|
7.12.2004 |
FI |
Euroopan unionin virallinen lehti |
L 360/22 |
KOMISSION PÄÄTÖS,
tehty 7 päivänä toukokuuta 2004,
tukiohjelmasta, jonka Espanja aikoo toteuttaa oliiviöljyn tuottajaorganisaatioille
(tiedoksiannettu numerolla K(2004) 1630)
(Ainoastaan espanjankielinen teksti on todistusvoimainen)
(2004/834/EY)
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO, joka
ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 88 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan,
on mainitun artiklan (1) mukaisesti kehottanut asianomaisia esittämään huomautuksensa ja ottanut huomioon nämä huomautukset,
sekä katsoo seuraavaa:
I MENETTELY
|
(1) |
Espanjan viranomaiset ilmoittivat komissiolle EY:n perustamissopimuksen 88 artiklan 3 kohdan mukaisesti 5 päivänä kesäkuuta 2001 päivätyllä kirjeellä oliiviöljyn tuottajaorganisaatioille tarkoitetusta tuesta, johon viitataan menettelyn aloittamisesta tehdyssä päätöksessä. |
|
(2) |
Komissio pyysi lisätietoja 28 päivänä kesäkuuta 2001, 12 päivänä syyskuuta 2001, 29 päivänä tammikuuta 2002 ja 29 päivänä huhtikuuta 2002 lähettämillään fakseilla, ja sille toimitettiin lisätietoja 27 päivänä heinäkuuta 2001, 17 päivänä tammikuuta 2002, 4 päivänä maaliskuuta 2002 ja 12 päivänä kesäkuuta 2002 päivätyillä kirjeillä. Kesäkuun 12 päivänä 2002 päivätyssä kirjeessään Espanjan viranomaiset vahvistivat toimittaneensa täydelliset ja riittävät tiedot ja pyysivät komissiota tekemään päätöksen tuen soveltuvuudesta mahdollisimman pian. |
|
(3) |
Komissio ilmoitti Espanjalle 17 päivänä heinäkuuta 2002 päivätyllä kirjeellä päätöksestään aloittaa tämän tuen osalta EY:n perustamissopimuksen 88 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu menettely. |
|
(4) |
Komission päätös menettelyn aloittamisesta on julkaistu Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä (2). Komissio on kehottanut asianomaisia esittämään huomautuksensa tästä tuesta. |
|
(5) |
Espanja lähetti huomautuksensa 24 päivänä syyskuuta 2002 päivätyllä kirjeellä. |
|
(6) |
Komissio on saanut huomautuksia asianomaisilta. Komissio on toimittanut huomautukset Espanjalle lausuntoa varten. |
II YKSITYISKOHTAINEN KUVAUS TUESTA
|
(7) |
Nimike, tukiohjelma: oliiviöljyn tuottajaorganisaatioille tarkoitettu tukiohjelma. |
|
(8) |
Talousarvio: 20 miljoonaa Espanjan pesetaa (120 200 euroa) vuonna 2001. |
|
(9) |
Kesto: ei määritetty. |
|
(10) |
Tuensaajat: neljä oliiviöljyn tuottajaorganisaatiota Extremaduran alueella. |
|
(11) |
Tuen tarkoitus: auttaa organisaatioita hallinnoimaan oliiviöljyn tuotantotukia. |
|
(12) |
Tuen mahdolliset vaikutukset: kilpailun vääristyminen, tiettyjen oliiviöljyntuottajien suosiminen ja alan yhteistä markkinajärjestelyä koskevien säännösten rikkominen. |
|
(13) |
Tuen intensiteetti, tukeen oikeuttavat kustannukset, kasautuminen: 1 500–2 000 pesetaa kutakin organisaation toimittamaa hakemusta kohti. |
|
(14) |
Seuraavassa esitetään syyt, joiden perusteella menettely aloitettiin. |
|
(15) |
