Tuomio 4.10.2024 – Yhdistetyt asiat C‑608/22 ja C‑609/22
Bundesamt für Fremdenwesen und Asyl ym. (Afganistanilaiset naiset)

UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kolmas jaosto)

4 päivänä lokakuuta 2024  ( * )

Ennakkoratkaisupyyntö – Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue – Yhteinen turvapaikkapolitiikka – Direktiivi 2011/95/EU – Edellytykset, jotka kolmannen maan kansalaisten on täytettävä pakolaisaseman saamiseksi – 2 artiklan d ja e alakohta – Vainoksi katsottavan teon käsite – Edellytetty vakavuuden taso – 9 artikla – Naisiin kohdistuvien syrjivien toimenpiteiden riittävän vakava kertymä – 9 artiklan 1 kohdan b alakohta – Vainoksi katsottavien tekojen muodot – 9 artiklan 2 kohta – Kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten arviointi – 4 artiklan 3 kohta – Velvollisuus tapauskohtaiseen arviointiin – Ulottuvuus

Yhdistetyissä asioissa C‑608/22 ja C‑609/22,

joissa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvista ennakkoratkaisupyynnöistä, jotka Verwaltungsgerichtshof (ylin hallintotuomioistuin, Itävalta) on esittänyt 14.9.2022 tekemillään päätöksillä, jotka ovat saapuneet unionin tuomioistuimeen 22.9.2022, saadakseen ennakkoratkaisun asioissa

AH (C‑608/22) ja

FN (C‑609/22)

vastaan

Bundesamt für Fremdenwesen und Asyl,

UNIONIN TUOMIOISTUIN (kolmas jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja K. Jürimäe, presidentti K. Lenaerts, joka hoitaa kolmannen jaoston tuomarin tehtäviä, sekä tuomarit N. Piçarra (esittelevä tuomari), N. Jääskinen ja M. Gavalec,

julkisasiamies: J. Richard de la Tour,

kirjaaja: A. Calot Escobar,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,

ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet

–

AH, edustajanaan N. Lorenz, Rechtsanwältin,

–

FN, edustajanaan S. Moschitz-Kumar, Rechtsanwältin,

–

Itävallan hallitus, asiamiehinään A. Posch, J. Schmoll ja M. Kopetzki,

–

Belgian hallitus, asiamiehinään M. Jacobs, A. Van Baelen ja M. Van Regemorter,

–

Espanjan hallitus, asiamiehinään A. Gavela Llopis ja A. Pérez-Zurita Gutiérrez,

–

Ranskan hallitus, asiamiehenään B. Fodda ja J. Illouz,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään A. Azéma, J. Hottiaux ja H. Leupold,

kuultuaan julkisasiamiehen 9.11.2023 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,

on antanut seuraavan

tuomion

1

Ennakkoratkaisupyynnöt koskevat vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle 13.12.2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/95/EU (EUVL 2011, L 337, s. 9) 9 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdan tulkintaa.

2

Nämä pyynnöt on esitetty asioissa, joissa vastakkain ovat yhtäältä AH ja FN sekä toisaalta Bundesamt für Fremdenwesen und Asyl (liittovaltion ulkomaalais- ja turvapaikkavirasto, Itävalta) ja jotka koskevat viimeksi mainitun niiden päätösten laillisuutta, joilla hylättiin AH:n ja FN:n hakemukset pakolaisaseman tunnustamiseksi.

Asiaa koskevat oikeussäännöt

Kansainvälinen oikeus

Geneven yleissopimus

3

Pakolaisten oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen, joka allekirjoitettiin Genevessä 28.7.1951 ja joka tuli voimaan 22.4.1954 (Yhdistyneiden kansakuntien sopimuskokoelma, osa 189, s. 150, nro 2545 (1954)), sellaisena kuin se on täydennettynä New Yorkissa 31.1.1967 tehdyllä ja 4.10.1967 voimaan tulleella pakolaisten oikeusasemaa koskevalla pöytäkirjalla (jäljempänä Geneven yleissopimus), 1 artiklan A kohdan 2 alakohdassa määrätään seuraavaa:

”Tässä yleissopimuksessa tarkoitetaan ’pakolaisella’ jokaista henkilöä, – – jolla on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi rodun, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskuntaluokkaan kuulumisen tai poliittisen mielipiteen johdosta [ja joka] oleskelee kotimaansa ulkopuolella ja on kykenemätön tai sellaisen pelon johdosta haluton turvautumaan sanotun maan suojaan; – –”

Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus

4

Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen, joka hyväksyttiin 18.12.1979 Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksessa ja joka tuli voimaan 3.9.1981 (Yhdistyneiden kansakuntien sopimuskokoelma, osa 1249, nro I-20378, s. 13) ja jonka osapuolia kaikki jäsenvaltiot ovat, 1 artiklassa määrätään seuraavaa:

”Tässä yleissopimuksessa ’naisten syrjintä’ tarkoittaa kaikkea sellaista sukupuolen perusteella tapahtuvaa syrjintää, poissulkemista tai rajoittamista, jonka vaikutus tai tarkoitus on heikentää naisille – miesten ja naisten tasa-arvon pohjalta ja siviilisäädystä riippumatta – kuuluvien yhtäläisten ihmisoikeuksien ja perusvapauksien tunnustamista, nauttimista tai toteuttamista poliittisella, taloudellisella, yhteiskunnallisella, sivistyksellisellä, kansalaisoikeuksiin liittyvällä tai muilla aloilla, tai mitätöidä nämä oikeudet.”

5

Yleissopimuksen 3 artiklassa määrätään, että sopimusvaltiot ryhtyvät kaikkiin asianmukaisiin toimiin, mukaan lukien lainsäädäntötoimet, kaikilla aloilla, erityisesti poliittisella, sosiaalisella, taloudellisella ja sivistyksellisellä alalla, varmistaakseen naisten täyden kehityksen ja etenemisen, jotta heille taataan mahdollisuudet harjoittaa ja nauttia ihmisoikeuksia ja perusvapauksia tasa-arvoisina miesten kanssa.

6

Yleissopimuksen 5 artiklan mukaan sopimusvaltioiden on ryhdyttävä kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin muuttaakseen miesten ja naisten sosiaalisia ja sivistyksellisiä käyttäytymiskaavoja poistaakseen ennakkoluulot ja tapaan tai muuhun perustuvat käytännöt, joiden lähtökohtana on käsitys jommankumman sukupuolen alemmuudesta tai ylemmyydestä tai kaavamainen miesten ja naisten roolijako.

7

Yleissopimuksen 7, 10 ja 16 artiklan mukaan sopimusvaltioiden tulee ryhtyä kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin poistaakseen naisten syrjinnän maan poliittisesta ja julkisesta elämästä, koulutuksen alalla ja kaikissa avioliittoon ja perhesuhteisiin liittyvissä asioissa.

