Bryssel 28.11.2019

COM(2019) 619 final

2019/0272(COD)

Ehdotus

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

tonnikalan monivuotisen hoitosuunnitelman vahvistamisesta Itä-Atlantilla ja Välimerellä, asetusten (EY) N:o 1936/2001, (EU) 2017/2107 ja (EU) 2019/833 muuttamisesta sekä asetuksen (EU) 2016/1627 kumoamisesta


PERUSTELUT

1.EHDOTUKSEN TAUSTA

•Ehdotuksen perustelut ja tavoitteet

Yhteisen kalastuspolitiikan tavoitteena on asetuksen (EU) N:o 1380/2013 1 (”perusasetus”) mukaisesti turvata talouden, ympäristön ja sosiaalisten tekijöiden osalta kestävät edellytykset meren elollisten luonnonvarojen hyödyntämiselle.

Unioni hyväksyi neuvoston päätöksellä 98/392/EY 2 Yhdistyneiden kansakuntien merioikeusyleissopimuksen, joka sisältää muun muassa meren elollisten luonnonvarojen säilyttämistä ja hoitoa koskevia periaatteita ja sääntöjä. Unioni osallistuu kansainvälisillä vesillä ponnisteluihin kalakantojen säilyttämiseksi osana laajempia kansainvälisiä velvoitteitaan.

Neuvoston päätöksen 86/238/ETY 3 nojalla unioni on ollut 14. marraskuuta 1997 lähtien Atlantin tonnikalojen suojelua koskevan kansainvälisen yleissopimuksen (”yleissopimus”) sopimuspuoli.

Yleissopimuksessa määrätään tonnikalan ja sen lähilajien säilyttämisen ja hoidon alueellisen yhteistyön puitteista Atlantin valtamerellä ja viereisillä merillä perustamalla Kansainvälinen Atlantin tonnikalojen suojelukomissio (”ICCAT”).

ICCAT:lla on valtuudet hyväksyä sopimuspuolia sitovia päätöksiä (suosituksia) vastuualueeseensa kuuluvien kalastusten säilyttämisen ja hoidon osalta. Suositukset on osoitettu ennen kaikkea yleissopimuksen sopimuspuolille, mutta ne sisältävät myös toimijoita (esimerkiksi alusten päälliköitä) koskevia velvoitteita. ICCAT:n suositukset tulevat voimaan kuuden kuukauden kuluttua niiden hyväksymisestä, ja unionin ollessa kyseessä ne on pantava täytäntöön unionin oikeudessa mahdollisimman pian.

ICCAT hyväksyi vuonna 2018 pitämässään 21. erityiskokouksessa suosituksen 18-02 4 , jossa vahvistetaan ”hoitosuunnitelmaksi” kutsuttu tonnikalan monivuotinen hoitosuunnitelma Itä-Atlantilla ja Välimerellä. Hoitosuunnitelma noudattaa pysyvän tutkimus- ja tilastokomitean (”SCRS”) ohjetta, jonka mukaan ICCAT:n olisi vahvistettava kannalle monivuotinen hoitosuunnitelma vuonna 2018, koska kannan nykyinen tila ei enää vaikuta edellyttävän kiireellisiä toimenpiteitä, jotka otettiin käyttöön suosituksen 17-17, jolla muutettiin suositusta 14-04 5 , mukaisen tonnikalan elvytyssuunnitelman mukaisesti.

Tämän ehdotuksen tarkoituksena on saattaa ICCAT:n suositus 18-02 osaksi EU:n lainsäädäntöä, jotta unionin olisi mahdollista täyttää kansainväliset velvoitteensa ja taata toimijoille oikeusvarmuus sääntöjen ja velvoitteiden suhteen.

Hoitosuunnitelmassa edellytetään tonnikalan poisheittämistä ja vapauttamista tietyissä olosuhteissa. Se velvoittaa heittämään pois kalastusaluksilta, myös virkistyskalastusta harjoittavilta aluksilta, sellaiset tonnikalamäärät, jotka ylittävät alukselle jaetun kiintiön ja/tai sivusaaliiden sallitun enimmäismäärän. Myös pyydetty aluksilla oleva säilyttämisen vähimmäisviitekokoa pienempi tonnikala on heitettävä pois jäsenvaltioiden vuotuisissa kalastussuunnitelmissaan vahvistamaa poikkeamarajaa lukuun ottamatta.

Delegoidussa asetuksessa (EU) 2015/98 6 myönnetään poikkeuksia perusasetuksen 15 artiklassa vahvistetusta tonnikalan purkamisvelvoitteesta ICCAT:n yleissopimukseen perustuvien, unionin kansainvälisten velvoitteiden noudattamiseksi. Sen vuoksi tässä asetuksessa vahvistetaan tonnikalan hoitosuunnitelma, joka ei kuitenkaan koske poisheittämis- ja vapauttamisvelvoitteita delegoidun asetuksen (EU) 2015/98 säännösten soveltamisen vuoksi.

•Yhdenmukaisuus muiden alaa koskevien politiikkojen säännösten kanssa

Tonnikalaa on säännelty Itä-Atlantilla ja Välimerellä seuraavilla säädöksillä:

–asetuksessa (EU) 2016/1627 7 vahvistettu tonnikalan elvytyssuunnitelma,

–asetuksen (EU) 2019/1241 8  9 artiklan 4 kohdan ja liitteen III sekä neuvoston asetuksen (EY) N:o 1967/2006 9  8 artiklan ja liitteessä II olevan 6 kohdan 1 alakohdan mukaiset tekniset toimenpiteet,

–asetuksen (EU) 2017/2107 10 43 artikla,

–neuvoston asetuksen (EY) N:o 1936/2001 11  4 a, 4 b ja 4 c artikla ja

–asetuksen (EU) 2019/833 12 53 artikla.

EU:n kanta oli koko neuvottelujen ajan perusasetuksen 2 artiklan 2 kohdan, 28 artiklan 1 ja 2 kohdan sekä 29 ja 33 artiklan tavoitteiden mukainen.

ICCAT:n suosituksessa 18-02, joka saatetaan osaksi unionin lainsäädäntöä tällä asetuksella, määrätään hoitosuunnitelmasta, joka on joustavampi kuin nykyiset elvytystä koskevat säännöt, kun taas jotkin toimenpiteet, esimerkiksi kalanviljelylaitosten valvonta, ovat täsmällisempiä tai rajoittavampia. Tärkeimmät erot voidaan tiivistää seuraavasti:

(a)Kalastuskaudet: tässä asetuksessa säädetään kurenuotta-alusten osalta 10 päivää pidemmästä kalastuskaudesta kuin asetuksessa (EU) 2016/1627, elleivät jäsenvaltiot toisin ilmoita vuotuisissa kalastussuunnitelmissaan.

(b)Tässä asetuksessa sivusaaliin enimmäismäärä kasvaa 20 prosenttiin, kun se asetuksessa (EU) 2016/1627 on 5 prosenttia.

(c)Kalastuskapasiteetti: tämän asetuksen nojalla sallitaan kalastus jopa 20 prosenttia suuremmalle määrälle kurenuotta-aluksia (viitekausi 2018) kuin asetuksessa (EU) 2016/1627, ja Azoreille, Madeiralle ja Kanariansaarille myönnetään pienimuotoista kalastusta koskeva uusi alakohtainen kiintiö.

(d)Kasvatuskapasiteetti: tämän asetuksen myötä kalanviljelylaitoksissa voisi olla 7 prosenttia enemmän kalaa.

(e)Kalanviljelylaitoksen sisäiset siirrot ja satunnaistarkastukset: tehostetaan tonnikalan valvontajärjestelmää, jolla seurataan eläviä kaloja kalanviljelylaitoksissa. Tämä tehdään satunnaistarkastuksilla, jotka perustuvat riskianalyysiin, ja arvioimalla kiintiöjärjestelmän puitteissa seuraavalle vuodelle siirrettyjä määriä käyttäen stereokameroita.

•Yhdenmukaisuus unionin muiden politiikkojen kanssa

Suunnitelma on yhdenmukainen unionin muiden politiikkojen kanssa.

2.OIKEUSPERUSTA, TOISSIJAISUUSPERIAATE JA SUHTEELLISUUSPERIAATE

•Oikeusperusta

Ehdotus perustuu SEUT-sopimuksen 43 artiklan 2 kohtaan, sillä siinä säädetään yhteisen kalastuspolitiikan tavoitteiden toteuttamisessa tarvittavista säännöksistä.

•Toissijaisuusperiaate (jaetun toimivallan osalta)

Ehdotus kuuluu unionin yksinomaiseen toimivaltaan (SEUT-sopimuksen 3 artiklan 1 kohdan d alakohta). Sen vuoksi toissijaisuusperiaatetta ei sovelleta.

•    Suhteellisuusperiaate

Ehdotuksella varmistetaan, että unionin lainsäädäntö tonnikalan kalastuksenhoidon ja erityisesti kaikkien ICCAT:n hyväksymän hoitosuunnitelman sääntöjen ja velvoitteiden osalta on unionin kansainvälisten velvoitteiden mukaista ja että unioni noudattaa kyseisten alueellisten kalastuksenhoitojärjestöjen, joiden sopimuspuoli unioni on, tekemiä päätöksiä. Ehdotuksella saatetaan suositus osaksi unionin lainsäädäntöä ylittämättä sitä, mikä on tarpeen halutun tavoitteen saavuttamiseksi.

•Toimintatavan valinta

Sääntelytavaksi on valittu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus.

3.JÄLKIARVIOINTIEN, SIDOSRYHMIEN KUULEMISTEN JA VAIKUTUSTENARVIOINTIEN TULOKSET

•Voimassa olevan lainsäädännön jälkiarvioinnit/toimivuustarkastukset

Ei sovelleta

•Sidosryhmien kuuleminen

Jäsenvaltioiden viranomaisia on kuultu neuvoston työryhmässä 25. ja 26. lokakuuta 2018, ja Coreper hyväksyi 31. lokakuuta 2018 ICCAT:n 12.–19. marraskuuta 2018 pidetyssä vuosikokouksessa otettavan EU:n kannan. Vuosikokouksessa annettiin unionin johdolla suositus 18-02.

•Asiantuntijatiedon keruu ja käyttö

Kyseessä on ICCAT:n pysyvän tutkimus- ja tilastokomitean antaman tieteellisen lausunnon mukaisesti hyväksytyn suosituksen saattaminen osaksi unionin lainsäädäntöä.

•Vaikutustenarviointi

Ei sovelleta. Kyseessä on jäsenvaltioissa sellaisenaan sovellettavan suosituksen saattaminen osaksi unionin lainsäädäntöä.

•Sääntelyn toimivuus ja yksinkertaistaminen

Tämä ehdotus ei liity REFIT-ohjelmaan.

•Perusoikeudet

Ehdotuksella ei ole vaikutuksia kansalaisten perusoikeuksien suojeluun.

4.TALOUSARVIOVAIKUTUKSET

Ehdotuksella ei ole vaikutuksia talousarvioon.

5.LISÄTIEDOT

•Toteuttamissuunnitelmat, seuranta, arviointi ja raportointijärjestelyt

Ei sovelleta.

•Selittävät asiakirjat (direktiivien osalta)

Ei sovelleta

•Ehdotukseen sisältyvien säännösten yksityiskohtaiset selitykset

(f)Vuosien 2019 ja 2020 kalastusmahdollisuuksien vahvistamista koskevan perusteen saattaminen osaksi unionin lainsäädäntöä

Tonnikalan kalastusmahdollisuuksien jakamisesta vuosille 2018, 2019 ja 2020 sovittiin ICCAT:n 25. sääntömääräisessä kokouksessa. ICCAT:n suosituksessa 17-07 13 olevaan 5 kohtaan lisättiin kyseiset tiedot esittävä taulukko. Useat sopimuspuolet ilmaisivat kuitenkin tyytymättömyytensä kiintiöihinsä ja pyysivät saada tutustua ICCAT:n kohdentamattomiin jäljellä oleviin määriin (eli jakamattomat kiintiöt) ja käyttää niitä. Tätä varten Madridissa maaliskuussa 2018 pidetyssä ICCAT:n paneeli 2:n istuntojen välisessä kokouksessa keskusteltiin vuosien 2019 ja 2020 tonnikalakiintiön mahdollisesta mukauttamisesta käyttämällä jakamattomia jäljellä olevia määriä. Sopimuspuolet olivat yleisesti samaa mieltä siitä, että kiintiöiden mukauttamisessa olisi ensisijaisesti otettava huomioon perinteistä pienimuotoista kalastusta tietyissä saaristoissa Kreikassa (Joonian saaret), Espanjassa (Kanariansaaret) ja Portugalissa (Azorit ja Madeira) harjoittavien laivastojen tarpeet. Kyseisen kokouksen tärkeimpänä tuloksena vuodeksi 2019 alun perin asetettua EU:n osuutta, joka oli 17 536 tonnia, korotettiin 87 tonnilla perinteisessä pienimuotoisessa kalastuksessa käytettäväksi, jolloin EU:n kokonaiskiintiö oli 17 623 tonnia vuonna 2019. Tämä kiintiö tunnustetaan suosituksessa 18-02, ja se saatetaan osaksi unionin lainsäädäntöä kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta jäsenvaltioiden välillä annetulla neuvoston asetuksella (EU) 2019/124 14 .

(g)Täytäntöönpanovalta

Elävien tonnikalojen kalastusta koskevat ICCAT:n säännöt ovat erittäin dynaamisia (pyyntiin, siirtoon, kuljetukseen, kasvatuskassiinsiirtoon, keruuseen ja kiintiöjärjestelmän puitteissa tehtäviin siirtoihin liittyvät toimet). Kalastuksen valvontaa ja hallinnointia varten kehitetään jatkuvasti uusia tekniikoita (esim. stereokameroiden tai vaihtoehtoisten menetelmien käyttö), joita jäsenvaltioiden on sovellettava yhdenmukaisesti. Vastaavasti voi olla tarpeen kehittää myös toimintamenettelyjä, jotta voidaan auttaa jäsenvaltioita noudattamaan tässä asetuksessa vahvistettuja ICCAT:n sääntöjä.

Sen vuoksi tarvitaan täytäntöönpanosäädöksiä, jotka koskevat kiintiöjärjestelmän puitteissa tehtävää siirtoa koskevaa 7 artiklaa sekä siirtotoimia ja kasvatuskassiinsiirtotoimia koskevia 6 ja 7 jaksoa.

(h)Siirretty säädösvalta

Tämän asetuksen 65 artiklassa vahvistetaan yksityiskohtainen luettelo tapauksista, joissa toimivallan siirto on tarpeen ICCAT:n antamiin suosituksiin usein tehtävien muutosten käsittelemiseksi. Kyseisissä luetteloon sisällytettäviä tapauksia, joissa toimivallan siirto on tarpeen, selittävät tärkeimmät tekijät voidaan esittää tiivistäen seuraavasti:

–SCRS kehittää parhaillaan hallintastrategian arviointiprosessia, jonka tavoitteena on arvioida erilaisia kalastuksenhoitomenettelyjä, jotka pystyvät tuottamaan hyviä tuloksia kaikissa tonnikalakantojen tyypillisimmissä epävarmuustilanteissa. Hallintastrategian arviointiprosessin odotetaan johtavan valinnaisiin hallintamenettelyihin lyhyellä aikavälillä (eli vuosina 2020–2021). Tämä huomioon ottaen tonnikalan hoitosuunnitelmalla on väliaikainen hoitotavoite, jota ICCAT:n on tarkoitus tarkistaa vuodesta 2020 alkaen, ja toimivallan siirtoa käytetään suunnitelman saattamiseksi nopeasti osaksi unionin lainsäädäntöä.

–Itä-Atlantin tonnikalan elvytyssuunnitelmasta annetussa asetuksessa (EU) 2016/1627 ei säädetä siirretystä toimivallasta suunnitelman muuttamiseksi ICCAT:n vuotuisten päätösten mukaisesti. Tämä aiheutti kriittisen tilanteen vuonna 2018, jolloin suositusta 18-02 ei voitu saattaa osaksi unionin lainsäädäntöä siirretyn toimivallan nojalla, ja jotkin jäsenvaltiot pyysivät komissiolta, että suositus pantaisiin täytäntöön lainsäädäntövallan käyttäjien antamalla säädöksellä kalastuskautta varten kesäkuussa 2019. Tällä asetuksella siirretään päätösvaltaa, jotta tonnikalan elvytyssuunnitelmaa koskevat tulevat muutokset voidaan toteuttaa ajoissa, jolloin EU:n laivasto voidaan saattaa tasavertaiseen asemaan suhteessa kolmansien maiden laivastoihin.



2019/0272 (COD)

Ehdotus

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

tonnikalan monivuotisen hoitosuunnitelman vahvistamisesta Itä-Atlantilla ja Välimerellä, asetusten (EY) N:o 1936/2001, (EU) 2017/2107 ja (EU) 2019/833 muuttamisesta sekä asetuksen (EU) 2016/1627 kumoamisesta

EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka

ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 43 artiklan 2 kohdan,

ottavat huomioon Euroopan komission ehdotuksen,

sen jälkeen kun esitys lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäväksi säädökseksi on toimitettu kansallisille parlamenteille,

ottavat huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon 15 ,

noudattavat tavallista lainsäätämisjärjestystä 16 ,

sekä katsovat seuraavaa:

(1)Yhteisen kalastuspolitiikan tavoitteena on Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1380/2013 17 mukaisesti turvata talouden, ympäristön ja sosiaalisten tekijöiden osalta kestävät edellytykset meren elollisten luonnonvarojen hyödyntämiselle.

(2)Unioni on hyväksynyt neuvoston päätöksellä 98/392/EY 18 Yhdistyneiden kansakuntien merioikeusyleissopimuksen sekä sopimuksen hajallaan olevien kalakantojen ja laajasti vaeltavien kalakantojen säilyttämistä ja hoitoa koskevien 10 päivänä joulukuuta 1982 tehdyn Yhdistyneiden kansakuntien merioikeusyleissopimuksen määräysten täytäntöönpanosta. Kyseiset sopimukset sisältävät meren elollisten luonnonvarojen suojelua ja hoitoa koskevia periaatteita ja sääntöjä. Unioni osallistuu kansainvälisillä vesillä ponnisteluihin kalakantojen säilyttämiseksi osana laajempia kansainvälisiä velvoitteitaan.

(3)Unioni on Atlantin tonnikalojen suojelusta tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen 19 , jäljempänä ’yleissopimus’, sopimuspuoli.

(4)Yleissopimuksella perustettu Kansainvälinen Atlantin tonnikalojen suojelukomissio (International Commission for the Conservation of Atlantic Tunas, jäljempänä ’ICCAT’) hyväksyi vuonna 2018 pitämässään 21. erityiskokouksessa suosituksen 18-02 Itä-Atlantilla ja Välimerellä toteutettavasta tonnikalan monivuotisesta hoitosuunnitelmasta, jäljempänä ’hoitosuunnitelma’. Hoitosuunnitelma noudattaa ICCAT:n pysyvän tutkimus- ja tilastokomitean, jäljempänä ’SCRS’, ohjetta, jonka mukaan ICCAT:n olisi vahvistettava kannalle monivuotinen hoitosuunnitelma vuonna 2018, koska kannan nykyinen tila ei enää vaikuta edellyttävän kiireellisiä toimenpiteitä, jotka otettiin käyttöön (suosituksessa 17-17, jolla muutettiin suositusta 14-04, vahvistetun) tonnikalan elvytyssuunnitelman mukaisesti.

(5)Suosituksella 18-02 kumotaan suositus 17-07, jolla muutettiin tonnikalan elvytyssuunnitelmasta annettua, osaksi unionin lainsäädäntöä asetuksella (EU) 2016/1627 20
saatettua suositusta 14-04.

(6)Tällä asetuksella olisi pantava täysimääräisesti tai tapauksen mukaan osittain täytäntöön seuraavat ICCAT:n suositukset: 06-07 21 , 18-10 22 , 96-14 23 , 13-13 24 ja 16-15 25 .