Tiedoksiannetussa alueellisen lain luonnoksessa säädetään tuesta, jota myönnetään oliiviöljyn ja syötäväksi tarkoitettujen oliivien tuotantotukien hallinnoinnista ja valvonnasta vastaaville oliiviöljyn tuottajaorganisaatioille. Tuki myönnetään avustuksena, ja se lasketaan toimitettujen tukihakemusten lukumäärän perusteella. Kyseiset organisaatiot huolehtivat hallinnollisista tehtävistä eivätkä pidä oliiviöljyä kaupan. |
|
(16) |
Espanjan viranomaisten mukaan tuensaajina on neljä organisaatiota, joihin kuuluu 11 500 tuottajaa. Nämä organisaatiot ovat rasva-alan yhteisestä markkinajärjestelystä 22 päivänä syyskuuta 1966 annetun neuvoston asetuksen N:o 136/66/ETY (3) mukaisesti hyväksyttyjä organisaatioita. |
|
(17) |
Ensimmäisistä 1 200 hakemuksesta myönnetään tukea 1 500 pesetaa (9,02 euroa) hakemusta kohti, ja tuen määrää voidaan nostaa valinnan mukaan 1 600 pesetasta (9,62 eurosta) 2 000 pesetaan (12,02 euroon), jos hakemuksia on toimitettu lukumääräisesti edellistä vuotta enemmän. Kun hakemuksia toimitetaan yli 1 200, tukea myönnetään tämän määrän ylittävistä hakemuksista 2 000 pesetaa (12,02 euroa) hakemusta kohti. |
|
(18) |
Organisaatioiden toiminnan rahoittamista säännellään asetuksessa N:o 136/66/ETY, jonka 20 d artiklassa säädetään, että 0,8 prosenttia tuotantotuen määrästä maksetaan hyväksytyille organisaatioille ja liitoille niiden toiminnasta aiheutuvien kulujen rahoitukseen. |
|
(19) |
Espanjan viranomaisten mukaan Extremaduran alue ei maksa organisaatioille täyttä 0,8 prosentin suuruista osuutta vaan ainoastaan noin 0,6 prosentin suuruisen osuuden. Tähän on kaksi perustetta:
|
|
(20) |
Espanjan viranomaisten mukaan oliiviöljyn tuottajaorganisaatiot hoitavat tuotantotukien hallinnointia tehokkaasti, mutta Extremaduran alueella suurin osa tukihakemuksista tehdään yksittäin. Arvioinnin kohteena olevien tukien ansiosta organisaatioiden lukumäärä kasvaisi ja nykyisten organisaatioiden jäsenmäärä lisääntyisi. |
|
(21) |
Tukiohjelman kestoa ei ole määritetty, ja talousarvio vuodelle 2001 on 20 miljoonaa pesetaa (120 200 euroa). |
|
(22) |
Menettelyn aloittaessaan komissio katsoi seuraavaa. |
|
(23) |
Asetuksen N:o 136/66/ETY 20 d artiklassa säädetään, että 0,8 prosenttia tuotantotuen määrästä maksetaan hyväksytyille organisaatioille ja liitoille ja näin saatu osuus käytetään toiminnasta aiheutuvien kulujen rahoitukseen. Lisäksi tuen myöntämistä oliiviöljyn tuotannolle sekä tuottajajärjestöille koskevista yleisistä säännöistä 17 päivänä heinäkuuta 1984 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2261/84 (6) 11 artiklan 2 kohdan mukaan tuottajajäsenvaltioiden on varmistettava, että liitot ja tuottajajärjestöt käyttävät niille tarkoitetut summat ainoastaan sellaisten toimien rahoittamiseen, jotka kuuluvat niille yhteisön lainsäädännön mukaisesti, eli esimerkiksi jäsenten jättämien tukihakemusten esittämiseen. Mainitun 11 artiklan 3 kohdassa säädetään, että jos summia ei käytetä kokonaan tai osittain 2 kohdan mukaisesti, ne on maksettava takaisin jäsenvaltiolle ja ne vähennetään Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahaston rahoittamista kustannuksista. |
|
(24) |
