EUROOPAN KOMISSIO
Bryssel 10.12.2025
COM(2025) 981 final
2025/0397(COD)
Ehdotus
EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
asetuksen (EU) 2023/1542 ja asetuksen (EU) 2024/1244 muuttamisesta tiettyjen vaatimusten yksinkertaistamiseksi ja hallinnollisen rasitteen keventämiseksi
(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)
PERUSTELUT
1.EHDOTUKSEN TAUSTA
Unionin lainsäädännöllä olisi saavutettava sen toimintapoliittiset tavoitteet tehokkaasti, vaikuttavasti ja avoimesti. Euroopan kilpailukyvyn tulevaisuutta koskevassa raportissa korostettiin, että siirtyminen vähähiiliseen ja resurssitehokkaaseen kiertotalouteen on olennaisen tärkeää EU:n pitkän aikavälin taloudellisen vaurauden, resilienssin ja kilpailukyvyn turvaamiseksi.3 Komissio esitteli EU:n kilpailukykykompassin yhteydessä seuraaville viidelle vuodelle strategian tämän siirtymän täyden potentiaalin hyödyntämiseksi.4 Komissio on myös sittemmin nostanut hallintokustannusten vähentämistä koskevia tavoitteitaan, ja nyt tavoitteena on pienentää hallintokustannuksia viranomaisten sekä yritysten osalta yleisesti 25 prosenttia ja pienten ja keskisuurten yritysten osalta 35 prosenttia.
Unionin ympäristölainsäädäntö muodostaa tänä päivänä vankan kokonaisuuden. Komissio suhtautuu vakavasti velvollisuuteensa hallinnoida näitä lakeja tehokkaasti, ja se panostaa voimakkaasti niiden soveltamisen tarkistamiseen varmistaakseen, että lait täyttävät niille asetetut tavoitteet ja että ongelmiin puututaan varhaisessa vaiheessa. Komissio on myös sitoutunut tekemään EU:n koko lainsäädännölle ”stressitestin” nykyisen toimikautensa aikana. Tämän ehdotuksen (ja muiden omnibus-pakettiin sisältyvien ehdotusten) sisältö on komission meneillään olevan ympäristölainsäädännön stressitestin alustava tulos. Tämä ehdotus perustuu sidosryhmien kanssa tehtyyn laajaan yhteistyöhön: poliittisen tason tapaamisiin, pyöreän pöydän keskusteluihin, täytäntöönpanovuoropuheluihin, kannanottopyyntöön sekä sidosryhmiltä, kuten kansalaisjärjestöiltä, yrityksiltä ja elinkeinoelämän järjestöiltä, ajatushautomoilta ja viranomaisilta, saatuun palautteeseen. Omnibus-paketissa käsitellään kiertotalouteen, teollisuuslaitosten toimintaan, paikkatietojen hallintaan ja ympäristölupiin liittyvää lainsäädäntöä.
Edellä mainittu lainsäädäntö on ratkaisevan tärkeä osa unionin sitoutumista oikeudenmukaiseen vihreään ja digitaaliseen siirtymään ja erityisesti kiertotalouteen siirtymiseen. On tärkeää, että tämä lainsäädäntö toimii hyvin, valjastaa käyttöön unionin voimavarat, kuten sisämarkkinat, eikä aiheuta tarpeettomia kustannuksia yrityksille, viranomaisille ja kansalaisille.
Tällä asetusehdotuksella pyritään tekemään kohdennettuja tarkistuksia seuraaviin välineisiin:
–asetus (EU) 2023/1542 akuista ja paristoista ja jäteakuista ja ‑paristoista
–asetus (EU) 2024/1244 teollisuuslaitosten ympäristötietojen ilmoittamisesta, teollisuuspäästöportaalin perustamisesta ja asetuksen (EY) N:o 166/2006 kumoamisesta.
Ehdotus sisältää rajoitettuja ja kohdennettuja muutoksia edellä mainittuihin asetuksiin ympäristölainsäädännön alalla. Kaikki näiden asetusten mahdolliset muut muutokset jäävät tämän ehdotuksen soveltamisalan ja tavoitteiden ulkopuolelle. Tällaisten muutosten tarvetta voidaan arvioida tarvittaessa [kehystiedonannossa] ja komission vuoden 2026 työohjelmassa ilmoitetun EU:n ympäristölainsäädännön stressitestauksen yhteydessä. Komissio tekee rakentavaa yhteistyötä lainsäätäjien kanssa varmistaakseen, että tämän ehdotuksen olennainen tavoite säilyy lainsäädäntöprosessissa kokonaisuudessaan ja vääristymättömänä.
Akku- ja paristoasetus
’Tuottajan’ määritelmän muuttaminen etäsopimusten osalta
Niistä tuottajista, jotka eivät ole sijoittautuneet siihen jäsenvaltioon, jossa ne myyvät akkuja tai paristoja, asetuksen (EU) 2023/1542 soveltamisalaan kuuluvat tällä hetkellä vain tuottajat, jotka myyvät akkuja ja paristoja etäsopimusten perusteella. On kuitenkin tarpeen varmistaa, että kaikki toimijat käytetystä myyntitavasta riippumatta kuuluvat asetuksessa (EU) 2023/1542 vahvistetun ’tuottajan’ määritelmän soveltamisalaan. Sen vuoksi tässä ehdotuksessa selvennetään, että kaikki valmistajat, maahantuojat, jakelijat tai muut luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt, jotka myyvät akkuja tai paristoja jossakin jäsenvaltiossa mutta ovat sijoittautuneet toiseen jäsenvaltioon tai kolmanteen maahan, katsotaan tuottajiksi riippumatta niiden käyttämästä myyntitavasta (esimerkiksi etäsopimukset).
Erityistä huolta aiheuttavien aineiden määritelmän lisääminen
Asetuksen (EU) 2023/1542 13 artiklassa edellytetään tällä hetkellä, että akkuihin ja paristoihin olisi liitettävä merkintä, josta käy ilmi, sisältääkö kyseinen akku tai paristo vaarallisia aineita. Tällaisten aineiden määritelmä merkintöjen yhteydessä on kuitenkin epäselvä, sillä kyseistä artiklaa vastaavassa johdanto-osan kappaleessa todetaan vain, että akkuihin ja paristoihin liitettävässä merkinnässä olisi ilmoitettava niihin sisältyvien tiettyjen vaarallisten aineiden määrä. Sen vuoksi ehdotuksessa tarkennetaan, mitkä aineet merkinnöissä olisi ilmoitettava, viittaamalla asetuksen (EY) N:o 1907/2006 ja asetuksen (EY) N:o 1272/2008 mukaisesti tunnistettuihin erityistä huolta aiheuttaviin aineisiin.
Akkuyksiköiden jättäminen irrotettavuutta ja vaihdettavuutta koskevien vaatimusten soveltamisalan ulkopuolelle
Asetuksessa (EU) 2023/1542 edellytetään tällä hetkellä, että kevyiden liikkumisvälineiden akut ja niiden sisältämät akkukennot ovat irrotettavissa ja vaihdettavissa. Tämä voi kuitenkin aiheuttaa odottamattomia turvallisuusongelmia, jos viallisia akkukennoja ei vaihdeta asianmukaisissa olosuhteissa. Näin ollen turvallisuus- ja korjattavuusnäkökulman tasapainottamiseksi ehdotetaan, että kevyiden liikkumisvälineiden akkuyksiköiden olisi oltava riippumattomien ammattilaisten irrotettavissa ja vaihdettavissa mutta tämä koskisi koko moduulia, ei yksittäisiä akkukennoja.
Tarpeettoman raportoinnin yksinkertaistaminen
Komissiolla on velvollisuus tarkastella jäsenvaltioiden vuosittain toimittamien akku- ja paristojätteen huoltoa koskevien tietojen laatua ja julkaista kertomus aiheesta neljän vuoden välein. Lisäksi komission olisi arvioitava tietojenkeruun järjestämistä, tietojen täsmällisyyttä ja luotettavuutta, ja se voi myös antaa parannussuosituksia. Vaatimus, jonka mukaan komission on tarkasteltava jäsenvaltioiden toimittamia tietoja ja julkaistava niistä kertomus, olisi poistettava, jotta tietojen tarkasteluprosessi olisi paremmin mukautettavissa. Komission olisi jatkossakin voitava arvioida tietoja tarpeen mukaan ja päättää oman harkintansa perusteella, onko kertomuksen julkaiseminen asianmukaista, ottaen huomioon tietojen arkaluonteisuuden ja luottamuksellisuuden sekä arviointi- ja tarkasteluaikataulut.
Teollisuuspäästöportaali
Teollisuuspäästöportaalia koskevan asetuksen soveltamisalaan kuuluvien toiminnanharjoittajien on ilmoitettava toimivaltaiselle viranomaiselle tiedot veden, energian ja merkityksellisten raaka-aineiden käytöstä. Asetuksen 6 artiklan 9 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat ilmoittaa kotieläintuotannon ja vesiviljelyalan toiminnanharjoittajien puolesta ilmaan, veteen ja maaperään joutuvista päästöistä.
Jotkin jäsenvaltiot ja sidosryhmät ovat kyseenalaistaneet, onko kotieläintuotannon ja vesiviljelyalan toiminnanharjoittajille asetettu, veden, energian ja merkityksellisten raaka-aineiden käytöstä ilmoittamiseen liittyvä vaatimus toteuttamiskelpoinen, ja ne ovat nostaneet esille vaatimuksen aiheuttaman taakan. Tästä syystä komissio ehdottaa kotieläintuotannon ja vesiviljelyalan toiminnanharjoittajien vapauttamista veden, energian ja raaka-aineiden käyttöä koskevasta ilmoitusvaatimuksesta.
Lisäksi komissio ehdottaa, että jäsenvaltiot voisivat vapauttaa kotieläintuotannon ja vesiviljelylaitosten toiminnanharjoittajat vaatimuksista, joiden mukaan kyseisten toiminnanharjoittajien on pitänyt ilmoittaa jätteiden siirroista laitosalueen ulkopuolelle, jätevesissä olevien epäpuhtauksien siirroista laitosalueen ulkopuolelle, tuotantomääristä ja käyttötuntien määrästä, edellyttäen, että jäsenvaltiot pystyvät keräämään nämä tiedot muulla tavoin. Jos tämä edellytys täyttyy, jäsenvaltiot voivat ilmoittaa yksittäisten kotieläintuotannon ja vesiviljelyalan toiminnanharjoittajien puolesta myös muita kuin ilmaan, veteen ja maaperään joutuvia päästöjä koskevia tietoja.
Tämän muutoksen tarkoituksena on parantaa ilmoittamisprosessia ja keventää kotieläintuotannon ja vesiviljelyalan toiminnanharjoittajille aiheutuvaa rasitusta hyödyntämällä enemmän jäsenvaltioiden toimia asiaankuuluvien tietojen keruussa. Muutoksen ympäristövaikutukset olisivat hyvin vähäiset.
Muutos toisi kustannussäästöjä viljelijöille ja vesiviljelyalan toiminnanharjoittajille, joiden raportointivaatimukset kevenisivät. Osan tiedoista toimittaisivat jäsenvaltiot, jotka saavat nämä tiedot maatalousalaa koskevien rutiininomaisten arviointiensa kautta.
Yhdenmukaisuus unionin muiden politiikkojen kanssa
Tämä ehdotus on osa toimenpidepakettia, jolla pyritään ensisijaisesti vähentämään talouden toimijoihin kohdistuvaa byrokratiaa. Se on kaikilta osin yhdenmukainen sääntelyn parantamista koskevien komission politiikkojen sekä kilpailukykykompassiin sisältyvien, EU:n kilpailukyvyn ja talouden häiriönsietokyvyn parantamiseen tähtäävien tavoitteiden kanssa. Ehdotettujen toimenpiteiden mukainen järkeistäminen ei vaikuta asianomaisen politiikanalan tavoitteiden saavuttamiseen eikä säädösten perusteisiin.