(7)Alueellisissa kalastuksenhoitojärjestöissä esitettävien unionin kantojen on perustuttava parhaisiin käytettävissä oleviin tieteellisiin lausuntoihin, jotta voidaan varmistaa kalavarojen hoito yhteisen kalastuspolitiikan tavoitteiden mukaisesti noudattaen erityisesti tavoitetta palauttaa kalakannat asteittain kestävän enimmäistuoton takaavaa biomassatasoa suuremmaksi ja pitää ne tällaisella tasolla sekä tavoitetta luoda edellytykset taloudellisesti kannattavalle ja kilpailukykyiselle kalastusalan pyynti- ja jalostusteollisuudelle ja maalla toteutettavalle kalastukseen liittyvälle toiminnalle. SCRS:n vuonna 2018 laatiman kertomuksen 26 mukaan tonnikalan saaliit, kun kalastuskuolevuus on F0.1, ovat linjassa kestävän enimmäistuoton mukaisen kalastuskuolevuuden (Fmsy) kanssa. Kannan biomassan katsotaan olevan tasolla, jolla varmistetaan kestävä enimmäistuotto. B0.1 vaihtelee siten, että kun rekrytointitaso on keskitasoinen ja matala, arvo on yli mainitun tason, ja kun rekrytointitaso on korkea, arvo on tämän tason alapuolella.

(8)Hoitosuunnitelmassa otetaan huomioon erityyppisten pyydysten ja kalastusmenetelmien erityisominaisuudet. Hoitosuunnitelman täytäntöönpanossa unionin ja jäsenvaltioiden olisi pyrittävä edistämään rannikkokalastusta ja valikoivien ja nykyistä vähemmän ympäristövaikutuksia aiheuttavien pyydysten ja kalastusmenetelmien sekä perinteisessä kalastuksessa ja perinteisessä pienimuotoisessa kalastuksessa käytettävien pyydysten ja menetelmien käyttöä paikallistalouksien kohtuullisen elintason tukemiseksi.

(9)Yhteisen kalastuspolitiikan noudattamisen varmistamiseksi on annettu unionin lainsäädäntöä sellaisen valvonta-, tarkastus- ja täytäntöönpanojärjestelmän perustamiseksi, joka käsittää myös laittoman, ilmoittamattoman ja sääntelemättömän kalastuksen vastaiset toimet. Erityisesti neuvoston asetuksella (EY) N:o 1224/2009 27 perustetaan valvontaa, tarkastuksia ja täytäntöönpanon valvontaa koskeva, kokonaisvaltaista ja yhdennettyä lähestymistapaa noudattava unionin järjestelmä, jonka tarkoituksena on varmistaa kaikkien yhteisen kalastuspolitiikan sääntöjen noudattaminen. Komission täytäntöönpanoasetuksessa (EU) N:o 404/2011 28 vahvistetaan asetuksen (EY) N:o 1224/2009 soveltamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt. Neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1005/2008 29 vahvistetaan yhteisön järjestelmä laittoman, ilmoittamattoman ja sääntelemättömän kalastuksen ehkäisemiseksi, estämiseksi ja poistamiseksi. Näihin asetuksiin sisältyy jo säännöksiä, kuten kalastuslisenssit ja -luvat sekä tietyt alusten satelliittiseurantajärjestelmää koskevat säännöt, jotka kattavat useita ICCAT:n suosituksessa 18–02 vahvistettuja toimenpiteitä. Sen vuoksi ei ole tarpeen sisällyttää kyseisiä säännöksiä tähän asetukseen.

(10)Asetuksessa (EU) N:o 1380/2013 vahvistetaan säilyttämisen vähimmäisviitekoon käsite. Johdonmukaisuuden varmistamiseksi ICCAT:n vähimmäiskoon käsite olisi saatettava osaksi unionin lainsäädäntöä säilyttämisen vähimmäisviitekokona.

(11)ICCAT:n suosituksen 18-02 mukaan tonnikalat, jotka on pyydetty ja jotka ovat alle säilyttämisen vähimmäisviitekoon, on heitettävä pois, ja sama koskee tonnikalasaaliita, jotka ylittävät vuotuisissa kalastussuunnitelmissa vahvistetut sivusaalisrajoitukset. Unionille ICCAT:n puitteissa kuuluvien kansainvälisten velvoitteiden noudattamiseksi komission delegoidun asetuksen (EU) 2015/98 30 4 artiklassa säädetään purkamisvelvoitetta koskevista poikkeuksista tonnikalan osalta asetuksen (EU) N:o 1380/2013 15 artiklan 2 kohdan mukaisesti. Delegoidulla asetuksella (EU) 2015/98 pannaan täytäntöön tietyt ICCAT:n suosituksen 18-02 määräykset, joissa vahvistetaan velvoite heittää pois aluksella oleva tonnikala, siltä osin kuin sen määrä ylittää alukselle jaetun kiintiön tai sivusaaliiden sallitun enimmäismäärän. Kyseisen delegoidun asetuksen soveltamisalaan kuuluvat myös virkistyskalastusta harjoittavat alukset. Näin ollen tällaisten poisheittämis- ja vapauttamisvelvoitteiden ei tarvitse kuulua tämän asetuksen soveltamisalaan, ja tämä asetus ei rajoita delegoidun asetuksen (EU) 2015/98 vastaavien määräysten soveltamista.

(12)Vuoden 2018 vuosikokouksessa yleissopimuksen sopimuspuolet totesivat, että on tarpeen tehostaa tiettyjen tonnikalaan kohdistuvien toimien valvontaa. Tämän tavoitteen mukaisesti vuoden 2018 vuosikokouksessa sovittiin, että kalanviljelylaitoksista vastuussa olevien yleissopimuksen sopimuspuolten olisi varmistettava kasvatuskassiinsiirtotoimien täysi jäljitettävyys, ja niiden olisi tehtävä riskianalyysiin perustuvia satunnaistarkastuksia.

(13)Sähköisestä tonnikalasaalisasiakirjasta säädetään asetuksessa (EU) N:o 640/2010, jolla pannaan täytäntöön suosituksen 08-12 muuttamisesta annettu ICCAT:n suositus 09-11. Sähköisten tonnikalasaalisasiakirjojen soveltamista koskevat suositukset 17-09 ja 11-20 on hiljattain kumottu suosituksilla 18-12 ja 18-13. Tästä syystä asetus (EU) N:o 640/2010 on vanhentunut, ja komissio aikoo antaa uuden asetuksen, jolla pannaan täytäntöön uusimmat sähköisiä tonnikalasaalisasiakirjoja koskevat ICCAT:n säännöt. Tämän vuoksi tässä asetuksessa ei tulisi viitata asetukseen (EU) N:o 640/2010, vaan yleisemmin ICCAT:n suosittamaan saaliinkirjausohjelmaan.

(14)ICCAT:n sopimuspuolet muuttavat usein ICCAT:n tiettyjä suosituksia ja niitä todennäköisesti muutetaan edelleen tulevaisuudessa. Jotta ICCAT-hoitosuunnitelman muutoksia tai lisäyksiä koskevat tulevat ICCAT:n suositukset voidaan panna täytäntöön nopeasti unionin oikeudessa, komissiolle olisi sen vuoksi siirrettävä valta hyväksyä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 290 artiklan mukaisesti delegoituja säädöksiä, jotka koskevat seuraavia seikkoja: määräajat sellaisen kalastuskuolevuuden tavoitetason saavuttamiseksi, joka vaaditaan kannan biomassan säilyttämiseksi kestävän enimmäistuoton mukaisella tasolla; tietojen ilmoittamisen määräajat, kalastuskaudet; säilyttämisen vähimmäisviitekoot; prosenttiluvut ja parametrit, komissiolle toimitettavat tiedot; kansallisten ja alueellisten tarkkailijoiden tehtävät, syyt kalojen siirtoluvan epäämiseksi; syyt saaliiden takavarikointiin ja määräykseen vapauttaa kalat. On erityisen tärkeää, että komissio asiaa valmistellessaan toteuttaa asianmukaiset kuulemiset, myös asiantuntijatasolla, ja että nämä kuulemiset toteutetaan paremmasta lainsäädännöstä 13 päivänä huhtikuuta 2016 tehdyssä toimielinten välisessä sopimuksessa 31 vahvistettujen periaatteiden mukaisesti. Jotta voitaisiin erityisesti varmistaa tasavertainen osallistuminen delegoitujen säädösten valmisteluun, Euroopan parlamentille ja neuvostolle toimitetaan kaikki asiakirjat samaan aikaan kuin jäsenvaltioiden asiantuntijoille, ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asiantuntijoilla on järjestelmällisesti oikeus osallistua komission asiantuntijaryhmien kokouksiin, joissa valmistellaan delegoituja säädöksiä.

(15)Unionia ICCAT:n kokouksissa edustava komissio hyväksyy vuosittain joukon puhtaasti teknisiä ICCAT:n suosituksia, jotka koskevat erityisesti kapasiteetin rajoituksia, kalastuspäiväkirjaa koskevia vaatimuksia, saalisilmoituslomakkeita, jälleenlaivaus- ja siirtoilmoituksia, kalastusluvissa mainittavia vähimmäistietoja ja kalastusalusten vähimmäislukumäärää ICCAT:n yhteisen kansainvälisen tarkastusjärjestelmän yhteydessä; tarkastuksia ja tarkkailijoita koskevan järjestelmän eritelmiä, videotallennuksen vaatimuksia, vapauttamistoimia, kuolleiden kalojen käsittelyvaatimuksia, kasvatuskassiinsiirtoilmoituksia tai alusten satelliittiseurantajärjestelmiä koskevia vaatimuksia, jotka pannaan täytäntöön tämän asetuksen liitteiden I–XV mukaisesti. Komissiolla olisi oltava valtuudet antaa delegoituja säädöksiä liitteiden I–XV muuttamiseksi tai täydentämiseksi muutetun tai täydennetyn ICCAT:n suosituksen mukaisesti. On erityisen tärkeää, että komissio asiaa valmistellessaan toteuttaa asianmukaiset kuulemiset, myös asiantuntijatasolla, ja että nämä kuulemiset toteutetaan paremmasta lainsäädännöstä 13 päivänä huhtikuuta 2016 tehdyssä toimielinten välisessä sopimuksessa 32 vahvistettujen periaatteiden mukaisesti. Jotta voitaisiin erityisesti varmistaa tasavertainen osallistuminen delegoitujen säädösten valmisteluun, Euroopan parlamentille ja neuvostolle toimitetaan kaikki asiakirjat samaan aikaan kuin jäsenvaltioiden asiantuntijoille, ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asiantuntijoilla on järjestelmällisesti oikeus osallistua komission asiantuntijaryhmien kokouksiin, joissa valmistellaan delegoituja säädöksiä.

(16)Tonnikalojen kalastusta koskevat ICCAT:n suositukset ovat erittäin dynaamisia (pyyntiin, siirtoon, kuljetukseen, kasvatuskassiinsiirtoon, kasvatukseen, keruuseen ja kiintiöjärjestelmän puitteissa tehtäviin siirtoihin liittyvät toimet). Kalastuksen valvontaa ja hoitoa varten kehitetään jatkuvasti uusia tekniikoita (esim. stereokameroiden ja vaihtoehtoisten menetelmien käyttö), joita jäsenvaltioiden on käytettävä yhdenmukaisesti. Vastaavasti voi olla tarpeen kehittää myös toimintamenettelyjä, jotta voidaan auttaa jäsenvaltioita noudattamaan tässä asetuksessa vahvistettuja ICCAT:n sääntöjä. Jotta voidaan varmistaa tämän asetuksen yhdenmukainen täytäntöönpano, komissiolle olisi siirrettävä täytäntöönpanovaltaa elävien tonnikalojen kiintiöjärjestelmän puitteissa tehtäviä siirtoja, siirtotoimia ja kasvatuskassiinsiirtotoimia koskevien yksityiskohtaisten sääntöjen osalta. Tätä valtaa olisi käytettävä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 182/2011 33 mukaisesti.

(17)Tässä asetuksessa tarkoitetut delegoidut säädökset ja täytäntöönpanosäädökset eivät vaikuta ICCAT:n tulevien suositusten täytäntöönpanoon unionin oikeudessa tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen.

(18)Koska tällä asetuksella luodaan uusi ja kattava tonnikalan hoitosuunnitelma, asetuksissa (EU) 2017/2107 34 ja (EU) 2019/833 35 vahvistetut tonnikalaa koskevat säännökset olisi kumottava. Asetuksen (EU) 2017/2107 43 artiklan osalta se osa, joka vastaa Välimeren miekkakalaa, on sisällytetty asetukseen (EU) 2019/1154 36 . Myös eräät asetuksen (EY) N:o 1936/2001 37 säännökset olisi kumottava. Asetusta (EU) 2017/2107, asetusta (EU) N:o 1936/2001 ja asetusta (EU) 2019/833 olisi sen vuoksi muutettava.

(19)ICCAT:n suosituksella 18-02 kumottiin suositus 17-07, koska kannan tila ei enää edellytä kyseisessä suosituksessa vahvistetun tonnikalan elvytyssuunnitelman mukaisia kiireellisiä toimenpiteitä. Sen vuoksi asetus (EU) 2016/1627, jolla elvytyssuunnitelma pantiin täytäntöön, olisi kumottava,

OVAT HYVÄKSYNEET TÄMÄN ASETUKSEN:

I LUKU
YLEISET SÄÄNNÖKSET

1 artikla
Kohde

Tässä asetuksessa vahvistetaan yleiset säännöt, jotka koskevat tonnikalan (Thunnus thynnus) monivuotisen hoitosuunnitelman yhtenäistä ja tehokasta täytäntöönpanoa Itä-Atlantilla ja Välimerellä Kansainvälisen Atlantin tonnikalojen suojelukomission, jäljempänä ’ICCAT’, hyväksymän suosituksen mukaisesti.

2 artikla
Soveltamisala

Tätä asetusta sovelletaan

(a)unionin kalastusaluksiin sekä virkistyskalastusta harjoittaviin unionin aluksiin, jotka

–pyytävät tonnikalaa yleissopimusalueella, ja

–jälleenlaivaavat tai kuljettavat, myös yleissopimusalueen ulkopuolella, yleissopimusalueelta pyydettyä tonnikalaa;

(b)unionin kalanviljelylaitoksiin;

(c)kolmansien maiden kalastusaluksiin ja virkistyskalastusta harjoittaviin kolmansien maiden aluksiin, jotka toimivat unionin vesillä ja pyytävät tonnikalaa yleissopimusalueella;

(d)kolmansien maiden aluksiin, jotka tarkastetaan jäsenvaltion satamissa ja joilla kuljetetaan yleissopimusalueella pyydettyä tonnikalaa tai unionin vesillä pyydetystä tonnikalasta peräisin olevia kalastustuotteita, joita ei ole aiemmin purettu aluksesta tai jälleenlaivattu satamissa.

3 artikla
Tavoite

Tämän asetuksen tavoitteena on säilyttää tonnikalan kestävän enimmäistuoton mahdollistava biomassataso.

4 artikla
Suhde muuhun unionin lainsäädäntöön 

Jollei tässä asetuksessa toisin säädetä, tämän asetuksen säännöksiä sovelletaan rajoittamatta muiden kalastusalaa koskevien unionin säädösten, erityisesti seuraavien säädösten, soveltamista:

(1)neuvoston asetus (EY) N:o 1224/2009 38 yhteisön valvontajärjestelmästä, jonka tarkoituksena on varmistaa yhteisen kalastuspolitiikan sääntöjen noudattaminen;

(2)neuvoston asetus (EY) N:o 1005/2008 39 laittoman, ilmoittamattoman ja sääntelemättömän kalastuksen ehkäisemistä, estämistä ja poistamista koskevasta yhteisön järjestelmästä;

(3)Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2017/2403 40 ulkoisten kalastuslaivastojen kestävästä hallinnoinnista;

(4)Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2017/2107 41 Kansainvälisen Atlantin tonnikalojen suojelukomission (ICCAT) yleissopimusalueella sovellettavista hoito-, säilyttämis- ja valvontatoimenpiteistä.

5 artikla
Määritelmät

Tässä asetuksessa tarkoitetaan:

(5)’ICCAT:lla’ Kansainvälistä Atlantin tonnikalojen suojelukomissiota (International Commission for the Conservation of Atlantic Tunas);

(6)’yleissopimuksella’ kansainvälistä yleissopimusta Atlantin tonnikalojen suojelusta 42 ;

(7) ’kalastusaluksella’ mitä tahansa moottorikäyttöistä alusta, jota käytetään tonnikalavarojen kaupallisessa hyödyntämistarkoituksessa, mukaan luettuina pyyntialukset, kalanjalostusalukset, tukialukset, hinausalukset, jälleenlaivausalukset, tonnikalatuotteiden kuljetukseen varustetut kuljetusalukset ja apualukset konttialuksia lukuun ottamatta;

(8)’elävällä tonnikalalla’ tonnikalaa, joka pidetään elossa tietyn ajan tonnikalarysässä tai joka siirretään elävänä kalanviljelylaitokseen kasvatuskassiin, kasvatetaan ja lopuksi kerätään tai vapautetaan;

(9)’SCRS:lla’ ICCAT:n pysyvää tutkimus- ja tilastokomiteaa;

(10)’virkistyskalastuksella’ ei-kaupallista kalastustoimintaa, jossa meren elollisia luonnonvaroja hyödynnetään virkistys-, matkailu- tai urheilutarkoituksiin;

(11)’hinausaluksella’ mitä tahansa alusta, jota käytetään kasvatuskassien hinaamiseen;

(12)’jalostusaluksella’ alusta, jolla kalastustuotteille tehdään yksi tai useampia seuraavista toimenpiteistä ennen tuotteiden pakkaamista: fileointi tai viipalointi, jäädytys ja/tai jalostus;

(13)’apualuksella’ mitä tahansa alusta, jota käytetään kuolleiden (jalostamattomien) tonnikalojen kuljettamiseen kuljetus- tai kasvatuskassista, kurenuotasta tai tonnikalarysästä nimettyyn satamaan ja/tai jalostusalukseen;

(14)’tonnikalarysällä’ pohjaan ankkuroitua kiinteää pyydystä, jossa on yleensä aitaverkko, joka johdattaa kalat tonnikalarysän suljettuun peräosaan tai suljettuihin peräosiin, jossa tai joissa tonnikalaa pidetään ennen sen keruuta tai kasvatusta;

(15)’kurenuotalla’ saartopyydystä, jonka pohja kurotaan umpeen verkon pohjassa olevalla kurevaijerilla, joka kulkee pohjaköyden kanssa renkaiden läpi ja jonka avulla verkko voidaan kuroa umpeen;

(16)’kasvatuskassiinsiirrolla’ elävien tonnikalojen siirtoa kalanviljelylaitokselle ja kalojen sen jälkeistä ruokkimista niiden lihottamiseksi ja kokonaisbiomassan lisäämiseksi;

(17)’pyyntialuksella’ alusta, jota käytetään tonnikalavarojen kaupallisessa pyyntitarkoituksessa;

(18)’kalanviljelylaitoksella’ merialuetta, joka on selvästi määritelty maantieteellisin koordinaatein ja jota käytetään tonnikalarysillä ja/tai kurenuotta-aluksilla pyydetyn tonnikalan lihotukseen tai kasvatukseen. Kalanviljelylaitoksella voi olla useita kalanviljelypaikkoja, jotka kaikki määritellään maantieteellisin koordinaatein niin, että monikulmion jokaisen pisteen pituus- ja leveyspiiri on selkeästi määritelty;

(19)’kasvatuksella’ tai ’lihotuksella’ tonnikalan kasvatuskassiinsiirtoa kalanviljelylaitokselle ja kalojen sen jälkeistä ruokkimista niiden lihottamiseksi ja kokonaisbiomassan lisäämiseksi;

(20)’keruulla’ tonnikalan tappamista kalanviljelylaitoksilla tai tonnikalarysissä;

(21)’stereokameralla’ kameraa, jossa on vähintään kaksi objektiivia ja jossa on erillinen kuva-anturi tai filmiruutu kullekin objektiiville, mikä mahdollistaa kolmiulotteisten kuvien ottamisen kalan pituuden mittaamiseksi;

(22)’pienimuotoisessa rannikkokalastuksessa käytettävällä aluksella’ pyyntialusta, jolla on vähintään kolme seuraavista viidestä ominaisuudesta:

(a)suurin pituus < 12 metriä;

(b)alus harjoittaa kalastusta yksinomaan lippujäsenvaltion lainkäyttövaltaan kuuluvilla vesillä;