Valtiontuen myöntäminen tuottajaorganisaatioille yhteisön lainsäädäntöön perustuvan tuen lisäksi ei ole mainittujen säännösten mukaista ja voi vääristää markkinoita ja syrjiä yhteisön muita tuottajia. Tukien hallinnoinnista vastaavat kyseiset tuottajaorganisaatiot voivatkin saada kahta tukea: yhteisön tukea sekä valtiontukea yhteisön tuen lisäksi. Tuotantotukien hallinnointi voi antaa kyseistä tukea saaviin organisaatioihin kuuluville tuottajille edullisemman aseman verrattuna tuottajiin, jotka eivät kuulu mihinkään organisaatioon tai jotka kuuluvat sellaiseen organisaatioon, joka ei saa valtiontukea. Näin on erityisesti silloin, kun saadun tuen kokonaismäärä ylittää tukien hallinnoinnista aiheutuneet kulut ja yli jäänyt osa osoitetaan tuottajille tai tuottajien hyödyksi koituvaan toimintaan. Lisäksi ne tuottajat tai organisaatiot, jotka eivät saa valtiontukea, voivat joutua maksamaan itse osan tukihakemusten hallinnointikuluista, mitä tukea saaviin organisaatioihin kuuluvien tuottajien ei tarvitse tehdä. |
|
(25) |
Espanjan viranomaiset ilmoittivat 12 päivänä kesäkuuta 2002 päivätyssä kirjeessään toimittaneensa täydelliset ja riittävät tiedot ja pyysivät komissiota tekemään päätöksen tuen soveltuvuudesta mahdollisimman pian, joten komission oli tehtävä päätös saatujen tietojen perusteella. |
|
(26) |
Saatujen tietojen perusteella komissio katsoi, että kyseinen tuki vaikutti valtiontuelta, jonka tarkoituksena oli parantaa oliiviöljyn tuottajaorganisaatioiden taloudellista asemaa ja joka ei edistäisi mitenkään alan kehittymistä (maatalousalan valtiontukea koskevien yhteisön suuntaviivojen 3.5 kohta (7). Tuki katsottiin näin ollen tuossa vaiheessa toimintatueksi, joka ei sovellu yhteismarkkinoille. Tällaisella tuella ei ole mitään pysyvää vaikutusta alan kehitykseen, ja tuen välittömät vaikutukset häviävät tuen loputtua (katso ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen asiassa T-459/93, Siemens SA vastaan komissio, 8 päivänä kesäkuuta 1995 antama tuomio (8). Tuki parantaa suoraan tukea saavien toimijoiden mahdollisuuksia tuottaa ja pitää kaupan kyseisiä tuotteita verrattuna niihin, jotka eivät saa vastaavaa tukea (kotimaassa tai muissa jäsenvaltioissa). |
|
(27) |
Samoin katsottiin, että oliiviöljyn tuottajaorganisaatioille tarkoitettu tuki liittyy tuotteeseen, oliiviöljyyn, jota koskee asetuksella N:o 136/66/ETY säännelty yhteinen markkinajärjestely, joka kuuluu yhteisön yksinomaiseen päätäntävaltaan ja jonka toimintaan jäsenvaltioilla on vain rajoitetut mahdollisuudet puuttua. Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan (katso muun muassa asiassa 177/78, Pigs and Bacon vastaan Mc Carren, 26 päivänä kesäkuuta 1979 annettu tuomio (9) yhteisiä markkinajärjestelyjä on pidettävä täydellisinä ja kokonaisvaltaisina järjestelminä, joissa jäsenvaltioille ei anneta minkäänlaisia toimivaltuuksia toteuttaa sellaisia toimenpiteitä, jotka merkitsisivät poikkeuksia markkinajärjestelyihin tai vaarantaisivat niiden moitteettoman toiminnan. Tässä vaiheessa tuen katsottiin näin ollen rikkovan yhteisiä markkinajärjestelyjä ja sitä kautta yhteisön säännöstöä. |
|
(28) |