2.OIKEUSPERUSTA, TOISSIJAISUUSPERIAATE JA SUHTEELLISUUSPERIAATE
•Oikeusperusta
Tämän ehdotuksen oikeusperusta on Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT-sopimus) 114 artikla ja 192 artiklan 1 kohta. Nämä säännökset vastaavat ehdotuksella tarkistettavien asetusten oikeusperustaa. Akkuja ja paristoja ja jäteakkuja ja ‑paristoja koskevan asetuksen (EU) 2023/1542 oikeusperusta on SEUT-sopimuksen 114 artikla (asetuksen 54–76 artiklan osalta oikeusperusta on SEUT-sopimuksen 192 artiklan 1 kohta). Asetuksen (EU) 2024/1244, jäljempänä ’teollisuuspäästöportaalia koskeva asetus’, oikeusperusta on SEUT-sopimuksen 192 artiklan 1 kohta.
•Toissijaisuusperiaate (jaetun toimivallan osalta)
Akku- ja paristoasetusta annettaessa otettiin huomioon akkujen odotettu kysyntä tulevina vuosina, akkujen strateginen rooli maailmanlaajuisessa siirtymässä kohti vähähiilisiä talouksia sekä tarve luoda toimivat sisämarkkinat ja välttää markkinoiden vääristyminen. Tätä varten akku- ja paristoasetuksessa vahvistetaan yhteiset säännöt, jotka koskevat akkujen ja paristojen kestävyysvaatimuksia ja niiden suorituskykyä, turvallisuutta, keräystä, kierrätystä ja uusiokäyttöä sekä akuista ja paristoista loppukäyttäjille ja talouden toimijoille annettavia tietoja. Samoista syistä myös asetuksen tarkistaminen on perusteltua toissijaisuusperiaatteen vuoksi.
Teollisuuspäästöportaalia koskeva asetus: Århusin yleissopimuksessa, jonka sopimuspuolia unioni ja jäsenvaltiot ovat, todetaan, että ympäristöä koskevan tiedon entistä laajemmalla julkisella saatavuudella ja tällaisen tiedon levittämisellä edistetään osaltaan tietoisuuden lisääntymistä ympäristöasioista, vapaata keskustelua ja yleisön tehokkaampaa osallistumista ympäristöasioita koskevaan päätöksentekoon sekä viime kädessä ympäristön parempaa tilaa. Unioni on myös epäpuhtauksien päästöjä ja siirtoja koskevista rekistereistä tehdyn YK:n Euroopan talouskomission (UNECE) pöytäkirjan osapuoli. On vahvat perusteet sille, että teollisuuden päästöjen ilmoittamiseen tarkoitetun portaalin perustamiseksi ja luonnollisesti myöhempien tarkistusten toteuttamiseksi tarvittiin unionin tason toimia. Kaikkien jäsenvaltioiden yhdenmukainen toimintatapa todennäköisesti myös johtaa raportointiprosessien tehostumiseen ja takaa tasapuolisuuden kaikkien toimijoiden kannalta sijoittautumisjäsenvaltiosta riippumatta.
•Suhteellisuusperiaate
Kiertotalouslainsäädännön osalta ehdotuksessa otettaisiin käyttöön vaihtoehtoisia keinoja niiden poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi, jotka koskevat jätetuotteiden asianmukaisen käsittelyn varmistamista niiden käyttöiän lopussa.
Kansallisen ilmoittamisen laajentaminen kotieläintuotannon ja vesiviljelyalan toiminnanharjoittajien päästöjen ja resurssien käytön osalta on oikeasuhteinen päätös, koska siinä pyritään hyödyntämään lainsäädännössä jo olemassa olevia prosesseja, jolloin muutokset ovat mahdollisimman pieniä.
•Toimintatavan valinta
Asetusehdotus on tarkoituksenmukaisin valinta välineeksi, koska myös ehdotuksen perustana olevat säädökset, joita ehdotuksella on tarkoitus muuttaa, ovat asetuksia.
3.JÄLKIARVIOINTIEN, SIDOSRYHMIEN KUULEMISTEN JA VAIKUTUSTENARVIOINTIEN TULOKSET
•Jälkiarvioinnit/toimivuustarkastukset
Lainsäätäjä hyväksyi hiljattain tarkistuksia akkuja ja paristoja sekä teollisuuspäästöportaalia koskeviin asetuksiin. Komission ehdotuksista, joihin tarkistukset perustuivat, oli tehty vaikutustenarvioinnit. Näitä tarkistuksia ei voida kuitenkaan arvioida vielä tässä vaiheessa, koska aikaa on kulunut liian vähän eikä käytännön kokemuksia ole saatu tarpeeksi.
•Sidosryhmien kuuleminen
Komissio on kuullut laajasti sidosryhmiä, kansalaisyhteiskunnan edustajia, viranomaisia, yrityksiä, jäsenvaltioita ja Euroopan parlamentin jäseniä muun muassa täytäntöönpanovuoropuheluissa, sidosryhmien pyöreän pöydän kokouksissa ja useissa tapaamisissa.3 Tähän ehdotukseen liittyvässä komission yksiköiden valmisteluasiakirjassa on lisätietoja ehdotuksen valmistelun tueksi toteutetuista kuulemistoimista.
Seuraavassa esitetään yhteenveto keskeisistä kuulemistoimista.
Tämän omnibus-pakettiin kuuluvan ehdotuksen valmistelemiseksi on toteutettu seuraavat kuulemistoimet:
–13. helmikuuta 2025 järjestetty (konsultin toteuttama) ympäristöraportointia koskeva webinaari ja verkkokysely niille kyseisen webinaarin osallistujille, jotka olivat suostuneet siihen, että heihin otetaan yhteyttä kyselyä varten
–ympäristöä koskevaan omnibus-pakettiin liittyvä kannanottopyyntö, johon oli mahdollista vastata 22. heinäkuuta 2025 ja 10. syyskuuta 2025 välisenä aikana
–2. lokakuuta 2025 järjestetty korkean tason pyöreän pöydän keskustelu ympäristölainsäädännön yksinkertaistamisesta.
Ympäristölainsäädännön yksinkertaistamista koskevat yleiset kuulemiset kiinnittivät paljon huomiota myös suuren yleisön keskuudessa.
Edellä mainittuun 13. helmikuuta 2025 pidettyyn verkkoseminaariin ilmoittautui 500 henkilöä, ja osallistujia oli yli 300. Jatkotoimena toteutettuun kohdennettuun kuulemiseen saatiin palautetta yli 500 taholta, joista monet esittivät seikkaperäisiäkin näkemyksiä. Useat omnibus-paketin yhteydessä ehdotetuista yksinkertaistamistoimista liittyvät saatuun palautteeseen.
Ympäristölainsäädännön yksinkertaistamista koskeva kannanottopyyntö herätti eniten mielenkiintoa. Komissio julkaisi ympäristölainsäädännön yksinkertaistamispakettia koskevan kannanottopyynnön Kerro mielipiteesi ‑verkkosivustolla (ks.
kannanottopyyntö ympäristölainsäädännöstä aiheutuvan hallinnollisen rasituksen keventämisestä
). Palautejakso alkoi 22. heinäkuuta 2025 ja päättyi 10. syyskuuta 2025. Kaikki palaute julkaistaan Kerro mielipiteesi ‑verkkosivustolla.
Kannanottopyyntöön annettiin 190 998 vastausta, joista 189 751 (99,3 %) saatiin kansalaisilta. Vastauksista 1 247 (0,7 %) saatiin organisaatioilta, kuten yrityksiltä ja elinkeinoelämän järjestöiltä, kansalaisjärjestöiltä (muun muassa ympäristöjärjestöiltä), viranomaisilta ja tiedeyhteisön edustajilta. Vastausten yhteydessä toimitettiin 622 liitettä, pääasiassa kannanottoja, joista monessa esitettiin seikkaperäisiä ehdotuksia.
Elinkeinoelämän toimijoiden keskuudessa kannatetaan kevyempää sääntelyä, joka mahdollistaisi yrityksille joustavuuden pyrkiä sekä kasvuun että kestävään tuotantoon. Hallinnolliset velvoitteet koetaan liian tiukoiksi, eikä niiden katsota tuottavan lisäarvoa.
Kansalaisyhteiskunnan puolella kannatetaan yksinkertaistamista, jolla helpotetaan ympäristön ja sosiaalisten normien suojelua ja jonka yhteydessä vältetään sääntelyn vähentämistä, esimerkiksi poistamalla tarpeettomia vaatimuksia ja välttämällä liian yksityiskohtaisia säännöksiä. Palautteessa ilmaistiin kuitenkin huolta siitä, että sääntelyn yksinkertaistaminen saattaisi heikentää ympäristönsuojelua. Kansalaiset toivoivat EU:n keskittyvän nykyisten lakien täytäntöönpanon valvontaan eikä uusien yksinkertaistamistoimien käyttöönottoon.
On syytä huomioida, että komissio on järjestänyt kuulemisia ja toteuttanut vaikutustenarvioinnin kemikaalien rekisteröinnistä, arvioinnista, lupamenettelyistä ja rajoituksista annetun asetuksen kohdennetun tarkistuksen toteuttamiseksi, ja tähän tarkistukseen odotetaan sisältyvän huomattavia yksinkertaistamistoimia. Lisäksi komissio valmistelee parhaillaan vaikutustenarviointia vuonna 2026 laadittavaa kiertotaloussäädöstä varten. Kyseisessä vaikutustenarvioinnissa hyödynnetään käynnissä olevia kuulemistoimia, joissa käsitellään myös olemassa olevan (jätteisiin ja kiertotalouteen liittyvän) lainsäädännön yksinkertaistamista.
•Asiantuntijatiedon keruu ja käyttö
Kuten edellä mainitaan, komissio hyödynsi tämän ehdotuksen yhteydessä ulkopuoliselta palveluntarjoajalta hankittua asiantuntemusta. Toimeksisaaja kävi läpi koko tiedossa olevan ympäristölainsäädännön yksilöidäkseen ilmoitusvelvollisuudet ja muut hallinnolliset velvoitteet ja arvioidakseen mahdollisuuksia yksinkertaistaa näitä velvoitteita. Lisäksi toimeksisaaja auttoi määrittämään kustannussäästöt, joita omnibus-pakettiin sisältyvillä säännösten yksinkertaistamiseen tähtäävillä mahdollisilla toimenpiteillä voitaisiin saada aikaan. Kaikki toimeksisaajan toimittamat tiedot julkaistaan.
•Vaikutustenarviointi
Vaikutustenarviointia ei ole tehty, mikä johtuu ennen kaikkea siitä, että ehdotetut muutokset ovat hyvin tapauskohtaisia eikä ongelmien korjaamiseksi ole tarjolla kovin monia vaihtoehtoja. Ehdotuksen yhteydessä on kuitenkin laadittu komission yksiköiden valmisteluasiakirja, jossa perustellaan ehdotuksen eri osat ja esitetään mahdollisuuksien mukaan määrällisiä tietoja odotetuista vaikutuksista. Siinä myös esitellään komission sidosryhmiltä saamia näkemyksiä ja palautetta.
Tätä ehdotusta on arvioitu 2 artiklan 1 kohdassa vahvistetun ilmastoneutraaliustavoitteen sekä vuosiin 2030 ja 2040 ulottuvien unionin ilmastotavoitteiden kannalta, ja se on sopusoinnussa näiden tavoitteiden kanssa ja tukee edistymistä ilmastonmuutokseen sopeutumisessa.