(c)kalastusmatkojen kesto on alle 24 tuntia;

(d)miehistön lukumäärä on enintään neljä; tai

(e)alus käyttää valikoivia pyyntimenetelmiä ja vähentää ympäristövaikutuksia;

(23)’yhteisellä kalastustoimella’ kahden tai useamman kurenuotta-aluksen välistä tointa, jonka yhteydessä yhden kurenuotta-aluksen saalis osoitetaan yhteen tai useampaan kurenuotta-alukseen ennalta sovitun jakoperusteen mukaisesti;

(24)’aktiivisella kalastuksella’ pyyntialuksen harjoittamaa tonnikalan kohdennettua kalastusta tietyn kalastuskauden aikana;

(25)’BCD-asiakirjalla’ tonnikalasaalisasiakirjaa;

(26)’eBCD-asiakirjalla’ sähköistä tonnikalasaalisasiakirjaa;

(27)’yleissopimusalueella’ yleissopimuksen 1 artiklassa määriteltyä maantieteellistä aluetta;

(28)’jälleenlaivauksella’ kaikkien tai joidenkin kalastusaluksilla olevien kalastustuotteiden purkamista toiseen kalastusalukseen. Kuolleiden tonnikalojen purkamista kurenuotasta, tonnikalarysästä tai hinausalukselta apualukseen ei kuitenkaan pidetä jälleenlaivauksena;

(29)’kontrollisiirrolla’ lisäsiirtoa, joka toteutetaan siirrettävien kalojen lukumäärän todentamiseksi kalastuksen/kalanviljelyn harjoittajien tai valvontaviranomaisten pyynnöstä;

(30)’valvontakameralla’ stereokameraa ja/tai tavanomaista videokameraa, jolla harjoitetaan tässä asetuksessa säädettyä valvontaa;

(31)’sopimuspuolella’ yleissopimuksen sopimuspuolta ja yhteistyötä tekevää muuta kuin sopimuspuolta, yhteisöä tai kalastusyhteisöä;

(32)’suurella pelagisella pitkäsiima-aluksella’ suurimmalta pituudeltaan yli 24 metrin pituista pelagista pitkäsiima-alusta;

(33)’siirrolla’

(a)elävien tonnikalojen siirtämistä pyyntialuksen verkosta kuljetuskassiin;

(b)elävien tonnikalojen siirtämistä yhdestä kuljetuskassista toiseen;

(c)eläviä tonnikaloja sisältävän kassin siirtämistä yhdeltä hinausalukselta toiselle;

(d)elävien tonnikalojen siirtämistä yhdeltä kalanviljelylaitokselta toiselle tai saman kalanviljelylaitoksen kasvatuskassista toiseen;

(e)elävien tonnikalojen siirtämistä tonnikalarysästä kuljetuskassiin riippumatta siitä, käytetäänkö hinausalusta;

(34)’toimijalla’ luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka hoitaa tai pitää hallinnassaan mitä tahansa yritystä, joka toteuttaa mitä tahansa toimia, jotka liittyvät mihin tahansa kalastus- ja vesiviljelytuotteiden tuotannon, jalostuksen, kaupan pitämisen, jakelun ja vähittäiskaupan vaiheisiin;

(35)’pyydysryhmällä’ kalastusalusten ryhmää, joka käyttää samaa pyydystä, jolle on jaettu ryhmäkiintiö;

(36)’pyyntiponnistuksella’ kalastusaluksen kapasiteetin ja kalastustoiminnan tuloa kalastustoimien intensiteetin mittaamiseksi. Eri pyydyksiin sovelletaan eri mittaustapaa. Pitkäsiimakalastuksessa mitataan koukkujen tai koukkutuntien lukumäärää. Kurenuotta-alusten osalta mitataan laivapäiviä (kalastusajan ja etsimiseen käytettävän ajan summa);

(37)’vastuujäsenvaltiolla’ lippujäsenvaltiota tai jäsenvaltiota, jonka lainkäyttövaltaan kuuluvalla alueella asianomainen kalanviljelylaitos tai tonnikalarysä sijaitsee.

II luku
Hallintatoimenpiteet

6 artikla
Kalastuksenhoitotoimenpiteisiin liittyvät edellytykset

(1)Kunkin jäsenvaltion on toteutettava tarvittavat toimenpiteet varmistaakseen, että sen pyyntialusten ja tonnikalarysien pyyntiponnistus on oikeassa suhteessa jäsenvaltion Itä-Atlantilla ja Välimerellä käytettävissä oleviin tonnikalan kalastusmahdollisuuksiin. Jäsenvaltioiden toteuttamiin toimenpiteisiin sisältyy niiden sellaisten yli 24 metrin pituisten pyyntialustensa aluskohtaisten kiintiöiden vahvistaminen, jotka sisältyvät 25 artiklassa tarkoitettuun hyväksyttyjen alusten luetteloon.

(2)Jäsenvaltion on edellytettävä, että pyyntialukset siirtyvät viipymättä sen nimeämään satamaan, kun aluksen aluskohtainen kiintiö on täyttynyt asetuksen (EY) N:o 1224/2009 35 artiklan mukaisesti.

(3)Rahtaustoimintaa ei sallita tonnikalan kalastuksessa.

7 artikla
Keräämättä jääneiden elävien tonnikalojen kiintiöjärjestelmän puitteissa tehtävä siirto

(1)Käyttämättömien kiintiöiden ja keräämättä jääneiden elävien tonnikalojen kiintiöjärjestelmän puitteissa tehtävää siirtoa seuraavalle vuodelle ei sallita.

(2)Poiketen siitä, mitä 1 kohdassa säädetään, keräämättä jääneiden elävien tonnikalojen kiintiöjärjestelmän puitteissa tehtävä siirto voidaan sallia, jos komissio kehittää vahvistetun valvontajärjestelmän ja ilmoittaa siitä ICCAT:n sihteeristölle. Järjestelmän on oltava erottamaton osa 13 artiklassa tarkoitettua jäsenvaltioiden tarkastussuunnitelmaa, ja sen on sisällettävä ainakin 26 artiklan 3 kohdassa ja 52 artiklassa säädetyt toimenpiteet.

(3)Kalanviljelylaitoksista vastuussa olevien jäsenvaltioiden on varmistettava ennen kalastuskauden alkua kaikkien sellaisten elävien tonnikalojen perusteellinen arviointi, jotka on siirretty kiintiöjärjestelmän puitteissa massakeruun jälkeen, lainkäyttövaltaansa kuuluvien kalanviljelylaitosten osalta. Tätä tarkoitusta varten kaikki kalanviljelylaitoksen massakeruun kohteena olevat kiintiöjärjestelmän puitteissa siirretyt pyyntivuoden elävät tonnikalat on siirrettävä muihin kasvatuskasseihin käyttäen stereokamerajärjestelmiä tai vaihtoehtoisia menetelmiä sillä edellytyksellä, että ne ovat riittävän täsmällisiä ja tarkkoja, 50 artiklan mukaisesti. Täysin dokumentoitu jäljitettävyys on varmistettava aina. Sellaisten vuosien tonnikalojen kiintiöjärjestelmän puitteissa tehtävää siirtoa, joina keruuta ei tehty, on valvottava vuosittain samalla pistokoemenetelmällä, joka perustuu riskinarviointiin.

(4)Komissio voi antaa täytäntöönpanosäädöksiä, joilla vahvistetaan yksityiskohtaiset säännöt elävän tonnikalan kiintiöjärjestelmän puitteissa tehtäviä siirtoja koskevan tehostetun valvontajärjestelmän kehittämiseksi. Nämä täytäntöönpanosäädökset hyväksytään 67 artiklassa tarkoitettua tarkastelumenettelyä noudattaen.

8 artikla
Kiintiöiden siirtäminen

(1)Kiintiöitä voidaan siirtää unionin ja muiden sopimuspuolten välillä ainoastaan asianomaisten jäsenvaltioiden ja/tai sopimuspuolten etukäteen antamalla luvalla. Komissio ilmoittaa kiintiön siirrosta ICCAT:n sihteeristölle 48 tuntia ennen siirtoa.

(2)Kiintiöiden siirto pyydysryhmien, sivusaaliskiintiöiden ja kunkin jäsenvaltion yksittäisten kalastuskiintiöiden välillä sallitaan, jos asianomaiset jäsenvaltiot ilmoittavat komissiolle tällaisista siirroista etukäteen, jotta komissio voi ilmoittaa niistä ICCAT:n sihteeristölle ennen siirron voimaantuloa.

9 artikla
Kiintiön alentaminen ylikalastustapauksessa

(3)Jos jäsenvaltiot ylittävät niille jaetut kiintiöt, eikä tilannetta voida korjata kiintiöiden vaihdoilla asetuksen (EU) N:o 1380/2013 16 artiklan 8 kohdan mukaisesti, sovelletaan asetuksen (EY) N:o 1224/2009 37 ja 105 artiklaa.

10 artikla
Vuotuiset kalastussuunnitelmat

(1)Kunkin jäsenvaltion, jolla on tonnikalakiintiö, on laadittava vuotuinen kalastussuunnitelma. Suunnitelman on sisällettävä ainakin seuraavat tiedot:

(a)kullekin pyydysryhmälle jaetut kiintiöt, mukaan lukien sivusaaliskiintiöt;

(b)tarvittaessa kiintiöiden jakamisessa ja hallinnassa käytetty menetelmä;

(c)toimenpiteet, joilla varmistetaan yksittäisten kiintiöiden noudattaminen;

(d)kullekin pyydysluokalle avoimet kalastuskaudet;

(e)tiedot nimetyistä satamista;

(f)sivusaaliita koskevat säännöt; ja

(g)niiden yli 24 metrin pituisten alusten, ei kuitenkaan pohjatroolareiden, sekä kaikkien kurenuotta-alusten lukumäärä, joilla on lupa harjoittaa tonnikalaan liittyvää toimintaa Itä-Atlantilla ja Välimerellä.

(2)Jäsenvaltiot voivat jakaa alakohtaisia kiintiöitä pienimuotoisessa rannikkokalastuksessa käytettäville aluksille, joilla on lupa kalastaa tonnikalaa, ja niiden on sisällytettävä jakaminen kalastussuunnitelmiinsa. Niiden on myös sisällytettävä seuranta-, valvonta- ja tarkastussuunnitelmiinsa lisätoimenpiteitä, joilla seurataan tiiviisti kyseisen laivaston kiintiön käyttöä. Jäsenvaltiot voivat antaa eri määrille aluksia luvan käyttää kokonaan kalastusmahdollisuutensa, 1 alakohdassa tarkoitettujen muuttujien perusteella.

(3)Portugali ja Espanja voivat jakaa alakohtaisia kiintiöitä unionin vesillä Azorien, Madeiran ja Kanariansaarten saaristoissa kalastaville vapapyydysaluksille. Niiden vuotuisiin kalastussuunnitelmiin on sisällytettävä alakohtainen kiintiö, ja niiden vuotuisissa seuranta-, valvonta- ja tarkastussuunnitelmissa on esitettävä selkeästi lisätoimenpiteet kiintiön käytön seuraamiseksi.

(4)Kun jäsenvaltiot jakavat alakohtaisia kiintiöitä 2 tai 3 kohdan mukaisesti, voimassa olevassa kalastusmahdollisuuksien jakamista koskevassa unionin säädöksessä määriteltyä 5 tonnin vähimmäiskiintiövaatimusta ei sovelleta.

(5)Asianomaisen jäsenvaltion on toimitettava kaikki vuotuiseen kalastussuunnitelmaan tehtävät muutokset komissiolle viimeistään kolme työpäivää ennen sen kalastustoiminnan aloittamista, jota muutos koskee. Komissio toimittaa muutoksen edelleen ICCAT:n sihteeristölle viimeistään yksi työpäivä ennen sen kalastustoiminnan alkua, jota muutos koskee.

11 artikla
Kalastusmahdollisuuksien jakaminen

Asetuksen (EU) N:o 1380/2013 17 artiklan mukaisesti jäsenvaltioiden on käytettävissään olevia kalastusmahdollisuuksia jakaessaan käytettävä avoimia ja puolueettomia perusteita, mukaan lukien luonteeltaan ympäristöön liittyvät, sosiaaliset ja taloudelliset perusteet, ja myös pyrittävä jakamaan kansalliset kiintiöt oikeudenmukaisesti eri laivastonosien kesken ottaen erityisesti huomioon perinteinen kalastus ja perinteinen pienimuotoinen kalastus ja tarjoamaan kannustimia unionin kalastusaluksille, jotka käyttävät valikoivia pyydyksiä tai, kalastusmenetelmiä, joilla on vähemmän ympäristövaikutuksia.

12 artikla
Vuotuiset kalastuskapasiteetin hallintasuunnitelmat

Kunkin jäsenvaltion, jolla on tonnikalakiintiö, on laadittava vuotuinen kalastuskapasiteetin hallintasuunnitelma. Suunnitelmassa jäsenvaltioiden on mukautettava kalastusalusten lukumäärää sen varmistamiseksi, että kalastuskapasiteetti on oikeassa suhteessa pyyntialuksille kyseiselle kiintiökaudelle jaettuihin kalastusmahdollisuuksiin. Jäsenvaltioiden on mukautettava kalastuskapasiteettia unionin voimassa olevissa kalastusmahdollisuuksien jakamista koskevissa säädöksissä määriteltyjä parametreja käyttäen. Kurenuotta-alusten kalastuskapasiteetin mukautus on rajoitettava enintään 20 prosentin muutokseen verrattuna kalastuskapasiteetin perustasoon vuonna 2018.

13 artikla
Vuotuiset tarkastussuunnitelmat

Kunkin jäsenvaltion, jolla on tonnikalakiintiö, on laadittava vuotuinen tarkastussuunnitelma tämän asetuksen noudattamisen varmistamiseksi. Jäsenvaltioiden on toimitettava suunnitelmansa komissiolle. Suunnitelmat on laadittava ottaen huomioon

(a)tarkastustoiminnan tavoitteet, ensisijaiset kohteet, menettelyt ja vertailuarvot, jotka esitetään asetuksen (EY) N:o 1224/2009 95 artiklan mukaisesti vahvistetussa tonnikalan erityisessä valvonta- ja tarkastusohjelmassa;

(b)asetuksen (EY) N:o 1224/2009 46 artiklan nojalla laadittu tonnikalan kansallinen valvontaohjelma.

14 artikla
Vuotuiset kasvatuksen hallintasuunnitelmat

(1)Kunkin jäsenvaltion, jolla on tonnikalakiintiö, on laadittava vuotuinen kasvatuksen hallintasuunnitelma.

(2)Vuotuisessa kasvatuksen hallintasuunnitelmassa kunkin jäsenvaltion on varmistettava, että kasvatukseen siirrettävän kalan kokonaiskapasiteetti ja kasvatuksen kokonaiskapasiteetti ovat oikeassa suhteessa kasvatusta varten käytettävissä olevan tonnikalan arvioituihin määriin.

(3)Jäsenvaltioiden on rajoitettava tonnikalan kasvatuskapasiteettinsa siihen kasvatuksen kokonaiskapasiteettiin, joka sisältyi tonnikalan kasvatusta harjoittavista kalanviljelylaitoksista laadittuun ICCAT:n rekisteriin tai joka oli hyväksytty ja ilmoitettu ICCAT:lle vuonna 2018.

(4)Pyydetyn luonnonvaraisen tonnikalan enimmäismäärä, joka voidaan siirtää jäsenvaltion kalanviljelylaitoksiin, on rajoitettava niiden määrien tasolle, jotka kyseisen jäsenvaltion kalanviljelylaitokset ilmoittivat ICCAT:lle tonnikalan kasvatusta harjoittavista kalanviljelylaitoksista laadittuun rekisteriin vuosina 2005, 2006, 2007 tai 2008.

(5)Jos jäsenvaltiolla on tarvetta korottaa sellaisen pyydetyn luonnonvaraisen tonnikalan enimmäismäärää, joka voidaan siirtää sen yhteen tai useampaan tonnikalanviljelylaitokseen, kyseisen korotuksen on oltava oikeassa suhteessa asianomaiselle jäsenvaltiolle jaettuihin kalastusmahdollisuuksiin, elävien tonnikalojen tuonti mukaan lukien.

(6)Kalanviljelylaitoksista vastuussa olevien jäsenvaltioiden on varmistettava, että tutkijat, joille SCRS on antanut tehtäväksi suorittaa kokeita kasvuvauhdin määrittämiseksi lihotuskauden aikana, pääsevät kalanviljelylaitoksiin ja saavat apua tehtäviensä hoitamiseksi.

15 artikla
Vuotuisten suunnitelmien toimittaminen 

(1)Kunkin jäsenvaltion, jolla on tonnikalakiintiö, on vuosittain viimeistään 31 päivänä tammikuuta toimitettava komissiolle seuraavat suunnitelmat:

(a)10 artiklan mukaisesti vahvistettu tonnikalaa Itä-Atlantilla ja Välimerellä kalastavia pyyntialuksia ja tonnikalarysiä koskeva vuotuinen kalastussuunnitelma;

(b)12 artiklan mukaisesti vahvistettu vuotuinen kalastuskapasiteetin hallintasuunnitelma;

(c)13 artiklan mukaisesti vahvistettu vuotuinen tarkistussuunnitelma; ja

(d)14 artiklan mukaisesti vahvistettu vuotuinen kasvatuksen hallintasuunnitelma.

(2)Komissio kokoaa yhteen 1 kohdassa tarkoitetut suunnitelmat ja käyttää niitä unionin vuotuisen suunnitelman vahvistamiseen. Komissio toimittaa unionin suunnitelman ICCAT:n sihteeristölle vuosittain viimeistään 15 päivänä helmikuuta ICCAT:ssa käytäviä keskusteluja ja ICCAT:n hyväksyntää varten.

(3)Jos jäsenvaltio jättää 1 kohdassa tarkoitetut suunnitelmat toimittamatta komissiolle määräajassa tai jos komissio on havainnut, että tämän asetuksen säännöksiä on jätetty vakavasti noudattamatta lopullisissa tarkastuskertomuksissa vahvistetulla tavalla, se voi päättää olla hyväksymättä esitettyjä suunnitelmia ja toimittaa unionin suunnitelman ICCAT:n sihteeristölle ilman asianomaisen jäsenvaltion suunnitelmia.

III LUKU
Tekniset toimenpiteet

16 artikla
Kalastuskaudet 

(1)Tonnikalan kurenuottakalastus on sallittua Itä-Atlantilla ja Välimerellä 26 päivän toukokuuta ja 1 päivän heinäkuuta välisenä aikana.

(2)Poiketen siitä, mitä 1 kohdassa säädetään, Kroatia voi pyytää 10 artiklassa tarkoitetuissa vuotuisissa kalastussuunnitelmissaan, että sen lipun alla purjehtivat kurenuotta-alukset saavat kalastaa tonnikalaa Adrianmerellä (FAO-kalastusalue 37.2.1) kasvatustarkoituksiin 15 päivään heinäkuuta saakka.

(3)Poiketen siitä, mitä 1 kohdassa säädetään, jos jäsenvaltio toimittaa komissiolle näyttöä siitä, että voimakkuudeltaan vähintään neljän boforin tuulten takia eräät sen kurenuotta-alukset, jotka kalastavat tonnikalaa Itä-Atlantilla ja Välimerellä, eivät voineet käyttää tavanomaisia kalastuspäiviään vuoden aikana, kyseinen jäsenvaltio voi siirtää enintään kymmenen menetettyä päivää kyseisen vuoden 11 päivään heinäkuuta saakka asianomaisille aluksille. Kyseisten alusten ja, jos kyseessä on yhteinen kalastustoimi, kaikkien asianomaisten alusten, toiminnan keskeytyminen on perusteltava asianmukaisesti säätiedoin ja satelliittiseurantajärjestelmän sijaintitiedoin.

(4)Tonnikalan kalastus suurilla pelagisilla pitkäsiima-aluksilla on sallittua Itä-Atlantilla ja Välimerellä 1 päivästä tammikuuta 31 päivään toukokuuta.

(5)Jäsenvaltioiden on vahvistettava vuotuisissa kalastussuunnitelmissaan kalastuskaudet laivastoilleen, lukuun ottamatta kurenuotta-aluksia ja suuria pelagisia pitkäsiima-aluksia.

