finanzamt X, jonka pääasian asianosaiset myös mainitsivat, unionin tuomioistuinta pyydettiin lausumaan arvonlisäverodirektiivissä itsessään säädetyistä arvonlisäveroa koskevista poikkeuksista eikä alennetuista verokannoista, joita jäsenvaltiot soveltavat tiettyihin palveluihin kyseisessä direktiivissä niille annetun harkintavallan perusteella, kuten käsiteltävässä asiassa. Mainittu asia koski kuitenkin myös kysymystä siitä, olisiko useammasta osatekijästä koostuvaa mutta taloudellisesta näkökulmasta tarkasteltuna yhtä ainoaa liiketoimea – joka koostuu yhtäältä verosta vapautetuista palveluista, jotka muodostivat pääasiallisen suorituksen, ja toisaalta liitännäispalveluista, jotka olivat verollisia palveluja arvonlisäveroa koskevan poikkeuksen poikkeuksen perusteella – jaettava osiin arvonlisäverotuksessa. Mainitussa asiassa unionin tuomioistuin katsoi, että liitännäispalvelut ovat erottamaton osa kyseistä pääasiallista suoritusta ja että tällaisessa tapauksessa liitännäissuoritusta kohdellaan verotuksellisesti samoin kuin pääasiallista suoritusta.(27)

87.      Kuten edellä jo todettiin, käsiteltävässä asiassa liitännäissuoritus ei ole erottamaton osa pääasiallista suoritusta. Lisäksi päätös siitä, mihin alennettua verokantaa olisi sovellettava, kuuluu jäsenvaltioiden harkintavaltaan, toisin kuin arvonlisäveroa koskeva poikkeus, joka on yhdenmukaistettu arvonlisäverodirektiivillä ja jonka osalta jäsenvaltioilla ei ole harkintavaltaa.

88.      Kyseessä olevassa Saksan lainsäädännössä määritettiin selkeästi, mihin useammasta osatekijästä koostuvan suorituksen erityiseen osaan alennettua arvonlisäverokantaa sovellettaisiin. Majoitus voidaan yksilöidä ja erottaa selkeästi liitännäissuorituksista, kuten aamupalasta sekä kuntoilu- ja hyvinvointitilojen, wifi-verkon tai pysäköintipaikkojen käyttöön antamisesta. Nämä liitännäissuoritukset eivät myöskään ole korvaamattomia majoitussuorituksen kannalta tai liity siihen erottamattomasti. Vaikka onkin mahdollista, että kuluttajat saattavat pitää koko pakettia yhtenä ainoana suorituksena, tämä ei näin ollen estä sitä, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa kansallisessa lainsäädännössä edellytetään näiden suoritusten erilaista arvonlisäverokohtelua.

89.      Toiseksi kyseessä oleva Saksan lainsäädäntö on verotuksen neutraalisuuden periaatteen mukainen.

90.      Tämä arvonlisäverojärjestelmän perusperiaate on esteenä etenkin sille, että samoja liiketoimia suorittavia taloudellisia toimijoita kohdellaan arvonlisäverotuksessa eri tavalla.(28)

91.      Tältä osin olen samaa mieltä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kanssa siitä, että ehdotettu ratkaisu edistää verotuksen neutraalisuutta. Se on esteenä perusteettoman edun antamiselle majoituslaitoksille muihin vastaavia palveluja tarjoaviin toimijoihin, kuten ravintoloihin, pysäköintitaloihin, kuntokeskuksiin ja internetkahviloihin, nähden. Jos aamupalasta kannettaisiin arvonlisäveroa saman alennetun verokannan mukaan kuin hotellimajoituksesta, muut samaa palvelua tarjoavat laitokset asetettaisiin epäedulliseen asemaan, koska niiden tarjoamaan aamupalaan sovellettaisiin yleistä verokantaa.

92.      Kyseessä oleva Saksan lainsäädäntö täyttää siten myös toisen edellytyksen alennetun arvonlisäverokannan käyttöönotolle, koska se on verotuksen neutraalisuuden periaatteen mukainen.