•Sääntelyn toimivuus ja yksinkertaistaminen
Komissio varmistaa sääntelyn toimivuutta ja tuloksellisuutta koskevan REFIT-ohjelman mukaisesti, että lainsäädäntö on tarkoituksenmukaista, se on kohdennettu sidosryhmien tarpeisiin ja sillä minimoidaan rasitus ja saavutetaan samalla sen tavoitteet. Näin ollen tämä ehdotus on osa REFIT-ohjelmaa ja täysin johdonmukainen sen kanssa siltä osin kuin ohjelmalla pyritään yksinkertaistamaan tiettyjä hallinnollisia menettelyjä ja vähentämään yrityksille aiheutuvia tarpeettomia kustannuksia.
Asetuksiin tehtävillä muutoksilla aikaansaatavat säästöt on arvioitu standardikustannusmallin avulla. Teollisuuspäästöportaalin osalta säästöjen suuruusluokaksi arvioidaan 70 miljoonaa euroa. Akku- ja paristoasetuksen osalta hyötynä on säädöstekstin selkeyttäminen.
•Perusoikeudet
Kielteisiä vaikutuksia ei odoteta.
4.TALOUSARVIOVAIKUTUKSET
5.LISÄTIEDOT
•Toteuttamissuunnitelmat, seuranta, arviointi ja raportointijärjestelyt
Suunnitellut muutokset ovat hyvin tarkkarajaisia ja sellaisenaan sovellettavia, eikä niitä varten tarvita toteutussuunnitelmia. Vaikutuksia arvioidaan aikanaan, kun ehdotuksella muutettavaa lainsäädäntöä arvioidaan tavanomaiseen tapaan osana komission parempaa sääntelyä koskevaa politiikkaa, joka koskee kaikkia politiikan kehitysvaiheita.
•Selittävät asiakirjat (direktiivien osalta)
(Ei koske sellaisenaan sovellettavia asetuksia.)
•
Ehdotukseen sisältyvien säännösten yksityiskohtaiset selitykset
Ehdotuksen 1 artiklassa esitetään muutokset asetukseen (EU) 2023/1542.
Ehdotuksen 2 artiklassa esitetään muutokset asetukseen (EU) 2024/1244.
2025/0397 (COD)
Ehdotus
EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
asetuksen (EU) 2023/1542 ja asetuksen (EU) 2024/1244 muuttamisesta tiettyjen vaatimusten yksinkertaistamiseksi ja hallinnollisen rasitteen keventämiseksi
(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)
EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka
ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 114 artiklan ja 192 artiklan 1 kohdan,
ottavat huomioon Euroopan komission ehdotuksen,
sen jälkeen, kun esitys lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäväksi säädökseksi on toimitettu kansallisille parlamenteille,
ottavat huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon,
ottavat huomioon alueiden komitean lausunnon,
noudattavat tavallista lainsäätämisjärjestystä,
sekä katsovat seuraavaa:
(1)Komission toimikauden 2024–2029 poliittisissa suuntaviivoissa esitetään tavoite yksinkertaistaa lainsäädäntöä mahdollisten päällekkäisyyksien ja ristiriitojen poistamiseksi tinkimättä tiukoista vaatimuksista sekä poikkeamatta pyrkimyksistä saavuttaa Euroopan vihreän kehityksen ohjelmassa asetetut tavoitteet.
(2)Draghin vuonna 2024 esittämässä raportissa todetaan, että sääntelyesteet ja sääntelyyn liittyvä hallinnollinen taakka ovat yksi keskeisistä haasteista varsinkin pienille ja keskisuurille yrityksille. Vastauksena tähän kilpailukykykompassissa määritetään joukko kilpailukykyä tukevia horisontaalisia edellytyksiä, joita ovat muun muassa sääntely-ympäristön yksinkertaistaminen, taakan keventäminen sekä nopeuden ja joustavuuden edistäminen.
(3)Komissio esittää 11 päivänä helmikuuta 2025 antamassaan tiedonannossa Yksinkertaisemmin ja nopeammin toimiva EU: tiedonanto lainsäädännön täytäntöönpanosta ja yksinkertaistamisesta vision lainsäädännön täytäntöönpano- ja yksinkertaistamisohjelmasta, jolla saadaan aikaan nopeita ja näkyviä parannuksia, joista hyötyvät ihmiset ja yritykset. Tämä edellyttää, että unioni toteuttaa rohkeita toimia pelkkien vähittäisten muutosten sijaan tavoitteen saavuttamiseksi. Komission, Euroopan parlamentin, neuvoston, jäsenvaltioiden viranomaisten kaikilla tasoilla sekä sidosryhmien olisi tehtävä yhteistyötä, jotta sääntöjä voidaan virtaviivaistaa ja yksinkertaistaa unionin, jäsenvaltioiden ja alueiden tasolla sekä lisätä politiikan täytäntöönpanon tuloksellisuutta.
(4)Komissio on sitoutunut keventämään raportointitaakkaa ja vaatimusten noudattamisesta aiheutuvia kustannuksia, edistämään yhteentoimivuutta ja parantamaan kilpailukykyä. Tästä syystä on tarpeen muuttaa tiettyjä säännöksiä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksissa (EU) 2023/1542 ja (EU) 2024/1244 samalla kun pidetään kiinni Euroopan vihreän kehityksen ohjelman ja kestävän kasvun rahoitusta koskevan toimintasuunnitelman tavoitteista.
(5)Jotta säilytettäisiin johdonmukaisuus alkuperäisten välineiden kanssa sekä lainsäädännöllinen tarkoitus, asetukseen (EU) 2023/1542 tehtävien muutosten perustana on perussopimuksen 114 artikla ja asetuksen (EU) 2023/1542 VIII lukuun ja asetukseen (EU) 2024/1244 tehtävien muutosten perustana on perussopimuksen 192 artiklan 1 kohta.
(6)Sen varmistamiseksi, että kaikki toimijat käytetystä myyntitavasta riippumatta kuuluvat asetuksessa (EU) 2023/1542 annetun tuottajan määritelmän piiriin, olisi selvennettävä, että valmistajaa, maahantuojaa tai jakelijaa taikka muuta luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka myy akkuja tai paristoja jäsenvaltiossa ja joka on sijoittautunut toiseen jäsenvaltioon tai kolmanteen maahan, voidaan pitää tuottajana muulloinkin kuin silloin, kun myynti tapahtuu etäsopimusten perusteella.
(7)Asetuksen (EU) 2023/1542 13 artiklan nojalla akkuihin ja paristoihin on liitettävä merkintä, josta käy ilmi, sisältääkö kyseinen akku tai paristo vaarallisia aineita. Kyseisen asetuksen johdanto-osan 44 kappaleen mukaisesti on tarpeen täsmentää tarkemmin, mitä aineita merkintävaatimus koskee, viittaamalla asetuksen (EY) N:o 1907/2006 tai asetuksen (EY) N:o 1272/2008 mukaisesti tunnistettuihin erityistä huolta aiheuttaviin aineisiin.
(8)Vaatimus, jonka mukaan kevyiden liikkumisvälineiden akkujen ja akkuyksiköiden on oltava irrotettavia ja vaihdettavia kennotasolla, voi aiheuttaa odottamattomia turvallisuusongelmia, jos viallisia akkukennoja ei vaihdeta oikeanlaisissa olosuhteissa. Jotta turvallisuuden ja korjattavuuden välillä saavutetaan sopiva tasapaino, on aiheellista edellyttää, että kevyiden liikkumisvälineiden akut ja akkuyksiköt ovat helposti riippumattomien ammattilaisten irrotettavissa ja vaihdettavissa moduulitasolla.
(9)Asetuksessa (EU) 2023/1542 edellytetään, että komissio julkaisee kertomuksen jäsenvaltioiden saataville asettamien tietojen tarkastelun tuloksista. Käytännössä 76 artiklan 4 kohta on ollut liian rajoittava ja merkinnyt sitä, että täytäntöönpanoa koskevia tietoja on pitänyt analysoida ajankohtana, joka ei sovi yhteen arviointisyklien kanssa, minkä vuoksi analyysi on voinut kattaa vain osan tiedoista. Tämä vaatimus olisi sen vuoksi poistettava, jotta tietojen tarkastelu olisi joustavampaa. Tietoon perustuva päätöksenteko on olennainen osa unionin hallintoprosesseja. Sen vuoksi komission olisi jatkettava jäsenvaltioiden ilmoittamien tietojen tarkastelua.
(10)Jotta voidaan yksinkertaistaa toiminnanharjoittajille ja yrityksille asetettuja vaatimuksia ja vähentää asetuksen (EU) 2024/1244 6 artiklan mukaisesta raportoinnista aiheutuvaa hallinnollista rasitetta samalla, kun säilytetään vastaavantasoiset ihmisten terveyden ja ympäristön suojelua koskevat vaatimukset, on aiheellista antaa jäsenvaltioille mahdollisuus vapauttaa kotieläintuotannon ja vesiviljelylaitosten toiminnanharjoittajat velvollisuudesta raportoida jätteiden siirroista laitosalueen ulkopuolelle, jätevesissä olevien epäpuhtauksien siirroista laitosalueen ulkopuolelle, tuotantomääristä ja käyttötuntien määrästä edellyttäen, että nämä tiedot voidaan kerätä muilla keinoin kyseisen asetuksen 7 artiklassa vahvistettujen vaatimusten täyttämiseksi. Lisäksi jotta voidaan minimoida kotieläintuotannon ja vesiviljelylaitosten toiminnanharjoittajille aiheutuva hallinnollinen rasite, niiltä ei tulisi vaatia raportointia veden, energian ja merkityksellisten raaka-aineiden käytöstä.
(11)Asetus (EU) 2023/1542 ja asetus (EU) 2024/1244 olisi sen vuoksi muutettava vastaavasti,
OVAT HYVÄKSYNEET TÄMÄN ASETUKSEN:
1 artikla
Asetuksen (EU) 2023/1542 muuttaminen
Muutetaan asetus (EU) 2023/1542 seuraavasti:
1)muutetaan 3 artiklan 1 kohta seuraavasti:
a)korvataan 47 alakohdan d alakohta seuraavasti:
”d) myy jäsenvaltiossa akkuja tai paristoja, mukaan lukien laitteisiin, kevyisiin liikkumisvälineisiin tai muihin ajoneuvoihin sisällytetyt akut ja paristot, suoraan loppukäyttäjille riippumatta siitä, ovatko ne yksityisiä kotitalouksia vai eivät, ja joka on sijoittautunut toiseen jäsenvaltioon tai kolmanteen maahan;”; (b) lisätään 69 alakohta seuraavasti: ’erityistä huolta aiheuttavalla aineella’ ainetta, joka täyttää asetuksen (EY) N:o 1907/2006 57 artiklassa säädetyt kriteerit ja joka on tunnistettu kyseisen asetuksen 59 artiklan 1 kohdan mukaisesti, tai ainetta, joka täyttää asetuksen (EY) N:o 1907/2006 57 artiklassa säädetyt kriteerit ja joka on lueteltu asetuksen (EY) N:o 1272/2008 liitteessä VI.”;
2)korvataan 11 artiklan 5 kohta seuraavasti:
”5. Sellaisten luonnollisten henkilöiden tai oikeushenkilöiden, jotka saattavat markkinoille kevyiden liikkumisvälineiden akuilla varustettuja tuotteita, on varmistettava, että kyseiset akut samoin kuin akkuyksikköön kuuluvat yksittäiset akkumoduulit ovat helposti riippumattomien ammattilaisten irrotettavissa ja vaihdettavissa milloin tahansa tuotteen käyttöiän aikana.”;
3)poistetaan 76 artiklan 4 kohdan toinen, kolmas ja neljäs virke;
4)korvataan liitteessä VI olevan A osan 8 kohta seuraavasti:
5)”8. akun tai pariston sisältämät 3 artiklan 1 kohdan 69 alakohdassa tarkoitetut erityistä huolta aiheuttavat aineet, joiden massaosuus on vähintään 0,1 prosenttia, lukuun ottamatta elohopeaa, kadmiumia ja lyijyä;”.