17 artikla
Purkamisvelvoite

Tämän luvun säännökset eivät rajoita asetuksen (EU) N:o 1380/2013 15 artiklan säännösten soveltamista, mukaan lukien mahdolliset niitä koskevat sovellettavat poikkeukset.

18 artikla
Säilyttämisen vähimmäisviitekoko

(1)On kiellettyä pyytää, pitää aluksella, jälleenlaivata, siirtää, purkaa aluksesta, kuljettaa, varastoida, myydä, asettaa näytille tai saattaa myyntiin tonnikaloja, myös sivusaaliina tai virkistyskalastuksessa saatuja, jotka painavat alle 30 kg tai joiden lovipituus on alle 115 cm.

(2)Poiketen siitä, mitä 1 kohdassa säädetään, tonnikalan säilyttämisen vähimmäisviitekoko on 8 kilogrammaa tai 75 senttimetriä lovipituutena seuraavissa kalastuksissa:

(a)vapapyydyksiä käyttävillä aluksilla ja uisteluveneillä Itä-Atlantilla pyydetyt tonnikalat;

(b)Välimerellä tuoreen kalan pienimuotoista rannikkokalastusta harjoittavilla vapapyydyksiä käyttävillä aluksilla, pitkäsiima-aluksilla ja käsisiima-aluksilla pyydetyt tonnikalat; ja

(c)Kroatian lipun alla purjehtivien alusten Adrianmerellä kasvatustarkoituksiin pyytämät tonnikalat.

(3)Edellä 2 kohdassa tarkoitettuun poikkeukseen sovellettavat erityiset edellytykset vahvistetaan liitteessä I.

(4)Jäsenvaltioiden on myönnettävä kalastuslupa aluksille, jotka kalastavat liitteessä I olevassa 2 ja 3 kohdassa tarkoitettujen poikkeusten nojalla. Asianomaiset alukset on mainittava 25 artiklassa tarkoitetussa pyyntialusten luettelossa.

(5)Kuolleet kalat, jotka jäävät tässä artiklassa säädetyn vähimmäiskoon alapuolelle ja jotka heitetään pois, on luettava jäsenvaltion kiintiöön.

19 artikla
Vähimmäisviitekokoa pienemmät tahattomat saaliit

(1)Poiketen siitä, mitä 18 artiklan 1 kohdassa säädetään, kaikille tonnikalaa aktiivisesti kalastaville pyyntialuksille ja tonnikalarysille sallitaan enintään viiden prosentin suuruiset tahattomat saalit 8–30 kilogramman painoisia tai vaihtoehtoisesti lovipituudeltaan 75–115 senttimetrin mittaisia tonnikaloja.

(2)Edellä 1 kohdassa tarkoitetun viiden prosentin osuuden laskenta perustuu tonnikalan kokonaissaaliisiin aluksella tai tonnikalarysässä pidettynä kunkin kalastustoimen jälkeen millä tahansa hetkellä.

(3)Tahattomat saaliit on vähennettävä pyyntialuksesta tai tonnikalarysästä vastuussa olevan jäsenvaltion kiintiöstä.

(4)Vähimmäisviitekokoa pienempiin tahattomiin tonnikalasaaliisiin sovelletaan 30, 32, 33 ja 34 artiklaa.

20 artikla
Sivusaaliit

(1)Kunkin jäsenvaltion on säädettävä tonnikalan sivusaaliista kiintiönsä puitteissa ja ilmoitettava siitä komissiolle toimittaessaan kalastussuunnitelmansa.

(2)Sivusaaliiden sallittu taso, joka saa olla enintään 20 prosenttia aluksella olevasta kokonaissaaliista kunkin kalastusmatkan päättyessä, ja menetelmä, jota käytetään kyseisten sivusaaliiden laskennassa aluksella olevan kokonaissaaliin suhteen, on määriteltävä selkeästi 10 artiklassa tarkoitetussa vuotuisessa kalastussuunnitelmassa. Sivusaaliiden osuus voidaan laskea painona tai kalojen lukumääränä ilmaistuna. Kalojen lukumääräperusteista laskentaa sovelletaan ainoastaan ICCAT:n hallinnoimaan tonnikalaan ja sen lähilajeihin. Pienimuotoisessa rannikkokalastuksessa käytettävien alusten laivastolle sallittujen sivusaaliiden taso voidaan määrittää vuosittain.

(3)Lippujäsenvaltion on vähennettävä kiintiöstään kaikki sivusaaliina saadut kuolleet tonnikalat, jotka on pidetty aluksella tai heitetty pois, ja kirjattava ne ja ilmoitettava ne komissiolle 30 ja 31 artiklan mukaisesti.

(4)Jos jäsenvaltiolla ei ole tonnikalakiintiötä, asianomaiset sivusaaliit vähennetään erityisestä unionin sivusaaliskiintiöstä, joka on vahvistettu tonnikalalle perussopimuksen 43 artiklan 3 kohdan ja asetuksen (EU) N:o 1380/2013 16 artiklan mukaisesti.

(5)Jos jäsenvaltiolle jaettu kokonaiskiintiö on käytetty loppuun, tonnikalan pyytäminen ei ole sallittua, ja jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että saaliiksi saadut tonnikalat vapautetaan. Tässä tapauksessa kuolleiden tonnikalojen jalostuksen ja kaupan pitämisen on oltava kiellettyä, ja kaikki saaliit on kirjattava. Jäsenvaltioiden on annettava tiedot tällaisista sivusaaliina saatujen kuolleiden tonnikalojen määristä vuosittain komissiolle, joka toimittaa kyseiset tiedot ICCAT:n sihteeristölle.

(6)Alusten, jotka eivät kalasta aktiivisesti tonnikalaa, on pidettävä kaikki aluksella pidetyt tonnikalan määrät selvästi erillään muista lajeista, jotta valvontaviranomaiset voivat seurata tämän artiklan noudattamista. Nämä sivusaaliit voidaan pitää kaupan, jos niihin liittyy sähköinen tonnikalasaalisasiakirja.

21 artikla
Ilmakaluston käyttö

On kiellettyä käyttää ilma-aluksia, helikoptereita, kaikentyyppisiä miehittämättömiä ilma-aluksia ja muuta ilmakalustoa tonnikalan etsimiseksi.

IV LUKU 
Virkistyskalastus

22 artikla
Virkistyskalastuksen erityiskiintiö

(1)Jäsenvaltioiden, joilla on tonnikalakiintiö, on säänneltävä virkistyskalastusta jakamalla kyseiseen kalastukseen erityinen kiintiö. Kiintiötä jaettaessa otetaan huomioon mahdolliset kuolleet tonnikalat, myös pyydystä ja päästä -kalastuksen yhteydessä. Jäsenvaltioiden on kalastussuunnitelmiaan toimittaessaan ilmoitettava komissiolle virkistyskalastukseen jaetusta kiintiöstä.

(2)Saaliina saadut kuolleet tonnikalat on ilmoitettava ja luettava jäsenvaltion kiintiöön.

23 artikla
Virkistyskalastuksen erityisehdot

(1)Jäsenvaltioiden, joilla on tonnikalakiintiö, on säänneltävä virkistyskalastusta myöntämällä aluksille kalastuslupia virkistyskalastusta varten. Jäsenvaltioiden on komission pyynnöstä asetettava saataville luettelo virkistyskäyttöön tarkoitetuista aluksista, joille on myönnetty kalastuslupa. Luettelossa on mainittava seuraavat tiedot:

(a)aluksen nimi;

(b)rekisterinumero;

(c)(mahdollinen) ICCAT-rekisterinumero;

(d)mahdolliset aiemmat nimet; ja

(e)omistajan/omistajien ja käyttäjän/käyttäjien nimi ja osoite.

(2)Virkistyskalastuksessa on kiellettyä pyytää, pitää aluksella, jälleenlaivata tai purkaa aluksesta enempää kuin yksi tonnikala alusta kohden päivässä.

(3)Virkistyskalastuksessa pyydetyn tonnikalan kaupan pitäminen on kiellettyä.

(4)Kunkin jäsenvaltion on kirjattava virkistyskalastusta koskevat saalistiedot, mukaan lukien kunkin tonnikalan paino ja pituus, ja toimitettava komissiolle tiedot edeltävältä vuodelta vuosittain viimeistään 30 päivänä kesäkuuta. Komissio toimittaa nämä tiedot edelleen ICCAT:n sihteeristölle.

(5)Kunkin jäsenvaltion on toteutettava tarvittavat toimenpiteet varmistaakseen mahdollisimman laajasti, että virkistyskalastuksessa elävinä pyydetyt tonnikalat, erityisesti nuoret kalat, vapautetaan. Kaikki tonnikalat on purettava aluksesta kokonaisina, ilman kiduksia ja/tai perattuina.

24 artikla
Pyydystä, merkitse ja päästä

(1)Poiketen siitä, mitä 22 artiklan 1 kohdassa säädetään, jäsenvaltiot, jotka sallivat yksinomaan virkistyskäyttöön tarkoitetuille aluksille pyydystä ja päästä -kalastuksen Koillis-Atlantilla, voivat sallia, että rajoitettu määrä kyseisiä aluksia kalastaa kohdennetusti tonnikalaa tarkoituksenaan ”pyydystä, merkitse ja päästä” ilman, että niille on tarpeen jakaa tietty kiintiö. Tällaisten alusten on toimittava tutkimuslaitoksen tieteellisessä hankkeessa, joka sisältyy tieteelliseen tutkimusohjelmaan. Hankkeen tulokset on ilmoitettava lippujäsenvaltion asianomaisille viranomaisille.

(2)ICCAT:n tonnikalaa koskevan tutkimusohjelman puitteissa tieteellistä tutkimusta suorittavien alusten ei katsota harjoittavan 1 kohdassa tarkoitettuja ”pyydystä, merkitse ja päästä” -toimia.

(3)Jäsenvaltioiden, jotka myöntävät luvan ”pyydystä, merkitse ja päästä” -toimille, on

(a)esitettävä kuvaus näistä toimista ja niihin sovellettavista toimenpiteistä olennaisena osana 11 ja 14 artiklassa tarkoitettuja kalastus- ja tarkastussuunnitelmia;

(b)seurattava tiiviisti asianomaisten alusten toimintaa varmistaakseen, että ne noudattavat tämän asetuksen säännöksiä;

(c)varmistettava, että merkitsemis- ja päästämistoimet suorittaa koulutettu henkilökunta, jotta voidaan varmistaa kalojen korkea eloonjäämisaste; ja

(d)toimitettava vuosittain komissiolle tieteellistä toimintaa koskeva kertomus vähintään 50 päivää ennen seuraavan vuoden SCRS:n kokousta. Komissio toimittaa kertomuksen edelleen ICCAT:lle 60 päivää ennen seuraavan vuoden SCRS:n kokousta.

(4)Mahdolliset ”pyydystä, merkitse ja päästä” -toimien aikana kuolleet tonnikalat on ilmoitettava ja vähennettävä lippujäsenvaltion kiintiöstä.

V LUKU
Valvontatoimenpiteet

1 JAKSO
Luettelot ja rekisterit aluksista ja tonnikalarysistä

25 artikla
Luettelot ja rekisterit aluksista

(1)Jäsenvaltioiden on toimitettava vuosittain komissiolle sähköisessä muodossa, yksi kuukausi ennen luvan voimassaoloajan alkamista, ICCAT:n laatimien tietojen toimittamista koskevien ohjeiden 43 viimeisimmässä versiossa esitetyn mallin mukaisesti seuraavat alusluettelot:

(a)luettelo kaikista pyyntialuksista, joilla on lupa kalastaa tonnikalaa aktiivisesti; ja

(b)luettelo kaikista muista kalastusaluksista, joita käytetään tonnikalavarojen kaupalliseen hyödyntämiseen.

Komissio lähettää nämä tiedot ICCAT:n sihteeristölle 15 päivää ennen kalastustoiminnan alkamista, jotta kyseiset alukset voidaan merkitä luvan saaneita aluksia koskevaan ICCAT:n rekisteriin ja tarvittaessa ICCAT:n rekisteriin aluksista, joiden suurin pituus on vähintään 20 metriä ja joilla on lupa toimia yleissopimusalueella.

(2)Kalastusalus voi kalenterivuoden aikana sisältyä molempiin 1 kohdassa tarkoitettuihin luetteloihin, kunhan se ei ole molemmissa luetteloissa yhtä aikaa.

(3)Edellä 1 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitetuissa aluksia koskevissa tiedoissa on ilmoitettava aluksen nimi sekä unionin kalastuslaivastorekisterin numero (CFR) siten kuin se määritellään komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/218 44 liitteessä I.

(4)Komissio ei hyväksy jälkikäteen toimitettuja tietoja.

(5)Edellä 1 ja 3 kohdassa tarkoitettuihin luetteloihin myöhemmin kalenterivuoden aikana tehtävät muutokset voidaan hyväksyä ainoastaan, jos ilmoitettu kalastusalus on oikeutetuista toiminnallisista tai pakottavista syistä estynyt osallistumasta kalastukseen. Tällöin asianomaisen jäsenvaltion on ilmoitettava asiasta heti komissiolle sekä annettava

(a)täydelliset tiedot kalastusaluksesta tai -aluksista, jolla tai joilla on tarkoitus korvata kyseinen kalastusalus; ja

(b)täydellinen selvitys syistä, joilla aluksen korvaaminen perustellaan, sekä asianmukaiset tätä tukevat todisteet tai lisätiedot.

(6)Komissio muuttaa tarvittaessa vuoden aikana 1 kohdassa tarkoitettuja aluksia koskevia tietoja toimittamalla päivitetyt tiedot ICCAT:n sihteeristölle asetuksen (EU) 2017/2403 7 artiklan 6 kohdan mukaisesti.

26 artikla
Alusten kalastusluvat

(1)Jäsenvaltioiden on myönnettävä kalastusluvat aluksille, jotka ovat jossakin 25 artiklan 1 ja 5 kohdassa tarkoitetuista luetteloista. Kalastuslupien on sisällettävä vähintään liitteessä VII esitetyt tiedot, ja ne on annettava kyseisessä liitteessä säädetyssä muodossa. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kalastusluvassa olevat tiedot ovat oikeita ja yhdenmukaisia tässä asetuksessa vahvistettujen sääntöjen kanssa.

(2)Unionin kalastusaluksilla, joita ei ole kirjattu 25 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuihin ICCAT:n rekistereihin, ei katsota olevan lupaa kalastaa, pitää aluksella, jälleenlaivata, kuljettaa, siirtää, jalostaa tai purkaa aluksesta tonnikalaa Itä-Atlantilla ja Välimerellä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 20 artiklan 6 kohdan soveltamista.

(3)Kun alukselle myönnetty aluskohtainen kiintiö katsotaan käytetyn loppuun, lippujäsenvaltion on peruutettava alukselle myönnetty tonnikalan kalastuslupa, ja se voi vaatia alusta siirtymään viipymättä osoittamaansa satamaan.

27 artikla
Luettelot ja rekisterit tonnikalarysistä, joilla saa kalastaa tonnikalaa

(1)Kunkin jäsenvaltion on lähetettävä komissiolle sähköisessä muodossa osana kalastussuunnitelmiaan luettelo tonnikalarysistä, joilla saa kalastaa tonnikalaa Itä-Atlantilla ja Välimerellä. Komissio lähettää tiedot ICCAT:n sihteeristölle, jotta nämä tonnikalarysät voidaan kirjata ICCAT:n rekisteriin tonnikalarysistä, joilla saa kalastaa tonnikalaa.

(2)Jäsenvaltioiden on myönnettävä kalastuslupa tonnikalarysille, jotka ovat 1 kohdassa tarkoitetussa luettelossa. Kalastuslupien on sisällettävä vähintään liitteessä VII säädetyt tiedot kyseisessä liitteessä säädetyssä muodossa. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kalastusluvassa olevat tiedot ovat oikeita ja yhdenmukaisia tässä asetuksessa vahvistettujen sääntöjen kanssa.

(3)Unionin tonnikalarysillä, joita ei ole kirjattu ICCAT:n rekisteriin tonnikalarysistä, joilla on lupa kalastaa tonnikalaa, ei katsota olevan lupaa kalastaa tonnikalaa Itä-Atlantilla ja Välimerellä. On kiellettyä pitää aluksella, siirtää, siirtää kasvatuskassiin tai purkaa aluksesta kyseisillä tonnikalarysillä pyydettyä tonnikalaa.

(4)Lippujäsenvaltion on peruutettava tonnikalaa koskeva tonnikalarysille myönnetty kalastuslupa, jos niille annettu kiintiö katsotaan kokonaan käytetyksi.

28 artikla
Kalastustoimintaa koskevat tiedot

(1)Jäsenvaltion on vuosittain viimeistään 15 päivänä heinäkuuta toimitettava komissiolle yksityiskohtaiset tiedot edellisen vuoden aikana Itä-Atlantilla ja Välimerellä saaduista tonnikalasaaliista. Komissio toimittaa nämä tiedot edelleen ICCAT:lle viimeistään kunkin vuoden 31 päivänä heinäkuuta. Tällaisia tietoja ovat seuraavat:

(a)kunkin pyyntialuksen nimi ja ICCAT-numero;

(b)kunkin pyyntialuksen lupakausi tai lupakaudet;

(c)kunkin pyyntialuksen kokonaissaaliit, myös silloin kun saalista ei ole saatu, koko lupakaudelta tai kaikilta lupakausilta;

(d)niiden päivien kokonaismäärä, joina kukin pyyntialus on kalastanut Itä-Atlantilla ja Välimerellä, koko lupakaudelta/kaikilta lupakausilta; ja

(e)kokonaissaaliit, jotka on saatu lupakauden ulkopuolella (sivusaaliit).

(2)Jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle seuraavat tiedot lippunsa alla purjehtivista kalastusaluksista, joilla ei ole lupaa kalastaa aktiivisesti tonnikalaa Itä-Atlantilla ja Välimerellä, mutta jotka ovat saaneet tonnikalaa sivusaaliina:

(a)aluksen nimi ja ICCAT-numero tai, jos se ei ole ICCAT:n rekisterissä, kansallinen rekisterinumero; ja

(b)tonnikalan kokonaissaaliit.

(3)Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle kaikki tiedot kaikista aluksista, jotka eivät sisälly 1 ja 2 kohtaan mutta joiden tiedetään tai oletetaan kalastaneen tonnikalaa Itä-Atlantilla ja Välimerellä. Komissio toimittaa nämä tiedot ICCAT:n sihteeristölle heti, kun tiedot ovat saatavilla.

29 artikla
Yhteiset kalastustoimet

(1)Yhteinen tonnikalan kalastustoimi on sallittu ainoastaan siinä tapauksessa, että siihen osallistuvat alukset ovat lippujäsenvaltioiden hyväksymiä. Luvan saadakseen kunkin kurenuotta-aluksen on oltava varustettu tonnikalan kalastukseen, sillä on oltava aluskohtainen kiintiö ja sen on noudatettava 31 artiklassa säädettyjä raportointivelvoitteita.

(2)Yhteiseen kalastustoimeen jaettavan kiintiön on oltava yhtä suuri kuin osallistuville kurenuotta-aluksille jaettujen kiintiöiden summa.

(3)Unionin kurenuotta-alukset eivät saa osallistua yhteisiin kalastustoimiin muiden sopimuspuolten kurenuotta-alusten kanssa.

(4)Yhteiseen kalastustoimeen osallistumista koskeva lupahakemus esitetään liitteessä IV. Jäsenvaltion on toteutettava tarvittavat toimenpiteet saadakseen yhteiseen kalastustoimeen osallistuvilta kurenuotta-aluksiltaan seuraavat tiedot:

(a)yhteiselle kalastustoimelle haettu lupakausi;

(b)toimeen osallistuvien toimijoiden henkilöllisyys;

(c)aluskohtaiset kiintiöt;

(d)saaliiden jakoperuste toimeen osallistuvien alusten välillä; ja

(e)tiedot määräpaikkana olevista kalanviljelylaitoksista.

(5)Kunkin jäsenvaltion on lähetettävä 4 kohdassa tarkoitetut tiedot komissiolle vähintään 10 päivää ennen yhteisen kalastustoimen alkamista liitteessä IV olevan mallin mukaisesti. Komissio toimittaa nämä tiedot ICCAT:n sihteeristölle ja yhteiseen kalastustoimeen osallistuvien muiden kalastusalusten lippujäsenvaltioille viimeistään 5 päivää ennen kalastustoimen alkamista.