93.      Edellä esitetyistä syistä katson, että arvonlisäverodirektiivin 98 artiklan 1 ja 2 kohtaa, luettuina yhdessä sen liitteessä III olevan 12 kohdan kanssa, on tulkittava siten, että ne eivät ole esteenä kansalliselle säännökselle, jonka mukaan majoituslaitosten on kannettava veroa eräistä palveluista, kuten aamupalasta, yleisen verokannan mukaan ja erillään lyhytaikaisesta majoituksesta, johon sovelletaan alennettua verokantaa, vaikka nämä palvelut muodostavat kyseisestä lyhytaikaisesta majoituksesta riippuvaisen liitännäispalvelun.

IV     Ratkaisuehdotus

94.      Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Bundesfinanzhofin esittämään kysymykseen seuraavasti:

Yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä 28.11.2006 annetun neuvoston direktiivin 2006/112/EY 98 artiklan 1 ja 2 kohtaa, luettuina yhdessä sen liitteessä III olevan 12 kohdan kanssa,

on tulkittava siten, että

ne eivät ole esteenä kansalliselle säännökselle, jonka mukaan majoituslaitosten on kannettava veroa eräistä palveluista, kuten aamupalasta, yleisen verokannan mukaan ja erillään lyhytaikaisesta majoituksesta, johon sovelletaan alennettua verokantaa, vaikka nämä palvelut muodostavat kyseisestä lyhytaikaisesta majoituksesta riippuvaisen liitännäispalvelun.


1      Alkuperäinen kieli: englanti.


2      Annettu 21.2.2005 (BGBl. 2005 I, s. 386).


3      Yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä 28.11.2006 annettu neuvoston direktiivi 2006/112/EY (EUVL 2006, L 347, s. 1; jäljempänä arvonlisäverodirektiivi), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasioissa.


4      C‑463/16, EU:C:2018:22.


5      C‑94/09, EU:C:2010:253.


6      C‑516/21, EU:C:2023:372.


7      Kyseinen tuomioistuin katsoi, että UStG:n 12 §:n 2 momentin 11 kohdan ensimmäisen virkkeen mukainen alennettu verokanta koskee pelkkiä vuokralleanto- tai majoituspalveluja. Kyseisen kohdan toisessa virkkeessä säädetään edellytyksestä, jossa suoritus, joka ei liity suoraan vuokralleantoon, jaetaan osiin siten, että joko se on osittain vapautettu verosta ja osittain veronalainen tai sitä verotetaan osittain alennetun ja osittain yleisen verokannan mukaan (jäljempänä jakoedellytys). Hessisches Finanzgerichtin mukaan tämä jakoedellytys syrjäyttää periaatteen, jonka mukaan (epäitsenäistä) liitännäissuoritusta verotetaan samalla tavalla kuin pääasiallista suoritusta. Tämä on unionin oikeuden mukaista, koska arvonlisäverodirektiivin 98 artiklan 1 ja 2 kohdan nojalla jäsenvaltioilla on mahdollisuus – yhteiseen arvonlisäverojärjestelmään erottamattomasti kuuluvan verotuksen neutraalisuuden periaatteen puitteissa – soveltaa alennettua arvonlisäverokantaa (vain) johonkin mainitun direktiivin liitteessä III tarkoitetun palvelujen ryhmän konkreettisiin ja erityisiin osatekijöihin. Tätä arviointia ei muuta se, että käsiteltävässä asiassa sovittiin majoituksen ja aamupalan käsittävä kokonaishinta.


8      Ennakkoratkaisupyynnössä viitataan tähän poikkeukseen kahdesti selittämättä sitä sen tarkemmin.


9      EUVL C, C/2024/6008, s. 1.


10      Tuomio 9.9.2021 (C‑406/20, EU:C:2021:720).


11      Ks. vastaavasti tuomio 25.2.1999, CPP (C‑349/96, EU:C:1999:93, 31 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) ja tuomio 26.5.2016, Bookit (C‑607/14, EU:C:2016:355, 26 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


12      Näin D GmbH & Co. KG nimittäin väitti BFH:hon tekemässään Revision-valituksessa asiassa C‑411/24.


13      Ks. äskettäinen tuomio 1.8.2025, Határ Diszkont (C‑427/23, EU:C:2025:596, 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


14      Nämä poikkeukset selitettiin yksityiskohtaisesti julkisasiamies Kokottin ratkaisuehdotuksessa Frenetikexito (C‑581/19, EU:C:2020:855, 21 kohta ja sitä seuraavat kohdat).