Komissio katsoi näin ollen menettelyn aloittamisvaiheessa, että arvioinnin kohteena oleviin tukiin ei voida nähtävästi soveltaa EY:n perustamissopimuksen 87 artiklan 3 kohdassa määrättyjä poikkeuksia, joten se päätti aloittaa tuen osalta EY:n perustamissopimuksen 88 artiklan 2 kohdan mukaisen menettelyn ja pyysi Espanjaa esittämään huomautuksensa ja toimittamaan kaikki oleelliset tiedot tuen arviointia varten. |
III ESPANJAN HUOMAUTUKSET
|
(29) |
Espanja esitti 24 päivänä syyskuuta 2002 päivätyssä kirjeessään seuraavaa. |
|
(30) |
Arvioinnin kohteena oleva tuki perustuu yhteisestä markkinajärjestelystä annettuihin asetuksiin N:o 136/66/ETY, (EY) N:o 2366/1998 ja (EY) N:o 674/2001, joten se ei ole ristiriidassa EY:n perustamissopimuksen 87 ja 88 artiklan kanssa. |
|
(31) |
Lain luonnosta ei ollut julkaistu, joten sitä ei ollut saatu päätökseen. |
IV ASIANOMAISTEN HUOMAUTUKSET
|
(32) |
Extremaduran alueen oliiviöljyn tuottajaorganisaatio Opracolex esitti huomautuksia menettelyn aikana. |
|
(33) |
Tuensaajina on neljä organisaatiota, joihin kuuluu Opracolexin mukaan 11 500 tuottajaa. Nämä organisaatiot hoitavat hallinnollisia tehtäviä, joihin kuuluvat oliiviöljyn ja syötäväksi tarkoitettujen oliivien tuotantotuen hallinnointi ja valvonta. |
|
(34) |
Opracolexin mielestä kyseinen tuki ei kuulu EY:n perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan. Tämä edellyttäisi, että tuensaajat olisivat yrityksiä eli liiketoimintaa harjoittavia organisaatioita, joten soveltamisalaan eivät kuulu toimenpiteet, jotka kohdistuvat toisen tyyppisiin tuensaajiin. Opracolexin toiminta eli yhteisön säännöstön mukaisten tuotantotukien myöntämisessä edellytetty valvontatyö ei tähtää voittoihin, eikä organisaatiolla ole minkäänlaisia liiketaloudellisia tavoitteita. Toimintaa ei voida katsoa yritystoiminnaksi, joten se ei kuulu perustamissopimuksen 87 artiklan soveltamisalaan. |
|
(35) |
Opracolexin toiminta ei vääristä kilpailua eikä vaikuta kauppaan. Toiminta ei vaikuta mitenkään markkinoihin, joten tukea ei voida missään tapauksessa pitää tukena, jolla voisi olla todennäköisesti vaikutusta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. |
|
(36) |
Tuki on tarkoitettu yksinomaan organisaation hallinnollisiin tehtäviin, eikä siitä jää yli osuutta, jota olisi mahdollista käyttää tuotantoon. Tukea myönnetään tasoittamaan Extremaduran alueelle ominaisia haittoja, kuten alueen heikkoa infrastruktuuria, työntekijöiden alhaista koulutustasoa ja niin edelleen. Kyse on siis erityisen epäsuotuisassa asemassa olevan alueen hyväksi myönnetystä tuesta. |
|
(37) |
On erittäin epätodennäköistä, että maksetun tuen kokonaismäärä ylittäisi tukien hallinnoinnista aiheutuvat kulut. Opracolex toimitti jäljennökset tuloja ja menoja koskevista vuosikatsauksistaan vuosilta 1999, 2000 ja 2001. Katsauksista käy ilmi, että menot olivat olleet suurempia kuin tulot, että organisaation toiminnan rahoitus perustuu pääasiassa lainoihin ja ettei tukea missään tapauksessa jää yli siten, että sitä voitaisiin jakaa Opracolex-organisaatioon kuuluvien tuottajien kesken. Tulojen ja menojen välisen erotuksen kustantavat jäsenet maksamalla vuosimaksun, mikä pienentää jäsenten tuloja.