(6)Edellä 5 kohdassa vahvistettuja määräaikoja ei ylivoimaisen esteen sattuessa sovelleta määräpaikkana olevia kalanviljelylaitoksia koskeviin tietoihin. Tällaisissa tapauksissa jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle päivitetyt tiedot mahdollisimman pian, ja niihin on liitettävä kuvaus ylivoimaisen esteen aiheuttaneista tapahtumista. Komissio toimittaa nämä tiedot edelleen ICCAT:n sihteeristölle.

2 JAKSO
Saaliiden kirjaamisjärjestelmä

30 artikla
Kirjaamisvelvoitteet

(1)Unionin pyyntialusten päälliköiden on pidettävä alusten toiminnasta kalastuspäiväkirjaa asetuksen (EY) N:o 1224/2009 14, 15, 23 ja 24 artiklan ja tämän asetuksen liitteessä II olevan A jakson mukaisesti.

(2)Unionin hinausalusten, apualusten ja jalostusalusten päälliköiden on kirjattava toimintansa liitteessä II olevassa B, C ja D jaksossa esitettyjen vaatimusten mukaisesti.

31 artikla
Päälliköiden ja tonnikalarysien haltijoiden toimittamat saalisilmoitukset

(1)Unionin pyyntialusten päälliköiden on toimitettava lippujäsenvaltioilleen päivittäiset saalisilmoitukset sähköisessä muodossa koko sen kauden ajan, jona ne saavat kalastaa tonnikalaa. Nämä ilmoitukset eivät ole pakollisia satamassa oleville aluksille, paitsi jos ne osallistuvat yhteiseen kalastustoimeen. Ilmoitusten tiedot on kerättävä kalastuspäiväkirjoista, ja niiden on sisällettävä päivämäärä, kellonaika, sijainti (leveys- ja pituusasteet) sekä yleissopimusalueella pyydetyn tonnikalan paino ja lukumäärä, mukaan lukien vapautetut kalat ja poisheitetyt kuolleet kalat. Päälliköiden on lähetettävä ilmoitukset liitteessä III esitetyssä muodossa.

(2)Kurenuotta-aluksen päällikön on laadittava 1 kohdassa tarkoitetut päivittäiset ilmoitukset kustakin kalastustoimesta, myös kalastustoimista, joissa saalista ei ole saatu. Aluksen päällikön tai hänen valtuutettujen edustajiensa on toimitettava edellistä päivää koskevat ilmoitukset lippujäsenvaltiolleen viimeistään klo 9.00 (GMT).

(3)Tonnikalarysien haltijoiden, jotka kalastavat aktiivisesti tonnikalaa, tai niiden valtuutettujen edustajien, on laadittava päivittäiset ilmoitukset, jotka on toimitettava lippujäsenvaltioille 48 tunnin kuluessa sähköisessä muodossa, koko sen kauden ajan, jonka aikana niillä on lupa kalastaa tonnikalaa. Näissä ilmoituksissa on oltava ICCAT:n rekisterinumero tonnikalarysälle, pyyntipäivä ja -aika, pyydetyn tonnikalan paino ja määrä, mukaan lukien se, ettei saalista ole saatu, vapautetut kalat ja poisheitetyt kuolleet kalat. Niiden on lähetettävä tiedot liitteessä III esitetyssä muodossa.

(4)Muiden pyyntialusten kuin kurenuotta-alusten päälliköiden on toimitettava lippujäsenvaltiolleen 1 kohdassa tarkoitetut sunnuntaina päättynyttä edeltävää viikkoa koskevat ilmoitukset viimeistään tiistaina klo 12.00 (GMT).

3 JAKSO
Purkamiset ja jälleenlaivaukset

32 artikla
Nimetyt satamat

(1)Kunkin jäsenvaltion, jolle on jaettu tonnikalakiintiö, on nimettävä satamat, joissa tonnikalan purkamis- tai jälleenlaivaustoimet saa tehdä. Nimettyjä satamia koskevat tiedot on sisällytettävä 10 artiklassa tarkoitettuun vuotuiseen kalastussuunnitelmaan. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle viipymättä kaikista nimettyjä satamia koskeviin tietoihin tehdyistä muutoksista. Komissio toimittaa nämä tiedot viipymättä ICCAT:n sihteeristölle.

(2)Jotta satama voidaan määritellä nimetyksi satamaksi, satamajäsenvaltion on varmistettava, että seuraavat edellytykset täyttyvät:

(a)purkamis- ja jälleenlaivausajat on vahvistettu;

(b)purkamis- ja jälleenlaivauspaikat on vahvistettu; ja

(c)sellaiset tarkastus- ja valvontamenettelyt on vahvistettu, joilla varmistetaan tarkastusten täydellinen kattavuus kaikkina purkamis- ja jälleenlaivaamisaikoina kaikissa purkamis- ja jälleenlaivaamispaikoissa 34 artiklan mukaisesti.

(3)Pyyntialuksista sekä jalostusaluksista ja apualuksista on kiellettyä purkaa tai jälleenlaivata yhtään Itä-Atlantilla ja Välimerellä pyydettyä tonnikalaa muualla kuin sopimuspuolten ja jäsenvaltioiden nimeämissä satamissa. Tonnikalarysästä tai kasvatuskassista kerätty kuollut tonnikala voidaan poikkeuksellisesti kuljettaa jalostusalukseen apualusta käyttäen, jos se tapahtuu valvontaviranomaisen läsnä ollessa.

33 artikla
Purkamisia koskevat ennakkoilmoitukset

(1)Asetuksen (EY) N:o 1224/2009 17 artiklaa sovelletaan 25 artiklassa tarkoitetussa alusluettelossa mainittujen unionin kalastusalusten, joiden pituus on vähintään 12 metriä, päälliköihin. Asetuksen (EY) N:o 1224/2009 17 artiklan mukainen ennakkoilmoitus on lähetettävä sen jäsenvaltion (myös lippujäsenvaltion) tai sopimuspuolen, jonka satamia tai purkamislaitteistoja päälliköt aikovat käyttää, toimivaltaiselle viranomaiselle.

(2)Kyseiseen 25 artiklassa tarkoitettuun alusluetteloon sisältyvien unionin kalastusalusten, joiden pituus on alle 12 metriä, jalostusalusten ja apualusten päälliköiden tai heidän edustajiensa on vähintään neljä tuntia ennen aluksen arvioitua satamaan saapumisaikaa ilmoitettava sen jäsenvaltion (mukaan lukien lippujäsenvaltio) tai sopimuspuolen, jonka satamia tai purkamislaitteistoja he aikovat käyttää, toimivaltaiselle viranomaiselle vähintään seuraavat tiedot:

(a)arvioitu saapumisaika;

(b)aluksella olevan tonnikalan arvioitu määrä;

(c)sitä maantieteellistä aluetta koskevat tiedot, jolta saaliit on pyydetty;

(d)kalastusalusten ulkoinen tunnistenumero ja nimi.

(3)Jos jäsenvaltioilla on unionin sovellettavan lainsäädännön nojalla lupa soveltaa ilmoituksen tekemiseen lyhyempää määräaikaa kuin neljä tuntia ennen arvioitua satamaan saapumisaikaa, aluksella olevan tonnikalan arvioidut määrät voidaan ilmoittaa kyseisellä sovellettavalla ilmoittamishetkellä ennen saapumista. Jos kalastusalueet ovat alle neljän tunnin päässä satamasta, aluksella olevan tonnikalan arvioituja määriä voidaan muuttaa milloin tahansa ennen saapumista.

(4)Satamajäsenvaltion viranomaisten on pidettävä kirjaa kaikista kuluvan vuoden ennakkoilmoituksista.

(5)Satamajäsenvaltion asianomaisten valvontaviranomaisten on tarkastettava kaikki purkamiset unionissa, ja tietty prosenttiosuus on tarkastettava perustuen riskinarviointiin, jossa otetaan huomioon kiintiöt, laivaston koko ja pyyntiponnistus. Tällainen kunkin jäsenvaltion käyttöönottama valvontajärjestelmä on esiteltävä 13 artiklassa tarkoitetussa vuotuisessa tarkastussuunnitelmassa.

(6)Unionin pyyntialuksen päällikön on aluksen suurimmasta pituudesta riippumatta toimitettava 48 tunnin kuluessa purkamisen päättymisestä purkamisilmoitus sen jäsenvaltion tai sopimuspuolen toimivaltaisille viranomaisille, jossa purkaminen tapahtuu, sekä lippujäsenvaltiolleen. Pyyntialuksen päällikkö on vastuussa ilmoituksen täydellisyydestä ja oikeellisuudesta, ja hänen on todistettava ilmoitus oikeaksi. Purkamisilmoituksessa on ilmoitettava ainakin tonnikalamäärät, jotka on purettu aluksesta, sekä alue, jolla ne on pyydetty. Kaikki puretut saaliit on punnittava. Satamajäsenvaltion on lähetettävä selvitys purkamisesta kalastusaluksen lippujäsenvaltiolle tai sopimuspuolelle 48 tunnin kuluttua purkamisen päättymisestä.

34 artikla
Jälleenlaivaukset

(1)Unionin kalastusalusten, joilla on tonnikalaa, tai kolmansien maiden alusten unionin vesillä suorittama jälleenlaivaus merellä kielletään kaikissa olosuhteissa.

(2)Kalastusalukset saavat jälleenlaivata tonnikalasaaliita ainoastaan tämän asetuksen 32 artiklassa tarkoitetuissa nimetyissä satamissa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta asetuksen (EU) 2017/2107 52 artiklan 2 ja 3 kohdassa, 54 artiklassa ja 57 artiklassa vahvistettujen vaatimusten soveltamista.

(3)Vastaanottavan kalastusaluksen päällikön tai hänen edustajansa on toimitettava asianomaisen satamavaltion toimivaltaisille viranomaisille liitteessä V olevaan jälleenlaivausilmoitukseen sisältyvät tiedot vähintään 72 tuntia ennen arvioitua satamaan saapumisaikaa. Jälleenlaivaus edellyttää asianomaisen jälleenlaivaavan kalastusaluksen lippujäsenvaltion tai lippusopimuspuolen etukäteen antamaa lupaa. Lisäksi jälleenlaivaavan aluksen päällikön on jälleenlaivaushetkellä ilmoitettava lippujäsenvaltiolleen tai sopimuspuolelleen liitteessä V vaadituista päivämääristä.

(4)Satamajäsenvaltion on tarkastettava vastaanottava alus sen saapuessa ja tarkistettava jälleenlaivaustoimeen liittyvät määrät ja asiakirjat.

(5)Unionin kalastusalusten päälliköiden on täytettävä ja toimitettava lippujäsenvaltiolleen ICCAT:n jälleenlaivausilmoitus 15 päivän kuluessa jälleenlaivauksen päättymisestä. Jälleenlaivaavien kalastusalusten päälliköiden on täytettävä ICCAT-jälleenlaivausilmoitus liitteen V mukaisesti. Jälleenlaivausilmoitukseen on sisällytettävä sähköisen tonnikalasaalisasiakirjan viitenumero, jotta ilmoituksen sisältämien tietojen ristiintarkastus olisi helpompaa.

(6)Satamavaltion on lähetettävä selvitys jälleenlaivaamisesta jälleenlaivaavan kalastusaluksen lippujäsenvaltion tai sopimuspuolen viranomaiselle 5 päivän kuluessa jälleenlaivauksen päättymisestä.

(7)Nimettyjen satamajäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten on tarkastettava kaikki jälleenlaivaukset.

4 JAKSO
Ilmoitusvelvoitteet

35 artikla
Määriä koskevat kuukausittaiset ilmoitukset

Kunkin jäsenvaltion on ennen kunkin kuukauden 15 päivää lähetettävä komissiolle tiedot tonnikalamääristä, jotka on pyydetty, purettu, jälleenlaivattu tai siirretty kasvatuskassiin edellisen kuukauden aikana, kun nämä toimet on suoritettu kyseisen jäsenvaltion lipun alla purjehtivilla tai kyseisessä jäsenvaltiossa rekisteröidyillä kalastusaluksilla tai tonnikalarysillä. Toimitettavat tiedot on jäsenneltävä pyydystyypeittäin, mukaan lukien sivusaaliit, urheilu- ja virkistyskalastussaaliit ja se, ettei saalista ole saatu. Komissio toimittaa nämä tiedot viipymättä edelleen ICCAT:n sihteeristölle.

36 artikla
Tiedot kiintiöiden käyttämisestä loppuun

(1)Asetuksen (EY) N:o 1224/2009 34 artiklan noudattamisen lisäksi kunkin jäsenvaltion on ilmoitettava komissiolle, kun pyydysryhmälle jaetusta kiintiöstä katsotaan täyttyneen 80 prosenttia.

(2)Asetuksen (EY) N:o 1224/2009 35 artiklan noudattamisen lisäksi kunkin jäsenvaltion on ilmoitettava komissiolle, kun pyydysryhmälle taikka yhteiselle kalastustoimelle tai kurenuotta-alukselle jaettu kiintiö katsotaan käytetyn loppuun. Näiden tietojen mukana on toimitettava viralliset asiakirjat, joissa esitetään todisteet jäsenvaltion laivastolle, pyydysryhmälle, yhteiselle kalastustoimelle tai aluskohtaisella kiintiöllä kalastaville aluksille esittämästä kalastuskiellosta tai satamaanpaluukehotuksesta, mukaan lukien selkeä maininta kalastuskiellon alkamispäivämäärästä ja -kellonajasta.

(3)Komissio ilmoittaa ICCAT:n sihteeristölle päivämäärät, jolloin unionin tonnikalakiintiö on käytetty loppuun.

5 JAKSO
Tarkkailijaohjelmat

37 artikla
Kansallinen tarkkailijaohjelma

(1)Kunkin jäsenvaltion on varmistettava, että kansallisia tarkkailijoita, jolla on virallinen henkilötodistus, lähetetään tonnikalan kalastuksessa aktiivisesti toimiville aluksille ja tonnikalarysille siten, että tarkkailu kattaa vähintään

(a)20 prosenttia sen aktiivisista pelagisista troolareista (yli 15 m);

(b)20 prosenttia sen aktiivisista pitkäsiima-aluksista (yli 15 m);

(c)20 prosenttia sen aktiivisista vapapyydyksiä käyttävistä aluksista (yli 15 m);

(d)100 prosenttia hinausaluksista;

(e)100 prosenttia toimista, kun kalaa kerätään tonnikalarysistä.

Jäsenvaltioiden, joissa on alle viisi pyyntialusta, jotka kuuluvat ensimmäisen alakohdan a, b ja c alakohdassa lueteltuihin luokkiin ja joilla on lupa kalastaa aktiivisesti tonnikalaa, on varmistettava, että kansallisten tarkkailijoiden lähettäminen kattaa vähintään 20 prosenttia ajasta, jolloin alukset harjoittavat tonnikalan kalastusta.

(2)Kansallisen tarkkailijan tehtävänä on erityisesti

(a)seurata, että kalastusalukset ja tonnikalarysät ovat tämän asetuksen mukaisia;

(b)kirjata kalastustoimet ja raportoitava niistä, mukaan lukien seuraavat:

(a)saaliin määrä (sivusaalis mukaan luettuna) ja tila (aluksella pitäminen tai pois heittäminen elävänä tai kuolleena);

(b)pyyntialue pituus- ja leveyskoordinaatein;

(c)pyyntiponnistuksen mittaus (esimerkiksi nostojen tai koukkujen lukumäärä), kuten se on määritelty eri pyydyksiä koskevassa ICCAT:n käsikirjassa;

(d)saaliin pyyntipäivä;

(c) tarkastaa kalastuspäiväkirjaan tehdyt merkinnät;

(d)tarkkailla ja kirjata aluksia, jotka mahdollisesti kalastavat ICCAT:n säilyttämistoimenpiteiden vastaisesti.

(3)Edellä 2 kohdassa tarkoitettujen tehtävien lisäksi kansallisten tarkkailijoiden on tehtävä tieteellistä työtä SCRS:n ohjeiden perusteella, mukaan luettuna tarvittavien tietojen kerääminen.

(4)Kunkin jäsenvaltion tarkkailijaohjelmassa kerätyt tiedot on toimitettava komissiolle, joka toimittaa ne tarvittaessa SCRS:lle tai ICCAT:n sihteeristölle.

(5)Edellä olevien 1–3 kohdan soveltamista varten jäsenvaltioiden on varmistettava

(a) edustava ajallinen ja paikallinen kattavuus sen takaamiseksi, että komissio saa riittävät ja asianmukaiset tiedot saaliista, pyyntiponnistuksesta ja muista tieteellisistä ja hallinnollisista näkökohdista ottaen huomioon laivastojen ja kalastusten erityispiirteet;

(b) luotettavat tiedonkeruuprotokollat;

(c) että tarkkailijat on asianmukaisesti koulutettu ja hyväksytty ennen kuin he aloittavat toimintansa;

(d)mahdollisuuksien mukaan, että yleissopimusalueella kalastavien alusten ja tonnikalarysien toiminnalle aiheutuu mahdollisimman vähän häiriöitä.

38 artikla
ICCAT:n alueellinen tarkkailijaohjelma

(1)Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tässä artiklassa ja liitteessä VIII vahvistettu ICCAT:n alueellinen tarkkailijaohjelma toteutetaan tehokkaasti.

(2)Jäsenvaltioiden on varmistettava, että ICCAT:n alueellinen tarkkailija on läsnä

(a)kaikilla kurenuotta-aluksilla, joilla on lupa pyytää tonnikalaa;

(b)aina, kun tonnikalaa siirretään kurenuotta-aluksilta;

(c)aina, kun tonnikalaa siirretään tonnikalarysistä kuljetuskasseihin;

(d)aina, kun tonnikalaa siirretään kalanviljelylaitokselta toiselle;

(e)aina, kun tonnikalaa siirretään kasvatuskasseihin kalanviljelylaitoksilla;

(f)aina, kun tonnikalaa kerätään kalanviljelylaitoksilla; ja

(g)vapautettaessa tonnikalaa kasvatuskasseista takaisin mereen.

(3)Kurenuotta-aluksilla, joilla ei ole ICCAT:n alueellista tarkkailijaa, ei ole lupaa kalastaa tonnikalaa.

(4)Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kullekin kalanviljelylaitokselle osoitetaan yksi ICCAT:n alueellinen tarkkailija koko kasvatuskassiinsiirtotoimien keston ajaksi. Ylivoimaisen esteen sattuessa ja sen jälkeen, kun kyseisen jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset ovat vahvistaneet olosuhteet, jotka muodostavat ylivoimaisen esteen, kaksi kalanviljelylaitosta voi käyttää samaa ICCAT:n alueellista tarkkailijaa, jotta varmistetaan kalanviljelytoiminnan jatkuvuus. Kalanviljelylaitoksista vastuussa olevan jäsenvaltion on kuitenkin välittömästi pyydettävä uuden alueellisen tarkkailijan sijoittamista.

(5)ICCAT:n alueellisten tarkkailijoiden tehtävänä on erityisesti

(a)tarkkailla ja seurata kalastus- ja kalanviljelytoimintaa ICCAT:n asiaankuuluvien säilyttämis- ja hoitotoimenpiteiden mukaisesti, mukaan lukien käyttäen sellaisia stereokamerakuvia kasvatuskassiinsiirron hetkeltä, joiden avulla voidaan mitata pituus ja arvioida sitä vastaava paino;

(b)allekirjoittaa ICCAT:n siirtoilmoitukset ja tonnikalasaalisasiakirjat, jos niissä olevat tiedot vastaavat hänen omia havaintojaan. Muussa tapauksessa ICCAT:n alueellisen tarkkailijan on kirjattava läsnäolonsa siirtoilmoituksiin ja tonnikalasaalisasiakirjoihin, ja mainittava erimielisyyden syyt lainaten erityisesti niitä sääntöjä tai menettelyjä, joita ei ole noudatettu;

(c)tieteellinen työ, mukaan lukien näytteiden kerääminen, SCRS:n ohjeiden mukaisesti.