Istanbulin yleissopimus

8

Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta tehtiin 11.5.2011 Istanbulissa, ja Euroopan unioni on allekirjoittanut sen 13.6.2017 ja se on hyväksytty unionin puolesta 1.6.2023 annetulla neuvoston päätöksellä (EU) 2023/1067 (EUVL 2023, L 143 I, s. 4) (jäljempänä Istanbulin yleissopimus); tämä yleissopimus on tullut voimaan unionin osalta 1.10.2023, ja sillä pyritään sen 1 artiklan mukaan muun muassa suojelemaan naisia kaikilta väkivallan muodoilta sekä ehkäisemään ja poistamaan tällaista väkivaltaa ja perheväkivaltaa ja kohdistamaan sen tekijöihin rikosoikeudellisia menettelyjä ja edistämään kaikkien naisten syrjinnän muotojen poistamista sekä naisten ja miesten välistä tosiasiallista tasa-arvoa myös tukemalla naisten mahdollisuuksia toimia yhä itsenäisemmin.

9

Istanbulin yleissopimuksen 3 artiklassa tarkennetaan tätä toteamalla, että ilmaisulla ”naisiin kohdistuva väkivalta” tarkoitetaan naisiin kohdistuvaa ihmisoikeuksien loukkaamista ja syrjinnän muotoa, ja se käsittää kaikki sellaiset sukupuoleen perustuvat väkivallanteot, jotka aiheuttavat tai voivat aiheuttaa naisille ruumiillista, seksuaalista, henkistä tai taloudellista haittaa tai kärsimystä, mukaan lukien tällaisilla teoilla uhkaaminen, pakottaminen tai mielivaltainen vapaudenriisto joko julkisessa tai yksityiselämässä.

10

Saman yleissopimuksen 4 artiklan 2 kohdassa määrätään seuraavaa:

”Osapuolet tuomitsevat kaikki naisten syrjinnän muodot ja toteuttavat viipymättä tarvittavat lainsäädäntö- ja muut toimet ehkäistäkseen syrjintää, erityisesti

–

sisällyttämällä kansalliseen perustuslakiinsa ja muuhun asianomaiseen lainsäädäntöönsä naisten ja miesten välisen tasa-arvon periaatteen ja varmistamalla tämän periaatteen toteutumisen käytännössä;

–

kieltämällä naisten syrjinnän, tarvittaessa myös seuraamusten avulla;

–

kumoamalla naisia syrjivät säädökset ja käytännöt.”

11

Yleissopimuksen 60 artiklan 1 kohdan sanamuoto on seuraava:

”Osapuolet toteuttavat tarvittavat lainsäädäntö- tai muut toimet varmistaakseen, että sukupuoleen perustuva naisiin kohdistuva väkivalta voidaan tunnustaa [Geneven] yleissopimuksen 1 artiklan A [kohdan] 2 [alakohdassa] tarkoitetun vainon muodoksi ja vakavaksi haitaksi, joka antaa perusteet täydentävään tai toissijaiseen suojeluun.”

Unionin oikeus

Direktiivi 2011/95

12

Direktiivin 2011/95 johdanto-osan 4 ja 16 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”(4) Geneven yleissopimus ja pöytäkirja ovat pakolaisten suojelua koskevan kansainvälisen oikeudellisen järjestelmän kulmakivi.

– –

(16) Tässä direktiivissä kunnioitetaan perusoikeuksia ja otetaan huomioon erityisesti Euroopan unionin perusoikeuskirjassa [(jäljempänä perusoikeuskirja)] tunnustetut periaatteet. Tällä direktiivillä pyritään erityisesti varmistamaan ihmisarvon kunnioitus sekä turvapaikanhakijoiden ja heidän mukanaan tulevien perheenjäsenten oikeus turvapaikkaan ja edistämään [perusoikeuskirjan] 1, 7, 11, 14, 15, 16, 18, 21, 24, 34 ja 35 artiklan soveltamista, ja se olisi näin ollen pantava täytäntöön niiden mukaisesti.”

13

Direktiivin 2011/95 2 artiklassa, jonka otsikko on ”Määritelmät”, säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

– –

d) ’pakolaisella’ kolmannen maan kansalaista, jolla on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi rodun, uskonnon, kansallisuuden, poliittisten mielipiteiden tai tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen vuoksi ja joka oleskelee kansalaisuusmaansa ulkopuolella ja on kykenemätön tai sellaisen pelon johdosta haluton turvautumaan sanotun maan suojaan, ja kansalaisuudetonta henkilöä, joka oleskelee entisen pysyvän asuinmaansa ulkopuolella edellä mainittujen seikkojen tähden ja on kykenemätön tai sanotun pelon vuoksi haluton palaamaan sinne ja jota 12 artikla ei koske;

e) ’pakolaisasemalla’ kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön tunnustamista pakolaiseksi jäsenvaltiossa;

– –

h) ’kansainvälistä suojelua koskevalla hakemuksella’ kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön esittämää pyyntöä saada suojelua jostakin jäsenvaltiosta, kun hakijan voidaan katsoa tarkoittavan pakolaisasemaa tai toissijaista suojeluasemaa ja kun hakija ei nimenomaisesti pyydä tämän direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle jäävää muunlaista suojelua, jota voidaan pyytää erikseen;

i) ’hakijalla’ kolmannen maan kansalaista tai kansalaisuudetonta henkilöä, joka on tehnyt kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, josta ei vielä ole tehty lopullista päätöstä;

– –

n) ’alkuperämaalla’ yhtä tai useampaa kansalaisuusmaata tai, kansalaisuudettomien henkilöiden osalta, entistä pysyvää asuinmaata.”

14

Direktiivin 2011/95 4 artiklassa, jonka otsikko on ”Tosiseikkojen ja olosuhteiden arviointi”, säädetään seuraavaa:

”1. Jäsenvaltiot voivat katsoa, että hakija on velvollinen esittämään mahdollisimman pian kaikki kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen perusteiksi tarvittavat seikat. Jäsenvaltio on velvollinen yhteistyössä hakijan kanssa arvioimaan kaikki hakemukseen liittyvät olennaiset seikat.