6)
2 artikla
Asetuksen (EU) 2024/1244 muuttaminen
Korvataan asetuksen (EU) 2024/1244 6 artiklan 9 kohta seuraavasti:
”9.
Raportointivaatimuksia, jotka vahvistetaan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan d alakohdassa, ei sovelleta sellaisten laitosten toiminnanharjoittajiin, jotka harjoittavat liitteessä I olevan taulukon toisella ja seitsemännellä rivillä tarkoitettuja toimintoja, jäljempänä ’kotieläintuotannon ja vesiviljelylaitosten toiminnanharjoittajat’.
Jäsenvaltiot voivat päättää määrittää itse 1 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohdassa tarkoitettujen tarkoituksellisesta toiminnasta aiheutuvien päästöjen määrän kotieläintuotannon ja vesiviljelylaitosten toiminnanharjoittajien puolesta. Tällaisissa tapauksissa 1–8 kohtaa ei sovelleta kyseisiin toiminnanharjoittajiin tällaisten päästöjen osalta.
Jäsenvaltiot voivat päättää vapauttaa kotieläintuotannon ja vesiviljelylaitosten toiminnanharjoittajat tämän artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan b, c, e, f ja g alakohdassa tarkoitettuja tietoja koskevasta raportoinnista edellyttäen, että jäsenvaltiot voivat kerätä tällaiset tiedot muilla keinoin täyttääkseen 7 artiklan mukaiset velvoitteensa. Tällaisissa tapauksissa tämän artiklan 1–8 kohtaa ei sovelleta kyseisiin toiminnanharjoittajiin tällaisten tietojen osalta.”;
3 artikla
Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.
Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.
Tehty Brysselissä
Euroopan parlamentin puolesta
Neuvoston puolesta
Puhemies
Puheenjohtaja
SÄÄDÖSEHDOTUKSEEN LIITTYVÄ RAHOITUSTA JA DIGITAALISIA VAIKUTUKSIA KOSKEVA SELVITYS
1.PERUSTIEDOT EHDOTUKSESTA/ALOITTEESTA3
1.1.Ehdotuksen/aloitteen nimi3
1.2.Toimintalohko(t)3
1.3.Tavoite (Tavoitteet)3
1.3.1.Yleistavoite (Yleistavoitteet)3
1.3.2.Erityistavoite (Erityistavoitteet)3
1.3.3.Odotettavissa olevat tulokset ja vaikutukset3
1.3.4.Tulosindikaattorit3
1.4.Ehdotus/aloite liittyy4
1.5.Ehdotuksen/aloitteen perustelut4
1.5.1.Tarpeet, joihin ehdotuksella/aloitteella vastataan lyhyellä tai pitkällä aikavälillä, sekä aloitteen yksityiskohtainen toteutusaikataulu4
1.5.2.EU:n osallistumisesta saatava lisäarvo (joka voi olla seurausta eri tekijöistä, kuten koordinoinnin paranemisesta, oikeusvarmuudesta tai toiminnan vaikuttavuuden tai täydentävyyden paranemisesta). EU:n osallistumisesta saatavalla lisäarvolla tarkoitetaan tässä kohdassa arvoa, jonka EU:n osallistuminen tuottaa sen arvon lisäksi, joka olisi saatu aikaan pelkillä jäsenvaltioiden toimilla.4
1.5.3.Vastaavista toimista saadut kokemukset4
1.5.4.Yhteensopivuus monivuotisen rahoituskehyksen kanssa ja mahdolliset synergiaedut suhteessa muihin kyseeseen tuleviin välineisiin5
1.5.5.Arvio käytettävissä olevista rahoitusvaihtoehdoista, mukaan lukien mahdollisuudet määrärahojen uudelleenkohdentamiseen5
1.6.Ehdotetun toimen/aloitteen ja sen rahoitusvaikutusten kesto6
1.7.Suunniteltu talousarvion toteuttamistapa / Suunnitellut talousarvion toteuttamistavat6
2.HALLINNOINTI8
2.1.Seuranta- ja raportointisäännöt8
2.2.Hallinnointi- ja valvontajärjestelmä(t)8
2.2.1.Perustelut ehdotetu(i)lle talousarvion toteuttamistavalle(/-tavoille), rahoituksen toteutusmekanismille(/-mekanismeille), maksujärjestelyille sekä valvontastrategialle8
2.2.2.Tiedot todetuista riskeistä ja niiden vähentämiseksi käyttöön otetuista sisäisistä valvontajärjestelmistä8
2.2.3.Valvonnan kustannustehokkuutta (valvontakustannusten suhde hallinnoitujen varojen arvoon) koskevat arviot ja perustelut sekä arviot maksujen suoritusajankohdan ja toimen päättämisajankohdan odotetuista virheriskitasoista8
2.3.Toimenpiteet petosten ja sääntöjenvastaisuuksien ehkäisemiseksi9
3.EHDOTUKSEN/ALOITTEEN ARVIOIDUT RAHOITUSVAIKUTUKSET10
3.1.Kyseeseen tulevat monivuotisen rahoituskehyksen otsakkeet ja menopuolen budjettikohdat10
3.2.Arvioidut vaikutukset määrärahoihin12
3.2.1.Yhteenveto arvioiduista vaikutuksista toimintamäärärahoihin12
3.2.1.1.Hyväksytystä talousarviosta peräisin olevat määrärahat12
3.2.1.2.Ulkoisista käyttötarkoitukseensa sidotuista tuloista peräisin olevat määrärahat17
3.2.2.Arvioidut toimintamäärärahoista rahoitetut tuotokset22
3.2.3.Yhteenveto arvioiduista vaikutuksista hallintomäärärahoihin24
3.2.3.1. Hyväksytystä talousarviosta peräisin olevat määrärahat24
3.2.3.2.Ulkoisista käyttötarkoitukseensa sidotuista tuloista peräisin olevat määrärahat24
3.2.3.3.Määrärahat yhteensä24
3.2.4.Henkilöresurssien arvioitu tarve25
3.2.4.1.Hyväksytystä talousarviosta katettavat25
3.2.4.2.Ulkoisilla käyttötarkoitukseensa sidotuilla tuloilla katettavat26
3.2.4.3.Henkilöresurssien kokonaistarve26
3.2.5.Yhteenveto arvioiduista vaikutuksista digitaaliteknologiaan liittyviin investointeihin28
3.2.6.Yhteensopivuus nykyisen monivuotisen rahoituskehyksen kanssa28
3.2.7.Ulkopuolisten tahojen rahoitusosuudet28
3.3.Arvioidut vaikutukset tuloihin29
4.Digitaaliset ulottuvuudet29
4.1.Vaatimukset, joilla on merkitystä digitalisaation kannalta30
4.2.Data30
4.3.Digitaaliset ratkaisut31
4.4.Yhteentoimivuusarviointi31
4.5.Toimenpiteet digitaalisen täytäntöönpanon tukemiseksi32
1.PERUSTIEDOT EHDOTUKSESTA/ALOITTEESTA
1.1.Ehdotuksen/aloitteen nimi
Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksen (EU) 2023/1542 ja asetuksen (EU) 2024/1244 muuttamisesta tiettyjen vaatimusten yksinkertaistamisen ja hallinnollisen rasituksen vähentämisen osalta
1.2.Toimintalohko(t)
Euroopan vihreän kehityksen ohjelma
1.3.Tavoite (Tavoitteet)
1.3.1.Yleistavoite (Yleistavoitteet)
Tämän lainsäädäntöehdotuksen yleisenä tavoitteena on yksinkertaistaa ja selkeyttää tiettyjä asetusten (EU) 2023/1542 ja (EU) 2024/1244 osia, jotta selvennetään tuottajien ja valmistajien velvoitteita akkujen ja paristojen osalta ja jotta voidaan keventää tietyille teollisuuspäästöportaalia koskevan asetuksen soveltamisalaan kuuluville toiminnanharjoittajille ilmoittamisesta aiheutuvaa rasitusta. Ehdotuksella pyritään varmistamaan kehyksen oikeasuhteisuus vähentämällä teknisiin ja ilmoitusvaatimuksiin liittyvää hallinnollista rasitusta ja sääntöjen noudattamisesta aiheutuvia kustannuksia, samalla kun säilytetään ympäristönsuojelun korkea taso.
1.3.2.Erityistavoite (Erityistavoitteet)
Asetukseen (EU) 2023/1542 ehdotettujen muutosten erityistavoitteilla pyritään saavuttamaan seuraavaa:
’Tuottajan’ määritelmää muutetaan etäsopimusten osalta.
Akkuyksiköt jätetään irrotettavuutta ja vaihdettavuutta koskevien vaatimusten soveltamisalan ulkopuolelle.
Komission raportointivelvollisuuksia muutetaan yksinkertaistamalla tarpeetonta raportointia.
Asetukseen (EU) 2024/1244 ehdotettujen muutosten erityistavoitteilla pyritään saavuttamaan seuraavaa:
–
Kotieläintuotannon ja vesiviljelyalan toiminnanharjoittajat vapautetaan veden, energian ja raaka-aineiden käyttöä koskevasta ilmoitusvaatimuksesta.
–
Jäsenvaltioille sallitaan mahdollisuus vapauttaa kotieläintuotannon ja vesiviljelylaitosten toiminnanharjoittajat vaatimuksista, joiden mukaan kyseisten toiminnanharjoittajien on pitänyt ilmoittaa jätteiden siirroista laitosalueen ulkopuolelle, jätevesissä olevien epäpuhtauksien siirroista laitosalueen ulkopuolelle, tuotantomääristä ja käyttötuntien määrästä, edellyttäen, että jäsenvaltiot pystyvät keräämään nämä tiedot muulla tavoin. Jos tämä edellytys täyttyy, jäsenvaltiot voisivat ilmoittaa nämä tiedot yksittäisten kotieläintuotannon ja vesiviljelyalan toiminnanharjoittajien puolesta.
1.3.3.Odotettavissa olevat tulokset ja vaikutukset
Selvitys siitä, miten ehdotuksella/aloitteella on tarkoitus vaikuttaa edunsaajien/kohderyhmän tilanteeseen.
Asetukseen (EU) 2023/1542 ehdotetut muutokset hyödyttävät useita eri sidosryhmiä, muun muassa akkujen ja paristojen tuottajia. Tuottajille selvennetään, että kaikki toimijat käytetystä myyntitavasta riippumatta kuuluvat asetuksessa (EU) 2023/1542 vahvistetun ’tuottajan’ määritelmän soveltamisalaan. Tämä takaa oikeusvarmuuden siitä, millä tuottajilla on laajennettu tuottajavastuu. Akkuyksiköiden jättäminen irrotettavuutta ja vaihdettavuutta koskevien vaatimusten soveltamisalan ulkopuolelle takaa oikeusvarmuuden akkujen valmistajille, ja lisäksi tällä muutoksella ratkaistaan turvallisuusongelmat, joita syntyy, kun viallisia akkukennoja ei vaihdeta asianmukaisissa olosuhteissa.
Asetukseen (EU) 2024/1244 ehdotettujen muutosten odotetaan hyödyttävän kotieläintuotannon ja vesiviljelylaitosten toiminnanharjoittajia keventämällä rasitusta, joka niille aiheutuu tietojen ilmoittamisesta.
1.3.4.Tulosindikaattorit
Selvitys siitä, millaisin indikaattorein ehdotuksen/aloitteen etenemistä ja tuloksia seurataan.
Voidakseen seurata edistymistä ehdotuksen erityistavoitteiden saavuttamisessa komissio selvittää mahdollisuutta järjestää tietojenvaihtoa jäsenvaltioiden kanssa eri muodoissa, kuten käyttämällä jo olemassa olevia foorumeita.1.4.