(6)Päälliköt ja miehistö sekä kalanviljelylaitosten hoitajat, tonnikalarysien haltijat ja alusten käyttäjät eivät saa estää, uhkailla, sekaantua tai vaikuttaa millään tavoin, kun alueelliset tarkkailijat suorittavat tehtäviään.

6 JAKSO 
Siirtotoimet

39 artikla
Siirtolupa

(1)Ennen kaikkia siirtotoimia pyynti- tai hinausaluksen päällikön tai hänen edustajiensa taikka sen kalanviljelylaitoksen hoitajan tai tonnikalarysän haltijan, josta siirto on peräisin, on lähetettävä lippujäsenvaltiolle tai kalanviljelylaitoksesta tai tonnikalarysästä vastuussa olevalle jäsenvaltiolle siirtoa koskeva ennakkoilmoitus, josta käy ilmi:

(a)pyyntialuksen, kalanviljelylaitoksen tai tonnikalarysän nimi ja ICCAT-rekisterinumero;

(b)siirron arvioitu ajankohta;

(c)siirrettävän tonnikalan arvioitu määrä;

(d)tiedot paikasta (leveysaste/pituusaste), jossa siirto toteutetaan, ja kassien tunnistenumerot;

(e)hinausaluksen nimi, hinattavien kassien lukumäärä ja tarvittaessa ICCAT-rekisterinumero; ja

(f)tonnikalan määräpaikkana oleva satama, kalanviljelylaitos tai kasvatuskassi.

(2)Edellä olevan 1 kohdan soveltamiseksi jäsenvaltioiden on annettava kullekin kuljetuskassille yksilöllinen numero. Jos yhtä kalastustoimea vastaavaa saalista siirrettäessä on käytettävä useampia kuljetuskasseja, tarvitaan ainoastaan yksi siirtoilmoitus, mutta kunkin käytetyn kuljetuskassin numero on merkittävä siirtoilmoitukseen ilmoittaen selvästi kussakin kuljetuskassissa kuljetetun tonnikalan määrä.

(3)Kuljetuskassien numerot on annettava käyttäen yksilöllistä numerointijärjestelmää, joka koostuu vähintään hinausaluksen lippujäsenvaltion kolmikirjaimisesta koodista, jonka jäljessä on kolme numeroa. Yksilölliset kuljetuskassin numerot eivät saa olla muutettavissa eivätkä siirrettävissä toiseen kuljetuskassiin.

(4)Edellä 1 kohdassa tarkoitetun jäsenvaltion on annettava kullekin siirtotoimelle hyväksyntänumero sekä ilmoitettava se tapauksen mukaan kalastusaluksen päällikölle, tonnikalarysän haltijalle tai kalanviljelylaitoksen hoitajalle. Hyväksyntänumeroon on sisällyttävä jäsenvaltion kolmikirjaiminen koodi, vuoden ilmaisevat neljä numeroa, kolmikirjaiminen koodi, joka ilmaisee hyväksynnän (AUT) tai epäämisen (NEG), sekä niitä seuraavat järjestysnumerot.

(5)Edellä 1 kohdassa tarkoitetun jäsenvaltion on sallittava tai evättävä siirto 48 tunnin kuluessa siitä, kun siirtoa koskeva ennakkoilmoitus on toimitettu. Siirtotoimea ei saa aloittaa ilman myönnettyä hyväksyvää ennakkolupaa.

(6)Siirtolupa ei rajoita kasvatuskassiinsiirtotoimen hyväksymistä.

40 artikla
Siirtoluvan epääminen ja tonnikalan vapauttaminen

(1)Pyyntialuksesta, hinausaluksesta, kalanviljelylaitoksesta tai tonnikalarysästä vastuussa oleva jäsenvaltio ei saa myöntää lupaa siirtoon, jos se katsoo siirtoa koskevan ennakkoilmoituksen saatuaan, että

(a)pyyntialuksella tai tonnikalarysällä, jonka on ilmoitettu pyytäneen kalat, ei ollut riittävää kiintiötä;

(b)pyyntialus tai tonnikalarysä ei ole ilmoittanut kalamäärää asianmukaisesti tai kalamäärää ei ole hyväksytty siirrettäväksi kasvatuskassiin;

(c)pyyntialuksella, jonka ilmoitettiin pyytäneen kalat, ei ollut voimassa olevaa lupaa pyytää tonnikalaa 26 artiklan mukaisesti; tai

(d)hinausalusta, joka on ilmoitettu kalojen siirron vastaanottajaksi, ei ole merkitty 25 artiklassa tarkoitettuun muita kalastusaluksia koskevaan ICCAT:n rekisteriin tai sitä ei ole varustettu täysin toimivalla satelliittiseurantajärjestelmällä tai vastaavalla paikannuslaitteella.

(2)Jos siirtoon ei myönnetä lupaa, 1 kohdassa tapauksen mukaan tarkoitetun jäsenvaltion on annettava vapauttamismääräys pyynti- tai hinausaluksen päällikölle, tonnikalarysän haltijalle tai kalanviljelylaitoksen hoitajalle ja ilmoitettava heille, että siirtoon ei myönnetä lupaa ja että kalat on vapautettava mereen liitteen XII mukaisesti.

(3)Jos hinausaluksen satelliittiseurantajärjestelmään tulee tekninen toimintahäiriö kalanviljelylaitokselle kuljetuksen aikana, hinausalus on korvattava toisella hinausaluksella, jolla on täysin toimiva satelliittiseurantajärjestelmä, tai on asennettava tai otettava käyttöön uusi toimintakunnossa oleva satelliittiseurantajärjestelmä niin pian kuin mahdollista ja viimeistään 72 tunnin kuluttua. Tätä 72 tunnin määräaikaa voidaan poikkeuksellisesti pidentää, jos kyseessä on ylivoimainen este tai perustellut toiminnalliset rajoitukset. Teknisestä toimintahäiriöstä on viipymättä ilmoitettava komissiolle, joka ilmoittaa siitä ICCAT:n sihteeristölle. Aluksen päällikön tai hänen edustajansa on ilmoitettava lippuvaltion valvontaviranomaisille kalastusaluksen päivitetyt maantieteelliset koordinaatit asianmukaisten televiestintäkeinojen avulla neljän tunnin välein teknisen toimintahäiriön havaitsemishetkestä siihen saakka, kun häiriö on korjattu.

41 artikla
Siirtoilmoitus

(1)Pyynti- tai hinausaluksen päälliköiden, kalanviljelylaitoksen hoitajan tai tonnikalarysän haltijan on täytettävä ja toimitettava vastuussa olevalle jäsenvaltiolle ICCAT:n siirtoilmoitus siirtotoimen lopussa liitteessä VI esitetyn mallin mukaisesti.

(2)Kalastusaluksesta, kalanviljelylaitoksesta tai tonnikalarysästä, josta kyseinen siirto on peräisin, vastuussa olevan jäsenvaltion viranomaisten on numeroitava siirtoilmoituslomakkeet. Ilmoituslomakkeen numeron on koostuttava jäsenvaltion kolmikirjaimisesta koodista, jonka jäljessä ovat vuoden ilmaisevat neljä numeroa ja kolme järjestysnumeroa, joita seuraa kolmikirjaiminen koodi ”ITD” (MS-20**/xxx/ITD).

(3)Alkuperäisen siirtoilmoituksen on seurattava siirron mukana. Kalastusaluksen päällikön, tonnikalarysän haltijan tai kalanviljelylaitoksen hoitajan on pidettävä itsellään ilmoituksen jäljennös.

(4)Siirtotoimia suorittavien alusten päälliköiden on ilmoitettava toiminnastaan liitteen II mukaisesti.

(5)Kuolleita kaloja koskevat tiedot on kirjattava liitteessä XIII vahvistettujen menettelyjen mukaisesti.

42 artikla
Seuranta videokameran avulla

(1)Pyynti- tai hinausaluksen päällikön tai kalanviljelylaitoksen hoitajan tai tonnikalarysän haltijan on varmistettava, että siirtoa seurataan vedenalaisen videokameran avulla siirrettävien kalojen lukumäärän todentamiseksi. Videotallenne on tehtävä liitteessä X esitettyjen vähimmäisvaatimusten ja menettelyjen mukaisesti.

(2)Jäsenvaltioiden on toimitettava videotallenteiden jäljennökset komissiolle, joka pyynnöstä toimittaa ne edelleen SCRS:lle.

43 artikla
ICCAT:n alueellisten tarkkailijoiden tekemät todennukset sekä tutkimusten tekeminen

(1)Edellä 38 artiklassa ja liitteessä VIII tarkoitettujen pyyntialuksella ja tonnikalarysällä olevien ICCAT:n alueellisten tarkkailijoiden on

(a)kirjattava toteutetut siirtotoimet ja raportoitava niistä;

(b)tarkkailtava ja arvioitava siirretyt saaliit; ja

(c)todennettava 39 artiklassa tarkoitettuun ennakkoon annettuun siirtolupaan ja 41 artiklassa tarkoitettuun ICCAT:n siirtoilmoitukseen tehdyt merkinnät.

(2)Jos alueellisen tarkkailijan, asianomaisten valvontaviranomaisten tai pyynti- tai hinausaluksen päällikön taikka tonnikalarysän haltijan tai kalanviljelylaitoksen hoitajan tekemien arvioiden välillä on lukumääränä ilmaistuna yli kymmenen prosentin ero, vastuullisen jäsenvaltion on aloitettava tutkimus. Tällainen tutkimus on saatava päätökseen ennen kuin kalat siirretään kasvatuskassiin kalanviljelylaitoksessa ja joka tapauksessa 96 tunnin kuluessa tutkimuksen aloittamisesta, jollei kyseessä ole ylivoimainen este. Kaloja ei saa siirtää kasvatuskassiin eikä tonnikalasaalisasiakirjassa olevaa asianomaista kohtaa saa vahvistaa ennen kuin kyseisen tutkimuksen tulokset ovat selvillä.

(3)Tapauksissa, joissa videotallenteen laatu tai selkeys ei ole riittävä siirrettävien määrien arvioimiseksi, aluksen päällikkö, kalanviljelylaitoksen hoitaja tai tonnikalarysän haltija voi pyytää vastuussa olevan jäsenvaltion viranomaisilta lupaa uuden siirtotoimen toteuttamiseen ja vastaavan videotallenteen toimittamiseen alueelliselle tarkkailijalle. Jos suoritetun vapaaehtoisen kontrollisiirron tulokset eivät ole tyydyttäviä, vastuussa olevan jäsenvaltion on pantava vireille tutkimus. Jos tämän tutkimuksen jälkeen vahvistetaan, että videon laatu ei anna mahdollisuutta arvioida siirtoon liittyviä määriä, vastuussa olevan jäsenvaltion valvontaviranomaisten on määrättävä kontrollisiirtotoimi ja toimitettava vastaava videotallenne ICCAT:n alueelliselle tarkkailijalle. Uudet siirrot suoritetaan kontrollisiirtoina siihen asti, kun videotallenteen laatu mahdollistaa siirrettyjen määrien arvioinnin.

(4)ICCAT:n alueellinen tarkkailija saa allekirjoittaa siirtoilmoituksen ainoastaan, jos hänen havaintonsa ovat ICCAT:n säilyttämis- ja hoitotoimenpiteiden mukaisia ja jos siirtoilmoituksen sisältämät tiedot vastaavat hänen havaintojaan ja tietoihin sisältyy 1, 2 ja 3 kohdan mukaisesti videotallenne, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tarkastajien tekemiä todennuksia. ICCAT:n tarkkailijan on myös todennettava, että ICCAT:n siirtoilmoitus toimitetaan hinausaluksen päällikölle, kalanviljelylaitoksen hoitajalle tai tonnikalarysän edustajalle tarvittaessa. Jos ICCAT:n tarkkailija ei hyväksy siirtoilmoitusta, hänen on kirjattava läsnäolonsa siirtoilmoituksiin ja tonnikalasaalisasiakirjoihin, ja mainittava erimielisyyden syyt lainaten erityisesti niitä sääntöjä tai menettelyjä, joita ei ole noudatettu.

(5)Pyynti- tai hinausaluksen päällikön, kalanviljelylaitoksen hoitajan tai tonnikalarysän haltijan on täytettävä ja toimitettava vastuussa olevalle jäsenvaltiolle ICCAT:n siirtoilmoitus siirtotoimen lopussa liitteessä VI esitetyn mallin mukaisesti. Jäsenvaltioiden on toimitettava siirtoilmoitus edelleen komissiolle, joka toimittaa sen viipymättä ICCAT:n sihteeristölle.

44 artikla
Täytäntöönpanosäädökset

Komissio voi antaa täytäntöönpanosäädöksiä, joilla vahvistetaan tässä jaksossa vahvistettujen säännösten soveltamista koskevat toimintamenettelyt. Nämä täytäntöönpanosäädökset hyväksytään 67 artiklassa tarkoitettua tarkastelumenettelyä noudattaen.

7 JAKSO
Kasvatuskassiinsiirtotoimet

45 artikla
Kasvatuskassiinsiirtoa koskeva lupa ja sen mahdollinen epääminen

(1)Ennen kunkin kasvatuskassiinsiirtotoimen alkua kunkin kuljetuskassin osalta on kiellettävä kuljetuskassien ankkuroiminen 0,5 meripeninkulman sisällä kalanviljelylaitokselta. Tätä tarkoitusta varten 14 artiklassa tarkoitetuissa kasvatuksen hallintasuunnitelmissa on oltava saatavilla maantieteelliset koordinaatit, jotka vastaavat sitä monikulmiota, jossa kalanviljelylaitos sijaitsee.

(2)Ennen mahdollisia kasvatuskassiinsiirtotoimia kalanviljelylaitoksesta vastuussa olevan jäsenvaltion on pyydettävä, että siitä pyyntialuksesta tai tonnikalarysästä, joka on pyytänyt kasvatuskassiin siirrettävän tonnikalan, vastuussa oleva jäsenvaltio tai sopimuspuoli hyväksyy kasvatuskassiin siirron.

(3)Pyyntialuksesta tai tonnikalarysästä vastuussa olevan jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on kieltäydyttävä hyväksymästä kasvatuskassiin siirtoa, jos se katsoo, että

(a)pyyntialuksella tai tonnikalarysällä, joka on pyytänyt kalat, ei ollut riittävää tonnikalakiintiötä;

(b)pyyntialus tai tonnikalarysä ei ole ilmoittanut kalamäärää asianmukaisesti;

(c)pyyntialuksella tai tonnikalarysällä, jonka ilmoitettiin pyytäneen kalat, ei ollut voimassa olevaa lupaa pyytää tonnikalaa 26 artiklan mukaisesti.

(4)Jos pyyntialuksesta tai tonnikalarysästä vastuussa oleva jäsenvaltio kieltäytyy hyväksymästä kasvatuskassiin siirtoa, sen on

(a)ilmoitettava asiasta kalanviljelylaitoksesta vastuussa olevan jäsenvaltion tai sopimuspuolen toimivaltaiselle viranomaiselle; ja

(b)pyydettävä toimivaltaista viranomaista takavarikoimaan saaliit ja vapauttamaan kalat mereen.

(5)Kasvatuskassiin siirtoa ei saa aloittaa ilman yhden työpäivän sisällä pyynnön esittämisestä annettua lupaa, jonka voi antaa pyyntialuksesta tai tonnikalarysästä vastuussa oleva jäsenvaltio tai sopimuspuoli taikka kalanviljelylaitoksesta vastuussa oleva jäsenvaltio, jos siitä on sovittu pyyntialuksista tai tonnikalarysästä vastuussa olevan jäsenvaltion tai sopimuspuolen viranomaisten kanssa. Jos pyyntialuksesta tai tonnikalarysästä vastuussa olevan jäsenvaltion tai sopimuspuolen viranomaisilta ei saada vastausta yhden työpäivän kuluessa, kalanviljelylaitoksesta vastuussa olevan jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset voivat myöntää luvan kasvatuskassiinsiirtotoimeen.

(6)Kalat on siirrettävä kasvatuskassiin vuosittain ennen 22 päivää elokuuta, elleivät kalanviljelylaitoksesta vastuussa olevan jäsenvaltion tai sopimuspuolen toimivaltaiset viranomaiset esitä hyväksyttäviä perusteita, kuten ylivoimainen este, jotka on toimitettava kasvatuskassiinsiirtoraportin mukana. Kaloja ei saa missään tapauksessa siirtää kasvatuskassiin kunkin vuoden 7 päivän syyskuuta jälkeen.

46 artikla
Tonnikalasaalisasiakirjat

Kalanviljelylaitoksista vastuussa olevien jäsenvaltioiden on kiellettävä tonnikalan kasvatuskassiin siirtäminen, jos kalojen mukana ei ole asiakirjoja, jotka ICCAT tarvitsee asetuksen (EU) N:o 640/2010 45 saaliinkirjausohjelman puitteissa. Asiakirjojen on oltava tarkkoja ja täydellisiä sekä pyyntialuksista tai tonnikalarysistä vastuussa olevan jäsenvaltion tai sopimuspuolen viranomaisten validoimia.

47 artikla
Tarkastukset

Kalanviljelylaitoksista vastuussa olevien jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet tarkastaakseen kaikki kasvatuskassiinsiirtotoimet kalanviljelylaitoksissa.

48 artikla
Seuranta videokameran avulla

Kalanviljelylaitoksista vastuussa olevien jäsenvaltioiden on varmistettava, että niiden valvontaviranomaiset seuraavat kasvatuskassiinsiirtotoimia vedenalaisen videokameran avulla. Kustakin kasvatuskassiinsiirtotoimesta on tuotettava videotallenne liitteen X menettelyjen mukaisesti.

49 artikla
Tutkimusten aloittaminen ja tekeminen

Jos ICCAT:n alueellisen tarkkailijan, jäsenvaltioiden asianomaisten valvontaviranomaisten ja/tai kalanviljelylaitoksen hoitajan tekemien arvioiden välillä on lukumääränä ilmaistuna yli kymmenen prosentin ero, kalanviljelylaitoksesta vastuussa olevan jäsenvaltion on aloitettava tutkimus yhteistyössä pyyntialuksesta ja/tai tonnikalarysästä vastuussa olevan jäsenvaltion tai sopimuspuolen kanssa. Tutkimuksia tekevä jäsenvaltio voi käyttää muita käytettävissään olevia tietoja, mukaan lukien 50 artiklassa tarkoitettujen kasvatuskassiinsiirtoohjelmien tulokset.

50 artikla
Toimenpiteet ja ohjelmat kasvatuskassiin siirrettävien tonnikalojen lukumäärän ja painon arvioimiseksi

(1)Jäsenvaltioiden on varmistettava, että ohjelma, jossa käytetään stereokamerajärjestelmiä tai vaihtoehtoisia menetelmiä sillä edellytyksellä, että ne ovat riittävän täsmällisiä ja tarkkoja, kattaa 100 prosenttia kaikista kasvatuskassiinsiirtotoimista kalojen lukumäärän ja painon arvioimiseksi.

(2)Ohjelma on toteutettava liitteessä XI vahvistettuja menettelyjä noudattaen. Vaihtoehtoisia menetelmiä voidaan käyttää ainoastaan, jos ICCAT on vahvistanut ne vuosikokouksessa.

(3)Kalanviljelylaitoksesta vastuussa olevien jäsenvaltioiden on ilmoitettava tämän ohjelman tuloksista pyyntialuksista vastaavalle jäsenvaltiolle tai sopimuspuolelle sekä yhteisölle, joka hallinnoi alueellista tarkkailijaohjelmaa ICCAT:n puolesta.

(4)Jos ohjelman tulokset osoittavat, että kasvatuskassiin siirretyn tonnikalan määrät eroavat määristä, jotka on ilmoitettu pyydetyiksi ja siirretyiksi, kalanviljelylaitoksesta vastuussa olevan jäsenvaltion on aloitettava tutkimus yhteistyössä pyyntialuksesta tai tonnikalarysästä vastuussa olevan jäsenvaltion tai sopimuspuolen kanssa.