– –

3. Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen arviointi on suoritettava tapauskohtaisesti, ja se käsittää:

a) kaikki alkuperämaahan silloin, kun jäsenvaltiot tekevät hakemusta koskevan päätöksen, liittyvät asiaan vaikuttavat tosiseikat, mukaan luettuina alkuperämaan lait ja asetukset ja tapa, jolla niitä sovelletaan;

b) hakijan esittämät asiaan vaikuttavat lausumat ja asiakirjat, mukaan luettuina tiedot siitä, onko hakija joutunut tai voiko hän joutua vainotuksi tai kärsimään vakavaa haittaa;

c) hakijan asema[n] ja henkilökohtaiset olosuhteet, kuten tausta, sukupuoli ja ikä, jotta voidaan arvioida, onko hakijan henkilökohtaisten olosuhteiden perusteella niitä tekoja, joiden kohteeksi hakija on joutunut tai voisi joutua, pidettävä vainona tai vakavana haittana;

– –”

15

Direktiivin 2011/95 6 artiklassa, jonka otsikko on ”Vainoa harjoittavat tai vakavaa haittaa aiheuttavat toimijat”, säädetään seuraavaa:

”Vainoa harjoittavia tai vakavaa haittaa aiheuttavia toimijoita voivat olla:

a) valtio;

b) valtiota tai huomattavaa osaa sen alueesta valvonnassaan pitävät puolueet tai järjestöt;

c) muut kuin valtiolliset toimijat, jos voidaan osoittaa, että a ja b alakohdassa mainitut toimijat, kansainväliset järjestöt mukaan luettuina, ovat kykenemättömiä tai haluttomia tarjoamaan 7 artiklassa määriteltyä suojelua vainoa tai vakavaa haittaa vastaan.”

16

Direktiivin 2011/95 III luvussa, jonka otsikko on ”Määritteleminen pakolaiseksi”, olevassa 9 artiklassa, jonka otsikko on ”Vainoksi katsottavat teot”, säädetään seuraavaa:

”1. Jotta tekoa pidetään Geneven yleissopimuksen 1 artiklan A kohdassa tarkoitettuna vainoksi katsottavana tekona, sen on oltava:

a) laatunsa tai toistuvuutensa vuoksi niin vakava, että se muodostaa vakavan loukkauksen ihmisten perusoikeuksia vastaan ja erityisesti niitä oikeuksia vastaan, joista ei voida poiketa ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen[, joka on allekirjoitettu Roomassa 4.11.1950 (jäljempänä Euroopan ihmisoikeussopimus),] 15 artiklan 2 kohdan nojalla; tai

b) kertymä erilaisia toimenpiteitä, joihin kuuluu ihmisoikeusloukkauksia, ja joka on riittävän vakava vaikuttaakseen yksilöön a alakohdassa tarkoitettua vastaavalla tavalla.

2. Edellä olevan 1 kohdan nojalla vainoksi katsottavat teot voivat olla muun muassa seuraavia:

a) fyysinen tai henkinen väkivalta, mukaan luettuna seksuaalinen väkivalta;

b) oikeudelliset, hallinnolliset ja poliisin toimintaan ja/tai lainkäyttöön liittyvät toimenpiteet, jotka ovat itsessään syrjiviä tai jotka toteutetaan syrjivällä tavalla;

c) kohtuuton tai syrjivä syytteeseen paneminen tai rankaiseminen;

– –

f) luonteeltaan sukupuoleen liittyvät tai lapsiin kohdistuvat teot.

3. Edellä olevan 2 artiklan d alakohdan mukaan 10 artiklassa mainittujen syiden ja tämän artiklan 1 kohdan nojalla vainoksi katsottavien tekojen tai teot estävän suojelun puuttumisen välillä on oltava yhteys.”

17

Kyseisen direktiivin 10 artiklan, jonka otsikko on ”Vainon syyt”, 1 kohdan d alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Arvioidessaan vainon syitä jäsenvaltioiden on otettava huomioon seuraavat seikat:

– –

d) jotakin ryhmää pidetään tiettynä yhteiskunnallisena ryhmänä erityisesti, jos:

–

ryhmän jäsenet jakavat jonkin luontaisen ominaisuuden tai heillä on yhteinen tausta, jota ei voida muuttaa, tai heille on yhteistä sellainen ominaisuus tai usko, joka on niin keskeinen osa identiteettiä tai omaatuntoa, ettei heitä pitäisi vaatia luopumaan siitä, ja

–

ryhmällä on selvästi erottuva identiteetti asianomaisessa maassa, koska ympäröivä yhteiskunta mieltää sen erilaiseksi.

– –”

Direktiivi 2013/32/EU

18

Kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä 26.6.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/32/EU (EUVL 2013, L 180, s. 60) 10 artiklan, jonka otsikko on ”Hakemusten tutkintaa koskevat vaatimukset”, 3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on varmistettava, että määrittävän viranomaisen kansainvälistä suojelua koskevista hakemuksista tekemät päätökset perustuvat hakemusten asianmukaiseen tutkintaan. Tätä varten jäsenvaltioiden on varmistettava, että

a) hakemukset tutkitaan ja ratkaistaan yksilöllisesti, objektiivisesti ja puolueettomasti;

b) eri lähteistä, kuten [Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastolta (EASO)] ja Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetulta (UNHCR) ja asiaankuuluvilta kansainvälisiltä ihmisoikeusjärjestöiltä, hankitaan täsmällisiä ja ajantasaisia tietoja hakijoiden alkuperämaissa – – vallitsevasta tilanteesta ja että nämä tiedot ovat hakemusten tutkinnasta ja ratkaisemisesta vastaavan henkilöstön saatavilla;

– –

d) hakemusten tutkinnasta ja ratkaisemisesta vastaavalla henkilöstöllä on mahdollisuus pyytää tarvittaessa neuvoa asiantuntijoilta tiettyihin aloihin, kuten lääketieteeseen, kulttuuri- ja uskontoasioihin, lapsiin tai sukupuolikysymyksiin liittyvissä kysymyksissä.”

Pääasiat ja ennakkoratkaisukysymykset

19

AH on Afganistanin kansalainen, joka on syntynyt vuonna 1995. Hän pakeni äitinsä kanssa Iraniin sen jälkeen, kun hänen isänsä halusi myydä hänet. Hän meni naimisiin oleskellessaan Kreikassa ja saapui vuonna 2015 Itävaltaan, jossa hänen puolisonsa jo asui ja jossa hän jätti kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen.

20

FN on Afganistanin kansalainen, joka on syntynyt vuonna 2007 ja joka ei ole koskaan asunut Afganistanissa. Hän jätti kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen Itävallassa vuonna 2020. Hänen veljensä, jonka alkuperämaa on myös Afganistan, sai jo Itävallassa toissijaista suojelua. FN kertoo hakemuksessaan paenneensa Iranista, jossa hän asui äitinsä ja kahden siskonsa kanssa; koska kenelläkään heistä ei ollut oleskelulupaa, FN ei saanut käydä koulua ja heidän äitinsä ei saanut tehdä työtä; FN vetosi myös siihen, että hän halusi elää vapaana ja halusi, että hänellä on samat oikeudet kuin miehillä.