Ehdotus/aloite liittyy
uuteen toimeen
uuteen toimeen, joka perustuu pilottihankkeeseen tai valmistelutoimeen
käynnissä olevan toimen jatkamiseen
yhden tai useamman toimen sulauttamiseen tai uudelleen suuntaamiseen johonkin toiseen/uuteen toimeen
1.5.Ehdotuksen/aloitteen perustelut
1.5.1.Tarpeet, joihin ehdotuksella/aloitteella vastataan lyhyellä tai pitkällä aikavälillä, sekä aloitteen yksityiskohtainen toteutusaikataulu
Ei sovelleta. 1.5.2.
EU:n osallistumisesta saatava lisäarvo (joka voi olla seurausta eri tekijöistä, kuten koordinoinnin paranemisesta, oikeusvarmuudesta tai toiminnan vaikuttavuuden tai täydentävyyden paranemisesta). EU:n osallistumisesta saatavalla lisäarvolla tarkoitetaan tässä kohdassa arvoa, jonka EU:n osallistuminen tuottaa sen arvon lisäksi, joka olisi saatu aikaan pelkillä jäsenvaltioiden toimilla.
Asetukseen (EU) 2023/1542 sisältyy jo ’tuottajan’ määritelmä. Muutoksen avulla taataan oikeusvarmuus siitä, mitkä tuottajat kuuluvat määritelmän piiriin. Asetuksen (EU) 2023/1542 mukaista nykyistä kevyiden liikkumisvälineiden akkujen irrotettavuutta ja vaihdettavuutta koskevaa vaatimusta sovelletaan myös akkukennojen tasolla. Akkujen valmistajat saavat oikeusvarmuuden siitä, millä tasolla kevyiden liikkumisvälineiden akkujen irrotettavuutta ja vaihdettavuutta koskevia vaatimuksia sovelletaan, ja kaikkialla unionissa aletaan noudattaa koordinoitua lähestymistapaa.
Asetukseen (EU) 2024/1244 tehtävillä muutoksilla pyritään saamaan aikaan koordinointiin liittyviä hyötyjä sekä parantamaan täydentävyyttä tietojen ilmoittamisen yhteydessä selventämällä, mitkä tiedot kotieläintuotannon ja vesiviljelyalan toiminnanharjoittajien ja toisaalta jäsenvaltioiden on ilmoitettava.
1.5.3.Vastaavista toimista saadut kokemukset
Ei sovelleta
1.5.4.Yhteensopivuus monivuotisen rahoituskehyksen kanssa ja mahdolliset synergiaedut suhteessa muihin kyseeseen tuleviin välineisiin
1.5.5.Arvio käytettävissä olevista rahoitusvaihtoehdoista, mukaan lukien mahdollisuudet määrärahojen uudelleenkohdentamiseen
1.6.Ehdotetun toimen/aloitteen ja sen rahoitusvaikutusten kesto
kesto on rajattu
–
Toiminta alkaa [PP/KK]VVVV ja päättyy [PP/KK]VVVV.
–
Maksusitoumusmäärärahoihin kohdistuvat rahoitusvaikutukset koskevat vuosia VVVV–VVVV ja maksumäärärahoihin kohdistuvat rahoitusvaikutukset vuosia VVVV–VVVV.
kestoa ei ole rajattu
–Käynnistysvaihe alkaa vuonna VVVV ja päättyy vuonna VVVV,
–minkä jälkeen toteutus täydessä laajuudessa.
1.7.Suunniteltu talousarvion toteuttamistapa / Suunnitellut talousarvion toteuttamistavat
Suora hallinnointi, jonka komissio toteuttaa käyttämällä
– yksiköitään, myös unionin edustustoissa olevaa henkilöstöään
– toimeenpanovirastoja
Hallinnointi yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa
Välillinen hallinnointi, jossa täytäntöönpanotehtäviä on siirretty
– kolmansille maille tai niiden nimeämille elimille
– kansainvälisille järjestöille ja niiden erityisjärjestöille (tarkennettava)
– Euroopan investointipankille ja Euroopan investointirahastolle
– varainhoitoasetuksen 70 ja 71 artiklassa tarkoitetuille elimille
– julkisoikeudellisille yhteisöille
– sellaisille julkisen palvelun tehtäviä hoitaville yksityisoikeudellisille elimille, joille annetaan riittävät rahoitustakuut
– sellaisille jäsenvaltion yksityisoikeuden mukaisille elimille, joille on annettu tehtäväksi julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuden täytäntöönpano ja joille annetaan riittävät rahoitustakuut
– sellaisille elimille tai henkilöille, joille on annettu tehtäväksi toteuttaa Euroopan unionista tehdyn sopimuksen V osaston mukaisia yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan erityistoimia ja jotka nimetään asiaa koskevassa perussäädöksessä
– jäsenvaltioon sijoittautuneille jäsenvaltion yksityisoikeuden tai unionin oikeuden mukaisille elimille, joille voidaan alakohtaisten sääntöjen mukaisesti antaa tehtäväksi unionin varojen tai talousarviotakuiden hoitaminen, siltä osin kuin tällaiset elimet ovat julkisoikeudellisten elinten tai julkisen palvelun tehtäviä hoitavien yksityisoikeudellisten elinten määräysvallassa ja niillä on asianomaisten määräysvaltaa käyttävien elinten yhteisvastuullisten vakuuksien muodossa antamat riittävät rahoitustakuut tai vastaavat rahoitustakuut, jotka voidaan kunkin toimen osalta rajoittaa unionin tuen enimmäismäärään.
Huomautukset:
Ei sovelleta
2.HALLINNOINTI
2.1.Seuranta- ja raportointisäännöt
2.2.Hallinnointi- ja valvontajärjestelmä(t)
2.2.1.Perustelut ehdotetu(i)lle talousarvion toteuttamistavalle(/-tavoille), rahoituksen toteutusmekanismille(/-mekanismeille), maksujärjestelyille sekä valvontastrategialle
2.2.2.Tiedot todetuista riskeistä ja niiden vähentämiseksi käyttöön otetuista sisäisistä valvontajärjestelmistä
2.2.3.Valvonnan kustannustehokkuutta (valvontakustannusten suhde hallinnoitujen varojen arvoon) koskevat arviot ja perustelut sekä arviot maksujen suoritusajankohdan ja toimen päättämisajankohdan odotetuista virheriskitasoista
2.3.Toimenpiteet petosten ja sääntöjenvastaisuuksien ehkäisemiseksi
3.EHDOTUKSEN/ALOITTEEN ARVIOIDUT RAHOITUSVAIKUTUKSET
3.1.Kyseeseen tulevat monivuotisen rahoituskehyksen otsakkeet ja menopuolen budjettikohdat
·Talousarviossa jo olevat budjettikohdat
Monivuotisen rahoituskehyksen otsakkeiden ja budjettikohtien mukaisessa järjestyksessä.
|
Monivuotisen rahoituskehyksen otsake
|
Budjettikohta
|
Menolaji
|
Rahoitusosuudet
|
|
|
Numero
|
JM/EI-JM
|
EFTA-mailta
|
ehdokasmailta ja mahdollisilta ehdokasmailta
|
muilta kolmansilta mailta
|
muut käyttötarkoitukseensa sidotut tulot
|
|
|
Ei sovelleta
|
JM/EI-JM
|
KYLLÄ/EI
|
KYLLÄ/EI
|
KYLLÄ/EI
|
KYLLÄ/EI
|
·Uudet perustettaviksi esitetyt budjettikohdat
Monivuotisen rahoituskehyksen otsakkeiden ja budjettikohtien mukaisessa järjestyksessä.
|
Monivuotisen rahoituskehyksen otsake
|
Budjettikohta
|
Menolaji
|
Rahoitusosuudet
|
|
|
Numero
|
JM/EI-JM
|
EFTA-mailta
|
ehdokasmailta ja mahdollisilta ehdokasmailta
|
muilta kolmansilta mailta
|
muut käyttötarkoitukseensa sidotut tulot
|
|
|
Ei sovelleta
|
JM/EI-JM
|
KYLLÄ/EI
|
KYLLÄ/EI
|
KYLLÄ/EI
|
KYLLÄ/EI
|
3.2.Arvioidut vaikutukset määrärahoihin
3.2.1.Yhteenveto arvioiduista vaikutuksista toimintamäärärahoihin
–
Ehdotus/aloite ei edellytä toimintamäärärahoja.