|
||||||||||||||||||||
|
(38) |
Lisäksi vaikka tuen katsottaisiin kuuluvan EY:n perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan, siihen voitaisiin Opracolexin mukaan joka tapauksessa soveltaa 87 artiklan 3 kohdan a alakohdassa määrättyä poikkeusta eli se voitaisiin katsoa tueksi, joka on tarkoitettu taloudellisen kehityksen edistämiseen alueilla, joilla elintaso on poikkeuksellisen alhainen. |
|
(39) |
Extremadura katsotaan alueeksi, johon voidaan soveltaa EY:n perustamissopimuksen 87 artiklan 3 kohdan a alakohdan poikkeusta (1). Tuella voitaisiin edistää Extremaduran kehitystä seuraavin perustein:
|
V ARVIOINTI TUESTA
EY:n perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohta
|
(40) |
EY:n perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltion myöntämä taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetty tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa, ei sovellu yhteismarkkinoille siltä osin, kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. |
|
(41) |
EY:n perustamissopimuksen 87 ja 88 artiklaa sovelletaan kaikkiin sopimuksen liitteessä I lueteltuihin maataloustuotteisiin, joita koskee yhteinen markkinajärjestely. Oliiviöljy on tuote, jota koskee yhteinen markkinajärjestely. Oliiviöljyyn sovelletaan siis perustamissopimuksen 87 ja 88 artiklaa. |
|
(42) |
Tukijärjestelmän tuensaajat ovat asetuksen N:o 136/66/ETY mukaisia hyväksyttyjä tuottajajärjestöjä. Asetuksen 20 c artiklan 1 kohdan mukaan näiden tuottajajärjestöjen on
|
|
(43) |
Kyseistä tukea saavien organisaatioiden toiminta on määritetty yksityiskohtaisesti asetuksen N:o 136/66/ETY 20 c artiklassa. Niillä on hallinnollisia tehtäviä, eli ne hallinnoivat ja valvovat oliiviöljyn tuotantoa varten myönnettävää yhteisön tukea. Näitä tehtäviä voivat hoitaa vain kunkin jäsenvaltion hyväksytyt tuottajaorganisaatiot, joita tarkoitetaan asetuksessa N:o 136/66/ETY. Näin ollen olisi mahdotonta, että muut elimet tai toisen jäsenvaltion tuottajaorganisaatiot huolehtisivat näistä tehtävistä, joihin kuuluu tuottajien valvonta. |
|
(44) |
Tukea saavat organisaatiot esittävät tuotantotukihakemuksen jäsentuottajien puolesta ja valvovat jäsentensä harjoittamaa, syötäväksi tarkoitettujen oliivien ja oliiviöljyn tuotantoa. Organisaatiot toimivat oliiviöljyntuottajien hyödyksi. |
|
(45) |
Opracolex toimitti huomautustensa mukana jäljennökset organisaation tuloja ja menoja koskevista vuosikatsauksista vuosilta 1999, 2000 ja 2001. Tiedoista kävi ilmi, että menot olivat olleet suurempia kuin tulot ja että organisaation toiminnan rahoitus perustui pääasiassa lainoihin eikä tukea jää yli. Tulojen ja menojen välisen erotuksen kustantavat jäsenet maksamalla vuosimaksun. Tukea saavan organisaation jäseniltä perittävät maksut siis pienenevät tai jäsenet säästyvät maksuilta kokonaan. |
|
(46) |
Todellisia edunsaajia ovat näin ollen tuottajat, joiden vuosimaksut pienenevät tuen ansiosta. Valtion rahoittamat palvelut, jotka pienentävät maanviljelijöiden tavanomaisia toimintakustannuksia, ovat maanviljelijöille maksettua tukea (katso yhteisöjen tuomioistuimen asiassa C-126/01, Ministère de l'Économie, des Finances et de l'Industrie vastaan GEMO SA, 20 päivänä marraskuuta 2003 antama tuomio (11). |
|
(47) |
Tarkastelun kohteena oleva tuki antaa tuensaajille etua, joka pienentää niiden taloutta tavanomaisesti rasittavia maksuja. Tuen myöntää valtio tai se myönnetään valtion varoista. Tuki on erityinen tai valikoiva siinä mielessä, että se suosii tiettyä yritystä tai tuotannonalaa, tarkemmin sanottuna oliiviöljyn tuottajia. |