21

Liittovaltion ulkomaalais- ja turvapaikkavirasto katsoi 26.3.2018 ja 14.10.2020 tekemissään päätöksissä, että AH:n kertomus ei ollut uskottava ja että FN:lle ei aiheutunut todellista vaaraa joutua vainotuksi Afganistanissa, joten se kieltäytyi myöntämästä direktiivin 2011/95 2 artiklan e alakohdassa tarkoitettua pakolaisasemaa näissä kahdessa tapauksessa. Se myönsi kuitenkin AH:lle ja FN:lle toissijaista suojelua lähinnä sillä perusteella, että koska heillä ei ole sosiaalista tukea Afganistanissa, heille aiheutuisi taloudellisia ja sosiaalisia vaikeuksia, jos he palaisivat sinne.

22

AH ja FN valittivat kumpikin näistä päätöksistä Bundesverwaltungsgerichtiin (liittovaltion hallintotuomioistuin, Itävalta) vedoten muun muassa yhtäältä siihen, että he olivat omaksuneet länsimaisvaikutteiset arvot ja elämäntavan, ja toisaalta siihen, että sen seurauksena, että Taliban-hallinto nousi valtaan kesällä 2021, tilanne Afganistanissa oli muuttunut niin, että naiset joutuivat siitä lähtien laajamittaisen vainon kohteeksi.

23

Kyseinen tuomioistuin hylkäsi nämä valitukset perusteettomina ja totesi muun muassa, että kun otettiin huomioon AH:n ja FN:n elinolosuhteet Itävallassa, he eivät olleet omaksuneet ”länsimaista” elämäntapaa, josta olisi tullut niin olennainen osa heidän identiteettiään, etteivät he voisi luopua siitä, jotta he välttyisivät vainon uhalta alkuperämaassaan.

24

AH ja FN tekivät Revision-valituksen Verwaltungsgerichtshofiin (ylin hallintotuomioistuin, Itävalta), joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, vedoten uudestaan siihen, että naisten tilanne uuden Taliban-hallinnon aikana oikeutti sellaisenaan pakolaisaseman myöntämisen heille.

25

Kyseinen tuomioistuin katsoo, että naiset, jotka ovat Afganistanin kansalaisia, kuuluvat direktiivin 2011/95 10 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitettuun tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään ja että kyseisessä säännöksessä tarkoitetun vainon syyn ja niiden vainoksi katsottavien tekojen, joita näihin naisiin voidaan kohdistaa, välillä on yhteys, kuten tämän direktiivin 9 artiklan 3 kohdassa edellytetään.

26

Kyseinen tuomioistuin muistuttaa, että se katsoi edellisen, vuosina 1996–2000 vallinneen Taliban-hallinnon aikana, että naisten olosuhteet Afganistanissa oli luokiteltava kokonaisuudessaan niin vakaviksi, että voitiin katsoa, että heitä koskevat syrjivät toimenpiteet muodostivat itsessään Geneven yleissopimuksessa tarkoitettua vainoa. Näin ollen kansainvälisen suojelun hakijalle tunnustettiin tuolloin pakolaisasema pelkästään sen vuoksi, että hän oli afganistanilainen nainen.

27

Edellisen Taliban-hallinnon kukistumisen jälkeen Verwaltungsgerichtshof muutti oikeuskäytäntöään ja katsoi, että ainoastaan naiset, joilla oli vaara joutua vainotuksi sellaisen ”länsimaisvaikutteisen elämäntavan” omaksumisen takia, josta oli tullut niin olennainen osa heidän identiteettiään, ettei heitä voitu vaatia luopumaan siitä, jotta he välttyisivät vainon uhalta, voivat saada pakolaisaseman, ja tällaisen arvioinnin oli perustuttava yksittäistapauksen olosuhteiden konkreettiseen tarkasteluun. Se katsoo kuitenkin, että talibanien valtaan palaamisensa jälkeen naisiin kohdistamat toimenpiteet, jotka vaihtelevat erilaisesta syrjinnästä seksuaaliseen väkivaltaan ja jopa teloituksiin, ovat laajuudeltaan verrattavissa aiemman hallinnon toimenpiteisiin.

28

Tässä uudessa asiayhteydessä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii ensinnäkin määrittämään, ovatko talibanien naisiin kohdistamat toimenpiteet niin vakavia, että niitä voidaan pitää vainoksi katsottavana tekona direktiivin 2011/95 9 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla. Se toteaa, että nämä toimenpiteet eivät tosin erikseen tarkasteltuina merkitse perusoikeuksien vakavaa loukkaamista, erityisesti niiden perusoikeuksien, joista ei voida poiketa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 15 artiklan 2 kappaleen nojalla, eivätkä ne näin ollen kuulu kyseisen direktiivin 9 artiklan 1 kohdan a alakohdan soveltamisalaan. Se pohtii kuitenkin, ovatko kyseiset toimenpiteet kokonaisuutena tarkasteltuina riittävän vakavia mainitun direktiivin 9 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetulla tavalla.

29

Toiseksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii, voiko afganistanilainen nainen saada direktiivin 2011/95 2 artiklan e alakohdassa tarkoitetun pakolaisaseman ilman, että hänen tilanteensa tutkitaan tapauskohtaisesti.

30

Tässä tilanteessa Verwaltungsgerichtshof päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1) Onko sellaisten toimenpiteiden kertymä, joita tosiasiallista hallintovaltaa käyttävä toimija toteuttaa, edistää tai suvaitsee tietyssä valtiossa ja jotka tarkoittavat erityisesti sitä, että

–

naisilta evätään pääsy poliittisiin virkoihin ja osallistuminen poliittisiin päätöksentekoprosesseihin

–

naisilla ei ole oikeudellisia keinoja saada suojelua sukupuoleen perustuvalta väkivallalta ja kotiväkivallalta

–

naiset altistuvat yleisesti pakkoavioliittojen vaaralle, vaikka tosiasiallista hallintovaltaa käyttävä toimija on kieltänyt tällaiset avioliitot, mutta naisille ei anneta tehokasta suojelua pakkoavioliittoja vastaan, ja tällaisia avioliittoja solmitaan toisinaan myös sellaisten tosiasiallista julkista valtaa käyttävien henkilöiden myötävaikutuksella, jotka ovat tietoisia siitä, että kyseessä on pakkoavioliitto

–

naiset eivät saa tehdä ansiotyötä tai saavat tehdä sitä rajoitetusti pääasiassa vain kotoa käsin

–

naisten pääsyä terveydenhoitopalveluihin vaikeutetaan

–

naisten pääsy koulutukseen evätään kokonaan tai merkittävässä määrin (tytöillä on esimerkiksi oikeus saada ainoastaan peruskouluopetusta)

–

naiset eivät saa oleskella tai liikkua ilman (tietyssä sukulaissuhteessa olevan) miehen seuraa julkisilla paikoilla ainakaan, kun tietty etäisyys asuinpaikasta ylittyy

–

naisten on peitettävä vartalonsa ja kasvonsa kokonaan julkisilla paikoilla

–

naiset eivät saa harjoittaa urheilua,

katsottava [direktiivin 2011/95] 9 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetulla tavalla riittävän vakavaksi vaikuttaakseen naiseen kyseisen direktiivin 9 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettua vastaavalla tavalla?