15      Ks. vastaavasti tuomio komissio v. Ranska, 29 kohta; tuomio 9.11.2017, AZ (C‑499/16, EU:C:2017:846, 24 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) ja tuomio 5.9.2019, Regards Photographiques (C‑145/18, EU:C:2019:668, 43 kohta).


16      Tuomio komissio v. Ranska, 32 ja 33 kohta.


17      Mainitussa tuomiossa kyseessä ollut kansallinen lainsäädäntö koski tiettyihin hautauspalveluihin, nimittäin ruumiin kuljetukseen, sovellettua alennettua verokantaa. Komissio katsoi, että hautaustoimistojen tarjoamat kaikki palvelut ja tavarat, kuten ruumiishuoneen hoito, säilyttämispalvelut, hautajaisten ja vastaavien järjestäminen, muodostavat yhdessä ruumiin kuljettamisen kanssa arvonlisäveron kannalta yhden ainoan moniosaisen liiketoimen, johon on näin ollen sovellettava yhtä ainoaa verokantaa. Unionin tuomioistuin kuitenkin hylkäsi komission nostaman jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen ja katsoi, ettei Ranskan tasavalta ollut rikkonut arvonlisäverodirektiiviä, koska kyseisiä palveluja, kuten ruumiin kuljettamista, voitiin pitää erillisenä palveluna hautaustoimistojen muista palveluista. Näin oli siitä huolimatta, että kuluttajan silmissä hautauspalvelut voivat olla yksi yhtenäinen palvelukokonaisuus.


18      Tuomio komissio v. Ranska, 30 kohta.


19      Tosi, L. ja Bagarotto, E.-M., ”Access Fees to Cultural Heritage Cities: Way to Promote Sustainable Tourism?”, World Tax Journal, 2021, 283–307, s. 290 (jossa myönnetään, että vaikka useimmat jäsenvaltiot ovat käyttäneet kyseistä harkintavaltaa, tämä näkökohta pätee edelleen kilpailuedun välttämiseen).


20      Euroopan komissio, VAT rates applied in the Member States of the European Union – Situation at 1st January 2020, Taxud.c.1(2020), s. 5.


21      Saksan liittotasavalta ei ilmeisestikään sovella kyseistä alennettua verokantaa ravintoloiden ateriapalveluihin – kuten COVID-19 pandemian aikana poikkeuksellisesti tapahtui –, vaikka Saksan hallitus harkitseekin nyt alennetun verokannan soveltamista 1.1.2016 alkaen; https://www.vatcalc.com/germany/germany-rolls-over-hospitality-vat-rate-cut-to-7-into-2023/.


22      Em. komission asiakirja, s. 5.


23      Tuomio Stadion Amsterdam, 22 kohta.


24      Tuomio Stadion Amsterdam, 23–25 kohta. Unionin tuomioistuin totesi lopulta, että koska tutustumiskierros stadionilla oli ”World of Ajax” ‑paketin pääasiallinen osatekijä ja museovierailu liitännäinen osatekijä, koko pakettiin olisi sovellettava pääasialliseen suoritukseen sovellettavaa arvonlisäverokantaa.


25      Ks. tästä seikasta myös tämän ratkaisuehdotuksen 21 kohta ja alaviite 8.


26      Ks. vastaavasti tuomio Stadion Amsterdam, 35 kohta.


27      Tuomio Finanzamt X, 38 kohta.


28      Ks. äskettäinen tuomio 1.8.2025, Galerie Karsten Greve (C‑433/24, EU:C:2025:600, 35 ja 41 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).