(5)Pyyntialuksesta tai tonnikalarysästä vastuussa olevan jäsenvaltion on annettava liitteessä XII vahvistettujen menettelyjen mukaisesti vapauttamismääräys kasvatuskassiin siirretyistä määristä, jotka ylittävät pyydetyt ja siirretyt määrät, jos

(a)edellä 4 kohdassa tarkoitettua tutkimusta ei saada päätökseen 10 työpäivän kuluessa siitä, kun yksittäistä kasvatuskassiinsiirtotoimea tai yhteisen kalastustoimen kaikkia kasvatuskassiinsiirtotoimia koskevan ohjelman tulokset on ilmoitettu; tai

(b)tutkimuksen tulos osoittaa, että tonnikalan määrä ja/tai keskimääräinen paino ylittää pyydetyn ja siirretyn ilmoitetun tonnikalan vastaavat arvot.

Ylittävä määrä on vapautettava valvontaviranomaisten läsnä ollessa.

(6)Ohjelman tuloksia on käytettävä päätettäessä, onko kaloja vapautettava, ja kasvatuskassiinsiirtoilmoitukset ja tonnikalasaalisasiakirjan asiaankuuluvat osat on täytettävä vastaavasti. Kun vapauttamismääräys on annettu, kalanviljelylaitoksen hoitajan on pyydettävä kansallisen valvontaviranomaisen ja ICCAT:n alueellisen tarkkailijan läsnäoloa vapauttamisen seuraamiseksi.

(7)Jäsenvaltioiden on toimitettava ohjelman tulokset komissiolle viimeistään kunkin vuoden 1 päivänä syyskuuta. Komissio toimittaa nämä tiedot SCRS:lle viimeistään kunkin vuoden 15 päivänä syyskuuta arviointia varten.

(8)Elävää tonnikalaa saa siirtää yhdestä kasvatuskassista toiseen kasvatuskassiin ainoastaan kalanviljelylaitoksesta vastuussa olevan jäsenvaltion tai sopimuspuolen valvontaviranomaisten luvalla ja läsnä ollessa. Jokainen siirto on kirjattava kappalemäärän valvomiseksi. Kansallisten valvontaviranomaisten on seurattava näitä siirtoja ja varmistettava, että jokainen kalanviljelylaitoksen sisäinen siirto kirjataan sähköisten tonnikalasaalisasiakirjojen järjestelmään.

(9)Aluksen tai tonnikalarysän pyytämiksi ilmoitettujen määrien ja valvontakameran avulla todettujen määrien välinen 10 prosentin tai sitä suurempi ero kasvatuskassiin siirron hetkellä katsotaan mahdolliseksi asianomaisen aluksen tai tonnikalarysän tekemäksi sääntöjen noudattamatta jättämiseksi. Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet tarkoituksenmukaisten jatkotoimien varmistamiseksi.

51 artikla
Kasvatuskassiinsiirtoilmoitus

(1)Kalanviljelylaitoksesta vastuussa olevan jäsenvaltion on yhden viikon kuluessa kasvatuskassiinsiirtotoimen saattamisesta loppuun toimitettava liitteen XIV mukainen kasvatuskassiinsiirtoilmoitus sille jäsenvaltiolle tai sopimuspuolelle, jonka aluksilla tai tonnikalarysillä asianomainen tonnikala pyydettiin, ja komissiolle. Komissio toimittaa nämä tiedot ICCAT:n sihteeristölle.

(2)Edellä olevan 1 kohdan soveltamiseksi kasvatuskassiinsiirtotoimea ei katsota loppuun saatetuksi ennen kuin mahdollinen käynnistetty tutkimus ja vapauttamistoimi on saatettu loppuun.

52 artikla
Kalanviljelylaitoksen sisäiset siirrot ja satunnaistarkastukset

(1)Kalanviljelylaitoksista vastuussa olevien jäsenvaltioiden on otettava käyttöön jäljitysjärjestelmä, johon sisältyy videotallenteiden tekeminen sisäisistä siirroista.

(2)Kalanviljelylaitoksista vastuussa olevien jäsenvaltioiden valvontaviranomaisten on tehtävä riskianalyysin perusteella satunnaistarkastuksia, jotka koskevat kalanviljelylaitoksella kasvatuskasseissa säilytettävää tonnikalaa tietyn vuoden kasvatuskassiinsiirtotoimien päätökseen saattamisen ja seuraavan vuoden ensimmäisen kasvatuskassiin siirron välisenä aikana.

(3)Edellä olevan 2 kohdan soveltamiseksi kunkin kalanviljelylaitoksesta vastuussa olevan jäsenvaltion on vahvistettava tarkastettavien kalojen vähimmäisprosenttiosuus. Tämä prosenttiosuus vahvistetaan 13 artiklassa tarkoitetussa vuotuisessa tarkastussuunnitelmassa. Kunkin jäsenvaltion on ilmoitettava komissiolle vuosittain suoritettujen satunnaistarkastusten tulokset. Komissio toimittaa nämä tiedot ICCAT:n sihteeristölle seuraavan vuoden huhtikuussa.

53 artikla
Pääsy videotallenteisiin ja niitä koskevat vaatimukset

(1)Kalanviljelylaitoksesta vastuussa olevan jäsenvaltion on varmistettava, että 48 ja 50 artiklassa tarkoitetut videotallenteet saatetaan pyynnöstä kansallisten tarkastajien, alueellisten ja ICCAT:n tarkastajien sekä ICCAT:n ja kansallisten tarkkailijoiden saataville.

(2)Kalanviljelylaitoksista vastuussa olevan jäsenvaltion on toteutettava tarvittavat toimenpiteet alkuperäisen videotallenteen korvaamisen, editoinnin tai muuntelun välttämiseksi.

54 artikla
Kasvatuskassiinsiirtoraportti

Jäsenvaltioiden, joiden on toimitettava 51 artiklan mukainen kasvatuskassiinsiirtoilmoitus, on toimitettava komissiolle vuosittain viimeistään 31 päivänä heinäkuuta edellistä vuotta koskeva kasvatuskassiinsiirtoraportti. Komissio lähettää nämä tiedot ICCAT:n sihteeristölle viimeistään kunkin vuoden 1 päivänä elokuuta. Raportissa on mainittava seuraavat tiedot:

(a)kunkin kalanviljelylaitoksen kasvatuskasseihin siirtämän tonnikalan kokonaismäärä, mukaan lukien kalojen lukumäärän ja painon vähentyminen, kun kalastusalukset ja tonnikalarysät siirtävät kaloja kasvatuskasseihin;

(b)luettelo aluksista, jotka kalastavat, tarjoavat tai siirtävät tonnikalaa kasvatustarkoituksiin (aluksen nimi, lippuvaltio, lisenssin numero, pyydystyyppi), ja tonnikalarysistä;

(c)pyydettyjen tonnikalojen kappalemäärien arviointia kokoluokittain koskevan näytteenotto-ohjelman tulokset sekä pyyntipäivä, -kellonaika ja -alue sekä käytetty kalastusmenetelmä tilastojen parantamiseksi kannan arviointia varten.

Näytteenotto-ohjelmassa edellytetään, että kasvatuskasseista on otettava kokonäytteet (pituus tai paino) siten, että otetaan yksi näyte (=100 yksilöä) kutakin 100:aa tonnia elävää kalaa kohden tai 10 prosentin näyte kasvatuskassissa olevien kalojen kokonaismäärästä. Kokonäytteet kerätään kalanviljelylaitoksella tapahtuvan keruun aikana ja kuljetuksen aikana kuolleiden kalojen osalta ICCAT:n laatimien tietojen toimittamista koskevien ohjeiden mukaisesti. Yli vuoden ajan viljellyn kalan osalta on otettava käyttöön täydentäviä näytteenottomenetelmiä. Näytteet on otettava jokaisen keruun yhteydessä ja kaikista kasvatuskasseista;

(d)kasvatuskasseissa elävien tonnikalojen määrät ja arvio kasvusta ja kuolleisuudesta vankeudessa sekä myydyt määrät tonneina. Kalanviljelylaitoksen on annettava nämä tiedot;

(e)edellisen vuoden aikana kasvatuskassiin siirrettyjen tonnikalojen määrät; ja

(f)edellisen vuoden aikana kaupan pidetyt määrät eriteltyinä alkuperän mukaan.

55 artikla
Täytäntöönpanosäädökset

Komissio voi antaa täytäntöönpanosäädöksiä, joilla vahvistetaan tässä jaksossa vahvistettujen säännösten soveltamista koskevat menettelyt. Nämä täytäntöönpanosäädökset hyväksytään 67 artiklassa tarkoitettua tarkastelumenettelyä noudattaen.

8 JAKSO
Seuranta ja valvonta

56 artikla
Alusten satelliittiseurantajärjestelmä

(1)Poiketen siitä, mitä asetuksen (EY) N:o 1224/2009 9 artiklan 5 kohdassa säädetään, lippujäsenvaltion on toteutettava alusten satelliittiseurantajärjestelmä (VMS) niiden kalastusalusten osalta, joiden suurin pituus on vähintään 12 metriä, liitteen XV mukaisesti.

(2)Kalastusalusten, joiden suurin pituus on yli 15 metriä ja jotka kuuluvat 25 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettuun alusrekisteriin tai 25 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettuun rekisteriin muista aluksista, on aloitettava satelliittiseurantajärjestelmän tietojen toimittaminen ICCAT:lle vähintään 5 päivää ennen lupakautensa alkua ja jatkettava tietojen toimittamista vähintään 5 päivää lupakautensa päättymisen jälkeen, jollei komissiolle lähetetä etukäteen pyyntöä aluksen poistamiseksi ICCAT:n alusrekisteristä.

(3)Valvontaa varten päällikön tai hänen edustajansa on varmistettava, että pyyntialuksilta, joilla on lupa kalastaa aktiivisesti tonnikalaa, lähetettävien satelliittiseurantajärjestelmän tietojen toimittamista ei keskeytetä alusten ollessa satamassa.

(4)Jäsenvaltioiden on varmistettava, että niiden kalastuksenseurantakeskukset toimittavat edelleen reaaliaikaisesti ja https data feed -formaattia käyttäen komissiolle ja sen nimeämälle elimelle jäsenvaltion lipun alla purjehtivilta kalastusaluksilta saadut satelliittiseurantajärjestelmän viestit. Komissio lähettää kyseiset viestit sähköisesti ICCAT:n sihteeristölle.

(5)Jäsenvaltioiden on varmistettava, että

(a)niiden lipun alla purjehtivilta kalastusaluksilta saadut satelliittiseurantajärjestelmän viestit toimitetaan edelleen komissiolle vähintään joka toinen tunti;

(b)jos satelliittiseurantajärjestelmään tulee tekninen vika, niiden lipun alla purjehtivien kalastusalusten muulla tavoin lähettämät täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 404/2011 25 artiklan 1 kohdan mukaisesti vastaanotetut viestit toimitetaan edelleen komissiolle 24 tunnin kuluessa viestien saapumisesta jäsenvaltion kalastuksenseurantakeskukseen;

(c)komissiolle edelleentoimitetut viestit numeroidaan järjestysnumeroin (ja yksilöllisin tunnistein) päällekkäisyyksien välttämiseksi;

(d)komissiolle edelleentoimitetut viestit ovat täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 404/2011 24 artiklan 3 kohdan mukaisia.

(6)Kunkin jäsenvaltion on varmistettava, että kaikkia sen tarkastusalusten käyttöön annettuja viestejä käsitellään luottamuksellisesti ja että ne rajoitetaan merellä tehtäviin tarkastustoimiin.

9 JAKSO
Tarkastukset ja täytäntöönpanon valvonta

57 artikla
ICCAT:n yhteinen kansainvälinen tarkastusjärjestelmä

(1)Yhteiset kansainväliset tarkastustoimet on toteutettava tämän asetuksen liitteessä IX esitetyn kansainvälistä valvontaa kansallisen lainkäyttövallan ulkopuolella olevilla vesillä koskevan ICCAT:n kansainvälisen tarkastusjärjestelmän, jäljempänä ’ICCAT:n järjestelmä’, mukaisesti.

(2)Jäsenvaltioiden, joiden kalastusaluksilla on lupa harjoittaa tonnikalaan liittyvää toimintaa, on nimettävä tarkastajat ja tehtävä ICCAT:n järjestelmän mukaisia tarkastuksia merellä.

(3)Jos enemmän kuin 15 jonkin jäsenvaltion lipun alla purjehtivaa kalastusalusta harjoittaa milloin tahansa tonnikalaan liittyviä toimia yleissopimusalueella, asianomaisella jäsenvaltiolla on oltava riskianalyysin perusteella käytössään tarkastusalus, joka suorittaa tarkastuksia ja valvontaa merellä yleissopimusalueella koko sen ajan, jonka kyseiset alukset ovat alueella. Kyseinen velvoite katsotaan täytetyksi, jos jäsenvaltiot tekevät yhteistyötä tarkastusaluksen käytössä tai jos yleissopimusalueella on käytössä unionin tarkastusalus.

(4)Komissio tai sen nimeämä elin voi osoittaa ICCAT:n järjestelmään unionin tarkastajia.

(5)Edellä olevan 3 kohdan soveltamiseksi komissio tai sen nimeämä elin koordinoi unionin puolesta toteutettavia valvonta- ja tarkastustoimia. Komissio voi laatia yhteistyössä kyseisten jäsenvaltioiden kanssa yhteisiä tarkastusohjelmia, joiden avulla unioni voi täyttää ICCAT:n järjestelmän mukaiset velvollisuutensa. Niiden jäsenvaltioiden, joiden kalastusalukset harjoittavat tonnikalan kalastusta, on toteutettava tarvittavat toimenpiteet näiden ohjelmien täytäntöönpanon helpottamiseksi erityisesti tarvittavien aineellisten ja henkilöresurssien osalta sekä niiden ajanjaksojen ja maantieteellisten alueiden osalta, jolloin ja joilla resursseja käytetään.

(6)Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle viimeistään kunkin vuoden 1 päivänä huhtikuuta niiden tarkastajien ja tarkastusalusten nimet, jotka ne aikovat nimetä ICCAT:n järjestelmään kyseisen vuoden aikana. Näiden tietojen avulla komissio laatii yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa suunnitelman unionin osallistumisesta ICCAT:n järjestelmään kunakin vuonna sekä toimittaa tämän suunnitelman ICCAT:n sihteeristölle ja jäsenvaltioille.

58 artikla
Tarkastukset rikkomustapauksissa

Lippujäsenvaltion on varmistettava, että sen lipun alla purjehtiville kalastusaluksille tehdään sen satamissa sen valvonnassa fyysinen tarkastus tai tarkastuksen suorittaa sen nimeämä tarkastaja, jos kalastusalus ei ole jossakin sen satamassa, jos kalastusalus

(a)ei ole noudattanut 30 ja 31 artiklassa vahvistettuja kirjaamis- ja ilmoitusvaatimuksia; tai

(b)on rikkonut tämän asetuksen säännöksiä tai syyllistynyt asetuksen (EY) N:o 1005/2008 42 artiklassa tai asetuksen (EY) N:o 1224/2009 90 artiklassa tarkoitettuun vakavaan rikkomukseen.

59 artikla
Ristiintarkastukset

(1)Jäsenvaltioiden on todennettava tarkastusraporttien, tarkkailuraporttien ja satelliittiseurantajärjestelmän sekä tarvittaessa sähköisten tonnikalasaalisasiakirjojen, kalastusalustensa kalastuspäiväkirjojen, siirto- tai jälleenlaivausasiakirjojen ja saalisasiakirjojen tiedot ja niiden oikea-aikainen toimittaminen asetuksen (EY) N:o 1224/2009 109 artiklan mukaisesti.

(2)Kunkin jäsenvaltion on tehtävä kaikkia saaliiden purkamisia, jälleenlaivaamisia tai kasvatuskassiin siirtoja koskevia ristiintarkastuksia kalastusaluksen kalastuspäiväkirjaan tai jälleenlaivausilmoitukseen lajeittain kirjattujen määrien ja purkamisilmoitukseen tai kasvatuskassiin siirtoa koskevaan ilmoitukseen ja mihin tahansa muuhun asiaa koskevaan asiakirjaan, kuten kauppalaskuun ja/tai myynti-ilmoitukseen, kirjattujen määrien välillä.

10 JAKSO
Täytäntöönpanon valvonta

60 artikla
Täytäntöönpanon valvonta

Rajoittamatta asetuksen (EY) N:o 1224/2009 89–91 artiklan soveltamista ja erityisesti rajoittamatta jäsenvaltioiden velvollisuutta toteuttaa asianmukaisia täytäntöönpanotoimenpiteitä kalastusaluksen osalta kalanviljelylaitoksista vastaavan jäsenvaltion on toteutettava kalanviljelylaitosta koskeva asianmukainen täytäntöönpanotoimenpide, jos sen lainsäädännön mukaisesti on todettu, että kyseinen kalanviljelylaitos ei noudata 45–55 artiklan säännöksiä. Toimenpiteisiin voi sisältyä rikkomisen vakavuudesta riippuen ja kansallisen lainsäädännön asiaa koskevien säännösten mukaisesti tonnikalan kalanviljelylaitoksen rekisteröinnin keskeyttäminen tai peruuttaminen sekä sakkojen määrääminen.

6 LUKU
Kaupan pitäminen

61 artikla
Kaupan pitämistä koskevat toimenpiteet

(1)Rajoittamatta asetusten (EY) N:o 1224/2009, (EY) N:o 1005/2008 ja (EU) N:o 1379/2013 46 soveltamista kielletään sellaisten tonnikalojen kauppa, purkaminen, tuonti, vienti, kassiin lihotettavaksi tai kasvatettavaksi siirto, jälleenvienti ja jälleenlaivaus unionissa, joiden mukana ei ole tässä asetuksessa, asetuksen (EY) N:o 1936/2001 4 b artiklassa ja saaliiden dokumentointiohjelmaa koskevat ICCAT:n sääntöjä täytäntöönpanevassa unionin lainsäädännössä säädettyjä tarkkoja, täydellisiä ja todennettuja asiakirjoja.

(2)Tonnikalan unionissa tapahtuva kauppa, tuonti, purkaminen, kassiin lihotettavaksi tai kasvatettavaksi siirto, jalostaminen, vienti, jälleenvienti ja jälleenlaivaus on kielletty, jos

(a)tonnikala on pyydetty kalastusaluksilla tai tonnikalarysillä, joista vastuussa olevalla lippuvaltiolla ei ole ICCAT:n säilyttämis- ja hoitotoimenpiteiden mukaista tonnikalaa koskevaa kiintiötä, saalisrajaa tai jaettua pyyntiponnistusta; tai

(b)tonnikala on pyydetty kalastusaluksella tai tonnikalarysällä, jonka oma kiintiö tai josta vastuussa olevan valtion kalastusmahdollisuudet oli käytetty loppuun saaliin saantihetkellä.

(3)Tonnikalan unionissa tapahtuva sellainen kauppa, tuonti, purkaminen, jalostaminen ja vienti lihotus- tai kasvatuslaitoksilta, joka ei ole 1 kohdassa mainittujen asetusten mukaista, on kielletty, sanotun kuitenkaan rajoittamatta asetusten (EY) N:o 1224/2009, (EY) N:o 1005/2008 ja (EU) N:o 1379/2013 säännösten soveltamista.

7 LUKU
Loppusäännökset

62 artikla
Arviointi

Jäsenvaltioiden on komission pyynnöstä toimitettava viipymättä komissiolle yksityiskohtainen raportti siitä, kuinka ne ovat panneet tämän asetuksen täytäntöön. Jäsenvaltioilta saamiensa tietojen perusteella komissio toimittaa ICCAT:n päättämään päivämäärään mennessä ICCAT:n sihteeristölle yksityiskohtaisen raportin ICCAT:n suosituksen 18-02 täytäntöönpanosta.

63 artikla
Rahoitus

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) N:o 508/2014  47 sovellettaessa tätä asetuksesta on pidettävä asetuksen (EU) N:o 1380/2013 9 artiklassa tarkoitettuna monivuotisena suunnitelmana.

64 artikla
Luottamuksellisuus

Tietojen keruu ja vaihtaminen tämän asetuksen mukaisesti on tehtävä noudattaen luottamuksellisuutta koskevia sovellettavia sääntöjä asetuksen (EY) N:o 1224/2009 112 ja 113 artiklan nojalla.