|
(48) |
Kokemuksen perusteella komissio on sitä mieltä, että maatalousalalla myönnetyt hyvin pienet tukimäärät eivät täytä perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdan perusteita, jos tietyt edellytykset täyttyvät. Tämä pätee silloin, kun yksittäisten tuottajien saama tukimäärä on vähäinen ja kun maatalousalalle myönnetyn tuen kokonaismäärä vastaa enintään pientä prosenttiosuutta alan koko tuotannon arvosta. |
|
(49) |
Yhteisön maataloustuotannolle on yleensä tunnusomaista, että yhtä hyödykettä tuottaa suuri määrä pieniä tuottajia, jotka tuottavat enimmäkseen paljoustavaroita yhteisten markkinajärjestelyjen mukaisesti. Tämän vuoksi yksittäisille tuottajille tietyn ajanjakson aikana myönnettyjen pienten tukimäärien vaikutukset olisi suhteutettava maatalousalan tuotannon arvoon samana ajanjaksona. |
|
(50) |
Jos tuen määrä ei ylitä 3 000 euron enimmäismäärää tuensaajaa kohti kolmen vuoden ajanjakson aikana ja jos kaikille yrityksille kolmen vuoden aikana myönnetyn tuen määrä on vähemmän kuin noin 0,3 prosenttia maatalousalan koko tuotannosta vuonna 2001 (Espanjassa 106 755 000 euroa), tuki ei vaikuta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan eikä vääristä tai uhkaa vääristää kilpailua eikä sen vuoksi kuulu perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan. |
|
(51) |
Edellä esitettyä ei sovelleta tukeen, jonka määrä vahvistetaan markkinoille saatettavien tuotteiden hinnan tai määrän perusteella, vientiin liittyvien toimien tukeen eli tukeen, joka liittyy välittömästi vientimääriin, jakeluverkon perustamiseen ja toimintaan tai muihin vientitoiminnan juokseviin kustannuksiin, eikä tukeen, jolla suositaan kotimaisia tuotteita tuontituotteiden kustannuksella. |
|
(52) |
Tukiohjelman talousarvio on 120 000 euroa vuodessa. Tukiohjelmasta hyötyy tietojen mukaan 11 500 tuottajaa, joten tuen määrä on 10,4 euroa tuensaajaa kohti. |
Johtopäätös
|
(53) |
Koska tuen määrä jää kutakin tuensaajaa kohti hyvin pieneksi, komissio arvioi tuen myöntämismenetelmän huomioon ottaen, ettei arvioinnin kohteena oleva tuki kuulu perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan. |
VI PÄÄTELMÄT
|
(54) |
Arvioinnin kohteena oleva tuki ei ole EY:n perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua tukea, |
ON TEHNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:
1 artikla
Valtiontuki, jonka Espanja aikoo myöntää oliiviöljyn tuottajaorganisaatioille ja josta säädetään tiedoksiannetussa alueellisen lain luonnoksessa, ei ole perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua tukea.
Näin ollen tuki hyväksytään.
2 artikla
Tämä päätös on osoitettu Espanjan kuningaskunnalle.
Tehty Brysselissä 7 päivänä toukokuuta 2004.
Komission puolesta
Franz FISCHLER
Komission jäsen
(1) EYVL C 222, 18.9.2002, s. 18.
(2) Katso alaviite 1.
(3) EYVL 172, 30.9.1966, s. 3025/66. Asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 865/2004 (EUVL L 161, 30.4.2004, s. 97).
(4) EYVL L 91, 31.3.2001, s. 44.
(5) EYVL L 293, 31.10.1998, s. 50. Asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 1780/2003 (EUVL L 260, 11.10.2003, s. 6).
(6) EYVL L 208, 3.8.1984, s. 3. Asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 1639/98 (EYVL L 210, 28.7.1998, s. 38).
(7) EYVL C 28, 1.2.2000, s. 2.
(8) Kok. 1995, s. II-1675.
(9) Kok. 1979, s. 2161.
(10) Asetuksen N:o 136/66/ETY 20 d artiklan säännösten mukaisesti.
(1) Aluetukikartta vuosiksi 2000–2006 (valtiontuki N 773/99, SG 2000 D/103727.cor).
(11) Ei vielä julkaistu.