–
Ehdotus/aloite edellyttää toimintamäärärahoja seuraavasti:
3.2.1.1.Hyväksytystä talousarviosta peräisin olevat määrärahat
milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella)
|
Monivuotisen rahoituskehyksen otsake
|
Numero
|
|
|
Pääosasto: <…….>
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
MRK YHTEENSÄ 2021–2027
|
|
|
2024
|
2025
|
2026
|
2027
|
|
|
Toimintamäärärahat
|
|
Budjettikohta
|
Sitoumukset
|
(1a)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
|
Maksut
|
(2a)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
Budjettikohta
|
Sitoumukset
|
(1b)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
|
Maksut
|
(2b)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat
|
|
Budjettikohta
|
|
(3)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
Pääosaston <…….>
määrärahat YHTEENSÄ
|
Sitoumukset
|
= 1a + 1b + 3
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
|
Maksut
|
= 2a + 2b + 3
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Pääosasto: <…….>
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
MRK YHTEENSÄ 2021–2027
|
|
|
2024
|
2025
|
2026
|
2027
|
|
|
Toimintamäärärahat
|
|
Budjettikohta
|
Sitoumukset
|
(1a)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
|
Maksut
|
(2a)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
Budjettikohta
|
Sitoumukset
|
(1b)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
|
Maksut
|
(2b)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat
|
|
Budjettikohta
|
|
(3)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
Pääosaston <…….>
määrärahat YHTEENSÄ
|
Sitoumukset
|
= 1a + 1b + 3
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
|
Maksut
|
= 2a + 2b + 3
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
|
2024
|
2025
|
2026
|
2027
|
|
|
Toimintamäärärahat YHTEENSÄ
|
Sitoumukset
|
(4)
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
|
Maksut
|
(5)
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat YHTEENSÄ
|
(6)
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEESEEN <….>
|
Sitoumukset
|
= 4 + 6
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
kuuluvat määrärahat YHTEENSÄ
|
Maksut
|
= 5 + 6
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Monivuotisen rahoituskehyksen
otsake
|
Numero
|
|
|
Pääosasto: <…….>
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
MRK YHTEENSÄ 2021–2027
|
|
|
2024
|
2025
|
2026
|
2027
|
|
|
Toimintamäärärahat
|
|
|
|
|
|
|
Budjettikohta
|
Sitoumukset
|
(1a)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
|
Maksut
|
(2a)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
Budjettikohta
|
Sitoumukset
|
(1b)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
|
Maksut
|
(2b)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat
|
|
Budjettikohta
|
|
(3)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
Pääosaston <…….>
|
Sitoumukset
|
= 1a + 1b + 3
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
määrärahat YHTEENSÄ
|
Maksut
|
= 2a + 2b + 3
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Pääosasto: <…….>
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
MRK YHTEENSÄ 2021–2027
|
|
|
2024
|
2025
|
2026
|
2027
|
|
|
Toimintamäärärahat
|
|
|
|
|
|
|
Budjettikohta
|
Sitoumukset
|
(1a)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
|
Maksut
|
(2a)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
Budjettikohta
|
Sitoumukset
|
(1b)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
|
Maksut
|
(2b)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat
|
|
Budjettikohta
|
|
(3)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
Pääosaston <…….>
|
Sitoumukset
|
= 1a + 1b + 3
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
määrärahat YHTEENSÄ
|
Maksut
|
= 2a + 2b + 3
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
MRK YHTEENSÄ 2021–2027
|
|
|
2024
|
2025
|
2026
|
2027
|
|
|
Toimintamäärärahat YHTEENSÄ
|
Sitoumukset
|
(4)
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
|
Maksut
|
(5)
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat YHTEENSÄ
|
(6)
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEESEEN <….>
|
Sitoumukset
|
= 4 + 6
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
kuuluvat määrärahat YHTEENSÄ
|
Maksut
|
= 5 + 6
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
|
|
|
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
MRK YHTEENSÄ 2021–2027
|
|
|
|
|
|
2024
|
2025
|
2026
|
2027
|
|
|
• Toimintamäärärahat (kaikki otsakkeet) YHTEENSÄ
|
Sitoumukset
|
(4)
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
|
Maksut
|
(5)
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
• Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat (kaikki otsakkeet) YHTEENSÄ
|
(6)
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEISIIN 1–6
|
Sitoumukset
|
= 4 + 6
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
kuuluvat määrärahat YHTEENSÄ
(Viitemäärä)
|
Maksut
|
= 5 + 6
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
Monivuotisen rahoituskehyksen otsake
|
7
|
”Hallintomenot”
|
|
Pääosasto: <…….>
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
MRK YHTEENSÄ 2021–2027
|
|
|
2024
|
2025
|
2026
|
2027
|
|
|
Henkilöresurssit
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Muut hallintomenot
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Pääosasto <…….> YHTEENSÄ
|
Määrärahat
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Pääosasto: <…….>
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
MRK YHTEENSÄ 2021–2027
|
|
|
2024
|
2025
|
2026
|
2027
|
|
|
Henkilöresurssit
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Muut hallintomenot
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Pääosasto <…….> YHTEENSÄ
|
Määrärahat
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEESEEN 7 kuuluvat määrärahat YHTEENSÄ
|
(Sitoumukset yhteensä = maksut yhteensä)
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella)
|
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
MRK YHTEENSÄ 2021–2027
|
|
|
2024
|
2025
|
2026
|
2027
|
|
|
Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEISIIN 1–7
|
Sitoumukset
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
kuuluvat määrärahat YHTEENSÄ
|
Maksut
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
3.2.1.2.Ulkoisista käyttötarkoitukseensa sidotuista tuloista peräisin olevat määrärahat
milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella)
|
Monivuotisen rahoituskehyksen otsake
|
Numero
|
|
|
Pääosasto: <…….>
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
MRK YHTEENSÄ 2021–2027
|
|
|
2024
|
2025
|
2026
|
2027
|
|
|
Toimintamäärärahat
|
|
Budjettikohta
|
Sitoumukset
|
(1a)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
|
Maksut
|
(2a)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
Budjettikohta
|
Sitoumukset
|
(1b)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
|
Maksut
|
(2b)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat
|
|
Budjettikohta
|
|
(3)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
Pääosaston <…….>
määrärahat YHTEENSÄ
|
Sitoumukset
|
= 1a + 1b + 3
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
|
Maksut
|
= 2a + 2b + 3
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Pääosasto: <…….>
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
MRK YHTEENSÄ 2021–2027
|
|
|
2024
|
2025
|
2026
|
2027
|
|
|
Toimintamäärärahat
|
|
Budjettikohta
|
Sitoumukset
|
(1a)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
|
Maksut
|
(2a)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
Budjettikohta
|
Sitoumukset
|
(1b)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
|
Maksut
|
(2b)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat
|
|
Budjettikohta
|
|
(3)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
Pääosaston <…….>
määrärahat YHTEENSÄ
|
Sitoumukset
|
= 1a + 1b + 3
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
|
Maksut
|
= 2a + 2b + 3
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
|
2024
|
2025
|
2026
|
2027
|
|
|
Toimintamäärärahat YHTEENSÄ
|
Sitoumukset
|
(4)
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
|
Maksut
|
(5)
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat YHTEENSÄ
|
(6)
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEESEEN <….>
|
Sitoumukset
|
= 4 + 6
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
kuuluvat määrärahat YHTEENSÄ
|
Maksut
|
= 5 + 6
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Monivuotisen rahoituskehyksen otsake
|
Numero
|
|
|
Pääosasto: <…….>
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
MRK YHTEENSÄ 2021–2027
|
|
|
2024
|
2025
|
2026
|
2027
|
|
|
Toimintamäärärahat
|
|
Budjettikohta
|
Sitoumukset
|
(1a)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
|
Maksut
|
(2a)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
Budjettikohta
|
Sitoumukset
|
(1b)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
|
Maksut
|
(2b)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat
|
|
Budjettikohta
|
|
(3)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
Pääosaston <…….>
määrärahat YHTEENSÄ
|
Sitoumukset
|
= 1a + 1b + 3
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
|
Maksut
|
= 2a + 2b + 3
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Pääosasto: <…….>
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
MRK YHTEENSÄ 2021–2027
|
|
|
2024
|
2025
|
2026
|
2027
|
|
|
Toimintamäärärahat
|
|
Budjettikohta
|
Sitoumukset
|
(1a)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
|
Maksut
|
(2a)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
Budjettikohta
|
Sitoumukset
|
(1b)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
|
Maksut
|
(2b)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat
|
|
Budjettikohta
|
|
(3)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
Pääosaston <…….>
määrärahat YHTEENSÄ
|
Sitoumukset
|
= 1a + 1b + 3
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
|
Maksut
|
= 2a + 2b + 3
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
MRK YHTEENSÄ 2021–2027
|
|
|
2024
|
2025
|
2026
|
2027
|
|
|
Toimintamäärärahat YHTEENSÄ
|
Sitoumukset
|
(4)
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
|
Maksut
|
(5)
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat YHTEENSÄ
|
(6)
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEESEEN <….>
|
Sitoumukset
|
= 4 + 6
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
kuuluvat määrärahat YHTEENSÄ
|
Maksut
|
= 5 + 6
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
|
|
|
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
MRK YHTEENSÄ 2021–2027
|
|
|
|
|
|
2024
|
2025
|
2026
|
2027
|
|
|
• Toimintamäärärahat (kaikki otsakkeet) YHTEENSÄ
|
Sitoumukset
|
(4)
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
|
Maksut
|
(5)
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
• Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat (kaikki otsakkeet) YHTEENSÄ
|
(6)
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEISIIN 1–6
|
Sitoumukset
|
= 4 + 6
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
kuuluvat määrärahat YHTEENSÄ (Viitemäärä)
|
Maksut
|
= 5 + 6
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
Monivuotisen rahoituskehyksen otsake
|
7
|
”Hallintomenot”
|
milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella)
|
Pääosasto: <…….>
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
MRK YHTEENSÄ 2021–2027
|
|
|
2024
|
2025
|
2026
|
2027
|
|
|
Henkilöresurssit
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Muut hallintomenot
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Pääosasto <…….> YHTEENSÄ
|
Määrärahat
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Pääosasto: <…….>
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
MRK YHTEENSÄ 2021–2027
|
|
|
2024
|
2025
|
2026
|
2027
|
|
|
Henkilöresurssit
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Muut hallintomenot
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Pääosasto <…….> YHTEENSÄ
|
Määrärahat
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEESEEN 7 kuuluvat määrärahat YHTEENSÄ
|
(Sitoumukset yhteensä = maksut yhteensä)
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella)
|
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
MRK YHTEENSÄ 2021–2027
|
|
|
2024
|
2025
|
2026
|
2027
|
|
|
Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEISIIN 1–7
|
Sitoumukset
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
kuuluvat määrärahat YHTEENSÄ
|
Maksut
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
3.2.2.Arvioidut toimintamäärärahoista rahoitetut tuotokset (ei täytetä erillisvirastojen osalta)
maksusitoumusmäärärahat, milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella)
|
Tavoitteet ja tuotokset
|
|
|
Vuosi
2024
|
Vuosi
2025
|
Vuosi
2026
|
Vuosi
2027
|
ja näitä seuraavat vuodet (ilmoitetaan kaikki vuodet, joille ehdotuksen/aloitteen vaikutukset ulottuvat, ks. kohta 1.6)
|
YHTEENSÄ
|
|
|
TUOTOKSET
|
|
|
Tyyppi
|
Keskimäär. kustannukset
|
Lkm
|
Kustannus
|
Lkm
|
Kustannus
|
Lkm
|
Kustannus
|
Lkm
|
Kustannus
|
Lkm
|
Kustannus
|
Lkm
|
Kustannus
|
Lkm
|
Kustannus
|
Lukumäärä yhteensä
|
Kustannukset yhteensä
|
|
ERITYISTAVOITE 1 …
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
– Tuotos
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
– Tuotos
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
– Tuotos
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Välisumma, erityistavoite 1
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
ERITYISTAVOITE 2 ...
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
– Tuotos
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Välisumma, erityistavoite 2
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
KAIKKI YHTEENSÄ
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
3.2.3.Yhteenveto arvioiduista vaikutuksista hallintomäärärahoihin
–
Ehdotus/aloite ei edellytä hallintomäärärahoja.
–
Ehdotus/aloite edellyttää hallintomäärärahoja seuraavasti:
3.2.3.1. Hyväksytystä talousarviosta peräisin olevat määrärahat
|
HYVÄKSYTYT MÄÄRÄRAHAT
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
YHTEENSÄ 2021–2027
|
|
|
2024
|
2025
|
2026
|
2027
|
|
|
OTSAKE 7
|
|
Henkilöresurssit
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Muut hallintomenot
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
OTSAKE 7, välisumma
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
OTSAKKEESEEN 7 sisältymättömät
|
|
Henkilöresurssit
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Muut hallintomenot
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
OTSAKKEESEEN 7 sisältymättömät, välisumma
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
|
|
YHTEENSÄ
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
3.2.3.2.Ulkoisista käyttötarkoitukseensa sidotuista tuloista peräisin olevat määrärahat
|
ULKOISET KÄYTTÖTARKOITUKSEENSA SIDOTUT TULOT
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
YHTEENSÄ 2021–2027
|
|
|
2024
|
2025
|
2026
|
2027
|
|
|
OTSAKE 7
|
|
Henkilöresurssit
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Muut hallintomenot
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
OTSAKE 7, välisumma
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
OTSAKKEESEEN 7 sisältymättömät
|
|
Henkilöresurssit
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Muut hallintomenot
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
OTSAKKEESEEN 7 sisältymättömät, välisumma
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
|
|
YHTEENSÄ
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
3.2.3.3.Määrärahat yhteensä
|
YHTEENSÄ
HYVÄKSYTYT MÄÄRÄRAHAT + ULKOISET KÄYTTÖTARKOITUKSEENSA SIDOTUT TULOT
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
YHTEENSÄ 2021–2027
|
|
|
2024
|
2025
|
2026
|
2027
|
|
|
OTSAKE 7
|
|
Henkilöresurssit
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Muut hallintomenot
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
OTSAKE 7, välisumma
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
OTSAKKEESEEN 7 sisältymättömät
|
|
Henkilöresurssit
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Muut hallintomenot
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
OTSAKKEESEEN 7 sisältymättömät, välisumma
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
|
|
YHTEENSÄ
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
Henkilöresursseja ja muita hallintomenoja koskeva määrärahatarve katetaan toimen hallinnointiin jo osoitetuilla pääosaston määrärahoilla ja/tai pääosastossa toteutettujen uudelleenjärjestelyjen tuloksena saaduilla määrärahoilla sekä tarvittaessa sellaisilla lisäresursseilla, jotka toimea hallinnoiva pääosasto voi saada käyttöönsä vuotuisessa määrärahojen jakomenettelyssä talousarvion puitteissa.
3.2.4.Henkilöresurssien arvioitu tarve
–
Ehdotus/aloite ei edellytä henkilöresursseja.