2) Riittääkö [pakolaisaseman] myöntämiseksi se, että nämä toimenpiteet koskevat naista alkuperämaassa yksinomaan hänen sukupuolensa perusteella, vai edellyttääkö sen arviointi, vaikuttavatko nämä toimenpiteet – niiden kertymänä tarkasteltuna – [direktiivin 2011/95] 9 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetulla tavalla naiseen, hänen henkilökohtaisen tilanteensa tutkimista?”

Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu

Ensimmäinen kysymys

31

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään lähinnä, onko direktiivin 2011/95 9 artiklan 1 kohdan b alakohtaa tulkittava siten, että vainoksi katsottavien tekojen käsitteeseen kuuluu sellaisten syrjivien toimenpiteiden kertymä, joita tämän direktiivin 6 artiklassa tarkoitettu vainoa harjoittava toimija on naisten osalta toteuttanut tai suvainnut ja joilla muun muassa evätään kaikki oikeussuoja sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa, perheväkivaltaa ja pakkoavioliittoja vastaan, pakotetaan heidät peittämään vartalonsa ja kasvonsa kokonaan, rajoitetaan pääsyä terveydenhuollon palveluihin ja liikkumisvapautta, kielletään ansiotyön tekeminen tai rajoitetaan sitä, kielletään pääsy koulutukseen, kielletään urheilun harjoittaminen ja suljetaan heidät pois poliittisesta elämästä.

32

Ensimmäiseksi direktiivin 2011/95 2 artiklan d alakohdan, jossa toistetaan Geneven yleissopimuksen 1 artiklan A kohdan 2 alakohta, mukaan pakolaisen käsitteellä tarkoitetaan kolmannen maan kansalaista, jolla on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi rodun, uskonnon, kansallisuuden, poliittisten mielipiteiden tai tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen vuoksi ja joka oleskelee kansalaisuusmaansa ulkopuolella ja on kykenemätön tai sellaisen pelon johdosta haluton turvautumaan sanotun maan suojaan. Direktiivin 2 artiklan e alakohdan mukaan pakolaisaseman käsitteellä tarkoitetaan kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön tunnustamista pakolaiseksi jäsenvaltiossa.

33

Direktiivin 2011/95 säännöksiä on tulkittava sen systematiikan ja tarkoituksen valossa sekä niin, että Geneven yleissopimusta – joka, kuten kyseisen direktiivin johdanto-osan neljännessä perustelukappaleessa todetaan, on ”pakolaisten suojelua koskevan kansainvälisen oikeudellisen järjestelmän kulmakivi” – ja muita SEUT 78 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja asiaa koskevia sopimuksia noudatetaan. Tällaisia sopimuksia ovat muun muassa Istanbulin yleissopimus ja kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus (tuomio 16.1.2024, Intervyuirasht organ na DAB pri MS (Perheväkivallan uhreiksi joutuvat naiset), C‑621/21, EU:C:2024:47, 37 ja 44–47 kohta ja tuomio 11.6.2024, Staatssecretaris van Justitie en Veiligheid (Naiset, jotka ovat omaksuneet sukupuolten välisen tasa-arvon), C‑646/21, EU:C:2024:487, 36 kohta).

34

Kuten Istanbulin yleissopimuksen 1 ja 3 artiklasta sekä sen 4 artiklan 2 kohdasta nähdään, naisten ja miesten välinen tasa-arvo merkitsee naisten kannalta erityisesti sitä, että heillä on oikeus säästyä kaikelta sukupuoleen perustuvalta väkivallalta ja välttää pakkoavioituminen sekä oikeus tunnustaa tai olla tunnustamatta tiettyä uskoa, oikeus omiin poliittisiin mielipiteisiin ja niiden ilmaisemiseen ja oikeus tehdä vapaasti omaa elämäänsä koskevat valinnat muun muassa koulutuksen, työuran ja julkisen toiminnan osalta. Sama pätee kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen 3, 5, 7, 10 ja 16 artiklaan (tuomio 11.6.2024, Staatssecretaris van Justitie en Veiligheid (Naiset, jotka ovat omaksuneet sukupuolten välisen tasa-arvon), C‑646/21, EU:C:2024:487, 37 kohta).

35

Lisäksi Istanbulin yleissopimuksen 60 artiklan 1 kohdassa määrätään, että sukupuoleen perustuva naisiin kohdistuva väkivalta, joka on ymmärrettävä kyseisen yleissopimuksen 3 artiklan mukaisesti ihmisoikeuksien loukkaukseksi ja naisten syrjinnän muodoksi, on tunnustettava Geneven yleissopimuksen 1 artiklan A kohdan 2 alakohdassa tarkoitetuksi vainoksi (tuomio 11.6.2024, Staatssecretaris van Justitie en Veiligheid (Naiset, jotka ovat omaksuneet sukupuolten välisen tasa-arvon), C‑646/21, EU:C:2024:487, 55 kohta).

36

Direktiivin 2011/95 säännöksiä on tulkittava, kuten sen johdanto-osan 16 perustelukappaleesta ilmenee, niitä perusoikeuskirjassa – jonka 21 artiklan 1 kohdassa kielletään kaikenlainen sukupuoleen perustuva syrjintä – tunnustettuja oikeuksia kunnioittaen, joiden soveltamista tällä direktiivillä pyritään edistämään (ks. vastaavasti tuomio 13.1.2021, Saksan valtio (Kansalaisuudettoman palestiinalaisen pakolaisasema), C‑507/19, EU:C:2021:3, 39 kohta; tuomio 9.11.2023, Staatssecretaris van Justitie en Veiligheid (Vakavan haitan käsite), C‑125/22, EU:C:2023:843, 60 kohta ja tuomio 11.6.2024, Staatssecretaris van Justitie en Veiligheid (Naiset, jotka ovat omaksuneet sukupuolten välisen tasa-arvon), C‑646/21, EU:C:2024:487, 38 kohta).