65 artikla
Muutoksiin sovellettava menettely

(1)Siirretään komissiolle valta antaa 66 artiklan nojalla delegoituja säädöksiä, jotka koskevat tämän asetuksen muuttamista sen mukauttamiseksi ICCAT:n hyväksymiin toimenpiteisiin, jotka sitovat unionia ja sen jäsenvaltioita ja jotka koskevat

(a)kalastuskuolevuuden tavoitetasoa, joka vaaditaan kannan biomassan säilyttämiseksi kestävän enimmäistuoton mukaisella tasolla 3 artiklassa tarkoitetulla tavalla;

(b)tietojen ilmoittamisen määräaikoja, jotka vahvistetaan seuraavissa säännöksissä: 23 artiklan 4 kohta, 25 artiklan 1 kohta, 28 artiklan 1 kohta, 31 artiklan 2 ja 3 kohta, 34 artiklan 5 ja 6 kohta, 35 artikla, 40 artiklan 3 kohta, 43 artiklan 2 kohta, 50 artiklan 7 kohta, 51 artiklan 1 kohta, 54 artikla, 56 artiklan 5 kohdan b alakohta ja 57 artiklan 6 kohta;

(c)kalastuskausia, joista säädetään 16 artiklan 1 ja 4 kohdassa;

(d)säilyttämisen vähimmäisviitekokoa, josta säädetään 18 artiklan 1 ja 2 kohdassa ja 19 artiklan 1 kohdassa;

(e)prosenttiosuuksia ja viiteparametreja, joista säädetään 12 artiklassa, 14 artiklan 3 ja 4 kohdassa, 19 artiklan 1 kohdassa, 20 artiklan 2 kohdassa, 37 artiklan 1 kohdassa, 43 artiklan 2 kohdassa, 49 artiklassa ja 50 artiklan 9 kohdassa;

(f)komissiolle toimitettavia tietoja, joista säädetään 10 artiklan 1 kohdassa, 23 artiklan 1 kohdassa, 24 artiklan 3 kohdassa, 28 artiklan 1 kohdassa, 29 artiklan 4 kohdassa, 33 artiklan 2 kohdassa, 39 artiklan 1 kohdassa ja 54 artiklassa;

(g)kansallisten tarkkailijoiden tehtäviä, joista säädetään 37 artiklan 2 kohdassa, ja ICCAT:n alueellisten tarkkailijoiden tehtäviä, joista säädetään 38 artiklan 5 kohdassa;

(h)syitä evätä siirtolupa 40 artiklan 1 kohdan mukaisesti;

(i)syitä saaliiden takavarikointiin ja määräykseen vapauttaa kalat 45 artiklan 4 kohdan mukaisesti;

(j)57 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua alusten lukumäärää;

(k)liitteitä I–XV.

(2)Kaikki 1 kohdan mukaisesti hyväksytyt muutokset on rajoitettava tiukasti asianomaisia ICCAT:n suosituksia koskevien muutosten ja/tai lisäysten täytäntöönpanoon unionin oikeudessa.

66 artikla
Siirretyn säädösvallan käyttäminen

(1)Komissiolle siirrettyä valtaa antaa delegoituja säädöksiä koskevat tässä artiklassa säädetyt edellytykset.

(2)Siirretään komissiolle tämän asetuksen voimaantulopäivästä viiden vuoden ajaksi 65 artiklassa tarkoitettu valta antaa delegoituja säädöksiä.

(3)Euroopan parlamentti tai neuvosto voi milloin tahansa peruuttaa 65 artiklassa tarkoitetun säädösvallan siirron. Peruuttamispäätöksellä lopetetaan tuossa päätöksessä mainittu säädösvallan siirto. Peruuttaminen tulee voimaan sitä päivää seuraavana päivänä, jona sitä koskeva päätös julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä, tai jonakin myöhempänä, kyseisessä päätöksessä mainittuna päivänä. Peruuttamispäätös ei vaikuta jo voimassa olevien delegoitujen säädösten pätevyyteen.

(4)Ennen kuin komissio hyväksyy delegoidun säädöksen, se kuulee kunkin jäsenvaltion nimeämiä asiantuntijoita paremmasta lainsäädännöstä 13 päivänä huhtikuuta 2016 tehdyssä toimielinten välisessä sopimuksessa vahvistettujen periaatteiden mukaisesti.

(5)Heti kun komissio on antanut delegoidun säädöksen, komissio antaa sen tiedoksi yhtäaikaisesti Euroopan parlamentille ja neuvostolle.

(6)Edellä olevan 65 artiklan nojalla annettu delegoitu säädös tulee voimaan ainoastaan, jos Euroopan parlamentti tai neuvosto ei ole kahden kuukauden kuluessa siitä, kun asianomainen säädös on annettu tiedoksi Euroopan parlamentille ja neuvostolle, ilmaissut vastustavansa sitä tai jos sekä Euroopan parlamentti että neuvosto ovat ennen mainitun määräajan päättymistä ilmoittaneet komissiolle, että ne eivät vastusta säädöstä. Euroopan parlamentin tai neuvoston aloitteesta tätä määräaikaa jatketaan kahdella kuukaudella.  

67 artikla
Komiteamenettely

(1)Komissiota avustaa asetuksen (EY) N:o 1380/2013 47 artiklalla perustettu kalastus- ja vesiviljelyalan komitea. Tämä komitea on asetuksessa (EU) N:o 182/2011 tarkoitettu komitea.

(2)Kun viitataan tähän kohtaan, sovelletaan asetuksen (EU) N:o 182/2011 5 artiklaa.

68 artikla
Asetuksen (EY) N:o 1936/2001 muuttaminen

Muutetaan asetus (EY) N:o 1936/2001 seuraavasti:

a) Kumotaan 3 artiklan g–j alakohta, 4 a, 4 b ja 4 c artikla sekä liite I a.

b)Poistetaan liitteissä I ja II ilmaisu ”Tonnikala: Thunnus thynnus”.

69 artikla
Asetuksen (EU) 2017/2107 muuttaminen 

Kumotaan asetuksen (EU) 2017/2107 43 artikla.

70 artikla
Asetuksen (EU) 2019/833 muuttaminen

Kumotaan asetuksen (EU) 2019/833 53 artikla.

71 artikla
Kumoaminen

(1)Kumotaan asetus (EU) 2016/1627.

(2)Viittauksia kumottuihin asetuksiin pidetään viittauksina tähän asetukseen liitteessä XVI olevan vastaavuustaulukon mukaisesti.

72 artikla
Voimaantulo

Tämä asetus tulee voimaan [kahdentenakymmenentenä] päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä

Euroopan parlamentin puolesta    Neuvoston puolesta

Puhemies    Puheenjohtaja

(1)    Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1380/2013, annettu 11 päivänä joulukuuta 2013, yhteisestä kalastuspolitiikasta, neuvoston asetusten (EY) N:o 1954/2003 ja (EY) N:o 1224/2009 muuttamisesta sekä neuvoston asetusten (EY) N:o 2371/2002 ja (EY) N:o 639/2004 ja neuvoston päätöksen 2004/585/EY kumoamisesta (EUVL L 354, 28.12.2013, s. 22).
(2)    Neuvoston päätös 98/392/EY, tehty 23 päivänä maaliskuuta 1998, 10 päivänä joulukuuta 1982 tehdyn Yhdistyneiden Kansakuntien merioikeusyleissopimuksen ja sen XI osan soveltamiseen liittyvän 28 päivänä heinäkuuta 1994 tehdyn sopimuksen tekemisestä Euroopan yhteisön puolesta (EYVL L 179, 23.6.1998, s. 1).
(3)    Neuvoston päätös 86/238/ETY, tehty 9 päivänä kesäkuuta 1986, yhteisön liittymisestä kansainväliseen yleissopimukseen Atlantin tonnikalojen suojelusta, sellaisena kuin se on muutettuna yleissopimuksen sopimuspuolina olevien valtioiden täysivaltaisten edustajien konferenssin päätösasiakirjaan liitetyllä, Pariisissa 10 päivänä heinäkuuta 1984 allekirjoitetulla pöytäkirjalla (EYVL L 162, 18.6.1986, s. 33).
(4)

   ICCAT:n suositus [18-02] Itä-Atlantilla ja Välimerellä toteutettavasta tonnikalan monivuotisesta hoitosuunnitelmasta.

(5)

   ICCAT:n suositus [14-04] Itä-Atlantilla ja Välimerellä toteutettavasta tonnikalan monivuotisesta elvytyssuunnitelmasta annetun ICCAT:n suosituksen 13-07 muuttamisesta.

(6)    Komission delegoitu asetus (EU) 2015/98, annettu 18 päivänä marraskuuta 2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1380/2013 15 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen unionin kansainvälisten velvoitteiden täytäntöönpanosta Atlantin tonnikalojen suojelusta tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen ja Luoteis-Atlantilla harjoitettavaan kalastukseen liittyvää tulevaa monenkeskistä yhteistyötä koskevan yleissopimuksen nojalla (EUVL L 16, 23.1.2015, s. 23).
(7)    Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2016/1627, annettu 14 päivänä syyskuuta 2016, tonnikalan monivuotisesta elvytyssuunnitelmasta Itä-Atlantilla ja Välimerellä ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 302/2009 kumoamisesta (EUVL L 252, 16.9.2016, s. 1).
(8)    Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2019/1241, annettu 20 päivänä kesäkuuta 2019, kalavarojen säilyttämisestä ja meriekosysteemien suojelemisesta teknisten toimenpiteiden avulla, neuvoston asetusten (EY) N:o 1967/2006, (EY) N:o 1224/2009 ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusten (EU) N:o 1380/2013, (EU) 2016/1139, (EU) 2018/973, (EU) 2019/472 ja (EU) 2019/1022 muuttamisesta sekä neuvoston asetusten (EY) N:o 894/97, (EY) N:o 850/98, (EY) N:o 2549/2000, (EY) N:o 254/2002, (EY) N:o 812/2004 ja (EY) N:o 2187/2005 kumoamisesta (EUVL L 198, 25.7.2019, s. 105).
(9)    Neuvoston asetus (EY) N:o 1967/2006, annettu 21 päivänä joulukuuta 2006, kalavarojen kestävää hyödyntämistä koskevista hoitotoimenpiteistä Välimerellä, asetuksen (ETY) N:o 2847/93 muuttamisesta ja asetuksen (EY) N:o 1624/94 kumoamisesta (EUVL L 36, 8.2.2007, s. 6).
(10)    Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2017/2107, annettu 15 päivänä marraskuuta 2017, Kansainvälisen Atlantin tonnikalojen suojelukomission (ICCAT) yleissopimusalueella sovellettavista hoito-, säilyttämis- ja valvontatoimenpiteistä sekä neuvoston asetusten (EY) N:o 1936/2001, (EY) N:o 1984/2003 ja (EY) N:o 520/2007 muuttamisesta (EUVL L 315, 30.11.2017, s. 1).
(11)    Neuvoston asetus (EY) N:o 1936/2001, annettu 27 päivänä syyskuuta 2001, eräiden laajasti vaeltavien kalakantojen pyyntiin sovellettavien valvontatoimenpiteiden vahvistamisesta (EYVL L 263, 3.10.2001, s. 1).
(12)    Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2019/833, annettu 20 päivänä toukokuuta 2019, Luoteis-Atlantin kalastusjärjestön (NAFO) sääntelyalueella sovellettavien säilyttämis- ja täytäntöönpanotoimenpiteiden toteuttamisesta, asetuksen (EU) 2016/1627 muuttamisesta ja neuvoston asetusten (EY) N:o 2115/2005 ja (EY) N:o 1386/2007 kumoamisesta (EUVL L 141, 28.5.2019, s. 1).
(13)    ICCAT:n suositus 17-07 tonnikalaa Itä-Atlantilla ja Välimerellä koskevan suosituksen 14-04 muuttamisesta (voimassa kesäkuusta 2018 alkaen).
(14)    Neuvoston asetus (EU) 2019/124, annettu 30 päivänä tammikuuta 2019, unionin vesillä ja unionin kalastusaluksiin tietyillä unionin ulkopuolisilla vesillä sovellettavien tiettyjen kalakantojen ja kalakantaryhmien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuodeksi 2019 (EUVL L 29, 31.1.2019, s. 1).
(15)    EUVL C [toistaiseksi ei ole laadittu kertomusta, p..
(16)    Euroopan parlamentin kanta, annettu [ei vielä hyväksytty, ei vielä julkaistu], ja neuvoston päätös, annettu [ei vielä hyväksytty eikä julkaistu].
(17)    Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1380/2013, annettu 11 päivänä joulukuuta 2013, yhteisestä kalastuspolitiikasta, neuvoston asetusten (EY) N:o 1954/2003 ja (EY) N:o 1224/2009 muuttamisesta sekä neuvoston asetusten (EY) N:o 2371/2002 ja (EY) N:o 639/2004 ja neuvoston päätöksen 2004/585/EY kumoamisesta (EUVL L 354, 28.12.2013, s. 22).
(18)    Neuvoston päätös 98/392/EY, tehty 23 päivänä maaliskuuta 1998, 10 päivänä joulukuuta 1982 tehdyn Yhdistyneiden Kansakuntien merioikeusyleissopimuksen ja sen XI osan soveltamiseen liittyvän 28 päivänä heinäkuuta 1994 tehdyn sopimuksen tekemisestä Euroopan yhteisön puolesta (EYVL L 179, 23.6.1998, s. 1).
(19)    Kansainvälinen yleissopimus Atlantin tonnikalojen suojelusta (EYVL L 162, 18.6.1986, s. 34).
(20)    Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2016/1627, annettu 14 päivänä syyskuuta 2016, tonnikalan monivuotisesta elvytyssuunnitelmasta Itä-Atlantilla ja Välimerellä ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 302/2009 kumoamisesta (EUVL L 252, 16.9.2016, s. 1).
(21)    ICCAT:n suositus tonnikalankasvatuksesta.
(22)    ICCAT:n suositus alusten satelliittiseurantajärjestelmän vähimmäisstandardeista ICCAT-yleissopimusalueella.
(23)    Atlantin tonnikalan ja Pohjois-Atlantin miekkakalan kalastusta koskeva ICCAT:n suositus.
(24)    ICCAT:n suositus sellaisen ICCAT:n alusrekisterin perustamisesta, johon kirjataan alukset, joiden suurin pituus on vähintään 20 metriä ja joilla on lupa toimia yleissopimusalueella.
(25)    ICCAT:n suositus jälleenlaivauksesta.
(26)    Pysyvän tutkimus- ja tilastokomitean kertomus (Report of the Standing Committee on Research and Statistics, SCRS), Madrid, 1.–5. lokakuuta 2018.
(27)

   Neuvoston asetus (EY) N:o 1224/2009, annettu 20 päivänä marraskuuta 2009, unionin valvontajärjestelmästä, jonka tarkoituksena on varmistaa yhteisen kalastuspolitiikan sääntöjen noudattaminen, asetusten (EY) N:o 847/96, (EY) N:o 2371/2002, (EY) N:o 811/2004, (EY) N:o 768/2005, (EY) N:o 2115/2005, (EY) N:o 2166/2005, (EY) N:o 388/2006, (EY) N:o 509/2007, (EY) N:o 676/2007, (EY) N:o 1098/2007, (EY) N:o 1300/2008 ja (EY) N:o 1342/2008 muuttamisesta sekä asetusten (ETY) N:o 2847/93, (EY) N:o 1627/94 ja (EY) N:o 1966/2006 kumoamisesta (EUVL L 343, 22.12.2009, s. 1).

(28)

   Komission täytäntöönpanoasetus (EU) N:o 404/2011, annettu 8 päivänä huhtikuuta 2011, yhteisön valvontajärjestelmästä, jonka tarkoituksena on varmistaa yhteisen kalastuspolitiikan sääntöjen noudattaminen, annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1224/2009 soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä (EUVL L 112, 30.4.2011, s. 1).

(29)

   Neuvoston asetus (EY) N:o 1005/2008, annettu 29 päivänä syyskuuta 2008, laittoman, ilmoittamattoman ja sääntelemättömän kalastuksen ehkäisemistä, estämistä ja poistamista koskevasta yhteisön järjestelmästä, asetusten (ETY) N:o 2847/93, (EY) N:o 1936/2001 ja (EY) N:o 601/2004 muuttamisesta sekä asetusten (EY) N:o 1093/94 ja (EY) N:o 1447/1999 kumoamisesta (EUVL L 286, 29.10.2008, s. 1).

(30)    Komission delegoitu asetus (EU) 2015/98, annettu 18 päivänä marraskuuta 2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1380/2013 15 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen unionin kansainvälisten velvoitteiden täytäntöönpanosta Atlantin tonnikalojen suojelusta tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen ja Luoteis-Atlantilla harjoitettavaan kalastukseen liittyvää tulevaa monenkeskistä yhteistyötä koskevan yleissopimuksen nojalla (EUVL L 16, 23.1.2015, s. 23).
(31)

   EUVL L 123, 12.5.2016, s. 1.

(32)

   EUVL L 123, 12.5.2016, s. 1.

(33)    Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 182/2011, annettu 16 päivänä helmikuuta 2011, yleisistä säännöistä ja periaatteista, joiden mukaisesti jäsenvaltiot valvovat komission täytäntöönpanovallan käyttöä (EUVL L 55, 28.2.2011, s. 13).
(34)    Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2017/2107, annettu 15 päivänä marraskuuta 2017, Kansainvälisen Atlantin tonnikalojen suojelukomission (ICCAT) yleissopimusalueella sovellettavista hoito-, säilyttämis- ja valvontatoimenpiteistä sekä neuvoston asetusten (EY) N:o 1936/2001, (EY) N:o 1984/2003 ja (EY) N:o 520/2007 muuttamisesta (EUVL L 315, 30.11.2017, s. 1).
(35)    Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2019/833, annettu 20 päivänä toukokuuta 2019, Luoteis-Atlantin kalastusjärjestön (NAFO) sääntelyalueella sovellettavien säilyttämis- ja täytäntöönpanotoimenpiteiden toteuttamisesta, asetuksen (EU) 2016/1627 muuttamisesta ja neuvoston asetusten (EY) N:o 2115/2005 ja (EY) N:o 1386/2007 kumoamisesta (EUVL L 141, 28.5.2019, s. 1).
(36)    Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2019/1154, annettu 20 päivänä kesäkuuta 2019, Välimeren miekkakalan monivuotisesta elvytyssuunnitelmasta sekä neuvoston asetuksen (EY) N:o 1967/2006 ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/2107 muuttamisesta (EUVL L 188 12.7.2019, s. 1).
(37)    Neuvoston asetus (EY) N:o 1936/2001, annettu 27 päivänä syyskuuta 2001, eräiden laajasti vaeltavien kalakantojen pyyntiin sovellettavien valvontatoimenpiteiden vahvistamisesta (EYVL L 263, 3.10.2001, s. 1).
(38)    EUVL L 343, 22.12.2009, s. 1.
(39)    EUVL L 286, 29.10.2008, s. 1.
(40)    EUVL L 347, 28.12.2017, s. 81.
(41)    EUVL L 315, 30.11.2017, s. 1.
(42)    Kansainvälinen yleissopimus Atlantin tonnikalojen suojelusta (EYVL L 162, 18.6.1986, s. 34).
(43)    https://www.iccat.int/en/SubmitCOMP.html
(44)    Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2017/218, annettu 6 päivänä helmikuuta 2017, unionin kalastuslaivastorekisteristä (EUVL L 34, 9.2.2017, s. 9).
(45)    Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 640/2010, annettu 7 päivänä heinäkuuta 2010, tonnikalaa (Thunnus thynnus) koskevasta saaliinkirjausohjelmasta ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1984/2003 muuttamisesta (EUVL L 194, 24.7.2010, s. 1).
(46)    Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1379/2013, annettu 11 päivänä joulukuuta 2013, kalastus- ja vesiviljelytuotealan yhteisestä markkinajärjestelystä ja neuvoston asetusten (EY) N:o 1184/2006 ja (EY) N:o 1224/2009 muuttamisesta sekä neuvoston asetuksen (EY) N:o 104/2000 kumoamisesta (EUVL L 354, 28.12.2013, s. 1).
(47)    Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 508/2014, annettu 15 päivänä toukokuuta 2014, Euroopan meri- ja kalatalousrahastosta ja neuvoston asetusten (EY) N:o 2328/2003, (EY) N:o 861/2006, (EY) N:o 1198/2006 ja (EY) N:o 791/2007 sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1255/2011 kumoamisesta (EUVL L 149, 20.5.2014, s. 1).