–
Ehdotus/aloite edellyttää henkilöresursseja seuraavasti:
3.2.4.1.Hyväksytystä talousarviosta katettavat
Arvio kokoaikaiseksi henkilöstöksi muutettuna
|
HYVÄKSYTYT MÄÄRÄRAHAT
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
|
|
2024
|
2025
|
2026
|
2027
|
|
Henkilöstötaulukkoon sisältyvät virat/toimet (virkamiehet ja väliaikaiset toimihenkilöt)
|
|
20 01 02 01 (päätoimipaikka ja komission edustustot EU:ssa)
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
20 01 02 03 (unionin edustustot)
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
01 01 01 01 (epäsuora tutkimustoiminta)
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
01 01 01 11 (suora tutkimustoiminta)
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
Muu budjettikohta (mikä?)
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
• Ulkopuolinen henkilöstö (kokoaikaiseksi muutettuna)
|
|
20 02 01 (kokonaismäärärahoista katettavat sopimussuhteiset toimihenkilöt ja kansalliset asiantuntijat)
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
20 02 03 (sopimussuhteiset ja paikalliset toimihenkilöt, kansalliset asiantuntijat ja nuoremmat asiantuntijat unionin edustustoissa)
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
Hallinnollisen tuen budjettikohta
[XX.01.YY.YY]
|
– päätoimipaikassa
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
|
– unionin edustustoissa
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
01 01 01 02 (sopimussuhteiset toimihenkilöt ja kansalliset asiantuntijat – epäsuora tutkimustoiminta)
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
01 01 01 12 (sopimussuhteiset toimihenkilöt ja kansalliset asiantuntijat – suora tutkimustoiminta)
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
Muu budjettikohta (mikä?) – Otsake 7
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
Muu budjettikohta (mikä?) – Otsakkeen 7 ulkopuolella
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
YHTEENSÄ
|
0
|
0
|
0
|
0
|
3.2.4.2.Ulkoisilla käyttötarkoitukseensa sidotuilla tuloilla katettavat
|
ULKOISET KÄYTTÖTARKOITUKSEENSA SIDOTUT TULOT
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
|
|
2024
|
2025
|
2026
|
2027
|
|
Henkilöstötaulukkoon sisältyvät virat/toimet (virkamiehet ja väliaikaiset toimihenkilöt)
|
|
20 01 02 01 (päätoimipaikka ja komission edustustot EU:ssa)
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
20 01 02 03 (unionin edustustot)
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
01 01 01 01 (epäsuora tutkimustoiminta)
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
01 01 01 11 (suora tutkimustoiminta)
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
Muu budjettikohta (mikä?)
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
• Ulkopuolinen henkilöstö (kokoaikaiseksi muutettuna)
|
|
20 02 01 (kokonaismäärärahoista katettavat sopimussuhteiset toimihenkilöt ja kansalliset asiantuntijat)
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
20 02 03 (sopimussuhteiset ja paikalliset toimihenkilöt, kansalliset asiantuntijat ja nuoremmat asiantuntijat unionin edustustoissa)
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
Hallinnollisen tuen budjettikohta
[XX.01.YY.YY]
|
– päätoimipaikassa
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
|
– unionin edustustoissa
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
01 01 01 02 (sopimussuhteiset toimihenkilöt ja kansalliset asiantuntijat – epäsuora tutkimustoiminta)
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
01 01 01 12 (sopimussuhteiset toimihenkilöt ja kansalliset asiantuntijat – suora tutkimustoiminta)
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
Muu budjettikohta (mikä?) – Otsake 7
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
Muu budjettikohta (mikä?) – Otsakkeen 7 ulkopuolella
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
YHTEENSÄ
|
0
|
0
|
0
|
0
|
3.2.4.3.Henkilöresurssien kokonaistarve
|
HYVÄKSYTYT MÄÄRÄRAHAT + ULKOISET KÄYTTÖTARKOITUKSEENSA SIDOTUT TULOT YHTEENSÄ
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
|
|
2024
|
2025
|
2026
|
2027
|
|
Henkilöstötaulukkoon sisältyvät virat/toimet (virkamiehet ja väliaikaiset toimihenkilöt)
|
|
20 01 02 01 (päätoimipaikka ja komission edustustot EU:ssa)
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
20 01 02 03 (unionin edustustot)
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
01 01 01 01 (epäsuora tutkimustoiminta)
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
01 01 01 11 (suora tutkimustoiminta)
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
Muu budjettikohta (mikä?)
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
• Ulkopuolinen henkilöstö (kokoaikaiseksi muutettuna)
|
|
20 02 01 (kokonaismäärärahoista katettavat sopimussuhteiset toimihenkilöt ja kansalliset asiantuntijat)
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
20 02 03 (sopimussuhteiset ja paikalliset toimihenkilöt, kansalliset asiantuntijat ja nuoremmat asiantuntijat unionin edustustoissa)
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
Hallinnollisen tuen budjettikohta
[XX.01.YY.YY]
|
– päätoimipaikassa
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
|
– unionin edustustoissa
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
01 01 01 02 (sopimussuhteiset toimihenkilöt ja kansalliset asiantuntijat – epäsuora tutkimustoiminta)
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
01 01 01 12 (sopimussuhteiset toimihenkilöt ja kansalliset asiantuntijat – suora tutkimustoiminta)
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
Muu budjettikohta (mikä?) – Otsake 7
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
Muu budjettikohta (mikä?) – Otsakkeen 7 ulkopuolella
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
YHTEENSÄ
|
0
|
0
|
0
|
0
|
Ehdotuksen toteuttamiseksi tarvittava henkilöstö (kokoaikaiseksi muutettuna):
|
|
Katetaan komission yksiköissä käytettävissä olevalla henkilöstöllä
|
Poikkeuksellinen lisähenkilöstö*
|
|
|
|
Rahoitetaan otsakkeesta 7 tai tutkimusmäärärahoista
|
Rahoitetaan BA-budjettikohdasta
|
Rahoitetaan maksuilla
|
|
Henkilöstötaulukkoon sisältyvät virat/toimet
|
|
|
Ei sovelleta
|
|
|
Ulkopuolinen henkilöstö (sopimussuhteiset toimihenkilöt, kansalliset asiantuntijat ja vuokrahenkilöstö)
|
|
|
|
|
Kuvaus henkilöstön tehtävistä:
|
Virkamiehet ja väliaikaiset toimihenkilöt
|
Ei sovelleta
|
|
Ulkopuolinen henkilöstö
|
Ei sovelleta
|
3.2.5.Yhteenveto arvioiduista vaikutuksista digitaaliteknologiaan liittyviin investointeihin
Pakollinen: Jäljempänä olevaan taulukkoon olisi sisällytettävä paras arvio ehdotuksen/aloitteen edellyttämistä digitaaliteknologiaan liittyvistä investoinneista.
Jos ehdotuksen/aloitteen toteuttaminen sitä edellyttää, otsakkeen 7 määrärahat olisi poikkeuksellisesti esitettävä nimetyllä rivillä.
Otsakkeiden 1–6 määrärahat olisi otettava huomioon ”toimenpideohjelmien ohjelmatason tietotekniikkamenoina”. Näillä menoilla tarkoitetaan toimintatalousarviota, jota käytetään suoraan aloitteen täytäntöönpanoon liittyvien tietoteknisten alustojen/välineiden uudelleenkäyttöön/ostoon/kehittämiseen sekä niihin liittyviin investointeihin (esim. lisenssit, koulutus, tietojen säilyttäminen). Tässä taulukossa annettujen tietojen olisi oltava yhdenmukaisia 4 jaksossa ”Digitaaliset ulottuvuudet” esitettyjen tietojen kanssa.
|
YHTEENSÄ Digitaaliteknologiaan ja tietotekniikkaan liittyvät määrärahat
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
MRK YHTEENSÄ 2021–2027
|
|
|
2024
|
2025
|
2026
|
2027
|
|
|
OTSAKE 7
|
|
Tietotekniikkamenot (toimielintasolla)
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
OTSAKE 7, välisumma
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
OTSAKKEESEEN 7 sisältymättömät
|
|
Toimenpideohjelmien ohjelmatason tietotekniikkamenot
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
OTSAKKEESEEN 7 sisältymättömät, välisumma
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
|
|
YHTEENSÄ
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
3.2.6.Yhteensopivuus nykyisen monivuotisen rahoituskehyksen kanssa
Ehdotus/aloite
–
voidaan rahoittaa kokonaan kohdentamalla menoja uudelleen monivuotisen rahoituskehyksen kyseisen otsakkeen sisällä
–
edellyttää monivuotisen rahoituskehyksen kyseiseen otsakkeeseen sisältyvän kohdentamattoman liikkumavaran ja/tai monivuotista rahoituskehystä koskevassa asetuksessa määriteltyjen erityisvälineiden käyttöä
–
edellyttää monivuotisen rahoituskehyksen tarkistamista.
3.2.7.Ulkopuolisten tahojen rahoitusosuudet
Ehdotuksen/aloitteen
–
rahoittamiseen ei osallistu ulkopuolisia tahoja
–
rahoittamiseen osallistuu ulkopuolisia tahoja seuraavasti (arvio):
Määrärahat, milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella)
|
|
Vuosi
2024
|
Vuosi
2025
|
Vuosi
2026
|
Vuosi
2027
|
Yhteensä
|
|
Rahoitukseen osallistuva taho
|
|
|
|
|
|
|
Yhteisrahoituksella katettavat määrärahat YHTEENSÄ
|
|
|
|
|
|
3.3.
Arvioidut vaikutukset tuloihin
–
Ehdotuksella/aloitteella ei ole vaikutuksia tuloihin.
–
Ehdotuksella/aloitteella on vaikutuksia tuloihin seuraavasti:
–
vaikutuksia omiin varoihin
–
vaikutuksia muihin tuloihin
–
tulot on kohdennettu menopuolen budjettikohtiin
milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella)
|
Tulopuolen budjettikohta:
|
Käytettävissä olevat määrärahat kuluvana varainhoitovuonna
|
Ehdotuksen/aloitteen vaikutus
|
|
|
|
Vuosi 2024
|
Vuosi 2025
|
Vuosi 2026
|
Vuosi 2027
|
|
Momentti ….
|
|
|
|
|
|
Vastaava(t) menopuolen budjettikohta/-kohdat käyttötarkoitukseensa sidottujen tulojen tapauksessa:
Muita huomautuksia (esim. tuloihin kohdistuvan vaikutuksen laskentamenetelmä/-kaava tai muita lisätietoja).