37

Toiseksi on korostettava, että direktiivin 2011/95 9 artiklassa määritellään seikat, joiden nojalla tekoja voidaan pitää Geneven yleissopimuksen 1 artiklan A kohdassa tarkoitettuna vainona. Tämän direktiivin 9 artiklan 1 kohdan a alakohdassa täsmennetään, että kyseessä olevan teon on oltava laatunsa tai toistuvuutensa vuoksi niin vakava, että se muodostaa vakavan loukkauksen ihmisten perusoikeuksia vastaan, erityisesti niitä oikeuksia vastaan, joista ei voida poiketa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 15 artiklan 2 kappaleen nojalla ja joita ovat oikeus elämään (2 artikla), oikeus olla joutumatta kidutuksen tai epäinhimillisen tai halventavan kohtelun kohteeksi (3 artikla), oikeus olla joutumatta orjuuteen (4 artiklan 1 kappale) tai oikeus siihen, ettei rangaistusta määrätä, jos siitä ei ole laissa säädetty (7 artikla).

38

Se, että mainitun direktiivin 9 artiklan 1 kohdan a alakohdassa käytetään adverbiä ”erityisesti”, osoittaa, että viittaus Euroopan ihmisoikeussopimuksen 15 artiklan 2 kappaleeseen on ohjeellinen ja kuvaa vakavuuden tasoa, jota edellytetään, jotta tekoa voidaan pitää Geneven yleissopimuksen 1 artiklan A kohdassa tarkoitettuna vainoksi katsottavana tekona (ks. vastaavasti tuomio 5.9.2012, Y ja Z, C‑71/11 ja C‑99/11, EU:C:2012:518, 57 kohta).

39

Direktiivin 2011/95 9 artiklan 1 kohdan b alakohdan, johon ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa, perusteella vainoksi voidaan katsoa myös sellainen kertymä erilaisia toimenpiteitä – joihin kuuluu ihmisoikeusloukkauksia –, joka on riittävän vakava vaikuttaakseen yksilöön tämän direktiivin 9 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettua vastaavalla tavalla.

40

Näistä säännöksistä ilmenee, että ihmisoikeuksien loukkauksessa voi olla kyse Geneven yleissopimuksen 1 artiklan A kohdassa tarkoitetusta vainosta vain, jos se on riittävän vakava (tuomio 19.11.2020, Bundesamt für Migration und Flüchtlinge (Sotilaallinen palvelu ja turvapaikka), C‑238/19, EU:C:2020:945, 22 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Tämä vakavuuden taso on vastaava kussakin direktiivin 2011/95 9 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitetussa tilanteessa.

41

Erityisesti tämän direktiivin 9 artiklan 1 kohdan b alakohdasta on todettava, että tällainen vakavuuden taso on katsottava saavutetuksi muun muassa silloin, kun useilla oikeuksien, jotka eivät välttämättä ole oikeuksia, joista ei Euroopan ihmisoikeussopimuksen 15 artiklan 2 kappaleen nojalla voida poiketa, loukkauksilla heikennetään kokonaisuutena tarkasteltuina ihmisarvon täysimääräistä kunnioittamista – sellaisena kuin se on vahvistettu perusoikeuskirjan 1 artiklassa –, joka direktiivillä 2011/95 pyritään nimenomaisesti varmistamaan, kuten sen johdanto-osan 16 perustelukappaleesta ilmenee.

42

Kuten julkisasiamies ratkaisuehdotuksensa 54 kohdassa lähinnä korostaa, käsiteltävässä asiassa ei ole epäilystäkään siitä, että riippumatta sorrosta, jolle afganistanilaiset naiset ovat alttiina siinä tapauksessa, että he eivät noudata Taliban-hallinnon vahvistamia vaatimuksia – jotka voivat sellaisenaan muodostaa direktiivin 2011/95 9 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja vainoksi katsottavia tekoja –, ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tarkoittamat syrjivät toimenpiteet yltävät vaaditulle vakavuuden tasolle sekä niiden intensiteetin ja kumulatiivisen vaikutuksen että niistä niiden kohteena olevalle henkilölle aiheutuvien seurausten osalta.

43

Yhtäältä tietyt näistä toimenpiteistä on sellaisinaan katsottava direktiivin 2011/95 9 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetuiksi vainoksi katsottaviksi teoiksi. Tämä koskee muun muassa pakkoavioliittoa, joka voidaan rinnastaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 4 artiklassa kielletyn orjuuden muotoon, ja sellaisen suojelun puuttumista, jolla estetään sukupuoleen perustuva väkivalta ja perheväkivalta, jotka ovat Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklassa kielletyn epäinhimillisen ja halventavan kohtelun muotoja.

44

Toisaalta jos oletetaan, että erikseen tarkasteltuina naisia syrjivät toimenpiteet, joilla rajoitetaan pääsyä terveydenhuoltoon, poliittiseen elämään ja koulutukseen ja rajoitetaan ansiotyön tekemistä tai urheilun harjoittamista taikka liikkumisvapautta ja vapautta päättää omasta pukeutumisestaan, eivät merkitse direktiivin 2011/95 9 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettua perusoikeuden riittävän vakavaa loukkausta, kun näitä toimenpiteitä tarkastellaan kokonaisuutena, ne vaikuttavat naisiin yltäen sille vakavuuden tasolle, jota edellytetään, jotta ne voidaan katsoa vainoksi tämän direktiivin 9 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetulla tavalla. Kuten julkisasiamies lähinnä toteaa ratkaisuehdotuksensa 56–58 kohdassa, nämä toimenpiteet johtavat niiden kumulatiivisen vaikutuksen ja niiden tietoisen ja systemaattisen soveltamisen takia nimittäin siihen, että afganistanilaisilta naisilta kielletään räikeästi ja kiihkolla ihmisarvoon liittyvät perusoikeudet heidän sukupuolensa perusteella. Mainitut toimenpiteet osoittavat, että on perustettu yhteiskunnallinen organisaatio, joka perustuu segregoivaan ja sortavaan järjestelmään, jossa naiset suljetaan kansalaisyhteiskunnan ulkopuolelle ja heiltä evätään oikeus ihmisarvoiseen jokapäiväiseen elämään heidän alkuperämaassaan.

45

Tällaista tulkintaa tuetaan direktiivin 2011/95 9 artiklan 2 kohdassa, johon sisältyy esimerkinomainen luettelo tämän direktiivin 9 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuista vainoksi katsottavista teoista, ja näihin tekoihin kuuluvat muun muassa 2 kohdan a, b, c ja f alakohdassa mainitut fyysinen tai henkinen väkivalta, mukaan luettuna seksuaalinen väkivalta, oikeudelliset, hallinnolliset ja poliisin toimintaan ja/tai lainkäyttöön liittyvät toimenpiteet, jotka ovat itsessään syrjiviä tai jotka toteutetaan syrjivällä tavalla, kohtuuton tai syrjivä syytteeseen paneminen tai rankaiseminen sekä luonteeltaan sukupuoleen liittyvät teot.

46

Edellä esitetyn perusteella ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 2011/95 9 artiklan 1 kohdan b alakohtaa on tulkittava siten, että vainoksi katsottavien tekojen käsitteeseen kuuluu sellaisten syrjivien toimenpiteiden kertymä, joita tämän direktiivin 6 artiklassa tarkoitettu vainoa harjoittava toimija on naisten osalta toteuttanut tai suvainnut ja joilla muun muassa evätään kaikki oikeussuoja sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa, perheväkivaltaa ja pakkoavioliittoja vastaan, pakotetaan heidät peittämään vartalonsa ja kasvonsa kokonaan, rajoitetaan pääsyä terveydenhuollon palveluihin ja liikkumisvapautta, kielletään ansiotyön tekeminen tai rajoitetaan sitä, kielletään pääsy koulutukseen, kielletään urheilun harjoittaminen ja suljetaan heidät pois poliittisesta elämästä, kun näillä teoilla heikennetään niiden kumulatiivisen vaikutuksen vuoksi ihmisarvon kunnioittamista, sellaisena kuin se on taattu perusoikeuskirjan 1 artiklassa.

Toinen kysymys

47

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee toisella kysymyksellään lähinnä, onko direktiivin 2011/95 4 artiklan 3 kohtaa tulkittava siten, että siinä asetetaan toimivaltaiselle kansalliselle viranomaiselle sen määrittämiseksi, onko niissä syrjivissä toimenpiteissä, joiden kohteeksi nainen on joutunut tai on vaarassa joutua alkuperämaassaan, kun otetaan huomioon alkuperämaan olosuhteet kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen arvioinnin ajankohtana, kyse tämän direktiivin 9 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuista vainoksi katsottavista teoista, velvollisuus ottaa huomioon mainitun direktiivin 2 artiklan h alakohdan mukaisen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tapauskohtaisen arvioinnin yhteydessä muita hakijan henkilökohtaisille olosuhteille ominaisia seikkoja kuin hänen sukupuolensa tai kansalaisuutensa.

48

Direktiivin 2011/95 4 artiklan mukaan kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset on lähtökohtaisesti arvioitava tapauskohtaisesti (ks. mm. tuomio 7.11.2013, X ym., C‑199/12–C‑201/12, EU:C:2013:720, 73 kohta; tuomio 25.1.2018, F, C‑473/16, EU:C:2018:36, 41 kohta ja tuomio 19.11.2020, Bundesamt für Migration und Flüchtlinge (Asepalvelus ja turvapaikka), C‑238/19, EU:C:2020:945, 23 kohta).

49

Kyseisen direktiivin 4 artiklan 3 kohdan mukaan toimivaltaisten kansallisten viranomaisten tapauskohtainen arviointi siitä, onko hakijan ilmaisemaa pelkoa joutua vainotuksi pidettävä perusteltuna, on suoritettava tapauksittain tarkkaavaisuutta ja varovaisuutta noudattaen tukeutumalla yksinomaan tosiseikkojen ja olosuhteiden konkreettiseen arviointiin sen ratkaisemiseksi, muodostavatko todetut tosiseikat ja olosuhteet sellaisen uhan, että kyseessä olevalla henkilöllä on henkilökohtaisen tilanteensa vuoksi perusteltua aihetta pelätä joutuvansa tosiasiallisesti vainoksi katsottavien tekojen kohteeksi, mikäli hän joutuisi palaamaan alkuperämaahansa (ks. vastaavasti tuomio 16.1.2024, Intervyuirasht organ na DAB pri MS (Perheväkivallan uhreiksi joutuvat naiset), C‑621/21, EU:C:2024:47, 60 kohta ja tuomio 11.6.2024, Staatssecretaris van Justitie en Veiligheid (Naiset, jotka ovat omaksuneet sukupuolten välisen tasa-arvon), C‑646/21, EU:C:2024:487, 59 kohta).

50

Tässä säännöksessä luetellaan seikat, jotka toimivaltaisten kansallisten viranomaisten on otettava huomioon kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tapauskohtaisessa arvioinnissa. Näihin kuuluvat alkuperämaahan silloin, kun kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta koskevaa päätöstä tehdään, liittyvät asiaan vaikuttavat tosiseikat, hakijan asema ja henkilökohtaiset olosuhteet, kuten tausta, sukupuoli ja ikä.

51

Vaikka direktiivin 2011/95 4 artiklaa voidaan tosin soveltaa kaikkiin kansainvälistä suojelua koskeviin hakemuksiin niiden perusteeksi esitetyistä vainon syistä riippumatta, toimivaltaisten viranomaisten on kuitenkin mukautettava tavat arvioida lausumia ja asiakirjanäyttöä tai muita todisteita kunkin kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten ryhmän ominaispiirteisiin perusoikeuskirjassa taattuja oikeuksia kunnioittaen (tuomio 2.12.2014, A ym., C‑148/13–C‑150/13, EU:C:2014:2406, 54 kohta ja tuomio 25.1.2018, F, C‑473/16, EU:C:2018:36, 36 kohta).

52

Lisäksi direktiivin 2013/32 10 artiklan 3 kohdan b alakohdassa jäsenvaltiot velvoitetaan huolehtimaan sekä siitä, että kansainvälistä suojelua koskevista hakemuksista tehtävät päätökset perustuvat hakemusten asianmukaiseen tutkintaan, jonka aikana eri lähteistä, kuten EASOa seuranneelta Euroopan unionin turvapaikkavirastolta (EUAA) ja UNCHR:ltä ja asiaankuuluvilta kansainvälisiltä ihmisoikeusjärjestöiltä hankitaan täsmällisiä ja ajantasaisia tietoja hakijoiden alkuperämaissa vallitsevasta yleisestä tilanteesta. Toisaalta kyseisessä säännöksessä edellytetään, että nämä tiedot ovat hakemusten tutkinnasta ja ratkaisemisesta vastaavan henkilöstön saatavilla (tuomio 11.6.2024, Staatssecretaris van Justitie en Veiligheid (Naiset, jotka ovat omaksuneet sukupuolten välisen tasa-arvon), C‑646/21, EU:C:2024:487, 60 kohta).