4.Digitaaliset ulottuvuudet
4.1.Vaatimukset, joilla on merkitystä digitalisaation kannalta
|
Viittaus vaatimukseen (artikla/kohta)
|
Vaatimuksen kuvaus
|
Toimija, johon vaatimus vaikuttaa tai jota se koskee
|
Ylätason prosessit
|
Luokka (Data / Digitaaliset ratkaisut / Digitaaliset julkiset palvelut / Prosessien digitalisointi)
|
|
1 artiklan 3 kohta (asetuksen (EU) 2023/1542 76 artiklan 4 kohta)
|
Vaatimuksella korvataan komission velvoite julkaista säännöllisesti kertomus jäsenvaltioiden tiedoista joustavammalla järjestelyllä, jossa tietojen tarkastelua voidaan mukauttaa ja kertomuksen julkaiseminen on vapaaehtoista. Merkitys digitalisaation kannalta: Vaatimuksella muutetaan nykyisiä EU:n tason tiedonhallinta- ja raportointiprosesseja.
|
Euroopan komissio / jäsenvaltiot
|
Tietojen tarkastelu ja julkaiseminen
|
Data
|
|
2 artikla (asetuksen (EU) 2024/1244 6 artiklan 9 kohta)
|
Vaatimuksella mahdollistetaan se, että jäsenvaltiot voivat kerätä ja toimittaa tiedot päästöistä, jätteiden siirroista, tuotantomääristä ja käyttötuntien määrästä vaihtoehtoisin digitaalisin tai hallinnollisin menetelmin, samalla kun tietyt toiminnanharjoittajat vapautetaan ilmoittamisvaatimuksesta. Merkitys digitalisaation kannalta: Vaatimuksella muutetaan teollisuuspäästöportaaliin liittyviä tiedonkeruu- ja tietojen toimittamista koskevia prosesseja.
|
Jäsenvaltiot, kotieläintuotannon ja vesiviljelyalan toiminnanharjoittajat, Euroopan komissio
|
Ympäristötietojen keruu ja ilmoittaminen
|
Data / digitaaliset julkiset palvelut
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
4.2.Data
|
Datan tyyppi
|
Viite (viitteet)
|
Vaatimukset (soveltuvin osin)
|
|
Ympäristötiedot ja teollisuuden päästöjä koskevat tiedot
|
2 artikla (asetuksen (EU) 2024/1244 6 artiklan 9 kohta)
|
Teollisuuspäästöportaalissa käytetyt nykyiset tietojen muodot (XML/CSV); noudatettava Århusin yleissopimusta ja UNECE:n Århusin sopimuksen päästö- ja siirtorekistereitä koskevaa pöytäkirjaa
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Yhdenmukaistaminen Euroopan datastrategian kanssa
Explain how the requirement(s) are aligned with the European Data Strategy
|
Ehdotus edistää Euroopan datastrategiaa, koska sillä varmistetaan mukautettava ja oikeasuhteinen tiedonhallinta ja yksinkertaistetaan tarpeetonta raportointia. Lisäksi ehdotuksella säilytetään Århusin yleissopimuksessa ja päästö- ja siirtorekistereitä koskevassa pöytäkirjassa edellytetty yhteentoimivuus ja avoimuus.
|
Yhdenmukaistaminen yhden kerran periaatteen kanssa
Explain how the once-only principle has been considered how the possibility to reuse existing data explored
|
Ehdotus edistää Euroopan datastrategiaa, koska sillä varmistetaan mukautettava ja oikeasuhteinen tiedonhallinta ja yksinkertaistetaan tarpeetonta raportointia. Lisäksi ehdotuksella säilytetään Århusin yleissopimuksessa ja päästö- ja siirtorekistereitä koskevassa pöytäkirjassa edellytetty yhteentoimivuus ja avoimuus.
|
Selvitys uuden datan/tiedon löydettävyydestä, saavutettavuudesta, yhteentoimivuudesta ja uudelleenkäytettävyydestä ja siitä, että se täyttää korkeaa laatua koskevat vaatimukset
|
Muutettu data / muutetut tiedot ovat edelleen löydettävissä, saavutettavissa, yhteentoimivia ja uudelleenkäytettävissä nykyisissä raportointikehyksissä.
|
Data-/tietovirrat
|
Datan tyyppi
|
Viittaukset vaatimuksiin
|
Datan/tiedon toimittaja
|
Datan/tiedon vastaanottaja
|
Datan-/tiedonvaihdon käynnistävä tekijä
|
Toimittamistiheys (soveltuvin osin)
|
|
Teollisuuden päästöjä ja jätteiden siirtoja koskevat tiedot
|
2 artikla (asetuksen (EU) 2024/1244 6 artiklan 9 kohta)
|
Toiminnanharjoittajat / jäsenvaltiot
|
Euroopan komissio / Euroopan ympäristökeskus
|
Ympäristötietojen ilmoittamissykli
|
Vuosittain / tietojen keräämisen jälkeen
|
|
Akku- ja paristojätteen huoltoa koskevat tiedot
|
1 artiklan 3 kohta (asetuksen (EU) 2023/1542 76 artiklan 4 kohta)
|
Jäsenvaltiot
|
Euroopan komissio
|
Raportointijakso
|
Määritetyn mukaisesti
|
|
|
|
|
|
|
|
4.3.Digitaaliset ratkaisut
|
Digitaalinen ratkaisu
|
Viittaukset vaatimuksiin
|
Pääasialliset ratkaisulta odotettavat toiminnot
|
Vastaava taho
|
Miten saavutettavuus on huomioitu?
|
Miten uudelleenkäytettävyys on huomioitu?
|
Tekoälyn käyttö
|
|
Teollisuuspäästöportaali
|
2 artikla (asetuksen (EU) 2024/1244 6 artiklan 9 kohta)
|
Tietojen keruu, validointi ja julkaiseminen; vaihtoehtoiset raportointimenetelmät jäsenvaltioittain
|
Euroopan ympäristökeskus / Euroopan komissio
|
Århusin yleissopimuksen ja päästö- ja siirtorekistereitä koskevan pöytäkirjan mukainen julkinen saatavuus
|
Olemassa olevan portaali-infrastruktuurin uudelleenkäyttö
|
–
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
–
|
–
|
–
|
For each digital solution, explain how the digital solution complies with the requirements and obligations of the EU cybersecurity framework, and other applicable digital policies and legislative enactments (such as eIDAS, Single Digital Gateway, etc.).
Teollisuuspäästöportaali
|
Digitaalinen ja/tai alakohtainen politiikka (soveltuvin osin)
|
Selvitys yhdenmukaisuudesta
|
|
Tekoälysäädös
|
Ei suunnitteilla tekoälyn käyttöä.
|
|
EU:n kyberturvallisuuskehys
|
Yhdenmukainen asetuksen (EU) 2019/881 ja ISO/IEC 27001 ‑standardin kanssa.
|
|
eIDAS
|
Kansallisten viranomaisten pääsyä valvotaan EU Login ‑tilin avulla.
|
|
Yhteinen digitaalinen palveluväylä ja IMI
|
Ei sovelleta.
|
|
Muut
|
–
|
4.4.Yhteentoimivuusarviointi
|
Digitaalinen julkinen palvelu
|
Kuvaus
|
Viite (viitteet)
|
Yhteentoimiva Eurooppa ‑ratkaisut
(EI SOVELLETA)
|
Muut yhteentoimivuusratkaisut
|
|
Teollisuuspäästöportaali
|
Rajatylittävä ympäristötietojen vaihto jäsenvaltioiden ja EU:n toimielinten välillä
|
2 artikla (asetuksen (EU) 2024/1244 6 artiklan 9 kohta)
|
|
Århusin yleissopimuksen ja päästö- ja siirtorekistereitä koskevan pöytäkirjan mukaiset vaatimukset, INSPIRE-metatietosäännöt
|
Assess the impact of the requirement(s) on cross-border interoperability
Teollisuuspäästöportaali
|
Arviointi
|
Toimenpiteet
|
Mahdolliset jäljellä olevat esteet
|
|
Arvioikaa yhdenmukaisuutta nykyisten digitaali- ja alakohtaisten politiikkojen kanssa
Luetelkaa yksilöidyt sovellettavat digitaali- ja alakohtaiset politiikat
|
Ehdotuksessa ei oteta käyttöön ulkoisia digitaali-/alakohtaisiin politiikkoihin liittyviä välineitä sitovina toimenpiteinä.
|
Jäsenvaltiotason vaihtoehtoisen tietojenkeruun ajoitus ja tiheys voivat vaihdella.
|
|
Arvioikaa organisatorisia toimenpiteitä, joilla edistetään digitaalisten julkisten palvelujen sujuvaa tarjoamista rajojen yli
Luetelkaa suunnitellut hallinnolliset toimenpiteet
|
Toiminnanharjoittajien ehdollinen vapautus b, c, e, f ja g alakohdan osalta, jos jäsenvaltiot pystyvät hankkimaan tiedot 7 artiklan velvoitteiden täyttämiseksi; toiminnanharjoittajat vapautetaan kyseisten tietojen osalta 6 artiklan 1–8 kohdan mukaisista velvoitteista ja hallinnointitehtävien siirto jäsenvaltioille vahvistetaan virallisesti edellyttäen, että jäsenvaltiot pystyvät keräämään kyseiset tiedot muulla tavoin.
(Ehdotuksen 2 artikla → 6 artiklan 9 kohdan kolmas alakohta (yhteys 7 artiklaan))
|
Jäsenvaltioiden valmiudet ja sisäiset hallintorakenteet voivat vaihdella, minkä vuoksi jäsenvaltiot eivät välttämättä pysty ottamaan tietojen ilmoittamista hoitaakseen yhdenmukaisesti ja yhtä nopeasti.
Koska ehdotuksessa ei esitetä koordinointimekanismeja koskevia yhdenmukaisia ohjeita, rajatylittävä ongelmien käsittely voi vaihdella jäsenvaltiosta toiseen.
|
|
Arvioikaa toimenpiteitä, jotka on toteutettu sen varmistamiseksi, että datasta/tiedosta on yhteinen käsitys
Luetelkaa tällaiset toimenpiteet
|
Ehdotuksen mukaan vaihtoehtoinen jäsenvaltioiden hoitama tietojen ilmoittaminen koskee vain tiettyjä tietoja, jotka luetellaan 6 artiklan 1 kohdassa, eli yhteinen käsitys soveltamisalaan kuuluvista tiedoista säilyy ennallaan, vaikka tietyt toiminnanharjoittajat vapautettaisiin ilmoittamisvaatimuksesta.
(Ehdotuksen 2 artikla → 6 artiklan 9 kohdan toinen ja kolmas alakohta)
Yhteys 7 artiklan mukaisiin jäsenvaltioiden velvoitteisiin varmistaa yhteisen käsityksen siitä, mitä tietoja on kerättävä ja toimitettava.
(Ehdotuksen 2 artikla → 6 artiklan 9 kohdan kolmas alakohta)
|
Ehdotuksessa ei määrätä yhdenmukaistettuja laskentamenetelmiä tai datahakemistoja, joita jäsenvaltioiden olisi käytettävä kerätessään tietoja ”muulla tavoin”, joten jäsenvaltioiden toimintatavat voivat vaihdella.
Jäsenvaltioiden välillä voi olla eroja siinä, miten toiminnanharjoittajien tulkinta kerättävistä tiedoista vastaa jäsenvaltioiden keräämiä tietoja.
|
|
Arvioikaa yhteisesti sovittujen avointen teknisten eritelmien ja standardien käyttöä
Luetelkaa tällaiset toimenpiteet
|
Tässä ehdotuksessa ei esitetä uusia teknisiä eritelmiä tai standardeja teollisuuspäästöportaalia varten. Muutos koskee ainoastaan sitä, mikä taho tiedot ilmoittaa ja mitä edellytyksiä ilmoittamiseen sovelletaan, ei sitä, missä muodossa tai minkä standardin mukaisesti tiedot ilmoitetaan.
|
Koska ehdotuksessa ei aseteta teknisiä vaatimuksia, tietojen ilmoittaminen ”muulla tavoin” voi tarkoittaa, että jäsenvaltiot ilmoittavat tiedot eri muodoissa tai eri välineitä käyttäen.
|
4.5.Toimenpiteet digitaalisen täytäntöönpanon tukemiseksi
|
Toimenpiteen kuvaus
|
Viite (viitteet)
|
Komission tehtävä
|
Osallistuvat toimijat
|
Alustava aikataulu
|
|
Akku- ja paristoasetuksen mukaisten tietojen julkaisukäytäntöjen tarkastelu
|
1 artiklan 3 kohta (asetuksen (EU) 2023/1542 76 artiklan 4 kohta)
|
Tarpeettoman raportoinnin yksinkertaistaminen
|
Komissio
|
2026–2027
|
NB: In case the initial Commission proposal evolves considerably during the legislative negotiations, it should be considered to update information laid down in the LFDS for any financial and/or digital aspects, as necessary, with the aim to support the negotiation process and create clarity for all parties concern