53

Kuten pakolaisasiain päävaltuutetun kansainvälistä suojelua koskevista johtavista periaatteista, jotka koskevat sukupuoleen perustuvaa vainoa Geneven yleissopimuksen 1 artiklan A kohdan 2 alakohdan puitteissa, laatimassa asiakirjassa nro 1 olevan 36 kohdan x alakohdassa todetaan, tätä silmällä pitäen toimivaltaisten kansallisten viranomaisten on hankittava ne alkuperämaata koskevat tiedot, joilla on merkitystä naisten tekemien hakemusten käsittelyssä ja jotka koskevat esimerkiksi naisten juridista asemaa, heidän poliittisia, taloudellisia ja sosiaalisia oikeuksiaan, maan kulttuurisia ja sosiaalisia perinteitä ja näiden noudattamatta jättämisen seurauksia, sitä, kuinka yleisiä haittaa aiheuttavat perinteiset käytännöt ovat, naisiin kohdistuvan ilmi tulleen väkivallan vaikutusta ja muotoja, heille tarjottua suojelua, tällaiseen väkivaltaan syyllistyneisiin kohdistuvia seuraamuksia sekä vaaroja, joita naiseen kohdistuu, jos hän palaa alkuperämaahansa tällaisen hakemuksen tekemisen jälkeen (tuomio 16.1.2024, Intervyuirasht organ na DAB pri MS (Perheväkivallan uhreiksi joutuvat naiset), C‑621/21, EU:C:2024:47, 61 kohta ja tuomio 11.6.2024, Staatssecretaris van Justitie en Veiligheid (Naiset, jotka ovat omaksuneet sukupuolten välisen tasa-arvon), C‑646/21, EU:C:2024:487, 61 kohta).

54

Edellä esitetystä seuraa, että vaatimus suorittaa kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tapauskohtainen arviointi itsessään edellyttää sitä, että toimivaltaiset kansalliset viranomaiset mukauttavat tapansa arvioida tosiseikkoja ja näyttöä kunkin hakemuksen ominaisiin olosuhteisiin ja ominaispiirteisiin.

55

Lisäksi on muistutettava, että direktiivin 2011/95 3 artiklan mukaan jäsenvaltiot voivat säätää tai pitää voimassa suotuisampia säännöksiä, joilla voidaan muun muassa lieventää edellytyksiä, joilla pakolaisasema voidaan myöntää, kunhan kyseiset säännökset eivät ole ristiriidassa mainitun direktiivin systematiikan tai päämäärien kanssa (ks. vastaavasti tuomio 4.10.2018, Ahmedbekova, C‑652/16, EU:C:2018:801, 70 ja 71 kohta ja tuomio 9.11.2021, Saksan valtio (Perheen yhtenäisyyden säilyttäminen), C‑91/20, EU:C:2021:898, 39 ja 40 kohta).

56

Käsiteltävässä asiassa EUAA on todennut viimeisimmän, vuoden 2023 tammikuussa julkaistun raporttinsa ”Country guidance: Afghanistan” 3.15 kohdassa, että kun otetaan huomioon Taliban-hallinnon vuodesta 2021 lähtien toteuttamat toimenpiteet, afganistanilaisilla naisilla ja tytöillä on yleisesti ottaen perusteltu pelko joutua direktiivin 2011/95 9 artiklassa tarkoitettujen vainoksi katsottavien tekojen kohteeksi. Samalla tavoin UNHCR toteaa tämän asian asiayhteydessä 25.5.2023 antamassaan julkilausumassa vainon käsitteestä toimenpiteiden kertymän takia Afganistanin naisten ja tyttöjen tämänhetkisen tilanteen kannalta, että afganistanilaisia naisia ja tyttöjä koskee pakolaisaseman myöntämistä koskeva olettama, kun otetaan huomioon talibanien heihin yksinomaan heidän sukupuolensa perusteella kohdistamat vainoksi katsottavat teot.

57

Näissä olosuhteissa afganistanilaisten naisten tekemien kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten osalta toimivaltaiset kansalliset viranomaiset voivat katsoa, ettei tällä hetkellä ole tarpeen osoittaa kansainvälisen suojelun hakijan tilanteen tapauskohtaisen tutkimisen yhteydessä, että hän on tosiasiallisesti ja erityisesti vaarassa joutua vainoksi katsottavien tekojen kohteeksi, jos hän palaa alkuperämaahansa, kun hänen asemaansa liittyvät seikat, kuten hänen kansalaisuutensa tai sukupuolensa, on näytetty toteen.

58

Edellä esitetyn perusteella toiseen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 2011/95 4 artiklan 3 kohtaa on tulkittava siten, että siinä ei aseteta toimivaltaiselle kansalliselle viranomaiselle sen määrittämiseksi, onko niissä syrjivissä toimenpiteissä, joiden kohteeksi nainen on joutunut tai on vaarassa joutua alkuperämaassa, kun otetaan huomioon alkuperämaan olosuhteet kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen arvioinnin ajankohtana, kyse tämän direktiivin 9 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuista vainoksi katsottavista teoista, velvollisuutta ottaa huomioon tämän direktiivin 2 artiklan h alakohdan mukaisen hakemuksen tapauskohtaisen arvioinnin yhteydessä muita hakijan henkilökohtaisille olosuhteille ominaisia seikkoja kuin hänen sukupuolensa tai kansalaisuutensa.

Oikeudenkäyntikulut

59

Pääasioiden asianosaisten osalta asioiden käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevien asioiden käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kolmas jaosto) on ratkaissut asiat seuraavasti:

1)

Vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle 13.12.2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/95/EU 9 artiklan 1 kohdan b alakohtaa

on tulkittava siten, että

vainoksi katsottavien tekojen käsitteeseen kuuluu sellaisten syrjivien toimenpiteiden kertymä, joita tämän direktiivin 6 artiklassa tarkoitettu vainoa harjoittava toimija on naisten osalta toteuttanut tai suvainnut ja joilla muun muassa evätään kaikki oikeussuoja sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa, perheväkivaltaa ja pakkoavioliittoja vastaan, pakotetaan heidät peittämään vartalonsa ja kasvonsa kokonaan, rajoitetaan pääsyä terveydenhuollon palveluihin ja liikkumisvapautta, kielletään ansiotyön tekeminen tai rajoitetaan sitä, kielletään pääsy koulutukseen, kielletään urheilun harjoittaminen ja suljetaan heidät pois poliittisesta elämästä, kun näillä teoilla heikennetään niiden kumulatiivisen vaikutuksen vuoksi ihmisarvon kunnioittamista, sellaisena kuin se on taattu Euroopan unionin perusoikeuskirjan 1 artiklassa.

2)

Direktiivin 2011/95 4 artiklan 3 kohtaa

on tulkittava siten, että

siinä ei aseteta toimivaltaiselle kansalliselle viranomaiselle sen määrittämiseksi, onko niissä syrjivissä toimenpiteissä, joiden kohteeksi nainen on joutunut tai on vaarassa joutua alkuperämaassa, kun otetaan huomioon alkuperämaan olosuhteet kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen arvioinnin ajankohtana, kyse tämän direktiivin 9 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuista vainoksi katsottavista teoista, velvollisuutta ottaa huomioon tämän direktiivin 2 artiklan h alakohdan mukaisen hakemuksen tapauskohtaisen arvioinnin yhteydessä muita hakijan henkilökohtaisille olosuhteille ominaisia seikkoja kuin hänen sukupuolensa tai kansalaisuutensa.

Allekirjoitukset

( * ) Oikeudenkäyntikieli: saksa.